Kohti kesäkuntoa

Sivu 1 / 3 1, 2, 3  Seuraava

Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 04.05.19 21:08

5.5.2019 Runiacissa @Heidi N.:n kanssa, suljettu
#runiac #orijoki

Vargasin laukka pyöri hyvin kaarteen läpi, kun Lauri käänsi orin lyhyemmällä tiellä kohti sinivalkoista pystyä. Heidin estetreenit tuntuivat jo nyt treeneiltä, vaikkei estekorkeus ollut todennäköisesti vielä lähelläkään maksimia.
"Se ei suoristunut", Lauri kommentoi heti esteen jälkeen. Vaikka hyppy oli ollut hyvä, Heidi oli painottanut koko valmennuksen ajan suoruutta, jota nainen oli testannut alkuverryttelyn linjasta lähtien.

Puoliveriori Laurin alla pärskähteli. Sillä oli hyvin intoa ja se imi kohti esteitä, mutta tuntui tavallista liukkaammalta. Yleensä tasaisesti kuin juna etenevä Vargas muistutti lähinnä saippuanpalasta, mikä oli eittämättä seurausta kevyemmästä sileänjaksosta.
"Treenataan varmaan sileällä seuraavan kerran", Lauri irvisti Heidille kääntäessään Vargasin toiselle laukkavoltille, koska ensimmäinen oli levinnyt orin puskiessa lapa edellä kohti kentän aitaa.

Uusi lähestyminen pystylle oli suorempi. Laukka pyöri hyvin ja Lauri antoi Vargasin sujua estettä kohti hellittäen kohti pystyä niin, että ori sai tilaa ponnistaa hyppyyn. Se oli varsin kelvollinen hyppy, jonka jälkeen Lauri vilkaisi automaattisesti Heidin ilmettä ja siirsi Vargasin hetkeksi raviin. Miehen suupieli nykäisi, kun tämä hillitsi analysointinsa ratsastuksestaan jättäen ne sille, joka oli tänään valmentajan roolissa.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 04.05.19 21:31

Kohti kesäkuntoa Laurivargasheidivalkkatoukokuu

Heidi tuijotti Vargasia herkeämättä ja nyökkäsi Laurin sanoille mietteliään näköisenä. Ori näytti nauttivan menosta, mutta oli esteen päällä jättänyt takapäänsä aavistuksen oikealle.
"Älä käännä sitä esteen päällä niin paljon, pelkkä ajatus oikeasta tai vasemmasta laukasta pitäisi riittää", nainen sanoi, antaen pienen hymyn nousta kasvoilleen.

"Sä voit laittaa sille vaikka puomikujan jossakin vaiheessa, sitä voi mennä oikeastaan missä askellajissa vain. Hevonen hahmottaa paremmin suoruuden ja selässä olija huomaa milloin ratsu todella kulkee suorassa", Heidi sanoi ja seurasi uuden lähestymisen, joka oli parempi. Tyytyväinen hymy levisi naisen kasvoille, kun tämä nyökkäsi hyväksyvästi.

"Se oli parempi, pitää vielä vain saada kaikki hypyt tasaisesti hyväksi. Vargas on ehkä tänään vähän mietteliäs, se heijastaa sun oman fiiliksen aika suoraan, eikö?" Brunette tiesi, ettei olisi ihan jokaiselle valmennettavalle voinut puhua ihan niin vihjailevasti, mutta Lauri oli onneksi Lauri.
"Ihan hyvin se kuitenkin meni. Olisi voinut mennä kyllä tasaisemmin", Heidi lisäsi virnistellen.


Viimeinen muokkaaja, Heidi N. pvm 06.05.19 17:01, muokattu 2 kertaa

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1014

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 04.05.19 21:43

"Hmm, no, tatsi on ehkä tänään vähän hukassa", Lauri vastasi itsekseen hymyillen. "Niin ratsastajalla kuin ratsullakin."
Tummien silmien katse kävi brunetessa, ennen kuin kimon satulassa istuva mies nosti laukan ja jäi työstämään sitä hetkeksi pääty-ympyrälle.
"Tulenko vielä kerran?" Lauri huikkasi kohteliaisuudesta, vaikka oli jo tehnyt päätöksen.

Lauri ei seurannut, korottiko Heidi pystyä, vaan ratsasti ilmaa Vargasin laukkaan ja huolehti samalla, että paino ohjien päässä pysyi höyhenenkevyenä. Vargas oli koko kevään ollut kevyt edestä ja Lauri halusi pitää asian sellaisena, koska ori oli ollut miehelle tullessa huomattavasti etupainoisempi. Nyt, kun sitä oli treenattu tavoitteellisemmin ja ruokinta oli kunnossa, koko hevonen oli tasapainottunut lihaksistoltaan ja sitä myötä ratsastettavuudeltaan.

Vargas ei tuntunut väsyneen, sillä sen laukkaan tuli uutta pontta Laurin kääntäessä orin vielä viimeisen kerran linjalle kohti pystyä. Mies suoristi puoliverisen huolella, naulitsi katseensa kentän toiseen päätyyn ja tunnusteli laukkaa. Se pyöri hyvin, mutta Lauri teki pari puolipidätettä tukiessaan Vargasia pohkeella varmistaen samalla, että laukka kantoi tasalaatuisena ponnistuspaikkaan saakka.

"Parempi?" Lauri huikkasi ratsastettuaan linjan huolella loppuun myös esteen jälkeen. Vargas venytti tyytyväisenä kaulaansa, kun mies nousi hetkeksi kevyeen istuntaan ja antoi ohjien lipua pidemmiksi. Ruunikonkimon askel venyi kuin itsestään, kunnes oli aika siirtyä loppuraveihin.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 04.05.19 22:27

"Tule vaan", Heidi vastasi ja kävi nostamassa esteen kymmenisen senttiä korkeammaksi. Pysty oli nyt 145cm korkeudessa, eli kokonaiset viisitoista senttiä ratsukon tämänhetkistä ratakorkeutta ylempänä.

Brunette peruutti aavistuksen kauemmas esteestä, Lauri sai Vargasin tasapainoisesti linjalle ja hevonen näytti syttyvän edessään olevasta pystystä. Tyytyväinen virne kohosi Heidin huulille miehen tuodessa valkean ratsunsa tyylipuhtaasti esteen yli.

"Huomattavasti", nainen kertoi ja seurasi miten Vargasin askel piteni. Siitä näki selvästi, että se oli rakennettu kestämään maastoesteradoilla.
"Kyllä teistä ihan hyvä ratsukko saadaan aikaiseksi", brunette sanoi ravaavalle Laurille ja nappasi päälimmäisen puomin kainaloonsa. Normaalitilanteessa samalla vaivalla olisi mennyt kaksi tai kolmekin puomia, mutta raskauden edetessä Heidi ei halunnut enää rasittaa itseään ihan niin paljoa.
"Ehditkö sä käydä siellä maastossa jo sen kanssa? Vivia voi lähteä näyttämään hyviä laukkasuoria vaikka Lollon kanssa, jos tahdot. Näyttäisin toki itse, mutta pitänee odottaa syksyyn sen suhteen."
Kevyt virne pysyi Heidin kasvoilla, vaikka tämän verkkokalvoille nousikin kuva viime maastoretkestä Laurin kanssa. Nainen oli onnellinen, että ei ainakaan vielä ollut jännittynyt hevosten seurassa normaalia enempää, vaikka Zeviä ei ollutkaan käsitellyt sen päivän jälkeen enää.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1014

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 04.05.19 22:43

Lauri kohotteli suureleisesti kulmiaan Heidin kommentille.
"Ai me ei olla vielä?" mies murahti puoliääneen huvittuneisuutta äänessään. Kai oli ihan hyvä, että joku huolehti Merikannon jalkojen pysyvän visusti maanpinnalla silloin, kun ne eivät olleet jalustimilla.

"Ehdin, mutta parhaat laukkasuorat jäivät vielä löytämättä", Lauri vastasi. Mies oli maastoillut talvellakin, mutta silloin reittivalinnat olivat perustuneet hyväpohjaisiin pätkiin.
"Jos aikataulut osuvat yhteen, niin miksipäs ei", Lauri jatkoi vielä, sillä hänelle oli hyvin pitkälti se ja sama, tutustuisiko hän maastoihin itsenäisesti vai Vivian kanssa. Nainen ei ollut tullut kovinkaan tutuksi, mutta silläkään ei oikeastaan ollut merkitystä.

"Tai sitten odotetaan syksyyn", Lauri lisäsi hetken ravattuaan ja vilkaisi Heidiä olkansa yli. Brunette kantoi puomia ja näky sai Vargasin satulassa keventävän miehen puuskahtamaan:
"Anna minä puran esteet."
Laurin mieltä kaihersi vieläkin Zevin kanssa tapahtunut tapaturma maastossa, eikä mies halunnut olla osallisena Heidin raskauden vaarantamiseen enää millään tavalla. Kentällä seisominen ja Laurin sanallinen piiskaaminen ratsastuksen saralla oli sallittua, mutta puomien roudaaminen ei.

Lauri liukui alas Vargasin satulasta jo ennen kuin ori oli ehtinyt pysähtyä kunnolla.
"Tämä ei vaaranna sinua, tehdään vaihtokauppa", mies ehdotti hymyillen tarjotessaan Heidille orinsa ohjia samalla, kun tarttui bruneten pitämään puomiin suosuttelevasti hymyillen.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 04.05.19 23:02

Syksyyn oli vielä pitkä aika, vaikka lähestyvä synnytys alkoikin aiheuttaa Heidille pieniä kauhun ja onnen kaltaisia tuntemuksia. Erityisesti keskustelu synnytysvalmennuksista Jessen kanssa oli saanut ajatukset siirtymään yhä enemmän elokuuhun.

Laurin hypätessä vauhdissa orinsa selästä sai Heidin pysähtymään hämmentyneenä. Siniset silmät katsoivat arvioiden miehen ojentamia ohjia.
"En mä muutamasta puomista rikki mene", nainen kommentoi, mutta otti silti Vargasin ohjista kiinni, irroittaen samalla pitelemästään puomista.
"Mutta ehkä se on hyvää loppuverryttelyä sulle sitten tämän kerran", Heidi sanoi, koska ei myöskään halunnut Laurin ajattelevan, että loukkaantuisi toisen avusta.

"Sä olet kyllä ihmeen ritarillinen tyyppi", brunette lisäsi virnistäen ja mietti mitä kaikkea Lauri oli vuokseen siihen saakka tehnyt.
"Kiitos siitä", Heidi sanoi vielä ja lähti kävelemään Vargasin kanssa loppukäyntejä kenttää pitkin.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1014

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 04.05.19 23:13

"En mä niin ajatellutkaan, mutta pidetään pikkutyyppi tyytyväisenä", Lauri totesi yrittäen korostaa sitä, kuinka ei nimenomaan pitänyt Heidiä heikkona. Ei, se käsitys oli päinvastainen. Mies ei kuitenkaan jatkanut käsitystensä avaamista, vaan suuntasi puomi mukanaan kohti kentän nurkkaa. Heidin lisäys sai Laurin kuitenkin pysähtymään vielä hetkeksi ja vilkaisemaan brunettea huvittuneena.
"Kunhan siivoan omat sotkuni", mies totesi. "Mutta ole hyvä vaan."

Puomien ja estetolppien kantamisessa ei kestänyt kauaa. Lauri jäi nojailemaan kentän aitaan odottaessaan, että Heidi ja Vargas saapuisivat keskeneräiseltä kierrokseltaan.
"Jatkanko minä, vai onko teillä hyvä flow menossa?" Lauri tiedusteli hillitsemättä virnettään. Vargasin askel oli rauhallinen, kun ori käveli taluttajansa vierellä. Jos kyse olisi ollut alkukäynneistä, ruunikonkimon ilme olisi voinut olla eri, mutta Lauri oli melko varma, ettei se olisi siinäkään tilanteessa pelleillyt. Vargas oli tottunut Heidin käsittelyyn ja tiesi, ettei kovapäisempiin oreihin mieltynyt nainen katsonut Merikannon pääsääntöisesti hyväkäytöksisen orin machoiluyrityksiä hyvällä.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 04.05.19 23:23

Vargas oli kovin miellyttävä hevonen, Heidi tutkaili sen rauhallista yleisilmettä kävellessään orin vierellä. Nainen huomasi arvostavansa yhä enemmän tasaisuutta ja tietynlaista nöyryyttä käsittelemissään hevosissa. Malachai ja Zevi eivät todella olleet tasaisia tai nöyriä hevosia, niiden motivoimiseen tarvittiin todella paljon työtä.

"Jatka sä vain, sun hevonen se kuitenkin on", Heidi sanoi pysähdyttyään Laurin eteen. Hymy viipyili naisen huulilla tämän ojentaessa ruskeat nahkaohjat takaisin tummaverikön sormiin. Ruskeisiin silmiin oli helppo uppoutua, mutta Heidi muisti oman paikkansa Laurin elämässä ja laski katseensa vaalean kentän pohjalle.
"Vaan mahtaakohan se haluta lähteä sun matkaan enää?" nainen kysyi, kun Vargas jäi haistelemaan kävelyn sijaan bruneten käsiä ja tämän mahaa sinisen paidan läpi.

Heidi kosketti nihkeän orin kaulaa hymyillen, tyytyväisenä siitä, että pystyi olemaan niin rentona kimon lähellä. Siniset silmät kohtasivat uudemman kerran tummanruskeiden silmien katseen.
"Ehkä mun pitää kävellä teidän kanssa", Heidi totesi hymyillen, valmiina asettumaan Laurin askeleeseen, mikäli tämä haluaisi hänet seurakseen vielä muutaman kierroksen ajaksi.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1014

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 04.05.19 23:33

Lauri huomasi, että sinisten silmien katse putosi alas tavallista nopeammin, kun Heidi ojensi ohjat takaisin miehelle. Syvällä sisimmässään Lauri tiedosti syyn naisen käytökseen, vaikka olikin yrittänyt olla ajattelematta asiaa liikaa - melko huonoin tuloksin, mutta kuitenkin.

"Ei varmaan", Lauri hymähti katsoen oriaan, joka oli tavattoman kiinnostunut Heidin raskauskummusta. Vargas ei normaalisti ollut niin huomionhakuinen, mutta ori näytti aistivan edessään seisovan naisen tilan.
"Kyllä valinta taitaa olla aika selvä. Enkä kyllä ihmettele lainkaan", Lauri naurahti ja vilkaisi Heidiä tavoitellen naisen katsetta.

Lauri nyökkäsi Heidin ehdotukselle ja otti ensimmäisen askeleen. Vargas seurasi verkkaisesti odottaen selvästi, että Heidikin ehtisi mukaan.
"Kiitos taas tästä", Lauri sanoi katse vierellään kävelevässä naisessa. "Oli tehokasta. Tasataan tilit taas jotenkin."
Mies mietti sanavalintaansa hetken, mutta käänsi sitten katseensa eteenpäin itsekseen hymyillen.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 05.05.19 12:32

Heidin hymy syventyi Laurin sanojen myötä ja tämä vastasi miehen katseeseen. Vargas viivytteli ja brunettea hymyilytti vielä lisää lähtiessään kävelemään kaksikon vierellä puiden varjostamaa pitkää sivua pitkin eteenpäin.

"Ole hyvä vaan. Pitää jonkun huolehtia sun kesäkuntoon saattamisesta, eikö?", nainen vastasi katsoen Laurin tummiin silmiin vakaasti, kevyt virne huulillaan. Niiden katse sai edelleen Heidin ajatukset solmuun ja vatsanpohjan kutittelemaan, vaikka brunette yritti parhaansa olla ajattelematta niitä. Olla antamatta sille liikaa valtaa itsessään.

Laurin takaisinmaksuun olisi ollut liian helppo vastata kiusoitellen miestä edes hetken ajan, mutta Heidi piti kielensä kurissa.
"Eiköhän me jotain keksitä vastapalveluksi", nainen kuitenkin sanoi diplomaattinen hymy kasvoillaan.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1014

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 05.05.19 13:28

"Ai?" Lauri murahti huvittuneen yllättyneesti. Kesäkunto ei kuulunut miehen to do -listalle, koska niin pitkään kuin hän jaksaisi ratsastaa yhtä hyvin kuin tällä hetkellä, kunto olisi riittävä. Eikä Laurilla olisi oikeastaan ollut edes aikaa lisätä lenkkeilyä ja niitä satunnaisia salireissuja, jos meinasi kulkea valmentamassa yhtä aktiivisesti kuin tällä hetkellä.

"Mm-h, niin ajattelinkin", Lauri totesi Heidin hymyilyyn. "Turha kierrättää rahoja moneen kertaan."
Ohjien päästä löyhästi pitävä mies oli vetänyt raha-kortin esiin tahallaan, koska sitähän hän oli tarkoittanut: tallivuokran, Malachain ratsastamisen ja valmennusten välistä tasapainottelua.

Lauri vilkaisi Vargasin sieraimia sivusilmällään. Ori ei enää puuskuttanut, mutta mies päätti jatkaa vielä yhden kokonaisen kierroksen.
"Pitäisi varmaan ratsastaa myös Malachai", Lauri totesi puoliääneen alettuaan miettiä, kuinka musta ori oli jäänyt vähän vähemmälle huomiolle kuluneella viikolla.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 05.05.19 13:52

Heidiä hymyilytti Laurin hämmästynyt reaktio kesäkunnosta puhumisesta. Kyllä hän nyt tiesi, että mies oli hävyttömän hyvässä kunnossa. Sen lisäksi tämän ratsastaminen oli vaivatonta, joten syytä huoleen ei oikeasti ollut.
Hän kyllä keksi tapoja kuntoilla monipuolisesti, mutta ei sanonut ajatuksiaan ääneen saakka.

"Nimenomaan", Heidi vastasi raha-asiaan. Laurille valmennuksien pitäminen auttoi miestä myös Malachain selässä, eikä toisen hikeen saattaminen tuntunut sillä tavalla työltä. Ehkä juuri siksi oli mukavan helppoa soveltaa kierrätettyjä palveluksia Laurin tallivuokran suhteen.

"Voin kyllä hoitaa Vargasin loppuun, jos haluat ottaa mustan paholaisen heti tähän perään?" Heidi ehdotti ja siirsi katseensa Lauriin.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1014

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 05.05.19 13:59

Lauri tuijotti sinisiä silmiä mietteliäänä: oliko millään tapaa kohteliasta antaa Vargasia Heidin hoidettavaksi? Vai olisiko nimenomaan ollut epäkohteliasta kieltäytyä tarjouksesta?
"Kyllähän se nopeuttaisi, jos suinkin viitsit", Lauri päätyi vastaamaan. Vargas pysähtyi portille kuin olisi ymmärtänyt kaksikon puheet ja seisoi tavallistakin patsasmaisemmin odottamassa, että orin omistaja sai kentän portin avattua ja ojennettua ohjat Heidille.

Malachain olemus huokui Heidin mainitsemaa paholaista ensisilmäyksestä lähtien. Ori antautui kyllä kiinni, mutta uhittelu alkoi ensimmäisestä askeleesta lähtien ja Lauri joutui muistuttamaan Malachaita siitä, saiko taluttajan takista yrittää ottaa kiinni vai ei.
"Tämä on kyllä yksi perkele", Lauri huomautti tyynesti taluttaessaan Malachain hoitopaikalle, jonka vastapäätä Vargas seisoi kiinnitettynä pesukarsinassa.

"Mutta eiköhän se tästä, kunhan pääsee liikkumaan", Lauri jatkoi tarttuessaan harjaan. Malachain korvat painuivat luimuun, kun pölyharja kosketti orin jo valmiiksi kiiltävää karvaa.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 05.05.19 14:19

Heidi valutti Vargasin estesatulan varoen orin selästä pois. Valkoinen karva oli tummunut hiestä huovan alta. Nainen ehti juuri viedä satulan varustehuoneeseen, kun Lauri tuli Malachain kanssa talliin.

"Niinhän se on. Mutta niin pirun nätti ja kyvykäs", Heidi vastasi virnistellen ja seurasi miten mies kiinnitti mustan orin hoitopaikalle.

"Trinasta ja siitä tuli tosi komea orivarsa, Javachai", nainen kertoi hymyillen.
Heidi virutti lämpimällä vedellä Vargasin hionnutta karvaa verkkaisesti. Kimo seisoi hievahtamatta paikallaan, tosin kuin vaatapäätä seisova musta ori. Sen egon päälle kävi kovin seisoa toisen orin kanssa vastakkain, vaikka se kyllä oli joutunut sietämään niitä koko ikänsä.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1014

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 05.05.19 14:33

Lauri jätti vastaamatta Heidin puolusteleviin ominaisuuksiin, joiden vuoksi musta ori naisen tallissa seisoi - koska pelkän luonteen puolesta sitä ei olisi pitänyt kukaan.

"Aivan", Lauri mutisi muistellen, oliko Trina se voikko tamma, joksi mies sitä epäili. "En kyllä epäile yhtään."
Lauri jatkoi Malachain harjaamista ja kumartui pian puhdistamaan orin kaviot. Ne pysyivät hyvin ylhäällä vielä siinäkin vaiheessa, kun oli suojien vuoro.
"Sillä ei vielä jälkeläisiä olekaan", Lauri kertoi taistellessaan suojia Malachain vastustelusta huolimatta orin jalkoihin.

Lauri vilkaisi Heidin hellästä huomasta nauttivaa Vargasia ennen kuin lähti hakemaan Malachain satulaa ja suitsia. Mies huomasi jumittuneensa ajattelemaan Vargasin tulevaa jalostuskäyttöä, jolle ei ollut vielä suonut kovinkaan montaa ajatusta.
"Sillä on tänään tavallista rennompi päivä", Lauri huomautti toinen kulma huvittuneesti koholla palatessaan käytävälle varusteiden kanssa. Mies oli tarkoittanut kommentillaan Vargasia, joka riiputti tyytyväisenä päätään. Vaikka orilla oli melko tasainen luonne, orimaisuus nosti kyllä lähes päivittäin päätään jossain muodossa. Runiacissa Vargas oli kuitenkin ollut kauttaaltaan tasaisempi kuin aiemmin, joka osoitti ympäristön merkityksen.

"Olisipa tälläkin", Lauri puuskahti nostaessaan satulan hampaitaan kalisuttelevan Malachain selkään.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 05.05.19 14:47

"Eikö?" Heidi kysyi aidosti hämmästyneenä. Hän silmäili valkeaa oria mietteliäänä. Lauri oli kadonnut varusteiden hakuun ja Malachai paukutti betonilattiaa kaviollaan.
"Viitsitkö lopettaa?" nainen huokaisi ja katsoi mustaa oria. Se tuijotti häntä ja brunette melkein saattoi nähdä Cain ajatukset sen katseesta.
"Ei se tarkoita, ettenkö mä susta silti tykkäisi, vaikka koskenkin toisiin hevosiin välillä", Heidi kertoi hymyillen.

"Selvästi", brunette vastasi hymyillen ja kävi kimon karvan läpi hikiviilalla. Hän nosti mustan villaloimen Vargasin selkään ja talutti sitten kimon karsinaansa kuivattelemaan hetkeksi.

"Jos mulla olisi sopiva tamma, niin ottaisin kyllä mielelläni Vargasista varsan itselleni", Heidi kertoi palattuaan takaisin Laurin luokse.
Nainen painoi kätensä kiukuttelevan Malachain nenäpiille. Ori asettui hieman, mutta jatkoi luimimistaan.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1014

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 05.05.19 16:50

"Olisiko sopiva tamma joku tarpeeksi kaheli kompensoimaan Vargasin järkevyyttä?" Lauri heitti ovelasti hymyillen. Mies ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Vargasista saisi hyvää varsaa, koska ori oli laadukas ja sillä oli hyvä suku. Vargasin kasvattaja oli kuitenkin halunnut jättää jalostuskäytön myöhemmälle ja keskittyä sen sijaan kilpailuihin, joiden suhteen oli, osittain kuskin puutteen vuoksi, edetty hitaasti.

Lauri varusti Malachain loppuun ripein ottein hyödyntäen oria hetkellisesti hämänneen Heidin.
"Lähdetkö katsomaan, vai joko on kiire kotiin?" oria kiinnityksestä irrottava mies kysyi. Tummien silmien katse viipyi brunetessa hetken ja kysyvä hymy kävi Laurin kasvoilla, ennen kuin tämä otti ensimmäisen askeleen oven suuntaan.

Aurinko oli mennyt hetkellisesti pilveen, mutta sää oli edelleen mainio. Malachai osoitti mieltään Laurin kiristäessä satulavyötä, mutta päästi nopealiikkeisen miehen suhteellisen kivuttomasti selkäänsä. Orin askel oli matkaavoittava, kun se lähti kävelemään uran sisäpuolta tallipihaa tuijotellen.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 05.05.19 16:59

"En ymmärrä mitä tarkoitat tuolla", Heidi vastasi virnistellen. Naisen sormet liukuivat mustalla peitinkarvalla ja katse lukittautui vaaleanruskeisiin silmiin.
"Hieno poika", brunette kuiskasi hymyillen ja perääntyi sitten askeleen antaakseen Laurille tilaa vapauttaa paholainen kahleistaan.

"Sain jo kaiken tehtyä täällä, voin hyvin tulla katsomaan", Heidi vastasi hymyillen ja vastasi tummien silmien katseeseen. Brunette sulki portin ratsukon perässä ja asettautui istumaan Laurin käyttämälle jakkaralle.

Siniset silmät tarkkailivat Malachain askellusta, Lauri istui sen selässä eleettömänä.
"Mitä sä olet nyt pitänyt siitä, kun olet saanut ratsastaa sitä jo muutaman kuukauden ajan?" Heidi kysyi ohi ratsastavalta mieheltä.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1014

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 05.05.19 19:10

Lauri oli niin keskittynyt tunnustelemaan Malachaita ja seuraamaan orin korvien levotonta liikehdintää, että mieheltä kesti hetki rekisteröidä Heidin kysymys. Tummien silmien katseen kääntyessä kentän laidalla istuvaan brunetteen Laurin kasvoille kohosi pahoitteleva virne, joka kysyi jo itsessään, halusiko Heidi varmasti kuulla vastauksen.
"Haluatko rehellisen mielipiteen?" Lauri hymähti kootessaan ohjia sen verran, että pystyi asettamaan Malachaita ulospäin. Malttamatonta oria oli hyvä jumpata käynnissä, vaikka se kiehuikin siihen asti, että pääsi purkamaan pahimmat energiansa ravissa ja laukassa.

"On tässä paljon hyvää", Lauri jatkoi Heidiä vilkaisten. "Mutta ei tämä edelleenkään ole sen tyylinen ratsu, jonka ottaisin itselleni."
Se oli rehellinen vastaus, vaikka samalla se ei tarkoittanut sitä, etteikö Lauri olisi ratsastanut Malachaita mielellään. Kaikkina päivinä se ei ollut mieluisaa, mutta ehdottoman opettavaista.

"Tekee hyvää joutua mukavuusalueen ulkopuolelle", Lauri lisäsi hetken työskentelyn jälkeen ja siirsi Malachain raviin.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 05.05.19 19:43

"Tietenkin haluan. Sen sä olet antanut ihan alusta alkaen", Heidi vastasi hymyillen. Muistuttaen samalla itselleen, että rehellisyys oli yksi Laurin parhaita luonteenpiirteitä. Sen vuoksi hän oli alunperinkin luottanut mieheen niin nopeasti.

Nainen nyökkäsi toisen vastaukselle hyväksyvästi. Malachai tuskin oli yhdenkään ihmisen kohdalla unelmaratsu, sen vuoksi Heidi olikin saanut sen naurettavan halvalla. Laadun puolesta orista olisi voinut pyytää ainakin nelinkertaisen summan, mutta luonne merkitsi nykyaikana paljon.

"Olen samaa mieltä, se opettaa ihan erilaisia asioita, kuin muut hevoset. Se on tarkka ihan kaikesta, olen todella tyytyväinen, että jaksat ratsastaa sitä. Olisi painajaismaista etsiä sille ratsastaja, jonka se hyväksyisi selkäänsä", Heidi vastasi seuraten ratsukon työskentelyä.

"Ainakin sä näytät hyvältä sen selässä", brunette lisäsi katse välähtäen ja viaton virne nousten tämän huulille.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1014

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 05.05.19 19:51

Malachain kohdalla suurin mukavuusalueen ulkopuolelle vievä tekijä oli Laurin mielestä orin arvaamattomuus. Esimerkiksi maastoesteille mies ei vähässä kummassa olisi lähtenyt mustan orin kanssa, koska vaikka hevosella sai olla luonnetta, jossain kohtaa kannatti miettiä hyötyn ja haitan suhdetta turvallisuuden näkökulmasta.
"Niin, ei tämän selkään varmaan kuka tahansa haluaisikaan", Lauri totesi hymyillen niin, ettei Heidi ottaisi kommenttia loukkauksena.

Laurin kulmat kohosivat pykälän Heidin viattoman lisäyksen myötä. Miehen katse kävi brunetessa, jonka hymy oli niin viaton kuin äänikin oli ollut. Lauri pudisti hymyillen päätään, ennen kuin palautti täyden huomionsa Malachain liikkumiseen ja valmisteli pohkeenväistön kulmasta pituushalkaisijalle.

Hyvin huolletun ja kevätsateiden kasteleman kentän pohja ei pölissyt, kun Lauri antoi Malachaille tilaa laukata pitkin kenttää. Ori oli juuri niitä ratsuja, joiden täytyi antaa tiettyyn pisteeseen saakka vapaus päättää liikelaajuutensa säästyäkseen pahimmalta provosoitumiselta. Sen tajuttuaan Lauri oli alkanut nopeasti löytää oikeita nappuloita Malachain kanssa, myös esteillä.

"Aika puhdas", Lauri kommentoi Malachain lennokkaan laukanvaihdon jälkeen. Mies ratsasti lävistäjän loppuun, antoi orin edetä päädyn läpi ja siirsi sen sitten ravin kautta käyntiin.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 05.05.19 20:05

Heidi seurasi kaksikon työskentelyä hymy huulillaan. Nainen kaipasi ratsastamista ja eritoten Cariadin ja Malachain selkään. Cariad oli täydellinen yhdistelmä tulta ja nöyryyttä ja sen kanssa brunette uskalsi tehdä mitä tahansa.
Malachai sen sijaan oli täynnä tulta, mutta niin vahva ja rehellinen hevonen.

Laurin alla laukkaava Cai näytti hyvältä, se olisi voinut olla piittaamaton saamastaan vapaudesta, mutta ei ollut. Ori venytti itseään tyytyväisenä, eikä Heidi olisi voinut kuvitella mustan hevosen selkään parempaa ratsastajaa. Jeramy oli liian ehdoton, liian vahva ja komentava.

Syvä huokaisu karkasi Heidin huulten välistä Laurin siirtäessä hänen orinsa käyntiin.
"Ainakin se on kehittynyt sun kanssa", nainen kertoi hymyillen, kun Lauri osui hänen kohdalleen.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1014

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 05.05.19 20:21

Lauri oli hyvillään Heidin kommentista, sillä miehen valmentajanuran aikana kaikki ratsastusprojektit olivat olleet ratsutusprojekteja: nuoria, melko raakoja. Zelia oli ollut viime aikoina ainoa edistyneempi ratsutettava, vaikka nuori tamma siltikin oli.
"Kiitos", Lauri vastasi. Miehen katse viisti Heidiä, jonka hymy oli vilpitön. Lauri olisi tiennyt ilmankin, ettei Heidi kehunut lämpimikseen - ei naisen tarvinnut.

Malachai puhkui ja puhisi, mutta keskittyi ravityöskentelyyn pelottavan hyvin. Lauri oli huomannut, että mustasta orista sai parhaita pätkiä irti juuri silloin, kun satulaan tuntui siltä, että pakka saattaisi levitä hetkenä minä hyvänsä. Siinä vaiheessa Lauri vaikutti ja vaati, muttei paineistanut ja se oli juuri se asia, jota Malachai oli puolestaan Laurissa kehittänyt. Saksassa mies oli ratsastanut enemmän reaktiivisia ja kuumuvia hevosia, mutta Suomessa sellaisia oli tullut vastaan yhä vähemmän ja Vargas kiehui harvemmin.

"Ehkä minäkin olen kehittynyt", Lauri murahti huvittuneena, kun Malachain askel venyi pitkällä sivulla ilman, että ori puri kuolaimeen tai kadotti ravin tahdin.
"Tai yksinkertaisesti saanut kaivettua Saksan opit takaisin", mies jatkoi valmistellen ravin kokoamisen kulman ajaksi. Päädyn läpi Malachai ravasi viipyilevää, kootumpaa ravia, kunnes Lauri antoi toisen kulman ja suoristuksen jälkeen orille vielä viimeisen mahdollisuuden esittää liikelaajuuttaan tämän päivän treeneissä.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 05.05.19 23:46

Heidi virnisti Laurin kyseenalaistaessa oman kehittymisensä. Nainen ei ollut nähnyt Laurin ratsastusta ennen tämän vuoden alkua ja oli mahdotonta sanoa minkälainen mies oli ennen ollut. Taitava, varmasti, mutta missä määrin.

"Siihen en valitettavasti ota vielä kantaa", Heidi vastasi virnistäen ja seurasi tarkkaan ravissa työskentelevää ratsukkoa.

Malachai esiintyi, sillä siihen se hevonen oli luotu. Sitä ei oltu tehty koristamaan tallin pihaa, ei opettamaan lapsia ratsastamaan. Se olisi ennemmin tappanut itsensä, kuin seissyt piskuisessa tarhassa suojamuoviin käärittynä. Malachai oli luotu liikkumaan ja haastamaan samalla kaiken käsittelijänsä taidon.

Heidin ei tarvinnut sanoa Laurille miten hyvin mies oli ratsastanut, hymy naisen kasvoilla hoiti sen osuuden vaivattomasti.
"Aika hyvä", brunette lausahti välinpitämättömän kuuloisena, mutta antoi edelleen eleidensä kertoa totuuden sanojensa takana. Aika pirun hyvä.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1014

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 06.05.19 16:43

Malachain kuppi ei mennyt nurin, vaan ori pysyi kontrollissa lisäyksen läpi ja sai kiitokseksi hillityn taputuksen. Lauri jatkoi keventäen ja antoi ohjien lipua pidemmiksi sormiensa lomasta sitä mukaa, kun Malachai lähti venyttämään kaulaansa eteen ja alas.

"Ihan ookoo", Lauri totesi takaisin ja vilkaisi Heidiä pienesti virnistäen. Aurinko oli alkanut taas paistaa ja lämmitti miehen mustan takin selkää.
"Eiköhän tämä riitä tälle päivälle", Lauri puuskahti huvittuneena kääntäessään Malachain keskiympyrälle. Ori liikkui letkeästi ja tuntui sillä hetkellä ihan tyytyväiseltä elämäänsä, vaikka tilanne todennäköisesti muuttuisi siinä vaiheessa, kun ratsastaja jalkautuisi sen satulasta.
"Kesäkunto saa odottaa", Lauri jatkoi itsekseen virnistäen, katsomatta Heidiä suoraan silmiin.

Malachai oli huomattavasti helpompi kävelyttää selästä käsin, joten Lauri ei kiirehtinyt jalkautumisen kanssa. Mustan orin korvat painuivat luimuun sillä sekunnilla, kun Lauri heitti jalkansa satulan yli ja liukui alas, mutta miehen löysätessä satulavyötä korvat nousivat pykälän.
"Jep, eiköhän tämäkin jouda pesulle", Lauri totesi lähtiessään taluttamaan Malachaita kohti tallille.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Kohti kesäkuntoa Empty Vs: Kohti kesäkuntoa

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 3 1, 2, 3  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa