Kellonaika on nyt 28.11.21 15:56

99 osumaa on löytynyt haulle 0

Effin päiväkirja

23.10.2018 / Amandan kouluvalmennus

"Mierda", kirosin ääneen, kun katsoin vettä valuvan sadeloimen alta paljastuvaa tammaa. Effi oli tavoistaan poiketen päättänyt nukkua yönsä vähemmän puhtaassa kohdassa karsinaa ja sen vasen kylki oli törkyisen näköinen. Huokaisin syvään ja tartuin greenspot removeriin ja suihkin sitä kellertäviin kohtiin reilulla kädellä. Effi väisteli suihkepullon ääntä kai tavan vuoksi, sillä säikähtänyt se ei todellakaan ollut. Vilkuili vain taakseen hymynkaare turvassaan ja mietti, että siitäs sait ihminen.

Tehojynssäyksen vuoksi mulla oli hiki päällä jo siinä vaiheessa, kun nostin tummanruskean kouluhuovan tamman selkään. Asettelin sen huolellisesti oikeaan kohtaan ja nostin sen päälle koulusatulan. Effi liikahti vyötä kiristäessä, mutta en välittänyt siitä, vaan keskityin saamaan soljen reiästä lävitse.
Saatuani meidät lähtövalmiiksi katsoin tamman vielä kertaalleen lävitse, se oli puhdas ja varusteet siistit, joten naksautin kieltäni ja lähdin johdattamaan meitä maneesille. Värikäs enkkuviltti suojasi satulaa ja Effiä syyssateelta matkan ajan.

Amandan valmennuksessa oli selkeästi tänään suosittu askellaji - nimittäin laukka. En ollut varmaan eläissäni laukannut niin paljon valmennuksessa. Viimeaikaisista lisääntyneistä vatsalihastreeneistä huolimatta aloin tuntea jossain vaiheessa valmennuksen vaikutuksen myös mahassani. Laitoin kuitenkin vitosvaihteen silmään, sillä nyt ei todellakaan ollut laiskottelun aika. Effi kulki kauniisti tuntumalla koko ajan ja jos nyt rupeaisin veltoksi, valahtaisi koko pakka käsistä välittömästi.

Amandan antaessa ohjeet seuraavaan tehtävään saimme ravata pienen hetken ja hengittelin syvään venyttääkseni pian kramppaavia vatsalihaksiani.

Laukanvaihdoissa laskin askeleita tarkkaan ja kuin reseptiä seuraten kävin läpi huolellisesti jokaisen tarvittavan avun ennen vaihtoaskelta. Effi oli tosi hyvin kuulolla ja vaihdoista tuli todella täsmälliset ja eleettömät, vaikka en ollutkaan tehnyt niitä ihan hirveästi tamman kanssa.

Valmennuksen jälkeen hyppäsin alas satulasta ja laitoin Effille viltin päälle, jotta sen lihakset eivät kylmettyisi viilenevässä ilmassa niin kovin. Talutin loppukäynnit maastakäsin ja sain itsekin hieman jäähtyä hiestäni ennen ulosmenoa. Effi oli ollut lähestulkoon täydellinen tänään, mutta en tuudittautunut siihen harhaluuloon lainkaan. Tämän päivän hyvä fiilis tasapainoitettaisiin vielä jossain vaiheessa aivan varmasti.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 25.10.18 16:17
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 123
Luettu: 7237

Banskun päiväkirja

25.09.2018
Laukanvaihdot
#kouluvalmennus
Vedin kammalla mustan harjan parempaan asentoon ja nipsasin saksilla epätasaisuuksia pois. Banskun tukka oli kasvanut liian pitkäksi, joten se pääsi parturiin juuri ennen valmennusta. Klippaisin sen vielä ennen kuin lähtisin perjantaina Rosengårdin esteleirille. Taputin oria kaulalle, kun olin viimein tyytyväinen harjaan. Otsatukka oli saanut myös osansa ja melkein Bansku oli saanut tyylikkään tasatukan, mutta olin oppinut hillitsemään saksiani pikkuhiljaa. Häntääkin lyhensin vielä tasaisemmaksi.

Siirsin Banskun sen karsinaan ja kävin siivoamassa sotkut pois hoitopaikalta, jonka jälkeen menin varustehuoneeseen. Olin hoitanut harjauksen harjan leikkaamisen yhteydessä, joten sain suoraan napata syliini vain valmennusvarusteet. Viimeinen kouluvalmennus ennen Kalla Cupia, sitten Bansku siirtyisi Danielin hoiviin viikoksi ja me kerettäisiin tekemään parit treenit ennen kisoja. Onneksi koulu ratsastettiin vasta sunnuntaina.

Jätin syllilisen varusteita Banskun karsinan edustalle ja nappasin kasasta mustat pintelit. Kiersin ne Banskun kaikkiin jalkoihin tarkasti ja jos joku näytti liian paksulta, käärin sen uudelleen. Mä olin kerrankin ajoissa, joten mulla oli kyllä aikaa tehdä varustaminen huolella. Sitten nostin koulusatulan selkään ja laitoin vyön löysälle.
”Ootko sä lihonu”, mutisin, kun vedin vyön ensimmäiseen reikään.

Yleensä sen sai suorilta kolmanteen. Päätin kuitenkin, että Bansku oli vain kasvattanut lihaksia. Ei se edes näyttänyt lihavalta. Olihan se vielä kuitenkin vasta viisivuotias, joka kasvatti lihaksistoaan. Rapsutin oria mahan alta ennen kuin nappasin suitset ja korvahupun käytävän puolelta. Bansku laski päänsä kuuliaisesti alemmas, kun tarrasin sen otsatukasta. Tein siihen nopean letin ja sujautin hupun korvien peitoksi. Letin työnsin hupun alle piiloon.

Kankisuitset vielä päähän ja sitten vaihtamaan omia vaatteita. Taputin Banskua kaulalle ja jätin sen karsinaan odottelemaan. Kävin vaihtamassa loungessa farkut ratsastushousuihin ja hupparin tilalle urheilupaidan. Sen päälle vedin HV Polon mustan fleecetakin, jossa oli kiiltävästä kankaasta tehty yksityiskohta edessä. Vedin takin vetoketjun ylös asti kiinni ja nappasin kaapistani kypärän. Painettuani sen päähän, työnsin jalkani ratsastussaappaisiin ja otin vielä raipan mukaani.

Me oltiin ajoissa Banskun kanssa maneesissa. Nitaa eikä Sarahia näkynyt vielä. Olin nähnyt heidät kyllä tallissa, mutta en sen kummemmin kiinnittänyt huomiota heihin. Kävelin hetken Banskun kanssa maastakäsin uraa pitkin, ennen kuin kiristin vyötä parilla reiällä. Nousin jakkaralle ja laskin vasemman jalustimen alas. Keräsin ohjat käteen ja työnsin jalkani jalustimeen. Parin pompun jälkeen ponnautin itseni satulaan.

Pidätin Banskun pysymään vielä paikallaan, kun laskin toisenkin jalustimen ja sujautin saappaani jalustimeen. Sen jälkeen päästin Banskun kävelemään pitkin ohjin. Vaikka sunnuntain valmennus ei mennyt ihan niin hyvin, odotukseni olivat korkealla tätä valmennusta kohtaan. Bansku tuntui yhä hyvältä selästä ja se oli eilen saanut viettää rennon kävelypäivän, kuten olin suunnitellut. Se toipui siis hyvin uuvuttavasta valmennuksesta. Kalla Cupin jälkeen se saisi muutaman päivän vapaata toipua.

Siinä vaiheessa, kun tein käynnissä itsenäisesti taivutteluita ympyrällä, Sarah ja Nitakin tulivat maneesiin. Nyökkäsin Sarahin tervehdykseen ja vastasin sen kysymykseen Banskusta. Naista kiinnosti, miten Bansku oli voinut. Hyvinhän se. Esitin kohteliaasti vastakysymyksen Effistä.

Amanda ilmestyi maneesiin ja laittoi heti porukan töihin. Alkuun me verryteltiin laukassa. Tehtiin kokoamisia ja lisäyksiä. Bansku taisi suoriutua niistä hyvin, koska Amanda pysytteli suhteellisen hiljaa ja puuttui lähinnä mun asentoni virheisiin. Taputin Banskua kaulalle. Laukkaverkan jälkeen me siirryttiin käyntiin ja tehtiin Amanda ilmoitti tiukkaan sävyyn, että vaati nopeita reaktioita ja mahdollisimman pienillä avuilla. Hitsi vie!

Sainkin Amandalta jatkuvasti huomautuksia siitä, miten apuni eivät todellakaan olleet pieniä ja huomaamattomia. Bansku kyllä reagoi nopeasti ja hyvin. Paransin hieman otteitani pieniin apuihin liittyen.

Lävistäjällä tehdyissä laukanvaihdoissa me tultiin Banskun kanssa useammin. Useiden vaihtojen tekeminen ei ollut Banskulle vielä kaikista tutuinta, joten meillä oli ensiyrittämällä hankaluuksia saada kaikki takajalat mukaan. Olisi aivan turhaa kertoa, mitä kommenttia Amanda niistä antoi. Kyllä kaikki tiesivät. Kolmannella yrittämällä me saatiin jopa hyviä vaihtoja! Tottuneesti laskin mielessäni askeleet vaihtojen välissä ja keskityin myös valmistelemaan hyvin jokaisen vaihdon.

Loppupeleissä valmennus meni meiltä todella hyvin. Bansku oli vahva ja energinen. Laukanvaihdot paranivat koko ajan, eivätkä esimerkiksi huonontuneet. Taputin Banskua kiitokseksi kaulalle ja vielä silloin olin luottavainen seuraavan viikon Kalla Cupista.
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 06.10.18 18:23
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 62
Luettu: 4367

Banskun päiväkirja

23.09.2018
Kouluvalmennus kentällä, hiki virtaa
#kouluvalmennus
Hitsit, että oli hiki. Banskukin hikoili pienen sian tavoin. Vaihdoin suuntaa, asetin ja painoin pohkeella. Amanda tuhahti kuuluvasti. Olin joutunut naisen silmätikuksi valmennuksessa, varmaan siksi, että olin mennyt lainaamaan luvatta Fellun suitsia. Kai sain olla vain tyytyväinen, ettei meitä sentään heitetty valmennuksista pihalle!

Jouduin keskittymään niin paljon asettamiseen, etten huomannut Ellietä ja Riepua, jotka tulivat ympyrältä. Melkein tapahtui yhteentörmäys.
”Sorisorisori”, manasin Ellielle omaa virhettäni.
Nainen vain mulkaisi mua ja jatkoi matkaansa. Hitsit! Menetin otteeni Banskusta äskeisen takia.

”Mitä sä oikein räpellät?” Amandan ääni kuului korkeana. ”Nyt se ori takas kuulolle ja tee mitä pyydettiin!”
Melkein pyöräytin silmiäni, mutta vain melkein. Siirsin Banskun takaisin raviin. Raskas valmennus oli ottanut jo siltä suurimmat mehut pois. Se ei jaksanut liikkua yhtä kevyesti ja luisti jokaista apuani mahdollisuuksien mukaan.

Sain vielä jotain irti Banskusta ennen kuin Amanda koppavasti ilmoitti valmennuksen loppumisesta. Pidensin tuntumaa vain hieman, kun ravasimme loppuraveja. Ori pärskähti kuuluvasti ja sen ravi oli löysää. Huomenna se saisi kyllä vain kävelypäivän. Mentäisiin vaikka maastoon käveleen.

Jalkani olivat ihan loppu, kun laskeuduin satulasta ja tarrasin suitsien ohjista kiinni loppukäyntien jälkeen. Talutin Banskun talliin ja pyöräytin sen heti pesupaikalle. Riisuttuani sen varusteista, huuhtelin mustan karvapeitteen lämpimällä vedellä ja heitin fleeceloimen kuivattelua varten. Valmennus oli ollut sen verran rankka, että kiedoin sen kaikkiin jalkoihin myös viilentävät.

Pyysin iltavuoroon tullutta Jusua ottamaan ne pois. Itsellä oli jo hieman kiire kotiin. Ennen lähtöä heitin pilkotun banaanin Banskun ruokakippoon ja taputin sitä kaulalle.
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 06.10.18 10:51
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 62
Luettu: 4367

Effin päiväkirja

29.09.2018 / A. Koskisen kouluvalmennus

5 minuuttia
Effi liikkui suhteellisen sujuvasti eteenpäin kaviouralla. Sarah oli ottanut hyödyn siitä, että monet Auburnin ratsastajat olivat lähteneet viikonlopuksi Josefinan vanhempien luokse valmentautumaan. Pyöreät kannukset naisen jaloissa olivat vain pieni lisävaruste, mutta Sarah tiedosti ne hyvin selkeästi, kuten naisen ratsukin. Kirjava tamma kulki hyvin herkkänä eteenpäin, sen jaloissa olevat valkoiset koulusuojat olivat pienen pölyn peitossa jo nyt, vaikka valmennusta oli mennyt vasta hetki.
Valmentajana toimiva mies antoi ohjeita maneesin keskellä ja ratsastaja pyrki parhaansa mukaan suoriutumaan niistä. Effin harja heilahteli ravin tahdissa, etuosa kulki aavistuksen takaosaa sisempänä ja ravi eteni tahdikkaasti eteen.

Käynnissä Koskinen pyysi suorittamaan takaosakäännöksiä, jotka olivat aiheuttaneet ratsukolle edellisellä kerralla harmaita hiuksia. Suorituksista näkyi, että Sarah oli harjoitellut niitä tässä välissä, mutta Koskinen näki silti paljon parannettavaa suorituksissa.
Pikkuhiljaa yhteistyö alkoi sujumaan paremmin ja mies nyökkäsi hyväksyvästi. Sarah keskittyi omaan istuntaansa paljon ja se selkeästi vaikutti myös tahdikkaasti kulkevaan ruunikkoon.

3 minuuttia
Ruunikko dominantwhite väritys erottui hyvin ratsukon kulkiessa eteenpäin maneesissa. Sarah oli halunnut ottaa vielä yhden valmennuksen ennen Kalla CUPia ja Anton Koskinen oli ollut hyvä valinta. Kannusten käyttöä Sarah jännitti edelleen hieman ja se näkyi myös herkistyneessä hevosessa tämän alla.
Effi asettautui hienosti avotaivutukseen kaviouralla, se oli melko kuuliainen, vaikka välillä alkuun pyrkikin uralta sisälle. Koskinen ohjeisti ratsukkoa aktiivisesti.

Käynnin takaosakäännökset sujuivat edellistä kertaa paremmin, vaikkeivat ne täydellisiä olleet vieläkään. Koskinen antoi lisää ohjeita ja ratsukon suoritus parani niiden myötä hyvin paljon. Sarah istui ryhdikkäästi ja ajatteli omaa istuntaansa jatkuvasti, joka näkyi selkästi myös Effin askelluksessa.

1 minuutti
Kalla CUP lähestyi ja Sarah oli ottanut muiden ratsukoiden poissaolon hyötykäyttöön. Nainen ratsasti Koskisen tarkkailevan katseen alla maneesissa. Kannukset olivat vieläkin vieraat ja Effi kulki niiden vuoksi herkempänä, kuin normaalisti.

Avotaivutus sujui melko hyvin ravissa. Takaosakäännökset olivat viimeksi olleet hankalia, mutta Sarah oli harjoitellut niitä paljon ja se näkyi. Koskinen antoi ohjeita aktiivisesti ja oli selkeästi tyytyväinen ratsukon kehitykseen.

(Tarinassa yritin päästä eroon liian rennosta kirjoitustyylistä ja toivoitella hieman kuvailevampaa kirjoittamista kirjakielellä.)

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 28.09.18 21:39
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 123
Luettu: 7237

Effin päiväkirja

25.09.2018 / Amandan kouluvalmennus

"Heippa Jonny", moikkasin miestä, joka käveli tallikäytävällä vastaan selkeästi ajatuksiinsa uppoutuneena.
"Ai moi", tämä vastasi heräten tähän maailmaan.
"Mites varsan kanssa sujuu?" kysyin hymyillen.
"Ihan hyvin, kiitti", mies vastasi ja jatkoi matkaansa ulos tallista hajamielisen näköisenä. Tuijotin hetken tämän perään, mutta jätin asian sikseen.

Kävelin loungeen ja otin kahvikupillisen keittimestä.
"Moikka", tervehdin Nitaa, joka selasi kännykkäänsä.
"Hei, jännittääkö tän päivän valmennus?"
"Vähän. Me ei olla tehty ihan hirveästi laukanvaihtoja Effin kanssa, Villellä onneksi jonkin verran", kerroin ja irvistin. Amanda tietysti odottaisi täydellisyyttä ja en tiennyt pystyisinkö antamaan täydellistä suoritusta.
"Hyvin se menee", Nita lohdutti hymyillen.
"Toivottavasti", naurahdin.

"Tiesitkö, että maailman nopein hevonen juoksi yli 70 kilometrin tuntivauhtia?" kysyin Nitalta.
"Ai, enpä tiennyt", nainen vastasi selkeästi hämmentyneenä mun yhtäkkisestä tietoiskusta.
"Onneksi Effi ei pääse niin kovaa, se olisi ihan hullua olla sellaisessa kyydissä hevosen selässä."
Nita nauroi ja kaatoi kylmentyneen kahvinsa lavuaarista.
"Pitäisi varmaan käydä hakemassa ratsut sisälle", huokaisin ääneen.
"Mennäänkö yhtä matkaa?" Nita kysyi ja nousin ylös nyökytellen.

Tammat olivat ihmeen myötämielisiä ja Effikin antoi heti kiinni, rouskutellen porkkanaansa tyytyväisenä. Hevosen varustaminen kävi onneksi jo tottumuksesta, Effikin oli jo oppinut seisomaan hoitopaikalla ilman kiukkuamista. Kirjava piti selkeästi rutiineista ja pyrin aina tekemään tallityöt samassa järjestyksessä.

Inna ja Bansku olivat maneesissa jo, kun kävelytimme Armin ja Effin sinne.
"Heippa", tervehdimme ja Inna moikkasi meille hymyillen.
"Mites Bansku voi?" kysyin naiselta samalla, kun kiristin Effin satulavyötä.
"Hyvin. Se on tuntunut hyvältä viimeaikoina", Inna vastasi ja taivutteli oria tottunein ottein.
"Mites Effi?"
"Hyvin sekin, se taitaa pikkuhiljaa luottaa muhun jo. Tai ainakaan se ei enää joka kerta koita juosta karkuun, kun haen sitä sisälle", kerroin naurahtaen ja pyysin kirjavan käyntiin.

Amandan saavuttua maneesiin rento puhe lakkasi välittömästi ja kaikki hevosia myöten siirtyivät työskentelytilaan.

Effi oli vähän hidas avuille ja meille laukanvaihdot tuntuivat alkutunnista ihan mahdottomalta ajatukselta. Amanda raivosi pää punaisena (vertauskuvallisesti, koska naisen iho pysyi täydellisen värisenä raivon partaallakin) ja me yritettiin Effin kanssa parantaa meidän suoritusta. Mä laukkasin eteen ja nousin vähän kevyempään istuntaan.
Lopulta onneksi Effikin heräsi siihen päivään ja se alkoi kuunnella. Amandan raivoaminen väheni ja lopuksi loppui kokonaan, hiljaisuus oli tässä tapauksessa loistava merkki.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 24.09.18 18:57
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 123
Luettu: 7237

Ankan päiväkirja

Perjantai, 14.9.2018
Kouluvalmennus

Viivi:
Äiti heitti mut tallille. Ilma oli ihan ookoo. Mä jätin mun ratsastusvarusteet hoitopaikan viereen ja lähdin sitten hakemaan Ankkaa tarhasta. Jouduin vähän metsästämään sitä, ja mun toinen jodhpuri lompsahti siihen ainoaan lätäkköön, joka tarhanperkeleen perältä löytyi. Ankka vaan möllötteli rentona ja jouduin tosissani kiskomaan sen portille. Talutin sen puoliväkisin talliin ja sidoin käytävälle. Otin loimen pois ja aloin harjata: ensin kumisualla, sitten pölyharjalla...

Isabella:
Tulin tallille. Kartanolta, mikä ei siis ollut matka eikä mikään. Kävelin tavanomaista hitaammin, sillä valmennukseen oli vielä aikaa. Kiersin ruusutarhan kautta ja puutarhan ihailemisen sijaan uppouduin ajatuksiini. Olin hermostunut ja pettynyt. Thomas ei ollut raportoinut mitään, vaikka en toisaalta ollut edes vaatinut sitä. Mutta eikö sen pitäisi olla päivänselvää? Uskoin ja luotin miehelle aika vakavankin tehtävän, jonka se toivottavasti oli hoitanut hienotunteisesti, ja sitten ei mitään. Tai ehkä se panttasi vieläkin tietoaan Jonnyltä ja tikitteli kuin mikäkin pommi, joka jonakin kauniina päivänä räjähtäisi isoveljen naamalle.

Olisi vain pitänyt selvittää koko asia itse. Helvetti. Se oli vain tuntunut jotenkin kamalan kiusalliselta ja intiimiltä, Jonnyn ja Matildan yksityisasioihin kajoamiselta... Siksi oli ollut kivempi ulkoistaa koko juttu. Sitä paitsi, Jonathan oli kauan sitten vaatinut saada tietää, jos Thomas joskus löisi minua. Oli tuntunut loogiselta kääntää koko juttu toisin päin. Vaan nyt minua epäilytti. Helvetti.

Potkin kiviä kengänkärjilläni ja käännyn kohti tallia. Kai minun olisi mentävä vahtimaan Viiviä. En tiedä miten sekin tytteli oli saanut minut ylipuhuttua valmennukseen silmäterälläni. Ehkä otteeni kaikesta oli herpaantumassa. Napakka tuulenpuuska vahvisti epävarmuuttani ja jouduin kietomaan kädet kevyttoppaliivin ympärille, jotten olisi jäätynyt kuoliaaksi ja lentänyt tuulen riepottelemana hemmettiin.  

Viivi:
Sitten puhdistin kaviot. Katselin Ankkaa tarkkaan, oikein nojasin taaksepäin. Hitsi. Sen kankussa oli kellertävä pissaläntti. Olisi pakko vielä vähän hinkuttaa kimokivellä.
”Hei”, Isabella huikkasi vähän vaisusti ja melkein pomppasin ilmaan.
”Ciaaao! Oon melkein jo harjannu mutta älä kato tätä puolta vielä!!”
Oli tärkeää saada läntti pois äkkiä, ettei Isbe peruisi valmennusta. Se voisi olla juuri tästä kiinni. Yritin hinkkailla niin, ettei Isbe näkisi mitä teen, mutta tädinpirulainen tuli sillain kulmat kurtussa oikein katsomaan.
”Mä sanoin että älä katso!!”
”Onko sillä joku haava siellä??”
”Höh no ei ole.”
”Näytä nyt sitten.”
”Pissaa vaan”, vastasin harmistuneena. En ihan ehtinyt, mokomakin urkkija. Olisin halunnut esitellä Ankan vasta puhtaanvalkoisena. Isabella vaan tuhahti hassusti ja hiihteli sitten minne lie.

Jätin Ankan käytävälle ja hain varusteet, jotka oli onneksi aika puhtaat. Onneksi. Unohdin varata varustepuunaukselle oman aikansa, vaan ehkä tekisin sen tunnin jälkeen. Satuloinnin otin vakavasti, huovan piti olla millilleen suora. Ja suojat! Tuliko sille suojat? Laitoin ne silti. Tarrat millilleen suoraan, symmetrisesti samalle kireydelle.

Isabella:
Viivi pärjää tosi hienosti. Tyttö on yhtä maanisen tarkka kuin minäkin nuorempana (vai vieläkin?). Hah. Ajattelen ensin mennä yksityistalliin, mutten sitten kuitenkaan halua häiritä ratsukoiden valmistautumista. Tai siis... Rasmuksen valmistautumista. Muut tulevat Purtseilta.

Jonathan vaivaa mieltäni vieläkin. Mies ei ole sanonut minulle mitään, vaikka kieltämättä olemme nähneet vain ohimennen. Parhaassa tapauksessa Thomas on käsitellyt asian veljensä kanssa, eikä ole kertonut minun osuudestani asiaan mitään. Jep. Niin sen täytyy olla. Onhan sillä nuorukaisella kuitenkin järkeä päässään, eikö olekin? Ja Matilda ei tietenkään tiedä mitään, Matilda ei saanut tietää mitään, sillä ei tässä nyt hänestä ollut kyse. Tavallaan. Nyt on kyse vain siitä, millaista käytöstä sallisin tallimestariltani. Kaikki vaikuttaa maineeseen, joka on muutenkin vaakalaudalla. Puuttuisin Matildan elämään vasta sitten, jos nainen alkaisi käyttäytyä erityisen säikysti tai ilmaantuisi tallille mustelmilla. Siihen asti tämä ei liittynyt häneen, vaikka minua ihan vähän huolestuttaakin - nimittäin epätietoisuus.

Olen päätynyt kuitenkin yksityistalliin, huomaan istuvani toimiston pöydällä. Ja sitten epäilys hiipii. En usko omiin vakuutteluihini, ja kaivan kiireesti puhelimen taskusta. Thomas kokee vielä ruunauksen, jos luottamustani on käytetty väärin. Toivottavasti ei ole. Kyllähän mies on jo aikuinen...

Vastaanottaja: @Thomas R.
”Hei. Oletko jo hoitanut asian? Keskustellut kauniisti?
Selvisikö kaikki? Tiedän että tätä on turha sanoa, mutta
toivon todella, ettei kukaan muu ole saanut tietää. -I”


Viivi:

Sitten me oltiin noin vain valmennuksessa. Mua hämmästytti. Täällä oli ne makeet tytöt, jotka edellisessä Kalla Cupissa notkui Amandan kintereillä ja joille olin vähän kateellinen. Ehkä me juteltais tän jälkeen? Meistä saattaisi tulla kavereita. Vaikka ne olikin ihan vähän vanhempia, niin mulla oli se etu että menin Isben hevosella. Olihan se nyt siistiä.

Valmennuksessa oli myös aikuinen tyttö ja mies, ne oli ihan jostain eri sarjasta. Niitten hevoset oli tosi makeita (kaks hirveen sporttista ruunikkoa!) ja jotenkin istunta ja varusteet ja kaikki oikein huusi mulle, että ne oli esteratsastajia. Ja hitsin taitavia varmaankin. Yritin olla katsomatta, mutta vilkuilin niitä silti. Oli mielettömän siisti fiilis olla kouluvalmennuksessa esteratsastajien kanssa. Ja niitten tyttöjen, jotka oli varppina cooleja kaikkialla missä ne kävikin.

Viivi keskity! Et voi herranjumala törmäillä Ankalla mihin sattuu, katso eteen”, Isabellan ääni mäkätti ja tuhahdin. Joo joo. Täytyihän tässä muitakin vähän seurata, Ankka kun oli niin hieno ja kiltti. Vaikka oikeastaan... Musta ihan vähän tuntui siltä, että Rilla sopi mulle sittenkin paremmin. Ankka oli tavallaan hirveen helppo, mutta en ihan saanut siitä otetta. Se tuntui vähän isolta (mitä en kyllä sanois ääneen) ja sen selässä oli helppo unohtua haaveilemaan, jolloin suoritukset oli ihan keskinkertaisia (t. Isbe joka mäkätti taas). Mutta oli meillä silti kivaa.

***

”Moi! Mä oon Viivi, vähän te menitte hienosti”, sanon tytölle, joka on tosi kaunis. Sillä on hyppysissään suomenhevosen ohjat, mikä mua pikkaisen kummastutti jo heti silloin kun näin sen. Samalla se on jotenkin vieläkin coolimpaa. Että on kehdannut tulla tuollaisella puoliveristen sekaan, ihan pokkana vaan.
”Sä ratsastit tosi hyvin”, kehun vielä, vaikka totta puhuakseni katselin enemmän niitä pro-esteratsastajia. Mutta nyt on tärkeää olla kohtelias. Tästä voi alkaa ystävyys. Niinpä mä pinnistän mun suun miellyttävään hymyyn (muttei liian mairittelevaan, sellainen ärsyttää muita), ja talutan sitten Ankan pois.

Ihan kuin se tyttö olisi pikkasen hymyillyt kehusta, vaikkei vaivaudukaan puhumaan mulle. Mutta se ei haittaa. Mä olin jättänyt syöttini. Ehkä meistä tulisi kavereita, kun en tungettelisi liikaa. Mun pitää olla cool, eikä liian kakara. Sitten sopisin niiden seuraan. Mulla on kyllä kärsivällisyyttä odottaa.

Tallissa puran Ankalta varusteet, hoidan sen huolellisesti ja annan porkkanan. Sitten äiti tulee hakemaan ja täytyy lähteä kotiin. Valmennuksessa oli kivaa, ja nyt tää hoitotarina loppuu. Loppu.

#kouluvalmennus
tallitarinakliseet #jusunhaaste6
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 20.09.18 13:43
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Ankan päiväkirja
Vastaukset: 36
Luettu: 2445

Armin päiväkirja

16.9.2018

Mun tallilla käynti ja treenaaminen oli jäänyt viime aikoina hävettävän vähälle, mutta mulla oli ihan pätevä syy. Ainakin mun mielestä kirjoitukset oli sellaiset. Tosin Amanda ei ehkä ollut samaa mieltä, mutta mä halusin kirjoituksista läpi. Ne olivat jo ihan nurkan takana, mutta mun aivoni tarvitsivat tauon lukemisesta. Mikä olisikaan parempi tapa pitää tauko, kuin lähteä tallille?

Olinhan mä tiistaina käynyt valmennuksessa, koska sitä mä en vain kehdannut jättää väliin. Ja mut ehkä olisi potkittu valmennusryhmästä ulos ja sen jälkeen nirhattu. Joten valmennuksiin mentiin pää kainalossakin tai pää täynnä englannin kielioppia ja lakiasioita sekaisin. Lähtökohdista voi varmaan päätellä, ettei valmennus ihan mennyt putkeen. Mä en saanut Armiin mitään otetta ja avotaivutuksista ei tullut sitten yhtään mitään. Amanda ripitti mua ihan kunnolla ja mä en haluaisi törmätä perijättäreen ennen seuraavaa valmennusta. Joka toivottavasti menisi paremmin.

Nyt mä päätin jättää treenamisen väliin ja lähteä maastoon. Se olisi enemmän tarpeen, kun halusi tyhjentää pään. Koulutreenitkin voisi toimia, mutta mä en jaksanut ajatella mitään. Punarautiaalla taisi olla mua ikävä, sillä Armi kiehnäsi mussa tavallista enemmän. Ainahan se herkkuja ja rapsutuksia kerjäsi, mutta tämä ei ollut ihan sitä. Kiva jos mua kaivattiin. Se ei kyllä ollut kivaa enää siinä kohtaa, kun tamma onnistui kolauttamaan päätään sopivasti mun huuleen, että se aukesi. Kuivat huulet edesauttoivat, mutta silti osuma oli ikävän tuntuinen.
"Kiitos tästä", irvistin kun puhuminenkin sattui huuleen.

Maastossa Armi oli ihmeellisen rauhallinen. Ainakin mä oletin sillä olleen nyt vähän enempi vapaata, jolloin punarautias muuttui hieman tavallista säpsymmäksi. Mä nautiskelin kelistä, syksy oli tulossa ja samalla vain rentouduin hannoverin tasaisten askelien kuljettaessa mua maastopolulla. Se oli aika kivaa, enkä mä siinä kohtaa tajunnut, miksi mä olin jättänyt tallireissut vähemmälle. Ne olisi juuri sitä mitä mä tarvitsisin lukemisen ohella.

Rentous koitui mun kohtaloksi. Mun älähdys sai Armin säpsähtämään ja ottamaan muutamia sivuaskeleita. Oksa, jota mä en ollut rentoudeltani huomannut, sivalsi aika mukavasti mun poskea. Nappasin hanskan kädestä pois ja kokeilin sormillani poskea. Sormet värjäytyivät kivan punaisiksi. Hienoa, huuli halki ja poskessa ilmeisesti kunnon naarmu. Siinä olisikin sitten seliteltävää, varsinkin mun suojelijoille Nikolle ja Jimille. Uskoisikohan kukaan, että mua ei oltu vedetty turpaan? Paitsi Armi ja hemmetin oksa.

kirjoittaja Nita M.
lähetetty 19.09.18 21:35
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 75
Luettu: 3783

Banskun päiväkirja

Amandan katse oli murhaava. Jos katse voisi tappaa, olisin kuollut siihen paikkaan. Puna nousi kasvoilleni. Miten olin saattanutkin olla niin tyhmä ja luulla, ettei Amanda huomaisi mitään? Avasin suuni selittääkseni, mutta suljin sen saman tien. Selittely olisi turhaa. Amanda Sokka ei kuuntelisi selityksiä. Siksi vain köhäisin.
”Anteeksi, ei toistu”, mutisin kuin mikäkin pahantekijä ala-asteella.
Olisiko tämä jopa niin paha asia, että Amanda Sokka potkisi meidät Banskun kanssa pois valmennusryhmästään? En pystynyt katsomaan Amandaa silmiin. Ei hitsit… olisi pitänyt valita jonkun toisen.. Tyhmä minä!

**
”Voi helvetin helvetti”, kirosin samalla, kun kaivoin Banskun varustelaatikkoa.
Miten ihmeessä olin saattanut yhtäkkiä kadottaa jotain niin tärkeää? Ei hitto! Mähän vein ne Banskun kankisuitset kotiin puhdistettavaksi. Mun piti ne niin hienosti puhdistaa jollain uudella nahkasuojalla, jota en viitsinyt Auburniin raahata mukanani. Oli helpompi tuoda suitset aineen luokse kuin pieni purkki suitsien luokse. Nyt se sitten kostautui.

Mä en vain sillä hetkellä nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa. Ei me voitaisi Banskun kanssa ilman kankia osallistua ensimmäisiin edistyneiden valmennukseen. Perus aacheneilla Amanda nauraisi meidät pois kentältä. Mä huomasin suitsinaulassa yhdet samanlaiset kankisuitset. Mitään sen suurempia ajattelematta mä tartuin mustiin suitsiin. Mun oli pakko lainata niitä. Ainut asia, mikä mua huoletti, oli se, että ne olivat Fellun. Mitä jos Amanda huomaisi?

Ei, ei se voisi huomata mitään. Ne olivat kuitenkin täysin samanlaiset kuin Banskun omat. Lisäksi ne sopivat suorilta Banskun päähän. Suoristaessani otsapantaa olin aivan varma, että Amanda ei huomaisi mitään. Unohdinkin asian jo siinä vaiheessa, kun me käveltiin kentällä uuden valmennusryhmän kanssa heti nuorten jälkeen.

Amanda ei päästänyt meitä helpolla. Sen katse tarkasteli meitä tiukasti, ja se kertoi hyvin tarkkaan milloin ei ollut tyytyväinen. Tunnin aiheena oli laukka-avot. Ne olivat Banskulle hieman uudempi asia, joten otin erityisen paljon Amandan haukuista kiinni. Me saatiin pari hyvää suoritusta, vaikka Amanda ei paljoa kehuja ladellut, jos yhtään. Valmennus oli aktiivisempi kuin ennen, joten huomasin Banskun väsyvän nopeammin. Taputin sitä kaulalle kuitenkin hyvästä työskentelystä.

Tallissa purin Banskun varusteet ja siinä vaiheessa unohdin jo pelätä Amandan huomanneen suitsien vaihdon. Puhdistin Fellun suitset kokonaisuutena ja niputin ne mahdollisimman hyvin. Siinä vaiheessa, kun laskin suitsia koukkuunsa, varustehuoneen ovi aukeni ja käänsin katseeni pyörätuolissa istuvaan Amandaan.
”Täällä ei ole tapana lainata muiden varusteita”, sanat olivat erittäin, erittäin paljon täynnä vihaa ja halveksuntaa.

Amanda Sokka oli pelottava jopa pyörätuolissa.
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 16.09.18 16:35
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 62
Luettu: 4367

Yllätyskäänne

Helvetti mä olin vihainen. Seppo oli eilen ollut ihmeellisellä tuulella Isabellan valmennuksessa. Mä olin halunnut näyttää kuinka me oltiin kehitytty ja pirun poni oli vain ollut ihan pliisu. Se oli jumittanut ja kiemurrellut, suorittanut tehtävät ihan ok, mutta ei hyvin missään nimessä. Mä en ollut tyytyväinen, eikä ollut Isabellakaan ollut.

Sen vuoksi olin päättänyt tänään hypätä. Jos eilinen koulutuuppaus oli ollut liian tylsää Sepolle, olin ajatellut.
Mutta ei esteetkään olleet hyviä, eivät sitten yhtään.

Mä olin yrittänyt suostuttelua, pakottamista, anomista, huijaamista ja kaikkea niiden väliltä.
Seppo oli vaan päättänyt, että se ei hypännyt, viimeisessä lähestymisessä se sai mut irtoomaan satulasta.

Mä en saanut henkeä. Mä huomasin itkeväni.

Sitten Jusu ilmestyi jostain. Mä en päässyt vieläkään ylös, vaikka yritin. Miten hiirulainen nyt sai nauraa, kun se löysi mut maasta?
Yritin sanoa jotain, mutta mun suusta pääsi vaan pihahdus.
"Mä en tiedä", sain lopulta pakotettua äänihuulistani, ääneni oli käheä ja hiljainen. Kyyneleet eivät ottaneet loppuakseen.

kirjoittaja Ava P.
lähetetty 15.09.18 15:54
 
Etsi: Arkisto 2018
Aihe: Yllätyskäänne
Vastaukset: 24
Luettu: 369

Suorituspaineita

Mikä koettelemusten koettelemus tämä valmennusreissu oli ollut. Matka Purtsilta oli taittunut kauhuteinien kanssa. Kerrankin kiitin onneani siitä, että Granni oli niin pahatapainen. Sen vierelle ei ollut ratsastamista, eikä kyllä kovin lähelle missään muussakaan suunnassa. Vaan eipä sillä - etäisyys ei tietenkään estänyt Avaa ja Jannaa jutustelemasta mulle, eikä ne varsinaisesti jutustelleet mukavia. Eivät ihan koko aikaa, ainakaan.

Granni oli vähän takakireänä, mutta valmennus osoittautui hyödyllisemmäksi kuin olisin arvellut. Aikansa se otti, mutta yhtäkkiä sitkeä kevyin avuin ratsastaminen ja irrottelevat väistöt loksauttivat jonkun palikan tamman päässä rentousmoodiin. Olin siitä aidon ihmeissäni. Grannilla oli tapana olla aika raskas. Nyt se tuntui pehmeältä, vastaanottavaiselta ja vakaalta, enkä osannut ihan heti analysoida, mistä ilmiö johtui. Sen parissa mun ajatukset askartelisivat vielä seuraavan kerran tammaa ratsastaessanikin, se oli vissi ja varma. Yksi onnistunut valmennuskerta ei vielä taannut täyttä oivallusta, mutta alku sekin oli.

Isabella poistui tärkeänä ja kiireisenä ihmisenä paikalta, kun me siirryttiin loppukäynteihin. Harvinaisen rento Granni allani hapuilin katsekontaktia Rasmukseen, jonka kanssa veisimme Grannin yhdessä takaisin Purtsille. Yksi matka teinareiden kanssa riitti tälle päivälle. Vaihdoimme siinä kävellessämme muutaman sanan käytännön järjestelyistä, mutta muuta emme puhuneet. Ehtisimme puida valmennusfiiliksiä ja kaikkea muutakin sitten, kun yleisönä ei olisi kauhuteinejä, pikkuvanhaa Viiviä ja jotenkin synkän näköistä Matildaa, joka syystä tai toisesta tuntui tuijottavan mua.

Silmäkulmastani näin Matildankin lähtevän liikekannalle, kun talutin Grannia kentältä kohti tallia ja sen hoitopaikkaa. No, mitäpä se toisaalta olisi tyhjän kentän laidalla enää tehnyt, tuijotellut hiekanjyviä vai?
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 14.09.18 18:05
 
Etsi: Arkisto 2018
Aihe: Suorituspaineita
Vastaukset: 15
Luettu: 370

Effin päiväkirja

11.09.2018 / Amandan kouluvalmennus

Sarah jännitti tämän päivän kouluvalmennusta todella paljon. Nainen oli käynyt vain yhdellä Amandan valmennuksella ja silloin hän oli ollut yksin tunnilla, nyt olisi vuorossa ratsukon ensimmäinen ryhmävalmennus. Nita tunsi Armin hyvin ja ratsukko oli suorittanut jo onnistuneesti kouluratoja ja olivat valmentautuneet runsaasti. Innaa ei Sarah tuntenut sen enempää, kuin mitä oli muualta kuullut, nainen oli ilmeisen kehittynyt ratsunsa kanssa ja Bansku oli todella potentiaalinen, komea ori.
Latino harjasi Effin ruskea-valkeaa peitinkarvaa mietteliäänä. Hän oli jo tullut tutuksi tamman kanssa, mutta he eivät olleet startannet vielä kertaakaan. Sarah yritti vakuutella itselleen, että oli samantasoinen ratsastaja Nitan ja Innan kanssa, mutta eihän hän mitenkään voinut olla. Hän oli vasta vähän aikaa ratsastanut tosissaan ja Effikin jännittyi uusista asioista edelleen todella paljon. Nainen päätti letittää tamman harjan ja käänsi letit symmetrisille sykeröille. Myös valko-musta etuharja päätyi sykerölle ja häntään Sarah upotti riittävästi showshineä, jotta se kiilsi ja soljui liikkeessä upeasti. Valkoiset koulusuojat nainen oli pessyt edellisenä päivänä ja hohtivat puhtautta kilpaa Effin valkoisten sukkien kanssa. Jos he eivät osaisi mitään, niin ainakin Effi näyttäisi täydelliseltä.

Kun valmennuksen alkuun oli aikaa enää puolisen tuntia, Sarah asetti hiuksensa matalalle poninhännälle ja laittoi kypärän päähänsä. Musta-ruskeat nahkasaappaat oli kiillotettu, Effin varusteet virheettömät ja naisella oli päällään mustat ratsastushousut ja valkoinen pikeepaita, jonka helma oli säntillisesti tungettu housujen alle. Ruskea nahkavyö hopeisella soljella viimeisteli asukokonaisuuden. Sarah suoristi vielä Effin ruskean kouluhuovan, pujotti kankisuitset tamman päähän ja talutti hevosen ulos tammatallista. Kentällä ratsastivat nuorten kouluryhmä, joten noustuaan ratsunsa selkään latino ohjasi tamman maneesiin alkuverryttelyitä varten.

Viisi minuuttia ennen tunnin alkua Sarah postui maneesista ja käveli kentän portin läheisyyteen odottamaan edellisen tunnin loppumista. Amanda jakeli ratsukoille palautteita niin kaukana, ettei ne kuuluneet portille saakka. Latino painoi kantapäänsä alas ja ratsasti kentälle heti, kun oli saanut luvan. Myös Nita ja Inna saapuivat ratsujensa kanssa ja edellisen ryhmän lähdettyä oli meidän ruotimisen aika.

Sarahille selvisi aika nopeasti se, ettei Effi ollut ihan paras mahdollinen hevonen avotaivutuksissa. Tammalla oli luontainen vimma pyrkiä uralta sisälle ja nyt, kun sitä puoliksi kannustettiin siihen, oli kirjava jatkuvasti viemässä itseään keskelle uraa. Amanda kiristeli hampaitaan ja brunette teki parhaansa pitääkseen paketin kasassa.
"Olkapäät suoraksi, jalat rennoksi ja ohjat tuntumalle!" Amandan ääni kaikui kentällä ja latino tunsi, kuinka hikikarpalot juoksivat selkää pitkin alas. Effi viskoi päätään, se alkoi turhautua toistoihin ja siihen, ettei sen annettu kulkea oman tahtonsa mukaan. Pitkän sivun auetessa Sarah keskittyi istuntaansa ja reagoi pienimpäänkin eleeseen välittömästi ja he saivat aikaan täydellisen avotaivutuksen sille sivulle.
"Ja samanlainen seuraavalle pitkälle sivulle", Amanda vaati ja Sarah teki työtä käskettyä. Kyllä jotain piti olla päässä vialla, jotta vapaaehtoisesti vei itsensä sellaiseen rääkkiin, nainen ajatteli mielessään.

Laukassa tehtävä alkoi tuntua inan helpommalta, Effi oli purkanut ilmeisen paljon taisteluhaluaan ravityöskentelyssä. Sarah keskittyi niin täysillä omaan ratsastukseensa, ettei naiselle jäänyt lainkaan aikaa seurata muiden ratsukoiden suoriutumista. Jokainen onneksi sai suunnilleen edes saman verran huutia valmentajalta, joten ei Sarah voinut ihan katastrofaalisen huono olla. Tai ainakin siihen ajatukseen nainen tuudittautui Amandan kertoessa tunnin lopuksi kuinka heidän tulisi parantaa huomattavasti tästä päivästä, jotta kilpailuihin lähteminen olisi edes harkittavissa oleva ajatus.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 11.09.18 14:32
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 123
Luettu: 7237

Syksyn 2018 valmennukset

Valmennusten kuittaus

horseKuittaukset ovat vapaaehtoisia, mutta vain ne vaikuttavat tasonousuihin.
Suoritukset hevosten päiväkirjoihin (poislukien mahdolliset roolipelit).

horseMikäli haluat kirjoittaa/piirtää valmennuksesta, tee se viimeistään kaksi viikkoa
valmennuksen jälkeen. Myöhempiä kuittauksia ei huomioida Kalla CUP:n lisäpisteissä.

horseKäytä hashtageja #estevalmennus #kouluvalmennus #kenttävalmennus

horse
Kuittaustapa on vapaa! Kirjoita (yhteis)tarina, piirrä, toteuta sarjakuva tai pelaa roolipeli jonkin ryhmäläisesi kanssa. Huomaathan, että tarinan ei tarvitse olla perinteinen valmennusselostus, vaan sekin riittää, että jossakin toisessa tarinassasi mainitset/ kerrot ohimennen miten valmennus meni. Voit tarinassasi esimerkiksi ajatella mennyttä valmennusta tehdessäsi jotakin ihan muuta, tai keskustella siitä (edes lyhyesti) jonkun kanssa.

horseSiispä rautalangasta väännettynä: valmennuksen huomioiminen toisessa tarinassa lasketaan valmennuksen kuittaamiseksi, kunhan huomionti sisältää edes lyhyen kuvauksen tai pohdinnan siitä, miten valmennus oikein meni.


Myös kansioiden päivittäminen siirtyy myöhemmin ratsastajien omalle vastuulle (syyskauden ajaksi).
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 05.09.18 15:49
 
Etsi: Valmennukset 2018
Aihe: Syksyn 2018 valmennukset
Vastaukset: 5
Luettu: 1090

Syksyn 2018 valmennukset

Syyskauden valmennukset

Kunkin ryhmän valmennus järjestetään kaksi kertaa kuukaudessa (tasan kahden viikon välein). Valmennusryhmiin päässeet (tarkista muutokset!) osallistuvat näihin "taustalla pyöriviin" valmennuksiin automaattisesti, mutta kuittauksen kirjoittaminen on aina vapaaehtoista. Valmennuksista annettavan informaation määrä vaihtelee ja kuittaustapoja on monenlaisia. Tarkemmat sisällöt löytyvät seuraavista viesteistä.

Vain kuitatuista valmennuksista saa aktiivisuutta Kalla CUP:n pisteitä sekä tasonousuja varten. Valmennustekstit kirjoitetaan suoraan hevosen omaan päiväkirjaan. Merkitse valmennusteksti hashtagilla, jotta voimme tarkistaa kuittaukset helposti. Käytä muotoja: #kouluvalmennus #estevalmennus #kenttävalmennus (viimeisin tarkoittaa sekä maastoeste- että kestävyysvalmennuksia).



Uusi ohje kansioihin liittyen / TULOSSA:

Kokeillaan syyskaudella uutta tapaa täyttää kansioihin valmennustiedot. Toistaiseksi voimassa olevan ajan ratsastajat päivittävät kansionsa itse. Huomaathan kuitenkin, että kansioihin saa lisätä vain kuitattuja valmennuksia, joista on tehty joko teksti tai kuva. Tuotos täytyy linkittää kansion yhteenvetoon, jonka muotoilu on muuten täysin vapaa. Jokainen saa silti valmentajan lyhyen kommentin, jonka Isabella/Amanda muokkaa sinun kirjoittamasi viestin loppuun.

⚠ Tämä kokeilu ei ala heti, vaan perijättäret varmistavat kansioiden ajantasaisuuden ensin, jotta aikajärjestys säilyy. Asiasta tiedotetaan vielä.



Ohje valmennustaulukon ymmärtämiseen:

Taulukkoon on laitettu värikoodilla yleisesti "kouluryhmät" ja "esteryhmät". Sekä este- että koulu-valmennuspäivinä (tiistai ja keskiviikko) nuorten ryhmäläiset valmentautuvat ensin. Tarkista kumpaan ryhmään kuulut! Ryhmät päivitetty 5.9.2018. Valmennuskuvaukset ovat omassa viestissään.



Topics tagged under kouluvalmennus on Foorumi | Auburn Estate - Sivu 4 Valkat_syksy18
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 05.09.18 14:08
 
Etsi: Valmennukset 2018
Aihe: Syksyn 2018 valmennukset
Vastaukset: 5
Luettu: 1090

Armin päiväkirja

20.8.2018

Mä juoksin pitkin tallia puoliksi paniikissa. Okei, ketä mä huijaan. Ihan täysin paniikissa. Mulla olisi kohta uuden valmentajan pitämä valmennus ja mä en löytänyt mistään omaa kypärääni. Eikä mulla tietenkään toista ollut. Mä en tiedä mihin ihmeeseen se oli voinut kadota. Juuri eilenhän mä olin sitä käyttänyt ja laittanut sen omalle paikalleen kaappiini. Nyt se oli poissa. Ja mulla tosiaan alkaisi ihan juuri Anton Koskisen pitämä valmennus.

Ei auttanut kuin lainata jonkun kypärää, mutta ongelma oli, että kenen. Ketään ei näkynyt mailla halmeilla, koko talli oli kuin ihmeen kaupalla tyhjä ihmisistä. Oikeastaan vaikutti siltä, että tallissa oli mun lisäkseni vain Armi. Ei hemmetti. Olisikohan Nikon kypärä mulle liian iso? Todennäköisesti, mies oli aika isopäinen tapaus. Siinä olikin ne se kypärä, jota uskaltaisin ihan oikeasti lainata ilman luvan kysymistä. Perijättäret ei tulisi kysymykseenkään, jos jäisin kiinni (todennäköisyys olisi aika suuri) mä olisin vainaa.

Mä en keksinyt ketään, jolta olisin uskaltanut lainata ja jolla voisi olla suurinpiirtein samankokoinen pää kuin mulla. Joten mä menin Nikon kaapille, nappasin kypärän ja kääntelin sitä käsissäni. Jos se ei valuisi mun silmille, niin mä tuskin kuolisin ja kukaan ei huomaisi, ettei mulla ollut omaa kypärää. Mä painoin kypärän päähäni ja heiluttelin vähän päätäni. Olihan se vähän iso, mutta jos mä vääntäisin hiukseni jotenkin sopivasti, se voisi parantaa tilannetta. Ja Armi toivottavasti ei tänään keksisi kouluvalmennuksessa heittää mua selästään alas. Tosin kerta se olisi ensimmäinenkin, kunhan ei tänään tulisi.

Joten me päästiin punarautiaan kanssa maneesiin ihan aikataulussa. Anton Koskinen ei vaikuttanut kauheen puheliaalta valmentajalta, kun mä moikkasin tämän saapuessa. Olikohan valmentajan ammatti ihan sopiva miehelle? Se oli kuitenkin asiakaspalvelua ja joutui olemaan ihmistenkin kanssa tekemisissä. Mä yritin pistää Armia kävelemään reippaasti, mutta tammalle harvinaisesti tämä oli todella laiska. Laiskasti se vain huiski välillä hännällään puolelta toiselle. Tästä tulisi todella mukava valmennus.

Armi oli varmaan ensimmäistä kertaa ihan kamala. Ei mitään reaktiota mihinkään, tai siis varmaan viiden minuutin viiveellä, ihan sama mitä mä tein siellä selässä. Siirtymiset tuli juuri sillä kamalalla viiveellä, vaikka mä mielestäni ilmoitin Armille ihan selkeästi mitä haluan. Ja vaikka kuinka koitin herkistellä, Armi vain löntysti menemään. Väistöistä nyt ei edes puhuta, se oli yksinkertaisesti vain niin kamalaa. Antonin ohjeet kyllä olivat hyviä ja niistä olisi varmasti hyötyä. Kunhan Armi olisi vähän enempi motivoitunut työntekoon, sillä tänään siitä ei vain tullut mitään.

"Kiitos hirveesti Armi, annettiin hieno kuva uudelle valmentajalle. En varmaan kehtaa ikinä mennä sen valmennukseen enää", mä tuhisin puoliveriselle, kun Anton oli lähtenyt ja me oltiin kahdestaan jääty kävelemään. Paitsi, mulla olisi ensi viikon torstaina Antonin estevalmennus Ramidalla. Voi luoja, mä tulisin niin kuolemaan. Mä en luottanut yhtään, että nuori tamma osaisi käyttäytyä ollenkaan. Palattuamme talliin, mä kävin palauttamassa Nikon kypärän paikoilleen. Ainakaan vielä mä en jäänyt kiinni siitä, paitsi Nikon kohdalla se tuskin olisi paha tilanne. Välillä kypärä oli vähän valahtanut naamalle, mutta muuten se oli ollut ihan passeli lainakypärä. Kun mä vilkaisin omaan kaappiini, niin mun kypärä oli siinä omalla paikallaan. Mistä hemmetistä se siihen oli ilmestynyt valmennuksen aikana?

kirjoittaja Nita M.
lähetetty 20.08.18 12:34
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 75
Luettu: 3783

Effin päiväkirja

20.08.2018 / A. Koskisen kouluvalmennus

Mä olin oikeasti letittänyt Effin harjan sykeröille valmennusta varten. Tarkistin vielä, että ruskea kouluhuopa oli paikoillaan ja valkoiset koulusuojat hyvin. Mulla oli saappaat jalassa, pyöreäpäiset kannukset ja farkkuratsastushousut, missä oli blingiä takataskussa. Ruskean pikeepaidan olin laittanut housujen sisään ja hiukset oli kiinnitetty matalalle nutturalle. Kypärä oli…hetkinen, missä?
Levottomana kävin läpi hoitopaikan lähellä olevat varusteet, harjapakki ja Effin suitset oli siinä, mutta mun kypärä ei missään. Muerda!
Kävelin varustehuoneeseen, katsoin kaapin läpi enkä nähnyt sitä missään. Ajatukset juoksi tuhatta ja sataa, mitä mä nyt tekisin? En varmana ratsastaisi Effillä ilman kypärää. Silmiini osui Armin kaappi, Nita.
Vilkaisin kaappiin ja näin Nitan kypärän siinä, uskaltaisinkohan lainata sitä?
Kokeilin sitä päähäni ja kypärä sopi onneksi. Kello oli jo niin paljon, että mun piti olla jo alkukäyntejä tekemässä, mulla ei ollut aikaa kysellä lupia. Toivottavasti nainen ei pahastuisi tai tarvitsisi kypäräänsä ihan vielä.

Nopeasti laitoin suitset Effille ja riensimme kentälle. Hyppäsin tamman selkään satulavyön kiristämisen jälkeen ja olin kävellyt kaksi kierrosta, kun vieras mies käveli kentälle päin. Anton esittäytyi ja keskustelimme mun ja Effin tasoista miehen kanssa ennen valmennuksen aloittamista. Effi ehti onneksi hyvin vertyä ennen raviin siirtymistä.
Effi esitteli useasti sisäpohkeen tehottomuutta ja karkasi venkuilemaan uran sisäpuolelle. Myös sen suu tuntui levottomalta ja tamma kulki ajoittain pää taivasta kohden, kuin kirahvi konsanaan. Mua nolotti, Anton komensi meitä kentän reunalta minkä kerkesi ja mä koitin saada hevosen kunnolla avuille.

Hetken päästä jokin naksahti paikalleen ja Effistä tulikin paljon parempi. Se oli edelleen säpsäkkä, mutta nyt reagoi apuihin ja tuli selkeästi yhteistyöhaluisemmaksi. Anton antoi kehuja ja jatkoimme valmennusta paremmalla energialla.
Effi näki edelleen mörköjä, mutta esitti puhtaita suorituksia useasti ja se valoi muhun toivoa jatkon kilpailuiden osalta. Ehkä me selvittäisiin kisoista kunnialla jossain vaiheessa. Jos siis hyvä tuuri kävisi.

Loppuun Anton halusi meiltä takaosakäännöksiä. Joko mä en osannut kertoa sille tarpeeksi selvästi mitä halusin, tai sitten tamma vain ei halunnut tajuta, mutta Antonin piti oikeasti kädestä pitäen melkein näyttää meille miten tehtävä suoritettiin. Mua nolotti taas, mutta Anton nauroi vain. Me oltiin kuulemma kuitenkin tosi hyvä pari ja työllä saataisiin kaikki ongelmat selätettyä.
Mun pitäisi vain aina huomioida miten herkkä Effi oli ja antaa sille normaalia enemmän tukea henkisesti ja fyysisesti. Tamman kanssa piti aina itse tietää mitä tekee ja rauhallisesti pyytää siltä haluttua liikettä.

Valmennuksen jälkeen pesin hionneen Effin ja palautin hetimiten Nitan kypärän takaisin. Onneksi Effi ei ollut tiputtanut mua tänään.


Kotiin päästyäni näin kypäräni eteisen lipaston päällä. Miksi ihmeessä mä olin sen kotiin tuonut?

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 19.08.18 20:15
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 123
Luettu: 7237

Cocon päiväkirja

25.7.2018  |  K o u l u v a l m e n n u s

Amandan kouluvalmennuksessa pidettiin huoli, että nutturat olivat kireällä.

Topics tagged under kouluvalmennus on Foorumi | Auburn Estate - Sivu 4 _full

kirjoittaja Tilda M.
lähetetty 11.08.18 19:44
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Cocon päiväkirja
Vastaukset: 43
Luettu: 3806

Valerien päiväkirja

27. kesäkuuta 2018 - #25 #valerienpäiväkirja #kouluvalmennus

Puristin ratsuni ohjia tiukasti nyrkkiin. Amandan armoton katse seurasi minua ja Valerieta kuin hai laivaa, eikä nainen odotellut turhaan, milloin pääsisi nipottamaan esteratsastajamaisista pohjeavuista ja malttamattomasta 'ratsastelusta'. Kismitti jo heti alkuunsa, mutta vapaasta tahdostanihan minä olin toista Sokan siskosta valmentamaan pyytänyt, se kai tässä huvittavinta olikin. Toisaalta, hyvä niin, sillä ohjausta minä viimeaikoina olin eniten tarvinnutkin. En ollut vain tajunnut sitä tarpeeksi ajoissa.

Osaavissa käsissä nuorikkoni oli herkistynyt toden teolla, jolloin minun eteenajavat avut saattoivat saada sen pyrähtämään välillä raviin. Siitäkös Amanda jaksoi louskuttaa.
"Näiden pitäis olla käyntiväistöjä, eikä tölttiväistöjä, Julia", tyytymätön kouluvalmentaja huokaili ja passitti meidät tulemaan samat väistöt vielä monet kerrat uudestaan. Otin Valerieta reilummin kiinni, jolloin sen askellus oli tahdikasta ja puhdasta käyntiä. Oikealle väistöt olivat selkeämpiä vahvan ulkotuen ansiosta, joka sai Amandan takertumaan vaikeampaan suuntaan entistäkin ankarammin.
Kun vihdoin sain luvan siirtää tammani raviin, mun tasapaino saattoi horjua harjoitusravissa tarkoituksettoman paljon. Valerien selkä ja niska jännittyivät samantien, eikä ravi muistuttanut askellajia itseään, vaan pelkkää epävarmaa kiemurtelua.
"Jos joudun huomauttamaan vielä yhdenkään kerran perusasioista, loppuu tämä valmennus siihen paikkaan! Ota siihen hevoseen jotain tuntumaa", Amanda tiuskaisi uhitellen, jolloin pistin puoliveriseeni vauhtia. Ratsastin ravia niin tehokkaasti eteen, että kentän hiekka muodosti perässämme pölypilviä. Päällimmäisenä mielessä pysyi kokoajan pitkät jalat piikkisuoran yläkropan jatkeena.

Amanda halusi seuraavaksi nähdä timanttisia siirtymisiä, jonka tiesin olevan meidän kompastuskivi. Ratsastin voikon lähemmäs kulmaa, josta käyntinosto ei tullut kuuloonkaan. Muutaman raviaskeleen saattelemana Valerie nosti suuren laukkansa.
"Ei käy, heti uudestaan!" Palaute saapui välittömästi ja yritin uudemman kerran seuraavassa kulmassa. Valerie hypähti nyt lennokkaaseen laukkaansa, häntä viuhuen vauhdikkaan askellajinsa perässä. Yritin istua sen suurta neliä alas, tuloksetta.
"Turha edes haaveilla, että tuokaan kelpaisi", Amanda kajahti kuuluvasti kentän reunamalta, joten pidätin päätään viskovan tamman takaisin käyntiin. Hammasta purren valmistelin tamman jo kolmatta kertaa samanlaiseen, huolitellumpaan laukannostoon ja sain nuorikon malttamaan mielensä. Tasainen laukka pyörähti alle eleettömien apujen seurauksena, enkä kuullut onnekseni enää yhtäkään vastalausetta. 

Valerien pää tavoitteli jo ajoittain luotiviivaa, jolloin Sokka ehdotti taas entistä hankalampaa tehtävää - viisi peruutusaskelta, jonka jälkeen puhdas siirtyminen raviin ja pysähdys sivun päähän. Osasin aavistaa, että pian koeteltiin hermoja ja huolella. No, huutoahan kaikista rikoista tuli, eikä Amandan jäätävä katse ollut näkemättä sadasosaakaan suorituksistamme.
"Mikä rimanalitus", Amanda päivitteli kun vihdoin ja viimein oli saanut tarpeekseen.
Tehtävä vaati veronsa, mutta allani oli rento ja kuuliainen ratsu. Pahin oli siis vihdoin takana. Valerie nosteli kinttujaan minkä ehti eikä sen takapää enää laahannut uraa pitkin. Amandakin näytti hiljentyneen, jolloin tunsin tehneeni edes jotakin oikein. Varsinkin aiemmin takunnut keskilaukka, oli neljän vartin ankaran työskentelyn jälken parempi kuin koskaan aiemmin. Pystyin eläytymään selkeää tempoa noudattavaan laukkaan erinomaisesti.

"Riittää. Sehän näyttää jo siedettävältä", Amanda pisteli parastaan kehujensa kanssa eikä vouhottanut mitään turhaa. Selkeät ohjeet 'treenaa jatkossa ahkerammin' kiteytti hyvin kaiken, mitä tästä valmennuksesta opin.
Laskeuduin hikeen ratsastetun nuorikkoni selästä pikaisesti, että ehdin kuulustella perijätärtä ennen tämän etuaikaista poistumista takavasemmalle. 
"Vaikuttiko se lupaavalta?" Uskaltauduin muotoilemaan toiveikkaana, mutten olettanutkaan saavani tippaakaan ylistävää palautetta. Pikemminkin suoraa puhetta ja parannusehdotuksia.

Pidempi nainen nyökkäsi vaisusti, penseyden kovettamilla kasvoillaan. Saatoin hymyillä hieman, kun nyökyttelin Amandalle vastaukseksi ja käännyin tyytyväisenä Valerien puoleen. 
"Mut ei se mikää luontainen kouluratsu ole. Sinuna en innostuisi liikaa, kun tekniikka on vielä noin surkea", Sokka vapautti ilmoille rehellisen mielipiteensä, tapansa mukaisesti latistaen tyytyväisen fiilikseni. 
Mutta tänään, saatoin silti nähdä lauseessa pienen pilkahduksen toivoa. Vastalauseena kohautin olkiani kääntyessäni kohti perijärtä, mutta mallinvartaloinen kouluvalmentaja kalppi jo parhaillaan matkoihinsa. 
"Ja mähän vielä näytän, etten innostunu turhasta", huokaisin Valerielle ja taputin sen kaulan kiiltävää karvapeitettä. Kiitoksesi treenistä tamma puuhkaisi kasvoilleni lämmintä ilmaa ja tipan räkää. Nam.

Pehmeään jenkkisänkyyn oli ihana kaatua pitkän päivän jälkeen. Olisin nukahtanut vaikka heti, ellei puhelimen ilmoituksissa kummitteleva viesti painaisi edelleen mieltä. Yhteen ainoaan kysymykseen en vain ollut löytänyt vastausta, vaikka kuinka olin päivän mittaan sitä miettinyt.

"Onks kaikki ok meidän välillä?"

Miten helvetissä olikin mahdollista, että kaikista maailman miehistä vedin puoleeni juuri Lukasta? Vaikka luulin tehneeni hyvinkin selväksi, etten pitänyt tuon persoonasta sitten alkuunkaan, näytti se vain heittävän bensaa liekkeihin. Olin jopa saanut kuulla perinteisen 'mä oon erilainen kun muut miehet'- selityksen. 
Pudistelin päätäni turhautuneena ja kaappasin puhelimen raidallisten lakanoiden seasta. Viestin ignooraus sai jatkua. Valitsin Whatsappin yhteystiedoista sen sijaan Innan, jolle näpyttelin paljon mieluummin kuin Lukakselle. Innan täytyi saada tietää tästä. Sillä oli aina ratkaisu kaikkeen.

Topics tagged under kouluvalmennus on Foorumi | Auburn Estate - Sivu 4 FBkuU7y
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 26.07.18 19:32
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Valerien päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 2946

Banskun päiväkirja

21.6.2018
kesän yksityisvalmennus, Amanda Sokka
”Ilmotit teidät sit helppo B:hen”, Amanda murahti kädet ristissä rinnan päällä.
Hitsiläinen. Mistä Amanda oli sen kuullut? ”Joo, mä ajattelin sen olevan hyvää verryttelyä Banskun loman jälkeen”, selitin.
Amanda Sokka tuhahti. ”Toivottavasti palaat kotiin huipputuloksella. Mikäli aiot edetä vaativiin juttuihin, helppo B:n munaaminen ei hyvältä näytä.”
Jepjep. Seppeleen kisoihin oli vajaa viikko ja mua kadutti suuresti typerä helppo B:n osallistuminen. Olisi vain pitänyt ilmoittaa meidät A:han. Me ei saataisi munata niitä kisoja. Kaikista parasta olisi tuoda hyvät prosentit ja vielä parempi sijoitus kotiin.

”Töihin sit”, Amanda komensi ja kokosin ohjat tuntumalle.
Amanda oli varannut meille koko kentän käyttöön valmennusta varten. Ennen valmennusta olimme keskustelleet mitä tuleman piti, koska naisesta oli tullut viimein virallisesti vastuuvalmentajani. Ehdotin, että Banskun kanssa ottaisimme kolmansiin osakilpailuihin tavoitteeksi vaativa B:n. Meillä oli mennyt kilpailut hyvin ja Bansku oli edennyt loistavasti ikäisekseen.
Me tehtiin valmennuksessa paljon kokoamista edistäviä tehtäviä. Avo- ja sulkutaivutuksia ensin ravissa uralla, mutta myös pituushalkaisijalta, niin että turpa oli kohti uraa. Kuten myös siirtymisiä ravista laukkaan ja laukasta takaisin raviin. Hitsiläinen, mulla oli hiki jo alkuun. Samat tehtävät toistettiin myös laukassa.

Parhaat askeleensa Bansku näytti tänään kootussa laukassa, jota teimme yksinkertaisesti keskiympyrällä. Temmonvaihteluita puolen ympyrää. Eteen, hitaammin, normaalisti, eteen, hitaammin, normaalisti. Laukanvaihdon kautta samaa toiseen suuntaan. En voi uskoa miten rento Bansku oli. Se ei ollut tuntunut näin hyvältä koskaan ennen. Sille oli ehdottomasti loma tehnyt hyvää.

Loppuravien jälkeen Amanda antoi lyhyen ja jämäkän kommentin miten meni, jonka jälkeen pinkkitukkainen perijätär lähti kohti tallia. Taputin Banskun hikistä kaulaa hymyillen. Valmennus oli ehdottomasti kaikkien hikipisaroiden arvoinen suoritus.
#kouluvalmennus #kesäkuu
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 21.06.18 0:02
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 62
Luettu: 4367

Effin päiväkirja

20.06.2018 / Amandan kouluvalmennus

Effin karva kiilsi auringossa, kun harjasin sitä tammatallin sisäpihalla olevalla hoitopuomilla. Ruunikko katseli ympärilleen valppaana, kun kiinnitin valkoiset koulusuojat sen jalkoihin, huolehtien, että ne tulivat varmasti suoraan ja etteivät karvat jääneet vahingossakaan vinoon suojien alla. Suojien jälkeen laitoin tummanruskean kouluhuovan Effin selkään ja sen päälle koulusatulan, jonka olin puhdistanut aiemmin sinä päivänä. Ennen suitsien laittoa painoin vielä oman kypäräni poninhännällä olevien hiusten päälle ja suoristin farkkuratsastushousujen päällä olevat mustat saappaani. Effin satulahuovan kanssa samanvärisen tummanruskean pikeepaidan olin tunkenut ratsastushousujen alle.
Kiristin vielä satulavyön ja pujotin kanget ruunikon päähän, ne olivat jo hieman taipuneet muotoonsa ja istuivat Effin päähän täydellisesti. Kiinnitin soljet huolellisesti ja rapsutin tammaa vielä hetken harjauspuomin edessä, ennen kuin siirryimme kentälle. Pääsimme Amandan vaativan silmän alle ensimmäistä kertaa kunnon valmennukseen ja koetin kovin rauhoitella omia hermojani, jottei hermostuminen tarttuisi kirjavaan.

Kentän keskellä keräsin ohjat vasempaan käteeni ja ponnistin puoliverisen selkään kevyesti. Jalustimet olivat sopivat, sen tiesin jo varmaksi, joten päästin Effin kulkemaan alkukäyntejä vapaasti. Amandaa ei vielä näkynyt, sillä olin tullut hyvissä ajoin suorittamaan alkuverryttelyn, jotten tuhlaisi naisen aikaa.
Keventelin ravissa taivuttaen tammaa kumpaakin suuntaan, sen lisäksi teimme temponvaihteluita ja siirtymisiä aktiivisesti, jotta sain Effin hyvin kuulolle heti alusta saakka. Hidastin käyntiin, kun näin Amandan saapuvan kentälle.

Amanda ei säästellyt sanoissaan, jota en oikeastaan olettanutkaan. Jollain masokistisella tasolla pidin siitä, että asioita ei koristeltu ja palaute oli välitöntä, olinhan ratsastamassa perijättären omaa hevosta ja halusin ennen kaikkea kehittyä ratsastajana. Effi oli todella haastava, se tunki sisälle, hakeutui tuntuman taakse ja sitä oli todella vaikea saada pidettyä pohkeen edessä. Melko nopeasti kuitenkin Effi ymmärsi lisäkseni, että nyt ei kannattanut temppuilla liikaa, sillä jokaisen luvattoman uralta poistumisen jälkeen se joutui pääty-ympyrälle tehorääkkiin.
"Ota ravissa avotaivutusta uralle", Amanda komensi ja minä tein työtä käskettyä. Effi oli kerrankin hyvin tuntumalla, kaula kauniisti kaarella ja korvat pysyivät edes hetken rentoina sivuilla, eivätkä pyörineet kartanonpihan äänien mukaan ympäri joka suuntaan.
Hengähdin syvään ja painoin ulkopohkeella Effin uraa kohden, pitäen huolen, että etupää pysyi takapään kanssa oikeassa linjassa. Tamma reagoi apuihini juuri oikealla tavalla ja yritin peittää onnistumisen riemua kiitollisella hymyllä. Effin kaviot kulkivat viistossa uraa kohden juuri siitä kohdasta, josta olin pyrkinytkin.
Amanda oli hiljaa, joten tiesin liikkeen suorituksen hyväksi. Olin aika nopeasti keksinyt, että hiljaisuus oli perijättären kanssa hyvä merkki.
"Kädet!" ääni lopetti haaveiluni ja suoristin nyrkit ja nostin ne oikealle korkeudelle. Effi pärskähti tyytyväisenä ja kiitin sitä nopealla ulkokäden taputuksella. Hikinorot valuivat vielä molempien selkärangasta ennen kuin valmennus oli ohi.

Tammatallin pesupaikalla huuhtelin Effin hikiä pois haalealla vedellä. Ruunikko steppasi hieman, mutta en komentanut sitä, sillä tamma oli ansainnut hyvästä treenistä vähän erivapauksia edes hetkeksi. Lisäksi olin huomannut, että mitä enemmän sitä komensi häiriökäytöksestä, sitä kovemmin tamma sitä harrasti. Joten joissain tapauksissa silmien ummistaminen huonolle käytökselle olikin ihan hyvä juttu.
Kuivasin enimmät vedet pois hikiviilalla ja rasvasin vielä Effin suupielet ja punaisen alueen sen turvasta. Se ei ollut vielä palanut auringossa, mutta varmasti palaisi herkästi, jos sitä ei pitänyt silmällä. Effi pörisi rasvatuubin takia, mutta rauhallisin ottein sain suoritettua senkin hoitotoimenpiteen loppuun asti.
Vein Effin takaisin laitumelle nauttimaan vapaudestaan ja tamma lähtikin laukalla heti irti päästyään laumansa luokse. Onneksi se oli hevosena niin tarkka omasta siisteydestään, että se harvoin kävi piehtaroimassa itseään mutaiseksi. Nytkin se painoi päänsä ruohikkoon heti lauman luokse päästyään ja jäi siihen tyytyväisen näköisenä laiduntamaan.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 20.06.18 17:04
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 123
Luettu: 7237

Banskun päiväkirja

22.5.2018
kouluvalmennus, nuortenryhmä
”Hei, Julle! Voitko ojentaa sen yhden pintelin?” huutelin Banskun karsinasta samalla, kun käärin vasempaan takajalkaan mustaa pinteliä.
Yksi oli vielä käärimättä ja ystäväiseni oli sopivasti hollilla.
”Hetki”, Julian ääni kuului ja suoristautuessani huomasin hänen tekstaavan.
Tuhahdin ja menin itse ottamaan pintelin Banskun harjaämpäristä.
”Kenelle viestittelet?” tiedustelin uteliaana persoonana.
”Lukas halus tietää jostain ihmeen pehmusteesta Kirpun martingaaliin”, Julia vastasi olkiaan kohauttaen. ”Mulla ei oo mitään käryä…”
”Aa, se on mulla kotona. Lupasin toimittaa sen viikolla.”

Kyykistyin etujalan luokse käärimään viimeistä pinteliä ja Bansku nosti koipensa ylös. Murahdin oria laskemaan sen alas, mutta heti laskettuaan jalka nousi uudelleen.
”Nyt”, murahdin ja ainut sukallinen jalka tömähti maahan.
Käärin pintelin loppuun, jonka jälkeen varustin orin loppuun. Nappasin karsinan edustalta kypäräni, jonka vedin päähäni ja naksautin soljen kiinni. Vielä mustat ratsastushanskat, jonka jälkeen me oltiin valmiita. Ulkona oli lämmin, joten jätin suosiolla pitkähihaisen pois. Violettikeltainen pikeepaita olisi varmasti tarpeeksi, kun Amanda Sokka pääsi jälleen juoksuttamaan nuorten kouluryhmää.

”Tuutko katteleen? Ota vaikka pari kuvaa”, kysyin Julialta.
”Tällä vai?” Julia heilutti puhelintaa edessäni. ”Ei tällä saa mitään aikaseksi.”
”Okei, ei sitten”, mutisin ja nappasin Banskun ohjista kiinni.
Nykäisin Banskun karsinastaan liikkeelle ulos aurinkoiseen säähän ja suoraan kentälle. Josefin päätteli kentällä ratsastustaan Vilan kanssa, mutta luikahdin portista sisään. Nappasin jakkaran mukanani ja menin kentän keskelle pois ratsukon tieltä. Kiristin vyön ja laskin jalustimet alas, jonka jälkeen ponnautin itseni satulaan. Sain maiskauttaa Banskun tänään liikkeelle. Se oli hidas.

Ratsastin sitä alkukäynneistä lähtien eteenpäin. Myös muut valmentautuvat ilmestyivät kentälle pikkuhiljaa, kuten myös normaalin ilmeensä kasvoille luonut Amanda. Meidät komennettiin heti itsenäiseen verryttelyyn. Tein Banskun kanssa avoja ja ympyröitä.
”Tempoa enemmän, Inna, se nukkuu.”
Olipahan tämäkin päivä nähtävä. Bansku harvoin oli mitenkään tahmean tuntuinen, mutta selkeästi tänään ei herralle maittanut työn teko ollenkaan. Ja sen sain vain ainoastaan minä tuntea nahoissani.

Valmennus sisälsi raa’an tahdin, jonka myötä minulla oli hiki ensimmäisen vartin aikana verryttelyjen jälkeen. Bansku oli niin perkuleen tahmea, että Amanda ei ollut yhtään tyytyväinen.
”Ellei se ala pian liikkumaan, kuten pitää, saatte poistua. Ei tuosta ole mitään hyötyä, enkä kestä katsella tuommoista”, Amandan ääni raikui tomerana kentän keskeltä.
”No, niin herraseni, aika herätä”, murahdin Banskulle ennen kuin meidät potkittaisiin pois koko valmennuksesta.
Eipä Bansku siitä kamalasti herännyt, mikä sai Amandan tuhahtamaan. Hieman me saatiin lisää tempoa takajalkoihin, joka ilmeisesti kompensoi tarpeeksi, ettei meidän tarvinnut poistua takavasemmalle. Väistöt meillä meni ihan okei, ravissa hieman paremmin. Amanda ei niihin oikein sanonut mitään muuta kuin, ok, riittää.

Lopulta saatiin Banskuunkin lisää vauhtia! Kyllä vain. Perkuleen lintu liisi aivan mustan orin turvan vierestä. Siinä vaiheessa todella saatiin vauhtia, kun nuori orini pinkoi vastakkaiseen suuntaan. Ei, en tippunut, ihme kyllä. Piruettien arvioijat kisoissa olisivat varmasti olleet ylpeitä niistä pirueteista, mihin Banskun väänsin, jotta sain sen pysähdyksiin. Suustanikin pääsi ihmeellinen älähdyksen ja kiljahduksen sekoitus. Bansku pysähtyi puuskuttaen pää ylhäällä ja kiroten työnsin saappaani takaisin jalustimiin sekä korjasin tuntumaa.

Sen jälkeen meillä ei ollut valmennuksen aikana ongelmaa vauhdin kanssa.
#kouluvalmennus #nuortenryhmä
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 11.06.18 0:38
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 62
Luettu: 4367

Cocon päiväkirja

8.5.2018  |  K o u l u v a l m e n n u s   Nuorten kouluryhmä

”Jumaliste Coco, voitko seisoa nyt” huokailen hoitopaikalta kuikuilevalle tammalle, joka seilaa edestakaisin ja yrittää hamuta jokaisen ohi kulkevan paidan liepeitä. Ruunikko jää tuijottamaan korvat tötteröllä ulko-ovelle sen käydessä ja heitän tammalle rivakasti satulan selkään. ”Ollaan kuule myöhässä jo” mutisen kiristäessäni satulavyötä ja etsin samalla katseellani hanskoja, jotka aivan varmasti hetki sitten olivat harjapakin päällä. Kiroan mielessäni ja kirmaan hakemaan kaapista toista paria. Monetko hanskat oli mahdollista hukata viikon aikana? Olin varmasti tehnyt henkilökohtaisen ennätykseni.

Coco oli onneksi aina rivakka kintuistaan ja viiletimme maneesille tyylipisteettömässä epäjärjestyksessä minun kiskoessa yhä toista hanskaa käteeni. Tamma pyörähtää sisään kintut solmussa ja minä ärähdän vaimeasti sen kurittomuudelle. Itseäni tosin oli syyttäminen, mitäs sohlasin sellaisella levottomuudella taas kerran.

Hengitän pari kertaa syvään ja hymisen hymyillen tervehdyksiä muille. Välillä tuntui, että nuorten ryhmän muut olivat valovuosia meitä edellä. Hyvä että ratsukoita oli edes näkynyt Auburnin mailla kun viilettivät valmennus- ja kilpailureissuilla. Minä olin nyhrännyt pitkin tuulisia pellonlaitoja ja aina joskus ja jouluna viitsinyt maneesille kun näytti tarpeeksi hiljaiselta.

Amanda latoi meille tarkkuutta vaativia siirtymistehtäviä toisensa perään ja kauaa en ehtinyt pohtia meidän pellolla rämpimisiä. Amandan edessä olimme kaikki hikinorot otsalla oli viime kertainen suoritus sitten luokkavoitto tai laaduton kurapeltoralli. Kehaisin Cocoa ääneen kun se suoritti siirtymänsä just eikä melkein kohdilleen. Kyllä meillä oli jo hyviä hetkiä vaikkakin myös niitä kun nuori tamma tuntui olevan pelkkää saippuaa käsissäni, lipeämässä koko ajan otteesta.

Cocon nakellessa närkästyneenä päätään mietin olimmeko haukanneet turhan ison palan lähteä testaamaan seuraavaan Kalla Cupiin helppoa luokkaa. Coco oli aika herkkis ja imi kaikki mielentilani saman tien. Ei auttaisi jännittää enää yhtään, jos aioimme selvitä radasta kunnialla. No, jostakin piti aloittaa ja tuttu kotikenttä olisi siihen paras. Coco nostaa rikkonaisen laukan ja Amanda kuittaa meille jäätävästi. Seuraava nosto on siistimpi vaikka laukka ei vielä vahvin lajimme ollutkaan. Täytyisi sopia taas Mikaelin kanssa, että mies ratsastaisi Cocon läpi ensi viikolla.

Löysään tamman satulavyötä ja taputan sen hieman hionnutta kaulaa. Löytyihän niihin siirtymiin vähän pehmeyttä.
”Taitava tyttö” mutisen.
”Siitä on tullu hieno” punatukkainen Lotta toteaa.
”Kiitos, niin on. Miten teillä on Minan kanssa osunu kemiat yhteen?”
”Ihan okei” nainen vastaa. Lottaa oli Mustiksen lähdön jälkeen näkynyt tallilla hyvin harvakseltaan ja nainen vaikutti yhä vaisulta.
”Tuutteko kaveriks kävelemään? Meinattiin heittää pien lenkki metässä.”
”Joo.”
Maiskautan Cocon liikkeelle ja kävelemme peräkanaa pihalle.
kirjoittaja Tilda M.
lähetetty 24.05.18 10:42
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Cocon päiväkirja
Vastaukset: 43
Luettu: 3806

Banskun päiväkirja

8.5.2018
kouluvalmennus, nuortenryhmä
Olin kuin pystyyn kuollut. Päivä oli ollut vauhtia täynnä. Ensin herätys neljältä aamulla, oman tallin hevosille ruokaa naaman eteen, pihalle, jonka jälkeen sai kaahata autolla Vänrikinmäelle tekemään perus työvuoron. Siellä meinasi venahtaa ylitöiksi, jonka takia sai jälleen painaa kaasujalkaa, ottaa yksi ylinopeussakko mukaan, jotta kerkesi Auburniin kouluvalmennukseen. Meinasin nukahtaa loungen sohvalle, eikä edes kahvimukillinen (tai viisi) auttanut minua heräämään. Lähinnä jouduin ryntäämään vessaan ennen kuin valmennus alkoi.

Bansku oli huolimattomasti harjattu ja varusteet miten sattuu. Siitä saisin kuulla varmasti ensimmäisenä Amandalta. Tyylillä miten tuon näköinen ratsukko voisi edes kuvitella Kalla Cupin voittoa? No, en tiiä, me tavoteltiin nyt ihan ensin Tie Tähtiin kisoista voittoa. Se näytti tähän mennessä ainakin valoisalta. Otin maneesiin mukaan pienen termospullon täynnä kahvia ja jätin sen seinustalle siksi aikaa, että kapusin selkään. Amandaa ei vielä näkynyt, joten kävelin termari kädessä uraa pitkin.

Taisi olla Banskun onnen päivät. Se sai pyöriä valmennusryhmässä ainoana orina kauniiden tammojen seassa. Vähän piti tietysti hörähdellä ensin Cocolle, sitten myös Armille. Amanda ilmestyi maneesiin yllättäen ja minulle tuli kiirus viedä termari takaisin seinustalle.
”Eipäs kuhnailla. Ohjat käteen ja raviin”, Amanda komensi heti.
Kokosin kankisuitsien ohjat tuntumalle ja pienellä avulla nostin orin raviin. Bansku oli rento ja energinen. Työtä tehdessä se unohti tammojen läsnäolon ja keskittyi todella siihen mitä tehtiin.

Alkuverryttely oli parempi kuin mitä itse koskaan tein. Kaikki askellajit ratsastettiin huolella, eikä mitään jätetty puolitiehen. Amanda oli heti helisemässä, jos nyrkki vähänkin meni väärään asentoon tai jonkun hevonen ei kulkenut oikeaa tahtia. Me ei tietenkään jääty Banskun kanssa ilman kommenttia. Ryhti oli yksi asia, jalan asento jne..

Koko valmennus keskityttiin verryttelyjen jälkeen siirtymisiin. Ensin käynnistä raviin ja ravista käyntiin. Siirtymisiä tehtiin jokaisessa askellajissa ja jokaisesta toiseen. Meillä meni ihan hyvin. Amandakin jopa kehaisi parista puhtaasta siirtymisestä. Taputin Banskua kaulalle. B-man oli tänään ihan superi. Se tuntui pehmeältä, eikä Amanda kritiikit tuntunut selästä käsin niin kamalilta. Otin niistä kuitenkin aina kiinni ja loppujen lopuksi sain todeta naisen puhuvan asiaa. Pieni muutos omassa ratsastamisessa muutti hyvin tehdyn asian erinomaiseksi.

Hikisenä valmennuksen jälkeen olin unohtanut jo väsymykseni, jonka olisin ajatellut vaikuttavan enemmän valmennuksen kulkuun. Nappasin loppukäyntien aikana termarin jälleen käteeni ja siirryin kävelemään Nitan ja Armin rinnalle. Höpöttelimme omat mielipiteemme valmennuksesta, kun Tilda ja Lotta katosivat ilmeisesti maastoon loppukäyneille.
#kouluvalmennus #nuortenryhmä
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 12.05.18 13:17
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 62
Luettu: 4367

Cocon päiväkirja

27.3.2018  |  K o u l u v a l m e n n u s   Nuorten kouluryhmä

Nojailin aidanpieleen ja katsoin kentällä ravaavaa Cocoa, joka näytti olevan lähdössä lentoon Mikaelin yrittäessä saada säpäkän nuoren kierroksia laskemaan. Mies käsitteli hevosta kauniisti ja Coco tuntui kehittyvän harppauksin eteenpäin. Siitä tulisi niin hyvä, haaveilin ja hymyilin itsekseni. Oli ihan kummallista vaihtaa Fellun selästä jonkun muun kyytiin ja vielä kummallisempaa oli, että se joku muu oli se oma räkänokkavarsa.

Nökötin räkänokkavarsani keskellä maneesia ja melkein toivoin, että Mikael olisi istunut tälläkin kertaa kuskina. No, ehken sentään. Sekä Mikael että minä olimme pysyneet liukasliikkeisen Cocon kyydissä tähän asti eikä kaljoja ollut tarvinnut tarjota puolin tai toisin. Nuori tamma sai useimmiten nopeasti jutun juonesta kiinni ja protestoi myös yhtä rivakasti kun ei jostakin pitänyt, mutta minunkin vielä viime kesänä tauosta kankea tasapaino oli vihdoin jopa parempi kuin ennen taukoa. Meillä oli jo jonkinlainen yhteinen tuntuma Cocon kanssa, mutta ensimmäinen virallinen valmennus pisti silti pari hikinoroa valumaan selkää pitkin. Eikä tulevaa suoritusta nyt erityisesti helpottanut, että olimme Cocon kanssa keskenämme Amandan piinan alla. Sitä olisi veikannut, että naisen uusi söpö otsatukka olisi pehmentänyt ilmettä, mutta metsään meni.

Coco loikkasi korvat tötteröllä raville katsomosta kuuluvan kolahduksen myötä ja hyssyttelin vireää ruunikkoa. Amanda seisoi kädet puuskassa kentän keskellä, arvioiva katse oli seurannut meitä ensimmäisestä askeleesta lähtien. Uskalsin veikata Amandan olevan tavanomaista kiinnostuneempi etenemisestämme, olihan Coco sekä Auburnin kasvatti että naisen silmäterän tytär.

Voihan venyvät ja vanuvat kiemuraurat. Coco tuntui jatkavan reilun aikaa valmennuksesta teemalla täpäkkä ja mahdollisimman epänotkea hevonen. Nuori tamma kyttäili vuoron perään maneesin laidalla norkoilevia silmäpareja ja kentän keskellä yhä piinaavasti silmiään siristelevää Amandaa. Nainen aloitti pitkän ja tulisen monologin ja onnistui tapansa mukaisesti kaivamaan minusta jotakin, jolla sain ratsuni parempaan vireeseen.

Coco rentoutui loppua kohden ja venytteli loppuverkassa tyytyväisenä siroa kaulaansa kun annoin sille ohjaa. Mutisin sille kiitoksia ja silitin rauhallisin vedoin sen kaulaa. Liikettä kauniilla tammallani kyllä oli kun se vain kohdisti sen oikeaan suuntaan eikä jännittyneeseen poikkoiluun. Amanda poistui minuutilleen valmennusajan päätyttyä maneesista. Haluaisin ehdottomasti nähdä Amandan Cocon selässä, yksin en nuoren eteenpäinviemisestä pystyisi vastaamaan ja Amandaa jos ketä katselisin mielelläni Cocon satulassa.

kirjoittaja Tilda M.
lähetetty 21.04.18 19:18
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Cocon päiväkirja
Vastaukset: 43
Luettu: 3806

Kouluvalmennus 20.10 (nuoret)

Kouluvalmennus 20.10 klo 18-20

Amanda seisoi ryhdikkäästi ratsastusareenan keskellä, naputti pitkällä kouluraipalla saappaanvartta ja vilkaisi kultaista rannekelloaan. Perjantai-illasta oli tulossa työn täyteinen, sillä blondi odotti nuorten valmennusryhmän ratsukoita saapuvaksi kouluvalmennukseensa. Perijätär nakkeli niskojaan ja tuijotti maneesin liukuovea, joka vihellyksen saattelemana aukesi vihdoin. Violettitukkainen nainen asteli sisään rennosti hymyillen ja nyökäten tervehdykseksi taluttaessaan mustanruunikkoa tammaa perässään.

"Valmennus alkaa tasalta, kuten olen tehnyt selväksi. Eritoten teidän nuorten hevosten ratsastajien, jos joidenkin, tulisi ymmärtää alkukäyntien merkitys, ja kuhnastelunne ansiosta niille on jäänyt aikaa surkeat kymmenen minuuttia. Täsmällisyyttä, pyydän", Amanda aloitti palopuheensa. Annaa seurasi kolme muuta ratsukkoa, joista pienen kirjavan ponin kanssa sisään saapunut Minka näytti punastuvan. Tyttö ei joko uskaltanut tai kehdannut katsoa blondia valmentajaa silmiin, vaan keskittyi suu tiukkana viivana nousemaan ripeästi Hanin selkään. Julia lähti valmennusryhmästä ensimmäisenä kiertämään uraa kirjavalla tammallaan, jonka perässä korskuen, päätään viskoen ja matkaa voittavin askelin käveli Santtu. Orin selässä istuvalla Alessalla oli täysi työ rauhoitella esteratsun alkua, jonka mielestä alkukäynnit olivat ajanhukkaa. Anna ohjasi virkeän Epin muiden tapaan kiertämään maneesia, eikä hyväntuulinen hymy tallimestarin kasvoilla ottanut serkkunsa kipakasta aloituksesta huolimatta laantuakseen. Amanda veti terävästi henkeä antaen katseensa kiertää yksitellen jokaisessa ratsukossa - päällisin puolin vaikutti siltä, että lievästä hermostuneisuudesta huolimatta tämänkertainen nuorten valmennus ei välttämättä olisi täysi fiasko.

Blondi keikautteli painopistettä jalalta toiselle antaessaan varsin vapaat kädet alkuverryttelyjen toteuttamiseen: ratsukkojen tuli kuitenkin sisällyttää niihin paljon siirtymisiä käynnin ja ravin välillä, isoja ympyröitä sekä käyntiväistöjä. Suuntaa oli ehdottomasti kiellettyä vaihtaa, ennen kuin perijätär antaisi siihen luvan. Amanda ei halunnut ottaa riskiä, että nuoriin energisiin kilpahevosiinsa täysillä keskittyvät ratsastajat unohtaisivat liikennesäännöt, ja toikkaroisivat päättömästi tosiaan päin. Ratsukot siirtyivät verryttelyiden pariin, osa käynnissä, osa ravissa. Alessalla oli heti alkuun suuria vaikeuksia, sillä Santtu koetteli brunettea ratsastajaansa kaikin mahdollisin keinoin. Ori steppasi paikoillaan, viskoi päätään ja vastusti eteenpäin pyytävää pohjetta varaamalla painoa takajaloilleen samalla kuopien hiekkaa etusillaan raivokkaasti.
"Tämä ei ole rekrytointitilaisuus sirkukseen, Alessa", Amanda kivahti kuuluvaan ääneen. Perijättären jäänsiniset silmät tuijottivat kierroksilla käyvää oria pistävästi, ja Alessan pakka tuntui leviävän yhä enemmän käsiin. Naisen ilme oli sekä hämmentynyt että tuohtunut, kun ori kaiken huipuksi mieltään osoittaen potkaisi maneesin laitaa.
"Mitä oikein odotit saavasi, kun päätit antaa nuorelle miehelle monta vapaapäivää? Hyvätapaisen ja nöyrän ratsun? Se on kilpahevonen, ei laiska-Lasse jonka voi lempata viikoksi tarhaan ja mennä sen jälkeen ilman satulaa maastoon", blondi läksytti, ja seurasi toikkaroivaa rautiasta päätään pudistellen. Alessa sisuuntui perijättären nuhtelusta, paransi tuntumaansa vaikka Santtu sitä vastustelikin, ja kipakasti napautti pohkeillaan rautiaan liikkeille. Ori mutkitteli häntäänsä viskoen, eikä eteneminen näyttänyt minkään oppikirjan mukaiselta, olemassaolevalta askellajilta.
"Näyttää kamalalta, mutta pidä se liikkeessä. Ensin eteen, sitten vasta kaikki muu", Amanda nälvi.
Annan ja Epin työskentely sen sijaan näytti harmoniselta ja tasaiselta. Violettipää ratsastasti kulman tarkasti, siirsi tamman päädyssä käyntiin ja ennen seuraavaa kulmaa käänsi ruunikon sisäuralle tehdäkseen käyntiväistön. Pilvilinnat romahtivat, Epi nosti päänsä taivaisiin ja vastusti Annan väistättävää pohjetta toikkaroiden pitkän matkaa täysin suorana.
"Bravo, puolikas pitkäsivu eikä yhtäkään ristiaskelta", Amanda taputti käsiään yhteen.
"Herää Anna: nyt niitä ympyröitä ja voltteja. Vastataivutuksia ja kiemurauria. Haluan nähdä Epiltä rehellistä työskentelyä niin, ettei se turhaudu heti joutuessaan käyttämään vähänkin enemmän aivokapasiteettiä", blondi patisti. Tallimestari korjasi istuntaansa ja terävöitti heti apujen käyttöään ratsastaessaan Epin ympyrälle. Tuntumaa vasten päätään nyppien ruunikko kuitenkin antoi hetken periksi, jolloin ratsukon meno näytti taas paremmalta. Amanda tapansa mukaan tyytyi vain nyökkäämään antaessaan hyväksyntänsä ratsukon menolle loivalla kiemurauralla.
Hani oli liikkeissään tutulla tapaa levoton, jouduttuaan lähietäisyydeltä todistamaan vastaan hangoittelevan Santun sähläystä. Selässä istuva sinihiuksinen nainen oli kuitenkin päättänyt sulkea ulkomaailman mielestään, joten ensiluokkaisen keskittymisen ansiosta tämä sai rauhoiteltua ponin ja rohkaistua sitä tasaisilla avuillaan. Vaikka ratsukolla olikin hieman liikaa vauhtia, oli Amanda tyytyväinen näkemäänsä.
"Okei Minka, pois mukavuusalueelta ja niitä väistöjä myös", blondi huudahti. Minka teki työtä käskettyä, siirsi kirjavan käyntiin ja valmistautui ratsastamaan käyntiväistöä. Sinihiuksisen huulien välistä karkasi "Hups!", kun Hani otti kimmoketta väistättävästä pohkeesta ja juoksi vinossa sitä karkuun. Amanda pudisti päätään ja peitti kädellä kasvonsa.
"Missä puolipidätteet? Nyt ei olla alkeistunnilla, herätys", perijätär parahti tuskastuneena.
"Uudestaan!", terävä käsky kaikui maneesissa. Samaan aikaan Julia ratsastasti Valeriella varsin epäonnistuneen siirtymisen ravista käyntiin: kirjava painoi kuolaimelle, hangoitteli vastaan ja ainakin viiden askeleen ajan tanssahteli aikeinaan rynnätä takaisin nopeampaan askellajiin. Julia puri huultaan, vilkaisi kulmiaan kysyvästi kohottavaan Amandaan ja nosti ravin. Valerie pärskähteli ja viuhtoi häntäänsä - tammalla oli selkeästi meno haluja. Perijätär odotti näkevänsä uuden yrityksen sanomatta sanaakaan. Julia valmisteli, istui syvälle satulaan ja teki pidätteen. Kirjava nosti päänsä, hidastaen, vaan ei siirtyen käyntiin.
"Uskomatonta", Amanda henkäisi. Vaaleaverikkö tamman selässä näytti punastuvan, kun vihdoin sai hevosensa käyntiin. Julia ymmärsi heti, ettei pääsisi koskaan suorittamaan seuraavaa tehtävää, ellei tämä saisi siirtymisiin jotain järkeä. Valerie pärskähti - käveleminen oli syvältä.
"Miten voit nostaa käynnistä laukan tai siirtyä laukasta käyntiin, jos Valerie vain haistattelee pidätteillesi? Viisi onnistunutta siirtymistä, Julia. Viisi", Amanda komensi.

Alkuverryttelyt vaativat nuorisoryhmältä odotettua enemmän ponnisteluja, eikä Amanda ollut enää yhtään varma, oliko laukannosto tehtävä sittenkään edes mahdollista toteuttaa. Perijätär kuitenkin päätti pysyä käsikirjoituksessa ja jakoi ryhmän kahtia. Toiseen päätyyn ympyrälle menivät Anna ja Epi sekä Alessa ja Santtu, toiseen päätyyn taas Julia ja Valerie sekä Minka ja Hani.
"Haluan nähdä puhtaita, voimakkaasti ylöspäin suuntautuvia laukannostoja käynnistä. Ihan teiltä jokaiselta", Amanda kuulutti vielä ennen, kuin antoi luvan alkaa suorittamaan tehtävää. Tarkoituksena oli nostaa laukka käynnistä, jatkaa laukkaa muutamasta askeleesta puoleen ympyrään, ja siirtyä sitten mahdollisuuksien mukaan joko ravin kautta käyntiin tai suoraan käyntiin.

Tehtävä olisi ollu katastrofi, jos olisi seurannut vain Alessan ja Santun suoritusta. Ori jatkoi samalla linjalla kuin heti verryttelyissä: yleistä niskurointia ja tottelemattomuutta. Brunette orin selässä yritti kaikin tavoin saada ratsastukseen järkeä, mutta nostot osoittautuivat joko riemukkaiksi pukeiksi tai räjähtäviksi lähdöiksi neliin. Oli suorastaan ihme, että nainen pysyi hevosensa selässä. Amanda katsoi hetken aikaa ratsukon suorittamista, kunnes päätti viheltää pelin poikki.
"Alas selästä", blondi huudahti.
"Jonny! Käy hakemassa juoksutusliina ja varmista, että Alessa menee kentälle rutistamaan viimeisenkin menohalun ulos tästä liikunnallisesti heitteille jätetystä hevosrukasta", Amanda puhui kovaan ääneen maneesin katsomossa istuvalle punapäälle, joka virnuili huvittuneesti. Santun järjestämä kohtaus oli saanut useat muutkin uteliaat silmäparit paikalle. Mies nyökkäsi ja lähti katsomosta kohti tallia.
"Mitä teihin muihin tulee: en ole tyytyväinen. Töitä!", perijätär huudahti äkäisesti. Alessa hyppäsi Santun selästä alas ja mutisi jotain "totaalisesta nöyryytyksestä" muutaman kirosanan kera. Nainen talutti rautiaan orin pää painuksissa ulos maneesista.
Laukkatehtävä sai osakseen Alessan lähdön jälkeen täysin uudella tavalla motivoitunutta ratsastusta. Anna ja Epi osoittivat osaamisensa laukkatyöskentelyssä, eikä alkuverryttelyjen vastaanhangoittelusta ollut enää merkkiäkään. Tamman luontaisesti hyvä laukka teki tehtävästä ratsukolle varsin helpon. Amanda päätti lisätä haastetta, ja halusi nähdä Annan siirtävän Epin myös laukasta suoraan käyntiin. Julialla oli edelleen vaikeuksia täsmällisyydessä, ja siirtymiset venähtivät harmillisen usein liian pitkiksi - Amanda ei sietänyt katsoa jatkuvaa epäonnistumista, joten perijättären antaessa kipakkaa palautetta, myös Julia onnistui ratsastamaan tarpeeksi monta hyvää nostoa saaden blondin valmentajan tyytyväiseksi. Positiivisesti jo alussa yllättänyt Minka jatkoi samalla tavalla, ratsastaen Hanin kanssa parhaimmat nostot, mitä Amanda oli ratsukolta koskaan nähnyt. Perijätär päätti olla kuitenkin vaatimatta laukasta käyntiin siirtymistä, vaan painotti ratsukolta laadukkuutta ravin kautta käyntiin siirtymisessä.

"Okei, pieni paussi, vetäkää henkeä", Amanda kuulutti ja marssi maneesin ovelle vain vilkaistakseen, että Alessa varmasti roikkuisi juoksutusliinan jatkona kentällä ylienergisen orinsa kanssa.

Lyhyehkön tauon jälkeen ratsukot joutuivat jälleen töihin. Amanda naputti kouluraipalla jälleen saappaanvarttaan ohjeistaessaan viimeisen tehtävän: ryhmäläisten tuli jatkaa käynnissä uraa, ja kääntää aina lyhyen sivun jälkeen ennen kulmaa pituushalkaisijalle, väistää uralle ja nostaa uralla laukka. Julia näytti aavistuksen järkyttyneeltä perijättären lopetettua tehtävänantonsa, mutta Valerie oli selvästi rauhoittunut: tamma käveli kauniisti nyökyssä tasaisessa temmossa, joten Amanda oletti ratsukolla olevan mahdollisuuksia selvitä tehtävästä. Minka ja Hani puhisivat itsevarmuutta, eikä sinihiuksinen nainen ollut ehkä koskaan ratsastanut niin hyvässä ryhdissä.
"Saa suorittaa", blondi valmentaja enemmänkin käski kuin kehoitti. Annan hymyilevät kasvot olivat vaihtuneet keskittyneeseen tuijotukseen, mutta siitä oli hyötyä: Epi astui paljon rehellisemmin ristiin, ja laukannosto onnistui oletetusti hyvin. Amanda ei sanonut sanaakaan, mutta tiesi, että hiljaisuus hänen valmennuksissaan oli jo itsessään kehu. Minkan ja Hanin väistämisyritys kaatui liian hätäisiin askeliin, sillä laukan nostanut Epi oli saanut pienen kirjavan höristämään korviaan ja innostumaan ajatuksesta reippaasta etenemisestä. Minka korjasi tilanteen asiallisesti, ja sinihiuksinen nainen katsoikin itseensä tyytyväisenä Amandaa virnistäen. Blondi perijätär pyöräytti silmiään ja nyökkäsi ilmeettömästi. Valerie oli toden totta rauhoittunut ja hyväksyi Julian avut sinkoilematta ja ottamatta ylimääräisiä kierroksia: isokokoisella tammalla oli vaikeuksia väistöissä, mutta yhdestä väärästä laukasta huolimatta nostot onnistuivat paremmin kuin ympyrällä.

Amanda veti raskaasti henkeä.
"Sitten loppuravit, antakaa niiden venyttää reilusti eteen-alas", blondi ohjeisti vielä lopuksi, ennen kuin sulki hetkellisesti silmänsä. Valmennus oli ollut tarkkaan suunnitellusta kaavasta huolimatta erityisen raskas, sillä valmennus perjantai-iltana oli ollut jo ajatuksena hapokas. Tyytyväinen pärskintä ja natisevat nahkavarusteet täyttivät äänillään maneesin, kun Amanda lähti hupparinsa huppuun piiloutuneena kävelemään kohti tallia. Äkkiä kotiin.

kirjoittaja Amanda S.
lähetetty 09.11.17 13:39
 
Etsi: Valmennukset 2017
Aihe: Kouluvalmennus 20.10 (nuoret)
Vastaukset: 5
Luettu: 515

Takaisin alkuun

Sivu 4 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4

Siirry: