Heidin elämää

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 18.01.20 9:45

18.01.2020

Heidistä tuntui, että ei ollut ehtinyt juurikaan pysähtymään vuodenvaihteen jälkeen. Jessen isyysloma oli oikeaa luxusta, he olivat tehneet paljon asioita lapsensa kanssa. Samalla Heidi oli saanut tilaisuuden hoitaa tekemättömiä töitä, jotka tuntuivat vain kasaantuvan työhuoneen pöydälle. Nainen oli viettänyt tuntikausia firmalla, ratsastanut useita hevosia päivässä ja melkein asettautunut takaisin kiireiseen elämäntyyliinsä ennen lapsen saamista. Samalla se kaikki oli tuntunut äärimmäisen väärältä, ihan kuin hänellä ei olisi ollut lupaa unohtaa isänsä luona olevaa tytärtään ja uppoutua sopimuksiin ja toimeenpanoihin kunnolla.

Ovikellon ääni ja Milon lähes äänetön nousu jaloilleen havahdutti sohvapöytää takaisin paikalleen imuroinnin jäljiltä siirtävän Heidin. Hän katsahti kelloa ja hymyili sitten huvittuneena.

"Minuutilleen aikataulussa?" Heidi kysyi avatessaan oven.
"Saatoin odottaa pari minuuttia tässä, että kello tuli tasan."
"En epäile hetkeäkään", nainen virnisti päästäen sitten Laurin sisälle. Milo oli alkanut jo pitää uudesta ihmisestä, vaikka olikin suhtautunut varautuneesti mieheen aluksi. Oli jotenkin hassua miten Jessen Milo oli hyväksynyt laumaansa melkein välittömästi, Heidi oli miettinyt oliko se johtunut toisen kissan tuoksuisesta olemuksesta vai jostain ihan muusta.

"Menikö sun valmennukset hyvin?"
"Meni, hevoset oli hyviä ja ratsastajat myös", Lauri vastasi laskiessaan tuomansa ruokakassit keittiön pöydälle.
"Valmentajakin taisi olla hyvä", Heidi lisäsi astuessaan miehen eteen ja puristi tumman pitkähihaisen kankaan kummaltakin sivulta nyrkkiensä sisään saaden vastaukseksi vain huvittuneen murahduksen.
"Mitä? Oliko valmentaja huono?" nainen kiusasi laskematta katsettaan tummanruskeiden kulmien kanssa melkein samansävyisistä silmistä.
"En mä niin sanonut", Lauri vastasi ja Heidi näki miten toinen suupieli nyki ihan vähän.
"Ihan kuin olisit mumissut jotain sellaista", nainen pohdiskeli saaden tummat silmät kaventumaan aavistuksen.
Siinä suudelmassa oli ripaus kostonhakuisuutta, se sai polvet notkumaan vaarallisesti ja selkärangassa kihelmöimään kutkuttavasti.

Syömisen jälkeen Heidi esitteli heidän sen illan ajanvieteen pahaa-aavistamattomalle Laurille.
"Palapeli?" mies kysyi tuijottaessaan luontoaiheista pahvilaatikkoa olohuoneen pöydällä. Se oli edelleen vinossa, sillä Heidi ei ollut muistanut suoristaa sitä loppuun asti.
"Niin."
"Jaahas", Lauri näytti edelleen pohtivalta, kun pöytä siirtyi viimeiset sentit omalle paikalleen.

Olohuoneessa oli hiljaista hetken aikaa, siellä saattoi kuulla kuinka takkaan sytytetty tuli söi sille tarjottuja puita, räiskähdelleen ja lähes hengittäen happea ruokkiakseen itseään lisää. Toinen ääni kuului paloista, joita käytiin läpi, kumpikin kaivoi niitä omiin tarkoituksiinsa.
"Et sä voi aloittaa siitä, meidän pitää ensin etsiä reunapalat", Heidi ähkäisi, kun Lauri asetteli keskelle leveää sohvapöytää laventelin värisiä paloja.
"Miksen muka? Kuka sellaisen säännön on kirjoittanut?" mies kyseenalaisti vertaillen löytämiään paloja toisiinsa.
"Minä. Ei palapeliä voi aloittaa mistä tahansa."
"Tietenkin voi."
"Eihän."

Lapsenomaista kinastelua seurasi hetkellinen herpaantuminen, jonka ainakin toinen, ellei molemmat heistä olisi mieluusti jatkanut pidemmällekin.
"Ensin tämä, sitten voidaan neuvotella jatkosuunnitelmista", Heidi kuitenkin asetteli ehtonsa virnistellen.

"Joko mä kerroin, että Cariad on tiine?"
"Et, mutta hyvä."
"Se varmistui eilen, eläinlääkäri kävi ultraamassa sen", nainen liikahti hieman tuntiessaan jalkansa puutuvan.
"Mihin meinasit laittaa sen varsan? Zevihän tulee ensi kuussa kotiin ja sitten sulla on karsinapaikat täynnä. Ja sitten on se uusikin, Brunoko se oli?"
Heidi nyökkäsi ja asetteli jälleen yhden palan oikealle paikalleen. Hän oli lopulta pyöritellyt mielessään useita viikkoja Mastersien jälkeen tummanruunikon hevosen ostamista, päätynyt siihen, että ori matkustaisi Zevin kanssa samaa matkaa Suomeen. Jos Heidi ei itse saisi Brunosta irti mitään, hän tiesi muutamankin paikan, jossa se otettaisiin avosylin vastaan oikealla ammattitaidolla, jota hevonen selvästi vaati.
"No siis..."
"Sulla on siis suunnitelma?"
"On, tietysti", nainen naurahti.
"Mä olen vähän kahden vaiheilla vielä - joko siirtotallit, Malachai esimerkiksi varmasti nauttisi omasta rauhasta ja luulisin, että Eyon pärjäisi myös parakkitallissa. Tai sitten rakennutan maneesin pitkälle sivulle maneesitallin. Se toisi tietysti lisää tilaa myös asiakkaita ajatellen", Heidi selvensi. Tuntui hyvältä jakaa ajatukset ääneen Laurin kanssa, kun niitä oli pyöritellyt vain omassa mielessään ja sen jälkeen tutun rakennussunnittelijan kanssa.

Tallimuutosten lisäksi myös Sofian elämässä oli tapahtumassa muutoksia. Tyttö täyttäisi puoli vuotta loppukuusta ja hoitajan etsintä oli lupaavassa tilanteessa. Heidi ei halunnut viedä Sofiaa varsinaisesti hoitoon, mutta kotona, kisoissa ja töissä mukana kulkeva apu olisi hyvin tervetullutta.

"Haluatko sä saunaan?" nainen kysyi, kun he saivat palapelin valmiiksi.
"Ehkä huomenna", Lauri vastasi venytellen lattialla istumisesta jäykistyneitä jäseniään.
"Milon kanssa pitää käydä vielä, saadaan vähän itsemme liikkeelle iltalenkillä", Heidi kertoi noustessaan ylös karvamatolta. Koira tuli hänen luokseen rapsutuksia kerjäten.
"Otatko otsalamput siitä lipastosta, siellä on ihan sysipimeää, kiitos."

Heidi nautti edelleenkin suunnattomasti siitä, että saattoi kesken lenkin ottaa Lauria kädestä ja tuntea kuinka mies puristi takaisin vähän kovemmin hetken ajan.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1037

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 19.01.20 14:05

19.01.2020

Ensimmäinen osa.

“Löytyikö mitään erityistä?” Heidi kysyi nostaessaan mustan satulan jalustimia ylös. Vatsapanssari löystyi reiällä rutiininomaisella liikkeellä. Kysymys tuli Laurille kuin tarjoiltuna, eikä mies saanut hillittyä suupieleensä kohoavaa virnettä.
“Ensin mietin, ettei yksikään ehkä ole sellainen, mitä mun asiakkaat hakisivat”, Lauri aloitti. “Mutta sitten Dierk mainitsi yhden seitsenvuotiaan tamman hinnan ja mä mietin, että sen saisi tuplattua, jos sillä on yhtä paljon potentiaalia kuin se väittää.”
Lauri vaihtoi painoa jalalta toiselle, koska ei ollut varma, oliko asia järkevämpää pohjustaa huolella vai pamauttaa kerralla. Idea oli tullut miehelle itselleenkin kävelymatkalla satulahuoneesta maneesiin, eikä Laurille ollut muutenkaan luontevaa ehdottaa yhteissijoitusta tuontihevoseen - tai mihinkään muuhunkaan - koska hän oli tottunut keskittymään hevosiin itse poislukien asiakkaiden ratsut. Lauri myös tiesi, että Zevi oli palaamassa Heidille Saksasta ja samassa kyydissä olisi tulossa myös naista työllistävä nuori ori, joiden majoittaminen talliin vaatisi jo itsessään järjestelyjä. Toisaalta mies oli myös nähnyt Heidin piirrättämät kuvat maneesitallista, jonka rakennuttamista nainen oli haudutellut jo jonkin aikaa.

Heidi luki tulkitsematonta ilmettä Laurin kasvoilla, hiljaisuuden pitkittyessä heidän välillään oudon kihelmöivänä. Nainen ei ollut ihan varma mihin omat ajatuksensa lopulta päätyivät, mutta jatkoi silti keskustelua kiinnostus heräillen vähitellen.
“Ajattelitko sä ostaa sen itsellesi projektiksi vai?”
Tietämättä enempää, kuin juuri sen, mitä hänelle oli hetki sitten tarjoiltu, Heidi ei osannut muodostaa juurikaan kovin syvää mielipidettä asiasta. Silti pelkkä tieto siitä, että Lauri oli itse kiinnostunut tammasta, kertoi oikeastaan kaiken tarpeellisen.
“No… Kyllä ja en”, Lauri ähkäisi, koska asian muotoileminen tuntui yllättävän vaikealta. “Projekti se nimenomaan on ja siksi en tiedä, riittääkö mun aikani töiden ja muiden hevosten ohella. Mutta jos sillä olisi toinenkin omistaja, joka auttaisi liikutuksessa, ja joka voisi tarjota sille katon pään päälle.. Olisin aika kiinnostunut.”
Tummien silmien katse oli jämähtänyt Heidin silmiin, kun Lauri odotti, miten nainen reagoisi ideaan.

Mitä pidemmälle toisen puhe oli päässyt, sitä parempi mielikuva Heidille tuli tilanteesta, joka hänen eteensä maalattiin. Vihjaileva äänensävy ja odottava katse olivat kuin viimeistelevät alleviivaukset sanoille. Hymy kutitteli Heidin suupieliä, kun tämä pitkitti tilannetta vielä hetken aikaa, siristäen silmiään ja kallistaen päätään ihan aavistuksen sivulle.

“Haluatko sä, että mä etsin sulle sellaisen tyypin, joka olisi kiinnostunut projektin puoliomistuksesta ja sen majoittamisesta?” nainen kysyi tavoitellen mahdollisimman viatonta äänensävyä, antaen kuitenkin kasvoillaan pysyvän ilmeen paljastaa, että hän oli kyllä ymmärtänyt asianyhteyteen piilotetun kysymyksen varsin hyvin.
“Siinä on vain yksi ongelma: en kelpuuta ketään”, Lauri vastasi lähestyen kimon orin vieressä seisovaa Heidiä. Mies siristi hymyillen silmiään, nosti kätensä bruneten vyötärölle Adamaksen reaktiota seuraten ja palautti sitten jakamattoman huomionsa naisystäväänsä.
“Paitsi yhden orijokelaisen tallinpitäjän, joka on puhunut tallilaajennuksesta”, mies jatkoi hetken tauon jälkeen.

Heidi naurahti, nauttien tilanteesta leveän hymyn asettuessa huulilleen katsoessaan Lauria takaisin tummiin silmiin.
“Vai niin. Se orijokelainen tyyppi taitaa kaivata ihan vähän lisätietoja tästä mysteerihevosesta ennen ostopäätöksen tekemistä. Vaikka houkuttelisi kyllä sijoittaa vähäiset roponi niin sanottuun sikaan säkissä. Varsinkin, kun sä käytät sun vetovoimaa noin häikäilemättömästi hyväksesi”, Heidi kertoi nostaen ohjista vapaan vasemman kätensä Laurin niskaan. Tallilaajennusprojekti oli alunperin kaavailtu kesäprojektiksi, mutta hevosmäärän lisääntyessä nainen pohti olisiko se sittenkin mahdollista toteuttaa jo aikaisemmin. Pohjatyöt oli kuitenkin jo valmiit, aikataulun kiihdyttäminen vaatisi varmasti vain venymistä sekä häneltä että tutun rakennusfirman työntekijöiltä.
“En mä käytä mitään hyväkseni”, Lauri puuskahti huvittuneena. “Seitsenvuotias, trakehner, hypännyt metrikolmeakymppiä mutta hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Tullut suoraan kasvattajaltaan, liian haastava. Melkoinen projekti siis, mutta se näkyy onneksi hinnassa. Ja sen nimi taisi olla Jinxi.”

Pohdiskeleva hymähdys oli kaikki, mitä hevosta päässään kuvittava Heidi sai aikaiseksi ensisijaisesti. Dierk oli luotettava hevoskauppias, olihan hän ostanut mieheltä Ronyankin synnytysosastolla, vaikka siinäkin tapauksessa oli poni jo ennestään tuttu ihmiselle, jonka käsiin nainen luotti oman lapsensakin. Heidi oli ennenkin ostanut hevosia näkemättä niitä, eikä nytkään mitä ilmeisemmin hevosen hinta ollut kovin suolainen, vaikka se osoittautuisikin täydeksi sudeksi.

“Saanko mä nukkua sen päätöksen yli? Ja mä haluan nähdä kuvan, ettei se ole joku kierojalkainen aasin varsa”, Heidi lopulta kysyi kevyt virne edelleen suupielessään. Kyseisen eläimen olemassaolo oli varsin pieni todennäköisyys, mutta usein kuva kertoi enemmän, kuin tuhat sanaa.
“Saat, Dierk laittaa videonkin illalla”, Lauri vastasi tyytyväisesti hymyillen. “Mutta tarjous on tehtävä pian, koska sillä ei ole mitään intressiä seisottaa sitä tallissa, kun yksi tarjous on jo tehty.”
“Luonnollisesti”, Heidi hymähti ja kurottautui sitten suukottamaan Lauria lyhyesti huulille.
“Nyt mun pitää vielä liikuttaa Eyon ja sitten mä olen valmis tältä päivältä”, nainen kertoi vielä irtautuessaan aavistuksen vastahakoisasti Laurin syleilystä.
“Haluatko laittaa sen mulle kuntoon sillä välin, kun laitan tämän pois, päästin Vivian jo kotiin?”
“Tämän kerran, jos lupaat harkita projektia riittävän nopeasti”, Lauri vastasi ovela virne huulillaan.
“Lupaan.”

Kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1037

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 01.02.20 9:34

01.02.2020

Perjantaina nautittu juomamäärä, vaikka olikin pysynyt maltillisena, oli juoksuttanut Heidiä vessassa useampaan kertaan yöstä. Siihen saattoi toki myös vaikuttaa vieras ympäristö ja kolahdukset mökin yläkerrasta, jotka jättivät vain mielikuvituksen varaan niiden tulolähteen.
Herätyskellon soidessa Heidi kierähti väsyneenä Laurin kylkeen kiinni ja kietoi itsensä lämmintä kehoa vasten tyytyväisenä.
"Huomenta", nainen tervehti hiljaisella äänellä, nauttien suuresti Laurin hiusten sotkuisuudesta ja unen jättämästä pehmeydestä silmäkulmissa. Hänellä ei yhtäkkiä ollut kiire mihinkään paksun untuvapeiton alla tutkiessaan vieressään makaavan miehen kasvonpiirteitä.
"Huomenta", Lauri mutisi avaamatta silmiään. Mies ei ollut nukkunut kummoisesti kuunnellessaan Heidin ravaamista, mutta aamua kohti uni oli alkanut maistua paremmin.

Yläkerrasta kuuluva kolistelu osoittautui Sannaksi, joka oli saanut Tonin jalkeille avustamaan aamupalan valmistuksessa.
"Syökää kunnolla, tätä tuli aika paljon", nainen ähkäisi Laurin kohotellessa kulmiaan runsaalle aamupalalle. Myös Valtteri oli jo hereillä, mutta parven kaksi sankaria eivät.
"No, ne syö viimeistään rinnebaarissa", Toni tokaisi, kun hetken huhuilunkaan jälkeen yläkerrasta ei kuulunut elonmerkkejä.

Puolilta päivin koko kööri oli nousemassa ankkurihissillä ensimmäiseen rinteeseen. Muut olivat odottaneet Heidiä ja Lauria, jotka olivat käyneet hakemassa varusteet vuokraamosta muiden korkattua viikonlopun laskettelut jo edeltävänä päivänä.
"Jännittääkö?" Lauri varmisti Heidiltä huvittunut hymy huulillaan ja valmistautui hissistä poistumiseen päätepysäkin lähestyessä.
"Ei pahasti", Heidi vastasi. Viime laskettelukerrasta oli aikaa, mutta nainen arveli, ettei menisi kauaa, että saisi taas juonesta kiinni. Ei hän mikään kummoinen laskettelija siitä huolimatta ollut, taidot olivat keskittyneet enemmän hevosalalle.

"Saat pelastaa mut sitten kuusen juurelta", Heidi uhkaili virnuillen hakiessaan tasapainoa rinteen huipulla.
"Vai ootko ennemmin mun kanssa siellä kuusenjuurella taitoinesi?" nainen epäili virnistellen, vilkaisten Toni ja Sannaa, jotka olivat toisista poiketen lautojen kanssa laskettelemassa.
"Tämä harrastus on ollut mun elämässä yhtä kauan kuin ratsastuskin - ellei kauemmin", Lauri vastasi varmistaen samalla, että he pääsivät pois hissistä. "Mutta ollaan vaan kuusen alla, jos haluat."
Miehen kasvoilla käväisi ilkikurinen virne, kun tämä kopautti Heidin kypärää ja laski laskettelulasit silmilleen.
"Varo vaan", nainen naurahti tunnustellen mahanpohjassaan lepattelevia perhosia.

Ensimmäinen rinne oli helppo, mutta porukka laski sen kaikessa rauhassa, nautiskellen hyvästä, selkeästä säästä ja kymmenen asteen pakkasesta. Rinne oli hyvässä kunnossa ja Lauri antoi fiiliksen viedä seuraten sivusilmällä lähellään laskevaa Heidiä. Naisella oli mennyt epäilyksensä mukaisesti hetki löytää oikea tekniikka, mutta puolessa välissä kaikki tuntui jo helpommalta.

Antilla tuntui olevan eniten vaikeuksia, miehellä taisi olla aavistuksen krapulaa eiliseltä. Muiden laskettelu tuntui sujuvan hyvin. Heidi yritti ehtiä seurata oman tasapainoilunsa lomasta myös toisten kulkua. Lauri näytti olevan kuin kotonaan, oli virkistävää saada nähdä miestä tallin ulkopuolella sellaisessa ympäristössä, jossa tämä viihtyi.
Tuijottelun seurauksena Heidi kuitenkin horjahti ja päätyi kyljelleen, valuen jonkin matkaa vielä rinnettä alas. Kun vauhti vihdoin pysähtyi, hän ei päässyt heti ylös naurultaan.
“Hienosti kaaduttu”, Lauri virnisti pysähtyessään Heidin viereen auttamaan naista ylös. Mies oli huomannut bruneten pehmeän muksahduksen ja tämän naurusta saattoi päätellä, ettei Heidiin ollut sattunut.
“Monen harjoittelun tulos, kiitos vain”, nainen totesi päästyään ylös asti.

Useita laskuja myöhemmin Valtteri ehdotti taukoa.
“Minttukaakao terästettynä vai ilman?” Lauri arvaili Heidin puoleen kumartuneena. Kaakaot olivat heidän vakiojuomansa, eikä reissuilla ollut toistaiseksi ollut mukana yhtäkään edustajaa, joka olisi ottanut juoman ilman alkoholia.
“Terästettynä vaikka”, Heidi vastasi vain lyhyen epäröinnin jälkeen. Alkoholi lämmittäisi mukavasti hanskoista huolimatta kylmäksi muuttuneita sormenpäitä.

Heidi ymmärsi myös päivän edetessä olevansa aidosti porukan noviisi, vaikkei kovin kokematon laskettelija ollutkaan. Jalat tuntuivat olevan lähes tulessa, kun Sanna vihdoin ja viimein totesi olevansa valmis lähtemään takaisin mökkiin ja miesten myöntyessä ilman vastalauseita.

Yhteisymmärryksessä oltiin myös saunan lämmittämisestä, jonka lämmittämisvastuuseen Valtteri ilmottautui hyvin nopeasti.
Heidi asteli alakertaan miehen perässä ja lukittautui hänelle ja Laurille osoitettuun huoneeseen saadakseen hetken hiljaisuutta. Taustalla pyöri myös ajatus kotiin soittamisesta, hänen oli kaikesta huolimatta ikävä Sofiaa, vaikka jatkuva tekeminen saikin ajatukset pysymään siinä hetkessä. Kotona oli kaikki hyvin ja ikävää helpotti hieman nähdä tytön kasvot videopuhelun välityksellä.

Heidi palasi takaisin yläkertaan, jossa odotettiin jo saunaan pääsyä vuorojen pohtimisella.
“Soitin Sofialle”, nainen selitti istuessaan sohvalle Laurin viereen uupuneena ja nälkäisenä, ajattelematta oikeastaan ihan kunnolla seuraa, jossa sanoi sanansa.
“Hyvä”, Lauri vastasi ja yritti olla huomioimatta Miikaa, jonka kulmat olivat painuneet mietteliäinä kurttuun. Sannan haukankatse sen sijaan ylsi heihin keittiöstä saakka, jonne nainen oli painunut tekemään nopeaa välipalaa hyväksymättä Laurin tarjoamaa apua.

“Sofialle?” Sanna toisti muka kevyesti, vaikka ajatuksenjuoksun saattoi miltei lukea naisen kasvoilta. Lauri vilkaisi Tonia, jonka vaikea ilme kieli siitä, että mies oli kunnioittanut Laurin pyyntöä olla kertomatta asiasta eteenpäin. Täysin ilmeettömänä pysyi myös saunalta palannut Valtteri, jolle tieto Heidin raskaudesta oli vuotanut puolivahingossa jo keväällä. Lauri vilkaisi Heidiä sivellen rohkaisevasti tämän olkapäätä. Vaikka mies toivoi bruneten jakavan sen osan elämästään ystävilleen, tämä oli varautunut myös kunnioittamaan Heidin päätöstä olla tekemättä niin.

Heidi tajusi purevansa alahuulensa sisäosaa hieman liian kovaa. Tahaton lipsahdus oli jättänyt niin vähän arvailuiden varaan, että asian kiertäminen oli lähestulkoon mahdotonta. Eikä hän myöskään halunnut olla luottamatta ihmisiin, jotka Lauri oli valinnut omaan lähipiiriinsä.
“Mun tytär”, Heidi henkäisi varautuneena.
“Sofia on isällään viikonlopun”, nainen lisäsi saadakseen hengityksensä kulkemaan edes hieman paremmin. Hän en muutenkaan mielellään puhunut omasta elämästään ihmisille, mutta Sofia oli vielä enemmän aihe, josta ei useasti avautunut ulkopuolisille. Viimeaikoina pyörineet piirit olivat vain saaneet kielen kannat hieman varomattomammiksi, kun kaikki arkena lähellä olevat ihmiset tiesivät jo.
Siihen olisi sopinut sitten vuodattaa kaikki siitä, miten he olivat tavanneet Laurin kanssa silloin, kun hän oli ollut jo raskaana ja miten hänen tallilleen päätyneen Laurin saattaminen ystävästä poikaystäväksi oli onnistunut. Heidi ei kuitenkaan jatkanut siihen aiheeseen, vaan henkäisi syvään.
“Haluatteko nähdä kuvan?” nainen kysyi lähinnä Sannalta, kaivaen kännykkäänsä esille. Se ehkä veisi ajatukset jotenkin edes takaisin harmaalle alueelle.

Lauri oli seurannut Sannan ja Miikan ilmeitä: Miikasta ei ollut irronnut mitään muuta kuin tuskin huomattava kulmien kohotus, kun taas Sanna oli keskittänyt huomionsa huomiota herättävän intensiivisesti pestopurkkiin, jonka sisusta taiteili parhaillaan patonginpalasten päälle.
“Näytä”, vaaleaverikkö henkäisi kuin Heidi olisi puhkaissut jonkinnäköisen kuplan ehdotuksellaan. Toni nojasi vaikean oloisena ruokapöydän kulmaan, kun miehen kihlattu käveli sohvan taakse ja kumartui katsomaan Heidin puhelinta.

“Mitä mä missasin?” parvelta laskeutunut Antti hörähti, kun Heidin sanojen aiheuttama hiljaisuus oli jämähtänyt olohuoneeseen. Lauri tiesi, että jokainen prosessoi naisen kertomaa mielessään enemmän tai vähemmän, mutta koska kaikilla oli myös tilannetajua, kukaan ei ihmetellyt asiaa ääneen.
“Yhden lapsen vain”, Miika totesi hiljaa saaden Antin suun raottumaan hämmästyksestä.
“Kuka on paksuna?” Antti ähkäisi ja miehen katse poukkoili hetken naiskaksikon välillä jatkaen sitten sahaamista Laurista Toniin ja takaisin.
“Ei, kun mulla on lapsi kotona”, Heidi ratkaisi tilanteen ja hymyili sitten jo aavistuksen rennommin. Ainakaan hänen ei tarvinnut piilotella sitä asiaa sen enempää siinä seurueessa.
“Ja nälkä, onko ruoka jo valmista?”

Kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1037

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 02.02.20 11:25

02.02.2020

Huoneen hiljaisuus tuntui painostavalta siitä hetkestä lähtien, kun Heidi havahtui levottomasta unestaan. Se, että patjalla ei maannut hänen lisäkseen ketään, tuntui samaan aikaan hyvältä ja pahalta. Tuijottaessaan viileältä tuntuvaa kohtaa vieressään, naisen suuta kuivasi ja eilisen illan juomien aiheuttama päänsärky ja huono olo tuntuivat vyöryvän tukehduttavalla voimalla hänen ylitseen.
Heidi pakotti itsensä tuijottamaan kattoa, tutkimaan katseellaan hämärässä sen pieniä yksityiskohtia, puupaneloinnin oksia ja saumakohtia. Pikkuhiljaa kurkkuun noussut oksennusolo helpotti, jättäen jälkeensä vain päänsäryn ja huonon omantunnon.

Lauri oli sammunut illalla, vaikean keskustelun keskellä, jota ei todellakaan olisi pitänyt käydä siinä tilanteessa. Heidi syytti itseään, tietenkin, sillä hänen ongelmista oli kyse, hänen menneisyydestään. Silti, maatessaan siinä nihkeiden, rypistyneiden lakanoiden keskellä, nousi myös ärtymys Lauria kohtaan. Kaiken humalankin keskellä, asia olisi pitänyt keskustella loppuun asti, eikä jättää toista osapuolta vatvomaan sitä mielessään puoleksi yöksi kuunnellessaan toisen katkonaista hengitystä.

Lopulta Heidin oli noustava pakottavan tunteen vuoksi, joka painoi alavatsaa vaativana. Kylmä vesi teki hyvää myös kasvoille, jotka tuntuivat saavan uudelleen väriä kylmästä. Nainen puki päälleen paksut lökärit ja tummanpunaisen hupparin, jonka pehmeys sai bruneten tuntemaan olonsa jälleen piirun verran paremmaksi. Laineille kuivuneet hiukset saivat jäädä auki, kun Heidi suuntasi yläkertaan, josta kuului vain pari vaimeaa keskusteluääntä.

“Huomenta”, Heidi lausahti päästyään keittiöön, vältellen kuitenkin katsomasta Lauria.
“Huomenia, aamupala on ihan juuri valmista”, Sanna informoi hymyillen, saaden vasta sitten Heidin haistamaan mökissä pyörivän pekonin tuoksun. Tarkemmin tutkiva katse näki pannulla tirisevät lihanpalat ja saivat krapulasta huolimatta nälän murahtamaan mahanpohjassa.
Nainen asettautui odottamaan olohuoneen puolelle, sohvan nurkkaan ja kietoi selkänojalla lojuneen viltin ympärilleen kaivaessaan puhelimensa esille. Tuntui paremmalta idealta tutkia sosiaalista mediaa puolella silmällä, kuin kohdata keittiön pöydän ääressä istunut Lauri.

Sanna kaatoi kysymättä kahvipannun lopun Laurin kuppiin ja pyörähti sitten lataamaan kahvinkeittimen uudestaan. Lauri oli hädin tuskin ehtinyt nyökätä kiitoksen, koska miehen katse oli valunut yläkertaan ilmestyneen Heidin perässä sohvalle. Nainen ei näyttänyt erityisen hilpeältä, mihin Lauri tiesi syyn - olihan hän itsekin kadonnut makuuhuoneesta vähin äänin heti herättyään.

Valtteri raahautui keittiöön ja juuri ennen Sannan aamupalakailotusta pöydän ääreen istuutui myös Toni, jonka päänsärky näytti voittavan Laurinkin olotilan. Toni kohotteli kulmiaan huomattuaan sohvalla hiljaisena istuvan Heidin, muttei avannut suutaan Laurin pudistaessa tuskin huomattavasti päätään.
"Heidi, tule sinäkin pöytään", Sanna huikkasi hymyillen laskiessaan pekonilautasen pitkän pöydän keskivaiheille. Laurin katse nousi takaisin Heidiin ja miehen pää tyhjeni kaikista sanoista, joita hän ei edes olisi voinut sanoa muiden kuullen.
Heidi jätti sohvan pehmeyden ja viltin tuoman lämmön taakseen, pujottaen puhelimensa taskuunsa matkan varrella. Nainen istui Laurin viereen ja yritti parhaansa mukaan pitää itsensä rentona, ihan kuin tilanteessa ei olisi ollut mitään omituista. Otsalohkoa hakkaava päänsärky ei tehnyt siitä yhtään sen helpompaa.

Pekoni tuskin oli ikinä maistunut niin hyvältä, kuin sinä aamuna. Sen haju houkutteli myös yläkerran unikeot, jotka eivät näyttäneet lainkaan sen paremmilta, mitä muutkaan asukkaat. Sanna taisi olla kaikista ainut, jolla ei ollut ainakaan näkyvästi krapulaa. Muiden keskustelu antoi Heidille hieman hengitystilaa, vaikka hänen ja Laurin välillä vallitsi edelleen katkeamaton radiohiljaisuus.
"Kiitos", nainen sanoi saatuaan aamupalan syötyä ja nousi sitten pöydästä, ajatuksenaan käydä hakemassa särkylääkettä kassistaan alakerrasta.

Lauri kulautti kolmannen kahvikuppinsa tyhjäksi ja nousi pöydästä vieden astiansa nopeasti pois. Mies vältteli Tonin terävää katsetta kiirehtiessään Heidin perään portaikkoon, jonne nainen oli kadonnut.
"Heidi", Lauri ähkäisi nähdessään ruskeiden hiusten heilahtavan terävästi naisen kadotessa makuuhuoneeseen.

Lauri jumittui makuuhuoneen ovensuuhun. Mies jatkoi yön muistelua, jota oli tehnyt koko aamun: mitä kaikkea he olivat keskustelleet? Lauri muisti, miten tilanne oli edennyt ja miten se lopulta oli pysähtynyt kuin seinään. Heidi oli alkanut puhua Jessestä ja sitä ajatusta Lauri oli pyöritellyt eniten päässään kahvikupillisten äärellä. Pelkäsikö Heidi, että joutuisi Laurin kanssa samanlaiseen tilanteeseen kuin Jessen? Täytyikö naisen pelätä asiaa, jota he voisivat ennakoida kuin aikuiset ihmiset?

"Miten se tuli sulle mieleen juuri… Viime yönä?" Lauri takelteli. "Ollaanhan me… Monta kertaa."

Heidi jätti särkylääkkeen etsimisen kesken ja kääntyi katsomaan ovensuussa seisovaa miestä. Krapula näkyi toisen kasvonpiirteissä pieninä merkkeinä, jotka nainen muisti nähneensä aiemminkin. Heidi ei halunnut mennä syvemmälle siihen muistoon, ei nyt, kun tässäkin hetkessä oli tarpeeksi käsittelemistä.

Oli vaikea keksiä sanoja, se oli eri lauseiden pyörittelyä ja johtopäätöksiä, joita niistä olisi voinut vetää. Heidi tuijotti Laurin kasvoja ja vasta, kun hiljaisuus oli venynyt jo turhan pitkäksi, hän sai suunsa vihdoin avattua.
"Anteeksi."
Heidin teki melkein mieli nauraa, jos tilanne ei olisi ollut niin tuskallinen. Hänen ei ollut pitänyt aloittaa sanalla, jonka kuulemiseen Lauri oli kyllästynyt jo ensimmäisten kuukausien tuntemisen aikana.
"Mä lupasin itselleni viime vuonna, että en enää ikinä löytäisi itseäni siitä tilanteesta, minkä seurauksena Sofia syntyi. Me oltiin eilen kummatkin liian humalassa, se vaan iski mun tajuntaan ehkä pahimmalla mahdollisella hetkellä." Heidi piti katseensa tummissa silmissä, vaikka olisi halunnut laskea sen lattiantasoon. Piti selkänsä suorana, vaikka olisi mieluummin lyhistynyt hieman kasaan saattaakseen sisäiset tuntemuksensa myös ulkoiseen olemukseensa.

Lauri tuijotti sinisiä silmiä vaiteliaana. Oliko hän ajanut Heidin epämiellyttävään tilanteeseen? Mies hieraisi otsaansa ja muistikuva hänen sylissään liki kehränneestä naisesta muistutti mieleen kuinka Heidi oli - ainakin aluksi - halunnut sitä. Se, että nainen oli juuri rinnastanut yöllisen hetken Jessen kanssa tapahtuneeseen kylmäsi Laurin sydäntä.
"Mutta eikö se ole eri asia?" mies mutisi nostaen kädet puuskaan hakiessaan oikeita sanoja, jotka tuntuivat silti vääriltä. "Me ollaan… Suhteessa. Jos jotain tapahtuisi, mä - me oltaisiin siinä yhdessä. Eikö se ole idea tässä kaikessa?"

Lauri yskähti, koska jo valmiiksi kuiva kurkku tuntui entistä kuivemmalta. Mies oli käynyt samantapaisen keskustelun aikoinaan Karon kanssa, kun Laurin entinen avopuoliso oli pelännyt olevansa raskaana.
Heidi ei tiennyt miten päin olisi ollut. Laurin sanat saivat tuhat ja yksi ajatusta liikkeelle, mutta nainen ei osannut edelleenkään päättää oliko rohkaisuksi tarkoitetut sanat arvokkaampia, kuin ahdistus, joka kalvoi sisuskaluja.

"Mä en…" Heidi hieroi kasvojaan turhautuneena, päänsäryn tehden kaikesta vielä sekaavampaa puuroa naisen päässä.
"Viimeksi, kun mä kerroin sen uutisen, Jesselle, kyllä ja ihan eri tilanteessa, mutta silti - tilanne jäi siihen, että mua ei valittu. Mä jäin yksin asian kanssa, vaikka Jesse lupasikin olla siinä, se valitsi Matildan. Mä olen ihan äärettömän iloinen siitä, että sä olet siinä, että sä kerroit mulle, että me oltaisiin siinä tilanteessa yhdessä, mutta mä muistan edelleen sen tunteen, miten yksin mä olin. Miten mua hävetti edes katsoa ihmisiä sen virheen takia, mikä tapahtui kännissä", Heidi tunsi palan nousevan kurkkuunsa ja pyyhkäisi varkain silmäkulmastaan karanneen kyyneleen pois.

"Mä tiedän, täällä", Heidi osoitti päätään, "että sä olet siinä, mutta mä en silti usko sitä. Edelleenkään, enkä mä tiedä millä saisin itseni uskomaan, että me ei olla vain väliaikainen kokeilu, joka loppuu heti, kun jokin menee tarpeeksi pieleen."

Lauri antoi ilman paeta keuhkoistaan, kun Heidin sanat rekisteröityivät miehen päähän, joka kävi edelleen normaalia hitaammalla. Tummat silmät katsoivat toivottomina naista, joka oli paitsi avautunut menneisyydestään ja syystä edellisen yön keskeytykseen, myös kyseenalaistanut heidän tuorehkon suhteensa jatkuvuuden. Siitä Heidiä ei kuitenkaan voinut syyttää ja juuri siksi Lauri antoi käsiensä pudota alas.
“Mä ymmärrän”, mies murahti ja yritti pehmittää ilmettään, joka oli jähmeä muunkin kuin keskustelun vuoksi. “Tämä keskustelu oli joka tapauksessa edessä, koska.. No, Sofian vuoksi.”
Heidi nyökkäsi hitaasti pureskellen alahuultaan, jotta sai purettua sisuskalujaan kalvavaa levottomuutta johonkin. Hänen teki mieli astua ne muutamat askeleet, jotka heitä sillä hetkellä erotti ja kietoa käsivartensa tutun miehen ympärille, mutta jalat pysyivät paikallaan, kuin joku olisi liimannut ne pikaliimalla lattiaan.
“Mä olen ihan aidosti pahoillani, että sotken Jessen meidän suhteeseen ja etenkin siihen tilanteeseen, missä me oltiin eilen, mutta siitä on vasta vähän yli vuosi aikaa. Mulla menee vielä jonkin aikaa, että ne arvet hälvenee, että mä pystyn hengittämään ilman sitä taakkaa, jonka koko se hyödytön draamasotku sai aikaan. Se ei liity suhun mitenkään ja on ihan tajuttoman epäreilua, että sä joudut käymään näitä asioita läpi, koska mä yksin olin se, joka ne virheet teki.”

Ne oli asioita, jotka oli käytävä läpi, Heidi ymmärsi sen, mutta niistä puhuminen ei ollut lainkaan helppoa. Se vaati täydellistä haavoittuvuutta, mutta nainen halusi luottaa Lauriin ja näyttää, kertoa toiselle miksi heidän suhteensa ei ollut ihan täysin mutkaton. Hän ei myöskään ollut tottunut siihen, että avautui ihmisille, sillä siihen asti kukaan ei ollut päässyt niin lähelle. Oli aina helpompi ohjata keskustelu muuhun aiheeseen, kuin niihin, jotka tekivät Heidistä Heidin.

Lauri tunsi ilmeensä heltyvän lopullisesti samalla, kun mies teki päätöksen astua lähemmäs ja kietoa kätensä laukkunsa vieressä seisovan naisen ympärille. Lauri nojasi leukansa Heidin päälakeen sulkiessaan naisen tiiviiseen halaukseen, jonka oli tarkoitus kiteyttää miehen ajatukset.
“Kaikki hyvin”, mies totesi hiljaa ja siveli toisella kädellään Heidin selkää. Sanat kuulostivat yllättävän vakuuttavilta, minkä ei sinänsä olisi pitänyt olla ihme - Lauri tarkoitti sanomaansa. Kaikesta huolimatta Lauri oli kiitollinen käydystä keskustelusta, koska oli tiedostanut, että asia olisi täytynyt joka tapauksessa nostaa puheenaiheeksi jossain vaiheessa. Aika ja paikka oli tullut puun takaa, mutta onneksi mökki oli tarjonnut yksityisyyttä sellaisen aiheen puimiseen.
Heidi hämmentyi kaikesta huolimatta, hän tajusi odottaneensa täysin päinvastaista reaktiota Laurilta. Naisella kesti hetki reagoida halaukseen, kuin ei olisi uskonut sittenkään, että toinen oli siinä. Pikkuhiljaa rintakehää vasten hakkaava sydän rauhoittui, saaden Heidin huokaisemaan syvään helpotuksesta.

“Mennäänkö ylös? Sanna puhui vielä pienestä ulkoilusta ennen lähtöä”, Lauri mutisi vetäytyen sen verran, että näki Heidin kasvot.
“Ihan kohta”, Heidi mumahti ja liikahti sen verran lähemmäksi miestä, että saattoi jatkaa vielä hetken halausta. Hän ei ollut ihan vielä valmis jakamaan Lauria kenenkään muun kanssa, ei edes tämän ystävien.

Kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1037

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 04.02.20 19:48

20.01.2020

“Nukuitko hyvin?” Lauri kysyi siirrettyään Heidin peittoa sen verran, että saattoi nähdä naisen uniset kasvot. Tämä oli kääriytynyt peittoonsa niin tiiviisti, että herättyään miehen oli ollut pakko kuunnella oliko brunette saanut happea. Kysymys itsessään oli ollut retorinen, koska Lauri muisti hyvin, miten Heidi oli nukahtanut illalla miltei kesken lauseen ja jättänyt miehen katsomaan Dierkin lähettämiä myyntivideoita yksin.

“Tietysti”, Heidi mumisi tekemättä elettäkään noustakseen ylös tai avatakseen silmiään. Peiton lämpö oli vaarassa karata Laurin tekemän siirron myötä, mutta nainen sai nauttia vielä jäljellä olleesta turvasta hetken verran. Hän oli nähnyt unia hevosista, muttei muistanut enää oliko helmikuussa kotiutuvat kouluhevoset olleet päätähtinä vaiko tamma, jonka videoita katsoessaan nainen oli nukahtanut.

“Sait nukkua”, Lauri murahti vetäessään Heidin tämän peiton lomasta omansa alle. “Tänään saat antaa mulle vastauksen. Jinxi - eikä Dierk sen puoleen - odota.”
Tummien silmien katse kääntyi merkitsevänä Heidiin, kun Lauri kallisti päätään. Videoiden perusteella trakehnertamma oli hävyttömän halpa laadukkuuteen nähden, mutta koska se oli ehdottomasti parhaimmillaan irtojuoksutus ja -hypytysvideoissa, Lauri tiesi tamman vaativan maltillista ratsuttamista tullakseen ratsuksi, jonka voisi myydä voitolla eteenpäin.
Heidi hyötykäytti Laurista huokuvaa lämpöä jouduttuaan pois oman peittonsa alta ja virnisti raottaessaan silmiään. Miehen kärsimätön katse näytti äärettömän suloiselta.

“Mmmh”, brunette mumisi epämääräisesti.
“Sä olet kärsimätön ja vielä ennen aamukahvia”, nainen jatkoi kiusoitellen, sillä oli tehnyt päätöksensä jo eilen illalla. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että hän aikoisi kertoa siitä Laurille ihan ilman kiusantekoa.
“Mä haluan kahvia”, Heidi tarkensi ja tuijotti vaativana tummia silmiä.
“Sitten me keitetään kahvia”, Lauri murahti ja pyörähti peiton alla jättäen hellyydenosoitukset väliin ajatusten pyöriessä jälleen hevosessa, jonka suhteen päätös täytyisi tehdä yhtä nopeasti kuin tarve sen tekemisellekin oli ilmestynyt.

Lauri tunsi olonsa kotoisaksi siitäkin huolimatta, ettei kahvinkeitin ollut hänen. Miehen liikkuminen Heidin keittiössä oli kuitenkin luontevaa ja tämä olisi tiennyt unissaankin, mistä kaapista kahvinkeittotarvikkeet löytyivät.
“Keitetäänkö puuroa?” mies huikkasi tietämättä, miten kaukana Heidi sillä hetkellä oli.
“Keitetään vaan”, Heidi vastasi kietoessaan aamutakkia paremmin ympärilleen. Polveen asti ylettyvät harmaat villasukat ja lämpimät, kotoisat vaatteet kertoivat kuinka rennoksi nainen tunsi olonsa Laurin seurassa. Hänen ei tarvinnut herätä ennen toista ja meikata, jotta olisi vain voinut väittää miehelle heränneensä niin luonnonkauniina.

“Miten sä olet ajatellut hoitaa ostoprosessin käytännössä? Maksettaisiinko me tamma puoliksi vai jotain muuta?” Heidi kysyi saatuaan höyryävän kahvikupin eteensä.
“No siinä on parikin vaihtoehtoa”, Lauri mutisi kaivellessaan kattilaa alakaapista. “Joko mä maksan sen kokonaan ja sun osuudeksi jää ylläpitokulut ja tallivuokra - joka huomioidaan provikkana myyntihinnasta - tai sitten maksetaan se puoliksi.”
Lauri laski kattilaan vettä ja siirsi sen hellalle kääntäen vasta sen jälkeen katseensa Heidiin, joka oli selvästi miettinyt asiaa.
“Miten sä vain koet parhaaksi”, Lauri hymähti laskien kätensä naisen aamutakin vyötärölle. “Mutta ollaanko me joka tapauksessa ottamassa se?”
Pieni virne nousi miehen suupieleen, kun tämä kohotti kysyvästi kulmiaan.

“Ostetaan se puoliksi”, Heidi ilmoitti saatuaan ohjat omiin käsiinsä. Idea oli ollut Laurin, joten hän ei halunnut astella miehen varpaille ilman lupaa, jonka nyt oli saanut.
“Ja kirjoitetaan myös sopimus, joka kattaa kaiken - kumpi maksaa ja mitä maksaa ja mitä tehdään, jos jotain...yllättävää tapahtuu ennen myyntiä. Me voidaan luonnostella sellainen yhdessä aamupalan jälkeen.”

Heidi suukotti Lauria nopeasti antaen sitten virallisuuden valua kehostaan pois.

“Sitten me voidaan ostaa Jinxi”, nainen vahvisti vielä ja uppoutui suudelmaan paremmin silläkin uhalla, että liedellä oleva puuro palaisi pohjaan.



24.01.2020

Lauri taputti Eyonin kaulaa ennen kuin vapautti orin tarhaansa. Miehen aamupäivä oli vierähtänyt tallilla ja tämän täytyisi ehtiä vielä lounastaa ennen illan valmennuksia, joita kohti täytyisi lähteä ajamaan vielä valoisan aikaan.
“Heidi”, Lauri hymähti huomatessaan tutun bruneten marssimassa kohti tallia. Naisen autoa ei ollut näkynyt parkkipaikalla Laurin saapuessa tallille ja mies oli epäillyt Heidin lähteneen asioille. Mies oli ajanut edellisiltana omaan kotiinsa nukkumaan, koska illan valmennusreissu oli venähtänyt.

“Miten se kuljetus? Saitteko Jinxin järjestettyä samaan kyytiin?” Lauri kysyi. Kun mies oli maanantaina ilmoittanut Dierkille ostavansa trakehnertamman yhdessä Heidin kanssa, olivat asiat lähteneet rullaamaan eteenpäin. Jinxille oli tehty laaja ostotarkastus, jonka tamma oli läpäissyt kirkkaasti. Sen jälkeen Heidi oli veivannut suunnitelmia ees ja taas saman kuljetusfirman kanssa, jonka kyydissä Zevi ja Bruno saapuisivat. Jinxi oli hieman eri suunnalla, mutta Dierk oli uskonut yhteiskyydin järjestymiseen ja siinä toivossa Laurikin oli elänyt.

“Saatiin joo, ei siitä lopulta tullut kovin iso järjestely. Kannattaa olla kontakteja vähän joka paikassa, niin aina joku tietää jonkun, joka pystyy järkkäämään kyydin”, Heidi vastasi hymyillen. Hän odotti jo innolla helmikuun ensimmäistä maanantaina, sillä yhden hevosen sijaan Saksasta olisi tulossa kaksi uutta ratsua Runiaciin. Rakennustyömaa maneesin reunalla ja metsässä tallitien varrella oli täydessä työntouhussa, vaikka tietenkään mikään ei olisi valmista vielä kun hevoset saapuisivat.
"Hyvä", Lauri murahti tyytyväisenä.

Hän oli totuttanut Epionea Lollon ja Ronyan kanssa pikkuhiljaa yhteen, muttei ollut vielä uskaltanut päästää hevosia yhdessä tarhaan tai pihattoon, sillä Epione oli Carleen myötä muuttunut hyvin nirsoksi laumatovereistaan. Tamma piti kyllä välimatkan päässä kaikista, mutta yhteisen tarhauksen aikana ryhtyi useasti omimaan ruokakasoja kavereiltaan ja muutenkin häiriköimään laumakavereidensa rauhaa. Olisi ollut ihana saada molemmat kermaponit yhdessä pihattoon, mutta Heidi ei luottanut siihen kuvaan ihan täysin vielä.
Aina toki oli vaihtoehtona laittaa Lollo ja Ronya pihattoon, mutta sekään paritus ei ollut ihan täysin varma.

“Pitää katsoa saanko tammakolmikon totutettua pihattoon vai mitä tehdään siksi aikaa, kunnes maneesitalli on valmis”, Heidi mietti ääneen heidän askeltaessaan yhtä matkaa talliin. Hänellä oli tänään enää Epionen liikutus, sillä Cariadin nainen oli käynyt jo aamutuimaan juoksuttamassa Purtsien läheisellä pellolla.
"Etköhän, olethan sä työstänyt sitä jo hetken", Lauri vastasi vilkaisten vierellään kävelevää Heidiä. Naisen toimintatapa hevosten kanssa esimerkiksi väliaikaisten asumisjärjestelyjen kanssa oli Laurin mieleen, koska mies arvosti pitkäjänteisyyttä ja hevosten ehdoilla menemistä.
“No, onneksi on noita tarhoja reilusti, niin voi keksiä jonkun vuorottelusysteeminkin siltä varalta, jos ne ei nyt tule toimeen keskenään”, nainen pohdiskeli.

"Missä aiot lounastaa tänään?" Lauri tiedusteli avatessaan tallin oven Heidille.
“En mä ole ehtinyt suunnitella päivääni niin pitkälle vielä”, brunette naurahti huvittuneena.
“Sen mä tiedän, että mun pitää puolentoista tunnin päästä olla hakemassa Sofiaa Jesseltä, se onneksi halusi ehdottomasti ottaa tytön mukaansa kotiin, kun törmättiin Purtseilla aiemmin tänään. Saan ihan rauhassa ratsastaa Epionen.”
"Käydäänkö jossain yhdessä? Illallinen jää joka tapauksessa multa väliin, työt kutsuvat", Lauri ehdotti ja kietaisi lähimmän kätensä Heidin ympärille.
“Käydään vaan. Sä saat maksaa”, nainen vastasi virnistellen.



03.02.2020

Heidi hypytti Sofiaa sylissään Runiacin varustehuoneen ruskealla sohvalla. Odottavan aika tuntui äärettömän pitkältä, vaikkei kello ollut vielä kymmentä, jolloin kolmen hevosen oli määrä saapua talliin. He olivat tulleet Sofian kanssa paikan päälle sen verran aikaisemmin, että Heidi oli saanut juoksutettua Eyonin tytön ottaessa lyhyet päiväunet rattaissaan kentän laidalla.
“Jännittääkö?” nainen kysyi kahvinkeittimen ääressä touhuavalta Laurilta ja siirsi katseensa tyttärestään miesystäväänsä.
"Minuako?" Lauri hymähti huvittuneena. "Ei sentään."

Saksassa työskennellessään Lauri oli lastannut lukuisia hevosia matkaan ja toisaalta myös ollut vastaanottamassa niitä. Ennen Vegasin saapumista kesällä miehellä oli tosin ollut pidempi tauko hevosen vastaanottamisesta.
"Katsotaan, millainen piru sieltä tulee", Lauri murahti muistaen elävästi, miten monipuolista sanastoa Dierk oli käyttänyt Jinxin luonnetta kuvatessaan.
"Tuskin pahempi, kuin Malachai", Heidi lohdutti virnistäen ja viihdytti Sofiaa ilmeilemällä ja kutittelemalla pientä tyttöä toppahaalarinsa läpi. Lapsen nauru raikasi pienessä huoneessa saaden Heidinkin nauramaan ääneen.
"Mutta se on tamma", Lauri huomautti, vaikka hänen tuurinsa tammojen - eli Vegasin - kanssa oli toistaiseksi ollut hyvä.

Kuin kutsuttuna rekan ääni kantautui heidän korviinsa ja kolmikko siirtyi vastaanottamaan hevoskolmikkoa. Vivia ilmestyi heidän vierelleen pihalle.
"Villi veikkaus, ettei se ainakaan ole Zevi joka tuolla potkiutuu", Lauri mutisi viittoessaan hevosrekkaa ajamaan tallin edustalle. Mieskuljettaja avustajineen hyppäsi ulos ja huikkasi englanninkielisen tervehdyksen kolmikolle marssien sitten suorinta tietä rekan sivuovelle.
"Jinxi on perällä", Lauri totesi vilkaistuaan rekan sisälle. Pelkkä vilkaisu ajoneuvon sisään oli riittänyt välkehtivien silmänvalkuaisten näkemiseen, kun punertava tamma oli pistänyt jalalla koreaksi.
"Ottakaa te orit", Lauri huokaisi, kun toinen kuljetusfirman miehistä alkoi avata lastaussiltaa.
"Vivia, ota Zevi ensin ja vie se omaan karsinaansa, mä en voi taluttaa ketään Sofian kanssa", Heidi korjasi ja Vivia käveli epäröimättä hakemaan cremellon puoliverisen, joka oli lastattu autoon viimeisenä. Zevi näytti komealta, se oli klipattu ja selvästi paremmassa lihaskunnossa, mitä lähtiessään. Ori kajautti tallipihalle päästyään terävän hirnahduksen, johon vastasi hevonen jos toinenkin.

Vivia katosi Zevin kanssa talliin ja tuli minuutin kuluttua takaisin ulos.
"Otatko Sofian, mä otan Brunon itse", Heidi pyysi ystävältään, jonka nyökättyä suoritettiin vaihto nahkanarun ja lapsen kesken.

"Hei", nainen tervehti tummaa oria, joka katseli häntä epäilevänä kiljuvan tamman vierellä. Jinxi kolisteli etusiaan muoviseiniä vasten ja Heidi yritti taluttaa Brunon mahdollisimman rauhassa lastaussiltaa alas. Se oli kevyen hien peitossa, jalat täristen ori askelsi tallirakennukseen, joka oli Zeviä lukuunottamatta tyhjillään.

Lauri oli odottanut molempien orien poistumista ennen kuin käveli sisälle hevosrekkaan, josta kantautuva meteli tuntui vain kasvavan.
"She is a devil", kuljettaja tuhahti pihalla, kun Lauri pääsi tamman luo ja oli saada osuman hampaista. Tummanpunaruunikon korvat pyörivät ja tummat silmät pälyilivät Lauria epäilevinä. Jinxin koko olemus huokui levottomuutta, joten mies otti tamman rauhallisesti mutta määrätietoisesti riimuun ja avasi väliseinän. Trakehner syöksähti eteenpäin, eikä Lauri edes yrittänyt komentaa stressaavaa eläintä sen tanssiessa alas lastaussiltaa.

"Oliko tälle juoma valmiina?" Lauri varmisti miehen katseen osuessa Heidiin tallikäytävällä, johon mies pysäytti tamman hetkeksi katsoakseen, ettei se ollut rikkonut itseään rekassa riehuessaan.
"On joo", Heidi vastasi sulkiessaan Brunon karsinan oven takanaan. Nainen nosti seinän viereltä toisen kahdesta ämpäristä ja avasi sen kannen.
"Katsotaan kelpaako mash vai melassi", brunette pohti ääneen tarjotessaan ensin mashvettä Jinxille. Tamma haisteli vettä turpa värähdellen, kuin yrittäen päättää kelpaisiko se vaiko ei. Varovainen maistiainen enteili hyvää, vaikka korvat kääntyilivätkin vauhdikkaasti.

"Jos ensin kävelytetään Jinxi maneesissa ja sitten otetaan pojat?" Heidi ehdotti pidellessään juomaämpäriä tamman pään korkeudella.
"Joo", Lauri mutisi katse tammassa, joka oli hetkeksi keskittynyt juomaansa. Mash tuntui onneksi kelpaavan, vaikka sitä ryöpsähteli välillä lattialle Jinxin reagoidessa pienimpäänkin rasahdukseen.

Maneesi oli tyhjä, mikä tuntui stressaavan jo valmiiksi levotonta Jinxiä entisestään. Tamma yritti rynniä Laurin edelle ja mies joutui pysäyttämään trakehnerin, jonka mielentila oli kaikkea muuta kuin tyyni.
"Saa nähdä, onko tämä normaalistikin tällainen", Lauri pohti ääneen ja vilkaisi Heidiä saatuaan itsensä ja Jinxin uudestaan liikkeelle.
"Sen näkee sitten ajan kanssa", Heidi vastasi ja otti Sofian syliinsä vierelleen ilmestyneeltä Vivialta.
"Käytkö ottamassa pojilta kuljetussuojat ja laitatko niille suitset karsinoiden eteen valmiiksi", nainen ohjeisti työntekijäänsä, joka katosi vähin äänin valoisasta hallista. Sofia seurasi äitinsä kanssa kuinka eloisa tummanpunaruunikko steppaili Laurin vierellä. Tyttö pysyi hiljaisena, kuin olisi aavistellut kovien äänten olevan sillä hetkellä huono idea.

Kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1037

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 22.02.20 15:22

21.02.2020

Pieneksi ratsuksi Ronyalla oli valtavan ulottuva laukka, kun sen vain saa ratsastettua esiin. Tänään Josefina oli onnistunut: jumppaavat puomi- ja kavalettitehtävät tekivät tehtävänsä, ja ehkä ratsastajan otteillakin oli jotakin tekemistä asian kanssa. Ronya tuntui niin helpolta ratsastaa. Sen kanssa ei tarvinnut miettiä päätään puhki yrittäessään selvittää, miten se oikein toimi. Se vain toimi, kerta toisensa jälkeen. Loppuraveissa se venytti itseään rentona ja tyytyväisenä, ja Josefinasta ei olisi voinut kuuna päivänä arvata, kuinka hermoheikko ja kömpelö persoona hän oli muulloin kuin hevosen selässä istuessaan.

Katsomon portin käydessä Josefina valutti Ronyan käyntiin ja kääntyi väläyttämään hymyn lähestyville Heidille ja kummitytölleen. Tänään loppukäynnit olisivatkin vähän erilaiset, niin he olivat sopineet.
“Vitsi se meni hienosti, eikö Sofia?” Heidi puheli tyttärelleen ja käveli samalla areenan keskelle puheääntään harjoitteleva lapsi sylissään.
“Miltä se tuntuu? Onko tänään hyvä päivä?” nainen kysyi Josefinalta. Sofialla oli touhukas olo, mutta Heidi tiesi tytön rauhoittuvan kyllä kunhan pääsisi lähemmäksi rautiasta poniaan, jonka äiti oli tyttärelleen ostanut tämän syntymäpäivänä. Kaikista tallin nelijalkaisista Sofia tuntui viihtyvän parhaiten Ronyan kanssa, vaikka havainto saattoikin olla ennemmin valheellista toiveajattelua ja kultareunaisten sydänlasien läpi katsottua.
”Ihan super”, Josefina vastasi suoraan ja täydellä sydämellä. ”Se oli tosi tasainen ja hyvä.”

Ratsastaja silitteli kermakaramellinsävyistä ponia ja oli tyytyväinen siihen, kuinka rentona Ronya käveli. Josefina antoi ponin hiipua pysähdyksiin Heidin ja Sofian kohdalla. Tamma pysähtyi säntillisesti tasajaloin, vaikkei Josefina juuri ollut pysäytystä valmistellut tai ratsastanut, ja katseli uteliaana mutta rauhallisena Sofiaa.

”Miten me toimitaan?” Josefina tiedusteli odottavaisena.
“Varmaan paras edelleen niin, että sä talutat ja mä pitelen?” Heidi arvuutteli, vaikka Ronyan kohdalla olisi varmasti voinut jo nostaa tytön kummitätinsä eteen satulan etukaarelle.
“Otetaan vaikka satula pois, niin pääsee rapsuttelemaan siinä samalla”, nainen ehdotti antaen Sofian ja poninsa tutustua hieman lähemmin toisiinsa. Ronya haisteli pienen omistajansa käsiä kiinnostuneena, mutta ei näyttänyt häiriintyvän turpaa sohivista kämmenistä. Tytöllä menisi vielä hetki hallita liikkeensä aavistuksen maltillisemmiksi.

Josefina nyökkäsi vain, heilautti itsensä ratsailta ja riisui ponitammalta satulan. Se löysi paikkansa katsomon laidalta.

”Jännittävää”, Jusu hymähti, ja oli ilmeistä, että jännitys oli hyvänlaatuista. Heidiä hymyilytti.
“Onneksi ei ole sentään Sofian ensimmäinen kerta kavioeläinten kyydissä, tähän asti kaikki on ainakin mennyt hyvin. Ronya varmaan on jo tottunut tämmösen hössötykseen, kun se on niin kiltti”, Heidi pohti ja odotti, että Jusulla oli ohjat kummassakin kädessä hyvin.

“Kävellään vain isoa ympyrää, ei mikään kiire”, Heidi ohjeisti ja nosti haalarissaan kahisevan tytön ensimmäistä kertaa oman poninsa selkään. Riemastunut kiljahdus kaikui muuten tyhjässä hallissa, mutta ääni ei saanut Ronyalta korvien heiluttelua suurempaa reaktiota.

Olisihan se ollut varsin sääli, jos kaksikon yhteinen ratsastusura olisi alkanut hermostuneissa merkeissä.

Sofia tarrasi pienillä sormillaan Ronyan klippaamattoman selän karvoihin kiinni. Poni käveli eteenpäin samanlaisella, rauhallisella tahdilla. Pieni ihminen sen selässä huojui liikkeen mukana, mutta ei hytkynyt mitään ylimääräistä. Pienet jalat pysyivät vaiti rautiaan ratsuponin päällä - kyljille ne eivät riittäneet varmasti vielä pariin vuoteen.

“Vaihdetaanko suuntaa? Voidaan jatkaa suoraa uraa pitkin myös”, Heidi ehdotti pitäen tyttärensä ympärillä käsiään mahdollisimman rennosti, jotta tämä liikahteli Ronyan liikkeiden mukaisesti eikä niitä vasten.

Jonkun toisen ratsun kohdalla Jusua olisi voinut jännittää talutusvelvollisuus enemmän. Ronyakin oli tietysti elävä eläin ja tarvittaessa hyvinkin säpäkkä menijä, mutta siinä oli kummallinen luotettavuuden tuntu, sellainen, mitä ei monen muun kanssa kokenut.

”Menee kyllä monta vuotta ennen kuin lainaan sinulle Grannia”, Josefina sanoikin kummitytölleen pian suunnanvaihdoksen jälkeen. ”Ja Pikiä ehkä vielä myöhemmin.” Kiltteydestään huolimatta Piki oli myös paljon Grannia herkempi eikä varmastikaan siksi otollisin lastenratsu.  ”Mutta riittäähän sulla varmaan näitä ilmankin… joko on shettiskin kohta tallissa?”

Sanoja saatteli pieni naurahdus ja kujeileva katsahdus lastaan tasapainottelevaan Heidiin.
“Älä yllytä”, Heidi nauroi saaden poninsa korvia tarkasti tuijottavan Sofian katsomaan itseään.
“Älä edes ajattele moista. Mä en osta yhden yhtä shetlanninponia, vain tämmöisiä turvallisia isoja poneja, joita mäkin voin liikuttaa”, nainen jatkoi ja suukotti tyttöä nopeasti olkapäähän.

“Mitenkäs teidän muutto etenee?” Heidi siirtyi aiheesta seuraavaan, kun Sofia vihdoin siirsi katseensa taas menosuuntaan. Häntä vähän inhotti, ettei ollut kiireiltään ehtinyt kysellä enemmän ystävänsä kuulumisia.

Josefina kohautti vähäsen olkiaan.

”Ei ole paljon muutettavaa”, hän myönsi. ”Yksiössä asumisen etuja.”

Niin, eihän heillä juuri ollut tarvetta suurille muuttotalkoille. Kahden yksiössä asuvan irtaimisto kyllä löytäisi helposti paikkansa uudesta asunnosta.

”Maaliskuun ekana sitten vaan siirretään kamat – ja mä löysin meille sohvan, ja niin. Meistä tulee sitten melkein murronmaalaisia mutta ei kuitenkaan ihan”, Josefina hymähti. ”Tulette sitten käymään, kun se alkaa näyttää asunnolta.” Josefina kieltäytyi nimittämästä paritaloa kodiksi.
“Tottakai tullaan”, Heidi myötäili, muttei lausunut ääneen huomioitaan ystävänsä innostuksen puutteesta. Hän ei tiennyt mikä sai Jusun pidättäytymään muuttamisen ilosta, sillä naisen oma kokemus muutosta oli lähes poikkeuksetta ollut aina positiivinen.

“Mä luulen, että tämä riittää tältä erää. Ei makeaa mahan täydeltä”, Heidi päätti, kun Sofian kiinnostus alkoi selvästi kierrellä peileissä ja maneesin reunoissa, eikä niinkään enää Ronyassa. Nainen nosti lapsensa syliinsä.
“Kiitos avusta”, Heidi lisäsi vielä vino hymy huulillaan, mihin Jusu vastasi itselleen tyypillisellä nolostuneen pikaisella eipäkestä-mumahduksella.

“Haluatko kahvia? Vai onko sulla kiire?” Heidi tiedusteli sitten, ja Josefina näytti harkitsevaiselta. Vilkaisu rannekelloon sai kuitenkin tytön pudistelemaan pahoittelevasti päätään.
“Olisi mukavaa, mutta mä en taida ehtiä. Belisa odottaa”, hän selitti ja jatkoi: “Paras mennä heti kun olen saanut Ronyan hoidettua, niin ehdin pois ennen hälyjen laittoa.”

Josefina ei tahtonut olla ystävälleen vaivaksi edes auttaessaan toista, no, ei nyt ystävään, mutta Niilo Runolaa nyt kuitenkin. Erityisjärjestelyt tallin turvalaitteiston kanssa eivät olleet mitään sellaista, mitä Josefina olisi tohtinut pyytää toistuvasti, vaikka se joskus tarkoittikin vähän hätäistä kiirehtimistä, jotta ehti tehdä kaiken tarvittavan tallin aukioloaikojen puitteissa.

“Mutta mä painan tarjouksen mieleen”, Jusu uhkasi ja hymyili vähän. “Paremmalla ajalla sitten. Ellei tämä ollut viimeinen, toistumaton tarjous.”
“Ei tietenkään ollut”, Heidi vastasi, mutta mietti silti koska oli viimeksi nähnyt Jusun kanssa niin, ettei jommalla kummalla olisi ollut kiire jonnekin.

“Me voidaan kyllä avustaa Ronyan kanssa”, nainen jatkoi ja nappasi ponin satulan lapsettomalle käsivarrelleen. “Sofia oppii sitten alusta asti, ettei hevoset ole vain ratsastusta varten”, hän lisäsi pieni virneenalku huulillaan. Se oli tietysti osittain myös varmistelua siihen, ettei Jusu kieltäytyisi saadusta avusta.

Itsepintaisesti Josefina tarrasi Ronyan ohjiin, mutta järki puuttui peliin. Mikä häntä olisi estänyt tarttumasta avuntarjoukseen? Ylpeyskö, vai tapa ja tottumus tehdä asiat itse, vai se sama oppi johon Sofiakin oli kasvamassa: hevosen arvostava huoltaminen? Jokin sellainen syy, johon hänellä ei juuri sillä hetkellä oikeasti ollut aikaa. Ronyasta huolehdittaisiin joka tapauksessa hyvin, teki hän sen itse tai jätti asian Heidin harteille.

“No jos sulla ei ole kamala kiire… varmaan sulla olisi muutakin tekemistä, mutta, niin, olisi mulle tosi iso apu jos hoidat Ronyan ja mä pääsen suoraan Belisan pariin. Kahville mä en nyt joka tapauksessa kerkeä”, Josefina puhua pulputti kiireiseen rytmiin. Sormet ponitamman ohjien ympärillä rentoutuivat vähitellen.
“Ei ole kiire”, Heidi varmisti nyökäten.
“Jos sä viet sen hoitopaikalle, niin hoidan sen siitä eteenpäin?” nainen jatkoi ja avasi sitten maneesin ja tallin välisen oven Jusulle ja Ronyalle.

Niin tehtiin. Kiinnitettyään ponitamman hoitopaikalle Josefina jäi empien norkoilemaan käytävälle. Oli vähän niin kuin kiire olisi vetänyt sitä jo kovasti puoleensa, mutta jokin toinen vetovoima olisi pakottanut pysymään paikoillaan. Sen voiman nimi oli huono omatunto.

“Olisi ollut tosi kiva, jos oltaisiin ehitty jutella enemmän”, Josefina sanoi omatuntoa ja syyllisyyttä nieleskellen. Yhtäkkiä tuntui kamalan kurjalta sillä tavalla vain vilahtaa pois, kun he nyt kerran olivat samassa paikassa samaan aikaan. Mitä jos Heidillä olisi ollut jotakin erityistä, mistä tämä halusi kahvikupposen äärellä jutella? Entä jos Josefina nyt vaikutti siltä, ettei häntä kiinnostanut? Oliko hän ystävänä mistään kotoisin? Eipä varmaan.

“Paremmalla ajalla sitten”, Heidi vastasi ja köytti Sofian rattaisiinsa istumaan. Tyttö oli oppinut, että rattaista pääsi pois vetämällä itseään reunalle, joten tälle oli jouduttu ottamaan käyttöön turvavaljaat.
“Kerro sitten jos voin olla jotenkin avuksi muutossa. Saatte vaikka Raptorin lainaan, jos tarvitsette”, Heidi jatkoi vielä hymyillen ja ryhtyi riisumaan harmaita suojia tamman jaloista.

Josefina hymyili pienesti.

“Kerron.“

Ei heistä kumpikaan tainnut oikeasti uskoa Josefinan kertovan. Heidi katseli poistuvan ystävänsä perään ja ajatteli, että siinä oli ihminen, joka ei vahingossakaan pyytänyt apua ennen kuin oli jo lähestulkoon liian myöhäistä. Toisaalta - oliko hän itse sen parempi?

Kirjoitettu yhdessä Jusun kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1037

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 24.02.20 18:32

29.02.2020 Pirkko Repo / estevalmennus

Lue ensimmäinen osa.

Kaikki tuntui kankealta, mikä oli tietenkin ymmärrettävää pitkän valmennustauon jälkeen, mutta Heidi oli silti odottanut pääsevänsä hyvään rytmiin alun jälkeen. Repo oli armoton, mistä Heidi pitikin, mutta armottomuus olisi vaatinut myös ripauksen kannustusta tietyssä välissä, jossa nainen tunsi olonsa täysin turhaksi vahvaksi muuttuneen Lollon selässä. Tamma oli ollut pitkään Jeramyn säädöillä, se oli tottunut ronskiuteen ja siihen, että sille ei annettu vaihtoehtoja lähestymisissä.

Heidi ymmärsi, että joutuisi muuttamaan avointa tyyliään kimolle sopivammaksi, mutta ei auttanut saada sen kaltaista ahaa-elämystä kesken maksetun valmennuksen.

Turhautuminen asettautui tiukasti, kun sen oli päästänyt vaivihkaa iholle asti. Heidi yritti olla huomioimatta seikkaa, jossa jokainen yritys sai pään vain kiehumaan edellistä enemmän. Yritti olla näyttämättä sitä valmentajalleen ja ennen kaikkea hevoselleen.

“Ratsastatko siis tätä hevosta säännöllisesti?” Repo katsoi häntä epäuskoisesti. “Varmistin vain.”
“Kyllä”, Heidi vastasi lyhyesti ja puri huultaan, jottei olisi kiristellyt hampaitaan. Uusi lähestyminen sujui hieman paremmin, ainakin sen verran, että Repo komensi ensimmäisenä hyppäävän Disan siirtyä seuraavaan tehtävänantoon.

Heidiä nolotti olla kolmikon perässävetäjä, hän oli tasoltaan parempi, oikeasti hypännyt gp-tasolla vuosia, mutta äitiysloma ei ollut kulunut ilman uhrauksia. Ratsastaminen ei ollut kuin polkupyörällä ajoa - sen unohti tauon aikana. Heidi tajusi sen sillä hetkellä varsin hyvin.

Yksi - kaksi - kolme… Heidi laski askeleita hevosen kiemurrellessa hänen allaan. Hänen teki mieli pysäyttää, laskeutua hevosen selästä ja aloittaa uudelleen puolen tunnin päästä. Nyt kuitenkin nainen yritti saada Lollon suoraksi, painosti sitä hyppyyn melkein oikeasta kohdasta ja he selvisivät esteen toiselle puolelle ilman pudotusta.
“Vakuuttavaa! Siis siinä mielessä, että rytmiä saa viiden laukka-askeleen sisällä sotkettua noin monta kertaa”, Repo tokaisi vailla sääliä. Ei sillä, että Heidi olisi sääliä kaivannutkaan sillä hetkellä.

Heidi tunsi kuinka hikikarpalot juoksivat selkärankaa pitkin teknisen paidan ja ihon välissä. Tiukasti ennen tuntia letitetyt hiukset näyttivät sotkuisemmilta, mutta nainen oli tyytyväinen siihen, ettei ollut yksin hikinen. Valkoisessa hevosessa ei erottunut hikivaahto aivan niin selvästi, mitä tummemmissa, mutta höyryävän tamman kuumuuden, suolaisen hien saattoi haistaa ilmassa sen kävellessä pitkällä kaulalla maneesissa.

“Mennäänkö lyhyt maastolenkki?” Heidi kysyi nieleskellen turhautumistaan Laurilta. Sen sijaan nainen keskittyi nostamaan enkkuviltin itsensä ja hevosensa väliin siten, että se ylettyi korkeasta kaulasta tamman takaosaan asti.
“Mennään vain”, Lauri vastasi seuraten Heidin loimen asettelua. Mies oli itse ehtinyt jo vetää ratsastusloimen tyytyväisen Vegasin selkään ehdittyään jäähdytellä tammaa hyvän tovin Heidin jatkettua uusintaradan parissa valmennuksen viimeisille minuuteille saakka.

Pihan kiertävä reittivalinta oli luontevin paitsi sopivan pituuden, myös riittävän valaistuksen vuoksi. Vegas seurasi kimoa tammaa letkein askelin ja Lauri antoi tamman kävellä pitkin ohjin.
“Piditkö valmentajasta?” Lauri kysyi. Repo oli jaellut karkeita kommenttejaan myös Heidille eikä Lauri osannut arvioida, olivatko ne kalskahtaneet naisen korvaan yhtä pahasti kuin hänen.
Heidi vilkaisi takaviistoon jättäytynyttä Lauria ja mietti lausuisiko totuuden vai koristelisiko sitä edes vähän.

“Aika ronski”, nainen lopulta kommentoi ja pyyhkäisi kypärän reunan alta karanneet hikikarpalon ohimoltaan. Lollo tuntui voimattomalta, sekin oli varmasti antanut kaikkensa hämmentävän valmennuksen aikana.
“Mitä mieltä sä olit?” Heidi kysyi ja siirtyi jälleen istumaan suoraan satulaan. Hikiset vaatteet tuntuivat tarttuvan ihoon jättäen kevätillan viileyden jälkeensä. Nainen värähti hieman kylmästä.
“No olihan hän… Persoona”, Lauri vastasi ja jäi miettimään Heidin äänen viileyttä, joka ei johtunut vain koleasta ulkoilmasta. Lauri tiesi myös, ettei kukaan päässyt Heidin ihon alle ihan vähällä. Valmentajana mies tiesi, että oli lukematon määrä tapoja antaa palautetta ja korjausideoita ratsastajalle ja koska hän ei mielestään ollut käärinyt satulaan palannutta Heidiä pumpuliin valmennuksissaan, Pirkon karkeilla kommenteilla täytyi olla osansa Heidin mielentilaan.

“Ne olivat teknisesti aika haastavia tehtäviä”, Lauri sanoi tai enemmänkin totesi ja piti pienen tauon puheessaan. “Ethän sä ole vielä ehtinyt palata entiselle tasollesi, joten ei yksi valmennus kerro kaikkea.”

Heidi huokaisi syvään, niin että olkapäät lyhistyivät ilman karatessa keuhkoista vauhdilla. Kasvoilla viipyilevä irvistys ei hellittänyt naisen kääntyessä uudemman kerran katsomaan Lauria. Lollo pysähtyi, mitä ilmeisemmin tamma ei jaksanut tunnustella selässään vääntelevää ihmistä.
“Niinkö ilmeistä se oli?” Heidi kysyi miettien kuinka huonosti oli peitellyt pettymystään loppujen lopuksi. Vai oliko Lauri vain oppinut lukemaan häntä niin hyvin?
“Vahva veikkaus”, Lauri huokaisi. Mies toivoi, ettei Heidi jäisi murehtimaan yhtä valmennusta pidemmäksi aikaa, koska illan suoritus ei ollut koko totuus. Lauri oli nähnyt Heidin viime aikaista työskentelyä esteillä ja se oli ollut kaikin puolin tasaisempaa ja varmempaa kuin viimeisin.

Lollo liikahti vasta Laurin annettua Vegasin kävellä kimon ohi. Paluumatkan ajan kaksikon ympärillä velloi hiljaisuus, jonka rikkoi vasta tallin edustalla Lollon kovaääninen pärskähdys.
“Hei”, Lauri ähkäisi nähtyään varjon Heidin kasvoilla satulasta laskeuduttuaan. “Siellä oli paljon hyvää tekemistä.”
“Mmh”, nainen mumahti mietteliäänä. Hän oli vaipunut syvälle itsensä analysointiin, eikä siitä kuopasta ollut helppo nousta takaisin siihen hetkeen. Jos hän olisi antanut vähän enemmän pohjetta siinä, vähemmän toisessa kohtaa - antanut hevoselle rauhan siinä lähestymisessä?

“Sori, mun pitää ryhdistäytyä. Ehdin miettiä valmennusasioita myöhemminkin”, Heidi sanoi päättäväisemmin ja kirjaimellisesti yritti ravistaa olkapäitään painavat ajatukset irti ja nosti Lollon jalustimet enkkuviltin alla ylös. Lauri seurasi naisen päättäväisyyspuuskaa mietteliäänä, mutta päätti pitää epäileväiset ajatukset itsellään ja seurasi Heidin esimerkkiä jalustinten suhteen.

Puolisen tuntia myöhemmin molemmat tammat seisoivat lainakarsinoissaan lastausvalmiina. Lauri kasasi Vegasin loput varusteet syliinsä ja vilkaisi Lollon karsinassa viipyilevää naista.
“Tuotko ne jo ulos, jos vien nämä viimeiset tavarat kyytiin?” mies kysyi käytävältä.
“Joo”, Heidi vastasi havahtuen samalla terapeuttiselta tuntuneesta rapsutustuokiosta.

Lollo ja Vegas astelivat sopuisasti peräkkäin tallista ulos. Heidi piti Vegasin varmuudeksi edellä, sillä vaikka se olikin jo tuttu tamma, hän luotti Lollon rauhallisuuteen enemmän. Ehkä oli vähän lapsellista rypeä itsesäälissä yhden huonon valmennuksen takia?

Laurin avattua takapuomit, Heidi lähetti Lollon naru kaulallaan omalle puolelleen ja käveli perässä Vegasin kanssa toiselle puolelle. Tammat tuntuivat tyytyväisiltä päästyään traileriinsa, vaikka niillä olikin vielä parin tunnin matka kotiin.
"Voin ajaa", Lauri murahti suljettuaan lastaussillan. Mies loi varovaisen katseen Heidiin, joka ei vieläkään ollut kovin puheliaalla päällä ja astui sitten lähemmäs naista. Laurin sormet löysivät odotetusti auton avaimen bruneten takin taskusta, mutta mies ei kiirehtinyt päästyään naisystävänsä lähelle. Tummat silmät katselivat Heidiä lähietäisyydeltä parkkipaikan kelmeässä valaistuksessa ja miehen huulet kaartuivat pieneen hymyyn ennen suudelmaa.
"Valmis?" Lauri virnisti Heidin huulille ja antoi sormiensa ottaa paikkansa siellä, minne ne eivät aiemmin olleet laskeutuneet.

Heidi tunsi polviensa notkuvan vaarallisesti ja tiesi, ettei se johtunut enää pelkästään jalkoja rasittaneesta valmennuksista. Suudelma yhteistyössä tummien silmien virneen kanssa saivat naisen huokaisemaan tyytyväisenä.
“Ehkä kohta”, brunette henkäisi nousten varpailleen jatkaakseen aloitettua läheisyyttä hetken pidempään parkkipaikan hämärässä.

“Nyt olen”, Heidi lausahti tyytyväisenä pitäen katseensa silti tummissa silmissä, kiitollisena siitä, että Lauri oli siinä.

Kirjoitettu osittain yhdessä Laurin kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1037

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 08.03.20 12:05

08.03.2020

Ensimmäinen osa.

Jinxille teki hyvää joutua keskittymään höyryämisen sijaan kavioiden asetteluun kapealla polulla. Metsän varjoisissa osissa oli edelleen jäämiä talven lumista ja tamma tuijotteli niitä reagoimatta kuitenkaan mitenkään sen kummemmin.
“Miten kisoissa meni?” Lauri kääntyi kysymään Heidiltä, joka irvisti paljonpuhuvasti.
“Eilen meni hyvin, mutta tänään… Siellä oli parilla tammalla kiima ja Zevi oli niin oripoikaa. Ihan, kuin sen aivot olisi jäänyt kotiin”, Heidi kertoi, mutta pystyi jo tuntemaan olonsa huvittuneeksi.
“Saatiin geepeestä viiskyt prossaa”, nainen jatkoi. Hän oli miettinyt oliko siirtynyt sittenkin liian nopeasti takaisin kisatasolle orin kanssa vaiko ei. Kotitreeneissä cremello oli kuitenkin vaikuttanut tasapainoiselta ja motivoituneelta, mutta tietysti joka kevään ensimmäiset kiimat olivat oikeutetusti vaikuttaneet suoritukseen.

“Eniten olen silti ylpeä Brunosta ja sen sinisestä ruusukkeesta eilen. Sitä pelotti ihan hurjan paljon, mä en tiedä olenko ikinä ollut niin kovin tärisevän hevosen selässä”, Heidi jatkoi naurahtaen. Ori oli tsempannut ihan älyttömän hyvin siihen nähden sitten radalla.

“Hienoa”, Lauri vastasi suunnaten huomionsa Heidin onnistumiseen Brunon kanssa. “Hevosen tietäen se ruusuke ei ole ollut mikään läpihuutojuttu.”
Jinxi yritti hiippailla raviin polun levennyttyä ja muututtua tasaisemmaksi, mutta Lauri pidätti tamman takaisin käyntiin.
“Meillä ei Vargasin kanssa ollut kummoinen maastoesterata”, mies kertoi katsellen aurinkoa, joka maalaili vielä säteitään puiden lomasta. “En tiedä kumpi oli enemmän shokissa rataesteiden jäljiltä. Tässä täytyy miettiä lajivalintaa ihan tosissaan Vargasin kanssa, koska jos meinasin kilpailla sillä vielä kenttää, se täytyy palauttaa siihen moodiin.”

Heidin otsa rypistyi hieman tämän kuunnellessa Laurin sanoja.
“Ehkä se on vain pientä jäykkyyttä talven jäljiltä? Tässä on kuitenkin tapahtunut taas paljon pienen ajan sisällä”, nainen pohti ääneen lohduttavaan äänensävyyn. Suomen keleillä kenttäratsastus oli ehdottomasti enemmän kesälaji, sillä sen harrastaminen mudassa ja jäällä teki vaarallisesta lajista vielä vaarallisemman.
“Voinko mä auttaa jotenkin?” Heidi kysyi vielä pohtien olisiko jostain valmennusreissusta tai muusta apua.
“Voi se olla sitäkin - mutta toisaalta hypättiin viime kaudella maastoesteitä naurettavan vähän”, Lauri pohti ääneen. “Treeniähän se vaatii, katsotaan milloin sellaiseen on mahdollisuus.”

Polku päättyi metsäautotielle ja kaarteen jälkeen heidän eteensä avautui auringonvalossa rypevä pelto, joka oli kuin tehty sunnuntaista laukkaamista varten. Jinxi ponnahti pienen ojan yli liioitellun dramaattisesti ja Lauri oli katsomattakin varma, että Heidin ratsu osasi astua sen yli tekemättä ylityksestä sen suurempaa numeroa.
“Vaikuttaa pitävältä”, Lauri mutisi katsellen pienen lumipeitteen saanutta peltoa, joka ei kuitenkaan ollut jäässä, vaan rasahteli pehmeän oloisena Jinxin kavioiden alla. “Kokeillaan, miltä se tuntuu ravissa.”

Jinxi oli liikkunut säännöllisesti viimeiset pari viikkoa, mutta tamman liikkeisiin ilmestyi ihan uudenlaista kipinää sen päästessä ravaamaan aukealla alueella. Toisaalta Laurista myös tuntui, että tamma liikkui tavallista rennommin ja stressittömämmin, minkä vuoksi energisyys ei haitannut.
“Aika täydellinen keli”, Lauri huikkasi vähän matkan päässä ravaavalle Heidille, jonka ratsun liikkeet eivät myöskään olleet kovin maahansidotut.
“Ja seura”, Heidin oli pakko lisätä virnistäen ja kohotti toista kulmaansa merkitsevästi. Lollo olisi halunnut mennä ja nainen olisi halunnut antaa sen mennä, mutta malttoi mielensä vielä.

“Jos se liikkuisi noin myös koulutreeneissä, me edettäisiin nopeasti vaativiin”, Heidi kommentoi ja ihaili punaisen tamman liikkeiden elastisuutta ja energisyyttä. Sen kouluttaminen sileällä oli painottunut hänen puoleltaan enemmän tehtäviin, jotka auttaisivat Lauria esteiden välissä, mutta Heidi haaveili pääsevänsä jossakin vaiheessa testaamaan tamman potentiaalia kouluaitojen sisällä. Siltä löytyi luonnostaan laadukkaat askellajit, eikä luultavasti vaatisi paljoakaan treeniä, jotta niistä saisi hiottua näyttävät tuomareiden edessä. Jinxin kanssa kaikki haasteet sijottuivat energian oikeaan kohdistamiseen, sillä tamma oli täynnä tulta ja tappuraa.

“Laukataanko?” Heidi kysyi heidän päästyä pellon toiseen päähän energisen ravipätkän päätteeksi.
“Joo. Me mennään edeltä, ettei tämä revi pelihousujaan”, Lauri ähkäisi takaisin, koska miehestä tuntui, että Jinxi oli tajunnut homman nimen pelkistä sanoista. Letkeän vauhdikkaasti ravannut tamma oli nimittäin alkanut pompahdella ja viskoa päätään, eikä Laurin tarvinnut kuin siirtää painoa oikealle istuinluulle saadakseen Jinxin ponnahtamaan kiitolaukkaan paikaltaan.

Vaikka Lauri oli antanut Jinxin laukata maneesissa ja kentällä, se ei ollut mitään verrattuna laukkaan, jota tamma tarjosi pellolla poissa seinien ja aitojen sisältä. Trakehnerin satulassa istuva mies kevensi istuntaansa antaakseen Jinxille enemmän tilaa ja luotti siihen, ettei tamma keksisi mitään ylimääräistä. Heidin nauru kantautui Laurin korviin kavioiden kiivaan rummutuksenkin alta, eikä mies edes yrittänyt hillitä hymyä kasvoillaan.

Lollo jäi jälkeen, vaikka se yrittikin parhaansa. Tamma liimasi korvansa niskaansa ja Heidi saattoi tuntea kuinka se työnsi takajaloillaan vauhtia, jottei olisi päästänyt Jinxiä liian kauaksi. Tamman täysiveriveren saattoi nähdä, eikä kenellekään jäänyt epäselväksi miten paljon se rakasti vauhtia.

“Tää oli vähän epäreilu kisa, saako valittaa tuomarille?” Heidi kysyi heidän hidastaessa vauhtia pellon toisessa päässä.
“Mahdollisesti”, Lauri virnisti. Jinxi puuskutti naurettavan vähän ja tamma steppaili siihen malliin, että se halusi uusintakierroksen.
“Mennäänkö toiseen suuntaan vähän… Hallitummin?” Lauri ehdotti tietäen melko varmasti, mikä olisi Jinxin mielipide asiaan. “Voitte mennä edeltä.”
“Mennään vaan”, Heidi nyökkäsi ja kannusti Lollon uudestaan laukkaan. Tamma viskoi päätään hieman, kunnes asettui laukkaan, joka ei ihan vetänyt vertoja edelliselle pätkälle.

“Olipa ihanaa, kiitos”, nainen henkäisi heidän kävellessä jälleen metsäpolkua pitkin kohti tallia. Heidi oli unohtanut jo Zevin orihormonit ja turhanpäiväiset pohdiskelut kisatasoista. Hän toivoi, että maastoilu oli saanut Laurinkin rentoutumaan ja siirtämään Vargaspohdinnat myöhemmälle.
“Mun pitää kyllä vielä liikuttaa Adamas ja Eyon tämän jälkeen, mutta tuutko mun luo yöksi silti?” Heidi kysyi ja vilkaisi Lauria.
“Tulen”, Lauri vastasi sen enempää miettimättä. “Voin jäädä odottamaan ja auttaa ratsujen vaihdossa, niin joudutaan nopeammin.”
Suunnitelma kuulosti erityisen hyvältä siksi, että Lauri tiesi Heidin ansaitsevan apua, jota mies ehti kerrankin tarjota, koska oli jo liikuttanut omat päivän ratsunsa.
“Syödään jotain hyvää illalla”, mies jatkoi vielä ja vilkaisi Heidiä tietäväinen hymy huulillaan.
“Sopii”, Heidi vastasi, haaveillen jo täydellisestä illallisesta miesystävänsä valmistamana.

Kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 28
Viestien lukumäärä : 1037

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 3 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa