Kellonaika on nyt 26.04.19 19:27

45 osumaa on löytynyt haulle 0

Banskun päiväkirja

12.5.2018
finaali Tie Tähtiin, Hallava
”Missä hitossa se on?!” kiljaisin, kun nousin hevosrekan kyytiin kymmenettä kertaa.
Banskun violettia varustekaappia ei ollut missään! Olin aivan varmasti pakannut sen eilen illalla ja tuonut sen rekkaan. Eiku hetkinen? Olinko todella tuonut sen rekkaan asti? Vai oletinko niin vain, koska kyllähän mun omat varusteet olivat mukana.. Mitä helvettiä mä tekisin, jos todella olin unohtanut KAIKKI Banskun varusteet kotiin? Kirosin kuuluvasti, kun joku ilmestyi myös paikalle. Hitto vie! Oliko Isabellalla jokin kahdeksas aisti?

”Mitä sä täällä kiroat?” Isabella kysyi ja yskäisin.
Uskaltaisinko todella kertoa perijättärellä mitä oli tapahtunut? Isabella varmasti suolistaisi mut kymmeneen kertaan – vähintään.. Toisaalta eihän me nyt voitaisi mennä radalle ilmankaan varusteita. Olisi sekin näky, kun helppo A tason ratsastaja ilmestyy täysissä kisatamineissa vapaalla hevosella. Ainakin se olisi täydellistä hevosen kontrollia, jos vielä sijoittuisimme.
”Öm, tota, mä oon unohtanut Banskun varusteet kotiin”, sanoin varovasti.
”MITÄ? KAIKKI?” Isabella kiljahti. ”Inna, minkälainen kisaaja sä oot, jos sä unohdat hevosesi varusteet?”

En kyllä tiedä mahtoiko Isabella oikeasti miettiä, minkälainen kisaaja mä olen vai sitä, miltä Auburn Estate näyttäisi muiden silmissä. Yskäisin.
”En mä tiedä mikä aivopieru se oli, etten tuonu sitä rekkaan asti”, puolustauduin. ”Mutta mitkä hiton varusteet mä sille nyt tungen…” mietin ja suunnittelin jo Valerien varusteiden viemistä.
Isabella hieroi nenänvarttaan. ”Kokeillaan sille Rillan varusteita. Rilla on pienempi, mutta eiköhän ne yhden suorituksen mee.”
”Aah, kiitos”, sanoin helpottuneena, vaikka olin yhä ärsyyntynyt itselleni ja pahoillani siitä, että aiheutin Isabellalle harmaita hiuksia.

Rillan varusteet todella olivat hitusen liian pienet Banskulle, mutta suitset saatiin sopiville mitoille, eikä satulakaan loppujen lopuksi ollut aivan mahdottoman pieni. Ei se Banskun selälle sopinut ja mietinkin jo joutuisinko tilaamaan sille hierojan. Harmittelin hetken aikaa, kun kaikki näyttävät varusteet uupuivat kisa-asusteestamme. Noh, tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin tapahtui ja toivon mukaan myös viimeinen.
#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä12

LOPPUTULOS
Finaali 1/9 81,07%
Kokonaistulos 1/9 67 pistettä, pikkutähtiratsukko
Tähtitalli
Topics tagged under tietähtiin on Foorumi | Auburn Estate Ruusuke1 Topics tagged under tietähtiin on Foorumi | Auburn Estate TietahtiinratsuTopics tagged under tietähtiin on Foorumi | Auburn Estate Tietahtiintalli
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 10.06.18 21:19
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 49
Luettu: 1585

Banskun päiväkirja

11.5.2018
finaali Tie Tähtiin, Hallava
Hmm… ehkä mullakin olisi pitänyt olla ratsastusvaatteet yllä. Mitähän Isbe mahtoi olla mieltä siitä, että jättäisin tänään viime hetken treenit väliin ja vain juoksuttaisin Banskun? Ei varmasti hyvää, koska nainen oli kutsunut meidän tallin tiimiläiset huoneistoonsa viime hetken hiillostukseen(?). Kaikilla muilla oli ratsastusvaatteet päällä, kun itse notkuin tarjoilupöydän ääressä farkuissa ja t-paidassa.
”Oo, katso suklaata ja vaahtokarkkeja”, hihkaisin Julialle ja nappasin muutaman palan lautaselleni.
Kaikki muu pöydällä näytti aivan liian terveelliseltä. Julia taisi olla samaa mieltä ja hedelmien sekä suolaisten naposteltavien lisäksi nappasi perässäni suklaata. Muidenkin saatua lautaset kuntoon, Isabella ohjasi meidät huoneistonsa kirjastoon. Oi, kuinka paljon ihania vanhoja kirjoja ja taisin päästää toisesta korvasta sisään sekä toisesta ulos, mitä Isabella ensin sanoi.

Havahduin vasta kuultuani oman nimeni, enkä ollut varma mahtoiko Isbe kehua vai mitä sanoi, joten vain hymyilin. Työnsin hedelmänpalasen suuhuni ja keskityin pureskelemaan sitä erityisen pitkään ja hartaasti. Aloin epäillä kehuiko Isabella todella, koska heti sen perään nainen muistutti meitä murskavoiton tärkeydestä. Niin, no… ainakin me näytettiin tallirakingissa kuka määrää.
”Mitä se sano musta?” kuiskutin Julialle, kun Isabella alkoi kinata Viivin kanssa.
”Etkö kuunnellut… kehui sun panostusta koulurankingissa”, Julia kuiskutti.
”Aaaaa, kiva.”

Otin suuhuni palan suklaata ja heti sen perään toisen. Hyppäsin tosin metrin ilmaan, kun Isabella melkein karjaisi.
”…SIIS MITÄ? Syöttekö te Inna ja Julia suklaata? Suklaata?!” Taisi tulla ohraleipä. ”Mistä te sellaista kaivoitte? Onko se urheilijan ruokaa, mitä? ONKO?”
Tällaisen urheilijan ruokaa se todellakin oli. Minähän en suklaasta tai viinasta luopuisi urheilun takia. Katsahdin kuitenkin pelästyneenä Juliaa, jonka jälkeen siirsimme molemmat katseemme Isabellaan.
”Sitä oli tarjolla...” Julia sopersi ensimmäisenä.
”Tarjolla?!” Isabella rääkäisi ja ellei nainen olisi ollut niin pirun tosissaan, olisin revennyt nauruun.
”Joo, siinä vaahtokarkkien vieressä”, kerroin tukien Julian sanomisia, siinähän sitä oli ollut ties kuinka paljon.
”VAAHTOKARKKIEN?” Isabellan kiljaisu kuuroutti minut loppuelämäksi.
Onneksi Isabella ei nähnyt mitä hirveyksiä söin kotioloissa…

Hiillostus palaverin jälkeen livuimme kaikki takaisin tallille. Olin lupautunut halukkaiden kouluratsastajien kanssa käymään heidän rataansa läpi. Bansku todella ansaitsisi tänään rennon päivän. Lisäsimme vain viikko sitten treeneihin yhden päivän lisää ja tähän asti olimme puskeneet treeniä laittoman paljon enemmän nuorelle hevoselle. Noh, ensi kuussa ori pääsisi viettämään lomaa laitumelle muutamaksi viikoksi. Huomenna me todellakin kisattaisiin kunnolla!

Olin hionnut tuttua koulurataa Banskun kanssa heti toisen osakilpailun jälkeen päivittäin. Isabella oli käskenyt painamaan sitä vielä kerran mieleen, mutta osasin jokaisen asian ohjelmasta täydellisesti. Ellen, Minka tai Rasse eivät kuulemma kerinneet vielä kenraalitreeneihin, joten valtasimme Nitan ja Julian kanssa maneesin itsellemme. Lähinnä siksi, että kenttä oli varattu.. Otin Banskun itse liinassa mukaani ja hoidin sen juoksutuksen samalla, kun Nita ja Julia verryttelivät Valerien ja Armin.

Totesin itselleni Banskun vapaapäivän olevan myös hyödyllinen sen ansiosta, että ori pitäisi vireyden huomenna katossa. Me ei todellakaan kaivattu laiskaa suoritusta. Totuuden nimissä sitä tuskin tulisikaan, vaikka olisin noussut tänään selkään, mutta kuitenkin. Juoksutin Banskun jokaisen askellajin nopeasti lävitse ja kävelytin sitä sen jälkeen ratsastajia väistellen.
”Okei, mä otin ohjelman mukaan. Julle eka?” kysyin ja kaivoin taitellun paperin takataskusta.
Helppo B oli itselleni myös tuttu ohjelma. Se oli suhteellisen helppo, joten tuskin kummallakaan olisi sen kanssa vaikeuksia.

Vielä ennen kotiin menemistä laitoin Banskun varustekaapin kuntoon. Satula, kankisuitset, valkoiset pintelit, musta korvahuppu. Harjat sekä kaiken varmuuden takaamiseksi toinen loimi, matkustusta varten laitoin loimen Banskun karsinan eteen. Pakkasin myös kassiin omat varusteeni ja vein ne valmiiksi jo hevosrekkaan. Missähän se Rasse mahtoi olla? Se saisi auttaa Banskun varustekaapin viemisessä rekkaan. Sitä ei todellakaan soveltuisi unohtaa!
#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä9
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 12.05.18 13:33
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 49
Luettu: 1585

Banskun päiväkirja

20.4.2018
finaali Tie Tähtiin, Hallava
Molemmat osakilpailut ennen finaalia oli nyt ratsastettu ja olin helkutin tyytyväinen nuoreen oriini. Bansku oli suoriutunut kisoista todella hyvin, eikä se edes tuntunut jännittävän, vaikka sillä ei ollut vielä suurta kokemusta kisoista. Harjatessani Banskua palasin mielessäni edellisten kisojen jälkeisiin tunnelmiin. Ensimmäisen osakilpailun sijoitus maistui parhaimmalta koskaan. Radalla Bansku toimi juuri kuten piti, vaikka huomasin selästä käsin meidän typeriä pieniä lapsivirheitä, jotka rokottivat prosentteja. 67,23% oli kuitenkin aivan täydellinen verrattuna Banskun kisahistoriaan.

Siksi hevoseni ansaitsi ylimääräisen herkkubanaanin kisojen jälkeen, kun olimme palanneet takaisin kotiin. Saariston hevosopisto oli palvellut meitä todella hyvin sen lisäksi, että opiston rehtori asetti valkoisen ruusukkeen Banskun mustiin suitsiin ja musiikin soidessa laukkasin kunniakierroksen muiden sijoittuneiden kanssa. Valmennusta myöden Saariston hevosopisto ansaitsi kunnon taputukset olalle hienosta työstä. Aah, niin, voisinkin kertoa hieman lisää kyseisen päivän tunnelmista suorituksen jälkeen.

Prosenttien tultua ilmi riemuitsin, kun todella olin näyttänyt typerälle Amanda Sokalle, että me pystyttiin hyvään suoritukseen. Hymy oli herkässä, eikä sitä edes lannistanut Isabellan yksinkertainen kehu ”ihan hyvin ratsastettu”. Isabella Sokka suorastaan oksensi kehuja pikkusiskoonsa verrattuna. Eikä Isabella turhia kehunut, siitä pystyi arvioimaan jo paljon.

Seuraavista osakilpailuista Hukkasuolla odotin hieman enemmän. Sijoittuminen kyllä joo riemastutti ja Bansku oli jälleen hyvä radalla. Se kuunteli ja teki, kunnon työmoraali, eivätkä meidän prosentit olleet kuin yhden prosenttiyksikön verran pienemmät kuin ensimmäisen osakilpailun. Silti koin pienen pettymyksen, kun sijoitumme samalle sijalle ja Lydia sekä Kei jättivät minut taakseen. Finaalissa meidän pitäisi ehdottomasti parantaa ja napata ensimmäinen sija muiden turvan edestä.
#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä7
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 12.05.18 13:16
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 49
Luettu: 1585

Tie tähtiin 2018

5. Piirrä kuva, jonka kaltaisen voisit nähdä valokuvana somessa. Muista liittää kuvaan kuvateksti ja/tai tägit. Mahtavaa olisi jos julkaisisit kuvan esimerkiksi tallisi instagramissa ja laittaisit siitä kuvakaappauksen tänne. Vaihtoehtoisesti voit myös tehdä mock-upin, joka jäljittelee instagram-postausta.

Topics tagged under tietähtiin on Foorumi | Auburn Estate RcRao8D

Julia Luoti - Valerie (80cm)
#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä5
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 11.05.18 21:34
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2018
Aihe: Tie tähtiin 2018
Vastaukset: 8
Luettu: 241

Tie tähtiin 2018

12. Jokin vastoinkäyminen järisyttää finaalipäivääsi. Menikö ehkä jokin varuste rikki, oletko sairaana, eikö hevosenhoitaja saavukaan paikalle?

”Missä hitossa se on?!” kiljaisin, kun nousin hevosrekan kyytiin kymmenettä kertaa.
Banskun violettia varustekaappia ei ollut missään! Olin aivan varmasti pakannut sen eilen illalla ja tuonut sen rekkaan. Eiku hetkinen? Olinko todella tuonut sen rekkaan asti? Vai oletinko niin vain, koska kyllähän mun omat varusteet olivat mukana.. Mitä helvettiä mä tekisin, jos todella olin unohtanut KAIKKI Banskun varusteet kotiin? Kirosin kuuluvasti, kun joku ilmestyi myös paikalle. Hitto vie! Oliko Isabellalla jokin kahdeksas aisti?

”Mitä sä täällä kiroat?” Isabella kysyi ja yskäisin.
Uskaltaisinko todella kertoa perijättärellä mitä oli tapahtunut? Isabella varmasti suolistaisi mut kymmeneen kertaan – vähintään.. Toisaalta eihän me nyt voitaisi mennä radalle ilmankaan varusteita. Olisi sekin näky, kun helppo A tason ratsastaja ilmestyy täysissä kisatamineissa vapaalla hevosella. Ainakin se olisi täydellistä hevosen kontrollia, jos vielä sijoittuisimme.
”Öm, tota, mä oon unohtanut Banskun varusteet kotiin”, sanoin varovasti.
”MITÄ? KAIKKI?” Isabella kiljahti. ”Inna, minkälainen kisaaja sä oot, jos sä unohdat hevosesi varusteet?”

En kyllä tiedä mahtoiko Isabella oikeasti miettiä, minkälainen kisaaja mä olen vai sitä, miltä Auburn Estate näyttäisi muiden silmissä. Yskäisin.
”En mä tiedä mikä aivopieru se oli, etten tuonu sitä rekkaan asti”, puolustauduin. ”Mutta mitkä hiton varusteet mä sille nyt tungen…” mietin ja suunnittelin jo Valerien varusteiden viemistä.
Isabella hieroi nenänvarttaan. ”Kokeillaan sille Rillan varusteita. Rilla on pienempi, mutta eiköhän ne yhden suorituksen mee.”
”Aah, kiitos”, sanoin helpottuneena, vaikka olin yhä ärsyyntynyt itselleni ja pahoillani siitä, että aiheutin Isabellalle harmaita hiuksia.

Rillan varusteet todella olivat hitusen liian pienet Banskulle, mutta suitset saatiin sopiville mitoille, eikä satulakaan loppujen lopuksi ollut aivan mahdottoman pieni. Ei se Banskun selälle sopinut ja mietinkin jo joutuisinko tilaamaan sille hierojan. Harmittelin hetken aikaa, kun kaikki näyttävät varusteet uupuivat kisa-asusteestamme. Noh, tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin tapahtui ja toivon mukaan myös viimeinen.
286 sanaa
#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä12
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 09.05.18 23:25
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2018
Aihe: Tie tähtiin 2018
Vastaukset: 8
Luettu: 241

Tie tähtiin 2018

9. Kirjoita tarina kenraaliharjoituksista. Kuinka valmistauduit finaalia edeltävänä päivänä ja millä fiiliksillä?

Hmm… ehkä mullakin olisi pitänyt olla ratsastusvaatteet yllä. Mitähän Isbe mahtoi olla mieltä siitä, että jättäisin tänään viime hetken treenit väliin ja vain juoksuttaisin Banskun? Ei varmasti hyvää, koska nainen oli kutsunut meidän tallin tiimiläiset huoneistoonsa viime hetken hiillostukseen(?). Kaikilla muilla oli ratsastusvaatteet päällä, kun itse notkuin tarjoilupöydän ääressä farkuissa ja t-paidassa.
”Oo, katso suklaata ja vaahtokarkkeja”, hihkaisin Julialle ja nappasin muutaman palan lautaselleni.
Kaikki muu pöydällä näytti aivan liian terveelliseltä. Julia taisi olla samaa mieltä ja hedelmien sekä suolaisten naposteltavien lisäksi nappasi perässäni suklaata. Muidenkin saatua lautaset kuntoon, Isabella ohjasi meidät huoneistonsa kirjastoon. Oi, kuinka paljon ihania vanhoja kirjoja ja taisin päästää toisesta korvasta sisään sekä toisesta ulos, mitä Isabella ensin sanoi.

Havahduin vasta kuultuani oman nimeni, enkä ollut varma mahtoiko Isbe kehua vai mitä sanoi, joten vain hymyilin. Työnsin hedelmänpalasen suuhuni ja keskityin pureskelemaan sitä erityisen pitkään ja hartaasti. Aloin epäillä kehuiko Isabella todella, koska heti sen perään nainen muistutti meitä murskavoiton tärkeydestä. Niin, no… ainakin me näytettiin tallirakingissa kuka määrää.
”Mitä se sano musta?” kuiskutin Julialle, kun Isabella alkoi kinata Viivin kanssa.
”Etkö kuunnellut… kehui sun panostusta koulurankingissa”, Julia kuiskutti.
”Aaaaa, kiva.”

Otin suuhuni palan suklaata ja heti sen perään toisen. Hyppäsin tosin metrin ilmaan, kun Isabella melkein karjaisi.
”…SIIS MITÄ? Syöttekö te Inna ja Julia suklaata? Suklaata?!” Taisi tulla ohraleipä. ”Mistä te sellaista kaivoitte? Onko se urheilijan ruokaa, mitä? ONKO?”
Tällaisen urheilijan ruokaa se todellakin oli. Minähän en suklaasta tai viinasta luopuisi urheilun takia. Katsahdin kuitenkin pelästyneenä Juliaa, jonka jälkeen siirsimme molemmat katseemme Isabellaan.
”Sitä oli tarjolla...” Julia sopersi ensimmäisenä.
”Tarjolla?!” Isabella rääkäisi ja ellei nainen olisi ollut niin pirun tosissaan, olisin revennyt nauruun.
”Joo, siinä vaahtokarkkien vieressä”, kerroin tukien Julian sanomisia, siinähän sitä oli ollut ties kuinka paljon.
”VAAHTOKARKKIEN?” Isabellan kiljaisu kuuroutti minut loppuelämäksi.
Onneksi Isabella ei nähnyt mitä hirveyksiä söin kotioloissa…

Hiillostus palaverin jälkeen livuimme kaikki takaisin tallille. Olin lupautunut halukkaiden kouluratsastajien kanssa käymään heidän rataansa läpi. Bansku todella ansaitsisi tänään rennon päivän. Lisäsimme vain viikko sitten treeneihin yhden päivän lisää ja tähän asti olimme puskeneet treeniä laittoman paljon enemmän nuorelle hevoselle. Noh, ensi kuussa ori pääsisi viettämään lomaa laitumelle muutamaksi viikoksi. Huomenna me todellakin kisattaisiin kunnolla!

Olin hionnut tuttua koulurataa Banskun kanssa heti toisen osakilpailun jälkeen päivittäin. Isabella oli käskenyt painamaan sitä vielä kerran mieleen, mutta osasin jokaisen asian ohjelmasta täydellisesti. Ellen, Minka tai Rasse eivät kuulemma kerinneet vielä kenraalitreeneihin, joten valtasimme Nitan ja Julian kanssa maneesin itsellemme. Lähinnä siksi, että kenttä oli varattu.. Otin Banskun itse liinassa mukaani ja hoidin sen juoksutuksen samalla, kun Nita ja Julia verryttelivät Valerien ja Armin.

Totesin itselleni Banskun vapaapäivän olevan myös hyödyllinen sen ansiosta, että ori pitäisi vireyden huomenna katossa. Me ei todellakaan kaivattu laiskaa suoritusta. Totuuden nimissä sitä tuskin tulisikaan, vaikka olisin noussut tänään selkään, mutta kuitenkin. Juoksutin Banskun jokaisen askellajin nopeasti lävitse ja kävelytin sitä sen jälkeen ratsastajia väistellen.
”Okei, mä otin ohjelman mukaan. Julle eka?” kysyin ja kaivoin taitellun paperin takataskusta.
Helppo B oli itselleni myös tuttu ohjelma. Se oli suhteellisen helppo, joten tuskin kummallakaan olisi sen kanssa vaikeuksia.

Vielä ennen kotiin menemistä laitoin Banskun varustekaapin kuntoon. Satula, kankisuitset, valkoiset pintelit, musta korvahuppu. Harjat sekä kaiken varmuuden takaamiseksi toinen loimi, matkustusta varten laitoin loimen Banskun karsinan eteen. Pakkasin myös kassiin omat varusteeni ja vein ne valmiiksi jo hevosrekkaan. Missähän se Rasse mahtoi olla? Se saisi auttaa Banskun varustekaapin viemisessä rekkaan. Sitä ei todellakaan soveltuisi unohtaa!
552 sanaa
#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä9
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 09.05.18 23:10
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2018
Aihe: Tie tähtiin 2018
Vastaukset: 8
Luettu: 241

Tie tähtiin 2018

9. Kirjoita tarina kenraaliharjoituksista. Kuinka valmistauduit finaalia edeltävänä päivänä ja millä fiiliksillä?

"Meille, kippis!" Sanoin nostaessani tuopin käsiini Krouvin tiskiltä. Vaikka Isabellalla oli ollut muutama valittu sana sanottavanaan meidän ruokavalion huonoudesta, ei nyt muutama drinkki sinne tänne tuntunut taikka näkynyt varmaan yhtikäs missään. Eihän alkoholijuomien kalorimäärät olleet lähellekkään verrannollisia vaikkapa suklaaseen tai pitsaan, eihän?
No, ottaisimme joka tapauksessa loppuillasta enemmän kirkasta, jossa ei taatusti olisi mitään muuta kun prosentteja.
"Me ollaan kyllä ansaittu tää", Inna viittoi juomiamme puhuessaan tähtikisojen rankingista. Me ja muut tallilaiset oltiin kaikki hyvin kärkisijoilla, vaikka parannettavaa löytyi Isabellan mielestä, ahkeran treenaamisen ja tsemppaamisen seurauksena. Töitä oli hyvien sijojen eteen kyllä tehty välillä vähän liiankin kovasti, ainakin oman kalenterini tiukasta aikataulusta päätellen.
"Todellakin", tokaisin hörpätessäni rukiisen pehmeää olutta tyytyväisenä.

Muutamia tuoppeja ja shottejakin myöhemmin olin onnistunut jollain ihmeen kaupalla lirkuttelemaan Auburnin tallityöntekijän, Gabriella Sternin, kisahoitajakseni tähtikisojen finaaliin. Nainen oli notkunut tiskillä jonkun vanhahtavan miehenretaleen kyljessä, enkä voinut olla urhoollisesti pelastamatta tummaverikköä niljakkaan miehen kynsistä. Onneksi tämä  hurjasti sammaltava kaljupää ei ollut pettynyt menetyykseensä, vaan puheenaiheen vaihtuessa yhteiseen harrastukseemme ymmärsi hän siirtyä pois hevosnaisten jaloista pyörimästä.
Kieltämättä olin ajatellut fiksusti. Jusulla piti varmasti kiirettä jo Nitaa ja Armiakin auttaessa, joten humalainen mieleni oli ajatellut kohteliaasti säästää tyttöparkaa ja hankkia oman juoksutettavansa Valerieta varten.

Mutta taas toisaalta ajateltuna, suostuttelussani olisi voinut olla, no.. hieman asiallisempi sävy. Eleeni naista kohden olivat olleet vähintäänkin kyseenalaisia, Innan mielestä siis, enhän minä mitään tästä muistanut. Gabriellaa ei näemmä ollut haitannut meidän kaljanhuuruinen flirtti, sillä Inna oli suunnitellut jättävänsä meidät jo jossain vaiheessa kaksistaan. Luojan kiitos hän oli kaapannut minut matkaansa, muuten iltaan olisi voinut sisältyä jotakin peruuttamatonta.
"Ei luoja mä oon kyl yks idiootti", hautasin kasvojani kämmeniin vaikertaessani Innalle, joka näytti muistavan asiat paaaljon yksityiskohtaisemmin kuin minä.

272 sanaa, Julia Luoti - Valerie (80cm)
#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä9
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 09.05.18 21:14
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2018
Aihe: Tie tähtiin 2018
Vastaukset: 8
Luettu: 241

Tie tähtiin 2018

7. Aikaisemmissa osakilpailuissa. Nyt sinulla on mahdollisuus kirjoittaa esimerkiksi tulosten jälkeisistä fiiliksistä. Tarina voi olla myös aikaisemmin kirjoitettu, mutta kuitenkin tämän kevään Tie Tähtiin kisojen aikana, ja siitä EI ole saatu aikasemmin lisäarpoja.

Molemmat osakilpailut ennen finaalia oli nyt ratsastettu ja olin helkutin tyytyväinen nuoreen oriini. Bansku oli suoriutunut kisoista todella hyvin, eikä se edes tuntunut jännittävän, vaikka sillä ei ollut vielä suurta kokemusta kisoista. Harjatessani Banskua palasin mielessäni edellisten kisojen jälkeisiin tunnelmiin. Ensimmäisen osakilpailun sijoitus maistui parhaimmalta koskaan. Radalla Bansku toimi juuri kuten piti, vaikka huomasin selästä käsin meidän typeriä pieniä lapsivirheitä, jotka rokottivat prosentteja. 67,23% oli kuitenkin aivan täydellinen verrattuna Banskun kisahistoriaan.

Siksi hevoseni ansaitsi ylimääräisen herkkubanaanin kisojen jälkeen, kun olimme palanneet takaisin kotiin. Saariston hevosopisto oli palvellut meitä todella hyvin sen lisäksi, että opiston rehtori asetti valkoisen ruusukkeen Banskun mustiin suitsiin ja musiikin soidessa laukkasin kunniakierroksen muiden sijoittuneiden kanssa. Valmennusta myöden Saariston hevosopisto ansaitsi kunnon taputukset olalle hienosta työstä. Aah, niin, voisinkin kertoa hieman lisää kyseisen päivän tunnelmista suorituksen jälkeen.

Prosenttien tultua ilmi riemuitsin, kun todella olin näyttänyt typerälle Amanda Sokalle, että me pystyttiin hyvään suoritukseen. Hymy oli herkässä, eikä sitä edes lannistanut Isabellan yksinkertainen kehu ”ihan hyvin ratsastettu”. Isabella Sokka suorastaan oksensi kehuja pikkusiskoonsa verrattuna. Eikä Isabella turhia kehunut, siitä pystyi arvioimaan jo paljon.

Seuraavista osakilpailuista Hukkasuolla odotin hieman enemmän. Sijoittuminen kyllä joo riemastutti ja Bansku oli jälleen hyvä radalla. Se kuunteli ja teki, kunnon työmoraali, eivätkä meidän prosentit olleet kuin yhden prosenttiyksikön verran pienemmät kuin ensimmäisen osakilpailun. Silti koin pienen pettymyksen, kun sijoitumme samalle sijalle ja Lydia sekä Kei jättivät minut taakseen. Finaalissa meidän pitäisi ehdottomasti parantaa ja napata ensimmäinen sija muiden turvan edestä.
236 sanaa
#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä7
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 09.05.18 19:17
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2018
Aihe: Tie tähtiin 2018
Vastaukset: 8
Luettu: 241

Valerien päiväkirja

15. huhtikuuta 2018 - #20 #valerienpäiväkirja #tietähtiin

Koulukilpailut Hukkasuolla


Kahdet tähtikisat olivat jo takanapäin, kolmannet tänään ja seuraavat kaksi vielä edessä. Fiilikseni oli edellisiin kisoihin verrattuna varmempi; muiden ratsukoiden rinnalla olimme pärjänneet oikein hyvin. Ratsastuskoulujen tuntihevoset raahustivat kaula pitkällä helpon b'n radan vaikka ulkomuistista, mutteivat peitonneet siltikään nuorta ratsunalkuani. En kuitenkaan hihkunut innosta vielä, sillä tapahtua ehti vielä paljon.
"Ehditkö kävelyttää tätä hetken?" Huoahdin ystävälleni, joka näytti seisoskelevan tallissa toimettomana, puhelin kourassaan. Vaikka Innan ja Banskun starttiin oli vielä rutkasti aikaa, näytti nainen tarttuvan avunpyyntööni pitkin hampain.
"Ihan hetken sit vaan", Inna suostui viimein, että pääsin valmistelemaan itseni kilpailukuntoon.
Puin ylleni viininpunaisen kilpailutakin, jonka rinnuksessa komeili kultainen brodeeraus sukunimestäni. Väri oli ehdottomasti uusi suosikkini. Ei ollut mennyt kovinkaan pitkään, kun olin ostanut Valerielle uuteen takkiini sopivan satulahuovan ja korvahupun, kullanhohtoisilla koristenauhoilla. Ne tulivat ehdottomasti käyttöön viimeistään Kalla Cuppiin.

Innaa ei näkynyt enää tallissa, joten viestini oli mennyt perille. Matkallani tallipihalle huomasin miltei keskellä tallikäytävää kiiltelevän jotain, joka varasti huomioni. Toisekseen näkökenttääni osui hoitopaikalla ees taas palloileva Minka, jolla näytti olevan jotain hukassa. Ahaa, 1+1.
"Tätäkö sä etsit?" Sanahdin kysyvästi, kilpailunumero 16 hyppysissäni. Aavikko käännähti ääneni kuullessaan kurkkimasta Hanin pinkkiin harjapakkiin ja huokaisi helpoituksesta.
"No joo! Kiitos", minua lyhyempi nainen kiitteli vaimeasti, kun ojensin hukassa olleen muovilärpäkkeen hänen kouraansa.
"Eipä mitään", hymyilin, aikeissani lähteä verryttelemään nuorikkoani, mutta unohdin tyystin, että hiukseni roikkuivat edelleen olkapäilläni vapaina.
"Teillä on kisat menny viimeaikoina tosi kivasti", huomautin hiustenletitykseni lomasta Minkalle, joka kääri parhaillaan pinteleitä hallakon ponin jalkoihin. 'Kivalla' viittasin eniten siihen, kuinka yllättävästi Hani oli kiilannut esteosakilpailuissa Valerienkin ohitse ihan heittämällä.
"Niin on. Oon tosi tyytyväinen meidän kehittymiseen", hän vastasi hymyillen, taputtaessaan pientä ja sievää vuokraponiaan.
Vaikka pyöräytin letin niskanutturaksi sekunteissa, jäin nojailemaan tarkoituksellisesti hoitopaikan seinämää vasten vielä hetkiseksi.

"Mitä sulle muuten nykyään kuuluu?" Kysyin hetken mielijohteesta, mutta kiinnostuneena, sillä viimeaikoina jutustelumme oli jäänyt melko pintapuoliseksi, satunnaisiksi tervehdyksiksi ja onnentoivotuksiksi.
"Kiireitä hevosten kanssa, lähinnä", sinitukkainen nainen vastasi suoraan, ratsunsa satuloinnin lomasta. Sen olin kyllä huomannutkin, sillä häntä ei useasti todellakaan nähnyt peukaloita pyörittelemässä. Tai oikeastaan ollenkaan silloin, kun minä tallilla kävin. Kahdessa pilkullisessa oli taatusti tekemistä, varsinkin orimaisen varsanpirulaisen kaitsemisessa.

Toisaalta, en tiennyt Minkasta oikein mitään muuta, vaikka pidin häntä hyvänä ystävänäni. Olihan Minka ollut kuitenkin ensimmäinen ystäväni Kallassa.
"Mutta entäs muuten? Haluisiks joskus lähteä vaikka kahville?" Kysyin painottaen rivien välistä luettuna, ettei hevosten tarvinnut aina olla ainoa puheenaihemme. Toivottavasti en kuulostanut siltä, että ehdottaisin naiselle treffejä kanssani. Minulla ei todellakaan ollut sellaisia taka-ajatuksia. Voi helvetti, olipa se väärä sanavalinta.
"Tai siis, olis kiva tutustua paremmin", jatkoin epämääräistä selitystäni olettaen, että se pelastaisi vielä tilanteen.

Naisen Sannimainen olemus käännähti hetken päästä kokonaan minua kohti. Minkalla näytti olevan pyyntööni sopivat sanat valmiina, mutta sitten terävä naisääni pysäytti hänet niille sijoilleen.
"Julia! Tuu hakemaan hevoses HETI", Inna huudahti tallin ovesta, saaden minut hätkähtämään. Hupsista, olinkin ihan unohtanut koko Innan.
"Sori, mun pitää mennä", pahoittelin kiireesti ja käännyin kannoillani toisen ystäväni luokse. Ehkä ehtisimme vielä jutella myöhemminkin, toivoin sitä ainakin kovasti.

Ratsastin radan ulkomuistista niin hyvin, kun vain osasin. Valerie tuntui suhtletkeältä radalla reippaan verryttelyn jälkeen, eikä sen jännityksestä johtuva jäykkyys paistanut suorituksestamme läpi katsojille ainakaan kovin silmiinpistävästi. Loppua kohden meidän suoritus oli mielestäni yksi parhaimmista, mitä olimme koskaan startanneet. Parannettavaa tietysti löytyi aina, mutta tätä oli hyvä pitää varteenotettavana edistysaskeleena.
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 04.05.18 19:14
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Valerien päiväkirja
Vastaukset: 34
Luettu: 1836

Tie tähtiin 2018

Finaali lähestyy! Hallavassa 12.5. | DEADLINE KAIKELLE 11.5.

Hiiohop, tuetaan toisiamme Auburnin tiimissä! Tähän topiciin saa kirjoitella omia tuotoksiaan / jatkaa edellisten tuotoksista. Yhteisistä juonikuvioista voidaan sopia discordissa tai olla sopimatta. Muistakaa mainita, mistä aiheesta kirjoitatte/ piirrätte. Toki kaikkea ei ole pakko julkaista täällä. Tsemppiä kaikille loppurutistukseen!

(Eikä kannata kirjoittaa liikaa, hah. 18 arpaa on täysi maksimi, 9 / laji. Päätöksen voi jättää ihan loppuun, että mihin lajiin haluaa arpansa käyttää. Finaaliaiheet kutsussa.)





9. Kirjoita tarina kenraaliharjoituksista.
Kuinka valmistauduit finaalia edeltävänä päivänä ja millä fiiliksillä?


Perjantai 11.5. Auburnin kartanolla

”No niin, ottakaapa siitä jotain syötävää, niin aloitetaan sitten palaveri”, Isabella ohjeisti. Tummahiuksinen perijätär pyyhki hämmästyttävän pölyttömiä ratsastushousujaan ärsyyntyneenä: tavallisesti tämä ei koskaan liikkunut tallivaatteissa kartanolla. Hevosenkakka, muta ja pöly kuului jättää talliin. Nyt oltiin kuitenkin tärkeiden asioiden äärellä, suorastaan poikkeustilassa. Huomenna oli Tie tähtiin -kilpailun finaali. Voitto oli ainoa mahdollisuus, ainakin tallikisassa. Nyt tarvittiin psyykkausta.

Isabella tarkkaili, miten tallin tiimiläiset poimivat ruokailutilaan katetulta tarjoilupöydältä hedelmiä ja pientä suolaista. Hän johdatteli joukkoa kärsimättömästi mahtipontiseen kirjastoon, jonka raskaat kalusteet ja ankeat, vanhat kirjat loivat sopivan vakavan tunnelman kokoukselle.

”Ensinnäkin, kiitos panoksestanne toistaiseksi. Inna, mahtavaa työtä koulurankingissa”, Isabella aloitti. Kehuminen kuului hyviin tapoihin, vaikka naisen mielestä kehuttavaa olikin vain vähäisesti. Tallilaiset huippuhevosineen sinnittelivät pääosin rankingien puolivälissä, mikä oli Isabellan mielestä oikeastaan varsin pöyristyttävää ja jopa nöyryyttävää.

”En ole kuitenkaan varma oletteko ymmärtäneet, että tärkeintä ei ole voitto, vaan murskavoitto”, Isbella tuhahti hampaidensa välistä. Silmät olivat vaarallisesti sirillään, kun nainen skannasi katseellaan yleisöään.
”Uuu jee”, Viivi tuuletti, matkien parhaansa mukaan kummitätinsä tuimaa ilmettä, kädet naurettavasti puuskassa.

Isabella mulkaisi tytön imitaatiolle murhaavasti, tajuamatta ilmeen esittäneen häntä itseään.
”Vivienne, tämä kokous on vakaville, taitaville kilparatsastajille”, nainen totesi viileästi.
”Che palle! Stronzina!”
”Viivi!! Language!” perijätär sihahti.
”Et voi tietää mitä se meinasi”, pieni tytöltä näyttävä sisupussi uhosi.
”Voin vain arvata. Ovi on tuossa”, Isabella näpäytti, eikä äänessä ollut lainkaan kärsivällisyyttä perijättären osoittaessa muhkeaa tammiovea uhkaavasti sormellaan.
”Make me.”
”ULOS! Kiipeät vaikka ikkunasta”, Isabella lähes kiljaisi ja ääni särkyi lopussa.
Tiukan tuijotuskilpailun päätteeksi Vivienne luovutti ja marssi kantapäitään kuuluvasti kopistaen ulos huoneesta. Isabella hengähti helpotuksesta: olisi ollut noloa, jos auktoriteetti olisi murentunut pienen tytön edessä.

”Anteeksi”, perijätär pahoitteli, sillä vihasi julkisia välienselvittelyjä. ”Jatketaan – SIIS MITÄ? Syöttekö te Inna ja Julia suklaata? Suklaata?! Mistä te sellaista kaivoitte? Onko se urheilijan ruokaa, mitä? ONKO?”
Naiset katsahtivat pelästyneinä toisiinsa, sitten Isabellaan.
”Sitä oli tarjolla...” Julia sopersi.
”Tarjolla?!”
”Joo, siinä vaahtokarkkien vieressä”, Inna jatkoi, tukien ystäväänsä.
”VAAHTOKARKKIEN?” Isabella kiljaisi. Kilpailu oli hänen silmissään menetetty – ei kai yksikään todellinen urheilija voinut suoriutua sokerin voimalla? Eihän?

Perijätär hyödynsi joogahengityksiä ja piti hetken silmiään kiinni. Ehkä hän ylireagoi.
Joo, mahdollisesti.
”Anteeksi.” Taas.
Isabella antoi katseensa kiertää joukossa, jota hän tuntui tällä hetkellä hallitsevan pelolla. Täytyisi hieman pehmentää. Täytyi olla vähemmän Amanda ja enemmän siniverinen huippuvalmentaja, jolla oli ensiluokkaiset käytöstavat.

”Otetaanpa alusta ja hoidetaan tämä lyhyesti. Nita: hieno estesuoritus, petraa kouluun. Jos esteet silti sujuvat paremmin kuin koulu, varaudu joko valehtelemaan Amandalle tai ottamaan vuosisadan haukut vastaan. Ellen: Meikku ei ole ihan näyttänyt parastaan. Toivo onnenpotkua, tai että joku muu mokaisi pahasti. Minka: Hyvää työtä, Hani on suorittanut taitojensa rajoissa. Ratsasta vielä finaali tosissasi, niin mitä vain voi tapahtua. Inna: sinua kehuin jo, enempää ei heru. Julia ja Rasmus, näytätte hyvältä”, Isabella tiivisti ja pysähtyi sitten miettimään. ”Ei kun siis... Mitä sanoin? Heh. Teidän hevoset ovat hyvännäköisiä! Se on... tärkeää. Hyviä suorituksia myös, mutta parantakaa. Treeni toimii, vielä kun kilpailusuoritukset menisivät putkeen.”

Isabella oli aavistuksen kiusaantunut ja yhtäkkiä hyvin tietoinen omasta väsymyksestään.
”Älkää tehkö tänään mitään liian rankkaa. Esteiden osalta kävelkää rataa, ratsastakaa hevoset rennosti. Hypätä ei enää kannata. Koulun osalta: opetelkaa ohjelma pilkulleen. Huoltakaa hevosten lisäksi itseänne ja nukkukaa hyvin. Puunatkaa tänään kaikki varusteet ja pakatkaa kaikki valmiiksi rekkaan. Nähdään aikaisin aamulla tallilla. Voitte poistua.”

Huh, jos stressi tosiaan tappoi, hän saattaisi kuolla nuorena. Auburnille pitäisi löytää perijä. Ajatus lapsista tuntui muljahduksena vatsassa. Mistä puheen ollen, eräs Viivi-niminen kummityttö täytyisi löytää ja lepyttää.

553 sanaa, Vivienne Blankley - Austria (kirjoitettu kummitädin näkökulmasta)

#tietähtiin #tähtifinaali #tehtävä9
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 02.05.18 13:17
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2018
Aihe: Tie tähtiin 2018
Vastaukset: 8
Luettu: 241

Armin päiväkirja

29.4.2018 4. Osakilpailut Leijonalaaksossa #tietähtiin

Viimeiset osakilpailut ennen finaalia, enkä mä kokenut olevani valmis edes ratsastamaan tänään esteradan. Mä puunasin jo valmiiksi kiiltelevää punarautiasta tammaa. Armin olin pessyt eilen, mun rennon ratsastelun jälkeen. Hannover oli onneksi fiksu, eikä ollut liannut itseään yön aikana. Mutta silti mä harjasin pitkään ja hartaasti sitä kaunista punertavaa karvaa. Vaikka mitään tarvetta ei olisi ollut. Mä en ollut suunitellut tekeväni sykeröitä, koska mulla oli jostain syystä aikaa, mä rupesin väkertämään niitä. Joten mä kiipesin jakkaran päälle ja yllättävän näppärin sormin tein siistit letit ja niistä sykeröt.

Me näytettiin Armin kanssa ihan kunnon kilparatsukolta, eikä siltä, että me oltaisiin menossa hyppäämään kasikympin rata melko rentoihin kisoihin. Armi seisoi narun päässä pihalla, loimi ja kuljetussuojat päällään. Seuraavaksi olisi mun vuoro viedä vuokrahevoseni hevosrekkaan, mutta mun ajatukseni olivat jossain muualla. Eikä auttanut, että mun näkökenttääni ilmestyi henkilö, jota mä en olisi välittänyt ajatella juuri nyt. Mun pitäisi suunnata ajatukseni kisoihin, mutta ne tuntuivat pyörivän miehen ympärillä. Tyypillistä.

Mä jäin tuijottamaan kauempana kävelevää Nikoa, joka oli tainnut huomata myös mut.
"Nita! Haloo?" Julia huudahti aiheuttaen mun hätkähtymisen. Nainen näytti siltä, että tulisi kohta ravistelemaan tai lyömään mua, jos en liikkuisi.
"Sori", hymähdin pahoittelevasti kaikille, sillä meidän matkaan lähteminen venyi mun takia. Mä pakkasin Armin muiden hevosten seuraan rekkaan ja yritin palauttaa itseni siihen hetkeen, enkä palata ajatuksissani takaisin torstaihin ja perjantaiseen aamuun. Se pitäisi nyt unohtaa.

Leijonalaaksoon päästessämme, mä onnistuin ajatusteni kanssa. Kisahälinässä ei yksinkertaisesti kyennyt ajattelemaan mitään. Armi otti rennosti ja viime aikojen säikkyily oli ainakin tällä hetkellä taas ohi. Toivottavasti selästä käsin tilanne pysyisi samana, koska muuten mä saattaisin olla pulassa. Mua ei huvittanut keskustella kenenkään kanssa, joten mä oleskelin lähinnä yksinäni, odottaen kellon liikkuvan eteenpäin. Se liikkui tuskastuttavan hitaasti. Koska Viivi starttasi ensimmäisessä luokassa, meidän piti tulla aina ajoissa. Ja koska esteillä Rasmus olisi vikassa luokassa, me jouduttaisiin odottamaan.

Kun kello näytti sen verran, että mä voisin pikkuhiljaa lähteä kävelemään Armin kanssa, mä aloin valmistautua. Ensin hoidin itseni edustuskuntoon, sillä mä yrittäisin vain saada nopeasti ratsuni yksin varustettua ja päästä verryttelemään. Kun mä edustin valkoisissa housuissani ja sukunimelläni brodeeratulla kisatakilla, putsatuilla saappailla ja kaikilla, mä kävin keräämässä Armin tavarat kasaan. Jos totta puhuttiin, mulla ei ollut hajuakaan, kenen estepenkki meillä oli tällä kertaa lainassa. Kun mä olin taas kysynyt siitä Isabellalta ennen lähtöä, tämä oli luvannut hoitaa sen. Mutta ei kai sillä ollut väliä, Auburnin kaikkien hevosten satulat tuntuivat olevan hienoja ja niille jos tapahtuisi jotain, ei hyvä heiluisi.

Selässä mulla oli kotoisa fiilis, vaikkakaan mä en viihtynyt estepenkissä yhtä hyvin kuin koulupenkissä. Mä päätin keskittyä täysin ratsastamiseen, antaa kaikkeni radalla. Tehdä huolellisen verryttelyn ja tehdä yksinkertaisesti parhaani, mihin mä pystyisin. Toisaalta mä voisin aina mielessäni vierittää mahdollisen huonon radan ja ratsastuksen Nikon syyksi. Tosin mies varmasti väittäisi, ettei sitä voisi tämän syyksi laittaa. Ajatus sai mut virnistämään itsekseni. Ja enhän mä voisi muille siitä sanoa. Siitäkös vasta riemu repeäisi, kun selittäisin muille tallilaisille, että mä ratsastin huonosti, koska Niko oli sekoittanut mun ajatukset.

Mä ratsastin huolellisesti verryttelyssä. Väistöjä, laukan säätelemistä, avut kunnolla läpi. Mä halusin kaiken toimivan hyvin, Armin olevan täydellisesti mun avuilla ja kuulolla. Meidän pitäisi kummankin olla hereillä hypyissä, niiden pitäisi olla teräviä. Verryttelyhypyt olivat juuri sellaisia. Mun vuokrahevoseni, joka sattui olemaan kouluhevonen, veti aika hyvin ja sen pieni sisäinen esteratsu alkoi päästä vauhtiin. Armi tuntui hyvältä verkassa, mutta todellisuus voisi olla toinen radalla. Mun herpaantuminen voisi ajaa meidät viimeiselle sijalle. Mutta kaiken kaikkiaan mä lähdin yllättävän hyvällä fiiliksellä kohti toista maneesia.
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 28.04.18 22:49
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 50
Luettu: 1730

Armin päiväkirja

15.4.2018 3. Osakilpailut Hukkasuolla #tietähtiin

Mun oli tehnyt mieli itkeä, kun olin raahannut itseni aamulla ylös. Mä olisin vain halunnut kietoutua peittooni paremmin ja kääntää kylkeä, mutta ei. Mä olin joutunut repimään itseni ylös ja pistämään itseni kisakuntoon. Silmänaluset vaativat hieman enemmän meikkiä kuin normaalisti, mutta kai mä ihan siedettävältä näytin. Luojan kiitos meidän omien kisojen jatkot eivät olleet nyt, koska olo oli aika mukava ilmankin. Onneksi myös kisoihin valmistautuminen ja lähteminen oli meille jo niin rutiinia, että mä pystyin suoriutumaan siitä silmät ristissä.

Hukkasuon tallipihalla kuhisi, kun me saavuttiin laumamme kanssa. Me oltiin taas kuuden ratsukon voimin menossa, kuten aina. Se oli mun mielestä ihan kiitettävä ryhmä, jos mietittiin, että nämä olivat vähän pikkukisat verrattuna jo edes meidän omaan Kalla CUP:iin. Me oltiin alotettu nekin Armin kanssa ihan kohtuullisesti, ainakin siihen nähden, millä tasolla me vasta oltiin kisattu. Joten palaaminen helppo B luokkaan oli mulle oikein kiva. Ja vastustajatkaan eivät olleet ehkä ihan niin tasokkaita kuin kotikisoissa oli ollut. Ei tietenkään millään pahalla ratsastuskoululaisia ja muita kohtaan.

Mä en vieläkään tottunut siihen, kuinka rennosti Armi otti nämä kisamatkat. Sitä ei haitannut hälinä jota monet ratsukot aiheuttivat ja toiset taas jännittivät. Sitä ei haitannut vieras paikka, se lähinnä katseli uteliaasti korvat hörössä ympärilleen. Kuinka helpolla mä pääsinkään nätin punarautiaan vuokrahevoseni kanssa. Ja kuinka pulassa mä olinkin heti, kun mun piti toimia vähänkään hankalamman hevosen kanssa samanlaisessa tilanteessa. Hannover otti rennosti päästessään hetkeksi oleskelemaan lainakarsinaan, joka me oltiin saatu käyttöömme kisojen ajaksi.

Mä tuijottelin punarautiasta jollain tasolla lumoutuneena, unohtaen ajantajun ja missä me oltiin.
"Nita! Herätys, sun pitäs mennä verryttelemään ihan kohta", havahduin kun mulle huudettiin. Ja kukas muukaan se olisi ollut, kuin Isabella. Totta kai perijätär näki mut silloin, kun mä olin omissa maailmoissani ja jo myöhässä aikataulustani. Joten mä harjasin ja varustin Armin ennätysvauhtia ja pistin itseni siinä samalla kisakuntoon. Ei mennyt montaakaan minuuttia, kun mä lähdin taluttelemaan punarautiasta ulos.

Kävelyiden jälkeen mä pomppasin selkään ja suuntasin kentälle verryttelyyn. Armi oli Järnbyn kouluvalmennuksen tapaan hieman jäykkä, mutta nyt mä tiesin tasantarkkaan mitä tehdä. Mä tein kevyessä ravissa pohkeenväistöä, vahtien, että tamma liikkui reippaasti eteen väistöistä huolimatta. Huomasi kyllä, että meillä molemmilla painoi eilisen kaksi starttia. Onneksi tämän päivän luokka oli tosiaan helpompi. Mehän humputeltaisiin seuraava viikko, eikä lähdettäisi yhteenkään valmennukseen. Eiköhän me oltaisi taas ansaittu muutama kevyempi kerta, mä ainakin olin niin rikki.

Verryttelyssä mä laukkasin ensin eteen ja tein muutamia pieniä väistöliikkeitä, jonka jälkeen mä tein voltteja laukassa. Mä tein aika rennon verryttelyn, hakien Armia vain avuille ja rennoksi. Jäykkyyskin alkoi kadota pikkuhiljaa. Varmuuden vuoksi mä tein muutamia pysähdyksiä ravista, että me saataisiin edes alku- ja lopputervehdykset sujuvasti. Mä annoin lopuksi Armin kävellä pitkin ohjin.

Mä yritin pälyillä, näkyisikö joku meiän porukasta kentän laidalla, mutta ei. Mun pitäisi kohta mennä jo maneesille, mutta meillä oli vielä suojat jaloissa. Joten mä ratsastin kentän laidalle ja vilkuilin porukkaa. Mulla menisi ihan liikaa aikaa, jos mä hyppäisin alas, ottaisin suojat pois ja kiipeäisin takaisin.
"Voisko joku auttaa ja ottaa meidän suojat pois? Mun pitäs olla menossa jo maneesiin", kysyin hymyillen. Joku mies totesi voivansa auttaa ja nappasi nopeasti meidän suojat pois, jotka eivät tuntuneet sopivan meidän ulkonäköön ollenkaan.
"Kiitos, ne voi jättää vaikka johki tänne. Mä nappaan ne sit siitä mukaan, ellei joku muu meidän tallilta kerkee niitä ottaa", hymyilin hieman pahoitteleavasti.

Me käveltiin melkein kentän vieressä olevalle maneesille, jonne me päästiin odottamaan jo vuoroamme. Mä en osannut oikein kuvailla mun fiiliksiäni siinä odotellessa. Mulla ei ollut odotuksia tälle radalle, vaikka se pitäisi olla helppo eilisten ratojen jälkeen. Mä en ollut edes varma siitä, miltä Armi tuntui. Olisiko meillä mitään mahdollisuuksia vai nolattaisiinko me itsemme ihan totaalisesti? Mä olin vain yrittänyt tyhjentää pääni kaikista ylimääräisistä ajatuksista. Mä kelasin rataa läpi päässäni, volttikahdeksikko, neljäkaarinen kiemuraura, laukkavoltti, lävistäjä. Sitten mut jo kuulutettiin radalle. Se olisi menoa nyt.
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 28.04.18 22:48
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 50
Luettu: 1730

Rillan päiväkirja


Tie tähtiin! 3. osakilpailu, kouluratsastus | Hukkasuo 15.04.2018

Samalla 2. osakilpailun muistelua! Yläkokko 1.4.18

Me lähdettiin Hukkasuolle tähtikisojen kouluosakilpailuun taas koko talliporukallamme. En ollut enää yhtään niin innossani – tai tavallaan olin joo – mutta koulu vaan ei ollut mun laji. Rillan laittaminen kuntoon oli vähän väkinäistä ja mua väsytti aamulla hirmuisesti. Kisamatka oli taas semipitkä, enkä enää yhtään jaksanu kelata ees kisaohjelmaa. Muistin sen kyllä. Sen sijaan mä rupesin dreamailemaan ja muistelemaan edellistä osakilpailua. Ne pidettiin Yläkokon ratsastuskoululla ja mä olin niin loistanut, vaikka jännitys oli ollut kovempi kuin koskaan.

Olin kilpaillut estekisoissa vaan kotitallilla, mutta eihän se nyt ollut ihan sama asia. Sillon olin menny mun omilla shettiksillä ja äiti oli ollu tuomarina. Yläkokon kisat oli paaaaljon virallisemmat ja mulla oli hieno heppa alla. Isbe oli onneks hirveän ymmärtäväinen, jotenkin jopa kiltimpi ku yleensä. Se vei mut leffaan kisaa edeltävänä päivänä, käytiin yhessä maastossa (sain mennä sen kimolla Ankalla, ihan sikamakeeta vaikka mentiin vaan rennosti!!) ja sitten otin muutaman soiton äitille ja kavereille. Isben mielestä ne oli kriisipuheluita, mutta oikeasti mun vaan teki mieli kertoa just sillon kuulumisia – ei se sillä tavalla mitään nössöilyä meinannut.

Lauantai-iltana ennen esteiden osakilpailua muhun sitten iski ihan kauhee jännitys. Päivän kaikki puuhastelut oli pitäneet sen poissa, mutta yhtäkkiä mua pelotti etten muistaiskaan rataa. Kävin vähän nolona sanomassa siitä Isbelle, niin mun yllätykseksi se nappasi mua kädestä kiinni, ja me mentiin ihan tyhjään maneesiin treenaamaan kisarataa. Oikeastaan jo se pelkän ratakopion näkeminen riitti: mä tajusin heti, että muistin sen sittenkin.

Nukuin tosi hyvin, mutta heräsin hirveen aikaisin. Tein Rillalle maailman täydellisimmät sykeröt ja ranskiksen häntään. Meillä oli kaikki edustusvaatteet Amandan suunnittelemia ja iso talliporukka taas valmiina koitokseen. Rilla oli oma hassu itsensä, sellainen yhdistelmä rentoa ja pörheää. Verryttelyhypyt saivat sen heräämään, eikä Isbe kommentoinut kentänlaidalta juuri mitään: se oli hyvä merkki se.

60-sentin esteet oli pieniä. Rillalle ne ei tehnyt yhtään tiukkaa ja sain suunnilleen tokan esteen jälkeen oikein kunnon voitontahdon päälle. Tein muutaman tien paljon tiukemmaksi, kun mitä oltiin Isben kanssa alkuun juonittu. Meidän rata oli nopea ja hetken aikaa keikuttiin jopa ensimmäisinä. Siis voi jumpe, miten hieno fiilis!! Jotkut meni kylläkin vielä nopeemmin kun me, ja olin lopulta neljäs. Harmitti, mutta ainakin olin sijoittunut.

Nyt Hukkasuon kisoissa oli ihan eri tilanne. Nää oli koulukilpailut, jossa pitäisi tehdä taaaaas niitä hitsin ympyröitä. Kummitäti nirhaisi mut, jos ne ei pikkuhiljaa alkaisi olla täydellisiä. Aluksi mua ei edes niin kiinnostanut: ratsastin verkassa kuin sunnuntaipäivänä konsanaan. Mietiskelin niitä näitä ja odotin vaan, että tää tyhmempi rasti olis ohi. Olinhan sentään esteratsastaja. Mutta sitten katselin niitä muita, mun kilpakumppaneita. Ei nekään niiin hyviä ollut. Halusin yhtäkkiä taas voittaa ne kaikki, ja jännitys kiemursi hurjana takaisin.

”Isbe! Mua jänskättää”, kuiskasin verryttelykentän laidalta, kun mua edeltävä ratsukko oli kouluaitojen sisäpuolella. Rilla tepasteli paikallaan, mutta pidin sen väkisin siinä. Halusin Isabellan toivottavan mulle onnea niinku olin opettanut, mutten voinut suoraan pyytää sitä. Se vasta saattaisikin tuoda huonoa onnea. Kummitädillä kesti hetken tajuta, mitä oikein odottelin. Sitten se onneksi muisti, ja lausui vähän epäröiden.
”In bocca al lupo!”
”Crepi!” vastasin häijysti hymyillen ja käänsin Rillan verkka-alueelta ulos.
Nyt mulla ei vaan voinut olla pahaa onnea matkassani ja muistin tosi hyvin ohjelmankin. Varokaa vaan, ympyrämestari tulee ja näyttää.
(Höh, ei näytetty. Meidän sija oli aika kuppanen 15/23).

#tietähtiin
kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 27.04.18 13:33
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Rillan päiväkirja
Vastaukset: 22
Luettu: 976

Rillan päiväkirja


Tie tähtiin -kouluvalmennus | Auburn 09.04.2018

Olin ratsastanut Rillalla pitkät alkukäynnit. Alkukäynnit oli aina tosi pitkän tuntuisia, kun niissä ei tapahtunut mitään, mutta nyt ne oli ihan oikeasti pitkät. Oikein ekstrapitkät. Mua alkoi pikkasen hermostuttaa. Maneesin kello näytti jo varttia yli, eikä Isabellaa näkynyt. Kummitäti oli tavallisesti aina ajoissa, oikeastaan melkeinpä etuajassa. Muina tyttöinä mä päätin ohjata Rillan katsomon laidalle ja etsiä jonkun auburnilaisen yleisön joukosta. Mun pitäisi olla aika hissukseen, jotta toiset valmennettavat eivät hoksaisi jonkin olevan vialla.

"Mä voin huijata noita että meijän pitää verrytellä itsenäisesti. Mutta jonkun teistä täytyy hakea Isabella! Se on tullut töistä ja on ihan varmana kartanolla", kuiskutin kiihkeästi katsomossa istuvalle kaksikolle. Punapää oli ollut aikaisemminkin katsomossa, se oli varmasti auburnilainen. Tummatukkainen nainen taas oli töissä täällä, se moikkas kakkakottareitten takaa aina iloisesti vaikka me ei ees tunnettu (ainakaan sillein nimillä). Ne kaks nyökkäs, ja hävis vähin äänin katsomosta. Huh, homma oli hoidossa. Nyt tartteis vaan saada täällä kaikki käynnistymään, ettei me oltais pelkästään kävelty miljoonaa kierrosta sillon ku Isbe saapuu.

"Aloitetaan verryttely, täti käski!" päätin kailottaa kovaan ääneen.
Maiskautin Rillan mahdollisimman reippaaseen raviin ja keventelin tomerasti. Jonkun piti näyttää mallia. Huomasin, että muut oli vähän kummissaan, mutta en antanut sen häiritä. Kunhan ehtisin kertoa mun uroteosta, Isabella olisi varmasti tosi tyytyväinen.

Huokaisin helpotuksesta ja hymyilin leveästi, kun täti vihdoin saapui maneesiin. Sillä oli tukka ihan sotkussa, olikohan se hittovie ottanut unet?! Isbe ei kuitenkaan hymyillyt yhtään, se tuskin huomas kattoa muhun. Se alotti valmentamisen hirveellä drivella ja pisti meijät oikeesti töihin. Vähän säikähdin, mutta ehkä se vielä myöhemmin kiittäis. Muuten mä alkaisin kiukutella, for sure. Kuitenkin suostuin kouluvalkkaan ylipäätään, ja sitten vielä pelastin päivänkin. Ehkä tädin tartteis oikeastaan teettää mulle mitali. Sain ajatuksesta hyvää tarmoa ja Rilla oli koko valkan tosi tomera.

#tietähtiin
kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 27.04.18 13:29
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Rillan päiväkirja
Vastaukset: 22
Luettu: 976

Rillan päiväkirja


Tie tähtiin -estevalmennus | Auburn 30.03.2018

Koko päivä oli ollut ihan hiton kummallinen. Aamupäivästä oli Isabellan ja Amandan äidin hautajaiset, mikä oli kyllä melkoinen tapahtuma Kallan kylässä. Mäkin olin siellä mukana ja hitto että se oli kiusallista. Siskoksilla oli semmoset ihmeelliset, hienostelevat hatut ja pelkkää mustaa (no mullakin koska Isbe pakotti), mutta muuten ne oli ihan erilaisia. Isbe oli ihan kivikasvoinen eikä sitä oikein ees tuntunut surettavan, vaikka se oli sen oma äiti. Jotenki en ihan tajunnu koko juttua, koska äiti on kuitenkin aina äiti. Eikä niitten äiti voinut olla niiiin kamala, sillä Amanda kyllä vollotti. Ja hitto että se vollotti!! Kattelin sen porausta ihan äimän käkenä, vaikka oon tottunut italialaisten tapaan näyttää tunteita. Tää oli jotain ihan muuta, tai sitten Amanda näytteli jotenkin hiton hyvin. Mutta en usko. Se oli niin hillitön itkussaan, ettei kukaan edes näyttelis niin överisti.

Olin aluksi tosi varovainen ennen valkkaa, mutta ei Isbe välittänyt. Se tuntui olevan enemmän tylsistynyt muistotilaisuudessa, joka pidettiin hirveen näyttävästi niitten kartanolla. Koska tää kylä on Kalla ja ne oli hautajaiset, niin kartanon aula oli _ihan täynnä_ valkokalloja (niillä kukilla oli joku toinenkin hassu nimi, minkä yks vähän ujo mutta nätti heppatyttö mulle kerto. Sen piti kuulemma huolehtii kukista ja siivouksesta. Juttelin sen kaa vaan piruillakseni, koska se näytti siltä ettei haluis häiriöö ja koska en vielä tuntenut sitä. Musta on kiva välillä tuppautua ja hämmentää).

Tällä kertaa valkassa Isbe käskytti meitä alkukäynneistä lähtien. Taas se leikki semmosta valmentajaa, joka ei mukamas olis mun kummi ja käyttäytyi hirveen kylmästi. Vähän se vois alkaa oppia suosimista, aattelin, kun jouduin pyörittelemään käsiä niin kuin muutkin. En mä ollut vielä niin vanha, että mulla olis todellakaan ollu esim hartiat jumissa. Me otettiin koko valkka aika rennosti mikä oli sillein epäreilua, että varmasti vaan Isbeä itteään väsytti eikä se jaksanut valmentaa mitään rankkaa. ”Teillä on ollut koko viikko valmennuksia ja kilpailut kahden päivän päästä, otetaan siksi rennommin.” Jep, jep. Kuulosti niiin selkeältä tekosyyltä. Olin sitä paitsi salakuunnellut, ja Isabella oli bilettänyt Kanadassa kaikkien kilpailujuttujen lisäksi.

Oli silti joo kivaa miettiä parasta verryttelyä, koska en ollut hirveesti sunnitellut kilpailuita siinä mielessä. Tehtiin Rillan ja mun varalle sotasuunnitelma, jossa tietty piti saada se liikkeelle ja innostumaan. Isbe käski laukkaamaan heti verkan alkuun jotta se liikkuis, ja hyppäämään kans aika varhaisessa vaiheessa. Verkassa ei sais tylsistyttää sitä, eikä ainakaan ravata sataa kierrosta vaan ajankuluks. Nyökkäilin vaan kaikkeen mitä Isbe sano, mutta tekisin sitten sunnuntaina oman mielen mukaan. Pitää sillon sitten miettiä, mikä fiilis on.

Rilla oli ihan kiva ratsastettavuudeltaan, vaikka raippaa piti välillä käyttää. Nyt tsemppasin hirveesti ulkoapujen kanssa ja keskityin kunnolla siihen, että ulko-ohjakin pysyi kädessä. Siitä oli jotenkin hirmu helppo vahingossa löysätä, kun tamma ite hidasteli. Meille ei tullu yhtään pudotusta, mikä oli tosi kiva, koska yleisössä oli enemmän väkeä kuin yleensä. Siitä tuli kivan jännä fiilis. Mut sitten rennon hyppytreenin jälkeen alkoi tosi outo osuus. Mun piti kuulemma hankkia Rillalle joku hoitaja ja olin vaan täh, niin Isbe meni kiukkuisesti hakemaan ite tallista jonkun (en tuntenu sitä ja mua ärsytti että se sai Rillan hoitoon).

Me käveltiin kisarata, mikä oli siistiä. Isbe lupas jättää sen maneesiin, niin saisin oikeesti taottua sen mun päähän viikonlopun aikana. Mä olin vähän huono muistamaan juttuja by heart. Kävelin sitä rataa mun tulevien kilpakumppanien kanssa hirveen vakavana ja mutisin itekseni, kun loppu oli sit vielä oudompi. Isbe piti meille jumppatuntia! Nyt kyllä laitan äitille viestii, et täti on kajahtanut. Kyllähän nyt hifistelijät vois iteki ostaa kuntosalikortin. Kiva sit mennä sinne kisoihin, jos jalat on yhtä pökkelöö kummitädin jonkun kyykkyvillityksen takia. (Olin nokkela ja tein salaa liikkeet kevyesti, varmuuden vuoksi).

#tietähtiin
kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 27.04.18 13:15
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Rillan päiväkirja
Vastaukset: 22
Luettu: 976

Rillan päiväkirja


Tie tähtiin -estevalmennus | Järnby 28.03.2018

Palasin vasta edellisenä iltapäivänä Kanadan matkalta, mutta vaadin silti lähteä Viivin valmennukseen mukaan. Olin saanut vältettyä päiväunet ja nujerrettua jet lagin ensimmäisen iskun, mutta yhtä kaikki olin äärimmäisen väsynyt. Ajoin meidän tallin porukan sitkeästi Järnbyhyn, vaikka jouduinkin levittelemään silmiäni väkisin auki. Julia taisi itse asiassa nukkua automatkalla ja olin naiselle pikkiriikkisen kateellinen. Viivissä sen sijaan energiaa piisasi tuttuun tapaan, ja kaikilla oli hermot enemmän ja vähemmän kipeänä ties-minkä-kielisille rallatuksille, joita tyttö lauleskeli autossa.

Viiville oli selkeästi jo kehittynyt oma rutiini siihen, miten tämä hoiti Rillan vieraalla valmennuspaikalla. Pintelit olivat kauniisti suorassa, jouhet ojennuksessa ja huopa puhdas. Tyttö ajoi minut määrätietoisesti pois ja totesi selviävänsä itse. Hymyillen annoin Viivin olla, Rilla osaisi kyllä käyttäytyä. Lähdin itse pyörimään Järnbyn tallissa ja katselin hevosia kiinnostuneena. Tammani Mirameir oli tilan kasvatti, mutta puoliverisen kasvattajaa Annea en pikavilkuilullani huomannut. Viivin valmennuksen pitikin ihan muu kuin Anne. Valmentaja oli Peppi Jokinen, josta en oikeastaan tiennyt mitään. Olin ollut poissa suomalaisista hevospiireistä juuri ratkaisevasti liian kauan.

Sinnittelin kiltisti hiljaa, kun Peppi ohjeisti Viiviä. Olisin halunnut kertoa, miten tammaani kannatti ratsastaa, mutta Viivi olisi taas suuttunut (ja tavallaan ihan aiheesta). Rilla oli alusta asti melko virittynyt ja herkkä, eikä tamma valitettavasti ollut Viivin täydessä kontrollissa. Tiesin kuitenkin, ettei Rilla varsinaisesti mitään tekisi. Peppi vaikutti silti tyytymättömältä – ehkä nainen pelkäsi, että pikkutytön arabi riistäytyisi käsistä hetkenä minä hyvänä. Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun Rilla oli jo oma tahmainen itsensä ja liikkui enemmänkin etanan kuin pupun lailla. Viivin olisi pitänyt ratsastaa reippaammin esteille, vaikka tokihan Rilla selvisi näin pikkuruisista esteistä puoliunessaankin.

Tytön radanratsastus oli melko kamalaa katsottavaa ja Rilla karkasi ulos tuon tuostakin. Onneksi Peppi sätti Viiviä puutteellisista ulkoavuista, ettei minun tarvinnut kotona sitten mäkättää. Loppua kohden ratsukko paransi menoaan muutenkin, ja veikkaan Viiviä jännittäneen. Sekä selässä keikkuva tyttö että siro tamma rentoutuivat, ja laukkaan tuli ihan eri ilme. Viivin valmennuksen jälkeen luovutin ja hiippailin ”asioille” muiden tallilaistemme valmennusten ajaksi. Päiväunet hevosrekassa olivat voimaannuttava ajatus, mutta heräsin niiden jäljiltä entistäkin puolikuolleempana.

Valmentaja Pepin kommentti:
Tamma oli hieman herkällä päällä ja ratsastaja olisi saanut ottaa siihen paremman kontrollin heti alkuun. Aloitimme muutamilla pystyillä, jossa testasin lähestymisiä. Hevonen liikkui hiemanlöysästi ja tutkiskellen esteille ja ratsastaja olisi saanut ratsastaa askelta tehokkaammin. Radalla ulkoavut olivat hieman hukassa ja muistuttelin niistä varsinkin nopeammissa käänteissä, jolloin hevonen kyllä liikkui ratsastajan katseen suuntaan, mutta ei ollut täysin kontrollissa. Loppua kohden rytmi parani ja laukkakin alkoi pyöriä, kun ratsastaja rentoutui ja alkoi nauttia.

#tietähtiin
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 27.04.18 13:10
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Rillan päiväkirja
Vastaukset: 22
Luettu: 976

Rillan päiväkirja


Tie tähtiin -estevalmennus | Hallava 26.03.2018

Vihdoinkin oli ekan estetreenin aika. Mulla alkoi nousta ympyrätreenit jo kurkkuun asti, enkä malttanut odottaa hyppäämistä. Olin vasta kerran kokeillut hypätä Rillalla, joten kyllä mua ihan pikkiriikkisen jänskätti. Isbe ei ollut vielä tullut Kanadasta, joten Markus oli taas kyyditsijänä. Nyt sitä kiinnosti enemmän katsoakin, kun tosi helpon koulun sijaan me hypättiin.

Valmennuksen piti taas se Aleksi (mitä Isbe selkeästi kiukutteli – se missasi reissunsa takia kuulemma parhaiden (komeimpien?) valmentajien valkat). Alkuverkassa saatiin tehdä aika itsenäisesti ja osaavimmat saivat tehdä väistöjä ja avoja. Olin tietenkin yksi osaavista, niin otin melkein heti pohkeenväistöt verkkaan mukaan. Onneksi Rilla oli niissä helppo. Taas se pirun eteen liikkuminen aiheutti päänvaivaa, mutta ekan hypyn jälkeen tamma heräsi kivasti. Ekalle esteelle olisi saanut tulla ravissa (koska niin kun kouluvalkat, olin jossain superalkeisryhmässä taas), mutta mä laukkasin heti.  

Sitten me harjoiteltiin suhteutettua väliä. Plääh, helppoa, vaikka Rillan laukka olikin mulle uus ja tehtävä siks vähän haastava. Esteiden jälkeen piti vaihtaa suunta ja tietty samalla laukka, mikä oli kyllä ihan älyhelppo tehtävä. Vaihdoin pikkasen painopistettä katsomalla tulevaan suuntaan, eikä mun oikeastaan tarvinnut johtaa ohjalla yhtään kun Rilla jo laskeutui oikeessa laukassa esteeltä.

Lävistäjällä hypättiin okseria, ja vielä valkan loppuun rataa. Oikeastaan viimeinen rata oli valmennuksen vaikein kohta. Mä en meinannut millään muistaa mikä oli se hiton seuraava este. Yleensä opettelin kisarataa ihan hulluna olkkarin matolla hevosta leikkien, mutta nyt olis pitänyt muistaa se heti. Aleksi joutui muistuttamaan seuraavasta esteestä, eikä meidän tiet menny hirveen hienosti. Mutta Rilla hyppäs kivasti ja meidän radalle annettiin aplodit (tiien että se oli Markus. Noloa).

#tietähtiin
kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 27.04.18 13:08
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Rillan päiväkirja
Vastaukset: 22
Luettu: 976

Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Tie tähtiin
Estevalmennus 27.4.2018


Avoimuus: Tie tähtiin -kilpailijat, auburnilaisille etuja
Valmennuksesta saa lisäarpoja neljänteen osakilpailuun (esteet)
Viimeinen ilmoittautumispäivä: perjantaina 27.4.2018
Kuittauksen deadline: perjantaina 27.4.2018
Valmentaja: Isabella Sokka



Valmennusryhmät:

Ryhmä 1. 60-80 cm, taitotaso easy-medium
klo 16-17, Avoinna kaikille, otetaan 4 osallistujaa*

Ryhmä 2. 80 cm, taitotaso medium TÄYNNÄ!
klo 17-18, Avoinna vain auburnilaisille, otetaan 4 osallistujaa

Ryhmä 3. 80-100 cm, taitotaso medium-hard
klo 18-19, Avoinna kaikille, otetaan 4 osallistujaa*

Ryhmä 4. 80-110 cm  TÄYNNÄ!
klo 19-20, Avoinna auburnilaisille (ei-tähtikisaajat!), otetaan 5 osallistujaa

*) auburnilaiset osallistuvat automaattisesti, loput paikat kaikille

Mitä tapahtuu?
Valmennukset järjestetään peräkkäin Auburn Estaten hulppeassa maneesissa. Tukijoukot ovat tervetulleita katsomaan ja ratsukot saavat laittaa hevosensa halutessaan kuntoon tyhjillään olevissa karsinoissa.

Alkuverryttelyssä pyritään ensin asettamaan ja taivuttamaan hevoset hyvin. Kokeneemmat saavat tehdä temponvaihteluita ja vaihdella keskilaukan ja kootun laukan välillä. Taitojen mukaan hevosia voi  pyrkiä kokoamaan myös avotaivutuksella, ja kankeimpia hevosia voi taivuttaa vuoroin ulos- ja sisäänpäin.

Kun hevoset taipuvat hyvin molempiin suuntiin kaikissa askellajeissa (ja kokeneemmilta sujuu kokoaminen, easy-tasolla riittävät toimivat pidätteet ja onnistuneet siirtymiset), kävellään hetki. Kävelyn jälkeen pyritään saamaan hevoset suoriksi kaikissa askellajeissa pituushalkaisijan myötäisesti - ennen kuin taivuttelu jatkuu hypäten.

Ratsukot tulevat ensin kahdeksikkoa yksitellen, loput odottelevat toisessa päädyssä. Kahdeksikko hypätään muutamaan kertaan molemmista suunnista ja kaarretta yritetään pienentää. Loppuun testataan vähän tasapainoa, omavalintaisen vaikeustason mukaan!

Topics tagged under tietähtiin on Foorumi | Auburn Estate Estevalkka0418  


OSALLISTUMINEN

- Suorituksena teksti tai kuva.
- Yli 200 sanaa tai kuva: 1 lisäarpa / yli 500 sanaa: 2 lisäarpaa
- Yli 200 sanaa + kuva: 2 lisäarpaa / yli 500 sanaa + kuva: 3 lisäarpaa
- Osallistuminen alle (myös suoritukset tähän ketjuun). Ei vaadi rekisteröitymistä foorumille.

Muodossa:

Valmennusryhmä
Ratsastaja - [ *url=http://-alkuinen osoite]Hevosen nimi[/url* ], estekorkeus cm

Huom! ÄLÄ poista tähtiä tai välejä



OSALLISTUJAT:

Ryhmä 1. 60-80 cm, taitotaso easy-medium (2/4)
Vivienne Blankley - Austria, 60 cm (1 lisäarpa)
Jonna - Kadon Illuusio, 80 cm (2 lisäarpaa)

Ryhmä 2. 80 cm, taitotaso medium (auburnilaisille)
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald (2 lisäarpaa)
Minka Aavikko - Tepehkiiha (2 lisäarpaa)
Ellen Nylund - Cork's Meidhir (2 lisäarpaa)
Julia Luoti - Valerie (2 lisäarpaa)

Ryhmä 3. 80-100 cm, taitotaso medium-hard (3/4 osallistujaa)
Rasmus Alsila - Living Art, 100 cm (1 lisäarpa)
Elli Petäjistö - Cloudgazer, 100-110 cm (1 lisäarpa)
Henry - Hallavan Vaniljakahvi, 100 cm (3 lisäarpaa)

Ryhmä 4. 80-110 cm, auburnilaisille (5/5 osallistujaa)
Matilda Tammilehto - Hawkeye (jäi kuittaamatta)
Jonathan Raynott - Erelas (jäi kuittaamatta)
Josefina Rosengård - Tigraine 80-90 cm (kuitattu)
Gabriella Stern - Burningrage xx, 100 cm (kuitattu)
Heidi Näyhö - Cariad, 110 cm (kuitattu)



#tietähtiin
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 24.04.18 19:56
 
Etsi: Valmennukset 2018
Aihe: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.
Vastaukset: 14
Luettu: 428

Hanin päiväkirja


Kun kirjava ratsuni oli vihdoin varusteissaan, ja hukassa ollut kilpailunumeronikin paikallaan, lähdin taluttamaan tammaa ulos. Oli hienoa, että Hani vaikutti tänään hurjan rennolta verrattuna edelliseen osakilpailuun Yläkokossa. Siellä pieni tamma oli huudellut hurjan paljon kavereiden perään ja ollut kovin hermostunut, vaikka ite kilpailusuoritus olikin mennyt hienosti. Tänään kyllä tammalla saattaa jo vähän väsymys painaa, kun alkuviikosta oli valmennus, eilen Auburnin oman Kalla CUP:in ensimmäinen osakilpailu ja tänään Tie Tähtiin 3. osakilpailu. Kyllä siinä on nuorella ponilla jaksamista. 

Nousin tallirakennuksen edustalta jo selkään, Hani kun on helpompi käsitellä isommassa hevosjoukossa selästä käsin. Katselin hetken hieman eksyneen oloisesti ympärilleni, jonka jälkeen pongasin muita Auburnilaisia ja ohjasin ratsuni siihen suuntaan. Hivuttauduin Julian ja Valerien lähettyville ja Hani näytti tyytyväiseltä kookkaamman voikon tamman läheisyydessä. 
"Hei Julia, kun kysyit kahville, niin en ehtinyt vastaamaan, mutta mennään ehdottomasti", naurahdin hieman ehkä ujosti. Hani alkoi selvästi heräillä ja tamma hieman steppaili allani. 
"Kiva, ois tosiaan kiva tutustuu tallin ulkopuolellakin paremmin, niinkun jo aikasemmin sanoinkin", Julia sanoi selvästi iloiseen sävyyn. 
"Niin ois", hymähdin ja silittelin Hanin kaulaa. 

Viime aikoina ei kyllä ole pahemmin ollut aikaa nähdä kavereita muuta kuin tallilla. Teen Auburnissa paria tallivuoroa viikossa, sitten on Hani ja Nakki, satulansovitushommat, äidin hevosten kengitykset ja välillä pitää nukkuakin. Nakkiin ei onneksi vielä pahemmin aikani kulu, kun orivarsa vain viilettää tarhaa ympäri ja elää onnellista varsan elämää. Hanin kanssa pääsemme ottamaan taas hieman rauhallisemmin, kunhan ensin saadaan Tie Tähtiin -kisat hoidettua pois alta kunnialla. Ja ihan oikeasti vasta nyt tajusin, etten ole ehtinyt missään välissä tutustua Juliaan kunnolla, vaikka olemme Auburnissa kaveeranneet vaikka kuinka kauan. Emme ole pahemmin nähneet tallin ulkopuolella, enkä tiedä hänestä oikeastaan muuta, kuin mitä talliympäristössä on selvinnyt. No, toivon todellakin että tilanteeseen tulee nyt muutos ja saamme aikaiseksi tutustua paremmin. 

Ohjasin Hanin lopulta verryttelyalueelle samoihin aikoihin muiden kanssani samassa luokassa ratsastavien Auburnilaisten kanssa. Hanin väsymys alkoi selvästi kaikota kun päästiin tositoimiin, joten päätin ottaa ihan lyhyen verryttelyn ja säästää energiaa kisaradalle. Hani heitti muutamat pikkupukit, kyttäsi kukkapuskaa ja säpsyili isojen vieraiden hevosten mennessä ohitsemme. Hanille oli selvästi jäänyt eilisen esteradan fiilis päälle ja tamma tuntui siltä, että olisi hetkenä minä hyvänsä hyppäämässä kentän aidan ylitse. Kunhan sain Hanin ensin ravissa rennoksi, alkoi meno näyttää paremmalle. 

Laukkaa otin Hanilla vain sen verran, että näin nouseeko laukka ja miten jarrut pelittää. Laukka nousi hienosti, mutta jarruissa oli suoraan sanottuna paljon parannettavaa, joten otin muutamat lyhyet laukkapätkät ja panostin kunnolla siihen, että laukka tulee alaskin helposti. Hieman Hanista huomasi että sen kroppa alkaa olla väsynyt isompaan kisarupeamaan, mutta pääkoppa tuntuu jaksavan vaikka mitä. Pitäisi ottaa tammalle hieroja näiden osakilpailuiden läpi ja muutenkin vähän hemmotella tammaa, kun se on upeasti jaksanut tätä rankkaa kisarupeamaa mammalomansa jälkeen. 

Kun verryttely oli valmis, ohjasin Hanin kävelemään pihalle. Tällä kertaa kävelimme aluetta yksin ja Hani pysyi yllättävän rentona, eikä alkanut huudella kavereidensa perään. Vaikka tammassa on edelleen paljon samoja arkoja ja säikkyjä piirteitä havaittavissa, mihin tutustuin heti ensimmäisinä päivinäni Hanin kanssa, on se silti mennyt hurjasti eteenpäin. Hani ei enää kovinkaan paljon arista minua, antaa kenen tahansa taluttaa itseään, ei ole saamassa sydäriä jokaisesta pienestä asiasta ja tamma toimii kisapaikallakin hienosti. 

Lopulta vuoromme lähestyi ja pääsimme sisälle maneesiin. En jaksanut oikeastaan pahemmin stressata suoritustamme, toivoin vain hyvää, siisitiä ja rentoa rataa, enkä pystyisikään siihen jos stressaisin ihan hirveästi. Kun sain lähtömerkin, ohjasin Hanin hymyssäsuin alkutervehdykseen ja olin täysin valmis aloittamaan ratamme.

Minka ja Hani 33hm
kirjoittaja Minka A.
lähetetty 14.04.18 14:03
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Hanin päiväkirja
Vastaukset: 43
Luettu: 1884

Hanin päiväkirja


Tästä viikosta tulisi Hanille todella rankka, ehkä hieman liiankin rankka kun miettii vasta päättynyttä mammalomaa. Tänään valmentautuisimme Isben valvovan silmän alla Auburnin maneesissa Tie tähtiin! osakilpailua varten, sitten lauantaina olisi Kalla CUP:in ensimmäinen osakilpailu, jossa hyppäisimme 80cm. Sitten vielä heti perään sunnuntaina olisi Tie Tähtiin 3. osakilpailu, jossa olisi taas kouluratsastusta. 

Viikosta tulee rankka, joten suunnitelmana on antaa Hanin olla täysin vapaalla keskiviikkona ja pari päivää kävellään tai maastoillaan ja otetaan väliin sit yksi itsenäinen koulutreeni, niin arkipäivät tamma saa vähän lepäillä ja kerätä voimia viikonloppuun. Hani on kuitenkin tuntunut jaksavan kisoja ja treeniä tosi hyvin ja sen kunto on kokoajan kasvanut, joten eiköhän me selvitä kun jätetään itsenäiset treenailut vähemmälle ja panostetaan käppäilyyn ja rentoon maastoiluun. 

Tän päivän kouluvalmennus lähti hienosti käyntiin. Hani oli pirteän tuntuinen, vähän säpsyili, mutta alkoi rentoutua kivasti heti alkuverkoissa. Meidän valmennuksessa oli vain Auburnilaisia, mutta yleisössä näkyi muutamia vieraampia kasvoja. Isbe oli kuulemmat tullut ensimmäiselle valmennukselle myöhässä ja nyt nainen näyttikin todella päättäväiselle ja laittoi meidät heti hommiin. Nainen huomautti jokaisesta pienestäkin virheestä ja suoraan sanottuna nipotti melkein liikaa. Kun alkuverryttelyt oli suoritettu, meidän kaikkien oli tarkoitus ottaa pari kertaa omat ratamme. 

Juuri kun ensimmäinen meistä, Julia ja Valerie, olivat aloittamassa, maneesiin asteli rauhallisesti kaksi poliisia. Säikähdin hieman, Hani tuijotti miehiä silmät lautasina ja oli vähällä nousta kahdelle jalalle, kun pyysin tamman hetkeksi raviin, jotta saisin sen huomion muualle. Isabella pyysi Juliaa odottamaan ja lähti kävelemään rauhallisen, mutta kalpean näköisenä poliisien luokse. Vilkaisin Juliaa hieman kysyvästi, mutta nainen näytti olevan ihan yhtä pihalla kuin minä ja kohautti vain hämmentyneenä hartioitaan. 

Jännittynyt ilmapiiri maneesissa oli käsinkosketeltavissa ja kaikki tuijottivat Isbeä ja poliiseja. Nainen näytti komentavan katsomossa istuvan miehen, Juuso taisin kuulla nimeksi, hommiin ja valmentamaan meitä. Isbe itse poistui maneesista poliisien kanssa jättäen kaikki ihmettelemään. No, ehkä saamme joskus kuulla mistä tässä oli kyse.. tai sitten emme. 

Valmentajan hommiin loikanneen Juuson muistin nähneeni ennenkin, mutten osaa yhdistää miestä mihinkään tiettyyn hetkeen tai ihmiseen. Tämä kuitenkin vaikutti pätevältä ja laittoi meidät yksi kerrallaan ratsastamaan kisarataamme. Tarkkailin muiden suorituksia, yritin pitää hieman hermostuneen Hanin rauhallisena ja odotin omaa vuoroani hieman jännittyneenä. Olin valmistautunut ratsastamaan Isben tutun tuijotuksen alla, mutta nyt kun jouduinkin aivan vieraan miehen valmennukseen, alkoi todellakin jännittää. 

Aloitin ratamme hieman epävarmasti, minkä Hanikin selvästi huomasi. Sain heti palautetta kiemurtelevasta ratsustani ja hätäisestä alkutervehdyksestä. Päätin ottaa sitten itseäni niskasta kiinni, tsemppasin kunnolla ja aloin ratsastamaan. Volttikahdeksikolla Hani pääsi hieman valahtamaan kummalliseksi banaaniksi, mutta seuraavaksi tulimme kiemurauralle, jossa keskityin erityisen tarkkaan siihen, että Hani taipuu asiallisesti ja saa itsensä kannettua koko kuvion läpi. 

Laukka nousi oikeasti yllättävän hyvin ja saimmekin ensimmäistä kertaa oikeasti hyvää palautetta, laukka jatkui hyvänä ja tasaisena. Laukkavoltti hieman valahti suureksi, mutta joko Juuso ei sitä huomannut, tai sitten mies ei vain jaksanut asiasta huomauttaa. Sain toiseen suuntaan tehtyä huomattavasti paremman laukkavoltin, mutta sitten Hani alkoi jo selvästi väsähtää. Saimme vielä viimeisen raviosuuden kunnialla loppuun, jonka jälkeen Juuso antoi meille luvan lopettaa. Kokonaisuutena ratamme oli kuulemma perussiisti, mutta minun tulisi keskittyä paljon tarkemmin volttien kokoon ja valmistelemaan siirtymiset paremmin. 

Valmennuksen loputtua lähdimme muiden valmennuksessa olleiden kanssa pihalle kävelemään. Kävelytin Hania maastakäsin, jotta tamma saisi rauhassa palautua valmennuksesta. Huomenna varmaan yrittäisimme mennä maastoon hölkkäilemään, jos saamme kaverin mukaan, muuten tyydymme kevyeen jumppaan kentällä tai maneesissa kelistä riippuen. 

Minka ja Hani 32hm
kirjoittaja Minka A.
lähetetty 12.04.18 16:50
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Hanin päiväkirja
Vastaukset: 43
Luettu: 1884

Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.

Tie tähtiin
Kouluvalmennus 9.4.2018


Avoimuus: Tie tähtiin -kilpailijat, auburnilaisille etuja
Viimeinen ilmoittautumispäivä: maanantaina 9.4.2018
Kuittauksen deadline: lauantaina 14.4.2018
Valmentaja: Isabella Sokka



Valmennusryhmät:

Ryhmä 1. Helppo C - Helppo B, taitotaso easy/medium TÄYNNÄ!
klo 17-18, valmentajana Isabella
Avoinna kaikille, otetaan 4 osallistujaa

Ryhmä 2. Helppo B, taitotaso medium TÄYNNÄ!
klo 18-19, valmentajana Isabella
Avoinna vain auburnilaisille, otetaan 4 osallistujaa

Ryhmä 3. Helppo B - Helppo A, taitotaso medium/hard TÄYNNÄ!
klo 19-20, valmentajana Isabella
Avoinna kaikille, otetaan 4 osallistujaa


Mitä tapahtuu?
Valmennukset järjestetään peräkkäin Auburn Estaten hulppeassa maneesissa. Tukijoukot ovat tervetulleita katsomaan ja ratsukot saavat laittaa hevosensa halutessaan kuntoon tyhjillään olevissa karsinoissa.

Maneesin kauempaan päätyyn on laitettu kouluaidat ja jokaisessa valmennuksessa harjoitellaan yksitellen kolmannen osakilpailun kouluohjelmaa. Ryhmissä 1 ja 3 on kahdentasoisia ratsukoita, mikä otetaan jo verryttelyssä huomioon. Radan jokainen ratsastaa yksin, joten tasoeroilla ei ole merkitystä.

Easy-tason ratsastajien ohjelma on  He C:1 2000
Medium-tason ratsastajien ohjelma on  He B:3 2009
Hard-tason ratsastajien ohjelma on  He A:1 2009

Valmennuspäivän pohjatarina:

Kello 17-
Vivienne oli ratsastanut Rillalla pitkät alkukäynnit. Alkukäynnit tuntuivat tytöstä aina pitkiltä, mutta nyt ne olivat ihan oikeasti pitkät. Maneesin kello näytti jo varttia yli, eikä Isabellaa näkynyt. Kummitäti oli tavallisesti aina ajoissa. Muina tyttöinä Viivi ohjasi angloarabinsa katsomon laidalle, jotta toiset valmennettavat eivät hoksaisi jonkin olevan vialla.

"Mä voin huijata noita että meijän pitää verrytellä itsenäisesti. Mutta jonkun teistä täytyy hakea Isabella! Se on tullut töistä ja on ihan varmana kartanolla", Viivi kuiskutti kiihkeästi katsomossa istuvalle kaksikolle. Punapää oli ollut aikaisemminkin katsomossa, se oli varmasti auburnilainen. Tummatukkainen nainen taas oli töissä täällä. Naiset hävisivät vähin äänin katsomosta ja Viivi oli omaan aloitekykyynsä tyytyväinen.
"Aloitetaan verryttely, täti käski!" tyttö kailotti sitten kovaan ääneen ja maiskautti Rillan raviin.

***

Kello oli jo lähemmäs puolta, kun Isabella Sokka pyyhälsi maneesiin räjähtänyttä ponnariaan vauhdissa avaten.
"Anteeksi kamalasti kaikki! Minulle tuli pieni... este. Jos teitä ei haittaa, pidennetään valmennusta loppupäästä. Ottakaa vaan jo laukkaa ja tehkää monipuolisesti ratanne liikkeitä. Viivi! Rillaa reippaammin eteen!"

Isabella letitti hiuksensa kiireellä ja lähestyi sitten katsomon reunaa.
"Hei, viitsitkö käydä ilmoittamassa toiseen ja kolmanteen ryhmään tuleville, että valmennus alkaa noin vartin myöhässä? Ja sano meidän auburnilaisille, että kävelevät alkukäynnit valmiiksi vaikka sitten kentällä", perijätär supatti lähimmälle tyypille, Josefinalle, kauniisti hymyillen. Rosengårdin kartanon nuorimmainen näytti hirvittävän pelästyneeltä Isabellan sälyttäessä tytölle tällaisen vastuutehtävän, joten kireästi hymyillen perijätär nyökkäsi kahden teinitytön suuntaan.
"Janna. Ava. Te kanssa, auttakaa Jusua kertomaan kaikille tahdikkaasti."

Kahden ryhmän alku- ja loppuverryttelut voisi helposti hoitaa päällekkäin, mutta Isabella ei halunnut maneesista liian ruuhkaista. Siitä tulisi jotenkin hirveän köyhä ja ratsastuskoulumainen vaikutelma. Mielikuvilla oli väliä.

***

Kello 18.15-

Isabella ohjeisti ensimmäisen ryhmän valmennettavia poikkeuksellisen intensiivisesti, kenties hyvittääkseen myöhästymisensä. Sama tiukka ja haukankatseinen linja jatkui toisen ryhmän kohdalla. Toisessa porukassa olikin mukana vain tuttuja ratsuja, jotka saivat kuulla pienimmistäkin virheistä. Ensimmäinen ratsukko, Julia ja Valerie, oli juuri aloittamassa omaa rataansa, kun Isabellan huomiota kaivattiin muualla.

Valmentaja valahti naamastaan kalpeaksi ja pyysi hermostuneella äänellä Juliaa odottamaan vielä hetken. Maneesiin oli saapunut kaksi haalaripukuista poliisia. Nämä eivät olleet Isabellalle tuttuja, mutta asiaa oli vaikea olla arvaamatta. Äidin tai isän tapauksessa oli selkeästi ilmennyt jotain uutta.

Isabella asteli pystypäin ja mahdollisimman rentona katsomon puolelle. Nainen vilkuili penkeillä istuvia katsojia ja koetti löytää jonkun tutun. Jonkun tarpeeksi osaavan ja uskottavan. Katse osuikin  lähes ensimmäisenä yleisön komeimpaan.

"Ah, hei Juuso! Sun täytyy pitää tämä valmennus loppuun. Saat palkan myöhemmin. Laita kaikki ratsastamaan oman tasonsa rata, ohjelmat on tossa tulostettuna. Kysy niiltä itseltään mitä tasoa ne suorittaa. Sama juttu seuraavassa valmennuksessa - sä pidät senkin. Mulla saattaa kestää", Isabella käskytti ja vilkuili samalla (onneksi) hiljaa seisoviin poliiseihin. Joku amerikkalaistyylinen pidätyskohtaus tästä nyt olisi puuttunutkin.

"Oot paras, kiitos", nainen jatkoi ja antoi hämmentyneelle miehelle pikaisen poskisuudelman.
Nopea lähtö ei antanut miehelle varaa kieltäytyä, ja ihailtavan reippaasti itsensä keräten Juuso piti kakkosryhmän valmennuksen loppuun. Kolmannen ryhmän kohdalla Juusolla oli jo valmentajan rooli vahvasti päällä, eivätkä ratsukot päässeet laiskottelemaan valmentajanvaihdoksesta huolimatta.


OSALLISTUMINEN

- Suorituksena teksti tai kuva.
- Yli 200 sanaa tai kuva: 1 lisäarpa / yli 500 sanaa: 2 lisäarpaa
- Osallistuminen alle (myös suoritukset tähän ketjuun). Ei vaadi rekisteröitymistä foorumille.

Muodossa:

Valmennusryhmä
Ratsastaja - [ *url=http://-alkuinen osoite]Hevosen nimi[/url* ], taso

Huom! ÄLÄ poista tähtiä tai välejä
Laita taso muodossa He C / He B / He A



OSALLISTUJAT:

Ryhmä 1. Helppo C - Helppo B (taitotaso easy/medium) 4/4 os.
Vivienne Blankley - Austria, He C (1 lisäarpa)
Marcus L. - Tadeo v.d. Zelos, He C (2 lisäarpaa)
Robert Harrington - Harriet V, He C (2 lisäarpaa)
Jonna - Kadon Illuusio, He B (2 lisäarpaa)

Ryhmä 2. Helppo B (taitotaso medium) 4/4 os.
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald (2 lisäarpaa)
Minka Aavikko - Tepehkiiha (2 lisäarpaa)
Ellen Nylund - Cork's Meidhir (1 lisäarpa)
Julia Luoti - Valerie (1 lisäarpa)

Ryhmä 3. Helppo B - Helppo A (taitotaso medium/hard) 4/4 os.
Inna Paakkanen - Banana Mania, He A (2 lisäarpaa)
Fiia Vierre - Etonnant, He A (1 lisäarpa)
Patrick Brault - Sumetron Sinvatti, He A (2 lisäarpaa)
Kei - Tkachyov, He A (1 lisäarpa)




#tietähtiin
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 04.04.18 14:05
 
Etsi: Valmennukset 2018
Aihe: Tie tähtiin! Kouluvalmennus 9.4.
Vastaukset: 12
Luettu: 473

Armin päiväkirja

1.4.2018 2. Osakilpailut Yläkokossa #tietähtiin

Oppisinkohan mä koskaan olemaan jännittämättä kisoja? Tai reissuja vuokrahevoseni kanssa? Toisaalta mulla oli taas vaihteeksi siihen erittäin pätevä syy. Jos viime kerralla oli ollut meidän ensimmäiset yhteiset kisat meidän painotuslajissa, niin nyt olisi meidän ensimmäiset yhteiset kisat esteillä. Enkä mä lähtenyt kamalan luottavaisin mielin matkaan, omalta osaltani siis. Joten mä keskityin letittämään punertavia jouhia. Kun mä pistin ajatukseni siihen, että saan tasaiset ja siistit letit, mä unohdin edes hetkeksi mihin me oltiin kohta lähdössä.

Auburnin edustus esteillä oli yhtä hyvä kuin koulupuolellakin, joten matkaan lähti hevosrekalla läjä hienoja ratsukoita. Me ehkä hieman pistettiinkin silmään edustusvarusteinemme. Välillä mä en tiennyt, oliko huomio hyvää vai pahaa. Useimmiten ehkä kumpaakin. Toiset saattoivat ihmetellä mitä me tehtiin tälläisissä kisoissa, mutta ainakin mulle tämä oli varmaan yksi parhaista mahdollisista paikoista aloittaa kisaaminen.

Onneksi me oltiin katsottu rataa jo valmennuksissa, joten se jäi mulle hyvin päähän. Muuten mä varmaan unohtaisin radan ja meidät hylättäisiin sen takia. Yläkokossa jännitys vasta iskikin päälle. Paikka kuhisi edes takaisin suhaavia ratsukoita, jotka näyttivät olevan kuin kotonaan estekisoissa. Mä olin kokematon yhdyssanan kummankin osan kanssa. Kisat, esteet tai saati niiden yhdistelmä oli mulle vielä aika vierasta maaperää.

Armi oli selkeästi napannut hieman arahkon Auburnin toisen asukin Hanin siipiensä suojiin. Olihan rauhallinen ja iso tamma aika hyvä valinta, jos poni tarvitsi tukea ja turvaa. Mä näin, kuinka kirjava tamma hieman hätääntyi, jos me kadottiin punarautiaan kanssa vähänkin kauemmas. Joten mä pysyttelin aina kuin mahdollista porukassa kiinni. Armi otti hyvin suojelusenkelin roolinsa, sillä ei ollut mitään sitä vastaan. Päinvastoin, tamma nautti hommastaan.

Taas kisahoitajaksi lähtenyt Josefina autteli mua punarautiaan kanssa, kunnes Julia tarvitsi tätä enemmän Valerien kanssa. Nainen näytti siltä, että nukahtaisi ihan kohta seisaalteen, joten Jusu nappasi naisen tamman hoitoonsa. Julia ei kylläkään ollut ainoa väsyneen näköinen, sillä Isabella näytti aika pitkälti samalta kuin blondi. Oliko näiden ulkomaan reissu ollut noin rankka? Mulla ei ollut hajuakaan aina mitä Auburnissa tapahtui ja jätinkin jutut suosiolla omaan arvoonsa. Jos mun jotain kuuluisi tietää, niin kai mulle kerrottaisiin. Mä harjasin ratsuni loppuun, ennen kuin aloitin varustamaan sitä. Armi oli onneksi helppo tapaus, joten mä pärjäsin hyvin itsekseni.

Koska mulla oli aikaa ja mä halusin jotain hyödyllistä tekemistä, me käveltiin punarautiaan kanssa pitkään maastakäsin. Tamma käveli kiltisti perässä, mutta välillä se joutui huolehtimaan, ettei me kävelty kenenkään perään. Mä olin niin syvällä ajatuksissani ja jännitin jo tulevaa starttia, että mä unohdin välillä katsoa minne me käveltiin. Hyvä, että joku kuitenkin hoiti sen puolen. Armi myös välillä tuuppasi mua turvalla käsivarteen, herättäen mut siihen hetkeen.

Verryttelyssä mä ratsastin eteen ja pidin takapuoleni visusti lainasatulassa, kun omaa estesatulaa ei tammalta löytynyt. Mä kertasin parissa valmennuksessa saamiani ohjeita. Ei sukeltamista. Odota hyppyä. Kyllä mä pärjäisin Armin avulla. Koska kaikkensa piti tehdä voiton eteen, mä jopa napautin hieman lyhyellä esteraipallani, joka mulle oli törkätty mukaan. Se muuten tuntui kamalan lyhyeltä näin kouluratsastajan kädessä. Armi laukkasi oikein kunnolla eteen, semmoista upeaa kouluratsun matkaa voittavaa laukkaa. Se oli aika hienon tuntuista. Hypyissä mä hoin itselleni samaa, mitä Isabella oli mulle valmennuksessa hokenut. Odota, odota, odota ja vielä kerran odota. Ja mä odotin hyppyä tällä kertaa kiltisti.

Verryttelyn aikana mä olin unohtanut jännittää, mikä oli todella hyvä asia. Musta tuntui, että meidän hypyt sujuivat heti paljon paremmin, mitä ne olivat sujuneet missään meidän vähäisissä estetreeneissä. Armikin oli vähän innostunut ja jopa näyttänyt ihan pieniä kuumumisen merkkejä. Tässä tapauksessa se olisi vain hyvä. Me annettaisiin kaikkemme esteradalla.
"Seuraavana vuorossa Nita Merisalo ja Audrey v. Helmwald", kuulutus kutsui meidät radalle. Mulla oli hyvä fiilis tästä. Toivottavasti olisi vielä radankin jälkeen.
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 03.04.18 15:16
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 50
Luettu: 1730

Armin päiväkirja

29.3.2018 Kouluvalmennus Järnbyssä #tietähtiin

Mä olin nukkunut todella huonosti, koska mä en tällä kertaa jotenkin osannut nukkua vieraassa paikassa. Joten mä pyörin pitkään hereillä ja valitellen itsekseni kipeitä lihaksiani, jotka eivät saisi helpotusta seuraavanakaan päivänä. Eikä kyllä hetkeen, joten ainoa vaihtoehto oli vain kärsiä ja ruveta treenaamaan enemmän ilman hevostakin. Muuten tällä menolla mä en pysyisi mukana. Kyllähän paremmalla lihaskunnolla pystyisi myös ratsastaa paremmin, kun itsekin jaksaisi paremmin.

Reipas ratsuni taas ei ollut sen väsyneempi kuin normaalistikaan, vaan hamuili uteliaasti mun taskujani. Ja kuten aina, kyllä multa löytyi ihanalle punarautiaalle joku herkku taskujen kätköistä. Sillä ei tuntunut olevan väliä, oliko herkku mikä tai kuinka kauan se oli taskun pohjalla pyörinyt, kaikki kelpasi.
"Voisit jakaa tota pirteyttä ja energiaa mullekin", huokaisin tamman tuuppaistessa mua käsivarteen. Jep, jos meistä piti valita pirteämpi, se oli ehdottomasti Armi.

Mä olisin voinut vain jäädä hengailemaan meidän lainakarsinaan koko päiväksi ja jättää valmennuksen välistä. Mua ei liiemmin kiinnostanut rääkätä omia lihaksiani vielä lisää. Mutta muuten olisi voinut tulla huudot joltain, joten mä kiskoin itseni liikkeelle. Hieman robottimaisesti mä harjasin punarautiaan niistä vähäisistä pölyistä, mitä se oli kerennyt kerätä eilisen harjaamisen jälkeen. Mä putsasin kaviot ja kärsin, kun mun selkäni ei arvostanut kyykkimistä. Tai ei se siinä itse kavioiden puhdistamisessa sattunut, mutta kun suoristui, se oli kamalaa. Olo oli kuin jollain vanhuksella tai muuten vain selkävammaisella, kun mun piti olla nuori ja vetreä. Huonosti nukuttu yö ja mulle jännittävä estevalmennus alla ei ollut ihan parhaat lähtökohdat kouluvalmennukseen.

Mä heitin mahdollisimman varovaisesti koulusatulan Armin selkään, vaikka meinasi tehdä tiukkaa nostaa se tarpeeksi korkealle. Mulla meni harvinaisen kauan suoristella satulahuopa kuntoon ja asetella satula oikeaan paikkaan, ennen kuin sain satulavyön kiinni. Ja nyt mun pitäisi ryhdistäytyä, jotta valmennuksesta tulisi jotain. Armi katseli mua arvioivasti, kuin miettien, olisiko musta tähän tänään. Jos totta puhuttiin, niin ei. Mutta mulla ei ollut vaihtoehtoja. Joten mä laitoin itseni kuntoon omien varusteiden osalta, ennen kuin selvittelin suitset. Armi onneksi oli helppo suitsittava, se melkein itse nappasi kuolaimet suuhunsa.

Kävelyiden jälkeen me suunnattiin maneesiin, jossa meitä odotti taas uusi valmentaja. Tänään valmentajana toimi Kristiina Mäkikunnas, joka vaikutti ihan mukavalta valmentajalta. Armi oli hieman jäykän oloinen jo käynnissä, mutta mä en ihmetellyt sitä yhtään. Se ei ollut hypännyt kamalasti mun tietääkseni, joten kai sitä nyt veti vähän jumiin kun tehtiin yhtäkkiä enemmän asiaa johon ei ollut tottunut. Joten meillä oli hyvä lähtötilanne, täysin jumissa oleva ratsastaja ja jäykkä hevonen. Tästä tulisi oikein kivaa.

Kristiina pistikin meidät töihin ja Armin jäykkyyden todetessaan, räätälöi meille sopivat tehtävät. Me aloitettiin ihan niinkin perinteisellä liikkeellä, kuin pohkeenväistöillä. Alkuun tuntui, ettei edes niistä tule yhtään mitään, mutta ehkä me ruvettiin kumpikin vertymään pikkuhiljaa ja kummankin tekeminen alkoi parantua. Mua ei sattunut jokaisen avun antaminen ja Armi alkoi liikkua paremmin.

Pohkeenväistöjen jälkeen me vaihdettiin avotaivutuksen tyyliseen tehtävään. Mä huomasin ensimmäistä kertaa oikeasti räikeän muutoksen Armissa, kun teki oikeita tehtäviä oikeaan aikaan. Siihen alun jäykkään hevoseen ero oli todella huomattava, kun sitä jäykkyyttä saatiin pois. Kyllähän mä olin todennut, ettei tamma ihan niin hyvin liikkunut kuin toisinaan, mutta silti mulle tuli yllätyksenä kuinka iso muutos siinä oli lopulta. Tässä nähtiin taas se, kuinka vähän aikaa mä olin ratsastanut ja kuinka helpoksi Armi mulle kaiken teki. Onneksi me päästiin menemään nyt paljon valvovan silmän alla, koska muuten mä en koskaan oppisi mitään.

Loppuvalmennus menikin jo paremmin kummankin osalta ja Armi oli todella hyvä laukassa. Mä oikein nautin laukassa työskentelystä ja siitä, kuinka helposti punarautias mun allani liikkui. Kristiina puhui mulle jotain siitä, kuinka ravissa meidän tarvitsisi jumpata, koska Armi tiputtaa selkäänsä. Mä en voinut sanoa olevani ihan täysin varma, mitä sillä tarkoitettiin, mutta mä ottaisin vinkistä vaarin. Mä vaikka googlettaisin asian ja tekisin jotain asian eteen. Vaikka valmennus oli mennyt paremmin kuin odotin, mä olin silti helpottunut kun valmennus päättyi. Oma sänky, mä oon tulossa!

Valmentajan kommentti: Tamma lähti melko jäykästi tänään liikkeelle ja lähdimme avaamaan sen lapoja ensin pohkeenväistöillä ja sitten kylkiä avotaivutusmaisilla liikkeillä. Raudikko tulikin vastaanottavaisemmaksi kyljistään ja liikui loppua kohden pehmeästi, varsinkin laukassa. Ravissa tipauttaa hieman selkää ja tarvitsee jumppaa paljon.
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 03.04.18 15:15
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 50
Luettu: 1730

Armin päiväkirja

28.3.2018 Estevalmennus Järnbyssä #tietähtiin

Meidän matkustus alkoi Armin kanssa mennä jo aika rutiinilla. Mulla oli tehty tarkistuslista valmennusmatkoja varten, josta saisi helposti katsottua, että kaikki olisi matkassa. Nyt meille tulisikin kolmen päivän valmennusputki, joista kaksi oli estevalmennuksia. Ja me kouluratsukkona mentäisiin niihin ja osallistuttaisiin koko kisoissa siihen keskimmäiseen luokkaan. Eli toisiksi vaativampaan, jos asian niin halusi ajatella. Se, jos mikä, jännitti mua. Me oltiin just vasta startattu meidän kisaura sen meidän päälajin parissa, kun me kohta jo saataisiin alle meidän ensimmäiset estekisatkin. Eikä ollut kauaakaan, kun me oltiin otettu ensimmäiset hyppytreenit. Onneksi mä pystyin luottamaan punarautiaaseen ratsuuni aivan täysin, muuten mä en olisi esteille osallistunutkaan.

Meitä oli taas ihan mukava porukka lähdössä Auburnista valmennuksiin, joten yksin en joutuisi olemaan tälläkään kertaa. Järnby oli mulle täysin vieras paikka, joten taas sain uuden tallin käytyjeni listalle. Se ei vielä ollut kovinkaan pitkä, mutta ilmeisesti Armin kanssa treenatessa ja kisatessa lista alkaisi kasvaa. En mä mitenkään kunnolla listannut talleja joissa olin käynyt, oli vain hauska seurata missä olikaan tullut käytyä. Hannover käyttäytyi taas erittäin mallikelpoisesti vieraassa paikassa ja seurasi mua meille vierailun ajaksi annettuun karsinaan. Me jäätäisiin yöksi seuraavan päivän kouluvalmennusta varten. Käytettävissä oleva karsina oli kyllä hyödyllinen.

Mua jännitti, koska kyseessä oli estevalmennus, uusi valmentaja, uusi paikka ja no, kaikki. Joten mä yritin suunnata ajatuksiani toisaalle, kuten siihen, kuinka upea paikka Järnby oli. Se oli eritavalla hieno kuin Auburn, mutta hieno kuitenkin. Armissa ei taas vaihteen vuoksi näkynyt yhtään jännitystä tai stressiä. Osasikohan se edes tehdä kumpaakaan? Se otti rennosti taas matkustamisen, vieras karsinakaan ei haitannut yhtään. Mun vuokrahevonen oli kyllä kullan arvoinen ja mä olin ylpeä, kun Amanda oli mut ensin ottanut hoitajaksi ja ylentänyt sitten vuokraajaksi.

Alkuverryttelyssä me oltiin varmasti niin kouluratsukon näköinen kuin vain saattoi olla. Mulla oli taas hieman orpo olo estesatulassa, joka me oltiin taas otettu lainaan. Jos koulusatula ei olisi niin epämukava hypätä, mä varmaan menisin estevalmennuksetkin koulusatulalla. Mutta varusteet piti olla kunnossa, joten me lainattiin estesatulaa kun tarvittiin. Nyt oli ollut vähän enemmänkin tarvetta. Mä tein verkassa paljon siirtymisiä, vähän avotaivutusta ja vaikka Armi olikin itsessään reipas, hain vielä vähän lisää vauhtia. Jos me haluttaisiin pärjätä monia muita vastaan esteradoilla, meidän ei auttaisi jäädä himmailemaan. Onneksi mun alla oli hevonen, joka hallitsi itsensä todella hyvin ja pystyisi varmasti kääntymään vaikka kolikon ympäri, jos tarve vaatisi. Toivottavasti ei tarvitsisi, mutta olihan siitä iloa, kun esteiden välillä ei tarvitsisi tapella hevosen kanssa ja se menisi juuri niin kuin mä halusin. Hypyt olivat sitten toinen juttu, niissä mun pitäisi vain pysytellä kyydissä.

Ennen hyppäämisen aloitusta mä muistin mainita meidän valmentajallemme, että meidän hyppäämiset olivat olleet todella vähäistä ja me oltiinkin enempi kouluratsukko. Että ei kannattaisi järkyttyä, jos mun meno selässä olisi aivan kamalaa. Tai saisihan siitä järkyttyä, mutta se ei tulisi niin yllätyksenä. Kun oli meidän vuoro hypätä ensimmäinen este, mua jännitti. Armi lähestyi musta huolimatta estettä tasaisessa laukassa ja hyppäsi nätisti. Kunpa mä vain olisin mennyt yhtä hyvin. Mä en malttanut edelleenkään odottaa sitä hyppyä, vaan lähdin jo etukäteen hyppyyn. Ja ylipäätään tein hypyssä liikaa, kun katsottiin esteen korkeutta. Sainkin kuulla tästä valmentajalta. Ja mun pitäisi kuulemma rentoutua siellä selässä.

Hyppy hypyltä taas homma lähti paranemaan mun osalta. Armikin innostui esteistä sen verran, että mä jouduin ottamaan jopa muutamia pidätteitä esteiden välissä. Punarautias alkoi ilmeisestikin innostua meidän ohjelmistoon nykyään kuuluvista hypyistä. Se oli mun mielestä vain hyvä juttu, että tammassa alkoi näkyä pientä innostusta. Olihan se tietysti kivaa kun hevonen meni tasaisesti ja oli helppo miettiä välejä. Mutta kun Armi innostui hypyistä, se alkoi tarkoittaa, että nyt alettiin tosissaan olemaan esteiden kanssa. Ja ehkä silläkin alkoi olla mukavampaa, kun mä en heilunut selässä ihan miten sattui. Ei tamma mitenkään vetänyt hernettä nenään jos mä vedin huonosti, pikemminkin Armi reagoi siinä kohti, kun mä ratsastin paremmin.

Hyppyjännitys saatiin taas karkotettua valmennuksen aikana pois ja mä sain taas hyviä ohjeita meidän hyppyihin. Mä tarvitsisin vain rutiinia ja harjoitusta, jotta hypyt alkaisivat sujumaan. Niitä ei välttämättä hirveästi kerkeäisi keräämään ennen ensimmäisiä estekilpailuja, mutta olihan niihin vielä muutama päivä aikaa. Ja ainakin parin valmennuksen myötä mä saisin tehtyä ajatustyötä, jos jotain tarttuisi päähän ja vähän lihasmuistiinkin hyppäämisestä. Mä olin kuitenkin melkolailla tyytyväinen meidän suoritukseen valmennuksessa, kunhan mä saisin ratsastukseni kuntoon niin meillä ei olisi suurta hätää. Pitäisi kyllä treenata vähän enemmän, sillä mä vedin ihan hapoille kevyestä istunnasta. Ja sitä ei edes mitenkään mainittavan suuresti ollut. Ei tehty erikseen mitään istuntaharjoituksia. Tosin nekin tekisivät varmasti hyvää.

Valmentajan kommentti: Ratsastajalla hyvä ote hevoseen sileällä, mutta esteillä selvää ennakointia. Hevonen hyppää melko automaatilla nämä esteet, mutta ratsastaja sukeltaa varsinkin alkuun muutaman kerran pahasti. Pyysinkin ratsastajaa melkeinpä istumaan muutaman esteen ajan: hevonen ei siitä näillä kokeuksillä välittäisi. Sen jälkeen pyysin enemmän ain kevyesti irrottamaan pepun hypyn aikana: hevosen liike tekisi lopun ratsastajan "esteasennosta." Kontrolli väleillä hyvä ja ratsastus melko siistiä vauhtia voisi olla enemmän, nyt kiellot eivät olleet kaukana.
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 31.03.18 22:47
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 50
Luettu: 1730

Hanin päiväkirja


Kisapäivän aamuna tunnelma oli odottava, mutta jännittynyt. Minua ei ollut vielä kertaakaan ennen kisoja jännittänyt näin paljon, sillä edessä olisi ensimmäinen ratani Hanin kanssa 80cm korkuisilla esteillä. Tietenkin olemme kotona jo muutaman sen korkuista rataa hypänneet, mutta vieraassa paikassa kaikki toimii täysin eri tavalla. Hani vielä kun on erityisen herkkä ja arka, saattaa reagoida vieraaseen ympäristöön todella voimakkaastikkin.

Meitä lähti taas Auburnista aika iso joukko kisoihin. Hani haki turvaa selvästi eniten Armista ja jos punainen tamma katosi liian kauas, alkoi pikkukirjava hätääntyä. Siinä vaiheessa kun sain ratsulleni vermeet niskaan ja pääsin itse ratsaille, alkoi Hani hieman rauhoittua ja keskittyä minuun. Kävelimme hieman alkukäyntejä piha-alueella, jonka jälkeen suuntaisimme kentälle verryttelemään.

Verryttelyssä Hani oli aluksi suoraan sanottuna tuli persiissä ja se heitti useamman suuremmankin kevätjuhlaliikkeen. Pysyin kuitenkin kyydissä ja lopulta päätin vain ratsastaa tammaa reippaassa laukassa muutamat isot ympyrät. Kun Hani oli saanut hieman purettua paineitaan, otin taas sen paremmin kuulolle, jumppasin hieman ravissa ja rauhallisessa laukassa, jonka jälkeen päätin ottaa parit verkkahypyt.

Verkkahypyt sujuivat ihan ok, kerran otimme puomin alas, mutta siitä havahtuneena Hani ottikin loput hypyt kunnon ilmavaralla. En halunnut väsyttää tammaa, joten otin yhteensä vain viitisen hyppyä, jonka jälkeen hetken hölkkäilin ja jäin sitten odottamaan vuoroamme. Ympärillämme näkyi jo hieman tuttuja kasvoja, joita aloin tunnistaa niin valmennuksista, kuin viime osakilpailustakin. Lopulta meidät kuulutettiin sisälle maneesiin, jossa Hani alkoi taas jännittyä ja tuijottaa yleisöä. Saa nähdä mitä tästäkin nyt sitten tulee.

Topics tagged under tietähtiin on Foorumi | Auburn Estate Hanipaa_orig

Minka ja Hani 31hm
kirjoittaja Minka A.
lähetetty 31.03.18 18:17
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Hanin päiväkirja
Vastaukset: 43
Luettu: 1884

Takaisin alkuun

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Siirry: