Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin

Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 28.11.18 23:19

28.11.2018

Olin ihaillut Auburnia ennenkin, käynyt muutamaan otteeseen valokuvaamassa ratsastustapahtumia ja ladannut niitä nettisivuilleni, josta ratsukot voisivat vapaasti kuvia poimia. Olin ihaillut uskomattomia puitteita hevosharrastukselle ja harmitellut hirmuisesti, ettei minulla, S-marketin kassalla, koskaan olisi varaa Auburniin. Rehellisyyden nimissä minulla ei olisi varmaan koskaan varaa mihinkään muuhunkaan. Kävin satunnaisesti ratsastuskoululla, jolla olin työskennellyt muutama vuosi takaperin. Se ei ollut hieno tai loistava, vaan ihan tavallinen ratsastuskoulu tavallisine hevosineen. Teki tiukkaa käydä muutama kerta kuukauteen tunneilla. Kolmekymppiä per tunti, ryöstöhinta.. Ymmärsin toki, että jostain se oli heidänkin raha nyhdettävä kokoon, hevosenomistajuus ei aina ollut herkkua. Ratsastuskoululla järjestettiin kouluratsastuskilpailut ja toimarina pyöriessäni kuulin kahden huomattavan hienon ratsastajan puhuvan Auburnista.
"Siellä on tulossa taas hevosille hoitajahakuja päälle", toinen sanoi.
Ajatus jäi kummittelemaan mieleeni.

Googlettelin Auburnin kartanon ja löysin netistä kartanosta kertovan nettisivun, haaveilin jälleen kerran pääseväni osaksi tuota luksusta ja glamouria, mutta valitettavasti minulla ei ollut ylimääräistä varallisuutta. Ei ollut rikasta miestä tai isi-papan lihavaa lompakkoa. Haaveeksi saisi jäädä koko Auburn. Luonnollisesti hevosharrastuksen pariin tekisi mieli, syksy oli tuntunut kammottavalta Suomessa puolen vuoden Saksan visiitin jälkeen. Olin  työskennellyt kilparatsastaja Erica Müllerin hevostenhoitajana. Erica oli lapsuudenystäväni ja kilpaili nykyään ympäri Eurooppaa ja alkoi hiljalleen olla huipulla. Huokaisin syvään, olisipa minulla vielä Mikki, oma rakas puoliveriseni. Auburn tuli aina välillä mieleeni ja nettisivuilta löytyvä sähköpostiosoite vainosi minua. En viitsisi hakea kuitenkaan, muut olisivat varmasti niin paljon hienompia kuin minä, eihän minulla ollut edes nykymuodin mukaisia tallivaatteita. Auburn oli upea ja minä hieman turhan nuhjuinen.

Istuessani kassalla ja piipatessani ostoksia näin nauravaisia ihmisiä, joilla oli tallivaatteita päällään. Aika nuorilta näyttivät, eivätkä ulkonäöstä päätellen varmastikaan olleet Auburnista. Porukan näkeminen sinetöi päätökseni ja päätin lopettaa haaveilun. Seuraavana päivänä laittaisin sähköpostia ja nolaisin itseni totaalisesti, ei se ottaisi jos ei antaisi.

"Hei, olen 23-vuotias nuori nainen, jolla on ratsastushistoriaa takanaan 17-vuotta. Ratsastuksellisesti olen tasolla VaB/120cm, joskin tavoitteellisempaan harrastamiseen on tullut parin vuoden tauko heppakaverin uupuessa. Aikaisemmin omistin hevosen, jonka kanssa valmentauduimme VaB & 120cm luokkiin.
Hevosten hoitamisesta kokemusta löytyy sekä itsehoitotallilta, ratsastuskoululla työskentelemisestä puolentoista vuoden ajan työskentelystä ja lisäksi olen ollut kilpatallilla Saksassa Emily Müllerin hevosenhoitajana (2013-2016, 2018 tammikuu-elokuu).

Terveisin
Adelina van Leeuwen"


Sipaisin vaalean hiuskiehkuran korvani taakse ja mietin pitkään ennen kuin painoin "lähetä". Lähetettyäni viestin halusin perua koko jutun, olihan tämä nyt vähän turhaa, paikat olisivat varmasti menneet jo ja minkä ihmeen takia minä pääsisin lähellekään heidän superarvokkaita hevosiaan. Huokaisin syvään ja nappasin autonavaimet pöydältä. Joutuisin kaahaamaan jo nyt ehtiäkseni töihin. Punainen BMW yskähteli ennen käynnistymistään, mokomakin kottero, sietäisi toimia paremmin, rahaa mokoma söi ainakin. Sähköposti hävetti, olisi ollut parempi soittaa tai antaa vain asian olla.

Tauolla aukaisin puhelimeni, joka muistutteli saapuneesta sähköpostista. Pääsisin käymään Auburnissa ja saisin mahdollisesti alkaa hoitamaan jotain hevosta. Loppuvuoro meni kuin tulisilla hiilillä ja naureskelin itselleni. Kaksikymmentäkolme ja sekoan viestistä tulla katsomaan hevosia. Olin satavarma, että Emilyn nimen mainitseminen oli edesauttanut pääsyäni ylipäätään käymään Auburnissa. Müllerit kun olivat tunnettuja lähes kaikkialla. Töistä päästyäni valitsin seuraavalle aamulle tallivaatteet valmiiksi. Miltähän tuntuisi päästä kävelemään upeassa tallissa. Tänä yönä uni varmasti antaisi odotuttaa itseään.


Viimeinen muokkaaja, Adelina van L. pvm 01.12.18 17:18, muokattu 1 kertaa
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 29.11.18 2:03

#jusunreplahaaste

29.11.2018 - hieman puolenyön jälkeen

Heräsin ikävästi kesken uneni ovikellon pimpotukseen. Luonani ei käynyt juurikaan ketään, joten ihmettelin suuresti kuka ihme oveni takana olisi. Nousin sohvalta ylös, olin ilmeisesti nukahtanut jälleen kerran tv:n eteen. Oliko se oikeasti, ei se voinut olla..
"Mikael?" kysyin hämmästellen ja katsoessani veljeäni hieman hämmentyneenä.
"Moi, saanko tulla sisään, on vähän tilanne päällä", hän sanoi kenkiään riisuen ja käveli muitta mutkitta asunnon läpi takaovelle ja paineli tupakalle.
Seurasin häntä hivenen typertyneenä. Mitä ihmettä Mikael teki luonani tähän aikaan yöstä.
"Siis mitä sä täällä teet? Mä luulin, että oisit Saksassa edelleen", kysyin hämmentyneenä.
"Mun pitäis olla, mutta Annan kanssa ei menny ihan putkee", hän sanoi puhallellen savusta renkaita.
"Niin?" katsoin kysyvästi.
"Meni vähä pitkää ja heräsin väärästä paikasta. Se heitti mut ulos", Mikael selitti häpeilemättä lainkaan.
"Taas? Sä olet kyllä mulkvistimpi kuin mä kuvittelin", suututti, milloin veljestä oli tullut kyyninen.
"Se tyttö baarissa oli muhun totaalisen rakastunut ja vielä kaikenlisäks hirmu hyvännäköinen", Mikael kertoi jopa ylpeillen.
"No onko typerämpää kuultu", puuskahdin.

Keitin meille iltateen ja haukotellen ihmettelin miten Mikael minun luokseni eksyi. Äiti asuisi kuitenkin Helsingissä, joten luontevampi ratkaisu olisi tietysti painella lentokentältä sinne, eikä tulla Kallaan saakka.
"Voinks mä jäädä pariks päiväks tai viikoks?" Mikael kysyi.
"Luuletko sä oikeasti, että mä ikinä vastaisin tohon joo? Sä just kerroit ollees kokovartalokyrpä", katsoin veljeäni syyttävästi.
Olisi edes vähän rumempi, ehkä yöjuoksut loppuisivat sillä. Velipoika katsoi minua muka katuvalla koiranpentuilmeellä, enkä ihmetellyt lainkaan miksi naiset lankesivat hänen edessään.
"Ok, yks yö, oon huomenna menossa tallille, tärkeä päivä", sanoin osoittaessani sohvaa.
"Jumanpuikula, ootko sä tosissas? Minne?" veli kysyi innostusta äänessään.
"Siis sä et ikinä usko, mutta sinne Auburniin, mistä kerroin aiemmin", kerroin jännittyneenä.
Kaikkeen sitä joutuikaan kun omisti hulttioveljen.


Viimeinen muokkaaja, Adelina van L. pvm 01.12.18 17:19, muokattu 1 kertaa
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 30.11.18 4:04

Meniskö töihin vai alkaisko sugarbabeksi
30.11.2018 - noin puolenyön paikkeilla

Voi vittu mikä päivä, mumisin potkiessani jäätyneitä pikkukiviä rivarin parkkipaikalla. Työpäivä oli ollut totaaliperseestä, asiakkaat olivat olleet aaseja, yksikin tuli viittä minuuttia ennen sulkemisaikaa ja kiukutteli, miksei meillä ollut tomaattipyre tarjouksessa, vaikka K-marketissakin oli, enpä tosiaan tiedä. Sisälle ei tehnyt mieli, Mikael oli edelleen luonani, hänen lentonsa lähtisi vasta huomenna. Teki mieli tupakkaa, vaikken ollut polttanut moneen kuukauteen. Haukottelin ja päätin pakottautua sisälle, ehkä velipoika kuorsaisi jo. Sisällä oli äärettömän hiljaista, eikä Mikaelia näkynyt missään. Snäppäsin Mikaelille, missä hän oli, mutta tuloksetta. Sama se, saisinpahan nukkua ilman kuorsausta. Vaihdoin yökkäriin ja kömmin sänkyyni selaamaan vielä hetkeksi jodelia, ja naputtelin raivoissani aasiakas kanavalle päivän huolenaiheeni. Haukottelin ja nukahdin.

4:15
*Ding-dong, ding-dong* ovikello rinkutti vaativasti ja oven läpi kuului humalainen naureskelu. Tassuttelin flanelipyjamassani ja aamutossuissani ovelle.
"Voi vittu Miksu oliko oikeesti ihan pakko, tajuutko yhtää, että mulla on töitä", ärmätin,
"Älä Ade aina viitti olla nuin techy, me tultiin tänne afterpartyille tän jäbän kaa. Siisti pingviiniyökkäri hei", Mikael höpisi.
"Ette muuten todellakaa tuu tänne, mä haluun unta", tiuskaisin vihaisesti.
"Älä hei viitti, anna meidän vähän elää", isoveli jatkoi rasittavalla äänellän. "Eläisit säki joskus, gänseblümchen."
"Millä helvetillä tässä elää, pakko nukkua, että pääsee töihin. Raha ei kasva puussa broer", sanoin silmät viiruina.
"Voit alkaa treffailla oude maneja, siitä saa kuulema hyvin rahaa". Mikael virnuili muka hauskasti.
"Mene helvettiin siitä, mä miksikää seuralaiseksi ala", suututti jo tosissaan, törkeä paskiainen.
Tiukan sananvaihdon jälkeen molemmat olivat ulkona ja minä takaisin sängyssä. Toivottavasti kukaan tallilainen ei olisi nähnyt Mikaelia liikenteessä tai ainakaan osaisi yhdistää häntä minuun. Isoveljen käytös raivostutti jälleen pahemmin kuin pitkään aikaan. Miksi ihmeessä siitä oli tullu tuollainen.

_________________
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 01.12.18 19:03

Unelmaduunia
Saksassa, kesällä 2013

Istuin lentokoneessa matkalla kohti rakasta kotimaatani Saksaa. Suomessa oli ollut vain kymmenisen astetta lämmintä ja olin inhonnut jokaista hetkeä. Aivan kuten jokaista helvetin pitkää vuotta, jotka piti viettää kylmänharmaassa Suomessa, jossa saattoi sataa lunta niin kesäkuussa kuin lokakuussakin. Äidin kylmä ja pimeä kotimaa, en palaisi sinne enää koskaan. Saadessani aikaisemmin keväällä varmuuden maailman turhimpaan tutkintoon valmistumisesta, laitoin vanhalle lapsuudenystävälleni Emilylle viestiä. Emily Müller oli kansallisen tason esteratsastaja ja hänen isänsä Frank oli kenttäratsastaja. Emilyn äidistä en ollut täysin varma, joku sievä seurapiirirouva, kuinka sopivaa ökyrikkaalle perheelle. Emily ja Frank olivat houkanneet minua palaamaan Saksaan jo useamman vuoden, voisin toimia heidän hevosenhoitajanaan vastineeksi Mikin tallipaikasta ja valmentautumisesta. Laudatureita vilisevän ylioppilastodistuksen voisi puolestaan käyttää takansytykkeenä, tahdoin ehdottomasti ammatin hevosalalta. Elämä näytti valoisemmalta kuin vuosiin.

Paluu Saksaan toi mieleen isän. Maailman rakkaimman isän, joka oli kuollut bussiturmassa palatessaan pelireissulta. Menikin kuolemaan, itketti ja suututti edelleen, vaikka epäonnisesta tapahtumasta oli jo vuosia aikaa. Isän menehtymisen seurauksena olimme joutuneet palaamaan takaisin Suomeen, emmekä voineet enää elää etuoikeutettua ja yltäkylläistä elämää. Äiti joutui palaamaan töihin lähes viidentoista vuoden jälkeen, eikä siivoojan palkka huimannut päätä. Vuodet Suomessa olivat yhtä kituuttamista ja helpottivat hieman vasta Mikaelin muutettua pois kotoa. Mikael paineli Saksaan ammattijalkapalloilijaksi ja lähetti rahaa kotiin. Mikaelin rahojen turvin Mikin ostamista pystyttiin edes harkitsemaan ja lopulta kiltti ja kultainen isoveli elätti meitä kaikkia. "Isä olisi susta ylpeä" äiti muisti toistella veljelle, muttei koskaan minulle.

Hätkähdin ajatuksistani kävellessäni lentokoneesta ulos. Suoristin mustaa mekkoani ja kävelin tottuneesti valtavan lentokentän läpi hakemaan matkatavaroitani ja suunnatessani kirkkaanpinkin laukkuni kanssa ulko-oville. Äärettömän kaunis ja siro brunette piteli "van Leeuwen" -kylttiä ja eipä aikaakaan kun olin jo Emilyn halauksessa.
"Ich vermisse dich, Ade", brunette sanoi. "Kommt, gehen wir nach hause."
Hyppäsimme uuteen mustaan Mercedekseen ja lähdimme kohti Müllerien tilaa. Tilan päärakennus oli upea valkoiseksi rapattu kolmikerroksinen kartano, josta näki suoraan suurelle valkohiekkaiselle kentälle ja läheisille laitumille. Tallilla oli ainakin sata hevosta, kisahevosia, nuoria, myyntihevosia ja kantavia tammoja. Tallialueella oli myös juoksutuskenttä ja suuri kenttä sileällä työskentelyyn. Tiesin ensihetkistä lähtien, että tulisin viihtymään loistavasti. Mikki saapui parin viikon kuluttua. Ruunikko ruuna oli matkan jäljiltä väsynyt, mutta kuitenkin hyvässä kunnossa. Se kotiutui tallille pian ja pääsimme treenaamaan upeissa olosuhteissa.

Päivät olivat pitkiä, mutta viikot lyhyitä. Työpäivä alkoi kuuden ja seitsemän välillä, karsinoita tuli putsattua kymmenestä viiteentoista ja kunto kasvoi kohisten. Lämmittelin ja jäähdyttelin hevoset Emilylle. Arki asettui mukavasti uomiinsa ja elin elämäni onnellimpia hetkiä. Elämä parani entisestään tutustuessani upean virneen omaavaan Joachimiin. Joachim oli pitkä, tummahiuksinen ja uskomattoman komea. Se virne sai polveni veteliksi ja perhosia mahaani.


Viimeinen muokkaaja, Adelina van L. pvm 02.12.18 1:19, muokattu 2 kertaa

_________________
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 02.12.18 0:28

02.12.2018 - Suku on pahin
Lyhyt kertomus sukulaisuussuhteista

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Sukupuu

Perhe Laine

Johannes Juhani Laine (s. 08.04.1942) ja Elisabet Katariina Laine os. Hiltunen (s. 27.07.1944)
Muuttivat Kallaan kuusikymmentäluvulla. Naimisiin mentyään he päätyivät ensin astuttamaan suuren kaksikerroksisen talon yläkertaa, kunnes tarpeeksi rahaa kerättyään, alkoivat rakentaa omaa taloaan, jossa asuvat edelleen. Johannes työskenteli taksikuskina ja Elisabet koulun keittiöllä, rahaa ei ollut koskaan liiaksi, rakkautta senkin edestä. Saivat kaksi lasta Camillan ja Helenan. Elisabet tunnetaan Ulla Taalasmaa - tyylisestä kyttäämisestään.



Perhe van Leeuwen

Helena Sofia van Leeuwen os. Laine (s. 30.06.1971) ja Maarten van Leeuwen (s. 16.10.1968, k. 11.12.2006)
Helena tapasi Maartenin ylioppilaskeväänään ja he menivät pian tapaamisensa jälkeen kihloihin. Varakas, hauska ja komea hollantilaisnuorukainen sulatti Helenan lisäksi myös Johanneksen ja Elisabetin sydämet. Maarten pelasi ammatikseen jalkapalloa ja Helena muutti hänen luokseen Saksaan. Helena ja Maarten avioituivat juhannuksena 1991 ja saivat kaksi lasta Mikaelin ja Adelinan. Perhe oli kolmikielinen isän puhuessa flaamia, äidin puhuessa suomea ja perheen kotikielenä toimi saksa.
Maarten menehtyi bussiturmassa palatessaan pelireissulta joulukuussa 2006. Helena muutti lastensa kanssa takaisin suomeen Maartenin kuoleman jälkeen, keväällä 2007. Hän työskenteli siivoojana ja venytti penniä, kunnes Mikael pääsi pelaamaan jalkapalloa kovempiin sarjoihin ja alkoi lähettää rahaa äidilleen. Asuu Helsingin keskustassa Mikaelin ostamassa kolmiossa ja työskentelee osa-aikaisesti kosmetologina.

Mikael Maarten van Leeuwen (s. 01.01.1993)
Mikael syntyi Saksassa tammikuussa 1993 ja oli ensihetkistä lähtien äitinsä ylpeys. Mikael kasvoi jalkapalloilijaksi isänsä jalanjäljissä, eikä hänellä koskaan ollut muita ammatillisia haaveita ammattilaisuran lisäksi.
Mikaelilla on tummat, tarkasti leikatut hiukset ja hän on treenattu, komea -ja valitettavan moniavioinen. Kehuskelee jatkuvasti kaadoillaan ja asuu yleellisesti Saksassa. Lähettää rahaa äidilleen ja rahoittaa hänen elämäänsä.

Adelina Sofia van Leeuwen (s. 11.02.1995)
Adelina syntyi Saksassa helmikuussa 1995 ja oli aina isän tyttö. Adelina sai kaiken tahtomansa isältään, myös luotsauksen hevosharrastuksen pariin. Isän kuolema vaikutti Adelinaan erittäin voimakkaasti ja jätti tyhjiön. Asuu Kallassa.



Perhe Malmstén
Camilla, Klaus, Kasmir ja Kristian Kookoksen käsialaa

Camilla Taimi Malmstén os. Laine (s. 21.03.1968) ja Klaus Gustav Malmstén (s. 06.11.1961)
Camilla lähti aikaisin pois lapsuudenkodistaan Kallasta. Hän tapasi Ruotsissa työskennellessään seurapiireissäkin tunnetun, ökyrikkaan suvun ainokaisen, Klausin ja viekotteli tämän pauloihinsa.  Camilla opiskeli lääkäriksi Uppsalassa ja Klaus toimii yritysjuristina. Malmsténit saivat kaksoset, Kristianin ja Kasmirin. Asuvat Uppsalassa keltaisessa kaksikerroksisessa talossa. Camilla on tunnettu kieroilustaan ja "tarkoitus pyhittää keinot" -ideologiastaan.

Kasmir Juhani Malmstén (s. 31.10.1991)
Yksitoistaminuuttia vanhempi Kasmir inhosi kulisseja ja seurapiirejä alusta alkaen. Hän teki vanhempiinsa pesäeron välittömästi kun se tuli mahdolliseksi ja muutti vanhempiensa halveksumaan Suomeen opiskelemaan perinnöllisyyttä, sekä siittolapuolen asioita. Nuorta miestä kiinnosti kovin se, miten ihmeessä superhevosia oikein luotiin. Kasmir opiskeli paljon genetiikasta ja päätyikin lopulta työskentelemään Saksalaiseen suursiittolaan.

Kristian "Kookos" Johannes Malmstén (s. 31.10.1991)
Myös Kristian otti ja lähti vanhemmiltaan, Suomeen tietysti, koska sinnehän isovelikin oli suunnannut. Kristian muutti Helsinkiin opiskelemaan eläinlääketiedettä. Hän rakastui varakkaan hevoskartanon tyttäreen ja monien sattumusten kautta päätyi yksinhuoltajaisäksi pienelle Mirolle. Asuu Suomessa.

Miro Johannes Malmstén (s. 10.02.2009)
Ala-asteikäinen pikkuriiviö, joka hurmaa sinisillä silmillään ja enkelinkiharoillaan paantuneimmankin lastenvihaajan -ja hetken kuluttua keppostelullaan palauttaa raivon kahta kauheampana. Miro näkyy ja kuuluu missä meneekään. Poika ei kuitenkaan ilkeä, joskus vain hieman tylsistynyt. Miro on erittäin eläinrakas, kaikki eläimet kiinnostavat häntä kovin, erityisesti sammakot, koirat ja tietysti ponit ovat lähellä hänen sydäntään. Miro on tottunut saamaan kaiken ja hämmentää usein totaalisella ymmärtämättömyydellä, mitä rahaan tulee.

_________________
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 02.01.19 14:10


Kukaan ei tuu koskaan uskoon minkälaisii uudenvuodenbileisiin mä pääsin. Tää oli aika kaukana siitä pari K-menun siideriä ja raketteja -uudestavuodesta, johon mä olin tottunut. Mulla oli koko illan ajan vähän sellainen epätodellinen fiilis, prinsessavaatteet ja -juhlat toisesa maassa upeissa puitteissa ja hienojen ihmisten ympäröimänä, vaikka mä olin vaan ihan tavallinen Adelina Kallasta.

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. FWaR6kol

_________________
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 03.01.19 4:01

03.01.2019 - Uusia tuulia, jooko?
Yleistä pohdintaa elämäntilanteesta

Mä olin suoraansanottuna ihan helvetin tympiintyny mun elämään. Mä olin saanut hymyillä kestohymyä koko helkkarin aamupäivän (6.30-13.30), mokomakin Gaalailta, sinne upposi aivan järkyttävä summa rahaa! Onneksi mulla oli helppo ja lyhyt päivä "loman" jälkeen. Oikeasti mä olin päättänyt ottaa loman sijaan suurimman osan rahana, jotta pysyisin suunnilleenkaan kauhun tasapainossa mun talouden kanssa, mutta siitä huolimatta mä jouduin pidentämään mun ripsien huoltoväliä kammottavasti neljään viikkoon. Onneksi sentään salikorttia ei enää tarvinut, mä olin perunut sen ja siirtynyt treenailemaan Auburnin salille. Oli ihanaa päästä hikoilemaan rauhassa ja satunnaisesti purkaa viha aasej.. asiakkaita kohtaan kurittamalla rautaa.

Lefan kanssa oli mennyt viimeaikoina suhteellisen mukavasti. Siinä missä mä ennen sain olla hälytystilassa kokoajan, oli sen pöllöily muuttunut ennalta-arvattavammaksi. Toki se välillä otti lähdöt yhtäkkiä, juoksutti minua perässään ympäri tarhaa tai jyräsi, mutta kaikenkaikkiaan meillä meni mielestäni jo ihan kohtuudella. Nautin suunnattomasti siitä kun sain touhuilla ruunan kanssa rauhassa ja luoda siihen suhdetta.

Mikael oli käynyt äidin luona jouluna ja me nähtiinkin aattoiltana kun ajelin Helsinkiin. Äiti oli laittanut pöydän koreaksi ja me yritettiin jutustella, kuten perheen nyt kuuluukin. Mikaelilla oli taas uus tyttöystävä ja ne oli lähdössä Dubaihin. Illalla ajellessani kotiinpäin pohdiskelin, miksi ihmeessä minulla ei ollut ketään, joka voisi viedä mua minne vaan. Voisin alkaa jalkapallovaimoksi, ostella laukkuja ja käydä tallilla. Oikeastaan mä voisin olla mikä vaan söpö pikkurouva, jonka ei vaan tarvis tehdä mitään. Mä nimittäin inhosin mun työtä.

Uusivuosi hurahti Latviassa upeissa puitteissa, enkä voinut olla kadehtimatta moista pukuloistoa ja sitä hirmuista määrää kaikkea , mitä juhlista löytyi. Pukuloisto oli melkoista, eikä ruoan kanssa oltu säästelty. Mä tunsin itseni epäkunnioittavaksi juntiksi kun jouduin kuiskimaan Tildalle millä aterimilla mun pitikään aloittaa. Tapasin illan aikana muutamia uusia tuttavuuksia Gaalaillassa ja vaihdoimme modernisti snäppejä. Illan huipentava ilotulitus oli upein näkemäni ja erivärisiä raketteja katsellessani mietin, että kaikki todella oli sen törsäyksen arvoista.

Kotimatkalla Latviasta Suomeen vannoin itselleni hankkivani uuden työpaikan. Mä kyselisin niin kauan kaikilta tutuilta, puolitutuilta ja muiltakin, että mä löytäisin jonkun mukavan työn hevosalalta. Sinne mä halusin nuorempana ja siellä mä varmasti olisin onnellinen nytkin. S-Marketissa mä en olisi enää neljännesvuotta pidempään. Se sai olla mun uudenvuodenlupaus. Lisäksi mä vannoin nousevani tänä vuonna hevosen selkään edes istumaan hetkeksi. Siinä olisikin jo ihan tarpeeksi new year, new me -bullshittiä mulle.

_________________
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 22.01.19 23:26

20.01.2018 - Mikael-maailmanpelastaja

Mä lähdin torstaina Auburnista säälittävänä itkeskellen ja vannoin palaavani takaisin jos ja vain jos elämäni maagisesti kääntyisi hyväksi. Mä olin nyyhkinyt puoliyötä sängyssäni ja loput lumisella ja kylmällä takapihallani salaa tupakoiden. Mä kuolisin häpeästä jos joku saisi tietää mun salaisesta paheesta, jota kylläkin harrastin vain äärimmäisessä surussa ja ahdingossa. Kännissä mä kyllä poltin ihan julkisesti, mutta se nyt oli ihan eri asia, tietysti. Tumppasin tupakan lasipurkkiin ja nostin purkin tuolin alle. Kävelin takaisin sisälle ja painelin tulikuumaan suihkuun, jospa mä edes sulaisin tästä syväjäästä. Pitikin olla avuton ja typerä, ehkä joku tutkinto lukion jälkeen olisi tehnyt ihan hyvää minullekin.

Sunnuntaina tein viimein kotityön, jota olin vältellyt jälleen liian kauan ja upotin käteni kuumaan, omenantuoksuiseen tiskiveteen. Mä surin mun typerää elämää, jossa mulla ei ollut varaa mihinkään. En saanut siirrettyä vuokranmaksua enää yhtään kauemmas, puhelinliittymä sulkeutuisi pian ja jääkaappi oli surullinen näky pelkän valon kanssa. Tai olihan siellä toki litistynyt purkki Auran sinappia, mutta se ei kokonaiskuvaa ainakaan parantanut. Huokailin ja hinkutin kissamukista kahvitahroja irti. Miksei mulla voinut olla edes hienoa astiastoa?

Tiskivuoresta selviydyttyäni keittelin teetä ja murehdin. Selasin päässäni kaikki mahdolliset vaihtoehdot sugarbabeksi ryhtymisestä pankkilainaan ja sitä kautta Mikaelille soittamiseen saakka. Ei velipoikakaan mikään upporikas ollut, mutta ehkä hän voisi auttaa edes jotenkin. Nielaisin syvään ja näppäilin isoveljelleni viestin, jossa pyysin soittamaan. Ei Mikael varmaan edes haluaisi auttaa minua, olinhan itse sössinyt asiani harvinaisen tehokkaasti.

Mikaelista oli kerrankin apua. Isoveli oli ollut yllättävän mukava, asiallinen ja jopa kohtelias. Hän lainasi rahaa rästejä ja kauneudenhoitoa varten ja lupasi jopa järjestää työhaastattelun jollekin puolitutulle saksalais-venäläis-varmaan jotain-ja jotain vielä -miehelle, joka ilmeisesti asui jossain kartanossa Suomessa. Mies oli kuulema ihan jäätävä dorka, mutta hänellä oli pienehkö tallillinen mukavanoloisia kenttähevosia. Mulle oli ihan yksi lysti olisiko työnantaja dorka vai ei, mutta mä tarvitsin enemmän rahaa, jotta mä voisin maksaa Mikaelille takaisin ja ylläpitää mun elintasoa edes jollaintavoin.

Illan aikana mun tilin saldo pomppasi täysin uusiin sfääreihin. Mä en todellakaan tiennyt, minkä pankin isoveli oli ryöstänyt, mutta mulle kelpasi. Mä maksoin kaikki rästit pois ja sain varattua itselleni ajan kynsi- ja ripsihuoltoon sekä kampaajalle. Hengitin kunnolla ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin ja purskahdin puhdistavaan itkuun. Rahattomuus oli hirveä tilanne, enkä mä todellakaan tiennyt millä tulisin elättämään itseni jatkossakaan. Nyt mulla kuitenkin oli pelivaraa edes jonkinverran, eikä mun tarvitsisi näyttää enää linnunpelätiltä. Mä kuivasin kyyneleitäni vaaleaan villaneuleeseen ja kuulin selkeästi isäni äänen, "asioilla on taipumus järjestyä".

_________________
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 23.01.19 20:31

23.01.2019 - Keskiviikon ajatuksia

Mun raha-asiat järjestyivät lopulta kuin itsekseen Mikaelin avustuksella. Maanantaina olin käynyt kampaajalla heti töiden jälkeen ja maksanut törkeän kiskurihinnan saadakseni hiukseni värjättyä välittömästi. Ripsien ja kynsien kanssa joutuisin odottamaan viikonlopulle saakka, mutta onneksi sain ajan lauantaille, sillä sunnuntaina täytyisi edustaa Merikannon valmennuksessa. Muutoin elämäni kulki sitä tavallista rataa eli olin joko töissä tai Auburnissa. Olin alkanut käymään tallin salilla useamman kerran viikossa, sillä mä todella halusin vielä joskus olla vähintäänkin erinomainen ratsastaja. Erinomaisella ratsastajalla tulisi luonnollisesti olla erinomainen lihaskunto. Lihaskuntoa ajatellessani mä mietin hetken, olisikohan Merikanto erinomainen ratsastaja näillä kriteereillä ajateltuna..

Puhelimen piippaus palautti mut takaisin maanpinnalle. Liu'utin näytön auki ja katsoin Mirolta tullutta viestiä.
"Hei, voinko tulla yöksi lauantaista sunnuntaihin. Oon Louhijoella valmennuksessa ja tarvin kyydin sieltä sun luo, mutta aamulla pääsen famun kyydillä. Famu ja fafa menee hotelliin, enkä halua sinne."
Just joo, tottakai sen rääpäleen piti haluta luokseni juuri silloin, kun minulla olisi edes potentiaalinen mahdollisuus tutustua herra Merikantoon hieman paremmin. Toisaalta Miron famu maksoi yleensä pojan oleilusta erittäin avokäteisesti, joten ehkäpä poika voisi tulla. Nenäkkyydestään huolimatta ipana ei ollut kohtuuttoman raivostuttava ja ehkä Miron kanssa saattaisi kuvata jonkun hauskan videon youtubeen.
"Tuu vaan, soitellaan lähemmin", vastasin pojalle.

Mun pitäisi varmaan lähteä pikkuhiljaa Lefan luo Auburniin, tänään kävisin vain taluttelemassa ruunaa. Huomasin kaipaavani Hura jo ennen kuin nainen oli kunnolla Suomesta poistunutkaan. Brunette seikkaili Köpiksessä ja mä jumitin pakkasen keskellä. Ehkäpä Anton oli tallilla, mä pohdiskelin ja sipaisin ekstrakerroksen huulikiiltoa huulilleni. Mä näytin törkeän hyvältä, pakkohan edes jonkun oli se huomata?

_________________
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 28.01.19 16:02

28.01.2018 - Valmistautumista Kalla CUP:iin

Mä sain kuulla Pennalta, että Kalla CUP starttaisi piakkoin uudelleen. Hymyilytti, vastahan edellinen loppui ja mä vasta hoisin Lefaa. Nyt mä saisin valmistautua kisoihin ihan oikeasti ratsastajana ja Lefan vuokraajana. Mä olin suunnitellut mun asua siitä saakka kun olin jutellut Nitan kanssa loungessa ja kotiin saavuttuani istahdin välittömästi tietokoneen ääreen.

Kasattuani megalomaaniset kokoelmat gllitter-, timantti- ja kristallihörhellyksistä mä pohdin hetkisen. Mikäköhän niistä lopulta voisikaan muotoutua teemaksi. Timantteja ei voisi käyttää Lefassa laisinkaan, ainakaan mun budjetilla, eikä kristallikaan houkutellut. Olisikohan meidän valintamme siis kuitenkin kuitenkin glitter? Tai minun, ei Lefa taitaisi tahtoa minkäänlaista koristusta itseensä, mikäli valita saisi.

Hetkellisen ajatustyön jälkeen puhdistin kasvoni ja päätin kokeilla meikkiä Winter Fairia varten. Sudin pohjan ja napsautin kameran käyntiin, mikäli jostain saisi hyvän aiheen vlogille niin tästä. Tätä taitaisi vain nopeuttaa ja editoida melko runsaasti, kukaan ei jaksaisi kuunnella höpinöitäni tuntitolkulla.

Lopulta mä olin glitteröinyt silmäni ja meikannut ylipäätään muutenkin loppuun. Mä pyöräytin hiukseni huolellisesti nutturalle ja lisäsin lumihiutaleen muotoisia koristekiviä. Lopuksi mä nostin kypärän päähäni ja nyrpistin tyytymättömänä. Eihän se sopisi, että mä olisin kaunis ja kiiltelevä ja mun kypärä ei kiiltelisi lainkaan.

Painelin varastoon jumpsuitissa ja pengoin vanhaa, ehkä neljä-viisi vuotta sitten käytössä ollutta mustaa kypärää, jonka etuosassa oli harmaata. Mä sain huippuidean ja hihittelin itseni pikaisesti sisälle kypärä kädessä. Teippasin mustat osat piiloon muovipussin alle ja levitin liimaa harmaalle osiolle. Lopulta mä kaadoin ronskisti glitteriä kypärään, lattialle, jumpsuitille ja ylipäätään jokapaikkaan. Kiroilin hetken ja päädyin toteamaan itselleni, että kimalluksen eteen sietäisi hieman kärsiäkin.

Lopulta, glitterin kuivuttua mä sain otettua kuvan itsestäni ja kieltämättä mä olin ihan upean kiiltelevä. Tän mä postaisin heti instaan ja laittaisin häshtäg winterfair, häshtäg kallacup ja häshtäg glitter, jotta kenelläkään ei vain menisi teemani huti. Vitsit mä olin kaunis, ihana ja rahahuoleton. Elämä oli ihanaa.

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. IZvbag3

_________________
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 01.02.19 0:32

01.02.2019 - Neiti hevosenhoitajan suojatyöpaikka

Olin pukeutunut siistiin valkoiseen paitaan ja mustaan polvipituiseen kynähameeseen. Vilkaisin itseäni peilistä ja lähetin lentosuukon kuvalleni. Olin menossa Mikaelin järjestämään työhaastatteluun jollekin sen puolitutulle saksalais-venäläis-varmaan jotain-ja jotain vielä -miehelle, joka ilmeisesti asui jossain kartanossa Suomessa. Olin järjestellyt työtodistukset ja kopiot lukiopapereista siististi mun kansioon, jonka jättäisin haastattelijalle. Napsautin navigaattorin päälle ja sen suurempia ajattelematta lähdin ajelemaan kohti määränpäätäni.

Saavuttuani lähelle määränpäätäni, mua alkoi epäilyttää. Mä olin nimittäin hakenut Miron jokseenkin tästä läheltä edellisviikonloppuna. Enkai mä vaan ollut menossa samaan paikkaan? Jatkoin matkaani huulet mutrulla ja kuikuilin eteenpäin. Käännyin koivujen reunustamalle pihatielle, joka johti vaaleansinisen kartanon eteen. Pysäytin auton.
"Ei helvetti mihin mun pitikään mennä", mumisin ja pengoin puhelimestani koordinaatteja.
Mistä ihmeestä mä tietäisin missä täällä oli toimisto?

Lopulta mä löysin toimiston, joka sijaitsi jokseenkin yleellisessä tallirakennuksessa, tallin yläkerrassa. Toimistosta näkyi sisälle talliin, jossa muutamat hevoset ilmeisesti odottivat päiväruokiaan. Talli ei ollut suurensuuri, mutta puitteet treenaamiselle näyttivät olevan ihan kohdillaan suuren maneesin ja lanattujen kenttien avittamana. Itse haastattelu oli sanalla sanottuna mielenkiintoinen. Haastattelija ei edes vilkaissut mun papereita, vaan penkillä keikkuen ja hivenen virnuillen mun isoveljen kuulumisista. Mä olin raivoissani, munhan piti tulla työhaastatteluun, eikä kertomaan Mikaelin kuulumisia?

Lopulta mä uskaltauduin avaamaan suuni ja kysymään työpaikasta. Vaalea mies naurahti ja kertoi jutun olleen sovittu jo aikapäiviä sitten, samana iltana kun Mikael soitti. Mies avasi tumman puupöydän laatikon ja ojensi työsopimuksen allekirjoitettavaksi. Mun silmissä vilisi sopimuksesta sanat hevosenhoitaja, 2400 euroa kuukaudessa plus ylityölisät ja ekstrakorvaukset viikonlopuilta, toistaiseksi voimassaoleva, 3kk koeaika. Nostin hämmentyneenä katsettani kohti miestä.

"Niin, palkka kyllä nousee koeajan jälkeen, vaikka yli tessinhän se on nykin. Sebastian osaa olla melko.. mielenkiintoinen persoona. Hän vaatii julmetusti, mutta maksaa hyvin", mies kertoi ja ojensi kynää minua kohti. "Koska pystyt aloittamaan?"
Mun silmissä vilkkui ainoastaan eurojen kuvia, jos tämä ei ollut suojatyöpaikka, niin ei sitten mikään. Kohta mä olisin rikas kuin Roope-Ankka, eikä mun välttämättä tarvisi työskennellä viikonloppuisin. Jos mä lisäksi tekisin vielä muutamaa vuoroa kaupalla, mä pystyisin hyvin pitämään mun talouden suunnilleenkaan tasapainossa.

_________________
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 04.02.19 15:46

04.02.2019 - Kiireinen maanantai.

Mä menin puoli seitsemäksi kaupalle ja vaihdoin työvaatteet päälle. Mä tiesin, että tästä päivästä tulisi niin kiireinen, etten mä ehtsi juurikaan jännittää mun ensimmäistä iltavuoroa hevosenhoitajana. Sain mennä hyllyttämään tavaroita Eemilin avatessa kassan. Mä toivoin, ettei tänään paikalle sattuisi yhtäkään a(a)siakasta. Toiveeni oli turha, sillä jo puoli kahdeksan aikoihin mä löysin itseni keskustelemassa vanhan ja kärttyisen miehen kanssa siitä, miksi kookaupan klementiinit olivat tarjouksessa, mutta meidän eivät olleetkaan. Niinpä.

Puoli kolmelta pääsin pois kaupalta, menin kotiin ja söin tukevan välipalan. En tiennyt yhtään mitkä käytännöt Louhikartanolla olisi, mutta mä en halunnut olla se, joka olisi kitisemässä jatkuvasti tauolle. Mulla oli vaateongelma, sillä enhän mä todellakaan tiennyt mitä mä tulisin tekemään tänään. Päädyin mustiin kevyttoppahousuihin ja jätin mustat juoksuhousut alle. Voisin hyvin olla niillä, mikäli olisin sisällä jatkuvasti. Vetaisin vaaleansinisen kevyttoppatakin päälleni ja lähdin ajelemaan kohti iltavuoroa.

Parkkeerattuani auton parkkipaikalle, siirryin Louhikartanon vaaleanpunertavan tallirakennuksen yläkertaan ja koputin toimiston oveen. Mut haastatellut mies istuskeli siellä jalat pöydällä. Villeköhän sen nimi oli?
"Sä oot ajoissa", mies sanoi ja vilkaisi seinäkelloa. "Ota vaan kahvia tosta, käydään nää sun työtehtävät läpi. Voit viedä eväät sitten tonne taukotilaan."
Mä sain vastuulleni karsinoiden siivoamista, hevosten hakemista sisälle ja muuta tavallista. Saisin juuri ja juuri harjata hevosia ja loimittaa niitä, mutta varustaminen oli ainoastaan pidempään töissä olleiden hommaa. Ihan kuin mä en muka olisi osannut pintelöidä hevosten jalkoja?

Ville perehdyttäisi mut mun tehtäviin ja kertoi, että kulkisin hänen mukanaan nyt ainakin pari päivää. Muutamien karsinanpuhdistusten jälkeen me lähdimme hakemaan hevosia toiselta puolelta jokea. Mä ihastelin ja ihmettelin Louhikartanon pihapiiriä. Pieni joki halkoi pihapiiriä. Joen tällä puolella oli tallirakennus maneeseineen, tarhoja ja ratsastuskenttä. Kauempana siinsi itse kartanorakennus, mutta sinne minulla ei olisi mitään asiaa. Joen toisella puolella oli suurempia tarhoja, kenttä ja laitumet. Tulisipahan ainakin käveltyä työpäivän aikana jos ei muuta, ajattelin kipittäessäni Villen perässä. Miehellä oli naurettavan pitkät askeleet ja hän oli jatkuvasti hiljaa, voi kuinka tylsää.

Ville talutettavaksi ruunikon ja kimon, minulle jäi kaunis voikkon trakehner. Veimme hevoset talliin vain kavioiden kopinan rikkoessa hiljaisuuden. Harjasin tamman valmiiksi ja Ville varusti sen vihellellen jotain tuntematonta biisiä. Tämän jälkeen siirryimme maneesiin taluttamaan tammaa ja odottelemaan Sebastianin saapumista. Tallista ei päässyt suoraan maneesiin, kuten Auburnissa, mutta rakennusten välillä oli katettu käytävä, joten kai se oli ihan kelvollinen. Järkytyin lievästi ajatuksistani. En mä todellakaan ollut tottunut pelkkiin luksustalleihin, eikä kaikilla talleilla, joilla olin käynyt, ollut edes juoksevaa vettä, saati sitten mitään maneesia.

Mustahiuksinen mies saapui paikalle tervehtimättä ketään ja nousi korokkeelta tamman selkään. Hän siirsi voikon suoraan raviin. Ville nyökkäsi kohti ovea ja poistuimme paikalta vähin äänin. Juuri kun mä mietin mikä hiljaisuuden pyhättö talli oikein oli, Ville katkaisi hiljaisuuden.
"Sebastian on lähdössä  Routine Trophyyn Stall Falkencreutziin, se on Markarydissa, Ruotsissa. Siellä on kilpailuviikkoja tuossa maaliskuun alusta eteenpäin. Katsotaan tossa kahvitauolla miten voit lähteä mukaan, mun pitäis suunnitella uus työvuorolista muutenkin."

Illalla ajellessani kotiinpäin mä ajattelin hämmentyneenä ulkomaanpäivärahoja ja sitä, että mä tulisin sahaamaan melkolailla Ruotsin ja Suomen välillä seuraavassa kuussa. Vuoroviikoin mä olisin töissä Suomessa kartanolla viisi päivää ja vuoroviikoin Ruotsissa saman verran. Mitähän ihmettä tästä tulisi? Mun pitäisi ainakin ilmoittaa asiasta heti Amandalle. Pysäytin auton levähdyspaikalla ja näpyttelin vaaleaverikölle viestin, jossa kerroin saaneeni töitä ja olevani Ruotsissa muutaman viikon.

_________________
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Adelina van L. lähetetty 01.03.19 13:11

1.3.2019 - Sokka Luxuries lanseeraustilaisuus
Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Adelinacocktailsokkaluxp


_________________
Adelina van L.
Adelina van L.
Hevosenhoitaja

Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 117

Takaisin alkuun Siirry alas

Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L. Empty Vs: Älä ota sitä henkilökohtaisesti | Adelina van L.

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa