Kamin päiväkirja

Siirry alas

Kamin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 08.01.19 21:18

Kamin päiväkirja

Rosengårds Kamila, "Kami" | musta fwb-tamma | omat sivut
Omistaja: Isabella Sokka | Hoitajaa ei oteta


_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 744

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 08.01.19 21:23


// Otteet/ tarinat sijoittuvat Rosengårdin kartanolle ja ne on julkaistu aiemmin
Isabellan spinn-off päiväkirjassa. //

Hevosnäytöt  
Perjantai, 28.9.2018

Viimeinen tamma oli musta. Taas Jusu uskaltautui kommentoimaan pikaisesti – olin ennenkin huomannut, että nainen oli hevosista puhuessaan rohkeimmillaan. Selvästi myös välit isään olivat hyvät.
”Kamilan emä Karro on Alexanderin entinen ykköskisaratsu”, Jusu kertoi, mikä tavallaan selitti taas astetta ryhdikkäämpää ratsastusta. Vaikka no, oikeasti erot Alexanderin olemuksessa olivat hyvin minimaalisia. Ehkä jopa kuvittelin.

”Karron 5-vuotias poika Mirro on jäänyt meille, ruuna hyppää aivan mielettömän hyvin. Myös Kamilalla on hyppykyky kohdallaan. Se saattaa näyttää vähän rumalta ankanpoikaselta, mutta hypätessään se loistaa”, Arne vakuutteli. ”Kamilan isä on Suomessa yhden kauden astunut holstainerori Cool Vibes, ja sen emänisä De Hero ja emänemä Rosengårds Keela taas asuvat yhä meillä. Näet nekin halutessasi.”

Katselin tammaa nyökytellen, vaikken ollut ihan samaa mieltä Arnen kanssa, rumuudesta siis. Minusta se oli nimenomaan todella kaunis pölyisen mustassa värityksessään. Aavistuksen kyömyssä päässä oli jotakin arvokasta. Kahden muun tamman tavoin Kamilakin oli nuori, mutta silti selkeästi rohkea. Sen askeleet eivät ehkä olleet kauniita, mutta toimivia. Takaosassa oli jo havaittavaa lihasta.

Tuijottaessani mustan nuoren tamman tasaista siirtymistä laukasta kevyeen loppuraviin totesin joutuneeni vaikeuksiin. Olin pitänyt jokaisesta, vaikka minun oli ollut tarkoitus rajata yksi tammoista edes ajatuksen tasolla pois.

Koeratsastus
Sunnuntai, 30.9.2018

Heräsin varhain ja aloitin Ankan lyhyellä puunaamisella, kunnes se vietiin jonkin neuvokkaan ja sinnikkään työntekijän toimesta tarhaan. Halusin Ankan näyttävän siistiltä, vaikka kimo saisi pitää tänään vapaapäivän. Sitten siirryin Kamilaan.

Tamma oli karsinassa suloinen, sellainen harmiton. Käsiteltävyys oli taas kerran erinomaista, ja väistämättä ajauduin miettimään omaa kasvatustyötämme. Minun pitäisi olla jatkossa tiukempi Amandan ajatusten suhteen, jotta Kalla-varsat eivät tulisi tunnetuiksi liian vaikeina. Luonnekasvatus oli ehkä huomaamatonta, kun se onnistui, mutta erittäin silmiinpistävää epäonnistuessaan ja siksi ehdottoman tärkeää. Suomen kokoisessa maassa ei lopultakaan ollut tarpeeksi Amandan tyylisiä taitavia ratsastajia, jotka kestivät GP-tasoiselta ratsulta millaista käytöstä tahansa.

Myös Kamila oli ratsuna hirveän ihana nuori. Se oli vaivaton ratsastaa ja hypätessään tamma loisti.

Estekilpailuharjoitus
Keskiviikko, 3.10.2018

Viimeinkin koitti keskiviikko. Viimeinen leiripäivä. Viimeinen päivä tähtäimessä ja viimeinen yö vieraassa sängyssä. Vielä oli kuitenkin edessä kilpailuharjoitus, ja viikonloppuna tiedossa Kalla Cup. Kuinka vanhaksi ja henkisesti heikoksi olinkaan tullut? Toivottavasti kyse oli vain murhastressistä (hah), sillä muutoin tämä oli säälittävää.  

Ratsastin kilpailuharjoituksen Kamilla (olin alkanut kutsua Kamilaa mielessäni Kamiksi). Nuorelle tammalle pystytetyt esteet olivat noin 90 cm ja hyppäsin sillä ensimmäistä kertaa kokonaisen radan. Oli kuumottavaa suorittaa, sillä tunsin koko Rosengårdin perheen silmät selässäni, omista valmennettavistani puhumattakaan. Alexanderin suosikki, niinhän tästä oli sanottu. Ja sekin tyyppi oli ammattiesteratsastaja kansainvälisellä tasolla – ei siis paineita Isabella, ei paineita.

Lopullinen sijoituksemme leiriläisten joukossa oli auttamattomasti huono. Olimme seitsemänsiä kymmenestä, ei siis palkintosija lainkaan. Emme päässeet uusintaan, sillä perusradalta putosi puomi. Myös Matildalle kävi samoin, mutta tämä oli Zelian kanssa meitä (huomattavasti) nopeampi. Silti olin salaa tyytyväinen. Kami oli ollut luottavainen, enkä ollut yrittänytkään ratsastaa aikaa vastaan. Olin keskittynyt voiton sijaan siistiin ja hevosystävälliseen ratsastukseen, josta Arne antoikin muutaman rehellisenkuuloisen kehun. Olin ylipäätään keskittynyt, mikä ei tosiaankaan ollut leiriviikkoani suuremmassa mittakaavassa kuvaava sana.

“Oli ammattitaitoinen ratkaisu ratsastaa rauhallinen perusrata ja jättää nuorelle hevoselle tilaa ja aikaa”, Arne totesi viisaasti ja ilahduin todella.
”Olen tainnut päättää”, sanoin osaamatta kiittää sen kummemmin. Annoin Kamille pitkät ohjat ja siirsin jalkani eteen. Arne löysäsi puolestani tamman satulavyötä muutaman reiän.
”Taidat valita Kamilan”, Arne totesi, ja nyökkäsin.
”Jep. Siinä on jotakin.”
”Se on varmasti hyvä päätös. Teidän yhteistyönne näyttää toimivalta, mitä nyt näin lyhyessä ajassa pystyy sanomaan. Ja osaahan se hypätä, vaikka onkin vähän... tämännäköinen”, mies totesi ruotsalaisella äänenpainollaan ja rapsutteli Kamin kuperaa päätä ja hassun harmahtavaa, mukamas mustaa karvaa.
”Höh eikä. Haluan ostaa sen juuri siksi. Se on kaunis, Kamila on hirveän kaunis”, sanoin päättäväisesti ja silitin hellästi sen höyryävää kaulaa.

Arne ei väittänyt vastaan, vaan kasvoilla saattoi jopa viivähtää hyväksyvä hymy. Perusteeni ei ehkä ollut kaikista ammattimaisin vaan ennemminkin hölmön tunteellinen, mutta Arne ei arvostellut sitä. Jollakin tavalla minun vain täytyi tehdä päätös kahden yhtä kivan hevosen välillä, ja juuri nyt se oli tämä.

Arne väistyi Kamin tieltä ja siirtyi onnittelemaan hienon radan ratsastanutta Rasmusta. Tulin vilkaisseeksi katsomossa yllättäen yhä seisovaa Alexanderia. Ilme nuoren miehen kasvoilla oli tutkimaton. En osannut aavistaa ollenkaan, mitä mieltä se suosikkinuorensa ostosta oikein oli. Tai että oliko mies ollenkaan sellainen tunteellinen, hevosiin kiintyvää sorttia.
Todennäköisesti ei, mutta eihän sitä koskaan tiennyt.

Hoidin Kamin huolellisesti kilpailuharjoituksen jälkeen. Olo oli ihanan seesteinen, päätös oli vihdoin tehty. Tosin, vielä Kamila ei pääsisi mukanani Auburniin. Jos olin rouva Rosengårdista jotakin oppinut, niin ainakin sen, että tämä oli tarvittaessa häikäilemätön.

En epäillyt tamman terveyttä hetkeäkään, mutta en ollut myöskään sinisilmäinen. Minulla ei ollut yksinkertaisesti varaa olla. Susanne Rosengårdista oli muutenkin tullut silmissäni vihonviimeinen ihminen, jolta menisin ostamaan sian säkissä. Kamila pääsisi ennen sitovaa kauppakirjaa useisiin tutkimuksiin ja kuvauksiin. En jättäisi tammasta senttiäkään kuvaamatta ja kysyisin useamman asiantuntevan eläinlääkärin lausunnot. Vasta sitten, joskus tulosten varmistuttua, tamma matkaisi kotiin.  


_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 744

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

II

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 22.01.19 19:13

Oma Kamila
Gullö, 18.1.2019

Henrik Strand. Harmaasilmäisenä ja hirvittävän hyväkroppaisena (tai sellaiseksi sen muistelin), seisoi suoraan edessäni. Silmäilin sitä unenomaisen jumituksen vallassa ja annoin katseen vaeltaa miehen talvivaatteisiin harmillisesti piilotetussa vartalossa sekä poikamaisen söpön-seksikkäässä tukassa, joka tunki vaaleana esiin pipon alta.

Hymyilin miehelle valloittavasti ja lausuin kohteliaan tervehdyksen. Mutta se ei reagoinut. Henrik jätti flirtin täysin huomioimatta, eikä niin käynyt koskaan. Siis oikeasti, koskaan. Jopa Jusun veli, se komeanylpeä mutta harmillisen vähäpuheinen ja varmasti ällöttävän ujo kilparatsastaja (sekä kaukainen sukulaiseni), olisi ymmärtänyt yskän. Mutta Kamia ja Kamin emää aiemmin ratsastanut Alexander oli hävinnyt Ruotsiin, ja siksi Henrik oli ratsuttanut tammaa, minun tammaani, mistä olin alkuun ollut äärimmäisen iloinen.  

Juuri nyt minua ärsytti, eikä vain pienesti. Ihan tosissani tunsin, miten kehon lämpötila roihahti suoranaisen vihan ja mustasukkaisuuden voimasta. Henrik piteli käsissään riimunnarua, joka kytkeytyi Kamilan kauniiseen nahkariimuun. Mies katsoi tammaa tunteellisen haaveilevasti, mikä ärsytti, ärsytti, ärsytti. Mokomakin neitsytpoika oli mennyt kehittämään tunnesiteen minun tammaani.

Keräilin kuumentuneita tunteitani kasaan ja keskityin lähestymään Henrikiä kiltisti. Ei olisi pitänyt kiukustua tällä tavalla vain siksi, ettei Susannelle työskentelevä typerä kirkkopoika nähnyt tilaisuuttaan ratsastaa muutakin kuin tammaani. Ehkä sillä oli sitä paitsi joku yksinkertainen, liian kiltti ja kuorossa laulava tyttöystävä, enkä menettänyt mitään.

”Kiitos Kamin ratsastamisesta. Etenikö se yhtään?” kysyin väkinäisen lempeällä äänellä. Henrik ei havainnut äänensävyyn huonosti piilotettuja piikkejä, tietenkään. Sen kaltaisten ihmisten maailmassa musta ei ollut väri ja ruusut eivät koskaan nuupahtaneet, ja yhtäkkiä alkoi kuvottaa, että olin ylipäätään katsonut sitä sillä tavalla.
”Totta kai!” Henrik vastasi iloisesti. ”Tai siis, toki muutokset ovat hitaita, mutta kyllä sanoisin että se on edennyt. Ratsutin aika rauhaksiin, niin että yhtään takapakkia ei ole tullut. Hypyt jätin todella minimiin, mutta käsittely on ollut päivittäistä.”

Miehen silmät tuikahtivat viatonta lämpöä ja ääni oli kovin rauhallinen, sellainen perinteisen miellyttävä (joskaan en ollut ikinä mieltänyt sitä seksikkääksi! Ehkä olisi pitänyt arvata jo siitä).
”Hyvä”, totesin lyhyesti. Ärsyttävän asiantuntevaa, mutta juuri sitä mistä olin maksanutkin.

Olin kärsimätön ja tartuin Kamin riimunnaruun ehkä aavistuksen töykeästi. Henrik oli hetken hämmentynyt, mutta ymmärsi kuitenkin päästää irti. Tamma ei hetkahtanut lainkaan, mutta silitin silti lohduttavasti sen kaulan harmahtavaa karvaa. Muuten neito olikin Rosengårdin kartanolle etukäteen lähettämäni tallitoppaloimen ja muhkeiden kuljetussuojien peitossa.

”Tarvitsetko apua lastaamiseen?” Henrik kysyi kohteliaana, ja olisin kovasti halunnut kieltäytyä.
Päädyin kuitenkin huultani purren ottamaan avun vastaan, sillä tosiasiassa en ollut koskaan nähnyt Kamilaa lastaus- tai kuljetustilanteessa.

Rumankaunis ja topattu musta möykkyni, tuo tulevaisuuden estetähteni, lastautui kuitenkin esimerkillisesti. Olin tammasta hirveän ylpeä ja uskomattoman innoissani. Pakkanen yritti saada huulilleni kohoavan hymyn jäämään kasvoilleni pysyvästi, joten jouduin kiirehtimään lastaussillan sulkemisen kanssa. Säälitti jättää Kami traileriin yksin, vaikkei se vaikuttanutkaan ahdistuneelta.

Henrikistä oli apua ripeästi toteutuneessa operaatiossa ja outo, tuore vastenmielisyyteni miestä kohtaan hälveni ihan aavistuksen.
”Jasså. Vihdoin lähdössä kotiin?” jäätävä ääni lausui takaani, kun kopeloin trailerin lukkoja kohmeisin sormin. En olisi mielelläni kuullut juuri tuota ääntä, eikä lause lopultakaan tainnut olla kysymys. Tietenkään. Susanne ei ollut sokea eikä tietämätön kasvattiensa liikkeistä, joten tämä oli pelkkää kiusoittelua. Jääpuikon tökkimistä Sokan hupakon rintaa vasten, tai siltä rouva Rosengårdin puhe minussa aina tuntui.

”Kyllä.” Kohtelias sävy, jälleen pakotettu, mutta parempaan en pystynyt. Onneksi pistävät miinusasteet olivat turruttaneet posket ja todellakin jättäneet suupielet pysyväntuntuisesti ylöspäin.
”Suonet anteeksi, mutta minun täytyy mennä. Ettei Kami jäädy. Pakkasta on niin paljon”, selittelin kolkon ylpistyneeksi muuttuneella äänelläni. ”Kiitos Henrik... kiitos, Susanne.”

Volvoon istahdettuani päästin pitkän huokauksen, jonka kylmä pakkasilma teki huuruna näkyväksi. Helpotuksen tunne oli välitön. Vihdoin Kamila oli matkalla kotiin, eikä minun tarvinnut enää koskaan matkata tänne jäisen meren ympäröimälle kirotulle hevoskartanolle, jota piti otteessaan rautarouva Rosengård, tuo vahtaava vanha korppi. Olin saanut Susannen valtakunnasta enemmän kuin tarpeekseni, vaikka olikin myönnettävä, että hevosia ja lahjakkaita esteratsastajalapsia rouva kyllä osasi kasvattaa.

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 744

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kamin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 14.02.19 14:47

Krapulakuolema, joka ei onneksi johtanut kuolemaan
Yksityisvalmennus, 27.1.2019
@Lauri M. #merikantovalmentaa

Voihan väsymyspäänsärky. Tuntemuksen perusteella päättelin, että väsymys oli pahinta mitä saattoi keholleen tässä iässä antaa. Olin kyllä nukkunut jokseenkin hyvin, mutta aivan liian vähän aikaa. Viini oli tepsinyt unilääkkeenä suorastaan järisyttävän hyvin, minkä muistaisin kyllä. Herätys oli saatanasta, viini jumalilta. Niin sen oli oltava.

Suoritin aamutoimet poikkeuksellisen hitaasti ja kuumottelin samalla sitä, että Merikanto majoittui täällä. Samaan aikaan, vain muutamien seinien takana. Epäilemättä mies oli kuitenkin jo lähtenyt valmentamaan, ehkä yhtä väsyneenä kuin minäkin. Viivinperkelekin oli jäänyt yöksi, mutta häipynyt häiritsemästä kahvihetkeäni erittäin vikkelään, kun oli saanut luvan harjata ja talutella Ankkaa.

Kävelin talliin liioitellun hitaasti ja ryystin samalla vesipulloani tyhjiin. Okei, väsymyksen seassa saattoi olla viinipäänsärkyäkin. Tai ei saattanut, vaan oli. Eikä sen sortin särky tuntunut laantuvan, vaan kiihtyi. Tämän oli oltava joku ikäjuttu...

”Hei neitoseni, mammalla on pää vähän paljon kipeä. Mentäisikö tosi kiltisti tänään?” supatin Kamilalle saavutettuani ristiretkeltä tuntuneen matkan päätteeksi mustan tammani karsinan.
”Tarvitsetko buranaa?” vakava ääni kysyi ja sydämeni teki voltin kurkun kautta jonnekin, missä sen ei kuuluisi olla. Tykytys jäi päälle ja pelkäsin kuolevani sydämenpysähdykseen.
”En kai pelästyttänyt?” Penna-Benjamin kysyi sitten ja mulkaisin nuorta miestä erittäin pahasti.
”Mitäs luulisit?”
”Ilmeisesti... kyllä?”

En todellakaan alentunut vastaamaan, vaan siirryin irvistellen miehen ohi, aikeenani saavuttaa kaukaisuudessa siintävä satulahuone ja toivoa, ettei satulan kantaminen olisi ihan niin paha rasite sydänparalleni kuin miltä ajatus siitä nyt tuntui.

Mutta Penna seurasi. Ei ilkkuen, vaan rasittavan huolestunut katse vakavilla kasvoillaan.
”Anteeksi jos utelen, neiti Sokka, mutta onkohan tämä päänsärky tuota... itseaiheutettua? Siis tiedostaen, että tänään on sunnuntai ja toisinaan ihmisillä on tapana lauantaisin –”
”Kiitos, on kyllä”, sihautin ja koetin ottaa äkäisempiä askelia saavuttaakseni kohteeni.
”Ahaa. Siinä tapauksessa kannattanee varmaankin nesteyttää hyvin –”
”Kiitos, tiedän kyllä”, totesin kovenevalla äänellä heilutellen vesipulloani ilmassa. Viimeiset pisarat pullon pohjalla läiskyivät lasia vasten suorastaan ilkkuen.

Keräilin Kamin varusteita huterille käsivarsilleni, eikä maanvaiva ottanut poistuakseen.
”Saisinko mitenkään täyttää tuon pullon? Ja anna minun kantaa se”, Penna huolehti ja nappasi ripein liikkein satulan käsistäni (siis hyvä jos silmäni ehtivät seurata! Liikerata näytti noituudelta).
Olin aikeissa väittää vastaan, mutta toisaalta...
”Kiitos”, parahdin sittenkin. Penna avasi käytävältä satulatelineen ja laski Kamin estesatulan käsistään teatraalisen varovaisesti. Luulin krapula-asiaa loppuun käsitellyksi, mutta miten väärässä luuloni olivatkaan.
”Tuon sinulle pian ibuprofeenia tai parasetamolia, siis hetkinen! Nöyryyttävää, mutta minun täytyy mitä pikimmin googlata kumpi olikaan soveliampaa tuohon, hmm, vaivaan. Saanen myös huomauttaa, että kuntoilua ei todellakaan suositella sinun tilassasi, se voi olla suorastaan vaarallista –”

”Kiitos Benjamin, riittää!” huudahdin ja joko näin hallusinaatioita, tai sitten Penna teki kumarrusta muistuttavan eleen ennen pikaista poistumistaan googlen ja krapulamanauksen pariin. Käytävällä pyöri Märta, joka ilmeensä perusteella oli mahdollisesti kuullut ainakin osan saamastani ripityksestä.

Hemmetin Penna ja kiertoilmaukset – toivottavasti Märta ei käsittäisi väärin. Vaikka saattoihan oikeinkin käsittäminen olla nöyryyttävää, krapula kun ei ollut yleisesti kadehdittu tila. Hymyilin oudolle mutta tunnolliselle tytölle anteeksipyytävästi ja pujahdin karsinaan laittamaan Kamia vihdoinkin valmiiksi. Jostain kuului kolinaa, tallissa taisi olla Märtan ja minun lisäksi muitakin. Hemmetin, hemmetin Penna. Pitikö työnantajan tiloja voivotella niin kovaan ääneen??

***


Lauri Merikannon silmien alla säryt jäivät muiden tunteiden alle, ja ehkäpä Pennan toimittamissa pillereissäkin oli tehonsa. Yleensä en tykännyt turvautua lääkkeisiin, mutta valmennustilanteessa niilläkin oli paikkansa. Oli myös kummallista, että Lauri oli läsnä jo alkukäynneistä lähtien. Kummallista, kiusallista ja kutkuttavaa. Olimme keskustelleet oikeastaan koko yön. Hevosista, valmentajista, valmentamisesta, kansainvälisistä kilpailuista, ratsuttamisesta... Kaikenlaisesta viattomasta.

Silti punastus nousi poskille, kun mietin flirttailevia katseita ja nälkäisiä, mutta pikaisia kosketuksia. Irstaammat teot olivat olleet niin lähellä, että saatoin lukea myös Laurin kasvoilta jotain. Siis jotain enemmän verrattuna siihen, miten valmennettavia yleensä katsottiin.

Mutta mies oli valmentajana ammattilainen ja meillä oli yleisöä. Minäkin olin ratsastajana ammattilainen, vaikka hivenen huonossa hapessa olinkin. Noin alkuverryttelyn puolessa välissä tunsin, miten alkoholi aloitti poistumisensa ihon kautta. Hikoilu oli äärimmäisen epäseksikästä ja epämiellyttävää, mutta yhdellä vesipaussilla tuntemus meni ohitse. Penna juotti minua katsomon puolelta kuin maraton-urheilijaa ja Lauri antoi toimitukselle hiljaisen, kenties myötätuntoisen hyväksyntänsä (valmentaja itsekin joi merkillepantavan paljon vettä).

Kun pahin horkka meni vedellä ohitse, unohdin koko tilani ja keskityin vain Kamilaan. Koska kyse oli yksityisvalmennuksesta, Lauri ohjasi vain minua. Se teki ohjeiden seuraamisesta erityisen helppoa, sillä niitä tuli jatkuvasti. Harvinaista kyllä, minun ei tehnyt edes mieli väittää vastaan. Ei kertaakaan! Ehkä viinisärkyratsastuksessa oli siis pienehköt etunsa.
 
Olin osannut esittää toiveeni valmennuksen suhteen varsin epämääräisesti, mutta Lauri oli silti saanut ajatuksesta erittäin hyvin kiinni. Kami tuntui vielä jokseenkin vieraalta, mutta samaan aikaan kovin sopivalta. Se liikkui ihanan tasapainoisesti läpi valmennuksen ja antoi parhaansa, vaikka ratsastaja hengitti paikoin varsin raskaasti. Alkuverryttelyssä väistätimme takaosaa vuoroin ulos ja vuoroin sisään pääty-ympyrällä, mikä kieltämättä auttoi löytämään sopivan taivutuksen ja toisaalta myös suoruuden.

Laurin sanoman mukaan Kamin takaosa aktivoitui väistöissä hyvin, mutta totta puhuakseni en ollut terävimmässä tilassani aistimaan sitä. Kami oli selästä vielä hieman outo, siis sellainen ei-tuttu, enkä osannut tuntea sen askeleita vielä täydellisesti. Jatkoimme takaosan työstämistä tarkalla kulmatyöskentelyllä ja kokoamisella, ja pääsin ihanaan flow-tilaan muista tiloistani huolimatta. Keskittymiseni oli pelkästään tammassa ja aistit tuntuivat terävöityvän hetki hetkeltä.

Välikäynnit rikkoivat flowni, mutta muutoin ne olivat varsin tarpeelliset. Nestevajaus oli päässyt taas päälle ja krapulassa alkoi uusi vaihe. Halusin syödä helvetillisen kasan vesipitoisia hedelmiä ja käpertyä päiväunille. Tai vaihtoehtoisesti: olisipa Penna ymmärtänyt tuoda toiseen pulloon ihan pienen tipan jotakin loiventavaa, niin loppuvalmennus olisi sujunut lennokkaammin.

Laukassa Lauri laittoi minut tekemään nostoja. Vuoroin käynnistä, vuoroin ravista. Itse tehtävä ja nostoihin vaadittavat avut tulivat vaivattomasti lihasmuistista, vaan varsinainen aivoilla käytetty muisti pätki. Jouduin valitettavasti pinnistelemään muistaakseni oliko edellinen nosto tehty käynnistä vai ravista. Säälittävää.

Vaan kaiken hyvän lisäksi myös kärsimys loppuu aikanaan. Loppuravi oli samanaikaisesti helpottavaa ja tuskaista. Lauri kehui Kamia, muttei varsinaisesti minua. Eikä tämä kyllä mikään kaikista vahvin suoritus ollutkaan, mutta olosuhteisiin nähden hyvä. Kami oli hyvä.

Hymyilin Merikannolle tuskaisen viettelevästi, mikä käytännössä tarkoitti ei-lainkaan-viettelevää lopputulosta. Oli pakko hymy-irvistää myös yleisössä istuvalle Pennalle, joka näytti varovaisen iloisesti peukkua. Voi olla, että ilman oikeanlaista lääkettä valmennukseni olisi käynyt ohraisesti – kumpaa vaikuttavaa ainetta pilleri sitten olikaan ollut. Toisen perijättären kirjaimellinen krapulakuolema ei oikein sopisi hohtoomme. Penna ”Dictionary” Vaanilan mukaan sellainen oli aivan täysin mahdollista kovan rasituksen seurauksena, enkä epäillyt hetkeäkään.

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 744

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kamin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 14.02.19 16:45

"Kyllä esteratsastajatkin voivat ratsastaa"
Kouluvalmennus 1/2 (tutustuminen), 9.2.2019 @Daniel S.
Susinevan valmennusviikonloppu #susinevapiiskaa #fiftyshadesofdaniel

Aihe: Susineva alkaa kutsua sinulla väärällä nimellä, etkä kehtaa korjata.
Tyydytkö kohtaloosi koko viikonlopun ajan?

Daniel Susineva oli merkillinen mies. Ihmisenä vähän niin kuin minäkin: kuivakka, mutta salaa kyllä varsin huumorintajuinen. Valmentajana Susineva oli omaa luokkaansa. Koska tuo luokka oli korkea ja laji väärä, en todellakaan ilmoittautunut miehen valmennuksiin kouluratsullani. Minalta saattoi jo vaatia piffit ja paffit sekä niiden väliset täydelliset siirtymiset, mutta vain jos tiesi mitä pyysi. Minä en tietänyt, en enää sillä tasolla enkä etenkään asiantuntijan silmien alla.

Niinpä ratsunani höyrysi Kami, jolle olin paniikissa metsästänyt sopivinta koulusatulaa vain tätä valmennusta varten. Apuun oli rientänyt aina yhtä suloisen avulias Michael Merenheimo, joka oli millintarkasti asetellut juuri oikeanlaisen geelityynyn Ankalle kuuluvan satulan alle.

Amandaa ei enää esteratsujen kohdalla maneesissa näkynyt, mutta itse Susineva oli yllättävän myötämielinen alkuspiikissään, vaikka täysin positiivinen sen sisältö ei ollut: ”Montako esteratsastajaa mahtuu yhteen talliin?? Kaksi ryhmää??? Ahaa, nämähän on keskenkasvuisia räpiköijiä. Niistä mä pidän.”

Niin tai näin, Susineva sai varovaisen hymyn huulilleni ja oli aika näyttää, että esteratsastajatkin saattoivat keskittyä hypyttömään ratsastamiseen. Sitähän se esteratsastuskin lopulta oli – esteiden välien ratsastamista, kuten mieleni teki herra Susinevalle huomauttaa (varmasti turhaan, Daniel tiesi sen ja olisi pätenyt päälle jotain muutakin).

Oli jokseenkin outoa ratsastaa Kamilla ryhmävalmennuksessa. Minun lisäkseni Daniel keskittyi Matildaan ja Zeliaan; Elleniin ja Meidhiriin; sekä Rasmukseen ja Braniin, joiden menosta olin erityisen kiinnostunut itsekkäistä syistä. Susineva sai minut kuitenkin vilkuiluistani kiinni ja napautti keskittymään omaan ratsuun.

Valmennus oli vasta ensimmäinen kahdesta, mutta ennen huomista tapaisin Danielin vielä illallisen merkeissä. Epäilin kuitenkin, että tästä ei tulisi samankaltaista aamuyöhön venähtävää viinittelyä kuin Merikannon kanssa. Etenkin, kun myös Amanda oli läsnä. Muutenhan Danielilla meni kuuleman mukaan hieman heikosti suhteessaan. Mies oli jopa minua nuorempi, vaikka lapsensaanti olikin tuntuvasti heikentänyt tämän markkina-arvoa silmissäni...

”Vaimo rakas, keskity siihen ratsastamiseen. Puolipidäte! Taivuta Kamilaa paremmin!”
Olin tukehtua kuvitteelliseen pullaani.
Daniel Susineva katsoi minua hievahtamatta maneesin keskiosasta, eikä mikään miehen olemuksessa viitannut äskeiseen lipsahdukseen. Reagoiko joku muu? Annoin katseeni kiertää kanssaratsastajissani sekä yleisössä, mutta katsomossa olevat kaksi henkilöä olivat syventyneet jutteluun ja ratsastajat hikoilivat tehtäviensä parissa.

Ehkä olin kuullut väärin? Tai varmasti olinkin, minähän ajattelin juuri Danielin perhe-elämää.
Tein pikaisia puolipidätteitä parhaani mukaan ja kääntelin Kamia pienille volteille epämääräisen stressi-tuskanhien peitossa. Vaimottelu oli todella kuumottavaa.

”Lynn, nyt ihan tosissaan. Kuulolle se, äläkä irrota pohkeitasi kokonaan”, Daniel jatkoi, enkä vain mitenkään saattanut kuvitella toistamiseen. Apua, pitäisikö minun sanoa jotain?? Katsomossa Heidi Näyhö ja Lauri Merikanto vilkaisivat toisiinsa – varmasti vilkaisivat! Kuulivatko he saman? Josefinakin kulki penkkirivien välissä parhaillaan, epäilemättä tullakseen katsomaan poikaystävänsä ratsastusta.

Hiki jatkoi valumistaan kun puristin takapuoltani tiiviisti satulaan, joka oli väärän tamman oma ja yritin keskittyä rentoon mutta tiiviiseen istuntaan.
”Kädet ylemmäs, Lynn!”
TAAS! Se sanoi sen taas!!

Pasmani menivät aivan sekaisin. Laukannosto oli, no, paska. Lynn, Lynn, Lynn. En voinut ajatella muuta, vaikka Daniel olikin nyt hiljaa. Ja miksi Heidi ja Lauri istuvat vierekkäin? Oliko niillä jotakin juttua?? Kuvittelinko viikon takaisen flirtin Laurin kanssa vain omassa päässäni, vaikka oikeasti mies oli intohimoisessa suhteessa Heidiin? Heidi olikin ollut outo. Yleensä himovalmentautuva nainen ei ollut osallistunut juuri mihinkään, ja Kalla CUP:ssakin naisen hevosilla hyppäisi joku aivan tuntematon. Miten saatoin taas olla näin pihalla Kallan sosiaalielämän tärkeimmistä tiedonmurusista –

”Nyt et kyllä keskity lainkaan. Mikä tuo äskeinen oli? Ravihevonen ryöstämässä laukalle? Näkisin mielelläni noston”, Daniel kritisoi närkästyneenä, varmasti syystä. Nyökkäsin punehtuneena ja toivoin, ettei mies näkisi Kamilan selässä vaimoaan. Vai oliko se sittenkin hyvä asia? Oliko minussa ainesta Susinevaksi?

”Isabella!”
Huh! Vihdoin! Miten mieltäylentävää tulla nuhdelluksi omalla nimellään. Hengitys tasaantui, tai ainakin aloitti prosessin tasaantuakseen joskus. Myös tähän asti töhöilyäni tiukasti tarkkaillut Daniel siirsi katseensa hetkeksi muihin ja sain kaivattua aikaa kasata pakettini.

Kami taipui ja asettui kuuliaisesti heti, kun keskityin istuntaani ja hengitykseen. Pehmensin kättäni ja tamma myötäsi välittömästi. Oli ihanaa saada toivottu reaktio ja tietää, että ratsu oli rehellinen. Läsnä olevista miehistä en saattanut sanoa samaa. Daniel Susineva, mitä oikein ajattelit?? Entäs sinä, Lauri Merikanto – pyöritteletkö hevosnaisia ajanvietteeksi?

Vaikka toisaalta, mitäpä se minulle kuuluisi, vaikka pyörittelisi. Ehkä Danielin alitajunta oli oikeassa ja neiti Sokassa olisikin rakastajattaren sijaan vaimoainesta. (Hah!!)

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
Isabella S.
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 744

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kamin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa