Ramppikuumeilua

Siirry alas

Ramppikuumeilua Empty Ramppikuumeilua

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 16.06.17 23:52

Vuokrahevoshakemus

Olisihan minun pitänyt osata odottaa tätä: näin tyylikkään paikan naruja käsissään ei voinut pitää kuin helvetin hyvännäköinen blondi. Suin hätäisenä pörröistä hiuspehkoani taustapeiliin vilkuillen ja annoin itselleni henkisen litsarin ennakkoluuloisesta ajatuksestani. Nousin autosta ja yritin hymyillä itsevarmana mallipituisen vaalean naisen purjehtiessa paikalle.

”Hei! Oon Amanda ja sä oot varmaan Tilda?”, nainen sanoi hymyillen ehkä juuri ja juuri.
”Näin on”, totesin jostakin kummunneella epäilyttävän rempseällä äänenpainolla.

Tuntui, että korvat punottivat jo alkuunsa, ja voi hyvä luoja minä olin sentään aikuinen nainen, joka työskenteli päivästä toiseen ihmisten kanssa.  Tänään tosin olin vain asetellut ruukkukasveja uuden työhuoneeni ikkunalaudalle ja miettinyt mitä ihmettä tein muuttaessani Kallan tuppukylään. No, kai pikkupaikkakunnalla riitti kylähulluja terapoitavaksi. Olihan minulla sentään aiemmin alkaneita asiakkuuksia opiskelukaupungissani, jonne ajelisin vielä joitakin kuukausia viedäkseni ne loppuun.

Marssin Amandan perässä pihan läpi ja voin vaikka vannoa, että naisen hiuksista leijui jokin hieman kalliimman hajuveden tuoksu ja minä kiitin korkeampia voimia siitä, että olin jossakin mielenhäiriössä päättänyt käydä hankkimassa uusia tallivarusteita. Niissä puoliksi maatuneissa saappaissa ja villapaidoissa olisin ehkä tehnyt raivokkaimman uukkarin ikinä, kun olisin nähnyt Amandan auton ikkunasta.

Kartanon tilukset olivat uskomattoman upeat. Teki mieli pidellä omista silmistään kiinni etteivät ne tippuisi päästä. Olinhan minä muinaisessa nuoruudessani kiertänyt kilpailuja ja nähnyt tyylikkäitä sekä fiinejä talleja, mutta tämä paikka henki jotakin sellaista tunnelmaa, jota oli vähän vaikea tavoittaa, mutta joka teki saman tien vaikutuksen. Amanda näytti paikkoja ja kertoili hevosista, joita ohitimme matkalla. Pieni Rilla voisi kuulemma olla minulle sopiva hevonen tai jos en kavahtanut haastavaa käsiteltävyyttä, voisi Fellukin toimia loistavana opetusmestarina. Pysähdyimme Rillan tarhan viereen ja Amanda kertoi Rillan olevan siskonsa Isabellan hevonen. Nyt tamma tosin oli kantava ja varsoisi kesän mittaan, jonka jälkeen siitä saisi vuokraratsun. Nyökyttelin ja katselin hymyillen pientä ruunikkoa.

”No, mutta hyvää iltapäivää”, kajahti takavasemmalta.

Amanda esitteli paikalle ilmaantuneen violettitukkaisen naisen serkukseen ja Auburnin tallimestariksi Annaksi. Minulta jäi kokonaan huomaamatta Annan päästä varpaisiin skannaava katse kun jäin tuijottamaan naisen narunpäässä seisovaa hevosta. Nuori ruunikonkimo pälyili ympärilleen valppaana pientä närkästystä silmissään.

”Tää on Sylvi, meidän oma kasvatti”, Amanda esitteli ylpeänä. ”Laitettiin siitä just myynti-ilmotus.”

Amanda jatkoi puhettaan siitä miten hienoa oli nähdä omien kasvattien lähtevän maailmalle vaikka se vähän haikealta tuntuikin. Minä hivuttauduin lähemmäs hevosta, joka kurkottautui nuuhkaisemaan käsivarttani. Melkein olin unohtanut miten ihanalta hevosen lämmin henkäys tuntui. Rapsuttelin pikkutammaa harjan juuresta ja tunsin olevani kotona. Miten olinkaan voinut pysytellä näin kauan näin kaukana hevosista. Koko päivän vaivannut ramppikuume hellitti vähän, kyllähän minä osasin tämän, olinhan minä melkein kasvanut satulassa. Myynnissä sana oli myös liikauttanut jotakin. Oli se aina ollut eri asia harrastaa muiden hevosilla. Kaipasin omaa, jota ei koskaan ehtinyt olla, vain vaihtuvia ylläpitohevosia. Kun olisi oma nuori, jonka saisi laittaa juuri sellaiseksi kuin haluaisi. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla saattaisi olla jopa varaa siihen. Parivuotias Sylvi herätti samantien akuutin varsakuumeen.

"Sulla oli pitkäkin kokemus hevosista vai? Oletko kilpaillut?" Amanda kysyi kun jatkoimme matkaamme.
"Kai sitä melkein voi sanoa kasvaneensa hevosen selässä. Nyt on ollu pakko pitää taukoa opiskeluiden vuoksi kun suoritin tutkinnon töiden ohessa ja aika oli tosi kortilla. Kilpaileminen... No, teininä kiersin jonkin verran, mutta hevosten muu käsittely ja hyvinvointi kiinnosti lopulta enemmän. Eikä ole ollut oikeaa hevostakaan."
"Jess! Saadaanko me joku ei-maaninen-treenaajakin tänne? Tervetuloa normaaleiden leiriin!", Anna sanoi.
"Älä nuolase ennenku tipahtaa. Kyllä mä oon himotreenaaja vaikka kilpailuihin mun hermot ei välttämättä riitä. Mulla on ollut ratsastettavana Vaativa B -tasoisia hevosia, mutta taidot on varmaan aika ruosteessa jo."
"Hermoja voi treenata", Amanda töksäyttää ja katsoo minua sen verran läpitunkevasti, että polvissa meinaa notkahtaa.
"Joo, tietysti.. Ja siis kun.. Haluan tietysti kehittyä ja ei kai sitä tiedä mihin omat rahkeet vielä riittää", höpötän vähän hermostuneena.

Oli se nyt kumma kun olin yhtäkkiä aivan pikkulikkaa vaikka työ on opettanut suorastaan jäätävän rauhalliseksi kanssakävijäksi. Sosiaalityöntekijänä ehti nähdä kaikenlaista eikä yhden kylmäkiskoisen kaunottaren pitäisi minua hetkauttaa. Poskeni alkoivat nykiä jatkuvasta hermostuneesta hymyilystä.

"Mikä sulle merkkaa eniten ratsastamisessa ja hevosissa ylipäänsä?" Amanda kysyy vielä katsoen minua herkeämättä.
"Yhteys. Hevosen ja ratsastajan välinen. Se oikeasti syvempi yhteys, täähän on taidetta vai mitä?" Vastasin vaihteeksi epäröimättä.

Tästä olin sentään ollut aina varma. Se minua veti hevosten pariin ja se oli periaate, jolla halusin niitä käsitellä: löytämällä sen yhteyden. Hevosen kuunteleminen ja hyvinvointi oli kaiken lähtökohta. Amanda saattoi katsahtaa minuun jopa hyväksyvästi ja seisahtui lähimmän tarhan kohdalle. Tarhassa seisoi tähtipäinen musta ori, aivan törkeän upea ilmestys jos minulta kysytään, jota meidän läsnäolomme ei kiinnostanut tuon taivaallista.

"Tää on Fellu. Jos kehittyä tahdot niin Fellu on just se hevonen, joka voi opettaa. Se on 18-vuotias ja kilpailueläkkeellä, mutta painaa menemään kuin puolet nuorempanakin. Se on vähän hankala käsitellä maastakäsin, mutta ihan huippu ratsuna", Amanda kertoi.

Anna kihertää taustalla ja mutisee jotakin siitä, että "vähän hankala" ei ole kaunistelua vaan suoranaista valehtelua. Vatsanpohjassani kipristelee enkä malta odottaa pääseväni hevosen selkään vaikka samaan aikaan jännittää pirusti. Kaikki se teini-iän hurjapäisyys on karissut ja pelkään jo salaa katkovani luita tässä lajissa, mutta ketä kiinnostaa kun mistään muusta ei saa samanlaisia kiksejä!
Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 162

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa