Sweet but psycho

Siirry alas

Sweet but psycho Empty Sweet but psycho

Viesti kirjoittaja Rita K. lähetetty 05.11.18 13:50

Grab a cop gun kinda crazy
She's poison but tasty
Yeah, people say "Run, don't walk away"
'Cause she's sweet but a psycho
A little bit psycho
At night she screamin'
"I'm-ma-ma-ma out ma mind"
Rita K.
Rita K.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-14527
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 71

http://kanelipulla.net/y/ramida/

Takaisin alkuun Siirry alas

Sweet but psycho Empty Vs: Sweet but psycho

Viesti kirjoittaja Rita K. lähetetty 05.11.18 13:50

29.10.2018

Pionin kello ilmoitti uuden asiakkaan eli minun saapumisesta. Korkojeni kopina hukkui puheensorinaan astellessani tiskille tilaamaan kahvia. Kahvin saatuani suuntasin pöytään ja riisuin takkini tuolin selkänojalle. Toivon mukaan jännitys ja hermostuneisuus ei paistanut musta kilometrin päähän. Maistoin kahvia ja totesin sen oikein hyväksi. Mä en ollut aikaisemmin eksynyt Pioniin, mutta Nita oli suositellut sitä, kun olin kysellyt hyvää tapaamispaikkaa Kallasta.

Markus oli jonkun keskustelun lomassa vinkannut mulle yhdestä kaveristaan. Tämä oli kuulemma tuskaillut samojen ongelmien kanssa kuin minäkin. Yksin ei pystyisi hevosta hankkimaan, mutta puoliksi se voisi onnistua. Mä olin pitkään ollut epäileväinen ja sanonut Markukselle, että en mä oikeasti tarvitsisi toista hevosta. Edes puolikasta. Lopulta mä olin kuitenkin luovuttanut, mua kiehtoi idea toisesta hevosesta. Ramidassa ei ollut mitään vikaa, mutta enempi kouluhevonen voisi olla kiva. Tosin mulla ei ollut hajuakaan, millaista hevosta tämä Markuksen kaveri etsi.

Kun Markus oli antanut mulle kaverinsa yhteystiedot, mä olisin melkein voinut vannoa miehen järjestävän mulle jotain outoja sokkotreffejä. Siitä huolimatta mä sovin tämän Sasun kanssa tapaamisen.
"Hei, sä olet Rita?" kysymys sai mut hätkähtämään ja palaamaan maan pinnalle.
"Öh, joo olen", sain vastattua hämmentyneenä. Hitto, mies oli päässyt yllättämään mut.
"Sasu", vaalea kiharapäinen mies ojensi kätensä, johon tajusin sentään tarttua. Ja nyt olisi ryhdistäytymisen paikka. Sasu ilmoitti hakevansa kahvia ja mä katsoin tämän perään miettien, että kyllä tuonnäköisen kanssa olisi kelvannut sokkotreffitkin.

Sasun haettua kahvia itselleen, istahti tämä pöydän ääreen.
"Mennäänkö suoraan asiaan?" kysyin lyhyen hiljaisuuden jälkeen.
"Sopii. Sä siis mietit hevosen hankkimista?" Sasu puolestaan kysyi.
"Joo, mulla on jo tamma mut vähän erilainen sen lisäks olis kiva. Taloudellinen puoli ei oo ongelma, lähinnä aika", kohautin olkiani. Mies nyökkäili, ilmeisesti tämän tilanne oli sitten melko samanlainen.
"Millasta hevosta sä sit etsit?" blondi jatkoi kyselyään.
"Enempi kouluhevosta, jonka sais vietyä vähän pidemmälle. Mun tammalla on enempi, öh, lahjoja estepuolella", hymähdin.

Hetken Sasu istui hiljaa ja sitten varmisti, ettei mulla ollut muita kriteereitä.
"Mä oon katellu yhtä 5-vuotiasta hollantilaista kouluruunaa. Hyvä suku. Vähän raaka, mutta potentiaalia pitkälle. Aika luonteikas tapaus", mies selitti. Äänestä kuuli, kuinka tätä hermostutti kertoa hevosesta mulle. Sitä hevosta oli taidettu miettiä vähän enemmänkin.
"Kuulostaa ainakin ihan hyvältä. Pääseekö sitä kattomaan ja kokeilemaan jossain?" pohdin, sillä hevonen kuulosti tämän perusteella oikeasti aika mielenkiintoiselta.
"Se on mun tutun kautta myynnissä Orijoella. Voidaan mennä koska vaan sulle sopii", mies melkein huokaisi helpotuksesta.

Kohta mä huomasin sopineeni mahdollisesta hevosen ostoreissusta. Miehen kanssa, josta mä en tiennyt kuin etunimen. Ehkä mun pitäisi kuulustella Markusta, jos näkisin tämän Ruskassa.
Rita K.
Rita K.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-14527
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 71

http://kanelipulla.net/y/ramida/

Takaisin alkuun Siirry alas

Sweet but psycho Empty Vs: Sweet but psycho

Viesti kirjoittaja Rita K. lähetetty 13.11.18 10:43

Isänpäivä 2000

Mä heräsin. Enkä mä saanut enää unta. Ihan kuin mä olisin kuullut jotain kolinaa, johon mä olisin herännyt. En mä tiedä. Hiiren hiljaa mä tassuttelin pitkässä pyjamassa huoneestani ulos. Iskää mä en haluaisi herättää, vasta aamulla. Sille oli hieno kortti, mä tein sen ihan itse, lahja ja äitin kanssa me tehtäisiin sille aamupala. Oikein hyvä aamupala. Iskäkin olisi koko päivän kotona, kun muuten se oli aina töissä. Mä odotin jo kovasti, että me oltaisiin koko päivä yhdessä. Ehkä mä siksi olin jo hereillä, kun mä en malttanut odottaa.

Kurkin makuuhuoneeseen, mutta äitin puoli sängystä oli tyhjä. Missä äiti oli? Ehkä äitikään ei ollut saanut unta. Jos se oli mennyt keittiöön, tekisi itselleen kaakaon. Sellaisen sen aina mulle teki, kun mä en saanut unta. Yleensä se johtui painajaisista. Mä en tykännyt niistä. Tekisiköhän äiti mulle silti kaakaota, vaikka mä en nähnytkään nyt painajaista?

Kun mä pääsin portaat alas, mä en nähnyt äitiä juomassa kaakaota. Se pakkasi laukkua. Miksi se pakkasi laukkua? Ja miksi se pälyili ympärilleen? Vaistomaisesti mä piilouduin portaisiin ja kurkin sieltä, mitä tapahtui. Pian äiti sulki matkalaukun, veti takin päälleen ja vilkaisi vielä portaisiin, muttei huomannut mua. Mä vain katsoin äitin perään, kun tämä sulki oven perässään. Miksi se lähti? Miksi se ei hyvästellyt?

"Rita, mitä sä kulta siinä nukut?" iskän ääni herätti mut. Mä olin nukahtanut portaille ja mua sattui. Mulla oli kylmä.
"Nokun, mä en saanut unta. Ja äiti lähti", mä sopersin unisena. Iskän naamalle tuli outo ilme, jota mä en osannut tulkita. Mä vain tiesin, että nyt kaikki ei ollut hyvin.

Isänpäivä 2018

Siitä oli nyt 18 vuotta, kun isänpäivä oli mennyt totaalisesti pilalle. Sen jälkeen se oli mulle aika inhottava päivä, eikä isäkään välittänyt suuremmin. Kiitos Jessen ja meidän maastoreissun, mun päivästä oli tullut ihan kiva. Nyt mä istuin kiinalaisessa ravintolassa odottamassa tilaukseni valmistumista. Pian mä sainkin pussiin pakatut ruuat mukaani. Ruuat pääsivät autossa pelkääjän paikalle ja mä lähdin ajamaan kohti Orijokea.

Koko paikka oli hiljainen, koska kaikki muut olivat viettämässä viikonloppua ja isänpäivää. Mä koputin puiseen oveen, ennen kuin avasin sen. Harmaantumaan alkanut mies istui lasit nenällään koneen ääressä, tutkien samalla jotain papereita.
"Pidä tauko isä, ne paperit ei katoo mihinkään", hymähdin nostaessani ruokapussin työpöydälle, varoen tietysti kaikkia papereita. Mä istahdin ison tuolin käsinojalle, kiersin toisen käteni isän ympärille ja painoin pusun tämän poskelle.

"Millanen tapaus sulla on nyt menossa?" mä kysyin uteliaasti, vaikka tiesinkin vastauksen.
"Sä tiedät, että mä kertoisin jos voisin", isä pisti koneen pois ja katsoi mua silmälasiensa ylitse hymyillen hienoisesti.
"Mites se uus työntekijä? Onks siitä ollu enemmän haittaa vai hyöytyä?" virnistin. Mä olin kuullut isän palkanneen jokin aika sitten uuden työntekijän.
"Ihan pätevä hän on. Ja ennen kuin kysyt mitään muuta, niin joudut tulla ihan itse katsomaan", isä naurahti.
"Höh, mun pomo on kyllä pitäny huolen, etten mä kerkeä arkisin mihinkään", huokaisin.

Hetken keskustelun jälkeen me levitettiin ruuat ja jaettiin ne. Joka vuosi mä hain kiinalaista ja me syötiin sitä isän työhuoneessa. Ei se mua sinänsä haitannut. Toisilla oli perinteet, kun mentiin isolla porukalla syömään tai vietettiin aikaa yhdessä. Me syötiin kiinalaista kahdestaan ja se sopi mulle vallamainiosti. Mä nostin kahvikuppiani kilistelläkseni isäni kanssa.
"Hyvää isänpäivää."
Rita K.
Rita K.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-14527
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 71

http://kanelipulla.net/y/ramida/

Takaisin alkuun Siirry alas

Sweet but psycho Empty Vs: Sweet but psycho

Viesti kirjoittaja Rita K. lähetetty 06.12.18 10:19

6.12.2018

Mä en viihtynyt kotona. Oikeastaan mä en pitänyt tätä asuntoa kotinani. Se oli vain asunto, jossa mä kävin nukkumassa. Se näkyikin mun sisustuksessa, jos sitä sellaiseksi saattoi sanoa. Ei yhden yhtäkään naisille tyypillistä koriste-esinettä, ei tauluja, ei oikeastaan mitään. Jos otettaisiin pöydältä tyhjä kahvikuppi pois, pitkin levinneet hevostavarat siivottaisiin, ei asunnosta uskoisi, että siellä joku asui.

Tänään oli harvinainen päivä, kun mä kerkesin ollakin hetken kotona. Mulla ei ollut töitä, Sasu oli luvannut hoitaa Tanelin tänään ja Nitakin taitaisi käydä ratsastamassa Ramidan. Mulla ei ollut mitään tekemistä ja mä olin ihan hukassa. Mä en tiennyt mitä tehdä, ei mulla yleensä ollut tälläistä vapaa-aikaa. Ei töitä, ei hevosia. Mitä ihmettä mä tekisin koko pitkän päivän?

Mä en omistanut telkkaria, koska en mä kerennyt sitä koskaan katsoa. Miksi mä silloin omistaisin telkkarin? Mulla ei ollut mitään suoratoistopalvelutunnuksia, koska en mä kerennyt niitäkään katsoa. Mulla ei ollut juurikaan siivottavaa, koska mä en viettänyt asunnossa niin paljoa aikaa, että se juurikaan pääsisi sotkeentumaan. Mulla saattaisi ehkä olla joku kirja jossain laatikon kätköissä. Pitäisiköhän sitä kokeilla lukea kirjaa.

Juuri kun mä olin kahvikupin kanssa lähdössä etsimään sitä kirjaa, ovikello soi. Mä melkein ryntäsin ovelle, kun joku ainakin hetkeksi helpottaisi mun toimettomuutta.
"Huomenta rouva Hyttinen", mä tervehdin kun löysin oveni takaa sen kuuluisan naapurinmummon, joka löytyi kaikilta jotka asuivat kerrostaloissa. Mä katsahdin pientä jo hyvin harmaantunutta mummoa, joka seisoi siinä aamutakissa, ison kassin ja koiran kanssa.
"Huomenta Rita. Minä tässä olen lähdössä sairaalaan ja kun tuo Kossu tarvitsisi majapaikan siksi aikaa. Ja kun sinulla niitä hevosia on, niin varmasti pärjäät sen kanssa. Toin nämä kaikki sen tarvitsemat tavaratkin", mummo selitti.

Hetken päästä mä tajusin seisovani oviaukossa koiran hihna kädessä, iso kassi tavaraa jaloissa ja tuijotin muuten tyhjään käytävään. Mitä juuri tapahtui? Mä vilkaisin sileäkarvaista collieurosta mun edessä. Se tuijotti mua takaisin pää vähän kenossa. Oliko rouva Hyttinen sanonut sen nimeksi Kossu? Voi herranjumala, mikä nimi sekin oli?
"Nyt mulla on ainakin tekemistä tällekin päivälle", huokaisin, kun nostin kassin sisälle asuntooni ja koira tuli perässä.
Rita K.
Rita K.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-14527
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 71

http://kanelipulla.net/y/ramida/

Takaisin alkuun Siirry alas

Sweet but psycho Empty Vs: Sweet but psycho

Viesti kirjoittaja Rita K. lähetetty 30.01.19 10:46

30.1.2019

Musta oli tullut koiranomistaja. Ihan vahingossa ja ei välttämättä mun omasta tahdosta, mutta oli tullut kuitenkin. Kossu oli edelleen mulla ja siitä oli hassusti tullut osa mun arkea. Aika kivuttomastikin, ei mun tarvinnut hirveästi miettiä, että sain koiran mahdutettua mun aikatauluihin. Se kulki mielellään talleilla mun kanssa, joten sen ulkoilutarpeet täyttyivät melkein kokonaan jo niillä. Kossulle oli jo paikka mun sängystä, josta se valtasi yli puolet aina. Yleensä koko sängyn ja mä sain tunkea, että sain itseni sinne mahtumaan.

Alkuun mä olin odottanut, että se naapurinmummo tulisi hakemaan koiransa. Eihän siitä kuulunut mitään, eikä Kossun läsnäolo niin paljoa haitannut, että olisin jaksanut lähteä selvittelemään mikä oli homman nimi. Hakisi koiransa kunhan kerkeäisi. Lopulta kävi ilmi, että rouva Hyttinen oli mennyt sairaalaan leikkaukseen ja sitten kuolla kupsahtanut leikkauspöydälle. Koska ilmeisesti rouva Hyttinen oli osannut varautua kuolemaansa, tämä oli ilmoittanut jättävänsä koiransa mulle.

Joten musta tuli koiranomistaja. Mä en voinut ihan samalla tavalla enää mennä ja tulla, kun piti muistaa kotona odottava koira. Sen tarvitsi päästä ulos ja saada ruokaa. Toki enhän mä aikasemminkaan hevosten takia voinut ottaa mitään äkkilähtöjä ulkomaille, mutta esimerkiksi nyt jouduin aina tulemaan töistä suoraan kotiin. Oli Kossusta kyllä jotain iloakin, mun energinen ja sählä nuori tammani oli aivan täysin rakastunut Kossuun. Kyllähän Kossu tuli Tanelinkin kanssa toimeen, mutta Ramida ja Kossu olivat ihan parhaita kavereita.

Aikaisemmin Ramidan kanssa yksin maastoon lähteminen oli melkein sama, kuin olisi suunnitellut itsemurhaa. Nyt kun collie juoksenteli mukana, tamma käyttäytyi oikein siivosti ja fiksusti. Joten maastoilusta oli tullut paljon isompi osa meidän viikko-ohjelmaa, kuin aikaisemmin. Se olikin tehnyt hyvää itse kullekin. Koira sai liikuntaa, Ramida sai vaihtelua ja lihaksia sekä minä sain tuuletettua päätäni. Oli itseasiassa aika mukavaa käydä maastoilemassa hevosen ja koiran kanssa. Nitalle olikin sitten jäänyt se tavoitteellisempi treenaaminen.

Oli myös kiva, kun joku oli odottamassa kotona ja tuli aina iloisena ovelle vastaan. Tosin, kerran se ei tullut ja mä löysinkin sen piiloutuneena sohvan taakse. Kävi ilmi, että koiranketale oli syönyt yhden mun kengän. Luojan kiitos se ei ollut mikään kallis ja upea kenkä, vaan mun kulahtanut tennari. Sen jälkeen mä tajusin käydä mun kämpän läpi, ettei siellä ollut jotain muuta pitkin lattioita, jota Kossu saattaisi tylsyyksissään tuhota. Ja mä hommasin sille muutaman uuden lelun ja puruluun.

Kossusta toden totta olikin tullut osa mun elämää ja sai mut miettimään, miksen mä aikaisemmin ollut hankkinut koiraa. Olinhan mä ajatellut, ettei mulla ole aikaa sille. En mä halunnut koiraa, joka joutuisi olemaan kaikki päivät yksin kotona. Näytti kuitenkin siltä, että Kossu viihtyi mun luona ja nautti tallielämästä. Mä sain kyllä järjestettyä aikaa koiralle ja mun tuli ulkoiltua enemmän, kun talleilla käynnin lisäksi me tehtiin collien kanssa pitkiä lenkkejä.
Oli ihan mukavaa, kun oli koira.
Rita K.
Rita K.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-14527
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 71

http://kanelipulla.net/y/ramida/

Takaisin alkuun Siirry alas

Sweet but psycho Empty Vs: Sweet but psycho

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa