Anastasian päiväkirja

Siirry alas

Anastasian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Oskar V. lähetetty 11.11.17 17:26

Breandan Anastasia

ic-t, om. Oskar Vandale
Oma sivu
avatar
Oskar V.
Kaajapurolainen

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 25

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Anastasian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Oskar V. lähetetty 22.11.17 22:49

Lumisateesta huolimatta nuorukainen oli saapunut aamulla tallille. Mies ei ollut paljoa ehtinyt tutustumaan muihin ihmisiin, joita tallilla kävi. Nyt alla oli uusi hevonen, hänelle vieras, mutta täysin luotettava tamma, jonka vieressä olisi voinut vaikka räjäyttää pommin. Vaatimattomuus oli miehelle tuttua ravipiireistä, mutta jotkin asiat edelleen kummastuttivat. Pihattoelämä sopi onneksi Oskarille sekä hänen hevoselleen.

Voikonkirjava tamma oli jo kasvattanut kunnon turkin, eipä tarvitsisi turhan takia loimittaa. Nyt mies kuitenkin oli hevosensa selässä kentällä ja yritti muistella pohkeenväistöön vaadittavia apuja. Eihän hän ollut umpikilttiä hevosta ostanut sen takia, ettei muiden kanssa muka pärjäisi. Hän tarvitsi todellista opetusmestaria, jolla riitti kärsivällisyyttä aloittelijan kanssa.

Todellinen voiton tunne oli miehellä läsnä, kun tamma vihdoin astui jalkansa ristiin. Mies jatkoi kuitenkin harjoittelua, eikä lopettanut ensimmäiseen onnistumiseen. Kyllä he vielä joskus starttaisivat raviohjelmassa, se oli varma, mutta nyt täytyisi vain kyetä luomaan side toistensa välille.

Mies kiittää hevostaan. Ei hän ymmärrä, miksi näin näitä treenataan, mutta koettaa asettaa itsensä muiden muottiin. Ratsuihmiset ovat sitten välillä outoja. Tamma saa villaloimen ja sadeloimen päälleen. Vaaleanpunainen ei ole miehen väri, mutta ei hän voinut muutakaan kuin ottaa hevosensa mukana tulleet varusteet. Tarve menee kuitenkin aina ulkonäön edelle.
avatar
Oskar V.
Kaajapurolainen

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 25

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Anastasian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Oskar V. lähetetty 08.03.18 22:11

8.3.2018

Sorjanlainen nainen seisoi kentällä pidellen ruunikkoa tammaa käsissään. Hiirulaiseksi mies häntä kutsui omassa mielessään. Miehen ihmetys senkun kasvoi aina vaan, kun hän näki samanlaisten langanlaihojen pavunvarsien hallitsevan hevosta vain yhdellä narunpätkällä. Hetkeksi mies vain jäi nojaamaan aitaa vasten, lähes unohtaen oman tammansa, joka kaipasi liikuntaa.

Lopulta miehen täytyy jatkaa matkaansa, sillä ei hän tohdi jäädä pidemmäksi aikaa yleisöksi. Tallissa taas maailma palaa raiteilleen ja mies hakee tammansa varusteet odottamaan. Vaaleanpunaiset varusteet eivät olleet vieläkään nostaneet innostavia ajatuksia miehen päähän, mutta silti hän ei suostunut niistä luopumaan, hän melkein jo kykeni myöntämään itselleen, että varusteet pukivat voikonkirjavaa tammaa.

Harjaamisen lomassa mies hetkeksi pysähtyi. Hevosesta oli jo tullut rakas ja tärkeä, ei se ollut yksi niistä, joiden piti elämäntyökseen juosta - tai ravata - rahaa, muutoin odotti taivaslaitumet tai seuraava koti. Kyseessä ei ollut enää yksi niistä työkumppaneista, joita hänellä edellisessä työpaikassaan oli, nyt hänellä oli käsissään oma hevonen, jonka tehtävänä oli vain opettaa ja ilahduttaa häntä olemassaolollaan. Niimpä hän tohti, kun kuvitteli, ettei kukaan huomaisi, halata tamman kaulaa ja painaa suukon tuon turvalle.

Joku kuitenkin näki tilanteen. Miehen katse kohtasi ruskeaverikön pisamanaaman, joka oli puettu arvoitukselliseen hymyyn. Selittämätön katse kätki taakseen enemmän kuin sanat voisivat kertoa, ehkä jopa lupauksen siitä, että nainen pitäisi miehen salaisuuden. Mutta salaisuuksia tuntui olevan hymyn takana ja mies olisi valmis tekemään edes jotain sen eteen, että saisi edes yhden tietää. Jokin lehahti miehen sisällä, kun tämä kumartui ottamaan harjaa käteensä ja ryhtyi selvittämään pienille takuille päässyttä harjaa. Ja kun hän vilkaisi uudestaan, olivat pisamakasvot jo kaikonneet.

Mies varusti tammansa ja päätti nousta pihalla selkään. Ajatukset hänen päässään pyörivät vain yhdessä asiassa ja hän tiesi, ettei kentällä työskentelystä tulisi mitään. Niimpä hän suuntasi metsän siimekseen, missä ajatukset hakeutuivat yhä uudestaan ja uudestaan ruskean hiirulaisen hymyileviin, pisamien koristamiin kasvoihin. Eikä aikaakaan, kun mies huomasi vain kävelleensä lenkin tammansa kanssa.

Saatuaan hevosensa takaisin pihaton aitojen sisään hän kiersi pidemmän kautta ja etsi ruunikon tamman karsinan ja tutki katsellaan karsinataulua. Ainakin hiirulaiselle olisi nyt nimi, mutta miten löytää hetki juttutuokiolle? Nainen oli jo poistunut tallilta, kuin ei olisi siellä ollutkaan.
avatar
Oskar V.
Kaajapurolainen

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 25

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Anastasian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Oskar V. lähetetty 10.04.18 22:02

10.03.2018

Kolme viikkoa sitten mä olin oppinut pohkeenväistön Hiirulaisen opastuksella. Sen jälkeen mä olin vielä joutessani etsinyt vinkkejä ja oppaita tuon mysteerisen liikkeen suorittamiseen. Puolet teksteistä oli suorastaan hepreaa. Ja joka kerta sen jälkeen ratsastaessa mä olin yrittänyt hioa liikettä, tosin vaikeaa se oli ilman valvovaa silmäparia. Hiirulaista mä en ollu nähny kuin vilaukselta muutaman kerran. Ja silloinkin mä olin suunnilleen jäänyt tuijottamaan yhtä sen huikaisevan kauniista hymyistä.

Näin Vernerin kävelevän kohti ratsastuskenttää, missä mä olin Anastasian kanssa puolisen tuntia jo tehnyt töitä. Olin kuumeisesti yrittänyt opetella radan, jolle olin perjantain kilpailuihin ilmoittautunut. Pala tarttui mun kurkkuun, kun kasasin ohjia käteen ja yritin ratsastaa tammaa epätoivoisesti eteen heti heitettyäni raipan pois. Mulla oli jaloissa kannukset, mutta mua todellakin pelotti käyttää niitä. Oikeastihan ne olivat vain pienet sievät kuulat, jotka olisi pitänyt survoa hevosen kylkiluiden väliin, jos niillä tosissaan halusi hevosta satuttaa. Rohkaistuin ensimmäistä kertaa ja käänsin nilkkojani hetkellisesti.

Anastasia oli kyllä reipastunut kannuksien kosketuksesta ja oli ryhdikkään ja eteenpäin menenvän oloinen aina lopputervehdykseen saakka. Verneri oli pysynyt hiljaa ja arvioinut katseellaan suorittamaani rataa. Jännittyneenä mä odotin pysähdyksessä, kunnes mies nyökkäsi ja pyysin Anastasiaa kävelemään taas pitkin ohjin.
”Pohkeenväitöt oli ok. Muutamia tahtirikkoja niissä. Takaosakäännöksissä takaosa ei polje kauniisti eikä pysy paikoillaan. Muoto ei säilynyt ehjästi läpi radan. Mä suosittelen vielä jättämään sen helpon A:an välistä ja yrittäisin sinuna etsiä helppo C, helppo B ratoja alle.”
Nyökkäsin ymmärtäväisenä miehen kommenteille, samalla kuitenkin jonkinmoinen turhautuminen kulki lävitseni.
”Te ootte menny kuitenkin ratsukkona kivasti eteenpäin, mitä olen nähnyt. Sulla on hyvä ote hevosiin.”
Kiitin kohteliaisuudesta ja pyysin miestä avaamaan portin, jotta pääsisimme maastoon loppukäynneille. Minulla kestäisi jonkin aikaa sulatella ja sisäistää miehen sanat.

Lopulta sain hoidettua tamman ja vietyä takaisin pihattoon. Kasasin tamman varusteet ja vein ne paikoilleen. Olin kävelemässä tallin ovesta ulos, kun näin parkkipaikalle saapuneen nuoren naisen. Irvistin itselleni. En voinut myöntää Hiirulaiselle, että peruisin kouluosallistumiseni. Esteratsastuksenkin olisin jättänyt sikseen, jos siellä olisi ollut taitoarvostelu käytössä, onnekseni ei ollut. Tervehdin pisamaposkea, kun kohtasimme.
”Hei. Miten teillä menee niitten pohkeenväistöjen kanssa?” hän kysyi hieman arkana, kuin olisi joutunut todella tekemään töitä saadakseen lauseen ulos suustaan.
”Ihan hyvin. Mun täytyy nyt kyllä mennä tai muuten myöhästyn töistä.” valehtelin ja pakenin paikalta kohti omaa autoani, johon istahtaessani huokaisin.
avatar
Oskar V.
Kaajapurolainen

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 25

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Anastasian päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa