Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin

Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 09.02.19 11:42



Viimeinen muokkaaja, Lauri M. pvm 01.06.19 20:26, muokattu 7 kertaa
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 09.02.19 11:43

Orijoella 9.2.2019

Vargas puhahti kerran trailerista päästyään, muttei sen jälkeen näyttänyt nostavan kierroksia uudesta ympäristöstään. Laurin ote ketjuriimunnarusta oli normaalia tukevampi, vaikka mies tunsikin orinsa. Se oli reissannut Suomessa tarpeeksi ollakseen nostamatta meteliä maisemanvaihdoksesta eikä Merikanto epäillyt hetkeäkään, etteikö Vargasin pää kestäisi ulkomailla kilpailemista.

Nyt ei kuitenkaan oltu ulkomailla. Lauri katseli tallirakennusta taluttaessaan Vargasin lumisen pihan poikki tallin suojiin. Heidi, jonka oria Lauri oli ratsuttanut Kallassa käydessään, viittoi oikean karsinan suuntaan. Vargasin kaviot kopisivat betonilattiaa vasten, kunnes ääni katkesi ruunikonkimon astuessa uuteen karsinaansa.

"Juu, kiitos", Lauri totesi Heidin lueteltua kaiken oleellisen tallikäytänteistä. Merikanto oli kysellyt niitä etukäteen ja todennut sitten, että Runiac oli sijainniltaan ja puitteiltaan täysin pätevä kotitalli Vargasille. Lauri itse pääsisi Orijoelta käsin irtaantumaan helpommin myös muualle kuin pääkaupunkiseudulle, jonne mies oli jättänyt paitsi asuntonsa, myös Vargasin entisen kotitallin. Tallia oli haluttu laajentaa, eikä Merikanto ollut halunnut pitää oriaan remontin keskellä varsinkaan, kun tallista oli tarkoitus uuden brändäyksen myötä tulla ratsastuskoulu. Lauri arvosti laadukkaiden puitteiden lisäksi omaa rauhaa ja jos Runiacista täytyi löytää vielä jotain positiivista, se sijaitsi lähellä Auburnia, jonka maine kilpailujärjestäjänä oli kantautunut Merikannonkin korviin. Mies oli ilmoittanut itsensä Vargasin jo kahteen eri kenttäkilpailuun keskellä talvea, joten mitenkään turhalta maisemanvaihdos ei sillä hetkellä tuntunut.

Vargas sai päälleen toppaloimen ja pääsi tarhaan päiväheinien kanssa. Ori tuijotteli hetken muiden tarhojen hevosia, joita uusi asukas tuntui kuohuttavan. Lauri seurasi Vargasia hetken, kunnes ori asettui heiniensä pariin ja osoitti taas kylmäpäisyytensä. Vargas oli yleisesti ottaen mutkaton ori, ja juuri siitä syystä Lauri piti siitä.

Laurin purettua Vargasin kisakaapin sisältö ja Ikea-kasillinen tavaraa satulahuoneeseen, mies kaivoi puhelimen taskustaan. Kuului muutama tuuttaus, ennen kuin Matildan ääni vastasi. Siitä kuulsi yllättyneisyys, mutta Lauri sivuutti sen tervehtien naista itsekseen virnuillen.

"Hei kuule, voisit tulla kokeilemaan Vargasia joku päivä", Merikanto totesi.
"Ai? No, joo?" muutosta tietämätön Matilda takelteli. Lauri saattoi miltei kuulla naisen ajatusten villin juoksun, kun tämä todennäköisesti mietti, miten järjestäisi päiväreissun pääkaupunkiseudulle.
"Ei tarvitse lähteä Orijokea pidemmälle", Lauri tokaisi haluamatta kiusata naista sen pidempään.
"Orijokea?" Matilda toisti hämmentyneen kuuloisena.
"Joo, tämä on vähän keskeisemmällä sijainnilla. Täältä käsin pääsee helpommin valmentamaan", Lauri selitti tyytyväisenä ratkaisuunsa.
"Mille tallille sä sen veit?" Matilda kysyi. Naisen ääni kuulosti oudolta, vähän kuin se olisi jo tiennyt vastauksen.
"Näyhön Heidin talliin", Lauri vastasi. "Ja hei, nyt voin tarvittaessa ratsuttaa Zeliaa useammin."
"Aivan.. Totta", Matilda puuskahti mietteliäästi, kunnes taustalta kuuluva kavioiden kopina sai Laurin reagoimaan.
"En häiritse sinua enempää, ollaan yhteydessä", mies tokaisi ja päätti puhelun. Merikannon kulmat olivat mietteliäässä kurtussa, kun mies lähti harppomaan autolleen. Nyt, kun Vargas oli muuttanut, saattoi Lauri keskittyä omaankin muuttoonsa.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 18.02.19 10:12

Kallassa 16.2.2019
#winterfair

Viljamista oli iso apu kierroksia nostavan Malachain kanssa. Laurin oli täytynyt ehtiä kisapaikalle Auburniin jo ensimmäisen luokan ajaksi, koska oli lupautunut auttamaan Matildaa Zelian verryttelemisessä. Se oli ollut hyvä ajatus ja koska Lauri oli joka tapauksessa ollut tulossa jo toiseen luokkaan, ei järjestely ollut tuottanut juurikaan ylimääräistä vaivaa - ainakaan nyt, kun Heidin tallityöntekijä oli päässyt mukaan apukäsiksi.

Apukädet olivat hyödyllisiä Malachain kaltaisen orin kanssa: se tempoutui taluttimen päässä niin, että ketjut helisivät ja olisi varmasti aiheuttanut vaaratilanteita, jos Viljami olisi erehtynyt viemään sen suuremman hevosjoukon läheisyyteen.
"Käytä sitä vaikka tuolla tiellä, käyn katsomassa ratapiirrokset ja nousen selkään", Lauri totesi miehelle, joka näytti tottuneen mustan orin levottomuuteen. Tämä nyökkäsi ja hetken Lauri katsoi kaksikon perään ajatuksiinsa vaipuneena.

Toivottavasti näistä kisoista selvittäisiin kunnialla.

Laurin oli jossain vaiheessa tehnyt mieli ottaa myös Vargas hyppäämään metrikahdenkympin luokkaa, mutta se oli jäänyt ajatuksen tasolle. Malachai vaati niin suurta keskittymistä, ettei kahden hevosen välillä seilaaminen olisi ollut järkevää. Ei ainakaan ensimmäisissä kisoissa mustan orin kanssa.

"Mitkä fiilikset?" hevosrekan edustalla seisova Heidi kysyi. Nainen oli tuonut koko Runiacin porukan paikalle rekalla, mikä oli ollut toimiva ratkaisu.
"Ihan hyvät", saappaita jalkaansa vetävä Lauri vastasi. Mies oli huomannut kanssakilpailijoiden varsin säihkyvät kilpa-asut ja miettinyt, mitä oli mahtanut tällä kertaa missata. Määritettiinkö Auburnin kaltaisella tallilla myös kilpailijoiden pukukoodit?
"Eiköhän se siitä asetu, kun pääsen satulaan", Lauri jatkoi vielä Viljamin ja Malachain ilmestyttyä takaisin näköpiiriin. Heidi nyökkäsi, mutta kireä hymy naisen huulilla kertoi, että Malachain asettuminen oli pelkkää toiveajattelua.

Musta ori lähestulkoon lensi. Lauri ei muistanut, milloin olisi viimeksi ratsastanut sellaista hevosta. Aina, kun mies kuvitteli Malachain hellittävän ja rentoutuvan, ori iski uuden vaihteen silmään ja laittoi ratsastajansa kantin koetukselle.
"Pysty!" Lauri huikkasi. Malachain etuset hädin tuskin koskettivat maneesin hiekkaa miehen kääntäessä sen kulmasta kohti estettä, jota kohti trakehner syöksähti kuin sähköiskun saaneena.

Se oli jumalaton hyppy. Keskittynyt ilme Laurin kasvoilla ei herpaantunut hetkeksikään, kun mies tasapainoili liitoksistaan repeilevän ratsun satulassa ja istui nopeasti satulaan hypyn päätteeksi. Kuten Lauri oli ennustanutkin, Malachai yritti tarjota kiitovaihdetta ja mies ehti kuin ehtikin kääntää orin voltille sen sijaan, että olisi jyrännyt poniratsukon.

Sama kiihtovaihde jatkui radoilla. Metri tuntui pieneltä Malachain hypyille ja jopa Auburnin maneesin seinät alkoivat ahdistaa orin jyrätessä esteiden jälkeen kuin höyryveturi. Kuin ihmeen kaupalla musta ori meni yli kaikesta esteiden läpäisemisen sijaan ja paikka uusintaan aukesi. Siellä suoritus alkoi turhalla pudotuksella, kun Malachai ei yritti ryysätä estettä päin ja Lauri joutui ottamaan oria kiinni isommalla pidätteellä. Etukavioiden kolahdus puomiin nosti trakehnerin kierroksia entisestään, mutta loput puomit pysyivät kannattimillaan. Pudotuksen jälkeinen kiihkotila jäi kuitenkin päälle, eikä Malachai ollut metrikahdenkympin radalla sen enempää halukas kuuntelemaan ratsastajansa pidätteitä. Se kostautui perusradan puomilla, kun orin takanen veti okserin takapuomin mukaansa.

“On tämä kyllä yksi”, Lauri puuskahti päätään viskovan Malachain selästä. Ori ei malttanut kävellä askeltakaan edes loppuverryttelyjen päätteeksi, joten Merikanto näki viisaammaksi jalkautua ratsunsa satulasta. Heidi tutkaili hevosta katseellaan ja nyökkäsi ymmärtävästi.
“Se kuitenkin eteni”, nainen totesi, sillä ilmeisesti liikkuminen eteenpäin ei aina ollut itsestäänselvyys etuosastaan keveän Malachain kanssa. Lauri vilkaisi Heidiä kopatessaan satulan alas itsensä hikeen asti kuohuttaneen orin selästä Viljamin taiteillessa ohjissa.
“Etenee etenee”, Merikanto mutisi, heitti fleecen kuivatteluloimeksi Malachain selkään ja seurasi katseellaan, kun ori miltei lensi Viljamin vierellä miehen lähtiessä kävelyttämään mustaa oria siksi aikaa, että hevoset voitaisiin lyödä rekkaan ja ajaa takaisin Orijoelle.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 17.03.19 19:03

Helsingissä 27.1.2013
Paloja menneisyydestä osa 1

Lauri nojasi baaritiskiin ja pyöritteli matalaa drinkkilasia sormissaan. Miehen katse oli lukkiutunut tanssilattialla keinuvaan tummaverikköön, jonka lantio keinui musiikin tahdissa kuin se olisi tarkoitettu siihen.
"Lauri", Tonin ääni tavoitteli, mutta tummien silmien katse ei hievahtanutkaan tanssijasta. Sen sijaan Lauri kohensi asentoaan, kaatoi loput paukusta kurkkuunsa ja odotti, että pakkipari luovisi tiensä tiskillä parveilevan kansan läpi.
"Jumalauta äijä, mitä sä siinä norkoilet?" Toni mölisi tönäisten Lauria olkapäähän. Kello oli juuri kääntynyt Merikannon syntymäpäivän puolelle, mutta siinä se vain nojaili tiskiin kuin vuorokauden vaihtuminen ei tarkoittaisi lisää viinaa - tai naisia.

"Katso itse", Lauri virnisti ja nyökkäsi kohti lanteita, joita strobovalojen välke vain korosti entisestään. Biisi oli vaihtunut menevämpään ja jos tiskiin nojaava mies ei olisi jo kerran tavoittanut tanssilattialla keinuvan naisen katsetta, tämä olisi jopa saattanut empiä.
"Katos perkele", Toni ähkäisi. "Sä et ehtinyt olla kaksikymmentäneljä varttia pidempään ja sulla on jo seuralainen plakkarissa."
Tonin sanoja siivitti räkäinen nauru, joka sai Laurin suupielen kaartumaan virneeseen: niinpä.

Toisen viskipaukun jälkeen Lauri koki antaneensa naiselle tarpeeksi aikaa sulatella tilannetta, joka päätyisi lopulta miehen asunnolle.
"Lauri!" kuului taas, mutta tällä kertaa ääni oli korkeampi. Lauri tiesi katsomattakin, että se oli Karo.
"Karo", Lauri puuskahti ja käänsi katseensa mustahiuksiseen naiseen, jonka oli tuntenut yliopisto-opintojen puitteissa jo useamman vuoden. Tonin mukaan Karo oli avautunut humalapäissään orastavista tunteistaan Lauria kohtaan, joista vuotta vanhempi nainen ei kuitenkaan koskaan ollut puhunut suoraan Laurille. Kaksikon välillä ei ollut tapahtunut mitään, eikä tulisi tapahtumaankaan, mikäli se oli kiinni Laurista. Ei Laurilla ollut antaa yhtä yötä enempää aikaa yhdellekään naiselle, eikä etenkään minkäänlaisille tunteille. Miehen täytyi keskittyä opintoihinsa ja työkeikkoihin, joilla Lauri rakensi kovaa vauhtiaan itselleen uraa bisnesmaailmassa. Puhumattakaan hevosista - niistä perkeleen kaakeista, kuten Toni usein kiteytti. Tasapainoilu kauppatieteiden opiskelijan, osa-aikaisen tulevan bisnesneron ja tavoitteellisen kenttäratsastajan välillä oli tarpeeksi työlästä etenkin, kun Laurin veitsenterällä taiteilua seurasi useampi katkera silmäpari.

Ei siihen kuvioon sopinut nainen. Ei edes Karo: jumalaisen älykäs, kurvikkaan kaunis Karo. Oli helpompi luistattaa jonkin asian suhteen ja olla se kusipää, josta ei kuulunut sen yhden, maagisen yön jälkeen.

"Mennäänkö tanssimaan? Vai otetaanko shotit?" Karo kysyi hymyillen sitä valovoimaista hymyään, jota vastaan Lauri oli kasvattanut immuniteetin. Tummien silmien katse vastasi Karon haastavaan katseeseen ja lyhyt nyökkäys tiskin suuntaan puolsi shotteja. Lauri vaihtoi setelin kahteen jekkuun ja kippisti Karon kanssa.
"Helvetin hyvää syntymäpäivää", Karo toivotti viekkaasti hymyillen ja nojautui lähemmäs tiskillä. Lauri puri huultaan pitääkseen piikikkään kommentin sisällään, kiitti ja sipaisi kaverinsa kasvoille valahtaneen hiuskiekuran sivuun ennen katoamistaan tanssilattian suuntaan katse takaisin lantioon hakeutuen.

Ei yksikään sinkkumies halunnut juhlia vanhenemistaan yksin.


Viimeinen muokkaaja, Lauri M. pvm 13.04.19 13:14, muokattu 2 kertaa

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 26.03.19 9:37

Kallassa 25.3.2019
kertojina Matilda, Heidi, Lauri ja Jesse

Matilda oli ollut Lauria vastassa, muttei siksi, että mies tuli valmentamaan ja sille täytyisi keittää kahvia. Ei, nainen oli ottanut miehen kilparatsun ulos trailerista ja taluttanut yksityistalliin hoitopaikalle, koska Merikanto oli ottanut elämäntehtäväkseen järjestää Matildalle erilaisia diilejä: ruokintasuunnitelmaa, rehualennuksia, Vargasin liikutusta ja viimeisimpänä maastoesteitä.
”Muista martingaali”, Lauri oli huomauttanut huolettomasti ennen suuntaamistaan maneesiin valmistelemaan ensimmäisen ryhmän tuntia.

Matildaa jännitti niin, että naisen leukapielet olivat jatkuvasti kireät ja suitsien remmejä kiinni näpräävät sormet tärisevät. Vargas käveli reippaasti Matildan vierellä ja nainen mietti kauhuissaan, mahtoiko ori olla jotenkin erityisen virtainen. Enkkuraidallinen ratsastusloimi näytti neonkeltaiselta ulkovalaistuksessa ja Matildasta tuntui, että hän vilkuili sitä joka toisella askeleella. Maneesin avautuva ovi säpsähdytti Matildaa muttei niinkään Vargasia, joka tuijotti Isabellan taluttamaa tammaa.
“Ai, sinäkö olet menossa maastoesteille?” perijätär tiedusteli vaikeasti tulkittava ilme kasvoillaan. Matilda huomasi naisen katseen valuvan erityisesti Vargasiin, ennen kuin bruneten huomio kiinnittyi heidän perässään ulos kävelevään ratsukkoon.

Maneesissa oli hiljaista. Ensimmäisenä Matildan katse osui Jesseen, jolle nainen väläytti jännittyneen hymyn. Mies hymyili takaisin ja violettihiuksinen huomasi vetävänsä ensimmäistä kertaa kunnolla henkeä sitten sen jälkeen, kun oli kiinnittänyt Vargasin panssarivyön tallissa. Sen jälkeen Matilda huomasi Laurin katselevan heitä kuin varmistaen, että nainen oli osannut varustaa miehen kilpurin oikein putseineen päivineen. Matilda oli jo aikeissa nousta satulaan, kun hänen katseensa osui maneesin katsomossa istuvaan naiseen - joka oli muuten tullut paikalle Laurin mukana.

Alkuvalmennus meni Matildalta hyvin pitkälti Laurin ja Heidin välien tulkitsemiseen. Onneksi Vargas liikkui hyvin pohkeesta eteen, eikä kevyessä istunnassa laukkaaminen hapottanut naisen reisissä. Ainakaan Matilda ei ehtinyt stressata hyppäämistä ennen kuin Lauri viittoi ryhmäläisiä hyppäämään pressuhirvitystä, josta mallia Matildalle ja Adelinalle näytti Jesse.
“Tule vaan Matilda”, Lauri hoputti, kun violettihiuksinen jäin laukkaamaan päätyyn voltille sen sijaan, että olisi kääntänyt Vargasin esteelle heti Lefan selviydyttyä yli. Se ei ollut virallisesti edes maastoeste, vaan pressulla koristeltu tavallinen pysty, mutta Matilda ratsasti sitä kohti kuin ei olisi uskonut kenttäkilpahevosen menevän siitä yli edes unissaan.
“Hellitä, hengitä”, Lauri puoliksi naurahti, kun Matilda esteen jälkeen posotti kohti päätyä uskomatta täysin sitä, ettei Vargas ollut miettinyt esteen ylittämistä sekuntiakaan.

Taloesteen hyppäämisen jälkeen Matilda alkoi luottaa siihen, että Vargas tosiaan meni yli mistä vain. Orin hypyissä oli voimaa ja naisen täytyi keskittyä pysymään mukana hypyissä, jotka olisivat heittäneet heikomman - ja varomattoman - irti satulasta ja todennäköisesti kohti maneesin virheetöntä pohjaa. Matilda seurasi Jessen ja Sallin menoa vilkuillen sivusilmällä Heidiä, jonka läsnäolon syy jäi naiselle epäselväksi: oliko Heidi katsomassa valmentautuvaa Jesseä vai valmentavaa Lauria?

Heidi ei ollut ihan varma siitä, että miksi oli lähtenyt Laurin kanssa Auburniin. Jessen katseet kilpailivat yhdessä Matildan katseiden kanssa ja katsomon penkki alkoi tuntua jatkuvasti epämukavammalta. Laurin katsominen tuntui helpolta, joten brunette kohdisti katseensa mieheen. Hän kuunteli tarkasti toisen sanoja, sillä kenttävalmennukset eivät olleet Heidin vahvuuksia ja uuden oppiminen oli mukavaa.

Lauri oli myös luvannut tehdä hänelle ruokaa illemmalla ja perjantain kanaruoan maku viipyili edelleen naisen kielellä. Heidi mietti odottiko enemmän toisen rentoa seuraa vai tämän kokkauksia ja virnisti itsekseen ajatukselleen.
Vargas kulki hyvin, se hyppäsi tasaisesti ja nautti selvästi elämästään, kun pääsi ylittämään valtavalta näyttäviä maastoesteitä. Ori oli perjantain kouluvalmennuksessa ollut tasainen ja maltillinen, vaikka oli näyttänyt myös räjähdysherkkyyttään, josta ehdottomasti oli apua esteillä.

Siniset silmät eksyivät takaisin Lauriin ja kun mies vilkaisi hänen suuntaansa, Heidi hymyili tahattoman lämpimästi. Kyllä hän selviäisi Jessen ja Matildan katseista, kun Lauri olisi siinä, hänen henkisenä tukenaan.

Lauri huomasi katsomosta häneen kohdistuneen katseen, sillä sinisiä silmiä oli vaikea olla huomaamatta. Miehen kasvoilla kävi tuskin huomattava, nopea hymy, jota valmennettavien ei ollut edes tarkoitus nähdä. Sitten tummien silmien katse palasi Vargasiin, joka näytti varsin ratsastettavalta tehokkaan viikonlopun jälkeen.
“Se oli ihan ok noinkin, mutta huolehdi, että se pysyy suorana myös esteen jälkeen”, Lauri kommentoi tukin jo rohkeammin hypänneelle Matildalle.

Kolmen ratsukon ryhmä oli Laurin makuun optimaalinen: kaikkiin ehti kiinnittää reilusti huomiota, mutta ratsut - ja ratsastajat - saivat vetää henkeä suoritustensa välillä.
“Korjaa laukka, anna edetä, valmisteleva puolipidäte ennen estettä”, Lauri luetteli ohjeita Jesselle, jonka ratsastus oli koko valmennuksen ollut tasaisen varmaa, kuten se oli radallakin. “Muista ulkoavut kulmalla, älä anna sen miettiäkään ohi valahtamista.”

Siinä missä Jesse ja Salli etenivät radan läpi tasaisella ja rennolla meiningillä, Matildan ja Vargasin suorituksessa oli säpäkkyyttä. Se johtui Laurin tulkinnan mukaan siitä, että Vargas kokeili rajojaan varovaisemman ratsastajan kanssa ja Matilda luotti siihen, että puoliveriori veisi naisen yli esteistä.
“Tee voltti päätyyn ja ota se kontrolliin”, Lauri ohjeisti. “Sen täytyy reagoida pidätteisiin. Noin juuri, nyt saatte jatkaa.”

Lauri huomasi huokaisevansa helpotuksesta, kun Vargasin kaviot koskettivat maneesin hiekkaa penkin jälkeen. Matilda oli petrannut toisella kierroksella tultuaan uudestaan radan kolme viimeistä estettä.
“Hyvä, voitte keventää ne pidemmälle kaulalle ja kävellä kunnon loppukäynnit”, Lauri mutisi ennen kuin suuntasi askeleensa katsomoa kohti. Mies jäi nojaamaan seinään puhe-etäisyyden päähän Heidistä ja piti katseensa ravaavissa ratsukoissa.
“Illallisesta taitaa tulla iltapala”, Lauri totesi Heidille. “Mutta ei se minua haittaa, jotainhan tässä on joka tapauksessa syötävä.”
Mies vilkaisi katsomossa istuvan bruneten ilmettä ja vastasi naisen huvittuneeseen hymyyn. Täytyisihän lupaus kokkailusta pitää, etenkin, kun Heidi sattui olemaan syntymäpäiväsankarin roolissa vielä seuraavat neljä tuntia.

Jesse oli yrittänyt keskittyä valmennuksen aikana vain ratsastukseen jotta he edes joskus pärjäisivät kisoissa, mutta siitä huolimatta miehen huomio oli hetkittäin valunut niin Matildaan kuin katsomossa istuneeseen Heidiin, jonka läsnäololle mies ei keksinyt muuta selitystä kuin heidän valmentajansa.

Miehen ilme jäykkeni hieman, kun hän huomasi valmennuksen päätyttyä maneesin katsomon laidalla juttelevan kaksikon. Vaikka hänelle ei Heidin tekemiset kuuluneetkaan, ei Jesse voinut olla miettimättä, mitä naisen ja Laurin välillä oli. Ja miten se mahdollisesti tulisi vaikuttamaan heidän väleihin liittyen lapseen.

"Se meni hyvin", Jesse totesi hymyillen Matildalle päästyään sen verran lähelle kimoa oria, jotta nainen kuulisi hänet.
Matilda hymyili takaisin huomattavasti rennommin kuin valmennuksen alussa ennen kuin hänenkin katse valui Laurin ja Heidin suuntaan.

Jesse tuli pohtineeksi, tunsivatko Heidi ja Lauri entuudestaan, sillä nainen oli kuitenkin kertonut raskaudestaan valmentajalle jo maaliskuussa eikä lapsen isän henkilöllisyyskään ollut kauaa pysynyt Laurilta salassa.

Mies taputti ratsunsa kaulaa peittääkseen turhautumisensa. Ei siksi, että Lauri tiesi, vaan siksi, että häneltä itseltään oli pimitetty raskaus, tai oikeastaan sen jatkuminen, niin pitkään.


_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 13.04.19 13:14

Keravalla 3.3.2014
Paloja menneisyydestä osa 2

Aurinko pilkahteli itsepintaisena sälekaihdinten välistä. Laurin kurkusta kantautui matala urahdus, kun mies kääntyi kyljelleen ja raotti silmiään. Toinen puolikas sängystä oli tyhjä ja lakanan viileydestä päätellen se oli ollut koskemattomana jo hetken.

"Huomenta", Lauri mutisi valuessaan keittiöön pelkissä boksereissaan. Kahvin tuoksu nosti hymyn aamu-unisen miehen huulille, eikä sen keittäjän näkeminen ainakaan heikentänyt hymyä. Karo keimaili keittiön tiskipöydän edessä pelkkä Laurin vanha t-paita päällään, eikä paidan omistajan tarvinnut vilkasta uudelleen varmistuakseen, että Karo oli todellakin pukeutunut pelkkään paitaan.

"Huomenta", nainen vastasi, sipsutti Laurin eteen ja painoi huulensa miehen huulille. Laurin käsi laskeutui Karon alaselälle vetäen naisen lähemmäs. Kaksikko vaipui omaan kuplaansa - siihen, jolle ei pitänyt alun perin olla edes mahdollisuutta.
"Paljonko kello on?" Lauri mutisi Karon iholle tiedostaen tuskallisen hyvin, ettei voisi tarjota naiselle tämän ansaitsemaa huomiota sinä aamuna.
"Liikaa", mustahiuksinen huokaisi. Molemmat tiesivät, että sellaisena päivänä ei ollut aikaa yllättäville aamumenoille, joiden takia töihin ehdittiin minuutilleen - tai minuutin myöhässä. Kun kyseessä oli työhaastattelu keravalaiseen, vauhdilla kasvavaan yritykseen, jossa oli paikka auki tuoreelle kauppatieteiden maisterille, jätettiin aamun aikatauluun pelivaraa.

Laurin huulilla kävi huvittunut virne, kun Karo asetteli miehen paidankaulusta kulmat keskittyneesti kurtussa. Jos olisi pitänyt analysoida kaksikon käyttäytymisen perusteella, kumpi työhaastatteluun olikaan menossa, se olisi ollut Karo.
"Tässä on hevosenkarva", Karo irvisti nypätessään puvuntakin helmasta valkoisen karvan. Se kuului Fegulle, mustankimolle hollanninpuoliveriruunalle, jonka kanssa valmentautumisesta ja kilpailemisesta Laurilla oli ollut sopimus jo pidemmän aikaa.
"Pikkuvikoja", Lauri murahti toinen kulma koholla ja nosti etusormellaan Karon leukaa voidakseen painaa nopean suukon naisen huulille. Nopean siksi, ettei mies itse juuttuisi eteiseen yhtään pidemmäksi aikaa mutta myös siksi, että Karolle jäisi jotain odotettavaa. Ruskeissa silmissä häilähti ilkikurinen välke, ennen kuin ovi kaksikon välillä sulkeutui ja jätti Karon näpräämään hermostuneena pitkiä, mustia hiuksiaan.

Puhelimen soittoääni hukkui Wolksvagenin moottorin tasaiseen hurinaan. Vasta moottoritiellä uudestaan soiva puhelin havahdutti Laurin huomion ja mies sai napautettua puhelun kaiuttimeen.
"Tuletko tallille tänään?" Iina kysyi. Se oli erikoinen kysymys kotivalmentajalta, kun otti huomioon, ettei koko viikolle ollut sovittuna yhtäkään valmennusta.
"En usko, muita menoja", Lauri totesi kääntämättä katsettaan ruuhkaisesta moottoritiestä, jonka oli valinnut kulkureitikseen muutama muukin.
"Hartzit etsivät ratsastajaa. Bremenin lähellä", Iina jatkoi.
"Missä?" Lauri ähkäisi, vaikka tiesi varsin hyvin, mistä nainen puhui. Saksa oli ollut Iinan huulilla niin monta kertaa ennen ja jälkeen valmennusten sekä niiden aikana, että oli jo menettämässä hetkellisesti merkityksensä.
"No Saksassa! Lauri tässä se on - sun mahdollisuus. Lähden viikon päästä katsomaan sieltä hevosia asiakkaille, voit lähteä mukaan", Iina enemmän kivahteli kuin puhui. Naisen äänestä kuulsi läpi turhautuminen, eikä Lauri voinut olla naputtamatta hermostuneena autonsa rattia.

Saksa. Mahdollisuus. Karo ei ikinä lähtisi mukaan.

Ratsastaminen. Harrastus. Intohimo? Karo ei ymmärtäisi.

Viikko. Helvetin lyhyt aika ottaen huomioon, että parinkymmenen minuutin päässä odotti työhaastattelu - Karo ei ikinä antaisi anteeksi.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 16.04.19 18:23

Murronmaalla 19.4.2019

Eihän se ollut viikonlopun valmennusten kannalta järkevää lähteä Murronmaan yöhön, mutta sieltä Lauri itsensä löysi. Se oli oikeastaan Tonin syy, sillä Laurin pitkäaikainen, hevospiireihin kuulumaton ystävä oli soittanut täysin yllättäen ja tullut parin tunnin varotusajalla hakemaan Laurin mukaansa. Toni oli tullut pääsiäiseksi kotiseudulleen ja miehen vanhempien mökki sijaitsi Murronmaalla ja kun mies oli tarvinnut ryyppyseuraa, oli valinta ollut helppo ja kohdistunut orijokelaiseen Lauriin.

“Mun täytyy ratsastaa huomenna”, Lauri totesi kulmiaan kohotellen, kun Toni roudasi pöytään puhuttujen kaljojen lisäksi muutamat shotit. Toni tuhahti naureskellen, eikä Laurilla ollut sananvaltaa tilanteessa, jossa kymmenen vuoden ystävyys iskettiin panokseksi teräville.
“Hevoset on huomisen murhe”, Toni totesi laskettuaan ensimmäisen shottilasin takaisin pöydälle. Miehen puhe hiljeni hetkeksi, kun mies kierrätti katsettaan pitkäperjantain ruuhkauttamassa baarissa ja nyökkäsi parin daamin suuntaan.
“Ensi yönä voit murehtia jostain ihan muusta”, Toni jatkoi ja kohotti olutlasiaan. Lauri pudisteli päätään, mutta tunsi kyllä Tonin silmäilyn tartuttamat katseet ihossaan.

Kului tunteja ja turhan monta kaljaa. Lauri tuijotti yökerhon leimaa, joka koristi kämmentä niin, ettei keltään jäisi varmasti epäselväksi, missä kenttäratsastaja-valmentaja Merikanto oli pitkäperjantaitaan venyttänyt.
“Millä pääsen kotiin?” Lauri tajusi ähkäistä, kun Toni luovi päättäväisesti kohti yökerhon pitkää baaritiskiä.
“Älä mene kotiin”, Toni virnisti. Oli sekin paraskin puhuja, kun oli kihlautunut viitisen vuotta sitten eikä kukkoilusta huolimatta katsoisi yhtäkään naista sillä silmällä.
“Pakko”, Lauri puuskahti huvittumatta Tonin vanhasta virrestä, joka alkoi menettää tehoaan. “Aikainen herätys.”

Toni naurahti paskaisesti, mutisi baarimikolle tilauksen ja kääntyi takaisin Laurin puoleen.
“Älä nyt hyvä mies huoli, on mulla kuski”, Toni sammalsi ja taputti Laurin selkää. Merikanto nyökkäsi tiskiin nojaten ja huomasi, että parin ihmisen päässä tiskillä seisoi sama naisporukka, jonka he olivat nähneet edellisessäkin paikassa. Porukan tummahiuksisin hymyili huomatessaan Laurin katseen eikä jäänyt millään muotoa epäselväksi, etteikö se hymy olisi ollut osoitettu nimenomaan Laurille.

“Mene juttelemaan”, Tonin ääni rohkaisi heti, aivan kuin mieheen olisi ollut sisäänasennettuna tutka Laurin naiskohtaamisia varten. Laurin katse käväisi Tonin kasvoissa, mutta ystävän tyytyväinen ilme ja uhkaava korkojen kopina kertoi, että tilanteesta oli jo vähän myöhäistä perääntyä.

“Hei”, Lauri hymähti käännettyään katseensa brunetteen, joka seisoi huomattavasti lähempänä kuin äsken. Mies tiedosti veressään kohisevan alkoholin määrän ja laittoi keskustelunavauksen kokonaan sen piikkiin. Lauri ei oikeastaan ollut edes varma, milloin oli tehnyt niin täydellisen käännöksen baari-iltojensa suhteen.

Tai no oikeastaan tiesi, vähän liiankin hyvin: Karon ja Saksaan lähdön jälkeen naisten seura oli pitkään ollut vain laastari, jonka jälkeen niitä ei tarvinnut pyörittää samaan malliin kuin opiskeluaikoina.

“Hei”, brunette vastasi ja pyyhkäisi kiharan hiussuortuvan kasvojensa edestä. Naisen tummat silmät mittailivat häikäilettömästi uuden tuttavuuden kehoa.
“Kestipä sulla kauan päästä tänne saakka.”
Laurin kulmat kohosivat vähän yllättyneisyydestä, vaikka brunetesta huokuva itsevarmuus ei ollut siinä hetkessä millään tavalla huono juttu.
“No joo”, Lauri naurahti pakottaen itsensä rentoutumaan.
“Henrietta”, nainen esittäytyi ja ojensi kätensä Lauria kohden, pitäen katseensa toisen silmissä, pieni hymynkaare silmäkulmassaan.
“Lauri”, mies vastasi tarttuen Henrietan käteen, jonka koskettaminen sai Laurin ajatukset solmuun - mitä mies olikaan miettinyt tuulettumisesta?

“Oletko paikallisia vai vain pääsiäisen vietossa?” Lauri tiedusteli brunetelta katse tämän drinkissä. Mies huomasi baarimikon lähestyvän ja viittoi tätä ottamaan tilauksensa.
“Yksi olut ja yksi.. Tuollainen?” Lauri sanoi ja vilkaisi Henriettaa kysyvästi nyökättyään naisen drinkin suuntaan.
“Ystävän luona kylässä”, Henrietta vastasi hymyillen ja seurasi hetken baarimikon työskentelyä oman cocktailinsa parissa. “Entä sinä?”
“En minä täältä ole kotoisin, mutta asun nykyään aika lähellä”, Lauri vastasi jo vapautuneemmin hymyillen. Miestä päätä lyhyempi brunette oli kaunis, joten Laurilla ei ollut valittamista siitäkään huolimatta, että tunsi Tonin katseen porautuneen niskaansa.

Laurin tilaamat juomat jouduttivat keskustelua, joka lähti liikkeelle yllättävän kevyesti. Henrietan kaveriporukka kävi houkuttelemassa naista tanssilattialle, mutta tämä kieltäytyi ovela hymy huulillaan. Toni sen sijaan pysyi kohteliaan välimatkan päässä jutellen tylsyyksissään muiden tiskillä norkoilevien kanssa.
“Olisit sinä voinut mennä tanssimaan”, Lauri totesi suupieli nykäisten. Jo pelkkä Henrietan katsominen siinä hyvää vauhtia kasvavassa sievässä virnistytti, eivätkä Tonin aiemmat puheet kuulostaneet enää yhtään niin absurdeilta - kyllähän Lauri tiesi, miten tästä hypoteettisesti edettäisiin.
“Mulla on tässä parempaakin tekemistä”, Henrietta vastasi ja laski kätensä höyhenenkevyesti Laurin käsivarrelle.
“Asutko sä kaukanakin?” naisen kysymys oli suora ja niin oli katsekin, joka oli terävä jopa alkoholin vaikutuksen alaisena. Henrietan pitkät ripset eivät ainakaan vähentäneet katseen vaikutusta.
“Mitähän valehtelisin”, Lauri virnisti. “Onko kolmisenkymmentä kilometriä omalla kuskilla liikaa?”
Miehen virne ja Henrietan silmiin jumiutunut katse ei jättänyt paljoa tulkinnanvaraa, mutta se oli tarkoituskin.

Maailmankaikkeus tuntui kerrankin puoltavan asiaa, sillä Henrietta livautti yöpyvänsä kauempana Murronmaasta, nimenomaan Orijoen suunnalla. Toni ei vastustellut, kun Lauri antoi Henrietan liimaantua kainaloonsa ja suunnata ulos odottamaan autoa, jonka kuskin Toni oli hälyttänyt paikalle lyhyellä varoitusajalla. Pikkumustaan pukeutunut daami oli juuri se tuulettuminen, jota Lauri oli tietämättään kaivannut.

Avaimet putosivat eteisen sivupöydälle. Lauri potki kengät jaloistaan ja astui lähemmäs Henriettaa saaden tämän peruuttamaan samassa tahdissa, jossa mies naista lähestyi. Seinän pysäyttäessä bruneten Laurille tarjoutui ensimmäinen mahdollisuus sipaista Henrietan pitkät hiukset sivuun ja kallistaa naisen päätä sen verran, että pystyi painamaan määrätietoisen suudelman tämän huulille.


_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 11.05.19 16:06

Orijoella 10.5.2019

Lauri luki Heidin lähettämän viestin kerran, laski puhelimen kädestään ottaakseen Vargasin satulan pois ja luki viestin sitten uudestaan. Miehen kulmat kurtistuivat pykälän, kun tämä nojasi hoitopaikan seinään ja tavasi viestiä kuin sen sisällössä olisi ollut jotain vaikeasti ymmärrettävää.

Jessen äiti on ollut onnettomuudessa ja on nyt tajuttomana sairaalassa. Mä lähden käymään siellä, koska onhan se mun lapsen ainoa isoäiti.

Laurin hoitaessa Vargasin loppuun miehen ajatukset harhailivat rutiininomaisesti sujuneista puomitreeneistä Heidiin ja Jesseen, jonka äiti oli joutunut onnettomuuteen. Tummien silmien katse viipyi Vargasissa normaalia kauemmin, kun mies vajosi yhä syvemmälle ajatuksiinsa sen sijaan, että olisi lähtenyt viemään ruunikonkimon karsinaan. Jessen äiti oli sairaalassa. Miksi Heidi oli lähtenyt paikalle?

Matilda. Oliko Matildakin Jessen tukena? Lauri varmisti eilen käydyn keskustelun, jonka aikana Matilda oli luvannut käydä ratsastamassa Vargasin huomenna, kun Laurin valmennuspäivä venyisi myöhäiseen iltaan. Nainen ei ollut perunut lupaustaan, vaikka toisaalta Lauri olisi ymmärtänyt, miksi tilanteen muututtua liikutuksen estymisestä ilmoittaminen olisi unohtunut.

Lauri sulki Vargasin karsinan oven ja keräsi orin viimeiset varusteet mukaansa hoitopaikalta. Satulahuoneessa mies ei jaksanut enää miettiä, kannattiko hänen pyytää Viljamia juoksuttamaan Vargas huomenna vai ei - kai Matilda painaisi luuria, jos ei kykenisi vastaamaan puhelimeen.

"Moi", Lauri ähkäisi, kun Matilda vastasi jo kahden tuuttauksen jälkeen. Naisen tervehdys oli ollut lyhyt ja koruton kuten yleensäkin, eikä siitä ollut voinut päätellä mitään.
"Onko se huominen edelleen ok?" Lauri kysyi pienen, hämmentynyttä äänensävyä peittelevän yskähdyksen kera.

Matildan kulmat olivat kohonneet Laurin nimen välkkyessä puhelimen näytöllä ja ne jatkoivat kohoamistaan, kun mies varmisteli asiaa, joka oli sovittu jo eilen.
"On", Matilda vastasi kärsivällisesti, vaikka naista alkoi risoa: eikö Lauri muka luottanut hänen sanaansa? Oliko Matilda muka antanut Merikannolle syyn epäillä violettihiuksisen lupauksia?
"Miksi ei olisi?" naisen huulilta livahti, eikä Laurin huokaus linjan toisessa päässä ainakaan helpottanut Matildan outoa tunnetta.

"Luulin vain.. Että lähdit Jessen tueksi", Lauri puuskahti ohimoaan hieraisten. Ei ollut miehen tapaista soitella sellaisia puheluita valmennettavilleen, vaikkei Matilda edustanutkaan perinteisintä valmennettavaa.
"Mistä sä siitä tiedät?" Matilda kysyi ontolla äänellä. Naisen laitetut kulmat painuivat kurttuun ja sydän jätti lyönnin välistä: nytkö Lauri toteaisi, kuinka outoa oli, ettei Matilda ollut Jessen tukena?

Laurin vastauksen odottaminen tuntui ikuisuudelta. Matilda naputti ikkunalaudan maalipintaa kynsillään ja tuijotti Kallan hämärtyvää iltaa sälekaihdinten lomasta. Nainen oli tullut töiden jälkeen asunnolleen, mutta jatkaisi vielä matkaansa Jessen luo, jotta miehen kissat saisivat ruokansa. Matilda ei kuitenkaan halunnut jäädä yöksi miesystävänsä asunnolle, koska naisen oma asunto tuntui enemmän kodilta - ainakin ilman Jesseä. Jesseä, joka oli pyytänyt Matildaa kissavahdiksi tietämättä edes kunnolla, kuinka huojentunut äitinsä itse menettänyt nainen roolistaan oli.

"Heidi laittoi viestiä, koska on lähdössä sinne. Missä sairaalassa hän - Jessen äiti - on?" Lauri mutisi katuen koko puhelua. Mies tajusi vasta vastattuaan, kuinka järjetön asetelma oli: Matilda, Jessen nykyinen naisystävä, istui Kallassa ja Heidi, Jessen tulevan lapsen äiti, oli matkalla lapsen isän tueksi. Lauri sulki silmänsä, koska lyhyellä laskennalla mies ei edes ollut varma, kumman naisen olisi itse toivonut tuekseen.

Matildan. Lauri ehti nähdä violettihiuksisen naisen mielessään tullessaan siihen tulokseen, ettei itse hankkiutuisi koskaan tilanteeseen, jossa tarvitsisi tuekseen muita kuin naisystävänsä, kun kuuli särön Matildan äänessä:
"Heidi?"

Matildan korvissa kohisi. Naisen katse harhaili ikkunassa niin, että tämä näki vuoroin ulos ja vuoroin peilikuvansa, jonka vakavat kasvot olivat vain sekuntien päässä täydestä romahduksesta.
"Ritva on Oulussa. Kuten Jessekin", Matilda takelteli yrittäen edelleen sisäistää Laurin lipsauttamaa tietoa siitä, että Heidi oli lähdössä Jessen tueksi. Heidi, jonka Jesse oli saanut raskaaksi, mutta jota mies ei ollut valinnut.

Nytkö vanha suola janotti?

"Miksi Heidi on lähdössä?" Lauri kysyi, vaikka tiesi leikkivänsä tulella. Mies oli kuitenkin uhrannut jo niin monta ajatusta Matildan, Jessen ja Heidin muodostamalle kuviolle, ettei saanut enää hillittyä sanojaan. Lauri halusi tietää, oliko päätös Ouluun lähtevästä tukihenkilöstä tehty yksin vai yhdessä, koska se vastaus vaikutti myös jokaiseen viimeaikaiseen ajatukseen, jonka mies oli Heidille suonut.
"Mä en tiedä", Matilda vastasi hiljaa. "En tiennyt asiasta ennen kuin kerroit siitä."

Hetken molemmat olivat hiljaa. Oli sanomattakin selvää, että sen hiljaisen hetken molemmat miettivät puhelimet korviaan vasten, kuinka tilanne olisi voinut olla erilainen. Monellakin tapaa erilainen.
"Niin", Lauri murahti. "Pahoittelut siitä."
Puhelun tunnelma oli muuttunut. Tajusiko Matilda, että oli vastannut juuri siihen kysymykseen, jonka Lauri oli jättänyt kysymättä?

"Tulenko käymään illalla?"
"Joo."

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 12.05.19 16:03

Orijoella 12.5.2019
kirjoitettu yhdessä @Heidi N. kanssa

Malachai ja Vargas olivat molemmat liikkuneet letkeästi sileällä ja Lauri oli tyytyväinen päästessään lähtemään tallilta iltapäivän puolella. Mies oli juuri startannut autonsa ja valunut kohti risteystä, kun takin taskuun sullottu puhelin kilahti. Lauri antoi vauhdin hiipua risteykseen kaivellessaan puhelinta, johon uskoi saaneensa vastauksen Matildalta, jota mies oli kiitellyt eilisestä liikutusavusta.

Heidi 13:51 Ootko menossa Auburnin kisoihin Malachailla?

Lauri kurtisti kulmiaan: viesti ei ollut Matildalta. Mies meinasi vastata viestiin ehtineensä ilmoittaa sekä Malachain että Vargasin esteille, kun tajusi, että olisi voinut olla korrektia tarkistaa Heidin toiveet startteja koskien.

Lauri 13:52 Olen juuri lähdössä tallilta, voinko tulla piipahtamaan?

Lauri kaarsi autonsa tielle valiten suunnaksi Heidin kodin jo ennen kuin puhelin oli kilahtanut uudestaan myöntävän vastauksen merkiksi. Miehen ajatukset lipuivat kisoista ja starteista nopeasti Oulusta palanneeseen naiseen, jota ei ollut nähnyt nyt useampaan päivään. Matildan kanssa käyty keskustelu oli pyörinyt Laurin mielessä, eikä mies ollut oikeastaan vieläkään varma, miten hänen pitäisi tai miten hän saisi reagoida siihen, että raskaana oleva Heidi lenteli surutta tulevan lapsensa isän, Matildan miesystävän, tueksi.

Heidin ajatukset olivat osittain saaneet rauhan tämän nähtyä itse Ritvan tilanteen. Oli kuitenkin raastavaa, kun ei voinut tehdä enempää toisen hyväksi.

“Moi”, nainen tervehti hengästyneenä avatessaan oven Laurille.
“Sori, mulla oli juuri välienselvittelyt menossa Milon kanssa. Se ei arvosta mun harjausyrityksiä”, Heidi naurahti ja asteli peremmälle antaakseen Laurille tilaa eteisessä. Miehen katse kohdistui bruneten kasvoihin kuin arvioiden, kuinka totiset selvittelyt naisella koiransa kanssa oli.
“Ei mitään”, Lauri ähkäisi vähän kiusaantuneena ajatuksesta, jossa vierailun teema voisi jäädä yhdeksi välienselvittelyksi - ainakin siinä tapauksessa, jos vierailu Ouluun tulisi puheeksi.

“Niistä kisoista”, kenkänsä jaloistaan potkinut Lauri puuskahti. Mies avasi takkinsa, muttei tiennyt jäisikö niin pitkäksi aikaa, että se olisi järkevä riisua kokonaan. “Ilmoitin Vargasin suurimpaan luokkaan - metrineljäänkymppiin - ja Malachain myös. Sen kanssa ajattelin kyllä ottaa kahdenkympin pohjalle.”
Lauri nojasi lähimpään seinään ja nosti kätensä puuskaan havaiten oudon tunteen sisällään.
“Miltä se kuulostaa? Kymppi ja kaksikymmentä olisivat olleet ehkä vähän liian helpot treenimäärään nähden”, mies jatkoi vielä.

Heidi seurasi Laurin puolittaista riisuutumista pieni ryppy muodostuen kulmiensa väliin.
“Kuulostaa.. hyvältä?” naisen katse valui seinään nojaavaan käteen, joka oli yhä takin peittämä ja siitä takaisin Laurin kasvoihin. Samaan aikaan kasvonsa peruslukemilla pitävä mies yritti tulkita Heidin vastauksesta, oliko nainen jollain tapaa tyytymätön miehen luokkavalintoihin hevosensa osalta.

“Haluutko sä kahvia tai jotain?” Heidi kysyi miettien oliko toisella sittenkin kiire johonkin.
“Voin juoda kahvit”, Lauri huomasi vastaavansa, vaikka mies olikin suunnitellut jatkavansa suoraan ruokakauppaan ja siitä asunnolleen siivoamaan. Vapaa sunnuntai-ilta täytyi hyödyntää etenkin, kun loppukuun varauskalenteri näytti etenkin valmennusten osalta täydeltä.

Lauri riisui takkinsa ja nappasi puhelimen käteensä ennen suuntaamista keittiöön Heidin perässä. Mies vilkaisi puhelimen näyttöä ja huomasi Matildan vastanneen koruttomalla peukkuemojilla Laurin aiempaan viestiin. Miehen huulilla kävi huvittunut hymy, kun tämä pimensi puhelimensa näytön ja jäi seuraamaan Heidin liikehdintää keittiössä.
“Menikö.. Reissu hyvin?” Lauri pakottautui kysymään, kun asiasta puhumattomuus alkoi tehdä Heidin seurasta vaivaannuttavaa.
“No, niin hyvin, kuin olettaa saattaa”, Heidi vastasi harkitseva vivahde äänessään. Nainen latasi kahvinkeittimen valmiiksi ja nojasi sitten selkänsä tasoa vasten, siniset silmät tutkien Laurin kasvoja.

“Miten niin?”
Lauri huoahti äänettömästi vastatessaan Heidin haastavaan katseeseen.
“Kunhan kysyin”, mies totesi hymyttömänä, koska kysymyksen todellisen syyn - Matildan kanssa käydyn keskustelun - nostaminen esille tuntui huonolta vaihtoehdolta siinä vaiheessa, kun Lauri halusi vain hörpätä kahvit ja jatkaa matkaansa.
Heidi tunsi olonsa epämukavaksi, eikä tiennyt minkä vuoksi. Kun vietti koko ikänsä eläinten keskellä, oppi tuntemaan energiatasolla asioita, joita ihan jokainen ei osannut lukea.
“Olipas tyhjentävä vastaus”, Heidi kommentoi ja yritti tasoitella ääneensä hiipivää terävyyttä.
“Jesse tuntui olevan aika rikki, inhottaa, kun ei voi tehdä enemmän Ritvan paranemisen eteen”, nainen lisäsi palaten hetkeksi ajatuksissaan Ouluun. Jessen kyyneleet olivat olleet melko selvä merkki tämän tunteista, ahdistuksesta äitinsä hyvinvoinnista.

Lauri tajusi heti, ettei ollut onnistunut kiertämään kysymystä. Heidin äänensävy ja eleet paljastivat naisen varovan keskustelua samaan tapaan kuin Laurikin. Missä välissä kaksikon välille oli ehtinyt muodostua niin epämukavia jännitteitä? Oliko Lauri todella turhautunut vain Matildan puolesta?
“Niin”, Lauri tokaisi haluamatta kommentoida Jessen ja tämän äidin ympärillä vellovaa huolta. Ne mies ymmärsi, mutta ainoa palanen, joka kuvioon ei tuntunut sopivan hänen ja Matildan käsityksen mukaan, seisoi Laurin edessä.
“Huomasiko Jesse ollenkaan, että lohduttajaksi saapui väärä nainen?” mies kysyi ennen kuin ehti suodattaa kärkästä ajatustaan rakentavampaan muotoon. Lauri näki tilanteen kuitenkin niin selvästi Matildan kantilta ja oli naisen kanssa juteltuaan kyseenalaistanut väkisinkin Heidin puheet ihastumisesta. Oliko Heidi kuitenkin kevytkenkäisempi kuin Lauri oli ajatellut?

Kahvikuppeja kuroitteleva käsi pysähtyi kesken kaiken, eikä Heidin kasvojen ilme jättänyt milliäkään arvailuiden varaan tämän kääntyessä katsomaan tummia silmiä. Nainen tunsi sydämensä lyövän hieman kovempaan yrittäessään ymmärtää miksi Lauri kysyi sellaisen kysymyksen.
“Mitähän helvettiä se sulle kuuluu?” Heidin ääni oli kylmä, lähes haastaen toisen mukaan tilanteeseen, johon kumpikaan heistä ei ollut tottunut.
“Viimeksi, kun mä tarkistin, sua ei kamalasti kiinnostanut kenen kanssa mä aikaani vietän.”

Lauri ei voinut sanoa yllättyneensä Heidin reaktiosta, jonka oli osaltaan aiheuttanut. Tummat silmät tuijottivat tiiviisti takaisin, vaikka sinisten silmien katse yritti porautua suoraan miehen läpi.
“Ei se minulle kuulukaan”, Lauri totesi liioitellun tyynesti. “Mutta oli meillä Matildan kanssa miettiminen, miksi hän on kissavahtina samalla kun sinä lennät raskaana Ouluun.”
Lauri tiesi polkevansa sanoillaan Heidin varpaille ja saavansa Matildan luultavasti jälkikäteen kimppuunsa keskustelun paljastamisen vuoksi, muttei enää osannut kaarrella asiansa kanssa.

“Ai Matildan kanssa olette ihan yhdessä pohtineet? Mitenkäs se eroaa sitten mitenkään siihen, että mä menin tapaamaan oman lapseni isoäitiä, joka makaa tajuttomana sairaalassa? Jesse ja Ritva ovat mun perhettäni, tykkäsit siitä tai et”, Heidi vastasi harkiten sanojaan edes hieman, jottei olisi räjähtänyt Laurille. Ajatus Matildasta ja Laurista yhdessä keskustelemassa hänestä ja Jessestä muljui epämiellyttävänä naisen päässä.

“Enkä mä ole estellyt Matildaa lähtemästä itse Ouluun, vai olenko?”
Lauri hieraisi ohimoaan. Heidi oli lievästi sanottuna provosoitunut ja Lauri sai vain vaivoin hillittyä naurahduksen, joka yritti pyrkiä ulos väkisin.

“En kyllä haluaisi olla yksikään teistä”, täyskäännöstä kahvittelusta harkitseva mies irvisti. “Ei tuosta teidän kuviosta enää tiedä, että kenen sinne Ouluun olisi ollut oikeasti järkevä lähteä. “
Koska Lauri ei halunnut pettää Matildan luottamusta, mies jätti lisäämättä kuinka Heidillä ei ollut pienintäkään hajua siitä, miten Matildan lähtemättömyys ei ollut välinpitämättömyyttä tai mitään muutakaan, mitä nainen todennäköisimmin oletti. Siitä kertominen ei ollut Laurin asia.

“Meistä?” Heidin kysymys oli aito, äänensävystä puuttui kaikki terävyys ja kylmyys. Epäuskoinen naurahdus karkasi naisen huulilta.
“Tajuatkohan sä edes miten helvetin vaikeaa on yrittää tasapainoilla kaiken kanssa? Miten mun pitäisi olla lapsen isän kanssa, mutta en saa edes katsoa sitä väärin, etten suututa ketään? Mä olen raskaana miehelle, joka valitsi toisen naisen.”

Heidi puri alahuultaan, jottei silmiin nousseet kyyneleet karkaisi näkyville.
“Miten sä voisitkaan tietää, sä olet mies. Sun ei tarvitse elää sun valintojen kanssa, kantaa niitä näkyvillä kaikkien pilkattavana, koska asiat ovat monimutkaisia. Sä voit vain nostaa kytkintä pahan paikan sattuessa ja siirtyä seuraavaan”, nainen puristi takanaan olevan tason reunaa kämmentään vasten.

“Mä en käsitä miten sä kaikista ihmisistä kehtaat kyseenalaistaa mun valintojani, kun mä en selvästi ollut sun valinta missään vaiheessa.”
Sinisten silmien katse oli kylmä, eikä ne laskeneet tummanruskeista silmistä millin vertaa.

Lauri oli kuunnellut Heidin sanoja ilmekään värähtämättä, vaikka tiesi niiden - ja Heidin jääkylmän katseen - perusteella satuttaneensa naista. Lauri oli kuitenkin ollut liian solmussa ajatustensa, niin omien kuin Matildan puheista saatujen, kanssa ja tuli siihen tulokseen, ettei koko keskustelua olisi pitänyt edes aloittaa.

“Minä elän valintojeni kanssa joka päivä”, Lauri virkkoi pakottaen kaiken kolkkouden pois äänestään. Miehen ajatukset kävivät taas Matildassa, jolle ei ollut jäänyt vapautta valita. Lauri oli itse yrittänyt valita uransa ja sitä vastustaneen naisen väliltä päätyen lopulta lähtemään Saksaan, koska Karo oli tehnyt mielipiteensä selväksi.

Heidin viimeisiä sanoja Lauri ei aivan ymmärtänyt. Missä vaiheessa miehen olisi täytynyt valita? Lauri oli tutustunut Heidiin ilman sen suurempia motiiveja, koska Vargas oli muuttanut asumaan naisen omistamaan talliin. Kun Lauri oli vienyt altaassa uitetun bruneten luokseen kartanolta, ei edes kevyen humaltunut mieli ollut antanut Laurille vaihtoehtoja - paitsi siinä vaiheessa, kun Heidi oli suudellut häntä ja naisen käytös oli sen jälkeen alkanut lähennellä paniikkikohtausta.
“Miten minä valitsisin sinut? Juurihan sinä sanoit, että sinulla on tasapainoiltavaa ilmankin”, Lauri murahti ja väisti Heidin katseen puhelimen väristessä vaativasti miehen kädessä. Soittajan nimeä ei näkynyt, joten Lauri painoi punaista luuria ja kohotti katseensa hitaasti takaisin Heidiin odottaen seuraavaa täyslaidallista, jonka jälkeen olisi todennäköisesti turha edes yrittää kahvitella.

(Toinen osa)

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 25.05.19 12:11

Kallassa 18.5.2019
#springcircus

Vargas oli tehnyt tasaista työtä läpi verryttelyn. Vielä radalle lähtiessäänkin Lauri oli pitänyt kirkkaana mielessään tavoitteen tasaisesta, rauhallisesta radasta. Treeneissä metrineljänkymmenen korkeus ei tuntunut hyvin vakiintuneen kolmenkympin jälkeen vaikealta, mutta kisatilanne oli aina erilainen.

Rata alkoi hyvin. Lauri antoi Vargasin edetä matkaavoittavaa, rullaavaa laukkaansa. Tilava derby sopi suurilaukkaiselle orille ehdottomasti paremmin kuin maneesi, vaikkei sekään Auburnin tapauksessa ollut millään muotoa ahdas. Seinien puuttumisella oli kuitenkin vaikutuksensa ja Vargasin laukassa oli sitä tiettyä ponnekkuutta, josta maneesissa saattoi vain haaveilla, ja jonka vuoksi orista oli kenttäratsuksi.

Hyppy okserille hipoi täydellisyyttä. Lauri ehti analysoida tekemisiään ja Vargasin hyppyjä yllättävän paljon ja tiedosti samalla, ehkä juuri sen vuoksi, ettei aika tulisi riittämään sijoille. Ja kun toiseksi viimeisen esteen puomi kolahti alas Laurin oman virheen vuoksi, sai mies heittää viimeisetkin ajatukset sijoittumisesta pois. Laurin kasvoilla häivähti silti nopea hymy, kun mies kumartui taputtamaan oriaan ja antoi sen ottaa vielä viimeisen spurtin pidemmällä ohjalla. Kesäkausi oli joka tapauksessa avattu.

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Vargaslauri
Kuvan taiteillut Amanda, kiitos!

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Lauri M. lähetetty 01.06.19 20:11

Orijoella 30.5.2019
kirjoitettu yhdessä @Heidi N. kanssa

Orijoen aamu oli hiljainen. Lauri ajoi keskustan läpi viedäkseen postiin onnittelukortin sukulaistytölle, jonka ylioppilasjuhlat olivat meinanneet unohtua tyystin. Mies ei sovittujen valmennusten vuoksi ehtisi lähteä ajamaan toiselle paikkakunnalle, mutta ehkä myöhässä saapunut muistaminenkin olisi tyhjää parempi. Laurilla oli vain muutama serkku, joten vähäistenkin sukulaissuhteiden vaalimisella oli merkityksensä.

"Huomenta", Lauri huikkasi Vargasin naapurikarsinaa siivoavalle Viljamille. Tuttu tervehdys kantautui takaisin ja Lauri huomasi miettivänsä, odottiko tallityöntekijä perustavanlaatuisempaa keskustelunavausta. Mistä miehet voisivat puhua? Hevosista? Melko itsestäänselvää. Heidistä?

Lauri nielaisi. Mitähän Viljamikin ajattelisi, jos tietäisi, mitä maanantain vastaisena yönä MM-finaalin jälkeen oli tapahtunut? Lauri oli itsekin pohtinut asiaa koko seuraavan päivän, tullen siihen tulokseen, ettei voinut täysin selittää tapahtunutta. Heidi oli viehättävä nainen, joka selitti suurimman osan. Raskaus oli kuitenkin sulkenut bruneten Laurin päässä siihen lokeroon, josta ei ollut lupa ajatella mitään enempää.
"Lähdetkö ratsastamaan?" Viljamin ääni keskeytti Laurin ajatukset.
"Jep. Taidan ottaa Malachain ensin, Vargas saattaa saada tänään vapaan", käytävälle jumahtanut Lauri vastasi. Vargas oli saanut pitää kisojen jälkeen vapaata ja palannut sitten normaaliin treeniin. Eilen ori oli kuitenkin tuntunut tavallista hitaammalta, joten vapaa saattaisi tulla tarpeeseen.

Pihan poikki kohti Malachain tarhaa harppova Lauri kuuli auton oven käyvän. Mies jatkoi tarhalle saakka ja vilkaisi vasta sitten olkansa yli huomaten tutun hahmon tallin edustalla. Lauri heilautti tälle kättään, ennen kuin kääntyi muina miehinä avaamaan mustan orin tarhan porttia ja pyydystämään oria kiinni.

Heidi seurasi hetken Laurin liikehdintää Malachain tarhassa mietteliäänä. Nainen kuitenkin jatkoi matkaansa talliin sisälle ja löysi Viljamin tasoittamasta siivoamaansa karsinaa.
"Hei", Heidi tervehti saaden mieheltä reippaat huomenet takaisin.
"Kävikö Jeramy eilen ratsastamassa?" nainen jatkoi ja kuuli lähestyvät kavion kopseet. Jännitys kipristeli Heidin mahanpohjassa tämän pitäessä katseensa yhä Viljamin kasvoissa.
"Kävi se Zevin pikaisesti, mutta ei muita", mies osasi kertoa.
"Vai niin. Kiitos", brunette huokaisi ja kääntyi juuri samalla ympäri, kun Lauri käveli tallin ovista sisään Malachain kanssa.

Siniset silmät tutkivat tummien silmien katsetta, epämääräisen hymyn viipyillessä Heidin kasvoilla.
"Huomenta", nainen tervehti tietämättä mitä tehdä sen jälkeen.
“Huomenta”, Lauri vastasi neutraali hymy kasvoillaan. Mies tunsi outoa epämukavuutta, koska ei tiennyt, odottiko Heidi häneltä erilaista käytöstä. Tallissa, Viljamin työskennellessä muutaman hassun karsinan päässä, kaikki muu kuin neutraali tuntui joka tapauksessa kielletyltä.
“Ajattelin käydä tämän kanssa vain kaikki askellajit läpi”, Lauri totesi kiinnittäessään Malachain hoitopaikalle. “Toisaalta voisi vaikka juoksuttaakin.”
Ääneen sanottu, sillä hetkellä mieleen juolahtanut ajatus tuntui Laurista houkuttelevalta, koska mies ei ollut nähnyt oria hetkeen liikkumassa omin silmin. Jeramy ei koskenut Malachaihin, eikä Lauri juoksuttanut liinassa nollasta sataan kiihtyvää oria kovin usein. Nyt ori oli kuitenkin liikkunut sen verran säännöllisesti ja päässyt purkamaan energioitaan esteillä, että juoksuttaminen voisi jopa onnistua.

"Mmh, tee miten parhaaksi näet. Juoksutus varmasti tekisi sille ihan hyvää", Heidi vastasi hymyillen ja seurasi Malachain asettumista hoitopaikalle.
Lyhyen ajatustauon aikana nainen mietti seuraavaa ehdotustaan.
"Onko sulla miten kiire tänään?" brunette kysyi lopulta ja seisoi pienen matkan päässä Laurista ja hevosestaan. Tuntui omituiselta vain olla siinä, mutta Jessen puheet isyydestä ja huhupuheista möyrivät naisen mielessä. Hän ei halunnut väkipakolla tukea niitä ajatuksia teoillaan, vaikka miehen koskettaminen houkutteli suunnattoman paljon.

Lauri oli vain nyökkäillyt Heidin myöntävälle vastaukselle, mutta kääntyi vilkaisemaan naista tämän kysymyksen myötä.
“Täytyy lähteä iltapäivällä ratsuttamaan pari nuorta, mutta ei tässä vielä mikään hengenhätä ole”, tallille aikaisin suunnannut mies vastasi. “Kuinka niin?”
Lauri valui kohti satulahuonetta hakeakseen Malachain harjat ja juoksutusvermeet ja viipyili askeleissaan odottaen Heidin jatkavan puhettaan.

"No oikeastaan sitä vain, että haluaisitkohan mennä Valerolla tänään? Jeramy on mennyt sillä viimeksi maanantaina, se kaipaisi liikuntaa", nainen selvensi ja nytkähti liikkeelle kävelläkseen Laurin perässä satulahuoneelle. Hän jäi pitämään toiselle ovea auki ja mietti miten vaivaannuttavalta kaikki tuntui.
"Näkisin samalla miten vahva sun kouluosaaminen on", Heidi lisäsi pienen virneen noustessa tämän kasvoille.
"Jos siis ehdit ja haluat."

Lauri kuunteli Heidin puhetta keräillessään tarvitsemansa varusteet satulahuoneesta. Mieheltä meni hetki yhdistää nimi ja hevonen, mutta uskoi osuneensa oikeassaan muistaessaan Heidin tummanrautiaan orin.
“Entä jos olen pahastikin ruosteessa?” Lauri hymähti vilkaisten brunettea pienesti virnistäen. Se tuntui helpolta ottaen huomioon, kuinka kaksikon välit tuntuivat väärällä tapaa jännittyneiltä.
“Mutta kyllähän minulla aikaa nyt olisi, kun Vargas saa pitää vapaan”, mies jatkoi valmiina palaamaan Malachain luo.

Heidi kallisti päätään toisen puhuessa taitojensa ruostemäärästä.
"Sitten pääsen takomaan ruosteet irti", brunette vastasi ja katsoi varusteiden kanssa seisovaa Lauria.
"Voin laittaa sen kuntoon sillä välin, kun juoksutat Malachain", Heidi lupasi pidellen edelleen ovea auki toiselle. Hän halusi nähdä mitä mies tekisi joutuessaan kävelemään ohitseen oviaukossa. Mieli palasi välittömästi kuumottavaan tunteeseen, johon vaipuminen oli tuntunut liian hyvältä vain muutama yö sitten.
“Sovittu”, Lauri murahti huvittuneena ja tarkensi katseensa Heidin kasvoihin ohittaessaan naisen. Mitähän bruneten mielessä liikkui? Lauri ei kuitenkaan halunnut jäädä analysoimaan sitä oviaukkoon, vaan harppoi takaisin hoitopaikalle ja alkoi sukia Malachaita läpi. Musta ori näytti happamalta, koska sen aamurauhaa oli rikottu julkeasti.

Malachai liikkui liinan päässä mukavan rennosti eikä orilla tuntunut olevan suurempaa halua riehua. Lauri oli jättänyt sivuohjat löysälle, koska halusi Malachain liikkuvan niin laajasti kuin liinan päässä oli mahdollista. Tummat silmät seurasivat orin ilmeitä odottaen pyrähdystä, jota ei kuitenkaan tullut.

Heidi harjasi Valeron kiiltävän karvapeitteen läpi verkkaiseen tahtiin. Ori oli puhdas eikä kaivannut kuin pintapuolisen läpikäynnin pehmeällä luonnonharjalla. Nainen tuijotti hetken tummanrautiaan jalkoja ja kädessään olevaa pinteliä, vaihtoi ne valkoisiin koulusuojiin päätään pudistaen. Hänestä ei ollut enää pintelöimään neljää jalkaa sen mahan kanssa.
Koulusuojien lisäksi Heidi laittoi orin etujalkoihin karvareunaiset putsit. Satulan nostaminen valkoisen satulahuovan päälle oli aavistuksen hankalaa, mutta onneksi Valero ei ollut kovin korkea ja seisoi paikoillaan.
"Pää alas", Heidi mumahti tummanrautiaan nostaessa päänsä kuullessaan ääniä ulkoa. Nainen sai pujotettua kankisuitset orin päähän ja heilautti nivelohjan tämän kaulalta pois.

"Tule vain", brunette sanoi ja naksautti kieltään, Valero lähti seuraamaan omistajaansa kohti kenttää. Liinan päässä laukkaava Malachai huomasi toisen orin heti ja tuntui kasvavan kymmenen senttiä korkeutta.
"Joo joo", Lauri puuskahti mustan orin machoilulle ja hillitsi sen menon raviin. Malachain askel oli ilmava, kun ori asettui ravaamaan ympyrälle kuikuillen jatkuvasti Valeron suuntaan.

"No niin", Lauri mutisi vietyään Malachain talliin, jossa Viljami oli ottanut sen hoidettavakseen ja vaihdettuaan ratsastuskamppeet ylleen. Mies hymyili mietteliäänä ottaessaan ohjat Heidiltä, joka oli kävelyttänyt Valeroa urheasti.
"Tästä voi tulla mielenkiintoista", Lauri mutisi puoliksi itsekseen noustessaan tummanrautiaan satulaan. Mies oli ratsastanut viime aikaina asiakkaidensa raakoja hevosia, joten kontrasti korkean tason kouluhevoseen olisi suuri.

Heidi hymyili ja tarkisti samalla, että Valeron satulan vyö oli tarpeeksi kireällä.
“Onko jalustimet sopivat? Näyttävät ainakin siltä”, nainen kysyi ja vaivoin sai pidettyä kätensä irti toisen jalasta seistessään ratsukon vierellä, katse ylös kohdistettuna.
"On", Lauri mutisi, vaikka koulusatulan jalustimet tuntuivat extrapitkiltä. Mies keräsi ohjat paremmin käsiinsä jättäen kankiohjan löysälle ja kääntyi vielä katsomaan Heidiä.
"Viime hetken vinkkejä?" Lauri virnisti.
“Se on tosi herkkä istunnalle, mitä vähemmän teet käsillä ja jaloilla, sen paremmin se kulkee. Mutta eipä oikeastaan sitä enempää. Ravissa sitä voi joutua alkuun pyytämään vähän enemmän eteen, ettei jää ravaamaan paikalleen”, nainen kertoi ja astui sitten hieman syrjempään antaakseen ratsukolle tilaa edetä.

“Huutelen ohjeita sitten, kun on tarve. Kysy jos joku asia askarruttaa”, Heidi sanoi vielä hymyillen.
"Mmh", Lauri mumahti ja pysyi vaiti, vaikka miehen mielessä pyöri monikin kysymys. Ne eivät kuitenkaan liittyneet Valeroon, joka lähti liikkeelle keinuvin askelin. Tummien silmien mietteliäs katse viipyi vielä hetken Heidissä, ennen kuin Lauri kohdisti täyden huomionsa ratsuunsa, jota alkoi asetella vuoroin molempiin suuntiin pidemmällä kaulalla.

Valero oli miellyttävä ratsastaa, sen Lauri huomasi alusta asti. Ori oli alkuun hieman hidas pohkeelle ravissa, mutta pienen työstämisen jälkeen liike alkoi suuntautua enemmän eteen. Sitä myötä kun ravi parani, Lauri kokosi ohjia ja työsti Valeroa volteilla ja väistöillä kunnolla avuille.
Heidi seurasi ratsukon työskentelyä. Hän näki pieniä kehitysmahdollisuuksia siellä täällä, mainitsi niistä aina välillä, mutta suuremmaksi osaksi seurasi vain hiljaa kentän laidalta. Nainen yritti olla katsomatta liian tiiviisti Laurin kasvoja, sillä nyt piti keskittyä kokonaisuuteen ja hevoseen toisen alla.

“Hyvinhän sä osaat sitä ajaa”, Heidi kommentoi ja hymyili aavistuksen.

“Jeramy on valittanut, että se puree herkästi kiinni vasemmalla puolella, mutta ihan suoralta se sun alla näyttää. Miltä se tuntuu sun mielestä?”
Nainen ei odottanut, että kukaan hänen kouluhevosiaan ratsastava osaisi aivan täysin niiden tasoilla ratsastaa, eikä nytkään odottanut Laurilta mitään Grand Prix tason ratsastusta. Valero oli jo kilpailunsa kilpaillut ja Zevi saisi paluun arkeen kunhan hän itse pääsisi orin selkään.
"Joo, vaati se vähän enemmän työstöä sieltä", Lauri kommentoi ja kokeili tuntuman hellittämistä. Valero ei rojahtanut etupainoiseksi tai tuntunut muutenkaan painavan kädelle, eli mies oli saanut orin jo kohtalaisen hyväksi.
"Täytyy jumpata", Lauri totesi ja nosti väistön jälkeen rennon verryttelylaukan, jääden suurelle keskiympyrälle. Mies vaihtoi asetusta puolen ympyrän välein, vaihtoi suunnan suhteellisen mallikelpoisella vaihdolla ja jatkoi työstämistä toiseenkin suuntaan. Kun Valero alkoi tuntua vertyneeltä, Lauri suoristi orin uralle ja pyysi sitä kevyesti eteen.

"Liikettä tältä löytyy", Lauri huomautti, kun Valero esitti vaivattomasti keskilaukkaa ja tuli kulmassa nopeasti kiinni pelkän istunnan pidätteestä. Ori olisi laukannut vaikka paikoillaan, mutta Lauri päästi Valeron taas kohti keskilaukkaa kentän toisella pitkällä sivulla.
Heidiä hymyilytti vähän enemmän.
“Se on voittanut mun kanssa 14 Grand Prix luokkaa, mä tiedän”, nainen vastasi ja virnisti hieman. Sinisten silmien katse tiivistyi tämän keskittyessä ratsukon suorittamaan keskilaukkaan.
“Päästä sitä vähän vielä lisää etenemään, niin se esittää keskilaukan kunnolla. Tosta saisi radalla seiskan”, Heidi kertoi ja kallisti aavistuksen päätään.
“Käsi tasaisemmaksi, jalka on tällä hetkellä hyvä. Pidä tuo rytmi”, brunette ohjeisti hyväntuulisesti hymyillen, käsi leväten rentona raskausvatsan päällä.
“Muuten sä näytät kyllä erittäin hyvältä sen selässä”, nainen lisäsi ja seurasi tarkasti Laurin kasvoja. Muuttuiko niissä mikään?

"Niinköhän", Lauri murahti huvittuneena. Mies oli kuunnellut Heidin ohjeita hiljaa, kohotellen kulmiaan vasta viimeiselle kommentille. Mustien hanskojen verhoamat sormet herkuttelivat ohjastuntumalla, kun Lauri keskittyi korjaamaan kätensä asentoa ja ylläpitämään samalla Valeron laukan rytmiä. Mies käänsi orin kulmasta lävistäjälle ja pyysi Heidin ohjeistamana Valeroa rohkeammin eteen. Tummanrautias tuntui liitävän lävistäjän läpi, eikä keskilaukka tuntunut millään tapaa haastavalta: sen kuin antoi ratsulle luvan venyttää askeltaan.

Laukan jälkeen Lauri jäi työstämään Valeroa harjoitusravissa. Miehen täytyi pitää keskivartalonsa paketissa istuakseen vakaana orin näyttävässä ravissa. Heidi seurasi ratsukon työskentelyä ja antoi Laurille työrauhan, kommentoiden vain aina välillä jotain hevoseen liittyvää. Mies ratsasti loppupuolella Valeroa jo huomattavasti rohkeammin, saaden orin näyttämään ryhdikkäältä ja lennokkaalta. Brunette elätteli toiveita, että Lauri saisi ehkä jonkinlaisia lisäideoita Vargasin selkään siirrettäväksi, mikäli sellaisia löysi kouluhevosen selässä.

"No oliko kivaa?" Heidi kysyi, kun mies siirsi tummanrautiaan vihdoin loppuravien jälkeen pitkään käyntiaskeleeseen.
"Kiva on turhauttava termi", Lauri puuskahti puolikas hymy kasvoillaan. Mies oli pitänyt orista, muttei silti olisi vaihtanut omaansa siihen. Vaikka kouluratsastus oli kaiken perusta esteillä, Lauri piti Vargasista, jonka kanssa hän saattoi kilpailla kenttää.
"Mutta joo, varsin silmiä avaavaa", Lauri jatkoi pitäen katseensa Heidin sinisissä silmissä. Valeron satulassa mies oli kokenut montakin sellaista asiaa, jotka halusi siirtää tekemiseensä Vargasin kanssa.

"Kiitos ratsun lainasta. Taas", Lauri virnisti laskeuduttuaan satulasta. Mies löysäsi Valeron satulavyön ja avasi kankien ketjun taputtaen oria sitten vielä toistamiseen kaulalle.

Heidi asteli tummanrautiaan hevosen luokse verkkaiseen tahtiin, hymy pysytellen huulillaan.
“Olkaa oikein hyvät, vaikka mun tässä pitäisi sua kiittää. Hevoset saa liikuntaa silloinkin, kun Jeramy kiukuttelee”, nainen vastasi ja silitti aavistuksen hionneen orin valtavaa läsiä. Katse kääntyi Valeron vaaleanruskeista silmistä huomattavasti tummempiin puolivahingossa.
Brunette olisi halunnut keskustella asioista, joista heidän pitäisi keskustella, sillä olivathan he kaksi aikuista ihmistä. Tallipiha oli tyhjä ja he seisoivat keskellä avointa tilaa, mutta silti ympäristö tuntui liian yleiseltä paikalta.

“Onko sulla..” Heidi aloitti ja sulki sitten suunsa. Jokainen mielessä muodostunut lause tuntui vääränlaiselta. Hän ei tiennyt oliko lupa koskettaa koskenut vain sitä yhtä iltaa. Siniset silmät tutkivat Laurin kasvoja yhä hakien oikeita sanoja.
"Mitä?" Lauri hymähti huvittuneen kysyvästi. Mies yritti lukea Heidin kasvoja päättääkseen, oliko sinisten silmien katse enemmän utelias, hämmentynyt vai ujo.

“Kadutko sä?” Heidi kysyi pitäen katseensa tiiviisti Laurin silmissä. Hän yritti olla näyttämättä sisällään kiemurtelevaa epävarmuutta, joka odotti toisen vastausta varmana päätöksestä. Varovainen hymy kävi Laurin kasvoilla, kun mies jatkoi Heidin ilmeiden tarkkailua. Laurin vierellä seisova Valero yritti kihnuttaa turpaansa miehen käsivarteen, mutta tämä blokkasi orin yrityksen tottuneesti.
"Mitä tarkalleen ottaen?" Lauri hymähti kallistaen aavistuksen päätään.

Nainen hengähti syvään, tietämättä oikein täysin itsekään mihin oli keskustelua johdattelemassa. Sitä, että suutelit. Sitä, että annoit mun nukahtaa sun kainaloosi.
“Maailmanmestaruushuumaa. Meitä.”

Heidi yllättyi miten arkiselta se kaikki kuulosti hänen korvissaan. Tunsi yhä mahanpohjassaan asioita, joita vain Laurin läsnäolo aiheutti.
“Jesse sanoi, että joku Auburnissa oli epäillyt, että lapsi on sun. Se ei ollut sanonut, ettei se ole. Epäili itsekin, että olenko mä valehdellut sille koko tän ajan”, naisen ääni ei ollut vihainen, ei katkera, mutta ei myöskään pahoitteleva. Hän halusi olla rehellinen, sillä jos Lauri halusi pysyä mukana, totuuden kertominen oli kaikista teistä paras, vaikka ei todellakaan se helpoin.

Lauri huokaisi äänettömästi. Mies oli valmistautunut vastaamaan maailmanmestaruushuumaan ja meihin, mutta olikin saanut kuulla jotain niin absurdia, ettei ollut enää ollenkaan varma, oliko kuullut Heidin sanat oikein.
"Vai niin", Lauri rykäisi hymyttömänä. Auburnissa oli siis käynyt juuri niin kuin Lauri oli pelännyt: ihmiset olivat alkaneet puhua valmentajasta.
"Sepäs on ihan helvetin kivaa", mies naurahti väkinäisesti ja hieraisi ohimoaan. Hetken Laurin teki mieli manata tilannetta enemmänkin, mutta tummien silmien katse kävi Heidin kasvoissa ja keskeytti turhautuneet ajatukset.
"Sori", mies ähkäisi. "Et sinäkään varmaan tällaista toivonut."
Laurin katse oli pahoitteleva, kun mies katsoi Heidiä ja mietti, kuinka moni kallalainen luuli Lauria bruneten lapsen isäksi.

Heidi puri alahuultaan ja piti kasvonsa mahdollisimman peruslukemilla Laurin sanojen ajan. Nainen nyökkäsi varovasti ja hengitti syvään.
“Mä en pidä siitä, kun mun asioita puidaan kylillä. Vielä vähemmän siitä, miten Jesse hoiti sen tilanteen, keskustelin sen jo läpi Jessen kanssa. Mutta susta mä pidän silti yhä, vaikka en mä toivoisi, että joudut sen takia kestämään mitään juoruilua.”

Brunette laski katseensa vain hetkeksi, jotta sai selvitettyä ajatuksiaan edes vähän. Tummien silmien katse häiritsi ajatustyötä paljon.
“Mä ymmärrän kyllä, jos haluat, että me ollaan vain...kavereita tästä lähtien”, Heidi nosti katseensa takaisin Laurin silmiin ja yritti tasoittaa rintakehässään hakkaavaa sydäntä.

Lauria hymyilytti. Mies ei kuitenkaan antanut hymyn päästä kasvoilleen vielä, sillä ei halunnut hämmentää Heidiä. Laurin täytyi saada pieni hetki ajatustensa selventämiseksi. Niitä oli muutama, sillä ensinnäkin Heidi oli sanonut sen taas: susta mä pidän silti yhä. Jos haluat, että me ollaan vain kavereita. Kuinka brunette ehtikin aina askeleen edelle?

“Heidi”, Lauri sanoi ääni vakaana, suupieli väkisinkin hymyyn nousten. “Kyllä minä juorut kestän.”
Se oli nyt pois päiväjärjestyksestä, mutta mitä kaveriehdotukseen kuului sanoa? Lauri tunnisti itsessään sen pienen muutoksen, jonka vuoksi mies olisi toisenlaisessa tilanteessa tehnyt selväksi, kuinka kaveripuheet saisi heittää romukoppaan. Nyt Lauri kuitenkin varoi, koska Heidi oli hetki sitten sanonut ääneen Jessen nimen - sen miehen, jonka aiheuttaman raskauden vuoksi Laurin oli varottava.

Valero seurasi esimerkkiä, kun Lauri astui askeleen lähemmäs Heidiä. Miehen silmät seikkailivat sinisessä silmäparissa, eikä mies voinut vastustaa kiusausta kietoa ohjista vapaan kätensä sormia bruneten käsivarren ympärille sanojensa vakuudeksi.
“Jos mietitään sitä kaveriasiaa myöhemmin?” Lauri ehdotti katsoen Heidiä kulmiensa alta hymy kasvoillaan viipyen.

Heidi tuijotti tummanruskeita silmiä, tutki niiden katseesta, yritti löytää pienimmänkin valheen jäljen niistä. Nainen ei löytänyt katseesta katumusta, ei epävarmuutta ja tunsi kasvojensa sulavan hymyyn.
“Hyvä”, brunette vastasi nauttien toisen otteen varmuudesta.
“Mutta ehkä silti parempi, että pidetään tämä…” sinisten silmien katse siirtyi toisen käteen ja Heidi hipaisi toisen kämmenselkää omilla sormillaan. Sellainen kosketus tuntui luvattoman hyvältä.
“...meidän välisenä, eikö?” Nainen tutki toisen silmiä ja hymyili varsin tyytyväisen näköisenä. Hän tunsi olonsa onnelliseksi siinä hetkessä kaikesta huolimatta.

Lauri tunsi helpotuksen sisällään, kun Heidi oli samoilla linjoilla - tai niin mies ainakin bruneten ilmeistä ja eleistä tulkitsi.
“Sopii”, Lauri vastasi siristäen nopeasti silmiään, ennen kuin käänsi katseensa tallin suunnalle havaittuaan liikettä sen edessä. Miehen käsi laskeutui Heidin käsivarrelta, kun Lauri naksautti kieltään Valerolle, soi sen omistajalle vielä nopean hymyn ja lähti muina miehinä kohti tallia, josta ulos kävellyt Viljami ei ollut tajunnut mitään.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : Amanda
Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 362

http://jinnila.altervista.org/vargas.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa