Työ ennen huvia

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 16.06.19 20:03

“Silti”, Lauri totesi, koska kesä tuntui aina juoksevan ohi liian nopeasti. Heidin puheet satulaan palaamisesta saivat miehen kääntämään päätään sen verran, että tummat silmät näkivät ilmeen naisen kasvoilla. Heidi tuijotti takaisin ja Lauri huomasi, että nainen oli tosissaan huolensa kanssa.

“Älä ota siitä liikaa paineita”, Lauri mutisi miettien yhtä valmennettavaansa, jota oli auttanut lähes vastaavassa tilanteessa. Kyseessä oli tosin kahden lapsen äiti, joka oli suorittanut paluun satulaan jo kerran aiemmin.
“Ei sun taidot ole kadonneet mihinkään, mutta toisaalta menee varmasti hetki, että treenit alkaa rullata kuin ennen raskautta”, Lauri jatkoi yrittäen rohkaista Heidiä järkevällä tavalla.

“Ja sitä paitsi”, mies hymähti vielä. “Mä olen sulle aika monet treenit velkaa.”
Se ei pitänyt täysin paikkansa, koska kaksikko tasapainotteli tallivuokran, Malachain ratsastuksen ja satunnaisten valmennusten maksamisten kanssa, mutta moraalinen osuus oli asia erikseen. Ja sen lisäksi Lauri aidosti halusi tarjota apuaan, mikäli Heidi sitä huolisi.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 486

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 16.06.19 20:07



Laurin sanat lohduttivat, sillä sen vuoksi ne oli sanottu ääneen. Huoli ei poistunut täysin, mutta olo helpotti aavistuksen. Myös uudelleen saatu katsekontakti toi sanoihin lisää uskottavuutta. Hymy hiipi varkain Heidin huulille.

"Mun pitääkin muistaa tuo sitten, syksymmällä", nainen vastasi ja hengähti syvään, yrittäen karistaa mieltään painavat asiat sivummalle. Hänen oli hyvä olla siinä, turvallinen olla.

"Oletko sä ajatellut syksyä? Sitä, kun mä pystyn taas ratsastamaan. Kiinnostaako sua jatkaa Malachain liikuttamista sen jälkeenkin? Vai onko sulla pitkän matkan suunnitelmia jatkaa valmennuskokemuksen kartoittamista muualla päin Suomea?"

Heidi oli tarkoituksella ollut keskustelematta tulevaisuudesta Laurin kanssa. Niin paljon oli vielä avoinna ja epäselvää, kuten esimerkiksi se, halusiko toinen yrittää mitään ystävyyttä enempää sitten, kun lapsi oli syntynyt. Epätietoisuus kalvoi itsevarman, itsenäisen naisen sisintä, mutta kysymykset tuntuivat liian polttavilta ääneen lausuttuina.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1026

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 16.06.19 20:16

“En”, Lauri vastasi rehellisesti. Kun mies oli hevosineen muuttanut Orijoelle helmikuussa, ei hänellä ollut oikeastaan ollut mitään käsitystä siitä, asuisiko paikkakunnalla seuraavan puoli vuotta, vuoden vai useamman. Se oli ollut täysin kokeiluluontoinen asia ja tällä hetkellä täysin toimiva ratkaisu, mutta Lauri tiesi sen, että tilanteet muuttuivat ja vaativat mukautumista.

Malachain ajatteleminen sai Laurin huokaisemaan. Ori edusti sitä ääripäätä, jonka kanssa työskentelemisestä Lauri ei normaalisti nauttinut - sen mies oli ilmaissut Heidille heti ensimmäisen ratsastuskerran jälkeen. Malachain ratsastaminen oli kuitenkin treenimäärien lisäännyttyä alkanut sujua, mutta kisaradoilla Lauri ei ollut saanut tunnetta siitä, että ori pystyisi keskittymään tarpeeksi päästäkseen ruusukkeille. Se oli holtiton ja vaikka sillä riitti vauhtia, Lauri ei pitänyt ajatuksesta, että mahdollinen sijoitus tuli onnenkantamoisena.

“Mä en tiedä”, Lauri puuskahti ja laski kädet syliinsä. “Tällä hetkellä mulla ei ole mitään muuttoaikeita. Malachain tilanne riippuu siitä, montako hevosta mulla on syksyllä ratsastettavana.”
Laurin ajatukset palasivat myynti-ilmoituksiin, joita mies oli pari iltaa sitten selaillut. Ajatus toisesta hevosesta kiehtoi, mutta myös mietitytti: olisiko Laurilla aikaa kahdelle hevoselle töidensä ohella?

“Jos voisin tehdä nopean ratkaisun, ostaisin itselleni hevosen, joka olisi valmis vähintään neljänkympin radoille”, mies paljasti Heidiä vilkaisten.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 486

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 16.06.19 20:30

Heidi nyökkäsi jälleen. Siniset silmät siirtyivät Laurin kasvojen tutkimisesta parvekkeen nurkkaan ja siitä alati pimenevään iltamaisemaan. Pää nyökytti uudelleen ja huulet puristuivat aavistuksen verran kovemmin yhteen. Pettymyksen tunne oli karvas, vaikka Heidi yrittikin työntää sen kauaksi sisälleen, jossa se ei aiheuttaisi lisäongelmia heidän välilleen.

“Vai niin”, ääni oli harkittu ja sai naisen nielaisemaan.

“Mikset sä sitten osta? Tai sun asiahan se täysin on, en mä sitä sillä kysy”, Heidi naurahti aavistuksen saadakseen jännittyneisyyttä itsessään hieman poistettua. Hän ei osannut aivan täysin sanoa mistä yhtäkkinen tunne oli luikerrellut.

“Haluatko sä puhua siitä, tarkoitin”, nainen puuskahti lopulta ja nojasi kauemmaksi Laurista, kääntyäkseen sivuttain katsomaan toista kunnolla.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1026

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 16.06.19 20:39

Lauri oli kuulevinaan muutoksen Heidin äänestä, eikä tiennyt kuinka reagoida siihen. Naisen naurahdus ei kuulostanut ihan niin rennolta kuin kysymyksen kepeyteen olisi sopinut ja Laurin oli nieltävä ensimmäinen, hivenen tuskastunut naurahdus, joka oli karata miehen huulilta.
“Koska mä en tee niin nopeita päätöksiä”, mies vastasi tyynesti ja tuijotti hetken kaupunkimaisemaa. “Enkä tiedä, onko sellainen hankinta järkevä tähän hetkeen.”

Ajatuksiaan nollaava mies tunsi Heidin liikahtavan ja käänsi hitaasti katseensa naiseen, joka oli kääntynyt häntä kohti.
“Ei siinä ole mitään sen ihmeellisempää”, Lauri virkkoi kohauttaen harteitaan. Monta hevosta omistavalle Heidille saattoi näyttäytyä erikoisena, ettei Lauri tehnyt sellaista päätöstä nopeasti - tai ollut ylipäänsä jo tehnyt. Kenttäratsastuksen lajikseen kerran valinnut mies oli nauttinut kilpailemisesta Saksassa, jossa kaudet olivat olleet pidempiä ja radat monipuolisempia. Suomessa laji ei kuitenkaan ollut tuntunut enää niin vetovoimaiselta, vaikka maastoesteissä oli edelleen oma taikansa. Siksi Lauri oli startannut Vargasilla myös sekä koulua että esteitä, joista jälkimmäinen oli tuntunut enemmän omalta ja sen vuoksi Lauri tiesi, että jos hän sijoittaisi toiseen hevoseen, se olisi estepainotteinen.

Tummat silmät tuijottivat Heidiä samalla, kun Lauri hieraisi ohimoaan ja kallisti päätään taaksepäin. Mies antoi ryhtinsä lysähtää nojautuessaan sohvan selkänojaan aiempaa voimakkaammin.
“Välillä mä mietin, teenkö lainkaan oikeita päätöksiä”, Lauri naurahti silmät kiinni, kädet housun taskuihin sullottuina ja kauluspaita yhä enemmän ihoa paljastaneena. Kun mies avasi silmänsä ja palautti katseensa Heidiin mies tiesi näyttävänsä naiselle aivan uuden puolen itsestään.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 486

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 16.06.19 20:55

“Niin”, nainen hymähti ensimmäiseksi. Lauri oli asioitaan tarkasti harkitseva ihminen, sellaiseen Heidi pystyi normaalissa olotilassaan samaistumaan paljonkin. Impulsiiviset päätökset olivat suureksi osaksi raskauden tuoma sivuvaikutus. Se oli myös hämärtänyt jonkin verran Heidin ajatuksia muillakin osa-alueilla.

Laurin asennon muutos ja pieni naurahdus sanojensa perään olivat kuitenkin harkitsemattomia. Kuten oli ollut se suudelma silloin maailmanmestaruuden jälkeen. Heidi mietti mitä muuta mies teki harkitsemattomasti. Ei ainakaan ostanut hevosia.

Siniset silmät vastasivat tummien silmien katseeseen, alahuuli pohtivana hampaiden välissä, pää aavistuksen kenossa nojaten selkänojalla olevaan käteen.
“Miksi sä sellaista mietit?” nainen kysyi lopulta, tutkien Laurin kasvoja, antamatta itsensä hairahtua sivuraiteille hyvin avonaisen kauluspaidan vuoksi.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1026

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 16.06.19 21:04

Lauri mutristi huuliaan, kohautti taas harteitaan ja käänsi katseensa takaisin eteensä. Mies olisi voinut esittää itselleen saman kysymyksen painottaen lähinnä sitä, miksi hän oli sanonut sellaista ääneen. Lauri oli kyllä huomannut ajatustensa harhailevan pitkin päivää, mutta tajusi vasta nyt, että taustalla oli saattanut olla enemmänkin kuin törttöilevä kuski tai työläs ratsutettava.

“Koska musta tuntuu, että jokainen päätös on ihan helvetin suuri valinta”, Lauri mutisi ja sulki taas silmänsä. Mies käänsi kasvonsa kohti parvekkeen kattoa kallistaessaan päänsä sohvan selkänojalle. Vain Laurin läheisimmät ystävät tiesivät miehellä olevan sellainenkin puoli - ja tietysti Karo. Karo oli tiennyt kaiken Laurista, muttei ollut silti ymmärtänyt yhtä suurinta osa-aluetta miehen elämässä: ratsastusta.

“Enkä mä oikein tiedä, teenkö oikeita valintoja”, Lauri jatkoi hetken hiljaisuuden päästä ja käänsi päätään sen verran, että pystyi katsomaan Heidiä. Laurin teki mieli koskettaa naista, mutta siinä hetkessä se tuntui vaikealta - joko siksi, että mies oli juuri ajatellut Karoa tai siksi, että sekin olisi ollut loppujen lopuksi suuri valinta.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 486

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 16.06.19 21:25

Laurin sanat saivat Heidin viimeistään unohtamaan suunnilleen kaiken, mitä hänen elämässään myrskysi sillä hetkellä. Hän halusi saada toisen olon paremmaksi, mutta samalla antaa tälle tilaisuuden puhua kunnolla. Mies oli vasta nyt avannut suunsa epävarmuudestaan, vaikka Heidi oli purkanut melkein kaiken omasta avuttomuuden tunteestaan toiselle.
Heidi hengähti syvään mahdollisimman äänettömästi.

Nainen ei myöskään löytänyt sanoja, jotka olisivat tuntuneet oikealta.

“Mä en tiedä mitä sanoa”, brunette hymähti aavistuksen surumielisesti. Tuntui oudolta olla sellaisessa tilanteessa, koska jos hänen edessään olisi ollut Jusu, hän olisi varmasti tiennyt mitä sanoa.
“Sä olet yksi järkevimmistä ihmisistä, kehen mä olen ikinä tutustunut, Lauri. Kai sullakin on oikeus olla epävarma asioista, kuten me kaikki muutkin ollaan. Sä olet vahva ja viisas, ei sellaiseksi tule kyseenalaistamatta asioita.”

Sormet koskettivat varoen miehen otsaa ja liukuivat siitä korvan juurelle. Pieni hymy viipyili Heidin huulilla, se oli lempeä ja varovainen, kuten oli katsekin, jonka nainen loi Laurin tummiin silmiin.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1026

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 17.06.19 7:06

"Ei sun tarvitse sanoa mitään", Lauri ehti huokaista ennen kuin Heidi kuitenkin sanoi. Mies kuunteli bruneten sanoja silmät kiinni, mutta käänsi katseensa naiseen tämän kosketuksen myötä. Heidin hymy oli aiempaa varovainen ja hetken Lauri toivoi, ettei olisi sanonut mitään. Sitä ajatusta seurasi kuitenkin tunne siitä, että Heidi olisi joka tapauksessa tajunnut miehen ajatusten harhailevan omia uriaan.

"Niin", mies mutisi sinisiin silmiin katsoen. Heidin kasvot olivat lähellä, niin lähellä, että Laurin tarvitsi vain kumartua vähän eteen tavoittaakseen naisen huulet. Mies kietoi kätensä Heidin niskan taa ja uppoutui suudelmaan sen sijaan, että olisi miettinyt mitä sanoa. Se oli helppo ratkaisu, mutta toisaalta niin vaikea.

Laurin ajatukset ehtivät tilanteen edelle. Miehen olisi ollut naurettavan helppoa vetää Heidi hajareisin syliinsä ja näyttää naiselle, kuinka järkevä hän olikaan. Sen sijaan Lauri vetäytyi suudelmasta ja katsoi Heidin kasvoja kysyvästi. Turhautunut murahdus kantautui miehen kurkusta, kun tämä veti kätensä hitaasti pois Heidin niskan takaa ja jätti sen lepäämään naisen käsivarren ja sohvatyynyn väliin.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 486

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 17.06.19 15:44

Laurin hiljainen vastaus hänen sanoihinsa vei huomattavasti pidemmän ajan prosessoitua Heidin aivoihin, kuin sitä seurannut suudelma. Naisen sormet tunnustelivat toisen leukaperää, nauttien kehonsa reaktiosta niskansa takana olevaan käteen.
Veri kohisi bruneten suonissa saaden ihon tuntumaan kuumemmalta, kuin mitä se todellisuudessa oli.

Pienen järjenhivenen turvin Heidi pysyi muuten paikallaan, mutta nojasi vain Lauria lähemmäksi. Jos hän olisi kohottautunut parempaan asentoon, siitä ei olisi ollut enää paluuta järkeviin tekoihin.
Siniset silmät tuijottivat tummanruskeita tutkivasti, onnellinen hymy viipyi naisen huulilla Laurin jäädessä lähelle.

Siitä huolimatta, että Heidin teki mieli jatkaa suudelmista pidemmälle, tämä piti kehonsa paikoillaan.
"Sä olet aika hyvä tuossa ajatusten muualle suuntaamisessa", naisen ääni oli karhea ja huulille piirtyi kevyt virne. Hän olisi halunnut niin paljon enemmän, mutta tiesi paremmin. Oli kiduttavaa ajatella miten helposti sellainen olisi käynyt.

Laurin kasvoille jääneen käden peukalo silitti tämän leukalinjaa hitaalla liikkeellä, katse kiersi toisen kasvoilla, kuin yrittäen painaa mieleensä niiden pienimmätkin yksityiskohdat.
"Niin hirvittävän kamalan kovin turhauttavaa", nainen kuiskasi ja hymyili.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1026

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 17.06.19 17:12

Heidi sai puhekykynsä takaisin yllättävän nopeasti.
"Harjoittelun tulosta", Lauri vastasi se tietynlainen pilke silmäkulmassaan, vaikka virne miehen kasvoilla oli vaatimaton.
"Sinäpä sen sanoit", mies hymähti Heidin kuvailuun siitä, miten turhauttava tilanne oli.

Lauri mietti, miltä Heidin kosketus tuntui. Nainen ei ujostellut ottaessaan kontaktia, vaikka se pysyi molempien osalta hillittynä - mikäli suudelman saattoi millään mittapuulla laskea sellaiseksi. Tummat silmät tutkivat Heidin kasvoja ja eleitä, joista saattoi tehdä johtopäätöksiä. Ainakaan nainen ei vaikuttanut kovin pahastuneelta Laurin ratkaisusta, josta alkoi tulla uhkaavasti tapa.

"Tuo alkaa olla luontainen reaktio tilanteisiin, joissa ei kannata enää puhua", Lauri naurahti hitaasti ja korjasi asentoaan nojaten päänsä käteensä kyynärpään levätessä sohvan selkänojalla.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 486

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 17.06.19 17:37

"Sen uskon", Heidi lausahti ja puri kevyesti alahuultaan, pitääkseen malttamattomat ajatuksensa kurissa.

Laurin katse sai naisen nielaisemaan raskaasti, eikä tämä tiennyt miten kauan kestäisi sen katseen alla murtumatta.
"Mmh, en valita", brunette mumahti ja siristi silmiään, virne pysyen huulillaan. Heidi kumartui hitaasti uudelleen lähemmäksi ja suuteli Lauria pitkään ja hartaasti. Kesäyön lämpö viipyili naisen iholla tämän unohtaessa siksi pieneksi hetkeksi vastuullisuuden.

Oli vain hän, Lauri ja äärettömän suloiset huulet. Heidi yritti varoa antautumasta liikaa tunteilleen, mutta suudelma syveni nopeasti vaarallisen intohimoiseksi.
Nainen liikahti sen verran kauemmaksi tummaveriköstä, että sai jälleen hengitettyä. Siniset silmät tuijottivat levottomina Laurin silmiä ja ilkikurinen virne kohosi Heidin huulille.

"Sori."

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1026

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 17.06.19 18:01

Kaava tuntui toistuvan: toinen aloitti, toinen seurasi perässä. Lauri katsoi arvioivasti Heidin virneeseen kohonneita huulia ja kohotti kulmaansa toisen anteeksipyynnölle.
“Luulin, että me päästiin jo yli tuosta vaiheesta”, mies virkkoi ilkikurisesti muistaen hyvin elävästi, kuinka Heidi oli talvella pyytänyt anteeksi suudelmaansa. Silloin Lauri oli kuvitellut, että vaihdetut suudelmat olisivat jääneet siihen iltaan.

Mutta eiväthän ne olleet jääneet. Laurin mielessä pyörivät kysymykset siitä, mitä he olivat nyt. Kaveruus oli ehdottomasti syventynyt ystävyydeksi, mutta oli siinä muutakin. Mitä Heidi tilanteesta ajatteli? Mitä he olisivat, jos naisen raskausvatsa ei tekisi kirjaimellista estettä heidän välilleen?

Lauri huokaisi. Suudelma tuntui edelleen miehen huulilla, kun tämä kohensi asentoaan sohvalla ja tuijotti taas hetken kaukaisuuteen. Kun Lauri palautti katseensa Heidiin, miehen kasvoilla oli varma, utelias hymy.
“Jos tilanne olisi toinen”, mies aloitti lepuuttaen kättään sohvan selkänojalla. “Mitä sä haluaisit mun tekevän seuraavaksi?”
Tummien silmien katse oli haastava, sillä itsestään hyvin varma Lauri oli palannut.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 486

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 17.06.19 18:24

“Mä en tainnut olla ihan tosissani tämän anteeksipyynnön kohdalla”, Heidi vastasi virne syventyen kasvoillaan hetkeksi. Hän muisti kuinka usein oli sanonut anteeksi Laurin seurassa. Niin monesti, että toinen oli joutunut huomauttamaan asiasta ääneen.

Parvekkeelle laskeutuneen hiljaisuuden katkaisi miehen syvä huokaus, joka kiteytti Heidin tunteet myös yhteen eleeseen. Käsi, joka ei levännyt edelleenkin Laurin niskan tienoilla, kosketti hieman mahaa. Vauva oli ollut yllättävän kiltisti koko päivän muutamaa vahvempaa potkua lukuunottamatta.
Ajatukset kiemurtelivat rinnakkaistodellisuudessa, jossa heidän välillään ei ollut jarruttavia tekijöitä. Jossa hän saisi painautua toista vasten miettimättä, että hänen lapsensa oli läsnä tilanteessa.

Heidin kasvoja kuumotti jo ennestään, mutta Laurin äänensävy ja kysymys saivat ihon kihelmöimään koko kehon matkalta. Nainen tutki toisen kasvoja miettivä hymy huulillaan. Se tuntui vaaralliselta.

“Yritätkö sä saada mut puhumaan tuhmuuksia, Merikanto hyvä?” kysymys nosti virneen kasvoille.
“Kertomaan miten sä voisit vaikka nostaa mut sun syliin ja jatkaa tätä keskustelua, tai oikeastaan sen puutetta, makuuhuoneessa?”

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1026

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 17.06.19 18:32

Lauri hymyili, kostutti huuliaan ja nyökkäsi hyväksyvästi.
“Itse sä sen sanoit”, mies huomautti merkitsevästi virnistäen ja laski vapaan kätensä Heidin jalalle. Tummien silmien katse viipyi bruneten kasvoissa, kun Lauri kävi hiljaa mielessään läpi kaikki variaatiot, mitä olisi voinut tehdä.

Tilanne pakotti Laurin kuitenkin jättämään ideansa ajatuksen tasolle. Mies oli melko varma, ettei olisi ollut niin pitkäjänteinen ihan kenen tahansa kanssa. Heidin kanssa Lauri oli kuitenkin tutustunut ilman sen erityisempiä motiiveja, mikä teki osaltaan tilanteesta uudenlaisen - aluksi tiukkaan asetettu kaveristatus alkoi muuttaa väkisinkin muotoaan. Sitä kuitenkin hillitsi Heidin raskaus, jonka vuoksi Laurilla ei ollut mitään selvää kaavaa, jonka mukaan edetä.

“Mä en - valitettavasti - voi tehdä sitä”, Lauri aloitti luoden Heidiin katseen kulmiensa alta. “Mutta makuuhuoneeseen sä kyllä pääset.”
Huvittunut, hieman tuskastunut virne kävi miehen kasvoilla tämän noustessa ylös. Lauri ojensi kätensä Heidille vetääkseen naisen ylös perässään, koska kaksikolla oli joka tapauksessa yhteinen yö edessä.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 486

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 17.06.19 18:50

Heidi huokaisi syvään ja yritti kerätä ajatuksiaan, jotka olivat lipuneet luvattomasti lausuttujen sanojen myötä vielä enemmän haavemaailmaan.
“Mä tiedän”, nainen henkäisi ja irvisti sitten tilanteelle, jolle kumpikaan ei siinä hetkessä voinut yhtikäs mitään. Laurin katse ei ainakaan helpottanut hänen oloaan.
“On sekin jo paljon”, Heidi lisäsi, tarttuen miehen ojentamaan käteen. Toisen sormet sopivat täydellisesti naisen sormien lomaan.

Hänen teki mieli jatkaa sohvalla aloitettua sanatonta keskustelua, mutta malttoi mielensä.

Parvekkeen ovi sulkeutui heidän perässään, kun kaksikko asteli kylpyhuoneeseen pesemään hampaitaan. Sellainen arkinen hetki sai Heidin hymyilemään hieman ujosti.
Siihen saattaisi vahingossa vaikka tottua.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1026

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Työ ennen huvia - Sivu 3 Empty Vs: Työ ennen huvia

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa