Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Night in Vancouver

Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 1]

1 Night in Vancouver lähetetty Pe Maalis 23, 2018 9:45 pm

Verneri K.

avatar
Kaajapurojen tallin omistaja
Sijoittuu sunnuntai-iltaan 25. maaliskuuta
Vancouver, Kanada #auburngoesabroad
( suljettu, mukaan vain @Inna P. )

Paineltuaan pehmeästi suupielensä puhtaaksi viininpunaiseen lautasliinaan, Verneri Kaajapuro asetteli aterimet siististi kello viiteen lautasensa päälle. Kauniisti katetulla pöydällä hehkuivat kynttilät, joiden loistetta ravintolan intiimin himmeä valaistus korosti. Isabella Sokka ei ollut kiristellyt kukkaronsa nyörejä varattuaan varmasti yhden Vancouverin kalleimmista hotelleista tallilaisten yösijaksi.

”Ankka ei meinannut tajuta, että sen hiekkakumpareen yli piti ihan oikeasti hypätä”, Isabellan iloinen ääni sai viereisessä pöydässä istuvan pariskunnan katsomaan kummastellen toisiaan. Suomen kieli yliväsymyksen ja viinin värittämänä oli Kanadassa ilmeisesti eksoottista kuultavaa.
”Joo Valeriella oli kans siinä sulateltavaa”, Julia Luoti kohotti viinilasin huulilleen.
Verneri hymähti naisten keskustelulle, mikä oli jo pidemmän aikaa pysynyt päivän maastoestekilpailuissa. Matka oli ollut kaikille rankka niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja hevoset olivat reagoineet vaihtuviin ympäristöihin kukin tavallaan.

Puheensorina pöydän ääressä kiihtyi, kun Ellie von Brandt innostui vaihtamaan keskustelun erikoisesteistä kilpailupaikan myyntikojuihin. Blondin naisen kiinnostus tyylikkäisiin ratsastusvaatteisiin ja hevosten varusteisiin ei tullut sotaveteraanille yllätyksenä. Verneri loi nopean vilkaisun oikealla puolellaan istuvaan Inna Paakkaseen. Nainen söi vielä viimeisiä rippeitä ruoastaan ja näytti nauttivan illasta. Sotaveteraani tunsi hymyn nousevan kasvoilleen. Eilispäivän yllättävä kohtaaminen oli saanut Vernerin kiinnostumaan brunetesta.

”Kuka ottaa jälkiruokaa?” Isabellan leikittelevä kysymys havahdutti Vernerin ajatuksistaan takaisin ravintolaan.
”Hmh. Mä en taida, oon ihan täynnä”, mies naurahti ja haroi ruskeita hiuksiaan, samalla kun Julia mutisi jotain amatööristä selatessaan jälkiruokalistaa. Gabriellan ujo katse pöydän toiselta puolelta sai ylös napitetun kauluspaidan kuristamaan Verneriä: välit mustahiuksisen kanssa olivat jääneet monen mutkan kautta vähintäänkin vaivautuneiksi.

”Lähetkö jalottelemaan? Ulkoilma vois auttaa tähän ähkyyn”, Verneri kurottautui kuiskaamaan Innalle.
”Ellet sitten haluu jäädä jälkkärille”, mies virnisti poikamaisen ovelasti.



Viimeinen muokkaaja, Verneri K. pvm La Maalis 24, 2018 5:07 pm, muokattu 2 kertaa


_________________
And if you're a mess, God knows what that makes me.
KAAJAPUROJEN TALLI, LOVE & SALSA

2 Vs: Night in Vancouver lähetetty Pe Maalis 23, 2018 10:46 pm

Inna P.

avatar
Hevosenomistaja
Mieleni olisi tehnyt oikeasti vain tipahtaa sänkyyn peiton alle nukkumaan päivän tuoma väsymys pois. Ensin me kisattiin, sen jälkeen matkustettiin ja laitettiin hevoset yöpuulle, jonka jälkeen vielä saavuimme Vancouverin hotelliin. Se kaikki vei mehut ja nyt piti vielä lähteä illalliselle koko porukalla. Siispä kävin suihkussa ja vaihdoin hikiset tallivaatteet kivaan pikkumustaan, valkoisiin tennareihin ja nahkatakkiin. Onneksi täällä Kanadassa oli paljon lämpimämpi jo kuin Suomessa.

Isabella oli varannut meille kahdeksan hengen pöydän hotellin ravintolasta, joka ei todellakaan ollut mikään halpapaikka. Kynttilät pöydillä, eikä mitään Ikean halpisastiastoa. Riisuin nahkatakkini tuolin selkänojalle, ja istahdin Julian ja Vernerin väliin. Tarjoilija toi meille menut, tilasin naudan mediumpihvin punaviinikastikkeella.

Odotetuksi illan puheenaiheena oli vahvasti päivän kilpailu. Ruoka tuli ennätysvauhtia ja haltioiduin sen mausta toden teolla. Suomessa ei saanut mistään näin hyvää pihviä. Lisukkeet olivat täydellisiä ja ai, että punaviini sen rinnalla toi vain maut entistä enemmän esille. Väsymys kyllä unohtui hyvän ruoan myötä. Asettelin haarukan ja veitsen paikalleen ja siemaisin pihvin viimeisen palan punaviinillä alas.
”Kuka ottaa jälkiruokaa?” Isabella kysyi pöydän toiselta puolen ja vieressäni istuva Verneri ilmoitti naurahtaen olevansa aivan täynnä.

Verneri. Niin… eilisen jälkeen mieleni teki aina hihitellä miehen puheille. Puna nousi poskilleni ja pidin Vernerin seurasta. No, niin eipäs nyt mennä sitten ajatuksissa kaverisuhdetta pidemmälle, sätin itseäni ja olin jo vastaamassa Isbelle, että suklaajälkkäri mahtuisi aina. Oih, mikä ruokaorgasmi se olisi vielä hyvän pihvin päälle.
Verneri kuitenkin kurottautui minua kohti vasemmalta puoleltani ja tiedusteli kuiskaten halusinko lähteä kävelylle.

Katsoin sekunnin ajan miehen vihreitä silmiä. Mitähän Vernerillä oli taka-ajatuksena? Oliko mitään? Sen sijaan, että olisin kertonut haluavani suklaajälkkäriä, Vernerin pieni virne kasvoille sai minut toisiin aatoksiin.
”Oon ihan täynnä, mennään vaan”, vastasin vastaten miehen hymyyn.

Nousin ylös tuolista ja pujotin käteni nahkatakkiini. Vedin vetoketjun kiinni ja otin pirteän keltaisen pikkulaukun olalleni.

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

3 Vs: Night in Vancouver lähetetty La Maalis 24, 2018 5:56 pm

Verneri K.

avatar
Kaajapurojen tallin omistaja
Inna ei epäröinyt vastatessaan happihyppelyyn myöntävästi, joten Verneri nousi ylös nyökäten kiitokseksi toisella puolella pöytää istuvalle Isabellalle.
"Kiitti erinomaisesta ruoasta", mies virkkoi, vaikka se tuntuikin täysin riittämättömältä vastineelta kalliista illallisesta. Verneri nappasi Hilfigerin mustan kevytuntuvatakin kainaloonsa, ja kohteliaasti veti nousseen Innan tuolia taaemmas tehden naiselle tilaa siirtyä.

"Heiii, ettekai te vielä karkaa, hä?" Isabellan ääni kohosi uskomattoman korkealle, eikä Verneri ollut varma, johtuiko se viinistä vai väsymyksestä. Perijätär oli käyttäytynyt koko matkan ajan varsin omituisesti, mutta sotaveteraani oli päättänyt pysytellä etäällä: Isabella ei kuitenkaan kertoisi mitään, jos hän yrittäisi udella. Jos jossain asiassa Sokat olivat taitavampia kuin rahan tuhlauksessa, se oli ehdottomasti salailu.
"Käydään tuulettumassa, kyllä te saatte jälkkärit tuhottua ilman meitäkin", Verneri vastasi ja katsoi huvittuneesti yhä jälkiruokalistaa silmillään ahmivaa Juliaa. Blondi nosti katseensa menusta ja kohotti toista kulmaansa katsoessaan Innaa, eikä sotaveteraani voinut olla huomaamatta epäilystä Julian kasvoilla. Inna oli sillä välin saanut ylleen nahkatakin, joten Verneri päätti sivuuttaa bruneten ystävän kylmän reaktion. Ehkä jälkiruokalista oli tuottanut pettymyksen.

Verneri ja Inna olivat kävelleet hotellin ravintolasta aulan läpi vilkkaalle kadulle, joka välkehti pimeässä illassa kaupungin valojen värjäämänä. Sotaveteraani katsoi kengänkärkiinsä: valkoiset converset eivät olleet enää niin valkoiset, sillä tiet olivat paikoin hyvinkin märkiä sulaneesta lumesta ja loskasta. Ilma tuntui lopputalvesta huolimatta paljon lämpimämmältä mitä Suomessa, vaikkei plussa-asteita ollut varmasti edes kymmentä.
"Väsyttääkö?" Verneri käänsi katseensa vierellään kävelevään Innaan.
"Ennen kun lähettiin, kuvittelin että Lovella hajois pää, mutta musta tuntuu että se on pysyny paljon paremmin kasassa kun mä. En saanu viime yönä melkeen ollenkaan unta, käyn ihan kierroksilla", sotaveteraani puhui kuin olisi tuntenut Innan aina. Naisen seurassa oli hämmentävän helppoa olla, ja se tuntui Verneristä hyvältä.
"Saa nähä mitä saan huomenna irti valmennuksesta."


_________________
And if you're a mess, God knows what that makes me.
KAAJAPUROJEN TALLI, LOVE & SALSA

4 Vs: Night in Vancouver lähetetty La Maalis 24, 2018 6:40 pm

Inna P.

avatar
Hevosenomistaja
Verneri oli todellinen herrasmies. Ensin hän auttoi tuolin kanssa ja sen jälkeen melkeinpä riensi avaamaan jokaisen oven sekä kutsumaan hissin ennen kuin kerkesin edes itse koskemaan niihin. Siihen voisi todella tottua. Illasta ja pimeästä huolimatta kadulla oli vilkasta. Ihmisiä kulki paljon ja autoja vielä enemmän. Silti minua ei haitannut melu tai ruuhkat ollenkaan. Katsoessani ylöspäin näin korkeita hienoja rakennuksia, eikä ikävä kyllä pilvettömästä tähtitaivaasta nähnyt vilaustakaan.

Suomen ilmastoon verrattuna Vancouverissa oli kesä, mutta vedin silti ulkona nahkatakkini vetoketjun tappiin asti kiinni. Lähdimme Vernerin kanssa umpimähkään kadulla rauhalliseen tahtiin. Hyppelehdin hieman loskalätäköiden ylitse yrittäen säästellä uusia valkoisia Adidaksen tennareita. Ulos tähän aikaan ne eivät ehkä olleetkaan kaikista fiksuimmat. Mahtoi näyttää huvittavalta, kun välillä liikahdin lähemmäksi vieressäni kävelevää miestä ja toisinaan kaksi metriä kaueammaksi.

”Oon aivan poikki tän päivän osalta”, vastasin Vernerille ja hymähdin. ”Melkein jäin jo nukkumaan illallisen sijaan. Onneksi ruoka oli kuitenkin taivaallista.”
Pysähdyimme hetkeksi punaisten liikennevalojen taakse odottamaan. Joku uhkarohkea juoksi ennen autoja ties ylitse. Voisin itse tehdä sen Suomessa, mutta täällä en todellakaan uskaltaisi edes yrittää. Kuuntelin Vernerin kertomusta Lovesta ja sen päänkestämisestä, ja naurahdin miehen kertoessa orin pään kestäneen matkustamista häntä enemmän.
”Ransu on niin hölmö päästään, että se ei stressaa tällaisia”, naurahdin itse. ”Mua kyllä jännitti tänään ihan sikana. En oo hypänny Ransulla paljon maastoesteitä ja pelkäsin ilmoittaneeni meidät liian vaikeaan luokkaan. Melkein jo siirsin meidät helpompaan.”

Valot vaihtuivat vihreiksi ja siirryimme väkijoukon mukana tien ylitse. Olikohan lähellä jotain kivaa nähtävää? Olin aivan hukassa näin suuressa kaupungissa.
”Musta tuntuu, että mä nukahdan satulaan huomenna”, naurahdin ja siirsin hiukseni korvan taakse. ”Isabella saa olla ylpeä.”
Ihmismassan painostuksesta siirryin koko ajan lähemmäksi vieressäni kävelevää miestä. Hartiamme hipoivat jo toisiaan, kun kävelimme eteenpäin ilman määränpäätä. Miten se ei kuitenkaan tuntunut kiusalliselta? Se kaikki tuntui niin helpolta. Jutteleminen Vernerin kanssa ja vain käveleminen, eikä liian lähekkäin käveleminen tuntunut kiusalliselta. Me kuitenkin olimme tunteneet toisemme vasta pari hassua päivää. Mahtoikohan miehestä tuntua samalta?

”Onko sulla paljonkin taustaa hevosista?” tiedustelin. ”Itsellä on tässä vuosien aikana ollut turhan paljon vaihtelevuutta hevosissa”, tunnustin. ”Ei ole vain tuntunut löytyvän sopivaa kisahevosta just mulle.”

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

5 Vs: Night in Vancouver lähetetty Su Maalis 25, 2018 12:54 pm

Verneri K.

avatar
Kaajapurojen tallin omistaja
Kallan kylässä varttunut Verneri ei ollut koskaan viihtynyt suuremmissa väkijoukoissa, mutta Vancouverin illassa oli kiireisistä ihmisistä huolimatta jotain taianomaista. Ehkä juuri matkustaminen sai miehen päästämään irti arjen murheista, ja tämä oli juuri sitä, mitä sotaveteraani oli kaivannut neljän seinän sisälle lukittautumisen sijaan. Päätös Kanadaan lähdöstä ei ollut syntynyt hetkessä, sillä alkutalven synkät pilvet varjostivat yhä toisinaan Vernerin mieltä. Ikäisekseen pelottavan määrätietoinen Janna oli käyttänyt väsytystaktiikkaa isoveljeensä, ja pitkän ruinauksen jälkeen teinihirviö oli varmistanut sekä paikkansa Julian kisahoitajana että Vernerin osallistumisen maastoestekilpailuihin ja -valmennukseen Loven kanssa.

Verneri tunsi Innan olkapään hipaisevan kylkeään, kun nainen hypähtäen väisti suurempaa loskalätäkköä.
"Sä selkeästi aliarvioit ittes", sotaveteraani virnisti bruneten epäilyksille.
"Ja Ransun. Se hölmö kiipeäisi vaikka kuuhun sun kanssa, jos vaan osaisi."

Liikennevalojen vaihtuessa ihmismassa tuntui pakkautuvan yhä tiivimmäksi painaen Innaa ja Verneriä kauemmas toisistaan. Sotaveteraani kiristi askeliaan ja raivasi tiensä takaisin bruneten viereen - tietenkin kohteliaasti tönimistään pahoitellen.
"Meillä taitaa olla nukahtamistakin suurempi ongelma pitää Love erossa Ransusta", Verneri naurahti ja laski kätensä kevyesti Innan selän taa. Naisen nahkatakki oli onneksi tarpeeksi pitävä, jottei miehen kämmen valunut lapaluita alemmas antamaan väärää kuvaa. Vilkkaalla kadulla toisistaan erilleen joutuminen vaikutti tarpeeksi herrasmiesmäiseltä syyltä pitää Innaa lähellä, joten Verneri ei tuntenut tarvetta selitellä elettään: saati varmistaa siihen lupaa.
"Mielenkiintonen valmennus tulossa joka tapauksessa."

Innan kysymys koskien Vernerin hevostaustaa sai miehen vihreät silmät tuikkimaan kilpaa kaupunginvalojen kanssa. Hevoset olivat olleet sotaveteraanin intohimo koko elämän ajan, joten parempaa keskustelunaihetta hän ei olisi voinut kuvitellakaan.
"Mä oon syntynyt perheeseen, jossa hevosia on ollu aina", Verneri aloitti.
"Rahaa ei oo tietenkää ollu hirveesti, mutta oma talli pihassa ja kaikessa tukevat vanhemmat on ollu avainsana siihen, että oon päässy kehittymään", mies vilkaisi tien molempiin suuntiin, kun kaksikko saapui yhden korttelin jälkeen taas kadunkulmaan. Pahin ruuhka oli laantunut, sillä keskustelun lomassa Verneri ja Inna olivat kävelleet selkeästi ydinkeskustasta sivummalle.

Innan tunnustus monista sopimattomista hevosista sai sotaveteraanin nyökkäämään ymmärtäväisesti.
"Mä uskon siihen, että jokaselle ratsastajalle on vaan rajattu määrä "niitä oikeita hevosia". Musta tuntuu, että vasta Love on ensimmäinen hevonen, jonka kanssa mulla synkkaa lähes täydellisesti", Verneri otti bruneten tiukempaan otteeseen, ja kaksikko lähti reippaasti ylittämään tietä.
"Se tulee vastaan joko ahkeralla työllä, tai sitten vahingossa monen mutkan kautta. Mut älä luovuta, oot lahjakas ratsastaja", sotaveteraani katsoi Innaa.
Oli uskommattoman suloista, miten nainen korjasi toistuvasti kasvojensa eteen valuvaa hiussuortuvaa korvansa taa.
"Eihän sulla oo kylmä?" Verneri silitti kädellään bruneten selkää.


_________________
And if you're a mess, God knows what that makes me.
KAAJAPUROJEN TALLI, LOVE & SALSA

6 Vs: Night in Vancouver lähetetty Su Maalis 25, 2018 1:57 pm

Inna P.

avatar
Hevosenomistaja
Väenpaljouden jäädessä koko ajan enemmän ja enemmän taaksemme oli paljon helpompi kävellä. Vernerin käsi selälläni oli ensin saanut minut yllättymään, mutta nyt se tuntui vain juuri sopivalta. Miehen naurahtaessa joutuessamme huomenna tekemään töitä enemmänkin pitäessämme Loven erossa Ransusta, nauroin todella. Orin rakkaus ruunaani kohtaan oli mielestäni vain söpöä.

Kysyessäni Verneriltä hänen taustoistaan, huomasin tutun innostuneen ilmeen nousevan miehen kasvoille. En siis yllättynyt tämän kertoessa taustoistaan. Pitkät juuret hevosten kanssa.
”Oi, se olisi ollut unelma”, sanoin. ”Mulla kyllä vanhemmat rahallisesti auttoivat harrastuksen parissa, mutta eivät ne koskaan ymmärtäneet sitä. Sit mä päätin muuttaa Vientareeseen ja tehdä itse asian eteen paljon töitä.”

”Love näyttää kyllä hienolta”, tokaisin ja jälleen kerran työnsin kasvoille valuvan suortuvan korvan taakse.
Tyhmät karkailevat hiukset.
Väenpaljous oli haihtunut jo niin paljon, että olisin voinut ottaa merkitsevän askeleen poispäin miehestä. Tehdä meidän välille kaverillisen kävelyvälin, samalla antaa miehen käden luiskahtaa selältäni pois. En kuitenkaan tehnyt sitä, vaan kuuntelin miehen rohkaisevia sanoja ja annoin kasvoilleni nousta hymyn.
”Mun uusin kouluhevonen, Bansku, tuntuu juuri sellaiselta”, myönsin lopulta. ”Se on nuori, mutta sopii jotenkin loistavasti mun käsiin.”

Jälleen kerran siirsin pienen tuulenvireen aiheuttaman suortuvan korvan taakse.
”Eihän sulla oo kylmä?” miehen lempeä ääni kysyi.
Jälleen kerran valintoja, joiden tuloksesta ei oikein tiennyt mitä tapahtuisi. Kertoisinko totuuden, että en ollut kuvitellut käveleväni illalla ulkona, joten olin suosiolla laittanut vain kaikista ohuimmat sukkahousut jalkaani ja minulla todella oli viileä. Vai väittäisinkö, että minulla oli kaikki hyvin, ei kylmä sitten ollenkaan.
”Hieman”, lopulta paljastin.

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

7 Vs: Night in Vancouver lähetetty Ti Huhti 03, 2018 10:56 am

Verneri K.

avatar
Kaajapurojen tallin omistaja
Inna oli suloinen. Bruneten ei tarvinnut nostaa itseään jalustalle saadakseen Vernerin kaiken huomion. Heleä nauru ja hymyn korostamat poskipäät veivät sotaveteraanin ajatukset kauas arjesta ja sen harmaudesta. Nainen puhui innostuneena muutosta Vientareeseen ja uudesta hevosestaan Banskusta, eikä Verneri voinut olla hymähtämättä hyväntuulisena.

Mies pysähtyi ja riisui untuvatakkinsa asetellen sen sitten Innan harteille.
"Noin, parempi?" Verneri katsoi hymyillen naisen kauniita kasvoja ja hellästi kaappasi bruneten syleilyynsä.
Liikenteen äänet kuuluivat edelleen selvästi, vaikka ruuhkaisimmat kadut olivat jääneet kauemmas keskustaan. Kaksikko seisoi kodikkaan kahvilan ikkunan edessä. Verneri katseli hiljaisen pimeää myymälää ja nautti Innan lämmöstä kehoaan vasten: jos aikaa jäisi, sotaveteraani voisi viedä naisen kahville juuri tänne.

Pelkässä kauluspaidassa ei ollut kylmä, vaikka toisin olisi voinut kuvitella. Verneri irrottautui Innasta hieman nähdäkseen jälleen naisen kasvot, joilla oli jo jonkin aikaa ollut ujo hymy. Voi luoja, miten näin nopeassa ajassa kukaan pystyi pyyhkimään keneltäkään jalat alta? Sotaveteraani tuijotti Innaa vihreillä silmillään - ja vakavoitui.
"Oot kaunis."

Verneri huokaisi ja painautui suutelemaan Innaa.


_________________
And if you're a mess, God knows what that makes me.
KAAJAPUROJEN TALLI, LOVE & SALSA

8 Vs: Night in Vancouver lähetetty Ti Huhti 03, 2018 12:55 pm

Inna P.

avatar
Hevosenomistaja
Pieni ujo hymy tuli automaattisesti. Kuten myös puna kasvoilleni, kun Verneri asetteli herrasmiehen elkein mustan untuvatakkinsa harteilleni. Pienen hetken mietin, eikö Vernerille itselle tullut nyt kylmä, kun hän seisoi vain kauluspaidassa vieressäni. En halunnut pilata hetkeä, joten vedin vain lainatakkia paremmin.
”On, kiitos”, vastasin.

Sitten Verneri teki jotain yllättävää. Mies veti minut syleilyynsä. Siinä vaiheessa minun olisi pitänyt kertoa seurustelevani. Tehdä rajat selväksi, eniten itselleni. Kuitenkin nojautuessani Verneriä vasten, unohdin sen asian tyystin. Unohdin Juuson, unohdin kaiken. Puffff kaikki ne faktat olivat nyt savuna Vancouverin ilmassa. Hitsiläinen miten hyvältä mies tuoksui.

Verneri teki ensimmäisen liikkeen poispäin syleilystä, ei kuitenkaan niin kauas, että se olisi irrottautumista. Vain sen verran, että saatoin kohottaa punastuneet kasvoni ja ujon hymyni. Ajattelin juuri sillä hetkellä ehdottaa jälkiruoan etsimistä. Jossain oli pakko olla joku myöhäinen paikka auki, mistä saisi vaikka kahvia ja jonkin hyvän muffinsin.

”Oot kaunis”, Vernerin vakavoituneet kasvot sanoivat.
SOS! SOS! SOS! Henkäisin pienesti ja viimeistään siinä kohtaa minun olisi pitänyt työntää mies pois, kertoa seurustelusta. Sen sijaan en tehnyt mitään, kirjaimellisesti. Lämpimien huulien koskettaessa omiani, en ensin vastannut suudelmaan. Sitten se kirjoistakin tuttu pieni sähkökipinä virtasi lävitseni ja tunsin jotain mukavaa ja lämmintä mahanpohjassani. Kurottauduin hieman varpailleni, kun vastasin suudelmaan.

Miten suudelma ja koko hemmetin mies saattoivat vain parin päivän tuntemisen jälkeen tuntua oikealta? Mikään tässä ei tuntunut väärältä, kaikki vain loksahtivat paikoilleen kuin oikeat palat palapelissä konsanaan. Erkaantuessamme jäin kaipaamaan Vernerin huulien pehmeyttä ja mieleni teki sano jotain romanttista.
”Kiitos.”
MITÄ? Kiitos? KIITOS?! Voi hyvä tavaton sentään…

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Sponsored content


Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 1]

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa