Ihan pakko kertoo | Aliisa Huru

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin

Siirry alas

Ihan pakko kertoo | Aliisa Huru

Viesti kirjoittaja Aliisa H. lähetetty 09.11.18 20:40

Ihan pakko kertoo

Kämppiselämää Pitkän miehen kuja seiskassa. Niin no joo, ja paljon kaikkea muuta polveilevaa satuilua.

I love you:llä Aliisa (kahdella iillä) ”Noidan tytär” Huru(akka), Josefinan kämppis
avatar
Aliisa H.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 70

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Ihan pakko kertoo | Aliisa Huru

Viesti kirjoittaja Aliisa H. lähetetty 09.11.18 20:56

Aliisan valitut palat

2009
Äiti vaihteli hermostuneena painoa jalalta toiselle. Mä en jaksanut kauheasti välittää, koska sellainen se oli aina kun se oli jostakin huolissaan. Se oli sitä aika usein. Äiti oli maailman ihanin, mutta se välitti kaikista ja kaikesta niin paljon, ettei sille jäänyt paljon aikaa muuhun kuin huolehtimiseen.

”Kuule Aliisa, oletko jo hakenut johonkin kouluun? Kai johonkin haet.”
Ah. Se huolenaihe.
”Joojoo”, mä sanoin, kohautin olkiani ja nyökkäsin. ”Matkailualalle ainakin. En mihkään lukioon kyllä hae.”
”Vai niin”, sanoi äiti, ja yritti keksiä jotakin kannustavaa. ”Globaalistuvassa maailmassa se on varmasti työllistävä ala.”

Joopa! Aina mulle töitä löytyisi. Mulla oli kuitenkin yksi ainoa haave.

2013
”Niin että mä nyt lähden ulkomaille”, päätin kertomukseni, ja siltä varalta, ettei Hanni ollut tajunnut, teroitin vielä: ”Matkaoppaaksi.”

Hanni nyökytteli päätään eikä näyttänyt yhtään yllättyneeltä. Se rapsutteli Graalia, joka nautiskeli huomiosta silmät ummessa. Tällaisia hetkiä mulle saattaisi tulla ikävä, vaikka muuten täpisinkin innosta. Ulkomaanopas Huru! Aivan törkeen siistiä.

”No”, Hanni Koistinen avasi sanaisen arkkunsa. ”Mun täytyykin ryhtyä uuden apinan etsintöihin.”
Virnistin sille. Niinpä, se mun homma täällä oli: roikkua niiden kaheleiden selässä, joista älykkäämmät kieltäytyisivät. Hanni laitteli kaikenlaisia hevosia rotuun, karvoihin ja päänuppiin katsomatta, ja oli ollut huikean upeaa saada olla sen opissa viimeisimmät vuodet. Nyt odottivat kuitenkin uudet haasteet.

2016
Ulkomaanoppaana olo oli kaikkea sitä, mitä mä olin arvellut, ja oli siinä jotakin yllättäviäkin juttuja. Mä rakastin yllätyksiä! Mun elämäni rakkain muisto oli varmaan se, kun mun ystävät onnistuivat kidnappaamaan mut ja kuljettamaan yllärisynttärijuhliin ilman, että mulla oli mitään käryä siitä mitä oikein tapahtui.

Joka tapauksessa kohtasin oppaana ainakin yhden rankan yllärinkin. Sen, miten kuluttavaa oli rakastua aina täysillä muutamaksi kuukaudeksi ja sitten pakata kamppeet ja paahtaa puoleksi vuodeksi kaukokohteisiin. Sellainen mä olin, rakastuja. En vain ihmisiin, vaan myös paikkoihin ja muistoihin.

Oppaana mä opettelin siitä piirteestä eroon. Ai miten helpottavaa se oli! Tunne-elämän keventyessä niin kävi myös elämälle yleensä.

Huhtikuu  – marraskuu 2018
Aika aikaansa kutakin. Mä rakastin seikkailuja ja mun opaselämääni, mutta ei sitäkään ikuisuuksia jaksanut. Niin mä palasin Suomeen ja kuljetin mukanani pientä tatuointia jokaisesta kohteestani. Paljon muuta mulle ei niistä vuosista jäänytkään, sillä rikastumaan en kyllä päässyt.

Sain ihanan kämppiksen, Elinan, ja jatkoin liikekannalla pysymistä heittäytymällä junatarjoilijaksi. Raiteet kuljettivat mua ympäri Suomen, mutta aika usein pääsin yöksi kotiin.

Sellaiseen elämään kämppisasuminen sopi mainiosti! Oli vähän surku, kun Elina sitten rohkaistui muuttamaan ulkomaille, mutta nopeasti sain uuden asuintoverin. Se oli nuori, herttainen ja vähän liiankin soma, ja mä ehkä ihastelin sitä, mutta tietysti sillä oli poikaystävä, niin kuin kaikilla sen tyyppisillä.

Nykyhetki
Josefina oli uusavuton ja mä olin epäjärjestelmällinen. Me luotiin siis aivan mielettömän mahtava kämppiskombinaatio! Oli kivaa, kun yhteiset tilat pysyi Jusun muuton myötä entistäkin vaivattomammin siisteinä, ja sitten taas mä saatoin opettaa sille sellaisia asioita, mitä se reppana ei osannut.

Ei se Elinaa silti voittanut, koska Elina oli ehkä vuosisadan kämppis. Jusu oli kuitenkin herttainen ja harmiton, ja mä hymyilin aina jotenkin hellästi kun katselin sitä.

Siis en katsellut mitenkään silleen erityisesti. Ihan vaan niin kuin nyt katsellaan jonkun söpön eläinlajin hurmaavan avutonta poikasta. Jos mussa nyt oli mitään hoivaviettiä niin uuteen somaan kämppikseeni mä sen suuntasin, edes ajatuksen tasolla.
avatar
Aliisa H.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 70

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Ihan pakko kertoo | Aliisa Huru

Viesti kirjoittaja Aliisa H. lähetetty 30.11.18 23:24

Junantuoma muukalainen

30.11.2018

Swhuuuur. Tötötötötö. Swiiii.

Sellainen oli junan vaimea ääni, kun se kiihdytti matkaan viimeiseltä asemalta ennen määränpäähän saapumista. Sitten ääni tasoittui taustahuminaksi, jota sävyttivät ajoittaiset kolahdukset. Mä etenin nelosvaunun käytävää pitkin kärryjäni työnnellen ja mietin, millaista olisi olla lentoemäntä. Ainakin mun työasu olisi hienompi, mutta toisaalta olin kuullut ystäviltäni kengän koron mittauksista ja huulipunatarkastuksista. Eihän sellainen sopisi mulle lainkaan.

”Saisiko olla voikkarii tai kahvii, teetä?” kajautin iloisesti. Kierros oli lopuillaan, niin kuin matkakin, mutta mun ei tarvinnut pinnistellä kuulostaakseni siltä, että tämä oli paras työ ikinä. Ei ollut, mutta mä en kauheasti piehtaroinut siinä tosiseikassa, vaan painoin vaan duunia hymy huulilla. Ain’ laulain työtäs ja sitä rataa.

”Anteeksi”, sanoi yksi kohteliaimmista äänistä, jonka mä olin kuullut.

Jos siinä ei olisi kalskahtanut ripaus röyhkeää omanarvontuntoa, mä olisin saattanut jopa erehtyä luulemaan komeaa muukalaista nynnyksi. Nyt mä tajusin heti, ja viimeistään kun kohtasin sen järkähtämättömän ja anteeksipyytelemättömän katseen, ettei se ollut sillä tavalla kohtelias kuin Jusu. Jotain sinne päin, muttei kuitenkaan ihan.

”Ei tartte pyydellä anteeksi, töissähän mä täällä oon! Kerro vaan”, nauraa hykertelin ja pysäytin kärryni muukalaisen kohdalle.
”Tämä ei varsinaisesti kuulu sun työhösi”, se aloitti, eikä vieläkään kuulostanut yhtään anteeksipyytelevältä siitä huolimatta, että se aikoi pyytää multa jotakin sellaista, mitä mun ei oikeasti tarvinnut suostua tekemään.

”Osaatko sanoa, onko Kallan aseman lähellä mitään pubia?”

Mua hymähdytti. Ai osasinko sanoa!

”Näin kallalaisena osaan kyllä”, aloitin.

Sitten me uppouduttiin jonkinmoiseen keskusteluun aiheesta ja aiheen vierestä. Mä unohduin siihen vähän pidemmäksi aikaa kuin olisi ollut ihan korrektia näin kesken työvuoron. Olin kuitenkin sitä mieltä, että tämä oli sitä hyvää asiakaspalvelua!

Tätä asiakasta palvelin mielelläni. Muistin etäisesti sanoneeni Antonille joitakin päiviä takaperin, etteivät liian hintelät miehet sytyttäneet mua, mutta tämän yksilön itsevarmuus ja silmien pilkahdus hyvittivät kapean varren. Mä olin hirveän hyvällä tuulella, kun lähdin jatkamaan matkaani kärryjäni lykkien. Ei multa kukaan mitään enää ostanut, joten juttelemaan jäänti ei selvästikään ollut suuri menetys.

Ehdin hyvissä ajoin tekemään tilitystä. Kun lopulta pamautin kassan kiinni siltä illalta, mulla oli vielä pari minuuttia työaikaa jäljellä.

En piitannut siitä.

Poistuin. Asemalla kohtasin pitkän ja hoikan miehen taas. Se oli polttelemaasa tupakkaa loppuun. Se sanoi, ettei tupakoinut usein, mutta nyt oli vaan sellainen fiilis. Mä kysyin, oliko se yhä myös kapakkafiiliksellä. Me mentiin yhdessä kapakkaan.

Sitten me mentiin yhdessä Pitkän miehen kujalle. Mua virnistytti ajatus siitä, että nytpä mulla oli mukana aito pitkä mies.

Pitkä mies osoittautui mainioksi löydöksi. Muistan jossakin kohti ajatelleeni, että todennäköisesti virnistelisin vielä ensi vuonnakin tämän jäljiltä.
avatar
Aliisa H.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 70

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Ihan pakko kertoo | Aliisa Huru

Viesti kirjoittaja Aliisa H. lähetetty 21.12.18 16:07

Hurubeat

21. joulukuuta 2018 #jusunhaaste8

https://www.youtube.com/watch?v=WyRhUhbybr0

I've got memories and
Travel like gypsies in the night


Juna on lähinnä lentämistä, mitä nyt pystyy järkevästi yhden suurta pienemmän valtion rajojen sisällä tekemään.  Jos unohdan ympäristöllisen kriisin ja siitä aiheutuvan huonon omatunnon, mä rakastan sitä tunnetta, kun lentokoneen pyörät erkanevat maanpinnasta ja mä pääsen hetkeksi eroon painovoimasta. Se ei johdu siitä, että mä olen vähän painava - mitään sellaista kriisiä mulla ei ole. Se johtuu siitä, miten juureton persoona mä olen. Samasta syystä mä rakastan sitä hetkeä, kun juna kiihdyttää

Mulla ei ole kotia.

I build a home and wait for
Someone to tear it down
Then pack it up in boxes
Head for the next town running


Ei sellaista, johon mä olisin kovasti kiinnittynyt, ainakaan. Oli silloin joskus, kunnes ehkä suunnilleen eskari-ikäisenä ei sitten ollutkaan. Ei ole mikään ihme, että musta tuli matkaopas, nykyajan nomadi. Mua ajoi valtava halu pysyä liikkeessä ja nähdä enemmän, ja niinpä jaoin elämäni puolen vuoden sykleihin ja matkasin välissä satoja ja tuhansiakin kilometrejä kodista seuraavaan.

Cause, I've got memories and
Travel like gypsies in the night

And a thousand times I've seen this road
A thousand times


Mua ei ole koskaan haitannut oma juurettomuuteni. On ihan hirvittävän vapauttavaa olla kykeneväinen lähtemään tuulen mukaan, jos siltä tuntuu. Yksi menneisyyden henkilö joskus kysyi multa, miksi mä olen niin rauhaton, etten mä pysty pysymään yhdessä maassa.

Ei se koskaan ole ollut pystymisestä kiinni. Mä en vaan ole halunnut.

Ja nythän mä olen tullut jäädäkseni, ihan yhtä lailla omasta valinnastani kuin olen pysynyt poissakin.

Täytyy kuitenkin myöntää itselleni, että pystyäkseni jäämään yhteen maahan mun täytyy kuitenkin olla koko ajan liikkeellä. Niinpä mä hymyilen ravintolavaunussa tai työnnän kömpelöitä tarjoilukärryjä samalla kun juna mennä kolkuttelee joskus sinne ja toisinaan tuonne.

I've got no roots
But my home was never on the ground
I've got no roots
But my home was never on the ground
I've got no roo-oo-oo-oo-oo-oo-oots
I've got no roo-oo-oo-oo-oo-oo-oots


Pitkä työvuoro junassa päättyy. Mä hyppään Helsingin päärautatieasemalle ja mua houkuttaa jäädä pääkaupungin yöhön, mutta munhan pitää matkata vielä Kallaan saakka. Lisää liikkeelläoloa. Tänään mä ajan autolla, koska mulla on tankki täynnä ja mä tahdon ihan itse päättää vauhdin.

https://www.youtube.com/watch?v=HUJGwSy0pRI

I should grow up some day 'cause I got bills to pay
I can't be waking up at someone else's place
I know I drink too much, can't pay my rent this month
I should be saving up, but


Ennen ajoon lähtöä mä saan mun kaveriltani viestin. Se kysyy, lähdenkö mä sen kanssa Krouviin, koska sillä on sydänsuruja. Mun ei pitäisi, mutta mä vastaan silti että totta munassa. Onneksi mä olen saanut perjantaina ensimmäisen kahden viikon joulumarkkinapalkat.

Tähän aikaan jopa Helsingin keskustan ydinkeskusta on hiljainen. Mä etsin nopeimman reitin ulos kaupungista ja hitto vieköön, että mä painan kaasua. Mulla on kiire olemaan jotakin muuta kuin työssäkäyvä aikuinen junahitontarjoilija. Ei se edes ole mikään aikuisen työ, mutta ei se mua haittaa. Siitä saa rahaa.

But I just got paid
I'm broke, but I'm ballin'
Don't know where we're goin
We go in when we go out
I just got paid


Mä en koskaan mieti, miksi mä olen köyhä. Mä tiedän sen miettimättäkin. Mun tili näyttää välillä negatiivisia reaalilukuja, koska mä nautin mun elämästä.

Mä olen myös aina mun ystävien tukena. Mua voi syyttää monesta asiasta, mutta kylmyys ja piittaamattomuus ei kyllä kuulu niihin. Hitto vieköön, ota mut ystäväksesi ja mä ihan totta menen vaikka putkaan asti sun puolestasi - tai mieluiten kanssasi!

Mun rakas ystäväni on taas kuvitellut ihan liikoja jostain älyttömästä Tinder-deitistään ja särkenyt taas sydämensä tuhanteen kappaleeseen. Mä en sano sille, että sen pitäisi jo ottaa opiksi. Mä taputan sen poskea lohdullisesti, tuikkaan sen nenänpäähän rohkaisevan suukon ja sanon, että mä tarjoan seuraavat. Ei mulla pitäisi olla varaa niihin seuraaviin, mutta mä nyt vaan en mieti sellaisia asioita silloin, kun joku tarvitsee jotakin, mitä mä pystyn antamaan.

I'm broke, but I'm ballin'
Don't know where we're goin


Oli se sitten [aseta oman myrkkysi nimi tähän]shotti tai paskoja elämänviisauksia: multa saa molempia.

Tietysti, jos otetaan liikaa niitä ensimmäisiä ja kuunnellaan liian vähän jälkimmäisiä, voi käydä niin, että kaveri kerkeää saada typeriä ajatuksia. Vikkelin sormin se ehtii soittaa typerälle Tinder-deitilleen. Vielä rivakammin jaloin se harppoo kohti Tinder-deittinsä kotiosoitetta, vaikka mä huudan sieluni pohjasta perään, että se tekee virheen.

Sen olisi pitänyt jatkossakin tehdä kännirakkaudentunnustuksia ihan vaan mulle eikä mennä töhöilemään sen typerän miehen perään.

https://www.youtube.com/watch?v=M3xyLUkHE68

Are you thinking of me at all?
It's 2 AM in the morning, and im lonely lonely lonely
It's 2 AM in the morning, and im lonely lonely lonely
You're all in my head
You're all in my head
I wish that you were here with me instead


Sitten mä olen yksin. Mulla on ihan liian tukeva humala päällä, jotta mä voisin lähteä kotiin, eikä se musta ole mun oma syyni. Kaverin syy. Kaveri mut tänne kutsui. Kaveri mun kanssa täällä joi. Kaveri mut tänne jätti.

Yksin.

Ja yksin mä teen sekä kaikkein pahimmat virheeni että kirkkaimmat oivallukseni.

You called my phone
Only when you can not sleep.
Or the drink is strong, and you find yourself in me


Mä olen mun ystävälleni pelkkä olkapää. Silloin kun se särkee sydämensä, se käy lepuuttamassa päätään mun olalla. Siinä sen järki korjaa sen sydäntä, mutta se sydän nyt vaan sattuu olemaan liian kiireinen ja hätäilevä antaakseen raksapuolen hoitaa remonttinsa loppuun. Sinne se sinkaisee. Kohti uusia säröjä.

Enkä mä moiti. Täysillähän tätä elämää pitää elää, ja jos siinä tulee vähän mustelmia, niin eikös ne kuulu asiaan?

Mutta kyllä mulla on vähän liian yksinäinen olo, kun mä nojailen vähän liian humalaisena baaritiskiin ja saan baarimikolta vähän liian säälivän katseen.

It's 2 AM, staring at the phone
Tired of being alone, tired of being alone
It's 2 AM in the morning, and I'm lonely lonely lonely


Mä huokaisen syvään. On kai parempi vaan kerätä luunsa, jotka eivät, kiitos vaan kysymästä, ole leveät. Kyllä mun reitevyys johtuu muusta kuin paksuista reisiluista.

Kaikkea sitä päissään päässään pyöritteleekään.

No, rapsakka ulkoilma kyllä herättää taas ajattelemaan älykkäämpiä ajatuksia.

https://www.youtube.com/watch?v=w1R8zubnBck

Lost my way
Trying to
Head back home
Trying to
Find the keys to my soul


Vaikka en mä kyllä sitten tunne oloani mitenkään kovin älykkääksi, kun tajuan olevani yhtäkkiä ihan vieraalla kadulla. On käsittämätöntä, miten sitä voi eksyä Kallan kokoisessa kyläntuppuraisessa, mutta ei se mitenkään kurjaa kuitenkaan ole! Eksyksissä musta aina tuntuu, että mä olen ihan eri tavalla elossa.

En mä väitä, että mä yleensä tuntisin oloni mitenkään elottomaksi. On vaan välillä hyvä muistaa, että silloinkin kun mä en tiedä missä mä olen, mä tiedän aina, että mä olen.

Läsnäolo. Se on se taikavoima, jota mä nyt jo tässä iässä osaan toivoa itselleni lentämisen, ajatustenluvun tai näkymättömyyden sijasta. Sitä mä harjoittelen silloin, kun mä etsin reittiäni kotiin yksin, pimeässä ja pakkasessa.

Ja mä olenkin siinä jo aika hyvä, vaikka itse sanonkin.
avatar
Aliisa H.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 70

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Ihan pakko kertoo | Aliisa Huru

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa