Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin

Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 09.02.19 11:42



Viimeinen muokkaaja, Lauri M. pvm 01.06.19 20:26, muokattu 7 kertaa
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 09.02.19 11:43

Orijoella 9.2.2019

Vargas puhahti kerran trailerista päästyään, muttei sen jälkeen näyttänyt nostavan kierroksia uudesta ympäristöstään. Laurin ote ketjuriimunnarusta oli normaalia tukevampi, vaikka mies tunsikin orinsa. Se oli reissannut Suomessa tarpeeksi ollakseen nostamatta meteliä maisemanvaihdoksesta eikä Merikanto epäillyt hetkeäkään, etteikö Vargasin pää kestäisi ulkomailla kilpailemista.

Nyt ei kuitenkaan oltu ulkomailla. Lauri katseli tallirakennusta taluttaessaan Vargasin lumisen pihan poikki tallin suojiin. Heidi, jonka oria Lauri oli ratsuttanut Kallassa käydessään, viittoi oikean karsinan suuntaan. Vargasin kaviot kopisivat betonilattiaa vasten, kunnes ääni katkesi ruunikonkimon astuessa uuteen karsinaansa.

"Juu, kiitos", Lauri totesi Heidin lueteltua kaiken oleellisen tallikäytänteistä. Merikanto oli kysellyt niitä etukäteen ja todennut sitten, että Runiac oli sijainniltaan ja puitteiltaan täysin pätevä kotitalli Vargasille. Lauri itse pääsisi Orijoelta käsin irtaantumaan helpommin myös muualle kuin pääkaupunkiseudulle, jonne mies oli jättänyt paitsi asuntonsa, myös Vargasin entisen kotitallin. Tallia oli haluttu laajentaa, eikä Merikanto ollut halunnut pitää oriaan remontin keskellä varsinkaan, kun tallista oli tarkoitus uuden brändäyksen myötä tulla ratsastuskoulu. Lauri arvosti laadukkaiden puitteiden lisäksi omaa rauhaa ja jos Runiacista täytyi löytää vielä jotain positiivista, se sijaitsi lähellä Auburnia, jonka maine kilpailujärjestäjänä oli kantautunut Merikannonkin korviin. Mies oli ilmoittanut itsensä Vargasin jo kahteen eri kenttäkilpailuun keskellä talvea, joten mitenkään turhalta maisemanvaihdos ei sillä hetkellä tuntunut.

Vargas sai päälleen toppaloimen ja pääsi tarhaan päiväheinien kanssa. Ori tuijotteli hetken muiden tarhojen hevosia, joita uusi asukas tuntui kuohuttavan. Lauri seurasi Vargasia hetken, kunnes ori asettui heiniensä pariin ja osoitti taas kylmäpäisyytensä. Vargas oli yleisesti ottaen mutkaton ori, ja juuri siitä syystä Lauri piti siitä.

Laurin purettua Vargasin kisakaapin sisältö ja Ikea-kasillinen tavaraa satulahuoneeseen, mies kaivoi puhelimen taskustaan. Kuului muutama tuuttaus, ennen kuin Matildan ääni vastasi. Siitä kuulsi yllättyneisyys, mutta Lauri sivuutti sen tervehtien naista itsekseen virnuillen.

"Hei kuule, voisit tulla kokeilemaan Vargasia joku päivä", Merikanto totesi.
"Ai? No, joo?" muutosta tietämätön Matilda takelteli. Lauri saattoi miltei kuulla naisen ajatusten villin juoksun, kun tämä todennäköisesti mietti, miten järjestäisi päiväreissun pääkaupunkiseudulle.
"Ei tarvitse lähteä Orijokea pidemmälle", Lauri tokaisi haluamatta kiusata naista sen pidempään.
"Orijokea?" Matilda toisti hämmentyneen kuuloisena.
"Joo, tämä on vähän keskeisemmällä sijainnilla. Täältä käsin pääsee helpommin valmentamaan", Lauri selitti tyytyväisenä ratkaisuunsa.
"Mille tallille sä sen veit?" Matilda kysyi. Naisen ääni kuulosti oudolta, vähän kuin se olisi jo tiennyt vastauksen.
"Näyhön Heidin talliin", Lauri vastasi. "Ja hei, nyt voin tarvittaessa ratsuttaa Zeliaa useammin."
"Aivan.. Totta", Matilda puuskahti mietteliäästi, kunnes taustalta kuuluva kavioiden kopina sai Laurin reagoimaan.
"En häiritse sinua enempää, ollaan yhteydessä", mies tokaisi ja päätti puhelun. Merikannon kulmat olivat mietteliäässä kurtussa, kun mies lähti harppomaan autolleen. Nyt, kun Vargas oli muuttanut, saattoi Lauri keskittyä omaankin muuttoonsa.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 18.02.19 10:12

Kallassa 16.2.2019
#winterfair

Viljamista oli iso apu kierroksia nostavan Malachain kanssa. Laurin oli täytynyt ehtiä kisapaikalle Auburniin jo ensimmäisen luokan ajaksi, koska oli lupautunut auttamaan Matildaa Zelian verryttelemisessä. Se oli ollut hyvä ajatus ja koska Lauri oli joka tapauksessa ollut tulossa jo toiseen luokkaan, ei järjestely ollut tuottanut juurikaan ylimääräistä vaivaa - ainakaan nyt, kun Heidin tallityöntekijä oli päässyt mukaan apukäsiksi.

Apukädet olivat hyödyllisiä Malachain kaltaisen orin kanssa: se tempoutui taluttimen päässä niin, että ketjut helisivät ja olisi varmasti aiheuttanut vaaratilanteita, jos Viljami olisi erehtynyt viemään sen suuremman hevosjoukon läheisyyteen.
"Käytä sitä vaikka tuolla tiellä, käyn katsomassa ratapiirrokset ja nousen selkään", Lauri totesi miehelle, joka näytti tottuneen mustan orin levottomuuteen. Tämä nyökkäsi ja hetken Lauri katsoi kaksikon perään ajatuksiinsa vaipuneena.

Toivottavasti näistä kisoista selvittäisiin kunnialla.

Laurin oli jossain vaiheessa tehnyt mieli ottaa myös Vargas hyppäämään metrikahdenkympin luokkaa, mutta se oli jäänyt ajatuksen tasolle. Malachai vaati niin suurta keskittymistä, ettei kahden hevosen välillä seilaaminen olisi ollut järkevää. Ei ainakaan ensimmäisissä kisoissa mustan orin kanssa.

"Mitkä fiilikset?" hevosrekan edustalla seisova Heidi kysyi. Nainen oli tuonut koko Runiacin porukan paikalle rekalla, mikä oli ollut toimiva ratkaisu.
"Ihan hyvät", saappaita jalkaansa vetävä Lauri vastasi. Mies oli huomannut kanssakilpailijoiden varsin säihkyvät kilpa-asut ja miettinyt, mitä oli mahtanut tällä kertaa missata. Määritettiinkö Auburnin kaltaisella tallilla myös kilpailijoiden pukukoodit?
"Eiköhän se siitä asetu, kun pääsen satulaan", Lauri jatkoi vielä Viljamin ja Malachain ilmestyttyä takaisin näköpiiriin. Heidi nyökkäsi, mutta kireä hymy naisen huulilla kertoi, että Malachain asettuminen oli pelkkää toiveajattelua.

Musta ori lähestulkoon lensi. Lauri ei muistanut, milloin olisi viimeksi ratsastanut sellaista hevosta. Aina, kun mies kuvitteli Malachain hellittävän ja rentoutuvan, ori iski uuden vaihteen silmään ja laittoi ratsastajansa kantin koetukselle.
"Pysty!" Lauri huikkasi. Malachain etuset hädin tuskin koskettivat maneesin hiekkaa miehen kääntäessä sen kulmasta kohti estettä, jota kohti trakehner syöksähti kuin sähköiskun saaneena.

Se oli jumalaton hyppy. Keskittynyt ilme Laurin kasvoilla ei herpaantunut hetkeksikään, kun mies tasapainoili liitoksistaan repeilevän ratsun satulassa ja istui nopeasti satulaan hypyn päätteeksi. Kuten Lauri oli ennustanutkin, Malachai yritti tarjota kiitovaihdetta ja mies ehti kuin ehtikin kääntää orin voltille sen sijaan, että olisi jyrännyt poniratsukon.

Sama kiihtovaihde jatkui radoilla. Metri tuntui pieneltä Malachain hypyille ja jopa Auburnin maneesin seinät alkoivat ahdistaa orin jyrätessä esteiden jälkeen kuin höyryveturi. Kuin ihmeen kaupalla musta ori meni yli kaikesta esteiden läpäisemisen sijaan ja paikka uusintaan aukesi. Siellä suoritus alkoi turhalla pudotuksella, kun Malachai ei yritti ryysätä estettä päin ja Lauri joutui ottamaan oria kiinni isommalla pidätteellä. Etukavioiden kolahdus puomiin nosti trakehnerin kierroksia entisestään, mutta loput puomit pysyivät kannattimillaan. Pudotuksen jälkeinen kiihkotila jäi kuitenkin päälle, eikä Malachai ollut metrikahdenkympin radalla sen enempää halukas kuuntelemaan ratsastajansa pidätteitä. Se kostautui perusradan puomilla, kun orin takanen veti okserin takapuomin mukaansa.

“On tämä kyllä yksi”, Lauri puuskahti päätään viskovan Malachain selästä. Ori ei malttanut kävellä askeltakaan edes loppuverryttelyjen päätteeksi, joten Merikanto näki viisaammaksi jalkautua ratsunsa satulasta. Heidi tutkaili hevosta katseellaan ja nyökkäsi ymmärtävästi.
“Se kuitenkin eteni”, nainen totesi, sillä ilmeisesti liikkuminen eteenpäin ei aina ollut itsestäänselvyys etuosastaan keveän Malachain kanssa. Lauri vilkaisi Heidiä kopatessaan satulan alas itsensä hikeen asti kuohuttaneen orin selästä Viljamin taiteillessa ohjissa.
“Etenee etenee”, Merikanto mutisi, heitti fleecen kuivatteluloimeksi Malachain selkään ja seurasi katseellaan, kun ori miltei lensi Viljamin vierellä miehen lähtiessä kävelyttämään mustaa oria siksi aikaa, että hevoset voitaisiin lyödä rekkaan ja ajaa takaisin Orijoelle.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 17.03.19 19:03

Helsingissä 27.1.2013
Paloja menneisyydestä osa 1

Lauri nojasi baaritiskiin ja pyöritteli matalaa drinkkilasia sormissaan. Miehen katse oli lukkiutunut tanssilattialla keinuvaan tummaverikköön, jonka lantio keinui musiikin tahdissa kuin se olisi tarkoitettu siihen.
"Lauri", Tonin ääni tavoitteli, mutta tummien silmien katse ei hievahtanutkaan tanssijasta. Sen sijaan Lauri kohensi asentoaan, kaatoi loput paukusta kurkkuunsa ja odotti, että pakkipari luovisi tiensä tiskillä parveilevan kansan läpi.
"Jumalauta äijä, mitä sä siinä norkoilet?" Toni mölisi tönäisten Lauria olkapäähän. Kello oli juuri kääntynyt Merikannon syntymäpäivän puolelle, mutta siinä se vain nojaili tiskiin kuin vuorokauden vaihtuminen ei tarkoittaisi lisää viinaa - tai naisia.

"Katso itse", Lauri virnisti ja nyökkäsi kohti lanteita, joita strobovalojen välke vain korosti entisestään. Biisi oli vaihtunut menevämpään ja jos tiskiin nojaava mies ei olisi jo kerran tavoittanut tanssilattialla keinuvan naisen katsetta, tämä olisi jopa saattanut empiä.
"Katos perkele", Toni ähkäisi. "Sä et ehtinyt olla kaksikymmentäneljä varttia pidempään ja sulla on jo seuralainen plakkarissa."
Tonin sanoja siivitti räkäinen nauru, joka sai Laurin suupielen kaartumaan virneeseen: niinpä.

Toisen viskipaukun jälkeen Lauri koki antaneensa naiselle tarpeeksi aikaa sulatella tilannetta, joka päätyisi lopulta miehen asunnolle.
"Lauri!" kuului taas, mutta tällä kertaa ääni oli korkeampi. Lauri tiesi katsomattakin, että se oli Karo.
"Karo", Lauri puuskahti ja käänsi katseensa mustahiuksiseen naiseen, jonka oli tuntenut yliopisto-opintojen puitteissa jo useamman vuoden. Tonin mukaan Karo oli avautunut humalapäissään orastavista tunteistaan Lauria kohtaan, joista vuotta vanhempi nainen ei kuitenkaan koskaan ollut puhunut suoraan Laurille. Kaksikon välillä ei ollut tapahtunut mitään, eikä tulisi tapahtumaankaan, mikäli se oli kiinni Laurista. Ei Laurilla ollut antaa yhtä yötä enempää aikaa yhdellekään naiselle, eikä etenkään minkäänlaisille tunteille. Miehen täytyi keskittyä opintoihinsa ja työkeikkoihin, joilla Lauri rakensi kovaa vauhtiaan itselleen uraa bisnesmaailmassa. Puhumattakaan hevosista - niistä perkeleen kaakeista, kuten Toni usein kiteytti. Tasapainoilu kauppatieteiden opiskelijan, osa-aikaisen tulevan bisnesneron ja tavoitteellisen kenttäratsastajan välillä oli tarpeeksi työlästä etenkin, kun Laurin veitsenterällä taiteilua seurasi useampi katkera silmäpari.

Ei siihen kuvioon sopinut nainen. Ei edes Karo: jumalaisen älykäs, kurvikkaan kaunis Karo. Oli helpompi luistattaa jonkin asian suhteen ja olla se kusipää, josta ei kuulunut sen yhden, maagisen yön jälkeen.

"Mennäänkö tanssimaan? Vai otetaanko shotit?" Karo kysyi hymyillen sitä valovoimaista hymyään, jota vastaan Lauri oli kasvattanut immuniteetin. Tummien silmien katse vastasi Karon haastavaan katseeseen ja lyhyt nyökkäys tiskin suuntaan puolsi shotteja. Lauri vaihtoi setelin kahteen jekkuun ja kippisti Karon kanssa.
"Helvetin hyvää syntymäpäivää", Karo toivotti viekkaasti hymyillen ja nojautui lähemmäs tiskillä. Lauri puri huultaan pitääkseen piikikkään kommentin sisällään, kiitti ja sipaisi kaverinsa kasvoille valahtaneen hiuskiekuran sivuun ennen katoamistaan tanssilattian suuntaan katse takaisin lantioon hakeutuen.

Ei yksikään sinkkumies halunnut juhlia vanhenemistaan yksin.


Viimeinen muokkaaja, Lauri M. pvm 13.04.19 13:14, muokattu 2 kertaa

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 26.03.19 9:37

Kallassa 25.3.2019
kertojina Matilda, Heidi, Lauri ja Jesse

Matilda oli ollut Lauria vastassa, muttei siksi, että mies tuli valmentamaan ja sille täytyisi keittää kahvia. Ei, nainen oli ottanut miehen kilparatsun ulos trailerista ja taluttanut yksityistalliin hoitopaikalle, koska Merikanto oli ottanut elämäntehtäväkseen järjestää Matildalle erilaisia diilejä: ruokintasuunnitelmaa, rehualennuksia, Vargasin liikutusta ja viimeisimpänä maastoesteitä.
”Muista martingaali”, Lauri oli huomauttanut huolettomasti ennen suuntaamistaan maneesiin valmistelemaan ensimmäisen ryhmän tuntia.

Matildaa jännitti niin, että naisen leukapielet olivat jatkuvasti kireät ja suitsien remmejä kiinni näpräävät sormet tärisevät. Vargas käveli reippaasti Matildan vierellä ja nainen mietti kauhuissaan, mahtoiko ori olla jotenkin erityisen virtainen. Enkkuraidallinen ratsastusloimi näytti neonkeltaiselta ulkovalaistuksessa ja Matildasta tuntui, että hän vilkuili sitä joka toisella askeleella. Maneesin avautuva ovi säpsähdytti Matildaa muttei niinkään Vargasia, joka tuijotti Isabellan taluttamaa tammaa.
“Ai, sinäkö olet menossa maastoesteille?” perijätär tiedusteli vaikeasti tulkittava ilme kasvoillaan. Matilda huomasi naisen katseen valuvan erityisesti Vargasiin, ennen kuin bruneten huomio kiinnittyi heidän perässään ulos kävelevään ratsukkoon.

Maneesissa oli hiljaista. Ensimmäisenä Matildan katse osui Jesseen, jolle nainen väläytti jännittyneen hymyn. Mies hymyili takaisin ja violettihiuksinen huomasi vetävänsä ensimmäistä kertaa kunnolla henkeä sitten sen jälkeen, kun oli kiinnittänyt Vargasin panssarivyön tallissa. Sen jälkeen Matilda huomasi Laurin katselevan heitä kuin varmistaen, että nainen oli osannut varustaa miehen kilpurin oikein putseineen päivineen. Matilda oli jo aikeissa nousta satulaan, kun hänen katseensa osui maneesin katsomossa istuvaan naiseen - joka oli muuten tullut paikalle Laurin mukana.

Alkuvalmennus meni Matildalta hyvin pitkälti Laurin ja Heidin välien tulkitsemiseen. Onneksi Vargas liikkui hyvin pohkeesta eteen, eikä kevyessä istunnassa laukkaaminen hapottanut naisen reisissä. Ainakaan Matilda ei ehtinyt stressata hyppäämistä ennen kuin Lauri viittoi ryhmäläisiä hyppäämään pressuhirvitystä, josta mallia Matildalle ja Adelinalle näytti Jesse.
“Tule vaan Matilda”, Lauri hoputti, kun violettihiuksinen jäin laukkaamaan päätyyn voltille sen sijaan, että olisi kääntänyt Vargasin esteelle heti Lefan selviydyttyä yli. Se ei ollut virallisesti edes maastoeste, vaan pressulla koristeltu tavallinen pysty, mutta Matilda ratsasti sitä kohti kuin ei olisi uskonut kenttäkilpahevosen menevän siitä yli edes unissaan.
“Hellitä, hengitä”, Lauri puoliksi naurahti, kun Matilda esteen jälkeen posotti kohti päätyä uskomatta täysin sitä, ettei Vargas ollut miettinyt esteen ylittämistä sekuntiakaan.

Taloesteen hyppäämisen jälkeen Matilda alkoi luottaa siihen, että Vargas tosiaan meni yli mistä vain. Orin hypyissä oli voimaa ja naisen täytyi keskittyä pysymään mukana hypyissä, jotka olisivat heittäneet heikomman - ja varomattoman - irti satulasta ja todennäköisesti kohti maneesin virheetöntä pohjaa. Matilda seurasi Jessen ja Sallin menoa vilkuillen sivusilmällä Heidiä, jonka läsnäolon syy jäi naiselle epäselväksi: oliko Heidi katsomassa valmentautuvaa Jesseä vai valmentavaa Lauria?

Heidi ei ollut ihan varma siitä, että miksi oli lähtenyt Laurin kanssa Auburniin. Jessen katseet kilpailivat yhdessä Matildan katseiden kanssa ja katsomon penkki alkoi tuntua jatkuvasti epämukavammalta. Laurin katsominen tuntui helpolta, joten brunette kohdisti katseensa mieheen. Hän kuunteli tarkasti toisen sanoja, sillä kenttävalmennukset eivät olleet Heidin vahvuuksia ja uuden oppiminen oli mukavaa.

Lauri oli myös luvannut tehdä hänelle ruokaa illemmalla ja perjantain kanaruoan maku viipyili edelleen naisen kielellä. Heidi mietti odottiko enemmän toisen rentoa seuraa vai tämän kokkauksia ja virnisti itsekseen ajatukselleen.
Vargas kulki hyvin, se hyppäsi tasaisesti ja nautti selvästi elämästään, kun pääsi ylittämään valtavalta näyttäviä maastoesteitä. Ori oli perjantain kouluvalmennuksessa ollut tasainen ja maltillinen, vaikka oli näyttänyt myös räjähdysherkkyyttään, josta ehdottomasti oli apua esteillä.

Siniset silmät eksyivät takaisin Lauriin ja kun mies vilkaisi hänen suuntaansa, Heidi hymyili tahattoman lämpimästi. Kyllä hän selviäisi Jessen ja Matildan katseista, kun Lauri olisi siinä, hänen henkisenä tukenaan.

Lauri huomasi katsomosta häneen kohdistuneen katseen, sillä sinisiä silmiä oli vaikea olla huomaamatta. Miehen kasvoilla kävi tuskin huomattava, nopea hymy, jota valmennettavien ei ollut edes tarkoitus nähdä. Sitten tummien silmien katse palasi Vargasiin, joka näytti varsin ratsastettavalta tehokkaan viikonlopun jälkeen.
“Se oli ihan ok noinkin, mutta huolehdi, että se pysyy suorana myös esteen jälkeen”, Lauri kommentoi tukin jo rohkeammin hypänneelle Matildalle.

Kolmen ratsukon ryhmä oli Laurin makuun optimaalinen: kaikkiin ehti kiinnittää reilusti huomiota, mutta ratsut - ja ratsastajat - saivat vetää henkeä suoritustensa välillä.
“Korjaa laukka, anna edetä, valmisteleva puolipidäte ennen estettä”, Lauri luetteli ohjeita Jesselle, jonka ratsastus oli koko valmennuksen ollut tasaisen varmaa, kuten se oli radallakin. “Muista ulkoavut kulmalla, älä anna sen miettiäkään ohi valahtamista.”

Siinä missä Jesse ja Salli etenivät radan läpi tasaisella ja rennolla meiningillä, Matildan ja Vargasin suorituksessa oli säpäkkyyttä. Se johtui Laurin tulkinnan mukaan siitä, että Vargas kokeili rajojaan varovaisemman ratsastajan kanssa ja Matilda luotti siihen, että puoliveriori veisi naisen yli esteistä.
“Tee voltti päätyyn ja ota se kontrolliin”, Lauri ohjeisti. “Sen täytyy reagoida pidätteisiin. Noin juuri, nyt saatte jatkaa.”

Lauri huomasi huokaisevansa helpotuksesta, kun Vargasin kaviot koskettivat maneesin hiekkaa penkin jälkeen. Matilda oli petrannut toisella kierroksella tultuaan uudestaan radan kolme viimeistä estettä.
“Hyvä, voitte keventää ne pidemmälle kaulalle ja kävellä kunnon loppukäynnit”, Lauri mutisi ennen kuin suuntasi askeleensa katsomoa kohti. Mies jäi nojaamaan seinään puhe-etäisyyden päähän Heidistä ja piti katseensa ravaavissa ratsukoissa.
“Illallisesta taitaa tulla iltapala”, Lauri totesi Heidille. “Mutta ei se minua haittaa, jotainhan tässä on joka tapauksessa syötävä.”
Mies vilkaisi katsomossa istuvan bruneten ilmettä ja vastasi naisen huvittuneeseen hymyyn. Täytyisihän lupaus kokkailusta pitää, etenkin, kun Heidi sattui olemaan syntymäpäiväsankarin roolissa vielä seuraavat neljä tuntia.

Jesse oli yrittänyt keskittyä valmennuksen aikana vain ratsastukseen jotta he edes joskus pärjäisivät kisoissa, mutta siitä huolimatta miehen huomio oli hetkittäin valunut niin Matildaan kuin katsomossa istuneeseen Heidiin, jonka läsnäololle mies ei keksinyt muuta selitystä kuin heidän valmentajansa.

Miehen ilme jäykkeni hieman, kun hän huomasi valmennuksen päätyttyä maneesin katsomon laidalla juttelevan kaksikon. Vaikka hänelle ei Heidin tekemiset kuuluneetkaan, ei Jesse voinut olla miettimättä, mitä naisen ja Laurin välillä oli. Ja miten se mahdollisesti tulisi vaikuttamaan heidän väleihin liittyen lapseen.

"Se meni hyvin", Jesse totesi hymyillen Matildalle päästyään sen verran lähelle kimoa oria, jotta nainen kuulisi hänet.
Matilda hymyili takaisin huomattavasti rennommin kuin valmennuksen alussa ennen kuin hänenkin katse valui Laurin ja Heidin suuntaan.

Jesse tuli pohtineeksi, tunsivatko Heidi ja Lauri entuudestaan, sillä nainen oli kuitenkin kertonut raskaudestaan valmentajalle jo maaliskuussa eikä lapsen isän henkilöllisyyskään ollut kauaa pysynyt Laurilta salassa.

Mies taputti ratsunsa kaulaa peittääkseen turhautumisensa. Ei siksi, että Lauri tiesi, vaan siksi, että häneltä itseltään oli pimitetty raskaus, tai oikeastaan sen jatkuminen, niin pitkään.


_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 13.04.19 13:14

Keravalla 3.3.2014
Paloja menneisyydestä osa 2

Aurinko pilkahteli itsepintaisena sälekaihdinten välistä. Laurin kurkusta kantautui matala urahdus, kun mies kääntyi kyljelleen ja raotti silmiään. Toinen puolikas sängystä oli tyhjä ja lakanan viileydestä päätellen se oli ollut koskemattomana jo hetken.

"Huomenta", Lauri mutisi valuessaan keittiöön pelkissä boksereissaan. Kahvin tuoksu nosti hymyn aamu-unisen miehen huulille, eikä sen keittäjän näkeminen ainakaan heikentänyt hymyä. Karo keimaili keittiön tiskipöydän edessä pelkkä Laurin vanha t-paita päällään, eikä paidan omistajan tarvinnut vilkasta uudelleen varmistuakseen, että Karo oli todellakin pukeutunut pelkkään paitaan.

"Huomenta", nainen vastasi, sipsutti Laurin eteen ja painoi huulensa miehen huulille. Laurin käsi laskeutui Karon alaselälle vetäen naisen lähemmäs. Kaksikko vaipui omaan kuplaansa - siihen, jolle ei pitänyt alun perin olla edes mahdollisuutta.
"Paljonko kello on?" Lauri mutisi Karon iholle tiedostaen tuskallisen hyvin, ettei voisi tarjota naiselle tämän ansaitsemaa huomiota sinä aamuna.
"Liikaa", mustahiuksinen huokaisi. Molemmat tiesivät, että sellaisena päivänä ei ollut aikaa yllättäville aamumenoille, joiden takia töihin ehdittiin minuutilleen - tai minuutin myöhässä. Kun kyseessä oli työhaastattelu keravalaiseen, vauhdilla kasvavaan yritykseen, jossa oli paikka auki tuoreelle kauppatieteiden maisterille, jätettiin aamun aikatauluun pelivaraa.

Laurin huulilla kävi huvittunut virne, kun Karo asetteli miehen paidankaulusta kulmat keskittyneesti kurtussa. Jos olisi pitänyt analysoida kaksikon käyttäytymisen perusteella, kumpi työhaastatteluun olikaan menossa, se olisi ollut Karo.
"Tässä on hevosenkarva", Karo irvisti nypätessään puvuntakin helmasta valkoisen karvan. Se kuului Fegulle, mustankimolle hollanninpuoliveriruunalle, jonka kanssa valmentautumisesta ja kilpailemisesta Laurilla oli ollut sopimus jo pidemmän aikaa.
"Pikkuvikoja", Lauri murahti toinen kulma koholla ja nosti etusormellaan Karon leukaa voidakseen painaa nopean suukon naisen huulille. Nopean siksi, ettei mies itse juuttuisi eteiseen yhtään pidemmäksi aikaa mutta myös siksi, että Karolle jäisi jotain odotettavaa. Ruskeissa silmissä häilähti ilkikurinen välke, ennen kuin ovi kaksikon välillä sulkeutui ja jätti Karon näpräämään hermostuneena pitkiä, mustia hiuksiaan.

Puhelimen soittoääni hukkui Wolksvagenin moottorin tasaiseen hurinaan. Vasta moottoritiellä uudestaan soiva puhelin havahdutti Laurin huomion ja mies sai napautettua puhelun kaiuttimeen.
"Tuletko tallille tänään?" Iina kysyi. Se oli erikoinen kysymys kotivalmentajalta, kun otti huomioon, ettei koko viikolle ollut sovittuna yhtäkään valmennusta.
"En usko, muita menoja", Lauri totesi kääntämättä katsettaan ruuhkaisesta moottoritiestä, jonka oli valinnut kulkureitikseen muutama muukin.
"Hartzit etsivät ratsastajaa. Bremenin lähellä", Iina jatkoi.
"Missä?" Lauri ähkäisi, vaikka tiesi varsin hyvin, mistä nainen puhui. Saksa oli ollut Iinan huulilla niin monta kertaa ennen ja jälkeen valmennusten sekä niiden aikana, että oli jo menettämässä hetkellisesti merkityksensä.
"No Saksassa! Lauri tässä se on - sun mahdollisuus. Lähden viikon päästä katsomaan sieltä hevosia asiakkaille, voit lähteä mukaan", Iina enemmän kivahteli kuin puhui. Naisen äänestä kuulsi läpi turhautuminen, eikä Lauri voinut olla naputtamatta hermostuneena autonsa rattia.

Saksa. Mahdollisuus. Karo ei ikinä lähtisi mukaan.

Ratsastaminen. Harrastus. Intohimo? Karo ei ymmärtäisi.

Viikko. Helvetin lyhyt aika ottaen huomioon, että parinkymmenen minuutin päässä odotti työhaastattelu - Karo ei ikinä antaisi anteeksi.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 16.04.19 18:23

Murronmaalla 19.4.2019

Eihän se ollut viikonlopun valmennusten kannalta järkevää lähteä Murronmaan yöhön, mutta sieltä Lauri itsensä löysi. Se oli oikeastaan Tonin syy, sillä Laurin pitkäaikainen, hevospiireihin kuulumaton ystävä oli soittanut täysin yllättäen ja tullut parin tunnin varotusajalla hakemaan Laurin mukaansa. Toni oli tullut pääsiäiseksi kotiseudulleen ja miehen vanhempien mökki sijaitsi Murronmaalla ja kun mies oli tarvinnut ryyppyseuraa, oli valinta ollut helppo ja kohdistunut orijokelaiseen Lauriin.

“Mun täytyy ratsastaa huomenna”, Lauri totesi kulmiaan kohotellen, kun Toni roudasi pöytään puhuttujen kaljojen lisäksi muutamat shotit. Toni tuhahti naureskellen, eikä Laurilla ollut sananvaltaa tilanteessa, jossa kymmenen vuoden ystävyys iskettiin panokseksi teräville.
“Hevoset on huomisen murhe”, Toni totesi laskettuaan ensimmäisen shottilasin takaisin pöydälle. Miehen puhe hiljeni hetkeksi, kun mies kierrätti katsettaan pitkäperjantain ruuhkauttamassa baarissa ja nyökkäsi parin daamin suuntaan.
“Ensi yönä voit murehtia jostain ihan muusta”, Toni jatkoi ja kohotti olutlasiaan. Lauri pudisteli päätään, mutta tunsi kyllä Tonin silmäilyn tartuttamat katseet ihossaan.

Kului tunteja ja turhan monta kaljaa. Lauri tuijotti yökerhon leimaa, joka koristi kämmentä niin, ettei keltään jäisi varmasti epäselväksi, missä kenttäratsastaja-valmentaja Merikanto oli pitkäperjantaitaan venyttänyt.
“Millä pääsen kotiin?” Lauri tajusi ähkäistä, kun Toni luovi päättäväisesti kohti yökerhon pitkää baaritiskiä.
“Älä mene kotiin”, Toni virnisti. Oli sekin paraskin puhuja, kun oli kihlautunut viitisen vuotta sitten eikä kukkoilusta huolimatta katsoisi yhtäkään naista sillä silmällä.
“Pakko”, Lauri puuskahti huvittumatta Tonin vanhasta virrestä, joka alkoi menettää tehoaan. “Aikainen herätys.”

Toni naurahti paskaisesti, mutisi baarimikolle tilauksen ja kääntyi takaisin Laurin puoleen.
“Älä nyt hyvä mies huoli, on mulla kuski”, Toni sammalsi ja taputti Laurin selkää. Merikanto nyökkäsi tiskiin nojaten ja huomasi, että parin ihmisen päässä tiskillä seisoi sama naisporukka, jonka he olivat nähneet edellisessäkin paikassa. Porukan tummahiuksisin hymyili huomatessaan Laurin katseen eikä jäänyt millään muotoa epäselväksi, etteikö se hymy olisi ollut osoitettu nimenomaan Laurille.

“Mene juttelemaan”, Tonin ääni rohkaisi heti, aivan kuin mieheen olisi ollut sisäänasennettuna tutka Laurin naiskohtaamisia varten. Laurin katse käväisi Tonin kasvoissa, mutta ystävän tyytyväinen ilme ja uhkaava korkojen kopina kertoi, että tilanteesta oli jo vähän myöhäistä perääntyä.

“Hei”, Lauri hymähti käännettyään katseensa brunetteen, joka seisoi huomattavasti lähempänä kuin äsken. Mies tiedosti veressään kohisevan alkoholin määrän ja laittoi keskustelunavauksen kokonaan sen piikkiin. Lauri ei oikeastaan ollut edes varma, milloin oli tehnyt niin täydellisen käännöksen baari-iltojensa suhteen.

Tai no oikeastaan tiesi, vähän liiankin hyvin: Karon ja Saksaan lähdön jälkeen naisten seura oli pitkään ollut vain laastari, jonka jälkeen niitä ei tarvinnut pyörittää samaan malliin kuin opiskeluaikoina.

“Hei”, brunette vastasi ja pyyhkäisi kiharan hiussuortuvan kasvojensa edestä. Naisen tummat silmät mittailivat häikäilettömästi uuden tuttavuuden kehoa.
“Kestipä sulla kauan päästä tänne saakka.”
Laurin kulmat kohosivat vähän yllättyneisyydestä, vaikka brunetesta huokuva itsevarmuus ei ollut siinä hetkessä millään tavalla huono juttu.
“No joo”, Lauri naurahti pakottaen itsensä rentoutumaan.
“Henrietta”, nainen esittäytyi ja ojensi kätensä Lauria kohden, pitäen katseensa toisen silmissä, pieni hymynkaare silmäkulmassaan.
“Lauri”, mies vastasi tarttuen Henrietan käteen, jonka koskettaminen sai Laurin ajatukset solmuun - mitä mies olikaan miettinyt tuulettumisesta?

“Oletko paikallisia vai vain pääsiäisen vietossa?” Lauri tiedusteli brunetelta katse tämän drinkissä. Mies huomasi baarimikon lähestyvän ja viittoi tätä ottamaan tilauksensa.
“Yksi olut ja yksi.. Tuollainen?” Lauri sanoi ja vilkaisi Henriettaa kysyvästi nyökättyään naisen drinkin suuntaan.
“Ystävän luona kylässä”, Henrietta vastasi hymyillen ja seurasi hetken baarimikon työskentelyä oman cocktailinsa parissa. “Entä sinä?”
“En minä täältä ole kotoisin, mutta asun nykyään aika lähellä”, Lauri vastasi jo vapautuneemmin hymyillen. Miestä päätä lyhyempi brunette oli kaunis, joten Laurilla ei ollut valittamista siitäkään huolimatta, että tunsi Tonin katseen porautuneen niskaansa.

Laurin tilaamat juomat jouduttivat keskustelua, joka lähti liikkeelle yllättävän kevyesti. Henrietan kaveriporukka kävi houkuttelemassa naista tanssilattialle, mutta tämä kieltäytyi ovela hymy huulillaan. Toni sen sijaan pysyi kohteliaan välimatkan päässä jutellen tylsyyksissään muiden tiskillä norkoilevien kanssa.
“Olisit sinä voinut mennä tanssimaan”, Lauri totesi suupieli nykäisten. Jo pelkkä Henrietan katsominen siinä hyvää vauhtia kasvavassa sievässä virnistytti, eivätkä Tonin aiemmat puheet kuulostaneet enää yhtään niin absurdeilta - kyllähän Lauri tiesi, miten tästä hypoteettisesti edettäisiin.
“Mulla on tässä parempaakin tekemistä”, Henrietta vastasi ja laski kätensä höyhenenkevyesti Laurin käsivarrelle.
“Asutko sä kaukanakin?” naisen kysymys oli suora ja niin oli katsekin, joka oli terävä jopa alkoholin vaikutuksen alaisena. Henrietan pitkät ripset eivät ainakaan vähentäneet katseen vaikutusta.
“Mitähän valehtelisin”, Lauri virnisti. “Onko kolmisenkymmentä kilometriä omalla kuskilla liikaa?”
Miehen virne ja Henrietan silmiin jumiutunut katse ei jättänyt paljoa tulkinnanvaraa, mutta se oli tarkoituskin.

Maailmankaikkeus tuntui kerrankin puoltavan asiaa, sillä Henrietta livautti yöpyvänsä kauempana Murronmaasta, nimenomaan Orijoen suunnalla. Toni ei vastustellut, kun Lauri antoi Henrietan liimaantua kainaloonsa ja suunnata ulos odottamaan autoa, jonka kuskin Toni oli hälyttänyt paikalle lyhyellä varoitusajalla. Pikkumustaan pukeutunut daami oli juuri se tuulettuminen, jota Lauri oli tietämättään kaivannut.

Avaimet putosivat eteisen sivupöydälle. Lauri potki kengät jaloistaan ja astui lähemmäs Henriettaa saaden tämän peruuttamaan samassa tahdissa, jossa mies naista lähestyi. Seinän pysäyttäessä bruneten Laurille tarjoutui ensimmäinen mahdollisuus sipaista Henrietan pitkät hiukset sivuun ja kallistaa naisen päätä sen verran, että pystyi painamaan määrätietoisen suudelman tämän huulille.


_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 11.05.19 16:06

Orijoella 10.5.2019

Lauri luki Heidin lähettämän viestin kerran, laski puhelimen kädestään ottaakseen Vargasin satulan pois ja luki viestin sitten uudestaan. Miehen kulmat kurtistuivat pykälän, kun tämä nojasi hoitopaikan seinään ja tavasi viestiä kuin sen sisällössä olisi ollut jotain vaikeasti ymmärrettävää.

Jessen äiti on ollut onnettomuudessa ja on nyt tajuttomana sairaalassa. Mä lähden käymään siellä, koska onhan se mun lapsen ainoa isoäiti.

Laurin hoitaessa Vargasin loppuun miehen ajatukset harhailivat rutiininomaisesti sujuneista puomitreeneistä Heidiin ja Jesseen, jonka äiti oli joutunut onnettomuuteen. Tummien silmien katse viipyi Vargasissa normaalia kauemmin, kun mies vajosi yhä syvemmälle ajatuksiinsa sen sijaan, että olisi lähtenyt viemään ruunikonkimon karsinaan. Jessen äiti oli sairaalassa. Miksi Heidi oli lähtenyt paikalle?

Matilda. Oliko Matildakin Jessen tukena? Lauri varmisti eilen käydyn keskustelun, jonka aikana Matilda oli luvannut käydä ratsastamassa Vargasin huomenna, kun Laurin valmennuspäivä venyisi myöhäiseen iltaan. Nainen ei ollut perunut lupaustaan, vaikka toisaalta Lauri olisi ymmärtänyt, miksi tilanteen muututtua liikutuksen estymisestä ilmoittaminen olisi unohtunut.

Lauri sulki Vargasin karsinan oven ja keräsi orin viimeiset varusteet mukaansa hoitopaikalta. Satulahuoneessa mies ei jaksanut enää miettiä, kannattiko hänen pyytää Viljamia juoksuttamaan Vargas huomenna vai ei - kai Matilda painaisi luuria, jos ei kykenisi vastaamaan puhelimeen.

"Moi", Lauri ähkäisi, kun Matilda vastasi jo kahden tuuttauksen jälkeen. Naisen tervehdys oli ollut lyhyt ja koruton kuten yleensäkin, eikä siitä ollut voinut päätellä mitään.
"Onko se huominen edelleen ok?" Lauri kysyi pienen, hämmentynyttä äänensävyä peittelevän yskähdyksen kera.

Matildan kulmat olivat kohonneet Laurin nimen välkkyessä puhelimen näytöllä ja ne jatkoivat kohoamistaan, kun mies varmisteli asiaa, joka oli sovittu jo eilen.
"On", Matilda vastasi kärsivällisesti, vaikka naista alkoi risoa: eikö Lauri muka luottanut hänen sanaansa? Oliko Matilda muka antanut Merikannolle syyn epäillä violettihiuksisen lupauksia?
"Miksi ei olisi?" naisen huulilta livahti, eikä Laurin huokaus linjan toisessa päässä ainakaan helpottanut Matildan outoa tunnetta.

"Luulin vain.. Että lähdit Jessen tueksi", Lauri puuskahti ohimoaan hieraisten. Ei ollut miehen tapaista soitella sellaisia puheluita valmennettavilleen, vaikkei Matilda edustanutkaan perinteisintä valmennettavaa.
"Mistä sä siitä tiedät?" Matilda kysyi ontolla äänellä. Naisen laitetut kulmat painuivat kurttuun ja sydän jätti lyönnin välistä: nytkö Lauri toteaisi, kuinka outoa oli, ettei Matilda ollut Jessen tukena?

Laurin vastauksen odottaminen tuntui ikuisuudelta. Matilda naputti ikkunalaudan maalipintaa kynsillään ja tuijotti Kallan hämärtyvää iltaa sälekaihdinten lomasta. Nainen oli tullut töiden jälkeen asunnolleen, mutta jatkaisi vielä matkaansa Jessen luo, jotta miehen kissat saisivat ruokansa. Matilda ei kuitenkaan halunnut jäädä yöksi miesystävänsä asunnolle, koska naisen oma asunto tuntui enemmän kodilta - ainakin ilman Jesseä. Jesseä, joka oli pyytänyt Matildaa kissavahdiksi tietämättä edes kunnolla, kuinka huojentunut äitinsä itse menettänyt nainen roolistaan oli.

"Heidi laittoi viestiä, koska on lähdössä sinne. Missä sairaalassa hän - Jessen äiti - on?" Lauri mutisi katuen koko puhelua. Mies tajusi vasta vastattuaan, kuinka järjetön asetelma oli: Matilda, Jessen nykyinen naisystävä, istui Kallassa ja Heidi, Jessen tulevan lapsen äiti, oli matkalla lapsen isän tueksi. Lauri sulki silmänsä, koska lyhyellä laskennalla mies ei edes ollut varma, kumman naisen olisi itse toivonut tuekseen.

Matildan. Lauri ehti nähdä violettihiuksisen naisen mielessään tullessaan siihen tulokseen, ettei itse hankkiutuisi koskaan tilanteeseen, jossa tarvitsisi tuekseen muita kuin naisystävänsä, kun kuuli särön Matildan äänessä:
"Heidi?"

Matildan korvissa kohisi. Naisen katse harhaili ikkunassa niin, että tämä näki vuoroin ulos ja vuoroin peilikuvansa, jonka vakavat kasvot olivat vain sekuntien päässä täydestä romahduksesta.
"Ritva on Oulussa. Kuten Jessekin", Matilda takelteli yrittäen edelleen sisäistää Laurin lipsauttamaa tietoa siitä, että Heidi oli lähdössä Jessen tueksi. Heidi, jonka Jesse oli saanut raskaaksi, mutta jota mies ei ollut valinnut.

Nytkö vanha suola janotti?

"Miksi Heidi on lähdössä?" Lauri kysyi, vaikka tiesi leikkivänsä tulella. Mies oli kuitenkin uhrannut jo niin monta ajatusta Matildan, Jessen ja Heidin muodostamalle kuviolle, ettei saanut enää hillittyä sanojaan. Lauri halusi tietää, oliko päätös Ouluun lähtevästä tukihenkilöstä tehty yksin vai yhdessä, koska se vastaus vaikutti myös jokaiseen viimeaikaiseen ajatukseen, jonka mies oli Heidille suonut.
"Mä en tiedä", Matilda vastasi hiljaa. "En tiennyt asiasta ennen kuin kerroit siitä."

Hetken molemmat olivat hiljaa. Oli sanomattakin selvää, että sen hiljaisen hetken molemmat miettivät puhelimet korviaan vasten, kuinka tilanne olisi voinut olla erilainen. Monellakin tapaa erilainen.
"Niin", Lauri murahti. "Pahoittelut siitä."
Puhelun tunnelma oli muuttunut. Tajusiko Matilda, että oli vastannut juuri siihen kysymykseen, jonka Lauri oli jättänyt kysymättä?

"Tulenko käymään illalla?"
"Joo."

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 12.05.19 16:03

Orijoella 12.5.2019
kirjoitettu yhdessä @Heidi N. kanssa

Malachai ja Vargas olivat molemmat liikkuneet letkeästi sileällä ja Lauri oli tyytyväinen päästessään lähtemään tallilta iltapäivän puolella. Mies oli juuri startannut autonsa ja valunut kohti risteystä, kun takin taskuun sullottu puhelin kilahti. Lauri antoi vauhdin hiipua risteykseen kaivellessaan puhelinta, johon uskoi saaneensa vastauksen Matildalta, jota mies oli kiitellyt eilisestä liikutusavusta.

Heidi 13:51 Ootko menossa Auburnin kisoihin Malachailla?

Lauri kurtisti kulmiaan: viesti ei ollut Matildalta. Mies meinasi vastata viestiin ehtineensä ilmoittaa sekä Malachain että Vargasin esteille, kun tajusi, että olisi voinut olla korrektia tarkistaa Heidin toiveet startteja koskien.

Lauri 13:52 Olen juuri lähdössä tallilta, voinko tulla piipahtamaan?

Lauri kaarsi autonsa tielle valiten suunnaksi Heidin kodin jo ennen kuin puhelin oli kilahtanut uudestaan myöntävän vastauksen merkiksi. Miehen ajatukset lipuivat kisoista ja starteista nopeasti Oulusta palanneeseen naiseen, jota ei ollut nähnyt nyt useampaan päivään. Matildan kanssa käyty keskustelu oli pyörinyt Laurin mielessä, eikä mies ollut oikeastaan vieläkään varma, miten hänen pitäisi tai miten hän saisi reagoida siihen, että raskaana oleva Heidi lenteli surutta tulevan lapsensa isän, Matildan miesystävän, tueksi.

Heidin ajatukset olivat osittain saaneet rauhan tämän nähtyä itse Ritvan tilanteen. Oli kuitenkin raastavaa, kun ei voinut tehdä enempää toisen hyväksi.

“Moi”, nainen tervehti hengästyneenä avatessaan oven Laurille.
“Sori, mulla oli juuri välienselvittelyt menossa Milon kanssa. Se ei arvosta mun harjausyrityksiä”, Heidi naurahti ja asteli peremmälle antaakseen Laurille tilaa eteisessä. Miehen katse kohdistui bruneten kasvoihin kuin arvioiden, kuinka totiset selvittelyt naisella koiransa kanssa oli.
“Ei mitään”, Lauri ähkäisi vähän kiusaantuneena ajatuksesta, jossa vierailun teema voisi jäädä yhdeksi välienselvittelyksi - ainakin siinä tapauksessa, jos vierailu Ouluun tulisi puheeksi.

“Niistä kisoista”, kenkänsä jaloistaan potkinut Lauri puuskahti. Mies avasi takkinsa, muttei tiennyt jäisikö niin pitkäksi aikaa, että se olisi järkevä riisua kokonaan. “Ilmoitin Vargasin suurimpaan luokkaan - metrineljäänkymppiin - ja Malachain myös. Sen kanssa ajattelin kyllä ottaa kahdenkympin pohjalle.”
Lauri nojasi lähimpään seinään ja nosti kätensä puuskaan havaiten oudon tunteen sisällään.
“Miltä se kuulostaa? Kymppi ja kaksikymmentä olisivat olleet ehkä vähän liian helpot treenimäärään nähden”, mies jatkoi vielä.

Heidi seurasi Laurin puolittaista riisuutumista pieni ryppy muodostuen kulmiensa väliin.
“Kuulostaa.. hyvältä?” naisen katse valui seinään nojaavaan käteen, joka oli yhä takin peittämä ja siitä takaisin Laurin kasvoihin. Samaan aikaan kasvonsa peruslukemilla pitävä mies yritti tulkita Heidin vastauksesta, oliko nainen jollain tapaa tyytymätön miehen luokkavalintoihin hevosensa osalta.

“Haluutko sä kahvia tai jotain?” Heidi kysyi miettien oliko toisella sittenkin kiire johonkin.
“Voin juoda kahvit”, Lauri huomasi vastaavansa, vaikka mies olikin suunnitellut jatkavansa suoraan ruokakauppaan ja siitä asunnolleen siivoamaan. Vapaa sunnuntai-ilta täytyi hyödyntää etenkin, kun loppukuun varauskalenteri näytti etenkin valmennusten osalta täydeltä.

Lauri riisui takkinsa ja nappasi puhelimen käteensä ennen suuntaamista keittiöön Heidin perässä. Mies vilkaisi puhelimen näyttöä ja huomasi Matildan vastanneen koruttomalla peukkuemojilla Laurin aiempaan viestiin. Miehen huulilla kävi huvittunut hymy, kun tämä pimensi puhelimensa näytön ja jäi seuraamaan Heidin liikehdintää keittiössä.
“Menikö.. Reissu hyvin?” Lauri pakottautui kysymään, kun asiasta puhumattomuus alkoi tehdä Heidin seurasta vaivaannuttavaa.
“No, niin hyvin, kuin olettaa saattaa”, Heidi vastasi harkitseva vivahde äänessään. Nainen latasi kahvinkeittimen valmiiksi ja nojasi sitten selkänsä tasoa vasten, siniset silmät tutkien Laurin kasvoja.

“Miten niin?”
Lauri huoahti äänettömästi vastatessaan Heidin haastavaan katseeseen.
“Kunhan kysyin”, mies totesi hymyttömänä, koska kysymyksen todellisen syyn - Matildan kanssa käydyn keskustelun - nostaminen esille tuntui huonolta vaihtoehdolta siinä vaiheessa, kun Lauri halusi vain hörpätä kahvit ja jatkaa matkaansa.
Heidi tunsi olonsa epämukavaksi, eikä tiennyt minkä vuoksi. Kun vietti koko ikänsä eläinten keskellä, oppi tuntemaan energiatasolla asioita, joita ihan jokainen ei osannut lukea.
“Olipas tyhjentävä vastaus”, Heidi kommentoi ja yritti tasoitella ääneensä hiipivää terävyyttä.
“Jesse tuntui olevan aika rikki, inhottaa, kun ei voi tehdä enemmän Ritvan paranemisen eteen”, nainen lisäsi palaten hetkeksi ajatuksissaan Ouluun. Jessen kyyneleet olivat olleet melko selvä merkki tämän tunteista, ahdistuksesta äitinsä hyvinvoinnista.

Lauri tajusi heti, ettei ollut onnistunut kiertämään kysymystä. Heidin äänensävy ja eleet paljastivat naisen varovan keskustelua samaan tapaan kuin Laurikin. Missä välissä kaksikon välille oli ehtinyt muodostua niin epämukavia jännitteitä? Oliko Lauri todella turhautunut vain Matildan puolesta?
“Niin”, Lauri tokaisi haluamatta kommentoida Jessen ja tämän äidin ympärillä vellovaa huolta. Ne mies ymmärsi, mutta ainoa palanen, joka kuvioon ei tuntunut sopivan hänen ja Matildan käsityksen mukaan, seisoi Laurin edessä.
“Huomasiko Jesse ollenkaan, että lohduttajaksi saapui väärä nainen?” mies kysyi ennen kuin ehti suodattaa kärkästä ajatustaan rakentavampaan muotoon. Lauri näki tilanteen kuitenkin niin selvästi Matildan kantilta ja oli naisen kanssa juteltuaan kyseenalaistanut väkisinkin Heidin puheet ihastumisesta. Oliko Heidi kuitenkin kevytkenkäisempi kuin Lauri oli ajatellut?

Kahvikuppeja kuroitteleva käsi pysähtyi kesken kaiken, eikä Heidin kasvojen ilme jättänyt milliäkään arvailuiden varaan tämän kääntyessä katsomaan tummia silmiä. Nainen tunsi sydämensä lyövän hieman kovempaan yrittäessään ymmärtää miksi Lauri kysyi sellaisen kysymyksen.
“Mitähän helvettiä se sulle kuuluu?” Heidin ääni oli kylmä, lähes haastaen toisen mukaan tilanteeseen, johon kumpikaan heistä ei ollut tottunut.
“Viimeksi, kun mä tarkistin, sua ei kamalasti kiinnostanut kenen kanssa mä aikaani vietän.”

Lauri ei voinut sanoa yllättyneensä Heidin reaktiosta, jonka oli osaltaan aiheuttanut. Tummat silmät tuijottivat tiiviisti takaisin, vaikka sinisten silmien katse yritti porautua suoraan miehen läpi.
“Ei se minulle kuulukaan”, Lauri totesi liioitellun tyynesti. “Mutta oli meillä Matildan kanssa miettiminen, miksi hän on kissavahtina samalla kun sinä lennät raskaana Ouluun.”
Lauri tiesi polkevansa sanoillaan Heidin varpaille ja saavansa Matildan luultavasti jälkikäteen kimppuunsa keskustelun paljastamisen vuoksi, muttei enää osannut kaarrella asiansa kanssa.

“Ai Matildan kanssa olette ihan yhdessä pohtineet? Mitenkäs se eroaa sitten mitenkään siihen, että mä menin tapaamaan oman lapseni isoäitiä, joka makaa tajuttomana sairaalassa? Jesse ja Ritva ovat mun perhettäni, tykkäsit siitä tai et”, Heidi vastasi harkiten sanojaan edes hieman, jottei olisi räjähtänyt Laurille. Ajatus Matildasta ja Laurista yhdessä keskustelemassa hänestä ja Jessestä muljui epämiellyttävänä naisen päässä.

“Enkä mä ole estellyt Matildaa lähtemästä itse Ouluun, vai olenko?”
Lauri hieraisi ohimoaan. Heidi oli lievästi sanottuna provosoitunut ja Lauri sai vain vaivoin hillittyä naurahduksen, joka yritti pyrkiä ulos väkisin.

“En kyllä haluaisi olla yksikään teistä”, täyskäännöstä kahvittelusta harkitseva mies irvisti. “Ei tuosta teidän kuviosta enää tiedä, että kenen sinne Ouluun olisi ollut oikeasti järkevä lähteä. “
Koska Lauri ei halunnut pettää Matildan luottamusta, mies jätti lisäämättä kuinka Heidillä ei ollut pienintäkään hajua siitä, miten Matildan lähtemättömyys ei ollut välinpitämättömyyttä tai mitään muutakaan, mitä nainen todennäköisimmin oletti. Siitä kertominen ei ollut Laurin asia.

“Meistä?” Heidin kysymys oli aito, äänensävystä puuttui kaikki terävyys ja kylmyys. Epäuskoinen naurahdus karkasi naisen huulilta.
“Tajuatkohan sä edes miten helvetin vaikeaa on yrittää tasapainoilla kaiken kanssa? Miten mun pitäisi olla lapsen isän kanssa, mutta en saa edes katsoa sitä väärin, etten suututa ketään? Mä olen raskaana miehelle, joka valitsi toisen naisen.”

Heidi puri alahuultaan, jottei silmiin nousseet kyyneleet karkaisi näkyville.
“Miten sä voisitkaan tietää, sä olet mies. Sun ei tarvitse elää sun valintojen kanssa, kantaa niitä näkyvillä kaikkien pilkattavana, koska asiat ovat monimutkaisia. Sä voit vain nostaa kytkintä pahan paikan sattuessa ja siirtyä seuraavaan”, nainen puristi takanaan olevan tason reunaa kämmentään vasten.

“Mä en käsitä miten sä kaikista ihmisistä kehtaat kyseenalaistaa mun valintojani, kun mä en selvästi ollut sun valinta missään vaiheessa.”
Sinisten silmien katse oli kylmä, eikä ne laskeneet tummanruskeista silmistä millin vertaa.

Lauri oli kuunnellut Heidin sanoja ilmekään värähtämättä, vaikka tiesi niiden - ja Heidin jääkylmän katseen - perusteella satuttaneensa naista. Lauri oli kuitenkin ollut liian solmussa ajatustensa, niin omien kuin Matildan puheista saatujen, kanssa ja tuli siihen tulokseen, ettei koko keskustelua olisi pitänyt edes aloittaa.

“Minä elän valintojeni kanssa joka päivä”, Lauri virkkoi pakottaen kaiken kolkkouden pois äänestään. Miehen ajatukset kävivät taas Matildassa, jolle ei ollut jäänyt vapautta valita. Lauri oli itse yrittänyt valita uransa ja sitä vastustaneen naisen väliltä päätyen lopulta lähtemään Saksaan, koska Karo oli tehnyt mielipiteensä selväksi.

Heidin viimeisiä sanoja Lauri ei aivan ymmärtänyt. Missä vaiheessa miehen olisi täytynyt valita? Lauri oli tutustunut Heidiin ilman sen suurempia motiiveja, koska Vargas oli muuttanut asumaan naisen omistamaan talliin. Kun Lauri oli vienyt altaassa uitetun bruneten luokseen kartanolta, ei edes kevyen humaltunut mieli ollut antanut Laurille vaihtoehtoja - paitsi siinä vaiheessa, kun Heidi oli suudellut häntä ja naisen käytös oli sen jälkeen alkanut lähennellä paniikkikohtausta.
“Miten minä valitsisin sinut? Juurihan sinä sanoit, että sinulla on tasapainoiltavaa ilmankin”, Lauri murahti ja väisti Heidin katseen puhelimen väristessä vaativasti miehen kädessä. Soittajan nimeä ei näkynyt, joten Lauri painoi punaista luuria ja kohotti katseensa hitaasti takaisin Heidiin odottaen seuraavaa täyslaidallista, jonka jälkeen olisi todennäköisesti turha edes yrittää kahvitella.

(Toinen osa)

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 25.05.19 12:11

Kallassa 18.5.2019
#springcircus

Vargas oli tehnyt tasaista työtä läpi verryttelyn. Vielä radalle lähtiessäänkin Lauri oli pitänyt kirkkaana mielessään tavoitteen tasaisesta, rauhallisesta radasta. Treeneissä metrineljänkymmenen korkeus ei tuntunut hyvin vakiintuneen kolmenkympin jälkeen vaikealta, mutta kisatilanne oli aina erilainen.

Rata alkoi hyvin. Lauri antoi Vargasin edetä matkaavoittavaa, rullaavaa laukkaansa. Tilava derby sopi suurilaukkaiselle orille ehdottomasti paremmin kuin maneesi, vaikkei sekään Auburnin tapauksessa ollut millään muotoa ahdas. Seinien puuttumisella oli kuitenkin vaikutuksensa ja Vargasin laukassa oli sitä tiettyä ponnekkuutta, josta maneesissa saattoi vain haaveilla, ja jonka vuoksi orista oli kenttäratsuksi.

Hyppy okserille hipoi täydellisyyttä. Lauri ehti analysoida tekemisiään ja Vargasin hyppyjä yllättävän paljon ja tiedosti samalla, ehkä juuri sen vuoksi, ettei aika tulisi riittämään sijoille. Ja kun toiseksi viimeisen esteen puomi kolahti alas Laurin oman virheen vuoksi, sai mies heittää viimeisetkin ajatukset sijoittumisesta pois. Laurin kasvoilla häivähti silti nopea hymy, kun mies kumartui taputtamaan oriaan ja antoi sen ottaa vielä viimeisen spurtin pidemmällä ohjalla. Kesäkausi oli joka tapauksessa avattu.

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Vargaslauri
Kuvan taiteillut Amanda, kiitos!

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 01.06.19 20:11

Orijoella 30.5.2019
kirjoitettu yhdessä @Heidi N. kanssa

Orijoen aamu oli hiljainen. Lauri ajoi keskustan läpi viedäkseen postiin onnittelukortin sukulaistytölle, jonka ylioppilasjuhlat olivat meinanneet unohtua tyystin. Mies ei sovittujen valmennusten vuoksi ehtisi lähteä ajamaan toiselle paikkakunnalle, mutta ehkä myöhässä saapunut muistaminenkin olisi tyhjää parempi. Laurilla oli vain muutama serkku, joten vähäistenkin sukulaissuhteiden vaalimisella oli merkityksensä.

"Huomenta", Lauri huikkasi Vargasin naapurikarsinaa siivoavalle Viljamille. Tuttu tervehdys kantautui takaisin ja Lauri huomasi miettivänsä, odottiko tallityöntekijä perustavanlaatuisempaa keskustelunavausta. Mistä miehet voisivat puhua? Hevosista? Melko itsestäänselvää. Heidistä?

Lauri nielaisi. Mitähän Viljamikin ajattelisi, jos tietäisi, mitä maanantain vastaisena yönä MM-finaalin jälkeen oli tapahtunut? Lauri oli itsekin pohtinut asiaa koko seuraavan päivän, tullen siihen tulokseen, ettei voinut täysin selittää tapahtunutta. Heidi oli viehättävä nainen, joka selitti suurimman osan. Raskaus oli kuitenkin sulkenut bruneten Laurin päässä siihen lokeroon, josta ei ollut lupa ajatella mitään enempää.
"Lähdetkö ratsastamaan?" Viljamin ääni keskeytti Laurin ajatukset.
"Jep. Taidan ottaa Malachain ensin, Vargas saattaa saada tänään vapaan", käytävälle jumahtanut Lauri vastasi. Vargas oli saanut pitää kisojen jälkeen vapaata ja palannut sitten normaaliin treeniin. Eilen ori oli kuitenkin tuntunut tavallista hitaammalta, joten vapaa saattaisi tulla tarpeeseen.

Pihan poikki kohti Malachain tarhaa harppova Lauri kuuli auton oven käyvän. Mies jatkoi tarhalle saakka ja vilkaisi vasta sitten olkansa yli huomaten tutun hahmon tallin edustalla. Lauri heilautti tälle kättään, ennen kuin kääntyi muina miehinä avaamaan mustan orin tarhan porttia ja pyydystämään oria kiinni.

Heidi seurasi hetken Laurin liikehdintää Malachain tarhassa mietteliäänä. Nainen kuitenkin jatkoi matkaansa talliin sisälle ja löysi Viljamin tasoittamasta siivoamaansa karsinaa.
"Hei", Heidi tervehti saaden mieheltä reippaat huomenet takaisin.
"Kävikö Jeramy eilen ratsastamassa?" nainen jatkoi ja kuuli lähestyvät kavion kopseet. Jännitys kipristeli Heidin mahanpohjassa tämän pitäessä katseensa yhä Viljamin kasvoissa.
"Kävi se Zevin pikaisesti, mutta ei muita", mies osasi kertoa.
"Vai niin. Kiitos", brunette huokaisi ja kääntyi juuri samalla ympäri, kun Lauri käveli tallin ovista sisään Malachain kanssa.

Siniset silmät tutkivat tummien silmien katsetta, epämääräisen hymyn viipyillessä Heidin kasvoilla.
"Huomenta", nainen tervehti tietämättä mitä tehdä sen jälkeen.
“Huomenta”, Lauri vastasi neutraali hymy kasvoillaan. Mies tunsi outoa epämukavuutta, koska ei tiennyt, odottiko Heidi häneltä erilaista käytöstä. Tallissa, Viljamin työskennellessä muutaman hassun karsinan päässä, kaikki muu kuin neutraali tuntui joka tapauksessa kielletyltä.
“Ajattelin käydä tämän kanssa vain kaikki askellajit läpi”, Lauri totesi kiinnittäessään Malachain hoitopaikalle. “Toisaalta voisi vaikka juoksuttaakin.”
Ääneen sanottu, sillä hetkellä mieleen juolahtanut ajatus tuntui Laurista houkuttelevalta, koska mies ei ollut nähnyt oria hetkeen liikkumassa omin silmin. Jeramy ei koskenut Malachaihin, eikä Lauri juoksuttanut liinassa nollasta sataan kiihtyvää oria kovin usein. Nyt ori oli kuitenkin liikkunut sen verran säännöllisesti ja päässyt purkamaan energioitaan esteillä, että juoksuttaminen voisi jopa onnistua.

"Mmh, tee miten parhaaksi näet. Juoksutus varmasti tekisi sille ihan hyvää", Heidi vastasi hymyillen ja seurasi Malachain asettumista hoitopaikalle.
Lyhyen ajatustauon aikana nainen mietti seuraavaa ehdotustaan.
"Onko sulla miten kiire tänään?" brunette kysyi lopulta ja seisoi pienen matkan päässä Laurista ja hevosestaan. Tuntui omituiselta vain olla siinä, mutta Jessen puheet isyydestä ja huhupuheista möyrivät naisen mielessä. Hän ei halunnut väkipakolla tukea niitä ajatuksia teoillaan, vaikka miehen koskettaminen houkutteli suunnattoman paljon.

Lauri oli vain nyökkäillyt Heidin myöntävälle vastaukselle, mutta kääntyi vilkaisemaan naista tämän kysymyksen myötä.
“Täytyy lähteä iltapäivällä ratsuttamaan pari nuorta, mutta ei tässä vielä mikään hengenhätä ole”, tallille aikaisin suunnannut mies vastasi. “Kuinka niin?”
Lauri valui kohti satulahuonetta hakeakseen Malachain harjat ja juoksutusvermeet ja viipyili askeleissaan odottaen Heidin jatkavan puhettaan.

"No oikeastaan sitä vain, että haluaisitkohan mennä Valerolla tänään? Jeramy on mennyt sillä viimeksi maanantaina, se kaipaisi liikuntaa", nainen selvensi ja nytkähti liikkeelle kävelläkseen Laurin perässä satulahuoneelle. Hän jäi pitämään toiselle ovea auki ja mietti miten vaivaannuttavalta kaikki tuntui.
"Näkisin samalla miten vahva sun kouluosaaminen on", Heidi lisäsi pienen virneen noustessa tämän kasvoille.
"Jos siis ehdit ja haluat."

Lauri kuunteli Heidin puhetta keräillessään tarvitsemansa varusteet satulahuoneesta. Mieheltä meni hetki yhdistää nimi ja hevonen, mutta uskoi osuneensa oikeassaan muistaessaan Heidin tummanrautiaan orin.
“Entä jos olen pahastikin ruosteessa?” Lauri hymähti vilkaisten brunettea pienesti virnistäen. Se tuntui helpolta ottaen huomioon, kuinka kaksikon välit tuntuivat väärällä tapaa jännittyneiltä.
“Mutta kyllähän minulla aikaa nyt olisi, kun Vargas saa pitää vapaan”, mies jatkoi valmiina palaamaan Malachain luo.

Heidi kallisti päätään toisen puhuessa taitojensa ruostemäärästä.
"Sitten pääsen takomaan ruosteet irti", brunette vastasi ja katsoi varusteiden kanssa seisovaa Lauria.
"Voin laittaa sen kuntoon sillä välin, kun juoksutat Malachain", Heidi lupasi pidellen edelleen ovea auki toiselle. Hän halusi nähdä mitä mies tekisi joutuessaan kävelemään ohitseen oviaukossa. Mieli palasi välittömästi kuumottavaan tunteeseen, johon vaipuminen oli tuntunut liian hyvältä vain muutama yö sitten.
“Sovittu”, Lauri murahti huvittuneena ja tarkensi katseensa Heidin kasvoihin ohittaessaan naisen. Mitähän bruneten mielessä liikkui? Lauri ei kuitenkaan halunnut jäädä analysoimaan sitä oviaukkoon, vaan harppoi takaisin hoitopaikalle ja alkoi sukia Malachaita läpi. Musta ori näytti happamalta, koska sen aamurauhaa oli rikottu julkeasti.

Malachai liikkui liinan päässä mukavan rennosti eikä orilla tuntunut olevan suurempaa halua riehua. Lauri oli jättänyt sivuohjat löysälle, koska halusi Malachain liikkuvan niin laajasti kuin liinan päässä oli mahdollista. Tummat silmät seurasivat orin ilmeitä odottaen pyrähdystä, jota ei kuitenkaan tullut.

Heidi harjasi Valeron kiiltävän karvapeitteen läpi verkkaiseen tahtiin. Ori oli puhdas eikä kaivannut kuin pintapuolisen läpikäynnin pehmeällä luonnonharjalla. Nainen tuijotti hetken tummanrautiaan jalkoja ja kädessään olevaa pinteliä, vaihtoi ne valkoisiin koulusuojiin päätään pudistaen. Hänestä ei ollut enää pintelöimään neljää jalkaa sen mahan kanssa.
Koulusuojien lisäksi Heidi laittoi orin etujalkoihin karvareunaiset putsit. Satulan nostaminen valkoisen satulahuovan päälle oli aavistuksen hankalaa, mutta onneksi Valero ei ollut kovin korkea ja seisoi paikoillaan.
"Pää alas", Heidi mumahti tummanrautiaan nostaessa päänsä kuullessaan ääniä ulkoa. Nainen sai pujotettua kankisuitset orin päähän ja heilautti nivelohjan tämän kaulalta pois.

"Tule vain", brunette sanoi ja naksautti kieltään, Valero lähti seuraamaan omistajaansa kohti kenttää. Liinan päässä laukkaava Malachai huomasi toisen orin heti ja tuntui kasvavan kymmenen senttiä korkeutta.
"Joo joo", Lauri puuskahti mustan orin machoilulle ja hillitsi sen menon raviin. Malachain askel oli ilmava, kun ori asettui ravaamaan ympyrälle kuikuillen jatkuvasti Valeron suuntaan.

"No niin", Lauri mutisi vietyään Malachain talliin, jossa Viljami oli ottanut sen hoidettavakseen ja vaihdettuaan ratsastuskamppeet ylleen. Mies hymyili mietteliäänä ottaessaan ohjat Heidiltä, joka oli kävelyttänyt Valeroa urheasti.
"Tästä voi tulla mielenkiintoista", Lauri mutisi puoliksi itsekseen noustessaan tummanrautiaan satulaan. Mies oli ratsastanut viime aikaina asiakkaidensa raakoja hevosia, joten kontrasti korkean tason kouluhevoseen olisi suuri.

Heidi hymyili ja tarkisti samalla, että Valeron satulan vyö oli tarpeeksi kireällä.
“Onko jalustimet sopivat? Näyttävät ainakin siltä”, nainen kysyi ja vaivoin sai pidettyä kätensä irti toisen jalasta seistessään ratsukon vierellä, katse ylös kohdistettuna.
"On", Lauri mutisi, vaikka koulusatulan jalustimet tuntuivat extrapitkiltä. Mies keräsi ohjat paremmin käsiinsä jättäen kankiohjan löysälle ja kääntyi vielä katsomaan Heidiä.
"Viime hetken vinkkejä?" Lauri virnisti.
“Se on tosi herkkä istunnalle, mitä vähemmän teet käsillä ja jaloilla, sen paremmin se kulkee. Mutta eipä oikeastaan sitä enempää. Ravissa sitä voi joutua alkuun pyytämään vähän enemmän eteen, ettei jää ravaamaan paikalleen”, nainen kertoi ja astui sitten hieman syrjempään antaakseen ratsukolle tilaa edetä.

“Huutelen ohjeita sitten, kun on tarve. Kysy jos joku asia askarruttaa”, Heidi sanoi vielä hymyillen.
"Mmh", Lauri mumahti ja pysyi vaiti, vaikka miehen mielessä pyöri monikin kysymys. Ne eivät kuitenkaan liittyneet Valeroon, joka lähti liikkeelle keinuvin askelin. Tummien silmien mietteliäs katse viipyi vielä hetken Heidissä, ennen kuin Lauri kohdisti täyden huomionsa ratsuunsa, jota alkoi asetella vuoroin molempiin suuntiin pidemmällä kaulalla.

Valero oli miellyttävä ratsastaa, sen Lauri huomasi alusta asti. Ori oli alkuun hieman hidas pohkeelle ravissa, mutta pienen työstämisen jälkeen liike alkoi suuntautua enemmän eteen. Sitä myötä kun ravi parani, Lauri kokosi ohjia ja työsti Valeroa volteilla ja väistöillä kunnolla avuille.
Heidi seurasi ratsukon työskentelyä. Hän näki pieniä kehitysmahdollisuuksia siellä täällä, mainitsi niistä aina välillä, mutta suuremmaksi osaksi seurasi vain hiljaa kentän laidalta. Nainen yritti olla katsomatta liian tiiviisti Laurin kasvoja, sillä nyt piti keskittyä kokonaisuuteen ja hevoseen toisen alla.

“Hyvinhän sä osaat sitä ajaa”, Heidi kommentoi ja hymyili aavistuksen.

“Jeramy on valittanut, että se puree herkästi kiinni vasemmalla puolella, mutta ihan suoralta se sun alla näyttää. Miltä se tuntuu sun mielestä?”
Nainen ei odottanut, että kukaan hänen kouluhevosiaan ratsastava osaisi aivan täysin niiden tasoilla ratsastaa, eikä nytkään odottanut Laurilta mitään Grand Prix tason ratsastusta. Valero oli jo kilpailunsa kilpaillut ja Zevi saisi paluun arkeen kunhan hän itse pääsisi orin selkään.
"Joo, vaati se vähän enemmän työstöä sieltä", Lauri kommentoi ja kokeili tuntuman hellittämistä. Valero ei rojahtanut etupainoiseksi tai tuntunut muutenkaan painavan kädelle, eli mies oli saanut orin jo kohtalaisen hyväksi.
"Täytyy jumpata", Lauri totesi ja nosti väistön jälkeen rennon verryttelylaukan, jääden suurelle keskiympyrälle. Mies vaihtoi asetusta puolen ympyrän välein, vaihtoi suunnan suhteellisen mallikelpoisella vaihdolla ja jatkoi työstämistä toiseenkin suuntaan. Kun Valero alkoi tuntua vertyneeltä, Lauri suoristi orin uralle ja pyysi sitä kevyesti eteen.

"Liikettä tältä löytyy", Lauri huomautti, kun Valero esitti vaivattomasti keskilaukkaa ja tuli kulmassa nopeasti kiinni pelkän istunnan pidätteestä. Ori olisi laukannut vaikka paikoillaan, mutta Lauri päästi Valeron taas kohti keskilaukkaa kentän toisella pitkällä sivulla.
Heidiä hymyilytti vähän enemmän.
“Se on voittanut mun kanssa 14 Grand Prix luokkaa, mä tiedän”, nainen vastasi ja virnisti hieman. Sinisten silmien katse tiivistyi tämän keskittyessä ratsukon suorittamaan keskilaukkaan.
“Päästä sitä vähän vielä lisää etenemään, niin se esittää keskilaukan kunnolla. Tosta saisi radalla seiskan”, Heidi kertoi ja kallisti aavistuksen päätään.
“Käsi tasaisemmaksi, jalka on tällä hetkellä hyvä. Pidä tuo rytmi”, brunette ohjeisti hyväntuulisesti hymyillen, käsi leväten rentona raskausvatsan päällä.
“Muuten sä näytät kyllä erittäin hyvältä sen selässä”, nainen lisäsi ja seurasi tarkasti Laurin kasvoja. Muuttuiko niissä mikään?

"Niinköhän", Lauri murahti huvittuneena. Mies oli kuunnellut Heidin ohjeita hiljaa, kohotellen kulmiaan vasta viimeiselle kommentille. Mustien hanskojen verhoamat sormet herkuttelivat ohjastuntumalla, kun Lauri keskittyi korjaamaan kätensä asentoa ja ylläpitämään samalla Valeron laukan rytmiä. Mies käänsi orin kulmasta lävistäjälle ja pyysi Heidin ohjeistamana Valeroa rohkeammin eteen. Tummanrautias tuntui liitävän lävistäjän läpi, eikä keskilaukka tuntunut millään tapaa haastavalta: sen kuin antoi ratsulle luvan venyttää askeltaan.

Laukan jälkeen Lauri jäi työstämään Valeroa harjoitusravissa. Miehen täytyi pitää keskivartalonsa paketissa istuakseen vakaana orin näyttävässä ravissa. Heidi seurasi ratsukon työskentelyä ja antoi Laurille työrauhan, kommentoiden vain aina välillä jotain hevoseen liittyvää. Mies ratsasti loppupuolella Valeroa jo huomattavasti rohkeammin, saaden orin näyttämään ryhdikkäältä ja lennokkaalta. Brunette elätteli toiveita, että Lauri saisi ehkä jonkinlaisia lisäideoita Vargasin selkään siirrettäväksi, mikäli sellaisia löysi kouluhevosen selässä.

"No oliko kivaa?" Heidi kysyi, kun mies siirsi tummanrautiaan vihdoin loppuravien jälkeen pitkään käyntiaskeleeseen.
"Kiva on turhauttava termi", Lauri puuskahti puolikas hymy kasvoillaan. Mies oli pitänyt orista, muttei silti olisi vaihtanut omaansa siihen. Vaikka kouluratsastus oli kaiken perusta esteillä, Lauri piti Vargasista, jonka kanssa hän saattoi kilpailla kenttää.
"Mutta joo, varsin silmiä avaavaa", Lauri jatkoi pitäen katseensa Heidin sinisissä silmissä. Valeron satulassa mies oli kokenut montakin sellaista asiaa, jotka halusi siirtää tekemiseensä Vargasin kanssa.

"Kiitos ratsun lainasta. Taas", Lauri virnisti laskeuduttuaan satulasta. Mies löysäsi Valeron satulavyön ja avasi kankien ketjun taputtaen oria sitten vielä toistamiseen kaulalle.

Heidi asteli tummanrautiaan hevosen luokse verkkaiseen tahtiin, hymy pysytellen huulillaan.
“Olkaa oikein hyvät, vaikka mun tässä pitäisi sua kiittää. Hevoset saa liikuntaa silloinkin, kun Jeramy kiukuttelee”, nainen vastasi ja silitti aavistuksen hionneen orin valtavaa läsiä. Katse kääntyi Valeron vaaleanruskeista silmistä huomattavasti tummempiin puolivahingossa.
Brunette olisi halunnut keskustella asioista, joista heidän pitäisi keskustella, sillä olivathan he kaksi aikuista ihmistä. Tallipiha oli tyhjä ja he seisoivat keskellä avointa tilaa, mutta silti ympäristö tuntui liian yleiseltä paikalta.

“Onko sulla..” Heidi aloitti ja sulki sitten suunsa. Jokainen mielessä muodostunut lause tuntui vääränlaiselta. Hän ei tiennyt oliko lupa koskettaa koskenut vain sitä yhtä iltaa. Siniset silmät tutkivat Laurin kasvoja yhä hakien oikeita sanoja.
"Mitä?" Lauri hymähti huvittuneen kysyvästi. Mies yritti lukea Heidin kasvoja päättääkseen, oliko sinisten silmien katse enemmän utelias, hämmentynyt vai ujo.

“Kadutko sä?” Heidi kysyi pitäen katseensa tiiviisti Laurin silmissä. Hän yritti olla näyttämättä sisällään kiemurtelevaa epävarmuutta, joka odotti toisen vastausta varmana päätöksestä. Varovainen hymy kävi Laurin kasvoilla, kun mies jatkoi Heidin ilmeiden tarkkailua. Laurin vierellä seisova Valero yritti kihnuttaa turpaansa miehen käsivarteen, mutta tämä blokkasi orin yrityksen tottuneesti.
"Mitä tarkalleen ottaen?" Lauri hymähti kallistaen aavistuksen päätään.

Nainen hengähti syvään, tietämättä oikein täysin itsekään mihin oli keskustelua johdattelemassa. Sitä, että suutelit. Sitä, että annoit mun nukahtaa sun kainaloosi.
“Maailmanmestaruushuumaa. Meitä.”

Heidi yllättyi miten arkiselta se kaikki kuulosti hänen korvissaan. Tunsi yhä mahanpohjassaan asioita, joita vain Laurin läsnäolo aiheutti.
“Jesse sanoi, että joku Auburnissa oli epäillyt, että lapsi on sun. Se ei ollut sanonut, ettei se ole. Epäili itsekin, että olenko mä valehdellut sille koko tän ajan”, naisen ääni ei ollut vihainen, ei katkera, mutta ei myöskään pahoitteleva. Hän halusi olla rehellinen, sillä jos Lauri halusi pysyä mukana, totuuden kertominen oli kaikista teistä paras, vaikka ei todellakaan se helpoin.

Lauri huokaisi äänettömästi. Mies oli valmistautunut vastaamaan maailmanmestaruushuumaan ja meihin, mutta olikin saanut kuulla jotain niin absurdia, ettei ollut enää ollenkaan varma, oliko kuullut Heidin sanat oikein.
"Vai niin", Lauri rykäisi hymyttömänä. Auburnissa oli siis käynyt juuri niin kuin Lauri oli pelännyt: ihmiset olivat alkaneet puhua valmentajasta.
"Sepäs on ihan helvetin kivaa", mies naurahti väkinäisesti ja hieraisi ohimoaan. Hetken Laurin teki mieli manata tilannetta enemmänkin, mutta tummien silmien katse kävi Heidin kasvoissa ja keskeytti turhautuneet ajatukset.
"Sori", mies ähkäisi. "Et sinäkään varmaan tällaista toivonut."
Laurin katse oli pahoitteleva, kun mies katsoi Heidiä ja mietti, kuinka moni kallalainen luuli Lauria bruneten lapsen isäksi.

Heidi puri alahuultaan ja piti kasvonsa mahdollisimman peruslukemilla Laurin sanojen ajan. Nainen nyökkäsi varovasti ja hengitti syvään.
“Mä en pidä siitä, kun mun asioita puidaan kylillä. Vielä vähemmän siitä, miten Jesse hoiti sen tilanteen, keskustelin sen jo läpi Jessen kanssa. Mutta susta mä pidän silti yhä, vaikka en mä toivoisi, että joudut sen takia kestämään mitään juoruilua.”

Brunette laski katseensa vain hetkeksi, jotta sai selvitettyä ajatuksiaan edes vähän. Tummien silmien katse häiritsi ajatustyötä paljon.
“Mä ymmärrän kyllä, jos haluat, että me ollaan vain...kavereita tästä lähtien”, Heidi nosti katseensa takaisin Laurin silmiin ja yritti tasoittaa rintakehässään hakkaavaa sydäntä.

Lauria hymyilytti. Mies ei kuitenkaan antanut hymyn päästä kasvoilleen vielä, sillä ei halunnut hämmentää Heidiä. Laurin täytyi saada pieni hetki ajatustensa selventämiseksi. Niitä oli muutama, sillä ensinnäkin Heidi oli sanonut sen taas: susta mä pidän silti yhä. Jos haluat, että me ollaan vain kavereita. Kuinka brunette ehtikin aina askeleen edelle?

“Heidi”, Lauri sanoi ääni vakaana, suupieli väkisinkin hymyyn nousten. “Kyllä minä juorut kestän.”
Se oli nyt pois päiväjärjestyksestä, mutta mitä kaveriehdotukseen kuului sanoa? Lauri tunnisti itsessään sen pienen muutoksen, jonka vuoksi mies olisi toisenlaisessa tilanteessa tehnyt selväksi, kuinka kaveripuheet saisi heittää romukoppaan. Nyt Lauri kuitenkin varoi, koska Heidi oli hetki sitten sanonut ääneen Jessen nimen - sen miehen, jonka aiheuttaman raskauden vuoksi Laurin oli varottava.

Valero seurasi esimerkkiä, kun Lauri astui askeleen lähemmäs Heidiä. Miehen silmät seikkailivat sinisessä silmäparissa, eikä mies voinut vastustaa kiusausta kietoa ohjista vapaan kätensä sormia bruneten käsivarren ympärille sanojensa vakuudeksi.
“Jos mietitään sitä kaveriasiaa myöhemmin?” Lauri ehdotti katsoen Heidiä kulmiensa alta hymy kasvoillaan viipyen.

Heidi tuijotti tummanruskeita silmiä, tutki niiden katseesta, yritti löytää pienimmänkin valheen jäljen niistä. Nainen ei löytänyt katseesta katumusta, ei epävarmuutta ja tunsi kasvojensa sulavan hymyyn.
“Hyvä”, brunette vastasi nauttien toisen otteen varmuudesta.
“Mutta ehkä silti parempi, että pidetään tämä…” sinisten silmien katse siirtyi toisen käteen ja Heidi hipaisi toisen kämmenselkää omilla sormillaan. Sellainen kosketus tuntui luvattoman hyvältä.
“...meidän välisenä, eikö?” Nainen tutki toisen silmiä ja hymyili varsin tyytyväisen näköisenä. Hän tunsi olonsa onnelliseksi siinä hetkessä kaikesta huolimatta.

Lauri tunsi helpotuksen sisällään, kun Heidi oli samoilla linjoilla - tai niin mies ainakin bruneten ilmeistä ja eleistä tulkitsi.
“Sopii”, Lauri vastasi siristäen nopeasti silmiään, ennen kuin käänsi katseensa tallin suunnalle havaittuaan liikettä sen edessä. Miehen käsi laskeutui Heidin käsivarrelta, kun Lauri naksautti kieltään Valerolle, soi sen omistajalle vielä nopean hymyn ja lähti muina miehinä kohti tallia, josta ulos kävellyt Viljami ei ollut tajunnut mitään.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 30.06.19 14:43

Orijoella 30.6.2019

Lauri tuijotti mietteliäänä puhelimensa näyttöä. Esteradalla etenevällä tammalla oli hyvä draivi, eikä videota katsova mies olisi epäröinyt hetkeäkään suositellessaan tummanrautiasta jollekin asiakkaistaan. Nyt kyseessä ei kuitenkaan ollut asiakkkaalle suositeltava hevonen, sillä Lauri oli saanut videon suoraan entiseltä pomoltaan Saschalta, jonka mielestä Laurin olisi korkea aika a) tulla käymään Saksassa b) hankkia estehevonen.

Sascha Hartz ei olisi voinut aavistaakaan, mihin saumaan videon ja viestin oli sijoittanut. Lauri oli juuri saanut purettua Heidin avustuksella päivän molemmat kisaratsut ja niiden varusteet pois hevosautosta. Kilpailupäivä oli ollut pitkä, eivätkä tulokset olleet kummoiset: kaksi sijaa nipin napin luokan puolivälin paremmalla puolella. Kouluradat olivat menneet turhautuneessa sumussa, kun Lauri ei ollut saanut Vargasista irti orin parasta terää tai Eyonista juuri mitään. Rataesteillä Vargas oli tuntunut hyvältä, mutta maastossa suoritus oli ollut tasapaksu. Jos suorituksista halusi nostaa parhaat hetket, ne olivat Vargasin satulassa rataesteiltä.

Lauri vilkaisi kalenteria puhelimestaan ja huokaisi syvään tajutessaan, että tuleva viikko olisi koko heinäkuun ainoa mahdollisuus muutaman yön extempore-reissulle. Juhannuksena mies oli nauttinut pienestä irtiotosta, mutta reissu Saksaan vanhoille pelipaikoille olisi aivan eri asia. Lauri oli puhunut reissusta useaan otteeseen niin Saschan kuin tämän vaimon Adinenkin kanssa puhumattakaan Noahista, jonka kanssa Lauri oli Hartzien hevosilla kisannut.

"Mä lähden Saksaan", Lauri mutisi satulahuoneeseen saapuneelle Heidille. Läppärinsä autosta hakenut mies istui kone sylissään katse brunetessa, jonka reaktiota huomasi jännittävänsä.
"Ai?" Heidi mumahti ja Lauri oli havaitsevinaan tunnetilojen vaihtumisen yllättyneestä kysyväksi naisen kasvoilla.
"Niin, mun entinen työnantaja kutsui", sähköpostiin kilahtaneita lentolippuja tutkiva mies vastasi salaperäisesti hymyillen.
"Milloin?" Heidi kysyi samalla, kun Lauri nosti katseensa takaisin naiseen. Hymy miehen kasvoilla leveni virneeksi, koska kaikki reissusta tammaan ja nopeaan päätökseen olivat nostaneet mieleen hyvät muistot Saksan vuosilta.

"Huomenna, illasta", Lauri vastasi. "Käyn aamulla liikuttamassa Vargasin, se saa pitää sitten vähän kesälomaa."
Tummissa silmissä pilkahti, kun mies nousi ylös, pujotti läppärin kainaloonsa ja hipaisi Heidin kättä kävellessään tämän ohi satulahuoneen ovelle.
"Sinäkin saat lomaa. Minusta", Lauri murahti ovelasti hymyillen ja astui tallin puolelle.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 02.07.19 5:51

Hartzien kilpatallilla Saksassa 2.7.2019

Lauri kohensi takkinsa kaulusta seuratessaan Saschaa valtavaan maneesiin. Miehet olivat ehtineet vaihtaa päällimmäiset kuulumiset iltamyöhällä, mutta keskustelu pyöri silti vilkkaana omissa ja työkuulumisissa.
"And Vargaz?" Sascha uteli Laurin kerrottua tuoreimmat kisakuulumiset.
"Fine", Merikanto vastasi rennosti hymyillen. "He is wise as always."

Vaaleahiuksisen Saschan kasvoilla kävi huvittunut hymy, koska mies tunsi Laurin hevosmaun. Yksi Hartzien jo edesmennyt hevonen, saksalainen puoliveriori Bruno oli ollut koko komeudessaan Laurin ratsastusuran haastavin hevonen. Ori oli ollut temperamenttinen, vahva ja ajottain ratkaisuissaan puhtaasti tyhmä, ei lainkaan niin kuin Laurin muut silloiset ratsastettavat. Työläimpien päivien jälkeen Lauri oli pajunnut työkaverilleen ja pomolleen, kuinka ei ikinä ostaisi itselleen niin itsepäistä oria. Sascha oli nähnyt Vargasin kerran tuodessaan hevosia Suomeen, eikä olisi voinut alleviivata enempää sitä, kuinka Lauri oli kuin olikin löytänyt itselleen viisaan orin.

"Well, I'm sure you'll adore Vegas", Sascha virkkoi itsevarmasti samalla, kun Lauri käänsi katseensa vitivalkoisella hiekalla laukkaavaan tummanrautiaaseen.

Noah ratsasti Vegasia hyvin. Lauri huomasi, kuinka tamma syttyi kunnolla vasta päästessään hyppäämään. Mies tuki kättään katsomon seinään videoidessaan ratsukon suorittamaa kolmen esteen tehtävää, jolla oli tarkoitus näyttää mahdollisille ostajaehdokkaille, kuinka ketterästi Vegas kääntyi ja hyppäsi. Lauri itse oli nähnyt videon kilpailuista, joita Vegas oli kiertänyt Saksassa viime vuodet. Tamma oli varsotettu nelivuotiaana, jonka jälkeen siitä oltiin lähdetty rakentamaan Saschan kertoman mukaan isojen luokkien hyppääjää. Vegas oli kilpaillut viimeisen vuoden tallin ulkopuolisen kilpailijan ratsastamana, mutta koska tämä oli muuttanut Belgiaan, Hartzit olivat päättäneet myydä Vegasin.

"Thanks", Lauri mutisi vaihdettuaan puhelimensa Vegasin ohjiin. Noah naljaili jotain odotuksista ja Laurin mahdollisesti ruostuneista taidoista samalla, kun nykäisi kypärän pois päästään vapaalla kädellään. Vegasin askel oli letkeä, kun Lauri ohjasi tamman kohti maneesin päätyä ja keräsi ohjia tunnustellen tummanrautiaan reaktioita.

Vegas hyppäsi tarkasti ja terävästi. Kevytrakenteisen tamman hyppy oli sulava ja se käytti itseään fiksusti siitä huolimatta, että estekorkeus nousi. Vegas ei tuntunut tekevän hätiköityjä ratkaisuja, muttei tuntunut suoranaisesti kieltoherkältäkään.
"One more round!" Saschan ääni kajautti. Mies oli nostanut kätensä puuskaan korottamansa okserin vierellä, jonka lähelle myös Noah oli hakeutunut Laurin puhelin kädessään.

Livin' Las Vegaz, Lauri kirjoitti hyppyvideon saatteeksi ja lähetti WhatsApp-viestin Heidille samalla, kun harppoi viimeiset metrit talliin. Noahin taluttama Vegas oli hionnut kevyesti ja sitä hakemaan syöksähtänyt nuori nainen näytti taluttavan tamman suoraan pesupaikalle.
"Well?" Noah virnuili. "Livin' Las Vegaz sounds like... You."
Lauri huomasi Saschan merkitsevän katseen tallikäytävän toisesta päästä. Lauri oli juuri kommentoimassa sattumaa Z-kirjaimen suhteen, kun tunsi puhelimen värisevän taskussaan.
"Excuse me", mies mutisi ja vetäytyi sivummalle vastatakseen puhelimeen.

“Katsoit videon?” Lauri hymähti puhelimeen ja sulloi vapaan kätensä takkinsa taskuun. Auringon ollessa pilvessä tuuli tuntui viileältä, eikä Lauri siksi jäänyt seisomaan tallin ovelle, vaan jatkoi matkaansa kohti lähimpiä tarhoja.
“Joo, aika näppärän näköinen. Mikä sen tarina on?” Heidi vastasi kuulostaen siltä, kuin olisi yrittänyt tukahduttaa ääripäitä äänestään. Ei voinut sanoa aivan varmaksi oliko nainen innoissaan vai hämmentynyt. Ehkä molempia.
“Tarina?” Lauri naurahti hitaasti yrittäen tulkita mielessään naisen ääntä. “Se on yhdeksänvuotias hannover, Hartzien oma kasvatti. Varsonut kerran, kilpaillut 150-luokkiin asti. Ja nyt se on tulossa myyntiin.”
“Mmm, vai niin. Kenelle sä olet sitä suunnittelemassa?” Heidi piti edelleen äänensä mahdollisimman kevyenä, vaikka sen takaa saattoi kuulla miten naisen aivot yrittivät yhdistellä palapelin palasia toisiinsa.

“No tuota”, Lauri murahti suupieli nykien. Mies yritti olla takertumatta liikaa Heidin korostetun hillittyyn äänensävyyn, jota ei ollut odottanut ja jatkoi sitten:
“Sascha tarjosi sitä minulle.”
Puhelimen toisesta päästä kuului epämääräinen äännähdys, joka kuulosti hyvin paljon tukahdetulta kiljahdukselta.
“Sori”, Heidi henkäisi.
“No mitä mieltä sä siitä olet?” nainen jatkoi huomattavasti aiempaa iloisempaan sävyyn.
“Se on laadukas”, Lauri myönsi huvittuneena Heidin oktaavin kohonneesta äänestä. “Harmi, että se ei ollut täällä silloin, kun olin töissä. Se majaili silloin muualla ja tuli takaisin varsomisen jälkeen.”

Lauri huokaisi, koska tiesi Heidin odottavan vastausta siihen, olisiko naisen talliin tulossa heinäkuussa täytettä.
“Mä ratsastan sen huomenna kokonaan itse”, mies kertoi ohimoaan hieroen. Nopea ratkaisu Saksaan lähdöstä oli tuntunut lähinnä vapauttavalta, mutta Saschan vihjailema nopean kaupan alennus mietitytti Lauria: oliko mies valmis niin pikaiseen ratkaisuun?
“Näiltä suunnilta on lähdössä hevoskuljetus pääkaupunkiseudulle myyntitallille vielä tällä viikolla, joten”, Lauri mutisi mietteliäs ilme kasvoillaan. “Mun täytyy tehdä päätös huomenna. Joku sen kyllä ostaa, jos en mä.”

Langan toisessa päässä oli hetken hiljaista.
“Se näytti videolla ainakin tosi hyvältä, eli ei todellakaan mikään huono valinta, jos se vain tuntuu oikealta. Ja kyllä sä siitä eroon pääset täälläkin, jos sikseen tulee”, Heidi vastasi, tämän äänestä saattoi kuulla miten leveä hymy toisen huulilla sillä hetkellä oli.
“Eli jos sä haluat kollegan mielipiteen asiaan, niin osta se, varsinkin, jos sillä on hyvä suku. Jos se ei tunnu oikealta, niin sitten jätä ostamatta, kyllä niitä hevosia tähän maailmaan mahtuu”, nainen lisäsi.
“Mä voin varata sulle tyhjän boksin alustavasti, jos haluat.”

Laurin mietteliäs ilme muuttui hymyksi miehen kasvoilla, kun Heidi yritti antaa neutraalin mielipiteen, vaikka mies oli melko varma siitä, kumpaan päätökseen brunette olisi tyytyväisempi.
“Sillä on hyvä suku”, Lauri myönsi. “Sen isä on menestynyt Euroopassa ja emän satulassa olen itsekin ollut.”
Mies piti pienen tauon, ennen kuin antoi periksi.
“Varaa vain, saat tiedon joka tapauksessa huomenna. Mä lennän Helsinkiin torstaina, menen valmentamaan Heinosille illaksi ja ajan sieltä kotiin.”
“Mahtavaa. Vargasilla ainakin on jo kova ikävä sua”, Heidi vastasi ja naisen kasvoja koristavan virneen saattoi kuulla sanojen läpi.

“Vai niin”, Lauri virkkoi huvittuneena. “Olenkin koko päivän kuullut, miten viisas hevonen mulla on.”
Miehen virne säilyi puhelun loppuun asti ja sai Noahin kohottelemaan kulmiaan Laurin palatessa talliin.
“Just talking about Vegas”, Lauri selitti, kun miehen entisen työkaverin käsi läiskähti tämän olkapäälle vaatien Lauria kertomaan kaiken siitä, miksi Saksassa asuessaan varsin vähän puhelimessa puhunut mies oli nyt saanut heti soiton koeratsastukseen liittyen.
"Bullshit", Noah rykäisi empimättä ja jäi mutisemaan itsekseen päätään pudistellen. Lauri sen sijaan haki puhelimellaan Vegasin julkaisemattoman myynti-ilmoituksen ja jakoi linkin Heidille jääden tuijottamaan mietteliäänä kännykän näytöllä komeilevaa kuvaa.

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Vegaspaakuva

Kirjoitettu osittain yhdessä Heidin kanssa, joka taiteili myös pääkuvan

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 03.07.19 6:35

Hartzien kilpatallilla Saksassa 3.7.2019

Hartzien tila ei ollut muuttunut miksikään: valkoiset aidat rajasivat suuren kentän maneesin vieressä ja tarhat jäivät siististi pihan reunustalle. Nuoremmat ratsut olivat päässeet kesälaitumelle, mutta osalla kesäloma oli vasta edessä - tai se oli jo pidetty. Lauri käveli hitaasti kohti Vegasin tarhaa katse tummanrautiaassa, joka nökötti heinäkasalla aamuauringosta nauttien.

Lauri valui muistoissaan työvuosiinsa Saksassa ja kaivoi hetket Vegasin emän, Velvetin satulassa. Rautias loukkaantui vain pari kuukautta Laurin töiden alkamisen jälkeen, joten mies ei ollut ehtinyt ratsastaa silloin aktiivisesti kisanneella tammalla paljoa. Siinä ajassakin Lauri oli tehnyt omat johtopäätöksensä Velvetistä ja ne puolsivat Vegasin ostamista. Noah oli puhunut paljon Vegasin emänisästä, jonka kanssa mies oli kilpaillut menestyksekkäästi kentässä.

Suku ei kuitenkaan ollut ainoa peruste hevosen ostamiseen. Lauri oli jo kerran jättänyt väliin potentiaalisen, yhtä lailla hyväsukuisen tamman, jonka miinus oli ollut nuoruus. Siinä vaiheessa valinta oli kallistunut Vargasiin, jonka kanssa pääsy kisakentille oli ollut nopeampi. Vargasissa oli myös kiehtonut suomalaisen jalostustyön tulos ja toisaalta se, ettei ori ollut ostohetkellä ollut vielä ollut täysin rutiininomainen kilparatsu. Lauri oli saanut rakentaa siitä omanlaisensa, mutta mikäpä sen estäisi Vegasinkaan kanssa.

Huokaus kantautui aamukahvinsa jo lähes juoneen Laurin huulilta. Mies pyöritteli kertakäyttömukia sormissaan ja vilkaisi lähestyvien askelten suuntaan.
"Guten Morgen", Noah huikkasi riimunnaru kädessään. "Ready to roll?"
Lauri vastasi miehen virnistykseen epäilevällä irvistyksellä saaden osakseen pään pudistelua Noahin pujahtaessa tottuneesti Vegasin tarhaan.

Puoli tuntia myöhemmin Lauri verrytteli Vegasia tyhjällä kentällä. Tamma tuntui hitaalta pohkeelle, mutta Noahin mukaan se oli Vegasille tyypillistä.
"She takes her time", Noah virnuili. "You'll see."
Lauri huomasi Saschan vaimoineen lähestyvän kenttää. Mies ei antanut keskittymisensä herpaantua, vaikka muisti hyvin, miten tarkka Sascha oli kaikesta. Saschan oppien ansiosta - ja laadukkaiden hevosten vuoksi - Lauri oli startannut Saksassa lopulta viiden tähden kenttäluokissa

Vegas vaati huolellisen verryttelyn kaikissa askellajeissa tullakseen sellaiseksi, miltä se oli eilen Laurin käteen tuntunut. Se ei johtunut jähmeydestä, sillä Vegas oli alusta asti tuntunut letkeältä. Noahin puheissa tuntui kuitenkin olevan perää, sillä tamma oli vaatinut työstämistä tullakseen nopeammaksi pohkeelle ja ollakseen jäämättä auttamattoman tyhjäksi edestä.

"Do you want to jump?" Saschan ääni kysyi, kun Lauri vaihtoi laukan lävistäjällä ja kehui tammaa puhtaasta vaihdosta.
"No", mies vastasi nopeasti. "Yesterday was enough."
"You're going to buy her", Adine henkäisi. Laurin katse kävi naisessa, jonka kilparatsastajaserkku oli tullut miehelle hyvin tutuksi ja nyökkäsi. Noah vislasi leveästi virnuillen, eikä Laurikaan enää pidätellyt hymyään.

Vegas tuntui oikealta ratkaisulta. Sen emä oli ollut Saschan lajinvaihdon avainratsu ja nyt Vegas itse saisi toimia Vargasin kanssa Laurin koealustana esteradoille ponnistamiseen. Ja kuten Heidi oli sanonut, yhden hevosen saisi aina myytyä, jos homma ei jostain syystä toimisikaan.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 05.07.19 15:28

Orijoella 4.-5.7.2019

Torstai-iltana


Lauri oli juuri lopetellut valmennukset ja valmis starttaamaan kotimatkan, kun tunsi puhelimen värisevän taskussaan. Sarah Reyes oli ihminen, jonka nimestä kännykän näytöllä Lauri ei yllättynyt kuin positiivisesti - ehkä nainen oli taas ratsastuskunnossa ja valmis jatkamaan siitä, mihin valmennuksessa viimeksi jäätiin.

“Lauri”, mies vastasi istuessaan autoon. Lauri starttasi maasturin ja odotti, että bluetooth yhdisti puhelun auton handsfreehin.
“Sarah täällä”, latina aloitti ja huokaisi syvään.
“Amanda on sitä mieltä, että saan valmentautua tästä lähin vain hänen valitsemillaan valmentajilla Effin kanssa.” Oli parempi aloittaa suoraan ja rehdisti, pohtia ratkaisua tilanteelle vasta sitten.

Laurin kulmat kohosivat maasturin rullatessa pois tallin pihasta. Mies yritti muistella, oliko koskaan edes jutellut Amandalle, josta oli kuullut varsin värikkäitä kertomuksia useammastakin suusta.
“Ahaa”, Lauri vastasi kulmat mietteliäästi kurtussa. Oliko Sarah siis soittanut vain kertoakseen, ettei enää voinut jatkaa Laurin valmennettavana?
“Et siis itse ole tyytymätön?” Lauri yskähti edelleen yhtenä kysymysmerkkinä. Entä jos Sarah ei vain uskaltanut myöntää, ettei kokenut saavansa tarpeeksi Merikannon sileänvalmennuksista?
“En”, Sarah kiirehti vastaamaan ja asetti peukalonkyntensä hampaidensa väliin. Tuntui inhottavalta olla siinä päässä puhelua, vaikka tuskin se oli kovin mukavaa Laurillekaan.

“Mä olen saanut paljon irti meidän valmennuksista. Amanda vain ei pidä… sun lajivalinnastasi. Siinä kaikki”, latina huokaisi ja istui olohuoneensa sohvalle hieroen otsaansa kuumeisesti.
“Ja Effi on sen hevonen, mä en valitettavasti voi vaikuttaa asiaan.”

Lauri huokaisi äänettömästi, koska oli hetken kyseenalaistanut Sarahin selityksen. Nyt se kuitenkin kuulosti niin järkeenkäyvältä kuin se kuulopuheiden perusteella oli mahdollista.
“Ymmärrän”, mies totesi. “Se on Amandan päätös.”
Lauri kaasutti isolle tielle ja vilkaisi mietteliäänä auton kelloa. Mies ehtisi nukkua kohtuulliset yöunet, vaikka lähtisi heti aamulla tallille.
“Sinulla jäi valmennusaikaa talteen”, Lauri huomautti. “Jos pääset ja haluat tulla, voin järjestää sinulle lainaratsun ja valmentaa Runiacissa. Orijoella.”

Sarah oli hiljaa, hämmentynyt ja tunsi oudon viileyden asettuvan mahanpohjaansa.

“Orijoella?”

Kysymys sinänsä oli turha, mutta antoi latinalle aikaa. Pohtia tilaisuutta, joka hänelle oli juuri ojennettu ja jonka tarttumisen ainoana esteenä oli ajatus entistäkin hurjistuneemmasta Amanda Sokasta. Se oli asia, joka olisi vaatinut huolellista pohtimista ihmiseltä, joka oli täydessä järjessään. Viimeiset kuukaudet puhuivat kuitenkin Sarahin järkipäätöksiä vastaan ja ajatus vieraan hevosen kokeilemisesta tuntui liian houkuttelevalta kertakokeilulta.

“Sopiiko huomenna aamupäivällä?”

Perjantaina


Lauri oli tallille tultuaan hakenut Vargasin hoitopaikalle ja harjannut joutessaan orin huolella läpi. Puoliverinen oli saanut ansaitsemansa loman, mutta Lauri oli varma, että se oli ihan hyvillään päästessään takaisin töihin. Koska Lauri halusi myös saada Malachain liikutettua, mutta iltapäivän valmennukset toisella paikkakunnalla puskivat päälle, mies oli jättänyt kysymättä hevosta lainaan Heidiltä. Vargas sopisi valmennusratsuksi hyvin.

Eilisiltaisen puhelun jälkeen Lauri oli miettinyt, oliko rikkonut jonkin ammatillisen rajan toista valmentajaa kohtaan tarjoamalla valmennusta toisella tallilla - ja omalla hevosellaan. Lauri oli kuitenkin siinä hetkessä halunnut vain hyvittää vajaaksi jääneen valmennuksen, josta Sarah oli kuitenkin maksanut täyden hinnan. Kaikkia se ei olisi kiinnostanut, mutta koska Lauri oli kesän alussa nostanut valmennushintojaan, miehestä ei tuntunut oikeudenmukaiselta pitää koko summaa ilman hyvitystä.

“Huomenta”, Lauri hymähti huomatessaan tutun hahmon tallikäytävällä. “Ajattelin, että voisit ratsastaa tällä. Ei tarvitse lainata muiden hevosia.”
“Huomenta”, Sarah vastasi hermostuneen kuuloisena ja pysähtyi sitten kesken askeleen. Vasta silloin latina huomasi valkoisen Vargasin hoitopaikalla. Meripihkan väriset silmät tutkivat korkean orin ulkomuotoa, niiden katseessa oli niin ihailua, kuin pelkoakin. Hän ei ollut ikinä noussut yhdenkään orin selkään ja pelkkä ajatuskin sellaisesta kiristeli mahanpohjassa oudon mukavasti.
“Jännittävää”, nainen kuitenkin vastasi totuudenmukaisesti, antoi pienen hymyn nousta kasvoilleen.
“Mä en ole ikinä sitten ratsastanut orilla”, Sarah lisäsi ja vilkaisi vielä Lauria, astuen sitten kosketusetäisyydelle valppaan näköisen Vargasin viereen. Ruskettuneet sormet hädin tuskin koskivat harmaata turpaa, mutta tunsivat silti sen pehmeyden. Hänestä oli outoa ajatella, että oli todella jo niin hyvä ratsastaja, että hänet voisi päästää orihevosen selkään.

“No, tämä ei kyllä ole sen kummoisempi kuin mikään muukaan hevonen”, Lauri vastasi suupieli huvittuneesti Sarahin reaktiolle nykien. “Vähän viisaampi ehkä.”
Miehen käsi taputti Vargasin kaulaa.
“Tämä oli lomalla sen aikaa, kun olin Saksassa, mutta tehdään rento treeni”, Lauri virkkoi haroen Vargasin harjaa sormillaan. “Haetaan vaan sen varusteet, ne on tuolla satulahuoneessa.”
Sarahin silmät kaventuivat aavistuksen Laurin viisaus-kommentin kohdalla, mutta latina piti suunsa kiinni.
“Lead the way”, nainen hymähti yrittäen hakea rentoutta ääneensä, katse kiertäen vieraan tallin karsinoiden ovissa ja käytävän lattiassa.

(toinen osa)

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 05.07.19 19:50

Orijoella 5.7.2019

Sarahin lähdettyä Lauri ratsasti Malachain ja purki orin kaikessa rauhassa pois. Miehen viipyily johtui siitä, että tämä toivoi Heidin osuvan tallille ennen hänen lähtöään. Kaksikko oli ehtinyt puhua puhelimessa vain hetken Laurin lähdettyä ajamaan lentokentältä valmennuskeikalle ja puhelu oli keskittynyt lähinnä Vegasiin. Laurin päässä pyöri uuden hevosen ja sen matkustusjärjestelyiden lisäksi paljon muutakin, koska paluu Suomeen ei ollut toteutunut aivan kuten mies oli olettanut.

Lauri tuntui sulautuvansa Helsinki-Vantaan lentokentällä kulkeviin ihmisiin hyvin mietteliään ilmeensä vuoksi. Mies vaihtoi matkustuslaukkunsa toiselle olalle ja vilkaisi puhelintaan, joka oli värähtänyt saapuneesta viestistä. Valmennuksen aikataulusta kysyttiin, sillä Lauri oli varoitellut lennon mahdollisesta myöhästymisestä. Kello oli kuitenkin juuri sen verran, että jos mies vain suinkin pääsisi autolleen ajoissa, hän ehtisi parahiksi ajaa Kirkkonummelle ensimmäisen valmennuksen sovittuun alkamisaikaan mennessä.

Lauri oli juuri aikeissa soittaa Heidille kertoakseen, että miehelle varattu karsina saisi asukkaan ensi viikolla, jos Saschan tilaama kuljetus pääsisi lähtemään matkaan suunnitelmien mukaan, kun mies oli näkevinään tutut kasvot ihmisjoukossa. Laurin askel hidastui, koska yhdennäköisyys oli häiritsevä ja miehen oli pakko kääntyä katsomaan tummaverikön perään. Kun nainen pysähtyi katselemaan Marimekon liikkeen näyteikkunaa, Lauri näki tämän sivuprofiilin uudestaan.

Se oli Karo.

Valmennukset odottivat, mutta Lauri tajusi Karon vastaavan katseeseensa eikä voinut enää perääntyä. Miehen kasvoilla kävi pieni, hämmentynyt hymy, kun tämä otti epäilevän askeleen kohti tummahiuksista naista, joka näytti aivan samalta kuin Laurin muistikuvissa. Karon kasvoilla oli yhtä yllättynyt ilme, mutta nainen hivuttautui Laurin lailla lähemmäs: hitaasti ja epäröiden, mutta kuitenkin.

"Hei", kaksikko henkäisi liki samaan aikaan. Karo naurahti hermostuneesti, Lauri hymyili. Mies ei ollut nähnyt entistä naisystäväänsä pitkään aikaan, koska Karo oli vältellyt onnistuneesti jokaista mahdollista kohtaamista, jotka yhteinen ystävä- ja tuttavapiiri olisivat mahdollistaneet.
"Tulossa vai menossa?" Lauri tajusi kysyä käsilaukkunsa olkahihnaa näpertävältä naiselta.
"Menossa. Barceloonaan", Karo vastasi. Lauri tiesi naisen siskon asuvan Espanjassa, joten mies ei varsinaisesti yllättynyt naisen matkakohteesta.

"Tulin itse juuri Saksasta", Lauri vastasi nyökkäillen jähmeästi. Mies tiesi Saksan muodostuneen jonkinasteiseksi kirosanaksi Karolle ja tämä oli huomaavinaan pienen muutoksen naisen ilmeessä.
"Ai", Karo ynähti yrittäen esittää yllättynyttä vähän huonolla menestyksellä. "Olitko kauankin?"
"Muutaman yön", Lauri vastasi pudistettuaan päätään. Mies jätti mainitsematta Vegasin ostopäätöksestä, koska jos Saksa aiheutti Karossa negatiivisia tunteita, hevoset olivat vielä suurempi mörkö.

"Hmm, vai niin", Karo hymähti vaikeasti. Lauri oli juuri puuskahtamassa kiireistään ja poistumassa paikalta pahoitteleva hymy huulillaan, kun nainen yllättäen jatkoi puhettaan:
"Mä menen ihan vaan Miian luo, harmi ettei Samuel päässyt töiltään mukaan."
Lauri hillitsi ilmeenmuutoksen kasvoillaan, sillä miehen katse oli juuri ennen Karon lauseen loppumista osunut naisen vasemmassa nimettömässä komeilevaan sormukseen. Mies nyökkäsi peitellen nielaisuaan, jota ei voinut estää.
"Harmi tosiaan", Lauri murahti puolittaisesti hymyillen ja tunsi, kuinka sekin vähäinen hymy alkoi rakoilla. Mies oli pohjimmiltaan onnellinen Karon puolesta, mutta siinä tilanteessa sen sanominen ääneen oli ylitsepääsemättömän vaikeaa: joskus Lauri oli itse suunnitellut kosivansa Karoa. Saksa oli kuitenkin sotkenut sen kuvion ja koko suhteen, jonka vuoksi Laurista tuntui kohtalon ivalta kohdata mustahiuksinen, ruskeasilmäinen nainen juuri silloin, kun hän oli pitkän tauon jälkeen käynyt Saksassa.

"Täytyy lähteä, etten myöhästy työkeikalta", Lauri sanoi vilkaistuaan kelloaan päästäkseen kivuttomasti pois tilanteesta. "Mukavaa reissua."
Karon suupielet kohosivat nopeasti, kun nainen nyökkäsi kiitoksen. Se hymy ei kuitenkaan ollut lähelleenkään sitä, mihin Lauri oli tottunut - eikä tulisi enää koskaan olemaankaan.


Heidiä ei kuitenkaan näkynyt vielä siinäkään vaiheessa, kun Lauri vei Malachain takaisin tarhaansa. Mies käveli autolleen kirjoittaen naiselle lyhyen viestin siitä, kuinka ehtisi Orijoelle takaisin illaksi päivän valmennuksiltaan ja voisi keittää kahvit - tai tulla kahville. Karon kohtaaminen oli saanut Laurin ajattelemaan Noahin leikkimielistä vittuilua Laurin ja Heidin puheluista sekä oikeastaan koko tilannetta, johon mies oli antanut itsensä lipua. Ja sitä tilannetta Lauri ei voinut puida yksin, koska tilanne oli olosuhteisiin nähden - tai niistä huolimatta - edennyt pitkälle. Ehkä pidemmälle kuin Lauri oli odottanutkaan.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 06.07.19 16:19

Heidin luona 5.7.2019

Heidi oli vastannut Laurin aamupäiväiseen viestiin nopeasti ja mies muisti sen sisällön ajaessaan kohti Orijokea. Nainen oli toivottanut Laurin tervetulleeksi iltakahvilleen luokseen olettaen todennäköisesti, että mies halusi tulla paitsi tapaamaan reissunsa jälkeen, myös tulla kertomaan kaikki yksityiskohdat onnistuneista hevoskaupoistaan. Lauri olisi mieluiten keskittynytkin ajattelemaan Vegasia, mutta todellisuudessa miehen ajatukset pyörteilivät Karosta Heidiin ja loppukesään, joka olisi monella tapaa erilainen: Laurilla olisi kaksi omaa hevosta ja Heidi saisi lapsen.

“Hei”, Lauri tervehti oven avauduttua sen verran, että miehen katse osui sen sijaan Heidin kasvoihin. Hymy miehen kasvoilla oli aito, kun tämä tarjosi pientä muovipussia naista kohti.
“Toin suklaata, toivottavasti se ei ole sulanut autossa”, Lauri naurahti kasvoillaan hymynsekainen irvistys. Olisi ollut helpompaa tuoda vaikka pullo viiniä, mutta se ei olisi ollut kovin merkityksellinen tuliainen raskaana olevalle naiselle siitäkään huolimatta, ettei raskaus ollut pysyvä tila.
“Voi kiitos”, Heidi naurahti ja perääntyi suklaa kädessään sisemmälle asuntoon päästäkseen Laurin eteiseen asti. Hänen olisi tehnyt mieli heti kysyä mieheltä tämän reissusta, mutta malttoi mielensä.

Kaksikko siirtyi keittiöön, jossa brunette alkoi lataamaan kahvinkeitintä.
“Noh, mites sun reissu meni?” Heidi kysyi ja käveli istumaan pöydän ääreen. Naisen olo oli melko tuskainen raskauden viimeisten viikkojen ollessa käsillä, mutta tämä ei antanut ahdistuksen näkyä kasvoillaan. Niitä koristi sen sijaan vino hymy, joka kertoi malttamattomasta mielestä ja ilosta nähdä Lauri jälleen kotona.
“Nopeasti”, Lauri vastasi seuraten Heidin esimerkkiä pöydän ääreen istumisesta. Mies laski kätensä pöydälle ja katsoi brunettea, jonka hymy kieli siitä, että Lauri oli ihan tervetullut iltakahvivieras.

“Oli mukavaa nähdä Saschaa ja kumppaneita pitkästä aikaa”, Lauri hymähti hieroen käsiään hermostuneena yhteen. Mies tiesi tarkalleen, kuinka hänen ei olisi pitänyt tehdä niin, muttei mahtanut itselleen mitään.
“Ja se Vegas.. En tiedä miten siinä niin kävi”, Lauri naurahti ja pakotti kämmenensä pöydän viileää pintaa vasten pitäen katseensa visusti Heidin silmissä.

Siniset silmät tarkkailivat enemmän miehen elekieltä, kuin korvat kuuntelivat sanoja. Heidi kuitenkin laittoi hermostuneisuuden rippeet uuden hevosen oston piikkiin, sellainen saattoi tuntua valtavan suurelta askeleelta. Siis jos ei omistanut jo tusinaa hevosia ja ollut ollut hevosenomistaja jo vuosikausia.
“Niillä oli varmasti ollut jo ikävä sua siellä”, nainen aloitti pitäen tummien silmien katseesta kiinni.
“Joko kaduttaa?” virne ylettyi Heidin silmiin asti.
“Millainen se oli? Kerro kaikki.”

“Mmmh, kyllä siellä kuulemma töitä riittäisi”, Lauri kertoi ja antoi katseensa harhautua hetkeksi kahvinkeittimeen, jonka pannu täyttyi tasaisen varmasti. Tummat silmät palasivat nopeasti Heidin kasvoihin ja Laurin huulet kaartuivat ylöspäin vastatakseen naisen virneeseen.
“Ei vielä, ehkä sitten, kun se on Suomessa”, mies puuskahti huvittuneena. “Se oli Saschan puheiden veroinen. Sillä riittää kapasiteetti isommille esteradoille, vaikka se onkin aivan erilainen kuin vaikka Vargas. Se ei ole alkuun niin säpäkkä kuin sen hyppyvideon perusteella olettaisi, se on nimittäin vähän hitaasti lämpeävä.”

“Okei, kuulostaa kyllä todella hyvältä. Hitaasti lämpeneväkään ei ole paha, kun sen vain muistaa verryttelyssä. Toisaalta, ei ainakaan riko itseään niin herkästi sitten”, Heidi vastasi mietteliäänä. Hän ainakin odotti tummanrautiaan tamman ensinäkemistä innolla.
“Vargas on ainakin käyttäytynyt hyvin, vaikka ei sillä taida ihan hirveästi edes kertyä energiaa vapaista”, nainen kertoi hymyillen. Hän muisti miten oli maininnut Laurille puhelimessa, että orilla oli ikävä omistajaansa.

“Joo, ei se missään nimessä huono piirre ole, koska oma moottori siltä kyllä löytyy. Täytyy vain katsoa ruokinta kohdalleen”, Lauri vastasi mietteliäästi nyökkäillen. Mies hymähti itsekseen Heidin maininnalle Vargasin käytöksestä, koska se ei ollut mikään yllätys.
“Mmh, hyvä niin, koska Malachai yritti tulla lentäen tarhasta talliin. Oliko sekin vapaalla?” Lauri tiedusteli suupieli nykäisten. Mies oli päässyt hetkeksi irti ajatuksista, jotka olivat pyörineet tämän mielessä koko ajomatkan.
“Ehkä…” Heidi vastasi yrittäen pitää kasvonsa mahdollisimman peruslukemilla.
“Vivia juoksutti sen eilen, mutta eipä se kamalasti siinä saa energioitaan purettua”, nainen jatkoi ja nousi sitten ylös huomattuaan kahvinkeittimen valmistuneen. Kaksi valkoista kuppia löytyi yläkaapista, ne kolahtivat hieman kivitasoa vasten Heidin keskittyessä useampaan asiaan samaan aikaan.
“Ilmankos”, Lauri totesi puoliääneen vaikka tiesikin, että huomenna Malachai olisi taas edes pykälän helpompi työstettävä.

Höyryävät kahvikupit kädessään nainen istui takaisin pöydän ääreen, hän oli kaatanut molempiin tipan maitoa, mutta neste oli silti vielä liian kuumaa nautittavaksi.
Siniset silmät tutkivat Laurin kasvoja ja naisen huulilla viipyili maltillinen hymy.
“Kiitos”, Lauri mutisi hivuttaessaan kuuman kahvikupin paremmin eteensä. Mies tuijotti kuppia hetken, ennen kuin sanoi sen, minkä oli tiennyt haluavansa kertoa lentokentältä asti:
“Törmäsin Karoon eilen lentokentällä.”

Heidin kulma nousi yllättyneenä, mutta muuta tämän kasvoilta ei voinut lukea. Hän muisti Karon, Saksan ja kaiken muun, minkä oli saanut kuulla heidän ollessa työmatkalla pääkaupunkiseudulla. Kaikesta siitä huolimatta nainen tukahdutti sen pienenkin mustasukkaisen kuiskauksen ajatuksistaan.
“Ai. Mitä sille kuului?” kysymys esitettiin hyvin neutraalilla äänensävyllä Heidi ollessa hieman epävarmalla maaperällä aihealueen kanssa.

“En mä oikeastaan edes kysynyt”, Lauri vastasi turhautuneena. “Oli lähdössä Barceloonaan siskonsa luo.”
Mies kelaili muistikuvia kohtaamisesta ja mietti, oliko tarpeellista mainita Karon kihlautumisesta. Olisiko se Heidille huojentava seikka, täysin neutraali asia vai pitäisikö nainen Lauria katkerana ex-avopuolisona?
“Kihlattu ei ollut ehtinyt mukaan”, mies päätyi lisäämään ja naulitsi katseensa visusti Heidiin antamatta senttiäkään periksi tyynen ilmeensä kanssa.

(toinen osa)

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 22.07.19 15:47

Orijoella 22.7.2019

Lauri mittaili katseellaan kentällä kävelevää ratsukkoa ja siirsi sitten katseensa maneesiin rakentamiinsa esteisiin. Miehen oli ollut tarkoitus pitää valmennus kentällä, mutta tummansiniset pilvet olivat muuttaneet suunnitelmia. Latviasta asti Power Jumpiin saapunut ratsukkokin arvostaisi todennäköisesti enemmän treenejä, joissa kesäinen kaatosade ei sumentaisi näkökenttää. Kuskeina ja huoltojoukkoina toimivat Clave ja Iivari seurasivat maneesin reunalta valmennusta, pitäen väliä punahiuksiseen, kävelykeppiinsä nojailevaan Icarukseen joka myös oli tullut ei-toivotusti norkoilemaan halliin. Omien sanojensa mukaan hän tahtoi "akateemisesta kiinnostuksesta" nähdä kuinka Amelie ratsasti. Iivari ei selitystä kuitenkaan niellyt, vaan uskoi norjalaismiehen vain tulleen hieromaan olemassaoloaan Zeniläisten kasvoihin. Tai oikeastaan vain Iivarin: muut tulivat ärsyttävän hyvin toimeen tuon lipevän mielistelijän kanssa. Clave tönäisi vaivihkaa kyynärällä pomoaan irroittaakseen tuon tuomitsevan tuijotuksen heidän norjalaisvieraastaan, pyytäen keskittymään Amelien ratsastukseen. Ehkä hekin voisivat oppia jotain esteratsastuksen salaisesta maailmasta.

“Lainaratsu, hmh?” Lauri hymähti ratsukon verryteltyä hetken. Pienikokoinen ahaltek liikkui tasapainoisesti, mutta vauhdikkaasti ja Lauri saattoi vain kuvitella, minkä reaktion hyppääminen siinä aiheuttaisi. Ori oli Amelien kertoman mukaan kaikkea muuta kuin täydessä terässä rataesteitä ajatellen, mutta jos nainen oli matkustanut Gepardin kanssa Latviasta Suomeen kilpailemaan, ei tilanne voinut olla täysin toivoton.

“Työstä laukkaa hetki ympyrällä ja käännä se ristikolle, kun hetki on sopiva”, Lauri ohjeisti nojaten lävistäjälle pystytettyyn puomi-ristikko-puomi -verryttelytehtävään. Mies laski kätensä estetolpalta vasta, kun Amelie käänsi hetkessä kuumahtaneen orin linjalle. Nuorella naisella oli täysi työ pidellä ratsuaan: oli kuin hän istuisi raiteilta karanneen höyryjunan päällä. Miten täysverinen voi tuntua niin raskaalta kädelle?!
“Istu satulaan, tee puolipidäte ja hellitä”, Lauri kommentoi, kun Gepard yritti jyrätä kättä vasten ja ryysätä kohti estettä. Amelien kasvoilla oli keskittynyt ilme, kun nainen ohjasi liitoksistaan repeilevän orin keskelle ristikkoa ja myötäsi vähäeleisesti pienelle ristikolle.
"Herra varjele" Amelie heitti puoliksi leikillään ja puoliksi tosissaan vaalean hevosen singotessa pikkuesteellä kuin katapultilla muurin ylitse.
“Se oli ok, tule heti uudestaan. Muista antaa sen sujua, vaikka olisi vauhtia”, Lauri totesi.

(lue yhteiskirjoitus kokonaan täältä)

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 26.07.19 9:08

Kallassa 26.7.2019
#powerjump2019

Pilvet norkoilivat tallipihan yllä, kun Lauri pakkasi kolmen kisaratsunsa tavaroita hevosautoon.
"Otithan Malachain kilpailunumeron, laitoin sen eilen valmiiksi?" Heidin ääni kysyi. Laurin katse kävi naisessa, joka oli raskaudestaan huolimatta halunnut tarjota apuaan kevyimmissä valmisteluissa.
"Otin, kiitos siitä", mies vastasi laskien mustalla hupulla suojatun estesatulan sille tarkoitettuun paikkaan. Koska Lauri ja Jeramy olivat lähdössä samalla autolla, neljän hevosen tavaroita joutui sommittelemaan kuljetusauton varustetilaann hieman tavanomaista pidempään.

"Malachai perälle, sitten Vargas, Lollo ja Vegas", Heidi luetteli. Lauri nyökkäsi ja vilkaisi Viljamia, joka oli ottanut korviaan luimistelevan Malachain liinan päähän. Ori rynnisti autoon luonnettaan alleviivaten: ei olisi ollut lainkaan Malachain tapaista kieltäytyä menemästä kyytiin, kunhan ori teki sen luonteelleen uskollisesti eli raivolla.

Neljän hevosen kanssa kisoihin lähdettäessä kisahoitajat olivat korvaamattomia. Vivia lastasi Vargasin, jolloin Jeramy sai taluttaa oman ratsunsa kyytiin ja Laurille jäi aikaa keskittyä tarkkailemaan vasta muutama viikko sitten Suomeen saapuneen Vegasin reaktioita lastaustilanteeseen. Tummanrautias seurasi muiden hevosten liikehdintää korvat uteliaasti hörössä, eikä vaikuttanut sen stressaantuneemmalta kuin muissakaan tilanteissa. Laurin mielestä Vegas oli ajoittain liiankin flegmaattinen, sillä tammaan oli vaikea saada kunnon kontaktia eikä se tuntunut välittävän ylimääräisestä huomiosta. Se piirre saattaisi kuitenkin muuttua ajan myötä ja Lauri toivoi, että saisi tammasta syksyyn mennessä irti edes pykälän enemmän.

"Oletko miettinyt verryttelyä? Malachain kanssa täytyy ottaa aikaa, mutta toki Vegaskin tarvitsee hyppyjä alle", Heidi pohti ääneen. Lauri vilkaisi brunettea huvittuneena, koska naisen äänestä kuulsi kaipuu kisaradoille - ja satulaan ylipäänsä.
"Olen", Lauri vastasi rehellisesti, koska mies oli yrittänyt räätälöidä koko kuluneen viikon jokaiselle ratsulle sopivaksi. Vegasin kohdalla se oli tarkoittanut napakoita treenejä, joiden aikana tamman oli täytynyt reagoida nopeasti pohkeeseen ja liikkua aktiivisesti eteen niin sileällä kuin estetehtävissäkin.
"Mutta suunnitelmat muuttuvat joka tapauksessa", Lauri huoahti ja korjasi asentoaan ratin takana. Lauri oli luvannut ajaa koko viikonlopun ja Heidi oli tullut tämän seuraksi etupenkille.
"Niin", Heidi hymyili ja loi Lauriin katseen, joka ei itsessään olisi aiheuttanut hämminkiä sen vahingossa huomaavan Vivian toimesta. Lauri kuitenkin tiesi, mitä ajatuksia sinisten silmien alle kätkeytyi, vaikkei sillä hetkellä halunnut analysoida kuin mahdollisia vaaranpaikkoja hitaanpuoleisen Vegasin verryttelemisessä.

Loppujen lopuksi verryttely oli helpoin osuus Vegasin kanssa, sillä vaikka Lauri oli saanut tammasta positiivisen vaikutelman rataesteiltä siinä määrin, mitä oli uudenkarhealla hevosellaan ehtinyt hyppäämään, tamma oli jäänyt puoliuneen radalla. Se oli kyllä edennyt ja suorittanut tasaisen hyvin, mutta tummanrautiaan ajoittain väläyttelemä terävyys hypyistä oli jäänyt vain haaveeksi. Toisaalta se oli vahvistanut Laurin tunnetta siitä, että valinta luokkakorkeudesta oli osunut oikeaan: uusi hevonen oli aina uusi hevonen, vaikka sen kilpailutaso olisi entisessä kodissa ollut korkeammalla.

***

Kilpailupaikalla oli kuhinaa, eikä ratsujen ja ratsastajien seassa luoviminen toisille hevosille ärhentelevän trakehnerorin kanssa ollut järin miellyttävää. Laurin ilme oli vakavan keskittynyt, kun mies talutti Malachain väljemmille vesille, nousi orin selkään vauhdista ja suuntasi kohti verryttelykenttää Viljamin valmiiksi kävelyttämällä ratsulla.

Malachain kanssa oli oltava fiksu ja aina askeleen edellä. Energiaa pursuavaa orin kanssa oli turha lähteä väsytystaisteluun, sillä sen ratsastaja hävisi aina. Lauri oli työskennellyt Malachain kanssa helmikuusta lähtien ja vaikka onnistumiset oli koettu aina kotikentällä, mies tiesi orin kapasiteetin venyvän - kunhan sen vain osasi valjastaa oikeaan käyttöön.

Verryttely sujui suunnitellusti: Lauri työsti Malachaita ensin sileällä niin kauan, että ori alkoi vastata apuihin edes jotenkin kisatilanteesta huolimatta ja otti vasta sitten hyppyjä varoen muita ratsukoita. Malachain kanssa hyppyjä sai ottaa reilusti, jotta ori sai roiskia pahimmat virtansa pois ja alkoi kuunnella aika-ajoin ratsastajankin mielipiteitä lähestymisiin ja ponnistuspaikkoihin. Lauri tunsi verryttelyä seuraavien katsojien silmät selässään, kun antoi Malachain tulla okserille suuressa, ehkä holtittomalta vaikuttavassa laukassa tietäen, että machoilevan orin täytyi saada näyttää kyntensä tai se päättäisi tehdä sen radalla.

Ennen rataa Lauri kertasi mielessään radan vaikeimmat osuudet Malachain osalta. Ne olivat vesi, jolle askeleen täytyisi osua kohdalleen, sarja, jolla Laurin täytyisi antaa orin edetä tai se turhautuisi ja ottaisi turhan puomin sekä kaareva linja kuudennelta esteeltä seitsemännelle, jolle Malachai lähtisi helposti ryysäämään.

Lähtömerkin jälkeen kaikki vaaranpaikat kuitenkin pyyhkiytyivät Laurin mielestä. Se ei johtunut siitä, että mies olisi jännittänyt liikaa kyetäkseen hyödyntämään etukäteen tekemiään mielikuvaharjoitteita - ei, se johtui siitä, että Laurin oli pakko keskittyä ratsuunsa siinä hetkessä. Malachain kaviot nielivät jo derbyä, eikä yhdellekään turhalle ajatukselle ollut enää tilaa. Ei vedellä, jonka yli Malachai venytti itsensä juuri ja juuri kohdalleen osuneen ponnistuspaikan ansiosta. Ei sarjalla, johon ori mahtui leikiten Laurin ennakkospekuloinnista huolimatta.

Eikä varsinkaan linjalla, jolla Malachai yritti räjäyttää pankin kiihdyttämällä kuudennen esteen jälkeen niin radikaalisti, että Lauri joutui kääntämään orin odotettua jyrkemmin vehreälle esteelle, jota Malachai ei onneksi ehtinyt ihmetellä. Mustan trakehnerin suupielistä lensi vaahtoa ryntäille, kun se ponnisti hyppyyn hetkeäkään epäröimättä ja antoi ratsastajalleen muutaman sekunnin aikaa vetää henkeä ennen seuraavaa käännöstä.

***

"Hapottaako?" Heidi virnisti. Lauri siristi silmiään yrittäessään tulkita naisen olemusta, sillä brunette tuntui peittävän jotain virnuilunsa taakse.
"Hieman", Lauri puuskahti nostaen naisen tarjoaman juomapullon huulilleen. Urheilujuoman maku ei ollut kummoinen, mutta Lauri tiesi tarvitsevansa kaiken energian voidakseen ratsastaa päivänsä isoimman, järkevän ja ennen kaikkea turvallisen radan. Mies ojensi juomapullonsa takaisin ja kumartui taputtamaan Vargasin kaulaa tarkistaen samalla, että aamulla tehtyjen sykeröiden kuminauhat olivat pysyneet ehjinä.
"Hyvä", Heidi tokaisi erikoisen hymynsekaisen irvistyksen kera ja sai Laurin kohottamaan kulmiaan. "Etpähän ylpisty liikaa."

Lauri tiesi Heidin vitsailleen, mutta jäi miettimään naisen sanoja palatessaan Vargasin kanssa verryttelykentälle ottamaan viimeiset viimeistelyhypyt ennen starttiaan. Kolmella ratsulla starttaamisen lomassa oli tosiaan vaikea ylpistyä liikaa, koska kiire, apujen säätäminen eri ratsuille sopiviksi ja väkisinkin suuremmilla radoilla taipuva kunto haastoivat kisatunnelmasta nauttimista tai minkäänlaista leveilyä. Ensimmäisinä kuukausinaan Saksassa Lauri oli saanut pomoltaan palautetta siitä, miten oli toden totta ollut liian ylpeä. Saschalta saatu palaute ja yksi läheltä piti -tilanne oli saanut Laurin arvioimaan kokonaisuuden uudestaan.

Ei ollut järkeä uhrata koko uraansa alle minuutin loiston vuoksi, jos sekin päättyi omaan loukkaantumiseen tai mikä pahempaa, ratsun kilpauran pilaamiseen.

Vargas pärskähti. Lauri palautti ajatuksensa oriinsa, jonka oli oppinut tuntemaan kisatilanteissa kuin omat taskunsa. Vargas rakasti esiintymistä, vaikkei ottanutkaan niin hervottomasti kipinää kuin Laurin jo starttaama toinen ori. Vargas oli tasapainoisen kilpahevosen ruumiillistuma, jonka kanssa ratsastaja ehti tehdä radalla ratkaisuja, mutta joka meni silti yli melkein mistä vain. Se oli rehellisessä hyppääjässä niin hyvä kuin huonokin piirre, koska silloin ratsastaja oli vastuussa epäonnistumisista.

Pienestä väsymyksestä huolimatta Laurin mieli oli kirkas ratsukon ylittäessä lähtölinjan. Lauri ratsasti Vargasin huolella ykkösesteelle tiedostaen, että ainoa kivenkova tavoite oli päästä arvoluokkaan. Vargas ylitti veden rohkeasti, vaikkei kenttäratsuna yleensä joutunut hyppäämään veden yli. Laurin sisäkäsi kosketti orin kaulaa kiitokseksi, ennen kuin miehen täytyi pidättää Vargasia kaarteessa ehtiäkseen suoristaa sen kolmoselle.

"Ei hullummin", Heidi totesi solidaarisesti vaihtaen asentoaan katsomossa juuri, kun Lauri tavoitti naisen katseen ratsastaessaan Vargasin radan jälkeen kohti verryttelykenttää. Mies nyökkäsi, hymyili vähän ja vilkaisi tulostaulua, joka kertoi saman, mitä Lauri oli itsekin päätellyt: paikka uusintaan oli irronnut, aivan kuten päivän kahdella muullakin ratsulla. Huojentunut huokaus pakeni Laurin huulilta, vaikka samalla se tarkoitti huomiselle uutta, loputtomalta tuntuvaa rumbaa kolmen hevosen kanssa.

Yhdessä vaiheessa kilparatsastajan uraa se oli ollut arkipäivää, muttei ollut enää.

Onneksi Power Jump oli vain kerran vuodessa.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 26.07.19 20:36

Murronmaalla 26.7.2019
(Ensimmäinen osa)

“Mmh, siinäpä olisikin ollut skenaario”, Lauri vastasi hillityn naurahduksen kera ja survoi kädet taskuihinsa. “Neljä hevosta ja kiire eivät olisi olleet kovin hyvä yhdistelmä.”
Lauri vaihtoi painoa jalalta toiselle ja kierrätti hetken katsettaan tyylikkäästi kalustetussa huoneessa, koska Heidin nukkuvan jälkikasvun katsominen tuntui oudolta. Treffit palautuivat miehen mieleen tämän tajutessa, kuinka lapsi oli tullut maailmaan odotettua aiemmin ja siirtänyt samalla suunnitellut treffit hamaan tulevaisuuteen.

“Täytyy sopia uusi päivä”, Lauri hymähti puoliääneen tarkkaillen Heidin kasvoja siltä varalta, että nainen ei ymmärtäisi, mitä hän tarkoitti. “Ei mitään hätää siis, ei tässä ole kiire mihinkään.”
Laurin kasvoille nousevan hymyn olisi pitänyt kaiken järjen mukaan olla kiusaantunut ja vaikea, mutta mies tarkoitti sanojaan ja pystyi siksi hymyilemään edes suunnilleen normaalia hymyään, jota ei esitellyt kaikille vastaantulijoille.
"Mukava kuulla, ettet sä ihan vielä ole luovuttanut", Heidi vastasi totuudenmukaisesti, antaen sen särön epävarmuutta kuulua äänestään, joka kalvoi naisen sisintä raastavan todellisen tuntuisena. Laurin suupieli nytkähti, mutta mikään mieleen häilähtävä heitto ei sopinut siihen tilanteeseen.

Heidi ei antanut katseensa laskea silmistä, jotka näyttivät sysimustilta hämärässä valossa. Hän oli etsinyt niitä silmiä väkijoukosta aiemmin päivällä ja muisti edelleen kuinka kaiken sen kivunkin keskellä oli tuntenut olonsa oudon tyhjäksi, kun ei ollut saanut edes sekunniksi tukeutua niiden katseeseen.
"Mä olen todella iloinen, että jaksoit tulla, edes hetkeksi", ääni oli edelleen hiljainen nukkuvan lapsen takia, eikä Heidi ollut varma kuuliko edes Lauri itselleen tarkoitettuja sanoja sängyn päätyyn asti.
"Tietenkin", Lauri hymähti. "Ei se ollut suuri vaiva. Ja hyvä nähdä, että voitte molemmat hyvin."
Mies mietti, montako henkilöä huoneessa oli siihen mennessä mahtanut käydä. Laurin ajatukset poukkoilivat lapsen isään ja sitä kautta Matildaan, joka seurusteli Jessen kanssa. Violettihiuksisen naisen taustan tietäen Lauri ei voinut edes kuvitella Matildan myllerrystä, jota kvaalautuminen huomiseen arvoluokkaan epäilemättä väritti.

"Jotain hyötyä siitäkin, että on ratsastanut koko ikänsä. Lääkäri sanoi, että pitää muistaa ottaa tosi rauhassa ensimmäiset viikot, mun keho saattaa toipua tästä valheellisen nopeasti", Heidi kertoi pyörittäen ajatuksiaan ratsastuskaipuunsa ympärillä.
"Eli älä päästä mua hevosten selkään, vaikka miten pyytäisin", nainen lisäsi pieni virne huulillaan. Lyhyt haukotus karkasi väsyneen bruneten huulilta, vaikka adrenaliini pumppasi edelleen tämän kehossa pidättäen unen pitkäksi aikaa.
“En”, Lauri lupasi vastaten Heidin virneeseen aiempaa rennommin. “Ratsastan ne sun puolesta.”

"Menikö kaikki tallissa hyvin?" Heidi vaihtoi aavistuksen asentoaan, yrittäen olla irvistämättä turhan paljon kivusta. Koko keho tuntui jääneen jyrän alle pariin otteeseen sen päivän aikana.
“Meni”, Lauri vastasi totuudenmukaisesti ja mietti huvittuneena, kuinka paljon Heidi oli mahtanut stressata tallin jättämistä nimenomaan hänen käsiinsä. "Viljami menee tekemään aamutallin, mutta menen avuksi ainakin omieni osalta.”

Lauri piti pienen tauon ja astui aivan kiinni sängynpäätyyn pitäen katseensa visusti sinisissä silmissä.
“Joten älä sinä huolehdi tallista, se pyörii kyllä hetken ilman sinuakin”, mies sanoi luoden Heidiin mahdollisimman vakuuttavan katseen.
"Hyvä", nainen vastasi laskien katseensa hetkeksi sormiinsa, jotka eivät osanneet jättää peittoa rauhaan. Hän päästi irti kankaasta ja tuijotti rypyttynyttä kohtaa oudon ontto tunne sisällään.

"Outoa ajatella, että se on nyt ohi. Raskaus siis", Heidi mumahti ajatuksensa ääneen ja nosti sitten katseensa takaisin Lauriin, jonka varovainen etäisyys tuntui edelleen omituiselta. Siitä huolimatta nainen oli hyvin onnellinen toisen läsnäolosta.
“Niin”, Lauri mumahti. “Olet nyt ensimmäistä kertaa mun seurassa ei-raskaana.”
Miehen virne jäi vain puolittaiseksi, koska Heidin olemuksessa oli jotain vaikeasti tulkittavaa, eikä Lauri ollut aivan varma mitä se tarkoitti. Tummien silmien katse laskeutui taas hetkeksi vauvaan, joka ei ollut päästänyt ääntäkään koko aikana ja palasi sitten Heidiin.
"Niimpä", nainen vastasi ja virnisti sitten hieman rennompana.
"En pääse enää tästä lähin niin helpolla", brunette jatkoi, tuntien hengittämisen olevan ehkä aavistuksen helpompaa jo. Myöskin ajatus siitä, että heidän kahden välistä oli poistunut ilmiselvä fyysinen rajoite, oli melko pinnalla kaikessa tunnemyllerryksessä.

Laurin suupieli nykäisi uhkaavasti, kun mies lähti väkisinkin mielessään tulkitsemaan Heidin sanojen takana piilevää viestiä. Lauri haroi hiuksiaan, ennen kuin sai kasvonsa takaisin peruslukemille pystyäkseen vastaamaan:
“Mmm-h, treffeillehän voi suunnitella monipuolisempaa ohjelmaa. Vaikka talutusratsastusta?”
Lauri oli melko varma, että ilkikurinen virne välkähti tummissa silmissä saakka, muttei ollut yhtään pahoillaan.
"Talutusratsastusta?" Heidi tyrskähti saaden kapaloidun lapsensa ynähtämään aavistuksen. Lähes henkeään pidättäen brunette odotti jatkoa äänelle, mutta ilmeisesti uni oli tuntunut sillä hetkellä paremmalta vaihtoehdolta.

"Vasta lupasit ratsastaa hevoset mun puolestani, Merikanto hyvä", Heidi jatkoi huomattavasti hiljaisemmalla äänellä, itsepintainen virne suupielissään.
"Lohdullista silti tietää, että et sentään suunnittele puolentoista tunnin hikivalmennusta meidän ensimmäisiksi treffeiksi", nainen lisäsi ja liikautti jalkaansa sen verran, että sai varovasti tuupattua sillä Lauria.

“Niin lupasin”, Lauri myötäili huvittuneena. “Mutta lupasin myös auttaa sun paluussa satulaan ja olen valmis pyörittämään sua vaikka liinassa. Jätetään hikivalmennukset myöhemmälle.”
Lauri vilkaisi jalkaa, jolla Heidi oli häntä tuupannut ja kumartui oikaisemaan peiton sen päälle. Sen jälkeen mies nosti katseensa hitaasti Heidiin ja vakavoitui hetkeksi.
Ele lämmitti Heidin sydäntä enemmän, kun nainen uskalsi myöntää.

“Ehkä mun on parasta lähteä”, Lauri huokaisi pahoitteleva hymy huulillaan. “Sinunkin täytyy levätä.”
"Niin…" Heidi nyökkäsi hitaasti, sanellen ajatuksissaan lauseita, joiden ääneen sanominen tuntui liian vaikealta.

"Pyytäisin jäämään yöksi, mutta edes täällä ei taida olla parivuoteita tarjolla", nainen uskalsi silti vitsailla ja virnisti kevyesti.
"Hirveästi tsemppiä finaaliin", Heidi lisäsi sitten pitäen tummien silmien katseen itsessään vielä hetken verran. Nauttien rauhasta, jota niihin katsominen sai aikaiseksi.
“Kiitos”, Lauri hymähti sivuuttaen Heidin sänkykommentin nopealla virneellä. Mies loi vielä viimeisen katseen vauvaan, jonka syntyminen oli muuttanut tilannetta monellakin tavalla, ennen kuin siirtyi sängyn vierelle.

“Ollaan yhteydessä”, Lauri sanoi hiljaa ja kosketti Heidin kättä. Se tuntui sopivalta eleeltä hetkessä, jossa heidän välissään oli pieni ihmisenalku, jonka isä oli todennäköisesti viettänyt illan huoneessa.
Heidi värähti, nyökkäsi pehmeästi ja hymyili onnellisempana, kuin koskaan oli aikaisemmin hymyillyt.

Uni tuli yllättävän nopeasti Laurin lähdettyä, siitä huolimatta, että Heidi havahtui ensimmäistä kertaa jo puolen tunnin päästä oman lapsensa tuhinaan.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 11.08.19 17:00

Helsingissä 27.7.2019

Lauri tunsi olonsa vaivaantuneeksi yökerhon valaistuksessa, joka sai valkoisen paidan hehkumaan miehen päällä. Se oli kuin varoitusmerkki, joka ei kuitenkaan pitänyt ketään kaukana - ei, se veti katseita magneetin lailla. Sitä Lauri ei ollut tavoitellut, mutta Valtteri oli unohtanut mainita, että oli viemässä kaveri-vuokraisäntäänsä UV-bileisiin.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Laurin olisi pitänyt mennä Kallaan, koska Power Jumpin viralliseksi jatkopaikaksi oli ilmoitettu kallalainen yökerho. Ensin bilefiilis oli kokenut kolauksen Heidin ja Jessen lapsen syntymän myötä ja Murronmaalla vierailun jälkeen Lauri oli päättänyt jäävänsä kotiin. Toisekseen miehen juhlafiilis ei ollut varsinaisesti ollut katossa itse pääkisapäivän jälkeen, kun yksikään suoritus yhdenkään hevosen kanssa ei ollut mennyt nappiin ja yllättäen parhaiten oli suoriutunut Malachai eikä Vargas, joka oli tuntunut vielä verryttelyssä olevan parhaassa mahdollisessa vireessä.

"Meinasitko tosiaan tulla mun sohvalle yöksi?" Valtteri tarkensi kulmiaan kohotellen ja nyökkäsi baaritiskin toiseen päähän. Laurin katse kävi Valtterin osoittamassa suunnassa, jonka jälkeen mies loi merkitsevän katseen vieressään tiskiin nojaavaan mieheen ja kumosi viskipaukun kurkkuunsa.
"En minä hänenkään sohvalle ole menossa", Lauri totesi lakonisesti. Miehen sormet kiertyivät aiemmin tilatun olutlasin ympärille, kun mies yritti suodattaa Valtterin kuittailutulvan ja keskittyä juomaan sen sijaan, että olisi noteerannut heihin suunnattuja katseita.

Alkuperäiseen suunnitelmaan oli kuulunut after rideen osallistumisen lisäksi muutama juoma, mutta yllättävä, Valtterin ehdotuksesta Helsinkiin siirtynyt baarireissu sisälsi useamman alkoholiannoksen. Lauri ei ollut juonut hetkeen niin humalanhakuisesti ja tiedosti riskit, joista välittämättä seurasi Valtteria tanssilattian reunalle. Miehen katse kartoitti tanssilattiaa samalla, kun tämä yritti sulkea mielestään Heidin, jonka saama lapsi oli sekoittanut Laurin päätä vielä enemmän kuin mies oli etukäteen voinut aavistaa.

"Onko tuo - onko tuo Karo?" Valtterin ääni kysyi pauhaavan musiikin läpi. Lauri oli aikeissa tuhahtaa kieltävän vastauksen, koska ei Karo voisi kaikista Helsingin yökerhoista päätyä samaan hänen kanssaan, kun miehen katse tunnisti Valtterin jo tunnistaman hahmon. Karon lantio keinahteli vaalealla lattialla viininpunaiseen mekkoon verhoutuneena, eikä se mekko jättänyt mitään arvailujen varaan.

Jossain vaiheessa Lauri tajusi humalansa läpi, ettei Karo tanssinut enää. Mies ei ehtinyt kuin ähkäistä, kun Karo oli jo pölähtänyt hänen eteensä ja naulinnut katseensa Laurin silmiin.

Kuulumiset vaihdettiin eri tavalla kuin lentokentällä. Karo kysyi päällimmäiset kuulumiset, jonka jälkeen nainen halusi siirtyä johonkin vähemmän meluisaan paikkaan. Kesäyö oli viilentynyt sopivasti, kun kaksikko päätyi hiljaiselle kadunpätkälle ja Lauri sai kuulla, kuinka pahasti Karon kihlattu Samuel oli tyrinyt.

"Mä olen kaivannut sua", Karo mutisi liu'uttaen sormiaan Laurin käsivartta pitkin. Laurin mieli oli sumea, kun mies tunsi huulet omillaan ja tiesi, ettei voinut antaa sen tapahtua.
"Helvetti", miehen huulilta karkasi, kun tämä siirsi Karon kauemmas. Periaatteessa Lauri olisi voinut antaa periksi naiselle, jonka tunsi läpikotaisin ja jonka kanssa oli kerran ajatellut jakavansa tulevaisuutensa. Todellisuudessa Lauri kuitenkin tiesi, että vaikka tilanne Heidin kanssa oli juuri monimutkaistunut entisestään, ei sitä kaikesta huolimatta kannattanut uhrata yhdelle yölle menneisyydessä.

"Sä olet pärjännyt ihan hyvin ilman minuakin."

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 15.09.19 14:05

Orijoella 14.9.2019
(ensimmäinen osa)

“Sekin näyttää hyvältä. Ihan hyvä, että löysit sille koulupainotteisen vuokraajan, kehittyy tasaisemmin”, Heidi kommentoi ja siirsi katseensa takaisin tummiin silmiin.
“Niin”, Lauri hymähti. “Vaikka tälle täytyisi taas ottaa suunnitellumpi estetreenikausi. Tekniikkaa ja sujuvuutta pienemmillä korkeuksilla, siitä on hyvä lähteä nostamaan ratakorkeutta.”
Sarahin roolista Laurilla ei kuitenkaan hyppysuunnitelmista huolimatta ollut mitään pahaa sanottavaa, koska nuorella naisella oli selkeä intressi niin Vegasin kuin Vargasinkin ratsastamiseen. Valmennushetkien kautta Lauri pystyi tukemaan treenien suunnittelua ja sisältöä samalla, kun seurasi kummankin hevosen senhetkistä vaihetta varsin arvokkaasta näkökulmasta eli maasta käsin.

“Matildastakin on hyötyä”, Lauri lisäsi ajatusten harhauduttua hetkeksi jo ennen Sarahia Vargasin liikutusapuna toimineeseen naiseen. “Hänelläkin on oma tyylinsä treenata ja se tukee hyvin kokonaisuutta, aivan kuten Sarahkin.”
Heidi ei jännittynyt, Matildan nimen mainitseminen ei ollut enää vaikeaa ja ajatus naisesta Sofian seurassa oli alkanut tuntua luonnolliselta.
“Sulla on hyvät tukihenkilöt”, Heidi kommentoi ja hymyili aidosti iloista hymyä.

“Mä en tiedä miten paljon olet ehtinyt tutkia meidän maastoja, mutta tosta, kun lähtee oikealle, niin pääsee ihan pirun pitkälle laukkasuoralle kilometrin päästä”, nainen kertoi ja osoitti oikeaa suuntaa. Polku oli hieman vähemmän käytetty, eikä kovin moni poikennut isommalta metsätieltä siinä kohdassa.
“Voin näyttää ne ja paljon muitakin reittejä sitten, kun olen vähän paremmin sisäistänyt taas ratsastuksen”, Heidi lupasi ja virnisti sitten.
“Yhden varrella on laavu ja nuotiopaikkakin…” nainen lisäsi ja katsoi tummia silmiä merkitsevästi, siristäen silmiään aavistuksen. He olivat Vivian kanssa yöpyneet siellä kerran jos toisenkin makkarapaketin ja vaahtokarkkien kera. Laavun viereen rakennetut pienet aitaukset olivat varta vasten ratsastusretkiä varten sinne pystytetty.
"Näytä vain", Lauri vastasi. Mies ei ollut varma, hahmottiko Heidin kuvaileman laukkasuoran, sillä oli tutustunut maastoihin lähinnä itse ja Viljamin vinkkejä hyödyntäen.
"Jossain me on kyllä molempien kanssa päästelty höyryjä, mutta tiedä sitten missä", Lauri naurahti ja irvisti huvittuneena. "Joten voit aivan hyvin toimia matkaoppaana. Olisiko tälle päivälle jotain tarkkuutta vaativia polkuja, että saadaan käyntimaastosta täysi hyöty irti?"
Tummat silmät loivat kysyvän katseen Heidiin, ennen kuin mies väistätti tien reunaan kiemurrelleen Vegasin paremmalle pohjalle.

“Sopii. Ja mennään hetken päästä vasemmalle, mä voin vaikka mennä edeltä”, nainen vastasi virnuillen.

Ratsukot siirtyivät ensin pienemmälle polulle, Lollon askel lyheni ja tamma alkoi keskittymään enemmän jalkoihinsa. Vain pienen matkan päästä Heidi käänsi hevosen oikealle, sammaleiden peittämälle kinttupolulle, jossa ei ollut tilaa, kuin yhdelle hevoselle kerrallaan. Lollo kääntyi polulle työntyvien kuusenoksien ohitse verkkaisesti ja Heidi kääntyi tarkistamaan, että Vegas suostui kulkemaan paikasta myös.
“Nytkö on hyvä?” nainen kysyi virnistäen ja kääntyi parahiksi eteen väistääkseen alhaalla roikkuvan koivunoksan. Lollo kompuroi aavistuksen, mutta piti tasapainonsa yllättävän hyvin. Heidi antoi sille pitkät ohjat, jotta hevonen sai itse päättää jalansijansa ja pystyi käyttämään koko kehoaan alamäkeen viettävässä maastossa.
“Välttävä”, Lauri murahti suupieli virneeseen venyneenä antaessaan Vegasille pidempää ohjaa.

Tammat tuntuivat nauttivan polusta, joka tarjosi tekemistä hiekkatietä enemmän. Lauri vajosi hetkeksi ajatuksiinsa ja tunnusteli Vegasin vakaita, harkittuja askeleita. Tamma oli ollut hyvässä lihaskunnossa jo Saksasta tullessaan, mutta maastoilu tarjosi monia mahdollisuuksia tummanrautiaan kehittämiseen. Metsästä lentoon pölähtävä lintu sai Vegasin korvat pyörähtämään nopeasti äänen tulosuuntaan, mutta tamma ei jaksanut reagoida tilanteeseen suuremmin.

“Sä et tainnut joutua Jessen äidin lapsi- ja häähyökkäysten kohteeksi ristiäisissä?” Heidi kysyi heidän päästyään takaisin leveämmälle polulle, jossa heidän ratsunsa mahtuivat kulkemaan jälleen melkein vierekkäin. Nainen oli kyllä nähnyt Ritvan katseen tämän hakiessa Sofiaa hänen sylistään silloin, kun oli istunut Laurin viereen. Siniset silmät katsahtivat miehen kasvoja kohden, Heidi ei ollut varma miten hyvin toinen oli saanut muodostettua mielipidettään Ritva Arosta ristiäisten aikana.
“En kai?” Lauri ähkäisi kummastuneena. Mies yritti kuumeisesti muistella ristiäisvieraita, kunnes oli melko varma, että hahmotti Heidin mainitseman naisen - siis Jesse Aron äidin.
“Lapsi- ja häähyökkäysten?” Lauri tarkensi vielä, koska miehestä tuntui absurdilta, että kukaan - edes Jessen äiti - olisi hyökännyt sellaisten aiheiden kanssa hänen - tai kenenkään muunkaan - kimppuun ristiäisissä.
“Tietäisit kyllä, jos olisit joutunut. Ehkä sun suojana oli se, ettet ollut siellä, ainakaan kovin näkyvästi, kenenkään kanssa”, Heidi vastasi ja virnisti sitten hieman. Hänenhän takiaan Lauri oli paikalle alun perinkään kutsuttu.
“Epäilemättä”, Lauri puuskahti huvittuneena.

“Ritva lähettelee vieläkin Jusulle, Sofian sylikummille, hää-aiheisia sähköposteja. Se on kyllä nainen vailla vertaansa, onneksi kaikki se energia suuntautuu tällä hetkellä meidän tapauksessa lapseen, eikä vanhempiin”, brunette lisäsi vielä, viitaten lauseessa me-muodolla häneen ja Jesseen.
“Vai olisiko se kivaa, jos Jessen äiti alkaisi tivaamaan multa, että koska löydän itselleni miehen jakamaan arjen askareet ja yksinäiset illat, kun Sofia on isällään?” Heidi kohotti toista kulmaansa aavistuksen, antaen suupielensä kaartua virneeseen. Lauri sen sijaan irvisti, ennen kuin jatkoi huvittunutta virnuiluaan Vegasin selässä.

“Ei se minulle kuuluisi”, Lauri virkkoi ovelasti ja naulitsi katseensa Heidin selkään. Vegasin askel oli yllättävän reipas, joten mies pidätti tammaa niin, ettei se päässyt livahtamaan liian lähelle edellä kävelevää kimoa.
“Ai ei vai?” Heidi kysyi tietämättömän kuuloisena.
“Pitääkö mun ladata Tinder, vai mistä niitä miehiä nykyään löytää?” nainen jatkoi ja piti itsensä väkisin suorassa Lollon satulassa. Huulilla kareileva virne oli niin leveä, että poskiin sattui.
“Siitä minä en tiedä”, Lauri huomautti miesten löytämiseen ja hymyili itsekseen. Heidin raskaus, lapsen syntymä ja ristiäiset olivat pitäneet miehen ajatukset niin maltillisella tasolla, että ero sellaisiin kahdenkeskisiin hetkiin oli huomattava. Sellainen vitsinheitto tuntui hyvältä ja teki käyntimaastosta huomattavasti mielenkiintoisemman.
“Ehkä parempi niin. Muuten mun pitäisi ehkä huolestua”, Heidi vastasi ja vilkaisi takanaan kävelevää ratsukkoa pikaisesti, virne yhä huulillaan.

Tallin piha avautui heidän edessään, eikä valkoisen tamman selässä oleva nainen voinut olla ajattelematta, että olisi mieluusti kävellyt vielä toisenkin samanlaisen matkan. Heidi pysäytti Lollon tallin edustalle, Vivian auto paljasti naisen olevan tallilla ja Epionen puuttuminen tarhasta vahvisti bruneten aavistuksen.
“Kiitos, että lähdit mukaan”, tallinomistaja virkkoi antaen katseensa viipyä tummissa silmissä hetken liian pitkään. Hän heilautti oikean jalkansa satulan kaaren yli ja liukui kevyesti Lollon kylkeä pitkin maahan. Jalat tuntuivat hieman huterilta pitkän matkan vuoksi ja nainen joutui tukeutumaan hieman ruskeaan nahkasatulaan saadakseen ne jälleen toimiviksi.
“Ei mitään, seura on jatkossakin tervetullutta”, Lauri vastasi laskeutuessaan alas Vegasin satulasta. Mies huomasi nopealla vilkaisulla ratsunsa satulaan tukeutuneen Heidin ja otti automaattisesti askeleen lähemmäs.
“Ottiko voimille?” Lauri kysyi peittäen äänestään kaiken aiemman huvittuneisuuden, koska ei halunnut vahingossakaan antaa Heidin luulla, että hän vitsaili sellaisella aiheella toisen heikotuksen huomattuaan.
“Otti”, Heidi myönsi, hiljennettyään ensin automaattisen kieltovastauksen huuliltaan. Hän katsoi Lauria hymyillen, ei voinut oikein vieläkään uskoa sitä, että toinen oli siinä.

“Suunta vain ylöspäin, vai miten se meni?” nainen hymähti, laskematta katsettaan tummista silmistä.
“Sinäpä sen sanoit”, Lauri hymähti valmentajamaisen asenteen ottaessa väkisinkin otetta miehestä. Se pyyhkiytyi kuitenkin pois sillä sekunnilla, kun mies laski kätensä Heidin alaselälle ja loi pitkän, harkitsevan katseen brunetteen. Liikahdus tallin ovilla jämähdytti sanat Laurin huulille ja Vivian näkeminen sai miehen laskemaan kätensä alas pahoittelevan hymyn kera. Tummat silmät jäivät seuraamaan heitä lähestyvää naista Heidin kasvojen sijaan.

“Oi, kävittekö te maastossa, vähän kivaa! Mihin sä Sofian jätit? Missä te kävitte?” Vivia asteli cremello poni perässään lähemmäksi, saaden Heidin nielaisemaan kurkkuun pomppineen sydämensä väkisin alas.
“Käytiin, Sofia on isällään ja käytiin se pidempi käyntilenkki, laukkasuoran läheltä”, nainen vastasi kääntäessään katseensa Laurista Viviaan.
“Kivaa. Sori, mulla on vähän kiire, oli kiva törmätä!” nainen lähti taluttamaan Epionea tarhoja kohti, kääntäen heille selkänsä. Heidi värähti huokaisten syvään. Katse hakeutui tummiin silmiin, huulilla kävi tietynlainen virne, joka oli tarkoitettu vain Laurin silmille ja nainen lähti taluttamaan Lolloa talliin.

Kirjoitettu yhdessä @Heidi N.:n kanssa.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. Eilen kello 14:20

Ruunaankoskella 22.9.2019

Zelian startin jälkeen Lauri palasi hevosautolle, jolla Runiacista Ruunaankoskelle oli matkustanut useampi ihminen ja hevonen.
"Kiitos", Lauri mutisi osoittaen lämpimän hymynsä Heidille, joka oli antanut Vegasin jaloitella auton läheisyydessä rintarepussa matkustavan tyttärensä kanssa. Koska Viljami oli lähtenyt mukaan, myös Jesse oli epäilemättä saanut tarvitsemansa avun eikä Laurin tarvinnut miettiä, kuinka teräviä katseita Aron suunnalta mahtaisi sadella.

"Kisajärjestelyt tuntuvat pelaavan", Lauri kommentoi satuloidessaan Vegasia. Yhden startin startanneena, kuulutuksia kuunnelleena ja kilpailijoiden yleistä olemusta seuranneena Laurista tuntui luontevalta sanoa niin. Saksassa mies oli oppinut sujuviin, suuriinkin kisoihin ja arvosti Suomessa niitä kilpailujärjestäjiä, jotka hanskasivat järjestelyt. Erityisen mukavaa se oli huomata silloin, kun kyseessä eivät olleet niin suuret kilpailut, että ne onnistuivat vain rautaisilla järjestelyillä - ei, parasta oli, että sujuvuus oli lähtökohta luokkakoosta huolimatta.
"Siltä vaikuttaa", Heidi vastasi hyväntuulisesti. Lauri vastasi naisen hymyyn ja toivoi, että se säilyisi bruneten kasvoilla koko päivän. Sofian äännähdys sai sinisten silmien katseen painumaan hetkeksi alas, mutta kun lapsi ei jatkanut äännähtelyään, Heidin katse palautui nopeasti Lauriin.

Lauri oli valinnut metrikolmenkympin Vegasin luokaksi pitkän pohdinnan päätteeksi. Metrikaksikymmentä oli sujunut tasaisesti useammissa kisoissa ja koska Lauri oli päässyt vihdoin nostamaan treenikorkeutta tutummaksi tulleen tamman kanssa, luokkakorkeuden nostaminen testimielessä oli tuntunut järkevältä. Lauri oli halunnut varmistaa ehtivänsä verrytellä Vegasin huolella ennen rataa ilman pelkoa tamman väsähtämisestä ja päättänyt siksi jättää pienemmässä luokassa starttaamisen väliin, koska se vaihtoehto tuntui sopivan tummanrautiaalle ainakin tässä vaiheessa paremmin.

Kuten Lauri oli enteillytkin, metrikolmekymmentä ei ratakorkeutena tuntunut Vegasin kanssa vaikealta. Tamma hyppäsi hyvin ja pysyi hyvin irti puomeista ollen kaikin puolin parhaimmillaan. Varman päälle ottaminen uusinnassa jätti ratsukon ulos palkintosijoilta, mutta se ei haittanut Lauria, kun kyseessä oli ollut analyyttiseksi tarkoitettu suoritus, jonka tuloksena tuplanollat olivat juuri vahvistaneet Laurin olevan hyvin kartalla uudemman hevosensa kapasiteetista ja kisavireestä.

"Onneksi on Viljami", Heidi hymyili tietäväisenä, kun Lauri sai vaihdettua nopeasti jäähdyttelemänsä Vegasin valmiiksi varustettuun ja kävelytettyyn Malachaihin. Viljami piti kasvonsa visusti peruslukemilla, kun Lauri kiitti miestä Heidin sanojen jatkeeksi ja yritti tulkita Malachain tappavan hapanta ilmettä. Kahden tamman jälkeen orin satulaan nouseminen voisi olla kulttuurishokki, vaikka Lauri olikin jo alkanut viihtyä trakehnerin satulassa ainakin kotikentällä.
"Onneksi on hevosenomistajat ja niiden kaistapäiset hevoset", Lauri mutisi Viljamin kaikottua hevosautolle Vegas käsipuolessaan. Malachai steppaili kävellessään kohti verryttelykenttää, mutta Lauri istui tyynesti ruskeassa satulassa ja loi ilkikurisen katseen Heidiin.

Verryttely alkoi hyvin ja Lauri keskittyi pitkään sileällä työskentelyyn. Ensimmäinen hyppy oli räjähtävä, mutta jo toisessa Malachai alkoi keskittyä ja Lauri saattoi siirtyä suurempaan esteeseen. Mustan orin kaviot tamppasivat verryttelykentän paikoitellen pehmennyttä pohjaa reippaassa laukassa, kun Lauri huikkasi ilmoituksen esteelle lähestymisestä aikeenaan ottaa vielä pari hyppyä ennen kisasuoritusta. Malachai imi kohti estettä heti miehen käännettyä orin linjalle, jonka Lauri tajusi esteen jälkeen tukituksi vasta muutama hassu metri ennen hyppyä. Kentän toiseen päätyyn muodostunut ruuhka oli saanut yhden ratsukon jämähtämään hyvin lähelle verryttelyestettä, eikä ratsastaja näyttänyt tajuavan jäävänsä sitä menoa kiehuvan trakehnerin alle.

Laurin huulet pysyivät visusti kiinni, kun mies teki nopean ratkaisun ja käänsi orin esteen ohi samalla reilummin jarruttaen, jotta Malachai ei jyräisi esteimussaan esteen takana parveilevaa ratsukkoa. Ratkaisua seurasi nopea reaktio, kun palkokasvin syvälle sieraimeensa vetänyt Malachai nakkasi takapäänsä napakasti ilmaan pukittaen niin, että kiinnitti jopa aiemmin esteen eteen ratsastaneen naisratsastajan huomion. Orin kimpoaminen ei jäänyt yhteen pukkiin, vaan se protestoi pakollisen ohiratsastuksen jälkeen kaikkea, mitä Lauri teki: puri kiinni kuolaimeen, venytti laukkaansa holtittomaksi ja poukkoili pohjetta karkuun.

Jos kyseessä olisi ollut päivän toinen startti, Lauri olisi saattanut harkita sen jättämistä väliin. Mutta koska Malachai ei ollut hypännyt kisapaikalla vielä yhtäkään luokkaa ja pursusi energiaa siitäkin huolimatta, että oli verisesti loukkaantunut ratsastajansa ratkaisusta verryttelyssä, Laurin oli pakko lähteä radalle jo ihan koulutusmielessä. Lähtömerkki sai trakehnerin takasilleen, eikä Laurilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin vetää kuvainnolliset silkkihansikkaat käsiinsä ja unohtaa kaikki ne päämäärät, jotka mies oli ratsastuksellisesti Malachain kanssa siihen mennessä saavuttanut. Yksi turhauttava tapahtuma verryttelyssä ja Malachai tuntui unohtaneen kaiken sen, johon Lauri oli sitä talvesta lähtien totuttanut.

Ensimmäiset kolme estettä tulivat alas jo ihan siksi, ettei Malachai ottanut pidätteitä vastaan vaan paahtoi esteitä päin ja ponnisti hyppyihin aivan liian kaukaa roiskaisten puomit mukaan jo etukavioillaan. Kolmannen esteen jälkeinen pidempi lähestyminen neloselle antoi Laurille mahdollisuuden ottaa oria reilummin kiinni siitäkin huolimatta, että siitä seurasi vittuuntunutta pomppimista. Sen jälkeen mies saattoi kuitenkin ratsastaa Malachaita kohti seuraavaa estettä ja varmistaa, että ponnistuspaikka osui kohdalleen. Loppurata sujui virheittä, vaikkei Malachai tuntunut missään vaiheessa lähellekään niin hyvältä kuin se kotikentällä edes huonompina päivinä tuntui.

"Helvetti", Lauri puuskahti kohdattuaan Heidin kasvot. Malachai oli vaahdossa ja mies oli ravannut sen kanssa pitkän kaavan mukaan varmistaakseen, että alkuradan kireänä liikkunut ori saisi riittävästi palautumisaikaa.
"Verryttely meni aivan päin honkia", mies selvensi muistamatta, oliko nähnyt Heidiä verryttelykentän reunalla. "Muuta tämän kanssa ei kyllä tarvitsekaan."
Kaikesta huolimatta Lauri taputti Malachain hionnutta kaulaa, koska loppujen lopuksi ori oli ollut vain olosuhteiden uhri.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 453

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa