Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 2 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 06.10.19 18:51

Orijoella 6.10.2019

Paksuun fleeceloimeen ja kuljetussuojiin vuorattu Eyon peruutti rauhallisesti ulos kopista, jossa se oli herrasmiehenä matkustanut Heidin uusimman poniostoksen kanssa. Lauri taputti orin kaulaa antaessaan sen pyörähtää vierelleen riimunnaru löysänä.
“Vien tämän jo sisälle, saat sen varmaan ulos?” mies kysyi ja virnisti vähän, koska Heidi epäilemättä pärjäsi pienen ponitamman kanssa.
“Joo”, Heidi vahvisti hymyillen.

Eyon höristi korviaan trailerista kantautuvalle kimeälle hirnahdukselle, mutta lähti seuraamaan Lauria kohti tallia rennoin askelein. Kisapäivä oli ollut kevyt, koska normaalista poiketen Lauri oli jättänyt omat hevosensa ja Malachain talliin ja ilmoittanut Ruunaankosken kilpailuihin vain Eyonin, jota oli viritellyt viime aikoina kunnolla takaisin hyppyhommiin Heidin pyynnöstä. Aikamääräisesti lyhyeen treenimäärään nähden Eyon oli suoriutunut isoista, suhteellisen teknisistä radoista hyvin ja Lauri tiesi tarkalleen, mitä asioita hiomalla ori yltäisi sijoituksiin. Se, jatkaisiko Lauri orin kanssa vai toteuttaisiko Heidi hienovaraisen vihjailunsa esteiden pariin palaamisesta oli kuitenkin täysin auki.

Lauri vaihtoi Eyonin fleecen talliloimeen ja otti orilta suojat pois ennen sen laskemista karsinaan aikaisempien iltaheinien pariin. Tallissa oli vielä hiljaista, mutta Lauri uskoi Eyonin viihtyvän paremmin sisällä, jonne muutkin hevoset tunnin sisään otettaisiin.
Ronya oli päässyt Jusun kanssa tänään sijoille ja Heidi pujotti tamman karsinan oveen kauniin, punaisen ruusukkeen. Kermainen poni jäi tyytyväisenä syömään karsinassaan olevia heiniä Eyonin boksia vastapäätä.
“Kannatko sen varusteet, jos mä otan ponin tavarat?” nainen kysyi Laurilta ja kaksikko ryhtyi purkamaan trailerin varustekaappia yhteistuumin.
“Mä kuulin, että sä olit käynyt Jessen kanssa maastoilemassakin”, Heidi aloitti ja vilkaisi vieressään käsilleen tavaroita lastaavaa miestä. Hän oli jättänyt tarkoituksella puhumatta aiheesta tähän saakka.

“Joo”, Lauri vastasi korjaten Eyonin satulan asentoa käsivarrellaan. “On siitä jo hetki, mutta kuitenkin.”
Lauri ei ollut miettinyt maastoreissua jälkeenpäin, koska ei siinä ollut sen erityisemmin ollut mitään mietittävää. Ei vaatinut mieheltä järjetöntä päättelykykyä, että tämä saattoi arvata, mistä Heidi oli ylipäänsä kuullut asiasta.
“Mitäs Jesse siitä kertoi?” Lauri tyytyi tiedustelemaan ja liikahti kohti tallia saatuaan kaikki Eyonin varusteet mukaansa. Heidi liittyi kävelemään tämän kanssa samaan tahtiin.
“Että selvititte välinne, tai ettei ainakaan mitään tappelua saatu aikaan. Kertoi, ettei mun tarvitse olla enää huolissani, että tappelisi minun Laurini kanssa”, Heidi vastasi ja avasi sitten tallin oven päästääkseen miehen kulkemaan siitä ensin. Katse tarkkaili tummia silmiä mahdollisimman neutraaliin sävyyn, hymyn pyrkiessä kuitenkin itsepintaisesti esille.
“Okei”, Lauri yskähti yrittäen pitää huvittuneen virneen poissa kasvoiltaan. Vai niin Jesse oli asian ilmaissut?
“Tiedät myös varmaan, etten minäkään käytä aikaani turhasta taistelemiseen”, Lauri päätyi lisäämään ja vilkaisi Heidiä nykäistessään satulahuoneen oven auki puoliksi vapaalla kädellään.
“Tiedän”, nainen vastasi ja asetteli sitten Ronyan satulan paikalleen. Saatuaan kätensä vapaiksi lopuistakin varusteista, Heidi kääntyi kunnolla Lauria kohti.

“Yllätyin kyllä vähän siitä, että olit kertonut meistä Jesselle.”
Lauri tuijotti hetken sinisiä silmiä ja sulatteli asiaa, jonka Heidi oli nostanut Jessen puheista esiin.
“Ympäripyöreästi, mutta kyllä”, Lauri huokaisi. Mies kyseenalaisti hetkellisesti tavan, jolla Jesse oli välittänyt hänen sanomisensa Heidille, mutta ei jaksanut miettiä sitä liikaa - tärkeintä oli, että he olivat Heidin kanssa samalla sivulla.
“Enhän minä siitä olisi voinut valehdellakaan”, Lauri totesi. Kun mies alkoi miettimään asiaa kunnolla, oli oikeastaan aika outoa, että heistä kahdesta hän oli keskustellut Jessen kanssa aiheesta syvällisemmin.
“En olisi pyytänytkään”, Heidi vastasi hymy nousten huulilleen.
“Kunhan yllätyin”, tämä jatkoi ja livahti sitten hakemaan lisää tavaroita autosta.

Kun traileri oli siirretty sen paikalle hallissa, Heidi ja Lauri kävelivät tallia kohden. Naisen katse pyyhkäisi pihavalojen loisteessa näkyvissä hevosissa.
“Mun tekisi kyllä mieli ratsastaa vielä. Ei auta yhtään nähdä, kun muut kisaa”, Heidi totesi antaen olkapäänsä pyyhkäistä puolivahingossa Laurin olkapäätä vasten. Katse siirtyi tarhoilta tummiin silmiin.
“Ratsastaa? No sen kun ratsastat”, Lauri naurahti huvittuneena ja vilkaisi vierellään kävelevää naista. Tallinomistajana Heidillä oli aika monta hevosta, joista valita itselleen ratsu.
“Ellet ehtinyt jo delegoida jokaisen liikutuksen tältä päivältä?” mies virnisti sulloen kätensä takkinsa taskuihin. “Malachai on vapaalla, mutta Vegas ja Vargas voisivat tarvita liikuntaa.”
Tummissa silmissä häilähti ilkikurinen, haastava katse, kun Lauri odotti Heidin reaktiota heittoonsa.
“Harmi, mä ajattelin jo, että Malachai olisi ollut juuri sopiva tälle illalle”, nainen vitsaili tuntien toisen katseen vaikutuksen kehossaan. Tarjous kiehtoi vaarallisen paljon, hän ei ollut vielä koskaan päässyt Laurin hevosten selkään.

“Sä uskaltaisit päästää mut sun kullannuppujen selkään?” kysymys itsessään oli ehkä absurdi, sillä heistä kahdesta Heidi oli, ainakin ollut, kovatasoisempi ratsastaja. Sitä seurannut virne kertoi kysymyksen todellisen taustan, sillä Lauri oli hyvin tarkka hevostensa ratsastajista.
“Saat valita tänään toisen”, Lauri huomautti katsoen Heidiä merkitsevästi. “Ei makeaa mahan täydeltä.”
Kaksikosta Vargasilla oli ollut rankempi viikko maanantaisten kisojen vuoksi. Lauri oli melkein jo unohtanut kaavailleensa Bailadorin kisoihin osallistumista Vargasin jäätyä hyppytauolle. Ori oli kuitenkin parantunut tauolla roimasti ja esteille palaaminen oli ollut niin sujuvaa, että mies oli uskaltanut pitäytyä suunnitelmassaan, joka oli lopulta tuonut myös sijoituksen kovatasoisessa luokassa. Vargas oli kuitenkin saanut myös olla vapaalla Laurin keskittyessä pari päivää intensiivisemmin Vegasiin ja Malachaihin, joten miehelle oli aivan sama, kumpaan hevoseen Heidi päätyisi - jos päätyisi.

Nainen pohti hetken aikaa, käyttäen samalla ajan hyväkseen tutkimalla kellertävässä valossa varsin komeita kasvonpiirteitä edessään. He olivat pysähtyneet tallin oville, sillä ei ollut järkeä kävellä ensin sisälle ja sitten takaisin ulos hakemaan hevosta sisälle.

“Vegas”, Heidi vihdoin päätti ja antoi kasvonsa sulaa innostuneeseen virneeseen. Hän halusi yhtä palavasti kokeilla kumpaakin Laurin hevosista, mutta Vegas oli silti aavistuksen houkuttelevampi vaihtoehto sillä kerralla.
“Sopii”, Lauri hymähti ja vastusti halua painaa huulensa Heidin huulille. Se olisi kuitenkin ollut varomatonta, koska Viljami valmisteli jo iltatallia ja saattaisi osua kohdalle.
“Voin ottaa Vargasin samalla sisälle, katson mitä teen sen kanssa”, Lauri pohti ääneen ja pukkasi Heidiä vihjailevasti kohti tarhoja. “Haluatko, että mä tarkkailen teitä vai ratsastanko Vargasin samaan aikaan?”
Heidi tunsi olonsa äärimmäisen itsekkääksi kertoessaan vastauksensa, jota ei miettinyt kahta sekuntia kauempaa: “Saat pitää mulle valmennuksen.”

Huolellisesti valitut sanat saivat virneen nousemaan naisen huulille tämän suunnatessa Vegasin tarhalle. Tamma tuli kuuliaisesti vastaan portille, se oli otollinen aika sisäänhaulle hevosten odottaessa muutenkin jo iltaruokiaan. Vargasin tarhalla Lauri otti portilla norkoilleen orin kiinni ja alkoi hahmottelemaan päässään mahdollisia tehtäviä, joita voisi heitellä lennosta Heidille. Mies ei kuitenkaan halunnut suunnitella naisen pyytämää valmennusta liikaa, koska halusi ensin katsoa kaikessa rauhassa, miten kaksikon yhteistyö lähtisi luistamaan.

Heidi vei loimeen käärityn Vegasin hoitopaikalle ja ryhtyi riisumaan siltä loimea lapsenomaisen innostuksen kytiessä naisen sisällä. Lauri vei Vargasin suoraan orin karsinaan, otti kimon sadeloimen pois ja vei sen kuivumaan. Samalla reissulla mies nappasi mukaansa tamman varusteet, jolloin Heidin kannettavaksi jäivät vain harjat ja suojat.
“Millainen fiilis sulla on - mennäänkö vain sileällä vai otetaanko puomeja mukaan?” Lauri tiedusteli nojautuen hoitopaikan seinään. Heidi yritti olla katselematta miestä liian selvällä katseella, kuten esimerkiksi sitä, miten vaatteidenkin läpi saattoi nähdä lihasten muodot käsivarsissa. Sitä, miten kypärän alla sotkeutuneet hiukset olivat kurittomasti solmussa ja niiden lomaan olisi tehnyt mieli ujuttaa sormensa edes hetkeksi.
“Hmm”, nainen mumisi miettiessään vaihtoehtojensa tarkoitusta käytännössä. Hän oli ratsastanut hieman enemmän jo nyt, mutta kaikki se oli painottunut sileälle ja harjoituksiin, jotka olivat kehittäneet uudelleen kehonhallintaa. Puomeja harjoituksissa ei oltu nähty vielä.
“Ehkä puomeja”, Heidi vastasi lopulta harjatessaan tummanrautiaan kiiltävää karvapeitettä.
“Sopii hyvin”, Lauri vastasi ja nappasi harjan käteensä auttaakseen Heidiä Vegasin varustuksessa.

Varttia myöhemmin Lauri harppoi edeltä maneesiin valmistellakseen pari puomitehtävää. Maneesin valot syttyivät hitaasti niiden oltua ilmeisen kauan sammuksissa, mutta se ei estänyt miestä kantamasta puomeja pitkille sivuille. Toiselle pitkälle sivulle tuli neljän puomin ravisarja ja toiseen päätyyn ympyrälle neljä puomia. Tyhjäksi jääneeseen päätyyn Lauri kaavaili vielä kolmen puomin viuhkaa, jossa Heidi pääsisi taivuttelemaan Vegasia voltilla, mutta miehen aikeet keskeytyivät hetkeksi naisen saapuessa hannovertamman kanssa maneesiin.

Kirjoitettu yhdessä @Heidi N.:n kanssa, lue toinen osa täältä.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 2 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 03.11.19 19:09

Orijoella 3.11.2019
kirjoitettu yhdessä @Heidi N.:n kanssa

Heidi pysäytti Valeron tallin seinän viereen ja laski jalustimet alas. Ori mupelsi oliivikuolainta rennon oloisena sen omistajan tarkistaessa satulavyön kireyden. Puinen porrasrakennelma narahteli ratsastussaappaiden alla Heidin noustessa ylemmäksi ja pujottaessaan vasemman jalkansa jalustimeen. Paino laskeutui satulaan pehmeänä, käsi kiitti hevosta kärsivällisyydestä.

Nouseva aurinko pilkisti puiden latvojen takaa, luoden vahvan kellertävän valojuovan vaalealle kentän pohjalle.
"Huomenta", Heidi tervehti kentällä olevaa ratsukkoa pehmeä hymy huulillaan, ohjatessaan tummanrautiasta kouluoria uran sisäpuolelle alkukäynneille.
“Huomenta”, Lauri hymähti takaisin. Vegasin huomio oli herpaantunut hetkeksi Heidin kentälle tuomaan oriin, mutta tamman selässä keventävä mies sai tamman huomion nopeasti takaisin itseensä.
“Luulin, että täällä saa olla itsekseen marraskuusta ensi kevääseen”, Lauri virnisti viitaten selvään valintaansa kentän ja maneesin välillä. Vastalanattu kenttä oli täydellisessä kunnossa, koska yöpakkaset eivät olleet kovettaneet sitä. Kevytuntuvatakki päällään ratsastava Lauri tarkeni ulkona mainiosti kuten ratsastusloimella suojattu Vegaskin.
"Saatoin nähdä teidän tulevan tänne, se mahdollisesti vaikutti valintaani", Heidi vastasi vino virne huulillaan. Valero höristeli korviaan kauniille tammalle ja sen ratsastaja muistutti hellästi pohkeella oria keskittymään. Hetken ajan Heidi leikitteli ajatuksella kahdesta tummanrautiaasta yhdessä ja varsasta, joka olisi voinut olla este- ja kouluhevonen.

"Miten sun viikko on mennyt?" Heidi kysyi mieheltä, jonka oli viimeksi nähnyt viikko sitten. Heidän kahden aikataulut eivät olleet sopineet lainkaan kuluneella viikolla yksiin, liiketapaamiset ja hevosten, sekä Sofian hoitaminen oli pitäneet naisen itsensä kiireisenä.
“Vauhdilla”, Lauri myönsi. Mies oli käynyt ratsuttamassa nuorta ruunaa tunnin ajomatkan päässä kolmena päivänä ja valmentanut siinä sivussa pienen yksityistallin ratsukoita.
“Entä teillä?” Lauri kysyi kääntäen katseensa Heidiin samalla, kun siirsi Vegasin käyntiin ja antoi tammalle hetkeksi pidempää ohjaa. Mies tunsi pienen pistoksen sisällään, koska ei ollut ehtinyt kysyä Heidin kuulumisia aiemmin. Heidän tiensä eivät vain yksinkertaisesti olleet kohdanneet, koska Lauri oli töidensä vuoksi käynyt ratsastamassa joko aikaisin aamusta tai vasta pimeän tultua.
"Hyvin samalla lailla, vauhdilla. Aloin jo ratsastamaan tällä viikolla useampaa hevosta päivässä. Alkaa näkyä niin sanotusti valoa tunnelin päässä", Heidi vastasi naurahtaen. Siltä osa-alueelta paine oli aavistuksen helpottanut hänen mielessään, ettei tarvinnut olla enää ihan niin riippuvainen muista.

"Meinasitko hypätä sen kanssa?" nainen kysyi ja silmäili kentän pohjalla makaavia puomia, siirtäen sitten katseensa takaisin kypärän varjostamiin kasvoihin. Jossain mahanpohjassa pyörähti mukavasti.
“Vähän jumpataan puomeilla”, Lauri vastasi. Mies oli laittanut pitkälle sivulle puomisarjan ja asetellut toiseen päätyyn kolmen puomin viuhkan voltin kaarelle.
“Oletko sä jo ehtinyt esteiden pariin?” Lauri hymähti kootessaan ohjia takaisin käsiin. Vegas pyöritteli kuolainta suussaan ja asettui ohjastuntumalle yhteistyökykyisenä, valmiina töihin. Tamma oli ilman viilennyttyä saanut mukavasti lisää pontta liikkumiseen ja oli ulkokentällä ollut ajoittain jopa säpäkkä, mikä ei haitannut Lauria lainkaan.
"Kavaletteihin saakka Lollolla, en mä muilla ole vielä kehdannut edes ajatella", Heidi vastasi seuraten sitten esimerkkiä ohjien kokoamisesta.

Valeron valtava ravi keskitti ajatukset hetkeksi itse ratsastukseen. Ori vaati ikänsä puolesta jo aiempaa huolellisempaa lämmittelyä, joten nainen antoi puoliverisen kulkea aavistuksen pidemmässä muodossa alkuun. Hän oli juuri Valeron vuoksi harkinnut ostavansa talliin solariumin, jotta vanhemman hevosen olisi saanut lämmiteltyä siinä ennen ja jälkeen ratsastuksen tehokkaammin.
Heidin ratsastuksessa oli tapahtunut reilusti kehitystä viimeisten viikkojen aikana. Vanha, lihasmuistissa säilynyt ryhti oli palautunut ja hän ei tuntenut oloaan enää huteroksi hevosen selässä. Tasapainoinen kevennys jätti Valerolle tilaa venyttää selkälihaksiaan loivien siksak-väistöjen aikana. Pohje muistutti takajalkoja aktiivisemmaksi.

Heidin vastaus oli jättänyt Laurin pohtimaan mahdollista ehdotusta ensimmäisistä estetreeneistä. Mies ei kuitenkaan halunnut tungetella asian kanssa, vaan keskittyi Vegasiin, joka ravasi energisesti kohti puomisarjaa. Yksikään puomi ei kolahtanut, kun aamuvireä tamma asetteli jalkansa huolellisesti väleihin ja pärskähti saadessaan pienen taputuksen onnistuneesta suorituksesta.

Vegasin laukka oli parantunut syksyn mittaan huomattavasti. Koska tamma oli saanut takaosaansa lisää voimaa, laukan kokoaminen oli vaivattomampaa ja sitä oli helpompi työstää. Lauri antoi Vegasin laukata hetken pidemmällä kaulalla, ennen kuin alkoi työstää tamman laukkaa valmiiksi puomeille.

Heidi siirsi Valeron välikäynneille. Kevyttoppatakki hiostutti edelleen aiempaa huonossa kunnossa olevaa naista, mutta tämä ei raaskinut luopua takista viileässä syysilmassa siltikään.
"Pitäisikö mun ostaa talliin solarium?" brunette kysyi ääneen päässään pyörittämänsä aiheen. Vaikka hän olikin yksin tallin omistaja ja vastuussa kaikista hankinnoista, Laurin mielipiteellä oli suuri painoarvo. Heidi piti siitä, että sai kysyä sellaisia kysymyksiä ääneen ja vielä enemmän siitä, että sai kysyä niitä Laurilta.

“Solarium?” Lauri yskähti huvittuneena suoristaessaan Vegasin ulos voltilta, joka oli toisella yrittämällä ollut ihan hyvä. Tummien silmien katse viisti toista ratsukkoa, muttei viipynyt kauaa huomion keskittyessä puomisarjaan.
“Se on kyllä käytännöllinen etenkin näin talvikaudella”, Lauri myönsi siirtäessään Vegasin raviin puomien jälkeen. Vargasin entisellä kotitallilla solarium oli ollut kovassa käytössä, eikä Lauri laittaisi hanttiin sen hankinnan suhteen.
"Niin. Mä en oikein keksi mitään huonoa puolta sen hankkimisesta. Ainahan se on parempi, jos saa hevosen kuivaksi nopeammin ja lihakset lämpimäksi ennen ratsastusta." Heidi oli miettinyt solariumia aiemminkin, muttei ollut vielä päässyt sen hankintavaiheeseen asti.

"Säästäisi ehkä kuivaushuonettakin vähäsen", nainen lisäsi pohtivana. Ajan säästö olisi huomattava myös Sofian kannalta, kun lapsen ei tarvitsisi ihan niin pitkään odottaa ratsastuksen jälkeen.
“Jep, on niitä turhempiakin harkintoja”, Lauri totesi hyväntuulisesti.

Heidi nosti uudelleen ravin ja jäi istumaan harjoitusraviin. Valero yritti ottaa ohi kuljetuista puomeista lämpöä, mutta nainen ohjasi sen energian taidokkaasti omaan käyttöönsä. Ensimmäinen keskiravi oli aavistuksen kiireinen, mutta seuraava oli jo tasapainoisempi. Hän saattoi jälleen keskittyä liikkeiden viilaukseen, eikä pelkästään niiden suorittamiseen.
“Tuotahan voi jo kutsua ratsastamiseksi”, Lauri huomautti virne suupielessään seuratessaan Heidin ratsastusta Vegasin välikäyntien aikana. Mies tiesi, että kommentti voisi poikia heittoja myös toiseen suuntaan, muttei välittänyt siitä. Heidi näytti toiselle kieltä vastaukseksi.

Vegasin työstäminen jatkui puomeilla kootummassa laukassa ja Lauri tunsi ensimmäisen kerran, miten hannovertamma meinasi aidosti kuumua. Miehen huulilla käväisi huvittunut hymy, kun Vegas vaihtoi laukan lennokkaasti ja yritti venyttää laukkaansa lävistäjällä. Lauri istui syvälle satulaan ja ratsasti laukan alleen antamatta keskivartalostaan yhtään periksi, jolloin Vegasin laukka mahtui puomisarjan väleihin ja mies saattoi antaa tamman edetä hetken ajan eteen. Heidi tarkkaili ratsukon työskentelyä puolella silmällä ja nosti sitten itsekin laukan.

Valero hypähti eteen voimalla, mutta ei siitä huolimatta saanut horjautettua liikkeeseen varautunutta ratsastajaansa. Heidi lähti työstämään laukkaa pääty-ympyrällä, väistäen Lauria ja Vegasta aina tarpeen tullen. Valero tuntui hyvältä, vaikka sen treeni ei ollutkaan läheskään sillä tasolla, millä se oli kilpailu-uransa aikana ollut. Ori oli jo omat kilpailunsa suorittanut, eikä Heidi halunnut pyytää siltä enää sellaisia liikkeitä, kuin aiemmin. Myös siksi rautias sopi täydellisesti kunnon kohotukseen, sillä se oli rauhallisin naisen kouluhevosista.

Koska Vegas tuntui vireältä, Lauri keskittyi laukan työstämiseen puomeilla ja ilman. Kun puomit eivät tarjonneet enää uutta haastetta muutaman onnistuneen toiston jälkeen, Lauri otti tilaa kentän toiselta pitkältä sivulta ja mallasi laukka-avoa, josta jatkoi vielä pariksi askeleeksi sulkutaivutukseen. Vegas pysyi yhteistyökykyisenä ja Lauri oli aidon yllättynyt tamman aamuisesta työskentelymotivaatiosta ja moottorista, joka löytyi hannoverilta omasta takaa.

"Lähdetkö loppukäynneille maastoon?" Heidi kysyi siirtäessään orin hengästyneenä loppuraveille. Valero heilautti päätään venyttäessään kaulaansa, lennättäen valkoista kuolavaahtoa Heidin takille.
"Hei kiva, kiitos", nainen naurahti ja pyyhkäisi tummanpunaista kangasta paljailla sormillaan.
"Ihanaa."
“Lähdetään vain”, Vegasia hetken aikaa pois keventänyt Lauri hymähti. Mies katsoi takkiaan pyyhkivää Heidiä huvittuneena ja pysäytti Vegasin portille.
“Menkää vain edeltä”, Lauri hymyili ja korjasi Vegasin ratsastusloimea toisella kädellään.
"Naiset edellä vaikka heikoille jäille, eikö?" Heidi kiusoitteli virnistäen ja laski Valeron ravista käyntiin. Hän antoi orille vapaat ohjat ja ohjasi tämän sitten maastopolkuja kohden.
“Nainen ja ori”, Lauri huomautti vastaten Heidin katseeseen pienellä virneellä.

Metsän hiljaisuus pyöräytti uudelleen Laurin sanat hyppäämisestä Heidin mieleen. Hän oli pallotellut ajatuksia siitä mielessään jo jonkin aikaa.
"Haluaisitko sä joskus hypätä Cariadilla? Sen voisi tuoda tänne vaikka maneesille", nainen kysyi lopulta ja kääntyi puoliksi satulassa ympäri katsoakseen Laurin reaktiota. Ratsuttamiseen liittyi taka-ajatus, jota brunette ei välttämättä halunnut ihan vielä sanoa ääneen.
“Jos niin haluat”, Lauri vastasi. Mies oli hetken hapuillut päähänsä kuvaa Heidin ratsusta, jonka tiesi asuvan Kaajapurojen tallilla, ja jonka oli nähnyt muiden kilpailtavana.
“Tänään tai alkuviikosta minulla jopa olisi aikaa tuollaiselle ylimääräiselle aktiviteetille”, Lauri naurahti ja ohjien lipua pidemmiksi sormiensa lomasta Vegasin venyttäessä kaulaansa.

"No huomenna Purtseilla olisi maneesivuoro Auburnissa, jos sulle sopii heti aamusta? Sitten ei tarvitsisi ajaa tänne asti. Voisin varata sut yksityiskäyttöön täksi illaksi", Heidi ehdotti antaen kulmansa liikahtaa aavistuksen hillityn hymyn nykiessä suupielessään. Jos kerran Laurilla oli aikaa ja hänellä vauvaton viikonloppu, ainakin yksi täydellinen illallinen olisi varsin houkutteleva ajatus. Ja jos sen kanssa nauttisi viinilasillisen, ei sekään haittaisi kovin paljoa.

“Ai?” Lauri hymähti huvittuneen yllättyneenä ja huomasi Heidin sivuprofiilista tämän nykivän suupielen. “Huomiaamu on vapaa, samoin tämä ilta. Voin laittaa ruokaa.”
Tummissa silmissä välähti kiinnostunut katse, kun Lauri odotti Heidin reaktiota tammansa satulassa.
“Sitä ennen täytyy vain ratsastaa vielä Vargas ja Malachai”, mies lisäsi.
"Hmm, ehkä se käy", Heidi vastasi niin ruokaan, kuin siihen, että Laurilla oli vielä kahden hevosen ratsastus ennen vapaata iltaa.
"Vaikka ennemmin olisin kyllä syönyt pakastepizzaa", nainen lisäsi naurahtaen, sillä Laurille tuskin oli uusi tieto, että miehen kokkailut kelpasivat äärimmäisen mieluusti minkä tahansa ravintolaillallisen sijasta.

"Meille vai teille?" Heidi kysyi siristäen silmiään kääntäessään samalla lähes sokkona ratsastamansa Valeron vasemmalle risteyksestä, josta he pääsisivät takaisin tallille.
"Sofia on hoidossa Jessellä aamuun asti", hän lisäsi kevyellä äänellä, ihan vain tiedoksi.
“Minulla on ruokatarvikkeet valmiina”, Lauri vastasi sen enempää miettimättä. “Ja viiniä.”
Miehen ovela katse oli osoitettu vain Heidille, joka vastasi Laurin hymyyn - yhteinen ilta oli sovittu.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 2 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 17.11.19 14:28

Kallassa 17.11.2019
#fallfeeling

Kaksipäiväiset kisaviikonloput olivat olleet Laurille tuttuja pitkin syksyä ja sen mies tunsi noustessaan Vargasin koulusatulaan. Aiemmin työkseen kilpaillut Lauri ei ollut pysähtynyt hetkeen miettimään, mitä uraltaan halusi ja oli havahtunut syyskaudella siihen, ettei ollut asettanut aiemmin totuttuun tapaan itselleen sen tarkempia kisatavoitteita. Kai se oli osasyy siihen, miksi mies puristi kankiohjia käsissään ja kertasi vaativan B:n kouluohjelmaa mielessään, jonne mikään ei tuntunut enää tarttuvan.

Vargas kuitenkin suoritti, pysyipä ratsastaja kunnolla kartalla tai ei. Samoin se oli tehnyt edellisenä päivänä arvoluokan esteradalla, koska sellainen ori oli etenkin esteillä: se teki aina parhaansa. Jopa silloin, kun ratsastajan pää tai sydän ei ollut täysillä mukana tilanteissa, joissa niiden olisi pitänyt olla.

Koulurata ei ollut kenttäratsastajalle luontaisin ympäristö varsinkaan valaistumiselle, jonka Lauri koki kesken lisätyn ravin, jonka tahti ei siksi säilynyt loppuun saakka. Mies kiristeli leukaperiään ja päätti tyhjentää mielensä selviytyäkseen loppuun radasta, jolle ilmoittautumisen motiiviksi alkoi epäillä tarpeellista alleviivausta lajivalinnan oikeellisuudesta.

Heidin kasvoilla oli hymy, mutta Lauri näki kuinka nainen valitsi huolella sanansa radan kiteyttääkseen.
"Se oli ihan potentiaalinen", brunette hymyili, mutta Lauri vain pudisti irvistäen päätään ja antoi Vargasin kävellä reippain askelin naisen ohi välttääkseen maneesin oviaukon ruuhkautumisen. Vargas oli ihan potentiaalinen, mutta sellaisenaan orin kapasiteetti tai ratsastajan mielenlujuus ei riittänyt vaativiin koulukisojen startteihin - kenttäohjelmat olivat asia erikseen.

Koska Vargas oli yöpynyt kartanolla ja paluukyyti lähtisi vasta Jeramyn startattua viimeisessä luokassa, Lauri purki orin tammatallin vuokrakarsinassa ja jätti sen sinne kuivattelemaan. Mies oli harppomassa kohti ulko-ovea, mutta hidasti askeleitaan huomatessaan Sarahin vuokrahevosineen.
"Miten meni?" Lauri kysyi nuorelta naiselta, joka oli ratsastanut Vargasilla helpossa A:ssa hyvän tuloksen jääden tuloslistan paremmalle puoliskolle. Sarahin vastaus meni puolittain ohi ajatuksiinsa vaipuneelta mieheltä, mutta hymy tämän kasvoilla oli vakuuttava.
"Vargas oli ratsastettu hyvin läpi, en vain saanut itse kisavirettä päälle", Lauri hymähti. "Eiköhän nyt ole aika keventää kisarutistuksia loppuvuodeksi."

Lauri löysi Heidin ja kantokopassa nukkuvan Sofian katsomosta odottamassa Jeramyn ja Zevin starttia. Mies tiedosti Heidin kysyvän katseen, mutta naulitsi katseensa kisaradalla suoritustaan lopettelevaan ratsukkoon. Eiliset esteradat kummittelivat enemmän mielessä kuin juuri ratsastettu koulustartti, sillä kumpikaan Laurin ratsastamista oreista ei ollut miehen vaisun ratsastuksen vuoksi yltänyt sijoille. Vargasille sadanneljänkymmenen sentin ratakorkeus ei ollut vielä täysin vakiintunut, mutta perusradan puomi oli tullut helpolta pystyltä. Malachain viikon takainen voitto Ruunaankosken pienemmässä luokassa oli taas ollut muisto vain, kun yli äyräiden kiehunut musta ori oli paukaissut heti radan ensimmäisen esteen yläpuomia päin ja paahtanut vahvana edestä läpi radan tehden toisen virheen pitkällä vedellä. Syytä ei kuitenkaan voinut sysätä vain kuuman orin huolimattomuudeksi, vaan Laurin olisi pitänyt verrytellä ori huolellisemmin jätettyään energian purkamiseksi tarkoitetun pienemmän startin pois.

"Täytyy höllätä", Lauri puuskahti, kun Heidin odottavan kysyvä katse ei jättänyt miestä rauhaan. "Kisojen suhteen."
Sen myöntäminen ei ollut helppoa, mutta sitä seuranneen huojennuksen Lauri pani merkille.
"Kuulostaa järkevältä", Heidi hymähti rohkaisevasti hymyillen ja sipaisi miehen käsivartta. Kosketus oli varovainen, kuten sinisten silmien katsekin.
"Mmm-h", Lauri murahti hiljaa ja kumartui lähemmäs. Miehen huulet hipoivat Heidin poskea, ennen kuin painautuivat naisen huulille nopeaan suudelmaan.
"Saat huolehtia siitä, että myös pitäydyn tässä ratkaisussa", Lauri totesi luoden naiseen merkitsevän katseen, koska siinä missä mies tiesi tarvitsevansa taukoa hektisestä kilpailemisesta voidakseen keskittyä toistaiseksi päivätyön titteliä hallitsevaan valmentamiseen, hän tiesi myös puoltavansa sellaiset päätökset nopeammin kuin Heidi ehkä uskoisikaan.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 2 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 26.11.19 19:02

Orijoella 26.11.2019
kirjoitettu yhdessä @Heidi N.:n kanssa
ensimmäinen osa

Heidi palasi makuuhuoneeseen valtavan kirjekuoren kanssa. Se ei antanut vinkkejä sisällöstään, sillä koneella kirjattu osoitetieto etupuolella ei kertonut mitään.
“Lähetti”, nainen kertoi istuessaan takaisin sängylle samalla, kun avasi kuorta. Katse kävi itkuhälyttimessä, joka oli pysynyt harvinaisen hiljaisena sinä aamuna.

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 2 EdHkvT

“Se on kutsu Zenin uudenvuoden gaalaan. Mä olen käynyt siellä viimeiset kaksi vuotta putkeen”, Heidi lausui ja siirsi katseensa kirjeestä vieressään olevaan mieheen.
“Mahtaakohan Jesse päästää mua tänä vuonna? Lähdetkö sä mun kanssa, jos se ottaa Sofian?”
Laurin kulmat kurtistuivat, kun tämä yritti päästä jyvälle Heidin ajatuksesta. Uudenvuoden gaala?
“Toinen ulkomaanmatka kuukauden sisälle?” mies mutisi mietteliäänä ja haroi hiuksiaan, jotka olivat sekaisin yön jäljiltä. Lauri muisti Zenistä tulleen kisaväen Power Jumpin aikaan, sillä Heidi oli majoittanut ratsukot Runiaciin kisojen alla ja mies itse oli valmentanut Amelieta lainaratsuineen.
“Olen joka tapauksessa lomalla vuoden vaihteessa pari viikkoa”, Lauri totesi kuitenkin pitämättä Heidiä jännityksessä sen pidempään. “Joten jos se hoituu käytännössä, niin miksi ei.”

Lauri jätti tarkentavat kysymykset gaalan sisällöistä sikseen, koska sillä hetkellä mies halusi Heidin takaisin viereensä voidakseen muistuttaa naista siitä, mihin he olivat hetki sitten jääneet. Laurin suupieli nytkähti ilkikuriseen virneeseen, kun mies kurkotti vetämään Heidin pitkälleen päällensä ja painoi huulensa naisen kaulan pehmeälle iholle.
“Juhlitaan yksi päivä kerrallaan”, mies mutisi lämpimälle iholle ja antoi sormiensa tehdä työtä saadakseen Heidin vaatekerrokset yhtä olemattomiksi kuin ne olivat hetki sitten olleet.
“Ai niin”, nainen mumahti virnistäen, eikä edes tajunnut miten kaunis kutsu rypistyi heidän alleen. Ei sillä, että hän olisi unohtanut Laurin paljastuksen ja tunnelman, joka ennen keskeytystä oli vallinnut.

Siihen ei tarvittu paljoa, että Heidi pääsi uudelleen tutkimaan miehen kehoa käsillään ja kiusoittelemaan toista. Kevyt näykkäisy Laurin korvalehdestä tuotti toivottua tulosta naisen tuntiessa miten tummaverikkö värähti hänen allaan. Pitihän hänen nyt antaa Laurille hyvä syntymäpäivälahja merkkipäivän kunniaksi?
Huulet tutkivat leukaperän karheutta ja etenivät pikkuhiljaa kohti miehen omia huulia. Heidi hengitti katkonaisesti yrittäessään pitää toisen kosketuksesta seuranneet ynähdykset kurkussaan.

Lauri oli juuri aikeissa todeta, kuinka ei halunnut yhdenkään lähetin keskeyttävän enää mitään sinä aamuna, kun itkuhälytin kohahti. Miehen kädet jähmettyivät niille sijoilleen ja katse seurasi Heidin reaktiota kuin varmistaakseen, oliko hän kuullut oikein. Kun itkuhälytin välitti toisen, aiempaa kovemman äännähdyksen ja sitä seurasi puhdas rääkäisy, Lauri ei tarvinnut enää vakuuttelua.

“Ei se mitään”, Lauri murahti nähdessään Heidin katseen. Miehen sormet sipaisivat naisen kättä tämän vääntäytyessä ylös, eikä Laurikaan tuntenut tarvetta jäädä sänkyyn. Tummien silmien katse seurasi Heidiä, kun puolialaston nainen keräili taas vaatteitaan ja liukeni paikalta itkuhälyttimen tarjoillessa entistä kovempia ääniä, joita naisen jälkikasvu päästi ilmoille.
“Hei hei hei, shh, kaikki hyvin”, Heidi hyssytteli ja nosti Sofian pinnasängystä syliinsä. Tyttö nikotteli hetken aikaa, mutta rauhottui nopeasti, kun pääsi syliin.

Se oli yksi keskeytysten aamu, mutta nainen tiesi kyllä, että he saisivat jatkaa aamun virettä sitten myöhemmin. Tietysti Heidi oli turhautunut, sillä ilman lähettiä ja Sofiaa sängyssä makoilu olisi voinut jatkua vielä muutaman tunnin ajan, kiireettömästi.
“Löysin tällaisen tyypin”, nainen kertoi kävellessään takaisin makuuhuoneeseen. Sofia hieroi kasvojaan uneliaasti. Neljän kuukauden ikäinen vauva oli syntynyt samana päivänä Laurin kanssa.
“Sofialla on vähän pienempi merkkipäivä, hän täyttää tänään neljä kuukautta”, Heidi kertoi virne huulillaan. Hymy tarttui Laurin huulille, kun mies vilkaisi naisen sylissä ähisevää lasta ja tunsi tarvetta pukea päälleen jotain boksereita enemmän.
“Se on erinomainen merkkipäivä”, Lauri hymähti kurotellessaan housujaan, jotka oli illalla viikannut tuolin selkänojalle odottamaan.

Lauri suuntasi keittämään kahvia pyöritellen samalla päässään Heidin saamaa kutsua. Reissu olisi epäilemättä mielenkiintoinen ja koska hevoset saisivat joka tapauksessa viettää kevyemmän jakson joulun aikaan, niidenkään liikkumattomuudesta ei tarvitsisi ottaa stressiä.
“Onko se gaala isompikin tilaisuus?” Lauri kysyi, koska miehen käsitys Zenin järjestämästä tilaisuudesta oli hatara.
“On se, mekkoja, puheita, tanssia, palkintoja. Mä olen joka vuosi lähtenyt sinne hevosen kera, mutta tällä kertaa ehkä riittää, jos saan sut mukaani”, Heidi kertoi asetellessaan Sofiaa sitteriin. Tyttö heilutteli jalkojaan ja käsiään tiuhaan tahtiin, kunnes sai käsiinsä lelun. Katse nousi lapsen erikoisista silmistä Lauriin, Heidi mietti miltä toinen mahtoi näyttää frakissa.
“Onko sulla frakkia, vai joudutko käymään ostoksilla?” nainen kysyi virnistäen. Hän itse kuitenkin lähtisi etsimään uutta mekkoa juhlia varten.
“Itse asiassa on”, Lauri vastasi naksauttaen keittimen päälle. “Jos vain löydän sen häkkivaraston uumenista.”

Tummien silmien katse seurasi Heidin ja Sofian yhteistä hetkeä. Laurista ei tuntunut enää niin vaikealta seurata sellaista tilannetta, koska he olivat vihdoin tehneet ratkaisun suhteensa tilasta vahvistamalla sen.
“Keitetäänkö puuroa? Vai haluatko jotain muuta?” Lauri kysyi tutkaillen Heidin kasvoja.
Juhlakalu saa päättää. Mikset sä kertonut, että sulla on synttärit tänään? Olisin vähintään ostanut jotain hyviä aamiaistarpeita. Ja lahjan. Tai kuusi. Mä en edes tiedä paljonko sä täytät”, Heidi vastasi, antoi Sofialle tämän maitopullon, jota tyttö halusi pitää itse pystyssä. Nainen halasi Lauria ja suukotti tätä huulille varpistaen ylettyäkseen.
“Et saanut edes haluamaasi lahjaa, mutta onneksi siihen voidaan palata myöhemmin”, brunette lisäsi mutristaen hieman alahuultaan.

Lauri naurahti samalla, kun kääntyi nostamaan puurohiutalepaketin keittiötasolta.
“Unohtui”, mies kokeili suupieli nykien ja keskittyi hetkeksi mittaamaan veden kattilaan voidakseen nostaa sen liedelle. Tummat silmät vilkaisivat Heidiä, jota selitys ei todennäköisesti ollut miellyttänyt.
“Ei siitä tarvitse tehdä suurta numeroa - kolmekymmentäyksi on maailman turhin ikä”, Lauri puuskahti huvittuneena. “Ei tässä iässä tarvita enää lahjoja.”
“Pyh. Lahjoja on aina ihana saada ja antaa”, Heidi protestoi virnistellen. Hän oli itse saanut mieheltä keväällä iltapalaa syntymäpäivänään, herkku, joka oli parempi, kuin mitkään korulahjat ikinä.

“Haluatko sä tehdä tänään jotain? Pariisiin aamukahville?” Heidi vitsaili ja nauroi ääneen. Ei sillä, jossakin mielentilassa kyseinen ehdotus olisi ollut kyytiä lentokentälle vaille valmis.
“Illallinen Madridissa?”
“Sä olet aivan mahdoton”, Lauri totesi päätään pudistellen eikä peitellyt huvittunutta virnettään. Mies mittasi puurohiutaleet ja kaatoi ne kattilaan kääntyen sitten takaisin Heidin puoleen.
“Kaurapuuroa ja kahvia Suomessa?” Lauri ehdotti päätään kallistaen ja tarttui Heidin ranteeseen vetäen naisen lähelleen. Tumma, liukaspintainen aamutakki tuntui polttavalta miehen sormien alla, mutta tilanne ei ollut enää sopiva, Lauri jätti kankaan rauhaan.
“Mmm, menettelee”, Heidi vastasi naurahtaen, painautuen miestä vasten mielellään. Hänellä ei ollut juurikaan väliä mitä ja missä, kunhan sai olla Laurin ja Sofian kanssa.

“Hyvää syntymäpäivää”, nainen mumahti vielä ja painoi suudelman toisen huulia vasten.

Puuron ja kahvin tuoksu kietoutui kolmikon ympärille, eikä Heidi keksinyt missä olisi sillä hetkellä ollut mieluummin.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 2 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 01.12.19 14:48

Orijoella 30.11.2019
kirjoitettu yhdessä @Heidi N.:n kanssa

Lauri starttasi autonsa pimeällä tallipihalla ja vilkaisi apukuskin paikalle istunutta Heidiä. Mies tunsi olonsa avuttomaksi vaitonaisen naisen vierellä, koska ilta oli ollut tälle raskas. Kun Heidi oli pyytänyt Laurilta kyytiä tallille ja he olivat sopineet jatkavansa matkaa miehen asunnolle, Lauri oli tiennyt mihin lupautui. Rooli henkisenä tukena oli paitsi arvokas, myös omalla tavallaan vaativa ja raskas - henkisesti.

Pyyhkijät viuhtoivat tuulilasiin iskeytyviä lumihiutaleita, joita tuuli paiskoi tielle pakottaen Laurin hiljentämään vauhtia. Radiosta kantautui hiljainen laulu, jota mies yritti tunnistaa tuloksetta odottaessaan tuttua risteystä, josta kääntyä kohti kerrostaloaluetta. Tummat silmät vilkaisivat taas vaivihkaa Heidiä, mutta pää ei saanut muodostettua yhtäkään järkevää lausetta. Tuntui paremmalta olla hiljaa ja Lauri oli melko varma, että sillä hetkellä hänen vieressään istuva nainenkin arvosti sitä.

Heidi piti katseensa jossakin, missä se ei tarttunut yhteenkään yksityiskohtaan. Ajatukset tuntuivat seisahtuneen tämän päässä, sillä niiden liikahtaminenkin tuntui sillä hetkellä liian raskaalta. Ajatuskierre mitä jos härnäsi läsnäolollaan ja nainen pureskeli alahuultaan pitääkseen ne loitolla.
Luissa asti kipristelevä kylmyys sai bruneten värähtämään, vaikka penkinlämmitin hohkasi täysillä lämpöä.

Hänen olisi tehnyt mieli käpertyä vain pieneksi mytyksi ja sillä hetkellä Heidi arvosti Jessen apua Sofian hoitamisessa luultavasti enemmän, kuin ikinä ennen sitä. Jos hänen olisi pitänyt siinä mielentilassa huolehtia pienestä vauvasta, tuska olisi kuohunnut yli äyräiden vaarallisen nopeasti.

“Onpa kurja keli”, Heidi lausahti, värittömällä äänellä, jota ei olisi itsekään tunnistanut omakseen, jos olisi tajunnut kuunnella. Katse ei kääntynyt vieläkään Lauriin, se oli tuntunut koko illan ajan liian vaaralliselta teolta. Oli helpompi olla katsomatta.
“On”, Lauri mutisi ja naksautti vilkun päälle ajoissa ennen risteystä, vaikka tie oli hiljainen. Vauhti putosi risteykseen entisestään, mutta loskainen tie oli silti liukas ja Lauri joutui huolehtimaan ajolinjasta välttääkseen auton perän luisuvan liikahduksen.

Lauri parkkeerasi auton tuttuun ruutuun lähelle taloa ja istui hetken hiljaa auton moottorin sammuttua.
“En ehtinyt käymään päivällä kaupassa”, mies myönsi pahoittelevana ja käänsi katseensa Heidiin. “Ajattelin hakea patonkia tai jotain pientä. Lähdetkö mukaan vai menetkö jo ylös?”
Lähikauppa sijaitsi parinsadan metrin päässä, joten Lauri ei ollut viitsinyt sahata väliä autolla. Miehen katse pysyi Heidissä, kun tämä nousi ulos autosta ja sulki kuskinpuoleisen oven.
“Voin tulla mukaan, vaikka ei mulla ole kyllä nälkä”, nainen vastasi noustuaan autosta hieman jäljessä ylös. Märkä lumi tarttui kenkiin, eikä hän ollut ihan varma kastoiko se sukat läpi vai oliko jalat muuten vain tunnottomat.

Kaupan valot tuntuivat kirkkailta silmissä ja Heidi piti katseensa kivipintaisessa lattiassa. Se oli vähän kuin opaskoira olisi kertonut naiselle suunnan, niin kuuliaisesti tämä pysyi askeleen Laurin perässä. Kassalinjalla Heidille ei tullut mieleenkään protestoida kumpi maksaisi - ei sillä, että se keskustelu olisi muutoinkaan enää ajankohtainen.

Kylmä tuuli paiskautui vasten Lauria, kun tämä astui Heidin edellä ulos kaupan liukuovista ruokakassi kädessään. Koska Heidi oli ilmaissut nälättömyytensä, mies oli päätynyt ostamaan omia ruokatarvikkeitaan ja hedelmiä, joita nainen toivottavasti saisi alas.
“Hyvää iltaa!” naapurin iäkkäämpi rouva täräytti kaksikon palattua Laurin asuintalon pihalle.
“Iltaa”, Lauri vastasi sama, kohtelias hymy huulillaan kuin joka kerta rouvan tavatessaan ja toivoi, ettei tämä jäisi virittelemään keskustelua. Ilmeisesti sää ei ollut mieleinen, sillä nainen jatkoi suoraan matkaansa roskakatokselle ja Lauri pääsi avaamaan rappukäytävän oven Heidille. Nainen yritti tasata sykettään, joka oli noussut naapurin tervehdyksen ja sitä seuranneen säikähdyksen myötä korkeaksi.

“Haluatko jotain lämmintä juotavaa? Teetä, kahvia?” Lauri mutisi heidän päästyä ylös ja asuntoon, josta mies oli lähtenyt aamulla ennen auringonnousua.
“Ehkä teetä. Käyn suihkussa ensin, jos sopii? Mulla on vähän kylmä”, Heidi vastasi raapiessaan jäisiä sormiaan neuletta pitkin riisuessaan toppatakkiaan. Nainen tuijotti hetken märkiä kenkiään, kunnes riisui ne ja mietti sitten pitäisikö hänen viedä ne mukanaan pesuhuoneeseen kuivumaan.
“Joo”, Lauri vastasi nopeasti latoessaan ostoksiaan jääkaappiin. “Sun pyyhe roikkuu seinällä.”

“Vienkö nämä suihkuun kuivumaan, ettei ne kastele sun mattoja?” brunette kysyi lopulta, pitäen katseensa yhä kengissään, jottei vahingossakaan olisi nostanut sitä Laurin silmiin.
“Vie vaan”, Lauri vastasi ja vaikka tummat silmät kuinka yrittivät tavoittaa katsekontaktia, Heidin katse pysyi kengissä. Mies huokaisi äänettömästi ja kääntyi nappaamaan vedenkeittimen kaapista laittaakseen teeveden tulemaan.

Lattialämmitys tuntui kuumalta paljaita varpaita vasten ja Heidi laski omat ja Laurin kengät nurkkaan sanomalehden päälle kuivumaan. Peilin nainen ohitti jälleen tarkoituksella, sillä ei halunnut nähdä kalpeita kasvojaan ja järsittyjä huuliaan sillä hetkellä. Lämmin suihku auttaisi niihin, se toisi jälleen lämpöä kylmentyneisiin jäseneihin ja auttaisi veren liikkeelle kehossa.

Heidi riisui vaaleanharmaan neuleen päältään, sen alta paljastui musta toppi ja käsivarret, jotka näyttivät liian kalpeilta. Kontrasti ihon ja ranteisiin tarttuneen punaisten tahrojen välillä oli valtava. Siniset silmät tuijottivat niitä, kunnes hitaasti mieli ymmärsi mistä ne olivat tulleet.
Kenestä ne olivat siihen jääneet.

Vaaleanpunaisesta ja tumman sinisestä, laukauksista ja loputtomasta hiljaisuudesta.

Kauan pidätetyt kyyneleet eivät kysyneet lupaa, ne nousivat väkevinä, kirvelivät ja polttivat koko matkallaan, kunnes ne päätyivät poskipäitä pitkin mustan topin rinnuksille. Jossakin vaiheessa, hiljaisten nyyhkäysten välissä, Heidi vajosi voimattomana tummanharmaalle kaakelilattialle. Katse tuijotti näkemättä veritahroja, kyynelten sumentaessa ne epämääräisiksi laikuiksi valkoisella taustallaan.

Mitä hän oli mennyt tekemään?

Lauri jätti vedenkeittimen kiehauttamaan vesitilkkaa, purki ostokset loppuun ja pysähtyi kuuntelemaan kylpyhuoneesta kantautuvia ääniä tajuten, ettei sieltä kuulunut veden kohinaa. Miehen katse hakeutui seinäkelloon, kun tämä yritti arvioida, olisiko Heidin pitänyt jo ehtiä suihkun lämpöön vai oliko hän vain vainoharhainen. Kun vedenkeittimen hurina vain voimistui, Lauri tajusi ajan juosseen siitä huolimatta, ettei suihkuun lähtenyt Heidi ollut vielä äänettömyydestä päätellen ollut avannutkaan suihkua.

Askeleet olivat lähes äänettömät, kun Lauri käveli kylpyhuoneen ovelle ja kuunteli taas. Mies nosti kätensä ilmaan ja koputti ovea rystysillään kulmat mietteliäässä kurtussa.
“Kaikki ok?” Lauri kysyi ja katui samalla sekunnilla kysymyksensä muotoa. Kaikki ei Heidin elämässä ollut varmasti sillä hetkellä ok, mutta pelkästä huolestuneisuudesta kummunnut kysymys oli karannut huulilta ennen järjen puuttumista peliin.

Kun vastausta ei kuulunut, Lauri huokaisi taas hiljaa ja raotti ovea. Miehen hengitys salpaantui hetkeksi näystä, joka kylpyhuoneessa odotti, mutta keho toimi nopeammin kuin ajatus: Lauri laskeutui lattiatasoon polvilleen ja sulki Heidin halaukseen, koska siihen tilanteeseen ei sopinut mikään fraasi. Nainen kietoi kätensä toisen olkavarren ympärille ja nojasi lähemmäksi kehon lämpöä, joka tuntui sillä hetkellä kuumemmalta, mitä edes lattialämmitys.
Jollakin tapaa se lämpö toi myös lohtua, vaikka Heidi tiesi, ettei mikään tekisi sen päiväisiä tapahtumia tekemättömäksi.

Laurin tuki oli siitä huolimatta enemmän, niin valtavan paljon enemmän, mihin nainen oli ikipäivänä tottunut. Sydän tuntui lasinsirpaleilta, se puhkoi reikiä keuhkoihin ja hengittäminen kävi vaikeammaksi jokaisella hengenvedolla.
Anteeksi”, Heidi kuiskasi saatuaan itkun edes hieman hallintaansa. Hävetti, että kyyneleet olivat kastelleet Laurin paidan melkein läpimäräksi. Hengitys kumpuili katkonaisena, ravistellen naisen kehoa nykivin liikkein.
“Älä”, Lauri huokaisi hiljaa. Heidillä oli taipumusta anteeksipyyntöihin tilanteissa, joissa ei olisi tarvinnut ja tämä oli yksi niistä tilanteista.

Lue toinen osa täältä

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz & Livin' Las Vegaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 31
Viestien lukumäärä : 477

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 2 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa