I have to save a rum| Inna Paakkanen

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 10.11.18 0:15

10.11.2018
throwback to the broken car
Kyllä te tiedätte. Se on ihan normaalia. On, on, uskokaa pois.

Siinä vaiheessa, kun Audini ei käynnistynyt Auburnin pihassa viikko sitten, pelastusjoukot (huom. Verneri) tekivät sille pelastuselvytyksen. Sen turvin pääsin kotiin. Pari päivää se toimi ihan ok, sit se ei enää käynnistynyt. Ei edes tekohengityksellä. Hinuri vei punaisen Audini tohtorille, joka kertoi mulle niin suuren vikalistan, etten voinut uskoa korviani.
”Se on vasta vajaa viis vuotta vanha”, mä älähdin sille tohtorille, joka kohautti olkiaan. ”Kuutioksi vain, mä en ala korjaan…”

Siitä me mentiin sit Verkun kanssa ostoksille. Auto-ostoksille. Löyty kiva uus auto, harmaa Honda HR-V, maastoauto. Se vain, että siinä ei ollut valmiina vetokoukkua, se piti asentaa firman piikkiin, joten se lähtisi heti tohtorille jatkeen asennukseen. Kyllähän sitä siksi aikaa tarvitaan tilapäinen auto? Eiks jeh?

Sekin löytyi kivalta myyjältä. Olis siellä ollut joku pieni koppero lainaksi siksi aikaa, mutta miksi sitä ei tuhlaisi tätinsä perintöjä. Okei, mä uskottelin maksavani ne mun säästötienesteistä. Eihän se myöskin harmaa Audi S5 3.0 litran mottorilla maksanut kuin yhdeksänkymmentäyhdeksäntuhatta euroa. Ihan pikkurahoja siis… Hondakin maksoi vain kaksikymmentäviisituhatta.

Ainakin myyjä oli tyytyväinen, kun sai höynäytettyä jälleen yhden asiakkaan.

Mä en oikein tiiä mitä mieltä Verkku oli mun ostohuumasta. Pyörittelikö se silmiä mun rahan käytölle selän takana? Nyt puhuttiin kuitenkin nyt yli sadankahdenkymmenentuhannen ostoksista. Autot ei ollut kuitenkaan mikään sijoituskohde! Ne söivät rahaa yhtä tiuhaan tahtiin kuin ne kavioeläimet kotona. Puhumattakaan siitä yhdestä yksilöstä, jonka pelkkä asuminen vei melkein tonnin asumalla Auburnissa.

Enkä mä usein käyttänyt rahojani tälläin. Mä olin säästeliäs. Säästötili oli hyvin plussalla näiden ostoksienkin jälkeen. Sitä paitsi se Audi oli mulle mun oma antama synttärilahja, vaikka mun synttäreihin oli vielä reipas kuukausi aikaa. Siinäkin oli jo riittävä syy ostaa yks kallis auto, eiksni?

Siinä mä sit körröttelin mun hupiautolla kotiin, ajoin sen autotalliin ja ihastelin hetken sen kaikenlaisia toimintoja. Myyjä oli puhunut niistä ainakin tunnin. Ei mun vanhakaan Audi mikään kehno lisätoimintojensa kanssa ollut, mutta hitsit tässä oli jo paljon!

Hitsit mitä materiaalionnellisuutta!

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 11.11.18 11:06

11.11.2018
throwback to the Father's day
Vuosi sitten isänpäivänä Inna Paakkanen ei edes harkinnut ajavansa Nokialle. Hän ei ollut väleissä perheensä kanssa. Luultavasti Inna ei olisi tänäkään vuonna mennyt viettämään isänpäivää perheensä luokse, ellei Taneli Paakkanen olisi henkilökohtaisesti soittanut kuopukselleen ja pyytänyt syömään.  Tänä vuonna Inna olisi luultavasti mennyt Vernerin luokse syömään isänpäivälounasta.

Juhlat lapsuudenkodissa eivät houkutelleet brunettea kovinkaan paljon. Kuuleman mukaan tiedossa oli melkeinpä koko suvun kokoinen päivällinen. Innan äiti, Paula, oli kutsunut omat vanhempansa, sisaruksensa, miehensä sisarukset ja kaikki lapset sekä lapsenlapset syömään. Mikäli siis kaikki saapuisivat paikalle, tiedossa oli aivan liian suuri sukujuhla.

Inna meinasi jo pyytää Verneriä mukaan, mutta lopulta tuli siihen tulokseen, ettei se kannattanut. Tai siis, Innaa hieman pelotti Verkun sairaalareissun takia. Entäpä jos niin suuri ihmismäärä olisi liikaa? Niinpä nainen oli vain kertonut menevänsä ja käyvänsä ennen lähtöä. Kyllä hän nyt yhdet sukulaiset selättäisi ilma poikaystävääkin.

Onneksi myös isänpäivänä sai helposti lomittajan. Olihan se vähän hullua palkata yhdeksi sunnuntaiksi lomittaja tekemään iltatallin, mutta ainakaan ei tarvinnut murehtia hevosista koko iltana. Paikalle saapunut lomittaja oli muutenkin jo Innalle entuudestaan tuttu.

Siinä vaiheessa, kun Inna sanoi Kaajapurojen eteisessä heipat kaikille, hän mietti miten olisi pitänyt vain pyytää pitkä työvuoro tälle päivälle. Sen sijaan hänellä oli meneillään harvinainen kolmen päivän vapaat. Ei siis mitään tekosyytä olla ajamatta Nokialle. Siispä hän käynnisti nappia painamalla uudenkarhean Audinsa ja lähti ajamaan.

***

Inna kaarsi autonsa tutun omakotitalon pihaan ja kaikki hänen kauhuskenaariot kävivät toteen. Pihassa oli enemmän autoja kuin sinne olisi pitänyt mahtua. Ikävä kyllä Paula Paakkanen oli ottanut pihan autopaikat huomioon taloa suunnitellessaan. Innan äiti tykkäsi pitää suuria sukujuhlia, joten oli vain loogista kuinka monta autoa etupihalle mahtui.

Parkkeerattuaan Audinsa uuden karhean mustan Toyotan viereen, Inna kokosi hetken itseään. Ei perhepäivälliselle menemisen pitäisi tuntua tältä. Sen pitäisi olla helppoa ja miellyttävää. Silti Innan vatsassa lenteli lauma sittisontiaisia.

Silmiään pyöräytettyään lähinnä itselleen, Inna nousi ylös autosta ja nappasi etupenkiltä pienen paketin. Ulkona satoi tihkusadetta, kun hän asteli kivitettyä polkua pitkin etuterassille. Hän ei vaivautunut pimputtamaan ovikelloa, vaan painoi kahvan alas ja astui sisälle.

”Hei”, hän huuteli sisälle taloon samalla, kun riisui matalalla tolppakorolla olevat nilkkurinsa eteiseen.
”Hei”, Taneli Paakkanen tervehti tytärtään iloisesti astellessaan eteiseen.
Inna halasi isäänsä ja ojensi tälle paketin.
”Hyvää isänpäivää”, hän toivotti.
”Ei sun mitään olis tarvinnu ostaa”, Taneli moitti tytärtään, joka kohautti hymyillen olkiaan ja avasi nahkatakkinsa vetoketjun. ”Ei Verneri tullut?”
”Ei, ne syö perheen kanssa”, Inna vastasi totuudenmukaisesti ja nosti takkinsa naulakkoon.

Inna korjasi beessin neulemekon helmaa ennen kuin seurasi isäänsä olohuoneeseen. Se oli täynnä väkeä, mutta positiivisesti Inna oli unohtanut, että paikalla olisi tietysti myös Emma perheineen. Huh, sukujuhla oli pelastettu. Ensin Inna meni kuitenkin tervehtimään isovanhempiaan. Äidin vanhemmat, Olli ja Nanna Lankila, olivat vielä elossa ja hyvissä voimin. He asuivat kyllä jo omakotitalonsa sijaan seniorikerrostalossa.

Mummin ja Vaarin halaaminen oli kiusallinen. Nanna Lankila ei ollut myöskään kovin ystävällisesti kohdellut tyttärentytärtään, kun hän oli saanut suuren siivun Elsan perinnöstä.

Kaikki serkut eivät olleet tulleet paikalle, mutta sen sijaan jokaikinen setä tai eno vaimoineen olivat. Innan onneksi myös Mauri, jota Inna halasi hymyillen.
”Eikö Sofia tullut?” Inna tiedusteli, vaikka ei kaivannut serkkunsa läsnäoloa.
”Ei, Sofialla on kuulemma niin kiire Hollannissa, ettei se kerkeä enää edes Suomeen”, Mauri naurahti.

”Tulkaa syömään, isät ensin”, Paula Paakkanen ilmestyi kuin tyhjistä keittiöstä.
Perussuomalaisten tyyliin, kukaan ei noussut seisomaan. Taneli paimensi appiukkonsa lopulta ensin ruokajonoon, jonka jälkeen Paakkasen ja Lankilan suku siirtyi yksitellen hakemaan itselleen lautasta.
Äiti on panostanut, Inna ajatteli, kun asteli keittiön saarekkeen luokse Emman perässä.

Hän nappasi yhden lautasen ja lastasi sen täyteen ruokaa. Äiti teki hyvää ruokaa, sitä Inna ei voinut kieltää ja toisinaan hänellä oli sitä jopa hieman ikävä. Onneksi Tiina Kaajapuro tarjosi vähintään yhtään hyvää kotiruokaa aina, kun Inna vain sattui menemään kylään.

Kaikki eivät mahtuneet syömään suuren ruokapöydän ääreen, joten nuorempi sukupolvi meni suosiolla istumaan olohuoneen sohvalle. Innalla oli oikeastaan ihan mukavaa, kun hän jutteli serkkujensa kanssa. Yhteisiä serkkukohtaamisia ei ole ollut kovinkaan usein sattuneista syistä. Nyt Inna jopa harkitsi, että voisi kutsua heidät kaikki viettämään iltaa luokseen.

Ruoan jälkeen Paula vaihtoi lämpimän ruoan tilalle kakkua ja kahvia. Inna jutteli sinä aikana myös setiensä kanssa, jotka kovasti kyselivät, miksei Verneri ollut tullut. Jokainen sai saman selityksen kuin isä oli saanut. Viimein Inna sai kahvikupin käsiinsä ja istahti pienen kakkuviipaleen kanssa sohvalle.

”Me haluaisimme paljastaa jotain”, Innan isosisko yhtäkkiä nousi seisomaan ja hymyili. ”Me saamme vauvan”, hän kertoi ja piti aviomiestään kädestä.
Ympärillä kuului yllättyneitä oo-äänähdyksiä, jonka jälkeen kaikki siirtyivät onnittelemaan. Innakin onnitteli siskoaan, viimein heillä oli tärpännyt.
”Meillekin tulee”, Emma kuiskasi Innalle, jolla kesti hetki tajuta.

Inna sai vain vaivoin kiljaisunsa peiteltyä, kun kapsahti serkkunsa kaulaan.
”Oikeasti? Voi hitsit!”
”Me pidetään se vielä salassa”, Emma kuiskasi vielä perään. ”Se on vasta neljännellä viikolla.”
”Tietysti”, Inna vastasi ja kapsahti sitten uudelleen serkkunsa kaulaan. ”Voi vitsit mä oon onnellinen teiän puolesta.”
”Haha”, Emma nauroi. ”Me toivottais Tuukan kanssa, että sä ja Verkku ryhtyisitte kummeiks.”

Inna irtaantui viimein halauksesta ja katsoi hetken, oliko serkku tosissaan. Emman ilmettä ei voinut tulkita väärin.
”Mä voin kysyä Verkulta suostuuko se, mutta mä tietysti ainakin tuun”, Inna hihkaisi.
Eivät nämä sukujuhlat lopulta niin pahat olleetkaan.

***

”Kai pidät synttärijuhlat?” Taneli kysyi.
”En usko”, Inna kertoi pahoittelevasti. ”On niin kova kiire.”
”Olisi mukava joskus tulla katsomaan sitä sun taloa.”
”Joo, tervetuloa.”
”Harmi, että joudut jo lähtemään.”
”Pitkä ajomatka vie aikansa.”
”Niin ja onhan sulla niitä kopukoita kotona.”

Inna naurahti ja halasi isäänsä. Äitikin oli ilmestynyt eteiseen hyvästelemään tytärtään, mutta ei osallistunut miehensä aloittamaan keskusteluun. Paulan ja Innan välit olivat yhä erittäin vaikeat, vaikka Taneli kovasti yritti niitä pehmentää.
”Tuot sitä Vesseliäkin taas kylään joku päivä”, Taneli vaati ja Inna nauroi.
”Katsotaan.”

Hetken Inna epäröi äidinsä halaamista, mutta nappasi tämän kuitenkin pikaiseen halaukseen. Paula vastasi halaukseen pienen epäröinnin jälkeen.
”Et syö tarpeeksi”, Paula narisi.
”Syön kuin hevonen”, Inna nauroi ja irtaantui. ”No, mutta nähdään.”

Oven naksahtaessa hänen perässään, Inna huokaisi. Tällaiset juhlat olivat henkisesti uuvuttavia, vaikka olivat kääntyneet miellyttäviksi. Nyt Inna kuitenkin kaipasi omaa sohvaansa, korkeavartisia villasukkiaan, jotka Tiina oli hänelle neulonut ja hyvää kirjaa. Plussaa olisi tietysti myös Verneri samalla sohvalla.

Noustuaan autoonsa ja peruutettua ajotielle, Inna kaivoi pienestä käsilaukusta puhelimensa.
”Hei, lähen nyt tuleen takaspäin”, hän kertoi, kun Verneri vastasi puhelimeen. ”Tuutko yökylään?”
Innaa hymyilyttä teinimäinen ilmaisu yökylästä. Häntä jopa alkoi naurattamaan, kun katseli lapsuudenmaisemien ohi vilisemistä.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 01.12.18 12:48

1.12.2018
#loppuhuipennus
kirjoitettu yhteistyössä Jusun kanssa
Nykyhetki.
Alexander Rosengårdin kasvoilla saattaa havaita hienoisia väsymyksen merkkejä, jotka saavat Innan siristelemään silmiään. Inna on päättänyt uskoa hevosensa Alexanderin käsiin, ja on kohtalaisen uskomatonta, että mokoma hurri kiittää luottamuksesta saapumalla paikalle krapulaisen näköisenä.

Vaan mistäpä Alexanderista oikeastaan tietää. Silmien tummista varjoista huolimatta miehessä on jotakin freesiyttä, eivätkä hänen kätensä tärise lainkaan. Kai ne edes vähän tutisivat, jos edellisiltana olisi todella otettu tärpättiä maksan täydeltä?

”Et sitten ratsasta miten sattuu”, Inna huomauttaa varmemmaksi vakuudeksi ja roikkuu vastaan, kun keveärakenteinen miesratsastaja kapuaa suuren kimon ruunan satulaan.
”Relax. Ratsastan aina hyvin. Se ei kyllä pelasta tilannetta, jos hevonen on paska.”
”Mun hevonen ei ole paska”, Inna inttää, ja häntä ärsyttää yhtäkkiä se, miten sopusuhtaiselta Alexander näyttää hänen oman hevosensa selässä.
”En mä suostuisi kokeilemaan sitä, jos olettaisin, että on”, Alexander toteaa raivostuttavan tyynesti, ja Inna miettii suunnilleen tuhannetta kertaa, että on ehkä parempi unohtaa koko tämä typerä päähänpisto.

Mutta kun se on pinttynyt niin syvälle mieleen.

1.10.2018, Rosengårdin kartano
Inna oli nähnyt aikaisemmin leirillä kuinka Rosengårdien poika, Alexander, oli pujahtanut hämärästi työntekijöiden asunnosta ulos. Pieni uteliaisuus kohosi Innan mieleen ja mikä olisikaan parempi tilanne tiedustella kuin kartanon kekkerit.
”Iltaa, Alexander”, Inna tervehti hymyillen miestä. ”Miten menee?”
”Mitäs tässä, mitäs tässä. Kelaa, että tää on tyyliin jännittävintä mitä mun elämässä on muutamaan kuukauteen tapahtunut."

Hitusen epäuskoisen naurahduksen annettuaan Inna jatkoi keskustelua. Tiedusteli jännittävistä tilanteista hevosrintamalla, kuten myös naisrintamalla. Keskustelussa oli leikkisää hyvänmielen flirttailua, joka ei erityisesti Innan suunnalta merkinnyt yhtään mitään. Toisin luuli Heidi Näyhö, joka kuuli Alexanderin sanat naisten henkilöllisyyksien salaamisesta. Voih, Inna olisi varmasti vaihtanut äänensävyään, jos olisi tiennyt mitä turhaa draamaa oli tiedossa.

Alexanderin koppavuus töiden suhteen taisi yllättää Innan, jonka takia hänen verenpaineensa hieman nousivat. Mikäli hänen pitäisi saada töitä haluamaltaan alalta, hän tekisi kaikkensa saadakseen jalkansa oven väliin. Ilmeisesti Alexander taas oletti kaiken tulevan hänen nenänsä eteen hopeatarjottimella.

Pienen hetken ajan Inna oli pyöritellyt päässään, että Alexander voisi olla Ransulle hyvä vaihtoehto kisaajaksi. Sopimuksen tarjoaminen olisi kuitenkin tässä tilanteessa kuin aikaisemmin mainittu hopeatarjotin.
“No, mutta Alexander, jos sua ei kiinnosta ilmainen työskentely, niin jätän edes tarjoamatta Ransua kisattavaks”, Inna sanoi miehelle. “Harmi sinänsä, mutta enköhän mä löydä sen selkään paljon paremmankin ratsastajan.”

Niine hyvineen ja vastausta odottamatta, Inna lähti pois keskustelusta.

Ai luuli Paakkanen Alexanderin kilpailevan toisien hevosia ilmaiseksi? Tuhahdettuaan, Alexander lähti liikkeelle ja matkalla kertoi siskolleen kuinka tämän jalomielinen ilmaispuuhastelu sai ihmiset luulemaan, että hänkin ratsastaisi muiden hevosia ilmaiseksi. Kaikkea sitä kanssa...

Inna pohtii Alexanderille soittamista
Ransu kiihdytti ennen estettä, hyppy oli kelvollinen. Este ei kuitenkaan ollut kahdeksaakymmentä senttiä korkeampi. Ei Inna mikään huippuesteratsastaja ollut. Joskus hän oli hypännyt metrineljääkymmentä Ransulla, mutta nykyisin Innan taidot olivat maksimissaan metrikympissä. Kenttä lätisi sateisen syksyn tuoman pohjan takia, eikä Inna edes uskaltanut hypätä korkeampaa. Ei naisen kenttä huonopohjainen ollut todellakaan, päinvastoin.

Uusi lähestyminen esteelle, Ransu sekoitti Innan avut ja otti ylimääräisen askeleen, puomi kolahti. Inna päästi tuskastuneen puuskahduksen ja hidasti Ransun raviin. Hän ei jaksanut laskeutua alas selästä nostamaan puomia. Sen sijaan Inna alkoi keventää ja löysäsi tuntumaa. Hanskalla peitetty käsi taputti täysin jo kimoutuneen ruunan kaulaa.

Innaa harmitti. Ransu oli vasta yhdeksänvuotias ja sillä oli energiaa suorittaa vaikeampiakin ratoja. Kuitenkaan sen omistajan rahkeet eivät juuri nyt riittäneet ruunan viemiseen huipputasolle. Pitäisi löytää ulkopuolinen ratsuttaja tai antaa ruuna ylläpitoon tai jotain.. Vanha ajatus putkahti hänen mieleensä kuin vaanien. Alexander Rosengård oli pätevä esteratsastaja. Se oli kilpaillut ulkomailla.

Vaikkakin herra Rosengård oli täysin täynnä itseään ja aiheuttanut erimielisyyksiä Innan parisuhteeseen. Siitä kaikesta huolimatta Inna ei vaan saanut mielestään, että mitäpä jos kuitenkin. Ehkä Inna voisi ainakin soittaa miehelle ja ehdottaa asiaa. Alexander voisi koeratsastaa Ransun, kokeilla jopa jossain pienemmissä kisoissa. He voisivat vasta sitten tehdä päätöksen.

”Ääh, helvetti”, Inna murahti omille ajatuksilleen ja siirsi Ransun loppukäynteihin.

Alexanderin puhelin soi ensimmäisen kerran
Alexander Rosengårdin yleismieliala oli jo viikkoja ollut turhautunut. Oli järjettömän tympeää olla vailla kunnon ratsuja ja vailla tallia, jonka nimissä startata. Omien vanhempien pihanperällä ratsastelu ei tuntunut miltään, kun oli jo päässyt kansainvälisen kilpaurheilun makuun. Alexander ei ollut vaatimaton ihminen, eikä hän tyytynyt osaansa kotimaassa nuoria hevosia kipparoivana harrastelijana. Alexander oli varma, että hänen paikkansa oli isommissa ympyröissä.

Kun Karla Falkencreutz soitti Alexanderille ja tarjosi työtä Markarydissä sijaitsevalta talliltaan, kilparatsastaja ei harkinnut kahdesti. Hän teki päätöksen yhdellä kertaa: matka johtaisi megarikkaan Falkencreutzin palvelukseen. Naisella oli maine hankalana työnantajana, mutta oliko Alexanderilla varaa rutista siitä? Olihan hän itsekin saavuttanut kyseenalaisen maineen työntekijänä, ja se oli jo vaikeuttanut hänen työllistymistään. Falkencreutzilla oli huippuhevosia, parasta mitä rahalla sai, ja sen seikan turvin Alexander tiesi kestävänsä oikuttelevan työnantajan. Ruotsi kutsui häntä.

Vernerin reaktio
Siitä tiesi varmasti, että Paakkasen keittiössä tehtiin ruokaan, kun kaksi karvaista koiraa istuivat hellan vieressä. Myös se tiedettiin, ettei Inna Paakkanen ollut hääppöinen kokki. Siksi kokkaamisen hoiti usein hänen poikaystävänsä, Verneri Kaajapuro. Entinen sotilas paistoi parasta aikaa kaksien ruskeiden silmien painostamana kanasuikaleita.

Samaan aikaan Inna nojaili rennosti saareketta vasten. Hänen piti pilkkoa kanasalaattia varten kurkkua ja tomaatteja, mutta oli ajatuksiensa myötä jäänyt katselemaan Vernerin selkää. Tummansinisen pitkähihaisen alla liikkui paistolastan liikkeiden mukaisesti lihakset.

Inna päästi huokaisun ja sipaisi nutturasta karanneen suortuvan korvan taakse. Hän oli pari tuntia sitten tullut aamuvuorosta ja vain vaihtanut rennommat vaatteet ylleen. Väsymyksen takia Inna oli ollut vain iloinen, Verkku oli saapunut kokkaamaan hänelle. Ilman miestä Inna eläisi varmasti pelkällä kaupan einesruoalla.

”Mä oon vähän miettinyt tota Ransua”, Inna aloitti.
”Ai? Mitäs siitä?” Verneri tiedusteli kääntämättä katsettaan kanoista.
Inna puri huultaan. ”Aattelin, että etsisin sille ulkopuolisen kisaajan”, Inna kertoi ja jatkoikin samaan hengenvetoon ennen kuin kerkeisi livistämään: ”Itse asiassa mä oon ajatellut Alexander Rosengårdia.”
Nimi tuli ilmoille hyvin varovaisella äänensävyllä.

Verneri lopetti kanojen kääntelemisen ja päästi huuliltaan tuhahduksen.
”Mitä toi nyt tarkotti?” Inna kysyi närkästyneenä.
”Ei mitään.”
”Sä tuhahdit.”

Launon kurkusta pääsi epätoivoinen itkunomainen äänähdys kananpalan toivossa. Koirasta välittämättä mies kääntyi ympäri katsomaan tyttöystäväänsä, joka ei ollut saanut edes puolikasta kurkkua pilkottua.
”En mä voi sulle sanella ketä sä palkkaat hevostas ratsastaan.”
”Mutta…?”

Mutta Verneri ei tajunnut miksi hitossa siihen nulikkaan piti olla yhteydessä. Varmasti Suomesta löytyisi joku muukin osaava ratsastaja kuin joku hiton Rosengård. Olisiko sillä kakaralla edes puhtaat jauhot pussissa?
”Se on sun asias”, Verneri vastasi närkästyneellä äänensävyllä.
”Kiva”, Inna murahti ja tarttui keittiöveitseen.

Alexanderin puhelin soi toisen kerran
“Rosengård.”
”Inna Paakkanen tässä moi.”
“Joo.”

Mikä siinä oli, ettei Alexander Rosengård kerta kaikkiaan vaivautunut olemaan Innalle miellyttävä keskustelukumppani? Tuhannetta kertaa Inna pohti, tulisiko mahdollisesta yhteistyöstä tyypin kanssa yhtikäs mitään. Alentuisiko mokoma kopea aatelisvesa edes harkitsemaan koko diiliä? Päättäväisenä Inna ryhtyi puhumaan. Hänhän ei antaisi Alexander “Ylimieli” Rosengårdille muuta mahdollisuutta kuin ymmärtää, että tämä oli hyvä sopimus.

“Toki voisin ottaa hevosesi. Olen kuitenkin lähdössä Ruotsiin töihin”, Alexander ilmoitti Innan monologin päätteeksi.

Hetkeksi se lannisti Innan. Sinne meni se ratsastaja! Verneri olisi tyytyväinen.

“Minulla on kuitenkin oikeus ottaa mukaan kaksi hevosta. Tranquille voisi olla toinen niistä, kun Naskia mun ei kannata vielä kuljettaa minnekään”, Alexander kertoi.

Ransuko Ruotsiin? Ulkomaille saakka. Olisihan siinä puolensa: naapurimaan kilpailukulttuuri oli valovuosia kotoista Suomea edellä. Kysymys kuului, saattoiko Inna luottaa Alexander Rosengårdiin niin paljon, että pakkaisi arvokkaan hevosensa tälle valmiiksi ja antaisi miehen viedä sen mukanaan meren tuolle puolen.

“Ota tai jätä.”
“Kokeillaan Kalla CUP:n viimeisessä osakilpailussa, miten teillä oikein sujuu”, Inna kuuli itsensä vastaavan. “Jos sä ratsastat päin helvettiä, mä en tasan anna hevostani sun mukaan naapuripitäjää kauemmas.”

Nykyhetki
Alexanderin ratsastus on rutiininomaista. Kokenut Ransu ei hätkähdä mitään, ei verryttelyssä eikä perusradalla. Kuuluttajankopissa kököttävä Inna mutristelee mietteliäänä huuliaan. Ehkäpä Ransu sitten toden totta lähtee Rosengårdin mukana vieraille maille. Uusinta vahvistaa asian. Yhdestä puomista huolimatta ratsukon tekeminen näyttää vaivattomalta, eikä Inna muista, milloin Ransu on viimeksi ollut niin tyyni ja tasainen hypätessään. Sitä paitsi Alexander ratsastaa toisella hevosellaan sijoille, joten kai mies jotakin osaa. Tai tietäähän sen. Ei tyyppi muuten olisi koskaan kilpaillut sillä tasolla kuin on.

Ammattitaidon arvostaminen ei kuitenkaan tee persoonasta pitämisestä yhtään helpompaa. Kun Inna kilpailuiden päätteeksi jälleen kohtaa Alexanderin, hän muistaa, miten mulkero se kaveri onkaan.

“Ilman sitä puomia olisitte ollu toisia”, Inna toteaa Alexanderille kädet ristittyinä.
“Monesko itse olisit sen kanssa ollut?” Alexander tiedustelee äänensävy silkkisenä ja harmaat silmät ylimielisempinä kuin ehkä kertaakaan aiemmin. “Kyllä tästä ammattilainen voi estehevosen tehdä.”
Inna pyöräyttää silmiään. “Ei se ollu negatiivinen kommentti. Vain toteamus”, hän tuhahtaa ja silmäilee heiniä rauhallisesti syövää ruunaansa. “Jos mä ite osaisin viedä sen eteenpäin, niin en mä olis sulle soittanu.”

Alexanderin hiuksenhienossa hymyssä on vaaran tuntua. Kylmät silmät ovat huvittuneet, Inna on siitä aivan varma.

“Niin. Toki olen otettu, että soitit ennemmin minulle kuin omalle mulkoilevalle miehentöllykällesi. Olen kuullut huhua, että sekin kilpailee esteillä.”

Alexander Rosengård on hetken hiljaa.

“Vaikka toki… kenttäratsastaja.” Äänensävy antaa täysin ilmi Alexanderin mielipiteen sellaisista joka lajin höylistä.
“Voi jumalauta”, Inna parahtaa. “Enemmin mä otan Verkun ylimääräisen ajan itelleni ja pidän sut lammen toisella puolella kiireisenä!”
“Kaikenlaisia kiireitä mulla onkin”, Alexander hymähtää ja antaa katseensa häilähtää pikkusiskonsa kämppiksen suuntaan. Olihan siinäkin yksi uusi tuttavuus. Alexanderia ei kaduta Aliisaan haksahtaminen, ei, vaikka aamu osoittautuikin kiusallisemmaksi kuin yhden yön hupakoiden kanssa yleensä.

Loppujen lopuksi Alexander Rosengårdilla on ollut mitä mainioin viikonloppu.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 02.02.19 19:08

31.1.2019
Markaryd, Ruotsi 🇸🇪
Okei. Innalle tuli heti selväksi, miksei Ransun vanhat (uudet) varusteet enää sopineet Alexander Rosengårdin mukaan. Huh, hän oli saanut pulittaa jo piiiiitkän pennin Ransun siirtämisestä Ruotsiin ja nyt hän vain saattoi toimia kaiken olevan sen arvoista. Ihan vain jo senkin takia, että naisen päätökset hiersivät hänen parisuhdettaan.

Jopa niin paljon, ettei Inna viitsinyt puhua Ransun kehittymisestä tai Alexanderin ratsastuksista Vernerille. Viime vuoden joulukuussa, kun hän oli pakannut Ransun tavarat Rosengårdin mukaan, Inna oli ollut hyvin lähellä ilmoittaa ruunan jäävän kotiin. Ehkä naisen olisi vain parisuhteensa takia pitänyt etsiä kimolle ruunalle kisaaja Suomesta.

Vaikuttunut henkäisy pääsi Innan huulilta, kun Alexander ohjasi hänet sisälle. Käytävä oli leveä, karsinat hienot ja kaikki muutenkin oli niin täydellisen skandinaaviset. Tämän luokan talleja ei nähnyt yhtään Suomessa. Edes Auburn Estate ei yltänyt hienoudessaan tälle tasolle ja Banskun kotitalli oli sentään huippuhieno!

”Hmph, kuunteletko sä?” Alexander kysyi puoliksi virnuillen.
”En”, Inna vastasi totuudenmukaisesti.

Lento Helsinki/Vantaan lentokentältä oli lähtenyt eilen vähän ennen kahdeksaa, ja saapunut Malmön lentokentälle kolmen tunnin ja yhden vaihdon jälkeen. Inna yöpyi ensimmäisen yönsä Malmössä, josta ajoi tänään vuokra-autolla Markarydiin Karla Falkencreutzin tilalle. Mikäli Innan suunnitelmat olisivat menneet hänen toiveidensa mukaan, Verneri olisi tullut hänen mukaansa. Mies kuitenkin päätti jäädä mököttämään kotiin vedoten velvollisuuksiin hoitaa tallia.

Inna ei ollut tyhmä, eikä siksi ollut ensimmäisen pyynnön jälkeen kysynyt uudelleen. Brunette oli kuitenkin päättänyt viettää mahdollisimman vähän aikaa reissunsa aikana Alexander Rosengårdin seurassa. Noh, niin Alexander oli tehnyt naiselle selväksi, ettei kerkeisi leikkimään hänen lapsenvahtiaan ollessaan niiiiiin kiireinen töidensä kanssa. Inna pyöritti miehen sanoille silmiään.

Edes Rosengårdien ainut poika ei voinut pilata Innan tämänpäiväistä tunnelmaa. Hienon tallin lisäksi hän oli saanut tallilta tekstiviestin – jota tuskin oli vaivautunut itse Amanda Sokka lähettämään – jossa oli kuva suuri merkkisestä orivarsasta. Ensin Inna oli ollut hämmentynyt. Sitten hän hokasi mistä oli kyse ja innokas äänähdys oli karannut huulilta.

Effi oli viimein varsonut pienen ruunikon orin. Inna oli toivonut kyllä tammaa, mutta juuri nyt hän ei ehtinyt olla pettynyt. Tuskin edes kohtaan olisi.

”Tässä”, Alexander keskeytti Innan ajatukset uudelleen.
Inna hymyili, kun suurikokoinen kimo hörähti hänelle.
”Hei, poika.”
Naisen sormet rapsuttivat ruunaa korvan takaa. Vitsit hänellä oli ollut ikävä sitä. Ehkäpä ruuna vain pitäisi ottaa mukaan takaisin kotiin. Oli kamalan haikeaa, kun oma hevonen ei ollut tavattavissa usein. Videot tai kuvat eivät paljoa lohduttaneet.

”Mulla on muitakin ratsutettavia, niin pistä ite se kuntoon”, Alexander ilmoitti.
”Okei”, Inna pyöräytti silmiään ja seurasi miestä varustehuoneeseen.
Siellä ei ollut yhtään varustetta huonosti. Pintelit olivat siististi nipuissa ja kaikkien satuloiden päällä oli satulasuoja. Kaikki oli niin tiptop. Axu näytti Innalle Ransun varusteet ja katosi sen jälkeen paikalta. Innaa ärsytti miehen käytös, mutta ei häntä haitannut saada laittaa Ransua itsekseen kuntoon. Höntsän ruunan kanssa oli mukava touhuta pitkästä aikaa.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 03.02.19 18:41

2.1.2019
Markaryd, Ruotsi 🇸🇪
Ainut asia mihin Inna keskittyi oli Ransu. Johtuen täysin siitä, että hän ei ymmärtänyt jonkun ruotsalaisen hifistelyvalmentajan sanoista mitään muuta kuin jätte bra. Olivat he jotain kuulumisia vaihtaneet englanniksi, mutta valmennuksen kulku käytiin tyystin ”toisella äidinkielellä”. Alexander sen sijaan ymmärsi valmentajansa sanat täysin ja kävikin keskustelua tiuhaan tahtiin ties mistä.

Inna kuvasi tarkkaan Ransun jokaisen hypyn Nikonin järjestelmäkamerallaan, jotta voisi näyttää niitä Alexanderille. Ransu vaikutti erilaiselta ja Inna oli huomannut sen jo torstaina Alexanderin ensimmäisen ratsastuksen myötä. Vielä hyvässä kisaiässä oleva ruuna näytti nauttivan täysin siemauksin Ruotsissa olossa. Nytkin se loikkasi suuren okserin ylitse ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Inna ei olisi koskaan kyennyt tuohon.

Oliko se sitten haikeaa vai miksi Innaa jopa hieman kismitti. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän tunsi olevansa kateellinen ratsastajalle, joka sai hänen oman hevosensa toimimaan paremmin. Ehkä se haikeus johtui myös siitä, että Inna tiesi tehneensä Ransun kohdalla oikean päätöksen.

Puomi kolahti sarjan B-osalla alas ja hifistelyvalmentaja aloitti heti tiukan kertonsa Alexanderille siitä mikä meni pieleen. Inna oli nähnyt sen omin silmin ja osasi sen verran tulkita, että sarjan väli oli jäänyt liian pieneksi. Sanamääristä saattoi kuitenkin päätellä, että hifistelyvalmentaja löysi hypystä paljon enemmän virheitä.

”Se meni hyvin”, Inna tokaisi Alexanderille, kun mies pysäytti Ransun ja laskeutui selästä.
”Ei mennyt.”
”Ai? Mikä siinä mätti?”
”Ai, mikäkö? Sun hevoses kunto loppu kesken. Sä et oo pitäny sitä hyvässä lihaksessa.”

Auts. Innaa hieman suututti Alexanderin syytökset, mutta piti mölyt mahassa. Ransu oli ihan hyvin jaksanut kotona heidän treeninsä ja valmennuksensa. Mitään kunnon loppumisia kesken ei ollut tapahtunut.
Ehkä en vain osannu treenata sitä oikein, oli kuitenkin Innan lopullinen lopputulos, ennen kuin hän kerkesi möläyttämään mitään vastaväitteitä Rosengårdille.

”Milloin teillä on kisat?” Inna kysyi.
”Maaliskuun lopussa, kotikisat.”
”Mihin luokkaan aattelit teidän pystyvän?”
”Jos sen kunto paranee, niin 130-145”, Alexander kohautti olkiaan.

Inna nyökkäsi ja rapsutti Ransua harjan tyvestä. Ruuna pärskähti ja laski päänsä väsähtäneenä alas. Alexander latoi Innalle hoito-ohjeita samalla, kun nosti jalustimet ylös ja heitti satulan päälle villaviltin. Näiden parin kuluneen päivän aikana Innalla oli ollut tapana varustaa Ransu ratsastusta varten ja hoitaa se sen jälkeen pois. Nainen oli ottanut siitä kaiken ilon irti ja käynyt usein vielä taluttamassa ruunaa pitkin Stall Falkencreutzin tiloja.

Näin suurilla kisatalleilla hevosten ulkoilu jäi kamalan lyhyeksi, joten kokopäivätarhaukseen tottunutta Ransua oli ihan hyvä käydä kävelyttämässä useamminkin. Sitä paitsi Inna lentäisi jo sunnuntaina Tukholmaan.

Alkuperäinen suunnitelma oli ollut parin päivän kaupunkiloma Vernerin kanssa, mutta nyt hän viettäisi ne päivät yksin. Etsisi jostain käsiinsä hevostarvikeliikkeen ja shoppailisi hevosille uusia varusteita. Kaarankin ensimmäinen Kalla Cup läheni, jonka takia tammalle tarvittaisiin kisahuopa. Tiistaina hän sitten lentäisikin Tukholmasta Helsinkiin ja palaisi kotiin.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 25.02.19 21:54

25.02.2019
throwback to the side of the road
Mä ajoin ihan rauhassa kohti kotia Kallan suunnalta. Tie oli ihan hyvä talvinen ja pihalla oli hyytävän kylmä, melkein -20 astetta. Aurinko sentään paistoi täysin pilvettömältä taivaalta. Onneksi Hondassani oli loistava ilmastointi ja sain kaiken toppavaatetuksen lisäksi pistää sen paahtamaan tukahduttavaa lämpöä päälleni. Koska mä asuin nykyisin melkein metsässä ja viereisen naapurin välissä oli jopa pieni pelto, tie oli hieman pienempi. Mä ajoin autolla tietysti niin reunassa kuin vaan uskalsin.

Ja sitten kuului pamahdus.

Voitte kuvitella kuinka mun sydän pomppasi kurkkuun säikähdyksestä. Hetken epäröinnin jälkeen mä painoin jarrua ja pysäytin autoni täysin siihen kohtaan. Kaappasin nahkahansikkaat pelkääjän penkiltä ja nousin ulos autosta. Kuskin puolella oli kaikki hyvin ja niin luulin myös olevan toisella puolella. Sitten mä katoin tarkemmin takarengasta. Se oli aivan rikki.

”Voi vittujen talvi”, kirosin ja toivoin, ettei myös vanne ollut paskana.
Vilkuilin ympärilleni toivoen, että näkisin jonkun. Edes vaikka lenkkeilijän. Ketään ei tietenkään ollut lähimäillä. Tuhahdin ja kävin painamassa hätävalot päälle. Avasin peräluukun ja etsin sieltä vararengasta sekä jotain pientä tunkkia, jolla saisin renkaan mahdollisesti vaihdettua. Rengas löytyi useiden eri kikkojen kautta, mutta missä hitossa se tunkki oli?

Mun teki mieli potkaista koko perkuleen autoa. En suostuisi ainakaan myöntämään, jos se olisi oma syy, ettei autossa ollut tunkkia. Mä en oikeastaan ollut edes tutkinut ennen. Luottanut vain, että uusi auto sisältäisi kaiken tarvittavan. Saakutti. Mulla olisi kyllä ilmainen hinauspalvelu, jonka automyyjä oli mulle tarjonnut. Voitte vain arvailla, oliko mulla ees sitä numeroa tallella, mihin mua oli ohjattu soittamaan? No, ei.

”Jos olisit tunkki, missä olisit”, mutisin itsekseni samalla, kun tongin peräkontissa olevaa suurta lokeroa.
Kerronpa teille myös yhden faktan siitä peräluukusta. Se oli aina täynnä tavaraa. Ratsastustarvikkeita ja kaikkea muuta hevosille hyödyllistä hätävaralla. Mutta oliko siellä ihmisille mitään hätävaralla? No ei tietenkään! Nyt ne kaikki tavarat lojuivat tiellä.

Joku auto ajoi ohi ja tööttäsi kauheasti, kun ei meinannut mahtua. Näytin sille keskaria. Sitä vitun tunkkia ei löytynyt mistään. Mä puuskahdin turhautuneena ja istahdin alas. Hitto täällä oli kylmä. Pitäisi raahata tavarat takaisin autoon ja mennä lämmittelemään, jonka jälkeen voisin odottaa ihmettä. Tai soittaa Verkulle. Ai, niin mulla tosiaan oli poikaystävä. Se varmasti osasi vaihtaa yhden renkaan ja niillä varmasti olisi tunkki kotona.

Kaivoin ruusukullan värisen iPhonen taskustani ja painoin kotinäppäintä. Pimee. Se oli täysin pimee. Voi nyt vittu. Tyhmät omenat ja niiden pakkasen kesto! Puuskahdin turhautuneena ja työnsin hyödyttömän puhelimen takaisin toppatakkini taskuun. Heitin luukun kiinni ja istahdin kuskinpaikalle. Tuskin kukaan mun tavaroita alkaisi ryöstämään.

Autossa oli onneksi lämmin. Tuuppasin puhelimeni lataukseen ja annoin sen hetken aikaa hengähtää. Juuri, kun olin yrittämässä käynnistää sitä uudelleen, joku koputti ikkunaan. Pomppasin puoli metriä ilmaan ja taisin jopa kiljahtaa. Ikkunan takana seisoi joku nuori mies, ehkä kolmikymppinen, sillä oli parransänki ja kaikkea. Avasin varovasti ikkunan.
”Moi”, mies tervehti.
”Moi?”
”Onks sulla ongelmia?”
”Aah, tuota.. multa puhkes rengas, enkä löydä tunkkia.”

Mies kohotti kulmiaan odottavasti. Mitä se halusi?

”Tarviitko apua? Mulla on tunkki autossa.”
”Aa, no, mulla on kyllä…” Niin mitä? Apua tulossa? Kelle muka oon soittanut? ”Tai siis joo.”
Suljin ikkunan ja nousin ylös autosta.

Mies oli pysäyttänyt sinisen pakettiauton mun autoni perään. Se ei ollut kovin uusi, vaan helmoissa oli ruostetta.
”Joo-o… ei tässä mee kuin hetki”, mies totesi tutkailtuaan vahinkoja ja nyökkäsin.
Katselin kuinka se meni pakettiautolleen ja palasi pian kantaen oikein hallitunkkia. Jotain se kirosi liian sivussa olevasta autostani, mutta kaivoin urhoollisesti lumeen tunkille paikan. Sitten se nosti mun auton ylös ja etsi katseellaan jotain.
”Onko sulla ees ristikkoavainta?”
”Öö, mitä?” kysyin, koska olin ajatuksissani.

Tietävä virne nousi sen kasvoille. Naiset. Ne eivät tienneet miten autosta vaihdettiin renkaita, joten ne eivät tienneet mikä oli ristikkoavain. Ihan vain tiedoksi komea mysteerimies, mä tiesin hyvin mikä on ristikkoavain ja vanhan Audini renkaan olisin vaihtanut jo.
”Ristikkoavain, sellanen plussan mallinen”, se myös demonstroi käsillään.
”Kyllä mä nyt tiedän mikä ristikkoavain on”, murahdin sille ja otin sellaisen maasta. ”Se oli ainut väline mun autossa.”

Mun pelastajalta ei mennyt kauaa, kun se vaihtoi renkaan. Auto oli pian tunkkia vasten ylhäällä. Renkaan pultit oli tietysti ammuttu kiinni, joten mies sai vääntää ne kunnolla auki. Mä tuskin olisin ees saanu niitä avattua. Ne ei vain tajunnut missään huoltoasemilla, että kaikki ihmiset ei saisi koneella ammuttuja pultteja auki. Siihen se munkin renkaanvaihto olisi näköjään tyssännyt. Sisulla siitäkin oltaisiin kyllä selvitty.

”Noin”, se tokaisi viimein, kun sai renkaan vaihdettua ja mun auto oli turvallisesti alhaalla. ”Toi vararengas ei oo ihan täys, mutta kai sä sillä kotiin pääset. Riippuen tietty kuinka kauas oot vielä menossa?”
”Kymmenen kilsaa suurin piirtein. Meen varovasti.”
”Hyvä.”

Mies vei tunkin takaisin autoonsa ja mä viskoin tavarat takaisin peräkonttiin. Me kohdattiin vielä kerran.
”Haluutko jotain vaivanpalkkaa?” kysyin ja tunnustelin takkini taskuja lompakon toivossa.
Mies nauroi. ”En todellakaan.”
”Ootko varma?”
Mulkaisu.
”Okei, okei, mutta kiitos kuitenkin”, sanoin ja ojensin kättäni. ”Inna.”
”Topi Muukka, eikä mitään”, Topi sanoi, kun tarttui mua kädestä. ”Se oli tosi nopee juttu.”

Mun aivot raksutti hetken aikaa.
”Muukka? Sä omistat sen ravitallin tästä läheltä.”
”Mun isä omistaa. Mä vaan valmennan ja ajan sen ravureita.”
”Aaa, tietty! Mun hevoset oli viime kesänä teidän laitumella.”
”Aivan, sä oot Paakkanen”, se hoksas. ”Me omistetaan se sun tontin viereinen pelto.”
”Oikeesti?” hihkaisin iloisesti ja naurahdin. ”Ilmota, jos isäs haluaa myydä sen! Kattelin viime kesänä, että siitä sais hyvän laitumen hevosille.”

Topi lupasi välittää sanan eteenpäin ja mä annoin sille numeron, johon sen isä vois soittaa. Sen jälkeen mä sanoinkin jo heipat ja nousin autoon. Mulla oli kauhee kusihätä. Otin puhelimeni kouraani ja huomasin Vernerin soittaneen pari kertaa. Ää, hitto. Soitin sille takaisin samalla, kun lähdin liikkeelle tien sivusta.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 01.03.19 11:50

1.3.2019
Sokka Luxuries lanseeraustilaisuus
#sokkaluxlaunch avec @Verneri K.
I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Luxuries1

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 16.03.19 13:04

16.3.2019
Tytöt lähtee vähän pämppää
kirjoitettu yhdessä @Isabella S. @Julia L.
#hepanholma
Isabella laukkuutti kyömyturpaistaan tyytyväisen ranskalaisen valmentajan ympärillä. Sen puheessa oli hauskan pehmeä artikulaatio. Sellainen, että se sai Juliankin yhtä kiinnostuneeksi klinikasta kuin parhaan ystävänsä… jonka katse seurasi ratsukon sijasta kehuja tiuhaan tahtiin ranskaksi livauttelevaa Jerardia. Jos Julia ei olisi selittänyt jo kertaalleen kesken jäänyttä elämäkertaansa tammikuusta maaliskuun alkuun, olisi hän varmaan keskittynyt pyyhkimään kuolavanaa Paakkasen suunpielestä.

“... niiin, ja sitten mä kävin allekirjottaa eropaperit koulusta koska se tuntu helpoimmalta niin”, yritti blondi jatkaa jo valmennuksen alussa alkanutta jutuntynkää, minkä Inna aloitti alunperin omatoimisesti. Nyt se ei kuitenkaan vaikuttanut kuunnelleen sanaakaan. Omaan korvaan Juliasta kuulosti siltä, että se tuhahti kovempaa kuin räkäisesti pärskähtelevä klinikan tähtiratsu Kami.
“Joo, ja sit ajoin kolarin ja hyppäsin benjihypyn”, nainen lisäsi herättääkseen ystävänsä kiinnostuksen värittämällä mukaan muutaman traagisen juonenkäänteen. Sanat tavoittivat maneesin takarivistä myös muita silmäpareja, joihin huokailu ja höpöhöpö-puheet ilmeisesti vaikuttivat keskittymistä herpaannuttavasti.

“Hmm.. mitä?” Inna kysyi puolivillaisesti, kun siirsi katseensa mielenkiintoisesta rans- klinikasta ystäväänsä. “Sori, mitä sanoit?”

Kahden sekunnin mittainen silmienpyöräytys riitti palauttamaan punaisella käyneen mittarin normaalilukemiin.
“Ei sillä niin väliä. Näitkö sä sen mun stoorin siitä Rassesta?” vaihtoi hän  aihetta lennokkaammin kuin Isabella Kamin laukkaa. Jerard ei siinä tosin nähnyt mitään vikaa, jatkoi vain perijättären ylistämistä sanoin bien ja beau.
“Instassa?” Inna varmisti ja nauroi sitten. “Haha, näin, se oli hulvaton.”

“Snäpissä”, huomasi hiuksiaan sukiva Julia korjaavan kuin mikäkin nykyteini. Video itsessään oli yksi mestariteos. Sen merkitys kyllä katosi, kun pieninkin virheliike vieressä nauravassa Innassa kiehutti jo valmiiksi reunojen yli pulppuavaa soppaa Julian päässä.
“Ihan sama”, Inna mutisi ystävän korjaukselle ja risti jalkansa.

Bruneten katse ja huomio tiivistyi jälleen areenalla työskentelevään Isabellaan, joka ratsasti niin eleettömästi nuorta hevostaan. Ratsukko oli tyylikäs, eikä hikipisaroilta oltu vältytty (jotka olivat vuodattaneet apukädet Inna ja Julia), kun musta tamma oli saanut edustuskunnon. Isabella oli pitänyt tietysti huolen myös Sokka Luxuriesin ja Auburnin markkinoinnista molempien varusteissa.

Valmennus alkoi päättyä ja Isabella siirsi Kamin käyntiin. Nainen ohjasi puuskuttavan harmaan tammansa hulppean maneesin reunan vierelle, kohtaan jossa uljaat kannustusjoukot istuivat. Julia ojensi reunan ylitse kirjaillun ratsastusloimen, ja Isabellan oli ihan pakko kurottautua kuiskaamaan naisille.
“Siis näittekö te ton valmentajan??”
Julia pyöritteli silmiään ja ehkä tuhahtikin, mutta Innan tietäväisin nyökkäyksin varusteltu ilme kieli varsin syvästä yhteisymmärryksestä.
“Se oli sekä hyvä että hyvännäköinen. Ihme että pystyin keskittymään”, Isabella naurahti. “Jäähdyttelen vielä, nähdään tallissa?”
“Voidaan me odottaakin!” Inna hihkaisi ja naisen katseen suunta paljasti syyn innokkaalle odottelulle.

Julian huokauksensekainen tuhahdus (edellistä dramaattisempi ja kovaäänisempi) sai Isabellan virnistelemään typerästi. Kartanolta poistuminen oli ollut täydellinen idea, ja ystävien kutsuminen sitäkin parempi.

***

“Okei, no niin. Kertokaapa nyt sitten mitä teille oikeasti kuuluu?” Isabella kailotti. “Ja - auttakaa minua asukriisissä?? En edes muista milloin olisin kokenut sellaisen viimeksi. Ehkä alaikäisenä? TÄMÄ ON KAMALAA.”

Perijätär oli saattanut ehtiä nauttia jo muutaman aloittelevan lasillisen ihanan raikasta valkoviiniä. Ystävättärien jakama hotellihuone, varsin tilava sviitti, alkoi näyttää siltä, miltä Isabella kuvitteli kirpputorien myyntipöytien aina näyttävän. Mekkoja, paitoja, housuja ja korkokenkiä lojui kaikkialla.

“Oih, tää on ihana”, Inna hihkaisi pikkutyttömäisesti ja osoitti violettia peplumtoppia (jonka Isabella kiusaantuneena tunnisti siskonsa vaatteeksi). Heistä blondein silmäili vuoronperään eri vaatekappaleita ja yritti muodostaa niistä päässään asukokonaisuuksia, sillä välin kun itse kriiseilijä naputteli jalkaansa sviitin puiseen lattiaan pohdiskelevasti.

Innan mieltymys violettiin sai Julian epäilemään, oliko Isabellasta pukeutumaan siihen turvallisten maanläheisten värien sijaan. Toisaalta, jos he saisivat valita hänelle tämän illan asun, näyttäisi perijätär taatusti enemmän joltain muulta kuin klassisen tyrmäävältä itseltään.. Julia ainakin mielellään suostuttelisi valmentajansa pukeutumaan tiukimpaan valkoiseen mekkoon, mikä oli tietysti aina melko riskaabeli valinta illanviettoon. Ei koskaan voinut olla varma mitä tapahtuisi!

Kolmikon nuorin kallisteli päätään myös valkoisille housuille, ja voisi vaikka vannoa, että oli nähnyt jo kertaalleen pakaroita kiristävät farkut Isabellan yllä. Oliko sillä muka tapana kierrättää toimivat asuvalinnat? Mutta eikö se valkea farkkuvillitys ollut jo aikansa elänyttä?
Sitten hän muistikin perijättären mieltymyksen poolopaitoihin. Muutama hillityn värinen paita lepäsi jenkkisängyn pehmeillä lakanoilla, joista musta näyttäisi ehdottomasti parhaalta. Sen muita lyhyempi paidanhelma vilauttaisi Isabellalle ominaisesti – vähän mutta tarpeeksi herättämään huomiota.

Ah, eihän se turhaan mielessä kummitellut. Siitähän kohta vierähti vuoden päivät, kun noh, tilanne oli käynyt kuumana kallalaisessa yökerhossa. Ennen sen mieleenpalautuminen oli saanut punan kohoamaan poskipäille, mutta intensiivisen viime viikon jälkeen koko sen illan vuoristorataa kulkenutta tapahtumasarjaa varjosti yksi mieltä vaivaava suru-uutinen.

Ennen kuin Luoti vaipui masentaviin, tai varsinkaan luvattomiin ajatuksiin valmentajastaan, löi hän ehdotuksensa tiskiin. Juliaa ei pelottanut, sillä väreillä ja kuoseilla leikittely saattaisi hyvin todennäköisesti aiheuttaa nyrpeitä naamoja ja nihkeitä muminoita.
“No, tää on aika villi. Mutta todellakin toimiva!”

Julia oli hypistellyt ainoita värikkäitä vaatekappaleita, joita Isabellan laukusta oli ympäristöön sinkoutunut. Blondi oli tarrannut kirkkaanpunaiseen haalariin, jota Isabella nyt katseli vakavana.
“Äh enpä tiedä. Pidän kyllä siitä, mutta olen pukeutunut viime aikoina todella paljon punaiseen”, Isabella tuskaili. Hän sai Julian ehdotuksista kuitenkin vauhtia päätökseen, ja valitsi valkoisen, melko avaralla pääntiellä varustetun pitkähihaisen mekon. Perijätär saattoi melkein vannoa, että Julia oli silmäillyt juuri tätä mekkoa varsin pitkään.

Eriävistä mielipiteistä huvittuneena Julia valikoi itselleen korvakorut kahdesta hassusta parista, joista suuret petrooliset kivijäljitelmät sopivat ilahduttamaan synkänsinistä haalaria, johon ahtautuminen oli vuoden ajan ollut haastavaa. Siksi kai epäsopiva heräteostos pitikin enemmän vaatehuoneen pimeydestä kuin näyttäytymisestä julkisesti.

Henkäyksen verran blondi veti vielä ilmaa, ennen kuin tohti keskeyttää ystävättäret mallailemasta asuja toisilleen.
“Mä oon suunnitellu kisareissua jonnekki ulkomaille, nyt ku mulla on aikaa”, hän totesi keveästi, pujottaessaan korvakoruja reikiinsä.
“Häh, miten niin?” Inna kysyi hämillään. “Sähän käyt koulussa.”
Voi tsiisus mikä aasi, Julia ajatteli ja loi ystäväänsä peilin kautta kylmäävän katseen. Yhtäkkiä sama kuumottava tunne oli valtaamassa raivokkaasti naisen mieltä.
“Niin siis tarkoitat kai, että kävin. Ja nyt mun ei tarvitse enää.”
“Siis sä lopetit? Miks ihmeessä?”

Julia meinasi huomauttaa närkästyneenä, että oli muutama tunti sitten kertonut asiasta.
“Aika surullista! Ja harmillista”, Isabella sanoi yhtäkkiä kuuluvasti. “Siis se, ettei meillä ole aikaa vaihtaa kuulumisia! Shotteja?”
“Mm, vaikka”, Inna mutisi hiljaisena.

Inna oli menettänyt hitusen juhlatuulestaan, kun oli tajunnut kuinka turha ystävä oli. Ei hän tiennyt mitään Julian koulun lopettamisesta, vaikka se oli selkeästi ollut pöydällä jo pidemmän aikaa. Ja ehkä Julia oli oikeasti kertonutkin siitä. Klinikan aikaan vaaleaverikkö oli puhunut jotain, mutta Inna oli itse keskittynyt niin paljon Jerard Beliveaun puheeseen (ja ulkonäköön), ettei ollut kunnolla kuunnellut. Onneksi Isabella oli keskeyttänyt keskustelun, ettei koko ilta menisi pilalle riitelyn takia.

Hienostunut viini vaihtui jekkushotteihin, jota Inna oli tuonut ison pullon mukanaan.
(me lähdettiin vähän jatkaan)

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 24.03.19 0:05

24.3.2019
Markaryd, Ruotsi 🇸🇪
SIM Routine Trophy
Oli uskomatonta kuinka paljon edellä Ruotsissa kevät jo oli. Lunta ei ollut missään ja aurinko tuntui kuumalta. Mukaani ottama toppatakki olisi aivan liikaa edes paikallaan seisomiseen. Nyt mä kuitenkin seisoin kentän laidalla suu tiukassa viivassa. Radalla laukkasi juuri seuraavalle esteelle yksi mun hevosista. Ruunivoikonkirjava tamma, Caelicola Lumos ylläpitäjänsä kanssa.

Lukas Niemenpää. Tuo mun ikäinen lapsuudenystävä (ja ihastus) oli jo kauan kisannut Kirpulla. Silti ne eivät napsineet sijoituksia odotusten mukaisesti. Rehellisesti mä mietin usein miksi Lukas jaksoi yhä kilpailla Kirpulla. Mä tunsin mun hevosen, se oli ihana, mutta tiesin myös etteivät nuo kaksi sopineet kisaradalla toisilleen. Ehkä olisi aika päästää Kirppu kisaeläkkeelle tai siirtää se pienempiin luokkiin.

Sama ajatus mulla kävi Ransusta. Mä olin erittäin tietoinen miten sillä ja Axulla oli SIM Routine Tropyt tähän asti menneet. Huonosti. Nyt ne tänään veti hyvän puhtaan radan nopealla ajalla, mutta muuten aivan surkeaa suoritusta. Mä olin kysynyt Alexanderilta mistä tää johtui.
”En mä mahda mitään sille, että sun hevoses on paskassa kunnossa”, se oli vastannut tuttuun näsäviisaaseen sävyynsä.

Silloin mun teki todella, todella, todella paljon mieli vetää sitä lättyyn. Mä mietin omaa päätöstäni päästää Ransua Rosengårdin kisattavaksi. En ees halua tietää paljonko mä siinä menetin rahaa. Valmennukset, varusteet ja vittu kaikki! Kaksi sijoitusta kahdeksasta startista näissä kisoissa ei maksa itseään takaisin.

Huokaisin, kun Kirppu tiputti neljännen puominsa. Hienoa. Jo 16 virhepistettä ja ties kuinka monta tulisi ajasta. Katsoin suorituksen loppuun, mutta ennen kuin Lukas ja Kirppu olivat edes pois kentältä, olin jo kääntynyt palatakseni jaba-alueelle.

”Miksi tuollainen ilme?” Verneri kysyi, kun saavuin Loven jaballe.
Kohautin olkiani.
”Lukas ratsasti surkean radan”, kerroin. ”Sun sijoitusta ei kukaan uhmaa”, hymyilin sitten. ”Selkään takas!”

Tartuin mustan ohjista kiinni ja roikuin löyhästi jalustimessa, kun Verkku heilautti itsensä takaisin satulaan. Taputin virittynyttä Lovea kaulalle.
”Hei.”
”Mm?”
”Kyllä se siitä.”
”Niin, kai. Sun pitää mennä.”

Seurasin Verkkua ja Lovea takaisin kentälle. Viimein kasvoilleni nousi hymy, kun palkittavat kutsuttiin kentälle. Ransu seisoi korvat höröllä rivin toisena. Yllättäen kyllä se jaksoi seistä paikallaan. Ehkä se oli vain järkyttynyt? Love sen sijaan ei olisi tahtonut asettua palkintojen jakoon sekunniksikaan.
Kunniakierroksen kuulutus tapahtui ensin ruotsiksi ja sen jälkeen englanniksi. Taputin muiden ihmisten mukana.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 17.04.19 8:09

17.4.2019
kasvattibisneksiä
Haukottelin samalla, kun nojasin käteeni istuessani tallini sohvalla. Silmäni lupsuivat kiinni koko ajan, eikä kädessäni olevan kahvimukin sisältö enää auttanut. Oisin pistänyt sohvalle pötköttelemään ellei kello olisi ollut jo niin paljon ja mulla oli vielä pari karsinaa siivottavana. Pitkä päivä ei tuntunut loppuvan koskaan. Olin ollut jo töissä tänään, sieltä käynyt liikuttamassa Banskun ja tullut kotiin.

”Hei, onko sulla hetki aikaa?” Eevi-Sofian ääni kuului taukohuoneen ovelta ja hätkähdin.
”Häh? Joo, tietty”, mumisin ihan puoliunessa.
Suoristin itseäni hieman, kun Eevi-Sofia istui sohvalle viereeni.
”Sori, mä oon hiukan väsyny.”
”Ei se mitään”, Eevi hymyili.
”Kerro vaan mitä sulla on asiaa.”
”Markus sai mahdollisuuden siirtyä toiseen yksikköön.”

Yritin muistella mitä Eevi-Sofian aviomies teki työkseen. Palomies? Ensihoitaja? Joku uniformumies se oli. Poliisi varmaan.
”Sehän on hienoa. Mihin päin?”
”Vaasaan.”
”Oho, sinne asti? Aiot varmaan muuttaa ja myös Hani? Sitä tulee kyllä ikävä.”

Huomasin kuinka Eevi-Sofia meni hieman vaikeaksi ja rypistin otsaani.
”Oikeastaan mä oon päättänyt myydä Hanin”, se kertoi.
”Ai.”
”Oma hevonen ei sovi juuri nyt tähän elämäntilanteeseen. Ehkä vielä joskus, mutta ei juuri nyt”, Eevi-Sofia selitti.
”Aah, kyllähän mä sen ymmärrän”, hymyilin. ”Harmillista kyllä. Oisin pitänyt Hanin niin mielelläni maisemissa. Tarjoaisin ite siitä, jos mulla ois tunteja enemmän vuorokaudessa.”
”Oikeastaan siitä mun piti myös puhua”, Eevi-Sofia vielä jatkoi. ”Voisitko sä myydä sen mun puolesta? Me joudutaan muuttamaan jo kahden viikon kuluttua, enkä haluais murehtia asiaa kaiken muun rinnalla.”

Mun ehkä pitäis opetella sanomaan ei ja miettimään hieman tarkemmin paljonko aikaa se veisi. Mä olin viime viikolla tehnyt sopimuksen Capun ylläpidosta Amandan kanssa, joten Auburnissa meni nykyisin tupla-aika. Kotona Taimi onneksi oli itse pyytänyt lisävuoroja, mutta Eevi-Sofian menetys siltä osin olisi tuntuva.

”Hyvä on, kyllä se sopii”, vastasin lopulta.
”Hienoa, huh, mä kyllä maksan sen aikaa Hanin asumisen tuttuun tapaan”, Eevi-Sofia lupasi.
”Sovitaan siitä ja muista yksityiskohdista myöhemmin. Mun tarvii siivota vielä pari karsinaa..”
”Mä voin hoitaa ne”, Eevi-Sofia lupasi. ”Mene sä vaikka päikkäreille. Näytät kuolleelta.”
Naurahdin väsyneenä. ”Kiitos, erittäin mielelläni.”

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 16.05.19 10:57

16.5.2019
throwback to the swedish boy
Minulla on tiedossa yksi ostaja.”
”Aijaa”, mumisin puhelimeen samalla, kun kiristin Hazelin satulavyötä.
Pidin puhelintani korvan ja hartian välissä odottaen koko ajan, että se tipahtaisi kivilattialle. Ei se tippunut, mä olin pro tässä.
Luulisi sinua kiinnostavan..
”Tietty mua kiinnostaa”, mumahdin ja pyöräytin silmiäni. ”Se vaan, että… pitäiskö mun tulla sinne vai mitä?”

Ajatus matkustamisesta Markarydiin juuri nyt ei houkutellut. Mä olin kuitenkin käynyt siellä lyhyessä ajassa jo kaksi kertaa. Ehkä mua hieman myös pelotti, että se olisi viimeinen kerta. Jo pidemmän aikaa mä olin katsonut Ransun tilitietoja. Se oli pahasti miinuksella. Alexander ei tuonut toivottuja kisapalkintoja ja mä maksoin miehelle aivan turhasta. Voin myös kertoa, että jos Auburn on kallis paikka, niin Falkencreutzin hinnat olivat tähtitieteellisiä.

Eikä mulla ollut enää käyttötarkoitusta Ransulle. Se kuulosti karulta ja mä olin jopa itkenyt asiasta Verkulle. Pistänyt saunassa oikein kunnolla pillittäen mitä mä tekisin. Lopulta mä päätin, että jollain toisella olisi paljon enemmän annettavaa. Muut mun hevoset tarvitsisivat Ransulle syötetyt rahat.

Ei, ellet välttämättä halua”, Axu tokaisi puhelimen toisessa päässä.
”Haluan”, oli ensimmäinen mitä mä ilman ajattelematta kiljaisin. ”Tai siis… minkälainen ratsastaja siitä on kiinnostunut?”
Junioriratsastaja, joka siirtyy korkeampiin luokkiin. Juuri sopiviin Ransulle. Jeremiah kokeili jo Ransua kerran ja tykkäsi siitä.
”Ai?”

Joku muu ehkä olisi ottanut kilarit, kun oman hevosen selkään on kysymättä päästetty tuntematon ratsastaja. Mä en ehkä juuri sillä hetkellä osannut tehdä sitä. Alexander puhui jo jotain puhelimen toisessa päässä ja mut herätti siihen vasta, kun Hazel tuuppasi mua kärsimättömänä.

”Aah, multa meni puolet ohi”, keskeytin Axun, joka huokaisi.
Ja sitten Alexander Rosengård selitti ummet ja lammet miten me voisimme hoitaa asian. Joko lähettäisin hänelle suostumuksen, että hän saisi myydä Ransun eteenpäin (ja kiskoisi samalla varmaan välityspalkkiota itselleen) tai sitten mä voisin itse tulla Markarydiin myyntipapereiden kanssa. Mun päätä alko jo särkeä miljoonin eri tavoin, kun Alexander puhui.

”Tehään nyt silleen, että annat sille Jeremialle mun puhelinnumeron ja pyydät oleen yhteyksissä. Sovitaan uus koeratsastus, jos en oo paikalla, niin videoit vaikka. Mä tuun sinne helatorstaiviikolla, kun kisahuuma Auburnissa on ohi.”
Selvä. Adjö.

Tuut, tuut…

Jaa, selvä, adjöö vaan itelles, mitä se ikinä tarkoittaakaan.
”Se on Hazel nyt virallista”, rapsutin tammaa ylikasvaneen harjan juurelta hieman surullisesti. ”Tulee ikävä sitä jättiläistä.”
Irrotin Hazelin naruista ja talutin sen auringonpaisteeseen. Tallipihassa nousin sen koulusatulaan ja suunnitellun koulutreenin sijaan, ohjasin tamman kohti maastoja.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 07.06.19 21:03

7.6.2019
teinipojan saapuminen kotiin
Suurimerkkinen ruunikko pärisi niin äänekkäästi, kun se oli astellut trailerin ramppin alas. Pää oli korkealla korvat höröllä ja häntäkin oli hieman ylhäällä arabimaisesti. Puoliksi sinisilmäinen kolmivuotias herra ei useiden hevosten tapaan ilmoittanut tulostaan kiljumalla, vaan pörinä sai sen omistajan nauramaan.
”Ei se tämmönen ennen ollu”, Inna nauroi Vernerille. ”Tyypillinen mies.”

Verneri hymähti ja Innan teki murjaista vielä yksi ”tyypillinen mies”-kommentti, mutta tyytyi ylpeänä taputtamaan Mankia kuuluvasti kaulalle. Oli aivan mahtavaa saada Manki viimein kotiin. Se oli saanut kasvaa kolmivuotiaaksi asti toisen samanikäisen varsan, Freddyn, kanssa ja viettää hetken aikaa laitumella orilaumassa.

Nyt oli pojan aika aloittaa ratsuopinnot! Inna oli totuttanut Mankia varusteisiin jo todella paljon, joten seuraava etappi oli selkään nousu. Heinäkuussa Manki pääsisi vielä laitumelle isänsä kanssa. Inna toisi Banskun vähintään viikon kesälomalle kotiin, jotta myös se pääsisi laitumelle. Bansku ansaitsisi lomansa.
”Mä taidan viedä tän juokseen hetkeks kentälle”, Inna pohti.

Manki otti kentällä kaiken ilon irti suuresta tilasta vain juosta. Pariin otteeseen Inna veti hieman henkeä, kun ori lähestyi valkoista aitaa liian nopeasti. Aurinko paahtoi niin kuumana, että Innalle tuli pelkästään hiki jo Mankin toilailuja katsellessa.

”Onko jo nälkä?” Verneri tiedusteli.
He olivat syöneet viimeksi aamupalan ja kello jo iltapäivän puolella.
”Mm, ehkä. Jotain kevyttä. Jäätelöä vaikka.”
”Jäätelö ei ole ruokaa.”
”On se.”

Verneri lähti huvittuneena sisälle taloon ja ilmoitti laittavansa grillin päälle. Jääkaapissa oli varmasti vielä jotain grillattavaa, vaikkakaan Inna ei ollut aivan täysin varma siitä. Inna huolehti vielä ylpeänä Mankin tarhaan, ennen kuin lähti katsomaan oliko Verneri löytänyt mitään jääkaapista.
I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Mankirakenne
ihuna 3v Manki pääsi myös myöhemmin poseeraamaan kameralle I love you kiitos Jusu!

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 14.07.19 22:48

29.6.2019
throwback to the way home
kirjoitettu yhteistyössä Vernerin kanssa
Hevosrekan radiosta kuului parasta aikaa Arttu Wiskarin Suomen muotoisen pilven alla. Inna Paakkanen oli kuullut kappaleen niin monta kertaa, että muisti sen sanat ulkoa, eikä mukana laulaminen ollut yhtään vaikeaa. Bruneten naisen kytkinjalka vatkasi yhtälailla musiikin tahdissa kuin sormet rummuttivat mustaa rattia.

Takana oli pitkältä tuntunut kisaviikonloppu Saviojan kisakeskuksessa. Hän itse ei ollut kisannut juuri tänään, mutta brunette oli startannut eilen kouluratsastuksen parissa. Kisat eivät olleet menneet Innan osalta toivotulla tavalla, vaikka moni olisi ollut tyytyväinen mukaan lähteneisiin sinivalkoiseen ja valkoiseen ruusukkeeseen. Inna itse katsoi sen sijaan koko kuvaa, joka näytti hänestä erittäin surulliselta.

Ajatuksen virratessa jälleen epäonnistuneeseen ohjelmaan Banskun kanssa, nainen suoristi ajamisesta jo hieman puutunutta selkäänsä. Sen seurauksena hevosrekka otti hieman liikaa kaasua, mutta Inna vapautti kaasun hetimiten. Wiskarin kappale ei ollut vielä loppunut, kun Inna sääti voluumia pienemmälle ja vilkaisi vieressään istuvaa Verneriä. Mies piti katsettaan keskittyneenä puhelimensa näytössä.

”Onneksi se on ohi”, Inna puhui, vaikkei ollut ihan varma mahtaisiko poikaystävä edes kuunnella. ”Sulla kylläkin jatkuu vielä kenttäcupin verran huomenna.”

“Luojan kiitos, meinasin tulla hulluksi.” Verneri nojasi kyynärpäällä ikkunanlaitaan ja katseli ohikiitäviä maisemia. “Eikun jaa, niin ne kisat...”
Mies oli jo hetken aikaa toivonut kappaleen vaihtuvan, mutta ei ollut tohtinut kuuluttaa mielipidettänsä ääneen ja sitä myötä pahoittaa renkutusta mukana laulavan Innan mieltä. Mitä ilmeisemmin puheenaihe oli kuitenkin kilpailuissa, joten sotaveteraani loi tyttöystävälleen pahoittelevan virnistyksen.
“Lazzo oli positiivinen yllätys”, Verneri totesi ja päätti keskittyä keskustelussa päivän onnistumisiin. “Samoin Love viidessäkympissä, vaikka eka luokka lupailikin pohjanoteerausta.”

“Latsou oli kyllä hyvä hankinta”, Inna pohdiskeli.
“Kuin myös diili Capun ylläpidosta Amandan kanssa.”
“Mm.” Inna kohautti olkiaan. “En oo oikein tyytyväinen nyt mihinkään. Vituttaa Banskun kanssa seilailu.”
“No, vika ei oo ainakaan ratsastajassa”, Verneri nosti toisen jalkansa kojelaudalle. “Kylmiltään Loven kanssa kouluradalle – pärjäsitte siihen nähden aika hiton hyvin. Banskulla on vaan joku kriisi, kyllä se taas siitä.”

Inna hymyili nopeasti Vernerille, joka osasi kyllä kohottaa naisen mieltä pienelläkin kehulla.Toisinaan - eli usein - huonon menestyksen jälkeen, Inna analysoi miljoonia eri vaihtoehtoja. Eilen Inna oli valmis hylkäämään koko hevosharrastuksen, kun Banskun kanssa he ratsastivat jälleen viimeisiksi vaativan ohjelman. Siinä tilanteessa vaadittiin paljon tukea poikaystävältä, että brunette uskalsi starta vielä vaativamman ohjelman ja vielä vaativammalla hevosella. Ja sehän kannatti.

“Love oli kyllä huisi, vaikka sen laukka laski pisteitä. Sillä on ihan selkee estehevosen laukka”, Inna analysoi pohdiskelevasti.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

I have to save a rum| Inna Paakkanen - Sivu 2 Empty Vs: I have to save a rum| Inna Paakkanen

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa