Riepun päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Vs: Riepun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ellie von B. lähetetty 18.04.18 8:19

24. Kevätkarnevaali, Kalla CUP 1. osakilpailu
Lauantai 14/04/2018

Vaaleaverikön ilme oli harmistunut. Ellie huusi ja raivosi mielessään, mutta näytti ulospäin tyynen rauhalliselta laskeutuessaan Riepun selästä ensimmäisen luokan jälkeen. Pudotus viimeisellä esteellä tuntui valtavalta pettymykseltä, etenkin kuin korkeus oli ollut vaivaisen metrin. Miten ihmeessä hän selviäisi kunnialla 120cm luokasta, kun ei päässyt ratsastamaan uusintaan edes matalammassa luokassa. Ensimmäinen osakilpailu tuntui olevan täysi katastrofi, olikohan hän haukannut vähän liian ison palan ilmoittautuessaan vaikeimpaan luokkaan. Ehkä hän mokaisi täydellisesti ja hänen paikkansa edistyneiden estevalmennusryhmässä annettaisiin jollekin toiselle, tai pahimmassa tapauksessa hänet erotettaisiin vuokraajan pestistä. Ainut mahdollisuus välttää täydellinen nöyryytys oli ratsastaa paremmin ja välttää puomeja.

Aamulla Ellie oli loistanut itsevarmuudellaan ja tyytyväisenä hymyillen letittänyt Riepun harjaa siisteille sykeröille. Viimeaikaisten onnistumisten siivittämänä tyttö oli lähes varma ainakin sijoittuvansa tänään Kalla CUP:in ensimmäisissä osakilpailuissa. Hän oli jopa jättänyt tänä vuonna kokonaan osallistumatta koululuokkiin, jotta voisi keskittyä täysillä hyppäämiseen. Kaikki oli sujunut täydellisesti ennen ensimmäistä luokkaa; Riepu oli puhtaanvalkea ja kiiltävissä varusteissa, Ellie oli pukenut päälle Sokka Luxuries kisatakkinsa ja ratsukko oli loistanut verryttelyssä paremmin kuin koskaan. Siitä huolimatta lähestyminen kisaradan viimeiselle pystylle oli surkea, eikä edes estekonkari Riepu saanut pelastettua tilannetta, vaa puomi tömähti maahan.

Ellie yritti kuumeisesti käydä läpi mielessään seuraavan luokan rataa ja varmistaa, että tekisi jokaiselle esteelle huolellisen tien. Hevonen ohjien päässä oli innoissaan ja vaikutti hivenen rauhattomalta, joten Ellie päätti talutella sitä hetkisen lähiympäristössä. Vaikka blondi olikin startannut ensimmäisen luokkansa alkupäässä, ei kilpailijoita ollut valtavasti ja toinen luokka alkaisi luultavasti pian. Vilkaistessaan maneesin suuntaan Ellie huomasi Jonathanin ratsastavan Eelan kanssa ulos. Olikohan tämän suoritus mennyt paremmin? Nainen nykäisi Riepua vastakkaisen suuntaan välttääkseen kohtaamisen miehen kanssa. Mikään ei saisi sabotoida ratsukon seuraavaa suoritusta, ei edes lyhyt juttutuokio kilpakumppanin kanssa.

Ratsukko astui sisään maneesiin Vernerin ratsastaessa sieltä ulos. Nainen tervehti miestä lyhyesti nyökkäämällä, mutta keskittyi sitten hienosäätämään Riepua viimeiseen asti, jotta rata sujuisi mahdollisimman hyvin. Ellie yritti välttää kiusausta vilkuilla muiden suorituksia, mutta etenkin Isabellan ja Ankan hypätessä naisen huomio herpaantui kerran jos toisenkin. Brunette nainen ratsasti taidokkaasti, ja Ellie toivoi pääsevänsä vielä joskus itsekin samalle tasolle. Oman suorituksensa kohdalla Ellie veti syvään henkeä ja ratsasti Riepun radalle.

Tällä kertaa Ellie teki tarkkoja pidätteitä ja hillitsi Riepun menoa. Tiet olivat huolellisesti valitut ja ratsastetut, ja lähestyminen jokaiselle esteelle loppuun asti viimeistelty. Esteet tuntuivat valtavilta edelliseen luokkaan verrattuna, mutta siitä huolimatta yhtä pieniltä, kuin ratsukon omissa treeneissä. Vasta hypättyään koko radan ilman ainuttakaan pudotusta Ellie saattoi ensimmäisen kerran vetää syvään henkeä. Minkäänlaista löysäilyä ei kuitenkaan sallittu, sillä puhdas perusrata tarkoitti uusintaa. Nyt täytyisi puhtaan radan lisäksi ratsastaa myös hyvä aika, jotta olisi minkäänlaista asiaa sijoittua.

Jossain perusradan ja uusinnan välissä Ellien keskittyminen oli kuitenkin herpaantunut, sillä uusinnassa lähestymiset eivät sujuneet läheskään yhtä hyvin, kuin perusradalla. Vauhtia oli ajoittain vähän liikaakin, mikä kostautui pudotuksena toisen sarjan B-osalla. Urhoollisesti Ellie ratsasti radan kunnialla loppuun, vaikka päivän jo toinen pudotus tuntuikin ikävältä. Menivätköhän ratsukon mahdollisuudet sijoittua tässä? Ainakaan rata ei ollut täydellinen katastrofi ja perusradalla Ellie oli ratsastanut jopa erittäin hyvin.

_________________
Ellie von Brandt | No Worries
avatar
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 318

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Riepun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ellie von B. lähetetty 08.08.18 9:28

25. Takaisin satulaan

Kavioiden tasainen rummutus kaikui maneesissa valkoisen ruunan kiihdyttäessä tahtiaan. Se huiski jatkuvasti hännällään eikä vaikuttanut olevan kovinkaan hyvin ohjan ja pohkeen välissä. Puolipidäte, puolipidäte puolipidäte. Juuri tämän takia Ellie oli jättänyt väliin mahdollisuuden ratsastaa kauniissa säässä ulkona ja piiloutunut maneesiin. Hän toivoi, ettei kukaan eksyisi paikalle näkemään tätä farssia, joka tämänkertaisesta treenistä oli väistämättä muodostumassa. Ei toivoakaan, että he pääsisivät hyppäämään vielä tänään. Riepu ei ollut lainkaan avuilla.

Ellien lyhyt kesäloma Euroopassa oli vahingossa venynyt odotettua pidemmäksi, eikä nainen ollut ratsastanut Riepulla hetkeen. Sen huomasi. Vaaleaverikkö pidätti innokkaan ruunan käyntiin ja antoi sille hetkeksi pidempää ohjaa. Hikikarpalot valuivat vaaleanpunaisen pikeepaidan alla - miksi pitkin olla niin kuuma? Kaiken lisäksi tallille oli ilmestynyt ties kuinka monta uutta henkilöä, Ellie oli jo ehtinyt huomata tuntemattoman bruneten astuvan sisään loungeen.

Vaikka ajatus kuulostikin lapselliselta ja järjettömältä, Ellie halusi olla se muiden ihailema tallin paras ratsastaja, jota kaikki katsoisivat ylöspäin. Toistaiseksi kaikki eivät edes tuntuneet tietävän hänen nimeään. Eivätkä hänen ratsastustaitonsakaan nyt niin loisteliaat olleet, että niitä olisi kannattanut ihailla. Eihän hän ollut vielä lähellekään Isabellan tai Amandan tasoa. Toisaalta kesän Kalla CUP oli mennyt kyllä poikkeuksellisen hyvin: Ellie ja Riepu olivat sijoittuneet kummassakin esteluokassa, eikä tämä ollut kuin vasta heidän toinen kilpailunsa 120cm tasolla. Kyllä siitä kannatti olla jo ylpeä.

Kesäkuun kilpailusijoitukset eivät kuitenkaan tuntuneet enää kovinkaan lohduttavilta, kun yhteistyö ei tuntunut kulkevan Riepun kanssa lainkaan. Ehkä Ellien olisi sittenkin pitänyt varata muutama yksityisvalmennus kesälle, tai edes käydä säännöllisemmin ratsastamassa. Ellie keräsi ohjat tuntumalle ja lähti ratsastamaan käyntiä eteenpäin. Riepu vaikutti olevan edelleen kuin vieteri, mutta ainakin kuunteli apuja paremmin alun laukkapätkien jälkeen. Koska Ellie oli heittänyt toiveet estetreenistä jo menemään päätti hän keskittyä sen sijaan taivuttelemaan hevosta käynnissä. Olihan se perustyöskentelykin tärkeää.

Suurin piirtein puolentunnin kävelyn ja parin ravipätkän jälkeen Ellie jalkautui hevosen selästä ja lähti taluttamaan Riepua talliin. Tyytymätön ilme naisen kasvoilla kertoi selkeästi mitä mieltä hän oli ratsastuksen kulusta ollut. Ilme kuitenkin valahti tulkitsemattomaksi Amandan kävellessä vastaan tallikäytävällä. Naiset tervehtivät toisiaan, mutta Ellie vältti mainitsemasta mitään heikosta suoriutumisesta. Toivottavasti Amanda ei lähiaikoina päättäisi tulla vakoilemaan ratsukon menoa. Ellien ja Riepun yhteistyö olisi saatava kuntoon ja pian!

_________________
Ellie von Brandt | No Worries
avatar
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 318

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Riepun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ellie von B. lähetetty 10.08.18 10:45

26. Estetreeniä valvovan silmän alla

”Mikael”, Ellien heleä ääni kajahti maneesissa, jossa vaaleanruunikko tamma laukkasi ratsastaja selässään. Ratsukko hidasti käyntiin äänen kuullessaan ja mies antoi ratsulleen pidempää ohjaa.
”Voisitko sä vähän vilkaista mun ja Riepun estetreenejä?” vaaleaverikkö jatkoi arkiseen sävyyn.
”En mä tiedä ehdink-,” Mikael aloitti rypistäen kulmiaan.
”Käännytätkö sä pois maksavan asiakkaan?” Ellie keskeytti kädet lanteillaan. Siniset silmät katsoivat haastaen esteratsastajaa. Mikael hymähti ja vaikutti pohtivan naisen ehdotusta.
”Huomenna kymmeneltä”, mies sanoi pienen tauon jälkeen ja siirsi tammansa raviin. Ellien hymy oli voitonriemuinen.


Riepu alkoi pyörimään paikallaan välittömästi Ellien päästyä sen selkään. Kello oli varttia vaille kymmenen, eikä Mikael ollut vielä saapunut maneesiin. Hyvä niin, sillä ei hän tarvinnut miestä valvomaan alkukäyntejä. Ellie oli käynyt rakentamassa maneesiin myös muutaman esteen. Korkeus ei päätä huimannut, mutta ratatreeniä enemmän hän kaipasi nyt hallittavuutta ja kontrollia, eikä sitä varten tarvittu suuria esteitä. Riepu tuntui aktiiviselta ja Ellie lyhensi heti alkuun ohjia.

Alkukäyntien jälkeen vaaleaverikkö siirsi ratsunsa raviin. Riepua ei tarvinnut kahdesti käskeä, kun se harppoi pitkin askelin eteenpäin. Pidätteet eivät tuntuneet tehoavan niin hyvin, kuin Ellie olisi halunnut. Käyntiin siirtyminen, viisi askelta, takaisin raviin. Kymmenen askelta ravia, käyntiin ja taas takaisin raviin. Reippaampaa ravia eteenpäin, puolipidätteitä, lyhyempää askelta.

“Ota lyhyempi ohja”, maneesiin astunut Mikael aloitti. “Jalka hiljaa ja lähemmäs hevosta, nyt se heiluu kuin alkeisratsastajalla. Istu satulaan, älä seiso jalustimilla.”
Jos Ellie olikin kuvitellut saavansa kehuja ja vähän vinkkejä esteille, oli hän väärässä. Nainen veti syvään henkeä ja valmistautui ratsastamaan ihan tosissaan. Viime osakilpailuiden menestyksestä huolimatta hän oli hävyttömän matalalla Kalla CUP:in pistetaulukossa, ja ero ensimmäisiin tuntui mahdottomalta kuroa kiinni. Ainut vaihtoehto oli valmentautua ja treenata niin ahkerasti, että hän vain olisi kertakaikkiaan parempi kuin muut.

Niinpä Ellie lyhensi ohjaa, keräsi kaiken tahdonvoimansa ja yritti saada pohkeensa pysymään hiljaa paikallaan lähellä hevosen kylkeä. Pienet muutokset istunnassa saivat välittömästi aikaan muutoksen Riepun olemuksessa, eikä meno näyttänyt enää siltä, että hevonen vain kuskaisi ratsastajaa ympäri maneesia.
“Hyvä, otetaan sitten laukkakahdeksikkoa ristikon yli”, Mikael viittoi keskelle kenttää, jossa oli pienenpieni punavalkoinen este. Ellien mielestä sen olisi voinut nostaa tuplasti korkeammaksi, mutta valmentaja oli toista mieltä. Miten tuossa muka oli mitään haastetta?

Ellie lähti suorittamaan tehtävää, joka osoittautuikin juuri niin haasteelliseksi, kuin Mikael oli ajatellut. Riepu oli äärimmäisen innoissaan hyppäämisestä ja ylitti ristikon kuin se olisi ollut valtaisa okseri.
“Ulkoavut läpi ja pienempää ympyrää, se puskee lapa edellä ulospäin”, Mikael kommentoi ja Ellie totteli ratsastaen kaarta tiukemmaksi. Lähestyminen ristikolle tuli hyvin ja laukanvaihto siististi.
“Parempi nyt”, Mikael nyökkäsi ja pyysi ratsukon käyntiin.

Treeniä jatkettiin matalalla sarjalla, jonka välissä oli tarkoitus koota hevosta niin, että toisen esteen hyppääminen oli ylipäätään mahdollista.
“Tuohon väliin olisi tarkoitus tulla viisi askelta, ei neljä”, mies pudisteli päätään ratsukon menolle. Riepu oli tullut välin neljällä askeleella ponnistaen niin kaukaa, että jos este olisi ollut korkeampi, mukaan olisi tarttunut vähintään yksi puomi. Innostuneen ruunan pidättäminen esteiden välillä ei aina ollut kaikkein helpoin tehtävä, mutta Mikaelin täsmällisten ohjeiden avulla tilannetta saatiin vähän paremmaksi.

“Loppua kohden se alkoi mennä jo ihan hyvin”, Mikael kommentoi Ellien antaessa Riepulle pitkät ohjat. Vaaleaverikkö hymähti taputtaessaan ruunaa. Olisihan se voinut mennä vielä paremminkin.
“Mitkä mahdollisuudet meillä on sun mielestä hypätä ensi kaudella 130cm ratoja?” Ellie uskaltautui kysymään, vaikka pelkäsikin kieltävää vastausta.
“Eipäs nyt mennä asioiden edelle, tehkää nyt niitä 120cm ratoja ensin alle, ettekös te vasta päässeet sille tasolle”, Mikael naurahti ja blondin ilme muuttui tympääntyneeksi. Mikä ilonpilaaja, ihan varmasti heillä olisi mahdollisuudet vaikka miten korkealle. Hän aikoisi vielä näyttää kaikille, että olisi Auburnin paras esteratsastaja!



Viimeinen muokkaaja, Ellie von B. pvm 19.08.18 21:01, muokattu 1 kertaa

_________________
Ellie von Brandt | No Worries
avatar
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 318

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Riepun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ellie von B. lähetetty 16.08.18 14:35

27. Kolisevia puomeja
Keskiviikko 15/08/2018

Koska olin vakaasti päättänyt olla tallin paras esteratsastaja, ei mikään valmennusmäärä tuntunut olevan riittävä. Kun kuulin uudesta valmentajasta, joka alkaisi käydä Auburnissa ohjeistamassa satunnaisesti halukkaiden treeniä, varasin oman aikani saman tien. Kenties tässä olisi se maaginen valmentaja, jonka avulla kipuaisimme 130cm radoille vielä tämän vuoden puolella!

Harjasin ja varustin Riepun pitkän kaavan mukaan, jotta olisimme mahdollisimman edustavina uuden valmentajan edessä. Vaikka tottakai vakuuttaisimme myös taidoillamme. Treenit ruunan kanssa olivat sujuneet erittäin nousujohteisesti sitten Mikaelin valmennuksen, joten minulla oli kovat odotukset myös tälle päivälle. Kimo käveli kiltisti perässäni maneesiin jättäen kavionpainaumia hiekkaan.

Anton Koskinen saapui ajallaan maneesiin, tervehtien lyhyesti. Heti alkuun kävi selväksi, ettei mies ollut kovinkaan monisanainen puheissaan ja ensivaikutelma miehestä oli juro. No, eipä tänne oltu small talkin takia tultu, vaan treenaamisen. Siirsin Riepun ravista käyntiin. Ruuna tuntui hivenen jäykemmältä kuin alkuviikosta. Ehkäpä vieraan henkilön läsnäolo sai sen varuilleen. Siirtymiset eivät tulleet täsmällisesti pyynnöstä, vaan viivettä oli hieman liikaakin. Miksi juuri tänään, kun maanantaina sileäntreeni meni täydellisessä harmoniassa?

Estekorkeus ei päätä huimannut, mutta Riepun vauhti sen sijaan kyllä. Heti ensimmäisestä esteestä alkaen oli selvää, että tänään niitä läpi menneitä puolipidätteitä tosiaan tarvittiin. Hienoa, nolaisin heti itseni uuden valmentajan edessä - Antonhan vielä luulisi, että olen täysi noviisi! Käteni tuntuivat kramppaavan kaikesta pidättämisestä, mutta Riepun olemuksessa ei sen sijaan tuntunut muutosta. Olinkohan vahingossa pukenut sille riimun suitsien sijasta?

Antonkaan ei vaikuttanut kovinkaan tyytyväiseltä suoritukseemme. Kehuja ei juurikaan sadellut ja ulkoavuista muistuttaminen tuntui olevan miehen suosikkikommentti. Edellinen sarjahan tuli ihan hyvin! Mitä nyt melkoisella vauhdilla, mutta ainakaan tällä kertaa puomi pysyi kannattimissaan. Mistä lähtien esteradalla piti muka laukata jatkuvasti jarru pohjassa? Ainakin voittaisimme ajassa, jos puomit vaan pysyisivät kannattimillaan. Johtui varmaan maneesin pohjasta, epätasaisella alustalla oli mahdotonta tehdä hyvää lähestymistä.

Tunsin olevani lannistunut siirtäessäni Riepun käyntiin valmennuksen loppuessa. Saldona oli lukuisia pudonneita puomeja ja krampanneet kädet, enkä tuntenut itseäni enää lainkaan hyväksi ratsastajaksi. Miksi ihmeessä Riepun piti aina olla näin vauhdikas, voisiko se joskus edes kuunnella niitä pidätteitä? Antonin mielestä en ottanut puolipidätteitä oikeaan aikaan ja ulko-ohjan tuntuma ei pysynyt tasaisena. Omasta mielestäni sen sijaan tänään oli vain huono päivä, ja normaalisti meillä olisi mennyt paljon paremmin.

Riisuin Riepulta varusteet ja kiikutin kylmäyssuojat pakkasesta sen jalkoihin. Tiesin, etten voisi syyttää huonosti menneestä valmennuksesta ainakaan hevosta, joten päätin olla purkamatta ärtymystäni ainakaan ruunaan. Ehkäpä seuraava tapaamani viaton sivustakatsoja joutuisi uhriksini. Palautettuani varusteet paikoilleen päätin suunnata loungeen. Kupillinen kahvia piristäisi aina.

    Ellie von Brandt



Viimeinen muokkaaja, Ellie von B. pvm 19.08.18 21:01, muokattu 1 kertaa

_________________
Ellie von Brandt | No Worries
avatar
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 318

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Riepun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ellie von B. lähetetty 17.08.18 12:01

28. Salainen agentti 007
Perjantai 17/08/2018

Ellie siveli hajamielisesti vaalean hevosen kaulaa ruunan nuokkuessa karsinassaan kylmäyssuojat jaloissaan. Hän oli tänään hyvin pitkälti kävellyt kentällä, keskittyen istuntansa ylläpitoon ja sen avulla vaikuttamiseen. Nainen oli lähes unohtanut, miten suuri merkitys sillä oli, miten selässä istui. Ei ihme, etteivät ulkoavut olleet menneet läpi, jos Ellie seisoi jalustimilla jäykkänä. Riepulla tuntui olevan niin paljon potentiaalia, että he voisivat voittaa koko Kalla Cupin, mutta Ellie ei aina oikein osannut hyödyntää sitä.

Mutta miten ihmeessä se hiljainen tyttö, Jusuko se oli, oli onnistunut kipuamaan esterankingissa toiselle sijalle? Sillähän oli vielä joku nuori hevonen, jonka kouluttamiseen epäilemättä käytettiin taikakeinoja, ehkä jopa doupingia. Ajatuksistaan innostuneena Ellie harkitsi jopa hetkisen lähtevänsä Kaajapuroille vakoilemaan millaisissa oloissa Jusun hevonen eli ja miten sitä ruokittaisiin. Miten typerä idea, eikai hän nyt muka oikesti alentuisi vakoilemaan kilpakumppaneitaan. Hänellä olisi parempaakin tekemistä, kuten treenata tosissaan kisoja varten.

Riisuttuaan parinkymmenen minuutin päästä kylmäyssuojat Riepun jaloista Ellie lähti viemään ruunaa takaisin tarhaan. Aurinko paistoi ja sää oli lämmin, kimo viihtyi varmasti ulkona. Kohta tulisi syksy ja pakkaset, eikä aikaakaan kun loimitusrumba alkaisi, kurakeleistä puhumattakaan. Niitä hän ei kyllä odottaisi. Hyvästeltyään vuokrahevosensa Ellie hyppäsi Mersunsa kyytiin ja lähti ajamaan kohti kotia.

Auton vauhti hidastui lähes tahtomatta juuri sen risteyksen kohdalla, josta Kaajapuroille käännyttäisiin. Vaikka Ellie oli alunperin ajatellut asiaa vain vitsillä, tuntui se nyt kaikessa hulluudessaan oikealta ratkaisulta. Vaaleaverikkö käänsi autonsa virnistäen risteyksestä kohti tallia. Tuskin kukaan sen kummemmin pahastuisi, jos hän vain tekisi pikaisen visiitin. Valkoinen auto tosin herättäisi aivan liikaa huomiota tallin edessä, joten se olisi jätettävä kauemmaksi.

Ellie sai lopulta autonsa pysäköityä sellaiseen paikkaan, josta hyvällä tuurilla kukaan ei sitä huomaisi. Siitä oli vain lyhyt kävelymatka Kaajapuroille. Tallin edustalla näkyi muutama auto, mutta mitään väkiryntäystä ei tähän aikaan näyttänyt olevan - loistavaa! Olisikohan hänen pitänyt vaihtaa merkkivaatteensa toisiin sulautuakseen joukkoon? Toisaalta näin pienellä paikkakunnalla naamioituminen olisi muutenkin hankalaa, joten miksi vaivautua. Ellie painoi päähänsä beigen lippalakin, jonka oli napannut autostaan mukaan. Pitäisi vain toivoa parasta.

Tallirakennuksessa oli hiljaista. Ellie ei ollut koskaan aikaisemmin edes käynyt Kaajapuroilla, joten Jusun hevosen ja sen varusteiden löytäminen ei ollut aivan yksinkertaista. Mahdollisimman hiljaa askeltaen blondi käveli pienen tallin käytävällä vilkuillen karsinoita. Hevoset olisivat tietenkin ulkona, hitto. No, ainakin varusteet hän voisi tarkistaa.

Samassa kuului narahdus ja tallista jonnekin huoneeseen johtava ovi avautui. Ellie syöksähti nopeasti piiloon lähimpään karsinaan ja toivoi, ettei häntä huomattaisi. Ovi naksahti kiinni ja tallikäytävällä kaikuivat askeleet. Olisikohan se Jusu? Ei, askeleet olivat liian raskaat hennolle tytölle. Ehkä se oli Verneri. Ellie ei kuitenkaan halunnut ottaa riskiä ja vilkaista, sillä kiinnijääminen olisi etenkin tässä tilanteessa erittäin noloa. Niinpä hän jäi karsinaan kyykistelemään ja odottamaan, että henkilö oli poistunut tallista.

Kun tallikäytävä kuulosti jälleen riittävän hiljaiselta Ellie jatkoi matkaansa kohti satulahuonetta. Tallissa ei ollut kovinkaan montaa eri vaihtoehtoa varustehuoneelle, joten perille löytämienn ei ollut vaikeaa. Oven edessä blondi jäi hetkeksi kuuntelemaan. Hän ei varsinaisesti ollut päättänyt mitä sanoisi, jos huoneessa olisikin joku. Ääniä ei kuitenkaan kuulunut joten Ellie astui sisään.
Kaajapurojen varustehuone ei ollut lainkaan yhtä pramea kuin Auburnin, mutta mitä muuta saattoikaan edes olettaa. Ellie antoi katseensa kiertää varusteissa. Hän ei nähnyt mitään erikoista, mikään ei viitannut siihen, että joku täällä pärjäisi tavattoman hyvin kilpailuissa.

Seuraavan Ellien mielessä heräsi kysymys siitä, kuka Jusua valmensi. Ehkä tytöllä oli joku mieletön ulkomaalainen valmentaja, joka olisi ylivoimainen kaikkiin muihin verrattuna. Vai valmensiko Verneri Jusua ja tämän nuorta lupausta?

Sen enempää Ellie ei ehtinyt miettiä, kun satulahuoneen ovi narahti jälleen. Tällä kertaa hänellä ei ollut mitään paikkaa johon piiloutua, eikä sen puoleen aikaakaan. Sekunnin kuluttua ovi oli avautunut ja huoneeseen astui tuttu mies.

“Mitä ihmettä sä täällä teet?” Mikaelin äänessä kuului hämmästys. Yhtäkkiä Ellien mieleen ei tullut yhtään hyvää selitystä, miksi hän oli salamyhkäisesti hiipimässä Kaajapurojen satulahuoneessa. Häntähän voitaisiin syyttää vaikka sabotoinnista ja diskata Kalla Cupista.

“Mitä itse?” Ellie tivasi ristien kätensä puuskaan.
“Mun hevonen asuu täällä”, mies vastasi hölmistyneenä. “Sulla sen sijaan ei pitäisi olla mitään asiaa tänne.”
“Mä tulin etsimään Verneriä”, vaaleaverikkö puuskahti kuin loukkaantuneena siitä, että hänen tarkoitusperiään epäiltiin. “Ajattelin kysyä sitä valmentamaan.”

Mikael rypisti kulmiaan epäilevänä. “Sullahan tuntuu valmentajat vaihtuvan. On ihan hyvä sitoutua vain yhteen valmentajaan, erilaiset tyylit voivat hämmentää.”
“Miten vaan, mun pitää nyt mennä”, Ellie tokaisi ja asteli Mikaelin ohi ulos satulahuoneesta, jättäen miehen seisomaan hölmistyneenä paikoilleen.

Vakoilumatka Kaajapuroille ei ollut sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Hänet oli yllätetty satulahuoneesta tutkimasta toisten tavaroita, eikä vastausta Jusun hyvään menestykseen ollut edes löytynyt. Todennäköisesti toinen tutkimusreissu olisi aivan liian epäilyttävä, joten hänen pitäisi vastedes tyytyä vakoilemaan Jusun treenimenetelmiä Auburnin maneesilta käsin.

Ellie käänsi autonsa kohti Kallan keskustaa myrtynyt ilme naamallaan.


_________________
Ellie von Brandt | No Worries
avatar
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 318

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Riepun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ellie von B. lähetetty 19.08.18 17:01

29. lauantai 18. elokuuta

    klo 12:47, tallin piha
Asetin jalkani jalustimeen ja ponnistin vaalean hevosen satulaan. Riepu seisoi tyynenä paikallaan, mutta heti antaessani sille luvan liikkua se pyrähti eteenpäin kuin sähköiskun saaneena. Se oli jälleen vauhdikkaalla päällä, ajattelin kerätessäni ohjaa. Sileän- ja estetreenejä oli viime aikoina tullut sen verran runsaasti, että tänään päätimme käydä tekemässä virkistävän, ihan tavallisen maastolenkin.

Ohjasin ruunan kohti maastopolkuja ja annoin sen kulkea rennosti omaa tahtiaan, joka oli melkoisen reipas. Olisi se vauhdikaskin maastoreissu mielenvirkistystä. Pitkän käyntipätkän, useiden raviaskelien ja muutaman laukkasuoran jälkeen Riepu tuntui rauhoittuneen ja saatoimme kävellä nyt pidemmällä ohjalla. Aikaa oli kulunut kuitenkin ihan kiitettävästi, joten päätin kääntää hevosen takaisin päin.


    klo 14:59, satulahuone
Vaikka Riepu pääsikin tänään helpolla, se ei tarkoittanut löysäilypäivää muille. Olin levittäytynyt satulahuoneeseen varusteiden ja puhdistusaineiden kanssa, sillä en ollut vähään aikaan putsannut Riepun varusteita perusteellisesti, omistani puhumattakaan. Eivät suiset ja satula erityisen likaiset olleet, pyyhinhän ne tietenkin ainakäytön jälkeen, mutta halusin kuitenkin purkaa ne osiin ja puhdistaa perusteellisesti.

Sain olla satulahuoneessa jopa pääosin rauhassa. Muutama kävi hakemassa varusteita, mutta ketään ei haitannut levällään olevat varusteet. Jokusen tovin ahkeran hinkkaamisen jälkeen Riepun nahkavarusteet olivat kuin uudet ja omat saappaanikin kiilsivät puhtauttaan. Nyt saatoin hyvällä omallatunnolla lähteä kotiin rentoutumaan - toisin sanoen laittamaan kasvonaamion, katsomaan jotain elokuvaa ja nauttimaan lasillisen hyvää valkoviiniä.


_________________
Ellie von Brandt | No Worries
avatar
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 318

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Riepun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ellie von B. lähetetty 21.08.18 9:41

30. Mahalasku maastossa



_________________
Ellie von Brandt | No Worries
avatar
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 318

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Riepun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ellie von B. lähetetty 22.08.18 9:05

31. Kun mikään ei onnistu
Keskiviikko 22/08/2018

Tänään oli se päivä, kun mikään ei sujunut. Olin kaatanut aamukahvit valkoiselle aamutakilleni, unohtanut puurokattilan levylle (kitkerän pohjaanpalaneen puuron haju leijaili edelleen asunnossani) ja vaihtanut vaatteet ainakin kolme kertaa, sillä en osannut päättää sopivaa asukokonaisuutta. Loppujen lopuksi valitsin päälle ne vaatteet, jotka olivat ensimmäisenä osuneet käsiini. Niin uskomattoman turhauttavaa.

Kaiken lisäksi tänään oli valmennus. Jos aamun merkit pitivät paikkansa, se tulisi menemään varmaan ihan yhtä hyvin. Juoksin portaat alas kaksi kerrallaan, sillä en ehtinyt jäädä odottamaan hissiä. Olin pahasti jäljessä aikataulustani, eikä ollut puhettakaan että ehtisin harjata Riepun perusteellisesti. Poskeni punoittivat kaikesta juoksemisesta, mutta pääsin viimein autolleni ja kohti Auburnia.

Seuraava vastoinkäyminen: Riepu ei ollut tarhassaan. Olin näköjään unohtanut ilmoittaa aamutallista vastaavalle, että olisi vienyt ruunan tarhaan laitumen sijasta. Nyt joutuisin tuhlaamaan kallisarvoista aikaa laitumella rämpimiseen. Ei auttanut muu, kuin ottaa riimunnaru mukaan ja lähteä matkaan. Onneksi Riepu ei sentään ollut peruuttanut laitumella kaikkein kauimmaiseen nurkkaan, mutta sain kävellä hyvin nopeasti ennättääkseni ajoissa valmennukseen.

Saatuani Riepun karsinaan ennätin vain pikaisesti harjata kriittisimmät paikat, kunnes vedin saappaat jalkaan ja aloin varustaa hevosta. Satulahuoneessa minut kuitenkin kohtasi järkytys, sillä Riepun satulasta puuttuivat jalustimet. Etsin ensihätään kaikki mahdolliset paikat läpi, kuten kaapit, kuivaustilat, hoitopaikat ja loungen. Sen jälkeen hieman epätodennäköisemmät paikat, kuten toimiston, rehuhuoneen ja keittiön.

Jalustimia ei löytynyt kertakaikkiaan mistään, eikä sen puoleen yhtäkään varaparia. Enhän minä nyt voinut mennä estevalmennukseen ilman jalustimia! Pyörin minuutin ajan päättömänä varustehuoneessa, kunnes päätin mielivaltaisesti lainata jalustimia Leevin satulasta. Tuskimpa Amanda siitä suuttuisi, olivathan ne molemmat hänen hevosiaan. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa jahkailla, vaan olisi varustettava Riepu pikapikaa ja lähdettävä kohti maneesia.

Nousin hevosen selkään ja säädin jalustimet. Ne tuntuivat erilaisilta jaloissa, mutta en antanut sen häiritä. Pyysin Riepun liikkeelle ja se singahti eteenpäin aikamoisella vauhdilla. Oho, mikäs kiire sille tuli? Keräsin alkukäyntien jälkeen ohjaa ja ryhdyin lämmittelemeään. Riepu vaikutti erittäin kiireiseltä eikä se tuntunut kuuntelevan pidätteitä lainkaan. En olisi kaivannut tätä juuri nyt, vaan olisin vain halunnut suorittaa valmennuksen kunnialla. Riepulla oli näköjään toiset ajatukset.

Hiki oli noussut pintaan jo alkuverryttelyiden aikana. Riepun pitkissä askelissa pysyminen vaati keskivartalon lihaksia jo normaalistikin, mutta nyt se tuntui venyttävän askeliaan äärimmilleen. Puolipidätteiden tekeminen toimi vain välttävästi eikä vauhti hidastunut riittävästi. Kohta pitäisi alkaa hypätä esteitä, mitäköhän siitäkin tulisi? Olisin halunnut vetää säkin päähäni ja kadota maan alle, missä vaiheessa ratsastustaitoni olivat kadonneet olemattomiin?

Alkuverryttelyn aikana olin jo tottunut Riepun vauhtiin ja saanut sitä ehkä aavistuksen verran taipumaan. Ehkä. Riepulla tuntui olevan ihan omat puuhat mielessä ja se tuntui esittävän jos jonkin moista lisättyä askellajia pitkin maneesia. Tyytymättömät päänpudistukset valmentajalta eivät aivan lisänneet itsevarmuuttani ja välillä teki mieli luovuttaa. Tämä vain ei ollut minun päiväni.

Loppuvalmennus ei sujunut yhtään sen varmemmin. Pääsimme kyllä esteistä yli, ja olisimme varmasti tehneet ennätysajan, jos ratasuorituksesta olisi ollut kyse. Kaikki vain oli valitettavasti Riepun ansiota, minun roikkuessani säälittävänä kyydissä. Pitäisiköhän minun harrastaa enemmän maastakäsittelyä tai koulutreeniä, jotta saisin ratsastuksen taas hallintaani. Viime viikon alusta treenit olivat menneet niin hyvin, mutta loppuviikosta alkanut mahalasku ei osoittanut pysähtymisen merkkejä.

Riisuin Riepun varusteet ja annoin ruunalle pari hevosnamia. Eikai se sen vika ollut, että minä en osannut ratsastaa. Nyt kun kiire oli vihdoin ohitse, saatoin harjata hevosen pidemmän kaavan mukaan. Ei sillä, että se olisi ollut lainkaan likainen, mutta Riepu tuntui nauttivan vähän pidemmistä harjaustuokioista, jossa rapsuttaisin reippaasti sen suosikkikohtia, kuten harjan tyveä, säkää ja lautasia. Kimon kanssa touhutessani myös aamupäivän ärsyyntynyt olo alkoi kaikota, sillä olihan Riepu nyt kaikessa hölmöydessään äärimmäisen suloinen.


_________________
Ellie von Brandt | No Worries
avatar
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 318

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Riepun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ellie von B. lähetetty 22.08.18 13:01

32. Riepu tarinoi: vauhdin hurmaa!
Keskiviikko 22/08/2018

Lepuutin silmiäni nauttien aamun hiljaisuudesta. Aina välillä jostain päin kuuluva rasahdus sai korvani liikahtamaan aavistuksen äänen suuntaan, mutta muutoin en jaksanut liikauttaa eväänikään, ellei maailmanloppu ollut käsillä. Jossain vaiheessa aamua tallin ovet avautuivat ja ensimmäinen kaksijalkainen saapui puuhastelemaan. Kiitos vaan tallirauhan rikkomisesta, ajattelin, kun Leevi alkoi pyöriä levottomasti karsinassaan aamuheinien toivossa. Kuitenkin päätin itsekin hieman kuopia ruoantoivossa, ehkä ne tulisivat tällä kertaa nopeammin, jos vähän hoputtaisi.

Aivan liian pienen aamupalan jälkeen pääsimme laitumelle nauttimaan lounaasta. Minua taluttanut ihminen ärähti tyytymättömänä kävellessäni liian reippain askelin, mutta minulla oli kiire. Voisin vaikka kuolla nälkään! Viheriölle päästyäni kävin saman tien ruohon kimppuun. Parempi syödä varastoon nyt, kun vielä pystyi. Mistä sitä tiesi, milloin ruohotarjoilu loppuisi ja joutuisimme seisomaan taas niissä ruohottomissa aitauksissa.

Aivan liian pian laitumelle juoksi vaaleahiuksinen tyttö, jolla näytti olevan kamala kiire. Se oli Ellie, yksi niistä ihmisistä, jotka viettivät kanssani aikaa useiten. Sillä oli myös usein herkkuja, joten kohotin katseeni ruohikosta. Tällä kertaa nainen kuitenkin vain sujautti päähäni riimun ja lähti raahaamaan minua raivokkaasti pois tarhasta. Ota ihan iisisti, Ellie, mihin meillä on muka tällainen hoppu? Sitä paitsi, unohdit lahjoa herkuilla!

Herkkuja tai rapsutuksia ei kuulunut edes karsinassa, johon minut pian jätettiin. Olipa tylyä kohtelua. Tavanomaisen ja mukavan pitkän harjailu ja rapsutustuokion sijaan Ellie siveli kylkeni pikaisesti ja iski sitten varusteet päälleni. Kilttinä hevosena seisoin tyynesti paikallani ja kävelin tytön perässä maneesiin, mutta kiireinen alku oli saanut minut jo hieman huonolle tuulelle. Jos Elliellä ei ollut aikaa harjailla, ei minullakaan olisi aikaa pyöriä maneesissa. Parempi suorittaa kaikki temput siis kiireesti pois alta.

Kiihdytin vauhtiin heti lähtöluvan saatuani. Mitä nopeammin liikkuisin, sitä nopeammin pääsisin pois, eikö? Päätin oikaista vähän kulmissa aikaa säästääkseni ja painaa korvat luimuun saadakseni ulkomuodostani aerodynaamisemman. Yritin olla välittämättä jatkuvista nykäisyistä ohjissa, jotka yrittivät kaiketi hidastaa minua. Ei tänne tultu kuhnailemaan, lisää vauhtia siis vain!

Kiisin maneesissa kuin täysiverinen laukkaradalla ja ylitin kaikki esteet nopeasti, korkealta ja erittäin tyylikkäästi. Ole huoleti Ellie, voit rentoutua sillä välin, kun minä teen kaiken työn. Olin lähes ylpeä siitä, miten nopeasti olin suoriutunut, kun vihdoin selästäni laskeuduttiin. Aika kului kuin siivillä ja hauskaa oli, eikö niin Ellie?

Matka jatkui maneesista karsinaan ja pääsin pois ahdistavasta varustuksesta. Ihana vapaus! Tämän jälkeen Ellie jopa tarjosi porkkanaa ja rapsutuksia, jotka otin innoissaan vastaan. Saatoin ehkä hetken jopa tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että olin kiirehtinyt maneesissa sellaista tahtia. Mutta sellaiset ajatukset unohtuivat sekunnissa, kun pääsin jälleen nauttimaan laitumen ruohotarjoiluista.


_________________
Ellie von Brandt | No Worries
avatar
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 318

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Riepun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ellie von B. lähetetty 22.08.18 22:15

33. Koulutreeniä ja vauvauutisia



_________________
Ellie von Brandt | No Worries
avatar
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 318

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Riepun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ellie von B. lähetetty 28.09.18 11:47

34. Puomitunti
Keskiviikko 19/09/2018

1 minuutti
Riepu laukkasi puomien yli kuin tuli hännän alla. Pidätteet tuntuivat saavan sen kuumumaan entisestään eikä mun jännittynyt olemus tuntunut auttavan. Kamalan huono päivä.

3 minuuttia
Valkoisen hevosen kaviot rummuttivat hiekkaa laukan tahdissa. Puomit ylittyivät sujuvasti, mutta Isabellan tuomitseva katse antoi ymmärtää vauhtia olevan aivan liikaa. Pidätin Riepua ja sen pää kohosi korkeuksiin, vauhdin pikemminkin lisääntyessä. Miten se aina jaksoikin kuumua tällälailla.

Hengitä. Hengitä. Hengitä. Jostain syystä mun piti tosissaan keskittyä siihen, jotten olisi unohtanut kokonaan rentoutua. Me oltiin molemmat jännittyneitä hevonen ja ratsastaja.

Olin lähes helpottunut, kun tunti vihdoinkin loppui. Ehkä huomenna olisi parempi päivä.

5 minuuttia
Me laukattiin taas ihan kamalaa vauhtia. Riepu kulki eteenpäin kuin juna, eikä meidän tempo rauhoittunut siitäkään huolimatta, että kentällä oli vain puomeja. Miksi meidän kehitys tuntui pysähtyneen kuin seinään? Vaikka olin saanut Riepua hieman koottua ja jarrutettua, se kuumui siitä niin paljon että pienen myötäyksen, pienen vatsalihasten hellittämisen jälkeen vauhti kasvoi jälleen.

"Rentoudu Ellie, muista hengittää siellä selässä", Isabella sanoi. Päästin puuskahduksena ilman ulos keuhkoistani ja tajusin, etten tosiaan ollut muistanut hengittää.

Loppujen lopuksi me saatiin jotain kontrollia touhuun. Vauhti oli edelleen aika reipas, mutta musta ei enää tuntunut, kuin olisin ollut alkeisratsastaja laukkaratsun selässä. Taputin Riepua pysäytettyäni sen ja laskeuduin alas satulasta. Ehkä huomenna olisi parempi päivä.


_________________
Ellie von Brandt | No Worries
avatar
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 318

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Riepun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa