Banskun päiväkirja

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 28.04.19 22:27

23.04.2019
Happy b-day my b-man!
Mustien ratsastushanskojen sisällä olevat sormeni tarttuivat mustasta harjasta kiinni. Saman sävyinen ja auringossa kiiltävä hevonen pidensi askeltaan. Kaula venyi pidemmälle ja korvat hörössä vauhti muuttui koko ajan matkaa vievämmäksi. Hevosen ilo siirtyi paljasta selkää pitkin sähkövirran tavoin muhun. Suupieleni nousivat korviin ja hölläsin tuntumaa entuudestaan.

Puristavat pohkeeni yrittivät pitää itseäni satulattomassa selässä. Loistavan laukkapätkän päättyminen häämötti jo edessäpäin. Bansku ei olisi halunnut vielä hidastaa. Naureskellen tein vahvan pidätteen, jonka seurauksena olin horjahtaa alas. Hui.

Taputin puuskuttavaa Banskua kaulalle ja päästin tasaamaan hengitystä ravissa. Aurinko paistoi täysin pilvettömällä taivaalla. Onneksi olin laittanut aurinkolasit päähän. Lämmin kevät oli tervetullut. Mä rakastin talvea ja kerrospukeutumista, mutta oli mukavaa pukeutua kevyemmin ja lähteä maastoon ilman pilkkihaalaria.

Kääntäessäni Banskun kotiin vievälle pikkutielle, siirsin sen käyntiin. Bansku pärskähti ja käppäili polkua pitkin korvat yhä kohti taivasta.
”Aah, melkein unohdin murunen!” hokasin. ”Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan! Paljon onnea Bansku! Paljon onnea vaaaaaaan!” laulaa lurautin sille ja tarrauduin halaamaan sen kaulaa.

”Huiii!” kiljaisin, kun juuri silloin Bansku väisti jotain kiveä polulla.
Kaulassa roikkumisen ansiosta en onneksi tipahtanut alas, vaan pysyin selässä. Nauroin ja taputin oria vielä kaulalle.

Tallilla loikkasin alas Banskun selästä ja vein sen talliin, jossa se sai päällensä verkkoloimen kuivatteluun. Itse menin loungeen vaihtamaan vaatteet. Jotenkin olin varma, ettei Amanda arvostaisi, jos tulisin sen hevosen kanssa valmennukseen vaaleanpunaisissa ja hieman kuluneissa collareissa. Törmäsin loungessa Isabellaan.
”Hei”, tervehdin ystävääni hymyillen.
”Moi”, Isabella tervehti kahvimuki kädessään. ”Toin Capun valmiiksi sisälle.”
”Oih, kiitos. Banskua ei tarvi viedä enää.”

Kävin vaihtamassa pukuhuoneessa mustat ratsastushousut jalkaan, jonka jälkeen vaihdoimme Isabellan kanssa vielä pitkän sanan. Pyytelin naista viinilasilliselle. Isabella oli tällä hetkellä ainut viiniystävä lähimaastossa.

”Leivoin Banskulle synttärikakun”, ilmoitin ja otin kaapistani pienen banaanikakun. ”Se täytti kuus!”
”Kunhan siinä ei ole sokeria.”
”Ei tietenkään!” Ei, ei yhtään!

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 289

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 25.05.19 22:52

19.05.2019
Se käy jo rutiinista
#springcircus
Se kävi jo rutiinista, kun aamulla heräsi herätyskellon soittoon maha täynnä perhosia ja laahusti unisena keittämään kahvia, päästi koirat ulos ja puki päälleen tallivaatteet. Ensin piti hoitaa nopeasti oman tallin hevosille aamupalaa ja sen jälkeen mennä nopeasti suihkuun. Hiusten kuivaus kävi luonnostaan ja matalan nutturan sitominen tiukalle oli jo tuttu juttu. Uusi kiiltävästä materiaalista tehty hiusdonitsi sai toimia tänään koristeena.

Ulkona paistoi jo aurinko varhaisesta kellosta huolimatta, joten päälle puettiin shortsit ja harmaa t-paita, jalkaan kiskottiin keltaiset tennarit. Koirat huudettiin sisälle tuttuun kovaan ääneen ja eteisessä napattiin pieni käsilaukku mukaan ennen kuin ovi lukittiin. Kello oli kahdeksan aamulla, kun Honda starttasi ja kaasutti koko matkan pienellä ylinopeudella Kallaan.

Oli kisapäivä. Eilen Inna oli viettänyt Auburnissa päivän kisaturistina, auttanut vähän Verkkua hevosten kanssa, mutta päässyt silti kokonaisuudessa lähinnä vain nauttimaan. Tänään oli eri juttu. Tänään haettiin rutiinia Banskulle vaativa B:hen ja ensidebyyttiä Capun kanssa kisaamiseen. Inna oli tottunut kisahulinaan, mutta silti tänään hän jännitti enemmän kuin pitkään aikaan. Odotukset olivat korkealla, vaikkei hän uskaltanut sanoa sitä ääneen edes Vernerille.

Parkkipaikka oli jo aika piukassa, kun Inna pysäköi autonsa vapaaseen paikkaan. Hän otti eilen pakatun kassin takaluukutusta ja lähti tallia kohti. Kentälle oli laitettu jo kouluaidat ja kaikki oli valmiina muutaman tunnin kuluttua starttaaviin kisoihin. Inna asteli talliin ja tervehti kaikkia vastaantulijoita matkallaan loungeen, jossa kähvelsi kahvia Airamin termospulloon. Nopein liikkein hän oli jo varustehuoneessa.

Molempien orien varusteet kokivat huolellisen puhdistuksen, Banskun suitsiin vaihdettiin koristeellisempi otsapanta. Satuloihin aseteltiin molemmille valkoiset Sokka Luxin kouluhuovat, joissa oli bordeerauksena Paakkanen. Varusteiden kuntoon laittoon meni jopa puolitoista tuntia, johon Inna oli kyllä varautunut. Päivän tunnit oli kahden hevosen takia laskettu tarkkaan.

Seuraavaksi alkoi armoton harjojen letitys. Ensimmäisen vuoron sai Bansku. Inna nappasi orin hoitopaikalle, joka juuri vapautui. Jakkaralla seisten hän letitti mustan harjan tarkasti, sitoi yhteen nystyrään rusetillisen kuminauhan tuomaan onnea. Siinä missä Bansku oli nopeasti hoidettu, Capun kanssa meni varmaan kymmenkertainen aika. Jakkara, jolla Inna seisoi, oli riskialtis valinta orin kanssa, joka ei tahtonut pysyä paikoillaan viittä sekuntiakaan. Inna olisi tarvinnut shotin pelkästä voitonriemusta, kun Capun harja oli letitetty. Yhtä nystyrää koristi samanlainen rusetti kuin Banskulla.

Kisat starttasivat junnumestaruusluokalla ja Inna oli katsomossa. Ensimmäisenä starttasi Anton Seljavaara ja viimeisenä joku tallinulkopuolinen, jonka nimen brunette unohti heti. Inna taputti, kun sijoittuneet astelivat kentälle. Tilda voitti luokan ja Cocon kaulalle aseteltiin kaunis vaaleanlila nauha, jossa oli kukkakoristeita. Ehkä Inna saisi Mankin ratsutettua jo seuraaviin osakilpailuihin taistelemaan kyseisestä nauhasta? Se oli mukavan kutkuttava ajatus, jota varjosti vain se, ettei Mankilla oltu vielä kertaakaan kunnolla ratsastettu. Heh.

Helppo A:n startatessa Inna lähti talliin hoitamaan Banskun kuntoon. Hän törmäsi siellä myös Gabriellaan ja hokasi samalla hetkellä pyytää apua Capun kanssa. Tallityöntekijä oli tottunut oriin, joten nainen voisi varmasti auttaa. Ja niin Gabi myös suostui Innan onneksi, eikä hänelle tulisi ihan niin suurta kiirettä luokkien välissä.

Violetti kisatakki oli valkoisten housujen kanssa samassa pukukassissa Innan kaapissa. Hän kävi vaihtamassa ne ylleen pukuhuoneessa ja veti tennareiden tilalle kisasaappaat. Hetken ajan Inna mietti kisatakin olevan turhan kuuma, mutta luotti pärjäävänsä, kun alla oli vain ohut valkoinen kisapaita.

Vaativa B:n verryttelyalkoi. Inna käveli Banskulla vielä tallialuetta ympäri, koska he olivat viimeisten joukossa. Kentällä verryttelivät kuitenkin jo muun muassa luokan starttaavan Pihla Vihtanen ja seuraavana vuorossa oleva Sarah Reyes. Inna katseli mielenkiinnolla Pihlan ratsun verkkaa. Bramble Berry Boi oli Banskun orijälkeläinen ja naisen oli vaikeaa kuvitella sitä pikkuvarsaa jo vaativassa luokassa.

Viimein koitti aika, kun Tammilehdon ääni kajautti Innan nimen kajareista. Inna mietti viimeiseen hetkeen asti odotuksia. Bansku oli tuntunut tasaiselta viimeiset ajat, joten Inna asetti odotukseksi nostaa kisaluokkaa vaativa A:han, jos nyt menisi hyvin. Alku vaikutti hyvältä, mutta lopulta koko suoritus tuntui menevän penkin alle. Pettyneenä Inna taputti Banskua kaulalle suorituksen jälkeen. He eivät missään tapauksessa tulisi saamaan huippuprosentteja. Ehkä ensi kerralla vaativa A:n sijaan kannattaisi ilmoittautua herrättelymielessä vielä kertaalleen helppo A:han? Innaa ei houkuttanut ajatus helposta luokasta enää, mutta ehkä Bansku vaati juuri sitä?

Radalta pois ratsastettuaan Inna hokasi Julian. Ystävä oli palannut viimein ulkomaanreissulta, eikä Inna suostuisi päästämään Luotia aivan heti minnekään. Inna oli ollut yllättänyt itsensäkin siitä kuinka paljon oli kaivannut Juliaa ja heidän yhteisiä illanistujaisia. Loppupeleissä naisella oli selkeästi turhan vähän ystäviä. Julia tarttui Banskun ohjista viedäkseen sen talliin ja Inna etsi Capua pihalla taluttavan Gabriellan.

Se kävi jo rutiinista, kun Inna vaihtoi kisaratsun toiseen.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 289

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 27.05.19 8:28

27.05.2019
Tavoitteena estemestaruus 2028
kirjoitettu yhdessä @Jusu R.
Jusun hermostunut huultenpureskelu olisi voinut olla vaivaannuttavaa katsottavaa, mutta onneksi kukaan ei vielä ollut sitä näkemässä. Tallisiivooja vaihtoi ylleen ratsastusvaatteita Auburnin pukuhuoneen suojissa, ja ennen astumistaan täysissä pukeissa ihmisten ilmoille hän järjesteli kasvonsa huolellisen levollisiksi. Siksi Inna Paakkasen oli vaikea arvata, kuinka jännittynyt ratsastaja hänen hevosensa karsinalle astelikaan. Vaikka tunsihan Inna Jusun, ja sen tyttösen kohdalla olisi ollut erikoista, ellei se olisi ollut lainkaan levoton.

“Hei”, kantautui karsinan ovelta pienenpieni ääni. “Mä - mä olen nyt valmis.” Valmis hyppäämään Banskulla, Innan omalla kouluhevosella.
“Hei”, Inna vastasi ajatuksissaan takaisin. “Täälläkin ihan pian.”
Jusu rapsutti Banskun otsaa, kun hevonen suorastaan työnsi päänsä tyrkylle. Se oli hyvin erilainen kuin Granni. Jusua hymyilytti vähän.
“Mitä sä toivot mun tekevän sen kanssa? Jumppasarjoja tai jotakin?” Jusu kyseli ja huolestunut ilme paljasti pohdinnan kysymysten takana: osaisiko hän olla Innalle mieliksi? “Mä voisin vaikka jo mennä kokoamaan jotain tehtäviä.”
“Öö.. no, tuota. En mä tiedä hyppääkö tää ees yksittäistä”, Inna naurahti. “Tuskin Bansku on koskaan hypännyt mitään hyppäämistä vaativaa.”

Ajatus Banskun hyppäämisestä oli tullut Innan mieleen ihan yhdestä hetken mielenjohteesta. Ensin hän oli ajatellut sitä itse, mutta sitten hän oli nähnyt Jusun. Nainen taisi tehdä näinä päivinä vain hetken mielijohteen päätöksiä. Inna asetteli lampaankarvaromaanin satulahuovan päälle ja laski sitten käsistään Hazelin estesatulan orin selkään. Ei se ihan näyttänyt sopivalta, mutta kai se yhden kerran menisi.

Syystä tai toisesta Jusun olemus rentoutui. Tyttö naurahtikin kevyesti. Kai hänen harteillaan lepäävät odotukset vain olivat sillä tavalla keventyneet, että olemukseen tuli vapautuneisuutta.

“No, sittenhän mä menen ja laitan kentälle jonkun ristikon ja pystyn vaikka. Keep it simple”, Jusu sanoi aika huolettomaan sävyyn, ja katosi ulos.
“Juu, me tullaan kohta”, Inna kerkesi sanoa Jusun perään.

Brunette varusti hevosensa loppuun varmoin mielin, vaikka kyllähän häntä nyt hieman jännitti. Melkein puolentoista vuoden omistajuuden aikana Inna oli ollut täysin varma, ettei hänen koskaan tarvitsisi nähdä tätä päivää. Ei kouluhevosen tarvinnut hypätä tai ylittää maapuomeja korkeimpia hökötyksiä. Mitenköhän Bansku reagoisi esteisiin?

“Ei susta silti esteheppaa tuu”, Inna lohdutti hevostaan ja moiskautti suukon sen turvalle.
Kentälle saapuessa Jusu kantoi juuri viimeistä puomia matalan ristikon eteen. Tyttö vilkaisi paikalle saapunutta ratsukkoa, laski puomin alas ja kieräytti sen vielä paikalleen. Sitten ei auttanut muu kuin lähteä ihmettelemään, miten hypyt sujuisivat hevosen kanssa, joille esteratsastus ei suinkaan ollut leipälaji. Jusu oli nähnyt videoita pesunkestävistä kouluhevosista kompuroimassa omiin jalkoihinsa kavaleteilla, muttei ollut vielä koskaan ratsastanut hevosella, jolla ei ollut minkäänlaista tajua esteiden ylittämisestä. Luottavaisin mielin hän suhtautui Banskuunkin. Eiköhän se pienistä esteistä yli pääsisi, iso hevonen.

Jusu ei uskaltanut vahingossakaan näyttää siltä kuin olisi kouluratsastusratsastanut hevosta sitä verrytellessään. Olisi ollut hirvittävän noloa oikeasti tosissaan testailla kouluratsun asetuksia sen kouluratsastaja-omistajan silmien alla ja tulla todetuksi toivottomaksi. Bansku tuntui kuitenkin rennosti ratsastellessakin hauskalta ja miellyttämisalttiilta hevoselta, ja hetken aikaa Jusu mietti, millaista olisi istua tämänkin hevosen koulusatulassa ja pidellä sormiensa lomassa kaksia ohjia. Ei siitä mitään huippuhienoa tulisi, tietenkään, mutta pienen maistiaisen hän oli jo Valeron kanssa saanut siitä, millaista se voisi olla.

Inna katseli huvittuneena Jusua ja Banskua, kouluhevonen oli aina kouluhevonen. Brunetella ei ollut aavistustakaan oliko Jusun tarkoituksena verrytellä hevosta niin… kouluhevostyylisesti. Banskua ei näyttänyt häiritsevän yhtään huomattavasti lyhyemmät jalustimet, puhumattakaan aivan liian pienestä satulasta. Mikäli Inna aikoisi hyppyyttää oriaan jatkossakin, hänen todella täytyisi hankkia sopivan kokoinen satula.

Ja sitten tuli ensimmäisen hypyn aika. Inna otti kännykkänsä esiin ja päätti videoida tapahtuman. Ihan vain, jotta voisi esitellä sen vaikka Verkulle illemmalla. Tai sitten poistaa samalla sekunnilla, kun painaisi stopia. Bansku lähti ensin kohti estettä ravissa, mutta näytti nostavan itse laukan muutamaa askelta ennen. Hetken ajan Inna meinasi kehottaa Jusua pitämään laukan, mutta tyttö tiesi sen itsekin. Laukka, jolla kohti edettiin ei ollut tyyppillistä estehevosen laukkaa, se oli koottua laukkaa.

“Oi, voi, tästä ei tuu mitään”, Inna mutisi ja pureskeli peukalon kynttään esteen lähettyvillä.
Ensin näytti siltä, että Bansku hyppäisi. Se irrotti jo etujalkojaan maasta ja Inna oli valmis voitonhurrauksiin sekä ilmoittamaan heidät metrin luokkaan. Mutta sitten… Bansku ei hypännytkään. Se ei näyttänyt siltä, että olisi kieltänyt, vaan ori hidasti ja piti ihmeellistä steppailua esteen edessä. Sovitteliko se juuri jalkojaan? Yliajattelua. Sitä Bansku kävi juuri sillä hetkellä päässään.

Lopulta Bansku teki päätöksen, joka varmasti näytti siltä, että ensin tulisi takajalat ja sitten soviteltaisiin etujalat puomien ylitse. Ei se hypännyt, ei sitten ollenkaan, vaan nosti jalkansa sekalaisessa järjestyksessä puomien ylitse. Innan täytyi purra huultaan, ettei repeisi nauruun. Se oli ollut aivan hulvattoman näköistä.

“Kokeiletko uudelleen?” hän tiedusteli Jusulta.
Jusu näytti vähän hölmistyneeltä. Siksikö, mitä hevonen oli tehnyt, vai Innan kysymyksen takia? Ilmeisesti vähän sekä että.
“Tietenkin”, Jusu äännähti - eihän hyppyjä voinut tähän jättää, ja sitä paitsi… olihan se nyt hupaisaa. Jusu työnsi syrjään karun ajatuksen: entä jos Bansku seuraavan kerran kompastuisi omiin jalkoihinsa, tekisi kuperkeikan ja jyräisi ratsastajansa hienojakoiseksi luumurskaksi? Rasmus varmasti riemastuisi. Sehän joutuisi sitten joko lähtemään yksin Saksaan tai pakkaamaan tyttöystävänsä kannelliseen rasiaan. Niin joo, ja Jusu olisi siinä tapauksessa tietenkin myös kuollut, mikä saattaisi sekin olla Rasmuksesta vähän ikävää.

Seuraava hyppy - tai siis hypyn yritys - oli jo hieman siihen suuntaan, että ehkä sadas yritys voisi onnistua. Inna jatkoi hyppyjen kuvaamista huvittuneena. Ja kyllähän se Bansku lopulta hyppäsikin! Hienon loikan tolpan väärältä puolelta. Ainakaan ei ollut vaaraa, että se tiputtaisi koskaan puomeja.

“Kiitos, Jusu, taas avusta. Jään velkaa”, Inna sanoi hymyillen, kun Jusu laskeutui alas selästä. “Nyt voin ainakin todeta, ettei sillä oo älyä hypätä mitään”, Inna nauroi.
Hymyileväinen Jusu rapsutteli Banskua antaumuksella, eikä ottanut velaksijääntiä kuuleviin korviinsa.
”Mulla oli oikeastaan aika hauskaa”, tyttö myönsi, ja vitsaili varovasti: ”Ja, no, mäkin tulin siihen tulokseen, että ehkä teillä olisi aika pitkä matka kenttäkisoihin. En ehkä ihan heti starttaisi tällä rataesteilläkään.”

Jusu ei kuitenkaan sanonut, ettei koskaan.
Banskun päiväkirja - Sivu 3 Banskujusu

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 289

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa