Hetki vain

Siirry alas

Hetki vain

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 16.09.18 17:32

Rasmuksen asunto, 16.09.2018. @Rasmus A.. #jusmus

Hiljaisuus. Kuuntelen sitä ja pidän silmäni suljettuina. Siinä hetkessä pidän elämästä. Lakanoiden tunnusta, pehmeästä peitosta. Tasaisesta hengityksestä vierelläni. Vielä suljettujen luomien takana odottavasta aamunpehmoisesta valosta, utuisena sälekaihtimien raoista kirmurtelevasta.

Miten rento olo mulla onkaan. Hengitän syvään kerran, toisen. Hitaasti ja venytellen alan herätä uuteen aamuun. Kierrän päätäni hieman, sen verran, että tiedän päivän ensimmäisen näyn tuottavan mulle iloa. Onnea.

Raotettujen luomien lomasta mä katselen Rasmus Alsilaa, sen unenpehmentämää ilmettä ja taipuisia hiuksia, joihin mä haluan upottaa sormeni. Voi miten mä haluan tehdä niin. Tehdä enemmänkin.

Mutta sen sijaan mä liikahdan aivan varoen, hyvin hitaasti kauemmas seinästä ja lähemmäs Rasmusta, ihan kuin olisin unissani kierähtänyt aivan kiinni häneen. Mä toivon Rasmuksen heräävän, mutten aio jäädä kiinni siitä, että minä katkaisin hänen unensa.

Annan silmieni painua takaisin kiinni. Pehmeästi liikautan kyynerpäätäni ja tuuppaan sillä henkäyksenkevyesti vieressäni nukkuvaa miestä. Odotan silmät kiinni ja kuulostelen. Muuttuuko hengityksen rytmi?


Viimeinen muokkaaja, Jusu R. pvm 16.09.18 22:45, muokattu 1 kertaa

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 444

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Hetki vain

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 16.09.18 21:49

Mä näen unta, että olen jostain syystä saanut hoitaakseni kolmetoista koiraa. Ne ovat jotain rescueita, kaikenvärisiä ja -kokoisia, joltakin puuttuu häntä ja joltain toiselta korva. Mähän en ole tippaakaan koiraihminen, mutta siinä unessa ne tuntuvat ihan hyviltä kumppaneilta. Kolmestatoista koirasta olisi mulle kovasti iloa, kun mä nyt asuin yksinäni täällä.. niin, missäs mä asuinkaan?

Katson unessa ympärilleni ja harmaa unimassa muuttuu stereotypiseksi tienvarsimotellin huoneeksi jossain Jenkkien Keskilännessä. Sänky, pöytä, pöytälamppu eikä juuri muuta. Sänky on kokoa XXL kuten Jenkeissä kaikki ja kolmetoista koiraa hyppivät sinne tyytyväisenä. Mä asetun varovasti koirien keskelle, ne ovat jättäneet juuri mun mentävän aukon. Ulkoa verhon takaa loistaa motellin kyltin neonvalo. Mä suljen silmät.

Joku koirista kääriytyy ihan mun viereen ja tökkää hetken päästä pehmeästi kylkeen. Eikun hetkinen, ei ehkä sittenkään koira, vaan?

Unimaailma hajoaa ja mä tunnistan olevani omassa asunnossani, Kallassa, ja sänkykin on mun oma. Eikä mulla silloin ole uniseuranani yhtään niistä kolmestatoista koirasta, vaan Josefina. Se on hereillä: mä kuulen hengityksestä ja veikkaan, että tönäisy kylkeen ollut vahinko.

Mä nostan toisen käteni ja vien sen Josefinan käsivarrelle, silitän sitä kevyesti. Vasta sitten avaan silmät ja käännyn vähän sivuttain, että näen Josefinan kasvot. Sillä on silmät kiinni, mutta kasvoilla ehkä vähän hymyntapainen ilme, ei ainakaan nukkuvan.

_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 182

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Hetki vain

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 16.09.18 22:41

Rasmus silittää mua, ja mua hymyilyttää, ja jotenkin tuntuu mahdottomalta, että se ikinä uskoisi, että mä olen unessa. Siispä mä painan pieneksi hetkeksi kasvoni kätköön peitonmutkan taakse ja tuhahdan pienesti. Ihan kuin olisin aivan viaton.

Ja mä suoristaudun taas vähäsen, vien pääni takaisin tyynylle, paitsi että mä olen liikehtiessäni siirtynyt sille alueelle meidän välissä, joka ei kuulu kummallekaan. Siihen väliin, mistä Rasmuksen tyyny alkaa ja mun loppuu.

Mä raotan silmiäni varoen, mutta katse tarkentuu nopeasti, ei ole liian kirkasta eikä tule sitä pakottavaa tarvetta rutistaa silmät takaisin kiinni, niin kuin joskus, kun liian valoisa tila kohtaa liian uniset silmät.

Koska on vielä vähän hämärää enkä mä ole uninen. Ja mä katson Rasmusta, joka tuijottaa takaisin. Mun kasvojen lihakset tekevät sen taas; mä tunnen sen ihan kaikkialla, hymyn, poskissa ja suupielissä ja siristyvissä silmissä ja vähän kipristyvässä nenässäkin.

Enkä mä sano huomenta, vaikka niin kai usein tehdään, kun kohdataan toinen aamulla. Mun puolestani vielä saa olla hiljaista. Mä voin ihan hyvin vaan olla tässä sanomatta mitään. Seuraavaksi painan kasvoni vasten Rasmuksen kaulaa, nenäni solisluiden päiden väliseen kuoppaan, niin että hengitys käy tuhinaksi. Möngin aivan lähelle ja suljen silmät. Ehkä nukahdan kuitenkin vielä.

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 444

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Hetki vain

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 17.09.18 18:52

Josefina tuhahtaa, liikahtaa ja avaa sitten silmät. Ne on aina hätkähdyttävät läpitunkevuudessaan mutta ihan erityisesti näin aamuisin. Ja on se hätkähdyttävä ilmestys muutenkin: pisamineen ja laineikkaine hiuksineen.

Mun on hyvin vaikea uskoa, että Josefina on mun sängyssäni, näin lähellä, mutta kai se pitää paikkaansa koska mä en ehdottomasti ole enää unessa, ellei tämä ole oman elämäni Inception.

Josefina hymyilee, ja se hymy vasta ihmeellinen onkin. Mun omalle naamallekin nousee vaistomaisesti hymy, kun mä katselen toisen kasvoja. Mä en ihan hirveästi yleensä hymyile ja poskipäitä alkaa äkkiä vähän pakottaa, mutta hymy on aito.

Josefina tulee ihan liki ja painaa nenänsä mun kaulaa vasten. Kutittaa, ja mä jännityn vähän, mutta sitten hengitykseen iholla tottuu. Tekisi mieli kaapata koko tyttö syliin ja puristaa sitä tosi kovaa, mutta koska mä en halua rikkoa hetkeä, vien toisen käteni Josefinan kyljen yli, on se sentään puolittainen halaus.

Josefina ei sano vielä mitään ja on hetken hiljaa aloillaan. Ei kai enää ajatellut nukkua? Mä koukistan jalkaani, vien varpaat sen säärelle ja yritän vähän kutittaa. Olihan sekin tökkinyt mua.

_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 182

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Hetki vain

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 17.09.18 19:31

Henkisesti hihkun riemusta, kun tunnen käsivarren kietoutuvan mun ympärille. Siinä on hirveän hyvä olla. Tuntuu turvalliselta. Rasmuksella ei varmaan ole aavistustakaan, miten mukavaa musta on olla juuri silloin juuri siinä.

Tai ehkä on.

Ynähdän, kun tunnen kutitusta säärelläni. Käperryn vähän pienemmäksi ja puhallan kiusallani Rasmuksen kaulalle. Siitäpä saa, kutittaja. Hipaisen vähän huulillakin, mutta vähäeleisesti, vähän ohimennen vain, ja kierähdän sitten tuijottelemaan kattoon. Olen solminut itseni peittoon. Pehmeän koteloni kanssa kamppaillen ja itseni vapaaksi kahistellen kohottaudun istumaan, sitten polvilleni, ja venyttelen. Kiipeän varoen Rasmuksen yli ja annan paljaiden varpaiden kohdata lattian, joka ei tunnu niin viileältä kuin ennalta odotin.

Kumma kyllä, en tunne itseäni tunkeilijaksi, vaikka tassuttelen pieneen keittiöön omin lupineni. Mun ei tarvitse kysyä, ottaako Rasmus kahvia. Ei sitäkään, mistä löytyvät suodatinpussit ja kahvinpurut ja mitta. Sellaisia pieniä asioita, jotka askarruttavat silloin, kun on jossakin ensimmäistä kertaa. Mä en ole täällä ensimmäistä kertaa.

Enkä kai viimeistäkään, toivon.

Kahvinkeittimen pitäessä pientä taustaääntään mä kurottaudun valikoimaan Rasmukselle sen mukeista sen, josta mä pidän eniten. Itselleni otan toiseksi parhaan. Sellaisilla asioilla on oma merkityksensä, mä tiedän, vaikka Rasmus varmaan ei.

Tai ehkä se tietää.

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 444

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Hetki vain

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 20.09.18 14:22

Josefina puhaltaa mua kaulalle, ja se se vasta kutittaakin. Menee kylmiä väreitä, etenkin siinä vaiheessa kun se ihan kevyesti koskettaa mua huulillaan.

Sitten se nousee ja hipsii keittiöön. Mä en voi olla toivomatta, että se ei olisi lähtenyt. Tuntuu viileältä, kun Josefina ei enää olekaan siinä lämmittämässä, joten mä vedän peiton paremmin päälleni ja käännyn kyljelleni toiseen suuntaan, niin että näen mitä Josefina puuhailee keittiössä.

Se alkaa keittää kahvia, eikä mua harmita enää niin paljon se, että mut jätettiin yksin sänkyyn. Josefina ei kolistele turhia, vaan se kohtelee astioita nätisti niin kuin muitakin asioita. Mittaa tarkasti kahvinpurut ja veden ja naksauttaa kojeen sitten päälle. Se alkaa nopeasti kurluttaa.

Josefina valitsee meille mukit ja laskee ne pöytätasolle. Kahvinkeitin on nopea, mutta kahvi ei ole ihan vielä tippunut. Vielä hetken ehtisi makoilemaan, ja ehkä me voitaisiin juoda ne kahvitkin sängyssä.

”Tuu takas sänkyyn”, mä pyydän ja hymyilen, kun Josefina kääntyy katsomaan.

_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 182

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Hetki vain

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 20.09.18 16:17

Mä teen niin kuin pyydetään, tietenkin, enkä vain siksi että olen kuuliainen persoona. Kutsu on houkutteleva. Määränpää on miellyttävä: pehmeä sänky, lämmin peitto. Kutsuja on Rasmus.

Ei ole mitään syytä olla menemättä, ja aika monta hyvää syytä mennä.

Niinpä asetun takaisin paikalleni, siihen mihin kuulun, ja huomaan olevani Rasmuksen halauksessa. Melkein nenäkkäin me katsellaan toisiamme. Mun suupielet nytkähtävät. Mulla on nyt sanottavaa hissipojalle.

”Huomenta”, pehmeästi, ja sitten vielä pehmeämmin: ”Mä en kyllä sitten enää aio nousta.”

Ääni on vielä unessa. Viestin vastaanottaminen vaatii Rasmukselta ehkä ennemmin huulilta lukua kuin kuulemista.

Onneksi se on taitava lukemaan mun huulia.


_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 444

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Hetki vain

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa