Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin

Siirry alas

Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 09.11.17 12:50

Kun kyynelii peittää glitterii

Viikonloppuna voit taas nollata
Sun tunteet tai niin sä luulet
Eikä kukaan nää, mitä käy läpi pään
Kun kyynelii peittää glitterii


Nitan seikkailut Auburnin ulkopuolella
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 09.11.17 14:01

9.11.2017

Istahdin syvään huokaisten valkoisissa farkuissa ja tummassa neuleessa pienen keittiötason ääreen jakkaralle. Porukat eivät olleet kotona, ainakaan siitä päätellen miten veljeni Jimi soitti musiikkia ja mitä tämä soitti. Keittiö raikasi musiikin tulviessa kajareista, joista porukat soittivat korkeintaan jotain hiljaista taustamusiikkia. Jimi oli juuri aloittamassa paistamaan pakkasesta pyttipannua. Tämä kääntyi minua päin, nosti pussia ja katsoi kysyvästi sinisillä silmillään. Nyökkäsin pienesti ja mies kaatoi pussista tarpeeksi ruokaa kahdelle. Sen jälkeen Jimi väänsi musiikkia hiljaisemmalle, jotta keittiössä kuulisi edes omat ajatukset.

"Oho, olitko kaikilla tunneilla tänää?" Jimi kysyi virnistellen. Näytin tälle kieltäni vastaukseksi.
"No sen saarnan jälkeen ei huvittanu kuulla toista heti perään. Joten kilttinä tyttönä istuin kaikki tylsät tunnit", huokaisin. Tiesin ettei menisi kauaa, kun isoveljeni rupeaisi tivaamaan oikeaa syytä mielentilaani. Ei ollut melkein mitään, mitä olisin voinut piilotella Jimiltä. Veli oli huolehtinut musta aina paremmin kuin vanhemmat, vaikka tämä oli vain muutaman vuoden vanhempi kuin minä. Jimi tuntui välillä tuntevan mut paremmin kuin minä itse.
"Yks kananmuna?" veli varmisti.
"Joo, kuten aina", vastasin nopeasti. Ehkä liiankin nopeasti, sillä Jimi kääntyi luomaan muhun kummeksuvan katseen.

Roikotin jalkojani jakkaralla istuessani ja rupesin sitten tylsyyksissäni heiluttelemaan niitä.
"Olkaatten hyvä", Jimi sanoi törkätessään lautasen eteeni.
"Kiitos, oi suuri ja mahtava kokki", nauroin. Hienossa ruuassa ei ollut mitään vikaa, mutta söin oiken mielelläni kotona pyttipannua veljeni kanssa. Helppoa tehdä myös vähän pienempien lapsien, jotka jätettiin keskenään kotiin pitkiksikin ajoiksi. Jimi kiersi tason toiselle puolelle omalle jakkaralle. Tämä lappoi haarukallisen ruokaa suuhunsa, vilkaisten minua sitten epäilevästi.
"Noni, anna tulla", veli puhahti.
"Mitä?" ihmettelin.
"Älä luule, mikä sulla oikeesti on?" Jimi kysyi.
"Ei mulla mikään ole", pyörittelin silmiäni. Sain merkitsevän katseen miespuoliselta kaksoisolennoltani. Me oltiin oikeasti todella samannäköisiä, sokeakin näki meidän olevan sisaruksia.

"Okei okei. Mä en oo vielä tutustunu oikee kehenkää Auburnissa", huokaisin lopulta.
"Mikset? Sähän oot saanu aina uusia kavereita tosi helposti", Jimi ihmetteli kummissaan. Kohautin olkiani, laskien katseeni lautaselle. Siirtelin perunoita irti makkaroista haarukallani.
"Nita?" veljeni jatkoi tivaamista.
"No mä oon ehkä vähän vältelly menemästä sinne kun siellä on enempi porukkaa paikalla", mumisin hiljaa.
"Miks ihm..." Jimi kerkesi aloittamaan.
"Satutko muistamaan mitä viimeks kävi?" tiuskaisin lopulta. Rakastin veljeäni ihan oikeasti, mutta välillä tuo oli täysi idiootti ja epäilin tämän omistavan aivoja ollenkaan.
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 12.11.17 0:01

11.11.2017

Soitin omakotitalon ovikelloa, korjaten laukkuni asentoa. Ei aikaakaan, kun läheisin ystäväni lukiosta tuli avaamaan oven.
"Nita! Aina yhtä ajoissa", brunette virnisti.
"Tottakai, mä en harrasta muodikkaasti myöhässä saapumisia", hymyilin ja vastasin Minjan halaukseen. Astelin tottuneesti sisään ja jätin mustat nauhalliset nilkkurini eteiseen. Riisuin mustan toppatakin, jonka alta paljastui viininpunainen pusero. Housuiksi olin valinnut todella vaaleansiniset farkut. Pitkät ruskeat hiukset valuivat vapaina olkapäillä.
"Muut on luvannu tulla. Haluut varmaan viiä juomat jääkaappiin?" Minja puhui ja käveli vastausta odottamatta jo keittiötä kohti. Pudistelin huvittuneena päätäni. Minjan porukat olivat viikonlopun reissussa, joten porukkamme voisi taas kokoontua yhteen ja pitää vähän hauskaa.

Kaivoin laukustani omat juomani, jotka oli tällä kertaa vähäiset. Jimi ei suostunut tuomaan hirveästi ja mua ei itseasiassa huvittanut juoda paljoakaa. Se ei estäisi muita juomasta niin paljon kuin haluaisivat. Vaikka mulla ei ollut itsellä paljon juomia, jätkät toisivat tapojensa mukaan vähän ylimääräistä. Niistä riitti aina koko porukalle. Ovikellon soidessa Minja lähti avaamaan ja minä kiikutin laukkuni Minjan huoneeseen yläkertaan, jossa se olisi turvassa. Palatessani takaisin alakertaan, näin eteisestä tulevan Niklaksen ja Tomin, jätkät olivat ilmeisesti tulleet yhtä matkaa. Heilautin kättäni ja soin kahdelle virnistyksen, kun nämä suunnistivat keittiöön.

"Nita! Mitkä noi juomat on? Eihän noilla pääse ees alkuun", hämmästeli paikalle saapunut Aapo.
"Ei huvita vetää ihan kauheesti, juokaa te sit munki edestä", hymyilin. En viitsinyt sanoa, että halusin selviytyä tallille huomenna. Muut eivät välittäneet hevosista ollenkaan, joten en maininnut niistä mitään. Aapo pudisteli päätään, lyhyet vaaleat hiukset hieman heiluen.
"Missä Petra on?" Niklas avasi suunsa.
"Varmaan myöhässä, kuten aina", kohautin olkiani. Pyörittelin omenasiideritölkkiä hieman ehkä tylsistyneenä.
"Nita tarvii jotain vahvempaa, ei tommosta kestä katella koko yötä", Tomi kommentoi.
"Ette te kohta tajua mitään mitä teidän ympärillä tapahtuu", virnistin.

Ei auttanu mun vastustelut, sillä jätkät sekoittelivat yhteistuumin jonkinsortin boolin. Ja törkkäsivät mulle muovimukin käteen, puoliksi pakottaen juomaan. Ja se kieltämättä oli vähän tujumpaa kuin mun siiderini. Myöhästelevä blondimme Petrakin suvaitsi saapua paikalle, selitellen jotain kyydistä. Koska koko porukka oli kasassa, siirryimme olohuoneeseen. Paikkoja oli rajoitetusti ja minä tulin tietenkin viimeisenä paikalle, täytetyn boolimukin kanssa. Mietin jo ottavani mallia lattialle istahtaneesta Petrasta, mutta Niklas ratkaisi mun ongelman. Olin seissyt nojatuolin vieressä, jossa jätkä istui. Nyt tämä päätti kiskaista mut syliinsä istumaan, melkein läikkyi boolit pitkin. Ele sai aikaan muutamat vihellykset. Kaikki kyllä tiesivät meidän olevan vain kavereita, vaikka käyttäydyimme välillä aivan toisin. Toki kaikkea ei muut edes tienneet, mitä meidän välillä oli.

Me päädyttiin, kuten aina, lattialle rinkiin istumaan kera pullon. Kirosin hieman ääneen, kun pullo osoitti ensimmäisellä pyöräytyksellä mua. Se aiheutti pieniä naurahduksia muissa.
"Tehtävä", huokaisin lopulta.
"Suutele Niklasta! Eikä mitään söpöö poskipusua vaan kunnolla", Minja keksi. Kohotin kulmiani brunetelle.
"C'moon, vähän yritystä. Täähän on helppo", sanoin samalla kääntyen vieressä istuvan jätkän puoleen. Ruskeatukkainen virnisti, tämä oli meille tuttua puuhaa. Ei ollut ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen kerta. Toinen käteni hakeutui Niklaksen niskaan, kun painoin huuleni toisen huulille. Niklasella ei ollut selkeäsi mitään valittamista tehtävästä, eikä totta puhuen minullakaan. Jätkä ei ole yhtään hullumman näköinen, tämä osaa olla fiksu olematta kuitenkaan tylsä.

Ilta lähti vähän väärille raiteille pullonpyörityksen jälkeen, kuten yleensäkin. Oli sitten suunnitelmat mitä tahansa, se harvemmin piti. Ellei ollut suunnitelmana juoda itseään ihan kaatokänniin. Boolia oli tullut juotua ihan liikaa, mutta syytän jätkiä. Nämä täyttivät mukiani ihan liian tiiviiseen tahtiin. Meidän täysi-ikäiset Tomi ja Petra päättivät lähteä vielä baariin, kun me alaikäiset saimme jäädä Minjalle. Aapolla ja Minjalla olikin käynnissä henkevät keskustelut, tai niin nämä väittivät kadotessaan johonkin. Ei ihan mennyt läpi, vaikka ihan selvästi ajatus ei enää kulkenut. Me jäätiin Niklaksen kanssa kahdestaan ja mä tiesin, kuinka helposti homma eskaloituisi. En kyllä ollut varma, haluasinko jotain tapahtuvan vai ei. Niklas selosti jotain vieressäni sohvalla, mutta jutut meni toisesta korvasta sisään ja toisesta samantien ulos. Vilkaisin tätä, päättäen unohtaa ihan oikeasti kaiken ja antaa mennä. Hiljesin jätkän siirtymällä tämän syliin ja painaen huulet vaativina Niklaksen huulia vasten. Ja toinen oli heti mukana.


Viimeinen muokkaaja, Nita M. pvm 05.04.18 20:10, muokattu 1 kertaa
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 14.11.17 11:33

14.11.2017

Koko päivä oli mennyt sumussa. Olin aamulla herännyt painajaiseen, jotka eivät olleet hetkeen mua häirinneet. Nyt ne olivat takaisin, ihan yhtä elävinä. Melkein kirjaimellisesti pystyin unissani palaamaan siihen päivää, siihen hetkeen. En tosin olisi siihen palaamiseen tarvinnut painajaista muistuttamaan, sillä muistin ne ilmankin. Kaikki äänet, tunteet, joka ikisen sekunnin. Halusin unohtaa, mutta pelkäsin samalla unohtavani sellaista, mitä taas en halunnut unohtaa. Istuin sängylläni mustissa vaatteissani. Päivä ei ollut millään tavoin iloinen, joten ei tarvinnut vaatteidenkaan olla.

Laahustin alakertaan omasta huoneestani, tavaten ihan yhtä surulliset siniset silmät. Ja kuten minullakin, oli veljelläni yhtä tummat silmänaluset.
"Ootko valmis?" Jimi kysyi hiljaa. Nyökkäsin pienesti. Mua suututti, kun porukat eivät lähteneet mukaan. En tajunnut näiden ajatusmaailmaa, luulisi heidänkin haluavan lähteä. Mutta ei, he olivat ihan kiinni töissään, kuten aina. Tuskin edes muistivat, mikä päivä tänään oli. Syvään huokaisten siirryin eteiseen pukemaan päälle. Mun ei auttanut vihoitella niille, ei ainakaan tänää. Ennen kuin astuimme ovesta ulos, nappasin eteisestä muovipussin mukaan, joka oli pakattu Jimin toimesta jo aikaisemmin. En halunnut ajatella sen sisältöä ja määränpäätämme. En olisi halunnut, että tämä olisi tuttu kuvio. Mutta teimme sen jo toista kertaa, jos alkuperäistä ei laskettu mukaan.

Istahdin Jimin autoon, katsellen pihaa. Suljin silmäni, yrittäen pysyä kasassa. Usein pystyin jo normaalisti menemään siitä ohi, mutta tänään kaikki muistutti siitä päivästä. Siitä, joka ei päättynyt hyvin. Veli lähti varovasti ajamaan. Kun pääsimme pois pihasta, pystyin avaamaan silmäni. Tuijotin ulos ikkunasta tyhjyyteen, ajatuksien kiertäessä kehää. Olisipa ajatuksille jokin katkaisija, että ne saisi pois päältä. Mutta ne samat ajatukset jotka olivat piinanneet mua jo pitkään, palasivat takaisin. Jos mä en olisi hoputtanut? Jos mä en olisi lähtenyt? Jos mä en olisi häirinnyt? Lopputulos ja meidän kaikkien elämä voisi olla ihan toisenlainen.

Automatka tuntui kestävän ikuisuuden. Me jätettiin auto parkkipaikalle ja käveltiin reittiä hiljaisina, se reitti oli jäänyt liian hyvin mieleen. Me pysähdyttiin vierekkäin, katsomaan kivikimpaletta. Jimi kaivoi pussista kukan, ojentaen sen mulle. Itku kurkussa asettelin sen kiven viereen. Jimi hoiti muun. Me palattiin taas vierekkäin katsomaan. Kaikki välähteli taas mun mielessä. Me kulkemassa iloisina autolle. Mä heitin reppuni takapenkille. Auto lähti pihasta, mä selitin innoissani jotain. Seuraavaksi metallin rutistuminen, mun huudot. Kaikki äänet sekoittuivat toisiinsa mun päässä. Jimi nappasi mut halaukseen, tietäen mitä mun päässä liikkui. Vielä ennen kuin me lähdettiin, vilkaisin kiveä muiden joukoissa. Kyyneleet valuivat pitkin kylmiä poskia.

Joni Valtteri Merisalo
30.1.1995 - 14.11.2015
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 15.11.17 23:36

15.11.2017

Mut oli toivotettu tervetulleeksi osallistumaan huomisiin juhliin. Tiesiköhän ne edes, että mä olin alaikäinen? Tiesivät tai ei, mä olin päättänyt mennä. Saisin vähän muuta ajateltavaa ja ehkä tutustuisinkin muihin tallilaisiin enemmän. Tai sitten en. Ehkä vettä vahvemman juotavan kanssa porukkaan olisi helpompi tutustua? Mä olin myöskin enemmän kotonani hienoissa juhlissa, kuin tallilla. Kyllä mä tallilla nykyään viihdyin paremmin kuin hyvin, mutta olin silti välillä vähän hukassa. Juhlien kanssa taas ei ollut kerta eikä kaks, kun ihan meidän kotonakin oli järjestetty vähän hienompia juhlia porukoiden tutuille sekä työjuttujen takia. Moneen otteeseen mut, Jimi ja Joni oli kuskattu mukana ties mihin kekkereihin.

Istuin sängyn reunalla ja tuijotin ostamaani mekkoa sekä siihen sopivaa maskia. Koputus keskeytti ajatukseni, siirsin katseeni mekosta ovelle. Jimi kurkkasi varovaisesti oven raosta. Soin veljelleni pienen hymyn, jonka toinen tulkitsi lupana tulla sisään.
"Mihin toi on?" Jimi kysyi, nyökäten mekkoa kohti.
"Auburnissa järkätään niiden kisojen jatkot", selitin.
"Ja sut päästetään sinne alaikäsenä? Oletan et ihan selvinpäin ei niitä jatkoja vietetä", veli hymähti. Kohautin olkiani.
"Mut kutsuttiin, ehkä ne ei oo niin tarkkoja. Ja ei mulla nyt niin kauaa oo et oon täysikänen", puuskahdin. Puhalsin naamalle valuneen ruskean hiussuortuvan pois, mutta se palasi takaisin. Suosiolla siirsin kädellä sen korvan taakse.
"Sitä paitsi, tuskin eroaa hirveesti porukoiden juhlista. Niissä ihmiset ei ainakaa osaa käyttäytyy muutaman lasillisen jälkeen", mua puistatti. Jimi hymähti, tämä muisti varmasti yhden kerran yhtä hyvin kuin minä. Isän tuttu, vähän vanhempi mies, olisi mielellään alkanut lääppiä mua. Mun onneksi Jimi oli huomannut ja tullut väliin, hyvä ettei veli ollut tinttaissut toista naamaan.

"Mites ajattelit kulkee?" Jimi kysyi.
"Ajattelin kysyy sua mun henkilökohtaseks kuskiks", hymyilin valoittavasti.
"Sori, ei onnistu. Yövuoro", tämä pahoitteli. Tiesin, että Jimi olisi mut mielellään vienyt ja hakenut. Tästä oli tullut pari vuotta sitten vielä erityisen suojelevainen mua kohtaan, aikaisemmin Joni oli huolehtinut meistä kahdesta. Mutta ei sille mahtanut mitään, että veljellä oli välillä mielenkiintoisia työaikoja kierrellessään eri paikoissa vartijana.
"Hmh, pitää sit varmaan kysyy Petraa", pohdin ääneen.
"Suosittelisin jäämään myös yöks, jos meinaat juoda jotain", veli ehdotti. Porukat eivät tienneet mun juovan enempää kuin jonkun sivistyneen lasillisen juhlissa, saatika että olin nyt menossa mihinkään juhliin.
"Hyvä idea", naurahdin.

Päädyin soittamaan Petralle, tällä kun oli ajokortti ja oma pieni kämppä. Juttu lähti heti ihan toiseen suuntaan, sillä Petralla oli paljon asiaa. Me jäätiin juttelemaan tapojemme mukaan pitkäksi aikaa ja meillä oli hauskaa, jutut olivat lievästi levottomia. Tuntui väärältä olla niin iloinen, mutta Joni ei haluaisi minun jäävän murehtiman tätä loputtomiin. Eihän?
"Ainiin, mä meinasin unohtaa ihan kokonaan miks mä soitin. Olisitko halunnu toimia mun kuskina huomenna?" muistin yhtäkkiä.
"Eiköhän onnistu, ei mulla mitään ole. Mitä sulla sit on?" kuului puhelimen toisesta päästä.
"Yhet juhlat. Voinks mä sit tulla sulle yöks? Porukat vetää herneen nenään jos ne saa tietää, mut kaikki on hyvin jos ne tietää mun olevan vaan sun luona", selitin. En viitsinyt mainita tallia, siitä olisi seurannut ihmettelyä.
"Tottakai, mä haen sut sit huomenna. Nyt mun pitää mennä, öitä rakas", Petra toivotteli.
"Öitä", hymähdin ennen puhelun lopettamista. Mua jännitti ihan törkeästi juhlat, toivottavasti ne menisivät mukavasti ja ilman draamoja.
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 17.11.17 22:21

17.11.2017

Tanssahtelin omasta huoneestani kohti veljeni huonetta, jonka ovi oli kiinni. Koputin iloisena oveen, ihan kuin en olisi ollut missään eilen illalla. Aamulla oli vähän tehnyt tiukkaa lähteä kouluun, mutta Petra oli onneksi potkinut mut ylös. Oli myös hyvä, ettei porukat saaneet taas aihetta saarnaansa. Tänään mulla oli kysyttävää. Oven takaa kuului epämääräinen murahdus, joka tarkoitti yleensä, että huoneeseen sai tulla. Murahduksia kuului erityisesti silloin, kun Jimillä oli pelit käynnissä.
"Arvaamitäarvaamitä", nauroin innoissani.
"Oota ihan hetki", mies murahti. Vilkuilin veljeni isoa huonetta, joka oli melko iso. Sinne mahtui kunnon televisio ja sohva, mitäs muutakaan sitä tarvitsisi. Nenääni nyrpistäen otin sormenpäilläni sohvalta jonkun roskan pois, heittäen sen lattialle. Istahdin veljeni viereen katsomaan, kun tämä pelasi pleikkarillaan änäriä.

Veljeni päästi muutaman kauniin sanan pelin loppuessa, josta saattoi päätellä pelin lopputuloksen.
"Miten eilen meni?" Jimi kääntyi kysymään.
"Hyvin, mä osasin olla ihmisiks ja tutustuin muutamaan tyyppiin", hymyilin. Tosin osa tilanteista jäi vähän auki, että mitä ihmettä tapahtui. Ehkä niihin saisi selitystä kun törmäisi porukkaan uudestaan.
"Ainii, sulla oli joku juttu?" veli kohotti kulmiaan.
"Joo, mä saisin alottaa Armin vuokraajana", virnistin leveästi. Hyvä etten pomppinut sohvalla.
"Se on ilmeisesti hyvä asia?" toinen nauroi. Läppäisin Jimiä käsivarteen.
"No totta kai on! Mä pääsisin myös valmennuksiin, tosin en ainakaa ekaan Armin kanssa", intoilin.
"Onks tässä sit joku ongelma?" veli ihmetteli, kun kasvoillani häivähti varjo.
"Porukat", mumahdin.
"No jos sä vakuutit Auburnin väen, niin varmasti vakuutat porukatki", Jimi lohdutti.

Jimi houkutteli mutkin pelaamaan, kun odoteltiin porukoita kotiin. Kukaan ei yllättynyt, kun mä hävisin oikein kunnolla. Siinä oli pieni ero, että mä pelasin joskus ja jouluna, toinen varmasti melkein päivittäin.
"Koska sä muutat omaan kämppään?" virnistin, kun Jimi laittoi uuden pelin pyörimään.
"Hmh, oon mä jotain jo katellu", tämä mumisi keskittyneenä.
"Ei kai mistään kaukaa? Ja kai sä sit varaat jonkun nukkumapaikan mulle et pääsen yökylään? Et sä voi jttää mua ihan täysin yksin niiden kahden kans", nauroin. Ja tein maalin, joka selvästi ärsytti veljeä.
"Kyl mä ajattelin jossain tässä lähistöllä ehkä pysytellä ja totta kai", Jimi nauroi. Mä aloin saada pelaamisesta kiinni, joten pystyin vähän pistämään vastaan. Musta ei ollut kuitenkaan voittamaan, joten veli oli ainakin tyytyväinen. Jimi pörrötti mun hiuksia, saaden siitä hyvästä pahan mulkaisun. Huidoin toisen käden pois, ruveten sukimaan hiuksia paikoilleen veljen nauraessa vieressä.

Porukoiden saapuessa, suuntasin heti alakertaan. Jimi tuli hieman perässä, henkiseksi tueksi. Olisi parasta kysyä, ennen kuin porukat aloittaisivat tekemään jotain. Vilkaisin Jimiä, joka nyökkäsi rohkaisevasti.
"Äiti ja iskä, mulla olis yks juttu", hymyilin hermostuneena.
"Mikä juttu, kulta?" äiti ihmetteli kääntäen katseensa muhun. Mikä ihmeen kulta? Henkäisin syvään.
"Tehän tiedätte et mä aloin hoitaa Auburnissa sitä Armia. Mulle ehdotettiin sen vuokrausta ja et pääsisin sen kans valmennuksiin. Armi on ihan huippuhevonen ja Auburnissa on kaikki puitteet kehittymiseen, enkä mä tiiä koska tulee yhtä hyvä mahdollisuus jos en tätä käytä. Tää on nyt se mun juttu, hevoset on aivan mahtavia. Ja Auburniin ei oteta ketä vaan", puhua papatin yhteen menoon yrittäen perustella asiaani mahdollisimman hyvin. Vanhemmat katsoivat toisiaan hieman hämmentyneinä. Vääntelin käsiäni odottaen, että joku sanoisi edes jotain.
"No, miten on?" kysyin malttamattomana hiljaisuuden jatkuttua kamalan pitkään, ainakin omasta mielestäni.
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 20.11.17 21:39

20.11.2017

Heittäydyin makaamaan Minjan sängylle, bruneten vilkaisten mua huvittuneena istahtaessaan tuoliinsa sängyn viereen.
"Terapiatuokio? Mistä?" toinen nauroi. Kohautin olkiani, mikä oli vähän hassua siinä maatessa.
"Kaikesta. Ja ei mistään", vastasin hymähtäen. Mä halusin puhua, mutta mulla ei ollut harmaintakaan aavistusta mistä.
"No olipa valaisevaa. Alota nyt jostain", Minja kehoitti.
"En mä tiedä!" parkaisin.
"Okeiokei. Miehet on aina hyvä aihe! Onks siellä tallilla mistä sä oot nyt niin innoissaan, ihan kun mä en olis huomannu vaikka et sanokkaa siitä mitää, kuinka paljon miehiä?" Minja alkoi kuulustelemaan. Nauraen pudistelin päätäni.
"No onhan niitä muutama. Enkä sitä sano etteivät olis ihan kateltavia, mut mähän oon ihan kakara niihin verrattuna", nauroin.
"Koska ikä on ollu este?" brunette yritti sanoa ihmetellen, mutta purskahti heti nauruun. En mahtanut sille mitään, joten liityin nopeasti nauramaan Minjan kanssa.

"Jimi varmaan lähtis tallille ja tinttais jotai naamaa jos se sais tietää jostai jutusta", sain sanottua kun olimme rauhoittuneet.
"Miks se ei sit oo tintannu Niklasta? Vai eikö se tiiä?" nainen ihmetteli. Pudistelin ensin automaattisesti päätäni.
"Taino, ehkä se tietää. Mut Niklas on kuitenkin tuttu ja ihan harmiton", virnistin. Toisaalta toivoin, ettei Jimi tietäisi. Mä en välittänyt ajatella Jimistä mitään, tuskin tämäkään pikkusiskostaan.
"Okei, sit kerrot niistä jatkoista! Petra mainitsi et olit ihan tyrmäävän näkönen ja ihan liian selvä kun se haki sut", brunette tivasi.
"Ei niistä oo mitää kerrottavaa", mumahdin.
"Mitä sä teit?" Minja huokaisi.
"No se siinä onkin. En mitään! Kyl mä parin kans juttelin mut siinä se", nostin kädet kasvoilleni.
"Oikeesti? Sä joit liian vähän", nainen antoi tuomionsa.
"Parempi etten herättäny liikaa huomiota, tiiä vaikka mut olis potkittu ulos", nauroin.
"Ens kerralla mä tuun sun mukaan ja vahdin et pidät hauskaa. Ja voin vahtii niitä miehiäki", brunette pohti.
"Kulta pieni, ne on hevosihmisiä. Ne puhuu hevosjutuista paljon, sä tylsistyt kuoliaaks", selitin virnistäen.
"Oothan säkin ilmeisesti nykyää hevosihminen enkä mä kuole sun kanssa tylsyyteen", Minja sanoi terävästi. Mitäpä sitä toiselle väittämään vastaan.

Me höpöteltiin ja naurettiin vielä ties kuinka kauan. Vähän ennen kuin mun piti lähteä, me ruvettiin miettimään koska saataisiin taas porukka kunnolla kasaan.
"Kelleköhän me seuraavaks päästäis", Minja pohti.
"Porukat varmaa lähtee täs taas varmaa jollekki viikonloppureissulle jossai vaiheessa. Toki Jimi nyt on kotona ellei oo töissä, mut se ei joko välitä tai liittyy seuraan", pohdin vuorostani.
"Mut sit sä et pääse Nik...", brunette virnuili.
"Minja!" parahdin kesken naisen sanoman lauseen.
"Mitäää", toinen nauroi.
"No mites sit sä ja Aapo?" virnuilin puolestani, saaden ystäväni suun tukittua toisen punastellessa. Että semmoista.


Viimeinen muokkaaja, Nita M. pvm 05.04.18 20:11, muokattu 1 kertaa
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 27.11.17 0:02

26.11.2017

Ryntäsin portaita alas toisesta kerroksesta ja oli ihme, etten villasukissani kaatunut liukkaissa portaissa.
"Mummi!" huudahdin, kuin käsitin, että tämä seisoi oikeasti meidän eteisessä. Ryntäsin mummin luo ja melkein hyppäsin halaukseen. Mummi naurahti lämpimästi innostukselleni. Painoin pääni tämän olkapäälle ja vedin itseeni ihanaa, tuttua tuoksua. Sitä ei voinut kuvailla, se vain oli mummin tuoksu. Malttaessani irroittautua halauksesta, silmäilin mummiani. Tämä oli hieman minua lyhyempi, hoikka ja pitkät vaaleat hiukset valuivat silkkisinä selkään. Ulko-oven avautuessa siirsin katseeni sinne, kun pappa tömisteli sisään.
"Hei pappa", siirryin hillitymmin halaamaan tätä, kun mummi siirtyi halaamaan Jimiä, joka oli tullut vähän rauhallisemmin alakertaan.

Istuin keittiössä tason ääressä teemuki kädessä, seuraten mummin tekemisiä. Tämä oli puoliksi pakottanut minut istumaan ja vain olemaan sillä välin, kun mummi itse teki köyhiä ritareita. Maistoin varovasti teetä, jos se olisi jo jäähtynyt sopivaksi.
"No, mites miesrintamalla menee?" mummi kysyi viattomasti. Yskähdin, kun meinasin tukehtua teeheni. Milloin mummi oli alkanut tuollaisia kyselemään? Ynähdin jotain epämääräistä, mutta mummi loi muhun katseensa, joka pakotti sanomaan jotain.
"Ei mitään ihmeellistä", hymyilin ja hautauduin mukin taakse.
"Miten muuten? Äläkä väitä, että istut vaan koulussa ja kotona", mummi hymyili.
"Oon kavereiden kanssa ja käyn tallilla", selitin. Tästä aiheesta voisin puhua enemmänkin.
"Hevoset on hyvä harrastus", tämä tiesi sanoa. Jos muistaisin oikein, oli mummi nuorempana hevosten kanssa ollut enempikin.
"Mä pääsen nyt ratsastamaan tavoitteellisesti ja valmentautumaankin", höpötin. Kerroin Armista ja vielä hetken hemmoteltavana olevasta Karkista.

Jimillä oli sen verran kärsivä ilme tämän tullessa ulkoa papan kanssa, että arvelin mummilla olevan näppinsä pelissä. Jotenkin tämä oli lahjonut tai kiristänyt papan puhumaan Jimin kanssa, mutta en välittänyt ajatella keinoja. Saisin varmaan elinikäiset traumat tai jotain. Mummi latoi tarjolle köyhät ritarit ja me neljä istuttiin pöydän ääreen syömään.
"Mitä tärkeetä teidän vanhemmillanne tänään on?" pappa kyseli.
"Ne on taas vaihteeks jossai tuttujensa juhlissa", Jimi irvisti.
"Ei oo ensimmäinen eikä viimenen kerta", huokaisin. Toisaalta odotin kokonaan porukoista vapaata viikonloppua, mutta toisaalta toivoin viikonloppua, jolloin koko perhe tekisi jotain yhdessä. Eilen oli hetki, kun vaikutti siltä, että porukat olisi oikeasti olleet kiinnostuneita mun asioista. Se hetki kesti viisi sekuntia, sen jälkeen mun kuvitelmat hajosivat jälleen kerran tuhansiksi sirpaleiksi. Mun päähän ei mahtunut miten niin ihanat mummi ja pappa olivat saaneet aikaan niinkin välipitämättömän ihmisen kuin äiti.

"Etteks te vois jäädä yöksi?" anelin kun mummi ja pappa tekivät eteisessä lähtöä.
"Kulta pieni, vaikka me kuinka haluttaisiin jäädä, niin meidän on pakko mennä kotiin", mummi halasi mua. Mutristin suutani, sillä vaikka välimatka ei ollut pitkä, me käytiin ihan liian harvoin mummolassa.
"Tuutte käymään nyt jossain vaiheessa", mummi taputti mun poskea.
"Joo, tullaan tullaan", naurahdin. Mummi kääntyi Jimin puoleen ja osoitti tätä.
"Sinä. Pidä huoli siskostas", tämä totesi. Meidän kaikkien katseissa kävi pieni tuska. Kaikki tiesi mitä mummi ajatteli sen sanoessaan. Jimin taakka musta oli nyt kaksinkertainen, sillä ei ollut enää toista, jonka kanssa jakaa se. Koko isoveljen rooli oli siirtynyt Jimille reilu kaksi vuotta sitten.
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 05.03.18 21:43

3.3.2018

Mä käänsin kylkeäni ja vedin peittoa korville, jotta ärsyttävä ininä loppuisi. Se ininän pitäjä oli rakas veljeni, joka oli ottanut aamun tehtäväkseen potkia mut ylös sängystä.
"Noni, ylös ja ulos. Ei voinut olla niin rankka ilta", Jimi huuteli ja kuulin virnistyksen tämän äänestä.
"Haista home", mumisin peiton alta, joka lähti liikkumaan. Helvetti olisi kohta irti, jos veli veisi mun peiton.
"Sulle on yllätys", tämä totesi. Mun naamani pilkisti peiton alta ja mä loin epäilevän mulkaisun Jimiin. Huokaisten mä potkin peittoa pois päältäni ja nousin istumaan sängylle.
"Pue päälle ja tuu alas", mies sanoi iloisena ja lähti sitten alakertaan. Mä pyyhkäisin hiukseni pois naamalta ja ihmettelin mikä veljeäni vaivasi.

Saatuani vaatteet päälle rymistelin portaita alakertaan. Jimi odotti eteisessä itsekseen virnistellen ja ojensi takkini.
"Ulos? Onko pakko? Siellähän on ihan jäätävän kylmä", marisin.
"Tule nyt vaan. Kengät jalkaan ellet haluu kävellä sukkasilteen lumessa", veli komensi.
"Okeiokei, ihan rauhassa nyt vaan", murahdin kiskoessani kenkiä jalkaan. Tosin mä taisin olla se, jonka tarvitsisi rauhoittua. Jimi käski pistämään silmät kiinni, kuulemma ei saisi kurkkia, ja lähti johdattamaan mua pihalle. Mä nurisin tästäkin, mutta lähinnä muodon vuoksi. Mä odotin mielenkiinnolla mun yllätystä.
"Saa avata", käsky kävi ja mä avasin silmät. Mun ilme oli varmasti näkemisen arvoinen, kun mä tuijotin kauhunsekaisin fiiliksin sitä.

"Mikä se on?" kysyin värähtäen.
"Sun yllätys", Jimi nauroi.
"Mikä se on?" toistin kysymykseni.
"Sun autos, sitku saat ajettua inssin läpi", veli esitteli ylpeänä sitä rumaa läjää. Se oli kammottavan ruma. Se oli todella pieni ja näytti siltä, että se oli pelastettu romuttamolta. Väristä en halunnut kommentoida, riitti kun sanoi sen olevan ruma vihreä. Se oli niin hirveä etten olisi halunnut katsoa, mutta en vain saanut katsettani irti siitä. Mua puistatti ja mä en voinut kuin sulkea silmäni.

Joo, autosta olisi hyötyä kunhan mä saisin ajokortin. Mä pääsisin vapaammin liikkua ja voisin olla tallilla sen aikaa kuin haluaisin. Mä en myöskään ymmärtänyt autoista hölkäsen pöläystä, jos ulkonäköä ei laskettu. Ulkonäkö olikin mulla ainoat kriteerit autolle, muut voisivat hoitaa sen muun puolen miettimisen. Mutta pieni lommoinen kottero ruman vihreän värisenä ei ollut lähelläkään sitä, mitä mä autolta toivoin. Muthan naurettaisiin Auburnista pihalle, kun ajaisin sinne sillä rumiluksella. Se myös ponnahtaisi erittäin hyvin esille parkkipaikalla, muiden autojen ollessa hienoja ja uusia. Mun auto ei ollut kumpaakaan.
"Mhm, kiitos", pihahdin Jimille ennen kuin ryntäsin sisälle.
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 05.04.18 14:28

5.4.2018

Musta alkoi tuntua, etten mä pääsisi jännityksestä eroon, sillä taas mä olin jännän äärellä. Mä olin joutunut hakemaan Auburnista mun tallikamoja, koska nyt mä tarvitsin niitä muuallakin. Mä parkkeerasin autoni vieraan tallin pihaan, onneksi matka ei ollut pitkä. Tallin ovista ilmestyi vastaan punatuilla huulillaan hymyilevä brunette, joka ei näyttänyt ollenkaan siltä, että kuuluisi tallille.

"Nita!" nainen huudahti ja levitti kätensä, kun mä pääsin lähietäisyydelle. Mä vastasin halaukseen nauraen.
"Noniin, alappas selittää miks mä oon täällä ja miks mun piti ottaa ratsastuskamat mukaan?" katsoin kysyvästi serkkuani Ritaa. Tämä virnisti valloittavasti.
"Anna kun mä näytän, ota kamas mukaan", brunette sanoi. Mä vain pudistelin päätäni ja nappasin kassini matkaan. Me päädyttiin pienen tallin yhdelle karsinoista, joista kurkisteli läsipäinen musta puoliverinen. Se katseli mua uteliaana pitkien ripsiensä kanssa.

"Haluutko vähän avata? Ei paljoo auta tää", naurahdin.
"Ramida on mun hevonen, mutta mulla ei riitä sille niin paljoa aikaa kuin haluaisin. Mä kuulin isältä et sä oot alottanu ratsastuksen ja mulle paras olis saada liikuttaja joka olis tuttu", nainen selitti. Oliko isä puhunut veljelleen eli Ritan isälle mun hevosharrastuksesta? Mä kuitenkin nyökyttelin, koska tajusin pointin. Mutta ajatteliko Rita tosissaan, että mä varmasti pärjäisin sen hevosen kanssa? Mä osasin kyllä ratsastaa, mutta me lähdettäisiin kokeilemaan vaativampia kouluratoja Armin kanssa, koska Armi osasi. Yhtään vaikeamman hevosen kanssa musta ei olisi niille radoille vielä.

Ei mennyt kauaa, kun mä istuin Ramidan estesatulassa. Miten mä tähänkin olin oikeasti tähän päätynyt? Musta tamma liikuskeli levottomasti ja otti sivuaskeleita jo alkukäynneissä. Mun täytyisi oikeasti musitaa, etten mä olisi Armin satulassa tällä kertaa. Ravissa mä sain ottaa paljon puolipidätteitä, ettei Ramida juoksisi mun alta pois. Mä en kuitenkaan halunnut kokonaan pois eteenpäinpyrkimystä, vaan halusin pidätteiden menevän läpi. Laukka tuntui ainakin Armiin verrattuna todella lyhyeltä, mutta silti siinä oli helppo istua ja muutenkaan siinä ei ollut mitään vikaa.

Mä tein Ramidan kanssa väistöjä, joita se välillä protestoi viskaisemalla päätään hieman ja väistöt eivät olleet ihan priimaa. Toistojen myötä ja kun mä löysin vähän miten tammaa ratsastettiin, alkoi Ramidakin myöntyä työntekoon.
"Mä teen teille pari pientä estettä, saat hypätä sillä", Rita ennemminkin ilmoitti kun kysyi, haluaisinko mä hypätä. Pian maneesissa seisoi pari pientä pystyä. Ramidan korvat pyörivät ja se nappasi pari innokkaampaa askelta, kun se totesi pääsevänsä hyppäämään. Mä keräsin ohjat ja huokaisten siirsin puoliverisen laukkaan.

Jos Armi ei paljoa kuumunut esteistä, niin nyt mulla oli täysi vastakohta alla. Jo pieni este sai Ramidan kiihdyttämään laukkaansa ja esteenkin jälkeen mä sain testata tasapainoani kun tamma heitti muutaman pukin. Mä istahdin syvälle satulaan ja tein voltin, jolla hain tamman takaisin kuulolle ennen kun ohjasin sen toiselle esteelle. Se meni jo hieman hallitummin, kun osasin hieman jo varautua. Nyt mä sain käyttää kaiken vähäisen oppini esteillä, lähtien siitä, että mun pitäisi odottaa hypyä. Ramida tuntui vähän siltä, että jos mä lähden hyppäämään etukäteen niin saan hypätä ihan yksinäni.

"Teillähän meni ihan hyvin", Rita hymyili tyytyväisen oloisena, kun mä olin kevennellyt vielä ravissa ja siirtänyt Ramidan käyntiin. Mä katsoin kulmiani kohotellen serkkuani, mutta kaipa tämä tiesi hevosensa.
"Sähän tiedät etten mä kisaa. Mä tiedän että sulla on tulossa vähän rankempi kisaviikonloppu silloin, mutta kattelin että siellä missä sä käyt olis estekisat silloin. Aattelin jos sä hyppäisit kasikympin Ramidan kanssa. Sä kun heti niitit menestystä estekisoista", Rita selitti kuin jotain aivan tavallista asiaa. Ihan kuin siinä ei olisi mitään outoa, että tarjosi hevostaan ratsastettavaksi ja vielä pitäisi kisata. Mä katsoin monttu auki brunettea.

Lopputulema oli, että mä lupauduin testiksi starttaamaan Ramidalla sen kasikympin. Tamma oli kuitenkin vielä nuori ja melko raaka, mutta kyllä se siitä selviäisi. Kun yhdistettiin mun ja tamman taso, niin kasikymppi oli Auburnin kisoista oikein passeli luokka. Koulupuolella mulla oli jo ihan tarpeeksi stressatavaa ja helppoA saattaisi olla meille liikaa. Joten taas hieman lannistettuna mutta silti jollain oudolla tavalla innostuneena mä lähdin Kytömäeltä, mun pitäisi siis vielä ilmoittautua yhteen luokkaan kisaamaan. Eihän mulla ollut kun kolme starttia sille viikonlopulle tätä ennen!
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 05.05.18 12:00

4.5.2018

Makoilin sängyllä selälläni jalat koukussa silmät kiinni, kuunnellen huoneessa istuvan Minjan pauhaamista omista ongelmistaan. Harvinaista kyllä mä kuuntelin ihan mielelläni naisen ongelmista, sillä mä pystyin hetkeksi unohtamaan omat ajatukseni.
"Nyt on sun vuoro. Jatkot, etkä yhtään pitkitä niistä kertomista enää" Minja paukautti yhtäkkiä. Mä räväytin silmäni auki.
"Onko pakko?" huokaisin.
"On", vastausta ei tarvinnut kauaa odotella, eikä siinä ollut mitään epäselvää.

Mä olin hetken hiljaa, mutta bruneten katse porautui muhun niin tiukkana, ettei mulle jäänyt vaihtoehtoa.
"Mä en oo kertonu sulle, mut Nikohan on muuttanu takasin. Ja se käy kans Auburnissa. Ja homma vähän eskaloitu jatkoilla", mumisin, saaden naisen kiljaisemaan innosta. Onneksi Jimi tiesi parhaan kaverini olevan kylässä ja tämän taipumuksen kiljumiseen. Tosin veljeni kaveri saattaisi ihmetellä. Seuraavan puolituntisen mä käytin selittäen Nikosta. Minja valitettavasti tiesi mun ihastumisesta Nikoon silloin joskus, joten sen seurauksena nainen oli äärettömän innoissaan tästä jutusta. Mä en olisi halunnut vielä kertoa kenellekään koko jutusta, sillä me ei ite oltu myöskään varmoja mitä tämä oli. Mutta nyt mun paras kaverini tiesi.

Me oltiin Minjan kanssa matkalla alakertaan, kun ovikello soi.
"Mä avaan!" huudahdin Jimille, jotta tämä ei vaivautuisi. Minja oli juuri lähdössä, joten mä olin joka tapauksessa menossa ovelle. Porukat eivät olleet vaihteen vuoksi kotona, vaan joissain ihme pippaloissa. Pahempia bilettäjiä kuin perheen nuorimmat. Mä avasin oven, kun Minja veti kenkiä jalkaansa. Mä yllätyin aika paljon, nähdessäni kuka oven takana oli.
"Ai, moi Niklas", mä hymyilin miehelle.
"Moi, voidaanko jutella?" tämä kysyi.
"Joo totta kai, tuu sisään. Minja on just lähössä", mä kehoitin hämmästyneenä. Mistähän ihmeestä mies halusi jutella?

"Haluutko jotain?" mä kysyin kun Minja oli lähtenyt ja me siirryttiin keittiöön Niklaksen kanssa. Mulla tuli jotenkin ahdistava fiilis. Mä en tiedä mistä se johtui. Niklas ei ollut jotenkin oma itsensä, mä en ollut koskaan nähnyt sitä tollaisena. Tämä pudisteli päätään, hiljaisuuden jatkuessa.
"Mistä sä halusit jutella?" kysyin lopulta turhautuneena hiljaisuuteen. Jos tämä tuli juttelemaan, niin juttelisi sitten.
"Meistä", mies totesi yksinkertaisesti. Niklas oli täyttänyt juuri 18 vuotta, mutta tämän käytös oli ilmeisesti muuttunut vain oudompaan suuntaan sen myötä.

"Mitä meistä?" mä jatkoin, ilmeisesti mä joutuisin nyhtämään kaiken tiedon irti tästä. Mä en saanut vastausta, mutta Niklas tuli lähemmäs. Tämä tuli ihan iholle. Niin lähelle, että nyt mä haistoin alkoholin tämän hengityksestä. Mä olin Niklaksen ja seinän välissä. Ei pakotietä. Mies tarrasi mua käsistä, vähän turhankin kovakouraisesti.
"Mä haluun enemmän", Niklas henkäisi alkoholihengitystä mun kasvoille ja kasvot lähestyi uhkaavasti mun kasvoja. Mä tönäisin tämän pois.
"Mä en halua", mä sopersin kauhuissani tilanteesta, missä olin. Se tapahtuisi taas. Niklas tarrasi muhun uudestaan kiinni, nyt kovempaa. Tämä tivasi miksi ei ja oliko mulla joku toinen. Mä vain seisoin lamaantuneena ja pidättelin kyyneleitä.

Mä en tajunnut mikä Niklakseen oli mennyt. Oliko se vetänyt jotain muutakin kuin alkoholia?
"Niklas! Lopeta!" mä lopulta huudahdin, kun tämän ote vain tiukkeni. Tämä ei tiennyt Jimistä ja tämän kaverista yläkerrassa, joiden mä toivoin kuulevan.
"Niklas, sun olis nyt varmaan parempi mennä", tuttu ääni kuuluikin pian. Jimi oli jäätävän rauhallinen, mikä oli jopa pelottavaa. Kädet irtosivat ja Niklas perääntyi. Se riitti saamaan mut romahtamaan, joten kyyneleet täyttivät mun silmäni ja mä valuin täristen maahan istumaan. Mä kuulin kuinka Jimi retuutti Niklaksen eteiseen ja ulos.

Mä hätkähdin, kun vahvat kädet kiertyivät mun ympärille. Nyt ne eivät satuttaneet, päinvastoin. Toinen tuttu ääni kertoi mulle rauhallisesti, ettei mulla ollut mitään hätää. Oliko Niko taas käymässä Jimin luona? Voi hitto, tämä tästä puuttuikin, että mies näki mun romahtamisen. Pikkuhiljaa mun kyyneleet tyrehtyivät ja tärinä hiljeni. Mä en mahtanut mitään sille, että turvallisin paikka mitä mä keksin sillä hetkellä, oli olla Nikon sylissä. Eli juuri siinä, missä mä nyt olin. Koska mun aivoni alkoivat hiljalleen taas toimia, mä ihmettelin minne Jimi jäi.

Kun Jimi lopulta tuli ulkoa, mä istuin lattialla kunnolla Nikon sylissä. Mä olin painanut pääni tämän rintaa vasten. Vaikka veljeni tiesi, että me ollaa läheiset, näki tämä nyt selvästi muutoksen. Asiasta välittämättä tämä tuli meidän luoksemme ja istahti myös lattialle.
"Ootko sä kunnossa?" tämä kysyi.
"Oon nyt, kiitos", mä sain puristettua pienen hymyn.
"Haluutteko selittää tän?" Jimi kysyi seuraavan kysymyksen. Mä huokaisin, mua ei nyt hirveästi huvittanut keksiä miten selittäisin veljelleni muuttuneet välini Nikoon.

"Kai sä sen näät, eipä siinä mitään selitettävää oo", Niko totesi lopulta. Miehet tuijottivat hetken toisiaan, kunnes Jimi nousi ylös ja lähti mitään sanomatta yläkertaan. Mä puristin silmäni kiinni, jotta kyyneleet eivät lähtisi valumaan uudestaan.
"No sehän meni hyvin", sain sanottua melkein normaalisti.
"Jimi nyt joutuu totuttelemaan tähän. Ja onhan tää aika shokki itse kullekin", mies selitti mun hiuksiini.
"No onhan se", mä mumisin liikkuen sen verran, että pystyin katsomaan Nikoa. Hetken mielijohteesta mä painoin huuleni Nikon huulille. Niklas oli oikeassa, mulla oli joku toinen. Enkä mä päästäisi siitä ihan helposti irti.
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 22.05.18 13:00

19.5.2018
Mä katselin itseäni arvioivasti kokovartalopeilistä. Tiukka tummansininen mekko ulottui mua melkein polviin asti ja mekko jätti mun olkapäät paljaiksi. Jalassa mulla oli Minjalta lainatut tummansiniset remmikorkokengät, oli älyttömän kätevää kun oli sama kengänkoko kuin parhaalla kaverilla. Hiukset oli kevyesti kiharrettu.
"Miltä mä näytän?" kysyin kääntyen kohti Minjaa, joka istui meikkaamassa itseään.
"Nää pitäs olla mun juhlat, mutta sä viet kyllä kaikkien huomion", nainen totesi kääntyessään katsomaan.
"No enhän, sitä paitsi saat ihan rauhassa iskeä ketä tahdot. Mulla ei oo sille tarvetta", virnistin.
"Leuhki nyt vielä silläkin. Etkä pyytäny sitä edes suojelemaan sua kaikilta himokkailta miehilta", Minja nurisi.
"Mä olisin joutunut suojelemaan Nikoa. Teiltä", mä nauroin päätäni pudistellen.

Jos totta puhuttiin, niin mä olin arponut Nikon pyytämisen kanssa. Välillä mä olin sitä mieltä, että ei. Välillä taas olisin halunnut pyytää miehen mukaan. Eihän meidän juttu enää mikään salaisuus ollut, mutta en mä silti välittänyt kuuluttaa sitä kaikille. Ja mua epäilytti, halusinko vielä tuoda Nikon mun kaveriporukan sekaan. Tokihan kaikki tiesivät vähintään toisensa, mutta tilanne oli nyt täysin eri. Mä en myöskään halunnut olla se, joka ei voinut tehdä mitään tai mennä mihinkään ilman poikaystäväänsä. Mä en halunnut olla takertuja. Puhelin oli poltellut mun käsissä, mutta lopullinen päätös oli juhlia ihan kaveriporukalla.

Mä olin tullut ajoissa valmistelemaan ja tietysti valmistautumaan Minjalle tämän syntymäpäiväjuhliin. Tämän vanhemmat olivat kiltisti lähteneet viikonlopuksi pois, joten Minja sai rauhassa järjestää omat juhlansa. Mä sain itseni valmiiksi ennen sankaria, joten mä lähdin alakertaan valmiiksi. Korkeat korkokengät tappaisi mut nyt jo. Paikalle oli kutsuttu meidän ydinporukka ja läjä muita tuttuja. Petra ja Aapo toisivat myös mahdollisesti mukanaan jotkut serkut. Muiden tuttujen joukkoon kuului Minjan uusin ihastus, jos olin ymmärtänyt oikein. Mä katselin epäilevästi tarjoiluja. Porukkaa oli tulossa kyllä jonkun verran, mutta tarjoiluja oli varmaan tuplasti mitä olisi tarvinnut.
"Kutsuitko sä sittenkin armeijan vai miks tota tavaraa on niin paljon?" mä ihmettelin kun Minja laskeutui alakertaan.
"Mielummin liikaa tarjottavaa kun liian vähän", nainen virnisti nolosti.

Väkeä alkoi hiljalleen kerääntyä ja musiikki soimaan kovemmalla. Mä kiertelin juttelemassa kaikille, siideriäni samalla juoden. Tänään jutteleminen oli kivaa ja mä nautin päästessäni moikkaamaan enempi ja vähempi tuttuja ihmisiä. Mua huvitti, kun näin tutun blondin ilmestyvän ovesta taas muodikkaasti myöhässä.
"Miten sä aina onnistut olemaan myöhässä?" virnistin halaten Petraa.
"Taitolaji. Sofia, tässä on mun kaveri Nita. Nita, mun serkku Sofia", nainen esitteli.
"Moi. Menkää ottamaan jotain, Minja pystyis ruokkimaan ja juottamaan armeijan noilla. Itse sankari on jossain, punanen mekko toimii hyvin tuntomerkkinä tänään", hymyilin toiselle blondille, puhuen sitten enemmän Petralle.

Mitä pidemmälle ilta eteni, eli mitä enemmän porukka humaltui, sitä enemmän porukka alkoi tanssimaan ja tekemään muutakin kuin juttelemaan. Mua puistatti kun kajareista kajahti seuraavaksi banaanipakoputkibiisi. Jestas miten outoja biisejä sitä julkaistiinkin. Mä nojailin seinään seuraten huvittuneena porukan menoa, toisilla luisti jo aika lujaa.
"Ala tulla tanssimaan sieltä", Tomi tuli vaatimaan. Mä pudistelin ensin päätäni, mutta kun Aapon serkku Eetukin tuli Tomin avuksi, mulla ei ollut vaihtoehtoja. Kuka pystyisi sanomaan kahdelle miehelle ei? Eetu kuului aina täällä ollessaan meidän porukkaan ja oli meille kaikille tuttu. Mulle ei siis jätetty vaihtoehtoja, joten mä laskin juomani pois käsistä ja siirryin jätkien kanssa tanssimaan.

Tanssilattiaksi muodostuneella alueella oli aika ahdasta, mutta eräs pari tanssi kyllä äärettömän lähekkäin. Tomin ja Eetun tanssittaessa mua, mä seurasin huvittuneena Minjan ja jonkun jätkän tanssimista. Jos totta puhuttiin, nämä olivat niin lähekkäin, ettei väliin varmaan mahtuisi edes paperiarkkia. Mä olin hyvin vahvasti sitä mieltä, että Minjan tanssipari oli naisen uusin ihastus.
"Tiiätkö sä kuka toi on, joka tanssii Minjan kanssa?" kysyin vaaleatukkaiselta Tomilta, joka tuntui tuntevan aina kaikki. Mies vilkaisi tanssijoita kohti.
"Se on Elias, toi tummatukkainen joka tanssii Petran ja Sofian kanssa on Eliaksen kaveri Jere", Tomi virnisti.
"Mä arvasin, että sä tiiät ne", mä virnistin.

Kun korkokengät ihan tosissaan alkoi tappaa mun jalkoja, mun oli pakko pujotella pois tanssimasta. Mä hain jotain juotavaa ja nojailin taas seinään seuraten sivussa menoa. Mä huomasin tämän Minjan ihastuksen kaverin suuntaavan mua kohti, tästä voisi tulla mielenkiintoista. Jere tuli nojailemaan mun viereeni seinään.
"Mitäs noin nätti nainen tekee täällä yksinään?" mies kysyi haroen tummanruskeita hiuksiaan.
"Kunhan lepuuttelen jalkojani", hymähdin. Mä olin melko varma siitä, miten Jeren ajatukset kulkivat tällä hetkellä ja mihin tämä tähtäsi. Mä vilkaisin ympärilleni ja huomasin hyvin hukassa olevan blondin tulevan sisälle.
"Sori, mun seura itseasiassa tuli just", hymyilin hymyilin Jerelle ja lähdin pujottelemaan kohti Nikoa.

"Hei, mitä sä täällä teet?" mä kysyin, mutta suutelin miestä, ennen kuin tämä kerkesi vastata. Ihan vaan koska mä voin. Yleisestä olemuksesta päätellen Niko ei loukkaantunut, kun mä en edes maininnut tälle näistä juhlista.
"Minja kutsu mut. Sulla kuulemma oli tylsää", Niko virnisti ja kiersi kätensä mun vyötärölle, kun mä puolestani kiedoin kädet tämän niskan taakse. Ehkä vähän turhaa söpöilyä, mutta taas. Mä voin tehdä sen.
"No ei mulla kyllä erityisen tylsää ollu, mutta ei mua haittaa sekään et sä tulit", hymyilin.
"Joku luo muhun aika murhaavia katseita", Niko hymisi mun hiuksiin. Mua nauratti.
"Se on varmaan Jere, jonka pahimmilta iskuyrityksiltä mä pääsin just pakoon. Haetaanko jotain juotavaa?" mä virnistelin. Kun mies vastasi jotain myöntävän tapaista, mä nappasin tätä kädestä kiinni ja lähdin vetämään tätä perässäni ihmisten seassa.

Me haettiin juotavaa ja siirryttiin vähän sivummalle. Mies kietoi vapaan kätensä mun vyötärön ympäri ja veti mut lähelleen, eikä mulla ollut valittamista asiasta.
"Ihan sit muistutuksena, mä en osaa tanssia", Niko naurahti.
"Älä huoli, mua on tanssitettu ihan riittävästi tälle illalle", mä taputin blondin kättä.
"Toi sun mekkos on tosi kiva, mutta mä haluisin tietää, mitä sen alla on", Niko mumisi mun hiuksiin, saaden mut värähtämään sivellessään kädellään mun paljasta olkapäätä. Mä vähän yllätyin Nikon suorapuheisuudesta, se ei ollut ihan miehen tyylistä.
"Katotaan, voi olla et saat asian vielä selville", mä sanoin tuskin kuuluvasti. Seuraavaksi mä katsoin huolestuneena, kun tuttu porukka valui meitä kohti. Muita oli jo lähtenyt hiljalleen jatkamaan johonkin tai vain kotiin. Voi hemmetti. Minja, Petra, Tomi, Aapo, Eetu ja jopa Niklas, tosin viimeisin vähän taka-alalla, tulivat meidän luokse.

"Tulihan se sun komistukses! Ettekä kerenny karata kattelemaan lakanoita", Petra virnisteli.
"Mm, ei vielä", mä heitin takaisin, saaden Nikon yskäisemään. Mitäs oli aloittanut, vaikka eihän muut sitä tienneet. Muut taas puolestaan näyttivät hämmentyneiltä, kun mä en punastellut ja nolostellut, vaan heitin takaisin.
"Te voisitte hankkia sen huoneen, toi teiän söpöily on ällöttävää. Ihan näin parhaan kaverinkin silmissä", Minja lohkaisi. Okei, me oltiin ehkä vähän ällösöpöjä silloin tällöin. Mä vain tyydyin virnistämään brunetelle.
"Mites sulla, tuleeko sängylle käyttöä?" mä virnistin nyökäten kohti naisen aikaisempaa tanssipartneria Eliasta, joka jutteli tällä hetkellä Jeren kanssa. Ja vilkuili aina välillä meidän porukkaa päin, tai siis Minjaa. Naisen poskille nousi ihan pieni puna.
"Ei sitä tiiä, vaikka tuliski", tämä sai sanottua.

Kun juhlat alkoivat olla ohi ja viimeisetkin vieraat lähtivät kuka minnekin, me Nikon kanssa suunnattiin yläkertaan. Mun oli tarkoitus nukkua siinä vierashuoneessa yksin, mutta ilmeisesti nyt ei tarvitsisi. Minja oli taas ajatellut kaikkea, ihmeellistä, sillä tämä oli kehoittanut Nikoa ottamaan yöpymistarvikkeet mukaan. Jestas se nainen oli jotenkin ihmeellisesti onnistunut ajattelemaan kaikkea tällä kertaa, taisi olla ensimmäinen kerta.
"Me selvittiin", mä henkäisin kun ovi oli kiinni ja lukittu meidän perässä.
"Sun kaverit on aika mielenkiintosia, varsinkin muutaman juoman jälkeen", Niko naurahti kietoen kätensä mun ympärille.
"No siitä muutamasta en tiiä, mutta mielenkiintosia ne ainakin on", nauroin.

Mielenkiintosia tosiaankin. Minja oli huudellut meille äsken ennen huoneeseen menemistä, ettemme saisi olla liian äänekkäitä. Mä puolestani olin huudellut samat sanat. Mä voisin vaikka vannoa, että näin Eliaksen menneen jo aikaisemmin tämän huoneeseen. Eikä ollut epäilystäkään, ettei tämä olisi siellä edelleenkin. Mä olin juonut sen verran, ettei kaikenmaailman typerät ajatukset pyörineet päässä. Esimerkiksi siitä, miten tässä näin oli käynyt ja koska tämä mokattaisiin. Virnistellen mä katsoin Nikoa silmiin.
"Vieläkö sua kiinnostaa, mitä tän mekon alta löytyy?"
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 12.06.18 21:06

12.06.2018

Mä aloin olla huolissani ystävästäni. Tämä oli pyytänyt mua shoppailuseuraksi. Eihän siinä mitään erikoista ollut ja mä lähdin mielelläni. Mutta kun mä olin saanut ajettua meidät Murronmaahan kauppakeskuksen parkkihalliin ja mulle selvisi mitä Minja halusi ostaa, mä järkytyin. Nainen halusi ostaa urheiluvaatteita. Eihän se toki erikoiselta kuulostanut, mutta kun kyseessä oli Minja, se todellakin oli erikoista. Tässä kohti mun teki mieli käynnistää auto ja viedä ystäväni lähimmän lääkärin luokse.

"Onko urheilukärpänen purassu?" mä tyydyin virnistämään ja kuuntelemaan, jos Minjalla olisi järkeenkäypä selitys asialle. Brunette oli niitä ärsyttäviä ihmisiä, jotka saattoivat syödä mitä vain harrastamatta sen kummempaa liikuntaa ja näyttää silti mallilta. Inhottavia ihmisiä. Tosin en mäkään kaukana sellaisesta ollut.
"Haluun jonkilaisen kunnon, ei oo kiva et on laiha mut ei jaksa mitään", Minja selitti.
"Ja yhtäkkiä keksit alottaa?" mä kysyin, mulla ei tahtonut jotenkin mahtua päähän tämä. Minja vain kohautti olkiaan.

Minja katseli vakavana urheilutrikoita ja -rintsikoita. Ja teknisiä paitoja. Ei jestas. Okei, ne olivat ihan kivannäköisiä. Mulle kuitenkin ratsastus riitti tällä hetkellä urheiluksi, vaikka siinäkin voisi auttaa jos tekisi jotain muutakin.
"Kai sä rupeet lenkkeilee mun kanssa?" Minja heitti. Mä katsoin tätä hetken hölmistyneenä.
"Minäkö? Lenkkiseuraks? Muistatko yhtään mitä mä oon sanonu lenkkeilystä?"
"Ei nyt tuu mieleen. Mut voisit kato hyväl mielel ostaa itekki jotkut kivat vaatteet ja ne ei jäis käyttämättä", Minja väitti ja aloitti heti suostuttelun. Mä pudistelin päätäni. Ihan näin helpolla mua ei lahjottais lenkkiseuraks.

"Saat mennä hevostarvikekauppaan ja mä tuun mukaan valitseen jotain sille sun vuokrahepalle jos alat mun lenkkiseuraks", suostuttelu jatkoi. Mä siristin silmiäni.
"Helvetti, sä tunnet mut liian hyvin. Okei, mutta et sit valita kun mä jään jumittaa sinne kauppaan", mä huokaisin. Mun täytyi kyllä antaa Minjalle pisteet siitä, että tämä oli ihan itse keksinyt lahjoa mua heppatarvikekaupalla. Huokaisten mä siirryin tutkailemaan valikoimaa, kun ei muukaan auttanut. Muuten Minja valitsisi mulle hirveimmät vaatteet ja pakottaisi mut niissä lenkille.

Mä olin päättänyt, etten ostaisi kuin ihan välttämättömimmät. Mutta mitä saattoi odottaa, kun pääsi nuoren naisen parhaan ystävänsä kanssa shoppailemaan? Ja rahakaan ei ollut tässä tapauksessa ongelma. Lopulta mulla oli ties mitä urheiluvaatteita, myös muitakin kuin urheiluun liittyviä. Hyvät kengät mä sentään omistin, joten kenkäosastolta me pysyttiin poissa. Ties mitä sieltäkin olisi tarttunut mukaan.
"Käydäänkö kahvilla ennen heppatarvikkeita?" mä ehdotin muistuttaen samalla toista lupauksestaan. Yhdessä tuumin me suunnattiin kahvilaan ja tilattiin kumpikin juomamme.

"Mitäs sun ja oota, öh, Eliaksen jutulle kuuluu?" mä kysyin ovelasti virnuillen, joutuen hetken hakemaan nimeä. Mä en pysynyt naisen miehissä aina perässä ja mistä mä tiesin, oliko tämä mies jo menneen talven lumia.
"Ei mitään, se jätkä on jo unohdettu", Minja hymähti. Mä kallistin päätäni mietteliäänä ja siemaisin jääkahviani.
"Ainiin, tiiätkö yhtään miks Jimi punasteli kun mainitsin sen, sut ja seurustelun samassa lauseessa?" mä kysyin muina miehinä, tähän jos mihin mä halusin kuulla vastauksen. Brunette katseli mua häkeltyneenä ja punasteli. Jotain tässä jutussa kyllä oli. Tuskin mun veljeni ja hyvä ystäväni turhista punasteli.

"En kyl osaa sanoa. Ja miks sä oot edes puhunu jotai tommosta?" Minja ihmetteli.
"Me puhuttiin eilen Nikon ja Jimin kans asioita selviks. Mä taisi mainita jotai sellast et ymmärrän toisaalt Jimiä ja heitin esimerkiks et voisin mäki järkyttyy jos te kaks alkaisitte seurustella", mä höpisin ja peitin virneeni jääkahvin taakse. Minja tuijotti mua epäuskoisena.
"Ihanko tosissaan Jimi punastu tosta?" Minja pyöritteli päätään.
"Näin pääs käymään. Ja sä et tiedä mistä se saattas johtua?" mä kysyin nyt jo ihan puhtaasti uteliaisuudesta.
"Ei mitään tietoa", Minja pudisteli päätään. Ja paskat mä sanon, mä tiesin kyllä millon Minja puhu palturia. Mä jätin kuitenkin tenttaamisen siihen ja päätin kiduttaa ystävääni oikein kunnolla hidastelemalla hevostarvikkeiden kanssa.
avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Nita M. lähetetty 20.09.18 16:31

21.8.2018

Mä heräsin haukotellen, enkä millään olisi halunnut nousta. Olisin mielelläni nukkunut vaikka loppupäivän, mutta enää ei uni tullutkaan. Olokin oli heikon puoleinen, hemmetin Auburnin juhlat. Päätä kivisti vähän, mutta pahempikin olisi voinut olla. Mua harmitti kun Niko ei ollut mun vieressä, eikä mua huvittanut jäädä sänkyyn yksin makaamaan. Joten mä nousin ylös ja kaivoin tavaroideni seasta itselleni paidan ja housut.

"Huomenta. Haluutko aamupalaa?" kuului ääni heti kun mä pääsin alkovin puolelta pois pörröisiä hiuksiani haroen.
"Huomenta ja en. Ei vielä pysty syömään mitään, mutta janoon mä kuolen", kähisin tajutessani kuinka jano mulla oikeasti olikaan. Mä vilkuilin pelkkä pyyhe päällä olevaa miestä, joka kiltisti täytti mulle vesilasin. Mun harmikseni blondi lähti sitten ilmeisesti pukemaan jotain päälle. Mä suuntasin hinkkaamaan hampaitani puhtaiksi.

Meidän palatessa keittiöön ja tilanteen ollessa kiusallinen, mä huokaisin istahtaessani keittiön pöydän ääreen. Kyllähän mä muistin eilisen ja sen, että meidän pitäisi puhua. Jostain. Mä vain olin tahtonut unohtaa sen ja jatkaa vain normaalisti. Tosin, koska me oltaisiin oltu Nikon kanssa jotenkin normaaleja? Viime juhlien jälkeen oli aamu ollut yhtä vaikea, tosin ihan eri syystä.
"Onks kaikki hyvin?" mä päädyin kysymään, jotta saisin jotenkin rikottua hiljaisuuden. Mä katsoin Nikoa, joka taas ei pystynyt katsomaan mua. Mua pelotti tai jännitti tai molempia.

“Mä… mä en tiiä mitä mä sanoisin”, mies aloitti nojaten tiskipöytään. Tämän katse kierteli seinillä, oikeastaan kaikkialla muualla kuin mussa. Mä jäin odottamaan hiljaa, koska en mä tiennyt mitä olisin sanonut.
“Mä en tiedä, mikä mut sai ahdistumaan niin paljon, et jätin sut yksin eilen”, tämä jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
“Ei se haittaa, ei meidän muutenkaan tarvii olla kiinni toisissamme”, mä selitin. Oikeasti mä pelkäsin aina itse tehneeni jotain väärin, mutta mä en sanoisi siitä. Ainakaan nyt. Nyt oli Nikon vuoro puhua, jos tämä haluaisi. Nyt ei ollut aika käydä läpi mun typeriä, päänsisäisiä ongelmia.

“Hitto, tää on vielä vaikeempaa kun kuvittelin”, Niko ähkäisi. Tämä näytti siltä, että räjähtäisi jos ei pääsisi lyömään kohta jotain.
“Ei sun oo pakko puhua, jos et halua. Ja jos Gabi pystyi auttamaan sua jotenkin, niin se on hienoa”, mä kerroin omat johtopäätökseni ääneen. En mä oikeasti tiennyt, mitä Gabi ja Niko oli tehnyt tai puhunut eilen. Mä vain päättelin itse, omilla pienillä viinipäissään olevilla aivoillani sen. Enkä nytkään ollut asiasta eri mieltä, vaikka ihan selvinpäin olinkin.
“Sun ei tarvi murehtia sitä, et mun ja Gabin välillä ois mitään”, mies hymähti. Olinko mä niin läpinäkyvä, että toinen tajusi heti mun ajatelleen jotain sen suuntaista? Ehkä olinkin. Niko selitti vielä siitä, kuinka Gabi oli vain sattunut osumaan paikalle.

“Muistatko kun mä pari kuukautta sitten saunassa puhuin siitä, kuinka äiti ei hyväksynyt mun yhtä suhdetta aikanaan?” Niko kysyi älyttömän varovasti. Mä vain nyökkäsin vastaukseksi, jonka mies ilmeisesti huomasi.
“Äiti oli eiliseen asti ainut, joka siitä tiesi. Kukaan mun frendeistäkään ei koskaan saanut tietää asiasta ja se ikään kuin haudattiin maton alle nopeesti paljastumisen jälkeen. Se alko koulussa, ihan vahingossa. Aattelin ensin et ei tää voi olla mahollista, se et ihastuisin siihen. Sit tuli yhet bileet ja tilanne pääs karkaamaan käsistä. Ja me seurusteltiin koko kesä, kunnes se selvis äidille ja pakotti meidät eroomaan. Ei olla juteltu juurikaan sen jälkeen", mies selitti pitkän pätkän, hieman hymyillen.

Mä kuuntelin Nikoa lähinnä hämmentyneenä. Miten multa oli saattanut mennä ohi, että Niko oli seurustellut jonkun kanssa? Ja ilmeisesti se oli mennyt ohi myös Jimiltä, kerta asiasta ei tiennyt juuri kukaan. Mutta mikä siinä suhteessa oli aiheuttanut sen, että se piti salata kaikilta? Se, että Niko hymyili, helpotti kuitenkin mun oloani hieman.
"Kuka se oli?" mä töksäytin, koska en osannut olla kysymättäkään. Mun aivoissani pyöri yksi koululaisten ruletti, mutta kukaan ei tuntunut loogiselta.

“Se… Se oli yks…” mies takelteli, saaden lopulta pukahdettua nimen “Manu."
Niko näytti siltä, että olisi halunnut juosta tilanteesta pois ja lujaa. Ja mitä mä tein? Mun tasapaino petti ja mä tipahdin lattialle. Kuka hemmetti tippuu lattialle, kun poikaystävä kertoo seurustelleensa joskus pojan kanssa? Mä olisin halunnut vajota puolestani maan alle.
"Hups, ei se ihan noin järkyttävä juttu ollut", mä naurahdin vaikeasti, jääden istumaan lattialle. "Mut Manu?"
Mä sain vastaukseksi nyökkäyksen. Niko näytti siltä, ettei oikein tiennyt miten päin olla tai miten reagoida mun tippumiseen.
"Vooi, te olitte varmasti söpö pari. Ja sun äitis sais olla vähän avarakatseisempi", totesin hetken miettimisen jälkeen virnistäen ja yrittäen unohtaa mun tippumisen, vaikka mä edelleen istuin lattialla.
“Voi helvetti sun kanssas. Mut ton avarakatseisuuden allekirjotan täysin”, Niko mutisi silmiään pyöräyttäen.

Tässäkö se Nikon “suuri salaisuus” nyt oli? Niin kauan kun mies ei ollut umpihomo, mun kokemusten perusteella siitä ei todellakaan ollut kyse, niin mulle oli se ja sama, keiden kanssa Niko oli seurustellut aikaisemmin.
“Pelkäsiks sä kertoo mulle siks, et mä voisin suuttua tai loukkaantua tosta? Niinkö huonosti sä mut tunnet?” mä kysyin ehkä vähän epäreilusti, mutta mun oli pakko.
“Näinä aikoina ei ihmisistä oikeen tiedä”, Niko huokaisi. Nyt oli mun vuoro pyöritellä silmiäni.
“En mä tiedä. Kellekään äijälle en varmastikaan vois puhuu tästä, mimmit tuntuu ottavan tän kevyemmin. Tai ainakin Gabi ja sä otitte sen aika kevyesti”, mies jatkoi.
"Nyt sä aliarvioit mut sekä Jimin. Mä voisin vannoa, että Jimillä ei olis ollut mitään asiaa vastaan", mä pukahdin ja yritin sivuttaa taas esille nousseen Gabin.

"Mä oon pahoillani, se ei ollu koskaan mun tarkotus", Niko sanoi tullessaan istumaan mun eteen. Me istuttiin kumpikin jalat ristissä ja nyt polvet vastakkain. Mies otti mua käsistä kiinni ja katsoi silmiin. Mä tuhahdin.
"Hitto sun kanssas, en mä sulle voi vihotella", nauroin päätäni pudistellen. Toinen oli vieläkin niin kauhistuneen näköinen. Painoin suudelman Nikon huulille, jolla vakuuttelin yhtä paljon Nikolle kuin itsellenikin, että kaikki oli ihan hyvin.

Siinä lattialla istuessa mä tajusin, kuinka pahasti mä olin rakastumassa Nikoon, ellen ollut jo. Mistä hitosta mä sen olisin tiennyt? Mä lähinnä pelkäsin, että olisin yksin tunteideni kanssa. Kyllähän mä tiesin Nikon välittävän musta. Oltiinhan me tunnettu melkein aina, vaikka me ei kaikkea toisistamme tiedettykään. Mun edessäni istuva blondi sai mut pelkäämään, hermostumaan, nolostumaan ja vaikka mitä. Silti mä olin onnellisempi kuin aikoihin, mutta samalla mä pelkäsin sen loppuvan yhtä nopeasti kuin alkoikin.

avatar
Nita M.
Vuokraaja

Avatar © : Loci
Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 191

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa