Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Yksin karkuteillä

Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 1]

1 Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:49 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
6.5.2018, Nikon asunto
mukaan @Niko L.

Tällä kertaa mä ajoin ihan itse paikalle. Mä jopa löysin sinne, vaikka edellisellä ja sillä ainoalla kerralla mä en ollut ihan parhaimmassa kunnossa. Tai ylipäätään välittänyt, minne me oltiin menossa. Mulla oli mennyt totaalisesti hermot kotona, joten mä olin pakannut laukkuun tavaroita, jotka mä tarvitsisin. Tosin mä olin toistaiseksi jättänyt laukun autoon, sillä mä en vielä tiennyt, joutuisinko jatkamaan matkaani toiseen osoitteeseen. Kotona kesti olla vanhemmista huolimatta, kun Jimi oli tukena. Nyt kun veli piti mulle mykkäkoulua sattuneista syistä, mä en kestänyt olla kotona.

Joten mä seisoin kerrostalon pihalla, ennen kuin suuntasin sisälle. Mulla ei ollut aavistustakaan, pääsisinkö mä edes rappuun näin päiväsaikaan. Saatika olisiko Niko kotona ja jos ei olisi, koska tämä tulisi. Mutta mä olin päättänyt ilmestyä tämän oven taakse, sillä kasvotusten olisi helpompi suostutella mies.

Mä huokaisin helpotuksesta, kun mä pääsin ainakin rappuun. Jos mun tarvitsisi odotella, mun ei tarvitsisi odotella ulkona tai autossa. Mä kiipesin portaat toiseen kerrokseen ja hain oikean oven. Sydän pamppaillen mä soitin ovikelloa ja jäin odottamaan. Miksi mä jännitin? Se olisi hitto vieköön Niko, ei mikään ihme hiippari. Mä painoin ovikelloa uudestaan, kun mitään ei kuulunut. Hienoa, tämä ei sitten kuitenkaan ollut kotona.

Lopulta mä istahdin oven viereen seinään nojaten, istuen toivottavasti niin, etten olisi kenenkään tiellä. Mä saatoin vain toivoa, että Niko olisi tulossa vielä tämän päivän puolella kotiinsa. Tosin kello oli vasta kolme iltapäivällä, joten tätäkin päivää oli paljon vielä jäljellä. Tästä voisikin tulla kivaa. Mä aloitin selaamaan puhelintani, jossa toivottavasti akku riittäisi.

2 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:49 pm

Niko L.

avatar
Hevosenhoitaja
Rakastin sunnuntaivuoroja. En niinkään sen takia, että herääminen sunnuntaiaamuna ennen kukonlaulua olisi ollut lähellä mun sydäntäni, päinvastoin, vaan siksi, että töistä sai tuplapalkan. Sen vuoksi mä usein sunnuntaivuoroja haalinkin itselleni, eihän mulla juuri muuta elämää ollutkaan.

Muutetaan edellinen lause menneeseen muotoon. Sillä mun yksiöni oven vieressä seinään nojaten istui tuttu hahmo, toinen jalka alemmalla rapulla. Mä pysähdyin kuin seinään. Mitä Nita mun oven takana oikein teki? Oliko sen kaveri tullut uudestaan niille? Se oli kyllä Jimin tuntien todella epätodennäköistä. Toisaalta taas kaikki tuntui olevan niin päälaellaan, etten itsekään meinannut pysyä kärryillä.

"Nita? Mitä sä täällä?" sain lopulta ähkäistyä nousten viimeiset rappuset bruneten luo. Istuin itsekin tasanteelle, kapeiden rappujen toiselle puolen. Välistämme mahtuisi juuri ja juuri joku kulkemaan, mikäli niin sattuisi käymään. Olin aivan varma, että naapurin mummo kyttäisi meitä ovisilmästä, mutten jaksanut välittää.

3 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:50 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
Istuskeltuani rapussa aikani, mä kuulin askeleita. Hetken mä kerkesin jo toivoa, että se olisi Niko. No ei aivan. Portaissa askelsi joku mummeli kauppakassinsa kanssa. Tämä katsoi minua hetken, kun meni mun ohitseni toisen asunnon ovelle.
"Mitäs sinä siinä istut?" tämä lopulta ihmetteli. Mä arvasinkin tämän kysyvän, tämä oli varmasti tämän talon kiintiö Ulla Taalasmaa.
"Mä odotan mun kaveria, meillä on vähän ongelmia aikataulun kanssa", hymyilin herttaisesti. Mä olin todennut kaverin olevan paras sana tässä kohti, sillä mä en tiennyt oikein parempaa sanaakaan. Jotain mummeli mumisi, mutta katosi sitten omaan asuntoonsa.

Mä kerkesin hetkeksi taas uppoutua puhelimeni syövereihin, kun kuulin uudet askeleet. Tällä kertaa se oli kuin olikin Niko, mä en olisi kyllä jaksanutkaan toista mummelia. Mä tosin arvailin Ulla Taalasmaan käyvän ainakin kurkkimassa, koska mä katoaisin rapusta, jos ei nyt ihan koko aikaa katsellut ja kuunnellut. Niko jäätyi mut huomatessaan. Noinko paljon se säikähti mun näkemistä? Okei, olihan se vähän outoa istua toisen oven vieressä odottamassa.

"Mä.. tota.. voidaanko mennä sisälle? Mun perse on kerenny jo puutua tässä istuessa", mä en yhtäkkiä tiennytkään miten sanoisin asiani. Ja mä halusin rapusta pois myös sen hitsin Ulla Taalasmaan takia, yhtä paljon kuin puutuneen takapuolen. Lattia ei ollut ihan se mukavin istumapaikka. Niko nousi ylös ja me mentiin tämän asuntoon. Kun me istuttiin tämän sohvalla, mies kääntyi katsomaan mua kysyvästi.

Mä tuijotin sylissä olevia käsiäni, nypertäen harmaan hupparini hihaa. Miksi se oli muka niin vaikeaa?
"Jimi pitää mykkäkoulua. Enkä mä kestä olla kotona, kun siellä on kolme ihmistä joille mä oon kun ilmaa", mä henkäisin lopulta. Mä jätin todellisen asiani vielä sanomatta. Toisaalta mä halusin nähdä, miten Niko reagoisi mun asiaani tässä muodossa. Toki Niko oli ensimmäinen vaihtoehto, jolta saatoin kysyä yösijaa. Minjan luokse mä en haluaisi, koska mun pitäisi selittää naiselle Niklakseen liittyvä tapahtuma. Enkä mä haluaisi puhua siitä, ennen kuin mä olisin kuullut mitä helvettiä Niklaksen päässä oli oikein pyörinyt.

4 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:50 pm

Niko L.

avatar
Hevosenhoitaja
Okei, nyt mä tosiaankin mietin, että mitä helvettiä. Mun päässä pyöri miljoona ja yksi vaihtoehtoa katsoessani tuskastuneen näköistä ystävääni rapussa. Vai millä nimellä meitä nyt halusikaan kutsua, en itsekään tiennyt. Sanaakaan sanomatta mä avasin oven ja päästin Nitan ensimmäisenä sisälle. Tämä istui heti ensimmäisenä sohvalle aiheuttaen mulle tahattomat vilunväristykset. Tätä menoa mun olohuoneesta ja sohvasta tulisi virallinen terapiapaikka.

Mä en halunnut kuitenkaan painostaa toista puhumaan, se ei johtaisi mihinkään. Lopulta Nita sai sanottua asiansa, enkä mä voinut kuin huokaista.
"Tavallaan mä ymmärrän Jimiä. Se tilanne... Se tuli aika äkkiä. Yllättäen", sanoin varovasti. Mä aloin tuntemaan itseni psykiatriksi istuessani siinä, nojaten päätäni selkänojalla lepäävään käteen. Mua pelotti oma rauhallisuuteni, ottaen huomioon kuinka ailahteleva olin ollut aikaisemmin Nitan seurassa.

"Siitä perjantaisesta... Haluutko sä puhua siitä?" kysyin hiljaa laskien käteni toisen käsille rauhoittavasti. Mä halusin todella tietää mikä sai Nitan noin hermostuneeksi.

5 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:51 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
Tietysti mäkin ymmärsin Jimiä, kuten Nikokin.
"Joo, tulihan se itse kullekin äkkiä. Mä olisin halunnu hoitaa sen paremmin", mä huokaisin. Mutta mun tilaisuus kertoa Jimille jotenkin hienovaraisemmin oli mennyttä, eikä paluuta enää ollut. Mä jatkoin hupparini hihan nypläämistä. Mun kädet tarvitsivat jotain tekemistä ja se oli nyt paras vaihtoehto.

Nyt mä katsoin käsiä, jotka tulivat mun käsieni päälle, pysäyttäen niiden liikkeen.
"Ei siinä oo paljoo puhuttavaa. Se miten mä reagoin siihen, on sitten ihan toisen jutun peruja. Enkä mä pysty puhumaan siitä. En vielä", selitin taistellen kyyneleitä vastaan. Niko oli nähnyt sen jättämät ulkoiset jäljet. Se pieni arpi mun kylkiluiden alapuolella oikealla. Mä vihasin sitä arpea, mä vihasin sen aiheuttajaa. Enkä mä vielä voisi puhua siitä ääneen. Ainoa joka siitäkin tiesi, oli Jimi. Joka nyt ei edes viitsinyt katsoa mua tai puhua mulle.

Mä vedin syvään henkeä. Mä olin tehnyt asiani kertomisesta jo tarpeeksi vaikeaa, vaikka se oli lopulta aika pieni juttu. Mä olin tehnyt kärpäsestä härkäsen.
"Oikeesti mä tulin kysymään, että voisinks mä olla sun luona pari päivää? Mä en tiedä miks se oli niin vaikeeta kysyä", mä naurahdin lopulta heikosti ja nostin vihdoin katseeni Nikoon. Mä pelkäsin tämän vastausta. Totta kai mä olin varautunut siihen, että mä joutuisin lähtemään täältä. Mutta mä en halunnut. Jos mä jonkun luokse lähtisin pariksi päiväksi kotoa, niin se olisi mieluiten mun kanssa sohvalla istuva mies.

6 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:51 pm

Niko L.

avatar
Hevosenhoitaja
Mun teki mieli halata Nitaa, rutistaa oikein kunnolla. Mutta mä en pystynyt muuta tekemään, kuin tuijottamaan niitä kyyneliä pidätteleviä silmiä. Mun teki pahaa katsoa toista.
“Mä ymmärrän hyvin. Puhu kun oot valmis”, sanoin hiljaa. Mä tiesin paremmin kuin hyvin miltä tuntui, kun ei pysty puhumaan, vaikka olo olisi kuinka kamala. Toisen pakottaminen taas ei ikinä johtanut mihinkään hyvään, päinvastoin. Mua se ainakin alkoi ahdistamaan ja joko puhuisin liikaa tai pahimmillaan katkaisisin välit toiseen kokonaan.

“Musta tuntuu, että kaikki on nykyään vaikeeta”, naurahdin Nitan toteamukselle. Me ei selkeästi osattu enää olla toistemme seurassa. Joko me oltiin kasvettu erilleen tai molempia mietitytti vielä viime viikonloppu. Vasta hetken jälkeen tajusin, että brunette oli kysynyt multa kysymyksenkin.
“Mut siis joo, totta kai sä saat täällä olla. En mä sua estele”, sain sanottua pudistettuani päätäni saadakseni omat ajatukseni pois. Mä koin olevani Nitalle eräänlaisen palveluksen velkaa, niin monta kertaa olin junnuna paennut niille omasta kodistani.

“Sun pitää varmaan käydä hakemassa tavarat teiltä? Mun pitää varmaan käydä kaupassa. En ollut varautunut yövieraaseen. Tai vieraaseen ylipäätään”, hymähdin hermostuneena nousten sohvalta ja suunnaten jääkaapille katsomaan ruokatilannetta. Jep, ei siellä ollut kuin eilisen ruuan jämät, purkki maitoa, avattu paketti margariinia ja juustonloppu.
“Musta kyllä tuntuu siltä, et meidän molempien kokkitaidot huomioiden vois olla parempi ostaa pizzaa”, naurahdin sulkien kaapin oven ja virnistäen Nitaa kohti.

7 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:51 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
Mä olin kiitollinen Nikolle, kun tämä ei vähääkään yrittänyt painostaa mua puhumaan. Meillä taisi olla kummallakin enemmän ja vähemmän näitä juttuja, joista ei ihan heti oltu valmiita puhumaan. Ehkä joku päivä mä vielä kertoisin. Tosin siihen saattaisi kulua aikaa paljonkin. Tai sitten mä olisin valmis puhumaan ja parin päivän sisällä. Musta tuntui nykyään, etten mä osannut lukea edes itseäni.

"Mulla on kamat autossa. Mä olin päättäny lähtee sit kysyy joltain kaverilta, jos sä olisit osottanu mulle ovea", virnistin nolona. Mä katselin Nikon perään, kun tämä suuntasi jääkaapille. Miehen ilmeestä päätellen jääkaapissa ei tosiaan ollut paljoa muuta kuin valo. Nikon tuntien, mä en osannut edes yllättyä. Jos ei ruuanlaitto kovin hyvin edes sujunut, niin miksikäs sitä olisi jääkaapissa hirveästi tavaraa pitänyt.

"Pizza kuulostaa turvalliselta valinnalta kun meistä on kyse", mä nauroin. Hetken mietinnän jälkeen mä nousin myös ylös ja suuntasin keittiöön.
"Mut onks sulla mitään leivontatarvikkeita? Koska sen mä osaan ja oonkin aika hyvä. Musta tuntuu et kaikki on kyllästyny mun leivoksien tuputtamiseen, mut sua mä en oo kerenny kyllästyttää niiden osalta. Vielä", virnistin. Mä rakastin leipomista, mutta se meni vähän yli välillä. Ja joillekin piti ne syöttää, kun ei itse kyennyt ihan kaikkea syömään. Ehkä mun pitäisi ruveta viemään niitä Auburnin loungeen tarjolle, eiköhän ne siellä joku aina söisi.

8 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:51 pm

Niko L.

avatar
Hevosenhoitaja
Mä kohotin kulmiani Nitan kertoessa, että tällä on tavarat jo mukanaan. No, hyvähän se on varautua. Varmasti tämä olisi saanut majapaikan muualtakin. Aivan, miksi brunette kysyi multa ensimmäisenä? Miksei vaikka parhaalta kaveriltaan? Mun päässä vilisi miljoona mielikuvaa syystä, mutten halunnut miettiä niistä ainuttakaan. En halunnut toivoa liikoja. Tai ylipäätään ajatella asiaa. Mikä toisaalta oli hyvin hankalaa toisen istuessa sun sohvalla.

“Leivontatarvikkeita? En mä mikään leipuri oo sen kummemmin kuin kokkikaan”, pyöräytin silmiäni hieroen niskaani. “Ja aattelitko lihottaa mut niillä herkuillas? Vai mitä toi vielä oikein tarkotti?” naurahdin pörröttäen Nitan hiuksia. Ai että mä nautin siitä ja toisen ilmeestä. Tarkistin kuitenkin aivan varmuudeksi muutkin keittiön kaapit, vaikken muistanut ostaneeni jauhopakettia edes Helsingissä asuessani. Jep, ei näkynyt mitään mikä liittyisi leivontaan, ei edes siihen sopivia astioita.

“Käydäänkö me kaupassa nyt vai vasta myöhemmin? Vai oliks sulla jotain muita suunnitelmia?” kysyin. Tajusin liian myöhään sanoneeni me, mutta saatoin puolustautua sillä, että mä en leivontajutuista tiennyt mitään. Eli Nitan olisi tosiaankin parempi tulla mukaan. Ja jos mä taas jäisin pois, olisi se tylyä. Eli no worries, tilanne hallinnassa!

9 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:52 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
Mua nauratti Nikon silmien pyörittelyt, tottahan mä tiesin, ettei tämä osannut ruuanlaiton lisäksi leipoakkaan. Olipas kätevää, eipähän tarvinnut odottaa, että mies koskaan laittaisi mitään ruokaa.
"Mä en kyllä yhtään yllättyny. Oot ihan mahoton mitä tulee keittiöhommiin", virnistin. Mulle oli aina valitettu, kun en osannut tehdä ruokaa, mutta Niko oli tietääkseni vielä pahempi. Mä kyllä aina ihmettelin omalla kohdallani, miten mä pystyin kyllä leipomaan ties mitä, mutta jos piti tehdä ruokaa, mä olin pulassa.

"Joo, tarkotuksena on vaan lihottaa sut", mä totesin pokkana ja suin hiuksiani takaisin paikoilleen miestä mulkoillen, mutta lopulta jouduin virnistämään. "Ei vaan, mä tykkään kokeilla kaikkee niin ei niitä yksin syö. Ja muut on syöny jo niin hirveesti kaikkii erilaisia, et niiltä tulee leipomukset korvista ulos vaikka kaikki yleensä ihan onnistuneita kokeiluja onkin", naurahdin.

"Ei mulla mitään oo, ainoa suunnitelma on se, että mä tarviin sen mun laukun jossain vaiheessa sieltä autosta", totesin. Mä liikahdin melkein Nikoon kiinni, kietoen käteni tämän niskan taakse. Mä en tarkkaan ottaen tiennyt, miksi mä tein niin. Mä vain halusin tehdä niin. Mä katsoin miestä silmiin.
"Tää on niin hassua suunnitella sun kanssas kauppareissua ja et mä jään ihan tarkotuksella yöks", mä mietin.

10 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:52 pm

Niko L.

avatar
Hevosenhoitaja
“Arvaa vaan mitä tuskaa mulle tuotti pakolliset keittiötunnit koulussa”, tuhahdin. Hyvä, että olin päässyt kyseiseltä kurssilta läpi. Kyllä mä nyt jotain helppoja keittiöjuttuja osasin, mutta mun osaaminen tyssäsi makaroonilaatikkoon - joka sekin maistui ja näytti jokaisella kerralla eriltä, tiedä sitten mitä tein väärin. Olis varmaan pitänyt olla hereillä jo yläasteen köksäntunneilla…

En voinut kuin tuhahtaa Nitan suunnitelmalle lihottaa mua. Vitsiksihän sen tiesin, mutta jäin silti epäilemään asiaa. Kaikki epäilys kuitenkin kaikkosi kuin tuhka tuuleen Nitan kietoessa kätensä mun niskan taakse saaden mut värähtämään pienesti. Naisen mietteliäs ilme sai mut hymyilemään.
“Onhan se vähän”, naurahdin. Mä kuitenkin laskin kädet toisen vyötärölle vetäen tätä lähemmäs. “Mut tavallaan mä toivon et tää ei ois vika sellanen kerta.” Mun ääni oli hiljainen, hyvä että sen edes kuuli. Ja tavallaan toivoin, ettei Nita edes kuullut sitä.

Ennen kuin Nita kerkesi sanoa mitään (jos edes kuuli koko lausetta) painoin huuleni tämän huulille. Jokainen kerta kun tein niin sai mun hälytyskellot soimaan. Se sai mut muistamaan edellistä vuotta, kaikkia niitä joita mahdollisesti loukkasin. Mä en halunnut Nitan joutuvan kokemaan samaa, etenkin kun en itsekään tuntunut tietävän mun fiiliksistä. Sen tajutessani irtauduin äkkiä suudelmasta ja koko naisesta. Mut valtasi ahdistuksen tunne ja mun oli pakko nojata keittiön työtasoon hengittämään syvään. Yritin vältellä parhaani mukaan Nitan katsetta haluamatta tietää tämän ajatuksista tarkemmin.

11 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:52 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
Niko oli aika hemmetin söpö tuhahdellessaan. Mikähän siinäkin oli niin söpöä. No, se vain oli. Blondin napatessa mut vielä lähemmäs kädet mun vyötäröllä, mä en voinut kuin hymyillä. Se tilanne oli niin ihana, että mä olisin sen halunnut jatkuvan ikuisesti. Hetken aikaa mulla oli aivan mahtava fiilis. Se vielä parani, kun mä vastasin suudelmaan. Se sai mut unohtamaan kaiken ylimääräisen, joka oli oikein tervetullutta. Hetkeksi mä olin vapaa ajatuksista koskien Jimiä, arpea ja mitä kaikkea nyt olikaan.

Se hetki kuitenkin loppui melko lyhyeen. Mä säikähdin, kun Niko irtaantui musta vauhdilla. Ihan kuin mä olisin muuttunut myrkylliseksi tai jotain. Mies vaikutti ahdistuneelta, mutta mä en tiennyt mikä sille oli iskenyt. Tämän reaktio tuli täysin puskista ja Niko ei edes pystynyt katsomaan mua. Joten mun ajatukset pääsivät valloilleen. Olinko mä tehnyt jotain väärin? Olisiko mun sittenkin pitänyt kysyä Minjalta tai vaikka Petralta yösijaa? Olisiko meidän pitänyt vaan yrittää pitää kaverilinja? Mun aivot alkoivat käymään ylikierroksilla ja musta tuntui, että ne saattaisivat räjähtää hetkenä minä hyvänsä.

"Mun tarvii..", mä henkäisin ja käännähdin parvekkeen ovea kohti. Kun mä sain oven auki ja pääsin parvekkeelle, mä henkäisin ihan kuin olisin ollut hukkumaisillani ja sain vedettyä vihdoin happea. Ennen kun mä tulin parvekkeelle, mä en tajunnut kuinka mä en pystynyt hengittää sisällä. Mä hengitin syvään ja nojasin kaiteeseen. Mä tuijotin niin kauas kuin pystyin, näkemättä oikein mitään. Mä yritin sanoa itselleni, että mene nyt puhumaan Nikolle. Eiväthän ne jutut muuten selviäisi. Mutta mun jalat eivät totelleet. Ne eivät liikkuneet ja vieneet mua sisälle takaisin Nikon luokse.

Oltiin mekin kaksikko.

12 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:52 pm

Niko L.

avatar
Hevosenhoitaja
Mä kuulin parvekkeen oven avautuvan, mutta sitä ei kuitenkaan suljettu. Mä en oikein tiennyt mitä tehdä. Antaisinko Nitan olla rauhassa ja tulla kysymään selitystä vai menisinkö itse selittämään miksi tein kuten tein. Kumpikaan vaihtoehto ei juurikaan houkutellut. Hitto mikä idiootti mä olin. Osasinko mä ollenkaan enää olla ihmisten kanssa ilman, että onnistuisin pilaamaan jotakin? Näköjään en. Mun teki mieli heittää astioita lattialle, mutta yritin malttaa mieleni. Luultavasti aiheuttaisin vain enemmän mielipahaa ja huolta. Mikään ei kuitenkaan estänyt mua lyömästä nyrkkiäni pöytään.

Kivusta johtuvaa irvistelyä parhaani mukaan peitellen siirryin varovasti kohti parveketta. Nita nojasi koko painollaan kaiteeseen, tuijottaen jonnekin.
“Anteeks”, huokaisin lopulta varovasti epäröiden uskaltaisinko mennä yhtään lähemmäksi. “Mä en tiiä mikä muhun meni.”
Ja näin on päästy valehtelun makuun. Mahtavaa. Nojasin ovenpieleen miettien vaihtoehtoja meidän väleille. Kaikista todennäköisimmin Nita hyppäisi autoonsa ja lähtisi ystävänsä luo, en uskonut tämän haluavan jäädä mun luokseni tämän jälkeen. Meidän välit menisivät myös luultavasti pilalle, en tiedä. Mä en tiennyt pystyttäisiinkö me olemaan edes pelkkiä kavereita kaiken tapahtuneen jälkeen.

Onko olemassa kursseja ihmissuhteiden ylläpitoon? Sellaiselle voisi nimittäin olla tarvetta.

13 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:53 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
Mä kuulin askeleet. Mä kuulin ja tiesin, kuinka Niko jäi parvekkeen ovelle. Mä kuitenkin jatkoin kaukaisuuteen tuijottamista. Mä en tiiä mikä muhun meni. Mä en uskonut sitä, vaikka mistä mä tiesin mitä toisen pään sisällä liikkui. Nikolla oli omat demoninsa selvitettävänä, kuten niitä oli mullakin. Mä vain tuppasin pitämään kaiken oman pääni sisällä. Joten mä jätin asian sikseen. Toistaiseksi.

Musta alkoi tuntumaan, ettei mun jalat kantaisi mua kauaa. Joten mä irrotin katseeni kaukaisuudesta, vilkaisten parveketta tarkemmin. Ja mä lysähdin istumaan toiselle penkeistä. Pää käsiini nojaten, mä puristin silmäni kiinni. Mitä hittoa me oikein tehtiin? Mitä me yritettiin saavuttaa? Hiljaisuus oli ahdistavaa, mua ei ollut ahdistanut se sillain varmaan koskaan. Mä halusin keksiä jotain sanomista, mutta en vain keksinyt mitään, millä rikkoisin hiljaisuuden.

"Mä en tiedä mikä sulle tuli, enkä oikeastaan välitä", mä lopulta sanoin hiljaa, mutta sekin tuntui hiljaisuuden jälkeen kovalta. Mä henkäisin syvään. "Mä en tiedä susta, mutta mä haluaisin kokeilla tätä. Mä en uskaltanu sanoo sitä, koska mä en tiennyt suhtaudutko sä kuitenkin muhun kuin pikkusiskoon tai mitä sä haluat. Mä tulin tänne ensimmäisenä, koska mä en olisi halunnut mennä kenenkään muun luokse."

Mä toivoin, ettei mun vuodatus ajaisi Nikoa vain kauemmas tai säikäyttäisi tätä perinpohjaisesti. Mä nostin pääni ja uskaltauduin katsomaan Nikoa. Mua jännitti ja pelotti.

14 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:53 pm

Niko L.

avatar
Hevosenhoitaja
Mä haluaisin kokeilla tätä. Mä en olisi halunnut mennä kenenkään muun luokse. Äkkiä mun jaloista katos voimat ja kirjaimellisesti valuin ovenpieltä pitkin kynnykselle istumaan. Musta tuntui, etten saanut henkeä.
“Mä.. Mä en oo aikoihin suhtautunu suhun ku pikkusiskoon. En edes junnuna. Mut mä oon vaan muuttunu niin epävarmaks et…” sanoin ääni värähtäen ja siirtäen hitaasti katseeni seinästä Nitaan.

“Mä en vaan haluis satuttaa sua. Sen takia mä varmaan tein mitä tein”, huokaisin lopulta. Viimeinen lause tuntui olevan pelkkää pihinää, jonka vain vaivoin sain puserrettua ulos sisältäni. Mä en osannut lukea toisen ilmettä yhtään. Kivi vierähti sydämeltäni ja saatoin könytä ylös kynnykseltä Nitan luo kyykistyen tämän eteen.
“Mä oikeesti tykkään susta. Kaikesta huolimatta”, kuiskasin hiljaa etsien toisen kädet omieni lomaan. Se oli oikeasti totta. Vaikka mua ahdistikin olla Nitan seurassa, sai nainen mut myös onnelliseksi. Hymyilemään, nauramaan. Ja nyt, perjantaisen jälkeen, halua suojella. Mä uskoin sen kaiken ahdistuksen johtuvan vain mun valtavasta epävarmuudesta.

Mä virnistin varovasti katsoessani toista silmiin. Ehkä vähän ällösöpöä, mutta mä en vaan tuntunut saavani niistä tarpeeksi.

15 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:53 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
Mä olin ollut ihan satavarma, että mä olin Nikolle pelkkä pikkusisko. Jopa enemmän kuin tämän oma pikkusisko. Mutta tämä ei omien sanojensa mukaan ollut aikoihin suhtautunut muhun kuin pikkusiskoon. Mä olin luullut tuntevani Nikon, mutta ilmeisesti mulla ei ollut hajuakaan, mitä tämän päässä liikkui. Mutta toisaalta, me oltiin nykyään aikuisia. Tai saattoiko 18-vuotiasta vielä aikuiseksi lukea, mutta täysi-ikäisiä kuitenkin.

Mä en vaan haluais satuttaa sua. Ilmeisesti Niko ei tajunnut, että satutti mua myös silloin, kun pelkäsi satuttavansa mua.
"En mä rikki mene. Sekin, että sä varot, saattaa satuttaa enemmän. Mä luulin, että mä oon tehny jotain väärin tai et mä tein virheen kun tulin tänne", henkäisin. Niinpä niin, kun kerran aloitin niin mä voisin samalla puhua suuni puhtaaksi melkein kaikista ajatuksistani. Jos niistä ei puhunut, niin eihän toinen voinut niitä tietää.

"Mäkin oikeesti tykkään susta. Kaikesta huolimatta", pystyin jo hieman virnistämään. Mä en varmaan pystyisi ikinä myöntämään sitä Nikolle, kuinka kauan mä olin lopulta ollut ihastunut tähän. Ennen kuin tämä lähti Helsinkiin, mä yritin tukahduttaa kaiken. Se oli ollut helpompi unohtaa, kun mies ei ollut lähelläkään ja me ei oikeastaan puhuttu koskaan. Mutta tämän paluu muutti taas kaiken, mutta mä en voinut olla pahoillani siitä.

Hetken me vaan hymyillen katsottiin toisiamme silmiin käsistä kiinni pitäen. Meidät olisi pitänyt lukita selliin tai jotain. Mä olin aina vähän inhonnut ällösöpöilyä ja sitä tekeviä pareja. Mutta nyt mä aloin ymmärtämään niitäkin pareja. Mitään sanomatta mä nousin seisomaan ja kiskaisin Nikonkin ylös. Mun oli tarkoitus mennä sisälle, mutta mä muutinkin mieleni. Parvekkeella ei ollut mitenkään älyttömästi tilaa, joten me ajauduttiin aika lähekkäin. Eikä mulla ollut mikään kiire siitä pois. Ja mä toivoin, ettei Nikollakaan olisi.

16 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:53 pm

Niko L.

avatar
Hevosenhoitaja
“Mä yritän muuttua paremmaks ihmiseks”, kuiskasin. Totta, mä en ollut osannut ajatella, kuinka mun varominenkin oli voinut aiheuttaa vahinkoa. Mun täytyisi opetella ihan uusi tapa hoitaa asioita, sillä mä halusin ihan tosissani yrittää, jos kerta Nitakin halusi. Helsinkiläinen Niko saisi jäädä unholaan ja tilalle saisi tulla kallalainen Niko, toki hieman erilaisena kuin vuosia sitten.

Mä en olisi halunnut sen hetken päättyvän. Joo, todella ällösöpöä, myönnetään, mutta mussa piilikin vähän sellaisia salaisia romantikon piirteitä, joista ihan kuka tahansa ei tiennyt. Mun tasapaino kuitenkin horjahti Nitan noustessa ylös, mutta sain tasapainoni kuitenkin takaisin kuriin, osin mut horjauttaneen bruneten johdosta, olihan tämä vetämässä mua ylös seisomaan. Mä virnistin puolittaisesti Nitan ollessa tilan ahtauden vuoksi lähes kiinni mussa. Halusin tämän kuitenkin niin lähelle kuin mahdollista, joten varovasti vedin toista lähemmäs.
“Onks tää nyt sitten virallista?” virnistin nojaten otsani Nitan otsaan. Vastausta odottamatta painoin kokeilevasti huuleni toisen kevyesti punatuille huulille.

“Tiedätkö muuten mitä?” naurahdin suudelman jälkeen. “Meidän piti mennä sinne kauppaan.”
Ja näin on rikottu hieno ja romanttinen hetki. Mitä mä mietinkään siitä piilotetusta romantikkopuolestani?

17 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:54 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
Mua hymyilitti niin paljon, että mun poskiin alkaisi sattumaan tällä menolla. Niko vetäisi mut lähelleen ja painoi otsansa mun otsaa vasten. Joo, olihan se kieltämättä ihan mukavaa. Jos se olisi ollut mahdollista, mä olisin voinut pysäyttää ajan ja jäädä siihen. Virallista? Ennen kuin mä kerkesin sanoa mitään tai edes ajatella, mun aivot sulivat suudelman myötä. Joo, ihan mukavaa.

Mua rupes naurattamaan Nikon kommentti. Mä en voinut kuin painaa pääni tämän rintaa vasten ja nauraa.
"Sä osaat kyllä valita sanas joka tilanteeseen niin hyvin", sain sanottua nauraessani. "Mutta joo, voidaan me sinne kauppaan lähteä."

Joten me lähdettiin kauppaan. Me valikoitiin omat pakastepizzat, Niko katseli jotain täydennystä tyhjään jääkaappinsa ja mä katselin leivontatarvikkeita. Oli jotenkin huvittavaa, kuinka mä jouduin ostamaan ihan perinteisistä tarvikkeista lähtien kaiken, mitä nyt sattuisin tarvitsemaan. Koska mä aioin ainakin tehdä muutamia erilaisia muffinseja, mä jouduin niitä varten ostamaan myös muffinsivuokia. Mä pyörittelin silmiäni ja pudistelin päätäni, kun Niko pohti, oliko tällä edes mitä kattiloita ja kulhoja. Mies oli toivoton tapaus keittiössä kaikin puolin.

Kauppakassit raahattiin Nikon keittiöön.
"Onko sulla joku järjestys tai tietyt paikat tavaroille?" mä kysyin. "Ainiin, mä unohdin kelle mä puhun. Eli kysytään näin, saanko mä järjestellä ainakin nää leivontajutut miten haluan?" mä käännyin katsomaan Nikoa virnistellen.

18 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:54 pm

Niko L.

avatar
Hevosenhoitaja
Mä en saanut vastausta kysymykseeni siihen, oliko tämä nyt virallista vai ei, mutta sainpahan toisen nauramaan. Mä rentoudun järkytykseltäni itsekin ja vain levittelin käsiäni toisen nauraessa mun rintaa vasten.

Laittaessani uunia päälle mun kulmat kohos salamana ylös. Hittolainen, Nitahan kettuili mulle häpeilemättä lainkaan tekemisiään.
“Nyt neiti hyvä, mulle ei parane kettuilla”, virnistin toiselle takaisin miettien sopivaa kostoa tälle. Kutitushyökkäys olisi aina hyvä vaihtoehto, mutta ehkä vähän lapsenmielinen. “Mutta joo, järjestele miten tykkäät. Mä en kaikella todennäköisyydellä niihin tuu koskaan koskemaan”, naurahdin. Tuntui oudolta nähdä joku mun kämpässä tähän aikaan päivästä, mä olin ollut yleensä aina yksin kotona, edes kaverit ei yleensä mun luona olleet käyneet, ei edes Helsingissä.

“Tänne oli neidille Americana? Näin olkaa hyvä, hyvää ruokahalua!” hymyilin ystävällisesti laskien Nitan pizzalautasen tämän eteen pöydälle. Mä en ollut pitkiin aikoihin tehnyt tarjoilijan hommia, mutta silti kaikki tuli jostain tuolta selkärangasta. Istuin itse oman lautaseni kanssa Nitaa vastapäätä, nauttimaan omasta tylsästä kinkku-ananas -pizzastani.
“Onko muita suunnitelmia tälle illalle?” kysyin yrittäen pitää naaman peruslukemilla, tosin mun suupieli nyki paljastaen mun yritykseni. Mun oli ehkä parempi olla itse ehdottamatta mitään, saattaisin heittää ihan mitä tahansa.

19 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:54 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
Vai ei saisi kettuilla. Oli ikävää tuottaa Nikolle pettymys, mutta mä en todennäköisesti lopettaisi kettuiluani ihan heti.
"Minä mitään kettuillu, enhän minä mitään sellaisia", hymyilin enkelimäisesti. Jotkut tavat istuivat tiukassa, kuten Nikonkin tapa pörrötellä mun hiuksia. Jos tämä ei luopuisi joistain tavoistaan, en mäkään luopuisi omistani. Kettuilu oli yksi niistä, enkä mä ole ihan varma, osaisinko mä sitä lopettaa vaikka yrittäisinkin.

Luvan saatuani mä purin tarvikkeitani kaappeihin. Oli toisaalta outoa touhuta toisen keittiössä, mutta toisaalta ei. Mä pudistelin päätäni huvittuneena, kun yhdessä kaapissa oli suurinpiirtein muutama paketti nuudeleita. Mun olisi varmaankin turha odotella mitään romanttisia illallisia ja muita, ainakaan niin että Niko olisi itse kokannut. Ehkä meidän versio oli pakastepizzojen syöminen yhdessä?

Mä kiitin huvittuneena, kun Niko tarjoili pizzan mulle. Mä nappasin varovaisesti ensimmäisen palasen, jotta mä en polttaisi suutani. Suu täynnä pizzaa mä meinasin ruveta yskimään, kun Niko kyseli suupieli nykien suunnitelmia illalle. Mä pudistelin päätäni.
"Sulla?" kysyin hymyillen ja napaten uuden palasen pizzaa. Mä katsoin miestä, odottaen tämän vastausta.

"Ainii, ne mun tavarat pitäis hakee autosta. Voisit lähtee kantajaks", mä virnistin.

20 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:55 pm

Niko L.

avatar
Hevosenhoitaja
Mä hymähdin hieman Nitan pään pudisteluille.
“Ei sitten mitään. Tai no, mä olin aatellut varmaan pelata pleikkaa tai jotain mut tuli yks muuttuja matkalle”, totesin ottaen uuden palan pizzaa. En uskonut pleikan peluun olleen Nitan lempipuuhaa. Tai mistä sitä tiesi, vaikka toinen olisikin parin viime vuoden aikana asiasta innostunutkin?

“Sä saat ton kuulostamaan siltä, et sulla olis joku muuttokuorma mukanas”, naurahdin selvittyäni yskänpuuskasta, jonka Nitan kommentti oli saanut aikaan. Mun oli luotava pieni epäuskoinen katse tämän suuntaan saadakseni varmuus, ettei toinen nyt tänne muuttamassa olisi. Ainakaan vielä.
“Mut totta kai mä tuun kantamaan”, jatkoin nopeasti.

Mä olin ihan unohtanut, kuinka kiusallisia hetkiä seurustelun (niin minkä?!) alkutaipaleella voisi olla. Etenkin kun toinen on ollut sun parhaimpia ystäviäsi vuosia. Jatkuvia hiljaisia hetkiä, kun kumpikaan ei oikein tuntunut keksivän mitään sanottavaa. Tosin, niitä hiljaisia hetkiä oli ollut viimeisten viikkojen aikana jo muutenkin aivan liikaa. Tilanne muutenkin oli todella epätodellinen: oliko Nita just järjestellyt leivontatarvikkeita mun kaappeihin?

“Haluutko sä vielä jotain?” kysyin laittaessani astioita tiskikoneeseen. “Vai mennäänkö heti hakemaan ne sun tavaras?”

21 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:55 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
Voi miehet ja niiden lelut. Mulla oli veli, aikaisemmin niitä oli kaksi, joten mä tiesin näistä ihan tarpeeksi. Pleikkari tuntui olevan ainakin suurimmalle osalle miehistä henkireikä. Jos mä nyt taipuisin pelaamaan Nikon kanssa, niin lähtisiköhän tämä sitten vastavuoroisesti mun shoppailuseuraksi joskus? Ei ollut epäilystäkään, ettei miehen alkuperäinen ohjelma olisi ollut pelaamista kunnes mä olin ilmestynyt oven taakse odottamaan, mutta nyt? Mä en uskaltanut heittää arvauksia.
"Jos sulla on toinen ohjain ja änäri, niin saat pelikaverin", virnistin kuitenkin.

"Pyh, saisin mä ne itekkin. Mutta pitäähän mun hyväkskäyttää sua, niin ei tarvii ite kantaa mitään", naurahdin. Oli mulla jonkun verran tavaraa, mutta ei nyt ihan muuttokuormaa. Pitihän mun ottaa huomioon se, että mun tarvitsisi mennä kouluun ja tallille. Ihan pelkillä vaihtovaatteilla ei pärjäisi, ellen koukkaisi kotona ennen mihinkään lähtöä. Ja silloinhan mun pointti koko jutusta katoaisi.

Haluutko sä vielä jotain. Mulla tuli kyllä yksi juttu mieleen, muttä jätin sanomatta. Olisi saattanut jäädä tavarat vielä odottamaan autoon.
"Vaan tän", hihkaisin siirtyen miehen viereen ja painaen huuleni tämän huulille. Mä en varmaan ikinä saisi tarpeekseni tästä fiiliksestä, mä olisin tätä menoa kohta aivan riippuvainen tästä. Tosin ainakaan nyt, se ei haitannut mua. Seuraavaksi mä lähdin tanssahtelemaan ovelle, jättäen hieman hölmistyneen Nikon perääni.

Mä inhosin vieläkin rumaa autoani, mutta koska se oli tyhjää parempi, mä siedin sitä.
"Sä voit varmaan kantaa tän", mä virnistin ojentaen takakontista kaivamani urheilukassin. Se oli ollut paras mihin pakata joitain vaatteita, meikit ja muut tarpeelliset. "Tallikamat jääkööt autoon, mut koulukamat mun valitettavasti on otettava mukaan. Vaikka kuinka haluisin olla menemättä, niin pakko sinne on mennä ja mulla on pari rästitehtävää", irvistin napaten repun itselleni.

22 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:55 pm

Niko L.

avatar
Hevosenhoitaja
Mä en voi kieltää sitä, ettenkö olisi yllättynyt Nitan sanoessa pelaavansa mun kanssa.
“Öm, okei. Joo, kyllä multa molemmat löytyy”, vastasin hölmistyneenä. Toisaalta Jimi pelaa varmaan kaiken vapaa-aikansa, joten Nita on varmasti saanut osansa siitäkin huvista.

Mä kerkesin juuri ja juuri rekisteröidä jossain aivojeni sopukassa bruneten hihkaisun, kunnes tunsin tämän huulet omillani. Värähdin automaattisesti ja ennen kuin kerkesin kietoa käteni toisen ympärille, oli Nita jo lähtenyt kohti asunnon ulko-ovea jättäen mut hölmistyneenä keittiöön.
“Hei kamoon, mitä toi nyt oli olevinaan!” huudahdin havahduttuani todellisuuteen. Nita tuskin enää kuuli koko kommenttia. Kehtaskin livahtaa pois noin vain. Toisaalta mun olikin todella hyvä sanoa pois livahtamisesta, kun vielä pari tuntia sitten juuri tässä samassa paikassa pakenin vauhdilla.

Mä en kuitenkaan voinut muuta kuin lähteä Nitan perässä ulos parkkipaikalle. Ja pian mulla olikin kannettavana urheilukassi.
“Mitä tiiliskiviä sä tänne oot laittanu?” naureskelin nostaessani kassin hihnan olkapäälleni. Astuin aivan toisen viereen tämän paiskattua takaluukun kiinni. “Parempi mennäkin sinne kouluun, ethän sä muuten valmistu ikinä”, mutisin toisen hiuksiin.

Mä olin unohtanut puhelimeni keittiöön, joten sinne päästyäni mun huomio kiinnittyi välittömästi oikeassa yläreunassa vilkkuvaan vihreään ilmoitusvaloon.
“Ei hitto”, mun äännähdys oli jotain huokaisun ja naurahduksen välimuotoa huomatessani viestin lähettäjän. Onks Nita siellä tai tiiätkö missä se vois olla? Näytin ystäväni laittaman viestin Nitalle kulmiani kohottaen. Oliko brunette lähtenyt mitään sanomatta pois kotoaan?

23 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:56 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
Huudahdus mun perään sai mut vain virnistämään leveämmin. Mutta kommentille tiiliskivistä laukussa mä pystyin vain huokaisemaan teatraalisesti. Ja pyörittelin silmiäni koulukommentille, vaikka eihän Niko voinut sitä nähdä.
"Jos et oo sattunu huomaamaan sitä faktaa, joka olis aika huolestuttavaa, että mä olen nainen, niin ei pitäs olla yllättävää et mulla on tommonen kassillinen mukana. Ja kyllä mä siellä koulussa käyn, usko pois", mä tuhahdin. Mua harmitti usein, etten mä ollut keksinyt mitään ammattia mihin haluaisin opiskella. Mä en viihtynyt lukiossa, vaikka mun numerot olivatkin ihan kohtalaisia. Tähän asti siis.

Multa pääsi muutaman kirosanan liuta, kun Niko näytti puhelimensa näyttöä. Sellaisia eivät hienot naiset sanoneet, mutta mä en sellainen ollutkaan. Vaikka äiti oli kovasti yrittänyt, mutta tajunnut joskus luovuttaa mun suhteeni.
"Ai sun kanssa se suostuu kommunikoimaan, mut mun ei. Reilukerho", mä totesin kulmiani kurtistellen. Olikohan Jimi jo kerennyt käymään mun kaikki kaverit läpi kyselyineen vai osasiko se ajatella, että mä olisin ensimmäisenä mennyt Nikon luokse. Tosin, eihän se nyt kamalan yllättävää ollut kaiken huomioonottaen.

"Mun puolesta voit sanoo et mä oon täällä, jos se käy sulle. Tosin sille olis ihan oikein, jos ei tietäis missä mä oon. Yhtäkkiä mun jutut kiinnostaaki taas. Ärsyttävä kanaemo", mä puhahdin. Musta tuntui, että Nikolla oli hauskaa kuunnellessaan mun purkautumistani.
"Niin kauan kun se ei tiedä missä sä asut niin se ei pääse oven taakse riehumaan. Tosin se aika äkkiä selvittäis osotteen", mä virnistin, vaikka mä en todellakaan haluaisi Jimiä tänne.

24 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:56 pm

Niko L.

avatar
Hevosenhoitaja
Vaikka mä tiesin, ettei Nita ollut mikään siistisuisin ihminen, pääsi se kirosanaliuta yllättämään mut silti.
“Hei, toi kertoo vaan siitä et se on huolissaan susta. Sä oot kuitenkin sen sisko”, puolustin ystävääni. Tiesin liikkuvani varsin vaarallisilla vesillä seurustellessani parhaan ystäväni pikkusiskon kanssa ja sen takia olin päättänyt pysyä puolueettomana heidän kinoissaan. “Ja voin kertoo, et toi oli eka yhteydenotto Jimiltä perjantain jälkeen”, virnistin istuen sohvan käsinojalle.

Mä seurasin Nitan puhahtelua hetken ennen kuin kirjoitin Jimille vastausviestin. Eikä mennyt kauaa saadessani uuden viestin.
“Kuten sanoin, se halus vaan tietää missä sä meet kun sä ja osa sun kamoista oli kadonnu. Sille on ihan okei et oot täällä”, hymyilin rohkaisevasti näyttäen Nitalle myös uusimman viestin. Ehkä Jimi alkaa pikkuhiljaa toipumaan järkytyksestään, tiedä sitten. Mutta sen tiesin, että meidän kolmen piti puhua ja mahdollisimman pian.

“Mutta nyt kun kaikki on saatu pois alta…” virnistin kaapaten naisen syliini heitettyäni puhelimen toiselle puolen sohvaa. Painoin huuleni vaativina Nitan huulille suudellen tätä kunnolla. “.. meillä on änärin herruus ratkaistavana”, iskin silmää samalla heiluttaen peliohjainta kädessäni.

Mä tiedän, oon aika helvetin ärsyttävä. Mutta itsepähän oli leikkiin ryhtynyt.

25 Vs: Yksin karkuteillä lähetetty Ma Toukokuu 07, 2018 9:56 pm

Nita M.

avatar
Vuokraaja
Mun teki mieli mulkaista Nikoa, mutta jätin sen välistä. Mies puhui kuitenkin asiaa, sillä olinhan mä Jimin pikkusisko. Veli oli ottanut tehtävänsä välillä vähän turhan vakavasti, mutta toisaalta mä jotenkin tajusin sen, sen jälkeen mitä Jonille tapahtui. Aikaisemmin mulla oli ollut kaksi veljeä katsomassa perään, nyt niitä oli vain yksi. Ja tuo blondi kai katsoi mun perääni nykyään myös.
"Mä tiedän, mutta välillä Jimi on turhankin huolehtivainen. En mä oo mikään pikkulikka enää", huokaisin. "Ja parempi sun kannaltas, muuten mä olisin nirhannut sut", virnistin.

Ilmeisesti sillä ei ollut mitään merkitystä, että mä olin täysi-ikäinen ja vastuussa itsestäni. Mä silti tunnuin tarvitsevani luvan jos halusin mennä yökylään jollekin. Tosin tässä tapauksessa yökyläily sai vähän eri merkityksen.
"No nythän kaikki onki sit hyvin, kun Jimille käy", mä puhahdin sarkastisesti. "Mutta ainakin se puhuu, taino kirjottaa. Ehkä se siis vielä tän vuoden puolella suostuu puhumaan mullekin."

Mä katsoin kun puhelin lensi, peläten kuinka se tippuisi ja näyttö olisi rikki sen jälkeen. Tosin, ei ollut mun puhelin. Seuraavaksi mua suudeltiin. Taas. Ei sillä, että mä valittaisin. Mä en voinut kuin purskahtaa nauruun, Niko kyllä osasi valita aina sanansa hyvin.
"Sä kylläkin haluut kuolla häpeästä, koska mä oon niin surkee. Jimi on yrittäny opettaa mua, mutta en mä siltikään mikään hyvä ole", mä nauroin. "Mut mitä voittaja saa?" mä kysyin jopa hieman vihjailevasti.

// end

Sponsored content


Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 1]

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa