Heidin elämää

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 2 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 01.03.19 20:38

01.03.2019 #sokkaluxlaunch

Oli ollut todellinen päänvaiva käydä mekko-ostoksilla, varsinkin ilman Jusua. Jokainen mekko, johon olin rakastunut, oli paljastanut hyvin selkeästi raskauteni. En ollut vieläkään valmis jakamaan pientä ihmettä ja kohtaamaan sitä seuraavia kysymyksiä.
Lopulta olin melkein huvin vuoksi kääriytynyt mustaan olkaimettomaan, hieman abstraktiin mekkoon, jonka helma oli peittänyt mahani täydellisesti.
"Ei hitto, mä ostan tän", olin hihkaissut sovituskopissa ja hihittänyt sitten yksikseni - tai anteeksi, kaksihan meitä nykyään oli.

Isabella ja Amanda olivat kehittäneet valtavan kauniin kokoelman varusteita Sokka Lux-mallistoon. Huopien hypistely oli ollut ihanan rentouttavaa, vaikka shampanja-tarjoilujen välttely oli melkein käynyt työstä. Tuotteiden esittelyt olivat olleet yleellisesti järjestetty ja ympäriltä oli kuulunut useampi ihastunut huokaisu. Hintataso oli odotetulla tasolla ja laadusta kuuluikin maksaa reilulla kädellä. En epäillyt lainkaan, että jokainen paikalla olija venyttäisi tarvittaessa kukkaronsa nyörejä saadakseen hevoselleen ihanat uudet varusteet.

Olin vielä kahden vaiheilla lähtisinkö Auburniin cocktail-jatkoille, onneksi siihen oli vielä hetki aikaa. Sormeni liukuivat pehmeiden pinteleiden kangasta pitkin. Tarvitsisikohan Cariad uudet pintelit tai koulusuojat itselleen?

Heidin elämää - Sivu 2 Heidip10

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 2 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 12.05.19 16:07

12.05.2019 ensimmäinen osa

Heidi ei enää katsonut Lauria, vaan jonnekin ikkunasta avautuvan metsän siimekseen. Häntä raivostutti miehen sanat yhtä paljon, kuin ne olivat tehneet järkeä naisen mielessä. Kyyneleitä seurannut naurahdus kuulosti tyhjältä, kun brunette pyyhkäisi poskeaan.
"Et niin mitenkään. Sovitaanko, että jatkossa mä en puutu sun elämään ja valintoihin, etkä sä kyseenalaista mun tekemiä päätöksiä omaani liittyen?”
Siniset silmät kääntyivät katsomaan Lauria antaen äänen jättämälle viileydelle täyden kontrastin. Niissä paloi tunteita, joiden sotkemista tilanteeseen ei vaadittu, mutta joiden läsnäolon saattoi selvästi tuntea.

Puhelin jatkoi vaativaa tärinäänsä, jonka myötä Laurin turhautuminen tuntui jatkavan nousuaan. Soittaja oli todennäköisesti joku asiakas, joka halusi Laurin valmentamaan tai ratsastamaan. Siitä muotoutuisi asiakassuhde, jossa ei olisi kimurantteja kädenvääntöjä aiheista, joista mies ei olisi edes uskonut vääntävänsä nimenomaan Heidin kanssa. Heidin, jonka kanssa suhde oli muotoutunut nopeasti tutusta ystävyydeksi, mutta jonka ajattelemiseen minään muuna kuin ystävänä Lauri ei ollut epäotollisten olosuhteiden myötä antanut itselleen lupaa.

“Sovitaan”, tuolin selkänojaan kätensä nojaava Lauri vastasi. Miehen mielessä kävi välähdys pois lähtemisestä, mutta samaan aikaan tämän mielessä myllertävä syyllisyys pakotti Laurin pysymään paikallaan. Ei Heidi ollut ansainnut sanoja, jotka mies oli sanonut.
“Ja anteeksi. Ei tätä keskustelua olisi tarvinnut käydä”, mies mutisi pitkän huokaisun päätteeksi.

Heidi tajusi pettymyksen Laurin sanojen myötä, tilanteen laukeaminen oli tapahtunut liian helposti, liian tunteettomasti. Nainen tajusi odottaneensa sovintoa sillä samalla sekunnilla, kun oli aloittanut riitelyn. Kinastelun, miksi ikinä sitä saattoikaan kutsua. Pyyhkien edelleen kasvojaan käsillään, Heidi vihasi heikkouttaan paljon. Vihasi sitä, miten raskauden myötä kaikkien tunteiden kanssa piti elää niin vahvasti. Vihasi kyyneleitä, joiden lopettaminen tuntui lähes mahdottomalta.

"Miksi se sitten piti käydä? Mä en ymmärrä vieläkään ihan täysin, että miksi sä nostit koko asian esille. Miksi se liikuttaa sua, että mä olen matkustanut Jessen perässä Ouluun?"
Heidin ääni kuulosti enemmän itkuiselta, kuin tämä olisi halunnut sen kuulostavan.

Lauri yritti pitää katseensa poissa kyyneleistä, jotka olivat piirtäneet kosteat juovat Heidin kasvoille. Ei hänen olisi pitänyt saada Heidiä itkemään. Naisen esittämä kysymys pakotti Laurin miettimään, mikä oli ollut ensimmäinen reaktio bruneten laittaman viestin myötä. Sen viestin, jossa Heidi oli kertonut lähtevänsä Ouluun.
“Koska se huolestutti”, Lauri puuskahti samalla hetkellä, kun asia iskostui hänen mieleensä. “Vastahan tässä hermoiltiin, että kävikö sille - vauvalle - jotain sen kaatumisen jälkeen.”

Heidi katsoi Laurin kasvoja yrittäen rauhoittua ja sisäistää toisen antaman selityksen huolestuneisuudesta.
"Lentämisenkö takia?" nainen kysyi jo aavistuksen pehmenneellä äänensävyllä. Sekö oli todella ollut Laurin motiivi aloittaa koko riita. Heidi kuitenkaan ei vieläkään ymmärtänyt Matildan osuutta asiaan, vaikka ymmärsikin toisen reaktion koko matkaan. Jesse oli kuitenkin vakuutellut, ettei asia ollut hänen murheensa.
“Niin”, Lauri vastasi arpoen, vaikuttiko typerältä huolineen. Mies tiedosti kuitenkin nyt, että ensimmäisenä hämmennyksen ohella häntä oli alkanut kummitella huoli, joka oli muuttunut epäileväksi turhautumiseksi Matildan kanssa käydyn keskustelun myötä. Se ei ollut violettihiuksisen syytä, koska Matilda oli vain yksi osa kuviossa, jota Lauri ei ymmärtänyt vieläkään.

“Anteeksi, etten pitänyt sitä ratkaisua järkevänä”, Lauri mutisi hiuksiaan haroen. Mies pakottautui istumaan pöydän ääreen, jottei vaihtaisi jatkuvasti painoa jalalta toiselle yrittäessään päättää, oliko edelleen lähdössä vai ei.
“Ei myöskään ole minun asiani sanoa, kenen sinne olisi ollut järkevin lähteä, mutta satun.. Tietämään.. Asioita”, Lauri jatkoi irvistäen henkisesti lipsauttaessaan lauseen niin pitkälle, että se täytyi myös päättää - kömpelösti, mutta kuitenkin.

Heidi tunsi mahanpohjansa muljahtavan ikävästi ja puristi huulensa tiukasti yhteen antaakseen ajatuksilleen hetken asettua.
"Tietämään asioita?" sanat kuulostivat harkituilta hitaasti toistettuna. Sinisten silmien katse lepäsi edelleen Laurissa tämän yrittäessä pitää kehonsa vallannutta pahaa oloa poissa.
"Ovatko nämä asiat sellaisia, joiden olemassaolosta mun pitäisi olla tietoinen? Miksen olisi saanut lähteä katsomaan Ritvaa? Pelkästäänkö siksi, että juuri matkustustapani oli epäsopiva?" Heidin ajatukset sinkoilivat ympäri keittiötä, mutta levottomuudestaan huolimatta nainen ei laskenut katsettaan.
"Liittyykö nämä asiat Matildaan?" kysymys kuulosti liian kevyeltä ollakseen todellisuudessa niin huoleton.

“Heidi”, Lauri ähkäisi naisen päädyttyä ponnauttelemaan johtopäätöksiään jokaiseen ilmansuuntaan. “Minä olin huolissani siitä, tekeekö matkustaminen teille hyvää.”
Sen painotettuaan Laurin oli vedettävä henkeä ja mietittävä, kuinka voisi puhua itsensä pois tilanteesta ilman, että pettäisi Matildan luottamuksen asiassa, josta nainen ei sanojensa mukaan ollut uskoutunut kenellekään muulle. Lauri epäili, että ellei tilanne olisi vuosia sitten ollut niin alkoholin huurruttama, ei mies itsekään olisi tietoinen asiasta.
“Minä en voi puhua Matildan puolesta.”

Laurin sanat tunkeutuivat Heidin ihon alle, eikä nainen osannut enää edes yllättyä siitä, että olisi halunnut kävellä toisen luokse ja painaa suudelman tämän huulille. Sen sijaan kuitenkin Heidi pakotti itsensä pysymään hievahtamatta paikallaan, vaikka joutuikin tappelemaan itsensä kanssa.
"Hyvä on", nainen henkäisi lopulta laskien katseensa jalkoihinsa, tuntien kasvojensa punehtuvan lämmöstä.
"Anteeksi, että suutuin", Heidi lisäsi vielä ja pakotti itsensä kääntymään kahvinkeitintä kohden. Kasvoihin noussut lämpö levisi naisen kehoon tehden tämän olosta vieläkin tuskallisemman. Hän olisi antanut lähestulkoon mitä tahansa, jotta olisi voinut antautua tunteilleen siinä hetkessä.

Sormet hapuilivat kahvikuppeja ylähyllyltä, mutta niiden tärinä tönäisi yhtä liian reunalla ollutta posliinimukia hieman. Liike oli kuitenkin tarpeeksi, jotta muki liikahti hyllyn reunan yli ja osui kovalle laattalattialle pirstoutuen ympäri lattiaa.
“Oho”, Lauri puuskahti noustessaan vaistomaisesti ylös kuullen viimeisten sirpaleiden liukumisen lattialla. Tummien silmien katse kartoitti laajalle levinneitä sirpaleita ja kääntyi sitten Heidiin, joka seisoi niiden ympäröimänä vain sekuntien päässä samankaltaisesta räjähtämisestä.

“Älä ole pahoillasi”, Lauri mutisi kävellessään lähemmäs sirpaleita väistellen. Mies kumartui poimimaan suurimmat palaset Heidin jalkojen juuresta, ennen kuin suoristautui naisen edessä kohdaten tämän katseen.
“Mistään”, Lauri lisäsi laskiessaan sirpaleet käsistään tiskipöydälle Heidin viereen. Miehen käsi kosketti bruneten käsivartta ja hetkeksi Laurin sormet kietoutuivat sen ympärille vaatien eksyneen näköistä naista keskittymään miehen sanomaan.

Heidin kädet tärisivät edelleen, eikä Laurin kosketus tehnyt liikettä ainakaan huomaamattomammaksi. Brunette nielaisi kerran, toisenkin, yrittäen saattaa kurkkuunsa nousseen sydämen takaisin paikoilleen. Siniset silmät tuijottivat Laurin tummia silmiä, eikä Heidi uskaltanut liikahtaakaan.
Vaati äärimmäisen paljon itsehillintää, jottei nainen olisi kuronut kaksikon välissä olevaa matkaa kiinni. Hän tunsi kehonsa lähes kiehuvan ja uskalsi hädin tuskin hengittää tumman ruskeiden silmien katseen alla.
"Olenpas", Heidin ääni oli lähemmäs kuiskaus, eikä tämä tiennyt kuuliko lähellä seisova Lauri sitä edes.

Laurista tuntui, että Heidi saattaisi pirstoutua kahvikupin lailla hetkenä minä hyvänsä. Miehen teki mieli korjata kupin sirpaleet ennen kuin jompi kumpi rikkoisi jalkansa niihin, mutta tuntui liian riskialttiilta liikahtaa kauemmas sinisistä silmistä, joiden tiivis katse sai Laurin jälleen huomaamaan, kuinka suojeluvietti nosti päätään. Milloin Heidi oli eleillään ja teoillaan saanut Laurin niin kovaksi huolehtijaksi?
“Miksi?” mies kysyi antaen sitten ilman paeta keuhkoistaan pitkän huokauksen mukana. Lauri oli kuullut Heidin sanan vain juuri ja juuri, vaikka seisoi niin lähellä, että saattoi kietoa kätensä helposti naisen ympärille. Ruskeat hiukset kutittivat Laurin kasvoja, kun tämä työnsi kaikki omat ajatuksensa sivuun ja keskittyi tarjoamaan Heidille sen turvan, jota nainen tuntui sillä hetkellä kaipaavan.
“Älä ole”, Lauri murahti lähes yhtä hiljaa.

Veri kohisi Heidin korvissa tämän tuntiessa Laurin hengityksen ihollaan. Nainen tiesi, että olisi hyvin pian niin lähellä reunaa, ettei pystyisi pitämään itseään enää sen oikealla puolella. Kuumottava tunne voimistui jokaisella hengenvedolla, eikä Heidi muistanut enää miksei voinut antautua tunteilleen. Ei muistanut miten he olivat todenneet pysyvänsä vain ystävinä.
"Koska mussakin on virheitä", nainen vastasi äänellä, joka oli vaatinut kaiken ponnistelun päästäkseen kuuluville. Sen karheus paljasti selvästi Heidin ajatukset, jotka olivat jo niin selkeästi tämän kasvoilta luettavissa.

Lauri sulki hetkeksi silmänsä miettiessään, kuinka ei halunnut Heidin tuntevan itseään virheelliseksi, eikä sotkea tämän tunteita yhtään enempää. Mies vetäytyi halauksesta niin, että saattoi katsoa Heidin kasvoja ja hymyillä rohkaisevasti.
“Eikö meissä kaikissa”, Lauri sanoi hiljaa, pitäen käsiään vielä hetken Heidin käsivarsilla. Kun nainen ei näyttänyt enää hajoavan siihen paikkaan, mies laski kätensä ja kumartui poimimaan vielä yhden suuremman sirpaleen, jonka oli huomannut aivan Heidin jalkojen juurella.
“Siivotaanko nämä, ennen kuin joudun taas viemään sinut sairaalaan?” Lauri kysyi rohkaisevasti hymyillen.

Laurin perääntyessä kauemmaksi, Heidi tunsi, kuin tämä olisi samalla vetänyt osan naisen sisintä mukanaan. Siniset silmät seurasivat mekaanisesti kuinka mies kumartui hänen eteensä noukkiakseen posliinin palan lattialta.
Heidi yritti hengittää normaalisti, mutta se tuntui lähestulkoon mahdottomalta vieläkin.
Laurin hymy sai naisen nyökkäämään varovasti, tämän teki mieli upottaa kasvonsa käsiinsä ja huutaa turhautumisensa ulos, mutta pysyi siltikin liikkumatta ja hiljaa.
Aivot eivät tahtoneet pystyä tekemään yhteistyötä Heidin kehon kanssa.

"Mulla on rikkalapio siinä korkeassa kaapissa", brunette ohjeisti heikolta kuulostavalla äänellä ja siirsi katseensa metsänrajaan saadakseen edes ripauksen itsehillinnästään takaisin. Naisen sydän hakkasi vieläkin kovaa tämän rintakehässä.
“Tässäkö?” Lauri varmisti käännyttyään kaapille. Mies raotti ovea ja huomasi olevansa oikealla kaapilla. Tummien silmien katse kävi Heidin kasvoissa, ennen kuin Lauri keskitti huomionsa lattialla lojuviin sirpaleisiin ja sai hetken omien ajatustensa kokoamiseen.

“Näitä saattaa löytyä vielä jostain”, Lauri irvisti kaataessaan viimeiset sirpaleet rikkalapiosta roskapussiin, jonka Heidi oli antanut. Mies nosti rikkalapion takaisin kaappiin ja kääntyi bruneten puoleen yrittäen lukea tämän kasvoilta, mitä nainen kävi läpi mielessään.
“Vieläkö kahvi maistuu?” Lauri kysyi varoen, nostaen uuden kupin kaapista särkyneen tilalle.

Heidi sai huomata joutuneensa vielä pahemmissa määrin takaisin tilanteeseen, joka oli lähtenyt lumipallon lailla liikkeelle lanseeraustilaisuuden jatkojen jälkeen. Kaikki ajatustyö Laurin lokeroimisesta ystävä-kategoriaan olivat murentuneet yhden ainoan kosketuksen myötä. Naista kauhistutti toisen saama valta itseensä. Se tuntui vaaralliselta ja silti niin turvalliselta samanaikaisesti.
"Kyllä, kiitos", Heidi vastasi ja siirtyi vihdoin kauemmaksi kahvinkeittimestä, yllättyen itsekin jalkojensa pysyvän edelleen allaan. Nainen antoi Laurin kaataa heille kahvia ja siirtyi sitten ruokapöydän ääreen istumaan. Heidi puristi toisella kädellään kahvikuppia ja laski toisen kätensä syliinsä, jossa sen tärinää ei saattanut enää nähdä.

“Onko kaikki hyvin? Ettei mikään varmasti jäänyt.. Kaihertamaan?” Lauri kysyi seurattuaan hetken Heidin jännittynyttä olemusta. Mies ei ollut aivan varma, oliko se edes jännittyneisyyttä, mutta jotain se kuitenkin oli.
Siniset silmät katsoivat tarkasti Laurin kasvoja, miettien kuinka paljon olisi halunnut puhua avoimesti tuntemuksistaan. Siitä, miten vieläkin olisi halunnut jatkaa kinastelua ja sen jälkeen siirtyä siitä riidan jälkeiseen sopimiseen. Mieluiten makuuhuoneen puolelle.
“On, jäikö sua vaivaamaan joku?” Heidi vastasi lopulta ja kohotti lämpimän kahvimukin huulilleen. Kevyttä puhallusta seurasi varovainen suullinen, sillä kahvi oli vielä turhan kuumaa juotavaksi.

Lauri oli ehtinyt hörpätä kahviaan ja laskea kupin takaisin pöydälle, kun Heidi pyöräytti kysymyksen takaisin. Miehen suupieli nykäisi, kun tämä pudisti päätään avoimen huvittuneena bruneten reaktiosta: tietenkin Heidi oli kääntänyt kysymyksen Laurille.
“Paitsi ehkä se, että astiatkin alkoivat lennellä”, Heidiä silmiin katsova Lauri tokaisi antaen periksi virneelle, joka puski pintaan jo ihan puhtaan helpotuksenkin vuoksi. Olisi ollut ikävää lähteä pois riidoissa, etenkin, kun Lauri oli tullut käymään niinkin yksinkertaisen syyn kuin kisastarttien vuoksi.

Heidin huulille nousi varovainen hymy.
“Ainakaan se ei lentänyt tarkoituksella tai tähdättynä”, nainen vastasi ja veti syvään henkeä. Hänen oli päästettävä irti siitä sisuskalujaan polttavasta tunteesta, vaikkakin sitten pakolla.
“Mun sihti tosin ei ole aina mitä parhain”, Heidi lisäsi ja peitti virnistyksensä kahvikuppinsa taakse. Laurista tuntui huojentavalta nähdä bruneten kasvoille pyrkivä virne.
“Se on minun onneni”, mies totesi mietteliäästi hymyillen. Heidin silmiin katsominen tuntui taas helpommalta ja Laurista oli mukavaa, että nainen istui siinä, kotinsa keittiössä sen sijaan, että olisi stressannut muiden puolesta toisessa kaupungissa.
(kirjoitettu yhdessä @Lauri M. kanssa)

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 2 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 28.05.19 10:49

23.05.2019

Jusu ei oikeastaan muistanut, mistä se idea oli päähän pälkähtänyt. Miksi hän halusi ehdoin tahdoin tehdä jotakin sellaista, missä olisi varmasti surkeaakin kehnompi? Eihän hän huono ratsastaja ollut, mutta kouluratsastajan geenejä ei tytön mielestä ollut häneen tihkunut lainkaan. Estehevosten laadukkaasta sileäntyöstä oli pitkä matka GP-tason kouluhevosen satulaan.

Vaan sellaisessa Jusu istui nyt, kiitos Heidi Näyhön.

"Anna sen nyt kävellä ihan alkuun ohjat pitkällä. Sillä on tosi keinuva askel, saat hetken tottua siihen", Heidi ohjeisti hymyillen ja piteli kättään mahansa päällä rennosti. Nainen tarkkaili oman hevosensa käytöstä, mutta pitkä hellejakso yhdistettynä jo vanhempaan ikään tuntui saaneen virkeän orin rauhallisemmaksi. Valero käveli matkaavoittavalla askeleella ja rentona.

Vain nipin napin Jusu esti itseään sanomasta ääneen, että siinä taisikin olla suunnilleen ainoa ohje, jota hän tänään osaisi noudattaa. Pitkällä ohjalla käveleminen olisi aivan takuulla riittävän selkeää jopa hänelle. Se antoi aikaa tunnustella käynnin rytmiä ja liikekieltä ja keskittyä omaan kehoon. Jusu oli kasvatettu ja opetettu ratsastajaksi niin kurinalaisessa ympäristössä, ettei tyttö koskaan kyhjöttänyt satulassa miten sattui — kaikkein vähiten vieraiden hevosten kyydissä.

Pitkien alkukäyntien jälkeen Heidi ohjeisti Jusua ottamaan ohjat tuntumalle.
"Pidä nivelohja ihan inan kankiohjaa lyhyempänä, se löytää muodon kyllä itsekin", nainen kertoi ja katsoi kuinka tummanrautias nosti kaulansa Jusun eteen lähes automaatilla.
"Kokeile tehdä taivutuksia ja väistöjä, ihan kuten normaalistikin, mutta vähän pienemmillä avuilla. Se on tosi herkkä hevonen, ajattele liike ensin mielessäsi niin sun keho valmistelee sen jo puolestasi."

Pelko oli väärä sana kuvaamaan Jusun fiiliksiä, kun tyttö alkoi oivaltaa, miten erilainen hevonen hänellä nyt olikaan allaan omaansa nähden. Jotakin sen sukuista se kuitenkin oli, joskin miedompaa ja odottavaisella innostuksella laimennettua. Ratsastaja hengitti hitaasti ulos ja kävi vielä kerran läpi kehonosansa varmistaakseen, ettei jännittänyt lihaksia tahtomattaan. Tämä hevonen tuntisi kaiken.

Valeroa ratsastaessaan Jusu vertasi sitä muihinkin ratsastamiinsa hevosiin kuin Granniin. Siinä oli ehkä eniten yhtäläisyyksiä Trinan kanssa, mutta liikkeissä oli enemmän voimaa. Tuttuja piirteitä havainnoimalla Jusu kävi vähitellen taas itsevarmemmaksi, enemmän sellaiseksi kuin oli omien ratsujensa selässä, ja kun hän uskalsi alkaa pyytää hevoselta asioita, se vastasi kyllä. Vahingossakaan Jusu ei tahtonut tehdä liikaa, mutta ei auttanut jäädä avuttomaksi matkustajaksikaan vain siksi, että hevonen oli vieras ja viritetty hieman eri taajuudelle kuin mihin esteratsastaja oli tottunut.

Heidi antoi Jusulle aikaa, sillä vakavailmeinen ystävä todella näytti tarvitsevan sitä. Valero näytti hyvältä, se ei piitannut ainakaan vielä siitä, ettei sen ratsastaja tuntenut oloaan täysin varmaksi. Loppupeleissä, hevosiahan ne kaikki olivat ja Jusu oli istunut sellaisen selässä koko ikänsä.

"Nosta ravi keskellä pitkää sivua, hengittele ihan rauhassa, ettet pyörry siellä", Heidi ohjeisti, eikä voinut olla virnistämättä vähäsen.
"Voit vaikka ottaa sen pääty-ympyrälle, kokeilla missä tahdissa haluat, että se ravaa. Älä purista liikaa pohkeella, se tarjoaa passagea mielellään, jos jännityt."

Jusu naurahti epäuskoisena. Näyttikö hän tosissaan siltä, että pyörtyisi? Huu. Itsensä tuntien Jusu ei kyllä epäillyt, etteikö näköhavainto olisi pitänyt paikkaansa.

Ravissa piisasi säätövaraa. Ensin varovaisemmin ja sitten vähitellen rohkaistuen Jusu kokeili, mitä sai kouluhevosesta irti. Ei liian tosissaan, jottei vahingossakaan pyytäisi niin paljon, että epäonnistuisi. Tässä edettiin hevosen mukavuusalueella, ja sitä olisi riittänyt vielä molempiin suuntiin. Jusu vain pahoin pelkäsi olevansa itse koko ajan epämukavuusalueella, vaikka oikeastaan… eihän se nyt niin kamalaa ollutkaan?

Heidi seurasi jokaista askelta tarkasti, neuvoen välillä vähän, mutta enimmäkseen pysytteli hiljaa. Tässä ei nyt rakennettu kilpailuvalmista ratsukkoa, vaan annettiin nimenomaan tilaisuus kokeilla miltä kouluhevonen tuntui. Valero pysyi rentona, sen korvat heiluivat askelten tahdissa, toisen käydessä aina hieman takana, kun Jusu teki pidätteen. Heidiä hymyilytti nähdä miten pikkuhiljaa jännittynyt leukalinja alkoi rentoutumaan.

"Sä voit keventäen kokeilla muutaman diagonaalilinjan ravilisäystä", Heidi ehdoitti kertoen sitten tarkemmat ajo-ohjeet onnistuneeseen suoritukseen. Valero osaisi sen itsekin, mutta Jusun oli silti hyvä tietää miten ja miksi asiat tapahtuisivat.
"Pidätä varmasti, mutta silti pienellä paineella linjan lopussa, jotta pääsette tasapainoon ennen kaarretta", nainen kertoi hymyillen.

Ja Jusu kokeili. Vähän huolestunut ilme kasvoilla kertoi, miten paljon huolenaiheita hänen kypäränsä alla kimpoili. Ei Jusu hevosta pelännyt eikä ratsastamista, mutta epätäydellisyyttä senkin edestä. Jos tahti hetkeksikään kävi epätasaiseksi, häntä hävetti. Jos muoto vähänkin nytkähti liiaksi nyökkyyn, häntä hävetti. Jos mikään tuntui vähänkään miltään muulta kuin täydelliseltä, häntä hävetti — ja hevosurheiluasahan mikään ei juuri koskaan onnistunut täydellisesti.

"Nosta käsiä ihan aavistuksen ylemmäs ja rentouta pohjetta. Juuri noin, siinä on hyvä. Ja katse ylös, rentouta hartiat."
Heidi kaivoi puhelimen taskustaan vaivihkaa ja kuvasi Jusun ratsastusta hetken, toivoen toisen keskittyvän liikaa ratsastamiseen, jotta olisi huomannut.

"Ravissa voisit tehdä vähän väistöjä sekä siirtymisiä askeleen sisällä. Voit vähän oman mielen mukaan tehdä myös askellajimuutoksia, pysähdyksiä ja peruutuksia. Muista valmistella liike aina kehollasi, jotta Valero odottaa muutosta. Älä säikähdä, jos se pysähtyy siitä, kun ajattelet pysähdystä."
Siniset silmät eivät kääntyneet hetkeksikään irti ratsukosta, Jusu ratsasti hyvin esteratsastajaksi. Tyttö oli likipitäen ihanteellinen valmennettava. Ellei murehtimista ja siitä johtuvaa ajoittaista jännittymistä laskettu, homma toimi. Jusu oli vikkelä noudattamaan saamiaan ohjeita ja alkoi vähitellen vaikuttaa siltä, että uskalsi tehdä omatoimisestikin kokeiluja.

Ratsastajan rentoutuessa ja rohkaistuessa Valero alkoi ryhdistäytyä. Kuumaksi se ei käynyt, mutta se kuulosteli yhä tarkemmin ratsastajaansa ja näytti olevan vähän enemmän töissä kuin vain rennolla höntsähölkällä… vaikka kyllähän tässä sen mittapuulla vielä melko höntsävaihteella oltiin. Jusulla, joka ei ollut koskaan oikeasti treenannut kouluratsastusta niin sanotusti lajin omilla säännöillä, ei kuitenkaan ollut edellytyksiä eikä kunnianhimoakaan ryhtyä tahkoamaan kasaan GP-ohjelman osasia, vaikka hevonen niitä olisi osannutkin. Ratsastajan ja hevosen yhteinen potentiaali ei ollut yhteenlaskettu vaan jaettu. No, jotakin sinne päin.

"Mielenkiintoista", Jusu ehti lausua ensimmäistä kertaa mielipiteitään ääneenkin, mikä viimeistään kertoi Heidille, että hän oli sulanut kipsistään. Puhekykyinen Jusu ei voinut olla mahdottoman paniikissa.

Heidiä hymyilytti Jusun kommentti.

"Nosta laukka kulmasta ja kokeile myös siinä vähän säätövaroja. Sen askel on vähän iso, anna itsellesi hetki totuttautua siihen. Valero myös mielellään nousee ylöspäin, joten huolehdi, että se myös etenee. Kerron sitten, jos se hyppii liikaa ylös."

Grannissa ei sitä pulmaa ollut, etteikö sen laukka olisi edennyt. Jusulla oli kyllä kokemusta estehevosten mittapuulla ylöspomppivasta laukasta muiden hevosten kanssa, mutta tämä oli silti uutta. Päättäväisesti Jusu hengitti syvään ja haki tasapainonsa, kun ori heilahti suureen, voimakkaaseen laukkaansa. Vielä Jusu ei ryhtynyt ratsastamalla ratsastamaan siihen yhtään enempää ilmaa, vaan pikemminkin haki jopa hieman vaatimatonta työskentelylaukkaa. Nyt ei rentoutettu hevosta, vaan ratsastajaa. Suuruudestaan huolimatta askellaji oli kuitenkin sama vanha tuttu, Jusun oma lempiaskellaji, eikä vaadittu montaa sydämensykäystä, ennen kuin olo oli jälleen luonteva.

Jusu piti siitä hetkestä. Muutamaan kertaan hän joutui korjaamaan liikettä etenevämmäksi, mutta se tapahtui pienin, oikein ajoitetuin muistutuksin. Valeroa ei tarvinnut puskea eikä pakottaa. Parhaimpina hetkinä se tuntui keveältä, notkealta ja tasapainoiselta, ja sen energia oli pienin istunnan ja käden asennon muutoksin ja kevyin pohjeavuin ohjailtavissa. Hevosen kanssa oli tehty rutkasti töitä, Jusu arveli, ja se palkittiin. Palkitsisiko Grannikin vielä joskus? Ei tietenkään tällä tavalla, mutta… jotenkin.

Heidi kuvasi pätkiä sieltä täältä Jusun ja Valeron työskentelystä, hymy viipyillen huulillaan.
"Hyvinhän sä sitä ratsastat", nainen kehui virnistellen.

"Jos sä haluat, voit kokeilla vähän temppujakin, laukanvaihtoja ja vaikka piruettiakin, jos siltä tuntuu", Heidi totesi virnistellen ja neuvoi sitten kuinka liikkeet ratsastettiin läpi.

Jusun ensireaktio: ei. Ei voi, ei uskalla, ei voi osata. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton. Ensimmäiset, ei lainkaan yllättävästi epäonnistuneet, kokeilut eivät juuri Jusun mieltä ylentäneet. Sitten alkoi kuitenkin naurattaa, sillä Valero ei epäröinneistä piitannut. Se arvaili oikeastaan melko innokkaasti, mitä siltä haluttiin, vaikka avut olivat varovaisia.

"En mä kyllä kisaradalle lähtisi", Jusu kommentoi vähän myöhemmin siirtäessään hevosen keveään, vähitellen venyttelevään raviin. "Lajinvaihto ei nyt ainakaan ihan heti ole ajankohtainen…"
Eikä olisikaan, sillä Saksassa odottaisivat esteradat ja -hevoset. Pieni piipahdus kouluratsastuksen maailmaan ennen hyppykesää oli kuitenkin harhauttanut Jusun pois ankarasta suorituskeskeisyydestään, edes hetkeksi, ja se oli jo jotakin se.

"Hyvin se silti meni", Heidi toisti hymyillen.

Heidin elämää - Sivu 2 NT1dvh

Kirjoitettu yhdessä Jusun kanssa (piirros Jusun käsialaa)

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 2 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 31.05.19 9:25

31.05.2019

Heidi pysäytti Raptorin Auburnin parkkipaikalle. Auto hiljeni, mutta radio pysyi käynnissä kunnes nainen irroitti avaimen virtalukosta. Lämmintä päivää enteilevä sumu peitti alleen kesäisen aamun maisemaa. Brunette huokaisi syvään ja liukui alas lava-auton hytistä. Sinisten silmien katse liukui tallin pihassa olevasta pikkurekasta tallirakennuksiin.

Hiekka rahisi Heidin kenkien alla, kun hän suuntasi kulkunsa tammatalliin. Sen sisäpiha kaikui tyhjyyttään, kun aamutoimet olivat vasta alkaneet rakennuksen sisällä. Ovi ei narahtanut auetessaan, mutta kolahti aavistuksen sulkeutuessaan. Heidi etsi katseellaan Grannia ja tamman omistajaa, Jusua. Henkilöä, jonka vuoksi hän hiippaili Auburnin kartanolla siihen aikaan perjantaiaamusta.

Jusu, joka oli luonnollisesti laatinut lähtöä varten jo viikkoja etukäteen tarkat checklistit ja toiminut järjestelmällisen tehokkaasti, oli luvannut vähän vähemmän järjestelmälliselle poikaystävälleen huolehtivansa aamulla myös Ankan kuljetuskuntoon. Siinähän se samalla menisi kuin Grannikin, eikä Jusun tarvitsisi suhata kahden tallin väliä, niin kuin Branin kanssa lähtevän Rasmuksen. Isabellan silmäterän Jusu laittoi viimeisen päälle valmiiksi ensin ja asteli sitten kohti oman hevosensa väliaikaismajoitusta.

Matkalla Jusu pysähtyi lyhyesti lepertelemään vanhempiensa kasvattamalle Kamille, minkä vuoksi hän huomasi Heidin läsnäolon vasta hyvin myöhään. Yllättynyt ääni halkoi tallin hipihiljaista ilmapiiriä:
”Heidi? Mitä sä täällä — onko jotakin sattunut?”

Jusu oli salamannopea huolestuja jopa hajamielisyyttä aiheuttavan matkajännityksensä kierteissä. Heidi hymyili leveästi.

“Sä lähdet, mä tulin saattamaan sut matkalle”, nainen vastasi ja asteli ystävänsä luokse. Enempää lupia kyselemättä Heidi kääri Jusun tiukkaan halaukseen ja henkäisi syvään. Hän tunsi miten kurkkuun nouseva palanen asettautui tiukasti paikalleen. Siihen ei auttanut nieleskely missään määrin, mutta silti Heidi puki kasvoilleen lämpimän hymyn irrottautuessaan halauksesta.
“Sulle tulee ihan huippu kesä.”

Jusu helpottui, häkeltyi ja liikuttui. Onneksi tyttö oli kasvanut sellaiseksi: mielen rakenne ja syvin olemus kai mahdollistivat nopean liukuman tunnetilasta toiseen ilman, että hän useinkaan meni solmuun.

”Apua”, oli silti ensimmäinen tytön ynähtämä sana. ”Niin varmaan tulee, mutta apua.”

Se oli jännitystä. Kaikkia niitä kauhukuvia, joita jusut taitavasti kehräsivät kasaan. Oli se kuitenkin muutakin: pyrkimys pitää liikuttunut itku piilossa.
Heidi tunsi paineen leukaperissään, tunsi leukansa värähtävän aavistuksen ja puki yhä leveämmän hymyn kasvoilleen. Vaaleat silmät näyttivät levottomilta, Heidi tunsi samaan tunteen sisällään. Pieni naurahdus karkasi samanaikaisesti ensimmäisen kyyneleen kanssa.

“Mä tiedän”, brunette hengähti ja siirsi varovasti Jusun kasvoille karanneen hiussuortuvan muiden hiusten joukkoon.

Ei siihen sen enempää tarvittu. Yksi kyynel päästi perässään vapaaksi toisen, ja kun Jusu näki Heidin vetistelevän, ketjureaktio oli valmis. Seurasi niiskutusten, naurahdusten ja tiukan halauksen sävyttämä hetki.

”Vetiset jäähyväiset”, Jusu naurahti pyyhkiessään kyyneleitä. ”En mä ajatellut tämän olevan… tällaista. Huh. Oi ei. Ei sun olisi tarvinnut tulla, mutta mä olen iloinen kun silti teit niin. Vaikka itkettää.”

Heidi virnisti ja hengähti syvään katkonaisesti, yrittäen olla nyyhkyttämättä kovin kovaan ääneen.
“Tottakai mun piti tulla. Sä olet meille tosi tärkeä ja lähdet pois koko kesäksi”, nainen vastasi ja vilkaisi sitten tallikäytävälle.
“Joko te olette ihan valmiita?” Heidi kysyi ja käänsi edelleen kostean siniset silmänsä ystäväänsä kohti.
”Mä olen, oikeastaan. Rasmus… on sekin varmasti kohta”, Jusu sanoi ja naurahtikin vähän. He olivat tienneet lähdöstä viikkoja ja silti hetki oli koittanut yllättävän nopeasti. No, toisen mielestä vähän enemmän yllättävästi kuin toisen, mutta ei heillä aikataulun osalta hätää ollut. ”Pistän vaan Grannille loimen niskaan. Kaikki on pakattu. Sitten vaan lastataan ja lähdetään.”

Noin vaan. Ääneen kerrottuna kaikki tuntui niin simppeliltä. Miksi sitten kuitenkin itketti taas?

”Mä olen koko kesän poissa”, Jusu nyyhkäisi, ja tarkoitti tietenkin sitä, että olisi ulkomailla vielä lasketun ajan koittaessakin. Sekös nostatti uuden itkun.
Heidi tunsi kyynelten nousevan uudelleen silmiinsä, eikä osannut muuta, kuin halata ystäväänsä uudelleen.
“Se on vain yksi kesä. Pari hassua kuukautta, jotka muistat vielä pitkään”, nainen lausui mahdollisimman vakuuttavalla äänellä. Pieni kuiskaus jossain bruneten takaraivossa halusi olla itsekäs. Sanoa, ettei toinen oikeasti halunnut lähteä, ei nyt, kun hän kaipasi tämän seuraa ja tukea niin kovin. Heidi hiljensi ne äänet heti alkuunsa.

“Etkä sä sentään mihinkään kuuhun ole menossa. Viestit sieltäkin kulkee ja aina voit soittaa. Vaikka keskellä yötä, jos tulee sellainen olo, lupaathan?” Heidi tuijotti Jusun vaaleita silmiä vakaasti kyyneltensä takaa.

Jusu nyökkäsi kuin urhoollisempikin nainen.

”Kyllä mä siellä pärjään, ja sä täällä”, Jusu huokasi. ”Ja sitten kun mä tulen takaisin, mä tapaan mun kummilapsen.”

Missähän Jusu olisi, kun vauva päättäisi syntyä? Kisoissa? Nukkumassa Rasmuksen kainalossa? Ehkä jossakin saksalaisessa pubissa kuuntelemassa saksalaista musiikkia ja viettämässä aikaa uusien ystävien kanssa, siis jos hän sellaisia saisi.

”Mulle pitää sitten heti välittää siitä tieto”, Jusu ilmoitti painokkaasti. ”Siis tietenkin sä keskityt itse asiaan, mutta Jessen pakotat pitämään mut ajantasalla.”
Kevyt virne nousi Heidin huulille.
“Tottakai”, tämä lupasi nyökäten terävästi.
“Mutta en silti lupaa pitkittää synnytystä siihen, että sä olet tullut takaisin”, Heidi yritti pitää äänenpainonsa kepeänä.

“Voinko mä auttaa jotenkin?” nainen kysyi hengähtäen syvään.
”Et kai oikeastaan muuten kuin olemalla läsnä ja estämällä mua karkaamasta paikalta”, Jusu virnisti vaisusti ja astahti Grannin karsinaan asettelemaan kevyttä loimea hevosen selkään.
”Tämähän alkaa kuulostaa enemmän häiltä kuin kesätöihin lähdöltä. Älä huoli, estän kummassakin tapauksessa sua karkaamasta mihinkään muualle kuin määränpäähän”, Heidi lupaili huolettomasti.
”Häiltä!” älähti Jusu järkyttyneenä, ennen kuin ehti estää itseään.
Heidi naurahti, mutta yritti sitten peitellä kasvoillaan sitkeästi pysyvää virnistystä.

“Pysytellään siinä Saksan reissussa nyt ensin, panikoidaan niitä häitä myöhemmin, jos ne joskus tulee ajankohtaiseksi. Mutta etpähän ajatellut hetken ajan Saksaa, vai olenko väärässä?” nainen rauhoitteli ja tutki Grannin normaalin hapanta ilmettä hymy edelleen kareillen huulillaan.
”En, en ajatellut”, Jusu myönsi, mutta napsautti suunsa kiinni paljastamatta, mihin ne Saksasta vapautuneet ajatukset olivat ennättäneet karkaamaan. ”Mutta kohta on pakko alkaa taas ajatella. Vartin päästä pitää alkata lastata, ja toivottavasti kukaan ei keksi mitään urpoilua.”

Jusu mutristeli vähän mietteliäänä huuliaan. Jos joku pistäisi hanttiin, niin eiköhän se ole Granni, eikä se sentään pelännyt matkustamista vaan olisi vain oma vastahankainen itsensä.

”Mutta hei”, tyttö yhtäkkiä sanoi ilme kirkastuen, sillä hän oli muistanut jotakin tärkeää. ”Me tullaan varmaan Power Jumpeihin. Silloin me sitten taas nähdään.”

Heidi huokaisi syvään ja nyökkäsi. Hän ei ollut ehtinyt suoda ajatustakaan koko Power Jumpeille, vaikka se olikin todella tärkeä asia naiselle. Raskaus ja kaikki sen tuoma ihmissuhdesotkuilu oli vienyt ison osan Heidin keskittymisestä ja jäljellä olevien hevosten liikutus ja hyvinvointi loput.
“Ai niin nekin on”, nainen huokaisi uudelleen, nyt hymy kasvoillaan.
”Kilpaileeko Jeramy Cariadilla?” Jusu kysyi vikkelästi.
“En.. tiedä itseasiassa. Meillä tuli vähän sanaharkkaa, ei mitään vakavaa.”

Sinisten silmien katse tutki Jusun kasvoja.

“Haluatko sä hypätä sillä niissä?”

Jusun katse oli arvoituksellinen. Nuorelle naiselle luonteenomaisinta käytöstä olisi kai ollut idean välitön teilaaminen enhän-minä-jupinoilla, mutta nyt kysymystä seurasi hetken hiljaisuus. Jusu puntaroi ehdotusta.

”Miksipä en”, hän sanoi lopulta varovaisen innostuneena. ”Harmi, jos ei Jeramyn kanssa suju, mutta voin mä sillä kilpailla sitten.”

Muistot edellisestä kesästä olivat huiman hyviä. Cariadin emä ei ollut Jusun Power Jump -muistojen ainoa tähti, olihan hän startannut kahdella muullakin hevosella, mutta kirkkaimman palkinnon se oli hänelle suonut. No, ellei laskettu sitä, että siltä reissulta palattiin myös treffisopimuksen kera. Ehkä Rasmus kuitenkin oli ruusukkeita ja pokaaleita parempi kotiintuominen.

”En kyllä lupaa voittaa”, Jusu hymähti, mutta vaikutti hyväntuuliselta eikä anteeksipyytelevältä.

Heidi virnisti tahtomattaankin.
“Mä olen ylpeä susta, Jusu”, nainen lausahti ja hengitti syvään, jottei silmien takana polttelevat kyyneleet saaneet valtaa. Tällä kertaa ne eivät heränneet surusta.

“Ihan tosi ylpeä”, Heidi toisti hymyillen leveästi. Hiljainen, ujo ystävä oli lähdössä Saksaan ja otti tuosta vain lisää kisattavia hevosia itselleen. Siihen väliin oli mahtunut pitkä matka.

Kirjoitettu yhdessä Jusun kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 2 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 12.06.19 16:53

12.06.2019

Heidi istui kotinsa etupihalla smoothiepullo kädessään. Varjossa istuminen tuntui mielyttävän viileältä ja ihanassa puutarhakeinussa oli mukava istua. Naisen hiuksista puolet oli kiinnitetty nutturalle ja puolet lepäsivät laineilla tämän olkapäillä. Sinisten silmien katse tarkkaili ajotietä odotetun vieraan varalta.
Harmaa Honda kääntyi pihatielle ja pysähtyi sitten Heidin auton taakse. Jesse sammutti autonsa ja avasi turvavyönsä heilauttaen kättään pihalla odottavalle naiselle.
"Hei", hän huikkasi Heidille noustessaan ulos autosta.
"Mikäs täällä oli ongelma?" mies naurahti sulkiessaan oven perässään ja käveli Heidin luo. Tällä kertaa Heidin pyyntö tulla auttamaan oli ollut huomattavasti rauhallisempi kuin silloin, kun nainen oli tuskaillut pinnasängyn ja hoitopöydän kanssa.

Nainen hymyili, mutta ei noussut heti ylös.
"Heippa. Ei nyt varsinaisesti ongelma, vaan sellainen pieni pulma. Ratkaisutehtävä", Heidi kertoi salamyhkäisesti saaden Jessen kohottamaan kulmiaan.

"Aloitetaanko kahvilla vai haluatko ruveta suoraan töihin?" tämä kysyi kallistaen aavistuksen päätään.
"Jos ensin ratkaistaan tämä sinun pulmasi ja sitten kahvia?" Jesse vastasi. Hän oli ennen lähtöään ehtinyt yhden kupillisen juomaan, joten kahvin tarvetta ei vielä sillä hetkellä ollut.
Jesse katsoi naista odottavainen ilme kasvoillaan ja risti kätensä puuskaan rintakehälleen. Vääjäämättä miehen katse hakeutui Heidin vatsalle saaden lämpimän hymyn kohoamaan huulille.

"Sun lapsesi tarvitsee turvaistuimen autoon. Asentaisin sen itse, mutta kaikki se kurottelu ja kumartelu ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Eikä kyllä ne kymmenen sivun asennusohjeetkaan houkutelleet kokeilemaan", nainen vastasi kevyt virne nousten huulilleen.

"Jos viitsisit mitenkään auttaa?" Heidi lisäsi ja nousi ylös keinusta kohdatakseen vihreiden silmien katseen paremmin.

"Tietysti", Jesse vastasi vilkaisten Heidin valtavan kokoista autoa miettien, miten se ei todellakaan ollut mikään perinteinen perheauto.
"Pitäähän lapsella istuin olla", mies hymyili kääntäessään katseensa takaisin Heidiin. Hänellä ei itsellään ollut vielä turvaistuintakaan. Pian tulisi jo kiire hankkia kaikki tarvittava.
"Annahan tänne ne kaikki osat ja ohjeet, niin kokeillaan osaanko", Jesse tokaisi kävellessään auton luo. Kyllä hän nyt aina yhden turvaistuimen autoon kiinnittäisi.

"Mainiota", Heidi vastasi hymyillen ja käveli Jessen perässä autotallin luokse. Tallin ovi aukesi napista painamalla paljastaen sen lattialla odottavan laatikon.
"Siellä on kaikki, haluatko, että mä luen ohjeita vai selviätkö paremmin itse?" brunette kysyi irvistäen pienesti.
"Varmaan oikealle puolelle takapenkille olisi fiksuin paikka laittaa se?" nainen jatkoi mietteliään näköisenä.

"Voithan sinä niitä ohjeita minulle tulkata", Jesse mutisi nostaessaan laatikon syliinsä ja Heidin pähkäilyjen jälkeen kantoi laatikon raptorin oikealle puolelle, laskien sen sitten maahan. Turvaistuin ei todellakaan ollut iso, mutta auton vieressä se näytti vielä pienemmältä. Jesse pudisteli huvittuneena päätään.
"No, mistäs aloitetaan?" mies kysäisi nykäistyään auton oven auki ja kääntyi sitten katsomaan Heidiä.

"Sivu yksi. Avaa laatikko", nainen ohjeisti leveästi virnistäen ja seurasi Jessen reaktiota.
"Ja heti meni vaikeaksi", mies nauroi ja hetken päätään teatraalisesti rapsutettuaan, teki työtä käskettyä.
"Hyvinhän tämä sujuu", Heidi vastasi myhäillen edelleenkin, aloittaen sitten oikeiden ohjeiden lukemisen. Hänen piti seistä auton ja Jessen vieressä niin, että pystyi samalla näyttämään ohjeissa olevia havainnointikuvia miehelle.

"Sen pitäisi kiinnittyä tuohon", Heidi kertoi ja osoitti sormellaan ahtaasta välistä kahta osaa. Samalla hetkellä vauva potkaisi saaden naisen älähtämään ääneen ja viemään kätensä mahalleen.
"Hemmetti se osui hyvin", nainen naurahti ja vilkaisi vihreitä silmiä.
"Haluatko koittaa?" hän kysyi vielä ja kohotti kulmaansa aavistuksen.

Jesse oli jo pienen hetken luullut, että oli tuupannut vahingossa Heidiä kyynärpäällään kurotellessaan osia paikoilleen, kun nainen oli päästänyt epämääräisen älähdyksensä, mutta naisen seuraavat sanat saivat miehen säikähdyksen tunteen katoamaan.

Vähän arastellen mies vei kätensä naisen vatsalle. Vaikka hän oli jo muutaman otteeseen tunnustellut lapsensa liikkeitä Heidin vatsan läpi, tuntui silti jotenkin oudolta noin vain kosketella toista.
"Ne tuntuu jo tosi selvästi", Jesse henkäisi tuijottaen vatsan päällä lepäävää kättään häkeltynyt hymy kasvoillaan.
"Voin vain kuvitella, miltä sinusta tuntuu", mies naurahti nostaessaan katseensa Heidin silmiin.
"Niin tuntuu", brunette vastasi hymyillen lempeästi.
"Kunhan ei osu mihinkään liian tärkeään elimeen, niin sen kestää vielä", Heidi lisäsi virnuillen.

"Haluatko sä puhua sille jotain? Jos siis ei ole kovin kova kiire takaisin istuimen pariin", nainen kysyi. Jessen seura oli niin harvinaista herkkua, että Heidi halusi tämän saavan kaiken mahdollisen hyödyn siitä ajasta. Ehkä lapsikin tutustuisi isäänsä hieman paremmin sillä tavalla.

Jesse hymyili miettiessään, mitä sanoisi ja käänsi sitten katseensa takaisin edelleen vatsan päällä lepäävälle kädelle. Ei hänellä ollut mikään kiire istuimen kanssa, varsinkaan sillä hetkellä.
"Ensinnäkin, ei saa potkia äitiä liian lujaa", mies aloitti vilkaisten nopeasti Heidiä. "Vaikka hyvä merkkihän se on, että siellä riehut."
Se merkitsi sitä, että lapsella oli kaikki hyvin ja voimistui päivä päivältä.
Jesse nyhti hampaillaan alahuultaan hetken ennen kuin jatkoi puhettaan.
"Mietin, pitäisiköhän tuon äitisi vaihtaa auto edes hetkeksi pienempään versioon. Meinaan vaan, että melkoista nostelua on luvassa, kun sinua tuonne autoon laittaa istumaan. Varsinkin sitten, kun kasvat entisestään."

Jesse katsahti Heidiä kulmiaan nostaen.
Hän ei ollut mikään lyhyt mies eikä näin ollen osien laitto penkille vaatinut kyykistelyä saati kurottelua, mutta hänen edessään seisova nainen oli parikymmentä senttiä lyhyempi, joten varmasti autoon nouseminen suuren vatsan kanssa tuotti ongelmia. Ja ajan kuluessa lapsikin pitäisi saada turvallisesti nostettua kyytiin ja sieltä pois.
"Mutta äitisi päätöshän se on…"

"Vai sellaisia se juttelee", Heidi totesi naurahtaen aavistuksen. Olihan ajatus käynyt hänen mielessään aikasemminkin, mutta Raptor oli kaikessa muussa liian kätevä kulkuneuvo. Se ei jättänyt koskaan tien päälle (paitsi avaimen kastuttua juuri sunnuntaina) ja oli turvallinen auto ajaa.

"Olisihan joku vähän pienempi kai ihan fiksu valinta, ainakin siksi, kunnes saan voimat takaisin ja lapsi vähän kasvaa isommaksi. Tai kauppakassiautoksi muutenkin", nainen kertoi hymyillen.
"Joku mustangi tai.." virne levisi Heidin huulille tämän tutkiessa vihreiden silmien katsetta.
Jesse pyöräytti silmiään ja pudisti päätään huvittuneena.
"Siinäpä myös eräänlainen perheauto", mies hymähti virnistäen. "Kas, kun ei jotain avoautoa."

"Täytyy vissiin lähteä äitisi mukaan autokaupoille, ettei nyt ihan villiinny noiden mustangien sun muiden kanssa", Jesse vitsaili vatsalle ennen kuin veti kätensä pois.
"Sinulle auto ja minulle lastentarvikkeet", mies totesi Heidiä vilkaisten, ennen kuin kääntyi jatkamaan työntekoa. Jessen ajatukset lipuivat hetkeksi Matildaan ja siihen, miten asuntoon ilmestyvät lastentarvikkeet vaikuttaisivat naiseen. Ne olivat kuitenkin välttämättömiä…

"Kerro vain koska mennään, niin järjestän mun kiireisestä kalenterista sen verran aikaa sulle", Heidi vastasi virnistäen ja levitti kädessään levänneen ohjelapun jälleen näkyville.
"Etkö sä ole vieläkään ostanut mitään lastenjuttuja? Voi miten sun äiti antaisi sulle selkään, jos kuulisi, Jesse hyvä", nainen jatkoi naurahtaen.
Jesse loihti kasvoilleen jonkinlaisen pahoittelevan irvistyksen kaltaisen. Ritva ei todellakaan katsoisi hyvällä, jos kuulisi.

"Mitä Ritvalle muuten kuuluu?"
He eivät olleet ihan hirveän montaa kertaa keskustelleet Jessen kanssa sen reissun jälkeen.
"Ai niin ja miten sulla meni se valmennusviikonloppu?"

"Hyväähän sille. Päässyt jo pois sairaalasta. Käsi ei edelleenkään toimi niin kuin pitäisi, mutta huomattavasti parempi. Aikoi kuulema elokuuhun mennessä saada sen sellaiseen kuntoon, että voi vauvaa nostella", mies vastasi ensimmäiseksi äitiään koskevaan kysymykseen.
Ritva Aro ei todellakaan ollut mikään luovuttaja ja tuleva lapsenlapsi oli erittäin hyvä motivaattori kuntoutumiseen.

"Hyvin meni sekin viikonloppu. Kannatti lähteä sinne asti", Jesse jatkoi mallaillessaan istuimen osia oikeille paikoilleen.
"Vaikka viime kisoja ajatellen olisi ehkä kouluvalmennus ollut enemmän tarpeen", mies naurahti ja vilkaisi sitten Heidin pitelemää paperia.

"Mutta mitäs sinulle noin niin kuin raskaana olon lisäksi?" Jesse kysyi etsittyään etusormensa avulla oikean kohdan ohjeista.
Mies oli hyvillään, että heidän välit olivat jotakuinkin normaalit huolimatta hänen isyystestivaatimuksista.

"Tosi kiva kuulla", Heidi vastasi ihan kaikkeen.
"Sun pitää tulla joskus mun kouluvalmennukseen, niin ehkä säkin opit ratsastamaan", nainen vitsaili virnistellen. Jesse ei sanonut mitään, virnisti vain takaisin. Eihän se tietenkään täysin mahdoton ajatus ollut.

Jessen kysymys kaikesta muusta sai Heidin kuitenkin varovaiseksi. Oli asioita, joita hän ei halunnut enää kertoa toiselle ihan kaiken tapahtuneen vuoksi. Asioita, jotka eivät koskeneet heidän lastaan ja sitä kautta myös Jesseä. Asioita, jotka hän halusi erityisen selvästi pitää vain omana tietonaan.

"Ihan hyvää. Mitä nyt Jeramy välillä kiukuttelee, kun se ei viitsisi ratsastaa aina kaikkia hevosia", nainen vastasi hymyillen kuitenkin ystävällisesti.
"Sillä on jotain omia kiireitä kuulemma", Heidi lisäsi kohottaen kulmaansa ja pudistaen hieman päätään huvittuneena. Kuka tiesi mitä ne sellaiset omat kiireet olivat. Miehen tuntien niihin liittyi naisia ja rahanmenoa.

Jesse hymähteli omiaan Jeramyn kiireille ja kiukutteluille. Oli hän pariin otteeseen törmännyt mieheen Kaajapuroilla, muttei ollut jutellut tämän kanssa oikeastaan ollenkaan. Mies ei vaikuttanut miltään potentiaaliselta keskustelukumppanilta muutenkaan.

"Niin no, olenhan se minäkin käytettävissä jos apua tarvitset", Jesse muistutti Heidiä hymyillen. Ei hänelläkään nyt hirveästi ylimääräistä aikaa arkisin ollut, mutta siitä huolimatta hän mielellään auttaisi Heidiä tämän hevosten kanssa, mikäli nainen pyytäisi.
Nainen katsoi Jesseä mietteliäänä. Vaikka mies väitti kivenkovaan, ettei kilpaillut Sallilla tosissaan, eri tavalla haastava hevonen voisi tehdä toisen ratsastusinnolle vain hyvää.

"No jos sä haluat, niin olisi mulla yksi hevonen, mitä sä voisit käydä kokeilemassa. Ja jos teillä natsaa, niin kyllä sä voit liikuttaa jatkossa", Heidi ehdotti hymyillen salaperäisesti.
"Jos kiinnostuit, niin sun pitää tulla kokeilemaan sitä, että saat tietää lisää. Se on kenttähevonen."

Jesse kallisti päätään ja kohotti kulmiaan uteliaana.
Hän kyllä meinasi kysyä, eikö Heidin tallilta jo ainakin yksi kenttäratsastaja/-valmentaja löytynyt, mutta piti suunsa kiinni. Turha siihen hetkeen oli sotkea ainuttakaan Lauri Merikantoa. Kyseinen mies oli myös syy, miksi Jesse hetken joutui miettimään vastaustaan.

"Kiinnostuin", Jesse naurahti lopulta. Uteliaisuus hevoseen vei lopulta voiton. Päässä pyöri Milan sanat "Ainahan sitä voi vain käydä katsomassa, ei ole pakko ostaa", jotka hän oli kuullut lukuisat kerrat silloin, kun nainen oli lähdössä katsomaan jotain myytävää hevosta. Ja lähes joka kerta Mila oli tullut uuden hevosen kanssa kotiin…
Tässä nyt ei kuitenkaan ollut kyse hevosen ostamisesta. Ihan vain liikutusavusta.
"Voit kai sinä jotain siitä hevosesta kertoa?" mies yritti nyhtää edes jotain tietoa kyseisestä eläimestä.

Hymy syveni Heidin kasvoilla.

"Se on holstein, ei vielä ihan täydessä potentiaalissaan. Rehellinen ja no… melko kiltti", nainen kertoi mahdollisimman epämääräisesti. Mies hänen vieressään nyökytteli hyväksyttävästi.

Jesse sai istuimen asennuksen valmiiksi, he ihailivat hetken aikaa pientä lastenistuinta.
"Se näyttää niin pieneltä. Ja ihan kohta siihen istutetaan meidän lapsi. Herranjumala miten pelottavan ihana ajatus", Heidi henkäisi ja siirsi katseensa Jessen silmiin.

"No, kai se tuossa sinun järjettömän kokoisessa maantielaivassa pieneltä näyttää", Jesse vitsaili ensin, mutta vakavoitui sitten aavistuksen vaikkei hymy hänen kasvoiltaan mihinkään häipynyt.
"Ihan kohta", mies puuskahti silmiään räpäyttäen. Elokuu toden totta oli ihan kohta.
"Kauhistuttavan pelottavan ihana ajatus", Jesse myönsi hymyillen ja laski sitten käsivartensa Heidin hartioille vetäen naisen hetkeksi kylkeensä kiinni vähän niin kuin halaukseen.
Pieni paniikin omainen, mutta onnellisen innostunut olotila valtasi miehen hetkeksi.
"Pelottaa kieltämättä aika hemmetisti. Mutta toisaalta taas ei", Jesse mutisi katsellessaan Raptorin kyydissä kököttävää istuinta.

Heidi painautui lähelle Jesseä, kietoen toisen kätensä tämän kylkien ympärille.
"Niin pelottaa", nainen myönsi ja nojasi päätään toisen olkapäätä vasten.

Kaksikko pysyi hetken siinä, jännittävän odottavan hiljaisuuden vallitessa, läheisten puiden lehtien kahistessa tuulen mukana. Heidi tunsi olonsa lohdulliseksi, vaikka Jessen epäilyt olivat kasvattaneet naisen mielestä heidän välilleen siitä aiemmin puuttuneen, ohuen aidan. Hän yritti edelleen ymmärtää järjen kanssa miehen tilanteen ja sanat, mutta asia silti kaiversi luottamusta.

"Nyt sitä kahvia, tai mä alan itkemään", Heidi ähkäisi naurahtaen ja pyyhkäisi silmäkulmastaan varoittamatta karanneen kyyneleen pois. Se johtui onnesta, odotuksesta ja rakkaudesta sitä pientä lasta kohtaan, joka kasvoi hänen mahassaan. Nainen irtautui toisen otteesta ja sulki Fordin takaoven.

Kirjoitettu yhdessä Jessen kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 2 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 18.06.19 19:49

17.06.2019

Heidi istui Jessen Hondan kyytiin hymyillen. Nainen oli pukenut päälleen lämpimän päivän takia kevyestä kankaasta tehdyn vaalean, kukkakuvioisen tunikan ja mustat shortsit.
“Hei”, brunette tervehti ja kiinnitti turvavyön ympärilleen.
“Murronmaalle, kiitos”, Heidi lausahti, kuten taksikuskille konsanaan ja virnisti sitten. Nainen tunsi olonsa hyväksi, sillä edessä olisi autokauppiaiden kiusaamista ja brunette mietti mahtaisiko Jessellä palaa hermo häneen heti alkuunsa.

Jesse oli ehtinyt viskaamaan puvun takkinsa takapenkille ennen kuin Heidi oli ehtinyt autoon ja kirosi mielessään, kun oli unohtanut aamulla vaihtovaatteet eteisen lattialle. Hän ei todellakaan olisi jaksanut olla enää hetkeäkään hiostavassa puvussa, varsinkaan näin hellepäivänä, mutta ei olisi myöskään järkevää käydä hänen luonaan mutkaa.
“Murronmaalle siis”, mies hymyili.
“Joko sinulla on joku tietty auto mietittynä?” Jesse kysäisi ohimennen ja vilkaisi vieressään istuvaa naista ennen kuin keskittyi jälleen ajamiseen.
“Olen mä joitain katsonut jo etukäteen, mutta ei mitään erityistä ole vielä osunut kohdalle. Täytyy katsoa, kunhan päästään autoliikkeelle”, Heidi vastasi hymyillen.

Murronmaan matka oli siitäkin hyvä, että se oli jälleen yksi lisäharjoitus lähestyvää synnytystä ajatellen. Naisen ajatukset viipyilivät yhtälössä, jonka päätteeksi heitä olisi yksi lisää matkustamassa sairaalalta kotiin.
“Mä luulen, että se on vasemmalle tästä”, Heidi ohjeisti ratin takana istuvaa Jesseä ja mietti oliko toisella kuuma paksun puvun sisällä.
“Miten sun työpäivä meni?” nainen kysyi ennen, kuin toinen ajoi autokaupan pihaan.
“Mitenkäs se... Ei ollut kuin pari palaveria aamusta ja siinä se”, mies vastasi bongattuaan vapaan parkkipaikan ja kaarsi Hondan sille.
“Olisihan sitä tietenkin ollut paperihommia vielä vinopino, mutta mieluummin minä tänne lähdin kuin istuisin siellä toimistolla”, Jesse naurahti sammuttaessaan auton. Paperityöt kyllä odottaisivat huomiseen.
Hän katsahti Heidiä hymyillen. Hän halusi viettää aikaa Heidin kanssa ja sen myötä myös tulevan lapsensa kanssa, joten todellakin hän oli jättänyt odottavat työnsä myöhemmäksi. Vaikkei lapsen kanssa vielä ihan kasvotusten aikaa voinutkaan viettää.
“Mitenkäs sinulla?” mies kysyi räpeltäessään turvavyötään auki.

“Hyvin”, Heidi vastasi ja saattoi kuvitella lakimiehen toimiston pöydällä olevan paperimäärän. Välillä nainen oli miettinyt miten Jesse jaksoi pyöritellä päivästä toiseen muodollisuuksia ja paksuihin kirjoihin kirjoitettuja lakeja.
“Hoidin hevosten kengitysasioita koko aamun”, hän kertoi heidän astellessaan autokaupan sisäänkäyntiä kohden. Heidi pysytteli tuttavallisen välimatkan päässä miehestä ja kiitti onneaan tuntiessaan kaupan sisäilman viileyden ihollaan.

“Kierrelläänkö ensin?” nainen kysyi ja vilkaisi Jesseä hymyillen. Hän ei tiennyt kuinka autohullu toinen oli, itsensä kyllä tunsi varsin hyvin.
“Kierrellään vain”, mies vastasi silmäillen ympärilleen. Valaistus ja puhtautta kiiltävä lattia saivat Jessen siristelemään hetken silmiään ennen kuin ne tottuivat siihen kirkkauteen.
“Tiedä vaikka itsekin innostuisin ostamaan uuden auton”, Jesse vitsaili. “Avoauto olisi näin kesällä kätevä.”

Heidi nauroi ääneen, vilkaisi liikkeessä kiertäviä myyjiä ja tyytyi virnuilemaan hieman hiljaisemmin.
“Luulin, että sä tulit mukaan, jotta en itse ostaisi avoautoa”, nainen muistutti ja katsoi Jesseä merkitsevästi. Sen jälkeen Heidi yritti keskittyä enemmän esiteltyihin autoihin, kuin seuralaiseensa.
“Niin. Sinä et saa ostaa. Minusta ei ollut mitään puhetta”, mies virnisti.

“Jaahas, kivaa perheautoa ostamassa?” keski-ikäinen mies ilmestyi tyhjästä ja myhäili itsekseen, siirrellen katsettaan Jessen ja Heidin ja naisen mahan välillä.
“Ei ihan. Jotain lava-autoa pienempää vain”, Heidi vastasi kohottaen kulmiaan.
“Isännällekkö?”
“Ei. Minulle.”
“Vai niin. Meillä olisi täällä hyvä valikoima Opeleita…”
“Varmasti on. Me katsellaan tässä nyt ensin keskenämme vain, kiitos”, nainen torjui hymy huulillaan ja kääntyi sitten katsomaan Jesseä, pieni virne huulillaan.
“Huhuilkaa sitten, jos tarvitsette apua”, myyjä vielä muistutti ja Heidin melkein teki mieli heilautella kättään toiselle. Ele jäi suorittamatta, kun brunette jatkoi automallien katselemista kaikessa rauhassa.

“Sehän luovutti helpolla”, Jesse kuiskasi Heidille huvittuneena. Nainen oli kyllä onnistunut nopeasti häätämään myyjän pois heidän luotaan.
Jesse oli jotenkin osannut arvata, että tällainen tilanne tulisi eteen. He saattoivat vaikuttaa pariskunnalta asioista mitään tietämättömille.
Mies ei kuitenkaan antanut ajatuksen häiritä. Antaa vain luulla, koska ei heidän väliset kuviot kuuluneet jollekin autokaupan myyjälle.

“Olisiko tämä hyvä?” Jesse virnisti ja taputti pikkuisen Fiat Punton konepeltiä. Heidi ihan varmasti tykkäisi pikkuisista munan mallisista autoista. Raptorkin kun oli niin pieni menopeli.
“Hyvä vitsi”, Heidi naurahti, luomatta toista katsetta Jessen esittelemälle autolle.

Nainen huomasi ennen pitkää ihailevansa uusia Ford mallistoja. Hän jätti huomiotta esittelytilaan parkkeeratun uuden lava-auton, sillä sellainen kotoa löytyi jo. Jotenkin uudet mallit eivät iskeneet totutulla tavalla ihon alle.
“Hmm”, Heidi mumahti mietteliäänä ja huomasi sitten silmäkulmassaan jonkin välähtävän. Katse hakeutui muutaman auton päähän ja autoon, jonka ovi oli juuri suljettu jonkun asiakkaan toimesta.

Brunette käveli lähemmäksi, yrittäen tutkia silmiinsä osunutta automerkkiä tarkemmin. Hopeinen L auton keulassa loisti kohdevalojen alla.
“Aika kiva”, nainen kommentoi ja vilkaisi sitten Jesseä vierellään.
“Ei mikään avoauto.”

Jesse tutkaili tummansinistä Lexusta edessään. Ei sekään mikään pieni auto ollut, mutta huomattavasti pienempi ja lapsiystävällisempi kuin Heidin valtavan kokoinen Raptor.
“Ei huono”, mies totesi lopulta olkiaan kohauttaen. Automerkki itsessään oli miehelle outo, kuten oli moni muukin, sillä ei hän ollut niin autoihminen kuin monet muut saman sukupuolen edustajat.

Heidiä ei haitannut Jessen maltillinen kommentti, sillä tämä oli jo avaamassa crossoverin kuskin puolen ovea. Nuorempi myyjä ilmestyi heidän vierelleen ja hymyili autoon istuneelle naiselle ystävällisesti. Mies oli huomattavasti kollegaansa huomaavaisempi kertoessaan NX mallin ominaisuuksista. Heidi piti autosta yllättävän paljon.

Niin paljon, että hetken päästä he olivat Jessen kanssa koeajelulla Murronmaan kaduilla.

“Mä en keksi tästä mitään huonoa”, nainen kertoi vino hymy huulillaan ja vilkaisi vieressään istuvaa miestä.
“Niin no, jos ei hintalappua katsota, niin…” Jesse naurahti. “Olisiko se sitten tämä?”
Hän kyllä tiesi Heidin tulevan varallisesti hyvin toimeen, eikä hänellä itselläkään ollut rahasta puutetta, mutta pieni saituus hänessäkin eli. Toki autossa olisi myös huippuluokan turvallisuusvarusteet sillä hinnalla, joten kyllä Jesse itsekin olisi voinut kyseisestä autosta sievoisen summan pulittaa.
“Teillehän tämä auto tulee, joten sinun päätös”, mies lisäsi vielä katsahtaen kuskin paikan istuvan Heidin vatsanseutua leveä hymy kasvoillaan.

“Mä katson mieluummin varustelua, turvallisuutta ja ehkä vähän ulkonäköä”, Heidi vastasi virnistäen. F Sport mallissa tuntui olevan kaikki, mitä hän saattoi toivoa autossa olevan. Se tuntui näppärältä ajaa ja samalla tarpeeksi isolta, ettei nainen tuntenut oloaan turhan huteraksi edes moottoritiellä.

“En mä vielä kyllä sano mitään lopullista, mutta tuskin mikään muu auto kolahtaa näin hyvin”, Heidi totesi pysäyttäessään auton kaupan eteen. Pikainen tutkimustyö puhelimen kanssa sai naisen pitämään autosta vain enemmän.
“Mennään vain sisälle”, tämä sanoi lopulta ja sammutti auton moottorin.
Jesse nyökkäsi avatessaan turvavyötä. Hänelle henkilökohtaisesti riitti, että autolla pääsisi eteen- ja taaksepäin eikä ollut mikään hirveä romukasa, joka hajoaisi pienessäkin töyssyssä.

“No, mitä piditte?” myyjä ilmestyi välittömästi heidän eteensä käsiään yhteen hieroen valmiina kaupan tekoon.

Heidi vaihtoi neuvotteluvaihteen päälle, vaikka yrittikin olla sulkematta Jesseä ihan täysin keskustelusta ulos. Myyjällä oli kasvoillaan vaikuttunut virne koko ajan, kun he lopulta pääsivät sopuun hinnasta ja lisävarusteista. Miehelle ei jäänyt epäselväksi kummalle kaksikosta uutta autoa oltiin ostamassa.

“Saamme sen valmiiksi parin päivän sisällä, ilmoitamme siitä sitten puhelimitse”, myyjä totesi ja puristi molempien käsiä jämäkästi. Heidi tunsi olonsa väsyneeksi, raskaus ehdottomasti verotti sellaisten tiukkojen neuvotteluiden kestokykyä.
“Kiitos, että lähdit mukaan. Sä varmaan haluat jo kotiin?” nainen kysyi siirtäen katseensa Jesseen.
“Ei kestä kiitellä. Mielelläni tulin mukaan”, Jesse hymähti.

Mies katsoi naisen aavistuksen väsyneiltä näyttäviä kasvoja mietteliäänä.
“Minä kyllä tarvitsisin myös turvaistuimen. Ja pinnasängyn kai?” Jesse ähkäisi hieroskellen takaraivoaan. Ne olisi tietenkin voitu hakea samalla reissulla, muttei hän halunnut rasittaa Heidiä yhtään sen enempää. Näin lämpimänä päivänä ja paria kuukautta ennen laskettua aikaa, olo varmasti oli tukala ja väsynyt.
“Mutta jos sinua väsyttää, niin voin minä viedä sinut kotiinkin”, mies hymyili lämpimästi. Hän kyllä voisi hakea lastentarvikkeet myöhemminkin.

“Kyllä mä jaksan. Jos saan jotain kylmää juotavaa tässä välissä”, Heidi myöntyi hymyillen. Hikoileva cokispullo oli kaikki, mitä hän sillä hetkellä kaipasi.

“Joten aja johonkin, mistä mä saan cokista, niin sen jälkeen etsitään meidän lapselle kaikki, mitä sulta puuttuu”, nainen lisäsi vino virne huulillaan.

“Selvä. Kokisen hakuun ihan ensimmäiseksi”, Jesse hymyili leveästi.
“Minulta kyllä edelleen puuttuu vaikka ja mitä. Olisikohan sittenkin pitänyt lähteä sillä sinun hirviöautolla? Ei taida kaikki mahtua tuonne takapenkille”, mies mietiskeli huvittuneena ennen kuin bongasi pienen jäätelökioskin kadun kulmasta.

“Tuolta saa varmasti myös kokista”, mies mutisi parkkeeratessaan Hondansa kadun varteen.
“Jäätelökin kyllä maistuisi.”

"Niinhän meidän olisi varmaan pitänyt", Heidi vastaa virnuillen. Kuka sitä nyt olikin vaihtanut puolta yllättäen.
"Näyttää juuri sopivalta", nainen vastasi ja asteli sitten Jessen perässä kiskalle.

"Vaniljapehmis ja pieni cokis", Heidi tilasi miehen jälkeen.
"Maksetaanko yhdessä vai erikseen?" myyjä kysyi asiakaspalveluhymy huulillaan.
"Erikseen", nainen vastasi ennen, kun Jesse sai edes puheenvuoroa. Vaikka Lauri olikin alkanut vaivihkaa tarjoamaan ruokia ja kantamaan ostoksia, Heidi halusi silti pitää kiinni itsenäisyydestään.
"Istutaanko tohon varjoon hetkeksi?" brunette kysyi ja katseli Jesseä aurinkolasiensa takaa.
“Kyllä kiitos”, Jesse naurahti. Varjopaikka tuli todellakin siinä helteessä tarpeeseen, joten hän luovi tiensä oman kokiksensa ja mangomelonitötterön kanssa Heidin tarkoittamalle paikalle.

“Mitäs näkyi Helsingissä?” mies kysyi, kun oli saanut istahdettua alas Heidiä vastapäätä.
“Niin siis, kävin eilen Adamaksen liikuttamassa ja Viljamiko se oli, niin mainitsi että olit siellä”, Jesse tarkensi jäätelöä nuolaistuaan.

Hetken Heidi tarkkaili Jessen kasvoja.
“Ei mitään erikoista. Kävin työpalaverissa”, nainen vastasi lopulta ja jatkoi jäätelönsä syömistä.
“Miten Adamas meni?”
Jessen kulmat kurtistuivat aavistuksen, mutta nousivat nopeasti takaisin omille paikoilleen.
“Hyvinhän se”, mies vastasi lyhyesti tutkaillen vastavuoroisesti Heidin kasvoja.
“Eikös sinulla ala pian äitysloma?” Jesse kysyi pieni hymy kasvoillaan.

Heidi huokaisi.

“Periaatteessa aika pian, mutta sitten oikeasti en varmaan missään vaiheessa. Mun on pakko olla tavoitettavissa aina, koska mä olen yrittäjä. Mutta kyllä mun työtaakka kevenee ihan koko ajan”, nainen lupasi ja hymyili hieman.
“Hyvä”, Jesse mutisi pyyhkäisten leualleen valuneen sulan jäätelön pois kämmensyrjällään.
“Älä nyt kuitenkaan liian kauaksi lähde työreissuille. Tulee muuten minulla kiire ajella toiselle paikkakunnalle jos synnytys alkaa kesken reissun”, Jesse sanoi päättäväiseen sävyyn, mutta hymyili kuitenkin kertoakseen, ettei aivan tosissaan ollut.
“En”, Heidi vastasi hymyillen.

Jäätelöiden jälkeen kaksikko jatkoi matkaa ostoskeskukseen ja sen vauvatarvikeliikkeeseen. Siellä Heidiä ei haitannut, vaikka heitä luultaisiinkin jollain tasolla pariskunnaksi. He olivat äiti ja isä samalle lapselle ja Heidi luovutti mieluusti vetovastuun kauppareissusta Jesselle.
“Pinnasänky ja turvakaukalo. Mitä muuta?” nainen kysyi siirtäen katseensa vihreisiin silmiin.
“Ne nyt ainakin näin alkuun”, Jesse mutisi vähän häkeltyneenä. He oikeasti olivat tulleet ostamaan hänen, heidän, lapselleen tarvikkeita. Tilanne oli sellainen, mihin mies ei todellakaan ollut ajatellut ajautuvansa silloin, kun Kallaan oli muuttanut.
Mutta onneksi oli ajautunut.
“Minulla oli kyllä lista siitä, mitä tarvitsen, mutta unohdin sen jo”, mies naurahti kierrättäessään katsetta liikkeessä ja sen tarjonnassa.
“Vaatteita ja jotain leluja te olittekin äidin kanssa käyneet ostamassa..”

“No kierrellään rauhassa ja mietitään mitä tarvitaan kahdet ja mitkä voidaan kierrättää molempien luona?” Heidi kysyi ja silitteli pehmeää ensipupua sormiensa välissä. Jusu oli onneksi ostanut lapselle jo aivan ihanan pehmolelun lahjaksi.

“Tutteja ja tuttipulloja varmaan ainakin?” nainen mietti ääneen silmäillen kauppaa läpi yrittäen miettiä päässään listaa.
“Vaippoja varmaan ei ole koskaan liikaa?” Jesse hymähti huvittuneena. “Ja sitten semmoinen amme, missä kylvettää..”

Mies lähti reippain askelin kävelemään käytäviä pitkin kärryjä työntäen. Vaikkei hän mikään shoppailuhullu ollut normaalisti, nyt oli aivan erilainen fiilis kuin normaalisti kauppoja kierrellessä. Jännittynyt, mutta innostunut.
“On tämä outoa”, Jesse hymyili onnellisesti Heidille, kun he lähestyivät vihdoin osastoa, jossa olisi kaikki huonekalut sekä turvaistuimet.

Heidi naurahti kevyesti ja nyökkäsi.
“Ihan pirun outoa”, nainen myötäili ja antoi Jessen johtaa kaupparetkeä oman mielensä mukaan. Oli oikeastaan aika suloista huomata miten mies puvunhousuissa ja kauluspaidassa suunnisti ympäri lastentarvikeliikettä kummallinen kiilto silmäkulmassaan.

“Kamalan aikuista”, Heidi lisäsi ja virnisti pienesti.
“Hmm, niin, kai se on jo aikakin aikuistua. Edes vähän”, mies hänen vieressään naurahti ja tutki turvaistuimia ennen kuin teki päätöksensä ja nosti kärryihin samanlaisen paketin, minkä oli jo Heidin luona nähnyt kertaalleen.

Jesse huokaisi syvään. Vastuu lapsesta pelotti miestä, mutta tiesi, että yhdessä Heidin kanssa he pystyisivät kasvattamaan lapsesta mallikelpoisen kansalaisen. Helppoa se ei todellakaan tulisi olemaan, mutta mikä tässä elämässä helppoa olisikaan?

Kirjoitettu yhdessä Jessen kanssa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 2 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa