Inkan päiväkirja

Siirry alas

Inkan päiväkirja Empty Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 14.12.19 12:57

Inkstain Vegas



suomalainen puoliverinen, tamma
mustankirjava, 164cm
kenttäratsu

omistaja Oskari Käkiharju, ylläpidossa Jesse Arolla

>>sivut<<


Inkan päiväkirja Inkavaruste
Varusteista kiitos Sokka Luxuries ja Equestrian Pro
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 1365

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 14.12.19 13:22

14.12.2019


"Jos teillä ei yhteiselo jostain syystä onnistu, niin kyllä multa muitakin hevosia lainaan vois löytyä", Oskari Käkiharju oli sanonut, kun olin ollut tekemässä lähtöä Inkan kanssa Kallaan.
"Eiköhän meillä onnistu", olin siihen todennut. Miksei onnistuisi? Inka oli mitä ilmeisemmin oikein rauhallinen hevonen, joten en usko, että meillä sukset menisivät niin sanotusti ristiin.
Ja jos kisoissa ei pärjättäisi, niin sitten ei pärjättäisi ja sillä selvä.

Paluumatka Kallaan oli huomattavasti hiljaisempi kuin menomatka, sillä Mila oli saanut houkuteltua Stinan jäämään luokseen yöksi, joten vihreätukkainen nainen oli jäänyt kyydistä pois ja tulisi huomenna junalla takaisin.
Tuntui samalla haikealta kuin jännittävältäkin lähteä Inkan kanssa kohti Kaajapurojen tallia. Sallin takia haikealta, mutta Inkan takia jännittävältä. Pääsisi pitkästä aikaa touhuamaan nuoren hevosen kanssa ja toivoin, etten kovin lahjakkaasti onnistuisi pilaamaan hevosen ihan kohtalaisen lupaavasti alkanutta kisauraa.
Löytäisinköhän minä meille jostain ihan "oman" kenttävalmentajan? Täytyisi varmaan vähän tehdä taustatutkimuksia ja ottaa yhteyttä mahdollisiin ehdokkaisiin.

Tuttuun tapaan Kaajapuroilla oli  aika hiljaista, kun pääsimme perille. Vain Ava tuli vastaan tallikäytävällä.
"Mikä toi on?" nuori naisenalku kysyi nostettuaan katseensa puhelimen näytöltä ja huomannut vieressäni olevan hevosen.
"Inka", kerroin ja vilkaisin riimunnarun toisessa päässää seisoskelevaa tammaa, joka haisteli uusia tuoksuja turpakarvat väpättäen.
"Okei... Ihan.. Kiva."

Yllättävää kyllä, Ava oli jälleen avuksi ja auttoi minua purkamaan Inkan tavaroita autosta  sen jälkeen, kun olin laittanut tamman karsinaansa. Joko tyttö oli oikeasti aikuistumassa tai sitten tämä yhtäkkinen ystävällisyys oli vain jotain esitystä. Oli miten oli, hyvä kun auttoi.

Järjestelin Inkan tavarat varustehuoneeseen säntilliseen järjestykseen ja mutristelin hieman huuliani pyyhkäistessäni Sallin karvoja hyllyn reunalta alas. Ruskeat karvat vaihtuivat pian mustiin sekä valkoisiin...
Olin luvannut ilmoitella Oskarille tasaisin väliajoin, miten meillä Inkan kanssa meni ja vastavuoroisesti niin Oskari kuin Milakin oli luvannut kertoa Sallin kuulumisia minulle.

Tavaroiden löydettyä omat paikkansa, menin vielä katsomaan Inkaa, joka mutusteli heiniään karsinassa kaikessa rauhassa. Eipä näyttänyt sitäkään hetkauttavan maiseman vaihdos millään tavalla. Hyvä vain... Ei tarvitsisi minun stressata sitä, että hevonen stressaisi.

Tästä päivästä se sitten alkaisi. Minun ja Inkan yhteinen, mutta vain hetkellinen, taival. Jää nähtäväksi, olisiko se kuinka kivikkoinen ylä- ja alamäkineen...

Inkan päiväkirja Inkapaa
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 1365

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 18.12.19 21:10

18.12.2019

#purtsinpuurojuhla

Muutenkin ahtaassa satulahuoneessa oli vieläkin tiiviimpi tunnelma kuin normaalisti sinne kannetun joulukuusen sekä innokkaiden koristelijoiden takia, mutta se ei tuntunut ainakaan sillä hetkellä häiritsevän ketään.
Solmin yhden pallon katkenneen narun päät yhteen ja ojensin koristeen Innalle, joka ripusti pallon kuusen oksalle. Stinakin siinä sähelsi omiaan ja naureskeli, kuinka olivat Jannan kanssa yllättäneet Tiinan ja Pekan läheisissä tunnelmissa. Jannaa se ei näyttänyt naurattavan, mutta Stinaa kyllä senkin edestä.

Tuntui samaan aikaan niin oudolta kuin mukavaltakin nähdä Kaajapurojen tallissa niin paljon ihmisiä samaan aikaan. Olin jo niin tottunut siihen, että yleensä siellä sai olla kaikessa rauhassa ja keskustelut muiden tallilaisten kanssa rajottui lähinnä tervehdyksiin sekä väkinäisesti vaihdettuihin kuulumisiin.
Mutta nyt taisivat olla kaikki paikalla ja tunnelma oli rennon jouluinen. Jopa minulla.
Voisin jopa sanoa, että nyt minulla oli ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kotoisa olo tallilla, vaikka olinhan minä siellä jo yli vuoden kulkenut.

Jos jotain Vaahterapolun ajoilta kaipasin, niin ne oli juurikin tällaiset koko talliporukan "kokoontumiset" talkoineen ja yhteisine maastoretkineen. Monet suursiivoukset olimme tehneet porukalla, maalailleet niin tallin seiniä kuin tarhojen aitojakin ja sen jälkeen syöty hyvin (ja ehkä vähän juotukin). Puhumattakaan niistä lukuisista maastolenkeistä, mitkä kattoivat myös yön yli kestäneet vaelluksen tapaiset telttamajoituksineen.
Täällä tuntui porukka vain pyörivän niissä omissa kuplissaan treeni- sekä kisakalentereita tuijotellen. Enkä kiellä, ettenkö itse olisi ihan samanlainen...

Treenikalenteria pitäisi kyllä täytellä ja ennen kaikkea löytää se valmentaja.
Inkan kanssa nämä ensimmäiset päivät olivat menneet sellaiseen tutustumiseen. Maastoonkaan ei oltu vielä ehditty, mutta tänään lähdettiin sinne suurella porukalla.
Jos allani olisi ollut Salli, olisin ehkä löytänyt itsenikin sieltä lumesta muutaman muun tavoin, sillä tamma todennäköisesti olisi vetänyt kierroksia muiden hevosten ryhdyttyä pelleilemään.
Mutta Inka ei. Toki silläkin vauhtia jaloista löytyi, mutta ei nyt aivan revennyt liitoksistaan kuitenkaan. Se oli kyllä kaikin puolin järkevä ratsu nuoresta iästä huolimatta... Kunhan ei nyt alkaisi ottamaan mallia tallin muista ei-niin-leppoisista hevosista.
Vitsi.

Lumen tuoman "raikkauden", hyvän fiiliksen ja päivänvalon takia en olisi vielä halunnut palata tallille, päätin kiertää vähän pidempää reittiä takaisin tallille. Samalla ehkä saisin vähän käryä siitä, miten Inka käyttäyisi maastossa kun olisimme aivan kaksistaan.
Huikkasin kyllä porukalle, että tulisin vähän myöhemmin perästä, mutta en tiedä kuuliko kukaan. Kiia ja Robert kyllä vilkaisivat suuntaani, kun käänsin Inkan toiselle polulle.
Pidemmällä lenkillä välttäisin myös pahimman ns. ruuhka-ajan. Tallikäytävällä kun varmasti tulisi olemaan ahdasta siellä pyörivien ihmisten ja hevosten takia.

"Tuutko säkin sinne sen Aliisan jatkoille?" Stina kysyi, kun olin tekemässä lähtöä kotiin. Kuulema salaiset jatkot pidettäisiin Aliisan luona.
"En. Lähden kotiin lämmittämään saunan ja hautaudun illaksi sohvalle", sanoin pudistettuani tomerasti päätäni.
"Hitto susta on tullut tylsä", Stina huokaisi. "En kehtaa mennä sinne yksin."

Tuhahdin ja vilkaisin naisen olan yli nähtyäni punaisen pään vilahtavan tallin ovista ulos.
"Pitää mennä", mutisin pahoittelevasti ja säntäsin sitten Kiian perään.
"Kiia, odota!" huutelin naiselle, joka oli jo ennättänyt autolleen. Olin Inkan kanssa kaksistaan metsässä tarpoessani miettinyt lähiseudun valmentajia ja muistanut, että Kiia kulki Murronmaalla Torun kanssa valmentautumassa. Ehkä hän voisi jotenkin auttaa tässä valmentaja-asiassa?
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 1365

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 26.12.19 21:10

26.12.2019


"Onpas se hauskan värinen", oli äidin ensimmäinen kommentti Inkasta ja Silja sekä Johanna komppasivat vieressä. Sofiakin varmaan olisi ollut samaa mieltä jos olisi puhunut, mutta kun ei vielä puhunut mitään, tyttö tyytyi tuijottelemaan matkavaunujen kopasta roikkuvia helistimiä.
Emme olleet joulupyhinä ennättäneet tallille koko porukan kanssa, minä olin kyllä aattona käynyt Inkan liikuttamassa sillä välin kun äiti ja muut olivat olleet jouluruokavalmistelujen kimpussa. Minua kun ei kuulema niihin apukäsiksi kaivattu, vaikka mieluusti olisin auttanutkin.

Inkaa ei pahemmin hätkäyttänyt uudet ihmiset ympärillään. Sitä ei oikestaan ikinä tuntunut hätkäyttävän mikään vain Sofian itku oli sen saanut kerran pyörittelemään korviaan hämmentyneen oloisena, mutta sitten se oli ilmeisesti tullut tulokseen ettei mitään maata kaatavaa ollut tapahtumassa ja oli rauhoittunut.
Monen nuoren hevosen kanssa olin hevosharrastukseni aikana ollut tekemisissä, mutta Inka oli kyllä tähän mennessä ensimmäinen näin jalat maassa oleva kaveri. Ja hyvä niin, vaikka hieman luonneikkaimmissa hevosissa silti oli ehkä enemmän sitä "jotain".

Opastin Johannaa, kuinka hevonen harjattiin, sillä nainen ei omien sanojen mukaan ollut hevosiin koskenut lapsuuden markkinoiden talutusratsastuksia lukuunottamatta. Olihan nainen Siljan kanssa Vaahterapolussa käynyt, muttei silloinkaan sen tallin asukkaiden kanssa mitään tehnyt. Katseli vain.
"Tämähän on oikeastaan aika kivaa", sänkitukkainen nainen hymyili.
"Älä nyt sinäkin ryhdy joksikin heppatytöksi", Silja vitsaili silmiään pyöritellen. "Tai jos ryhdyt, niin mä en maksa mitään. En edes sairaalalaskuja."

"Mikset sä sitä Lauria itsellesi valmentajaksi ota?" äidin kysymys keskeytti minun naureskelun Siljan ja Johannan sananvaihdolle.
"Yhym", yskähdin. En muistanutkaan, että olin äidille maininnut etsiväni minulle ja Inkalle valmentajaa.
"Siksikö, että se seurustelee Heidin kanssa?" äiti jatkoi tivaamistaan. "Vai onko se aivan surkea valmentaja?"
"Ei! Ei siitä ole kyse", naurahdin hämmentyneenä. Lauri oli hyvä valmentaja eikä minua alkuyrmyilystä huolimatta häirinnyt ollenkaan, että mies seurusteli Heidin kanssa. "Eiköhän Laurin kalenteri ole jo ihan täynnä valmennettavia."

En minä Laurin kalentereista tiennyt. En ollut edes kysynyt...
Mutta joka tapauksessa halusin sellaisen valmentajan, jonka kanssa henkilökohtaiset elämät eivät kohdanneet millään tavalla. Olisi helpompi keskittyä ihan vain siihen valmennukseen eikä miettiä, että onko valmentaja rehellinen kommenteissaan miellyttääkseen vai kettuillakseen.
Siksi en ollut edes kysynyt Lauria. Ja olin jo pari ihan varteenotettavaa valmentajaa löytänytkin, kiitos Kiian.

Äiti ei aivan näyttänyt nielevän selitystäni, mutta en antanut sen häiritä. Kuvitelkoon mitä halusi.
"Missä se Josefina on? Ei ole hetkeen vastannut minun sähköposteihin", äiti vaihtoi puheenaihetta. "Onko häät peruttu vai mikä mättää?"
Ei hyvänen aika... Luulin äidin jo unohtaneen koko asian.
"Ei mitään häitä ole ollut edes tulossa", ilmoitin.
"Mitä? Miten niin ei ole? Josefina Sofian ristiäisissäkin sanoi, että..."
Katsoin parhaakseni keskeyttää äidin siihen paikkaan: "Olet käsittänyt väärin. Eivät he ole menossa naimisiin."
Melkein olin lisäämässä lauseen loppuun sanan vielä, mutta sehän olisi vain saanut äidin innostumaan uudelleen. Minä en Josefinan ja Rasmuksen tulevaisuuden suunnitelmista tiennyt, mutta uskaltaisin veikata että mikäli häät joskus olisivat tulossa, niin ei vielä moneen vuoteen eikä niiden mahdollisten häiden suunnittelussa Ritva Aron apua tarvittaisi.
"Just. Olisi varmaan kannattanut sanoa se sitten minulle suoraan", äiti äyskähti kiukustuneena.
Pyöräytin katseeni takaisin Inkaan huulet tiukasti yhdessä, sillä ajatus Josefinasta paukuttamassa äidille suorat sanat huvitti suunnattomasti. Sen päivän kun näkisi...

Kun Inka oli harjattu ja varustettu, liikutin sen kevyesti kentällä, joka oli huomattavasti siedettävämässä kunnossa nyt kun luntakin oli satanut.
"Ihmettelen kyllä vieläkin, mitä sä hevosiasi täällä seisotat kun Auburnkin on naapurissa", äiti motkotti nostellessaan jalkojaan aidan viereen kerääntyneestä lumimutasohjosta irti.
"Ei siellä ole tilaa ja minä viihdyn täällä", vastasin. Ihan yhtä paljon olin kysellyt Auburnin vapaista karsinoista kuin Laurilta tämän valmennettavista: En yhtään.
Olisihan Auburnissa tietenkin puolensa (esimerkiksi Matilda), mutta kyllä minulle kelpasi paremmin kuin hyvin Kaajapurojen talli, vaikka kenttä oli mitä oli, ulkohuussin ovenkahva oli hävinnyt johonkin, tallissa oli kylmä ja varustehuonekaan ei mikään tilaihme ollut.

"Haluaako joku kokeilla?" kysyin pysäyttäessäni Inkan aidan viereen, missä perheeni sillä hetkellä seisoi. Johanna näytti hetken innostuneelta, mutta pudisti sitten päätään.
"Minä tyydyn ihan vain harjaamiseen ehkä kuitenkin", nainen mutisi.
Silja puolestaan kohautti vain harteitaan, luikahti aidan ali kentän puolelle ja ilmoitti haluavansa satulaan.

Siinä sitä sitten käveltiin siskon kanssa kenttää pitkin. Minä Inkan vierellä ja Silja satulassa.
"Et päästä irti!" Silja älähti, kun irrotin otteeni ohjista.
"Olethan sinä ennenkin ratsastanut", muistutin ottaen askeleen sivummalle ratsukosta. Silja näytti hetken kauhusta kankealta, mutta rentoutui sitten ja taisipa kasvoilla hymykin käväistä.
"Jos susta joku heppatyttö tulee niin minä en maksa mitään. En edes sairaalakuluja!" Johanna huuteli kentän laidalta kuittia takaisin aikaisemmasta.

Ei kuulema tulisi Siljasta heppatyttöä, mutta sanoi hän, että voisi toistekin satulaan nousta mikäli joskus Inkan aikaan vielä kyläilemään tulisi.
Ehkä seuraavalla kerralla Johannakin uskaltaisi?
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 1365

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 26.01.20 13:17

26.01.2020


"Kaikki kyydissä?" kysyin, kun teimme lähtöä Kaajapurojen tallilta kohti Haminan seutuvilla sijaitsevaa Kisakeskus Provandoa.
"Joo", kuului vastaus kolmesta suusta. Tämän päivän seurue koostui minun ja hevosten lisäksi Josefinasta, Avasta sekä Grannin hoitajasta, Rosalinasta.

Ilmeisesti Ava oli päättänyt olevansa minun jonkinlainen kisahoitaja, sillä teini oli ilmoittanut tulevansa mielellään avuksi Provandoon enkä taaskaan jaksanut kieltäytyä "kunniasta".  Sitä paitsi Avasta oikeasti oli apua.
Olisin kyllä ihan hyvin pärjännyt itsekin vaikkakin olin kysynyt Antonilta, haluaisiko tämä lähteä minun mukaani auttavaksi kädeksi, mutta hän oli jo lupautunut Isabellan ratsujen kisahoitajaksi.

"Nyt kun lähdin taas sun kisahoitajaksi niin palkaksi voisin joskus ratsastaa Inkalla", Ava tokaisi jossain vaiheessa menomatkaa saaden minut naurahtamaan hämilläni.
"Käy. Minä tai Anton ei aina ehditä, joten jos haluat niin saat tietenkin liikuttaa Inkaa", totesin lopulta.

Ihme kyllä minua ei edes pahemmin hermostuttanut ajatus ensimmäisistä kisoista Inkan kanssa. Toki pieni jännitys oli aina läsnä, mutten minä sinne lähtenyt ruusukkeita havittelemaan - vaikka sellainen olisi tietenkin kiva saada.
Kokemusta minä sieltä lähdin etsimään, joten ainakin se tavoite täyttyisi.
Oskari Käkiharjun läsnäolo kisapaikalla oli ehkä se kaikkein hermostuttavin ajatus. Inka oli miehen hevonen, ei minun, joten täytyisi näyttää etten minä aivan onneton ratsastaja ollut vaikkei minun ja Sallin kisamenestyksellä hirveästi leuhkittu.
Olin kyllä Käkiharjulle selittänyt, ettei minulla olisi yksinkertaisesti aikaa kovin aktiiviseen treenaamiseen tai kisaamiseen eikä se ollut miestä häirinnyt, joten toivottavasti hän ei myöskään odottaisi tämän päivän suoritukselta kovin suurta loistoa.

Eikä sitä loistoa tullutkaan. Kyllä Inkasta vauhtiakin löytyi, mutta se ei riittänyt enää sen jälkeen kun kaksi puomia oli kolahtanut maahan.  
Olimme lopullisissa tuloksissa sijalla kymmenen, muttei se minua haitannut. Nämä tosiaan olivat niin sanotusti harjoituskisat meille, mutta pessimisti sisälläni sanoi ettei sitä menestystä välttämättä kannattanut odottaa "oikeissa" kisoissakaan.

Oskarikin kävi pyörähtämässä juttusilla meidän suorituksen jälkeen eikä ainakaan näyttänyt pettymystään. Eikä uhannut viedä Inkaa samalla sekunnilla takaisin Tampereelle.
"Hyvältähän se teidän meno näytti", mies totesi. "Eiköhän teistä ihan hyvä kisaratsukko kuoriudu."
En kyllä laittaisi päätäni pantiksi asian suhteen, mutta ainakin yrittäisin.
"Mitenkäs Salli voi?" vaihdoin puheenaihetta pilvilinnojen maalailusta hevoseeni.
"Hyvinhän se. Siellä se pitää nuoret tammat kurissa ja nuhteessa", Oskari hymyili ja pieni hymy käväisi minunkin huulilla.
Hienoa että Salli viihtyi. Olisi yksi stressinaihe vähemmän... Ainakin hetkellisesti.

Inkan päiväkirja Wy8t2br
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 1365

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 02.02.20 16:03

02.02.2020


"Miks se nauraa mulle?" ohikulkumatkalla kahvilla pistäytynyt Juuso ihmetteli, kun Sofia nauraa käkätti hänelle niin että koko talo raikui. Olin kieltämättä yllättynyt, kun mies oli soittanut ja kysynyt - tai oikeastaan käskenyt - keittämään hänelle kahvit, en ollut Shermania nähnyt sitten ristiäisten.
"Olet niin idiootin näköinen. Siksi", totesin ojentaessani kahvikupin miehen eteen pöydälle ja istahdin sitten itsekin alas pöydän ääreen.
"Sun kanssas sen luulis sitten jo kuolleen nauruun", Juuso nakkasi takaisin. Hymyilin vain kaverilleni herttaisen haistattelevasti ja siirsin sitten katseeni syöttötuolissa istuvaan tyttöön. Niin hullulta kuin se tuntuikin, Sofia oli jo puolivuotias... Ylikin.

"No, miten menee?" Juuso uteli. "Vaippojen vaihdon lisäksi?"
"Mitenkäs tässä. Sitä tavallista", kohauttelin harteitani. "Pitäisi ensi viikon jälkeen palata taas töihin."
Lapsenvahti oli onneksi löytynyt jo. Heidi oli ollut äärimmäisen tarkka ehdokkaiden kanssa, itse olisin puolestani voinut palkata jo heti ensimmäisen hakijan, mutta Sofian äiti paineli jarrua melkein jokaisen kohdalla.
"Tarjottiin minulle töitä Helsingistä", kerroin muistaessani vanhan opiskelukaverin puhelun parin päivän takaa.
"Niinkö? Meinaatko tarttua tarjoukseen?" Juuso kohotteli kulmiaan ja pudistin päätäni vastaukseksi.
"Ei oikein houkuttele yli tunnin työmatkat", naurahdin. Palkka toki olisi ollut huomattavasti parempi, monipuolisempia juttuja, oikeussali ihan nurkan takana ja niin edelleen, mutta ei niin ei. Tuntui jo nyt, että vuorokaudessa oli liian vähän tunteja, joten jos jo muutenkin ahtaaseen aikatauluun pitäisi uhrata muutaman tunnin työmatkat, ei siitä tulisi yhtään mitään.
Omalla tasollaan halusin tarttua tilaisuuteen, mutta kun olin päässäni listannut plussat ja miinukset, oli niitä miinuksia ollut huomattavasti enemmän.
"Muutat sinne", Sherman ehdotti.
"En minä voi. Minulla on täällä kaikki", tokaisin. "Sofia, Matilda, tää talo, hevonen..."
"Sofian ymmärrän, mutta eihän tästä Helsinkiin nyt niin pitkä matka ole, joten varmasti näkisit tota jatkossakin. Tallipaikkoja varmasti löytyy pääkaupunkiseudultakin, naisista puhumattakaan", Juuso väänteli ja käänteli. "Ja tämän talon voit laittaa vaikka vuokralle. Varmasti joku pieni perhe mieluusti vuokrais vastaremontoidun omakotitalon."
"Ei. Jos se tarjous olisi tullut vuosi sitten niin olisin varmasti tarttunut, mutta nyt..." huokaisin päätäni pudistellen. Minun eloni täällä oli sen verran vakiintunut jo, etten minä Kallasta mihinkään lähtisi. Onneksi työtarjous olisi kuulema voimassa hamaan tulevaisuuteen saakka, joten jos joskus muuttaisin mieleni, voisin vain tarttua puhelimeen ja soittaa vanhalle tutulleni.
"Noh, omapa on elämäsi", Sherman tuhahti hörpäten kahvia sanojensa päätteeksi. Hyvähän hänen oli sanoa. Hänellä oli kyllä omistusasunto myös, mutta lapsetonta ja tietojeni mukaan sinkkumiestä ei estäisi mikään muuttamasta vaikka toiselle puolelle Suomea töiden perässä.
"Niinpä", mutisin. "Entä sinun elämäsi? Mites noi naiskuviot?"
"Mitkä? Naiskuviot? Onko ne jotain syötävää?" Juuso naurahti salamyhkäisesti.
"Riippuu tilanteesta", virnuilin.

Siinä me sitten käytiin läpi kuulumiset pidemmän kaavan kautta ennen kuin Juuso ilmoitti, että olisi varmaan parempi jatkaa matkaa.
"Joo, minäkin olen lähdössä tallille", kerroin. "Stina lupautui lapsenkaitsijaksi, jotta minä voin liikuttaa Inkan. Lähdetkö mukaan?"
"Kaajapuroille? Ei kiitos", Juuso tuhahti tympääntyneen kuuloisesti.

Tallilla oli tuttuun tapaan rauhallinen tunnelma. Koska Janna oli kentällä ratsastamassa, päätin Inkan kanssa suunnata maastolenkille.
Mustankirjava tamma kulki varmajalkaisesti eteenpäin eikä välittänyt, vaikka minä vähän väliä kaivelin puhelimen taskustani tarkistaakseni, oliko Stina laittanut viestiä tai soittanut. Nainen kun jäi Sofian kanssa minun luo, joten oli jokseenkin hermostunut olotila. Kyllä minä Stinan lapsenhoitotaitoihin luotin, mutta silti. Jos jotain sattuisi enkä pääsisi heti paikalle niin mitäs sitten?
Mitenköhän hermona tulisin olemaan ensimmäisinä työpäivinä jolloin Sofia olisi palkatun lapsenvahdin kanssa? Ei kenenkään vanhan tutun vaan ihan uuden tuttavuuden, joka oli toki käynyt jo tutustumassa tyttöön sekä meihin vanhempiin.

Stina ei kuitenkaan ollut soittanut tai laittanut viestiä, joten saatoin edes hetkeksi keskittyä ratsastamiseen. Talvi oli kyllä ollut kummallinen tällä kertaa. Ensin oli näyttänyt siltä ettei lunta saataisi ollenkaan, sitten sitä oli tullut ihan kunnolla, mutta nyt kinokset tuntuivat olevan muisto vain. Oli vain sitä loskaa ja kuraa jokapaikassa niin kuin lähes aina... Hetkittäiset pakkasasteet olivat toki pihamaita kovettaneet, mutta ei niistä kauan "iloa" ollut koska jo seuraavana päivänä saattoi olla pari astetta plussan puolella. 

Naurahdin hämmentyneenä, kun Inka käveli reippaasti polulla olevan vesilätäkön yli. Salli olisi puolestaan joko hypännyt sen yli tai kiertänyt kaukaa ettei vahingossakaan kastelisi koipiaan. 
Rapsutin tamman kaulaa itsekseni hymyillen. Inka oli kyllä mainio hevonen kaikinpuolin. Sofiankin olin nostanut hetkeksi istumaan tamman selkään eikä Inka ollut asiasta moksiskaan. 
Salli olisi varmaan rynnännyt samalla sekunnilla tallin ovesta läpi ja karkuun jos olisin sen kohdalla tehnyt samoin. 

Mutta siitä huolimatta odotin Sallin paluuta. Milloin se tapahtuisi? En tiedä.  Mutta sen tiesin, että minun oli lopetettava Inkan ja Sallin vertaaminen toisiinsa. Ne oli kaksi eri hevosta.

Tuskin meitä enää ruunikon tamman kanssa kisaradoilla nähtäisi, mutta en minä sille kilpailemiselle elänytkään. Elämässä oli nyt huomattavasti tärkeämpiä asioita kuin kilparatojen kiertämiset... 
Juuso oli kehoittanut ostamaan Inkan tai jonkun muun kilparatsun Sallin vierelle, mutta ei minulla mitenkään päin olisi aikaa kahdelle hevoselle. Yhdenkin kanssa teki jo tiukkaa.

Pitkällä suoralla nostin laukan ja annoin Inkan mennä niin lujaa mitä jaloistaan pääsi. Ja sehän kyllä pääsi.
Ja onneksi tamma myös hiljensi vauhtia heti kun niin käskettiin.
Ilta ja sitä myötä pimeys lähestyi, joten käänsin Inkan takaisin tallia kohti pienen ravipätkän jälkeen. Laskeva aurinko loi pilviin punertavan sävyn, mitä jäin hetkeksi ihmettelemään.

Kyllä siellä metsässä sielu ja mieli lepäsi. Ja näiden hetkien ansiosta en todellakaan kaivannut mihinkään kaupungin vilskeeseen.  En edes työpäivien ajaksi.
Inkan päiväkirja S537y3v

Tallipihaan päästyäni tarkistin jälleen puhelimen ja meinasi sydän hypätä kurkkuun saakka, kun huomasin puhelimeen saapuneen kolme viestiä, mutta ne luettuani saatoin huokaista helpotuksesta.
Ensimmäisessä Matilda tiedusteli pääsisikö illemmalla saunaan (tietenkin), toisessa Heidi ilmoitti olevansa paluumatkalla ja kolmannessa Stina kyseli olisiko kuinka paha juttu jos hän jättäisi Sofian vaipasta löytyneen tuotoksen minun hoidettavaksi.
"Tosi paha." vastasin.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 1365

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Inkan päiväkirja Empty Vs: Inkan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa