The Journal

Siirry alas

The Journal

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 20.10.18 13:34

Jesse Aron päiväkirja

Tarinoita ajalta ennen Purtsilaa, voit lukea täältä.
avatar
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 33
Viestien lukumäärä : 179

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 20.10.18 15:13

16.10.2018

Katselin loittonevan taksin perään ja huokaisin syvään. Siihen hetkeen päättyi lopullisesti minun ja Santasen Milan epämääräinen suhdesotku.
Nainen lähti Kanadaan Stefaninsa kanssa, jättäen jälkeensä tallin hevosineen ja perintötalon.  Kuusi vuotta Mila oli jaksanut pyörittää ratsastuskoulua ja yksityistoimintaa, mutta lopulta oli myöntänyt, ettei se enää kannattanut. Saatuaan tilan myytyä, nainen oli kasannut kamppeensa, myynyt koirat ja ilmoittanut, että lähtisi Stefanin tilalle töihin. Eikä tulisi takaisin Suomeen, ikinä. Ainakaan pysyvästi.

Olin jo pari kuukautta tiennyt Vaahterapolun lopettamisesta, mutta luvattuani Milalle etten asiasta mainitse kenellekään, olin pitänyt suuni tiukasti supussa.
Tieto siitä, että neljä vuotta kotinani pysynyt talo lähtisi pois alta, oli antanut minulle aikaa valmistautua lähtöön. Päätin palata takaisin asianajaja hommiin. Minulle oli jo aiemmin tarjottu paikkaa pienestä lakifirmasta, Orijoelta, mutta olin vastannut miettiväni asiaa. Onneksi paikkaa ei ollut minun pähkäilyn aikana täytetty ja pian huomasinkin etsiväni asuntoja Orijoelta sekä sen läheisyydestä.
Kallan kylästä olin lopulta löytänyt pienen rivitalokaksion.

Kerrottuani Milalle uudesta kotikylästäni, nainen oli vain pyöritellyt silmiään.
“Kaikki tiet vievät Kallaan”, tämä puuskahti. “Salli ja Luke varmaankin muuttaa sitten Auburniin?”
“Itseasiassa myyn Luken. Salli vain lähtee mukaani Kaajapurojen tallille, ei Auburniin.”
Ei Milan tarvinnut tietää, että kyseinen talli on aivan kivenheiton päässä Sokkien kartanosta. Nainen kun oli päättänyt, että Auburn Estate oli kaiken pahan alku ja juuri.

Taksin kadottua näköpiiristä, kävelin sisälle taloon, joka tuntui niiiin tyhjältä. Nainen oli antanut uusille omistajille päätäntävallan kalusteiden kohtalosta. Minä olin vienyt huoneestani vain sängyn uudelle asunnolle.
Vain jaloissa pyörivät kissat toivat pientä ääntä ja liikettä kaksikerroksiseen puutaloon.
Nostin Tohelon syliini ja rapsutin punertavaa kissaa leuan alta. Kolli kehräsi kovaan ääneen ja näytti tyytyväiseltä.
Eipä ollut Mila kertonut, mitä kissoille tehtäisiin. Pitäisikö minun ne piikille viedä? Hevosille oli annettu aikaa kaksi kuukautta löytää uusi koti ennen kuin joutuisivat teuraaksi, mutta entä kissat? Oliko Mila edes yrittänyt löytää niille uusia koteja? Vai jäisivätkö ne Vaahterapolkuun asumaan? Tietääkseni uuden omistajapariskunnan tytär oli allerginen kissoille, joten tuskin kollipojat jäisivät tänne…

Naputtelin Milalle tuohtuneen viestin, missä utelin, mikä olisi Tohelon, Pirskatin ja Perskatin kohtalo.
“Lopetus mikäli et itse niitä halua. Kuljetuskopat on yläkerran toimistossa.” oli vastaus.
En minä mikään kissaihminen niinkään ollut. Minulle riitti hevoset, en kaivannut huolekseni muita eläimiä.
Istahdin lattialle kissojen ääreen ja mietin, mitä pirua minä niiden kanssa tekisin. Pirskatin läpsiessä veljeään Perskattia päälakeen ja juostessaan karkuun häntä pörheänä päin seinää, oli päätökseni syntynyt.
“Eiköhän me pojat lähdetä kotiin?” hymyilin silittäessäni vieressäni istuvaa Toheloa.
“Uuteen kotiin.”


avatar
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 33
Viestien lukumäärä : 179

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 13.11.18 5:43

13.11.2018 - keskiyön pohdintoja

Makasin sängyssä tuijotellen pimeyteen. Nukkumatti oli jälleen kierroksellaan unohtanut minut, joten nyt sain vatvoa ajatuksiani ihan ajan kanssa.
Kissatrio oli levittäytynyt toiselle puolelle parisänkyäni pitkin pituuttaan nukkumaan. Hyvin ne nekin olivat sopeutuneet sisäkissoiksi, vaikka Vaahterapolussa olivatkin saaneet juoksennella pihalla vapaana.
Ojensin käteni silittääkseni lähimpänä olevaa kissaa ja kevyt kehräys kantautui pian korviini. Eipähän olisi niin kuoleman hiljaista.

Perjantaina tulisi kuukausi siitä, kun Mila oli lähtenyt Kanadaan ja minä kissojen kanssa roudannut ensimmäisen muuttokuorman Kallaan.
Kuukausi… Niin lyhyt aika, joka kuitenkin tuntui pieneltä ikuisuudelta.

Käännähdin kyljelleni ja käsikopelolla etsin puhelimen yöpöydältä. Näytön kirkas valo kirveli silmiäni, mutta pian ne kuitenkin tottuivat valoon.
00:17

Hipaisin facebookin kuvaketta ja ensimmäiseksi näytölle lävähti kuva Milasta jonkun mustan hevosen kanssa. Pienen epäröinnin jälkeen painoin tykkää-nappulaa.
Nainen näytti onnelliselta. Onnellisemmalta kuin aikoihin. Kurtistin hieman kulmiani. Tietenkin olin onnellinen Milan puolesta, mutta pieni kaipuu pusersi sisintäni edelleen. Mitä jos asiat olisivat menneet toisin?

Olin laittamassa puhelinta pois, kun puhelin tärähti viestin merkiksi. Huokaisin syvään. Kenellä muka tähän aikaan olisi asiaa?
Juuso sieltä kyseli, pääsisikö punkkaamaan sohvalle cup-viikonlopun ajaksi. En jaksanut laittaa muuta kuin peukku-emojin. Seuraavaksi mies uteli, milloin pitäisin tuparit.
“En ikinä.”

Nakkasin Honorin yöpöydälle ja käänsin sille selkäni.
Juuso oli udellut mahdollisista tupareista jo useampaan otteeseen, mutta mitä järkeä sellaisia oli pitää?
Kovat olisivat bileet, sillä en tuntenut täältä kuin pari hassua ihmistä.
Inna poikaystävineen tuskin olisi tulossa. Juliasta en ollut kuullut mitään sen jälkeen, kun olin pyytänyt minun ja Innan kanssa Krouviin, mihin lie kivenkoloon ryöminyt.

Pyrskähdin hieman huvittuneena, kun ryhdyin miettimään muita mahdollisia tuparivieraita, joihin olin tutustunut paremmin tässä kuukauden aikana. Kova kolmikko: Jonathan, Heidi ja Matilda.
Jonathan ei todellakaan olisi tulossa - enkä todellakaan olisi edes kutsumassa.
Heidi ehkä, mutta tuskinpa. En ollut nähnyt koko naista sitten sunnuntaiaamun...
Matilda voisi ehkä jopa tullakin, mikäli lahjoisin hänet jollain paskan makuisella viinillä ja tequilapullolla… Ja kidnappaisin hänet.
Mutta suurimmalla todennäköisyydellä olisimme Juuson kanssa kahdestaan. Pitää joskus kutsua mies kaljoittelemaan tänne ja kutsua iltaa tupareiksi. Sillähän siitä selviäis.

Pöyhin tyynyäni ja suljin silmäni. Ehkä olisi pitänyt kieltäytyä Matildan kahveista, jotka olin hänen luonaan keittänyt sen jälkeen, kun olin saattanut jalkansa loukanneen lilapään kotiinsa.
Silläkin kun saattoi olla vaikutusta unettomuuteen.
Kahvilla. Ja Matildalla.

Huokaisin syvään. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Piti unohtaa naiset, keskittyä vain työhön ja Salliin…
Nyt sitten olin jo eksynyt yhden naisen sänkyyn. Naisen, jonka hevonen asui samassa tallissa kuin omani. Kiusallisia kohtaamisia olisi siis luvassa, vaikkei itse Heidi minua kaduttanutkaan. Sattuuhan noita.
Epämääräinen kännipano ei ollut kuitenkaan mitään sen rinnalla, että olin mennyt kiinnostumaan varatusta naisesta. Hienosti, Jesse.
Olkoonkin Matilda ja Jonathan kuinka tauolla tahansa, tiesin, ettei tässä tulisi hyvin käymään.

Vittu.
avatar
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 33
Viestien lukumäärä : 179

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa