Sähköä ilmassa

Sivu 2 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4  Seuraava

Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 09.06.19 18:25

Heidi nyökkäsi ja kaatoi kahviinsa maitoa lorauksen. Juoma oli ehtinyt jo jäähtyä aavistuksen, sen lämpö tuntui hyvältä sateen jättämän viileyden seurassa.

"Ei ja pölyisimmät saavat samalla pesunkin", nainen lisäsi hymyillen.
"Onneksi en enää omista yhtäkään prinsessahevosta. Ne on raskaita, kun ne vaikka rikkovat itsensä ennemmin, kun jäävät edes lämpimään vesisateeseen kastelemaan itseään", Heidi sanoi. Niitäkin oli tullut aikanaan omistettua muutamia.

Laurin seuraava kysymys sai kahvikupin huulilleen kohottaneen naisen kohottamaan kulmiaan. Nieltyään suuhunsa kaataman kahvin, nainen siristi hieman silmiään, pienen hymyn levitessä toiseen suupieleen.
"Elokuun alussa", hän vastasi. Sanoihin liittyi odotus ja jännitys tulevaisuudesta, olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos lapsen syntymä olisi määrätty päivälleen. Ja että se syntyisi juuri silloin tiettynä kellonaikana. Loppuraskauteen liittyi paljon epätietoisuutta ja asioita, joihin valmistautuminen oli mahdotonta.
"Pelottaa miten lähellä, mutta silti toisaalta kaukana se on", Heidi myönsi ääneen, pitäen katseensa Laurissa.
Miettien mitä raskauden jälkeen tapahtuisi heidän välillään, vai tapahtuisiko siltikään. Kestäisikö mies sitä, että heidän lisäkseen epämääräiseen suhteeseen liittyisi vauva, jolla olisi oma tahto ja sen isä.

"Herättääkö se sussa jotain ajatuksia tai kysymyksiä?" Heidi kysyi mahdollisimman neutraalilla äänellä. Hän halusi pitää avoimen linjan heidän välillään ja kertoa toiselle, että tämä saisi kysyä mitä tahansa haluaisikaan.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 09.06.19 19:16

Lauri ehti jo kuvitella, miten Heidi kimpaantuisi kysymyksestä ja tivaisi seuraavaksi, alkaisiko Lauri laskea päiviä h-hetkeen. Mies tajusi ylireagoineensa päänsä sisällä siinä vaiheessa, kun bruneten kasvoilla säilyi täysin tyyni ilme tämän vastatessa kysymykseen.

Elokuun alussa. Lauri allekirjoitti Heidin kommentoinnin ajan hankalasta määritelmästä. Tällä hetkellä naisen raskaus oli jarruttava tekijä, jonka vuoksi Lauri oli jämähtänyt tietylle tasolle bruneten seurassa. Leijonien maailmanmestaruuden jälkeinen kuohunta oli ollut yllättävä venyminen seuraavalle portaalle, mutta toisaalta se oli jollain tapaa ollut myös välttämätön - ja helvetin hyvä - lipsahdus.

Lauri pudisti hitaasti päätään Heidin kysymykselle ja ähkäisi huvittuneena. Kysymys oli tullut niin puun takaa, ettei Lauri tiennyt enää itsekään, mietityttikö mikään raskaudessa. Paitsi kaikki.
"Mun tuttavapiiriin on viime vuosina syntynyt useampi lapsi", Lauri kertoi itsekseen hymyillen. "Se on siis tuttu maailma vaikka toisaalta.. Ei ollenkaan."

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 09.06.19 19:33

Raskaudesta ja ennen kaikkea sen jälkeisestä elämästä puhuminen Laurin kanssa tuntui omituiselta. Ne oli niitä asioita, kun yleensä pohdittiin yhdessä lapsen isän - oman kumppaninsa kanssa. Ei ystävien, joiden kanssa haluaisi olla enemmänkin, mutta olosuhteiden pakosta eivät voineet olla.

Laurin hidas päänheilutus ei tullut yllätyksenä Heidille. Enemmän tämä olisi yllättynyt, mikäli mies olisi luetellut kasan kysymyksiä hänen eteensä. Toisen sanat saivat naisen hymyilemään pehmeästi.
"Mun tuttavapiirissä ei kenellekään. Tai tottakai tiedän mitä se suurinpiirtein tuo tullessaan ja neuvolassa on puhuttu asiasta paljon. Onhan siinä silti tuhottoman paljon harmaata aluetta, joka selviää sitten vasta käytännön kokemuksella", Heidi vastasi.

"Mutta on siitä muutkin selvinneet hengissä. Enköhän minäkin", nainen lisäsi piirrelleen pöydän puutasoon kuvioita etusormen kynnen kanssa. Asia hermostutti brunettea selvästi, mutta onneksi hän ei ollut yksin.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 09.06.19 19:42

Heidin sanojen myötä Lauri pysähtyi hetkeksi miettimään naisen tilannetta. Tämä oli saamassa lasta ilman kumppania, vaikka lapsen isä olikin ryhtymässä toiseksi vanhemmaksi. Se ei kuitenkaan ollut samanlaista tukea, eikä Lauri ihmetellyt lainkaan Heidin hermostuneisuutta tämän puhuessa.

"Selviät", Lauri huokaisi yrittäen rohkaista Heidiä. Tummien silmien katse nauliintui brunetteen, kun Lauri odotti, että tavoittaisi naisen katseen.
"Susta tulee erinomainen äiti", mies totesi rauhallisesti ja hymyili. Se oli vähintä, mitä Lauri saattoi sillä hetkellä tehdä ja sanoa tukeakseen Heidiä. Onneksi naisen olemus ei lähennellyt paniikkia, vaikka Lauri oli jo kerran ratkaissut sellaisenkin tilanteen.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 09.06.19 19:58

Laurin sanat pysäyttivät Heidin solmuiset ajatukset hetkeksi. Oli omituista huomata, että kosketuksen lisäksi toisen sanoilla oli sellainen vaikutus.

"Kiitos", naisen ääni oli hiljainen, hän oli otettu toisen sanoista, joiden taustalla seisoi rehellinen mielipide asiaan. Heidi tiesi, ettei mies ollut sanonut niin vain lämpimikseen.
Sinisten silmien katse tutki Laurin kasvoja, niitä koristavia tummia silmiä ja hiuksia, jotka näyttivät hieman normaalia sotkuisemmilta yllättävän kastumisen ja pyyhekuivauksen jälkeen.

Tummanruskeiden silmien katseeseen oli helppo vastata ja se sai Heidin ihon kihelmöimään hyvällä tavalla. Sellaisella tavalla, josta olisi ollut mukava jatkaa siirtymällä hieman lähemmäksi toista.

"Herranjumala mikä ilma siellä on!" Viljamin ääni sai Heidin hätkähtämään ja vain hädin tuskin nainen vältti katsomasta työntekijäänsä sellaisella "jäin kiinni" ilmeellä.
"Onkos sitä kahvia vielä?" mies kysyi äärimmäisen tietämättömänä mistään.
"On, ota vain", Heidi vastasi saatuaan kehonsa jälleen asialliselle pomo-vaihteelle. Ystävällinen hymy koristi naisen kasvoja tämän kääntäessä vihdoin katseensa Laurista Viljamiin.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 09.06.19 20:05

Sinisten silmien katseesta alkoi tulla niin intensiivinen, että Laurin mielessä häilähti hetki maanantain vastaiselta yöltä, kun Suomi oli juhlinut jääkiekon maailmanmestaruuttaan ja Lauri suudellut Heidiä muunkin kuin paniikin lieventämiseksi. Odottiko nainen, että Lauri tekisi niin uudestaan? Mikä heidän tasonsa sillä hetkellä oli?

Ajatus keskeytyi Viljamin pamahtaessa paikalle. Lauri nyökkäsi tervehdyksen hämmentyneen näköiselle miehelle, joka epäilemättä ihmetteli Merikannon yläosattomuutta. Lauri seurasi tallityöntekijän matkaa kahvinkeittimelle ja yskähti hiljaa, vilkaisten nopeasti Heidiä, joka otti tilanteen yllättävän neutraalisti märät vaatteet huomioiden.

"Me, tuota.. Koettiin sään vaikutukset", Lauri naurahti vaisusti palautettuaan katseensa Viljamiin. Mies nyökkäsi lorauttaessaan kahviinsa maitoa.
"Ukkostiko täällä paljonkin?" Viljami kysyi edelleen ilmeisen kiusaantuneena puolialastomasta Laurista ja läpimärästä pomostaan.
"Hetken", Lauri vastasi. "Mutta onneksi se meni nopeasti ohi, vaikka sadetta onkin piisannut."

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 09.06.19 20:27

Heidi hengähti syvään äänettömästi ja kietoi jo melko lailla hyödyttömäksi muuttunutta pyyhettä paremmin ympärilleen.
"Hevoset otti sen onneksi ihan rauhassa, mutta kannattaa kuitenkin tarkistaa ne hyvin, kun otat ne sisälle", nainen sanoi ja hymyili Viljamille.
"Luonnollisesti", mies vastasi nyökäten terävästi.
"Ja aidat myös."
"Nekin", Viljami lisäsi ja hörppäsi hetken pannussa seissyttä kahvia reilusti suuhunsa.

"Mä jatkan tästä ruokintapuuhiin ja iltatallin valmisteluun", tallityöntekijä totesi juotuaan kuppinsa tyhjäksi suunnilleen kolmella hörppäyksellä.
"Carleelle voisi laittaa sen ohuimman sadeloimen, jos yöksikin on luvattu sadetta", Heidi muistutti vielä ennen, kun Viljami oli sulkenut satulahuoneen oven perässään.

Hiljaisuus laskeutui huoneeseen, kun nainen yritti olla nauramatta ääneen.
"Sun pitäisi useamminkin pukeutua noin tallille, niin Viljamikaan ei enää ihmettelisi", Heidi lausahti kallistaen aavistuksen päätään ja siirtäen katseensa Laurin kasvoihin. Huulille pyrkivä leveä virne pysyi hädin tuskin hallinnassa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 09.06.19 20:33

Viljami onnistui luovimaan itsensä pois tilanteesta ja poistui takavasemmalle hörpittyään kahvinsa ennätysajassa. Lauri oli saanut pidettyä kasvonsa peruslukemilla, mutta Heidin letkautuksen jälkeen mies ei enää saanut hillittyä virnettään.

"Puhutko kuitenkin vain omasta puolestasi?" mies virnuili ja haroi taas hiuksiaan, jotka alkoivat vähitellen kuivua. Viljami ei ehkä arvostaisi puolialastonta Lauria talleilemassa, mutta Heidistä mies ei mennyt takuuseen - ainakaan tähän mennessä nainen ei tuntunut pahastuneen.

Lauri nousi pesemään kahvikuppinsa pois ja vilkaisi sitten kelloa. Päivän työt oli jo tehty, joten miehellä ei ollut minkäänlaista aikataulua.
"Se paita ei varmaan ole kuivunut lainkaan", Lauri mutisi vilkaisten Heidiä, joka todennäköisesti vahvistaisi miehen epäilyn.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 09.06.19 20:44

"Mmm, en kommentoi", Heidi vastasi tyrskähtäen hyväntuulisesti ja seurasi katseellaan toisen miellyttävän näköistä hiusten haromista. Hauisten lihakset erottuivat hyvin selkeästi liikkeen ansiosta.

"En usko ainakaan", nainen sanoi ja nousi itsekin ylös.
"Mutta ei se ainakaan taida valuttaa vettä enää", tämä lisäsi venyttäen omaa valkoista paitaansa hieman irti ihostaan. Se takertui epämiellyttävästi joka paikkaan. Heidi siirtyi huuhtelemaan omaa mukiaan Laurin vierelle. Toisen iho tuntui hohkaavan jo lämpöä ja samalla nainen itse tajusi tärisevänsä aavistuksen.

"Taitaa olla parempi suunnata kotiin lämpimään suihkuun ja takan äärelle. Saunaa on kyllä äärimmäisen ikävä myös", Heidi sanoi hymyillen ja kurotti laskemaan vettä valuvan mukinsa altaan päällä olevaan kuivauskaappiin. Siniset silmät kääntyivät katsomaan Laurin kasvoja mietteliäänä.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 09.06.19 21:08

Heidin ilmestyminen Laurin vierelle sai miehen viipyilemään liikkeissään. Brunette värähti, mutta Laurilla ei kestänyt kauaa tajuta, että se johtui viileydestä. Kai.

"Takan", Lauri puuskahti huvittuneena. "Ota ihmeessä lämmin suihku, mutta jätä takka odottamaan syksyä."
Mies käänsi huvittuneena katseensa Heidiin, joka oli epäilemättä lähdössä pian päästäkseen lämmittelemään ja vaihtamaan kuivat vaatteet ylleen. Laurin suunnitelma oli samanlainen, mutta se sisälsi myös jääkaapissa odottavan oluen korkkaamisen.

"Voinko mä ajaa kotiin ilman paitaa?" Lauri mutisi puoliääneen käveltyään käytävälle paitansa luo. Vaatekappale oli kylmänkostea, eikä mies varsinaisesti halunnut sitä iholleen. Lauri muisti likaisen ratsastuspaitansa, mutta senkään kiskominen päälle ei tuntunut yhtään miellyttävämmältä ajatukselta.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 09.06.19 21:19

"Älä tuomitse, mulla on kylmä", Heidi naurahti tärinänsä keskeltä ja tuuppasi Lauria kevyesti käsivarteen pyyhkeensä alta. Hän nappasi mukaansa molemmat märät pyyhkeet ja yhden kuivan.

Siniset silmät katsoivat Laurin paidan tutkimista virnistellen.
"Mä sanoin, että kuivausrummussa se kuivuisi nopeammin. Tai olisi ainakin lämpimämpi pukea päälle", nainen vastasi.

"En mä tiedä, vaikuttaako se sun ajokykyyn niin kovin? Jos vaikuttaa, niin sun ei kannata kyllä ajaa", Heidi lisäsi tyrskähtäen ja peittäen sitten suunsa kädellään. Onneksi Viljami oli mitä ilmeisemmin tarkistamassa aitojen kuntoa, sillä miestä ei näkynyt eikä sen paremmin kuulunutkaan tallissa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 10.06.19 7:11

Lauri katsahti Heidiä toinen kulma koholla, huulet yllätyksestä raollaan: jopas ampui Näyhö kovilla. Miehen sormet nostivat kostean paidan pois telineeltä ja niputtivat sen siistiksi nipuksi.
"Ei se minun ajokykyyni vaikuta, lähinnä mietin millaisen leiman saan naapureilta otsaan, kun marssin kotiin näin", Lauri puuskahti suupieli nykien ja viittoi ratsastushousujen ja paljaan ylävartalon yhdistelmää.

"Hei", Lauri ähkäisi muistettuaan, ettei kesäinen sää ollut hellinyt Orijokea vielä ikuisuuksia. "Onhan mulla se takki."
Mies harppoi kaapilleen, josta löytyvä softshelltakki sai Laurin virnistämään voitonriemuisesti.
"Jos järkytän silminnäkijöitä nyt vähemmän", Lauri mutisi kiskottuaan takin päälleen. Se ei tuntunut erityisen mukavalta paljaalla iholla, mutta oli tyhjää parempi.

"Ajattelin ratsastaa Malachain huomenna ajan kanssa läpi", Lauri virkkoi samalla, kun varmisti, että oli siirtänyt auton avaimet ratsastushousujensa taskuihin. "Heti aamulla. Tuletko katsomaan?"
Kysymystä seurasi pieni, viaton virnistys, kun tummien silmien katse nauliintui Heidiin.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 10.06.19 14:49

Siniset silmät vaelsivat luvan kanssa erikseen esitellyllä vartalolla. Ne viipyilivät liioitellun pitkään lihaksia ihailemassa ja palasivat sitten mietteliään näköisenä Laurin kasvoihin.
"En mä usko, että kukaan valittaisi", Heidi mutisi analyysinsa ääneen ja seurasi sitten kuinka mies kiirehti takaisin satulahuoneeseen.

"Saattaa olla", brunette vastasi hymyillen jo huomattavasti maltillisemmin.

Laurin seuraava ehdotus ja sitä seurannut virne sai naisen hymyilemään hieman lämpimämpää hymyä.
"Tottakai. Mun piti tänään tehdä rehutilauksia, mutta en kyllä rupea märissä vaatteissa mitään laskemaan. Parempi hoitaa nekin huomenna sitten alta pois heti aamulla", Heidi vastasi pitäen katseensa tummissa silmissä.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 10.06.19 17:50

"Hienoa", Lauri hymähti ja kaavaili jo kysyvänsä Heidiä valmentamaan, kun nainen alkoi selittää rehutilauksista. Ehkä niissä olisi mietittävää kerrakseen, sillä Malachailla olisi todennäköisesti vapaan jälkeen energiaa ja orin päänmenoksi joutuisi keksimään yhtä sun toista.

"Mutta joo, kai sitä täytyy kotiin päin lähteä", Lauri puuskahti hymyillen ja varmisti vielä, että oli ottanut kaiken omaisuutensa mukaan. Tallipiha oli täynnä rapakoita ja Lauri väisteli niitä harppoessaan autolleen, jonka oli parkkeerannut Heidin lava-auton viereen. Miehen katse kävi häntä seuranneessa brunetessa, ennen kuin Lauri avasi kuskinpuoleisen oven ja istui autoonsa sateensuojaan.

"Huomiseen", mies sanoi ja huiskautti kättään. Laurin sormet hakeutuivat ovelle, mutta mies jäi odottamaan Heidin vastausta ennen sen sulkemista.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 10.06.19 18:12

"Odotan vain sitä lämmintä suihkua ehkä kaikkein eniten", Heidi vastasi naurahtaen ja seurasi sitten Lauria vesisateeseen. Olkapäillä oleva pyyhe tarjosi vähän paremman sateensuojan, mitä Laurin paita, mutta nainen ei sanonut sitä ääneen.
Heidi kaivoi avaimet taskustaan ja painoi Fordin ovet auki samalla, kun hyvästeli ensimmäisenä autoonsa selvinneen miehen.

Raptorissa ei tapahtunut muutoksia ja nainen painoi avausnappia uudemman kerran, odottaen huomiovalojen syttymistä. Mitä tahansa merkkiä siitä, että ajoneuvo olisi rekisteröinyt sen avainten komennon.

"Voi vittu", Heidi älähti ja nykäisi ovenkahvasta ihan varmuuden vuoksi. Se ei auttanut.
"Voi vitun vitun vittu", nainen kirosi lisää ja siirsi katseensa auton avaimiin. Ne olivat mitä ilmeisemmin hörpänneet vettä jossain välissä ihan reilummin, sillä tarkemmalla tuijottamisella Heidi näki sateesta riippumattoman tipan muovin saumassa.
Milo seisoi korvat luimussa auton vierellä, kun koiran omistajan katse hakeutui sinisen auton ovenkahvalle.

Sinetin rikkomalla hän saisi auton avattua, mutta varashälyttimiä se ei kytkisi pois päältä. Eikä ajatus maalipinnan vahingoittamisesta houkutellut juurikaan, sillä kotona odotti kuiva vara-avain vaihtoehto.
"Voi vittu", Heidi huokaisi syvään ja sulki silmänsä kaatosadetta vasten.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 10.06.19 18:17

Heidin suusta kantautuva kiroilutulva oli kaikkea muuta mitä Lauri oli odottanut kuulevansa. Mies kurtisti kulmiaan ja tajusi nopeasti, ettei bruneten tuijottama autonavain toiminut. Kun nainen sulki silmänsä ja seisoi sitten sateessa pelottavan hiljaisena, Lauri teki nopean päätöksen.

"Kai sulla on vara-avain?" mies huikkasi. "Voin mä heittää teidät kotiin."
Laurin katse kävi läpimärässä koirassa, jollaista mies ei yleensä kuljettanut maasturissaan, mutta jonka vuoksi ei jättänyt tarjoamatta kyytiä.

"Ei se ole iso vaiva", Lauri huomautti vielä, koska Heidi tuntui turhautuneen avainten toimimattomuuteen ihan tosissaan. Autossa sateensuojassa istuva mies toivoi, että brunette kykenisi yhtä nopeisiin päätöksiin, tai muuten auto lainehtisi vettä Heidin kastellessa itsensä vettä valuvaksi uudelleen.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 10.06.19 18:36

Heidi siirsi katseensa omassa autossaan edelleen istuvaan Lauriin turhautuneena. Naisesta tuntui, että hän oli vähän väliä löytänyt itsensä tilanteista, joissa toisen apua oli tarvittu. Kuten nytkin.
Vaikka olisihan hän ihan yhtä hyvin voinut pyytää Viljamilta apua, jos Lauri ei olisi siinä ja jälleen kerran tarjonnut apuaan.

Uuden huokauksen myötä Heidi nyökkäsi ja käveli citymaasturin takaosan luokse, heittäen sylissään olleet kosteat pyyhkeet tyhjän tavaratilan suojaksi. Milo hyppäsi autoon varovasti ja nainen kiersi itse auton tutuksi tulleelle matkustajan puolelle.
"Yritä tässä sitten esiintyä itsenäisenä naisena, kun joka hetki saat olla pelastamassa mua milloin mistäkin pulasta. Ei sun ihan näin kovin tarvitsisi todistaa sun ritarillisuutta", Heidi totesi suljettuaan oven ja tämän huulilla kävi pieni virnistys.

"Mutta kiitos joka tapauksessa, en tiedä taas miten voisin korvata tämän", nainen lisäsi ja sääti autossa omalta puoleltaan lämpöjä korkeammaksi. Auton penkin suojaksi siirtynyt pyyhe ei tarjonnut enää sitä pientä lämpöä. Siniset silmät katsoivat auton ajamiseen keskittynyttä Lauria mietteliäinä.

"Kelpaisiko sauna ja ruoka korvaukseksi?" kysymys esitettiin äänellä, jonka kaivattu kepeys rakoili hieman hillityn innostuksen ja odotuksen vuoksi.
"Jos siis jaksat ja haluat ja viitsit ja kaikkea", Heidi lisäsi vielä hymyillen liioitellun suloisesti. Ehkä kuivat vaatteet ja ruokaa saatuaan toinen reissu tallille ei tuntuisi ihan niin turhauttavalta?

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 10.06.19 19:19

Lauri vain hymyili itsekseen, kun Heidi puhui itsenäisyydestään. Mies starttasi auton, jonka pyyhkijät joutuivat heti töihin. Pilvimassa näytti rakoilevan joltain suunnilta, mutta Lauri käänsi autonsa risteyksestä juuri siihen suuntaan, jonne tummat pilvet tuntuivat pakkaantuvan.

"Sauna ja ruoka?" Lauri toisti Heidiä vilkaisten. Miehen suupieli nykäisi, kun tämä palautti katseensa hiljaiseen tienpätkään.
"Jos puolialaston vieras on ok", Lauri virkkoi hitaasti, pitäen katseensa taktisesti poissa vieressään matkustavasta brunetesta. Kuinka mies olisi voinut kieltäytyä tarjouksesta, joka sisälsi seuran lisäksi sellaista luksusta?
"Koukataan mun kautta, niin ei tarvitse sietää paljasta pintaa", Lauri mutisi ja kääntyi seuraavasta risteyksestä oikealle.

Matka Heidin luo sujui piiskaavasta sateesta ja nopeasta vaatteidenhakureissusta huolimatta nopeasti. Lauri nappasi vaihtovaatteensa ja täysin puhtaan, mutta märän paitansa sekä läpimärät shortsinsa mukaan, ennen kuin harppoi Heidin perässä talolle. Eteisessä mies empi hetken, ennen kuin avasi takkinsa vetoketjun.
"Saadaanko nämä kuiviksi?" Lauri ähkäisi pidellen käsissään liki vettä valuvaa vaatemöykkyä. "En muistanut jättää näitä kotiin."

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 10.06.19 19:40

"En laittaisi hanttiin", Heidi vastasi pehmeän virneen pitäessä pintansa lopun ajomatkan ajan. Nainen mietti miten Laurilla oli aina keino saada hänet hyvälle tuulelle tilanteesta huolimatta. Nytkin hän oli märkä, edelleen kylmissään ja auton avaimet kosteusvaurion kärsineenä, mutta hymyileminen tuntui silti hirvittävän helpolta.

Heidi naurahti ääneen ja nappasi Laurin käsissä olevat vaatteet käsiinsä.
"Eiköhän", nainen vastasi ja nappasi vapaalla kädellään Milon kaulapannasta kiinni. Pesuhuoneeseen päästyään Heidi päästi koirasta irti ja tunki Laurin vaatteet ensitöikseen kuivausrumpuun.

Milon karva kuivui pyyhkeillä nopeasti sen jälkeen, kun nainen oli sytyttänyt valmiiksi ladatun saunanpesän. Hengästyneenä Heidi ilmestyi pesuhuoneen ovensuuhun.
"Tarviitko sä vielä pyyhekuivausta ennen saunaa?" siniset silmät tuikkivat aavistuksen tämän siirtäessä katseensa Laurin kasvoihin.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 10.06.19 19:54

Lauri jäi hölmistyneenä seuraamaan hänen vaatteensa mukaansa napannutta ja koiransa kanssa talon spa-osastolle kadonnutta Heidiä. Softshelltakki alkoi hiostaa iholla, joten eteiseen jäänyt mies riisui sen pois siitä huolimatta, että tunsi olonsa tyhmäksi seistessään paidattomana.

"Enköhän pärjää ilmankin", Lauri virnisti huvittuneena. Heidin takaa kuuluva kiukaan tulipesän rätinä kertoi tehonaisen laitettua saunan lämpiämään, joten Laurille ei jäänyt sitäkään vähää.
"Mene sä suihkuun lämmittelemään", mies mutisi luoden Heidiin merkitsevän katseen, ennen kuin poistui muina miehinä kohti keittiötä, joka oli tullut varsin tutuksi.

Milo jolkotti Laurin perässä keittiöön, kävi vesikupillaan ja käveli pois seurattuaan hetken hanasta vettä laskevan miehen liikkeitä. Lauri kaivoi kaapista korkean juomalasin, täytti sen vedellä ja huokaisi syvään. Miten hän olikin taas päätynyt Heidin luo? Missä vaiheessa siitä oli tullut niin luontevaa?

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 10.06.19 20:06

Heidille ei jäänyt juurikaan vaihtoehtoja, ei sillä, etteikö suihku olisi houkutellut suuresti sillä hetkellä. Nainen sulkeutui pesuhuoneeseen, riisui nihkeät vaatteet päältään ja sukelsi suihkun lämpöön. Puiden iloinen rätinä ja puusaunasta leijaileva tuoksu sai Heidin melkein uskomaan siihen, että olisi itse nauttimassa lämpenevästä saunasta.

Virtaava vesi toi lämmön takaisin viileälle iholle. Puolessa välissä hiustenpesua nainen kävi lisäämässä hyvää vauhtia lämpenevään saunaan puita ja huuhteli sitten hoitoaineet päästään. Hän jätti kuivan pyyhkeen Laurille ja valtavaan froteepyyhkeeseen kääriytyneenä asteli takaisin asunnon puolelle.

"Sauna on varmaan aika pian valmis. Lämpeää koivulla tosi nopeasti onneksi", Heidi kertoi tyytyväisenä huokaisten löydettyään miehen keittiöstä. Märät hiukset tiputtelivat vesipisaroita pyyhkeelle ja lattialle naisen ympärille, kun tämä tutki hymyillen tummien silmien katsetta.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 10.06.19 20:11

Lauri hörppi vesilasin nopeasti tyhjäksi, mutta jäi nojailemaan keittiötasoon ajatuksiinsa vaipuneena. Kylpyhuoneesta kantautuva suihkun tasainen kohina katkesi hetkeksi, mutta jatkui taas hetken kuluttua. Lauri kierrätti katsettaan keittiössä, muttei osannut liikahtaa mihinkään odottaessaan Heidin paluuta suihkusta.

Pyyhkeeseen kietoutuneen bruneten kasvoille piirtynyt hymy tarttui Lauriin. Mies nyökkäsi vastaukseksi ja siirsi ajatuksensa löylyihin, jotka kelpasivat rankan päivän päätteeksi enemmän kuin hyvin.
"Kiitos", Lauri hymähti ja nytkähti liikkeelle. Mies käveli Heidiä kohti katse sinisissä silmissä ja hipaisi ohimennen naisen käsivartta, jonka iho oli kostea.

"Nähdään kohta", Lauri mutisi hiljaa, liikahti taas ja hymyili itsekseen.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 10.06.19 20:36

"Mmmh", Heidi hymähti ja lämmöstä huolimatta värähti Laurin kosketuksesta. Nainen huomasi seisovansa edelleen keittiön ovensuussa, kun pesuhuoneesta kuului jo suihkun äänet.
Syvään huokaisten Heidi pakotti jalkansa liikkeelle ja siirtyi valitsemaan kuivia vaatteita kaapistaan. Sateen jättämä kylmyys oli vaihtunut miellyttävän sopivaan lämpötilaan ja hetken nainen kuunteli kattoa vasten kohisevaa sadetta.

Viininpunainen t-paita ja vaaleanharmaat lökärit tuntuivat sillä kertaa parhaimmilta valinnoilta. Hän ajatteli aloittavansa ruoan valmistamisen sillä välin, kun Lauri nauttisi saunan pehmeistä löylyistä. Jo pelkkä ajatus saunasta sai Heidin janoiseksi ja avatessaan jääkaapin oven, sinisten silmien katse pysähtyi ylähyllylle unohtuneisiin kaljatölkkeihin.
Hetken mielijohteesta nainen nappasi yhden niistä käteensä ja käveli pesuhuoneen ovelle. Koputuksen jälkeinen saunasta kantautuva "niin?" veden sihahduksen siivittämänä antoi Heidille varmuuden avata oven.

"Toin sulle kaljan, jos maistuu. Jätän sen tähän hyllylle", brunette kertoi hymyillen ja sulki sitten itsensä jälleen ulos pesuhuoneesta.

Ensimmäiseksi Heidi päätti tehdä salaatin.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 10.06.19 20:40

Lauri oli ehtinyt jo suihkun kautta lauteille ja heittänyt pari kauhallista löylyä kiukaalle, kun kylpyhuoneen oveen koputettiin. Mies kohotteli kulmiaan Heidin tuomalle saunaoluelle, mutta päätyi hymyilemään itsekseen ja kapuamaan alas lauteilta oven sulkeuduttua naisen perässä. Päivän päätteeksi olut maistui paremmalta kuin Lauri olisi voinut kuvitellakaan ja saunaan palattuaan mies heitti lisää löylyä, siemaisi oluttaan ja nojasi päänsä seinään sulkien hetkeksi silmänsä.

Lauri ei tiennyt, kauanko oli viihtynyt saunassa, mutta tunsi olonsa rentoutuneeksi palatessaan keittiöön tyhjä oluttölkki mukanaan.
"Se teki hyvää", mies hymähti ja haroi kosteita hiuksiaan. Lauri oli kiskonut päälleen mustat farkut ja valkoisen t-paidan, jotka olivat tulleet ensimmäisenä vastaan vaatekaapista miehen käydessä kotonaan vain nopean pyörähdyksen verran.

"Voinko auttaa jotenkin?" Lauri kysyi ruokaa valmistelevalta Heidiltä.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 10.06.19 20:50

Perussalaatin tehtyään Heidi otti jääkaapista jauhelihan pöydälle lämpenemään ja kaivoi kaapeista syvän kattilan ja paistinpannun. Spagetti ja jauhelihakastike olisivat hyvä, nopea ruoka siihen hetkeen.

Jauheliha ruskistui hyvää vauhtia Laurin ilmestyessä keittiöön saunanraikkaana. Pesuaineen tuoksu täytti Heidin hajuaistin ja tämä veti syvään henkeä, kääntyen hymyillen katsomaan miestä.
Miten helpolta tuntui ajatus ottaa muutama askel lähemmäs toista ja upottaa sormensa tämän märkiin hiuksiin.

"Saat itse päättää", nainen aloitti virnistäen aavistuksen.

"Kastikkeen teko, pöydän kattaus tai maisemista nauttiminen", Heidi luetteli ja kallisti aavistuksen päätään. Hän ei tiennyt muistiko toinen vielä taannoisen keskustelun, joka oli käyty Laurin omassa keittiössä.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Sähköä ilmassa - Sivu 2 Empty Vs: Sähköä ilmassa

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa