Heidin elämää

Siirry alas

Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 22.11.17 20:36

Tallin/Cariadin ulkopuolista elämää

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 22.11.17 20:36

22.11.2017

Pysäytin autoni Purtsien tallille, kello oli vasta seitsemän ja tallipiha oli täysin hiljainen ja pimeä himmeitä ulkovaloja lukuun ottamatta. Sammutin auton moottorin, hyppäsin alas penkiltä ja suljin oven takanani. Kävelin reippain askelin tallirakennukseen ja sytytin toisen puolen valot, hevoset hörisivät tervetuliaiseksi. Hain rehukärryn ja jaoin hevosten aamuruoat karsinoihin, sen jälkeen annoin kaikille pienen nipun heinää ja lähdin viemään aamuheiniä tarhoihin ja pihatolle.
Tottunein ottein hevoset olivat hetken päästä loimet niskassaan ulkona, syömässä heiniä ja katselemassa ympärilleen. Hienoinen usva laskeutui aukealle tilalle juuri ennen lyhyttä auringonnousua, kevyt lumisade jatkui ja pilvet peittivät nousseen auringon taakseen nopeasti.

”Heidi, tule kahville”, talon emäntä Tiina huuteli päärakennukselta ja minä suuntasin sinne suorinta tietä, karsinat ehtisi siivota sen jälkeenkin.
”Kiitos”, totesin sisään astuessani ja hymyilin leveästi. Riisuin kaulahuivin ja toppatakin päältäni, sekä lumiset kengät jaloistani paljastaen harmaa-punaiset villasukat. Seurasin naista tuvan puolelle, jossa Pekka istuskeli jalka keittiön tuolilla kevyesti paketoituna.
”Huomenta, kuinkas jalka jaksaa?” tervehdin ja otin vastaan kiitollisena lämpimän kahvikupin.
”Paranemaan päin, kiitos vielä, että jaksat auttaa tallissa”, mies kertoi ja hymyilin vastaukseksi.
”Tottakai, nopeasti tuo on hoidettu, ei vaiva eikä mikään.”

Kahvikupillisen jälkeen kiitin syvästi pariskuntaa vieraanvaraisuudestaan ja olin jo lähdössä jatkamaan töitäni, kun Pekka pysäytti matkani kysymyksellään.
”Heidi, inhottaa pyytää vielä lisää, kun olet noin kiltisti auttanut tallissa, mutta olisiko mahdollista pyytää vielä yhtä palvelusta tänään tallinteon jälkeen?” miehen äänestä kuului läpi selkeästi se, ettei tämä pyytänyt mielellään apua.
”Tietenkin autan, mitä tahansa”, vastasin epäröimättä.
”Tule käymään kun saat tallin valmiiksi”, Pekka totesi ja minä nyökkäsin hymyillen.

Karsinoiden siivous kävi nopeasti, purukuivitus oli anteeksiantamaton, mutta onneksi sekin oli vain tottumiskysymys. Lakaisin kuivittamisen jälkeen käytävän ja laitoin karsinoihin heinää sisäänhakua varten valmiiksi. Tarkistin vielä, että kaikki oli valmista ja suljin tallista valot ja oven.
Kävelin takaisin asuinrakennukseen varmistettuani, että hevosilla oli kaikki hyvin pihalla, kello oli vajaa kymmenen eikä lumisade ollut onneksi lisääntynyt aamun aikana. Riisuuduin taas eteisessä ulkovaatteistani ja kävelin tuvan puolelle koputtaen eteisen oveen kohteliaasti.
”Talli on valmis”, kerroin tuvassa edelleen istuvalle Pekalle, Tiina oli kadonnut johonkin huoneesta.
”Kiitos tuhannesti”, Pekka hymyili ja viittoi minua istumaan viereensä.
”Mitäs palvelusta vailla olisit?” kysyin mieheltä mennen suoraan asiaan.
”Olet varmasti huomannut, että Verneri on ollut kateissa muutaman päivän, siksi pyysimmekin sinua auttamaan tallissa”, Pekka aloitti ja nyökkäsin hymyillen kohteliaasti. Tapoihini ei ollut udella enkä aloittanut sitä nytkään.
”Kyse ei ole siis mistään vakavasta, mutta hän on joutunut toipumaan sairaalassa tämän ajan ja pyysi nyt minua hakemaan hänet kotiin. Jalkani takia en kuitenkaan voi ajaa ja Tiinalla on myös tämän päivän osalta liian kiire aikataulu, niin ajattelin kysyä jos sinä voisit mitenkään hakea Vernerin ja tuoda hänet tänne? Tottakai saat kieltäytyä, järjestämme asian muuten tietenkin, mutta ajattelin kysyä silti, jos sinulle sopisi?”
Pidin lyhyen mietintätauon, jonka jälkeen nyökkäsin.
”Tietysti voin hakea hänet, mihin aikaan?”
”Mahtavaa, vaikka heti, jos sinulle sopii?”
”Sopii, ilmoita Vernerille, että kyyti on siellä piakkoin”, hymyilin ja lähdin saman tien ulko-ovea kohden.
”Kiitos, Heidi, olemme sinulle paljon velkaa. Voidaan vaikka keskustella ensi kuun vuokrasta vielä”, Pekka kiitti. Hymyilin tälle ja heilautin kättäni.
”Mielelläni minä autan”, vastasin ja poistuin talosta.

Ajomatka sairaalalle oli nopeasti ohitse, hidastin vauhtia alueelle päästyäni ja vihdoin havaitsin etsimäni istumassa penkillä etuoven ulkopuolella. Pysäytin autoni ja avasin matkustajan puolen ikkunan.
”Verkku, sun kyyti ois täällä”, huikkasin toiselle ja hymyilin leveästi. Hätkähtäen mies nosti kasvonsa käsistään ja kasvoilla kävi hämmennys ja jokin toinen ilme, joka muistutti aavistuksen häpeää.
Onneksi Verneri ei kysellyt enempää, vaan hyppäsi auton penkille minun sulkiessa ikkunan. Ajomatka Purtseille sujui hiljaisuuden vallitessa, minua totta kai kiinnosti tietää, mutta en kysynyt, koska ei ollut minun paikkani kysyä.
Pysäytettyäni auton tallin pihalle katsahdin vieressäni istuvaan mieheen.
”Mä haluan vaan sanoa sen, että jos susta joskus tuntuu sieltä, että sä haluat puhua jostain, niin mä kuuntelen mielelläni”, sanoin tummaverikölle ja hymyilin aidosti ystävällisesti. Kertoen siten, että tarkoitin sanojani.
Mies nyökkäsi, kiitti kyydistä ja poistui ajoneuvosta. Seurasin katseellani tämän kävelyä asuintalolle ja vasta, kun ulko-ovi sulki miehen olemuksen näkökentästäni jatkoin matkaani kotiin.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 11.12.17 14:08

06.12.2017 #suomi100

Pysäköin autoni Auburnin kartanon pihalle ja sammutin moottorin. Auton perässä olevasta trailerista kuului vaativa hirnahdus, tallin pihassa oli paljon autoja ja uskoin, että suurin osa itsenäisyyspäivän ratsukoista olivat jo melkein valmiita lähtöön. Olin myöhässä, koska Valero oli päättänyt heittäytyä hankalaksi kotona, mutta onneksi sillä oli jo satula selässä ja minun tarvitsi vain laittaa sille suitset ja ottaa se ulos autosta. Päälläni oli mustat ratsastushousut ja siisti musta toppatakki, en ollut ihan varma miten tapahtumaan olisi pitänyt pukeutua. Sain pujotettua kanget melko helposti rautiaan orin päähän trailerissa ja se käveli onneksi jo huomattavasti rauhallisemman oloisena ulos kopista. Suoristin hieman harmaata paksua vilttiä, joka ylettyi orin kaulalta sen pepun päälle, takaosassa oli koristeellinen hopeisista nyöreistä tehty häntäremmi, jonka olin ommellut vilttiin, jotta se pysyisi paremmin rautiaan päällä.

Laskin jalustimet alas ja kiristin vielä satulavyön, sivusilmällä huomasin, että tallin pihalle ilmestyi yhä useampi ratsukko. Ketterästi nousin Valeron selkään, se ryhdistäytyi silmissä nähtyään vieraita hevosia, kun Amanda tuli tallista Leevin kanssa, joka pörheänä huuteli ilmoille hävyyttömyyksiä, Valero päätti ruveta sikailemaan ja huutamaan Leeville takaisin. Tumman orin silmät naulautuivat meihin ja napautin terävästi Valeroa kylkeen vaatien sen huomion takaisin itseeni. Tänne ei tultu machoilemaan, varsinkaan omistajattaren silmäterän kanssa. Tilanne meni ohi ja saatoin mennä hieman lähemmäs väkijoukkoa orini kanssa, jotta kuulisin mahdolliset ohjeistukset.

Meidät käskettiin joukon viimeiseksi, mihin olin tyytyväinen, sillä sieltä saisin parhaiten kontrolloitua vieraassa joukossa omaa hevostani, joka onneksi oli kyllä jo todennut, että emäntä ei nukkunut tälläkään kertaa siellä selässä. Matka hautuumaalle sujui hiljaisuudessa ja uskon, että jokaisen mielessä oli Suomi ja sen uskomaton matka itsenäisyyteen. Yritin miettiä mitä omalle elämälleni ja erityisesti hevosilleni tapahtuisi, jos nyt syttyisi sota. Samassa ajatukseni karkasi Verneriin, mitä miehen oli täytynyt kohdata elämänsä aikana, huokaisten siirsin katseeni maisemiin, jotka olivat lumen peitossa, ympärillä oli ihan hiljaista hevosten kavioiden äänien ollessa ainoa äänenlähde. Oli aika iso juttu saada olla osa tätä kulkuetta ja osa Suomea.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 04.03.18 14:48

04.03.2018

Mä en muista mitä unta olin nähnyt. Sen oli pakko olla jotain hyvää ja rauhallista, koska mä muistan heränneeni onnellisena ja unisena. Siihen taisi mennä pari sekuntia, että olin tajunnut, ettei se ollutkaan mun herätyskello, joka oli herättänyt mut. Että mä kuulin korvia särkevän piippauksen makuuhuoneen katosta ja tajusin näkeväni savuverhon katonrajasta. Helvetti.

Mulla oli ollut päälläni vain vaalea ohut silkkinen yöpaita, sängyn vierestä olin saanut napattua puhelimeni, lompakon, avaimet ja farkut sekä flanelliruutupuseron. Mä olin pudottautunut lattialle ja näppäillyt 112 puhelimeeni ja painanut vihreää. Täällä palaa.

Oli ihan mahdotonta suunnistaa pimeässä, savun täyttämässä asunnossa. Yhtäkkiä en enää muistanut mistä kääntyä, että pääsisin keittiöön ja ulos. Olin törmännyt pöydänkulmaan ja saanut vertavuotavan haavan päähäni. Jotenkin olin selvinnyt ulko-ovelle ja sekunnin katsoin kauhuissani punaista liekkimerta takanani, minun kotini.

Palokunta oli saapunut ihan älyttömän nopeasti. Mun päälle oli heitetty raskas villahuopa ja mut oli kävelytetty saapuneeseen ambulanssiin, jossa joku nimetön ja kasvoton hahmo tarkisti mun päävamman ja koitti kysyä jotain.

Mä pystyin vain katsomaan omaa kotiani, joka nyt katosi tulimeren ja savupilven alle. Luojan kiitos autotalli oli kauempana talosta, mä huomasin ajattelevani ja nauroin ääneen.

"Oliko talossa lisäksenne joku? Ihminen tai eläin?" mä havauduin haaveistani hetkeksi.
"Ei", sain vastattua ja ääneni kuulosti ihan vieraalta. Keuhkoni tuntuivat raskailta ja yskin hieman.
"Rouva, viemme teidät nyt sairaalaan tutkittavaksi häkämyrkytyksen varalta", sanoi vieras ääni vierelläni. Mä nauroin taas. En mä mikään rouva ollut.

Seuraavat tunnit kuluivat sumussa, valojen välkettä, kamalasti ihmisiä ja lopulta ahdistava hiljaisuus, jota koristi satunnainen yskä tai nyyhkäisy. Mä en oikein osannut ajatella missä mä olin, mä olin ihan varma, että kohta heräisin painajaisesta tutusta sängystä herätyskelloon, joka kertoisi uuden päivän alkavan ja että pitäisi lähteä ratsastamaan ja töihin.
Joku mies tuli mun sängyn viereen.
"Täällä olisi pari poliisia, ne haluaisi keskustella sun kanssasi, jaksaisitko?"
Mä mietin, että nytkö ne syyttäisi mua oman taloni polttamisesta ja lukitsisi vankilaan? Nyökkäsin vaitonaisena.

Poliisit kysyivät kamalan paljon kysymyksiä, mihin mulla ei ollut antaa vastauksia. Siitä ne tuntuivat ainakin olevan tyytyväisiä, että en polttanut ja että olin viimeksi käyttänyt hellaa viikko sitten. Ne sanoivat, että talosta oli enää perustukset jäljellä ja että autotalli oli säilynyt ehjänä.

Uutisissa kerrottiin parin tunnin päästä, kuinka yksikerroksinen omakotitalo oli tuhoutunut täysin tulipalossa. Mä katsoin kuvaa mun rakkaasta kodistani, joka vielä vähän savusi ja oli pelkkää romua täynnä. Mun koko elämäni hevosia ja autoa lukuunottamatta oli palanut tuhkaksi. Yhtäkkiä mä huomasin, että kyyneleet oli täyttäneet mun näkökentän. Mitä hittoa mä nyt tekisin?

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 06.03.18 22:28

06.03.2018

Mä olin joutunut olemaan sairaalassa pari yötä, koska olin hengittänyt savua ilmeisesti vähän enemmänkin ja lääkärit halus pitää mua tarkkailussa. Vihdoin ne päästi mut lähtemään ja huomasin olevani uuden ongelman edessä - mihin mä nyt menisin? Seisoin sairaalan uloskäynnillä, kuin eksynyt koiranpentu ja mietin kuumeisesti mitä tekisin. Mietin, että voisin soittaa jollekkin ja pyytää nukkumapaikkaa muutamaksi yöksi, mutta en tuntenut ketään täältä ihan niin hyvin, että olisin kehdannut tarttua puhelimeen ja näppäillä numeron näytölle. Vai tunsinko? Pian huomasin katselevani Vernerin numeroa mun puhelimessa, mutta sitten iski epävarmuus ja siirryin Gabriellan kohdalle yhteystiedoissa. Sen hevonen sentään asui mun tallilla, mutta silti mä suljin sovelluksen soittamatta kenellekään. Olisin joutunut kuitenkin selittämään majapaikan tarpeen takana olevan syyn enkä totta puhuakseni ollut siihen vielä valmis.

Niinpä mä kävelin ovien edessä olevan taksin takapenkille ja sanoin oman osoitteeni katkeruus äänessäni. Mä seurasin ikkunasta tuttuja maisemia, kunnes tunsin sydämessäni piston nähdessäni kotini rauniot edessäni. Taksikuski näytti tajuavan olevan kysymättä ja mä maksoin matkani ja jäin yksin seisomaan katukivetykselle.

Kävelin raskain askelin autotalliin ja istuin tutun ja turvallisen Fordin ratin taakse. Mun päässä vilahti ajatus nukkua siinä yö, mutta ajatus kauan kaivatusta suihkusta houkutteli enemmän, joten starttasin autoni ja lähdin ajamaan Kallan keskustaan.

Pysähdyin matkan varrella kauppaan, josta yritin selvitä mahdollisimman nopeasti, hakien vain muutaman viinipullon, kännykän laturin ja muutaman vaihtovaatteen. Muistin juuri ennen kaupan kassaa hakea hygieniaosastolta kaiken tarpeellisen ja suuntasin nopeasti takaisin autooni, josta oli tullut mun turvasatamani. Mun vaistot veivät mut hotellin pihalle ja jännityksellä kävelin tiskille ja kysyin pientä huonetta. Respapoika ojensi mulle avaimen ja hymyili rohkaisevasti, mä tajusin haisevani savulle ja kolmen päivän suihkuttomuus oli saanut mut varmasti hyvin hemaisevan näköiseksi. Suunnilleen juoksin huoneeseen ja paiskasin oven kiinni perässäni. Mä selviytyisin tästä, ihan varmasti, hoin itselleni ja kävelin suoraan suihkuun.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 12.03.18 0:30

11.03.2018

Löysin itseni Kaajapuron asunnon oven takaa viinipullo ja sipsipussi kädessäni. Koputin oveen ja odotin, toivottavasti Verneri ei olisi missään huitelemassa tai jonkun kanssa kotonaan, huomasin ajattelevani. Sitten kuului askeleita ja ovi avautui. Irvistin pienesti.

"Moi", älähdin ja seurasin yllättynyttä ilmettä miehen kasvoilla.
"Heidi, mitä ihmettä sä täällä teet?" Verneri kysyi ja näki kädessäni olevat eväät.
"Leffailta?" ehdotin ja vilkaisin asuntoon - näytti ainakin siltä, että mies oli yksin kotona.
"Tuu sisään", sain vastaukseksi ja hipsin asuntoon. Siellä oli siistiä, kuten aina.

"Sori, etten kysynyt etukäteen, tää oli vähän extempore idea", pahoittelin, kun Verkku oli sulkenut ulko-oven.
"Ihan yllättäen nuo leffaeväätkin ilmestyi, vai?" kuulin sarkasmin äänestä ja virnistin.
"Mä olin ostamassa niitä itselleni ja sitten ajomatkalla hotellille päädyinkin ajamaan tänne", selitin huomaamattani.
"Hotellille? Mikset sä kotiin mennyt?"

Mun sydän pysähtyi sekunniksi ja kasvoillani taisi välähtää paniikki, sillä Vernerin kasvoilla ollut huoli syveni.

Mä hengähdin syvään.

"Koska mä olen koditon. Mun asunto paloi maan tasalle viikko sitten."

Ja niin siitä tuli totta, olin sanonut sen ääneen.

Mä en tiedä kumpi yllättyi enemmän, mä vai Verneri, mutta löysin itseni karhunhalauksesta. Sipsit puristuivat meidän välissä, mutta mulle tuli vähän parempi olo ja hetken halasin takaisin.
"Viiniä?" mies kysy ja nyökkäsin. Tämä nappasi pullon kädestäni ja suuntasi keittiöön. Mä linnottauduin sohvan nurkkaan ja ryöstin itselleni viltin.

Me ei puhuttu enempää asiasta, katsottiin vaan leffaa, syötiin sipsiä ja juotiin viiniä, niinkuin myöhäisteinit konsanaan ja mulla oli ihanan turvallinen olo pitkästä aikaa. En edes huomannut kuinka silmät alkoivat ummistua ja pian olin täydessä unessa ystäväni sohvalla.
Mä en nähnyt yhtään unta tulipalosta, havahduin vasta yön pikkutunneilla hereille ja mulla meni hetki tajuta missä olin. Mun päälle oli tuotu kunnon peitto ja pään alle tyyny, hymyilin vähän ja nukahdin uudestaan rauhalliseen uneen.

Ehkä mä selviäisin tästä vielä.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 25.03.18 22:16

25.03.2018

Oli mun syntymäpäivä. Lahjaksi sain palomestarin tekemän raportin käsiini, jossa luokiteltiin kotini palo onnettomuudeksi. Se oli saanut alkunsa viallisesta ilmalämpöpumpusta, johon oli tullut oikosulku ja se oli syttynyt palamaan. Huonolla tuurilla sen vieressä oli ollut korkea kirjahylly täynnä pölyisiä kirjoja ja ne olivat saaneet palon leviämään normaalia nopeammin. Mä olin jotenkin saanut rauhan asian suhteen ja nyt, kun olin saanut vielä syyn selville, saisin asiat rullaamaan eteenpäin.

Mä olin ollut rohkea keskiviikkona ja laittanut hyvämaineiselle talourakoitsijalle paperit sisään, jossa pyysin häneltä pohjapiirrossuunnitelmaa sekä hinta-arviota talopaketille. Se oli ollut uuvuttava, mutta vähän myös innostava hetki. Homma alkoi pikkuhiljaa tuntumaan uudelta alulta.

Cariad oli saanut lomailla ja olin liikuttanut sitä hyvin kevyesti maastossa, sillä en halunnut pyytää nuorelta keskittymistä, kun en itsekään siihen kyennyt.
Olin nukkunut hotellissa joka yö, lukuunottamatta niitä muutamaa yötä, jotka olin salakavalasti "vahingossa" nukahtanut Vernerin sohvalle. En tiennyt oliko mies ollut siitä harmissaan, vai ei, mutta ei ainakaan ollut kehdannut mulle siitä mitään sanoa. Ne yöt olivat saaneet mun parantumiseen vauhtia, vaikkei tummaverikön sohva ollutkaan mikään mukavimmasta päästä, mutta se oli tuntunut turvalliselta.

Mä olin otettu miten ihanasti mun työntekijä Viljami yhdessä Vivianin kanssa olivat pitäneet Runiacin pystyssä ja asiakkaat tyytyväisinä niin, että mun hoidettavakseni oli jäänyt vain hopeanmusta nuorikkoni. Se oli ollut valtava helpotus ja he olivat molemmat ansainneet kunnon bonuksen.

Olin antanut itselleni syntymäpäivälahjaksi viinipullon ja karkkipussin. Löhöilin hotellin sängyllä katse telkkarissa ja huokaisin syvään. Olin kiitollinen kaikesta, mitä olin saanut ja arvostin nyt enemmän ystäviäni, kuin ennen tulipaloa. Pikkuhiljaa, askel askeleelta elämäni alkoi palautua takaisin uomilleen.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 16.08.18 19:23

16.08.2018

"Milo!" huudahdin ja pyyhin katseellani metsää edessäni. Pienen matkan päässä oleva puska heilahti ja ruskea koira siirtyi näkökenttääni. Sen kellertävät silmät vastasivat katseeseeni ja päätään laskien Milo jolkotti luokseni, häntäänsä hieman heiluttaen.
"Hieno poika", kehuin ja kosketin koiran päälakea.

Jatkoimme kävelemistä kohti kotia ja vähän ennen asutusaluetta komensin nuoren koiran vierelleni. Naksautin nahkahihnan koiran pantaan ja kävelimme rauhassa hiljattain aidatun omakotitalon pihaan. Suljettueni portin irroitin Milon hihnasta ja se jolkotti tyytyväisenä aiemmin saadun luun luokse.

Milo oli tullut minulle noin viikko Kanadan reissun jälkeen, sen ensimmäinen omistaja oli kouluttanut koiran hyvin. Valitettavasti mies oli kuollut onnettomuudessa ja Milon kasvattaja oli ottanut koiran takaisin itselleen. Petra oli hyvä ystäväni ja tiesin, että pennut olivat tottuneet hevosiin, niin olin luvannut ottaa koiran hoidettavakseni. Petra oli luvannut etsiä sille ajan kanssa uuden kodin, ellen sitten itse haluaisi pitää koiraa lopulta.


Pokojný Mesiac "Milo"
[balanced moon]
line Echiax

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 02.10.18 16:24

30.09.2018 #RGesteleiri

Seisoin tallissa ratsastusvermeet päälläni muiden kanssa, kun Alexander marssi paikalle. Milon olin jättänyt huoneeseeni ja se oli jäänyt sinne tyytyväisenä sängyllään kuorsaten, joten ajatukseni olivat täysin edessä olevasta ratsastustunnista. Olisi mielenkiintoista saada Alexander opettajaksi, kun tämä oli ratsastanut jo yhdellä hevosistani, joka oli kaiken lisäksi vielä ollut oma kasvattini. Tuntui siltä, kuin mies tiesi jo vähän liikaakin taidoistani sen johdosta.

"Heidi saa pitää herneet poissa prinsessan sieraimista. Ota Malinke, hyvä, varovainen hevonen, mutta herkkis."
Kohtasin miehen ohimenevän katseen, eikä multa jäänyt näkemättä se pieni virne, joka kävi toisen huulilla.

Hevosjaon jälkeen etsin Malinken karsinan. Minua tuijotti hieno kimo holsteintamma, jolla oli selkeä estehevosen rakenne. Hymyilin hieman, tamma vaikutti hyvältä ratsulta Alexanderin tunnille.
"Malinke on Jessin puoliksi, ne on kisanneet hyvin isoilla esteillä", viereeni ilmestynyt Henrik paljasti. Miehen katse viipyi kimossa ja haikea hymy kävi tämän kasvoilla.
"Jessi on hyvä ratsastaja ja valmentaja", vastasin ja seurasin miehen reaktiota.
"Niin on", tämä vastasi ja epäilin, oliko Henrik jopa vähän ihastunut?
"Onko teillä kahdella jotain? Anteeksi, jos tungen nokkani väärään paikkaan, mutta mulle vain tuli sellainen olo", purin huultani, sillä en oikeastaan tiennyt miksi utelin asiasta.
"Kyllä mä joskus kauan sitten taisin olla vähän tykästynyt, mutta ei siitä tullut ikinä mitään. Nykyään olemme vain työkavereita", mies vastasi yllättävän reheellisesti.
"Ai. Oliko siinä jotain työympäristöä isompaa syytä?" löin itseäni ehkä vähän henkisesti nyrkillä.
"En osaa sanoa", mies vastasi olkiaan kohoittaen ja lähti sitten kävelemään poispäin.
"Onnea tunnille", tämä huikkasi vielä olkansa yli ja suuntasin itse hakemaan Malinken varusteita.

"Miksi Jessistä ja Henrikistä ei tullut pariskuntaa? Ne vaikuttaa kovin sopivilta toisilleen", utelin Alexanderilta ennen tunnin alkua. En tiennyt miksi aihe kiinnosti minua niin paljon, oliko oma rakkauselämäni niin surkea, että minun oli etsittävä sellaista muiden elämistä?
"Jessin mielestä Henrik on liian lyhyt", Alexander sivuutti asian olkiaan kohottamalla ja käveli kentän laidalle seuraamaan selkään nousevia ratsukoita.

Mietin oliko miehen sanoissa totuutta vai ei, mutta ainakin romantiikannälkäni oli toistaiseksi tyydytetty. Pitäisi oikeasti lakata seuraamasta niin paljon hömppää televisiosta ja antaa toisten suhdekiemuroiden olla.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 31.10.18 17:43

31.10.2018

Esteratsastusjaoksen laatuarvosteluissa

"Jännittääkö?" Heidi kuuli viereiseltä penkiltä Jusun äänen.
"Ihan hitosti", nainen vastasi ja naurahti hermostuneena.
"Mä en ole jännittänyt varmaan kenenkään arvostelua näin paljon ikinä", Heidi jatkoi ja puristi Fordin rattia kämmenet valkoisina. Takana kulkevassa trailerissa hopeanmusta tamma söi rauhassa heiniä suurisilmäisestä heinäverkosta ja katseli arkisesti maisemia ikkunasta. Heidi näki kameran näytöltä, että tallilla tehdyt sykeröt olivat edelleen säntillisesti kiinni. Carlee ei onneksi hinkannut itseään matkan varrella, tyytyi vain olemaan.

"Mä muistan, kuinka reppana se oli, kun mä vein sen Kirpun helmoista Mel Sereniin vieroituspäivänä. En voi uskoa, että siitä tuittupäästä kasvoi noin hieno hevonen ja nyt mä olen viemässä sitä viimeiseen arvosteluunsa. Missä välissä siitä tuli noin vanha?" Heidin ääni oli täynnä haikeutta, eikä tämä oikeastaan odottanut mitään vastausta kysymykseensä.
"Se on kyllä ihana", Jusu totesi ja hymyili hieman. Loppumatkan kaksikko istui hiljaisuudessa, vain radion soidessa taustalla hiljaa.

Arviointi kesti ikuisuuden, sillä arvosteltavana oli 38 hevosta. Heidi oli osallistunut tilaisuuksiin, joissa määrä oli ollut runsaampi, mutta tällä kertaa kolmekymmentäkahdeksankin oli liian kauan. Carleen vuoro koitti yhdeksäntenätoista, heti kirjavan lewitzerruunan jälkeen. Tuomarit tutkivat tarkasti tamman papereita ja halusivat nähdä Carleen rakenteen, sekä liikkeet.
Heidi oli päättänyt, että tammaa ei esitettäisi enää selästä käsin, vaikka tiesikin sen pienentävän rakenteesta saatuja pisteitä vähintään yhdellä. Carleella oli viime aikoina kipeytynyt selkä rankemmassa ratsastuksessa, eikä hypyttäminen selästä käsin tuntunut enää hyvältä. Nainen tiesi silti lähes varmaksi, että ilmankin ratsastuspistettä Carleen pisteet tulisivat riittämään. Siitä oli myös kiittäminen Jusua, joka oli mennyt ja voittanut Power Jumpin tammavanhuksen viimeisissä kilpailuissa. Se oli ollut täydellinen päätös rakkaan kilpahevosen uralle.

Pitkän odotuksen jälkeen heidät kutsuttiin uudelleen yleisön eteen kuulemaan pisteensä. Heidi oli raahannut Jusun lähes kädestä pitäen areenan keskelle kanssaan, jotta nainen saisi pidettyä Carleen ohjista, jos omistaja sattuisi vaikka pyörtymään jännityksestä. Bruneten sydän pamppaili holtittomasti ja tämä pidätti hengitystä, kun mikrofoni avattiin pienen kolahduksen kera.

"Suomenpuoliveritamma Hestia Carlee edustaa hyvää urheiluhevostyyppiä, se on menestynyt hienosti kilpailu-urallaan ja tänään sen pisteet ovat seuraavanlaiset: rakenteesta 8,5, kilpailumenestyksestä 41, suvusta 25, jälkeläisistä 20 ja lisäpisteitä täydet 15. Näin ollen Hestia Carleen yhteispistemäärä on huikeat 109,5 pistettä ja tamma palkitaan ykköspalkinnolla!"

Heidi ei ollut ikinä taistellut riemunkiljahduksia vastaan niin kovin, kuin sinä hetkenä. Hänen teki mieli hyppiä tasajalkaa ja rutistaa kaikki lähellä olevia eläviä olentoja. Lapsekkaan eleen sijaan nainen virnisti vain leveästi, niin, että tämän poskiin sattui ja otti vastaan hänelle ojennetut palkinnot ja palkintotodistuksen.

Kyyneleet valuivat onnellisena hymyilevän omistajan poskia pitkin, kun kolmikosta napattiin vielä yhteiskuva lausunnon kuulemisen päätteeksi.
"Kiitos", nainen kuiskasi ja halasi hevosensa kaulaa pitkään.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 01.11.18 14:03

01-07.11.2018, Siperiassa

Selviytymiskurssi Vecno Studissa.

Heidi, Milo ja ori Malachai jossakin päin Siperiaa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 01.12.18 18:10

30.11.2018

Sohvapöydällä paloi kolme isoa kynttilää, tuijotin niiden liekkejä ajatuksiini vaipuneena. Talo oli muilta osin täysin pimeä, enkä oikeastaan halunnutkaan yhtään enempää valoa. Huomasin teekupin kädessäni jo jäähtyneen ja laskin sen huokaisten pöydälle.

Jännitti ihan kamalasti miettiä, että huomenna pitäisi kilpailla esteillä Malachain ja Cariadin kanssa. Varsinkin musta ori oli hyvin hankala ja normaalissakin tilanteessa sen käyttäytyminen aiheutti pienen huolen, mutta nyt vielä tiesin, että olin raskaana. Vaikka asia oli vain muutaman päivän vanha tieto, olin jo nyt huomannut käytökseni muuttuneen. Se oli oikeastaan aika järkyttävää, sillä ei normaali ihminen ollut ihan niin tarkka asioistaan.
Mutta minä olin.

En tiennyt miten päin olisi pitänyt olla. Ajatukseni oli seilannut tiistaista asti ääripäästä toiseen, olin aina ajatellut, että abortti oli sellaisia varten, joilla ei ollut käsitystä asioista, kuten nuorilla tai sellaisia varten, jotka eivät olleet saaneet valita. Enkä nyt kokenut kuuluvani kumpaankaan ryhmään, vaikka humalatila olikin saanut ajatukset solmuun. Olin silti aikuinen ihminen, joka oli itse tehnyt valintansa.
Pahinta tässä oli se, ettei mulla itselläni ollut koskaan ollut mitään lapsia vastaan. Olin aina mieltänyt itseni lisääntyväksi sortiksi, mutta asetelma pelkästä seksisuhteesta ja vahingosta oli kaatanut mun arvomaailmani maahan. Olinko mä valmis lähtemään siihen yksin? Oliko se oikein Jesseä kohtaan? Ennen kaikkea, halusinko mä oikeasti sitoutua lapseen tässä vaiheessa elämääni?

Suljin silmäni ja nojauduin sohvatyynyjä vasten. Sekunnin sadasosassa vaihdoin taas mielipidettäni ja kerroin itselleni, että elämän ei tarvinnut olla niin vaikeaa. Kävisin vain lääkärissä ja hoitaisin asian.
Olinko mä silti valmis elämään sen päätöksen kanssa?

Hätkähdin, kun Milon kuono kosketti kämmentäni. Avasin silmäni ja koiran häntä heilui hiljaa.
"Ulosko haluaisit?" kysyin ja sain vastaukseksi lisää hännän heiluttamista.
Nousin sohvalta ylös, puhalsin kynttilät sammuksiin ja suunnistin pimeässä etuovelle. Puin ulkovaatteet päälleni, varustin Milon pannalla ja valopannalla ja heitin hihnan olkapäilleni.
"Mennään sitten", totesin ääneen ja avasin ulko-oven kylmän ilman paiskautuessa kasvojani vasten.
Metsän pimeydessä oli helppo keskittyä vain otsalampun valaisemaan polkuun. Varoin liukkaita kantoja ja petollisia irtonaisia kiviä kävellessäni syvemmälle hiljaisuuden keskelle. Milo vilahti aina välillä näkökenttääni, sen valopanta oli erityisesti koiran paikantamisessa kovin kätevä ratkaisu. Nousin jyrkkää mäkeä ylöspäin ja hengitykseni piirtyi valokeilaan aina hetkellisenä höyrynä. Mäen päällä pysähdyin ja katsoin aukealla kalliolla taivasta kohden. Kirkkaat tähdet erottuivat selkeästi mustasta taustastaan ja puolikas kuu valaisi aukeaa himmeästi.

Laskin katseeni ja huomasin Milon katselevan myös kuuta. Koira oli selkeästi mietteissään ja huomasin hieman kadehtivani eläimen yksinkertaisuutta. Sen ei tarvitsisi miettiä miten valinnoillaan voisi hajoittaa toisen ihmisen pirstaleiksi, ei murehtia sydänsuruja eikä muiden syyllistäviä mielipiteitä. Milo siirsi katseensa minuun ja hetken aikaa vain tuijotimme toisiamme. Milo haukahti, se halusi jo lähteä liikkeelle. Vedin kirpeää ilmaa keuhkoihini ja jatkoin matkaani.
Jos selviäisin viikonlopun kisoista ilman hermoromahdusta kaikesta ajattelustani, niin olisin jo siitä kiitollinen. Toivoin, etten nolaisi itseäni täysin toisten edessä vaikka unohtamalla ratani tai tekemällä jotain muuta yhtä viisasta.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 10.12.18 16:07

10.12.2018

Heidi oli vielä pahemmin solmussa, kuin oli aiemmin raskauden suhteen olla. Etova olo ei hellittänyt hetkeksikään ja nainen oli eilen televisiota katsellessaan huomannut itkevänsä sitä, kun sarjan naispääosan näyttelijä oli unohtanut avaimensa kotiin ja joutui odottamaan huoltomiestä vesisateessa. Päivisin Heidi onneksi sai pidettyä vielä tunteensa kurissa, mutta varsinkin iltaisin, kun hän oli yksin kotona, alkoi ulkokuori rakoilla ja pahasti. Nainen tiesi, että kaikki kuuluivat asiaan, mutta se oli silti yhtä inhottavaa olla jatkuvasti surumielinen.
Sen vuoksi kai Heidi oli lähettänyt Jessellekin viestin, että pääsisikö toinen käymään. Kumpikaan ei ollut vielä lausunut ääneen mitä haluaisi raskauden kanssa tehtävän ja päätösaika hupeni kovaa vauhtia.

Jesse ei oikein tiennyt, miten olisi pitänyt suhtautua Heidin lähettämään kyläilyviestiin. Raskauteen liittyvät ratkaisut olivat edelleen auki ja pelkästään vaihtoehtojen miettiminen sai miehen ahdistumaan. Unettomina öinään mies oli vain pyörinyt sängyssään miettien, mikä olisi järkevin ratkaisu. Mieliala vaihteli pakokauhusta tilanteen hyväksymiseen ja sitä kautta taas panikointiin. Selainhistoriakin oli täynnä vain jotain raskauslaskureita ja tietoa niin raskauden etenemisestä kuin sen päättämisestäkin.
Jesse ei rehellisesti sanottunat tiennyt, mitä mieltä oli koko raskaudesta. Mutta jokin ratkaisu siihen oli saatava. Pian.
Niinpä mies hyppäsi autoonsa ja ajoi Heidin luo.

Milon murina herätti Heidin ajatuksistaan ennen, kuin ovikello edes soi. Koira haukahti kerran ja nousi pediltään.
"Kiitos", Heidi sanoi ja rapsutti Milon päälakea ohi kulkiessaan. Koira laskeutui makuulle olohuoneeseen, josta oli suora näköyhteys etuovelle.
"Hei", nainen tervehti Jesseä ja antoi miehelle tilaa tulla asuntoon sisälle asti. Brunette oli kiinnittänyt hiuksensa sotkuiselle nutturalle ja pyyhkäisi sieltä karannutta suortuvaa samalla, kun seurasi miehen ulkovaatteiden siirtymistä naulakkoon. Nainen nojasi hetken ovensuuhun ja kääntyi sitten kävelläkseen keittiöön.
"Otatko jotain juotavaa?" Heidi kysyi ja otti itselleen omenamehua suureen lasiin.

"Voin minä vaikka kahvia ottaa jos siitä ei vaivaa ole", Jesse vastasi Heidille ja seurasi tätä keittiöön hieman vaivautuneena.
Jos edellinen vierailu oli ollut tunnelmaltaan kiusallinen, ei tämäkään sen helpompi ollut.
"Voin minä toki ne itsekin keittää", mies totesi ja hetken katui sanojaan, sillä mieleen muistui Matildan kanssa kahvittelut. Mutta nyt ei ollut oikea hetki miettiä niitä.
"Ei siitä ole vaivaa", Heidi vastasi ja käveli keittimen luokse. Nainen nosti yläkaapista suodatinpussit ja kahvin. Hän yritti käyttäytyä normaalisti, mutta Jessen läsnäolo hermostutti ja brunette sai keskittyä todella saadakseen kahvinkeittimen päälle. Onnistuttuaan siinä tämä siirtyi selin keittimeen ja nojasi selällään keittiötasoon.
"Mitäs Jessen elämään?" Heidi kysyi ja hymyili vähän hermostuneesti.

Jesse kyllä huomasi, ettei Heidikään sen rennompi ollut kuin hänkään.
"Ei kai tässä sen… Ihmeempiä. Töitä", mies vastasi olkiaan kohauttaen. Töihin oli aina hyvä vedota.
"Mitä sinulle?" Jesse takelteli vilkaistuaan tahattomasti Heidin vatsanseutua. "Siis noin niin kuin muuten?"
Mies istuutui pöydän ääreen ja laski kätensä sen päälle. Yritys oli näyttää mahdollisimman rennolta, mutta yritykseksi se taisi jäädä. Oliko tuo niin ihmekkään, ottaen huomioon missä tilanteessa he olivat.
Heidi naurahti, kun hän ajatteli, että kertoisi Jesselle raskaushormonien muutoksista kehossaan. Käsi nousi jälleen vaistonvaraisesti alavatsalle, kun nainen huomasi Jessen katseen. Se oli inhottavaa ja outoa huomata miten kädet olivat sillä tavalla tahdosta riippumattomia välillä.
"Sain kutsun Zenin Uuden Vuoden Gaalaan, en vain tiedä vielä kenet saisin hoitamaan Cariadin. Jusu kun on sen kätensä kanssa vähän poissa pelistä", Heidi kertoi ja istui hetkeksi Jesseä vastapäätä odottamaan kahvinkeitintä.
"Aijaa, sehän on hienoa", Jesse sanoi aidosti ilahtuneena. Ja ennen kuin huomasikaan, jatkoi: "Voin kai minä sen Cariadin perään katsoa, mikäli haluat sinne lähteä."
Ei miehellä itsellään ollut mitään suunnitelmia uudeksi vuodeksi. Joka tapauksessa Sallia piti käydä liikuttamassa, joten siinä samallahan se Cariadkin hoituisi.
"Aih, no kyllähän se sopii. Sen saa liikuttaakin, jos haluaa, mutta pelkkä perään katsominen riittää", Heidi vastasi yllättyneenä. Hän ei ollut odottanut Jesseltä sellaista tarjousta.
"No, katsotaan mitä minä sen kanssa keksin", Jesse mutisi hieroskellen niskojaan. "Eiköhän se ole vähintä, mitä minä tässä tilanteessa voin tehdä."
Mies mietti, herättäisikö se muissa tallilaisissa kysymyksiä, kun hän Heidin hevosen hoitaisi, mutta ei kai siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä. Tallikavereitahan he muiden silmissä olivat. Ainakin vielä.

Heidi mietti miten kauan he pystyisivät välttelemään puheenaihetta, joka oli kuin norsu posliinikaupassa. Hankala olla näkemättä sitä.
"Mä olen nyt seitsemännellä raskausviikolla", nainen möläytti ja jäi kauhunsekaisin tuntein seuraamaan millaisen reaktion se aiheuttaisi Jessessä.
Jesse hieman säpsähti kuultuaan Heidin sanat, vaikka tiesikin että asia tulisi puheeksi enemmin ja myöhemmin. Koska sen oli pakko tulla.
"Minä tiedän", mies huokaisi syvään ja naurahti hieman tuskaisesti. "Olen, tuota, seurannut sitä jonkun laskurin avulla, minkä löysin netistä."
Jesse liikahti tuolillaan ahdistuneena ja käänsi katseensa käsiinsä.
"Tuota… Meidän pitäisi vissiin päättää, mitä tehdään", mies mutisi hiljaa. "Koska viikkoja on jo sen verran, että pian…"
Jesse yritti löytää oikeita sanoja. Ei hän voisi vain möläyttää, kuinka pian olisi liian myöhäistä tehdä aborttia mikäli he siihen päätyisivät.
Mies nosti katseensa takaisin naiseen ja uskoi, että nainen tiesi sanomattakin mitä hän tarkoitti.
"Niin.." Heidi vastasi yllättyneenä siitä, että Jesse oli ottanut asioista selvää. Vaikkakin miehen ammatin kautta se ei olisi pitänyt olla yllättävää, saihan toinen palkkansa siitä, että tiesi paljon faktoja asioista.

"Se tuntuu helpolta ratkaisulta, keskeyttäminen siis. Samalla kuitenkin pieni osa musta ajattelee, että olisiko se sitten niin kamalaa.. saada lapsi. Enkä mä suakaan vihaa, että sekään ei helpota ratkaisua", Heidi kertoi ja nielaisi. Katse yritti väkisin pudota Jessen silmien korkeudelta pöytään ja nainen sai tehdä todella töitä pitääkseen katseensa ylhäällä.
"Mitä mieltä sä olet? Ja sano nyt ihan rehellisesti mielipiteesi, kun siihen on nyt mahdollista vielä vaikuttaa", Heidi varoitti ja puraisi alahuultaan. Hän ei haluaisi kuulla vuosien päästä miten Jesse sittenkin olisi halunnut pitää lapsen, tai päinvastoin.

Jessestä tuntui kuin hän olisi istunut tulisilla hiilillä eikä tiennyt, miten päin olla. Olihan hän miettinyt näitä asioita kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen… Olipa joskus jopa miettinyt, että Milan kanssa saisivat lapsen jos toisenkin, vaikka nainen ei ollut omien sanojensa mukaan laisinkaan lapsi-ihminen eikä sellaisia koskaan haluaisi.
Mutta (ex)kihlattu ja Heidi olivat ihan eri asia.
"Jos tilanne vain olisi toinen", mies puuskahti purren alahuultaan antaen katseensa irrota Heidistä ja painua takaisin käsiinsä. Perkele, että piti olla vaikeaa.
"Tarkoitan siis, että tämä tuli vähän liian äkkiä ja mekään ei olla tunnettu kuin sen aikaa, mitä minä olen täällä asunut", Jesse jatkoi käsiinsä tuijotellen. Kurkkua kuristi ja tuntui, että sisuskalut musertuivat pieneksi palloksi.
"Mutta… Kuten sanoin jo aiemmin, niin minä kyllä olen sinun tukenasi päätit sitten mitä tahansa", mies kiemurteli ja käänsi katseensa takaisin Heidiin.


Heidi tunsi silmiensä kostuvan ja kyynelten valuvan kasvoilleen. Suru pyyhkäisi naisen ylitse niin valtavalla voimalla, että se tuntui vievän häneltä ilman keuhkoista.
"Sori, tää ei johdu susta..tai tavallaan johtuu, pirun hormonit", Heidi älähti ja nousi pöydästä hakemaan talouspaperia.
"Eli sä äänestät aborttia?" nainen kysyi ja tunsi uhman nostavan päätään. Hän yritti olla näyttämättä sitä, sillä tajusi tunteen kumpuavan raskauden vuoksi, eikä järjen takaa. Nainen tiesi, että päätöksen oli tultava häneltä itseltään, mutta Jessen täytyisi myös selvästi kertoa omansa, jotta Heidi saisi varmuuden taakseen. Jos Jesse ei 100% varmasti haluaisi lasta, ei Heidin tarvinnut miettiä asiaa kahdesti. Hän kävisi vain lääkärissä ja jatkaisi elämäänsä, kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Ajatus nosti jälleen kyyneleet naisen silmiin ja turhautuminen näkyi yhä selvemmin tämän kasvoilta.

Jesse ei voinut muuta kuin nyökätä vastauksensa Heidin kysymykseen. Heidin reaktio oli ollut sellainen, kuin mies oli kuvitellutkin. Kyynelten näkeminen kuitenkin sai miehenkin hieman nieleskelemään.
"Minä… Oon pahoillani", mies huokaisi ja nousi ylös tuolista kävelläkseen Heidin luo. Silläkin uhalla, että Heidi työntäisi hänet pois, hän halasi tätä varovaisesti.
"Ei olisi pitänyt sotkea sinua tähän minun elämään ollenkaan", Jesse mutisi.
Heidi tunsi Jessen kädet ympärillään, se tuntui avaavan vesihanat kunnolla ja hetken nainen vain itki voimattomana.

"Musta tuntuu, että on parempi, että sä lähdet nyt", Heidi lopulta sai itsehillinnän rippeistään kiinni ja työnsi miehen kauemmas. Hänestä tuntui, kuin Jesse olisi nyökkäyksellään särkenyt hänen sydämensä, vaikka järki muistuttikin, että se tunne johtui vain raskauden hormoneista.
"Äläkä murehdi, mä käyn hoitamassa tämän pois päiväjärjestyksestä."
"Et sinä edelleenkään hoida mitään yksin", Jesse sanoi päättäväisesti. "Minä tulen mukaan…"
Miehestä tuntui, että hän katui aborttipäätöstään sillä sekunnilla kun oli sen laukonut ilmi, mutta järjellä ajateltuna se oli se oikea päätös.


Huokaisten mies käveli eteiseen pyyhkäisten hieman silmäkulmaansa ja vilkaisi vielä Heidin suuntaan.
"Haluatko varmasti että lähden? Voin kyllä jäädä vielä hetkeksi", Jesse varmisti. Jälleen kerran hän tunsi itsensä maailman suurimmaksi kusipääksi. Ja ehkä hän olikin…
Heidi puristi huulensa tiukaksi viivaksi ja tuijotti keittiön ikkunasta ulos. Hän nyökkäsi hieman ja jäi kuuntelemaan kuinka Jesse pukeutui ja lopulta sulki oven perässään. Heidi tunsi sydämensä halkeavan ja kun kahvinkeitin naksahti merkiksi, että lämpölevy aktivoitui, nainen tunsi naksahduksen myös sisällään.
Sormet kietoutuivat pannun kahvan ympärille ja lasinen pinta osui keittiön ja eteisen kulmaan levittäen tulikuuman kahvin keittiön kaakelilattialle. Heidi purskahti itkuun, valui istumaan lattialle ja kietoi käsivartensa polviensa ympärille.

(sama tarina Jessen päiväkirjassa)

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 11.12.18 12:43

11.12.2018

Jusun viesti oli kilahtanut Heidin puhelimeen ja suonut tarvittavan häiriötekijän sille päivälle. Kumpikaan heistä ei ollut ehtinyt mennä pukuostoksille sittenkään viikonloppuna ja tänään sattui molemmilla olemaan aikaa sille. Haettuaan Jusun tämän kotoa ja päästyään Murronmaan ostoskeskuksen parkkihalliin Heidi pysäköi Fordin hieman kauemmas ovista. Lava-auton kanssa parkkeeraus henkilöautoille tarkoitetuille väleille saattoi toisinaan olla taidetta, ja helpommalla pääsi, kun käveli hieman pidemmältä.
Heidi oli pukenut päälleen mustat farkut, topin, mustan neuleen ja viininpunaisen toppatakin. Hiuksensa tämä oli kiinnittänyt korkealle poninhännälle ja kiharat pomppivat kevyesti askelten tahdissa. Hän tiesi olevansa turhan hiljainen ja toivoi Jusun ymmärtävän, ettei se johtunut tämän seurasta. Syytä Heidi ei halunnut kertoa, varsinkaan eilen käydyn keskustelun jälkeen, mutta oli vakuuttanut naiselle kaiken olevan hyvin.

"Muistaisin, että toisessa kerroksessa olisi joku vaateliike", Heidi totesi ja ystävät lähtivät metsästämään ostoskeskuksesta juhlavaatteita sisältävää liiketilaa.
"Mahdatko tarkoittaa tuota?" Jusu kysyi nähdessään ensin iltapukuun sonnustautuneen mallinuken.

Sitten Jusu näki liikkeen nimen. Silmät siristyivät ja ilme kävi tyytymättömäksi, niin vieras kasvojen asento kuin se Jusulle olikin. Heidi vilkaisi ystäväänsä etäisen kiinnostuneena: mikä sai tavallisesti niin leppeän Josefinan näyttämään tuolta?

"Eihän tuo nimi ole oikein", Jusu tuhahti. "Millään kielellä. Klen-nin-ki. Leninki. Tai klänning. Klenninki…"

Jusua melkein puistatti. Ongelma oli toki sangen pieni joihinkin toisiin ongelmiin nähden, mutta aiheutti silti päänkivistystä henkilölle, jonka selkärankaan oli iskostettu, että oikeaoppinen kieli oli sivistyneen ihmisen mitta.
"Jää ainakin mieleen", Heidi hymähti ja käänsi katseensa tyytymättömän näköisestä Jususta vaateliikkeen ovelle avautuvaan tarjontaan.
"Katsotaan onko tarjonta yhtä nimen kanssa, vai ei", nainen sanoi ja asteli liikkeeseen sisälle ystävänsä vierellä.

Värikirjo sattui Heidin silmiin, mutta siitä huolimatta sormet hapuilivat erilaisia mekkoja hajamielisenä, ajatukset eilisillassa ja Jessessä. Nainen vihasi sitä, että järki sanoi Jessen olevan oikeassa ja päätöksen olevan oikea, mutta silti häntä ahdisti ja hirvitti ajatus raskauden päättämisestä.
".. sulle kiva?" Jusun ääni havahdutti Heidin takaisin siihen hetkeen. Brunette kääntyi katsomaan ystäväänsä ja ynähti kysyvästi.
"Että olisikohan tämä sulle kiva?" Jusu kysyi uudelleen ja näytti kultaista mekkoa, jossa oli tyylikkäitä koristehelmiä.
"Se on ehkä turhan räikeä, ehkä joku tummempi väri?" Heidi vastasi ja nosti kasvoilleen jonkin hymyntapaisen. Jusu ansaitsi läsnäolevan ystävän, kun oli kerran avuksi ostosretkelle lähtenytkin.

Jusun pää kallistui hieman. Se oli varma merkki siitä, että nuori nainen oli syystä tai toisesta hämillään. Herkkänä tyyppinä, joka oli tottunut tarkkailemaan muiden ihmisten tunnetiloja kyetäkseen luovimaan perheensä vahvojen persoonien välissä aiheuttamatta kenellekään mielipahaa ja herättämättä huomiota, Jusu oli oppinut pistämään merkille hyvin pieniä asioita.

"Niin, ehkä jotakin tummaa", hän sanoi vaimeasti ja käänsi katseensa vikkelästi takaisin mekkoihin tajuttuaan unohtuneensa tarkkailemaan Heidiä liian pitkäksi aikaa. "Mutta ei kai mustaa kuitenkaan… yönsinistä? Entä syvä punainen? Ei, ehkä se ei ole sun väri? Mä katson mitä mä löydän."

Kömpelöstä nimestään huolimatta tarjonta oli kohtalaisen laadukasta. Josefina pisti merkille pari iltapukua, jotka miellyttivät häntä itseään, mutta sysäsi ne helmiäisensävyisinä hylkäyskategoriaan yrittäessään löytää jotakin, mistä Heidi voisi pitää. Tytöllä itsellään oli asu jo valittuna Vilhelminan avulla.

"Huimaa lähteä sinne", Jusu keskeytti hiljaisuuden keveän rupattelevaan sävyyn.
"Onhan se", Heidi vastasi ja silmäili jälleen mekkoja katseellaan.
"Viime vuonna siellä ainakin oli hurjan kaunista. Toivon vain, että Zevi käyttäytyy tällä reissulla hieman paremmin. Viime kerralla, kun olimme valmennuksessa siellä, orilla oli melko lailla tavat hukassa."

Jusu näytti Heidille tummansinistä mekkoa ja Heidin huulille kaartui pieni hymy.
"Kokeillaan", tämä totesi ja otti mekon käsiinsä ystävältään, jolla niitä oli käytössä vain yksi.

He löysivät vielä kaksi muuta mekkoa ja suuntasivat sitten sovituskopeille. Heidi tuskin mahtui kolmen mekon kanssa samaan koppiin, mutta onnistui silti taiteilemaan itsensä siniseen mekkoon, jossa ei ollut minkäänlaisia koristeluja missään.
"Miltä näyttää?" nainen kysyi astuttuaan sovituskopista ulos Jusun eteen.
"Ihan kiva", Jusu sanoi harkitsevaisesti.
Heidi hymähti, melkein naurahti.
"Ihan kiva ei taida riittää", hän avitti yltiömäisen diplomaattista ystävätärtään.
"No… mä käsitin, että siellä odotetaan aika näyttävää pukeutumista", Jusun sävy oli yhä varovainen. "Tämä ei ehkä ole ihan tarpeeksi näyttävä? Mutta tietysti, jos sä pidät siitä…"
"Ei tämä minustakaan ihan se oikea ollut", Heidi kiirehti sanomaan, jottei Jusu punastuisi enää syvemmin.

Jusu oli havaitsevinaan jonkin kumman pienen pilkahduksen, kuin aavistuksen surusta, ystävänsä kasvoilla. Rosengårdien kuopus oli itselleen ominaisesti kauhuissaan. Oliko hän taas aiheuttanut pahaa mieltä Heidille? Vastahan hän oli tallilla kohdattaessa saanut ystävänsä surulliselle mielelle. Jusu ei kuitenkaan ehtinyt ilmaista huoltaan, ennen kuin Heidi jo katosi takaisin sovituskopin suojiin. Orpona Josefina vaihteli painoaan jalalta toiselle kopin ulkopuolella. Mikä nyt neuvoksi? Voisiko hän kysyä Heidiltä, oliko jokin hätänä, vai olisiko se tungettelua?

Heidi jätti kristalleilla koristellun mekon henkarille ja puki päälleen kauniita hopeisia lehtikoristeita sisältävän leveähelmaisen mekon. Se istui täydellisesti ja Heidin piti hetken tuijottaa peilikuvaansa ennen, kuin asteli Jusun eteen.

"Ooh", Jusu henkäisi ja Heidi hymyili, molemmat tiesivät sanomattakin, että nyt oli osuttu oikeaan.
"En taida riisua tätä ollenkaan päältäni", Heidi tokaisi ja virnisti sitten. Elettä seurasi huulilta karannut huokaisu, joka ei sopinut iloiseen tunnelmaan lainkaan. Heidi katsoi Jusua hermostuneena, sillä toisen huoli paistoi kilometrien päähän ja brunette tiesi ystävänsä miettivän kuinka oli saanut hänet pois tolaltaan. Kyyneleet pääsivät melkein yllättämään Heidin jälleen ja tämän oli piilouduttava sovituskoppiin saadakseen jälleen kiinni itsehillinnästään. Sydän tuntui hakkaavan ulos rintakehästä ja yhtäkkiä nainen ei meinannut saada enää henkeä.

Mekko oli upea ja Heidi näytti henkeäsalpaavan kauniilta siinä, mutta iloiselta hän ei vaikuttanut. Jusun silmät laajenivat, kun ystävä aivan varoittamatta kätkeytyi hänen näkyviltään. Hetken aikaa yleisluonnoltaan varovainen nuori nainen seisoi neuvottomana aloillaan. Hän oli kahden vaiheilla: tarvitsiko Heidi omaa rauhaa vai ystävän apua?

Lopulta oli mahdoton seisoskella siinä tekemättä mitään.

"Heidi?" Jusu huhuili varovasti sovituskopin verhon takaa.
"Anteeksi, tää ei johdu susta", nainen vastasi heikolla äänellä. Jusu keräsi rohkeutta ja raotti varovasti verhoa. Heidi nieleskeli edelleen kyyneleitään ja katsoi ystäväänsä alahuultaan purren.
"Onko kaikki kunnossa?" Jusu kysyi huolissaan.
"On, mä en vain oikein osaa käsitellä näitä hormoneja.."
Heidin silmät revähtivät lautasen kokoisiksi, kun tämä tajusi sanansa. Bruneten suu peittyi käden alle ja tämä näki miten Jusu prosessoi sanaa mielessään. Lopulta nuoremman naisen kulmat kurtistuivat, mutta hetkellistä kummastuksen ilmettä seurasi myötätunto.
"Äh, se on välillä kurjaa", Jusu sanoi lohdullisesti.

Heidi rypisti otsaansa. Olikohan Jusu nyt ymmärtänyt oikein? Vai oliko Jusukin..? Heidi arpoi kahden välillä, mutta lopulta hänen oli pakko saada tietää oliko tilanne oikeasti niin älytön, että Jusu olisi edennyt seuraavaan, tai oikeastaan aika monenteen, paaluun Rasmuksen kanssa.
"Oletko säkin… raskaana?" Heidin ääni oli tuskin henkäys ja nainen mietti kuulisiko Jusu sitä edes.

Jusun huolella rakennettu tyyneys oli heiveröistä laatua. Heidin hipihiljaista kysymystä seurasi monta tahatonta reaktiota. Ensin räpsähtivät ripset, sitten nytkähtivät kulmakarvat, ja samalla hetkellä Jusun käsi sipaisi tämän omaa vatsaa, ja koko tämän ajan tyttö oli hämmentyneempi kuin koskaan elämässään. Raskaana! Hänkö? Hyvä tavaton! Oliko se mahdollista? Tai tietysti…

… mutta eihän nyt oikeastaan puhuttukaan hänestä!

"Heidi!" Jusu vinkaisi ja muisti vasta sitten heilauttaa kätensä pois vatsaltaan vähän kuin kuumalta hellanlevyltä. "En mä, mutta jos mä en ole täydellisen vähä-älyinen…"

Jusu katseli ystäväänsä tutkiskelevaisena ja pyörällä päästään.

Heidin pää nyökähti aavistuksen eteen ja takaisin pystyyn. Hän tunsi osittaista helpotusta siitä, että asia ei ollut enää vain hänen pään sisällään jumissa, mutta toisaalta Jusu oli myös nyt villi kortti. Heidi ei voinut kontrolloida Jusun sanoja, hänen pitäisi vain luottaa ystävänsä vaitioloon.

(sama tarina Jusun päiväkirjassa)

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 17.12.18 21:02

18.12.2018

Heidi oli tehnyt eilen illalla jotain, mitä ei ollut vuosikausiin tehnyt. Hän oli käynyt kirkossa. Kallan Wanha Kirkko oli ollut hiljainen, sitä hiljaisuutta oli hankala kuvailla sanoin, sillä se tunkeutui ihmisen sieluun saakka.
Miten hänestä oli tullut sellainen ihminen? Miten hän oli elänyt viimeiset viikot elämäänsä kuin joku olisi heittänyt hänet selälleen maahan ja pitänyt siinä väkisin. Miten hengittämisestäkin oli tullut raskasta? Nainen oli herännyt usein tuskanhien peitossa, tai kyynelten, joita tuntui sillä hetkellä riittävän joka tilanteeseen.

Alttarin ympärillä oli palanut kynttilöitä, ne olivat valaisseet valtavaa ikkunamaalausta ja ristiä, johon kiinnitetty mies näki kaiken. Heidi ei ollut sellainen ihminen, joka näki Jumalan kaikessa elävässä, mutta silloin Hän oli tuntunut olevan läsnä. Nainen oli istunut kovalla puupenkillä ja hengittänyt syvään, nenän kautta sisään ja suun kautta ulos.
Heidi tiesi tekevänsä oikean päätöksen. Yhdenkään lapsen elämä ei saanut alkaa sellaisten katseiden alla, se olisi epäreilua ja lapsi tuomittaisiin jo ennen syntymäänsä joka tapauksessa. Mutta se oli silti osa häntä, kasvoi hänen sisällään ja kaikessa myllerryksessään Heidi ymmärsi, että kiintymys pieneen vauvaan kasvoi joka päivältä. Se oli sellaista salakavalaa rakkautta, jota nainen ei olisi halunnut tuntea, mutta johon hän ei vain yksinkertaisesti pystynyt vaikuttamaan.
Oli oikeudenmukaista Jesseä ja häntä itseään kohtaan olla synnyttämättä sitä lasta. Sellaisen aika oli myöhemmin, jos oli, mutta tämä oli väärä aika ja tapa, siitä Heidi oli varma.

Pienten kynttilöiden rivi oli erottunut, jokainen kynttilä oli ollut hieman eri pituinen toisten kanssa. Heidi oli noussut hiljaa ylös ja kävellyt sen luokse. Pienessä kyltissä oli kerrottu, että kirkossa kävijät saivat sytyttää kynttilän rakkaidensa muistolle.
Oli ollut taas vaikea hengittää, Heidi oli tuntenut kyynelten valuvan poskiaan pitkin ja oli tarttunut tärisevällä kädellään yhteen kynttilään.
Kynttilä oli syttynyt toisten liekeistä ja nainen oli asettanut sen muistotauluun.
Äänettömät sanat olivat käyneet bruneten huulilla, vatsaansa koskien hän oli sanonut olevansa pahoillaan kaikesta.

Heidi näki Jessen auton pysähtyvän ajotielle ja nainen lähti kävelemään sitä kohden. Nainen oli pukenut päälleen lämpimän toppatakin ja tavoistaan poiketen myös pipon, jonka ansiosta tämän kasvoista ei näkynyt ulos paljoakaan. Katse pysyi alhaalla, jopa naisen istuessa vieraaseen autoon Jessen viereen. Heidi pysyi hiljaa ja kiinnitti turvavyön, merkiten siten miehelle oman lähtövalmiutensa. Osoitteen hän oli kertonut Jesselle jo viestissä, joten tämä tiesi kyllä mihin pitäisi ajaa.

Ajomatkan aikana vallitsi syvä hiljaisuus. Jesse vilkaisi välillä kyydissään istuvaa naista, joka pysyi hiljaa ohiviliseviä maisemia tuijotellen.
Mies olisi halunnut sanoa edes jotain, mutta kaikki sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun eikä hän muutenkaan tiennyt mitä olisi sanonut. Niinpä Jessekin pysyi hiljaa ja sammutti auton radionkin. Heidi saisi puhua jos haluaisi.


Kun Jesse parkkeerasi autonsa sairaalan parkkipaikalle, hän katsahti Heidiin. Mieli teki kysyä, olisiko nainen nyt aivan varma tästä ja vielä voisi perääntyä, mutta ei hän pystynyt.
Tilanne ei ollut Jessellekään helppo, joten mies pystyi vain kuvittelemaan miten kamala se olisi Heidille. Päätös oli kuitenkin tehty, joten siinä ei auttanut enää alkaa perumaan sanojaan. Ratkaisu oli oikea kaikkien kannalta. Kai.

Heidin oli hankala jäsentää ajatuksiaan ja normaalisti niin positiivisen puhelias nainen huomasi yhtäkkiä sanojen riittämättömyyden. Hän mietti olisiko tämä asia, joka muuttaisi hänen käyttäytymistään loppuelämän ajan.
Nainen nosti katseensa Jesseen, kun tämä ei ollutkaan noussut autosta ja kohtasi eksyneen näköiset vihreät silmät. Heidi mietti oliko Jessen ajatukset yhtä solmussa hänen kanssaan, vai oliko toinen vain tyytyväinen, kun heidän virheensä olisi pian mitätöity. Olisi ollut helppoa kysyä, kuinka toinen istui siinä hänen edessään niin rauhallisen näköisenä. Kiehuiko toisen sisällä samalla tavalla, kuin naisen sisällä kiehui?

Katse kesti pitkään, eikä sen aikana kummankaan suusta päässyt pihahdustakaan. Heidi yritti lukea toisen kasvoilta ilmeitä ja etsi vastauksia kysymyksiin, joiden muodostaminen oli käynyt liian vaikeaksi. Lopulta se oli Heidi, jonka katse laski, hänen piti pysyä vahvana yksi päivä, enää 610 minuuttia.
"Mennäänkö?" Heidin ääni tuntui niin voimattomalta, että tämä epäili mahtoiko Jesse edes hiljaisessa autossa, istuen alle puolen metrin päässä, kuulla sitä.
"Mennään", Jesse huokaisi ja käänsi katseensa auton rattiin vääntäen avaimista moottorin sammuksiin.

Jessen katse kierteli huoneen seinissä samalla, kun lääkäri otti Heidin tietoja ylös. Olisihan hän voinut odottaa käytävälläkin aluksi, mutta lääkäri oli viittonut molemmat sisään huoneeseen.
Siinä vaiheessa kun puhe siirtyi meneillään olevaan raskauteen, mies käänsi katseensa takaisin lääkäriin. Heidiin hän ei uskaltanut edes vilkaista.
"Tässä vaiheessa raskautta keskeytyksen voi tehdä vielä lääkkeellisesti. Saat täällä yhden pillerin ja kaksi kotiin, jotka otat 1-2 vuorokauden kuluttua siitä ensimmäisestä pilleristä", lääkäri selitti vakavalla naamalla ja katsoi Jesseä.
"Puolison tuki on erittäin tärkeää tässä tilanteessa", nutturapäinen nainen totesi.
Jesse uskaltautui vilkaisemaan Heidin suuntaan, muttei halunnut tai uskaltanut korjata lääkärin luuloja heidän suhdetilanteesta.
Lääkäri käänsi katseensa takaisin Heidiin ja hymyili rohkaisevasti.
"Voit nyt käydä tuohon tutkimuspöydälle niin minä ultralla vielä varmistan, että siellä jotain on."
Heidi piti sisällään heränneen pakokauhun mahdollisimman hyvin poissa eleistään. Ei hän halunnut nähdä lasta, se piti vain saada pois mahdollisimman nopeasti, ettei nainen vain muuttaisi mieltään. Bruneten teki mieli tarrautua Jesseen ja käskeä tätä lopettamaan tämä painajainen.
Lääkäri nosti Heidin paidan helman niin, että sai alavatsan näkyviin.
"Tämä tuntuu hieman viileältä", lääkäri varoitti, kun levitti geeliä ultraääntä varten. Heidi ei tiennyt mihin katsoa ja huomasi kuinka ultra laskettiin hänen alavatsalleen ja ruudulle, josta oli liian hyvä näkyvyys Heidille, ilmestyi satunnaista kohinaa. Lääkärillä kesti hetki, mutta kun ruudun täytti musta, pavun muotoinen alue, Heidin käsi nousi tahattomasti tämän suun peitoksi. Pienen valkoisen muodon sisällä näkyi selvästi pieni sydän, joka sykki kamalan nopeaan tahtiin.

Heidi tunsi hukkuvansa kaikkien tunteidensa alle, jota se pieni sydän aiheutti naisessa. Katse kääntyi Jesseen ja avuttomana tämä yritti löytää pelastajan miehestä. Siinä oli heidän lapsensa, virhe, jota ei olisi ikinä saanut tapahtua.

Jesse tiesi, ettei olisi viisasta edes vilkaista ruudulle, mutta katse hakeutui sinne suuntaan kuin väkisin. Ei hän mitään ymmärtänyt, mitä siinä näkyi, mutta hän tiesi, että ruudulla olisi ultraäänikuva pienestä sikiöstä.
Pienestä vauvasta, jota ei kohta enää…
"Anteeksi…" mies mutisi ja nousi ylös tuolistaan. Heidin katse ei helpottanut oloa ollenkaan. Ei hän voinut jäädä enää siihen huoneeseen. Ahdisti ihan liikaa ja tärisevin jaloin hän käveli ulos tutkimushuoneesta käytävälle.
Levottomana hän käveli edes takaisin käytävällä ennen kuin löysi vesipisteen ja laski pieneen muovimukiin vettä. Jos tilanne olisi vain ollut toinen, se näky siinä pienellä ruudulla olisi voinut olla iloinen asia, mutta kun tilanne oli mitä oli…

Heidi oli säikähtänyt, kun Jesse oli päättänyt rynnätä ulos tutkimushuoneesta, jättäen hänet aivan yksin tilanteeseen. Hän oli kateellinen, sillä toinen saattoi lähteä, kun naisen itsensä pitäisi saattaa asia loppuun saakka. Jos hän pakenisi sillä lailla, olisi seuraukset hieman suuremmat, kuin Jessen poistumisella.
Lääkäri oli tuhahtanut suureen ääneen ja Heidi arpoi mahtoiko naislääkärin kielen päällä kareilla suhdevinkkejä, kuinka hänen kannattaisi ehkä etsiä itselleen parempi puoliso käsivarteen. Ajatus oli ensimmäinen selkeä ajatus lääkärille tulon jälkeen.

Saatuaan lääkäriltä sen pillerin käteensä, Heidi tuijotti sitä pitkään. Hän tiesi olevansa elämänsä risteyskohdassa, tämä pieni lääketabletti määrittäisi hänen - ja Jessen loppuelämän.
Ovi tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta päätös oli tehtävä tässä ja nyt. Jos hän ei nyt nielisi sitä tablettia, uusintamahdollisuus olisi huomattavasti kivuliaampi vaihtoehto.

Käsivarsi teki pienen, mekaanisen liikkeen, päätös oli sillä tavoin helppo. Vain pieni lihaksen puserrus ja sillä selvä.
Heidi istui huoneessa vielä hetken, keräten ajatuksiaan. Pieni helpotuksen läikähdys käväisi bruneten sisällä, kun tämä puki paksun untuvatakkinsa uudelleen päälleen. Nainen käveli huoneesta ulos, eikä nostanut katsettaan kohdatakseen Jessen katsetta.

Jessen mielestä Heidillä kesti pieni ikuisuus siellä huoneessa. Mies ei ollut istahtanut hetkeksikään, vaellellut hermostuksissaan pitkin käytävää ja miettien, mitä huoneessa sillä hetkellä tapahtuisi. Hieman jopa kadutti, että oli sillä tavalla rynnännyt ulos huoneesta, mutta ei hän kehdannut mennä sinne enää takaisinkaan.
Kun Heidi sitten lopulta tuli ulos huoneesta, vilkaisemattakaan miestä, Jesse huomasi olevansa yhtä aikaa sekä helpottunut että turhautunut.
"Valmista?" mies töksäytti. "Tai siis… Mennäänkö?"
Jesse noitui itsensä alimpaan helvettiin ja toivoi, että olisi pitänyt suunsa kiinni.

Matka autolle sujui hiljaisuuden vallitessa. Eivät he kaksi olleet puhuneet toisilleen muutenkaan paria sanaa enempää koko päivän aikana.
Jesse painoi avaimista lukot auki ja istahti kuskin paikalle syvään huokaisten. Hän odotti, että Heidikin pääsisi istumaan autoon ennen kuin starttasi moottorin.
"Tuota… Haluatko että minä tulen sinun seuraksi, kun otat ne kaksi muuta pilleriä?" mies mutisi vältellen naisen katsetta.
Jessen kysymys sai Heidin melkein naurahtamaan, mutta tämä piti katseensa viereisen auton peilissä tiukasti.
"Ei tarvitse, pärjään kyllä", nainen vastasi purren alahuultaan.
"Varmasti? Se lääkärihän sanoi, että pitäisi olla tukena", Jesse varmisteli. Tietysti hän olisi Heidin luo mennyt, mikäli nainen olisi halunnut. Ei hän voinut jättää naista yksin sellaisen tilanteen keskelle.
"Samalla tavalla, kun tuit hetki sitten? Juoksemalla pois heti, kun olisin mahdollisesti kaivannut vähän tukea?" Heidi ei voinut pysäyttää sanoja ennen, kun ne olivat jo karanneet ulos. Ei hän halunnut riidellä miehen kanssa, mutta silti tämän teko oli satuttanut selvästi syvemmältä, kuin Heidi olisi halunnut myöntää.
"Että enköhän mä pärjää", nainen lisäsi vielä, pakottaen edelleen katseensa pysymään poissa Jessen silmistä.

Jesse puraisi huultaan kuultuaan Heidin sanat. Nainen oli oikeassa, huoneesta poistuminen oli ollut aika raukkamainen teko.
"Okei, ansaitsin tuon…" mies mutisi peruuttaessaan pois parkkiruudusta. Päästyään pois parkkipaikalta suoralle tielle, Jesse uskaltautui vilkaisemaan Heidiä.
"Anteeksi ihan oikeasti. En olisi saanut lähteä sieltä huoneesta."
"Ei se mitään. Tehty mikä tehty", nainen huokaisi syvään ja sulki silmänsä painaen otsansa viileää ikkunaa vasten.

He pysyivät hiljaa loppu ajomatkan verran ja Jessen pysähtyessä Heidin asunnolle kummankin teki selvästi mieli jutella asiasta. Heidi kuitenkin pysyi edelleen hiljaa, Jesse oli varmasti vain helpottunut nyt, kun asia oli selvä.
"Kiitos kyydistä", Heidi sanoi ja vilkaisi ensimmäistä kertaa lääkärikäynnin jälkeen Jesseä.
Jesse hieman hymähti kiitokset kuullessaan, mutta käänsi katseensa Heidiin.
"Lupaatko soittaa jos tulee… Jotain… Ongelmia?" mies takelteli.
Heidi ei vastannut heti, tutki vain miehen katsetta yrittäen selvittää jälleen kerran mitä ajatuksia ne vihreät silmät kätkivät taakseen. Miten helppoa oli ollut heittäytyä miehen käsivarsille vain joitain viikkoja sitten? Miten Jesse oli lopettanut heidän epämääräisen suhteensa ja mitä siitä oli seurannut siitä huolimatta.
"Tottakai", nainen vastasi uskomatta itsekään sanoihinsa.
Jesse kurtisti hieman kulmiaan. Heidin sanat eivät olleet mitenkään uskottavia.
"Hyvä", mies mutisi olkiaan kohauttaen. Hän epäili, ettei tulisi koskaan enää kuulemaan naisesta. Törmäisivät vain satunnaisesti Kaajapuroilla…

Jessen teki mieli koskettaa Heidiä lohduttavasti, mutta ei uskaltanut. Sanojakaan hän ei suustaan ulos saanut, joten hän vain katseli vieressään istuvaa naista surumielisesti.
Ei hän missään vaiheessa ollut katunut sitä pientä ohimenevää juttua, mikä heidän välillään oli ollut. Eikä sitä, että oli halunnut jutun lopettaa lyhyeen, sen takia, ettei ketään sattuisi sen enempää. Se nyt oli ollut liian myöhäistä…
Jesse käänsi katseensa Heidistä eteensä huulta purren. Mies ei oikein vieläkään tiennyt, mitä ajatella koko tilanteesta. Yksi helvetinmoinen sotku se oli. Joka toisaalta oli jollain tasolla saatu päätökseen, mutta silti…

"Mä…." Heidi aloitti ja huokaisi sitten syvään.
"Menen nyt", tämä jatkoi ja kääntyi sitten ovea kohden, nostaen kätensä kahvalle. Jesse pysyi vaiti ja brunette nousi autosta kylmään ulkoilmaan. Katsomatta taakseen Heidi käveli kotiovelleen ja kaivoi avaimet taskustaan. Siinä hetkessä naisella ei ollut epäilystäkään, etteikö ollut tehnyt oikeaa ratkaisua lääkärillä laskiessaan pillerin kädestään takaisin lääkärin käteen. Se, miten hän uskaltaisi kertoa asiasta Jesselle, oli täysin eri asia.

(sama tarina Jessen päiväkirjassa)

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 19.12.18 20:36

19.12.2018

Mä en pystynytkään siihen, anna anteeksi.

Olin tuijottanut viestikenttää valehtelematta ainakin 5 tuntia. Pyyhkinyt sen tyhjäksi, kirjoittanut siihen pitkän tai lyhyen tekstin ja jälleen pyyhin tekstin pois. Olin käynyt hoitamassa Cariadin vasta iltapäivällä niin, että olisin sattunut Jessen kanssa samaan aikaan tallille, mutta viivyttely-yrityksistä huolimatta miestä ei ollut näkynyt. Lopulta oli luovuttanut ja lähtenyt kotiin, Monacon kautta kylläkin.

Puolikas pizzalaatikko olohuoneen pöydällä nostin uudelleen puhelimen käsiini. Jessen numero näytöllä tuntui sillä hetkellä maailman suurimmalta möröltä, mua pelotti enemmän nyt, kuin koskaan aiemmin elämässäni.
Olisi voinut edes ottaa hieman rohkaisuryyppyä, mutta ei.

Puhelin ei hälyttänyt kertaakaan, linjan toisessa päässä naishenkilö lausui sanoja, jotka saivat minut huokaisemaan syvään. Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä..

Suljin puhelun ja heitin sen sohvalle viereeni. Jos söisi vielä yhden pizzapalan..


20.12.2018

Keskiviikon kiireinen ratsastusaikataulu oli tarjonnut hyvän ajatuskatkon salaisuuden pitämisessä. Ratsastin Runiacissa kaikki hevoseni, aloittaen Carleesta, joka oli vanhin ja viimeiseksi säästin Zevin, jonka nirppanokkaisuus oli aina yhtä hauskaa seurattavaa. Ori kuului ehdottomasti tallityöntekijöideni inhokkeihin, mutta minä näin sen kaiken esittelyn lävitse.
Ojentaessani Zevin Vivialle, joka oli ihanasti ollut jälleen hoitoapuna ja laittanut seuraavan hevosen valmiiksi ratsastukseni aikana, pyyhin hikeä otsaltani. Olo oli ennen kaikkea uupunut ja mielessäni kävi ajatus, että minun pitäisi piakkoin ruveta etsimään sijaisratsastajaa kaikille hevosilleni.
Saattaisi viedä pitkään, että löytäisin sopivan tai sopivat ihmiset työhön. Eläkeikäiset Carlee ja Epione menivät hyvin Vivian ratsastettavina, Valeronkin nainen saisi ratsastettavaksen, mutta kisahevoset tarvitsivat osaavamman kuskin selkäänsä. Eritoten Malachai, josta ei olisi kuin harmia karsinassa seisoessaan.

Sitten oli vielä Cariad, jonka ratsastajan kanssa saisin olla vielä tarkempi. Hyvien ratsastustaitojen lisäksi sen liikuttajalta vaadittaisiin kylmänsietokykyä, rautahermoja ja sen lisäksi pitäisi osata vielä olla hienovarainen kartanolla ja kotitallilla.

Kotiin päästyäni seisoin lämpimässä suihkussa ihan liian kauan, antaen soljuvan veden juoksettaa ajatuksia päässäni. Olisi pakko yrittää soittaa Jesselle uudelleen.

Ultraäänikuvan nähtyäni olin joutunut valtavan tunneryöpyn alle ja olin kaivannut Jesseltä tukea tilanteeseen. Mies oli tukemisen sijaan päättänyt pelästyä ja oli ottanut jalat alleen nopeammin, kuin olin ehtinyt edes tajuamaan. Sen sijaan muistin sen sekunnin ilmeen Jessen kasvoilla, joka oli ollut viimeinen naula arkkuun abortin kannalta. En tiennyt olinko kuvitellut vain, mutta vihreistä silmistä oli näkynyt selkeä reaktio, sama, jonka olin tuntenut sisälläni.
Se oli meidän lapsemme.

Kotimatkalla olin yrittänyt kertoa Jesselle totuuden, mutta sanat olivat vain juuttuneet kurkkuuni ja lopulta mies oli ajanut pois ilman tietoa siitä, että en ollut nielaissut sitä pilleriä.

Kylpypyyhe ympärilläni tartuin jälleen puhelimeeni. Ennen, kun ehdin ylianalysoimaan tilannetta enempää, olin painanut uudelleen vihreää luuria ja kuuntelin, kuinka puhelin piippasi kerran.
Ja sitten hiljaisuus.
Vilkaisin puhelimen näyttöä, se oli ilmeisesti saanut tarpeekseen kylmästä ilmasta ja akku oli kuollut. Ärähdin ja etsin keittiön jääkaapista eiliset pizzanjämät. Joka hetki, kun salaisuus säilyi salaisuutena, sen kertominen kävi vaikeammaksi ja vaikeammaksi.


21.12.2018

Uupumus ei ollut lähtenyt edes 12 tunnin yöunilla. Ehkä osasyyllinen oli ahdistavat tilanteet, joihin päädyin unissa jatkuvasti, enkä saanut siten oikeasti levättyä. Olin tiistaista lähtien nähnyt useassa eri versiossa vauvalle käyvän jotain ja herännyt parin tunnin välein hien peitossa.

Kahvipannun sijaan keitin itselleni aamulla teetä ja yritin syödä edes jotain. Henkiin herännyt puhelin kummitteli pöydällä, Jesse ei ollut laittanut ensimmäistäkään viestiä, enkä sen kummemmin minäkään. Mitä nyt olin kahdesti yrittänyt soittaa toiselle, molemmilla kerrroilla epäonnistuen.
Entä jos olisikin sattunut jotain? Jesse edelleen oli siinä uskossa, että olin tekemässä aborttia ja viimeistään eilen miehen olisi luullut kysyneen edes jotain kuulumisia. Silti hiljaisuus vallitsi välillämme ja sen rikkominen tuntui lähes mahdottomalta.

Milo leikki ulkona lumikinoksissa. Se rakasti lunta ja saattoi touhuta aidatulla pihalla tuntikausia tyytyväisenä.
Siirsin katseeni ikkunasta kädessäni olevaan puhelimeen. Yrittäisin vielä kerran, jos en pääsisi edes läpi, niin seuraava vaihtoehto olisi leiriytyä miehen etupihalle ja odottaa tämän kotiintuloa.

Nostin puhelimen jälleen kerran korvalleni ja pelonsekaisin tuntein kuuntelin kuinka vihdoin tasainen äänimerkki kertoi puhelun yhdistyneen.
Odotus oli ihan kamala ja lopuksi minut palkitsi jälleen naisen ääni, joka aloitti vastaajaviestin ohje.
En voinut vain jättää miehelle viestiä, en tällaisesta asiasta.

"Ei helvetti", älähdin turhautuneena, suljin puhelun ennen vastaajaviestin piippausta ja hukutin puhelimen sohvatyynyjen sekaan. Ei ainakaan voisi väittää, ettenkö olisi yrittänyt.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 28.12.18 20:09

28.12.2018

Suljin varovasti valtavan matkalaukun vetoketjun. Olisi ehkä ollut järkevintä postittaa juhlamekko alushameineen juhlapaikalle kunnolla paketoituna, mutta olin tullut ajatelleeksi asiaa vasta aloittaessani pakkaamisen.
Heitin toisen, huomattavasti pienemmän matkalaukun avonaisena sänkyni päälle ja siirryin tuijottamaan vaatekaappiani. Saulkrastin sää oli ennustuksien mukaan suunnilleen nollassa, eli mitään kesähepeniä en pakkaisi mukaani. Valitsin muutamat tyylikkäät suorat housut, lökärit ja yhdet farkut housuksi, paitoja otin muutamaa erilaista, tyylikkäitä ja rentoja.

"Ei Milo, sä et pääse tällä kertaa mukaan", paljastin koiralle, joka tuli istumaan sänkyni vierelle ja laski päänsä patjan päälle. Milo ynähti ja laskeuduin polvilleni rapsuttamaan urosta kunnolla.
"Lupaan, että Vivia pitää susta hyvää huolta", lupasin ja Milo valui selälleen puoliksi syliini. Lentäisin Latviaan jo huomenna illalla ja paluulennon olin varannut vasta keskiviikolle.
Milo nautti rapsutuksistaan hetken aikaa ja poistui sitten huoneesta jälleen omiin puuhiinsa. Koira oli hyvin itsenäinen ja se kävi minulle paremmin, kuin hyvin, kunhan se edelleen kävisi välillä paijattavana.

Nousin ylös ja pakkasin lähes kaiken tarvittavan valmiiksi, jätin vain ne asiat, joita tulisin tarvitsemaan vielä ennen lentokentälle lähtöä pakkaamatta.
Pysähdyin peilin eteen, kun olin sulkemassa kaappini ovea. Tuntui kamalan oudolta nostaa paidanhelmaa hieman ja tuijottaa alavatsaansa. Vaikka olinkin yksin asunnossa, ele tuntui silti hullunkuriselta ja jotenkin paljastavalta. Ulospäin raskauteni ei näkynyt, eikä tulisi näkymäänkään vielä aikoihin, mutta sisältä se oli laittanut kaiken jo uusiksi. Tunteet, joiden olemassaolosta en ollut edes tiennyt ja loogisuus, johon olin koko ikäni luottanut, olivat täydessä myllerryksessä. Olin huomannut tekeväni yhä enemmän ratkaisuja, joihin en varmasti olisi päätynyt ilman hormoneja. En voinut uskoa, että huomenna raskausviikkoja tulisi täyteen jo yhdeksän.

Sulkiessani vaatekaapin ovea, silmiini osui ostos, joka sai virneen nousemaan huulilleni. Otin pienen vaatenyytin käsiini ja avasin sen tunnustellen pehmeää kangasta sormieni välissä.
I'm not tired.
Pienen harmaan bodyn etupuolella luki teksti, jonka vuoksi olin huomannut käveleväni sen kanssa vaateliikkeen kassalle ja maksavani sen itselleni. Syytin toki hormoneita päätöksestä, sillä ehkä vauvanvaatteet eivät olleet ihan vielä ajankohtainen hankinta.

Viikkasin bodyn ja laitoin sen takaisin kaappiin, nälkä kurni mahassa ja tiesin, että minun pitäisi opetella syömään säännöllisesti. Kävelin keittiöön ja kaivoin sieltä pasta-ainekset, olin ostanut Vivialle jääkaapin täyteen ruokaa, kun tämä tulisi asumaan luokseni matkani ajaksi. Lyhyen kokkailun jälkeen sain ruokaa eteeni ja istuin olohuoneeseen sohvalle katsomaan telkkaria samalla, kun söin ruokaani.
Olin vakaasti päättänyt ruveta tekemään vain asioita, joista pidin ja yksi niistä oli ehdottomasti syöminen sohvan uumenissa.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 31.12.18 22:24

31.12.2018, Latviassa


Hymyilytti, että Zenin Gaalaillasta oli muodostumassa jo perinne. Osaisikohan sitä enää lainkaan ottaa uutta vuotta vastaan tavallisissa vaatteissa koti-iltana?

Ihailin kauniita pukuja, nautin tanssimisesta ja Zevikin oli osannut käyttäytyä melko asiallisesti maastossa. Ori oli toista kertaa tälle vuodelle majoittunut Zenin hulppeassa kartanomiljöössä, tällä kertaa hieman rauhallisempana onneksi, kuin viimeksi.

Kellon lähestyessä puolta yötä kaikki kerääntyivät kuuntelemaan juhlapuhetta.
Kieltäydyin minulle tarjotusta viinilasillisesta kohteliaasti ja pitelin vedellä täytettyä pikaria kädessäni.
Siirsin katseeni takaisin illan isäntään ja hymyilin hieman, uusi vuosi ilman tanssiaisia ei olisi tuntunut lainkaan oikealta. Vaikka olinkin ilman tanssiseuralaista jälleen kerran.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 07.01.19 21:01

07.01.2019

Heidiä hermostutti Murronmaalla lääkärin aulassa istuminen ehkä jopa enemmän, kuin viime kerralla. Silloin naisella oli sentään ollut Jesse ainakin osan aikaa turvanaan ja nyt tuttu naislääkäri varmasti kysyisi miksi Heidi oli yksin tällä kertaa.
"Näyhö", tuttu ääni kutsui ja sai bruneten nousemaan odotuspenkistä ylös.

"Hei, mikäs vointi on ollut?" lääkäri kysyi herttaisesti hymyillen, kun Heidi laski takkinsa naulakkoon ja kävi istumaan.
"Hyvä, suurimmalta osin", nainen vastasi ja nosti väkisin katseensa käsistään ylös.
"Pahoinvointia?"
"Aika vähän, huono olo aina välillä, mutta se on ihan hallittavissa."
"Väsymystä?"
"Sitä on."
"Ihan normaalia raskausaikana. Onko stressiä normaalia enemmän?"
Heidi muisti sen tunteen, jonka valtaan oli joutunut väkisin nähtyään Jessen Matildan kanssa. Yrityksistä huolimatta nainen ei ollut saanut irroitettua sitä mielestään, vaikka kuinka oli järjen kanssa yrittänyt selittää tilannetta itselleen. Se oli sattunut yllättävän paljon, Jessen huoleton elämänsä jatkaminen, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Heidi oli miettinyt oliko mies salannut raskauden vai kertonut siitä. Samalla ajatukset pyörivät salaisuudessa, jonka pitämisestä oli muodostunut suuri ongelma. Brunette ei enää tiennyt millä ratkaisisi ongelman, eikä Jessen välttely ja käytös ollut ainakaan helpottanut kertomista tippaakaan.
"Ei", nainen vastasi lääkärille ja hymyili hieman.
"Hyvä."

Heidi kävi tutkimuspöydälle ja lääkäri levitti jälleen kylmää geeliä tämän alavatsalle. Nainen värähti ja tunsi ihokarvojensa nousevan pystyyn. Ultraäänen paine alavatsalla tuntui omituiselta ja Heidi käänsi katseensa laitteelle, joka muistutti hiukan hevosten ultraa. Niitä nainen oli tuijottanut monesti elämänsä aikana. Sen vuoksi kai sikiön hahmottaminen laitteelta kävi Heidiltäkin helpommin, kuin normaaleilta odottavilta naisilta.
Lääkäri mittasi CRL mitan sikiöstä sen jälkeen, kun oli tutkinut koko kohdun, ettei sieltä löytynyt toista sikiötä. Tieto helpotti, sillä jos Heidi olisi kuullut saavansa kaksoset, tämä olisi varmasti ruvennut vain itkemään hysteerisesti.
"Viikot näyttää pitävän ihan paikkansa ja sikiö vaikuttaa normaalilta", lääkäri totesi ja Heidi huokaisi syvään.
Näytöltä näkyvä pieni sikiö tuntui oudon ihmeelliseltä, eikä brunette voinut vieläkään ymmärtää, että se oli oikeasti hänen sisällään, hänen lapsensa. Lääkärin avulla hän erotti sieltä jo muutaman varpaankin, se vasta olikin hirvittävän kummallista.

Lääkäri pyyhki ylimääräiset geelit pois Heidin alavatsalta.
"Tämähän alkaa jo hiukan näkyä", nainen totesi hymyillen ja sai Heidin katseen kimpoamaan seiniltä alavatsalleen. Hän itse ei peiliintuijottelunkaan lomasta ollut huomannut sellaista.
"Oikeastikko?" brunette kysyi epäuskoisena ja kokeili mahaansa. Oliko se hiukan turvoksissa sittenkin?
"Ei sitä välttämättä vielä itse huomaa, varsinkaan, jos yrittää huomata sen ja seuraa tilannetta liian ahkeraan. Silmä huijaa, kun muutos tapahtuu vielä niin pikkuhiljaa", lääkäri kertoi.
"Mmh", Heidi ynähti. Ei hän ollut valmis vielä näyttämään kenellekään, että oli raskaana.

Lääkäri antoi lisää neuvoja ja käski olemaan yhteydessä, jos Heidin mieleen nousisi kysymyksiä tai muutenkin.

Heidi istui yksityissairaalan kanttiiniin, joka oli sattunut sopivasti kohdalle. Nainen söi voileipää ajatuksiinsa uppoutuneena.
Niin vain oli hänenkin elämänsä muuttumassa viikko viikolta yhä enemmän ja enemmän.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
avatar
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 299

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Heidin elämää

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa