Helpotuksen huokauksia

Siirry alas

Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 02.10.18 21:35

30.9.2018 aamutunnin jälkeen #RGesteleiri, mukaan @Jusu R., ei avoin #jusmus

Mä en ollut ihan varma, mitä ajattelin Alexanderista. Toisaalta se vaikutti ihan hauskalta, oli kunnianhimoinen, ja musta tuntui että meissä oli muutakin samaa kuin sukupuoli ja palava intohimo esteratsastusta ja estehevosia kohtaan. Toisaalta se oli aika erikoinen tyyppi, jotenkin vähän kireä, ja mua oli lievästi sanottuna kuumottanut kivuta Peksin selkään, joka oli paitsi nuori, ori ja kuuma, myös kaikesta päätellen Alexanderin silmäterä.

Molemmat olivat todellakin antaneet mun kuulla kunniani, jos olin tunnilla töpeksinyt, mutta onneksi yhteinen sävel oli hyppyjen aikana löytynyt ja mä saatoin olla loppujen lopuksi ihan tyytyväinen. Tai no, ainakaan ei tuntunut siltä, että mun pitäisi kaivautua maan alle tai lähteä takaisin Auburniin ja olla palaamatta koskaan.

Mä olin juuri saanut Peksin riisuttua ja vetäistyä hikiset kohdat sienellä, kun Josefina ilmaantui orin karsinalle. Se näytti hyvältä kuten aina, ja mä tulin kovin tietoiseksi mun kirkuvanpunaisesta naamasta ja hikiläiskäisestä t-paidasta. Vedin äkkiä hupparin paidan päälle, mutta ei sekään nyt ihan hirveästi tainnut tilannetta pelastaa.

”Phuuh”, mä huokaisin ja riisuin kypärän. ”Näyttikö se ihan karsealta?”


Viimeinen muokkaaja, Rasmus A. pvm 02.10.18 21:48, muokattu 1 kertaa

_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 164

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 02.10.18 21:47

Aamutunnilla oltiin kyllä nähty ja kuultu Alexanderia parhaimmillaan. Mä en oikeastaan muistanut, milloin olin viimeksi seurannut sitä valmentamassa (siis muuten kun silloin kun se vierailullaan oli huutanut mulle itselleni kentän keskeltä). Se oli ollut pitkään ulkomailla, enkä mä oikeastaan ymmärtänyt, miksei se ollut nyt jo taas.

Isoveli oli laittanut ratsastajat koville, mutta ihan jokainen oli tavalla tai toisella ylittänyt itsensä sen opastuksella

Rasmuskin, jonka Alexander oli komentanut oman Peksinsä selkään.

”Mitä? Karsealta?” mä menin jotenkin hämilleni, koska olin juuri ajatellut, että Rasmus oli kyllä söpö. ”Eeet sä voisi koskaan näyttää.”

Katselin arvioivasti Peksiä. Se näytti hyvin tavalliselta hevoselta, ei karsealta siis sekään.

”Peksikin oli hyvä. Sä ratsastit hyvin”, annoin arvioni ja nojasin hymyillen karsinan seinään. ”Alexander oli tyytyväinen. Vaikka sitä voi kyllä olla vähän vaikea tulkita. Mä tiedän... vuosien kokemuksella.”

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 411

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 02.10.18 22:14

Mä tahattomasti vähän nauraa tyrskähdin, koska olin lähinnä ajattelut sitä, miltä meidän meno oli näyttänyt. Olinko roikkunut kyydissä sen näköisenä, että olin juuri päässyt alkeiskurssilta, ja oliko Alexander salaa kiehunut halusta kiskoa mut orinsa satulasta alas?

Toisaalta, oli ihan kiva kuulla, että mä en voisi Josefinan mielestä koskaan näyttää karsealta. Edes nyt, kun… noh, näytin aivan taatusti juuri sellaiselta.

Sitten Josefina onneksi palasi asiaan sanoen, että mä olin ratsastanut hyvin. Tarkoittikohan se todella sitä vai sanoiko vaan, nyt kun me seurusteltiin ja kaikkea?

”Tiesithän sä että voit kertoa, jos se meni sun mielestä päin persettä”, mä sanoin sen tajuttuani äkkiä jotenkin vähän huolestuneena.

”Alexander vaikuttaa… hyvältä tyypiltä”, jatkoin sulkien Peksin karsinan. Mä vilkaisin vielä kerran, että kaikki oli varmasti kunnossa. Alexander olisi varmaan murhannut mut seuraavan yönä sänkyyni, jos olisin esim. jättänyt vahingossa kuraiset suojat sen orin jalkoihin. Se vaikutti olevan myös aika tarkka hevosten kanssa. Vähän niin kuin mäkin.

”Meinasiko se jäädä tänne ja valmentaa enemmänkin?” mä tiedustelin samalla, kun aloin niputtaa suitsia. ”Sulla on kyllä mielenkiintoinen perhe.”

_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 164

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 02.10.18 22:36

Rasmus naurahti. Mulleko? Vai jollekin mitä mä sanoin? Hyvällä vai pahalla? Tarkkailin sitä melkein yhtä neuroottisena kuin se Peksiä.

Sitten se kyseli kummia. Mä katselin sitä silmät suurina.

”Miksi mä en kertoisi”, sanoin nopeasti ja hätääntyneenä, ja hätääntyneenä lipsauttelin vähän kummia juttuja: ”Kyllä mä voin kertoa jos sä teet jotakin aivan luokattoman huonosti.”

Ei siinä mitään, mutta jostakin kirotusta selittämättömästä syystä mä punastuin perään. Toivoin, ettei Rasmus kiinnittäisi siihen huomiota ja kiirehdin jupisemaan mielipiteeni Alexanderista:
”Joo... on se varmaan. Jos se nyt siis ei satu olemaan sun isoveli, joka on ottanut elämäntehtäväkseen kiusata sua. Mä en tiedä yhtään, mitä se suunnittelee, mutta kai se haluaa pois. Ulkomaille. Takaisin isoihin kisoihin.”

Jätin kertomatta, että epäilin sen ryssineen jotenkin tosi pahasti, kun se ei kerta jo ollut poissa piinaamasta mua.

”Apua, miksi”, panikoin, kun Rasmus kutsui mun perhettä mielenkiintoiseksi.

Voi ei, voi ei, voi ei. Tätähän mä olin pelännyt. Että se pitäisi mun perhettä niin kamalana, että se alkaisi epäillä, että mustakin tulisi sellainen. Kamala. Kun kasvaisin isoksi. Ja kamalaksi.

Pureskelin huultani ja ehkä kurtistelin vähän kulmianikin.

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 411

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 03.10.18 15:12

Mun oli vaikea kuvitella Josefinaa kommentoimassa yhtään kenenkään mokauksia kovasanaisesti, kun sen tyyli nyt ei vaan ollut hirveän suorasukainen. Eikä asiaa hirveästi auttanut se, että se punastui päälle. Mutta ehkä mäkään en tarvinnut rinnalleni mitään kovaäänistä totuuden torvea.

”Kiusaako Alexander sua”, mä kysyin taas vähän huolestuneena. Ei se kyllä siltäkään vaikuttanut. Toisaalta mä olin ainoa lapsi, joten enhän mä tiennyt mitään sisarusten normaaleista välistä. Ehkä siihen kuului pieni kiusoittelu?

Mä olin heti lauseen viimeisteltyäni tajunnut, että mielenkiintoinen ei ehkä ollut se sana, millä kukaan haluaisi kuulla perhettään kuvailevan. Etenkään Josefina, jolle perhe vaikutti olevan jollain tapaa vähän arka paikka, tai niin musta ainakin välillä tuntui. Olin mä kyllä itsekin jännittänyt niiden tapaamista varmaan enemmän kuin mitään muuta pitkiin, pitkiin aikoihin, mutta ne olivat osoittautuneet… mukaviksi. Ei kovin tavalliseksi perheeksi ehkä, nehän asuivat kartanossa, mutta mukaviksi. Jopa Josefinan äiti oli ollut mulle kovin ystävällinen perjantain illallisella. Mä olin varautunut pahempaankin.

”Teillä on tämmöinen mieletön tila ja huikeita hevosia”, mä kiirehdin perustelemaan. ”Jotenkin tosi erilaista kuin mitä mun perheessä ja lapsuudessa. Mutta ei pahalla tavalla! Tai siis, mullehan on oltu tosi ystävällisiä…”

Sitten oli mun vuoro hätääntyä, kun mä aloin miettiä oliko se vain joku seurapiiriläisten osaama temppu. Että vaikutettaisiin ystävälliseltä, mutta selän takana pyöriteltäisiin silmiä? Ehkä Susanne oikeasti vihasi mua ja estäisi Josefinaa tapaamasta mua tämän jälkeen. Se olisi varmaan halunnut tyttärelleen jonkun komeamman ja rikkaamman miehen, mieluiten jostain aatelissuvusta. Voi helvetti.

_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 164

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 03.10.18 17:52

”Voi, mulla on paljon monta tarinaa siitä kuinka Vilhelmina ja Alexander on piinanneet pikku-Jusua”, huokaisin, ja sitten tirskahdin vähän. Osa tapahtuneista oli näin jälkikäteen aika hupaisia, vaikka altistuminen pienenä sille kaikelle ei varmaan kyllä ollut tehnyt musta ainakaan rohkeampaa.

”Tietysti Alexander on nykyään jo niin aikuinen, ettei se esimerkiksi lukitse mua ullakolle ja lähde itse kouluun”, sanoin vakavoituen. Alexanderin menetelmät olivat vuosien mittaan käyneet hienostuneemmiksi ja vaikeammin todistettaviksi. Kohautin olkiani.

Nappasin Rasmusta avustaakseni Peksin harjaboksin kantooni. Parempi laittaa asiat paikalleen. Samalla kuuntelin kuvausta siitä, mitä mun perheellä oli.

”Niin”, sanoin varovasti. ”Niinhän meillä on.”

Tunsin möykyn vatsanpohjalla. Uskaltaisinko esittää huoleni siitä, että Rasmus varmaan nyt ihmetteli miksen mäkin ollut niin kuin Alexander? Taitava ja rohkea kilparatsastaja.

Etten mä ollut yhtä mieletön kuin meldän tila ja huikea kuin hevoset.

Päädyin pitämään pelon itselläni.

”Voi, joo, mä olin oikeastaan vähän helpottunut”, multa lipesi vähän typerästi, kun Rasmus kommentoi ystävällisyyttä. Hups! Niin kuin olisin olettanut, että sille ollaan tosi tylyjä! No ehkä jotain sellaista olin kyllä pelännytkin.

Selvensin:
”Tai siis, kun äiti ainakin on vähän pelottava joskus.” Kuka kuvaili omaa äitiään pelottavaksi?? ”Tai siis sellainen tiukka. Vähän tyly.” Tunsin hirveän huonoa omatuntoa niin ilkeistä sanoista ja nielaisin hermostuneena.

Sitten leväytin kasvoilleni ilahtuneen ilmeen.

”Mutta sekin taitaa pitää susta. Ne molemmat.”

Lähdin jo kävelemään kohti pienempää satulahuonetta, jossa Peksin varusteita säilytettiin. Vilkaisin Rasmusta olkani yli ja hymyilin jo vapautuneemmin, kun sanoin:
”Ja tietysti pitää kun sä olet...”
Mä en ollut hyvä valitsemaan sanoja. Punastuin vähän ja lause jäi roikkumaan.

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 411

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 03.10.18 22:38

”Mä haluan kuulla niitä tarinoita vielä joskus”, mä virnistin. Nappasin satulavyön käteen ja aloin harjata siitä irtokarvoja irti. Ei se nyt ihan täysin pakasta vedetty ollut silloinkaan, kun mä olin Peksin satuloinut, mutta ei varmaan haitannut jos mä yritin jättää hevosen kamat mahdollisimman siistiin kuntoon. Ehkä mä saisin siten jatkossakin ratsastaa kivoilla ja osaavilla hevosilla, vaikka epäilin ettei Rosengårdeilla kurjia nyt ollutkaan.

Mä en kauheasti yllättynyt, kun Josefina sanoi sen äitiä pelottavaksi; oikeastaan mä olin vahvasti samaa mieltä. Vaikka Susanne olikin ollut illallisella ja senkin jälkeen mulle hyvin ystävällinen, sen olemus oli silti edelleen varsin kunnioitusta ja vähän pelkoa herättävä. Sen kanssa mä en missään nimessä haluaisi olla huonoissa väleissä.

Mutta kyllä mua kieltämättä huolestutti, kun Josefina kertoi olleensa helpottunut. Tarkoittiko se, että se oli tosiaan luullut ettei sen äiti pitäisi musta? Varmaan mä en ollut yhtään samaa tyyppiä kuin Josefinan entiset poikaystävät. Varmasti sillä sellaisia oli ollut. Ja varmasti ne kaikki olivat olleet komeita ja rikkaita ja lahjakkaita.

Mutta sitten Josefina jatkoi, että sen mielestä sen vanhemmat pitivät musta, ja multa pääsi pienimuotoinen helpotuksen huokaus.

”Luuletko tosiaan? Että mä en antanut huonoa ensivaikutelmaa?” mä yritin puolihuolimattomasti kysellä Josefinalta astuessani sen perässä satulahuoneeseen. Laskin Peksin satulan varovaisesti telineeseen. ”…ja olen mitä?”

Laiton suitset paikoilleen koukkuun ja käännyin katsomaan Josefinaa. Se oli selvästi taas punastunut, mutta muuten mä en osannut ilmettä tulkita. Olin mitä???

_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 164

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 04.10.18 8:02

”Et ollenkaan”, vakuutin Rasmukselle ja tuikkasin harjaboksin hyllyyn.

Rupesin vielä tarkistamaan että siellä oli kaikki mitä piti kohtalaisen hyvässä järjestyksessä. Osittain siksi, että Rasmus kysyi mitä se oli ja mä sitten ennemmin pengoin harjoja selkä Rasmukseen käännettynä kuin vastasin heti. Etten vaan sanoisi mitään tyhmää.

”Nokun”, mä aloitin ja käännyin vilkuilemaan Rasmusta ja sen kengänkärkiä, taas rohkeasti Rasmusta ja sitten kaiken rohkeuden menettäen kenkiä. Kun ymmärsin vaikuttavani siltä, että tarkastelin sitä päästä varpaisiin, henkäisin vähän ja tein niin kuin oman oloni rauhoittumisen kannalta oli välttämätöntä.

Astahdin poikaystäväni (kai! Hui!) luo ja painauduin halaukseen. Laskin pääni hänen hartialleen.

”Nokun sä olet... Rasmus”, sanoin hiljaa, ripaus onnellista hymyä äänessäni.

Se ei kyllä selittänyt paljon, vaikka kyllä se, että Rasmus oli Rasmus, oli mulle pääsyy viettää sen kanssa aikaa. Mietin hetken, ja ajattelin sitten selventää vanhempieni mielipiteitä heidän omasta näkökulmastaan, jos suinkin osaisin.
”Jos mun vanhempia ajattelee... sussa on ehkä samat hyvät asiat joita ne Alexanderissa arvostaa, mutta sä olet, äh, parempi ihminen, niin kuin... huomaavaisempi, asiallisempi, sellainen...” pähkäilin lopetusta ankarasti, ja paremman puutteessa inahdin: ”... täydellinen poikaystävä.”

Voi miten sellaisen sanominen jännitti! Painoin hätääntyneen suukon johonkin Rasmuksen kaulalle ja rutistin koko miestä vähän.

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 411

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 04.10.18 22:27

Josefina tsekkaili mua päästä varpaisiin selvästi levottoman oloisena, ja se tarttui muhunkin. Mitä se aikoi sanoa??? Asiayhteydestä päätellen ei mitään kurjaa, mutta nyt se taas näytti siltä että se halusi kakistaa suustaan sen, että sen äidin mielestä meidän pitäisi VÄLITTÖMÄSTI lakata kuljeksimasta yhdessä.

No, sitten Josefina onneksi päästi mut jännityksestä painautumalla halaukseen. Mä kiersin käteni sen ympärille, ja sen hiukset tuoksuivat hyvältä, ja äkkiä mä en kaivannutkaan vastausta kysymykseeni.

Se tuli kuitenkin, ja se oli paitsi ihana ja josefinamainen myös vähän levottomuutta herättävä. Kombinaatio sai mut naurahtamaan hämilläni ja unohtamaan mun äkkinäisen halun suudella Josefinaa pitkään.  

”Äläs nyt, olisinkin joo”, mä mutisin ja naureskelin yhtä aikaa oudon korkealla äänellä. Olisi tehnyt mieli puolustella Alexanderia, vaikka mä en edes tuntenut sitä, tai väittää jotenkin vastaan, mutta en mä keksinyt mitään sanoja. Mitä sellaiseen saattoi edes vastata?? Hiton Josefina.

Mä käännyin katsomaan sen sinisiin silmiin, ja äkkiä se halu suudella palasi, joten mä puristin Josefinaa takaisin ja painoin huulet pikaisesti sen huulille.


_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 164

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 05.10.18 7:37

Rasmus otti kehuja vastaan vähän niin kuin mä. Kömpelösti. Se ei kuitenkaan pussannut kovin kömpelösti, vaikka ehkä sen ajatus oli suudella nopeasti ja sitten - jotain, en tiedä, jatkaa taas normaalia elämää ja mennä jonnekin... jonnekin.

Mä en kuitenkaan halunnut ihan vielä palata normaaliin elämään. Halusin pysytellä kuplassa. Pienessä satulahuoneessa suutelemassa, mun sormet Rasmuksen niskavilloja hivellen ja toinen käsi sen paidanselkämyksellä.

PAM.

Alexanderin äkkinäinen saapuminen tietysti vähän kirjoitti tunnelmaa uusiksi. Oven rymähdystä säikähtäneenä hypähdin taaemmas.

”Voi Jusu, ei minua varten metriä tarvitse väliin, isää ehkä”, Alexander sanoi pahansuovasti hymyillen ja käveli muina miehinä nappaamaan Heron suitset ja satulan kantoonsa.

”No, pitikö Rasse Peksistä?” se sitten kysyi Rasmukselta ja kuulosti vain miedon uteliaalta, niin kuin sitä ei olisi yhtään huolettanut, mitä mieltä sen hevosesta oltiin. Ei varmaan huolettanutkaan. Se luotti omaan mielipiteeseensä enemmän kuin muiden.

”Ai niin. Ja ehkä voisit tykätä Bertramistakin. Ajateltiin että voisit kokeilla, ainakin.”

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 411

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 14.10.18 13:11

Juuh elikkäs. Kaikista maailman ihmisistä Alexander paukkasi sisään satulahuoneeseen, TIETENKIN kesken suudelman. Mä kirosin raskaasti mutta onneksi vain sisäisesti, kun Josefina hypähti kauemmas ja näytti hetken ihan peuralta ajovaloissa. Ei tosin sillä, että mä koskaan olisin kohdannut peuraa.

Alexander virnuili jotain ehkä vähän ilkeännäköisesti hymyillen, mutta kääntyi sitten muina miehinä hevosaiheisiin napattuaan satulan ja suitset kainaloonsa. Mulla meni pari sekuntia, että sain kasattua riittävästi itseni katsoakseni Josefinan veljeä silmiin punastelematta kuin joku teini.

”Oli kyllä tosi kiva, mukavan energinen”, mä analysoin syväluotaavasti Alexanderin silmäterää. ”Kiitos vaan lainasta.”

Betram ei kyllä äkkiä soittanut mitään kelloja. Olisiko mun pitänyt tietää se?? Täällä oli niin hiton paljon hevosia, ei kaikista voinut pysyä perässä parin päivän jälkeen.

”Olikos se se Jessin?” mä sain sitten päähäni jonkun hataran mielikuvan ja rypistin aavistuksen kulmiani. Vilkaisin Josefinaa ja toivoin saavani siltä jotain tukea, jos mä olin (taas) ymmärtänyt jotain täysin väärin.

_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 164

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 14.10.18 14:04

Mä olin hiljaa. Alexanderin lanäololla oli muhun sellanen vaikutus.

”Joo, se Bran, joka sulla oli eilen maastossa. Voitaisiin laittaa se sulle hypättäväksi tänään”, Alexander lupaili.
”Onko Jessiltä kysytty?” rohkenin kysyä.
Alexander tuhahti.
”Tietty.”

Sitten se hymyili vaarallisesti.
”No, mä jätän teidät... tekemään mitä te nyt sitten haluatte tehdä”, mun isoveli lausui vähän lipevästi, katsoi mua varmistaakseen piinan uppoamisen perille ja poistui sitten varjon lailla huoneesta.

Muhun iski valtava tarve täyttää Alexanderin jälkeensä jättämää hiljaisuutta hermostuneella höperöinnillä.

”No. Se on kiva hevonen! Bran. Se on Grannin puoliveli. Hauskan värinen kyllä, ja siis sehän hyppää ja on nopea, ja, niin. Mitä sä nyt sitten haluat tehdä??”

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 411

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 14.10.18 14:54

”Aa joo”, mä nyökkäsin nopeasti. Olisi vain sanonut sitä Braniksi, olisin mä silloin muistanut – Bertram kuulosti niin viralliselta. Todennäköisesti Alexander silti ajatteli mun olevan joko vajaaälyinen tai nuoruusiän Alzheimeria sairastava.

”Se oli hauska hevonen”, mä jatkoin. Se ei ollut edes valhe – mä olin pitänyt nopeasta ja iloisesta orista. Porukassa maastoilu nyt ei antanut kovin tarkkaa kuvaa minkään hevosen luonteesta, laadusta tai ratsastettavuudesta, mutta mielelläni mä kiipeäisin kirjavan selkään uudestaankin.

Vähän mä kyllä toivoin, että Jessi ei tulisi katsomaan.

Alexander luojan kiitos poistui vikkelästi ja mä käännyin Josefinan puoleen. Se höpisi jotain hermostuneena ja mä kurotin puristamaan sitä kevyesti kädestä.

”Joo, se vaikutti kivalta”, mä virnistin. ”Jatkaa siitä mihin jäätiin? Vai pitäskö vaan mennä vaikka… päikkäreille.”

_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 164

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 14.10.18 15:01

Rasmus halusi päiväunille. Mä katsoin sitä vähän huolissani.

"Väsyttääkö sua?" kysyin ja mun mieleeni juolahti kurja ja vähän surullinen ajatus. "Voi ei, olisipa tympeetä jos sä olet tulossa kipeäksi."

Mietin jo kuumeisesti, mitä kaikkia flunssanparannuskeinoja mä tunsin. En mä nyt mikään rohtotohtori ollut, mutta olin mä kuullut esim. inkivääristä, C-vitamiinista ja sinkistä. Oliko valkosipulillakin jotakin tekemistä nuhan kanssa?

Mutta lepoa silloin ainakin tarvittiin. Tartuin Rasmusta kädestä ja vedin sen pikkusatulahuoneen sivuovelle, josta pääsisi pihalle.

"Sulla on hyvin aikaa nukkua päiväunet", vakuutin. Ei tässä ollut mitään hätää. "Ja käydä vaikka kuumassa suihkussa, jos se auttaa."
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 411

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Helpotuksen huokauksia

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa