Kohtelias uhka

Siirry alas

Kohtelias uhka

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 11.10.18 20:19

Sunnuntai 30.09. Rosengårdin kartanolla. @Isabella S. illallistaa Arne ja Susanne Rosengårdin kanssa. Ei avoin.



Susanne katseli ikävystyneenä peilikuvaansa. Vuodet kuluivat, ja niillä oli tapana tehdä tepposiaan. Kartanonrouva ei kuitenkaan surrut sitä, sillä ikä toi olemukseen vaikutusvaltaa. Hän arveli ja suorastaan toivoi, että myös illan vieras ymmärtäisi olla tuntematta liikaa ylemmyydentuntoa toistaiseksi sileämmästä ihostaan. Se ei ollut minkään sortin ansio. Toivottavasti Isabella Sokka ei olisi kylliksi kana luullakseen niin.

Punattuaan huulensa huolellisesti - Susanne teki aina neljä kerrosta, joiden välissä paineli paperilla, ei koskaan enempää eikä vähempää - ihonsävyään imartelevalla tummalla sävyllä kartanonemäntä nousi meikkipöytänsä äärestä. Viivytellen hän asteli kohti portaikkoa.

Juuri sopivasti astahtaessaan ensimmäiselle askelmalle Susanne kuuli Isabella Sokan saapuvan. Arvokkaasti Susanne Rosengård asteli näkyviin juuri kun hänen aviomiehensä oli ehtinyt tervehtiä vierasta. Susanne arvosti täsmällisyyttä, eikä olisi kehdannut olla yhtään sen enempää viiveellinen edes tänä iltana.

Kohteliaana isäntänä Arne otti Isabellan takin. Susanne katsoi vieraansa takin alta paljastuvaa asua juuri niin kauan, että mikäli Isabella oli älykäs, hän ymmärsi tulleensa arvostelluksi, mutta ei moukkamaisesti toljotetuksi.
"Ihanaa, että tulit vieraaksi", Susanne lausui viileästi hymyillen. "Uskoakseni voimmekin heti siirtyä ruokasaliin. Ehdimme myöhemmin katsella ympärillemme, mikäli olet yhtä utelias ympäristöstä kuin me takuulla olisimme Kastanjan kartanolla."
         

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 411

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kohtelias uhka

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 16.10.18 12:40

Isabella Sokka pujotti korvareikiinsä kauniit, isoäidiltä perintönä saadut aidot helmikorvakorut. Helmet roikkuivat hopeisissa kiinnityksissään aavistuksen verran irti korvalehdistä, ja pieni liike sai ne tuikkimaan lumoavasti. Vasta korujen pujottamisen jälkeen perijätär huomasi, että käsi alkoi täristä. Vain toinen, eikä paljoa, mutta kuitenkin hallitsemattomasti. Reaktion huomaaminen oli hermostuttavaa.

Aikaa oli vielä. Uskaltaisikohan ottaa siemauksen viiniä, vai havaitsisiko Rosengårdin emäntä sellaisen välittömästi? Olihan se mahdollista, vaikka kuinka vähän hörppäisi, ja jo pelkkä riski sellaisesta oli Isabellalle liikaa. Sitä paitsi, hermoviineistä saattaisi tulla tapa. Polku arkiseen alkoholismiin ja jokailtaiseen rauhoittavaan lasilliseen avautuisi aivan liian helposti, eikä Isabella halunnut kokeillakaan itsekurinsa rajoja. Ei ainakaan nyt, ei tällaisina äärimmäisen stressaavina aikoina. Koska kaikkihan liittyi kaikkeen, eikö?

Alma oli varoittanut Susannesta. Kenenkään ei pitänyt vielä tietää, että Isabellan osuutta vanhempiensa kuolemiin tutkittiin hyvin epäileväisessä valossa. Hän ei ollut vielä virallisesti epäilty, mutta se saattoi olla vain ajan kysymys. Koska asema ei ollut virallinen, lehdistöllä ei ollut aiheesta vihiä - onneksi. Silti oli olemassa mahdollisuus, että Susanne tiesi. Susanne Rosengårdilla kun oli tapana tietää asioita, näin Isabella oli ymmärtänyt. Kartanon emäntä saattoi tietää tästä tapauksesta salaisia yksityiskohtia ihan samaan tapaan, kuin tavallinen ihminen verhot avaamalla tiesi, että juuri nyt ulkona paistoi aurinko. Naisen verkoston oli oltava kahdehdittavan hyvä, ehkä ilmiömäinen. Kaikenkattava. Vaan ei kai sentään?

Isabella vilkaisi hermostuneena ruskearannekkeista kelloaan, mutta vielä oli viisi minuuttia. Hän ei halunnut olla ajoissa, vaan täsmällinen. Hän käyskenteli rauhattomasti huoneessaan, joka oli hyvällä maulla sisustettu, mutta vierashuonemaiseen tapaan todella persoonaton. Minuutit eivät kuluneet, tuli kuuma. Niinpä Isabella pujotti varoen mustan villakangastakin päälleen, tarkasti taas kerran, ettei siinä ollut hevosenkarvoja tai hiuksia, puki nilkkurit, ja livahti sitten viileään ulkohämärään.

***

Kartanolla vastassa oli Arne. Mies oli aidosti mukava, mikä kieltämättä laittoi Isabellan pohtimaan pariskunnan keskinäistä dynamiikkaa. Olikohan Susanne Arnelle erilainen; vapaampi, pehmeämpi? Arne otti takin vastaan herrasmiesmäisin elein, ja silloin emäntä saapui. Täsmällisenä, kylmän laskelmoiva ilme kasvoillaan. Epäkohteliaisuudesta ei ollut merkkiäkään, vaikka tapaamisen oli oltava rouvalle epämiellyttävä, ehkä vastenmielinenkin. Kylmyyttä ei nähnyt, sen ainoastaan aisti, ja katsoessaan rohkeasti Susannea Isabella tunnisti tämän käytöksessä sen saman kasvatuksen, jonka oli itse saanut.

Naisen lausumat sanat korostivat vaikutelmaa, sillä kylmä hymy ja "ihanaa, että tulit vieraaksi" sopivat yhteen todella luonnollisesti, vaikka sanomassa oli selkeä ristiriita. Isabella pyyhkäisi vaivihkaa mustia suoria housujaan, kuin varmistaakseen, että ne olivat yhä siliät.

"Kiitos, olen oikein otettu kutsusta. Kierros kartanolla kuulostaa oikein ihanalta, sitten myöhemmin", Isabella vastasi tasaisella äänellä. Housujensa parina hänellä oli valkoinen silkkipaita, ja hiukset oli kasattu taidokkaalle nutturalle, jonka tekemiseen oli kulunut paljon kauemmin aikaa, kuin sen oli tarkoitus antaa ymmärtää. Nyt, tavattuaan Susannen, Isabellaa ei lainkaan häirinnyt, että hän oli pukeutunut hieman varman päälle. Asu kelpaisi siveydessään jopa kuninkaalliselle, eikä punaisten mekkojen uhmaa ollut ikävä.

Kävellessään isäntäparin vanavedessä ruokailutilaan Isabella ei voinut olla miettimättä, että kenelläkään ei ollut täydellisiä kontakteja tai tietoja. Susannen oli oltava taitava selvittämään asioita myös itse. Tuollainen nainen osasi taatusti sekä bluffata että kuulustella viattomaan keskusteluun aikeensa naamioiden.  Hänen olisi todellakin pidettävä varansa.

"Kiitos", Isabella lausahti vienosti hymyillen, kun Arne veti hänelle kohteliaasti tuolin.
Ruokailuhuone oli kaunis, majesteettinen. Tunnelma oli odottava, ja Isabella ajatteli kasvojen ilmeitään täydellisesti halliten, että mikään ei olisi tänä iltana aitoa.

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 629

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kohtelias uhka

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 16.10.18 14:19

Susanne oli tottunut näkemään kaiken. Mitä ympärillä tapahtui, mitä sanottiin ja jätettiin sanomatta, millainen tunnetila kullakin oli, mihin katseet suuntautuivat, olivatko liikkeet ja eleet luontevia, soljuiko hengitys tasaisessa rytmissä, viipyilikö iholla aavistus parfyymia joka ei siihen olisi kuulunut, etsivätkö sormet levottomina jotakin pyöriteltävää, kuka asettui kenenkin seuraan ja ketkä varoivat liian visusti toisiaan.

Nyt tarkkailtavaa ei ollut paljon. Hänen aviomiehensä oli nuoremmalle kartanonemännälle sangen kohtelias, mutta ei liian tuttavallinen. Ei vaimonsa silmien alla, ainakaan, vaikka Arne olikin aina ollut harmillisen välinpitämätön, mitä tuli sivuseikkailuidensa peittelyyn. Tai ehkä typerä, Susanne ajatteli, mutta pehmensi katsettaan ja soi miehelleen hymyn. Ei, Isabella Sokkaan Arne ei sentään loisi kiintymyssuhdetta. Vanhoja luurankoja oli turha kolistella silloin, kun tuoreita ei todellisuudessa ollut tarjolla.

"Toivottavasti olet viihtynyt", Arne sanoi juuri ystävällisesti Isabellalle, ja Susanne liikautti päätään hiuksenhienoon nyökkäykseen osoittaakseen vahvistavansa toivomuksen.
"Ja toivottavasti illan menu miellyttää", Rosengårdin rouva lausui pehmeästi ja yhtäkkiä aivan ystävällisen kuuloisena. "Ymmärtääkseni sinulla ei ole ruoka-aineallergioita, mutta mieltymyksiähän on vaikeampi ennalta tietää..."

Susanne uskalsi kyllä luottaa siihen, ettei Kastanjan kartanon perijätär yökkisi näkyvästi millekään ruoalle. Sellainen olisi liian mautonta, ja suopeasti Rosengårdin rouvan oli myönnettävä, ettei mauttomuus sopinut Isabella Sokkaan. Nuoremmalla naisella oli edes yritystä pitää kulissinsa tyylikkäinä.

Sinä iltana ruoan toimitti pitopalvelu. Erityisesti Arne viihtyi itse keittiössä erinomaisesti, ja siksi he olivat aikoja sitten luopuneet kellaritason keittiöstä ja remontoineet laadukkaat ruoanlaittotilat ruokasalin viereen. Kai se oli kartanonisännälle eräänlainen harrastus, jossa mies halusi viilata erinomaisuuttaan nyt kun ei enää kilpaillut. Läheisten ystävien kanssa yhdessä kokkaaminen saattoi olla peräti miellyttävää, mutta nyt kun pöydässä istui kaukainen sukulainen, sellainen ei suinkaan sopinut.

"Aloitamme mustajuurikeitolla", Susanne kertoi huolettomana alkumaljaa kohotettuaan ja arveli, että niin vaatimattomana kuin satokauden mukaista raaka-ainetta saattoikin pitää, se yllättäisi kyllä. "Keiton kanssa tarjoiltu leipä on itse asiassa Arnen tekemää."

Niin tavallisia he olivat! Leipoivat itse leipänsä. Leipäreseptiään Arne oli hionut pitkään ja hartaasti, eikä rapeakuorinen ja kuohkea lopputulos hävennyt leipomoiden artesaanileiville. Susannen silmät tuikahtivat vähän, kun Arne naurahti:
"No niin, tiedetään ketä syyttää, jos se on kehnoa..."
Aina vähintäänkin näennäisen leppoisa Arne oli loistava tuomaan rentoutta tilaan kuin tilaan, Susanne ajatteli tyytyväisenä. Toivottavasti kylliksi, jotta toistaiseksi tarkkaan reaktioitaan säädellyt Isabella Sokka kävisi juuri sopivan huolimattomaksi.

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 411

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kohtelias uhka

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 16.10.18 15:46

Pariskunta aloitti näennäisen rennolla ja vaarattomalla rupattelulla, jonka oli epäilemättä tarkoitus pehmittää tunnelmaa.
"Kiitos, tämä on erittäin hyvää ja pidän oikeastaan kaikesta", Isabella vastasi, ollen sekä vilpitön että epärehellinen samassa virkkeessä. Mustajuurikeitto oli ihanaa ja aina täydellistä, jos sitä jostakin ravintolasta sattui saamaan. Leipä sen sijaan ei kuulunut hänen ruokavalioonsa, mutta Susanne oli tehnyt selväksi, että se oli isännän leipomaa. Sitä oli siis pakko ottaa.

Oikeastaan leipä yllätti. Vuosien vehnästä kieltäytymisen jälkeen maku oli suussa taivaallinen, ja Isabellan oli sittenkin helppo hymyillä rehellisesti. Alkuruoka oli äärimmäisen hyvä, ja pairing viinin kanssa niin ikään onnistunut. Olikohan Susanne turvautunut sommelieriin vai oliko tällä vain todella harjaantunut maku? Yhtä kaikki, huonoista tarjoiluista heitä ei voinut syyttää, ja taso jatkuisi varmasti samanlaisena läpi illallisen.

"Onko teillä syntymässä ensi vuodeksi varsoja?" Isabella tiedusteli sitten, sillä kasvattamiseen liittyvä aihe oli jokseenkin turvallinen. Oltiin vielä niin alkusyksyssä, ettei tallin tammojen vatsoista voinut oikeastaan päätellä mitään. Muutenkin hänelle oli vielä pikkiriikkisen epäselvää, millä volyymilla Rosengårdissa puoliverikasvatusta oikein toteutettiin.

Peritäjär söi juuri viimeiset herkulliset lusikalliset hitaasti nauttimastaan ruuasta ja laski lusikan paikalleen, kun hän rohkaistui kysymään mieltään askarruttaneesta asiasta.
"Olitteko, tuota, minkälaisissa väleissä vanhempieni kanssa?" Isabella kysyi, ja odotti vastausta hieman jännittyen. Aihe saattoi olla arka tai hänelle epäedullinen, mutta Isabella ei välittänyt olla pimennossa.

Hän tiesi, että Arne ja hänen isänsä Timo olivat isovanhempiensa kautta kaukaisesti sukua keskenään, mutta mitään lapsuusmuistoja hänellä ei Rosengårdista ollut. Toisaalta Isabellan oli vaikea kuvitella Susannea pyrkyrinä kartanovaimoksi päässeen äitinsä ystävättäreksi, vaikka naisten luonteissa olikin jotain samaa. Isä taas oli ollut varsin jumiutunut ravimaailmaansa, ja katsonut ratsuihmisiä joskus jopa vähän halveksien. Vaikka oli siinäkin ollut poikkeuksensa. Menestyjistä isä oli aina pitänyt, ja olihan tämän oman äidin suku kasvattunut aikanaan juuri estepuoliverisiä Kastanjan kartanolla. Joskus tuttavalliset välit säilyivät sukupolvien kautta.

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 629

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kohtelias uhka

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 16.10.18 16:45

"Jos hyvin käy, saamme varsat Karrosta, Belantista, Bambista, Dustysta ja Qalantista", Susanne luetteloi. "Bambille se on viimeinen."
"Elmian varsomiset on myös varsottu, kun nyt saatiin siitä tamma itsellemme", Arne lisäsi. "Mutta se saa jäädä arvokkaaksi eläketammaksi meille. Vaikka tämä miten olisi bisnestä, näihin kiintyy."
"Sen Isabellakin varmasti tietää", Susanne hymähti ja käänsi katseensa miehestään heidän vieraaseensa. "Olethan sinäkin kasvattanut joitakin hevosia. Josefina kertoi, että yhden kirjavankin! Sellaiset värikkäät hevoset ovat kyllä [hiuksenhieno tauko] iloisia, hmm, väripilkkuja."

Illan emäntä hymyili miltei suloisesti vieraalleen. Kirjavia hevosia. Kaikkea sitä. Niitä oli omassa tallissa nyt kaksi, ja toisen Susanne aikoi syytää herttaisen, yksinkertaisen ja onneksi sentään ilmeisen hyvin ratsastavan vävykokelaan matkaan. Alexander saisi luvan viedä omansa mukanaan, kun lähtisi... minne nyt sitten lähtisikään.

"Ehkä jonakin vuonna pidämme sapattivuoden varsoista", Arne ehdotti kepeästi olkiaan kohauttaen. "Nyt on kuitenkin hyviä tammoja parhaassa varsomisiässä, niin että ei tästä heti olla lähdössä maailmanympärysmatkalle tai muille seikkailuille."

Susanne antoi Arnen vastata myös seuraavaan kysymykseen. Susannelle sopi sangen hyvin antaa Arnen puhua sukulaisasioista, joiden esiin nostaminen oli Isabellalta rohkeaa (vai typerää?). Rosengårdin rouva nojautui tuolissaan rennon oloisesti taakse ja katseli tilannetta hajamielisen näköisenä.

"Hmm, niin. Enpä aivan kai voi sanoa, että läheisissä", Arne lausui harkiten ja näytti pohdiskelevaiselta. "Milloinhan näimme heitä viimeksi... siitä on varmasti vuosia, vuosia. Ja harvoin."

"Sääli", Susanne puuttui puheeseen ja huokaisi surumielisenä. "Olisi niin tärkeää säilyttää lämpimät välit suvun sisällä, eikö totta?"

Hämmästyttävää, kuinka josefinamaisen kauriinkatseen Susanne Rosengård onnistui tavallisesti niin teräviin silmiinsä loihtimaan. Ei aran, mutta pehmeän, myötätuntoisen. Hänen vieraansa oli kohdannut kovin surullisia uutisia, mitä sukuun ja perheeseen tuli, ja tietenkin Arne ja Susanne Rosengård ottivat osaa hänen menetyksiinsä.

"Olimme totta kai hieman järkyttyneitä kuullessamme... vaikka toki sinulle ja sisarellesi isku varmasti oli suurin", Susannen ääni ei ollut aivan äidillinen, sillä se olisi ollut falskia, mutta etäisen välittävä kuitenkin.

Hetkeksi keskustelu taukosi, kun heille tarjoiltiin seuraava ruokalaji. Susanne olisi toki suonut, että he olisivat saaneet viivyskellä aiheen parissa kaikessa rauhassa, mutta nyt oli pelattava tilanteen mukaisesti. Rouva ei kuitenkaan ehtinyt aivan päättää, mihin suuntaan keskustelua ohjaisi, ennen kuin Arne palasi juurille:

"Niin. Sellaisina hetkinä sitä miettii, miten yhteydenpitoa tulisi pitää suuremmassa arvossa. Sukulaisia. Loppujen lopuksi mikään asia maailmassa ei taida olla perhettä merkittävämpi."

Jos sellainen olisi ollut Susannen tapaista, hän olisi nyt tuhahtanut äänekkäästi. Kyllähän Arne Rosengård oli rakastava ja lapsiaan suuressa arvossa pitävä perheenisä, mutta jos heistä jompi kumpi todella asetti perheen kaiken muun edelle... Arnen oli turha asettaa sitä viittaa omille harteilleen.

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 411

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kohtelias uhka

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 19.10.18 14:00

Hah! Vai kirjavaa kasvatustyötä.
Isabella hymähti ja pyyhkäisi laadukkaalla kangasservetillä hienostuneesti suupieliään. Vastauksensa hän esitti harkiten, sillä harmistusta tuli esittää juuri sopivasti. Ei liiaksi loukkaantuen, mutta ei myöskään painaen asiaa villaisella.
"Se varsa oli kyllä harmillinen tapaus. En valitettavasti tiennyt kirjavuuden mahdollisuudesta, sillä luotin työntekijääni liikaa ja annoin tämän itse valita isäorin. Varsa kun tehtiin tilauksesta, ja tärkeintä oli miellyttää tulevaa omistajaa. Myyntiin menevän tai kotiin jäävän kanssa olisin ollut paljon tarkempi, mutta kyseinen tamma on jo merkittävät varsansa varsonut. Olin kuitenkin huomaavinani teidänkin tallissanne yhden väri...virheellisen", Isabella vastasi kepeästi hymyillen, vaikkakin tietoisesti piikitellen.

Sokkien perheestä pariskunnalla ei ollut mitään mainittavaa sanottavaa, ei ainakaan ääneen lausuttuna. Isabella kuunteli silti tarkkaan ja yritti aistia, piilotettiinko jotakin rivien väleihin. Keskustelu säilyi kuitenkin kohtalaisen etäisenä, joskin Susanne esitteli pakollisen surunvalittelun. Kohteliaisuudesta ja käytöstavoista ei selkeästikään tingitty.

Isabella oli vastaamaisillaan, kun seuraava ruokalaji juuri tarjoiltiin. Arne teki kuitenkin lempeän paluun aiheeseen, ja Isabella tunsi velvollisuudekseen vastata.
"Kiitos osanotostanne. Ja niin, niinhän sitä tällaisina aikoina ajattelee, että perhe on tärkeä. Valittettavasti en voi kuitenkaan väittää olleeni erityisen läheinen etenkään äitini kanssa. Siitä syystä nämä iskut olivat huomattavasti suurempia sisarelleni. En ollut millään tavalla lempilapsi, enkä koe tarvetta uskotella toisin", Isabella sanoi, ja odotti sanojensa vaikuttavan itseensä. Kaduttiko häntä rehellisyys?

Varmuuden vuoksi tumma perijätär pidätti hengitystään. Uskoiko Susanne hänen sanojaan tai arvostiko tämä ylipäätään suorapuheisuutta? Oliko viini saanut Isabellan uhmakkaaksi, vai miksi hän yhtäkkiä tunsi tarvetta puolustella itseään? Eihän Susanne ollut edes ajanut häntä nurkkaan - ei ainakaan vielä, ei varsinaisesti.

Uusi siemaus lasista ja ruuan huolellinen leikkaus saivat hetkellisesti arkisen keskittymiskohteen ajatuksille ja käsille. Mutta suupala oli nostettu huulille aivan liian pian, eikä edes juoma saanut seuraa katoamaan.
"Ymmärtääkseni teidänkin suvussanne on kärsitty pienistä skandaaleista. Hyvin valitettavaa, että poikanne löytää itsensä niin helposti hankaluuksista", Isabella sanoi ohimennen, ja keskitti katseensa hetkiseksi taas lautaseen. Aivan kuin hänen sanansa olisivat olleet vain hyväntahtoista rupattelua, vaikka niinhän se ei tietenkään ollut.

Ilmeisesti Susanne halusi keskustella varsin henkilökohtaisella tasolla, joten olkoon se sitten niin.

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 629

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kohtelias uhka

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 19.10.18 14:37

Susanne ei katsonut tarpeelliseksi korjata, etteivät heidän tallinsa värikkäät yksilöt ole omaa kasvatustyötä vaan vierashevosia. Hän oli täydellisesti selittelyvaateen yläpuolella.

Sitten Susannen silmät siristyivät hädin tuskin havaittavasti. Isabella oli yllättävän suorasukainen, ja vanhempi nainen pohdiskeli, miksi. Oliko se tyhmyyttä, rohkeutta, suoraselkäisyyttä vai silkkaa ymmärtämättömyyttä? Uhmakkuutta? Susanne oli kuullut monenlaista Sokan suvusta, ja mitä hän ei ollut kuullut, hän oli pyrkinyt päättelemään, kuvittelemaan ja arvailemaan. Hänellä oli syynsä tietää sukuhaarasta mahdollisimman paljon.

"Niin. Teidän, hmm, kitkaiset välinne ovat tietenkin melko yleisesti tiedossa", Susanne lausui sileästi ja naulitsi katseensa Isabellaan terävänä ja viileänä. "Mitä puheita siitä onkaan virinnyt... vaikka tietenkin, ainahan ihmiset puhuvat."

Rosengårdin valtiatar piti aivan yhtäkkiä tauon. Hetken ajan vaikutti jopa siltä, että hän oli hermostuneena havainnut sanoneensa liikaa. Ja niin illan emäntä kiiruhtikin sävynsä jälleen lempeäksi muokaten sanomaan:
"Anteeksi! Tietenkin on sangen tahditonta rasittaa sinua sellaisilla pahansuovilla huhuilla, vaikka ette läheisiä olisikaan olleet."

Susannen ilme oli neutraali, mutta kenties aavistuksen pahoitteleva. Katseessa häilähti kuitenkin jotakin tarkkailevaa, arvioivaa. Ripaus siitä varovaisesta uteliaisuudesta, jota Josefinan äiti tunsi tätä naista ja hänen sukuaan ja skandaalejaan kohtaan.

Mutta Isabella ryöpsäytti takaisin uhmakkaan pallon. Arne naurahti hieman. Siitä ei ollut kauankaan, kun he olivat keskustelleet Susannen kanssa Alexanderista.

"Niin. Poika on nuori, koppava ja joissakin asioissa harmillisen huikentelevainen", Arne tuumasi. "Sellainen asenne on omiaan saattelemaan ongelmiin. Toivomme, että Alexanderkin vielä nöyrtyy ja ottaa opikseen."

Susanne ajatteli kuivasti, ettei tarvinnut katsoa kauas nähdäkseen, mistä Alexander oli esimerkkinsä ottanut. Isä ja poika ja pyhä kaikkivoipainen oikeus tehdä mitä haluaa, kunnes seuraukset käyvät liian suuriksi ja on aika kasvattaa järki päähänsä.

"Alexanderista en ole huolissani, vaikka toisinaan hän on... turhauttava", Susanne suostui myöntämään.

Sitten Susanne käänsi keskustelua hieman:
"Josefina sen sijaan... hän on pehmeä. Uskoo hyvää kaikista. Liekö kykenee arvioimaan, mikä seura on turvallista ja mikä ei. Hänestä olen joskus huolissani. Hän saattaisi olla manipuloitavissa, mikäli jollakulla olisi kylliksi pahaa tahtoa tai suuria huolia... sellainen voi saattaa pehmeät ja naiivit herkästi huonoon valoon."

Pelkojaan, harvinaista kyllä, myöntävä äiti tuijotti Isabella Sokkaa vähän hajamielisen näköisenä, niin kuin olisi vain unohtanut katseensa tämän kasvoille. Sitten vanhempi nainen kallisti miettiväisen näköisenä päätään ja hymyili aavistuksenomaisesti.

"Sinä olet tainnut jossakin määrin tykästyä siihen tyttöön. Ymmärtääkseni palkkasit hänet", Susanne lausui, ja se oli kohtalaisen selkeä kehotus perustella työvoiman valintaperusteita ja esittää mielipide pienestä Josefinasta. Vain hieman vähemmän alleviivatusti se oli jonkin sortin varoitus.

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 411

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kohtelias uhka

Viesti kirjoittaja Isabella S. Tänään kello 1:13

Susannen katse oli terävä ja läpitunkeva. Ainahan ihmiset puhuvat.
Kommentti oli mitätön mutta samalla paljonpuhuva, juuri sellainen, jonka pariksi saatettaisiin kohauttaa olkia. Se jäi kaikumaan uhkaavasti tummakutrisen perijättären mieleen. Ahdistavia ajatuksia seurasi kehon reaktio. Kylmänhiki kohosi aavistamattomasti ja ryhtyi väreilemään iholla. Vilunväristykset lävistivät vartaloa ja tuntui, että elintoiminnot menivät uhkasta sekaisin. Sydän kiivastui, hengitys hidastui.

Isabellalla ei ollut epäilystäkään, etteikö Susanne juuri viitannut häneen kohdistuneisiin murhasyytöksiin. Ei ollut lainkaan ihme, mikäli niistä huhuttiin tietyissä piireissä. Amandankin luottamus oli ryhtynyt murenemaan. Alkoi todellakin olla vain ajan kysymys, milloin lehdistö saisi tarpeeksi vahvan vihjeen ja käynnistäisi todellisen ajojahtinsa.

Isabella Sokka oli sanaton. Juuri tämä sama aihe oli valvottanut häntä öisin. Hän ei olisi mitenkään halunnut ajatella koko tragediaa, typerää perhesurmien sarjaa. Joskus sanattomuudelle oli paikkansa, ja nyt sille oli. Naisen ääni olisi värissyt, jos hän olisi puhunut liian varhain. Muutama hengenveto itsensä kasaamiseen kuitenkin riitti.  
"Perättömät juorut ovat kaikista juoruista harmillisimpia", hän sitten totesi. Ilmekään ei värähtänyt ja ääni oli tasaisen varma. Isabella oli ikäisekseen hyvin harjaantunut peittelemään tunteitaan.

Uhkaava tunnelma kuitenkin karisi, tai ainakin helpotti, kun Isabella irrotti katseensa Susannesta.
Miten ihmeellisen sinisilmäinen Arne oikein olikaan? Tuntui, kuin mies ei olisi lainkaan aistinut pöytäseureensa naisten keskinäistä kylmää tunnelmaa, joka lähenteli lämpötilallaan jääkautta.

Kokeeksi Isabella hymyili vanhemmalle miehelle, ja tämä hymyili kohteliaasti takaisin. Perijätär olisi naurahtanut jos olisi uskaltanut, etenkin kuullessaan Arnen hyväntuulisen arvion Alexanderista. Susanne vaikutti hienoisen harmistuneelta aiheesta, minkä Isabella laski pieneksi voitokseen. Kaiken lisäksi hänen kiinnostuksensa heräsi: Alexanderin edesottamuksista täytyisi ehdottomasti ottaa paremmin selvää. Vai pitäisikö sanoa eteen ottamuksista? Siis mikäli skandaalit olivat tosiaan olleet sen luontoisia, kun mitä Alma oli antanut ymmärtää. Enää Isabella ei tosin hämmästellyt asiaa aivan niin kovasti kuin ensivaikutelmansa perusteella oli hämmästellyt. Arnessa oli tiettyä pilkettä, jota Alexanderkin saattoi kantaa itsessään.

Perijätär kuitenkin havahtui mietteistään ja joutui aivan liian pian luopumaan minimaalisesta erävoitostaan. Susannen ääneen oli tullut aivan uusi sävy, jossa oli jotakin pelottavaa. Isabella ei ollut alkuun varma. Ehkä hän oli varpaillaan ja maalaili uhkakuvia liian herkästi. Kysymyskin oli niin outo, eikä tuntunut liittyvän mitenkään mihinkään.

"Ei Josefinan palkkaamisessa ollut mitään ihmeellistä. Meillä oli vajautta työntekijöissä, ja tarvitsimme jonkun osa-aikaisen tekemään muutamia vuoroja viikossa. Oli tietenkin helpompi rekrytoida joku tuttu, jonka osaamiseen saattoi luottaa, kuin aivan täysin uusi henkilö. Muuten en voi sanoa olleeni mitenkään erityisen paljon tyttärenne kanssa tekemisissä, mutta toki pidän hänestä. Arvostan Josefinan hevososaamista kovasti", Isabella lausui. Puheenaihe oli hirvittävän outo, eikä tummaverikkö oikein osannut ajatella, mistä Susanne oli saanut kuvan hänestä erityisen kiintyneenä Josefinaan. Eihän asianlaita ollut niin. Mistään lempilapsesta tai liiallisen läheisestä työsuhteesta ei voitu mitenkään puhua. Ja miksi hän ikinä haluaisi manipuloida tai hyötyä tytöstä?

Viiniä oli kaadettava lisää, vaikka samaan aikaan Isabella tiedosti, että nyt oli ryhdyttävä varovaiseksi juoman kanssa. Kielen ei kannattanut löystyä liikaa, eikä ajattelu saanut muuttua liian utuiseksi tai uhkarohkeaksi. Juuri tämä lasillinen saattaisi olla ratkaiseva, hän ajatteli siemaistessaan raikasta valkoviiniä. Se oli säilynyt ihastuttavan viileänä.

Ja sitten Isabellaan iski oivallus. Susannen outo äänensävy. Siihen oli sekoittunut hippusia pelosta, ehkä pieni uhkauskin. Ja koska kyse oli Josefinasta, Isabellaa alkoi todella pelottaa. Hän ei ymmärtänyt lainkaan, mistä oli kyse. Epätietoisuus oli kamalaa, mutta vielä kamalampaa oli se, että häntä uhkasi kaikkein vaarallisin tilanne. Jos maailmassa oli jotakin, mitä piti tosissaan pelätä, niin se oli lastaan puolustava äiti. Eläinlajilla ei ollut merkitystä – pelko oli aina aiheellinen. Kaiken kukkuraksi Susanne Rosengård oli pöytätapojen takana mitä suurimmalla todennäköisyydellä varsin häikäilemätön nainen, jota hän ei tosiaan tahtonut suututtaa.

"Todella maukasta kuhaa, onko tämä paikallista?" Isabella kysyi sitten hymyillen. Edes rupattelun oli oltava kohteliaan hyväntuulista, muuten hän pelkäsi luhistuvansa ja tulevansa hulluksi heti ja siihen paikkaan.

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 629

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kohtelias uhka

Viesti kirjoittaja Jusu R. Tänään kello 13:27

Arne oli jo aikaa sitten oppinut olemaan nuhtelematta vaimoaan muiden nähden. Ei hän kyllä tehnyt niin muulloinkaan, sillä olisihan sellainen ollut naurettavaa: aikuinen ihminen saamassa noottia toiselta. Sitä paitsi Susannen toimet olivat usein paljon perustellumpia kuin rouva antoi olettaa. Niin kai nytkin, kun vaimo nosti esiin pahansuovat huhut, mitä ne sitten olivatkaan. Isabellaan ne Arnen arvion mukaan tepsivät, eittämättä juuri niin kuin Susanne oli halunnut.

Arne katsoi omaksi tehtäväkseen palauttaa tilanteeseen edes hitusen rentoutta, mikäli suinkin mahdollista. Niinpä hän ripautteli hyväntuulisuutta sinne tänne. Susanne ei vaikuttanut ärsyyntyvän miehen leppoisasta vitsailusta, mistä Arne päätteli, että kenties hän työskenteli silloin paitsi tunnelman, myös vaimon agendan hyväksi. Mikä se agenda sitten olikaan.

"Josefina on hyvä ja tunnollinen tyttö, hieno nuori nainen", Arne kehui lempeästi nuorimmaistaan. "Uskoakseni saatte olla tyytyväisiä hänen työpanokseensa."

Pehmeä hymy viinilasin yli, ja sitten kalajuttuja.

"Kuha on niin lähellä itsekalastettua kuin voi olla", Arne hykerteli. "Hyvä ystäväni on intomielinen kalastaja. Itse en pysty veneeseen astumaan, keikkuminen aiheuttaa epämiellyttävä matkapahoinvointia. Oikeastaan riittää jo tieto siitä, että keikkuminen on mahdollista. Sellainen suomenruotsalainen, ei edes venettä, enkä pidä, hmm, snapsvisor."

Susanne oli kuullut samansuuntaisia huono suomenruotsalainen -vitsailuja ennenkin. Niinpä nainen kuunteli niitä ilme värähtämättä. Keskustelu siirtyi kepeämmille vesille, eikä Susanne puuttunut tunnelmanmuutokseen.

"Siirtyisimmekö vaikka salin puolelle kahvittelemaan?" Susanne ehdotti myöhemmin.

Tietenkin he tekivät niin. Emännän ehdotuksia oli syytä noudattaa. Matka kulki eteisaulan, Arnen työhuoneen ja takkahuoneen poikki. Samalla isäntäpari esitteli tiloja kohteliaisuuden vuoksi. Takassa loimottivat pienet liekit, ja ohimennessään Arne lisäsi kalikan tai kaksi. Sitten he astelivat saliin. Ilta oli jo pimentynyt terassille avautuvien suurten ikkunoiden takana, ja kaukana alhaalla vellovan merenkaistaleen pystyi pikemminkin aistimaan kuin näkemään.

"Meillä on kyllä valokuvia", Arne kuului sanovan, ja Susanne suuntasi huomionsa takaisin pieneen seurueeseensa. "Joissa ovat sinun vanhempasi. Hmm... täällä, kai."

Susanne seurasi hieman jäykkänä, kuinka Arne valikoi kirjahyllyn valokuva-albumeiden joukosta yhden. Susanne inhosi joitakin niistä albumeista, toisia rakasti ja vaali. Tämä nimenomainen albumi ei kuulunut hänen suosikkeihinsa. Sen sivuilla oli heistä kuvia, kun he olivat nuoria. Arnessa oli nuoren kuninkaallisen näköä, ja satuprinssin nuori vaimo oli hentoinen ja hoikka kuin pajunvitsa, miltei riutunut. Kuvat olivat ajalta ennen lapsia, heidän häitänsä seuranneen vuoden ajalta, ja Susanne katseli nuorta itseään kriittisesti. Hän tunnisti silmien seudulla nuoren vaimon surumielisyyttä ja ahdinkoa, kun unelmien prinssi ei ollutkaan... Niin. Vielä silloin hän ei ollut kuningatar Arnen valtakunnassa. Hän oli pelkkä typerä tytönheitukka, liian nuori ottamaan ohjia tehokkaasti omiin käsiin.

Mitään puhumatta Susanne katseli, kuinka Isabella Sokka selasi perhealbumin sivuja. Sitten oli kuvia jonkun sukulaisen häistä, ja Susanne tiesi, mihin kuvaan Isabellan huomio kiinnittyisi, mihin selailu loppuisi, mihin katse pysähtyisi pidemmäksi aikaa.

"Vuosi taisi olla -87? Vaiko -88?" Susanne arveli yhtäkkiä hiljaa, mutta ääneen kuitenkin. "Kuva on otettu Oskarin ja Mariannan häissä. Arnen veljen."

Siinä he kaikki olivat. Arnen rento charmi toimi kontrastina vieressä istuvan nuoren vaimon kalpealle sulkeutuneisuudelle. Susanne katseli lautastaan, tai ehkä lautasliinaa. Arne oli keskittynyt juttelemaan toisella puolellaan istuvan Heidin kanssa. Timo tähyili hyväntuulisen näköisenä jonnekin; olikohan alkamaisillaan puhe? Susanne ei muistanut.

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 411

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kohtelias uhka

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa