Yllättävä yöseuralainen

Lauri mietti koko Kallasta Orijoelle kestäneen taksimatkan ajan, oliko ollut soveliasta tai järkevää ehdottaa iltapalatarjoilua Heidille edes puolivillaisesti. Kuka nyt raahasi mekkonsa altaassa uittaneen raskaana olevan Tuhkimon vuokra-asunnolleen yön pikkutunneilla? Vaikka Heidi ei ollut ensimmäinen nainen, jonka Lauri oli taksiin mukaansa ottanut, ei mies ollut hetkeen harrastanut sellaista - vaikka tässä ei varsinaisesti ollutkaan kyse mistään sellaisesta. Iltapalallehan he olivat menossa.

Laurin ojentaessa maksukorttia kuskille miehen päässä pyöri vain ajatus siitä, kuinka helpottavaa oli, ettei Heidi ollut hänen valmennettavansa. Vaikka Laurin itsensäkin yllättänyt kutsu oli livahtanut huulilta, ei se ollut sisältänyt mitään taka-ajatuksia, sillä mies oli yksinkertaisesti halunnut olla ystävällinen uitetulta koiralta näyttäneelle Heidille.

"Tänne päin", Lauri mutisi opastaen Heidin uudehkon kerrostalon rappukäytävään. Hississä mies tuijotti peilikuvaansa ja varoi katsomasta Heidiä, koska tilanne tuntui kaikesta huolimatta kyseenalaiselta.
"Tervetuloa", Lauri murahti toinen suupieli varovasti koholla napsautettuaan valot kaksionsa eteiseen. Vaatimattomasti, mutta ihan tyylikkäästi sisustettu asunto oli jäänyt onneksi siistiksi, joten miehen ei tarvinnut häpeillä pöydälle unohtuneen puoliksi juodun kahvikupin tai sohvalla komeilevien boksereiden vuoksi.

"Onko sulla kovakin nälkä?" Lauri tiedusteli alettuaan häärätä keittiössä vähän paniikinomaisesti lupaamaansa iltapalaa. Mies vilkaisi Heidiä ja muisti naisen märän, epäilemättä hyvin epämiellyttävän, mekon.
"Sulle ei mahtanut tulla vaihtovaatteita mukaan", Merikanto vitsaili jäykästi ja harppoi pienehköön makuuhuoneeseensa. "Voin lainata sulle jotain vaatetta, jos haluat. Tule itse katsomaan."

Heidi tunsi olonsa melko epämukavaksi ja sääli taksikuskia jättämästään märästä jäljestä nahkapenkillä. Onneksi kartanon ulkopuolella oli ollut sen verran hämärää, ettei tämä kai ollut tajunnut toisen matkustajan olevan litimärkä.

Nainen hymyili Laurille pehmeästi ja asteli tämän asuntoon miehen jälkeen. Katse kiersi kiireettömästi huoneiston seinästä seinään.
"Kiitos", Heidi sanoi ja riisui vettyneet korkokenkänsä eteisen matolle. Matto tuntui hieman pistävältä paljaita jalkapohjia vasten. Nainen ripusti Jessen puvuntakin naulakkoon ja vältti vain vaivoin nuuhkaisemasta sitä. Raskaus houkutteli suorittamaan mitä kummallisempia tekoja välillä ja Jessen takki huokui tuttua tuoksua.

"Ei mikään pizza-nälkä, mutta voisin mä ainakin pari leipää ottaa, tai jotain pientä", Heidi vastasi hymyillen.
"Ehkä sun lattiat arvostaisi vaatteiden vaihtoa", tämä lisäsi vielä virnistäen hieman ja seurasi Lauria tämän makuuhuoneeseen. Heidi tärisi vieläkin hieman, ehkä jälkishokista ja osittain kylmästä, jonka takin jättäminen oli aiheuttanut. Kädet kietoutuivat vartalon ympärille, onneksi mekon rakenne kesti veden painon valumatta alas, vaikkei niissä ollutkaan olkaimia.

"Ehkä tosiaan", Lauri komppasi vilkaisten Heidin mekonhelmaa, joka pudotteli pisaroita vaalealle laminaattilattialle. "Ota mitä löydät, voit viedä sen mekon kuivumaan kylpyhuoneeseen."
Lauri hymyili Heidille rohkaisevasti ja poistui sitten huoneesta vetäen oven kiinni perässään että kaksikko välttyisi kiusallisuudelta.

Heidi oli halunnut leipää, joten Lauri valmisteli keittiön pyöreän pöydän ääreen simppelin iltapalakattauksen. Merikanto mietti hetken, pitäisikö Heidi häntä outona lautaselle paketeista nostettujen leikkele- ja juustosiivujen vuoksi, muttei enää viitsinyt tuhota vaivannäköään. Lauri nautti niistä harvoista hetkistä keittiössä, kun ei ollut kiire mihinkään, vaikka ruoanlaitosta nauttiva mies olisi normaalisti siihen kellonaikaan ollut jo nukkumassa.

"Täällä olisi iltapalaa neidille", Lauri ilmoitti laskien tuoremehupurkin pöytään, johon oli nostellut myös astiat ja kauraleivän leikkuulautoineen. Mies tutki kattausta punniten taas, oliko se liikaa vai liian vähän ja päätyi sitten analysoimaan koko tilannetta uudestaan - sekä siihen johtanutta keskustelua. Mistä nekin vuosisadan paskimmat iskurepliikit olivat päähän putkahtaneet? Miksi?

Heidi ei halunnut liiemmin ajatella tilannetta, johon oli ajautunut puolivahingossa. Miten hän oli raskaana, läpimärkänä asiakkaansa asunnossa, vaihtamassa vaatteitaan miehen lökäreihin ja huppariin?
Nainen toivoi, että olisi taikonut jostain edes ponnarin, jolla olisi saanut märät hiuksensa sidottua kiinni.

Brunette kantoi märän mekkonsa Merikannon kylpyhuoneeseen ja yllättyi sen siisteydestä. Heidi nosti mekon henkarille ja suihkutangolle ja katsoi itseään peilistä.
Olisi ollut ehkä ihan hyvä idea yrittää pestä meikit pois, mutta samalla hetkellä Lauri huhuili, että iltapala olisi valmiina. Nainen nappasi puhtaan pyyhkeen telineestä, jossa niitä oli viikattuina, alkoi kuivata hiuksiaan ja käveli sitten keittiöön.

"Vau", Heidi henkäisi ja hymyili leveästi. Hän oli suuresti otettu Laurin panostuksesta.

Heidin tyytyväinen henkäisy naulitsi Laurin katseen naisen kasvoihin: oliko se positiivisen yllättynyt? Lauri vilkaisi Heidin asuvalintaa ja hymähti itsekseen.
"Hyvä, että löysit jotain", mies mumahti ja tajusi pyyhkeen naisen kädessä. "Ja pyyhkeen. Omatoimista."
Se oli vain tyytyväinen toteamus ja Lauri toivoi, että Heidi tulkitsisi sen sellaisena.

"Syö, sinähän se nälkäinen olit", Lauri murahti ja viittoi Heidiä pöytään. Mies itse istui tuoliinsa viivytellen jäätyään miettimään sopivaa puheenaihetta, jolla tilanne ei kävisi tukalaksi. Mies katseli asuntoaan antaessaan Heidin tehdä iltapalansa ensin ja mietti, mitä mieltä nainen asunnosta oli - Heidi sattui olemaan ensimmäinen vieras. Lauri itse piti kämpästä, jonka uudet pinnat takasivat, että se oli siisti ja kestävä. Juuri sellainen asunto, johon Lauri voisi kuvitella sijoittavansa.

"Olisitko halunnut vielä jotain muuta?" Lauri tajusi kysyä iltapalavieraaltaan.

Pieni naurahdus karkasi Heidin huulilta Laurin toteamuksen jälkeen.
"Toivottavasti en vienyt juuri vartavasten sun jotan lempipyyhettä", nainen vastasi virnistäen. Keuhkojen polttelu alkoi hieman rauhoittua ja nälän tunne vain vahvistui, joten Laurin kehoituksesta brunette teki itselleen yöpalaa, sillä siinä vaiheessa sitä ei enää iltapalaksi voinut kutsua.

"Ei kiitos, nämä riittää paremmin, kuin hyvin", nainen kertoi hymyillen ja istui Lauria vastapäätä pöydän ääreen.
"Toivottavasti Josefina ei pode liialti huonoa omaatuntoa, se allasepisodi oli kyllä täysi vahinko", Heidi mietti ääneen, vaikka tiesikin Jusun viimeistään huomenna ruoskivan itseään.
Siniset silmät nousivat katsomaan Lauria silmiin, hän mietti mahtoiko toinen katua iltapalan tarjoamista, vaiko ei.

Heidin rentous ja hyväntuulisuus alkoi tarttua Lauriin, joka oli huomannut lähes pidättäneensä hengitystä naisen tehdessä leipää. Ei tilanteessa ollut mitään niin erikoista - Lauri oli vain halunnut tarjota apuaan oltuaan aidon huolestunut raskaana olevan tallinomistajan voinnista.

"Te juhlitte ilmeisesti ihan kunnolla", Lauri murahti varovaisen huvittuneesti ja kurotti leikkaamaan kokonaisesta kauraleivästä palasia.
"Mitä siinä oikeastaan edes tapahtui - siis sen lisäksi, että Matilda ilmeisesti kiskoi teidät ylös?" Lauri kysyi aidon kiinnostuneena tapahtumien kulusta. Jos Isabella ei olisi vinkannut allasosastosta, olisi mies lähtenyt kotiin itsekseen autuaan tietämättömänä Heidin ja Josefinan molskahduksesta.

Matilda oli yllättänyt Laurin vastaamalla ensimmäinenä tämän hämmentyneeseen kysymykseen paikan päällä. Nainen ei ollut puheliainta sorttia, mutta se ei tietenkään tarkoittanut sitä, että violettipää olisi katsonut vierestä toisten hätää. Lauri oli aina pitänyt Matildaa ehdottomasti omanlaisenaan persoonana, mutta tullut alusta alkaen hyvin toimeen suoraviivaisen naisen kanssa.

Heidi naurahti, suu täynnä leipää ja vei käden suunsa eteen huvittuneena, estäen leipää karkaamasta suusta ulos. Saatuaan syötyä loppuun, tämä hymähti vielä ääneen.
"Mä en edes tiedä, me mentiin alakertaan, pyysin Josefinaa maistamaan drinkkiä, jonka Isabella jostain syystä toi mulle, siis alkoholin varalta, mä kompastuin ja kaadoin vahingossa sen drinkin Jusun mekolle", nainen selitti muistellen tapahtumia aiemmin siltä illalta.

"Sitten Jusu siirtyi jostain syystä ihailemaan allasta, mun mielestä vähän liian läheltä ja yritin saada sitä vähän kauemmas sieltä, ettei se putoaisi veteen. Ilmeisesti siinä samalla se kompuroi, tai heilahti ja sitten me oltiin molemmat vedessä."

Heidi mietti miten pintaan päästyään oli nähnyt vain Matildan huolestuneisuuden, Jesse oli vain seissyt paikallaan tietämättä mitä tehdä.
"Ja sitten Matilda auttoi meidät ylös, vaikka olisin ehkä odottanut sen antavan mielellään mun kellua siellä pidempäänkin", nainen lipsautti tajuamatta, että Lauri ei raskaudesta huolimatta tiennyt kuviota Jessen ja Matildan kanssa.

Lauri kuunteli Heidin selostusta ja kohotteli kulmiaan naiskaksikon käänteille.
"Johan teillä on ollut railakasta", mies tokaisi hyväntuulisesti ja lappoi leipänsä päälle tavaraa. Heidi ei onneksi vaikuttanut kovin traumatisoituneelta tapahtimasta, mistä Lauri oli ollut hiljaa huolissaan kartanolla.

"Ai?" Lauri murahti yllättyneenä Heidin kommentista. "Kuinka niin? Onko Matilda sun mielestä sellainen ihminen?"
Heidin sanat alkoivat kiinnostaa miestä todella, koska syystä tai toisesta naisen sanoista välittyi tietynlainen tunne.

Lauri alkoi mutustaa leipäänsä hiljaisen mietteliäänä ja seurasi Heidin kasvojen ilmeitä siltä varalta, että tämä yrittäisi sivuuttaa puheenaiheen.

Laurin kysyessä Matildasta, tajusi nainen vihdoin puhuneensa ohi suunsa. Hänen ei ollut ollut tarkoitus mustamaalata toista, vaikka olikin sanojensa mukaan hyvin yllättynyt Matildan avuliaisuudesta. Heidi myös tiesi Matildan ja Laurin olevan tuttavia, Matildan vuoksi mies oli tullut Auburniin valmentamaankin ilmeisesti.

"No siis..", Heidi aloitti hieman vaikeana, sillä ei halunnut paljastaa liikoja ja joutua tilanteeseen, jossa Lauri saisi jo nyt tietää lapsen olevan Jessen, ajalta ennen uuden pariskunnan seurustelusuhdetta.
"En mä oikein osaa selittää, meillä vaan ei ole ollut ihan parhaat mahdolliset välit. Yhtä lailla molempien vika se taitaa olla, mutta ei se mitään kovin vakavaa ole. Ajan kanssa ehkä asiat selviää ja niin.. ei me toisiamme olla heittämässä tahallaan uima-altaisiin, ainakaan vielä", Heidi lopulta selitti sekaavasti ja virnisti lopuksi leveästi.
"Jusu oli kyllä yllättävä kandidaatti siihen, en olisi heti uskonut", lisäsin vielä virnistäen.

Oli paljon helpompaa vitsailla asiasta, kuin antaa sille takaraivossa kolkuttavalle pelon tunteelle valtaa. Mä olin säikähtänyt ja jos en olisi tuntenut vauvan liikehtivän edelleen normaaliin tapaansa, olisin kaasuttanut melko luultavasti suoraan sairaalalle. Työnsin ajatuksen vieläkin kauemmas ja jatkoin syömistä.

"Sun koti on kyllä ihanan kodikas, siis ollakseen vasta niin vähän aikaa asuttu", kehuin hymyillen ja vilkaisin asuntoa vielä uudemman kerran.

Heidi vastasi, mutta nainen kierteli ja kaarteli. Lauri nyökkäili kuuntelemisen merkiksi ja vastasi Heidin virneeseen pienellä hymyllä. Mikä naisten välinen tilanne olikaan, ilmeisesti välit eivät olleet kaikista lämpimimmät.

Laurin kulmat kohosivat tahattomasti Heidin kehuessa asuntoa.
"Tuota.. Kiitos", mies ähkäisi huvittuneena. "Tämä on aika vauhdilla sisustettu, jätin osan kalusteista mun entiseen asuntoon, kun sain vuokrattua sen kaverille."

"Ota lisää, jos maistuu", Lauri mutisi katse pöydän antimissa ja kaatoi lasiinsa omenamehua. Miehen katse vaelsi taas asunnossa, koska Heidin kommentti oli ollut niin yllättävä. Orijoen kämppä ei ollut puoliakaan siitä, millaisissa asunnoissa Lauri oli aiemmin Suomessa asunut. Saksan alkuaikojen tallityöntekijöiden ja ratsuttajien yhteisten soluasuntojen jälkeen mies oli halunnut panostaa asumiseensa ja nautti omasta rauhastaan.

Heidi sai syötyä leipänsä ja tunsi pikkuhiljaa olonsa normaalimmaksi, vaikka istuikin siinä puolivieraan miehen asunnossa tämän vaatteissa yön pikkutunneilla.
"Missä sä asuit ennen Orijoelle muuttoa?" nainen kysyi uteliaana ja silmäili Lauria. Hän yritti olla laittamatta merkille toisen tummanruskeita silmiä, joissa näkyi edelleen maltillisesti juodun alkoholin vaikutus.

Nainen otti vielä lisää mehua, seuraten Laurin esimerkkiä, mutta nälkä hänellä ei ollut enää.
"Kiitos tarjoilusta", Heidi sanoi hymyillen, tämä ei ollut odottanut viihtyvänsä niin luontevasti miehen seurassa.

Nyt oli Laurin vuoro olla epämääräinen. Mies ei pitänyt menneisyytensä jakamisesta, koska ei halunnut prässäillä sillä. Sijoittamisesta aina kiinnostunut ja talousalalla töitä ennen täysipäiväistä kenttävalmentajan työhön siirtymistä tehnyt Lauri oli asunut siellä sun täällä, Suomessa ja Saksassa, vuokralla ja omassa. Raha oli liikkunut, pääasiassa onnistuneesti.

"Espoossa", Lauri vastasi lyhyesti. "Siellä se asunto edelleen on."
Ennen Espoota mies oli asunut hetken Keravalla vuokra-asunnossa, josta oli ollut helppoa irtautua Saksaan aikana, jolloin Lauri oli vielä aktiivisemmin reissannut maiden välillä.

"Oletko sinä asunut jossain muualla?" Lauri hymähti, sillä keskustelun ohjaaminen miehen vaatteissa vastapäätä istuvaan Heidiin tuntui luontevalta. Nainen ei näyttänyt enää niin raasulta kuin läpimärässä mekossaan, vaikka kosteat hiukset muistuttivatkin allasepisodista.

Heidi siristi hieman silmiään, hymy kareillen huulillaan. Laurin vastaus ei ehkä ollut sellainen menneisyyden raottaminen, mitä nainen oli odottanut, mutta riittävä silti.
Hän, jos kuka tiesi kuinka ahdistavalta tuntui avata väkisin menneisyyttään, nyt vielä enemmän, kuin ennen.

"Aika monessakin paikassa, eri kaupungeissa ja maissa", nainen vastasi hieman kryptisesti hymyillen. Hänen oma elämänsä ei kuitenkaan ollut ihan valtavan kiinnostava, ainakaan omasta mielestään. Eikä siitä myöskään työn puolesta kannattanut puhua liiemmin, sen Heidi oli oppinut jo varhain.

"Nyt, kun sä olet ruokkinut mut, aiotko sä heittää mut pihalle?" brunette kysyi hädin tuskin peitellen virnettään, joka pyrki kasvoille väkisin. Lauri oli todella ylittänyt naisen odotukset ruoan suhteen, viimeaikaisten kokemusten jälkeen kaikki kuivan ruisleivän ylittävät tarjoilut olivat loistavia.

Heidi ei raottanut menneisyytensä sen enempää kuin Lauri itsekään oli raottanut. Mies ei kokenut olevansa oikeutettu siihen pienoiseen pettymykseen, jonka tunsi Heidin lavean vastauksen jälkeen. Lauri ei tiennyt naisesta muuta kuin tallibisneksen - ja raskauden. Senkään kuvion toisesta osapuolesta miehellä ei ollut mitään käsitystä, eli Heidi oli kyllä pitänyt omat asiansa itsellään.
"Mä olen sahannut lähinnä Suomen ja Saksan väliä", Lauri naurahti väsyneesti ja taisteli raukeaa haukotusta vastaan.

Heidin heitto sai Laurin kallistamaan mietteliäänä päätään. Tummien silmien katse oli visusti vastapäätä istuvan naisen silmissä, kun mies kävi hitaasti läpi vastausvaihtoehtojaan ja toivoi, että kartanollakin puhunut pieni humala antaisi taas vastauksia.
"No, valitettavasti mä en itse voi ajaa sua kotiin", Lauri virkkoi. "Saat sä toki lainata autoa, mutta sitten mä en pääse täältä huomenna minnekään."

Orijoella ei todellakaan päässyt minnekään lähikauppaa pidemmälle ilman autoa, ainakaan, jos ei halunnut käyttää koko päiväänsä liikkumisiin kävellen. Lauri pyöritteli ajatusta päässään Heidin vastausta odottaessaan ja nousi ylös kootakseen tavarat pois ruokapöydältä.
"Pääset sä mun kyydissä aamullakin, tallillehan minä olen menossa", mies päätti vielä todeta samalla, kun kumartui poimimaan tyhjän lautasen Heidin edestä.

Pieni hymähdys karkasi hymyllä koristetuilta huulilta Laurin kerrottua seilanneensa Saksan ja Suomen välillä. Nainen seurasi tarkasti toisen mietintää ulosheitto-kommenttinsa jäljilta ja virnisti tämän ajokyvyn puuttumiselle.
"Voi, mä kyllä niin odotin, että olisin päässyt vielä tänään sun kyydissä kotiin", Heidi vitsaili virnistäen ja puri alahuultaan pitääkseen liian leveän virneen poissa kasvoiltaan.

Lauri tuli lähelle siivotakseen pöydän ja brunette tunsi heti olonsa hieman lämpimämmäksi. Hän ei tiennyt mistä tunne lähti eikä ollut kovin halukas ottamaan siitä myöskään selvää. Ehkä toisessa tilanteessa Heidi olisi kurottanut koskettamaan tummaverikön käsivartta, antanut katseensa viipyillä toisen silmissä hieman pidempään.

Ennen, kuin tajusikaan, Heidi oli tehnyt juuri niin.
"Anteeksi", tämä virkkoi laskien kätensä ja katseensa, purren sitten uudemman kerran alahuultaan saadakseen ajatuksensa järjestykseen.

Heidi ei vastannut suoraan, mikä vaihtoehto miellytti naista eniten. Lauri jäi miettimään ruskeaverikön vitsiä, kunnes tajusi tämän kosketuksen ja huomasi tuijottavansa Heidiä silmiin lähietäisyydeltä.
"Ei mitään", Lauri ähkäisi vähän hämmentyneenä, mutta varoi vetäytymästä liian nopeasti, koska ei halunnut loukata Heidiä vaikka kosketus olikin tullut yllätyksenä. Mies vilkaisi huultaan purevaa naista vielä nopean pöydäntuijotuksen jälkeen ja kääntyi vasta sitten laskemaan tavarat käsistään tiskipöydälle.

Ajatukset kiemurtelivat Laurin mielessä ja mies yritti ratkoa, johtuivatko ne humalasta vai jostain aivan muusta. Oliko Heidi saanut käsityksen, että Lauri yritti tosissaan iskeä naista? Olivatko vuosisadan surkeimmat, puolivillaisesti ja vitsillä lauotut iskurepliikit antaneet väärän kuvan miehen motiiveista. Laurin katse kääntyi tiskipöydästä takaisin Heidiin, jonka ei halunnut menevän vaikeaksi äskeisestä tilanteesta.

"Niin", Lauri murahti ja aiempaa pehmeämpi hymy nousi miehen kasvoille. "Maltatko odottaa aamuun vai tilaanko taksin? Tuo on vuodesohva, sen pitäisi olla ihan hyvä nukkua."
Sanojensa päätteeksi Lauri huokaisi hiljaa eikä tiennyt lainkaan, mikä olisi Heidin mielestä järkevin ratkaisu.

Heidi yritti parhaansa mukaan olla huomioimatta Lauria, sätti itseään harkitsemattomasta eleestä vain mielessään. Ehkä se oli väsymys, miehen ystävällisyys tai vain yksinkertaisesti hormonit, jotka olivat päättäneet sotkea hyvän asiakassuhteen sellaisella ajattelemattomalla teolla. Brunette antoi itselleen jonkin verran armoa siitä, että ei ollut lyhyttä kiusallista hetkeä lukuunottamatta vielä nolannut itseään täydellisesti.

Laurin ääni sai Heidin nostamaan katseensa pöydästä, johon se oli yritetty lukita mahdollisimman tehokkaasti. Tahaton haukoitus karkasi naisen huulilta ennen, kuin tämä ehti vastata.
"Ehkä parempi, jos saisin sohvan lainaksi yhdeksi yöksi. Nukahtaisin varmasti taksiin ja kuka tietää mitä siitäkin seuraisi", Heidi vastasi lopulta edelleen hämmentyneenä.

"Ehkä yksi läheltäpiti-tilanne riittää yhdelle päivälle", nainen lisäsi vielä ja karisti ajatukset toimintaleffojen kidnappauksista päästään.

Tiskipöydän eteen pysähtynyt Lauri havahtui Heidin sanoihin ja alkoi nostella pöytään jääneitä ruokatarvikkeita jääkaappiin naisen puhetta kuunnellessaan.
"Ehkä tosiaan parempi", mies komppasi Heidin maalailtua uusia epäonnisuuden skenaarioita molempien mieliin. Ehkä uima-altaaseen putoamisessa oli ollut tarpeeksi toimintaa raskaana olevalle naiselle.

"Ole kuin kotonasi, mä etsin sulle peiton ja tyynyn", Lauri murahti ja kosketti ohimennessään Heidin olkapäätä. Sitä siivitti nopea, kannustava hymy, jonka mies toivoi tepsivän vastalääkkeeksi naisen aiempaan kosketukseen. Matkalla makuuhuoneen kaapeille Lauri havahtui ajattelemaan, olisiko hyväksi nukkumapaikaksi liikkeessä kehuttu vuodesohva kuitenkaan tarpeeksi hyvä lasta odottavalle naiselle.

"Heidi?" Lauri mutisi korottaen ääntään sen verran, että ääni kantautuisi varmasti keittiöön asti ja saisi Heidin saapumaan paikalle. "Olisiko sun kuitenkin parempi nukkua sängyssä?"
Lauri vilkaisi parisänkyään ja mietti ohikiitävän sekunnin, kuinka väärältä ehdotus oli mahtanut kuulostaa.

"Minä voin siis nukkua sohvalla", mies mutisi tarkastamatta katseellaan, oliko Heidi saapunut huoneeseen vai ei.

"Kiitos."

Heidin teki mieli kirota ääneen, tuntiessaan lämpimän läikähdyksen sisällään Laurin kosketuksen johdosta. Hän tunsi olonsa enemmän hämmentyneeksi ja poskia kuumotti tilanne, johon hän oli oman ajattelemattomuutensa vuoksi oli päätynyt. Nainen oli kiitollinen hetkestä, jonka aikana sai yksin kerätä ajatuksiaan ympäriltään.

Tovin ajatustenkeräilyn jälkeen Lauri kutsui häntä nimeltä ja brunette nousi keittiön pöydän äärestä, johon oli jäänyt. Paljaat varpaat olivat äänettömät laminaattilattiaa vasten, Heidi ei ollut kehdannut viedä monta numeroa isompia sukkia Laurin vaatelaatikosta, sillä niiden etsiminen olisi ehdottomasti altistanut alusvaatelaatikon löytämiseen.

Nainen nojasi makuuhuoneen ovenkarmiin ylisuuren hupparin hihat lähes peittäen sormetkin ja nosti ulomman kätensä ottaakseen karmista kiinni.
"Kyllä mä sohvallakin pärjään, ei sun tarvitse sänkyäsi uhrata", Heidi vastasi hymyillen maltillisemmin, kuin aikaisemmin. Hän oli hyvää matkaa saamassa jälleen järjestään kiinni, vaikka hirmuisen väsynyt olikin. Nainen siirsi kiharaksi kuivuneet hiuksensa toisen korvansa taakse, pois kutittamasta kasvojaan.

Heidi oli saapunut makuuhuoneen ovelle. Laurin katse kävi karmiin nojaavassa naisessa, joka kertoi voivansa nukkua sohvalla.
"Okei, jos olet ihan varma", mies nyökkäsi ja kahmaisi ylimääräisen täkin ja tyynyn yläkaapista. Makuuhuoneen kaapeissa oli liiaksikin tilaa yksikseen asuvalle miehelle.

"Laitetaan sulle peti sinne", Lauri hymähti kooten untuvapeittoa paremmin syliinsä. Mies ohitti oviaukossa seisovan Heidin väkisinkin melko läheltä ja hymyili anteeksipyytävästi, kun hänen kämmenselkänsä viisti Heidin käsivartta. Lauri nakkasi valkoiset, yövieraansa nukkumista helpottavat kamppeet sohvalle ja palasi makuuhuoneeseen hakemaan liinavaatteita, pujahtaen taas kohteliaasti naisen ohi.

"Siinä", Lauri mutisi kaivettuaan petivaatteet ja aluslakanan. Mies laski ne Heidin syliin ja marssi olohuoneen puolelle levittämään kulmasohvaa.

"Mmm", Heidi vastasi myöntävästi, kertoen miehelle olevansa varma. Hän käytti jo Laurin vaatteita ja oli tämän asunnossa yön pikkutunneilla, sohva tuntui vähiten siinä vaiheessa toisen yksityisyyden rikkomiselta.

Laurin ohituksen jälkeen lämmin tunne palasi voimakkaampana, kuin aikaisemmin. Tunne oli tuttu, mutta silti vieras, eikä Heidi osannut tarkentaa sen lähtöpistettä kovinkaan tarkasti. Oliko hän oikeasti niin läheisyydenkipeä, että tarttui toisen ystävällisyyteen väärin oletuksin?

Lauri antoi hänelle petivaatteet ja aluslakanan, Heidi seurasi sohvan luokse kävellyttä miestä ajatukset solmussa, käsissään viileältä tuntuvat lakanat.
Naisen siniset silmät tarkkailivat Laurin kehonkieltä, yrittäen väkisin lukea niistä syytä omille tunteilleen. Melkein päätä pidempi mies oli komea, siitä ei ollut kysymystäkään, mutta Heidi ei silti ollut ajatellut miehen sekoittavan hänen ajatuksensa ihan niin totaalisesti. He olivat kuitenkin kavereita, asiakkaita toisilleen, kun molemmat hyötyivät sopimuksesta tallipaikasta ja liikutuksesta.

Heidi oli ehkä epäilyttävän hiljainen, mutta ei uskaltanut puhua, jos olisi sattunut kysymään ääneen, että mitä Lauri hänestä ajattelisi. Kuumotus ei tuntunut antavan periksi ja nainen ajatteli olisiko sittenkin pienempi riski nukahtaa sinne taksin takapenkille.

Juhlavaatteet eivät tuntuneet mukavilta etenkään siinä vaiheessa, kun Lauri levitti sohvan ja nappasi yllättävästi hiljentyneen Heidin sylistä aluslakanan, jonka oli olettanut riittävän sohvalle. Vaikka pikkutakki oli jäänyt eteiseen, slim fit -kauluspaita alkoi ahdistaa siinä vaiheessa, kun Lauri jumppasi lakanaa paikalleen enemmän tai vähemmän epämukavasti kurkotellen.

"Mä käyn vaihtamassa vaatteet", mies puuskahti tuskailtuaan lakanan levitetyn sohvan päälle. Lauri hymyili taas Heidin ohittaessaan, vaikkei joutunut tekemään sitä mitenkään lähietäisyydeltä. Se oli enemmänkin oudon ja yllättävän vaatteidenvaihtotarpeen paikkausta.

Koska Laurin suosimat collegehousut olivat Heidillä, mies joutui tonkimaan kaappiaan hetken löytääkseen toiset. Mies kiskoi tummansinisen t-paidan päälleen paluumatkalla olohuoneeseen, koska halusi kiirehtiä takaisin Heidin avuksi.

"Mä voin hoitaa sen pussilakanan", Lauri totesi korjailtuaan puolitiehen jääneen istuvamman paitansa kokonaan ihonsa peitoksi. Mies irvisti huvittuneena Heidille yrittäen keventää tunnelmaa ja kuroi lakanan käsiensä lomaan jääden odottamaan, että nainen saisi suoristettua sohvan selkänojalla lojuvan täkin ja ojennettua sen Laurille.

Heidi alkoi jo epäillä saaneensa vaihdevuodet kohdalleen, sillä asunnon sisälämpötila tuntui kohoavan jatkuvasti. Nainen hymyili hämillään Laurin yhtäkkiselle vaatteidenvaihto-päätökselle, sillä kohtahan mies olisi saanut vaihtaa yövaatteet päällensä.
Laurin viipyily sai hengityksen hieman tasaantumaan ja Heidi todella alkoi epäillä ajatustensa juoksua.

Heidi kääntyi ympäri kuultuaan liikettä selkänsä takaa, siniset silmät jähmettyivät epäilyttävän säännöllisille vatsalihaksille. Epämääräinen ynähdys meinasi karata naisen huulilta, kun tämä sai viime tipassa estettyä sen.
"Mä autan", tämä vastasi yrittäen keksiä itselleen tekemistä ajattelun sijaan. Nainen otti täkin sohvan reunalta ja ojensi kulmat Laurille.
Pieni pöllähdys kävi, kun lakana suoristui peiton päälle ja tuulahdus sai Heidin hiukset liikahtamaan levottomasti.

Lauri laski lakanan alas heidän välistään ja Heidi jäi huomaamattaan tuijottamaan niiden tummuutta, oliko hän koskaan nähnyt kenelläkään ihan niin tummanruskeita silmiä?

Täkin ujuttaminen pussilakanan sisään oli helpottunut huomattavasti Heidin tarjottua apuaan. Koska Lauri halusi täkin asettuvan kokonaan lakanan sisään, mies nosti koko setin ilmaan päänsä yläpuolelle ja huljutteli täkin aloilleen.

Lauri oli mutisemassa jotain peiton nukkumavalmiudesta, kun täkin takaa paljastuikin Heidin tiivis katse. Nainen seisoi suhteellisen lähellä ja tuijotti Lauria niin pitkään ja hartaasti, että mies joutui taas miettimään, olisiko tilanteesta perääntyminen liian tökeröä.

Lauri kääntyi laskemaan peiton sohvalle, josta oli muotoutunut toivottavasti riittävän mukava nukkumapaikka Heidille ja kääntyi sitten takaisin naisen puoleen.
"Mmm-h joko sä haluat nukkumaan?" Lauri mutisi puolittaisesti virnistäen ja haroi hiuksiaan, jotka olivat pussilakanaa paikalleen veivatessa lipsahtaneet pois ruodusta.