Branin päiväkirja

Siirry alas

Branin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 06.11.18 15:39

Bertram, "Bran"
5-vuotias tobiani trakehnerori
sivut

ylläpitäjä: Rasmus A.
asuu karsinassa nro 2, tarhailee yksin tarhassa nro 7

_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 183

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Branin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 06.11.18 15:46

7. marraskuuta 2018
#kouluvalmennus

Olisi ollut valehtelua väittää, etteikö mua olisi pelottanut mennä Amandan valmennettavaksi. Bran oli asunut Auburnissa alle viikon, ja vaikka se mutkattomana orina olikin kotiutunut hyvin, ei se ollut vielä kovin tottunut työskentelemään porukassa. Mä taas en ollut tottunut työskentelemään sileällä valvovan silmän alla, enkä mä vieläkään ollut tottunut Amandaan ylipäätänsä.

Rationaalinen puoli mussa tiesi kyllä, että oli ollut Isabellalta hyvä veto laittaa mut ja Bran nuorten hevosten ryhmään; sinne se toki iän ja tason puolesta kuuluikin. Monipuoliset treenit tekisivät sille taatusti hyvää, kun se ei työskennellyt ylipäätänsä kuin nelisen kertaa viikossa, ja enemmän mä saisin vietyä sitä yksin eteenpäin esteillä kuin sileällä.

Silti. Pelotti.

”Tänään työstetään käyntiä ja laukkaa”, Amanda ilmoitti heti ensimmäiseksi, kun me – minä, Matilda ja Minka – oltiin päästy maneesiin. Se oli sentään helpottava tieto, sillä ravi oli vielä Branin ehdottomasti heikoin askellaji. Se oli ikäisekseen hyvässä kunnossa ja hyvin ratsastettu, mutta toki tasapaino ja voima sillä vielä kehittyisi ajan myötä. Estehevosena sillä oli luonnostaan hieno laukka eikä käynnissäkään mitään valittamista, mutta ravin tahdin kanssa olisi vielä työtä.

Tai no, käynnissä ei olisi ollut valittamista, jos Bran olisi suostunut kävelemään. Nyt Amandalla oli paljonkin valittamista. Mä purin hammasta ja kestin, istuin rennommin ja syvemmälle satulaan, pidin joustavamman käden, ja siltikin kirjava pikkuori hiihteli menemään vailla yhtään järjellistä ajatusta. Pysähdykset valuivat ja suorilla Bran kiemurteli minkä kerkesi. Mulla alkoi puskea tuskanhiki otsalle pelkästään kun ajattelin, mitä Amanda meistä nyt ajatteli.

Laukkatyöskentely onneksi oli, kun sinne asti päästiin, jo vähän skarpimpaa. Bran alkoi keskittyä ja kuunnella, ja kun se teki niin, mä taas muistin miksi mä pidin siitä niin paljon. Se hevonen toden totta osasi liikkua niin halutessaan: se oli höyhenkevyt, mutta samalla pelkkää energiaa, ja jotenkin täydellisen tasapainossa jäntevyyden ja joustavuuden välissä aina kun sitä käänsi.

Amanda ei ollut ihan yhtä vaikuttunut, joten arvatenkaan Bran ei kuitenkaan näyttänyt ihan yhtä hyvältä kuin tuntui.

”Rasmus, lyhennä sitä laukkaa”, perijätär komensi mua juuri, kun olin mielestäni saanut orin niin pieneen liikkeeseen kuin tällä hetkellä se jaksoi kantaa. ”Ota ne ohjat käteen nyt ensi alkuun.”

Mä otin ohjat käteen. Ja sitten mä yritin ratsastaa vielä paremmin. Ihan hirveän paljon enempää musta ja Branista ei irronnut – ori alkoi olla väsynyt ja mä en ollut ratsastanut kunnolla melkein kuukauteen. Mutta ainakaan meitä ei heitetty ulos maneesista, joten kai se sitten ihan kehityskelpoisesti meni.

”Onko Amanda aina noin tiukka”, mä tiedustelin Matildalta, kun arvon valmentaja oli jättänyt meidät kävelemään loppukäyntejä keskenämme.

”Jep”, violettihiuksi nyökkäsi ilmeettömänä.

”Hyvä, koska mä en malta odottaa seuraavaa kouluvalkkaa”, vastasin ja käänsin Zeliasta äkkiä kiinnostuneen Branin sitten kauemmas. Matilda kääntyi vilkaisemaan mua nähdäkseen vitsailinko. Mä en jaksanut edes virnistää, kun hampaat olivat kipeät yhteen puremisesta, mutta varmaan se tajusi muutenkin.

_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 183

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa