Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Lähetä uusi viesti   Tämä aihe on lukittu, et voi muokata vastauksia tai kirjoittaa uusia vastauksia.

Siirry alas

Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 24.04.18 19:56

Tie tähtiin
Estevalmennus 27.4.2018


Avoimuus: Tie tähtiin -kilpailijat, auburnilaisille etuja
Valmennuksesta saa lisäarpoja neljänteen osakilpailuun (esteet)
Viimeinen ilmoittautumispäivä: perjantaina 27.4.2018
Kuittauksen deadline: perjantaina 27.4.2018
Valmentaja: Isabella Sokka


Valmennusryhmät:

Ryhmä 1. 60-80 cm, taitotaso easy-medium
klo 16-17, Avoinna kaikille, otetaan 4 osallistujaa*

Ryhmä 2. 80 cm, taitotaso medium TÄYNNÄ!
klo 17-18, Avoinna vain auburnilaisille, otetaan 4 osallistujaa

Ryhmä 3. 80-100 cm, taitotaso medium-hard
klo 18-19, Avoinna kaikille, otetaan 4 osallistujaa*

Ryhmä 4. 80-110 cm  TÄYNNÄ!
klo 19-20, Avoinna auburnilaisille (ei-tähtikisaajat!), otetaan 5 osallistujaa

*) auburnilaiset osallistuvat automaattisesti, loput paikat kaikille

Mitä tapahtuu?
Valmennukset järjestetään peräkkäin Auburn Estaten hulppeassa maneesissa. Tukijoukot ovat tervetulleita katsomaan ja ratsukot saavat laittaa hevosensa halutessaan kuntoon tyhjillään olevissa karsinoissa.

Alkuverryttelyssä pyritään ensin asettamaan ja taivuttamaan hevoset hyvin. Kokeneemmat saavat tehdä temponvaihteluita ja vaihdella keskilaukan ja kootun laukan välillä. Taitojen mukaan hevosia voi  pyrkiä kokoamaan myös avotaivutuksella, ja kankeimpia hevosia voi taivuttaa vuoroin ulos- ja sisäänpäin.

Kun hevoset taipuvat hyvin molempiin suuntiin kaikissa askellajeissa (ja kokeneemmilta sujuu kokoaminen, easy-tasolla riittävät toimivat pidätteet ja onnistuneet siirtymiset), kävellään hetki. Kävelyn jälkeen pyritään saamaan hevoset suoriksi kaikissa askellajeissa pituushalkaisijan myötäisesti - ennen kuin taivuttelu jatkuu hypäten.

Ratsukot tulevat ensin kahdeksikkoa yksitellen, loput odottelevat toisessa päädyssä. Kahdeksikko hypätään muutamaan kertaan molemmista suunnista ja kaarretta yritetään pienentää. Loppuun testataan vähän tasapainoa, omavalintaisen vaikeustason mukaan!

 


OSALLISTUMINEN

- Suorituksena teksti tai kuva.
- Yli 200 sanaa tai kuva: 1 lisäarpa / yli 500 sanaa: 2 lisäarpaa
- Yli 200 sanaa + kuva: 2 lisäarpaa / yli 500 sanaa + kuva: 3 lisäarpaa
- Osallistuminen alle (myös suoritukset tähän ketjuun). Ei vaadi rekisteröitymistä foorumille.

Muodossa:

Valmennusryhmä
Ratsastaja - [ *url=http://-alkuinen osoite]Hevosen nimi[/url* ], estekorkeus cm

Huom! ÄLÄ poista tähtiä tai välejä


OSALLISTUJAT:

Ryhmä 1. 60-80 cm, taitotaso easy-medium (2/4)
Vivienne Blankley - Austria, 60 cm (1 lisäarpa)
Jonna - Kadon Illuusio, 80 cm (2 lisäarpaa)

Ryhmä 2. 80 cm, taitotaso medium (auburnilaisille)
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald (2 lisäarpaa)
Minka Aavikko - Tepehkiiha (2 lisäarpaa)
Ellen Nylund - Cork's Meidhir (2 lisäarpaa)
Julia Luoti - Valerie (2 lisäarpaa)

Ryhmä 3. 80-100 cm, taitotaso medium-hard (3/4 osallistujaa)
Rasmus Alsila - Living Art, 100 cm (1 lisäarpa)
Elli Petäjistö - Cloudgazer, 100-110 cm (1 lisäarpa)
Henry - Hallavan Vaniljakahvi, 100 cm (3 lisäarpaa)

Ryhmä 4. 80-110 cm, auburnilaisille (5/5 osallistujaa)
Matilda Tammilehto - Hawkeye (jäi kuittaamatta)
Jonathan Raynott - Erelas (jäi kuittaamatta)
Josefina Rosengård - Tigraine 80-90 cm (kuitattu)
Gabriella Stern - Burningrage xx, 100 cm (kuitattu)
Heidi Näyhö - Cariad, 110 cm (kuitattu)



#tietähtiin


Viimeinen muokkaaja, Isabella S. pvm 18.06.18 20:54, muokattu 10 kertaa

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 572

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 24.04.18 20:08

Jonathan ja Eela messiin ! (R4, 110cm)

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1138

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Gabriella S. lähetetty 24.04.18 20:27

Gabriella Stern - [*url=http://kujakatti.net/yksityiset/reiska.php]Burningrage xx[/url*] ryhmään 4, estekorkeus 100cm.

Hevosen kaviot kumisivat maneesin hiekassa tahdikkaasti rummuttaen. Kaaren ratsastus, yy, kaa, koo ja esteen ylitys. Taputin tammaa kaulalle hyvästä suorituksesta. Hyppy oli pyöreä ja paikka oikea. Reiska korskui ja pomppi allani innokkaasti ja en voinut olla hymyilemättä sille nuoruuden innolle, joka hevosesta huokui. Amanda Sokka oli onnistunut tuomaan ulkomailta erittäin lahjakkaan nuoren hevosen, jonka kanssa ei aika käynyt tylsäksi. Ohjasin tamman kohti seuraavaa estettä laskien mielessäni laukka-askelia oikeaa hyppypaikkaa varten.

"Nooonii Reiska soooo jaaa, prr." rauhoittelin tammaa parhaani mukaan istunnalla, joka turhan liian innoissaan lähti hyppyyn aavistuksen kaukaa ja tie seuraavalle esteelle meni myös pieleen. Gabriella Stern meinasi päästä maistelemaan Auburnin maneesin hiekkaa, mutta vain hädin tuskin sai pidettyä itsensä satulassa. Myös kakkukestejä ei tule.
"Gabi, ens kerralla jo tuolla edellisen esteen jälkeen homma hanskaan. Nyt te tulitte pää viidentenä jalkana. Uskalla ottaa vähän ulko-ohjalla vaikka se nyt miten herkkis olis." Isabella ohjeisti ja yritin tehdä työtä käskettyä.

Tulimme vielä pieleen menneen kaheksikon uudelleen pari kertaa ja tällä kertaa paikat ja askeleet täsmäsivät juuri niinkuin piti vaikka joka kerralla tiet oli pienemmät ja kaarre jyrkempi. Reiska sai kävellä hetken pitkin ohjin ennen loppuverryttelyjä, mutta parempi palkkio olisi varmaan ollut, että tamma olisi päässyt vielä loikkimaan esteiden yli. Kumma juttu, itse ainakin lenkin jälkeen mielelläni kävelin ja rauhoituin, kuin pusersin toisen mokoman lisää. Siirsin innosta pärskivän tamman välikäyntien jälkeen tahdikkaaseen raviin ja yritin ratsastaa hevosta enemmän eteen alas, kuin matto rullalle-asetelmalla. Reiskalla oli vieläkin menohaluja kuin pienessä kylässä ja puikkelehdin sen kanssa esteiden välistä mahdollisimman monipuolista reittiä tehden samoja asioita, kuin alkuverryttelyssä.

Meillä oli kuitenkin vuorossa tasapainon haastaminen linjalla ja päätin valita kolmesta pahasta pienimmän pahan eli hyppääminen ilman jalustimia. Nostin jalustimet ylös ja ohjasin tamman kohti esteitä. Innoissaan Reiska hyppäsi pienet esteet isoilla loikilla ja sain tehdä töitä kestääkseni selässä. Muutamia kertoja linja tultiin vuorotellen ja viimeisellä kerralla ei enää hirvittänyt aivan niin paljoa, kuin ensimmäinen kerta.

Hidastin Reiskan laukalta raville ja työskentelin loppuverryttelyt valmennuksen päätteeksi. Temponmuutokset ja eri suuntiin taivutukset saivat tammaa hieman edes kuulolle, mutta työtä se kyllä teetti, kun hevosella meinasi kuppi selvästi mennä nurin. Siirsin hyvässä kohtaa tamman takaisin käynnille ja annoin pitkät ohjat. Tällä kertaa kirjava tiesi, että nyt oli loppukäyntien aika ja malttoi rauhoittua - onneksi, en olisi nimittäin yhtään enää jaksanut pidempään. Talutin väsyneen tamman laahustaen talliin ja riisuin siltä varusteet. Näinkin "simppeliksi" valmennukseksi se oli raskas tai sitten itsellä oli harjoituksen vähyyttä ja muutto varmasti teki myös oman tehtävänsä.

***********

Aikaisemmin viikolla, tarkkaan ottaen tiistaina, pakkasin Reiskan viimeiset romppeet ja itse hevosen autoon ja kurvasin ylpeänä Auburnin tiluksille. Olin saanut Reiskalle niinsanotusti työsuhde-etuina karsinapaikan kartanolta ja olin enemmän, kuin innoissani asiasta. Kello oli jo sen verta paljon saapuessamme perille, että vein tamman suoraan karsinaan iltaheinille. Aamulla se pääsisi uusien tarhakavereiden kanssa ulos ja ehtisin sen hyvin liikuttamaan keskiviikkona ja torstaina ennen perjantain valmennusta, johon ihan hetken mielijohteesta ilmoittauduin.

Reiska jäi yllättävän rauhassa uuteen paikkaan rouskuttelemaan heiniään, kun lähdin neuvomaan iltatallia tehnyttä Isabellaa tamman ruokinnassa.
"Ei sen ruokinta mikään kovin monimutkainen ole. Reiskalla vaan on herkkä vatsa ni aattelin, että pellavainen vois vähän rauhottaa sitä. Jos ei, niin sitten täytyy keksiä jotain muuta." hymyilin ylpeänä kertoessani oman hevoseni ruokintaa. Miten hyvältä se kuulostikaan, oman hevosen.

= 521 sanaa


Viimeinen muokkaaja, Gabriella S. pvm 27.04.18 0:22, muokattu 3 kertaa
avatar
Gabriella S.
Hevosenomistaja

Avatar © : Velma
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 372

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Jusu R. lähetetty 24.04.18 20:28

Ryhmä 4
Josefina Rosengård - [ *url=http://lauantaimaalari.net/y/granni/]Tigraine[/url *] 80-90cm

Oliko tässä nyt mitään mieltä? Lähteä nuoren robottihevosen kanssa Isabella Sokan silmien alle. Jos Heidi Näyhö ei olisi ollut kuljettamassa meitä, olisin varmasti jänistänyt viimeisellä mahdollisella hetkellä. Heidi oli kuitenkin joka tapauksessa menossa Cariadin kanssa, ja olisi ollut noloa perua mitään enää tässä vaiheessa. Siispä ei muuta kuin molemmat hepat - myös minun Grannini - autoon ja tien päälle.

Multa ei mennyt montaakaan minuuttia valmennuksen alusta sen ratkomiseen, millä tuulella Granni tänään oli. Se kuulosteli muita ratsukoita ja nyrpisteli ärsyyntyneenä naamaansa, jos joku tuli liian lähelle. Kipakat hännänhuiskaisut ja kiukkuiset takaosan pyöräytykset kohti lähentelijöitä eivät jättäneet epäilyksen varaan, miksi tamman hännässä loisti punainen nauha. Granni ei pitänyt muista hevosista, ja kuten ei muulloinkaan, se ei tälläkään kertaa epäröinyt osoittaa mielipiteitään. Se olisi yhtä hyvin voinut kirkua ääneen vihaavansa kaikkea ja kaikkia.

Se saattoi vihata myös minua viimeistään hypätessä, kun yritin kontrolloida sen tekemisiä. Granni oli vuorenvarma, että se osasi itse päättää parhaiten, millaista laukkaa esteille kannatti lähestyä. Kun mä tein pidätteen, se pöyristyi. Oletko tosissasi, ihminen? Alatko määräillä?

Ei mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin määräillä, koska Isabella Sokka ei antanut paljon valinnanvaraa. Granni piti saada tasaantumaan. Se piti saada paremmin avuille ja ennen kaikkea malttamaan. Kaarteiden pienentäminen tuntui kaukaiselta haaveelta, kun jo ihan isommissakin oli kääntämistä ja ratsastamista. Hävetti. Häpeä ei kuitenkaan saanut estää ratsastamasta, ajattelin vähän epätoivoisena, ja yritin tehdä parhaani.

Kyllä siitä oli jotakin apua.

"Ette te toivottomia ole", lipsahti Isabellan suusta, ja se oli hunajaa mun korville.

Hyvin pian sen onnistuneen kierroksen ja kehuntyngän jälkeen pääsimme hetkeksi hengähtämään muiden luokse päätyyn.

Vaikka me emme olleet toivottomia, saimme tasapainontestausvaiheessa melko painavan ohjeistuksen:
"Ei missään nimessä ilman käsiä. Se tulee läpi seinistä. Jos rohkenet, kokeile ilman jalustimia."

Olin aivan samaa mieltä kädettömyyden kieltämisestä. Ilman jalustimiakaan en olisi mielelläni lähtenyt kokeilemaan, mutta nyt ei auttanut arkailla. Kun oltiin tänne asti tultu, piti kai tehdä parhaansa. Ilokseni sain huomata, etteivät lukuisat tunnit lukuisia hevosia ratsastaen lukuisien vuosien mittaan olleet menneet hukkaan. Tasapaino säilyi ihmeellisen hyvin, vaikka Grannilla piisasikin vauhtia linjalla ja ilmaa hypyissään.


Viimeinen muokkaaja, Jusu R. pvm 08.06.18 0:15, muokattu 1 kertaa

_________________
Tigraine
avatar
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 252

http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 24.04.18 20:33

Ryhmä 4
Heidi Näyhö - [ *url=http://teepa.net/h/cariad.php]Cariad[/url* ], 110cm

Automatka Purtseilta Auburniin kesti vain hetken, mutta tuntui minusta ihan liian pitkältä, koska minua jännitti. Cariad yritti haistella vieressään matkustavaa Grannia, mutta tammaa ei olisi voinut vähääkään kiinnostaa tuttavuuden teko, se tuijotti vain omalta puoleltaan ikkunasta ulos ja vain seisoi.
Autossa vain hiljainen radio piti ääntä, vieressäni istuva Jusu näytti siltä, kuin olisi oksentanut seuraavaksi, minulla oli vähän samanlainen olo. Kartanon hulppea piha avautui eteemme ja ajoin trailerin parkkiin.
"Käydäänkö eka maneesissa?" kysyin Jusulta ja tämä sai nyökättyä vaivoin.

Maneesissa oli juuri alkanut 3. ryhmän valmennus ja Isabella huuteli ratsastajille ohjeita esteiden keskeltä. Joku ennestään tuntematon ratsukko näytti kulkevan vähän löysin rantein ja Isabella antoi ratsukon kuulla kunniansa.
Purin alahuultani mietteliäänä ja vilkaisin Jusuun.
”Kyllä tästä vielä hengissä selvitään”, vakuuttelin ja lähdimme takaisin autolle laittamaan hevosia kuntoon. Cariad sähläsi, se heilui varustaessa sivusuunnassa edestakaisin ja sain jatkuvasti pitää varani, ettei tamma tullut päälleni. Lopulta jouduin läpsäisemään sitä ryntälle, jolloin hopeanmusta lopetti seilaamisen, mutta otti niin juron ilmeen kasvoilleen, että tiesin olevani vaikeuksissa. Laitoin kaikkiin jalkoihin mustat pintelit ja takajalkoihin vielä karvareunaiset putsit. Musta korvahuppu kultaisin koristein vielä suitsien alle ja olimme valmiit. Tarkistin vielä, että nutturalle kiinnitetyt hiukset olivat tiukasti kiinni ja Cariadin musta-kultainen satulahuopa suorassa.

Olimme Jusun kanssa päässeet kentälle asti, jossa verryttelimme hevoset hyvin. Cariad oli jukuripäinen, teki pukkeja ja sivuloikkia tuon tuosta ja yritin saada kitkettyä tavan pois ennen, kuin siirtyisimme valvovan silmän alle. Meinasin jo jalkautua yhdessä pukki-sivuloikka-pukki yhdistelmässä, mutta tarrauduin kaikella voimalla harjaan kiinni käsilläni ja puristin jaloillani niin, että kannukset upposivat hopeanmustan kylkiin.
"Prkele, nyt asetut!" huudahdin Cariadille ja pysäytin sen paikoilleen. Tamma viskoi päätään uppiniskaisena ja yritti päästä eteenpäin, mutta pidin sen paikoillaan väkisin niin kauan, että se vähän rauhottui. Sitten pyysin sen suoraan pysähdyksestä laukkaan ja pyysin eteen niin paljon, kun uskalsin päästää. Samalla pidin sen lyhyessä muodossa pidätteiden avulla ja annoin sen vain laukata kenttää ympäri.
Kierros kierrokselta tamman käytös muuttui paremmaksi ja huomasin, että se hikosi jo vähän, joten annoin laukan pudota raville ja annoin hopeanmustalle ohjaa, jolloin se venytti kaulaansa pitkälle ja pärski tyytyväisenä. Huomasin, että muut ratsastajat välttelivät meitä hieman. Havainto veti suuni väkisin hymyyn, olisin itsekin kyllä vähän varuillani, jos joku muu ratsukoista olisi vetänyt lisättyä laukkaa kenttää ympäri monta kierrosta ratsastaja kiroillen.

Vihdoin pääsimme itse valmennuksen pariin ja Cariad tuntui yllättävän kuuliaiselta. Asettamiset ja temponvaihtelut sujuivat ongelmitta ja tamma tuntui hyvin letkeältä. Avotaivutuksessa kokoaminen oli Cariadille uusi juttu ja se vähän pisti vastaan ensimmäisillä kerroilla, mutta tajusi tehtävän lopulta juuri ennen, kun siirryimme välikäynneille. Isabella tuntui olevan jo hieman vähemmän innokas ohjeiden jakaja, kieltämättä saman tehtävän teettäminen neljälle eritasoiselle ryhmälle oli hieman puuduttavaa.
Nainen ohjeisti meitä suoristamaan hevoset taivutusten jälkeen heti, kun lopetimme välikävelyt, Cariad seilasi suoralla linjalla alkuun melko paljon ja Isabella huomautti asiasta hyvin kärkkäästi, josta tammakin tuntui ottavan hieman kiinni, koska sen meno parani sen jälkeen huomattavasti. Muut ratsukot suoriutuivat tehtävästä melko hyvin, vilkaisin Jusua nopeasti, naisella oli hyvin keskittynyt ilme kasvoillaan.

Pääsimme vihdoin esteiden pariin ja hyppäsimme kahdeksikkoa. Olimme Cariadin kanssa viimeisenä vuorossa, joten sain seurata muiden suoriutumista aina rauhassa. Meille tehtävä oli melko helppo, koska tämä oli itselleni suosituin harjoitus melkein kaikkien hevosten kanssa ja Cariad oli kahdeksikolla hyvin kontrolloitavissa ja hyppäsi sitä paremmin, mitä tiukempia mutkia siihen teimme.
Välillä saimme huomautusta sisään tunkevasta lavasta tai liian vinosta tiestä, mutta muuten Isabella tuntui olevan tyytyväinen suoritukseemme. Kahdeksikkotehtävän jälkeen saimme tulla sarjaestettä oman vaikeustason mukaan. Yritin ensin tulla ilman ohjia, mutta Cariad innostui siitä niin kovin, että sain pidättää sitä sen jälkeen kaksi kierrosta, joten seuraavalla kerralla annoin vähän vähemmän ohjaa ja pikkuhiljaa pidensin ohjan pituutta. Lopulta otin myös jalustimet kaulalle, mutta en ihan lämmennyt ilman satulaa hyppäämiselle vielä niin nuorella hevosella. Silti viimeisellä kerralla hyppäsimme sarjan ilman ohjia ja jalustimia, joka oli jo todella iso saavutus meiltä.
Taputin iloisena hikisen nuorikon kaulaa ja siirryimme loppuverryttelyn pariin. Muistin kiittää Isabellaa valmennuksesta vielä hymyillen, valmennus oli ollut oikein mukava, toivottavasti Jusukin oli sitä mieltä.

(641 sanaa)


Viimeinen muokkaaja, Heidi N. pvm 24.04.18 21:47, muokattu 1 kertaa

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 138

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Minka A. lähetetty 25.04.18 12:11

Ryhmä 2. 80 cm, taitotaso medium
Minka - Tepehkiiha, 607 sanaa


Neljäs, eli viimeinen osakilpailu ennen Tie Tähtiin -finaalia on ylihuomenna. Me ollaan Hanin kanssa otettu rennosti kolmannen osakilpailun jälkeen, jottei tamma ihan uuvu tästä kaikesta kisaamisesta ja treenaamisesta. Olen kunnostautunut ilman satulaa ratsastamisessa, olemme maastoilleet (satulalla tietysti ja aina kaverin kanssa!) ja olemme ratsastelleet kevyesti. Hani on tuntunut hyvältä ja vireältä, joten tämän päivän estevalmennukseen osallistun innoissani. 

Kävelytin Hania pihalla ennen valmennusta ja tamma oli tänään TODELLA vireän oloinen. Tamma kyttäili, säpsyili ja oli vähällä saada sydärin kun jostain puusta tippui tuulen mukana oksa. Sain juuri ja juuri pidettyä ohjista kiinni, jonka jälkeen Hani tanssahteli vierelläni häntä tötteröllä ja sieraimet pääni kokoisina. Ehkä olemme ottaneet turhankin kevyesti, kun tammasta löytyy tällaista poweria? 

Maneesiin päästyämme Hani hieman rauhoittui, mutta tuijotteli edelleen ympärilleen kauhuissaan. Noustessani selkään, Isbe loi minun suuntaani kysyvän katseen, mutta tyydyin vain virnistämään naiselle ja pujotin jalkani jalustimiin. Hani lähti eteenpäin reippain ja tikittävin askelin ja lähdinkin heti taivuttelemaan sitä erikokoisille ympyröille saadakseni jonkinnäköistä kontrollia allani tikittävään aikapommiin. 

Kun itse valmennus alkoi, Isbe joutui monta kertaa huomauttamaan minulle jäykäksi jännittyneistä käsistäni ja könöttävästä istunnastani. Tavallisesti istun kohtuu hyvässä ryhdissä, mutta Hanin jännittyneisyys selvästi tarttui minuun ja vaikutti näinkin radikaalisti olemukseeni. Vähitellen taivutteluiden ja temponmuutosten kautta sain Hania (ja itseäni) rentoutumaan ja meno alkoi pikkuhiljaa näyttää oikeasti ratsastukselta. Ensimmäisissä laukoissa Hani alkoi jo pärskähdellä tyytyväisenä, eikä säpsyillyt enää jokaista pientäkin ääntä. 

Välikäyntien jälkeen oli vuorossa esteet. Isbe oli koonnut maneesiin kolme pystyä, joita kuulemma hypättäisiin kahdeksikon mallissa. Tiedän jo valmiiksi mikä tulee olemaan haasteemme ja se on ympyränmuotoisella linjalla pysyminen. Hani lähtee helposti valumaan ulospäin innostuessaan, jolloin keskelle esteitä osuminen on haastavaa. Onneksi Isabella ei laittanut meitä ensimmäisenä tehtävää suorittamaan, vaan sain ensin tarkkailla muiden menoa. 

Kun meidän eka vuoro vihdoin koitti, Hani lähti laukalle turhankin ilmavan loikan kautta. Ensimmäinen este tuli hieman turhan nopeasti ja sukelsin hyppyyn mukaan hieman liikaakin, kun sekosin askeleissa. Kuulin Isben sanovan jotain, mutten ehtinyt kysymään kun eteen tuli jo keskimmäinen pysty, josta piti vaihtaa laukka. Hani vaihtaa laukan onneksi luonnostaan helposti, mutta laskeuduimme hieman turhan vinoon ja kaari jäi lytistyneeksi. "Tee laajemmat tiet!" kuulin Isben kommentoivan ja olin itse ihan samaa mieltä. Lopulta sain kaaren oikeasti kaaren näköiseksi ja nyt kolmen hypyn jälkeen homma lähti vihdoin rullaamaan ja meno alkoi näyttää edes hieman esteratsastukselta. 

Hyppäsimme saman tehtävän muutamaan otteeseen ja toisella kerralla meno oli jo alusta asti helpompaa, kun hieman tiesin mitä nappeja painaa. Saimme sitten pidemmät välikäynnit, jonka aikana Isbe vaihteli esteiden paikkaa ja ilmoitti, että nyt edessä olisi tasapaino-osuus. Saisimme valita kolmesta vaihtoehdosta: joko tulisimme kahden esteen sarjan ilman käsiä, ilman jalustimia tai ilman satulaa. Ilman käsiä minulla ja Hanilla ei ole mitään asiaa hypätä, siitä tulisi vain ruumiita, mutta jotenkin vain ilman jalustimia meno tuntuu turhan helpolta. Siispä hyppäsin ratsailta, nostin Hanin estesatulan katsomon reunalle ja hyppäsin jakkaralta Hanin paljaaseen selkään. 

Hanin selkä tuntui pitävältä allani, olihan tamma hionnut satulansa alta, niin ahterini suorastaan liimautui selkään kiinni. Isbe katsoi ratkaisuani ilmeellä: "Ootko ihan varma että toi on hyvä idea?", muttei lopulta sanonut mitään. Otin muutamat kierrokset ravia ja parit laukannostot varmistaakseni selässäpysymiseni, jonka jälkeen Isabella ilmoitti että olisi tehtävän vuoro. 


Otimme ensin sarjan melko matalana ja se ei tuottanut mitään haastetta. Hani pomppi menemään, eikä tullut mitään läheltä piti -tilanteitakaan. Nostimme siis korkeutta seuraavalle kierrokselle, jotta tehtävään tulisi jotain haastetta. Hani hyppäsi ensimmäisen pystyn rimaa hipoen ja hieman hirvitti että tunnenko vielä puomin varpaissani, mutta okserille tamma ottikin massiivisen hypyn. Onneksi olin tajunnut tarrautua kiinni Hanin harjantynkään, enkä repäissyt suusta jäädessäni tyylikkäästi jälkeen. Laskeutumisessa tasapainoni hieman horjahti, mutta pysyin muiden kauhunhenkäyksistä huolimatta ratsailla. Saimme ottaa sarjan vielä kertaalleen, jolloin selvisimmekin jo ilman jännitystä ja Hani hyppäsi hienosti. Taputin tamman kaulaa tyytyväisenä ja annoin sen hölkötellä loppuraveja löysällä ohjalla.
avatar
Minka A.
Hevosenomistaja

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 76

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Ellen N. lähetetty 25.04.18 13:01

Ryhmä 2.
Ellen - Meidhir 80cm / tarina 576 sanaa

Meidhir käveli mun alla reippaassa käynnissä ja heilutteli päätään katsellen muita valmennuksessa olevia ratsukoita, jotka sattui olemaan samat joka kerta, ylläri pylläri orille ilmeisestikin. Isbe komensi keräämään ohjat käsiin ja aloittaa hevosten taivuttelun. Mä ratsastelin vähän uran sisäpuolilla tehden kunnon kulmia, joissa ori oli asettuneena sisälle ja kääntyi kunnolla eikä valunut kulmaa pitkin.

''Varo, ettei sun niska niksahda, Ellen'', Isabella huomautti.

Mulla oli paha tapa alkaa tapittamaan hevosen niskaa oma niska vinona, kun kovin keskityin hevosen taivuttamiseen ihan kuin sillä katseella sai hevosen niskaan jonkinlaisen kontaktin. Nostin salamana leuan ylös ja koitin pitää sen ylhäällä. Käynnissä Meidhir tuntui ihan hyvälle taipuessaan välillä ehkä yliliioitellusti kävellen mun ulkoapuja vasten etenkin ympyröillä. Toivottavasti se ei enteile kasikko tehtävän kulkua. Ravissa ori oli huomattavasti vaikeampi taivuttaa, mutta mä tein parhaani ja koitin jopa pitkillä sivuilla hakea pientä avotaivutusta.

Laukkaan sisällytin Meikun kanssa siirtymisiä. Laukan lyhennystä, pidennystä ja myös raviin asti. Lyhentäminen oli tänään jotenkin todella vaikeaa Meidhirin mielestä. Se siirtyi mieluummin raviin kuin lyhensi laukkaansa ja jos laukka pysyi yllä se heilutteli päätään ja poikitti pikkasen. Laukan lisääminen sujui huomattavasti paremmin, sitä mieltä Isabellakin oli mutta se oli myös tosi tyytymätön meidän laukan koontiin. Ja inisi, ettei päästäisi meitä esteille tänään ennen kuin se askel lyheni.

Lyhenikö se askel? No ehkä vähän. Ilmeisesti tarpeeksi, sillä mekin saatiin sitten siirtyä ravin kautta käyntiin ja kävellä tovi. Mä katoin kauhulla itseäni peileistä, joka kerta kun ohi ratsastettiin. Mä olin yhtä punainen naamasta kuin mun Tre Tornin kirkkaan punaiset ratsastussaappaat. Ja melkein tunsin hiusten hikoontuvan kypärän alla. Meidhir oli myös pienesti kostea kaulastaan.

Kävelyjen jälkeen me keräiltiin ohjat takaisin käsiin ja ruvettiin jumppaamaan heppoja suoriksi keskihalkaisijan myötäisesti. Jos alkuun oli ravissa ollut vaikeaa taipua niin nyt oli sitten vuorostaan vaikea kävellä suoraan. Ori vinglasi vuoron perään oikealle ja vasemmalle, vaikka mä kuinka koitin tukea sitä ja tuijottaa seinän kiintopistettä. Ravissa se oli sitten helpompaa. Laukassa ei mennyt kauheen hyvin, Meidhir koitti hakeutua linjalta vinoon kun sille ei nyt ollutkaan seinistä tukea. Isbe käski mun tukea oria seinienkin edestä. Ja mähän tuin.

Ainakin me onnistuttiin ihan hyvin kasikkotehtävällä. Ihan hyvin eli kaikista päästiin yli vaikka paikat oli ihan hukassa tänään. Joko me kaarrettiin liian tiukasti, liian pitkästi tai en saanut pidätteitä läpi, jollonka Meidhir lähti hyppyyn kun sille tuntui eli liian kaukaa. Laukat sentään vaihtui keskiesteellä. Ja niistä me saatiin pari lyhyt sanaista kehua. Laukka eteni ylipäätänsä hyvin se oli sellasta perusratalaukkaa, johon tarvisi vielä paljon lisää nyansseja.

Valmennuksen lopussa meillä oli vielä tasapainoharjoitus parin suoralla olevan esteen avulla. Mä katoin ensin mitä muut päätti tehdä ja luovuin itse sitten ohjista. Solmin ne kaulalle niin että sain kuitenkin tarpeeksi kiinni. Orilla oli itsellään hyvä imu esteille joten ei tarvinnut epäillä sen juoksevan ohi. Oman vuoron koittaessa ratsastin ympyrän laukkaa pitäen solmituista ohjista kiinni, ohjasin linjalle ja vähän ennen päästin ohjat. ''Kädet sivuille'', kuulin Isabellan huikkaavan mulle sarjan sivusta ja mä nostin kädet ilmaan sivulle. Istu, istu, hyppy. Me tultiin siihen hyvin. Sitten mä rupesin miettimään ottaako ohjista kiinni ja lyhentämään oria vai antaa sen tulla omaa vauhtia vai ratsastaa vähän eteen. Sitten mä en enää ehtinytkään päättää kun este oli melkein nenän edessä. Kaukaa lähettiin, mutta pysyin kuitenkin hypyssä ihmeen hyvin mukana.

Me tultiin vielä pari kertaa ja meistä kummastakin se oli yli hauskaa. Okserin jälkeen ori pärski pää alhaalla laukaten ja mä taputin sitä nauraen kaulalle. Joku tirskaisi. Sitten loppuravien aikana annoin vähän ohjaa orille ja taivuttelin sitä isoilla ympyröillä rennossa ravissa. Loppukäyntien jälkeen kiitin naista ja lähdin muiden perässä ulos maneesista.

_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
avatar
Ellen N.
Hevosenomistaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 49

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Julia L. lähetetty 25.04.18 17:57

Ryhmä 2: 80cm, Julia Luoti - Valerie (508 sanaa)

Jalkani vapisivat jo valmiiksi. Valmentautuminen estekilpailuihin oli ''vahingossa'' jäänyt kiireiden lomassa, ja luulinkin jo pääseväni helpolla, kunnes Isabella päätti järjestää viimehetkellä meidän tiimille oman valmennuksen Tie tähtiin - kilpailun viimeistä osakilpailuavarten. Ei auttanut kovin kieltäytyä, kun nimet istuivat listassa ilman ylimääräisiä kysymyksiä.

Toisaalta valmentajani teki minulle parhaillaan palvelusta. Hyppääminen, mikä muukaan, oli paras lääke siedättää pelokkaita tuntemuksiani. Onneksi korkeus tähtikisoissa oli aika maltillinen, joten ei tarvinnut keksiä tekosyitä jättäytyä pois valmennuksesta. Isompia esteitä en tällä hetkellä voinut edes katsella ilman kihelmöivää tunnetta vatsanpohjassa.

"Anteeksi ku mä hidastan sun edistysaskelia", silitin sabinokuvioidun tamman kaulaa. Puoliverinen puuhki lämmintä ilmaa sieraimistaan, roikottaessaan jaloa päätään pitkän kaulansa varassa.
"Mä lupaan, et mä pääsen vielä tästä yli", sanoin Valerielle, joka nosti päätään koskiessani sen herkkään mahan alustaan pölyharjalla. Koska talli vaikutti hiljaiselta, jatkoin lausettani. "Sit me voidaan taas treenata täysillä."

Mutta kuinka ollakaan, talli ei ollutkaan niin tyhjä, kuin olin kuvitellut. Viereisen karsinan nuorikon omistaja tervehti minua kaltereiden välistä ja kysyi, oliko meillä tänäänkin valmennuspäivä.
"Joo, mistä arvasitkaan", naurahdin tummiin pukeutuneelle naiselle, joka hymyili minulle maltillisesti.
"Eiku mä vaan kuulin jotain, että sun pitäis päästä yli... mistä?" Hän aloitti paljastaen kuunnelleensa minua viereisestä karsinasta, ja päätti sanansa varovaiseen kysymykseen. Kurtistin kulmiani naiselle, vaikka tiesin hyvin, mitä olin suustani aiemmin päästänyt. En vain ollut ajatellut, että joku saattaisi kuulla höpöttelyäni häpeällisestä kammostani.
"Mitä? Ai, niiin! Joo.. ei mistään vakavasta", mumahtelin nopeasti naiselle, vaikka pölyharja suki yhä ripeämpää tahtia kullanhohtoista peitinkarvaa. Kyykistyessäni tamman jalkojen juureen, Tilda seisoi edelleen karsinan avonaisella ovella.
"Oikeesti", sanahdin nyökytellen ja pujottelin Valerien kaulan alta toiselle puolelle. Mustamaa nojasi vielä hetken kaltereihin, ennenkuin nyökähti hiljaa ja sanoi lähtevänsä.
"Nähdään", huikkasin naiselle, jonka jälkeen nojasin päätäni Valerien etujalkaan, syvän huokauksen saattelemana.

Esteet eivät näyttäneet kovin isoilta. Ainakaan vielä. Selviäisin kyllä, kunhan muistaisin keskittyä hyvin. Olinhan mä ratsastanut kenttäkisoissakin itseni hammasta purren Cupin johtoon. Mä osaisin kyllä.
Valerie vaikutti tänään herkältä, joten saisin kyllä tekemään sen ihan mitä vaan tahdoinkaan. Kunhan pysyin rauhallisena, siis.

Ennen jokaista hyppyä, mä tunsin silti sen tutun epävarmuuden; entä jos Valerie kieltää? Tai pudottaa? Tai entä jos se kaatuu ja se onkin mun vika? Mutta jokaisen hypyn jälkeen, mun olo oli entistä parempi, varmempi. Kunhan mä muistin vaan keskittyä, tsempata itseäni. Kunnes Isabella korotti puomeja ja huomasin kylmän hikipisaran kulkevan pitkin selkäpiitä. Mä en ollut vielä valmis.

Mutta mun oli pakko olla. Jos halusin menestyä ratsastajana ja oikeuttaa poissaoloni koulunpenkiltä, mun oli yritettävä kovemmin. Valerie laukkasi jo suht taipuisasti, eikä kahdeksikko siten ollut hankaloittamassa ajatustani siitä, että piti suoriutua esteiden ylitse. Muutamasti saatoin vaistomaisesti yrittää vaikuttaa pidättein lähestymisiin ja niin pilata hyvän suorituksen, mutta muuten Isabellan mukaan meillä meni ihan hyvin. Ihan hyvä riitti mulle nyt.
Tehtävät pahenivat loppua kohden. Olisi saanut mennä ilman käsiä, ilman jalustimia, jopa ilman satulaa. Muut hihkuivat innosta, mutta mä yritin peitellä pahoinvointiani. En taatusti halunnut kokeilla mitään, jonka Isabella näytti ymmärtävän yllättävän hyvin.

"Mä taidan mennä maastoon kävelemään", totesin muille poistuessani maneesista omille teilleni.
Annoin Valerien ravata hetkittäin kovaakin pitkin ison tien reunaa, kunnes mun oli pakko pysäyttää se pienen polun reunalle. Oli aivan pakko päästää ulos kaikki se jännitys, mikä velloi mahassani.

_________________
sgsh-t. Valerie | be afraid and do it anyway
avatar
Julia L.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn & J.
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 239

Takaisin alkuun Siirry alas

estevalmennus

Viesti kirjoittaja Henry - Lilja lähetetty 26.04.18 16:05

Ryhmä 3
Henry - Hallavan Vaniljakahvi
588 sanaa + kuva = 3 lisäarpaa

Ja taas mentiin. Tällä kertaa suuntana oli estevalmennus ja Auburn Estate. Chloe oli suostunut tulemaan mukaan kuskiksi ja hevosenhoitajaksi, joten matkan ajan mä saatoin keskittyä henkiseen valmistautumiseen - ja kännykän selailuun. Olin päätynyt Auburnin nettisivuille ja paikan kuvia katsellessa ja historiaa lukiessa saatoin nyt hyvin kuvitella miksi tallin kisaporukka oli aina niin tälläytynyt ja, pakko ehkä myöntää, ylimielisen oloinen. Niillä oli kaikilla varmaan ihan roppakaupalla rahaa! Pikkuhiljaa mua alkoi jännittää, millainen vastaanotto meitä odottaisi, ja sätin itseäni siitä, etten ollut putsannut varusteita ennen lähtöä. Mähän olin herran jumala käynyt eilen maastossa ja jalustimet olivat varmasti vielä ihan kuraiset!

Kun me kaarrettiin Auburnin pihaan, mun leuka loksahti auki. Tää paikkahan oli ihan kun jostain satukirjasta. Chloekin vihelsi pitkään vaikuttumisen merkiksi kääntäessään auton parkkiin. "Olisi ehkä pitänyt laittaa päälle jotain muuta kun nää ikivanhat farkut."
Me purettiin Lilja varovasti trailerista ja Chloe lähti taluttamaan sitä kohti tallirakennusta. Mun kontolle jäi varusteiden raahaaminen. Kun olin saanut kaikki tavarat käsivarsilleni, suuntasin Chloen perään talliin, joka todella kiilsi puhtauttaan.

Chloe oli laittanut Liljan meille varattuun suureen karsinaan ja siellä tamma nyt seisoi sieraimet suurina, pää ylhäällä ihmetellen mihin viiden tähden lomakohteeseen se oli päässyt. Mä jätin varusteet karsinan eteen, ja vaikka kuinka koitin järjestellä niitä paremmin, niin edelleen se näytti vaan sotkuiselta röykkiöltä tavaraa. No ei sille nyt voinut mitään. Me annettiin Liljalle pieni heinäverkollinen mutusteltavaa ja suunnattiin sitten maneesille seuraamaan edellisiä valmennuksia.

Maneesi oli suuri ja valoisa ja kaikki oli ihan viimesen päälle katsomoa myöten, estekalustosta nyt puhumattakaan. Isabella vaikutti juuri niin napakalta valmentajalta kuin olin kuvitellutkin ja sain paljon hyviä vinkkejä jo pelkästään muiden valmennusta katsoessa. Chloe löysi katsomosta juttuseuraa ja näytti jopa viihtyvän noiden kalliisiin ratsastussaappaisiin ja viimeisimmän muodin mukaisiin takkeihin pukeutuneiden tallityttöjen kanssa. Mä päätin, että selviäisin varmasti Liljan varustamisesta yksinkin ja lähdin vähin äänin takaisin talliin.

Lilja vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä uudessa karsinassaan ja söi rauhassa heiniään samalla kun mä koitin sukia siitä kaikki irronneet talvikarvat pois. Tänään pitäisi olla mahdollisimman kiiltävänä. Ehkä oli ihan hyväkin, että Chloe oli jäänyt maneesiin, sillä nyt mä sain rauhassa tsempata itseäni tulevaan valmennukseen, eikä tarvinnut kuunnella siskon nipotusta ja viime hetken esteratsastusneuvoja. Chloe aina kuvitteli tietävänsä kaiken parhaiten, vaikkei se ollut tainnut itse hypätä esteitä viimeiseen kymmeneen vuoteen.

Heitin satulan Liljan selkään ja tarkistin sitten vielä kaikki suitsien remmit ja olivathan suojatkin kunnolla paikoillaan. Vielä oma kypärä päähän, raippa kouraan ja sitten menoksi. Me seurattiin Seppeleen Elliä tallista maneesiin, jossa edellisen valmennuksen ratsukot olivat juuri lopettelemassa. Chloe tuli auttamaan mut selkään ja kuiskasi erittäin kannustavasti, etten missään nimessä saisi nyt nolata häntä. Ihan niin kun mun siskon maine olisi tällä hetkellä ensimmäisenä mun mielessä.

Lilja liikkui tänään hyvin valppaana eteenpäin, mutta oli kuitenkin kivasti avuilla. Me aloitettiin ravissa hakemalla taivutuksia molempiin suuntiin, sekä sitä sopivaa tempoa ja energiaa. Lilja oli vähän hidas lämpenemään ja tuntui aluksi melko jäykältä, mutta laukan jälkeen se oli jo paljon paljon parempi. Laukassa me aloitettiin melko suurella rennolla laukalla, mutta Isabella alkoi hyvin pian vaatimaan myös kokoamista, jolloin mun vatsalihakset pääsivät sitten kunnolla töihin. Liljan pitkän laukan kokoaminen oli aina ollut meille se kompastuskivi, mutta onneksi me oltiinkin sitten treenattu sitä oikein kunnolla. Eli tänään kokoaminen onnistui meiltä aika mallikkaasti.

Esteosuudella jatkettiin samalla teemalla tulemalla kahdeksikkoa, jossa laukkaa piti selvästi kierros kierrokselta koota enemmän. Liljalla oli hyvin energiaa ja se selvästi yritti parhaansa, mutta jossain vaiheessa meiltä molemmilta vaan loppui kunto kesken, ja suoritusten taso laski. Mä kuitenkin tsemppasin vielä viimeiseen kierrokseen, jotta pystyttiin lopettamaan onnistuneeseen suoritukseen. Loppuvalmennus olikin sitten astetta hauskempi kun me päästiin hyppäämään ilman ohjia ja jalustimia. Liljakin taisi nauttia päästessään hyppäämään vähän vapaammin!


Henry - Lilja
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja jonnav lähetetty 26.04.18 21:23

Jonna & Kadon Illuusio (510 sanaa)

Täällä taas! Meidän piti alkuperäisen suunnitelman mukaan tyytyä Yläkokon ja Seppeleen estevalmennuksiin viimeiseen osakilpailuun tähdätessämme, mutta isompia ajattelematta naputin nopeasti osallistumisen myös Auburnin tapahtumaan, jota koskeva ilmoitus lävähti näytölleni vain paria päivää ennen valmennuksen ajankohtaa. Hetken tuumailtuani aloin miettiä, pitäisikö kohta jo höllentää pipon nyörejä ja antaa asioiden mennä omalla painollaan ilman useita ohjattuja treenikertoja. Välipäivinä olemme kuitenkin olleet täysin vapaalla sekä hevonen että ratsastaja, joten liikettä luulisi vielä löytyvän. Toivottavasti puhti ei kuitenkaan petä tosipaikan tullen sunnuntain kisoissa, joiden takia olen antanut kuluneella viikolla itsestäni kaiken ja vähän päälle.

Varustin Sisun valmiiksi klo 16:00 alkavaa ensimmäistä ratsastusryhmää varten. Maneesin kello näytti kymmentä vaille tasan astuessani ori perässäni sisään. Talutin raudikon kentän keskelle kaartoon ja kiristin vyötä pykälällä, laskin jalustimet ja kipusin satulaan. Ori lähti reippaasti kävelemään luvan saatuaan ja otin heti alkuverryttelyihin mukaan yksittäisiä maapuomeja tehostaakseni hevosen jalkatyöskentelyä. Koipi nousikin alusta alkaen koreasti, eikä kaviot turhaan kolisseet puomeihin. Valmennusta ohjaavan Isabellan johdolla otimme myös reippaasti asetuksia ja taivutuksia, jotta hevosten kontrollointi olisi myös estetehtävissä helpompaa. "Kääntäkää hevoset volteille, asettakaa, asettakaa ja vielä kerran asettakaa taivutuksen aikana ja suoristakaa vasta uralle palattuanne!"

Sisu taipui helpon oloisesti molempiin suuntiin, eikä se ollut pöhkömpi tapaus temponvaihteluissakaan. Ravityöskentely oria ei tänään kuitenkaan hirveästi napannut ja jouduin antamaan sille useita kokoavia apuja, jottei se olisi vain rynnännyt eteenpäin ilman minkäänlaista muotoa. Lyhyen ajan kestävien välikäyntien jälkeen haimme hevosiin taivuttelun jälkeen suoruutta pituushalkaisijan myötäisesti. Sisulla ei ollut ongelmaa niinkään suoruutensa kanssa, mutta laukkaan siirtyessämme se koitti aluksi aina tarjota vasempaa laukkaa. Isabella käski kääntyä halkaisijalle oikeasta kierroksesta ja nostaa laukan jo käännöksen aikana, jolloin hevoselta tuli lähes luonnostaan oikean laukka. Sisun kanssa pitää pitkälti pelata oveluuden avulla silloin kun se ei jotain halua tai malta tehdä, sillä pakottaa sitä ei hyvällä tahdollakaan voi.

Puhisin itsekseni jo alun verryttelyn jäljiltä ja vielä pitäisi pystyä muka hyppäämään! Ensimmäisenä vuorossa oli kahdeksikolla tehtävä kolmen esteen rata, jossa numeron keskipisteessä oleva pystyeste hypättäisiin kahteen kertaan. Tehtävässä yhdistyi kokoaminen, asettaminen sekä laukanvaihdot, eli kaikkea mitä radalla tarvitaankin. Ensimmäinen, 70 senttinen pystyeste kohosi edessämme nostaessani oikean laukan kaarteesta. Ennen estettä Sisu taipui hyvin ja suoristin sen ennen estettä, jonka jälkeen asetus jatkui oikealle kohti toista, 80 senttimetrin korkuista estettä. Yritin vaihtaa laukan esteen päällä, mutta jäin hieman jälkeen apujeni kanssa ja vaihdatin sen ravin kautta muuten varsin onnistuneen hypyn jälkeen. Pari viimeistä hyppyä onnistuivat myös hyvin, Isabella käski ainoastaan tehdä ketterämmät laukanvaihdot ja koota laukkaa vielä reippaammin, jotta tehtävästä pystyi suoriutumaan joutuvammin ja kahdeksikosta sai tiiviimmän.

Päivän toinen ja viimeiseksi jäänyt tehtävä olikin meille jo tuttua kauraa, sillä Yläkokon valmennuksessa olimme haastaneet tasapainoa lähes samalla tavalla; tänään sarjaesteelle tultiin vapaavalintaisesti ilman käsiä, ilman jalustimia tai ilman satulaa. Aloitimme Sisun kanssa oman tasapainoni kannalta helpoimmasta vaihtoehdosta, eli hypyistä ilman käsiä. Nakkasin ohjat reteesti pois käsistäni ennen ensimmäistä hyppyä ja koitin tasapainottaa menoani levittämällä kädet sivuille. Sisun ei tarvinnut hirveästi edes ponnistaa pienille esteille, joten meno tuntui pehmeältä. Riittävän pehmeältä siihen, että uskaltauduin nostamaan myös jalustimet hevosen kaulalle. Ensimmäinen pysty meni vielä hyvin ja tasapaino säilyi, okserille jouduin hieman tarraamaan orin jouhitupsuista kiinni, jotta en olisi suistunut satulasta hevosen kiihdytettyä äkisti vauhtiaan.

jonnav
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty 26.04.18 23:05

Valmennusryhmä 1
Seela Aalia - [ *url=http://hallava.kuiske.com/hevoset/melli.html]Emma's Melina[/url* ], estekorkeus 80cm
642 sanaa

Pääni humisi. Tuntui että siellä soi joku basson rämpytys. Jännitin ihan hirveästi enkä pystynyt muuta kuin katsomaan ikkunasta ulos. Äiti oli mukanani. Äiti oli myös uupunut, ja selvästi hyvin väsynyt viikon työputkesta uuden elokuvan tiimoilla. Olin koittanut innoissani selittää tallilla kuluneesta arjesta, sekä uusista ihmisistä joihin olin päässyt tutustumaan. Samoin puheeni oli usein kääntynyt uuteen lukiojaksoon, johon olin taas hankkinut kirjoja. Äidin korvat eivät kuitenkaan jaksaneet juuri nyt kuunnella, miten pehmeä Mellin karva oli tai miten meillä oli mennyt Hanskin estevalmennuksessa. Kurja tunne valtasi mieleni, ja sai minulle pahanolon. Tiedän kuinka paljon äiti minua rakastaa, ja varmasti kuuntelisi, kunhan olisi saanut levätä. Minä kuitenkin olisin selvästi tarvinnut huomion nyt. Tänne heti nyt. Olin ikävöinyt yksinäisen viikon äidin lämmintä halausta, ja viisaita sanoja. Olin kieltämättä aikalailla äidintyttö. Seitsemäntoista ja silti välillä äidin kainalossa nukkumassa. Tosin en valita. Olen iloinen, että meillä oli hyvä ja tiivis suhde. Ei se monella mene niin. Ei hitto todellakaan.
Nyt kumminkin äiti istui ratissa, ja ajoi autoa, jonka perässä tuli traileri. Olin lähtenyt äidin kanssa kahden. Äiti itse oli halunnut tulla mukaan, vaikka oli uupunut. Minua huoletti lähinnä äidin ajamisentaidot, mutta ne tuppasivat nousemaan kerta heitolle, kun traileri lyötiin autoon kiinni. Tiesin itse suurin piirtein mihin olimme menossa. Hienoon kullanhohtoiseen paikkaan, jossa rahan annettiin puhua. Kieltämättä tässä kohtaa minuunkin iski pieni kateuskärpäinen. Auburnin ratsukot näyttivät hyvältä. Aivan tolkuttoman hyviltä. Voisin verrata niitä johonkin ratsastusliikkeen kuvastolehtiin. Justiinsa niihin. Sellaisia ihmisiä jolta en mielelläni lähtisi kysymään heti ensimmäiseksi hyvistä hevosista tai varusteita. Valuin autonpenkkiä vain alemmas yhä enemmän katuen päätöstä lähteä. Oi luoja ota minut jo pois täältä, ja aivan helkutin äkkiä.
Onnekseni Melli osasi käyttäytyä vieraissa paikoissa. Meille ei ole tullut ongelmia matkustusreissuilla, vaan uudet paikat oltiin tutkittu uteliaasti. Äiti osasi auttaa Mellin kanssa. Oikeastaan nuo kaksi taisivat nauttia toistensa seurasta hyvin paljon. Melli sai tarpeekseen huomiota ja työntää turpaansa hemmotteluun, ja äiti sai vaihteeksi heppaterapiaa. Kun samalla minä tuskahiessä koitan pukea varusteita päälle. "Onko tämä aina tällainen pusuttelija?" Äitini soperteli ihan lässyn lää heltyneenä Melliin. "Häh?" Kysyin pikaisesti vetäessäni saappaita kiinni. Lähtien nappaamaan Mellin ohjia omiin kouriini. "On se melkein..." Tajusin kuitenkin mutista äidille vastauksen. Käteni alkoivat vimmatusti säätämään tamman satulavyön kireyttä.  
"Hyvin se menee nuppu." Äitini taputti minua polveen hellästi. Nyökkäsin varovasti tuolle, joka rauhassa maneesin kentältä lähti kohti kahviota. Vedin syvään henkeä ja pyysin Mellin käyntiin. Kuuntelin rauhassa meille annettuja lämmittely ohjeita. Tuntui että jännityksestäni ainakin puolet katosivat saman tien. Ihanaa rauhassa taivutteluja ja temmon vaihteluita. Voisimme Mellin kanssa valmistua vähän kuin koulutunnille. Päästin pienen hymähdyksen suustani, ja nostin tammalle ravin.

Melli tuntui hyvältä, ehkä vähän laiskalta, mutta siihen olin oikeastaan tyytyväinen. Vaikeampi ponia oli taivutella oikealle, joten koitin vasta-asetusten avulla saada tammaa taivuteltua paremmin. Poni tuntui pyöreältä ja rennolta, ja sen takapää toimi alla. Välillä pitää potkasta vauhtia takajalkoihin, mutta pääpainotteisesti tamma kulki hyvin. Minua rauhoitti paljon se, että esteitä ei ollut paljon kentällä.
Laukassa Melli tuntui olevan hyvin koottuna allani. Pidempään laukkaan poni lähti kumminkin heikosti. Olinkohan jäänyt liikaa pitämään kiinni, vai pitiköhän tammaa vain herätellä. Oli mikä oli nyt piti kävellä välikäynnit.  
Seuraava tehtävä näytti kivalta. Siinä mielessä, jos saisin ratsastettua sisäpohkeen hyvin läpi. Pyysin rauhassa Mellin laukkaan. Istuen rauhassa ja pyytäen tamma pari askelta reippaasti eteenpäin. Tämän jälkeen aloin kokomaan laukkaa ja kääntymään kahdeksikolle. Tuntui siltä kuin Melli salamana olisi nukahtanut. Sen takajalat tuntuivat liimaantuneet hiekkaan, kun lähenimme ponnistuspaikkaa. Puomihan sieltä perässä tuli. Okei nyt meidän pitäisi herättää itsemme. Pyysin tammaa vähän nostamaan ja käyttämään takajalkojaan. Tamma ei ollut kuuleviin korviinsakaan, joten jouduin vähän potkaisemaan. Niin se vain teki ja otti ne takajalat alleen ja lähti työskentelemään.  
Valmennus onnistui meiltä kerta kaikkiaan ihan ok. Olimme molemmat ehkä hieman väsyneitä eikä keskittyminen riittänyt. Siltikään me emme alentuneet kaahotukseen ja erimielisyyksiin, johon olin erittäin tyytyväinen. Oikeastaan tajusin nyt vasta vilkaista muita ratsukoita, ja äitiä. Jotkut olivat tosissaan täällä veren maku suussa treenaamassa. Minä en tällä kertaan, ja se sai varmasti jonkun veren kiehumaan raivosta.

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Elli ja Cella valmennuksessa

Viesti kirjoittaja AnneL12 lähetetty 27.04.18 11:00




Calla hyppäsi nätisti, mutta tuli taas vauhdilla. Sarjaeste mentiin perinteisesti satulalla ja jalustimilla, hieman löysällä ohjalla. Sen verran tamma oli kiiman takia kireä, ettei turhaa lähtenyt Elli riskeeraamaan.

AnneL12
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Rasmus A. lähetetty 27.04.18 14:51

Rasmus - Lara, 226 sanaa

Perjantaina oli hemmetin hyvä sää ja mä olisin halunnut ratsastaa kentällä, mutta valmennukset oli päätetty järjestää maneesissa ja siellä sitten järjestettiin. Isabella oli varmaan niitä ruskettuminen on rahvaille -tyyppejä. Meidän kello kuuden valmennuksessa oli kolme osallistujaa: mä ja tutut kilpakumppanini Elli ja Henry tammoineen. Edellisenä iltana oli ollut Kevätkarnevaalien cocktailtilaisuus, johon mä en ollut viitsinyt/jaksanut/ehtinyt osallistua, mikä ehkä oli johtanut siihen että neljäs paikka oli jäänyt täyttämättä.

Me aloitettiin valmennus pitkillä verryttelyillä, jossa taivuteltiin hevosia molempiin suuntiin. Larahan ei ollut mikään luontainen venytyskuminauha, mutta toisaalta sitä oli kevyt ja suhteellisen helppo työstää paremmaksi. Vähän tamma ehkä roikkui sisäohjassa kiinni, mutta sain sen kuitenkin taipumaan koko kropastaan pehmeästi ja joustavasti molempiin suuntiin. Me tapailtiin avotaivutuksia ja laukkaan siirryttäessä yritettiin hakea siistiä, koottua laukkaa. Se oli kyllä vielä hitusen hakusessa – Laraa ärsytti kokoaminen ja mua ärsytti hevosen kireys.

Yllättäen Lara alkoi tehdä ihan kivasti hommia, kun me päästiin esteiden pariin. Hyppyjä ei tullut montaa eivätkä esteet olleet mitenkään isoja, mutta Lara oli alusta saakka aika tasainen ja pysyi avuilla eikä karannut päin esteitä. Vähän se olisi saanut kääntyä nopeammin, mutta en jäänyt nillittämään asiasta, kun Isabellakin katsoi sitä jonkun verran läpi sormien. Tärkeämpää mulle oli se, että Lara teki mun kanssa yhteistyötä eikä kuumunut liikaa.

Musta tuntui, että viime aikojen säännöllinen hyppääminen ja valmentautuminen oli tehnyt sille (ja mulle) tosi hyvää. Tästä olisi hyvä jatkaa kohti kesän koitoksia.

_________________
Living Art
avatar
Rasmus A.
Hevosenomistaja

Ikä : 22
Viestien lukumäärä : 133

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 27.04.18 22:52

Nita - Armi, 560 sanaa

Me oltiin taas Armin kanssa kierretty pari valmennusta, vaikka mä olin sanonut pitäväni taukoa ja mentäisiin itsenäisillä treeneillä vikaan osakilpailuun ennen finaalia. No toisin kävi. Kotona pidettävä valmennus olisi viimeinen, huomenna me vaan otettaisiin rennosti ja sunnuntaina kisaamaan. Kuvio alkoi olla jo aika tuttu, meistähän tulisi tällä menolla oikeinkin kokenut ratsukko kisojen osalta. Aloitettiin pienestä ja tavoitteena vaativat luokat, sitten joskus.

Mun olo ei ehkä ollut kamalan hyvä, kiitos eilisten Kalla CUP jatkojen. Voi viini. Mä en ihan ollut samalla planeetalla, kun mä harjasin Armia läpi. Miten yhden illan, yön ja aamun aikana saattoi elämä heittää kaiken ihan nurinperin ja saada nuoren naisen ihan sekaisin. Olisipa mun päässä nappi tai vipu, ihan se ja sama, jolla saisi kaikki ylimääräiset ajatukset pois päältä. Mun tarvitsisi keskittyä tähän valmennukseen ja vielä osakilpailuista, sen jälkeen mä voisin taas ajatella jatkoja sekä sen seurauksia. Mutta mulla ei ollut sitä nappia tai vipua, joka oli hemmetin sääli.

Armi hörähti merkitsevästi, kun mä olin jumahtanut harjaamaan samaa kohtaa pitkäksi aikaa.
"Sori tyttö. Ehkä sä saat mun ajatukset muualle, edes hetkeks", höpötin tammalle niitä näitä. Konemaisesti mä harjasin tamman loppuun, varustin sekä tamman että itseni ja lähdin kävelyttämään sitä. Kävellessä mulla oli ihan liikaa aikaa pohtia kaikkea, mutta onneksi Armi auttoi. Se oli ollut erittäin säikyllä päällä Seppeleen valmennuksessa ja sama tuntui jatkuvan nyt. Joten mä jouduin keskittymään Armiin, joka kävi mulle paremmin kuin hyvin.

Maneesissa Armi rauhoittui ja me päästiin valmennusmoodiin. Puoliverinen oli vähän vänkyrä ja jäykkä, ei oikein tahtonut mennä mitenkään päin. Joten Isabellan ohjeet alkuverryttelyyn osuivat enemmän kuin nappiin meidän kohdalla. Koska ratsastus tuntui niin vaikealta, mä jouduin testailemaan vähän kaikkea. Taivutusta vuorotellen sisään ja ulos, avotaivutusta, temponvaihteluita. Me ei oltu tänään kumpikaan ihan parhaassa terässä, Nikon aamulla tarjoamien buranien ansiosta mä olin juuri ja juuri edes kykeneväinen ratsastamaan.

Alkuverryttelyn jälkeen hannover mun allani liikkui jo paljon paremmin ja mulla oli fiilis, että mä olin kerrankin onnistunut tekemään fiksun alkuverryttelyn. Tosin ohjatusti, mutta nyt mulla oli taas uusia ideoita, joita mä voisin kokeilla itsenäisestikin treenatessa samanlaisen tilanteen sattuessa vastaan. Armi ei ollut enää vänkyrä tai jäykkä, se taipui ja kulki myös suoraan. Mun oloni koheni siitä jo paljon, sekä siitä, että mä kykenin kuin kykeninkin ratsastamaan. Mä tarvitsisin kyllä paremman viinipään tai pitäisi toivoa seuraavien jatkojen olevan viikonloppuna ja ettei seuraavana päivänä olisi valmennusta.

Sileän työskentelyn jälkeen mä olin jo valmis tekemään loppuverryttelyn ja viemään Armin talliin, mutta nythän päästiin vasta itse asiaan. Olotilan huomioon ottaen hypyt olisi ollut parempi jättää välistä. Hypyt sujuivat lopulta aika vaihtelevasti, lähinnä siksi, että mun ajatukset eivät olleet aivan täysin siellä maneesissa. Siellä missä niiden olisi pitänyt olla. Armi oli vertynyt hyvin, joten se vähän auttoi mua. Paikat oli vähän hakusessa, mutta tämän kokoisilla esteillä asia ei ollut niin vakavaa. Mutta yksi juttu tässä oli positiivista, että mä en ajatellut liikaa ja sitä myötä mä mukauduin hyppyihin paremmin kuin ennen. Mä odotin rauhassa hyppyä, enkä lähtenyt liikaa hyppäämään itse edelle.

Koska mun aivot eivät pelanneet täysillä, mä lähdin testailemaan tasapainoani. Joka oli ehkä hieman tyhmää, mutta miksi ei kun luvan kanssa sai hieman niin sanotusti pelleillä. Ensimmäiselle kierrokselle mä heitin jalustimet pois, sillä mä tykkäsin mennä ilman jollain tasolla ja ajattelin sen olevan mulle pienin paha. Armi hyppäsi tasaisesti, joten mulla ei ollut mitään ongelmia. Seuraavaksi mä solminkin ohjat kaulalle, eikä edelleenkään mitään hätää. Tosin mä pääsin unohtamaan taas hetkeksi ajatukseni, kun joutui hieman enemmän keskittymään selässä pysymiseen.
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 187

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Vivienne B. lähetetty 28.04.18 1:11

Viivi - Austria, 60 cm
366 sanaa

Huh, vihdoinkin tiedossa oli esteosakilpailu. Mä olin niin valmis hyppäämään, ja niin hitsin valmis palaamaan Auburniin. Koska äippä oli taas kotona, ”ei ollut mitään syytä, miksi asuisin kummitädillä.” Ai eipä?! Ei esim. aika paljon hienompi talli ja Rilla mun tykkinä kisaheppana?! Mut äiti ei kuunnellu. Enkä voinu liikaa paljastaa, miten omillaan Isbe antoi mun olla. Ehkä en enää pääsis sinne hoitoon, jos paljastaisin yksityiskohtia. Niinpä mun piti asua kotona, mutta nyt pääsin taas kartanoon (mihin oikeesti kuuluisin). Mun valkka vaan alkoi hitsin kakasti, kun muistin, että jotkut toiset oli kilpaillu Rillalla viime viikonloppuna (kun iteki kävin Kalla CUP:ssa vähän loistamassa omalla ponillani). JA, sen lisäksi, se oli hitsi vie saanut itelleen hoitajan. Siis öö, ehkä mä nyt kuitenkin osaisin hoitaa sen ite.

Mä sitten olin vähän kiukkuinen, kun harjasin Rillaa ja heitin sille varusteet. Olin ihan tuimana ja hiljaa, mutta menin silti valkkaan koska se oli este ja halusin hypätä. Kattelin Isbee Rillan selästä sillei pahasti, mutta taaskaan se ei tajunnut. Mun kiukut meni ihan hukkaan, koska se vaan rupes valmentaa. Olin tällä kertaa kaksin semmosen suomenhevosen kaa, joka on ennenki ollut. Se on kyl suokiks aika makee ja sen ratsastaja on mua vanhempi. Onneks, muuten ois noloa että se hyppää isompaa. Lämpässä mä meinasin tuhahdella koska ympyrät ja asettelu, vaikka joo joo, niillä saa kivasti muotoon ja koottua.

Yritin vähän koottua laukkaa, mut ei onnistunu, niin esitin sitten et se oiskin ollut ravisiirtyminen. Isbe katto niin pahasti, että taisi hoksata. Niinpä mä panostin kahdeksikkoon sitte enemmän, yritin ihan totta muistaa sisäpohkeen ja istuinluut ja katseen ja ohjalla johtamisen. Mut sit pitiki muistaa ulkotuki, kun Rilla meinas karata niiiiin isolle kaarteelle, että se ei ollu enää ees kasi. Me kuitenkin parannettiin ja mä ratsastin tosissani. Olin just saanu mun serious facen päälle, kun Isbe kerto seuraavan tehtävän. Ai muka tasapainotreeniä – hassuttelulta se musta kuulosti! Niinku, rly?? Mun piti taas tuhahdella, mutta myös todistaa, että oon tosi ässä. Niinpä mä hyppäsin ohjat kaulalle sidottuna (helppoo), ilman jalustimii (helppoo) ja sitten vielä pyysin ottaa satulan pois. Siinä mulla tömähti peffa, koska varmaan Rilla just sillon teki ihan töhön hypyn. Oli silti ihan kiva humputella ilman satulaa loppuverkka, ja jotenki mä sit unohdin mistä mun piti vielä kiukustua Isbelle.

_________________
Viivin esittely
avatar
Vivienne B.
Isabellan kummityttö

Ikä : 11
Viestien lukumäärä : 23

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tie tähtiin! Estevalmennus 27.4.

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa