Zelian päiväkirja

Siirry alas

Zelian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 04.06.18 16:12


4-vuotias fwb-tamma, kutsumanimi Zelia
omistaja Matilda Tammilehto

> sivut <


Viimeinen muokkaaja, Matilda T. pvm 08.06.18 19:49, muokattu 2 kertaa

_________________
Ethän sä nyt jumalauta mulle tee noin

Matildan kaappi
Rosengårds Zelia
avatar
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : Velma
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 690

http://lumossa.net/jinnila/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Zelian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 04.06.18 16:13

4.6.2018

Zelia. Mä olin maistellut sitä nimeä suussani nyt neljä vuorokautta yrittäen päättää, mikä lausuminen kuulostaisi parhaimmalta. Mun päässäni pehmyt Zzzelia sitä hienoa z-kirjainta korostaen kuulosti tottakai hienoimmalta, mutta ääneen lausuttuna tilanne oli erilainen. Zelia. Tselia. Selia.

Niinpä. Survo Zelia suomalaiseen suuhun. En mä halunnut siitä muovautuvan mitään Seljaa tai Selmaa sen takia, että zet olisi muka helpoin lausua ässänä. Se oli jo viralliselta nimeltään jusunniminen, joten mä takertuisin Zeliaan kynsin ja hampain.

Pyöräytin silmiäni tammalle, joka steppaili ohjien päässä matkalla kentälle. Zelia oli saanut lomailla ensimmäiset päivät ja liikkunut sen jälkeen vain liinan päässä tarjoten vauhtia ja kevätjuhlaliikkeitä. Nyt mä olin kuitenkin päättänyt hyödyntää aamupäivän hiljaisen hetken ja nousta satulaan ensimmäistä kertaa sitten sen hetken, kun Zeliasta oli virallisesti tullut mun hevoseni.

Hypistelin nahkaohjia kuin ne olisivat olleet tulessa. Mä en varsinaisesti ollut hermostunut, vaan enemminkin hukassa: olin jo niin rutinoitunut Haukan kanssa, että menisi varmasti hetki ennen kuin mä oppisin, kuinka työskentely Zelian kanssa kannattaisi aloittaa.

Piirtopää nyhti ohjia sitä mukaa, kun mä keräsin niitä tuntumalle. Se sai mut ryhdistäytymään ja patistamaan nuorta tammaa töihin turhanpäiväisen heilumisen sijaan. Zelian häntä viuhahti ilmassa, mutta tamma laski päänsä alemmas kuolainta narskutellen.

Satula narahteli vaimeasti kevennykseni tahdissa. Zelia tuntui pieneltä, mutta silti niin sopivalta. Ravissa mun oli helpompi ratsastaa tammaa ajatuksella pohkeen ja ohjan väliin, vaikka yritinkin pitää työskentelyn vielä rentona ja Zelian matalassa muodossa. Kenttä pölisi paikkapaikoin kastelusta huolimatta, mutta mä en antanut sen häiritä ratsastaessani paljon kaarevia uria, joilla saatoin taivutella Zeliaa, joka tuntui aika jäykältä kyljistään. Mä en tiennyt oliko tamma ehtinyt olla kevätlomalla kuinka kauan, mutta todennäköisesti ainakin jonkin aikaa.

Pukki tuli aivan yllättäen, kesken laukkaympyrän. Mä en ollut kuullut tai nähnyt mitään, mutta Zelia oli väistänyt kentän päätyä roimalla sivuloikalla ja nakannut takapäänsä ilmaan. Patistin tammaa eteenpäin huolehtien, ettei se saanut kiskottua multa ohjia uuteen loikkaan ja pienensin ympyrää pykälän saadakseni laukan takaisin kontrolliin. Zelia pärskähteli ilmeisen tyytyväisenä itseensä, pyöritellen kuitenkin kummastuneena korviaan.

Mä en ollut muistanutkaan, miltä tuntui, kun hevonen nosti kunnolla kierroksia. Ilmeisesti vapaat olivat nousseet Zelian nuppiin ihan kunnolla, sillä ensimmäisen laukkapätkän jälkeen puoliverinen tanssahteli, poikitti ja viskoi päätään niin kauan, että sai luvan nostaa uuden laukan. Kevensin istuntaani ja annoin ohjien valua pykälän pidemmäksi toivoen, että Zeliakin myötäisi ja lopettaisi viulunkielenä pinkomisen. Se toimi ja tamma venytti kaulaansa askeltaan pidentäen niin, että yhden pitkän sivun verran mä pystyin vain keskittymään puoliverisen liikkeiden tunnusteluun. Sillä oli luonnostaan makea, rytmikäs laukka, josta olisi pienellä laitolla oikeaksi estehevosen vahvaksi laukaksi. Ensin mun täytyisi kuitenkin kehittää omaa reaktionopeuttani, koska saatoin vain kuvitella Zelian vauhdin radalla.

Kumarruin taputtamaan Zelian auringonvalossa kiiltävää kaulaa, jonka karvapeitteen alla lihakset värähtelivät kilpaa tamman ympärillä pörräävien ötököiden kanssa. Kesä tuntui iholla paahtavana lämpönä ja johdatti ajatukset viilentävään suihkuun. Vilkaisin kartanon suuntaan automatisoituneena, tuhahtaen itsekseni reaktiolle - Zelia ansaitsisi suihkun ensin.

_________________
Ethän sä nyt jumalauta mulle tee noin

Matildan kaappi
Rosengårds Zelia
avatar
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : Velma
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 690

http://lumossa.net/jinnila/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Zelian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 10.06.18 20:45

10.6.2018

Zelia tanssahteli riimunnarun päässä osaamatta päättää, mihin ilmansuuntaan kannattaisi sinkoilla eniten. Mä aloin kyseenalaistaa suunnitelmaani näyttää tammalle miniesteitä, koska jos keskittyminen oli tätä tasoa tällä hetkellä, mitä se olisi sitten, kun nuorukainen näkisi esteet?

Ruunikko tuntui sopeutuneen Auburniin hyvin. Se seurasi mua kuuliaisesti karsinaansa, joka sijaitsi päinvastaisella puolella tallia kuin Haukan entinen karsina. Näin vilauksen mustasta hännästä, joka halkoi ilmaa sekuntia ennen kuin mä kuulin hampaiden kolkon kalskahduksen selkäni takana.
"Älä edes kuvittele", mutisin Zelialle, jonka mielestä karsina oli sen ikioma valtakunta, johon muilla ei ollut asiaa. Se ajatus mun täytyisi kitkeä junnun päästä pois heti alkuunsa, koska mä halusin tallimestarin pysyvän jatkossakin hengissä. Muilla ei ollut niin väliä.

Tallimestari. Hymähdin itsekseni ajatukselle, pakottaen itseni pitämään ikävät muistikuvat poissa mielestäni. Zelia sai jäädä nyhtämään riimunnaruaan siksi aikaa, että mä irtosin karsinalta hakemaan tamman varusteet.

"Ai, moi", ähkäisin Jonathanin pölähdettyä satulahuoneen ovesta reilulla vauhdilla. Punapään kasvot olivat vakavat, mutta mies väläytti mulle nopean, vähän vaisun hymyn.
"Mä ajattelin hypätä Zelialla", kerroin ujuttautuen Jonathanin vierestä satulahuoneen puolelle. Me seistiin lähekkäin ja tummat silmät tutkailivat mua parinkymmenen sentin päästä kuin arvioiden, olinko mä tosissani.
"Eela oli tänään aika huono, sen toinen etunen reagoi aika vahvasti", punapää totesi. Irvistin myötätuntoisesti, sipaisten miehen käsivartta sormillani.
"Kyllä se siitä", mumahdin rohkaisevasti hymyillen.

"Matilda", päättäväinen ääni kajautti tallikäytävältä saaden mun tarpeen halata Jonathania katoamaan kuin taikaiskusta. Punapää väisti nopeammin kuin olin uskonut meidän katseiden kohdatessa Amandan, joka pysähtyi eteeni viileä katse silmissään.
"Mmh?" hymähdin miettien, mitä asiaa nuoremmalla Sokalla mulle voisi olla. Olinko mä unohtanut maksaa tallivuokran?

"Sinun täytyisi varmaan vähän treenata Fellulla ennen osakilpailuja", Amanda totesi seuraten mua satulahuoneeseen Jonathanin luikittua tallikäytävälle perijättären nähtyään.
"Jep", vastasin jatkaen matkaani suoraan Zelian satulatelineelle.
"Se tarvitsisi muutoinkin liikuntaa vielä parina päivänä viikossa. Sulta varmaan onnistuu." perijätär enemmän totesi kuin kysyi. Mitä? Tarjosiko se mulle vuokrahevosta?

Mä laskin nopeasti yhteen yksi plus yksi. Mulla oli oma hevonen, mutta se oli nuori. Se tarvitsi viikossa vähemmän liikuntaa kuin Haukka oli tarvinnut. Sitä ei saanut kuluttaa loppuun. Sen lisäksi mä taantuisin ratsastajana väkisinkin, ellen pääsisi ylläpitämään omia taitojani. Mitä mä Fellusta tiesin, se näytti ilkeämmältä kuin Haukka oli koskaan näyttänyt. Ja sillä riitti kapasiteettia.

"Onnistuu", vastasin ennen kuin ehdin analysoida asian haittapuolia. Mun orikiintiö kaipasikin jo täytettä Zelian onnistuttua puolessatoista viikossa kumoamaan kaikki ne tammat-on-varmasti-enemmän mun-juttu-kuin-orit harhakuvitelmat, joista olin pitänyt niin pitkään kiinni.

_________________
Ethän sä nyt jumalauta mulle tee noin

Matildan kaappi
Rosengårds Zelia
avatar
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : Velma
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 690

http://lumossa.net/jinnila/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Zelian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 16.08.18 21:16

14.8.2018

Mä olin tehnyt tänään kaksi päätelmää, enkä tiennyt, kumpi piti enemmän paikkansa. Se, ettei Zelia sopinut mun käteeni niin hyvin kuin olin toivonut vai se, ettei Koskisen valmennustyyli sopinut mulle.

Haukan lähdöstä oli puolitoista kuukautta. Ne viikot olivat olleet epävarmuutta, tamman sielunelämään totuttelua ja itsekriittisyyttä. En muistanut, milloin mulla olisi ollut täysin varma olo Zelian kanssa - toista oli ollut Haukan kanssa. Vaikka mustankirjava ori oli kuinka ollut ominaisuuksiltaan suurimmaksi osin muuta kuin mikä sopi mulle ratsastajana, Haukka oli silti ollut valmis paketti. Hevonen oli opettanut ratsastajaa, ei toisin päin.

Olinhan mä treenannut Zeliankin kanssa, pitäen tahdin kuitenkin nuorelle ratsulle sopivana. Usein, etenkin itsenäisissä estetreeneissä moni ajatus oli kuitenkin jäänyt puolitiehen enkä mä ollut siksi empinyt hetkeäkään nähdessäni ilmoituksen vierailevasta valmentajasta. Muistelin lämmöllä Merikannon oppeja, joiden avulla olin alkanut saada Haukan ajatusmaailmasta kiinni ja olinkin ajatellut, että Koskinen voisi puolestaan auttaa Zelian kanssa.

Valmennus oli kuitenkin jättänyt jälkeensä enimmäkseen turhautumista ja kysymyksiä. Zelia oli ollut kireä kuin viulunkieli ja yrittänyt räjähtää atomeiksi. Samalla, kun olin yrittänyt pitää tamman samalla planeetalla kanssani, olin yrittänyt kuunnella Koskisen neuvoja. Niissä oli varmasti perää, mutta mä en jostain syystä sisäistänyt niistä kuin kolmanneksen. Jokin miehen tyylissä ilmaista asiat oli hämmentänyt niin, että olin hetkittäin toivonut voivani keskeyttää valmennuksen.

Rapsutin Zelian niskaa ajatuksiini vaipuneena. Olin jäänyt jäähdyttelemään tamman itsekseni ja saanut sen lopulta kuulolle ja avut läpi niin, etteivät treenit loppuneet jännittyneeseen niskojen nakkeluun. Mä kaipasin Isabellan selkeitä ohjeita ja onnistumisen tunnetta. Sileällä hommat rullasivat kutakuinkin kuten halusin, mutta esteillä me oltiin jumiuduttu.

Enkä mä halunnut jumiutua, mä halusin Zelian kisaradoille vielä syksyllä.

_________________
Ethän sä nyt jumalauta mulle tee noin

Matildan kaappi
Rosengårds Zelia
avatar
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : Velma
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 690

http://lumossa.net/jinnila/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Zelian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 17.08.18 22:21

15.8.2018

Zelian kanssa maastoileminen ei ollut yksinkertaista, mutta ilmeisesti mahdollista. Olin päättänyt uhmata eilisen huonoja treenimuistoja ja satuloida nuoren tamman itsenäistä maastoreissua varten. Jonathan olisi varmasti saanut ratsun lainaan reippaasti pyöristynen Eelan tilalle, mutta kaipasin hiljaisuutta ja sitä, että olin kahden hevosen kanssa. En kuuntelemassa yhtään kenenkään sanoja yhtään mistään.

Joko se johtui siitä, ettei ratsastajalla ollut tänään käytänössä mitään hävittävää tai että ratsu oli niin suunnattoman iloinen maastoon pääsemisestä, ettei muistanut normaaleja käytäntöjään, mutta meillä oli mukavaa ensimmäisistä askeleista saakka. Keinahtelin Zelian käynnin tahdissa antaen tamman kävellä suhteellisen pitkin ohjin hiekkatien reunaa, kääntäen ruunikon ensimmäiselle metsäpolulle.

Ilta-aurinko maalaili kullanhohtoisia säteitään meitä ympäröivään metsään. Vedin syvään henkeä ja nautin hiljaisuudesta, joka ympäröi meidät selkeyttäen ajatukset. Ehkä en ollutkaan niin paska ratsastaja ja hevosenomisaja. Ehkä meillä molemmilla oli ollut eilen huono päivä. Jos pystyin maastoilemaan Zelialla itsekseni, eivät estetreenitkään tuntuneet enää kovin mahdottomilta.

Autio niitty suorastaan huusi laukkapätkää rehottavine kukkineen. Olin ottanut Zelialla reippaita ravipätkiä todetakseni, että tamma kuunteli apujani ja pysyi kutakuinkin lapasessa. Zelia nosti laukan pohkeiden hipaisusta ja pärskähti ilmeisen tyytyväisenä ansaitsemaansa luottamukseen. Oli siinäkin hemmetin hieno nulikka, kun sille päälle sattui. Hymyilin ja yritin iskostaa tunteen takaraivooni pahan päivän varalle.



kuvasta propsit Velmalle!

_________________
Ethän sä nyt jumalauta mulle tee noin

Matildan kaappi
Rosengårds Zelia
avatar
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : Velma
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 690

http://lumossa.net/jinnila/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Zelian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 09.09.18 18:48


Mä olin maailman onnettomin järjestelemään menojani viikkotasolla. Nytkin olin ilmoittautunut mukaan yhteismaastoon hahmottamatta, että olin viemässä Jonathania illalla yllätykseksi mökkeilemään Sarahin ja Thomaksen kanssa.

Toisaalta, aina oli aikaa yhdelle maastolle. Ainakin Zelian vauhdilla.

Zelia oli normaalia säpsympi varustaessa, mutta laitoin sen oman vauhdikkuuteni piikkiin. Mun täytyisi hillitä kellon kyttäämistä, tai tamma hoitaisi maaston omatoimisesti - ja omalla vauhdillaan. Tällaisesta reissusta täytyisi saada kaikki irti, koska Zelian täytyi tottua a) uusiin maastoreitteihin ja b) toisiin hevosiin ympärillä. Tähän saakka neiti nirppanokka oli ilmoittanut vähän turhankin näyttävästi, kenet sieti ja ketä ei ehdottomasti halunnut lähelleen. Yhteismaastossa sellaiseen ei oikeastaan ollut varaa.

Olin varustanut Zelian estevarusteisiin martingaalia myöten, enkä katunut ratkaisua hetkeäkään. Jo ensimmäisellä ravipätkällä tamma yritti singota Maata kiertävälle radalle vain sen takia, että edellä menevä ratsukko oli lisännyt arvaamatta vauhtia. Se oli kuohuttanut nuorta ratsuani, joka oli ollut aivan varma, että nyt porukka hylkäisi sen ja jättäisi puoliveri-paran maastoilemaan tympeän omistajansa kanssa.

En ollut millään tasolla vakuuttunut, että sänkkärillä laukkaaminen muut hevoset vierellä olisi järkevää saatika turvallista, mutta Isabellan läsnäolo sai mut venyttämään tulkintojani. Mä halusin näyttää, että olin tarpeen vaatiessa uhrautuvainen tarttumaan härkää sarvista ja pitämään Zelian lapasessa.

Ensimmäinen askel otettiin sivulle. Meille kävi se klassinen: pitäisi mennä eteen, ratsu jää junnaamaan lähtökuoppiin päätään viskoen. Eihän se tietenkään liiku vapaaehtoisesti eteenpäin silloin, kun siihen olisi kerrankin lupa. Rauhoitin tilanteen, pyysin Zeliaa uudestaan eteen ja myötäsin. Ruunikko singahti eteenpäin tajuttuaan mihin oli saanut luvan ja venytti itsensä parin ensimmäisen askeleen aikana pitkäksi pikku salamaksi, joka laittoi kinttua toisen eteen kiriäkseen muut.

Sen sijaan, että mä olisin heittäytynyt vauhdin huumaan ja tuntenut sen kliseisen tuulenvireen piiskaavan kasvojani, keskityin tunnustelemaan Zelian liikkumista ja reaktioita. Tamman korvat olivat pystyssä eikä sitä näyttänyt kiinnostavan, lensikö lintu vieressämme tavallista matalemmalla tai voisiko sänkipeltoa reunustavassa metsässä vaania Rosengårdien kasvatteja kaappaileva hirviö. Laukka pyöri paremmin kuin koko viikolla ja vaikka tammalla oli vauhtia, se tuntui tasapainoiselta eikä koikkelehtinut varsamaisesti epätasaisella pohjalla.

Kun oli aika hidastaa laukka raviksi, mä en yksinkertaisesti antanut Zelialle vaihtoehtoa. Tamma puuskutti, tanssahteli ja viskoi päätään, mutta mä kevensin sinnikkäästi enkä antanut periksi senttiäkään, ennen kuin ruunikko lopetti laukan tarjoamisen ja hellitti edestä. Sipaisin Zelian kaulaa myödäten sen verran, että tamma saattoi venyttää kaulaansa hetkellisesti pidemmälle.

Isabella ohjeisti ratsastamaan loppuverryttelyn pellolla, koska paluumatka tallille käveltäisiin. Huomasin naisen katseen viipyvän meissä ihmeellisen pitkään enkä mä ollut siitä mitenkään hyvilläni Zelian käydessä edelleen niin kierroksilla. Väistätin tammaa sivulle ottaen reilun etäisyyden muihin hevosiin, jatkaen ruunikon ratsastamista rennommaksi volttikahdeksikolla. Vähitellen pärskintä rauhottui ja mä tunsin, kuinka sain Zelian viipyilemään kevennykseni tahdissa.

Oli siinäkin rasittava ja silti niin palkitseva junnu.

_________________
Ethän sä nyt jumalauta mulle tee noin

Matildan kaappi
Rosengårds Zelia
avatar
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : Velma
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 690

http://lumossa.net/jinnila/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Zelian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 04.10.18 19:02

Rosengårdien esteleiri
#RGesteleiri

Perjantai 28.9.
Zelia oli yksi helvetin kusipää. Mä olin ymmärtänyt, että se oli stressannut lastaustilannetta ja siksi olin varannut siihen aikaa. Olin ymmärtänyt vielä senkin, että tamma oli kiljunut kopissa Rosengårdien kartanolle päästyämme, mutta sitä mä en ymmärtänyt, että neiti Idiootti oli kauhaissut etusensa mun reiteeni. En mä tiennyt mikä se oli, polvi varmaan, joka mun jalkaani oli kopsahtanut, mutta aika mojovalta se oli tuntunut.

Että ei yhtään hullumpi aloitus treenileirille. Kukaan ei edes yrittänyt tarjota apua, kun könkkäsin suu tiukaksi viivaksi vedettynä Zelia vierelläni kohti tallia saadakseni tamman hetkeksi pois häseltämästä.

***

Tajusin ihan liian myöhään, ettei antanut hirveän hyvää mielikuvaa a) itsestään ja b) hevosestaan roudatessaan nelijalkaista tallin suojiin kuin raivopää. Katselin Jusun vanhempia turvallisen etäisyyden päästä voidakseni arvioida niitä katseellani - ehkä ne eivät olleet vielä nähneet Zeliaa. Tai ainakaan yhdistäneet sitä Zeliaksi. Kiinnostikohan niitä edes?

"Sinäkö tulit tänne Electrizian varsan kanssa?" tumma ääni kysyi. Mun katse rävähti viereeni ilmestyneen mieshenkilöön, jossa oli jotain tuttua. Multa meni hetki laskea yhteen tämä fiilis ja se, että toinen tiesi Zelian emän nimen.

"Joo, Zelian", vastasin tajuten, että sen täytyi olla Jusun veli. En kuollaksenikaan muistanut nimeä, jonka olin kyllä kuullut, enkä niin välittänytkään muistaa. Mitä vähemmän tutustuisin Rosengårdeihin, sitä pienemmät suorituspaineet mulla olisi. Kai?

Lauantai 29.9.
Mä pidin Henrikin tyylistä valmentaa: se oli selkeä, riittävän vaativa mutta ennen kaikkea hevosystävällinen. Sellaisista valmentajista mä pidin ja sellaisten valmentajien kanssa sain Zeliasta irti tavallista enemmän hyviä pätkiä.

Onneksi nurmikenttä oli meille tuttu Auburnista, eikä Zelia vierastanut sitä lainkaan. Ehdottoman hyvä lisä tulevaisuuden kisakenttiä ajatellen.  Tamma oli läpi tunnin yllättävän yhteistyöhaluinen eikä poukkoillut turhia, toisin kuin eilisen ratsastuksen aikana. Silloin mua oli vain hävettänyt Rosengårdien kasvatusliitteen saaneen nulikan kanssa taisteleminen, kun pelkkä eteenpäin liikkuminen oli tuntunut haastavalta.

Onneksi mulla oli Jonathan, jolle purkaa hyvät ja huonot treenifiilikset heti tuoreeltaan.

Sunnuntai 30.9.
Päivä oli ollut hemmetin työntäyteinen: ensin me oltiin tehty Henrikin tehokas treeni kavaleteilla. Iltapäivällä Jusun veli oli ilmoittanut jakaneensa meille hevoset ja laittavansa meidät hyppäämään. Hetkeksi mulla oli meinannut mennä sormi suuhun ratsunvaihdoksen myötä, mutta Santosta se ei ollut haitannut.

Sitten oltiinkin jo saunaillassa, tai siltä päivän kulku ainakin tuntui. En vieläkään tiennyt, olivatko Rosengårdit kiinnostuneita Zelian elämästä, mutta ainakaan Alexander ei ollut häirinnyt mua enää ratsastusten ulkopuolella.

Henrik sen sijaan häiritsi. Istuin ulkona ihmettelemässä Jusun lapsuudenkodin tiluksia, kun mua arviolta muutama vuotta vanhempi mies liittyi seuraani.
"Sulla on näppärä hevonen", se totesi niin miellyttävästi hymyillen, että kuka tahansa olisi hymyilyt takaisin. Paitsi mä.
"Se väläyttelee", totesin puoliksi irvistäen. Henrik naurahti, mutta ei tehnyt elettäkään jatkaakseen matkaansa.

"Kuulin, että Auburnissa hypätään taas kilpaa. Kai starttaat jotain?" Henrik kysyi ja mä mietin, miksi se tenttasi mua.
"Joo, meen Zelialla kasikympin ensimmäistä kertaa kisoissa. Toivottavasti vieraan tuomarin ei tarvitse viheltää meitä ulos", puuskahdin vääntäen suustani väkisin vähän pidemmän vastauksen. En missään nimessä halunnut olla tyly, koska Henrikin valmennuksista mä voisin kuvitella maksavani jatkossakin.

"Kuka siellä tuomaroi?" Henrik kysyi. Nostin hetkeksi harhautuneen katseeni takaisin mieheen ja yritin tulkita sen kasvoilta, oliko se kiinnostunut Auburnin meiningistä vai jostain aivan muusta.
"Se oli joku Hannele", ähkäisin. Mulla oli onneton nimimuisti.
"Appelgren?" Henrik ehdotti outo ilme kasvoillaan.
"Joo, se just", mumahdin. Se oli outo keskustelu.

Maanantai 1.10.
Tuntui hassulta vetää päälleen jotain muuta kuin ratsastusvaatteet. Meidän oli määrä lähteä Jonathanin kanssa kohti kartanoa, enkä halunnut myöhästyä siksi, etten ehtinyt ehostautua aikarajan puitteissa.

"Ehkä mä en jätä Zeliaa tänne", naurahdin hiljaa, ettei kukaan muu kuin Jonathan kuullut. Olin uhkaillut hylkääväni tamman kartanolle varmaan viidesti, kun se oli hillinut milloin varustaessa ja milloin maastossa. Tänään rataharjoituksessa tamma oli ollut niin hyvä, että olin ollut tyytyväinen ratkaisuni hypätä kilpailuharjoitus ysikymppisenä. Jos me selvittäisiin siitä, meidän olisi käytännössä pakko selviytyä osakilpailujen kasikympistä. Ellei selvittäisi, syy istuisi satulassa.

Syy rataharjoituksen sujuvuuteen oli saattanut olla myös haukankatseinen Arne, jonka silmien edessä mut oli vallannut ihan uudenlainen tarve suoriutua moitteettomasti. Tottakai olin panostanut myös Henrikin opissa, mutta tuntui, että Arnen edessä olin ratsastanut maineeni puolesta - niin tyhmää kuin se olikin, koska täällä päin Suomea mulla ei todellakaan ollut mitään mainetta. Jos oli edes koskaan ollutkaan missään päin.

Nyökkäsin tervehdyksen Henrikille, jonka tunnistin kartanon edustalta.
"Olen aika varma kestäväni Hannelen tuomaroinnin jos selviän keskiviikon tulikokeesta Arnen tuomaroitavana", totesin leirin valmentajalleni. Huomasin Jonathanin toisen kulman kohoavan aavistuksen verran pysähdyttyäni juttelemaan Henrikin kanssa, mutta mies jäi kohteliaan välimatkan päähän odottamaan mua.
"Ai ööm kuinka niin?" Henrik takelteli samanaikaisesti epäilyttävään sävyyn köhien.
"Mitä?" kysyin silmät siristyneinä ennen kuin ehdin muistuttaa itseäni tenttaavani puolituntematonta valmentajaa.

Jopa hämärtyvässä illassa erotin Henrikin punastuvan. Mitä täällä tapahtui, miksi katselin vaivaantuneena kiemurtelevaa valmentajaani Jonathan parin metrin päässä awkwardina seisoskellen? Tästä mä en maksanut.
"No ei kun tuota.. Ei mitään", Henrik virkkoi kaikkea muuta kuin uskottavana. En ehtinyt kuitenkaan edes harkita seuraavaa siirtoani, kun joku nykäisi mua kutsuvasti kädestä. Se oli Jonathan, joka halusi seurata muita sisälle, pois viilentyvästä syysillasta.

Vilkaisin vielä kerran Henrikiä, ennen kuin parkkeerasin itseni Jonathanin kylkeen.

_________________
Ethän sä nyt jumalauta mulle tee noin

Matildan kaappi
Rosengårds Zelia
avatar
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : Velma
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 690

http://lumossa.net/jinnila/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Zelian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa