Banskun päiväkirja

Sivu 2 / 3 Edellinen  1, 2, 3  Seuraava

Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 16.09.18 16:00

07.09.2018
#yhteismaasto
Hyräilin hiljaa itsekseni samalla, kun kiristin Banskun koulusatulan vyötä. Taputin oria sen jälkeen kaulalle ja kävin ottamassa käytävältä harmaat suojat, jotka pujotin sen kaikkiin jalkoihin bootsien kanssa. Olin hyvällä tuulella. Me päästäisiin maastoilemaan ensimmäistä kertaa isommassa porukassa. Tähän asti meidän maastot olivat olleet yksin tai lähinnä Julian kanssa. Tarjolla oli ollut myös Annan köpöttelymaasto, mutta halusin ehdottomasti osallistua hieman reippaampaan maastoon, joten ilmoitin meidät Isben johtamaan maastoon.

Kerrankin sitä sai kunnon seuraa maastoon, vaikka kaikki naamat eivät ihan mielyttäneetkään.

Suitsin vielä Banskun ja jätin sen sitten karsinaan, kun kävin hakemassa itselleni kypärän varustehuoneesta ja vaihdoin tennarit ratsastussaappaisiin. Työnsin kypärän päähäni ja vedin hanskat käteen. Syystakin vetoketjun vedin tappiin asti. En jäänyt odottelemaan muita tallista mukaan tulijoita, vaan talutin jo Banskun pihalle. Isbekin oli jo Ankan kanssa siellä ja Kaajapurosta tullut Heidi hevosensa kanssa. Tervehdin heitä nopsaan. Bansku tervehti uutta tamma tuttavuuttaan hörähtämällä.

”Ihan hiljaa vaan, vaikka saat mennä tänään tammaseurassa”, mumahdin orilleni, kun laskin jalustimet alas ja lyhensin niitä parilla reiällä.
Ei sitä maastoa viitsinyt ihan koulujalustinmitalla mennä. Keräsin mustien aacheneiden ohjat käteen ja ponnistin itseni maasta satulaan. Taputin Banskua kaulalle, kun se seisoi hienosti paikallaan. Orin korvat olivat innosta höröllä. Se tiesi, että nyt tehtäisiin jollain tavalla jotain erilaista. Maastoilu sille itsessään oli kyllä tuttua touhua.

Rassen ja Matildan tultua, me lähdettiin matkaan. Isabella johdatti jonomme reippaasti matkaan. Jättäydyin Banskun kanssa jonon perään. Se oli ihan hauska idea. Sain katsella, miten muiden hevoset käyttäytyivät. Bansku itse oli reipas ja innoissaan. Se kyllä otti pidätteet vastaan ja sain pidettyä hyvän välin edellä meneviin. Yritin kyllä antaa orinkin ottaa kaikkensa irti reippaasta maastosta.

Sänkkärin laukkakilpailussa en antanut Banskun mennä mahdottoman vauhdikkaasti. Se lähti muiden mukana laukkaan, eikä onneksi välittänyt Zelian perseilystä. Okei, ei Zelia ollut ainut, Larakin näytti perseilevän. Pidätin Banskua erityisesti laukan alussa ehkä turhankin tiukasti. Loppusuoralla hieman löysäsin tuntumaa, jolloin musta ori pidensi askeltaan. Taputin Banskua laukassa kaulalle ennen kuin hidastin sen muiden perässä ravin kautta käyntiin.

Kaikki muutkin saivat hevosensa käyntiin. Lara ei selvästi pitänyt siitä, vaan se pukitti niin, että Alsila tipahti maahan ja jäi pitkäksi aikaa maahan makaamaan. Ellei mies olisi avannut silmiään, olisin saattanut huolestua enemmän. Tahtomattani en kuitenkaan voinut mitään tirskahtaessani. Matilda kehuu Rasmuksen ilmalentoa, kun itse hihkaisen kakkua. Alsila kerää itsensä maasta pitäen yhä Laran ohjia kädessään ja nousee takaisin selkään.

Sen jälkeen Isbe käskee meidät loppuverkan työskentelyyn. Vaikka Isabellan katse on tiukasti meissä kiinni, saamme tehdä aika hyvin itsenäisen loppuverryttelyn. Bansu pärskähtää ravissa ja tekee ihan mallikelpoiset väistöt. Taputan sitä hymyillen kaulalle, kun vapautan ohjat pitkiksi. Annankin sen kävellä takaisin tallille täysin pitkillä ohjilla koko matkan.

Tallilla olen yhä hyvällä tuulella. Maasto oli onnistunut. Bansku oli reipas ja käyttäytyi hyvin, vaikka seurassa olikin pelkkiä tammoja. Jälleen kerran herrasmieheni oli ansainnut banaaninsa, ehkä jopa hieman ekstraa!

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 16.09.18 16:35

Amandan katse oli murhaava. Jos katse voisi tappaa, olisin kuollut siihen paikkaan. Puna nousi kasvoilleni. Miten olin saattanutkin olla niin tyhmä ja luulla, ettei Amanda huomaisi mitään? Avasin suuni selittääkseni, mutta suljin sen saman tien. Selittely olisi turhaa. Amanda Sokka ei kuuntelisi selityksiä. Siksi vain köhäisin.
”Anteeksi, ei toistu”, mutisin kuin mikäkin pahantekijä ala-asteella.
Olisiko tämä jopa niin paha asia, että Amanda Sokka potkisi meidät Banskun kanssa pois valmennusryhmästään? En pystynyt katsomaan Amandaa silmiin. Ei hitsit… olisi pitänyt valita jonkun toisen.. Tyhmä minä!

**
”Voi helvetin helvetti”, kirosin samalla, kun kaivoin Banskun varustelaatikkoa.
Miten ihmeessä olin saattanut yhtäkkiä kadottaa jotain niin tärkeää? Ei hitto! Mähän vein ne Banskun kankisuitset kotiin puhdistettavaksi. Mun piti ne niin hienosti puhdistaa jollain uudella nahkasuojalla, jota en viitsinyt Auburniin raahata mukanani. Oli helpompi tuoda suitset aineen luokse kuin pieni purkki suitsien luokse. Nyt se sitten kostautui.

Mä en vain sillä hetkellä nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa. Ei me voitaisi Banskun kanssa ilman kankia osallistua ensimmäisiin edistyneiden valmennukseen. Perus aacheneilla Amanda nauraisi meidät pois kentältä. Mä huomasin suitsinaulassa yhdet samanlaiset kankisuitset. Mitään sen suurempia ajattelematta mä tartuin mustiin suitsiin. Mun oli pakko lainata niitä. Ainut asia, mikä mua huoletti, oli se, että ne olivat Fellun. Mitä jos Amanda huomaisi?

Ei, ei se voisi huomata mitään. Ne olivat kuitenkin täysin samanlaiset kuin Banskun omat. Lisäksi ne sopivat suorilta Banskun päähän. Suoristaessani otsapantaa olin aivan varma, että Amanda ei huomaisi mitään. Unohdinkin asian jo siinä vaiheessa, kun me käveltiin kentällä uuden valmennusryhmän kanssa heti nuorten jälkeen.

Amanda ei päästänyt meitä helpolla. Sen katse tarkasteli meitä tiukasti, ja se kertoi hyvin tarkkaan milloin ei ollut tyytyväinen. Tunnin aiheena oli laukka-avot. Ne olivat Banskulle hieman uudempi asia, joten otin erityisen paljon Amandan haukuista kiinni. Me saatiin pari hyvää suoritusta, vaikka Amanda ei paljoa kehuja ladellut, jos yhtään. Valmennus oli aktiivisempi kuin ennen, joten huomasin Banskun väsyvän nopeammin. Taputin sitä kaulalle kuitenkin hyvästä työskentelystä.

Tallissa purin Banskun varusteet ja siinä vaiheessa unohdin jo pelätä Amandan huomanneen suitsien vaihdon. Puhdistin Fellun suitset kokonaisuutena ja niputin ne mahdollisimman hyvin. Siinä vaiheessa, kun laskin suitsia koukkuunsa, varustehuoneen ovi aukeni ja käänsin katseeni pyörätuolissa istuvaan Amandaan.
”Täällä ei ole tapana lainata muiden varusteita”, sanat olivat erittäin, erittäin paljon täynnä vihaa ja halveksuntaa.

Amanda Sokka oli pelottava jopa pyörätuolissa.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 21.09.18 10:56

21.09.2018
Perustallipäivä perusratsastelulla.
#isbenhaaste5 #jusunhaaste6
Ei sinne Kalla Cupiin kovin pitkä aika enää ollut. Kaksi viikkoa. Se tarkoitti kovaa treeniä. Erityisesti, kun mun ja Banskun treeniin tulisi katko Rosengårdin esteleirin takia. Tosin se antaisi pohjaa mun ja Hanin suoritukselle kyseisissä pippaloissa.

Ajoin punaisen Audini parkkipaikalle ja lukitsin sen ovet. Ilma oli pilvinen ja jo hieman viileä. Olin saanut töissä jo vetää paksumpaa vaatetta päälle. Astelin sisälle talliin, jossa keräsin valmiiksi Banskun varusteet. Jätin ne Banskun karsinan edustalla ja lähdin hakemaan oriani tarhasta. Siellä se kökötti luumuvärisessä loimessaan, kerrankin aivan portin edustalla. Pujahdin tarhaan ja tervehdin iloisesti mustaa hevosta.

Taputin oria kaulalle ja naksautin riimunnarun harmaaseen riimuun kiinni. Banskun valkoinen turpa hamuili heti takkini taskuja herkkujen toivossa. Totta kai sieltä löytyi heppanamia herkkusuulle. Hymyilin orille ja sujautin sen ulos tilavasta tarhasta. Mustat korvat hörössä Bansku käveli reippaasti rinnalla sisälle talliin, jossa pyöräytin sen heti vapaalle pesupaikalle.

Sen jalat olivat likaiset. Tätä en rakastanut syksyssä. Joka kerta sai pestä jalat puhtaiksi. Ainakaan hevoseni ei pahemmin liikkunut toimenpiteen aikana. Onneksi olin käskenyt jo loimittamaan Banskun kevyesti. Pääsin huomattavasti helpommalla harjauksen osalta. Saatoin vetää nopsaan pölyharjalla mustan karvapeitteen lävitse. Päätä harjatessa pitelin riimusta kiinni, huolellisesti putsasin korvien takaa.

Sain jostain hienon päähänpiston. Miksi sitä ei hieman hifistelisi ja käyttäisi hetken aikaa harjan letittämiseen? Se oli hauskaa touhua ja no, näyttäisimme ainakin siltä, että ottaisimme asiat tosissaan. Tai sitten me vain hienostelisimme liikaa. Kunhan olin saanut putsattua kaikki kaviot, nousin matalan jakkaran päälle ja pistin letittäen. Banskun harja oli päässyt kasvamaan. Se pitäisi siistiä ennen Kalla Cupia.

Nutturat tulivat valmiiksi ja hitsit. Miksen tehnyt koskaan yhtä siistejä, kun oli kisat kyseessä? Jätin Banskun katselemaan tallimaisemia siksi aikaa, kun menin loungeen vaihtamaan kengät. Matkalla satuin katsomaan ilmoitustaulua. Isabella oli laittanut sinne uuden lapun: Oheistreeni tavoitteellisille ratsastajille. Lappu sisälsi täyden ohjeistuksen siitä, mitä kannatti treenata ja miten pystyi itseään treenaamaan Auburnin tiloissa. Saatoin hieman tuhahtaa sille. Lenkkeilin kyllä itse silloin, kun kerkesin, mutta mistä hitosta siihen löytäisi enemmän aikaa?

Eiköhän kaikki tarpeellinen liikunta löytynyt tällä kertaa monen hevosen liikutuksesta. Tuskin se kamalasti pahentaisi mun kisasuorituksia. Isabella Sokka saisi aivan rauhassa vaahdota ratsastajien kuntoilusta.

Kävin vaihtamassa kengät ja otin kypärän mukaani, jonka jälkeen palasin Banskun luokse. Se seisoi yhä kiltisti siinä mihin sen olin hetki sitten jättänyt. Jätin kypäräni pesupaikan viereen ja nappasin mustan koulusatulan sekä luumunvärisen huovat käsiini. Ensin asettelin huovan paikalleen ja sitten nostin satulan sen päälle. Laitoin vyön paikalleen ja taputin Banskua kaulalle.

Päähän ori sai mustat aachensuitset, joihin olin ostanut söpön helmiotsapannan viikko sitten. Suitsien alle laitoin ensin huovan kanssa samaa sävyä olevan korvahupun. Bansku pudisti päätään, kun huppu oli paikallaan. Naurahtaen nappasin siitä päästä kiinni ja pujotin suitset sen päähän. Kiristelin soljet sopiviksi. Olin unohtanut pintelit varustehuoneeseen, mutta en enää millään viitsinyt hakea niitä. Kyllä Bansku pärjäisi ilmankin.

Otin kypärän lattialta ja pujotin sen päähäni, jonka jälkeen tartuin mustista ohjista ja talutin Banskun maneesiin. Ylihuomenna meillä olisi Banskun kanssa Amandan valmennus. Mua jännitti ne liikaa viime kerran sattuman takia. Tai no, ei se mikään sattuma ollut. Olin lainannut Fellun suitsia täysin ilman lupaa. Amanda ei ollut ainakaan vielä potkinut meitä pihalle, mutta en tosiaan aikoisi ilmestyä valmennukseen ilman kunnon harjoittelua.

Nousin penkiltä selkään ja annoin Banskun tehdä kunnon alkukäynnit. Se oli tänään energinen ja kulki korvat visusti ylhäällä eteenpäin. Me tehtiin hyvin jämpti treeni. Alkuun pitkät ravityöskentelyt, ratsastin huolella läpi asioita, joita me oltiin viime aikoina treenattu. Laukassa harjoittelin viime valmennuksessa treenattuja laukka-avoja ja tein pidennyksiä pituushalkaisijalla. Bansku tuntui pehmeältä, mutta ei me ehkä ihan täysin onnistuttu avoissa.

Loppuun annoin Banskun ravata pidemmällä ohjalla rennosti ympäri tyhjää maneesia. Oli toisaalta ihme, että maneesi oli aivan tyhjä. Taputin Banskua kaulalle, kun siirsin sen käyntiin. Annoin Banskun harhailla omia reittejä maneesissa ja kymmenen minuutin käyntien jälkeen laskeuduin alas selästä. Talutin Banskun takaisin talliin ja riisuin sen karsinassa pois varusteista.

Jätin ne karsinan edustalle siksi aikaa, että hoidin Banskun. Putsasin sen jalat harjalla ja levitin kevyen loimen sen päälle. Kävin hakemassa sille banaanin rehuhuoneesta. Ori oli ainut, kenen ruokien kohdalla oli tertullinen banaaneja. Bansku söi banaanin kädestäni tyytyväisenä. Oli siinäkin erikoinen tyyppi. Hymähdin.

Olin tänään ollut aikaisemmin jo aamuvuorossa ja kotona odotti vielä liikutettavia, mutta päätin silti käyttää hetken aikaani vielä putsaamalla Banskun varusteita. Laitoin siis kuulokkeet korviini ja Spotifyn soittolistani soittoon. Varusteita putsatessa mietin hieman, miten me valmistuttaisiin Kalla Cupiin. Ahkeraa läpiratsastusta valmennuksien lisäksi taisi olla vahvin suunnitelmani.

Se oli vielä avoin, kenet saisin liikuttamaan Banskun huolellisesti Rosengårdin leirin aikana. Julia oli hieman nihkeä kysyessäni. Kuulemma nainen ei osannut treenata Banskua oikein. Oli mulla mielessä vielä yksi henkilö keltä kysyä, mutta se oli ehdottomasti viimeinen vaihtoehto.

Varusteet kiilsivät pian kuin uudet konsanaan. Laitoin ne takaisin omille paikoilleen ja kävin vielä moikkaamassa Banskua. Se saisi jäädä jo sisälle. Taputin sitä kaulalle ja lähdin autolleni. Avasin Audin ovet ja istahdin kuskin paikalle. Peruutin pois paikalta ja lähdin kotiin.
Banskun päiväkirja - Sivu 2 Banskumaneesi
lineistä superkiitos @Jusu R.


Viimeinen muokkaaja, Inna P. pvm 08.02.19 20:08, muokattu 1 kertaa

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 06.10.18 10:51

23.09.2018
Kouluvalmennus kentällä, hiki virtaa
#kouluvalmennus
Hitsit, että oli hiki. Banskukin hikoili pienen sian tavoin. Vaihdoin suuntaa, asetin ja painoin pohkeella. Amanda tuhahti kuuluvasti. Olin joutunut naisen silmätikuksi valmennuksessa, varmaan siksi, että olin mennyt lainaamaan luvatta Fellun suitsia. Kai sain olla vain tyytyväinen, ettei meitä sentään heitetty valmennuksista pihalle!

Jouduin keskittymään niin paljon asettamiseen, etten huomannut Ellietä ja Riepua, jotka tulivat ympyrältä. Melkein tapahtui yhteentörmäys.
”Sorisorisori”, manasin Ellielle omaa virhettäni.
Nainen vain mulkaisi mua ja jatkoi matkaansa. Hitsit! Menetin otteeni Banskusta äskeisen takia.

”Mitä sä oikein räpellät?” Amandan ääni kuului korkeana. ”Nyt se ori takas kuulolle ja tee mitä pyydettiin!”
Melkein pyöräytin silmiäni, mutta vain melkein. Siirsin Banskun takaisin raviin. Raskas valmennus oli ottanut jo siltä suurimmat mehut pois. Se ei jaksanut liikkua yhtä kevyesti ja luisti jokaista apuani mahdollisuuksien mukaan.

Sain vielä jotain irti Banskusta ennen kuin Amanda koppavasti ilmoitti valmennuksen loppumisesta. Pidensin tuntumaa vain hieman, kun ravasimme loppuraveja. Ori pärskähti kuuluvasti ja sen ravi oli löysää. Huomenna se saisi kyllä vain kävelypäivän. Mentäisiin vaikka maastoon käveleen.

Jalkani olivat ihan loppu, kun laskeuduin satulasta ja tarrasin suitsien ohjista kiinni loppukäyntien jälkeen. Talutin Banskun talliin ja pyöräytin sen heti pesupaikalle. Riisuttuani sen varusteista, huuhtelin mustan karvapeitteen lämpimällä vedellä ja heitin fleeceloimen kuivattelua varten. Valmennus oli ollut sen verran rankka, että kiedoin sen kaikkiin jalkoihin myös viilentävät.

Pyysin iltavuoroon tullutta Jusua ottamaan ne pois. Itsellä oli jo hieman kiire kotiin. Ennen lähtöä heitin pilkotun banaanin Banskun ruokakippoon ja taputin sitä kaulalle.


Viimeinen muokkaaja, Inna P. pvm 08.02.19 20:07, muokattu 1 kertaa

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 06.10.18 18:23

25.09.2018
Laukanvaihdot
#kouluvalmennus
Vedin kammalla mustan harjan parempaan asentoon ja nipsasin saksilla epätasaisuuksia pois. Banskun tukka oli kasvanut liian pitkäksi, joten se pääsi parturiin juuri ennen valmennusta. Klippaisin sen vielä ennen kuin lähtisin perjantaina Rosengårdin esteleirille. Taputin oria kaulalle, kun olin viimein tyytyväinen harjaan. Otsatukka oli saanut myös osansa ja melkein Bansku oli saanut tyylikkään tasatukan, mutta olin oppinut hillitsemään saksiani pikkuhiljaa. Häntääkin lyhensin vielä tasaisemmaksi.

Siirsin Banskun sen karsinaan ja kävin siivoamassa sotkut pois hoitopaikalta, jonka jälkeen menin varustehuoneeseen. Olin hoitanut harjauksen harjan leikkaamisen yhteydessä, joten sain suoraan napata syliini vain valmennusvarusteet. Viimeinen kouluvalmennus ennen Kalla Cupia, sitten Bansku siirtyisi Danielin hoiviin viikoksi ja me kerettäisiin tekemään parit treenit ennen kisoja. Onneksi koulu ratsastettiin vasta sunnuntaina.

Jätin syllilisen varusteita Banskun karsinan edustalle ja nappasin kasasta mustat pintelit. Kiersin ne Banskun kaikkiin jalkoihin tarkasti ja jos joku näytti liian paksulta, käärin sen uudelleen. Mä olin kerrankin ajoissa, joten mulla oli kyllä aikaa tehdä varustaminen huolella. Sitten nostin koulusatulan selkään ja laitoin vyön löysälle.
”Ootko sä lihonu”, mutisin, kun vedin vyön ensimmäiseen reikään.

Yleensä sen sai suorilta kolmanteen. Päätin kuitenkin, että Bansku oli vain kasvattanut lihaksia. Ei se edes näyttänyt lihavalta. Olihan se vielä kuitenkin vasta viisivuotias, joka kasvatti lihaksistoaan. Rapsutin oria mahan alta ennen kuin nappasin suitset ja korvahupun käytävän puolelta. Bansku laski päänsä kuuliaisesti alemmas, kun tarrasin sen otsatukasta. Tein siihen nopean letin ja sujautin hupun korvien peitoksi. Letin työnsin hupun alle piiloon.

Kankisuitset vielä päähän ja sitten vaihtamaan omia vaatteita. Taputin Banskua kaulalle ja jätin sen karsinaan odottelemaan. Kävin vaihtamassa loungessa farkut ratsastushousuihin ja hupparin tilalle urheilupaidan. Sen päälle vedin HV Polon mustan fleecetakin, jossa oli kiiltävästä kankaasta tehty yksityiskohta edessä. Vedin takin vetoketjun ylös asti kiinni ja nappasin kaapistani kypärän. Painettuani sen päähän, työnsin jalkani ratsastussaappaisiin ja otin vielä raipan mukaani.

Me oltiin ajoissa Banskun kanssa maneesissa. Nitaa eikä Sarahia näkynyt vielä. Olin nähnyt heidät kyllä tallissa, mutta en sen kummemmin kiinnittänyt huomiota heihin. Kävelin hetken Banskun kanssa maastakäsin uraa pitkin, ennen kuin kiristin vyötä parilla reiällä. Nousin jakkaralle ja laskin vasemman jalustimen alas. Keräsin ohjat käteen ja työnsin jalkani jalustimeen. Parin pompun jälkeen ponnautin itseni satulaan.

Pidätin Banskun pysymään vielä paikallaan, kun laskin toisenkin jalustimen ja sujautin saappaani jalustimeen. Sen jälkeen päästin Banskun kävelemään pitkin ohjin. Vaikka sunnuntain valmennus ei mennyt ihan niin hyvin, odotukseni olivat korkealla tätä valmennusta kohtaan. Bansku tuntui yhä hyvältä selästä ja se oli eilen saanut viettää rennon kävelypäivän, kuten olin suunnitellut. Se toipui siis hyvin uuvuttavasta valmennuksesta. Kalla Cupin jälkeen se saisi muutaman päivän vapaata toipua.

Siinä vaiheessa, kun tein käynnissä itsenäisesti taivutteluita ympyrällä, Sarah ja Nitakin tulivat maneesiin. Nyökkäsin Sarahin tervehdykseen ja vastasin sen kysymykseen Banskusta. Naista kiinnosti, miten Bansku oli voinut. Hyvinhän se. Esitin kohteliaasti vastakysymyksen Effistä.

Amanda ilmestyi maneesiin ja laittoi heti porukan töihin. Alkuun me verryteltiin laukassa. Tehtiin kokoamisia ja lisäyksiä. Bansku taisi suoriutua niistä hyvin, koska Amanda pysytteli suhteellisen hiljaa ja puuttui lähinnä mun asentoni virheisiin. Taputin Banskua kaulalle. Laukkaverkan jälkeen me siirryttiin käyntiin ja tehtiin Amanda ilmoitti tiukkaan sävyyn, että vaati nopeita reaktioita ja mahdollisimman pienillä avuilla. Hitsi vie!

Sainkin Amandalta jatkuvasti huomautuksia siitä, miten apuni eivät todellakaan olleet pieniä ja huomaamattomia. Bansku kyllä reagoi nopeasti ja hyvin. Paransin hieman otteitani pieniin apuihin liittyen.

Lävistäjällä tehdyissä laukanvaihdoissa me tultiin Banskun kanssa useammin. Useiden vaihtojen tekeminen ei ollut Banskulle vielä kaikista tutuinta, joten meillä oli ensiyrittämällä hankaluuksia saada kaikki takajalat mukaan. Olisi aivan turhaa kertoa, mitä kommenttia Amanda niistä antoi. Kyllä kaikki tiesivät. Kolmannella yrittämällä me saatiin jopa hyviä vaihtoja! Tottuneesti laskin mielessäni askeleet vaihtojen välissä ja keskityin myös valmistelemaan hyvin jokaisen vaihdon.

Loppupeleissä valmennus meni meiltä todella hyvin. Bansku oli vahva ja energinen. Laukanvaihdot paranivat koko ajan, eivätkä esimerkiksi huonontuneet. Taputin Banskua kiitokseksi kaulalle ja vielä silloin olin luottavainen seuraavan viikon Kalla Cupista.


Viimeinen muokkaaja, Inna P. pvm 08.02.19 20:06, muokattu 1 kertaa

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 21.10.18 19:55

07.10.2018
Kalla Cup 3. päivä
#HarvestGames
Suoristin violettia kisatakkia ja vedin keuhkoni täyteen ilmaa. Ravasin virittyneen hevosen kentälle ravissa, kun edellinen ratsukko poistui. Ratsastin pari reittiä, kunnes kuulin vihellyksin ja kokosin tuntuman paremmaksi, sitten nostin laukan ja ratsastin tervehdykseen. Pysäytettyäni Banskun ja hoidettuani tervehdyksen, en voinut kuin todeta, että nyt sitä mentiin. Kohti ensimmäistä vaativan tason suoritusta.

Perhoset eivät olleet koskaan ennen lennelleet kisoissa näin pahasti mahassani, kun siirsin Banskun suoraan raviin tervehdyksestä. Oli aika unohtaa helppo A:n epäonnistuminen. Unohtaa ne vaivaiset 62,8 prosenttia, jotka olivat seurausta väärin ratsastetusta reitistä. Tämä oli se, mikä piti nyt pitää päässä. Muistaa miten rata meni ja muistaa pitää Bansku koko ajan vireillä.

Koottu ravi. Keskiravi. Koottu ravi. Keskiravi. Avotaivutus.

En kuullut taustalla soivaa musiikkia, kun keskityin suoritukseen. Bansku tuntui pehmeältä, se otti apuni kepeästi vastaan. Sen suu oli pehmeä, eikä se hangannut vastaan missään kohtaa. Korvat olivat höröllä, askellus reipas ja adrenaliini virtasi meissä molemmissa. Huh, tältä jokaisen kisasuorituksen piti tuntua.

Hyvä täyskäännös takaosalla vasemmalle. Sen jälkeinen käynti ei ollut parasta. Toivoin, ettei se laskisi meidän pisteitä kamalasti. En ajatellut asiaa enempää. Voltin jälkeen laukannosto. Hymy nousi kasvoilleni, täydellinen nosto. Laukanvaihto onnistui, kaikki onnistui.

Bansku korskahti tyytyväisenä. Se nautti, eikä sille tuottanut ongelmia haastavampi luokka. Onneksi laukkatehtävät olivat ohjelman lopussa. Bansku ei kerinnyt väsyä, vaan me tehtiin yhdessä hyviä suorituksia.

Jos joku olisi sillä hetkellä kysynyt miltä musta tuntui, en olisi saanut sanaani suusta. Tätä mä olin kaivannut. Tätä yhteyttä hevosen kanssa. Sitä mulla ei ollut ollut pitkään aikaan minkään hevosen kanssa. Bansku oli se hevonen, josta mä en luopuisi koskaan.

Valtava hymy oli kasvoillani, kun pysäytin Banskun lopputervehdykseen. Melkein itkin onnesta, kun vapautin ohjat ja taputin antaumuksella Banskua kaulalle. Ei olisi väliä voitettiinko me. Mulle oli parasta just tää tunne, minkä tää hevonen antoi.

Palkintojen jaossa seisominen sinivalkoinen ruusuke Banskun suitsissa oli vain plussaa. Me voitettiin. Bansku voitti.


Viimeinen muokkaaja, Inna P. pvm 08.02.19 20:06, muokattu 1 kertaa

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 03.11.18 16:13

24.10.2018
Laukkaa, laukkaa ja laukkaa
#kouluvalmennus
Bansku hölkkäsi rennosti liinan toisessa päässä vasemmassa kierroksessa. Pidin liinaa käsissäni samalla, kun paransin kaulahuivini asentoa.
”Laukka”, komensin kuuluvasti ja maiskutin perään.

Ori nosti reippaan laukan ja meinasi lähteä pukittelemaan. Mustien jalkojen takoessa tahdikkaasti maneesinpohjaa vasten, tunsin pientä syyllisyyttä. Meidän olis varmasti pitänyt tehdä laukkaharjoituksia selästä käsin. Eilinen Amandan valmennus oli jälleen mennyt vain keskinkertaisesti. Oliko mulla vääränlainen treeniohjelma Banskulle? Sen kunto oli jälleen pettänyt, kun se joutui tekemään laukkatyöskentelyä kokonaisen tunnin.

Alkuun valmennus oli ollut energinen ja tasaista suoritusta. Ei mitään suurempia virheitä. Siitä hiljalleen loppua kohden se muuttui kuitenkin elottomaksi. Laukanvaihdokset eivät olleet puhtaita ja selästä Bansku tuntui haluavan koko ajan rikkoa raviin. Mua oikeastaan ärsytti miten, joka toinen valmennus tuntui menevän penkin alle.

Meidän pitäisi saada valmennuksiin tasainen rutiini. Ei mitään sinne sun tänne pinkoilua.

Banskun kestävyyttä pitäisi ehdottomasti parantaa. Ylämäkitreeniä maastossa, pidempiä laukkasuoria ja treeneissä paljon enemmän laukkaharjoituksia. Ehkä se sillä parantuisi. Tai sitten mun pitäisi pyytää jotain kokeneempaa tekemään meille kunnollinen treeniohjelma. Jos mä vaikka olin viime aikoina päästänyt Banskun treenin lässähtämään.

”Okei, pyrrr, ravi”, komensin Banskua.
Se oli laukannut jo toiseen kierrokseen. Siksi saatoin antaa orin hölkätä hetken liinan päässä ja sen jälkeen taluttaa käynnissä maneesia ympäri. Heitin loimen Banskun niskaan ja taputin sitä kaulalle, ennen kuin ohjasin sen uraa pitkin kävelemään. Oltaisiin me voitu lähteä maastoonkin käppäilemään. Ulkona oli nykyisin vaan kovin nopeasti pimeä, joten valaistutkaan tiet eivät houkutelleet.

Tänä päivänä maastoilin käytännössä pelkästään aamuisin, kun tulin tallille ennen iltavuoroa. Silloin oli aina valoisaa, eikä tarvinnut otsalamppuja tai miljoonia heijastimia. Bansku pärskähti äänekkäästi tyytyväisyyttään ja pakkohan siinä kohtaa oli naurahtaa.
”Hölmö söpöläinen”, lepertelin murulleni.


Viimeinen muokkaaja, Inna P. pvm 08.02.19 20:06, muokattu 1 kertaa

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 06.11.18 20:56

02.11.2018
#yhteismaasto
Bansku laukkasi. Sen korvat olivat harmaan hupun alla pystyssä. Pidin aacheneiden ohjat tiukalla tuntumalla ja nostin itseni kevyeen istuntaan. Hiljaisessa syyspäivässä kuului ainoastaan korskuvien hevosten kaviot, jotka tömähtelivät tahdikkaasti hiekkatietä vasten.

Viileä vastatuuli kipristeli poskia. Onneksi olin pukenut lämpimästi.

Pidätin Banskua, kun edellä laukkaavan Sallin takamus läheni. Pian me siirryttiin raviin. Kevensin koulusatulassa ja päästin Banskua hieman venyttämään kaulaansa. Siitä oli aivan liian pitkä aika, kun me oltiin viimeksi kunnolla maastoiltu. Yleensä me lähdettiin maastopoluille usein.

Viime päivät ja viikot olivat olleet kuitenkin aivan liian hektisiä pitkille maastoretkille. Epätasaiset maastot olisivat kyllä tulevaisuutta ajatellen hyvä treeni kestävyydelle. Nyt vain keskityin paljon laukkatyöskentelyyn sileällä.

Maastoretkemme tuntui päättyvän nopeasti, vaikka olimme siellä yli tunnin. Tallipihassa laskeuduin alas satulasta ja taputin Banskua kaulalle. Hoidin sen karsinassa pois ja kävin sitten pyytämässä Jessen vielä kahvittelemaan Loungeen. Mulla oli ainakin reidet kohmeessa, joten kuuma kahvi olisi oiva pelastus.

Keskustelujen jälkeen porukka hajaantui. Toivottelin seuralaisille hyvät illanjatkot ja kävin vielä rapsuttelemassa Banskua.

Tämän illan suunnitelmissa oli ajella kotiin hoitamaan hevoset sisälle ja antamaan niille ajoissa iltasapuskat. Sen jälkeen suunnittelin ajavani vielä takaisin Kallaan. Vernerin majaillessa porukoillaan tapahtumien takia, olin käynyt useammin kylässä Kaajapuroilla. Viihdyin siellä todella. Tiina ja Pekka olivat mukavia ja oli hauska katsella Verkun lapsuudenkuvia.

Hyppäsin Audini kyytiin ja työnsin avaimen virtalukkoon. Väänsin avainta, mutta mitään ei tapahtunut. Rypistin otsaani ja yritin uudelleen. Ei vieläkään mitään. Helkutti sentään!
”Nytkö sä sit päätit hajota?” murahdin punaiselle autolleni.

Ehkä siitä oli vain akku tyhjä.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 09.11.18 10:59

09.11.2018
Fiilistelyä treenin ohella
Kalla Cupin viimeinen ilmoittautumispäivä läheni kovaa kyytiä. Mä en ollut vielä ilmoittanut itteäni. En ollut yhtään varma millä hevosilla lähtisin kilpailemaan. Hazelin suoritus oli ollut viime kisoissa farssi, toin sitä takaisin kisakentille aivan liian aikaisin. Tai ehkä voisin jo hiljalleen myöntää itselleni, että siitä ei ollut enää kuin puskaratsasteluun.

Bansku pärskähti. Se laukkasi ympyrällä silti, vaikka olin kadonnut hieman omiin ajatuksiini. Vaihdoin vielä suuntaa, tein hetken ympyrää vastalaukassa ennen kuin tein laukanvaihdoksen. Me tehtiin Banskun kanssa nykyisin paljon laukkatreeniä. Vaihdoksia, temmonvaihteluita ja kaikkea mahdollista. Bansku tuntui pikkuhiljaa jaksavan tunnin treenien aikana enemmän. Vielä oli kuitenkin matkaa edettävänä, mutta hyvä siitä tulisi.

Valmistelin raviin siirtymisen huolellisesti uralla. Maneesissa oli muitakin, vaikka oli perjantai aamu. Kalla Cup vain läheni niin kovaa kyytiä, että maneesissa oli aina joku. Väistin Matildaa ja Zeliaa tekemällä voltin, jonka jälkeen päästin ohjastuntumaa pidemmäksi hiljalleen. Bansku venytti kaulaansa ja tempo hieman rentoutui. Taputin sitä kaulalle.

Me lähdettiin loppukäynneiksi maastoon käveleen. Viime yönä oli hitusen ollut pakkasta ja jopa satanut hieman lunta. Lumi oli jo kyllä kadonnut ainakin suurimmaksi osaksi. Annoin Banskun tepastella omaa tahtiaan eteenpäin, ohjia en pitänyt koko aikana tuntumalla.
Banskun päiväkirja - Sivu 2 Banskukaynti
Annelle super kiitos lineistä!


Viimeinen muokkaaja, Inna P. pvm 08.02.19 20:06, muokattu 1 kertaa

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 05.01.19 0:15

14.12.2018
Seliikkuuseliikkuu
Keskipäivän kuulas auringon pilkahdus paistoi ratsukon takaa muodostaen kulkureitille suuren varjon. Lumi narisi hevosen kavioiden alla ja höyry tulvi orin sieraimista. Harmaisiin verhottu Bansku kulki pää korkealla, kun se tiiraili ympärilleen hupulla peitetyt korvat höröllä. Inna istui loimen päällä ja piteli löysästi kiinni aacheneiden ohjista.

Inna oli pukeutunut lämpimästi ja antoi Banskun määrätä tahdin. Toisaalta, Inna ei kauheasti ollut tässä maailmassa juuri nyt. Hänen päässään pyöri paljon ajatuksia. Ensinnäkin häntä oli alkanut viime päivinä turhauttamaan yli sadan kilometrin mittainen työmatka yhteen suuntaan. Danielin tarjoama työ Vänrikinmäellä oli parempi kuin hän olisi voinut edes kuvitella. Mutta oliko se yli kahdensadan kilometrin mittaiselle ajomatkalle riittävä syy? Se vei kuitenkin päivästä yli kaksi tuntia.

Eipä se kuitenkaan Innan ainoa huolenaihe ollut. Aika kyllä liittyi paljonkin murehtimiseen. Hän heräsi neljältä tai aikaisemmin joka aamu, jotta sai hevoset kotona ruokittua. Iltavuoroissa hän kuskasi ne heti myös pihalle. Lohtua ei tuonut edes Hanin omistajan, Eevi-Sofian, tekemät tallit kaksi kertaa viikossa.

Helpotusta kiireisiin toisi viimein Ransun lähtö Ruotsiin Alexanderin matkassa. Innalle tulisi ruunaa ikävä, mutta se olisi ehdottomasti vielä hyvässä iässä olevalle kilpahevoselle vain paras ratkaisu. Viime päivinä Inna oli saanut kuulla uteluita, miksei ollut pyytänyt poikaystäväänsä kilpailemaan Ransulla. Samaa oli kysynyt Alexander, joka tosin oli muotoillut kysymyksen koppavaksi nälvimiseksi.

Inna ei kuitenkaan halunnut ujuttaa enempää huolehdittavaa Vernerin harteille. Miehen lokakuinen sairaalareissu oli pelästyttänyt. Kyllähän brunette tiesi, että Verneri olisi heti auttamassa tallitöissä, jos hän vain pyytäisi. Ironista kyllä, ettei kumpikaan halunnut sysätä omia murheitaan toisen harteille. Viime aikoina kaikki oli ollut hieman kireää. Verneri ei pitänyt Alexanderista tai siitä, että Ransu lähti juuri sen nulikan matkaan, vaikka se oli täysin Innan oma asia.

Onneksi Inna sai, kireydestä huolimatta, käpertyä usein poikaystävänsä kainaloon nukkumaan. Tai no yrittämään. Inna ei ollut nukkunut viime aikoina kovinkaan paljon. Usein kello oli vasta yksitoista, kun hän kömpi sänkyyn ja unet jäivät pätkiviksi. Brunette oli harkinnut jo varaavansa lääkäriltä ajan, jotta saisi jotain parempia unilääkkeitä kuin apteekin tarjoamat Melatoninit.

Bansku terästi huomiotaan huomatessaan liikettä edessä olevan pellon laidalla. Hahmo oli vielä muodoton musta möykky, mutta se liikahti! Ori säpsähti, mutta sen ratsastaja ei huomannut liikahdusta, vaan sen sijaan haukotteli ja hieraisi silmiään. Onneksi Amanda Sokka ei ollut näkemässä hänen ratsastusasentoaan parasta aikaa. Selkä aivan mutkalla, varpaat osoittivat maata kohden, eivätkä olleet yhtään hevosen ympärillä. Eikä Bansku saanut omistajansa tukea tulevan uhkan takia.

Kaiken tämän keskellä Ransun lähteminen ei oikeastaan helpottanut Innan työtaakkaa riittävästi. Fiksuna tyttönä hän oli ostanut itselleen lisää työtä ja viitannut kintaalla omalle uupumukselleen. Mitä painoarvoa oli väsymyksellä, kun toisessa vaakakupissa oli tarjolla täydellisen hevosen jälkeläinen? Vielä syntymättömän varsan isä oli tietenkin Bansku. Tietysti Inna haluaisi siitä itselleen varsan, ja vaikka hän ihannoi ajatusta ihan omasta kasvatista, Auburnin Effi oli kylliksi ihastuttava tamma päihittääkseen sen haaveen.

Inna oli ihastellut Effiä jokaisessa valmennuksessa ja lopulta uskaltautunut pallotelemaan asiaa ensin Isabellan kanssa. Ystävää oli kuitenkin helpompi lähestyä asian tiimoilta kuin hevosen omistajaa. Noh, tuottoisampaa olisi ollut vain kävellä suoraan Amanda Sokan jutulle.  Kylmäkiskoinen keskustelu käytiin yksityistallin toimistossa ja sopimukseen päästiin sopivan rahasumman myötä. Amandan hevosen laittaminen mammalomalle ei ollut halpaa lystiä. Sen jälkeen Inna ei puhunut varsasta melkein kellekään. Verneri tiesi, mutta esimerkiksi Julian kanssa käydyt keskustelut olivat nykyisin muutenkin vähäisiä.

Innoissaan Inna toden teolla oli! Varsan sukupuoli ei ollut tiedossa, mutta Inna toivoi itse tammaa. Ensin se saisi lähteä toisaalle varsalaumaan, jonka jälkeen se tulisi kotiin kasvamaan ja lopulta siitä koulittaisiin kouluhevonen. Siis tietenkin mikäli kaikki menisi suunnitelmien mukaan. Kavio-otusten kanssa kun ei koskaan voinut tietää.

Seliikkuuseliikkuu! Bansku otti tiukat sivuaskeleet, jonka seurauksena aivan nukuksissa ollut Inna tippui alas. Luminen tie ei ollut mitenkään pehmeä alusta tippua, vaan Inna kirosi minkä suustaan pystyi. Pakaraan sattui ja pahasti. Inna kömpi ähkäisten ylös ja hieroi takamustaan. Oliko Bansku lähtenyt karkuun? Huh, ei onneksi.

Virittynyt ori seisoi kuin sähköjänis muutaman metrin päässä. Sen pää oli korkealla ja silmien valkuaiset vilkkuivat. Inna käveli Banskun luokse ja nappasi tätä ohjista kiinni.
”Mikä nyt tuli?” hän murahti orille ja katsoi sen kanssa samaan suuntaan. ”Se on hölmö kissa.”
Musta kissa kykki karvat pystyssä pellon laidalla ja pinkaisi sitten pellolle. Bansku tietysti mielentilassaan otti heti sivuaskeleita.
”No niin, sooo saatana!”

Pian Bansku oli jo paljon rauhallisempi. Se ei enää vaikuttanut lähtevän jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Inna nappasi ohjat orin kaulalta kouraansa ja nykäisi Banskun liikkeelle kohti tallia. Oli aivan turha toivo edes yrittää nousta selkään tiellä. Toppaloimi oli muutenkin niin liukasta materiaalia. Lisäksi pakaraan sattui ihan saatanasti ja se kipu säteili lonkkaan asti. Tai sitten säteily on nimenomaan lonkasta lähtöisin. Mistä sitä tietää?

Innan teki kipeää koko matkan takaisin tallille, joka oli yllättävän pitkä. Nainen ei ollut edes huomannut kuinka pitkälle he olivat jo ratsastaneet. Tallipiha oli suuri helpotus ja vielä helpottavampaa oli, kun Inna sai pyöräyttää Banskun sen karsinaan. Hän riisui sen kaikista muista varusteista paitsi toppaloimesta.
”Joko sä tulit takas?” Julia kysyi Valerien karsinasta, josta oli suora näköyhteys ystävän hevosen karsinaan.
”Joo, kävelin ite takas, kun tuli kylmä”, Inna lasketteli.

Se oli selkeä valhe, koska naisen vaatteet olivat aivan lumessa.
”Onks sulla kaikki ok?”
”Totta kai on”, Inna tuhahti ja laittoi Banskun karsinan oven kiinni. ”Tarvii vaan mennä käymään vielä kaupassa. Ei huvita yhtään. Joko sä kävit sen kanssa?”
”En vielä”, Julia mutisi takaisin. ”Voisitko sä taas joku päivä ratsastaa tän läpi?”
”Joo, totta kai.”

Inna jätti lyhyet moikat ja meni varustehuoneeseen. Hän paketoi huolimattomasti Banskun suitset, eikä jaksanut kääriä edes pinteleitä. Ennen lähtöä Inna kävi vaihtamassa vaatteet ja suuntasi sen jälkeen autolleen. Harmaa Honda käynnistyi hiljaisena ja mittaristojen valot syttyivät. Inna vilkaisi digitaalikelloa ja puuskahti turhautuneena. Työvuoron alkuun oli vain neljäkymmentäkolme minuuttia. Hän myöhästyisi.


Viimeinen muokkaaja, Inna P. pvm 08.02.19 20:06, muokattu 1 kertaa

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 05.01.19 20:16

6.1.2019
Sweet revenge
Sanotaanka vaikka niin, että sen oli viimein tapahduttava. Alkuperäisestä tapahtuneesta oli joo jo kaksi vuotta, mutta vielä ei ollut näin otollista hetkeä tullut mun hyppysiini. Olkoon se myös juhlahetki sille tosiasialle, että me oltiin oltu molemmat Auburnissa vuoden verran.

Kaikkihan lähti ihan syyttömästi liikkeelle siitä, kun mä kävin hakemassa Banskun tarhasta. Musta ori oli harmaassa toppaloimessaan mua portilla vastassa. Otin sen tarhasta ja lähdin jostain intuitiosta talliin kiertotietä. Ehkä tarkistaakseni oliko Effi yhtä pyöreä kuin ennenkin.

Ja siinä se seiso, Valerien tarhan ja lantalan kohdalla puhumassa puhelimeen. Sen selkä oli muhun päin ja sillä sekunnilla mä muistin kuinka se tyrkkäs mut järveen Newerran illanvietossa, kun oli vielä huhtikuu. Vaatteet päällä tietty, eikä mitään vaihtokuteita mukana. Voin kertoa, että se vesi ei ollut lämmintä.

Jaksoin ihmetellä miten niin mustalla persoonalla oli noin kirkkaan väriset hiukset.

No, mutta asiaan! Siinä se siis seiso, selkä muhun päin ja aivan otollisessa kohdassa, jossa sen edessä oli juuri satanutta sekä tarhojen poluilta kolattua lunta.

Mun sydän pomppas jännityksestä, kun mielessäni laadin pikaisen kostosuunnitelman. Sehän siis todellisuudessa oli hyvin spontaani toteutus. Mä olin jo aikaa sitten päättänyt jättää Matildan omaan arvoonsa ja unohtaa sen järveen työnnön.

Nyt mä kuitenkin vaihdoin taluttamaan Banskua sopivammalta puolelta ja ohimennen tönäisin Matilda Tammilehtoa selästä. Se kaatui aivan niin kuin olin suunnittelut naama edellä lumikasaan ja kääntyi katsomaan mua niin helvetin vihaisesti.

”Sori, en huomannut sua”, virnistin sille, kun pysähdyin.
Ja niine hyvineni mä nykäisin ihmettelevän Banskun takaisin liikkeelle. Ellen olisi tuntenut Matildan katsetta selässäni, olisin varmasti tehnyt voitonelkeisen loikan tai jonkin muun liikkeen. Vitsit mä tunsin itteni ylpeäksi.

Siitäs sait Matilda Tammilehto!


Viimeinen muokkaaja, Inna P. pvm 08.02.19 20:05, muokattu 1 kertaa

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 10.01.19 15:43

10.1.2019
Winter wonderland
Banskun päiväkirja - Sivu 2 Innajabansku
kuvasta hyper kiitos Tuulialle!


Viimeinen muokkaaja, Inna P. pvm 08.02.19 20:05, muokattu 1 kertaa

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 22.01.19 19:17

Jos joku vain saattoi edes kuvitella Amanda Sokan ottavan kevyemmin vuoden ensimmäisen valmennuksen, oli erittäin väärässä. Amandan tähdet niminen valmennusryhmä koostui Inna Paakkasesta ja Nita Merisalosta. Ulkona olevan tiukan pakkasen lisäksi, Auburnin maneesissa oli tiukka tunnelma.

Amanda Sokka oli laittanut valmennusryhmänsä heti kunnolliseen kuntorääkkiin ja Inna saattoi vain olla iloinen, ettei hänen nuori hevosensa oli palannut töihin jo viikko sitten. Kuukauden sairasloma oli vain vienyt naisen kuntoa alemmas kuin normaalisti, joten ilman jalustimia ravaaminen vaati joka ikisen keskittymisen.

”Inna kädet, missä ne menee?” Amanda kysyi ratsukolta. ”Ja mitä pirua sun jalat tekee?”
Tuhahdus kysymysten perään kertoi, että Innan asento oli ihan retuperällä. Nainen korjasi asentoaan mahdollisimman hyvin, eikä saanutkaan enää seuraavalla kierroksella kommenttia. Kommenttia tulikin sitä seuraavalla kierroksella, taas.

Hevosten kanssa tehtiin paljon jumppaavia tehtäviä. Kai se Amandakin oli loppupeleissä aatellut kisalomalta palanneita hevosia. Avot, sulut ja väistöt olivat valmennuksen pääaiheita ja tietysti koko tunti mentiin ilman jalustimia. Alkuraveista lähtien.

”Puoli rata leikkaa, pääty-ympyrällä laukanvaihto”, Amanda komensi.
Se oli merkki nostaa laukka. Inna otti pienen pidätteen ja teki huomaamattoman laukannoston, johon Bansku reagoi ottamalla ryntäysaskeleen.
”Uudestaan Inna!”
Inna siirsi painon taakse ja istunnalla hidasti Banskun takaisin raviin, josta vain parin huolellisen askeleen jälkeen nosti uuden laukan. Nita ja Leevi olivat jo tekemässä ensimmäistä vastalaukkaansa. Ei ollut kuitenkaan järkevää rynnätä tehtävään ennen kuin oli varmaa, ettei ratsukkoa tarvinnut väistää ympyrältä pysähtymällä.

Banskun laukka kulki ihan hyvin, kun Inna ohjasi sen puoli rata leikkaalle. Ori olisi halunnut vaihtaa laukkansa heti, Inna tunsi sen virittäytymisen. Brunette piti kuitenkin orinsa vastalaukassa ja ratsasti sen pääty-ympyrälle. Ja HOP laukanvaihto, johon ei tullut kommenttia. Eli se meni hyvin, Inna huokaisi mielessään. Ei kuitenkaan sopinut sen takia päästää itseään hengähtämään.

Viimein loppuravien ajaksi Amanda antoi ratsukoiden ottaa jalustimet alas. Tuntui oudolta pujottaa saapas tunnin päätteeksi jalustimeen ja keventää. Inna päästi hieman tuntumaa samalla, kun väänsi pääty-ympyrää. Hänellä oli hiki ja niin oli myös Banskulla.

Musta ori pärskähti tyytyväisenä, kun se sai hidastaa ravista käyntiin ja sai vielä taputukset kaulalle.
”Seuraavaan kertaan”, heidän valmentajansa murahti ja poistui paikalta.
”Huh, Amanda pisti kyllä hien päälle heti alkuun”, Inna naurahti Nitalle, joka myötäili naisen sanoja.
Innalla ei ollut oikeastaan kauheasti hajua miten nuorella naisella oli mennyt Leevin kanssa. Oli lähinnä outoa nähdä Nita keikkumassa Leevin selässä Armin sijaan.
”Tekis mieli lähteä maastoon käppäileen loppukäynnit, mutta taidan vaan paleltua”, Inna vielä naureskeli.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 27.01.19 17:20

Mulla oli tapana ottaa töistä koko päivä vapaaksi, jos tiedossa oli valmennus. Niin tein tänäänkin ja olin jo aikaisemmin ilmoittanut Danielille, ettei laita mulle täksi päivää töitä. Sairaslomalta palaaminen takaisin töihin ei ollut ihan ruusuinen kokemus. Anmari oli kuukauden aikana tehnyt asioita omalla tavallaan, eikä musta tuntunut sopivalta mennä sörkkimään sen ”järjestelmiä”. Mulla ei siis ollut erityisen hyvä fiilis, kun hurautin Vänrikinmäeltä takaisin Orijoelle sinä päivänä.

Hyvää fiilistä toi mun uus oma tallityöntekijä. Taimi Hakola oli 27-vuotias yhden lapsen yksinhuoltaja, joka oli ilomielin tullut mun avuksi. Käytännössä se hoiti mun tallin, kun olin itse töissä. Taimi oli mukava persoona, hieman höntti, joka tuli hyvin juttuun kaikkien kolmen hevosen kanssa ja osas kerralla kaikki hommat. Mä kyllä saatoin tehdä sille turhan tarkat ohjeet ruokintaan. Heh.

Palaten tähän päivään! Perjantaihin, kun oli yli 20 astetta pakkasta ja mä lastasin Hanin varusteineen traileriin. Me oltiin Eevi-Sofian kanssa sovittu, että se ottaisi tammansa takaisin omaan kisaukseen. Lauri Merikannon valmennukset olivat sattuneet kuitenkin sopivaan saumaan, jonka takia ilmoitin itseni vielä toisen lajin valmennukseen. Aikaisemmin olin jo ilmoittanut Banskun tän päivän valmennukseen, mutta onneksi valmennuksien välissä oli yksi ryhmä. Eikä monen hevosen hikiratsastus päivässä ollut mulle mitenkään uusi asia.

Olin Auburnissa hyvissä ajoin, jo puolen päivän tienoilla ja otin Hanin pois trailerista parkkipaikalla. Isabellan kanssa oltiin jälleen sovittu lainakarsinasta tammatallissa. Sinne siis vein Hanin, enkä voinut vastustaa kurkkausta Effin karsinaan. Se oli jo siirretty varsomiskarsinaan ja sain kirjavalta tammalta tervehdykseksi luimivat korvat. Ooookei, pallo, oo rauhassa.

Mä jätin Hanin lainakarsinaan lämmittelemään ja siirryin sitten ripein askelin pakkasen lävitse yksäritalliin. Vielä siellä ollut kuhinaa, mutta osasin vain kuvitella kuinka pian sitäkin löytyisi. Bansku oli sovitusti jätetty sisälle ja sillekö ori näytti nyrpeää naamaa. Sen ilmeistä huomasi heti, ettei se ollut tyytyväinen joutuessaan jättämään ulkoilun väliin. Tai edes siirtämään sitä.

”Älä siinä nyppää”, naurahdin sille, kun ojensin kättäni sen turpaa kohti.
Banskun myrtsi ilme muuttui heti. Ei se ollut millään tavalla vihainen hevonen ja heti saadessaan rapsutuksia, se oli taas tyytyväinen elämäänsä. Taputin sitä kaulalle ennen kuin kävin hakemassa varustehuoneesta harjapakin hoitopaikalle. Harjasin Banskun ajoissa, jotta mun ei tarvitsisi ennen valmennusta kiirehtiä kuin varustaminen. Heitin kyllä sille vielä loimen niskaan.

Lounge oli tyhjä, kun astelin sinne keittämään kahvia. Mun pitäisi vaihtaa vielä ratsastusvaatteet, mutta siihen oli reippaasti aikaa. Istahdinkin yli puoleksi tunniksi kahden kahvikupin ja parin proteiinipatukan kanssa pöydän ääreen. Unohduinkin kännykkäni maailmaan niin pahasti, että pian mulle tuli kiire vaihtaa vaatteita!

Kaappiani tonkiessa olin aivan varma, että olin tuonut yhdet hyvät ratsastushousuni tallille aikaisemmin viikolla. Niiden piti olla mustat erittäin kalliit ja täydelliset jalassa. Ainoat kuitenkin mitkä löysin olivat tummanvihreät mokkapaikoilla. Ne olivat vanhat kuin mitkä ja siksi jo kulahtaneen näköiset. Ei niillä sopinut mennä vierailevan valmentajan valmennukseen.
”Voi nyt vittujen kevät”, murahdin ja nappasin housut käteeni.

Ei paljon ollut juuri nyt vaihtoehtoja. Ärsyttävää, että niiden housujen kanssa ei vain sopinut näyttävä vyö, jossa oli kristalleja. Onneksi sentään musta pooloni ei ollut tällä kertaa pinkki tai vaikka keltainen.

Jotain olin sentään tehnyt oikein. Meinaan tuonut tallille upouudet oikeasta nahasta tehdyt koulutreenisuojat, joissa oli lämmin karvavuori talvea varten. Hyvästi pinteleiden kääriminen! Tervetuloa muodikkaat suojat! Milloin mustakin oli tullut tämmöinen varusteintoilija?

Kello oli viittä vaille kaksi, kun sain viimeisen suojan muuten varustetun Banskun ainoaan sukalliseen jalkaan. Sitten vain kypärä itselle päähän ja kohti maneesia, jossa nousin nopeasti selkään, ettei kukaan kerkeisi näkemään kammottavia mokkapaikkoja housuissani. Ne pitäisi hävittää.

Päivän valmentajana toimiva Lauri Merikanto oli mulle entuudestaan tuttu. Se oli käynyt Newerrassa valmentamassa, mutta silloin mulla oli ollut ratsastettavana nuori suomenhevosalku Pusu. Nyt puhuttiin siis aivan täysin eri laidassa olevasta valmennuksesta. Näissä valmennuksissa oli korkeampi taso.

Merikanto oli vaihtanut hiustyyliä, mutta muuten se ei ollut muuttunut puolessatoista vuodessa mihinkään. Vakava ilmeinen mies, joka uteli heti meidän tapoja irrotella hevosia. Kerroin aika laimeasti omani, johon vastapallona liudan parannusehdotuksia. Yllättävää.

Mä tiirailin alkukäyntien aikana mun valmennus”kavereita”. Yhtä miestä kimollaan en tuntenut yhtään. Olikohan se Purtseilta? Oliko siellä ketään uutta? Sitten Ankan selässä roikkui joku nuoren näköinen likka. Yllättävää, että Isbe oli päästänyt ketään tammansa selkään. Kimo tamma oli naisen silmäterä, eikä sille otettu edes hoitajaa! Antonin ja Vilan tunsin, niissä ei ollut mitään sen parempaa mainittavaa.

Itse valmennus oli hyvinkin aktiivinen. Heti alkuun Merikanto vaati hevoselta tarkkaa reagointia, joka ei suoranaisesti ollut Banskun heikkouksia. Siksi se menikin hyvin, vaikka mun oma ulkokäsi haahuili kuulemma toisella puolella kylää. Valmennus sisälsi myös paljon laukkatyöskentelyä. Heti alkuun loivempaa laukkaväistöä. Sitä me ei varsinaisesti oltu ennen harjoiteltu Banskun kanssa, mutta ori tajusi heti kupletin juonen. Taputin sitä kaulalle.

Viimeisten laukkaympyröiden aikana mulla oli jo hiki. Posket punoittivat varmasti ja Banskukin tuntui aavistuksen raskaammalta edestä, kun se oli jo väsynyt.
"Siirtäkää ne raviin sopivalla hetkellä. Tavoitteena on, että jokainen ratsu venyttelee rehellisesti eteen-alas", Merikanto ohjeisti meitä.
Siinä kohtaa taisin olla ensimmäisenä ravissa. Bansku tuntui sen verran väsyneeltä, että en viitsinyt laukkailuttaa sitä enempää. Korjailin kyllä ensin pienempiä asioita, mutta annoin tällä kertaa isompien olla.

Me ravailtiin ympyröillä loppuravit, jonka jälkeen annoin raskaalla istunnalla Banskun siirtyä käyntiin omaa tahtia. Taputin sitä kiitokseksi valmennuksesta.

Tallissa mä hoidin Banskun ripeästi pois, vaikkakin seuraavana valmennus alkoi vasta puoli kuusi. En mä sitäkään oikeesti muistanu ellen olisi kysynyt Verkulta monelta se tulee paikalle ja saatuani järkyttävän saapumisajan 17:15. Siihen mä olin kauhistuneena vastannut miehen myöhästyvän valmennuksesta, johon taas sain hieman huvittuneen vastauksen koska valmennus oikeasti alkoi. Jeppis, selvä, okei, mulla ei ollutkaan niin kiire.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 07.02.19 11:33

”Suorista, suorista, SUORISTA!” Amandan ääni raikui kovana maneesissa, kun Inna siirsi hieman sisäpohjetta taakse ja piti ulko-ohjan tiukalla.
Bansku väisti hienosti, mutta silti orin asento oli saanut perijättären käytännössä kiljumaan. Inna korjasi Banskun asentoa parhaansa mukaan ja keskittyi seuraavalla kerralla tekemään raviväistön paremmin.
”Tuollaisena banaanina ei ole mitään asiaa kisoihin”, Amanda pyöritti silmiään.

Inna huokaisi turhautuneena – mahdollisimman hiljaa tietysti – vasta Amandan selän takana, kun perijättären silmät olivat jo Nitassa ja Leevissä. Vuoden toinen valmennus ei ollut edellistään helpompi. Inna ei tiennyt, että raviväistöjäkin pystyi hiomaan näin paljon. Ei sen kuitenkaan pitäisi tulla hänelle yllätyksenä. Olihan hän ollut Amanda Sokan valmennuksissa jo vuoden ajan.

Nykyisin kenen tahansa muun valmennus tuntui kuin olisi päikkäreillä. Ne olivat rentoja, mutta aiheuttivat liian pitkinä päänsärkyjä. Amanda Sokka piti valmennuksissa kovan tason ja vaikka Inna ei aina pitänyt naisen tyylistä, koki hän kehittyneensä enemmän kuin ennen.

Inna tutki asentoaan hevosen selässä aivan eri tavalla. Hän osasi nyt myös paremmin pitää raajansa paikallaan ilman, että lopetti hengittämisen.

Muutamien kymmenien laukkaväistöjen jälkeen Amanda Sokka taisi olla jokseenkin tyytyväinen heidän suoritukseen. Tai sitten kello oli lyönyt seitsemän ja valmennuksen aika loppunut. Tosin Inna ei uskonut sekuntiakaan, että Amanda jättäisi kellosta huolimatta mitään kesken.

Tallissa Inna hoiti Banskun yökuntoon. Laittoi talliloimen päälle ja toi orin eteen puuroämpärin, jonka oli itse käynyt laittamassa turpoamaan ennen valmennusta. Nainen seurasi sivusta, kun ori söi mielissään ateriaansa. Onneksi musta ori oli siisti syöjä. Inna oli tavannut monia hevosia, jotka olisivat jo kaataneet ämpärin tai muuten heitelleet ruokia pitkin karsinaa.

Vielä ennen kotiin lähtöä Inna kävi pesemässä ämpärin ja varmisti kaiken olevan Banskun osalta kunnossa. Isabella oli iltavuorossa, joten Inna kävi häiritsemässä perijätärtä hetken kertoakseen Banskun saaneen puuronsa. He vaihtoivat myös muutaman muun sanan, jonka jälkeen Inna lähti kotiin jo railakkaasti haukotellen.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 08.02.19 8:28

08.02.2019
ratsutus, 16.45-17.15
#susinevapiiskaa
Seurasin hiljaisuudessa maneesissa, kun työnantajani ratsasti hevosellani. Daniel vaikutti keskittyneeltä ja vakavalta. Se ei ollut mitään uutta, mutta kasvoilla huomasin aina välillä pienen nykäisin, joka kertoi miehen olevan tyytyväinen ratsuun. Huh. Pelkäsin saavani saarnan orin pilaamisesta.

Bansku pidensi hienosti raviaan, kun Daniel ratsasti sen lävistäjälle ja hidasti miehen huomaamattomasta pidätteestä. Danielin ei ollut tarkoitus tehdä mitään haastavaa Banskun kanssa. Ensin mä olin ilmoittanut meidät ainoastaan yhteen valmennusryhmään, mutta ratsutuspaikan ammottaessa tyhjyyttään vielä muutaman päivän päästä, kirjoitin Banskun nimen siihen.

Se oli ihan hyvä idea, joka olisi pitänyt tajuta hieman aikaisemmin. Noh, totta puhuen pystyisinhän mä ottamaan Banskun ihan mikä tahansa päivä töihin ja tuupata sen Danielin ratsastettavaksi. Kotioloissa Daniel kuitenkin näkisi miten Bansku todellisuudessa toimii. Miehellä olisi myös paremmat mahdollisuudet neuvoa meitä viikonlopun valmennuksissa.

Pihla oli tehnyt Banskun kanssa viikon aikana tosi paljon hyvää työtä. Bansku oli rento, mutta saanut selkeästi hyvää treeniä. Onneksi Pihla oli taitava ratsastaja. En mä kyllä muuten olisi naiselta pyytänytkään sitä. Pihlalla oli kuitenkin sata kilsaa matkaa suuntaansa. Me sovittiin, että maksaisin hänen bensakulunsa, muuten Pihla halusi kuulemma korvata mun vaivannäköni Sintin kanssa.

Havahduin Banskun pärskähdykseen ja kohotin katseeni takaisin ratsukkoon, joka liikkui nyt sulavasti loppuraveja. Nostin itseni ylös selkäännousujakkaralta, mutta jäin vielä seisomaan pois kaksikon tieltä. Vasta miehen pysäyttäessä Banskun ja laskeuduttuaan selästä, kävelin niiden luokse ja taputin Banskua kaulalle.

”No?”
”Jos unohdetaan tämän typeärä nimi, niin kiva hevonenhan tämä on”, Daniel aloitti ja pyöräytin silmiä – yhä vaan se jaksoi. ”Pistäisin sen vähitellen punttikuurille, koska nyt alkaa olla se kohta koulutuksessa, että ylöspäin nousuun pitää rakentaa aika paljon voimaa. Hyödynnä Inna nyt ainakin hyvät hankikelit, pistä sen hanuri hikoilemaan.”

Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Me käytiin kyllä paljon maastossa, mutta lähinnä loppukäynneillä tai kevyinä päivinä.
”Joo, pistetään heti ensi viikolle kalenteriin hankilaukat”, tokaisin ja tartuin Banskun kankiohjista kiinni.
”Kyllä tästä sulle GP-hevonen tehdään, eikä tarvitse edes taikoa, kun tässä on jo palaset siihen. Pitää vaan pinota ne oikein”, Daniel sanoi ja puoliksi jopa hymyili.
Mies taputti oriani kaulalle ja hymyilin tyytyväisenä.

Me ei keretty sen enempää juttelemaan, kun Amanda Sokka ilmestyi maneesiin hevosensa kanssa. Ruunikko Capu oli näyttävä tapaus täysissä varusteissaan ja kaksikko loisti aina, kun ne näin.
”Nähdään huomenna”, sanoin Danielille.

Oli parempi poistua paikalta, kun Amanda tuli paikalle. Emmehän me tietenkään halunneet olla perijättären tiellä.


Viimeinen muokkaaja, Inna P. pvm 08.02.19 20:05, muokattu 1 kertaa

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 08.02.19 20:04

09.02.2019
Oikeat kouluratsukot
#susinevapiiskaa
”Aivan, eli näihin tepsii pelko?” Daniel kysyi katsomossa istuvalta Amanda Sokalta.
”Eittämättä”, oli perijättären kylmän kiskoinen vastaus.
Oli tarpeeksi kuumottavaa osallistua pitkästä aikaa Danielin valmennukseen, eikä siihen olisi tarvittu omavalmentajan läsnäoloa. Sanotaanko vaikka niin, että ihan senkään takia mitä me joudutaan Nitan kanssa ensi viikon tiistaina kohtaamaan, jos me nyt ratsastetaan täysin penkin alle.

Mut oli ehkä hieman yllättänyt kuinka paljon jännitin Danielin valmennusta. Miehen katseen alla ratsastaminen oli mulle arkipäivää, kun mä töissä kipusin sen hevosien selkään. Nyt oli kuitenkin eri tilanne. Mä istuin mun oman hevosen selässä, jonka Daniel oli mulle löytänyt ja jonka se oli eilen läpiratsastanut. Ei tulisi kuulonkaan esittää sille huonoa ratsastusta, vaikka se oli juuri hetki sitten haukkunut meidät Amandalle. Kiva juttu.

Me alotettiin alkuverkalla (tietysti) ravissa tekemällä avotaivutuksia ja ympyröitä.
”Enemmän ulkoapuja Inna”, Danielin ääni komensi. ”Ja takaosa aktiivisemmin mukaan. Rauhalliset kädet, eikä turhaa jalan heiluntaa.”
Mihinkä tulokseen mä olin päässyt viimeksi Amandan valmennuksen jälkeen? Ai, niin siihen että mä olin oppinut pitämään raajani paikallaan. Se ei näköjään pätenyt Danielin valmennuksessa. Muokkasin moodini Amandan valmennuksien tyyliseksi. Kaikki raajat paikalleen, äläkä lopeta hengittämistä! Onneksi Amandan tiukka katse katsoi aina jokaista, joka sai noottia. Sen avulla pääsi normivalmennuksien tunnelmaan.

Verryttelyt oli pian verrytelty ja me aloitettiin kunnon työskentely. Valmennuksen pääaiheena oli laukkatyöskentely. Se kävi mulle paremmin kuin hyvin. Sitä me oltiin treenattu Banskun kanssa ahkerasti jo vuoden verran.
”Pidä rytmi mielessä”, Daniel kommentoi mulle. ”Kosketa raipalla, että se ottaa takajalat paremmin mukaan. Se yhä laahaa niitä vaan messissä.”
Alkuun me työstettiin laukkaa pääty-ympyröillä, vaihdettiin suuntaa.

Daniel halusi paneutua tänään erityisesti vaihtoihin. Me tehtiinkin niitä erilaisilla reiteillä. Kokorataleikkaalla, pituus- ja keskihalkaisijalla, kahdeksikolla.. Mä huomasin ite kuinka Bansku on kehittynyt niissä roimasti. Vielä viime vuonna sen vaihdot olivat arkoja, eikä se välttämättä aina saanut takajalkoja heti mukaan. Nyt se teki lennokkaampia vaihtoja ja sai kaikki jalatkin messiin. Montaa peräkkäistä vaihtoa me ei oltu vielä edes kokeiltu, ja aina vaihtojen välissä oli vähintään viisi askelta. Sitä meidän pitäisikin treenata, kun tähtäimessä oli seuraavaksi vaativa A:n luokat.

Saisi nähdä mentäisiinkö tämä kausi vielä pelkästään vaativa B-luokilla vai olisiko meistä jo loppuvuodesta astetta vaativampaan.

”Hyvä, just noin Inna!” Daniel kommentoi vaihtoani.
Mä en oikeastaan tiedä ottiko Daniel uhkailevansa pelottelutyylin valmennuksiin, koska mä en yksinkertaisesti osannut pelätä sitä. Se aiheutti kyllä paineita, mutta ei todellakaan edellä mainittua tunnetta. Ehkä se onnistui pelottelemaan tiukkuudellaan Nitaa ja Mikkeä?

Hien se kyllä sai tehtävillään jokaisen niskaan ja selkään. Mun kasvot punoittivat paloauton tapaan, kun viimein päästiin siirtämään hevoset loppukäynneille. Danielin yleiset kommentit meni multa aivan ohi korvien. Jospa sillä ei ollut mitään kovin tärkeää?

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 10.02.19 0:23

10.02.2019
Tuo ärsyttävä poika
#susinevapiiskaa
Banskua tuskin ärsytti ärsyttävä vieras sen karsinan ovella, mutta mua ärsytti. Paljon ärsytystä! En ees tiedä mistä Penna Ärsyttävä oli siihen ilmestynyt. Tähän asti olin saanut kuunnella sen luentoja ulkopuolisena, kun se oli kertonut jollekin muullekin tietämiään asioita.

Ehkäpä se tosiasia, että Effi oli viimein varsonut ja mun nimeni Fiveomangon omistajana oli tullut julki, oli saanut Pennan jostain ihmeen syystä tulemaan kertomaan mulle faktoja. Kiinnitin karvallisten koulusuojien viimeisen tarran paikalleen ja nousin seisomaan.

”…juuri siksi varsojen käsittely on erittäin tärkeää”, Penna paasasi yhä, enkä oikeastaan ollut kuunnellut pojan puhetta ollenkaan. ”Mä oon nähnyt, ettet sä kamalasti ole vielä käsitellyt…”
”Kuules Penna”, keskeytin pojan sormi pystyssä. ”Kerro mulle kuinka monta varsaa sä oot kasvattanut?”
Joo, en mäkään nyt satoja tai edes kymmeniä, mutta se ei nyt tässä oo pointti.
”Öö, en yhtään, mutta luin erään artikkelin, jossa käsiteltiin tutkimusta ja siinä artikkelissa…”
”Mua ei kiinnosta sun artikkelis”, murahdin. ”Mulla on kyllä kokemusta varsojen kasvattimesta, joten painu vittuun tutkimuksies kanssa.”

Mä sain harteilleni maailman suurimman loukkaantuneen tuhahduksen. Okei, joo, saatoin olla turhan ilkeä pellavapäälle, mutta se oli juuri nyt ärsyttänyt mua aivan liikaa. Sitä paitsi ainakin se lähti. Pyöräytin itse vielä silmiä Pennan perään.

Mulla ei todellakaan ollut aikaa kuunnella Penna Ärsyttävän tilastotietoutta. Tänään oli kolmas päivä Danielin valmennusviikonlopusta ja mä olisin ihan juuri näillä minuuteilla myöhässä omasta valmennuksestani. Ryhmän viimeinen mä olinkin, kun viimein talutin Banskun maneesiin ja nousin pikaisesti selkään. Daniel tosin taisi olla vielä juomassa aamukahviaan. Sillä oli ollut jo pari yksityisvalmennusta aamupäivälle.

”Ja sitten raviin”, Daniel tokaisi heti, kun saapui maneesiin. ”Toivottavasti opitte eilisestä jotain. Tänään painotetaan erityisesti siirtymisiin ja lisäyksiin. Pistetään hevoset kulkemaan oikein.”
Ja niin me tehtiin siirtymisiä siirtymisien perään. Ensin käynti-ravi-käynti-pysähdys-peruutus-ravi, sitten ravi-laukka-ravi-käynti-ravi-laukka ja vielä käynti-laukka-käynti-laukka. Siirtymiset ovatkin erittäin tärkeitä, ja Danielilta sai hieman erinäköistä näkökulmaa niiden tekemiseen.

”Inna, vaikuta enemmän Banskuun.” Saatoin nähdä kuinka mies pyöritti silmiään aina hevoseni nimen sanoessaan. ”Sillä on luonnostaan hyvä askel ja tasapaino, mutta se ei tarkoita sitä, että saat jäädä kyytiläiseks.”
Nyökkäsin. Daniel ei päästänyt meitä yhtään lipsumaan sekunniksikaan oikeasta asennosta ja piti muutenkin huolen, että jokainen meistä vaikutti koko ajan ratsuunsa. Satulassa ei nukuttu.

Kenellekään ei varmasti tullut yllätyksenä iholle noussut hiki, kun kävelimme loppukäyntejä. Daniel kävi jokaisen kanssa erikseen kommentit kokonaisuutena koko valmennusviikonlopusta. Pääsi mieskin harppomaan, kun käveli hevosten rinnalla.
”..ne hankilaukat vielä, kun niitä on”, Daniel ohjeisti mua. ”Oot hyvin tehny sillä laukkatreenejä, mutta se kaipaa enemmän voimaa.”

Nyökkäilin.
”Mä oon aatellu ruunata sen”, kerroin. ”Ehkä sillä on johonkin jokin vaikutus.”
”Helpottaa se kisamatkoja”, oli miehen ainut kommentti asiaan.
No, ei se ollut mun ainoa syy miksi olin asiaa miettinyt viime päivinä.

Valmennuksen jälkeen hoidin nopeasti Banskun pois, vein sen tarhaan ja suuntasin heti tieni takaisin maneesille. Istahdin katsomoon hiljaisuudessa seuraamaan Verkun valmennusta. Olikohan sillä parempi päivä kuin eilen? Joskus miestä oli niin järkyttävän vaikea tulkita. Nytkin miehellä oli niin keskittynyt ilme, etten tiennyt mitä mieltä se itse oli omasta tekemisestä.

Hieraisin silmiäni, koska niitä kutitti ja yritin heti perään yskäistä mahdollisimman hiljaa kyynärvarteeni. Hittolainen, tätä vauhtia Daniel käskisi mut pois.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 14.02.19 0:18

Innalla ei varsinaisesti ollut mitenkään hyvä olo. Jokainen Banskun liikahdus tuntui selkään siltä kuin ratsastajaa olisi moukaroitu päähän. Eikä se todellakaan johtunut krapulasta. Äänekäs niiskahdus kantautui maneesissa ja Amanda Sokka olisi pian ääriään myöten täynnä valmennettavan niiskuttelua. Ehkä Inna kuiten ansaitsi propsit paikalle tulosta? Nuha ei kuitenkaan olisi syy laiskotteluun ja juuri nyt Amanda mulkoili molempia valmennettavia.

”Mitä ihmeen ovaalirataratsastajia te olette?” naisen tiukkaakin tiukempi ääni sivalsi, kun Inna pisti viimeisen naulan arkkuun. ”Kenttä on suorakulmion eikä ovaalin muotoinen!”

Siitä seurasi useiden pitkien minuuttien 2-3 askeleen takaosakäännökset omilla neliöillä. Innan päässä tuntui hieman sumealta, mutta sinnikkäästi hän teki takaosakäännöksiä. Usein Amandan ääni sivalsi maneesissa, eikä kukaan voinut oikeastaan edes laskea kumpi kaksikosta sai enemmän haukkuja päälleen. Innan oli pakko myöntää, että hänellä oli mennyt useammin kuin vain kerran ohi korvien Amandan sanat.

”Inna, tarkoituksena on tehdä aivan oikea kulma! Suorista, keskity ja takaosakäännös!”

Innasta tuntui ikuisuudelta ennen kuin Amanda oli jokseenkin tyytyväinen kummankin suorituksiin. Amandasta ei voinut koskaan sanoa, että se oli tyytyväinen, koska se ei koskaan sitä täysin ollut. Siltä se ainakin kuulosti jokaisessa valmennuksessa.

Koko maneesin ollessa jälleen käytössä, Amanda piti yhä tarkasti silmällä ratsujen kulmia. Mikäli kulma ratsastettiin liian pyöreästi, siitä sai heti napautuksen. Innan päässä pyöri entistä enemmän, kun he tekivät laukassa töitä. Eikä Amanda näköjään ollut saanut tarpeeksi myöskään takaosakäännöksistä. Pian niitä tehtiin siirtymisien ohella kokonaisina.

Se vaati sellaista aivotyöskentelyä, johon Inna ei juuri nyt kyennyt. Bansku antoi kyllä omistajalleen suurimman osan virheistä anteeksi. Kunpa vain Amanda olisi ollut yhtä anteeksiantavainen.

Ikuisuudelta tuntuneen tunnin jälkeen, Inna poistui maneesista normaalia nopeammin. Hän ei vain yksinkertaisesti kyennyt olemaan hevosen selässä sekuntiakaan kauempaa.
”Onko sulla kaikki hyvin?” Nita kysyi, kun talutti Leevin hieman myöhemmin talliin.
”Joo, joo. Väsyttää vain”, Inna vastasi syli jo täynnä Banskun varusteita. ”Taidan juoda kahvia ennen kuin lähden ajamaan Orijoelle.”

Kello läheni kahdeksaa, kun Inna pääsi viimein lähtemään kotiin. Mikäli se ei olisi ollut niin paljoa, hän olisi saattanut pysähtyä vielä Kaajapuroilla. Taimi Hakola oli tekemässä iltatallia hänen luonaan, joten Innalla ei suoranaisesti kylläkään ollut kiire. Väsymys vain puski sen verran päälle, että Inna näki parhaakseen ajaa suoraan kotiin.

Kaupan kautta hakemassa vähän suklaata.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 17.02.19 17:45

Tietysti. Mites muutenkaan? Niiskaisin jälleen samalla, kun kiskoin Banskun vyötä kiinni. Varmasti koko talli kuuli mun niiskaukset. Tiistaina valmennuksen jälkeen mä olin iskenyt kotona kuumemittarina kainaloon ja todennut sen näyttävän yli 39:ää. Hienoa sairastaa juuri ennen kisoja!

Enhän mä tietenkään heti luovuttanut itseäni sängyn lämpöön, vaan ahkerasti hoidin hevosia kotona. Ellei Verneri olisi häätänyt mua väkisin sänkyyn, olisin aivan varmasti tehnyt vaikka haudasta tallityöt.

Tiistaista oli jo neljä päivää, mutta mun oloni ei ollut muuttunut mihinkään. Kuume oli laskenut mukavampaan 37,6:een, mutta muuten mä yksin yhä keuhkojani pihalle ja niiskutin aivoni täyteen räkää. Nenäsuihke ei auttanut puolta minuuttia kauempaa, jos se oli sillä tuulella. Me oltaisiinkin Amandan toiveiden mukaisesti erittäin näyttävä pari. Mulla oli roikkuisi räkä pitkin kasvoja ja Bansku olisi aivan virittynyt useamman rennon päivän takia.

Verneri ei mua päästänyt pois kotoa, kun sairastin, joten Banskun liikutus oltiin hoidettu ystävällisesti tallinpuolesta. Olin pyytänyt kyllä Pihlaa, mutta nainen oli kertonut kiireensä harjoitella itse kisoihin. Ymmärsin kyllä. Matka ei ollut kovin lyhyt, joten en mä viitsinyt Pihlaa väkisin suostutella. Tänään kävin kiittämässä sitä aikaisemmasta avusta.

”Otitko jo särkylääkettä?” Verneri kysyi ilmestyessään karsinalle.
”Joo, kaks.”
Verneristä mun olis varmaan pitänyt perua osallistumiseni, ja sitä se oli yrittänyt hienotunteisesti vihjata toissapäivänä. Mä vain olin ilmoittanut sille jääräpäisenä, etten jättäisi kisoja välistä mistään hinnasta.

Nää oli tärkeitä kisoja. Kaaran debyytti koulukentällä ja Kalla Cup. Mun oli kyllä ollut tarkoitus Banskulla osallistua kauden ekana ulkopuolisiin kisoihin, mutta aikataulut (ja sairasloma) löivät vastaan. Se vain luultavasti oli hyvä. Viime vuonna olin ajanut Banskun tiukoille kisojen ja valmennuksien suhteen, joten ajattelin ottaa tämän kauden hieman rennommin. Kehittyä enemmän treeneissä ja osallistua vain tarvittaviin kisoihin.

”Jaksatko varmasti?”
”Joo, joo”, hymyilin ja niiskaisin todella seksikkäästi. ”Kerkeetkö viemään tän jo käveleen? Mun pitää niistää nokka.”
”Okei.”
Taputin Verneriä kiitokseksi takamukselle, kun ohitin hänet karsinanovella. Me oltiin pussailukiellossa. En halunnut sairastuttaa myös Verneriä. Pussailukielto kuulosti vain erityisen paljon yläasteikäisten sanakirjasta kaivetulta.

Mä kävin loungen vessassa niistämässä nenäni ja vaihdoin vielä neulepantani ratsastuskypärään. Se ei ollut tavallinen kisakypärä, mutta se oli hieno. Ellei kaikki, niin ainakin suurin osa paikalla olijoista oli pistänyt parastaan. Myös talli ja maneesi oli koristeltu aivan järkyttävän upeiksi! Mä itse olin valinnut koristeiksi glitterin. Edellä mainitussa kypärässä oli paksu musta glitter-raita.

Musta glitter oli vallannut myös muita varusteitani. Muun muassa kannusremmit ja yksittäisiä koristeita muualla. En mä halunnut mitään kovin prameaa. Banskun varusteissa olikin vain otsapannassa kimallusta. Kaaralle olin ostanut helmenvalkoisen huovan, jonka pinta oli niin ihanan kiiltävä, että rakastin huopaa ylitse kaiken!

Ulkona ei ollut paria pakkasastetta kylmempi, mutta silti olin vetänyt paksumman toppatakin päälleni. Sen taskut olivat varmuuden vuoksi täynnä nenäliinoja. Löysin Vernerin ja Banskun kävelemästä kartanon lähellä. Banskulla oli violetti ratsastusloimi, jota tykkäsin käyttää kisoissa. Musta oli kyllä orin myötä tullut kauhee varusteharrastaja. Sille löytyi jokaiseen tilaisuuteen omat varusteet. Tämäkin violetti loimi oli vain kisakäyttöön ja muina päivinä se lojui siististi pussissa.

”Kiitos”, sanoin Vernerille, joka hymyili pidellessään kuolaimesta roikkuvasta riimunnarusta kiinni.
Verneri punttasi mut Banskun selkään. Kuumeen takia mua hieman huippas nopea ylösnousu, mutta peitin sen mahdollisimman hyvin mieheltä. En kaivannut juuri nyt sen ylihuolehtivaa olemusta.

Mä kävelin vielä hetken aikaa Banskun kanssa ennen kuin siirryin verryttelyyn. Tein yksinkertaisia juttuja. Väistöjä (muutenkin kuin vain muita verryttelijöitä väistäen) ja siirtymisiä, avoja ja laukkaympyröitä. Oikeat taitonsa Bansku pääsisi näyttämään kouluradalla. Me oltiin saatu hyvä lähtöpaikka luokan keskivaiheilta.

H-hetken lähestyessä Verneri otti meiltä loimen ja mun toppatakin käsiinsä. Hitsit, lämpimästä aluskerrastosta huolimatta ilman toppatakkia oli kylmä. Mä olin tottunut kisatilanteisiin, mutta aina mua silti jännitti. Nytkin mun pahan pohjaa nappasi, kun oli meidän vuoro. Ratsastin Banskun radalle tervehdykseen ja kohtasin Petri Keinäsen tarkkailevat silmät.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 21.02.19 20:16

21.02.2019
nuoren varsan opiskeluhetki
Sarah talutti Effin etummaisena varsomiskarsinaan. Itse ohjasin narun päässä steppailevan Mankin viereiseen karsinaan. Olin hiljalleen aloittanut orin vieroituksen. Se lähti pienistä askeleista. Hoitamisesta eri karsinassa ja paikkoihin menemisestä ilman emää. Huh, en voinut uskoa, että nyt jo hyvin pian olisi vieroituksen aika.

Rapsutin säpsähtävää varsaa harjan juuresta, kun se seisoi yllättyneenä karsinan keskellä. Manki onneksi ei vaikuttanut ihan niin varautuneelta uusiin asioihin kuin mitä tiesin Effin olevan. Tietysti emän käytös oli takertunut siihen hieman, mutta todella toivoin sen katoavan vieroituksen myötä. Siinä oli myös hyvä syy hoitaa asia nopeasti pois alta.

Mä olin tainnut pahoittaa Sarahin mielen hieman. Se ei sanonut mulle mitään, kun katosi varustehuoneeseen. En kyllä tiennyt olinko niin kamalan pahoillani, kun olin äyskähtänyt sille jostain mitä Sarah kehuskeli tehneensä Mankin kanssa. Asia taisi liittyä kutiavaan takamukseen, mutta en halunnut orin oppivan siitä tapaa. Pieni asia, mutta musta oli hitusen tullut neuroottinen Mankin suhteen. Tai sitten mua ärsytti yhä Penna Ärsyttävän selostus jostain tutkimuksesta.

Otin karsinan edustasta harjapussista pehmeän harjan ja aloin harjata Mankia. Se meinasi liimautua emänsä karsinan seinään, mutta kiltisti sen huomaamatta ohjasin sitä jatkuvasti toiselle puolelle. Mankin ajatukset oli yllättävän helppo ohjata pois Effistä. Pienillä huomionherätyksillä sen sai kääntämään herasilmät ihmiseen. Harjasin rauhallisin ottein Mankin, jonka jälkeen opetin sille hieman jalkojen nostelua.

”Hyvä poika”, kehuin sitä, kun se nosti toisen takajalkansa ilman, että yritti heti kiskoa pois tai lähteä sivuaskeleita ottamaan.
Harjailutuokion jälkeen annoin Mankin hetken aikaa olla itsekseen. Kävin moikkaamassa Banskua. Olin aikaisemmin tänään käynyt sen kanssa tekemässä treenin maneesissa. Vitsit mulla oli taas hyvä fiilis tulevasta kaudesta! Jos olin pelännyt aloitusta viime vuoden viimeisen kisan munauksen jälkeen, siihen ei ollut syytä. Kauheasta flunssasta huolimatta me oltiin saatu ihan huimat prosentit ja voitettu oma luokkamme.

Toivottavasti me loistettaisiin tulevaisuudessa yhtä hienosti koulukisoissa Mankin kanssa. Ensin sen piti selviytyä varsaiästä. Palasin Mankin luokse. Nuori varsa kurotti kaulaansa karsinan nurkasta mua kohti. Hymyilin ja tarjosin sille kättäni. Pieni samettinen turpa kurotti mun kättä, mutta säpsähti sitten pois. Naurahdin ja lähestyin Mankia riimunnaru kädessä. Naksautin narun nahkaiseen riimuun ja avasin karsinan oven.

”Me mennään maneesiin”, huikkasin Sarahille.
”Selvä”, nainen vastasi Effin karsinasta, jossa se harjasi vuokrahevostaan.
Odottikohan se jo, että pääsisi kilpailemaan tamman kanssa?

Manki seurasi mua pihalle epäröivin askelin. Se tuntui sanovan mulle, että emä unohtui. Matka maneesille oli yllättävän hidas. Manki säpsähteli narussa mitä milloinkin ja yritti kerran kiskaista itsensä aivan eri suuntaan. Pidin narusta raudanlujalla otteella kiinni ja rauhoitin orin aina sen säpsyessä.
”Shh, hyvä”, kehuin sitä samalla, kun rapsutin sään kohdalta.

Maneesin johtava katettu käytävä tuotti myös hieman vaikeuksia. Effin kanssa kyllä tuli siitä hyvin, mutta nyt kaikki taisi olla vain niin järisyttävän jännittävää! Toivottavasti maneesi olisi tyhjä. Yllättävää kyllä kello huomioiden se todella oli tyhjä! Talutin Mankia ensin ympäri maneesia. Tein pysähdyksiä ja me tutkittiin yhdessä kaikkea ihmeellistä. Onneksi kukaan ei ollut jättänyt esteitä, uskaltaisin päästää orin hieman juoksemaan.

Päästin Mankin juoksemaan vapaana ja seisahduin itse maneesin oville. Ihan vain sen varalta jos joku yrittäisi tulla sisään. Saisin varoitettua tulijaa riehaantuneesta varsasta (joka kylläkin tuijotti sieraimet suurina jotain). Ketään ei onneksi tullut ennen kuin olin saanut Mankin takaisin naruun. Rauhoittelu mielessä me tehtiin vielä näyttelyitä varten seisomisharjoituksia. Ne vaativat paaaaaljon kärsivällisyyttä vielä, mutta ehkä siitä saisi varsanäyttelyihin ihan järkevän otuksen.

Tulevaisuudessa se pääsisi myös kouluvarsalaatiksiin. Sielläkin sillä piti olla edes hieman järkeä pääkopassa. Taluttaessani Mankin takaisin tammatalliin ja päästäessäni sen viimein takaisin emän kanssa, olin ylpeä varsastani. Uskoin siitä tulevan kyllä ihan fiksun. Pian se muuttaisi ikätoverin luokse, jonka olin löytänyt Facebookin kautta. Varsa oli samanikäinen Mankin kanssa ja asui pihatossa. Täydellinen paikka Murronmaalla. Vasta myöhemmin siis aikoisin kotiuttaa orin kotipihaan.

Manki meni suoraan emänsä nisälle, kun pääsi takaisin Effin luokse. Effi taas mulkoili mua, kun kehtasin viedä sen pienokaisen pois. Viime aikoina olin miettinyt oliko Effi oikeasti varautunut vai vain erittäin fiksu.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 28.02.19 17:17

Aaaauts! Mun lonkkaa särki. Sitä ei oo särkeny näin paljoa varmaan koskaan. Irvistellen nappasin loungessa kaksi kuudensadan buranaa yksitellen lasillinen vettä kyytipoikana. Suljin hetkeksi silmäni ennen kuin irtaannuin tiskipöydästä ja konkkasin takaisin kaapilleni. Silmissä lenteli tähtiä, kun vaihdoin ratsastussaappaat talvikenkiin ja vedin toppatakin päälle.

”Voitko heittää mut kotiin?” pyysin Verneriltä, kun soitin sille ja selitin mitä tapahtu.
Päivän valmennus lähti ihan normaalisti liikkeelle. Amanda käski ottamaan jalustimet kaulalle heti, kun oltiin saatu alkuravit ravattua. Me tehtiin paljon perusjuttuja ravissa. Avoja, sulkuja ja väistöjä. Asentoon sai keskittyä siis visusti.

Kaikki meni ihan hyvin suuren osan valmennuksesta. Bansku toimi hienosti. Sille oli jäänyt päälle hyvä vireisyys vuoden ensimmäisistä kisoista, jossa me oltiin tehty aivan mahtavat prosentit mun flunssasta huolimatta. No, mutta meidän kisojen menestys ei kiinnostanut Amandaa tai sitten se oli naisen mielestä jo menneen talven lumia. Nyt keskityttiin siihen, mitä tapahtui sillä hetkellä.

Pitkän ravityöskentelyn jälkeen me nostettiin laukkaa. Tehtiin siinä täysin samoja tehtäviä kuin ravissa. Bansku toimi yhä hyvin.

Sit mä en oikeastaan muista mitä tapahtui. Paukauttiko joku jonkun oven turhan lujaa vai mikä sai Banskun säikähtämään niin tyystin. Siinä kohtaa mä taas sain muistutuksen, että varmatkaan hevoset eivät aina oo varmoja. Mä lensin päin maneesin mahonkista seinää lonkka edellä. Jouduin hetken aikaa kokoamaan itseäni.

”Pystytkö ratsastamaan?” Amandan ääni kysyi.
”Joo, kai”, irvistin samalla, kun kampesin itseni takaisin ylös. ”Ai vittu… en tiiä.”
Enhän mä pystynyt, vaikka yritin. Epäonnistuin jo pelkästään selkäännousussa. Joten mä irvistellen kävelytin Banskun talliin. Onneksi Jusu oli iltavuorossa. Saatoin pyytää sitä käymään taluttamassa Banskua kentällä, ettei se joutuisi suorilta seisomaan karsinaan. Nainen kysyi miten voin ja vastasin sille totuudenmukaisesti.

Tässä sitä nyt sit oltiin. Lonkka ihan saatanan kipeänä ja huolestunut poikaystävä puhelimen toisessa päässä.

”Sun pitää mennä päivystykseen”, Verneri sanoi huolestuneena puhelimeen.
”Mä meen huomenna. Se luultavasti vaan tärähti ja on huomenna jo kuin ei mitään.”
”Vien sut sinne heti.”

Meinasin vängätä vastaan, mutta mä en totuuden nimissä jaksanut. Lähetin kotona iltavuoroa tekevälle Taimille viestin, että huolehtisi koirat sisälle tarhasta. Kerroin mitä tapahtui ja se lupasi viedä ne ennen kotiin lähtöä lenkille. Taimi oli todella hyvä apu.

Valkoinen Subaru odotti mua pihassa. Tartuin sen ovesta ja istahdin irvistäen alas. Auuu, vitsit miten kipu säteili kaikkialle!
”Mä vien sut päivystykseen”, Verneri ilmoitti ja mä vain nyökkäsin.
”Joo.”

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 06.03.19 20:06

6.3.2019
nuoren varsan vieroitushetki
”No, niin ja sit koppiin!”
Manki oli rohkea varsa. Ruunikko kopisteli pikkukoivillaan traileriin niin reippaasti, etten ollut yhdenkään sen ikäinen ennen suoriutuvan. Toki kopissa oli jo Bansku odottamassa poikaansa. Ehkä jännitys isin katseesta vaikutti asiaan. En kyllä ollut vakuuttunut, että hevoset tunnistaisivat kovin helposti isiään.

Taputin Mankia kaulalle, kun kiinnitin ketjun sen nahkariimuun. Bansku ojensi turpaansa omalta paikaltaan, mutta työnsin sen pois ja pujahdin ulos kopista. Kävin laittamassa Mankin takapuomin paikalleen juuri sopivasti, kun ori oli meinaamassa karata. Huh. Ehkä ois pitänyt pyytää apuri.

Nostin vielä rampin ylös, jonka jälkeen istahdin autoni kuskinpaikalle. Trailerin kamera oli jo päällä ja oreilla näytti olevan kaikki hyvin. Olin jo hetken aikaa totuttanut Mankia Banskun seuraan. Bansku oli ollut ahkerasti mukana traileriharjoituksissa ja Effin jo treenatessa, olin vienyt Mankia Banskun tarhaan. Oli ihan hyvä, että ne tuli hyvin juttuun, kun ajatteli tulevaisuuden kisamatkoja. Sinne mun pienellä varsalla oli vielä matkaa.

Lähdin liikkeelle ja pidin koko ajan tarkasti silmällä kopin tapahtumia. Molemmat keskittyivät kiskomaan heinää heinäverkosta, mutta Mankin olemus kertoi sen olevan hitusen jännittynyt.

Mankin hetkellinen koti löytyi suurin piirtein 60 kilometrin päästä Kallasta itään. Se oli peruskokoinen yksityistallin, jonka omistajan tyttären tamma oli varsonut samoihin aikoihin orivarsan kuin Manki syntyi. Mä olin etsinyt hevospiireistä Mankille ensisijaisesti orilaumaa, mutta tämä Freddy oli vaikuttanut hyvältä vaihtoehdolta. Toivottavasti ne tulisivat juttuun edes kesään asti, jolloin Manki pääsisi suurempaan orilaumaan laitumelle.

”Hei”, tervehdin Miljaa, jonka olin tavannut jo tutustumiskerralla.
”Moi”, Milja tervehti.
Milja oli mua neljä vuotta vanhempi ja esteratsastaja. Se kisasi tällä hetkellä kahdella hevosella aktiivisesti lähinnä Suomessa, mutta myös pienempiä kisoja Ruotsissa ja ties missä. Tuleviin SIM Routine Trophy kisoihin se ei kuitenkaan tällä kertaa aikonut osallistua.

Me otettiin ulos ensin Manki. Ensin se otti varovaisesti hutiaskeleet, mutta sitten sen jalat rynnivät ramppia pitkin alas.
”Woooooow”, rauhoitin sitä ja silitin ohutta kaulaa. ”Noin hyvä.”
Bansku kuopi jo kärsimättömänä kopin lattiaa, joten ojensin Mankin Miljalle ja kävin ottamassa orin ulos.
”Sekö on tän isä?” Milja tiedusteli.
”Joo, Banana Mania.”
Milja nauroi Banskun nimelle.

Ensin me kävelytettiin Mankia tallipihalla, että se sai matkustuksen tuottamat suurimmat jännitykset pois. Sitten olikin aika viedä se tutustumaan uuteen kaveriin. Milja ohjeisti mut jättämään Banskun yhteen karsinoista, jonka jälkeen me lähdettiin viemään Mankia tarhoille. Freddy oli myös ruunikon värinen, mutta sillä oli paljon matalammat sukat ja hyvin pieni tähti otsassa.

Ne tuli yllättävän hyvin juttuun keskenään. Ensin mä jännitin portilla joutuisinko keskeyttämään varsojen taistelun, mutta Manki ja Freddy oli heti kuin paita ja peppu. Hieman huomasin Mankissa varovaisuutta, mutta se saattoi johtua emän puutteesta. Freddy oli kuulemma jo aikaisemmin vieroitettu.

Mä uskalsin jättää Mankin huolellisin mielin Miljan hoitoon.
”Tuun heti alkuviikosta moikkaan sitä”, ilmoitin Miljalle, kun Bansku oli saatu jälleen kyytiin.
”Hah, tervetuloa! Lähetän sulle vielä tänään kuulumisia.”
”Ooh, se ois kiva.”

Heippojen jälkeen mä lähdin ajamaan takaisin Kallaan. Tietysti Mäkin Drive Inin kautta (ei kerrota Isbelle).

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 22.03.19 5:38

Tahti ja sen säilyvyys. Tuo erittäin tärkeä asia, kun oli kyse kouluratsastuksesta. Siinä oli meidän tämän päivän teemamme. Amanda seisoi pituushalkaisijan päässä ja naputti päättämäänsä tahtia raipalla ratsastussaappaisiinsa. Me sitten yritettiin laukata sen mukaisesti, tehdä i:n kohdalla täydellinen kymmenen metrin voltti.

”Ei. Uudelleen”, Amanda komensi tuhannetta kertaa.
Se varmaan myös ajatteli, miten noin epätahdikas ratsukko oli saattanut voittaa huippuprosentein vaativa B:n. Tiedättekö edes kuinka vaikeaa on kääntää kymmenen metrin voltti ja pitää tahti koko ajan samana? Ei oo helppoa.

Bansku kulki koko ajan korvat ihan höröllä. Se varmaan nautti tästä valmennuksesta ja saatoin vain miettiä oliko se ainut. Okei, okei, myönnetään ettei se ollut. Mäkin tykkäsin Amandan valmennuksista, vaikka ne usein saivatkin mut tuntemaan itseni täysin riittämättömäksi yhtään kenenkään hevosen selkään. Ja ai että kuinka usein valmennuksen jälkeen sitä tuli fiilis, että nyt loppu koko harrastus. Tässä sitä kuitenkin korskahdeltiin kohti uusia seikkailuja.

Tuhannen ja yhden kerran jälkeen Amanda oli tyytyväinen meidän tahtiin. Puuskahdin helpottuneena ja ajattelin sen pienen nanosekunnin ajan pituushalkaisijakärsimyksen olevan ohi. Miksi pitää edes ajatella tuollaista?

”Sama, mutta voltin jälkeisen suoristuksen jälkeen sulkuväistö ensin ravissa”, Amandan komensi. ”Ja tahti säilyy!”

Nostin Banskulla uuden laukan ja laskin mielessäni Amandan saappaista kuuluvaa tahtia. Ensimmäinen oppi oli näköjään mennyt perille! Ainakin siihen asti, kunnes piti siirtää energinen nuoriherra (joka kyllä oli jo aika konkari) kivasta laukasta raviin ja tehdä heti väistö. Unohtamatta sitä pirun tahtia!!

Amanda ei todella päästänyt koskaan helpolla. Ainoa hetki, kun helppo sana tuli ilmoille, oli kun Amanda ilmoitti valmennuksen olevan ohi. Silloinkin saattoi käyttää ainoastaan sanaa helpotus. Hymyilin hieman, kun taputin Banskua loppukäyntien päätteeksi. Ihan hyvin se meni. Ei viisituhatta Ei! Uudelleen! huudahdusta ollut ihan niin huono!

Bansku tuntui olevan myös elämänsä vireessä. Se täyttäisi pian kuusivuotta ja me voitaisiin lisätä yksi treenipäivä kalenteriin. Tämä kausi meillä olisikin nimenomaan treeniä ja vielä vähän treeniä. Olin päättänyt viime vuoden kovan suorituksen jälkeen antaa Banskun hieman levähtää. Me rakennettaisiin kunto kondikseen ja varmisteltaisiin vaativa B hyvälle tolalle. Loppuvuodesta voisi sit harkita vaativa A:n starttia.

Heilautin itseni alas satulasta ja vielä maasta annoin Banskulle roimat taputukset kaulalle. Eläinsuojeluviranomaiset olisivat varmasti pian oveni takana kamalan eläinrääkkäyksen takia.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Inna P. lähetetty 22.03.19 6:19

18.03.2019
Yksi huvittava Martta Merenheimo
kirjoitettu yhdessä @Märta M. kanssa luodun vuoropuhelun pohjalta
Posket treenin jälkeen punoittaen Inna riisui hikisen Banskun varusteista. He olivat juuri tulleet maneesista ja heti kuolaimet saatuaan pois, Bansku oli rynnännyt vesiautomaatilleen. Inna kääri pintelit hätäisesti ja nosti sen jälkeen koko varustepinon syliinsä. Hän oli tehnyt niin useita kertoja ja olisi voinut luulla, että tottunein ottein ne olisi saatu myös yhdessä kasassa varustehuoneeseen.

Toisin kävi.

Yksi luumun värisistä pinteleistä tipahti satulan päältä käsittämättömän puhtaalle tallikäytävälle ja vieri tietysti auki.
”Voi nyt”, Inna aloitti manaamisen.
Bruneten päässä kävi jo miljoona eri suunnitelmaa. Ensimmäisen vaihtoehto olisi viedä kaikki muut varusteet ensin pois ja palata sitten hakemaan tippunut pinteli. Toinen idea oli taas kurotella se silläkin uhalla, että kaikki muut kolme käärettä olisivat yhtälailla avonaisina lattialla.

Kolmas vaihtoehto saapui kuin tilauksesta sisälle päätalliin. Inna katsoi arvioivasti sinertävähiuksista tyttöä. Mikähän sen nimi oli? Martta? Aivan, sehän se! Martta Merenheimo.
”Hei, Marttako se oli?” Inna huhuili tytön huomion itseensä. ”Voitko auttaa ja nostaa ton mulle?” hän pyysi ystävällisesti hymyillen.

Inna huomasi miten Martta katsahti arvioivasti pinteliä. Sen katse seurasi pitkin pinteliä ja nousi sitten Innan saappaankärjistä hänen kasvoihin. Ruskeat kulmakarvat kohosivat ylös. Mitähän tuokin pitkä katse meinasi?
”Martta”, se toisti lopulta. ”Ah. Joo, Martta.”

Sinitukan kasvoilla oli hymy, mutta Inna ei ollut niin tyhmä, että luulisi sitä aidoksi. Ei hän kuitenkaan lähtenyt sen perusteella tekemään johtopäätöksiä Martasta. Ties vaikka sillä oli vain huono päivä tai jotain. Sinitukan katse tipahti takaisin pinteliin, joka ei aivan täysin ollut vielä avautunut Martan kengän ansiosta. Innan ilme venähti, kun noukkimisen sijaan Martta vain siirsi jalkaansa.

Se siitä avuliaisuudesta.

”Toki”, Martta kuitenkin sanoi Innan yllätykseksi, ja noukki pintelin. ”Inna?”
”Joo, Paakkanen”, Inna päätti vielä kertoa sukunimensäkin.

Inna katsoi odottavasti asettaisiko Märta itse pintelin tavaroiden päälle, vai pitäisikö hänen erikseen pyytää. Huomattavasti lyhyempi ja varmasti myös nuorempi tallilainen oli hänelle nimeä lukuunottamatta täysin tuntematon. Sen verran hän tietysti tiesi, että Märtan hoitohevonen oli Isabellan Mina. Inna oli nähnyt hänet Minan kanssa useamman kerran.
“Viitsitkö laittaa sen tähän?” Inna pyysi nyökäten pinteliänsä kohti ja nosti merkiksi käsissään olevaa satulaa. “Ei tarvi vaivautua käärimään, oon just viemässä näitä pois.”

“Ah”, Märta nyökkäsi. “Banana Mania.”

Hetken Inna tapaili oman hevosensa nimeä mielessään ja oli jo tokaisemassa niin, kunnes Martta avasi suunsa uudelleen.
“Tiedätkö milloin porukka palautuu sieltä, hm, Markayardista?” Märta kysyi Innalta. “Rasmus, ja… Aliisa, ja… Josefina…”
“Markarydista”, Inna korjasi, vaikkei ollut ihan varma johtuiko Märtan virhe lausumisesta. “Mutta illalla kai, kun ne taitaa tulla laivalla.”

Inna kohautti olkiaan ja pompautti satulaa käsissään parempaan asentoon. Se tuntui jo raskaalta.
“Mä en tiedä tarkkaa kellonaikaa.”
Oikeastaan brunette tiesi vain milloin Verneri ja Anton olivat lähteneet hevosrekan kanssa Markarydiin. Hän ei ollut ihan niin hyvin selvillä muiden aikatauluista. Viikon päästä Inna itse lentäisi paikalle ja tekisi Antonin kanssa hevosenhoitaja vaihdon.

“Tuskin kannattaa jäädä ainakaan odottamaan”, Inna vielä tokaisi.
“En mä odottamaan”, Märta kiirehti sanomaan, mutta sulki suunsa ennen kuin ehti möläyttää sen enempää.
Martta oli erittäin eriskummallinen. Nytkin tyttö vain alkoi ajatuksissa kiepsuttamaan käsissään olevaa pinteliä rullalle. Inna ei täysin ottanut selville, mitä Martta oikein ajoi takaa. Eikä sitä pystynyt lukemaan tytön kasvoilta.

“Mikset sä ole? Aika moni taisi lähteä”, hän hymisi. “Eikö se sun, hmm… mies? Lähtenyt myös?”
“Kyllä siellä mun hevonen kisaa, mutta Jusun veljen kanssa”, Inna kertoi. “Ja joo Verneri lähti sinne tänään. Mäkin meen kisahoitajaksi viikon päästä, mutta en pysty jättään muita hevosia useaksi viikoksi.”
Inna olisi kyllä mieluusti lähtenyt Ruotsiin vaikka koko SIM Routine Trophyjen ajaksi. Periaatteessa ainut este olikin, että hän halusi itse pitää yllä hevostensa treenejä. Jokaiselle hevoselle kyllä löytyisi taitava liikuttaja, mutta kaksi viikkoa poissa saisi riittää.

“Ai… Banaani?” Martta kysyi ja oudon irvistyksen jälkeen se jatkoi: “Ja Jusun veljen? Sillä oli veli?” Eikä kysymykset tähän loppuneet: “Muita hevosia?”

Inna naurahti Märtan yhtäkkilliselle kysymystulvalle. Koko ajanhan sinihiuksinen oli pitänyt jonkin sortin epäselvää ristikuulustelua, mutta huomattavasti hieno eleisemmin. Brunette vilkaisi Märtan käsissä olevaan pinteliä, joka oli kyllä kääritty, mutta hän joutuisi sen itse rullaamaan uudelleen. Ainakaan hän ei kompastuisi siihen, kun Märta viimein saisi laskettua sen käsistään satulan päällä olevan tavarakasan päälle.
“Niin, Bansku”, Inna korjasi Marttaa jälleen. “Jep, Jusulla on veli, Alexander, joka on töissä Falkencreutzilla siellä Markarydissa. Taitaa sillä on siskokin. Molemmat on Jusua vanhempia.”

Sisaruksista Innalle muistuikin, että Martan sukunimi taisi olla Merenheimo.
“Onko Michael sun veljes?” Inna tiedusteli.

Joko viimein Inna saisi pintelinsä takaisin, kun Martta otti pari askelta häntä kohti. Ilmeisesti ei. Sen sijaan hän sai silmän siristystä.
”On. Kuinka niin?”
”Kunhan utelin”, Inna naurahti olkiaan kohauttaen. ”Tilasin siltä Banskulle uuden satulan muutama viikko sitten.”

Kauankohan siitä oli jo aikaa? Hän oli silloinkin käymässä Ruotsissa, kun Michael otti mitat. Jokohan olisi soveliasta kysellä uuden satulan perään?

“Mhm, se on valjasseppä. Tai satulaseppä. Mikä nyt onkaan”, Martta heilautti kättään. “Nahkaa.” Sitten se otti viimeisetkin askeleet Innan luo ja laski pintelin varusteiden päälle. “Eikö Rosengårdit asu Suomessa kuitenkin?”

“Kiitos”, Inna hymähti, kun viimein pinteli asettui takaisin paikalleen. “Asuu, niiden kartano on parinsadan kilsan päässä täältä. Ratsastatko sä muuten Minalla ollenkaan? Yks mun kaveri, Pihla, on tulossa liikuttaan Banskua viikon päästä. Voisit ehkä näyttää sille maastoja?”
Tuskin se oli liian absurdi idea. Martta ei tiettävästi kuulunut Tie Tähtiin kisajoukkoihin, eikä Mina startannut niissä kisoissa. Inna ei vain tiennyt oliko hoitajilla oikeuksia ratsastaa hevosilla.

“Umm, en? Sillä on kai joku vuokraaja, tai en mä tiedä”, Martta kertoi. “Kuka Pihla? Ja, siis, tietenkin jos haluat, että eksytään molemmat Kallan metsiin ja joku paloittelumurhaaja tappaa meidät, niin voin toki näyttää.”
“Vihtanen, tuskin tunnet”, Inna totesi. “Niitä paloittelumurhaajia kannattaa varoa ihan tallialueellakin. Noh, pitää kysyä jotain toista.”

Mielessään Inna teki havainnon, ettei Martta edes olisi sosiaalisesti kykeneväinen näyttämään missä tallin maneesi oli. Jos siis joku tarvitsisi sitä tietoa, eikä itse näkisi valtavaa rakennusta kartanon alueella. Ja kyllähän Pihla tietäisi jo missä maneesi sijaitsi.

“Ai Se Pihla Vihtanen?” Martta kysyi. “Jolla oli joskus Jazz, ja sitten oli se kolari, ja, no, niin. Se Pihla Vihtanen? Ja mitä paloittelumurhaajia täällä tallilla on? Tarkoitatko Pennaa?”
“Pennaa kantsii aina varoa. Se ei pidä suutansa koskaan kii”, Inna vastasi huvittuneena. “Mulla ei oo käsitystäkään Pihlan entisistä hevosista tai onko se joskus ollu jossain kolarissa. Että en osaa sanoa. Se osallistui ensimmäiseen osakilpailuun viime kuussa.”

“Tekisi siitä huonon paloittelumurhaajan”, Martta kohautti olkiaan. “Ah, mä olin niin keskittynyt mun työhöni. Kirjoittamiseen. Mun tuomari puhui paljon.”

Sitten Martta katsoi Innaa hetken arvioivasti. “Ette taida olla kovin hyviä ystäviä, jos et tiedä siitä mitään.”
Inna kohotti kysyvästi kulmiaan. “Ai, sä olit sihteeri sillon? Mun papereissa tekstiä oli kyllä aika suppeasti”, hän suorastaan vittuili Martalle. “Niin ja mulle ei kuulu Pihlan asiat, eikä sulle yhtään sen enempää.”

Puhumattakaan siitä minkälainen ystävyyssuhde heillä oli Pihlan kanssa. Eikä Inna edes kuvailisi sitä ystävyydeksi. He olivat työkavereita, jotka olivat myös silloin tällöin tekemisissä työpaikan ulkopuolella. Ei Innalla kävisi mielessäkään ryhtyä utelemaan sellaista mitä Pihla ei itse hänelle kertonut. Mikäli Martan puhuma kolari oli totta, Pihla ei selkeästi haluaisi jutella siitä tai entisistä hevosistaan.

Ehkä tuomarilla ei ollut paljoa sanottavaa teistä”, Martta pusersi ulos suu tiukalla mutrulla.

Siniset silmät palasivat siihen samaiseen huonosti käärittyyn pinteliin, joka keikkui Innan satulan päällä. Tai hetken kuluttua se oli jälleen lattialla ja rullaantui uudelleen auki. Innan suupieli nytkähti.
“Mua vähän huolettaa, että sä tiedät mitkä asiat mulle kuuluu ja mitkä ei”, Martta totesi ja selkeästi yritti pitää äänensä tasaisena.
“Oho, kiukkusuoni”, Inna naurahti, kun nosti katseensa pintelistään Marttaan. “Noh, Pihla tulee tallille ens viikolla, voit varmaan ite käydä moikkaamassa tai kurkkimassa nurkan takaa onko sama Pihla kyseessä.”

Martta oli huvittava persoona Innan mielestä. Sellainen epävarma kuulustelija, joka kyllä halusi tietää kaiken muiden elämästä. Kysymyksiä esitettiin kuin liukuhihnalta, mutta puhetta vastaanotettiin huonosti. Sitten kun ei saatukaan mielekästä vastausta, kiekuteltiin kuin uhmaikäinen, joka ei saanut haluamaansa lelua Toys ”R” Us:sta. Mahtoikohan Martta olla jo yli kahdenkymmenen tai edes täysi-ikäinen?

Innan kädet alkoivat väsyä satulan pitelemiseen ja hän itse keskusteluun Martan kanssa. Kaikki tavarat sylissään Inna kyykistyi noukkimaan pintelin ja asetteli sen vaikean näköisesti muiden tavaroiden päälle.
“Kiitos todella paljon avusta”, hän tokaisi Martalle vittuilevasti.

Mustat ratsastussaappaat eivät pitäneet paljon mitään ääntä, kun Inna käveli varustehuoneeseen päätänsä huvittuneena pyöritellen.

_________________
Banana Mania
Inna P.
Inna P.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 291

http://valhekuva.net/muut/bansku.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Banskun päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Banskun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 3 Edellinen  1, 2, 3  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa