Velmun päiväkirja

Siirry alas

Velmun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Mikke A. lähetetty 03.11.18 14:37

Kallan Mauvelous
"Velmu"
FWB-ori, omistaja Mikael Aarnisuo


Viimeinen muokkaaja, Mikke A. pvm 03.11.18 16:42, muokattu 1 kertaa
Mikke A.
Mikke A.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 82

http://pramia.weebly.com/velmu.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Velmun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Mikke A. lähetetty 03.11.18 16:15

Paluu Auburn Estateen 3.11.2018

Ostettuani Auburnista varsan niin alkuun mietin oliko se iso erhe. Minun tilassani olisi kannattanut ostaa valmiimpi hevonen, joka olisi koulutettu vähintään vaativiin luokkiin. Minä kuitenkin olin aina pitänyt nuorista ja tällainen koululupaus kun oli ollut tarjolla, niin pakko sellaiseen tilaisuuteen oli tarttua. Saipahan alusta asti tehtyä itselleen juuri sopivan hevosen. Sitä paitsi yritin samalla saada ostetuksi rinnalle myös vanhempaa hevosta, sillä jos halusi menestyä niin yhdellä hevosella ei loppujen lopuksi pitkälle pötkitty. Ratsastaja tarvitsi treeniä paljon ja yhtä hevosta ei kannattanut rasittaa liiaksi jos sen halusi kestävän.

Oli outoa kävellä pitkästä aikaa Auburnin tallin käytävillä. Ne tuntuivat niin tutuilta ja vierailta samanaikaisesti, etten ollut ihan varma olinko kaikkien mielestä tervetullut. Muutama vastaantulija katsoi minua ainakin mietteliäänä. Varsinkin sellaiset kasvot, jotka olivat nähneet minut jo Haitan aikoina. En kuollaksenikaan muistanut nimiä. Tieni kuitenkin loppui automaattisesti yhden karsinan eteen, jossa nykyinen hevoseni majaili.

Karsinasta vilkuili uteliaan oloinen varsa ja minäkin katselin sitä. Siitä oli vasta hetki kun pieni ori oltiin vieroitettu emästään ja huomasin kyllä siinä olevan hermostuneisuuden. Astuinkin pian karsinan sisälle puolivuotiaan seuraksi ja annoin sen haistella kämmenenpohjiani ennen kuin astuin lähemmäs. Silitin sen kaulaa samalla kun varsa tutkaili minua jo vähän innokkaammin. Mauvelous oli varsin suloinen ilmestys ja se sai hymyn minunkin huulilleni.

Annoin kämmeneni liukua mustalla karvalla käyden nuoren joka kohdalta lävitse. Se oli tapa, jonka tein aina omien hevosteni kohdalla. Siinä tunsi jos jossain lihaksessa oli esimerkiksi lämpöä tai jos joku jalka oli kerännyt nestettä. Oli hyvä tuntea hevosensa läpikotaisin. Pienestä pitäen tässä tilanteessa.

Jäin lopulta vain seuraamaan hevosen elekieltä. Se sai minut ehkä aavistuksen haikeaksi, sillä luulin aina, että edellinen hevoseni olisi ollut se, joka vie minut tähtiin. Sitä hevosesta olin todella tykännyt ja en pystynyt vielä sanomaan oliko tästä koskaan sen korvaajaa. Tämä tuntui niin erilaiselta jo nyt. Tosin pienenä kaikki olivat epävarmempia.

”Minä jo odotinkin milloin näkisin sinut Velmun kanssa”, tuttu ääni kuului takaani ja sai hetkeksi sydämeni pysähtymään. Ei pelkästä yllätyksestä, koska olin kuullut askelten tulevan. Ainoastaan tulija itse oli sellainen, jota en ollut odottanut. Sellainen, jota olin ehkä jopa pelännyt.

Käännyin ympäri henkäisten.

Isabella”.


Mikke A.
Mikke A.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 82

http://pramia.weebly.com/velmu.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Velmun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Mikke A. lähetetty 14.12.18 17:21

Hermot kireällä naisista 14.12.2018

Mä katsoin naisen selkää kun sen selän omistaja tutkaili Velmua läpi. Nainen nosteli nuoren jalkoja, tunnusteli ne läpi ja samalla siveli joskus kylkiä ja selkää. Pieni ori taas yritti hamuilla naisesta sellaista kohtaa johon minä en olisi voinut todellakaan koskea, ilman, että olisin saanut kunnon läimäisyn poskelle. Katsoinkin Velmua ehkä aavistuksen kateellisena. Ei siinä, että varsalle olisi kannattanut olla. Se kuitenkin ajatteli mahdollisesti vain taskussa olevia porkkanoita kun itse katseli naisen muotoja vähän liikaakin sillä silmällä. Miten timmissä oleva leidi saattoikin näyttää niin hyvältä.

Yhtäkkiä minulle tuli sellainen olo kuin olisin jäänyt katselemisesta kiinni, vaikka minusta Danni ei kyllä katsonut minua.
”Hei Mikke”, kuulinkin äänen takaani ja sydämeni taisi pysähtyä muutamaksi sekunniksi. Sinä aikana minäkään en osannut reagoida mihinkään. Vasta sen jälkeen käännyin ympäri ja näin karsinan edustalla seisovan Isben. Oliko nainen mietteliään oloinen?
Ainakaan tämä ei sanonut hetkeen sanaakaan. Huomasin Isabellan katsovan seisomaan noussutta kaveriani. Silloin tajusin olla ehkä aavistuksen kohtelias.
”Isabella, tässä on tosiaan Dan..”
”Joo kyllä mä Dannin muistan”, naiset katsoivat toisiaan ja muistelinkin, että Danni oli joskus hetken aikaa toiminut Auburnissa hevostenhoitajana ennen päätoimista työtään Kallan Krouvissa. Olikohan tämä jopa maininnut, että olivat tuttuja jo ennen Auburniakin? En muistanut.

”Joo moi”, Danni hymyili kaunista hymyään ystävälliseen sävyyn. ”Oli pakko tulla katsomaan Miken minikokoista hevosta.”
Mä pyöritin silmiäni.
Isabella nyökkäsi ja katsoi sitten minua.
”Niin tosiaan. Mulla olisi sulle ehdotus Minasta. Lotta lopetti sillä ja olisin kaivannut sille liikuttajaa. Sehän kuitenkin on kouluhevonen ja mietin, että kun Velmukin on vielä noin pieni. Saisit mahdollisesti kisatakin sillä jos haluaisit.”

Nyökkäsin.

”No en kai voisi kieltäytyä mahdollisuudesta tutustua Velmun emään paremmin. Ehkä siitä saa vähän käryä millainen tuostakin rääpäleestä voisi kehittyä”, kohautin olkiani ja virnistin Isbelle.
”Hienoa!” perijätär vaikutti tyytyväiseltä nopeasti saamaansa vastaukseen ja kääntyi reippaasti ympäri kävellen pois. Jäin katsomaan tämän perään haikaillen.

”Se taitaa olla sulle vähän liian hyvä tapaus. Pysy niissä baarisäädöissä mielummin.”
Vilkaisin Dannia murhaavasti.
”Mulle kukaan ei oo liian hyvä”, nielaisin ja siirryin sivelemään Velmun kaulaa.
”Kaikki hyvät on”.
Katsoin naista silmiin kurtistaen kulmiani.
”Pitääkö mun maksaa sulle, että olisit joskus vähän viisaampi sun sanoissa?”
”Mä en oo maksullinen”, nainen risti kätensä.
”Voisit ollakin”, hymähdin ja silloin sain tuntea polttavan kivun kasvoissani. Oliko nainen uskaltautunut lyömään mua?
En ehtinyt sanomaan enää mitään Kallasvuon naisen kävellessä tarmokkaasti pois.

Jäin yksin Velmun kanssa. Ori katseli minua myös mietteliäänä ja huokaisten jätin senkin karsinaansa.

Kävelin tallinkäytävällä reippaasti ja astelin Loungeen istuen lähimmälle penkille.

”No nyt näytät kyllä siltä kun jotain pahempaakin ois käyny”, pidempitukkainen naikkonen totesi kaivellessaan jotain kaapista samalla minua vilkuillen.
En vastannut tuohon mitään ja ignoorasin tämän kokonaan. Mietin vain Isabellaa ja Dannia.
Heitä lähempänä oleva nainen kuitenkin saapui pian luokseni yllättävän pirteänä.
”Oon muuten Aliisa”, tuo kertoi ja katsoin häntä hetken silmiin.
”Kiva”, hymähdin ja näin kuinka Aliisan toinen kulma nousi aavistuksen toista ylemmäs.
En oikein jaksanut kiinnostua seurasta tällä hetkellä ja sivuutin ystävällisen oloisen henkilön totaalisesti.
”No oli kiva tavata ”Kiva””, nainen totesi vielä ja päätänsä pyöritellen lähti sekin pois.

Itse painoin pääni käsieni väliin. Viimein yksin.
Mikke A.
Mikke A.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 82

http://pramia.weebly.com/velmu.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Velmun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Mikke A. lähetetty 12.01.19 19:38

Täydellisesti kiiltävä, 12.01.2019

Sillä oli pitkät jalat. Sen olisi kuka vaan pystynyt myöntämään. Silti se oli vähän epätasapainoisen näköinen, joten musta se olisi ollut ennemmin Marvi kuin Velmu. Se ei ollut nätti. Söpö ehkä, mutta söpö hevonen oli vaan söpö hevonen. Ei muuta. Onneksi se oli vielä nuori ja kasvava yksilö, sillä muuten en olisi kestänyt sitä. Itseasiassa en vieläkään ollut tutustunut pieneen oriin kunnolla. Danni oli auttanut minua sen kanssa melkein alusta asti, kunnes hoitajan sopimusta ei ollut syntynyt. Nyt olin periaatteessa yksin tuon kanssa. En tykännyt siitä ajatuksesta. Hoitajat ja muut ihmiset olivat olemassa sitä varten, että ne olisivat kasvattaneet tuon minulle ja hoitaneet siihen kuntoon, että voisin vain liikuttaa sitä. Sitten kun se olisi niin iso, että sillä voisi ratsastaa. Nyrpistin nokkaani tälle ajatukselle. Hevoset oli kivoja joo, mutta tästä puuttui sellainen tietynlainen olemus. Ehkä en halunnut vain myöntää, että ikävöin edellistä hevostani Haittaa ja vertasin sitä laatuyksilöä jokaiseen muuhun...

Velmu katsoi minua karsinassaan vähän kyllästyneen näköisenä. Aluksi se oli ollut hyvin utelias minua kohtaan, mutta seisottuani ovella varmaan vartin niin se ei enää odottanut mitään.
”Musta tuntuu, että se ei syö sua”, naapurikarsinan edustalla seisova vastakkaisen sukupuolen edustaja totesikin minulle ja katsoin häntä tuimasti.
”Ja musta tuntuu, että asia ei kuulu sulle ollenkaan”, vastasin kylmästi Minkaksi muistamani hävitessä jo karsinan sisälle. Mitään ei enää kuulunut takaisin.

Siirsin katseeni takaisin hevoseeni tai oikeastaan hevosen puolikkaaseen. Kävelin sen viereen ja heti orin katse valpastui.
”Meidän kai sitten pitää alkaa tulemaan toimeen”, tuumasin pujottaen samalla päitset Velmun pieneen päähän. Ori ravisteli ja mä hymähdin.
”Halusit tai et”.

Olin jo taluttamassa Velmua ulos karsinasta kunnes katsoin varsaa uudemmankerran ja irvistin. Sillä näytti harja olevan vähän ylikasvanut ja kyljessä näkyi pienen pieni likatahra. Mun perfektionistin mieli koki sillä hetkellä kärsimystä ja irrotinkin narun riimusta. Hain käteeni sen sijaan sakset, kamman ja harjan. Siitä oli hetki aikaa kun olin viimeksi käsitellyt hevosta näin, mutta se tuntui uskomattoman hyvältä. Siistin sitä varmaan puolisen tuntia uuteen uskoon ennen kuin olin täysin tyytyväinen varsan ilmeeseen. Sitä siistimpää ja kiiltävämpää varsaa ei varmaan ollut missään.

Lähtiessäni taluttamaan oria ulko-ovia kohden mä olin pitkästä aikaa tyytyväinen hevosenomistaja ja mietinkin jo päässäni skenaarioita mitä voisin harjoitella varsan kanssa maastolenkillä. Velmu käyttäytyisi kohta taluttaessakin kuin täydellisyys.

Hevosten seura oli aina parasta terapiaa ja siinä ei koolla ollut väliä.

Mikke A.
Mikke A.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 82

http://pramia.weebly.com/velmu.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Velmun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Mikke A. lähetetty 04.03.19 16:04

Se kun hermot meni 04.03.2019

Kuulin jo kaukaa kuinka hevoskoppi rymisi ja paukkui tasaisella tiellä. Se sai vaistomaisesti minut astumaan edemmäs ja kohottamaan kulmiani. Tiesin kenen hevonen oli tulossa ja tuollainen ääni ei täsmännyt lainkaan minun hevoseni kuljetukseen. Tuollainen kuulosti kuljetuspelkoisen eläimen kuljettamiselta ja minun nelijalkainen osasi käyttäytyä kyllä erinomaisesti matkustaessa. Tiesin sen, koska olin itse opettanut sen. 2-vuotias ori oli saapumassa viimeisimmältä näyttely-kierrokseltaan ja tiesin, että se oli viimein ansainnut Finest Foal -tittelin. Nyt pitäisi olla ylpeyden, ei kauhun hetket..

Pian koppia vetävä maasturi ajoi eteeni ja raivoisa mieskuski hyppäsi miltein vauhdista ulos. Partasuinen ukko käveli eteeni nyrkkiä puiden ja katseeni muuttui ihmetyksestä varsin tuimaksi.
"Jos toi sun saatanan elikko on runnonut mun omaisuutta niin tiedäppä vaan, että saat ison laskun perästä!!"
"Mun omaisuus ei tee sellaista ilman hyvää syytä", vastasin yllättävän tyynesti, vaikka ääni kuulsi kylmyyttä.
Astuin uhkaavasti askeleen lähemmäs miestä. "Joten jos mun hevosella ei ole kaikki kunnossa, niin sen jälkeen kannattaa pelätä Aarnisuon nimeä."
Ukko meinasi sanoa jotain vastaan, mutta hänen onnekseen hän sulki vain suunsa.

Ohitin parrakkaan ja avasin reipahkosti lastaussillan vain nähdäkseni tutisevan hevosparan.

Varmoin ottein sain aika nopeasti väsyneen nuoren seisomaan pihalle ja yhtä nopeasti parrakas lähti pois koppeineen. Jäin seisomaan hiestä märän, loimitetun hevosen viereen. Katsoin sitä säälien ja lähdin taluttamaan sitä talliin enempiä empimättä. Velmu seurasi perässäni kiltin koiran tavoin, mutta minä olin äkäinen. Askeleet olivat voimakkaat ja silmissä näkyi melkein raivo. Muut tallissa olijat osasivat onneksi kyllä heti minut nähdessään väistyä, sillä olin sillä tuulella, ettei kukaan säästyisi kiukultani. Moni asia meni, mutta jos kallisarvoisen hevoseni saattoi tähän tilaan niin ei hyvä.

Talutin orin pesupaikalle. En sitonut sitä edes kiinni kun aloin riisumaan siltä kuljetussuojia ja sitten loimea.

"Mitä sille on käynyt?" Kuulin yllättäen varovaisen naisen äänen takaani. En edes vilkaissut siihen suuntaan, niin en tiennyt kuka oli kyseessä. Ei siinä, että olisin muutenkaan tunnistanut ketään.
"Sen kun tietäisin!", tuhahdin ja aloin letkulla huuhtelemaan hikistä hevosta.
"Mä haen sille loimen..", vaatimaton ääni sanoi ja nyökkäsin vain.

Tämä tuntematon naishenkilö auttoi minua laittamaan orini kuosiin ja vasta kun se pääsi karsinaansa syömään heinää niin osasin aavistuksen rentoutua.

Silti sanoin vain "kiitos", ja lähdin ovet paukkuen Auburnista. Oli asioita selvitettävänä.
Mikke A.
Mikke A.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 82

http://pramia.weebly.com/velmu.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Velmun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa