Runopoika

Siirry alas

Runopoika Empty Runopoika

Viesti kirjoittaja Santtu A. lähetetty 03.03.19 21:03

Hänellä on sielukas katse, isoäiti tiesi.
Lapsella on sydän paikallaan, lämmittää kuin tuvan liesii.
Tuo poika on herkkä niin, jos loukkaantuu niin itkee itsensä tainnoksiin,
voi kumpa ei joutuisi vaikeuksiin.
Santtu A.
Santtu A.
Kaajapurolainen

Ikä : 17
Viestien lukumäärä : 37

https://varjoaika.weebly.com/fifill.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Runopoika Empty 6.3.19., Lukio on elämän parasta aikaa?

Viesti kirjoittaja Santtu A. lähetetty 05.03.19 23:58

Koulussa oli alkanut uusi aihe psykologian tunneilla pari viikkoa sitten. Opettaja ilmoitti, että se tehdään ryhmätyönä. Santtu seurasi sivusta miten jokainen muista oppilaista lipui lähes magneettimaisesti omiin pöytäseurueisiinsa. Santun vierellä olevat penkit olivat tyhjät, ja poika asennoitui jälleen työskentelevänsä yksin.
"Saaks tähän tulla?" yllättävä ääni sai Santun kohottamaan katseensa. Viereisen penkin oli vetänyt sivuun saman vuoden opiskelija Leena, jolla oli polkkatukka, ohuiksi nypityt kulmat ja ruskeat silmät. Santtu ei ensin tiennyt mitä vastata, mutta Leena istui alas ihan ilman lupaakin.

Psykologian tunteja oli kolmesti viikossa, ja Leena oli siirtynyt istumaan Santun viereen säännöllisesti. Ennen tyttö oli istunut pöytäryhmässä kavereidensa Saijan ja Tainan kanssa, jotka vilkuilivat olkiensa ylitse hiljaa kikatellen pitkin tuntia. Leena sanoi, ettei Santun kannattaisi välittää siitä, "eivät ne sulle naura".

. . .

"Miten sulla on aina kaikki läksyt tehty?" Leena ihmetteli yhden tunnin jälkeen. Santtu vilkaisi tyttöön vähän hämmentyneenä.
"No.. Mä vaan tykkään tehdä niitä", se tuntui hyvältä vastaukselta. Leena tirskahti, ja Santtu laski katseensa takaisin kirjoihin joita hän reppuunsa pakkasi.
"No, voisitko sä sitten tehdä ton munkin osan tän päivän läksyistä? Mulla on illalla menoo enkä millään kerkee, pliis?" Leena katsoi Santtua pää kallellaan pyytävän kuuloisena. Poika ei osannut sanoa ei.
. . .

"Mitä sä oikein teet koulun ulkopuolella? Sulla ei kai oo ihan hirveesti kavereita?" Santtu ja Leena istuivat vierekkäin koulun tietokoneiden ääressä eri psykologian osa-alueista tietoa etsien. Tai Santtu etsi, ja Leena selasi facebookkinsa etusivua. Santtu oli hetken hiljaa, joka sai Leenan katseen siirtymään tietokoneen ruudusta poikaan.
"Kuunteletsä?" tyttö ihmetteli, ja Santtu nyökkäsi.
"Kai mä käyn lenkillä. Mulla on koira", Kaapo oli hyvä puheenaihe. Kaapo on tuttu ja turvallinen ja kaikki tykkää siitä.
"Ai? Millanen koira? Onko sulla faces kuvia siitä?" Leena kiinnostui.
"Ei, ei mulla oo facee tai mitään. Mut se on kultanennoutaja, kiltti ja silleen", onneksi oli Kaapo. Santun elämä olisi paljon kurjempaa ilman sitä. Leena teki myöntävän äänen muttei sanonut enää mitään ennenkuin tunti loppui. Santtu päätyi taas tekemään Leenankin läksyt.

. . .

"Kai sä jotain muutakin teet kun lenkität sun koiraa?" Leenasta oli tullut ihmeen kiinnostunut Santun elämästä. Tyttö jaksoi kysellä enemmän ja enemmän mitä poika vapaa-aikanaan tekee, ja Santtu oli vähitellen oppinut pitämään Leenasta. Oli kivaa, kun joku istuu tunnilla vieressä ja lainaa pyyhekumia kun oman Kaapo oli taas piilottanut. Leenasta oli outoa, ettei Santulla ollut facea tai iigeetä tai snapchattia, mutta tyttö ei nauranut sen takia Santulle. Hän oli sanonut, että jos Santtu joskus tekee facen niin Leena voisi olla hänen ensimmäinen kaverinsa. Hetken Santtu oli jo ajatellutkin sen tekevänsä, mutta oli luopunut ajatuksesta juuri viimehetkellä.
"No.." Santtu vilkaisi kelloon. Tunti ei ollut vielä alkanut, ja Leena oli jäänyt Santun kanssa odottamaan luokan eteen. Saija ja Taina olivat lähteneet koulun kahviosta ostamaan jotain hyvää.
"Onko sulla ees kuvaa siitä?" Leena puuskahti ja laittoi kätensä puuhkaan. Santtu nyökkäsi ja kaivoi puhelimen esille. Leena siirtyi viereiselle penkille ja nojasi ihan lähelle. Santtu haistoi sen makean tuoksuisen hajuveden ja hunajashampoon, ja samantien pojan teki mieli vetäytyä kauemmas. Liian lähellä, oma tila, sos.
Poika nökötti kuitenkin paikallaan ja kömpelön tuntuisesti avasi kännykkänsä näytön.
"Onks toi sun koira?" Leena kysyi heti ja tökkäsi kännykän näyttöä pitkällä rakennekynnellään. Santulla oli taustakuvana Kaapo ja Fifi nenät vastakkain.
"Ai, joo", Santtu vastasi ja alkoi laittamaan kännykkäänsä jo pois.
"Kenen se hevonen on?" tyttö jatkoi kyselyään. Santun poskia alkoi kuumottaa. Silloin opettaja tuli avaamaan luokan oven tunnin alkamisen merkiksi.

"Onko se sun?" Santtua alkoi jo vähän ärsyttää miten kiihkeästi Leena halusi tietää. Ruokatunnilla Santtu oli tottunut istumaan yksin, mutta nyt Leena oli tullut istumaan vastapäiselle penkille. Se pyöritteli kuivan näköistä lihapullaa lautasellaan ennenkuin haarukalla lävisti sen ja nosti sen huulikiillolla valeltujen huulien ohi. Huulet painuivat kiinni haarukan ympärille ja Santun katse painui takaisin omalle lautaselleen.
"No, joo. Ne on molemmat mun", mitään parempaa vastausta keksimättä poika myönsi. Santtua harmitti, ettei hän uskaltanut suoraan sanoa omistavansa ponia. Fifi oli hienoin poni jonka Santtu oli koskaan nähnyt ja poika oli hurjan ylpeä siitä. Mutta ei koulussa. Leenan silmät pyöristyivät ja haarukka heilahti kädessä.
"Ai oikeesti? Sulla on hevonen? Harrastatko sä ratsastusta?" Leenan kova ääni tuntui kantavan koko ruokalan läpi ja Santtu oli varma että kaikki tuijottivat. Poika ei vastannut mitään, ja Leena tirskahti.
"Eiks se oo vähän pikkutyttöjen juttu", Leena virkkoi ja nousi penkiltään. Santtu seurasi tytön kävelemistä takaisin Saijan ja Tainan luokse, ja hän halusi vajota maan alle.

Seuraava oppitunti oli matematiikkaa, josta Santtu piti vähiten, mutta oli silti hyvä siinä. Poika jäi taas eturiviin istumaan. Leena tuli kavereineen tunnille vartin myöhässä, ja se meni istumaan jääkiekkoa pelaavan Leevin viereen. Leevillä on leveät hartiat ja leveä leuka, ja tosi pienet aivot. Puolessa välissä oppituntia Santtu tunsi jonkin osuvan selkäänsä ja poika kääntyi katsomaan mikä se oli. Lattialle oli tippunut rypistetty paperi. Takariviin vilkaisten Santtu näki Leevin ja Leenan virnistelevän keskenään, ja empien Santtu nosti paperin käsiinsä. Siinä oli ruma piirrustus Santusta pallon muotoisen hevosen selässä ja teksti 'homot tykkää hevosista'. Santtu tunsi miten kurkkuun nousi pala ja kasvojen kuumotus levisi korviin saakka. Poika rypisti paperin uudelleen ja tiputti sen reppuunsa, ja takapenkeiltä kantautui eteen saakka kikatusta.
Santtu A.
Santtu A.
Kaajapurolainen

Ikä : 17
Viestien lukumäärä : 37

https://varjoaika.weebly.com/fifill.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa