Cariadin päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 18.11.18 18:14

18.11.2018

Heräsin ihan järkyttävään päänsärkyyn, se oli alkanut jo eilen, mutta olin ajatellut kunnon yöunien vievän säryn pois. Katsahdin huokaisten kännykästäni kelloa, 5:06. Suljin silmäni ja yritin jatkaa nukkumista, mutta viiden minuutin turhan pyörimisen jälkeen nousin ylös ja lähdin metsästämään särkylääkettä. Milo ei vaivautunut edes nostamaan päätään olohuoneessa pedillään, kun kävelin keittiön kaapille.
Buranat olivat näemmä loppuneet mun ja Jessen krapulan hoitoon viikko sitten, joten nappasin yhden Para-Tabsin ja täytin vesilasin täyteen. Nielaisin pillerin ja kulautin koko lasillisen alas kerralla.

Päätin jatkohoitaa särkyä kuumalla suihkulla ja puolen tunnin jälkeen kietouduin pyyhkeeseen ja vilkaisin sumuista pesuhuoneen peiliä. Pesin hampaani huolellisesti ja rupesin kuivaamaan hiuksiani jo valmiiksi kuumankosteassa huoneessa.

Ulkona oli lämpömittarin mukaan hieman pakkasta, joten puin ratsastushousujen päälle vielä kevyttoppahousut ja takiksi valitsin mustan kevyttoppatakin. Milokin alkoi heräilemään ja annoin sille aamuruoan samalla, kun koitin keksiä jotain syömistä. Päänsärky oli inan helpottanut, mutta ruokahalun se oli vienyt kyllä hyvin mennessään. Nappasin banaanin mukaan ja pujotin Milolle kaulapannan, jonka jälkeen lähdin kirpeään aamuilmaan.

Lämpimät valkoiset pihavalot antoivat selkeän reitin autotalliin, Milo kävi katsastamassa pihan sillä välin, kun ajoin sinisen lava-auton tallista ulos. Astuin ulos autosta ja avasin takaoven auton viereen ilmestyneelle ruskealle koiralle. Milo hyppäsi kevyesti korkean auton jalkatilan kautta takapenkille, jossa sille oli taiteltu pehmeä alusta penkin suojaksi.

Hyppäsin takaisin ratin taakse ja lähdin ajamaan Kaajapuroja kohti.

Ajomatkalla mun ajatukset eksyivät Jesseen. Miten mä olin löytänyt itseni tilanteesta, jossa me ei oltu pelkästään kavereita, vaan vähän enemmän. Koska musta oli tullut fwb-tyyppi? Epäilyistäni huolimatta pieni hymynkaarre eksyi huulilleni, kun muistelin perjantai iltaa.

Pysäköin autoni Purtseille ja vilkaisin auton kelloa. Olin onnistunut kuluttamaan vähän yli 1,5 tuntia heräämiseni jälkeen. Nousin autosta ja päästin Milon ulos. Koira käveli tallirakennukselle edeltä ja minä seurasin perästä.
Hevoset vasta heräilivät tallissa ja sain varovaisia hörähdyksiä tervetulotoivoituksena. Jaoin kaikille aamuheiniä karsinoihin ja hain Cariadin hoitokassin, suitset, suojat ja liinan varustehuoneesta.
"Hei tamma", tervehdin hopeanmustaa, joka söi heiniään silmät puoliummessa.

Otin kevyttoppaloimen pois Cariadin päältä ja harjasin sen ripeästi. Harjauksen jälkeen laitoin sisäloimen takaisin tamman niskaan, lisäsin siihen päälle vielä 100g toppauksella olevan ulkoloimen. Kiedoin heijastinsuojat tamman jalkoihin ja pujotin suitset hopeanmustan päähän. Kirjoitin vielä taululle, että lähdimme maastoon ja napsautin liinan Cariadin riimuun.
"Mennään", sanoin hevoselle ja koiralle.

Metsässä oli hiljaista, pieni lumikerros sai jalkojen alla narskumaan vaimeasti. Aurinko alkoi vasta ajattelemaan nousemista, joten otsalampusta oli ehdottomasti hyötyä puiden varjostaessa senkin pienen valonlähteen.
Milo juoksenteli lähialueella, se vilahteli aina jossain välissä, mutta en murehtinut koirasta juurikaan. Se oli osoittanut laumaviettinsä ja tottelevaisuutensa viimeistään Siperian reissulla.

Käännyin metsäpolulta pois ja sain todella nostella jalkojani sammalpeitteellä. Väistelin kiviä ja suuntasin ylämäkeen innostunut puoliverinen takanani. Olin ehdottomasti se, jolla oli vähinten kuntoa tässä porukassa, vaikka jaksoinkin ratsastaa helposti kymmenen hevosta päivässä.

Tunnin metsässärämpimisen jälkeen huomasin, että päänsärkyni oli hävinnyt ja lenkki alkoi olla lopuillaan. Purtsien talli aukesi edessämme ja kaikki hevoset olivat löytäneet tiensä tarhoihin lenkkimme aikana. Talutin Cariadin suoraan tarhaan ja nappasin siltä vain suojat ja suitset pois. Tamma käveli suoraan heinäkasalleen.

"Huomenta", toivotin tallissa karsinoita siivoavalle Verkulle. Mies tervehti takaisin, mutta keskittyi selkeästi mielummin karsinoiden siivoamiseen, kuin kevyeen jutusteluun. Olin hieman huolissani tummaveriköstä, mutta en aikoisi pakottaa toista keskustelemaan, jos tämä ei selkeästikään halunnut jutella. Cariadin karsinan Verkku oli ehtinyt jo siivoamaan, joten en saanut siitäkään tekosyytä jäädä hengailemaan tallille pidemmäksi aikaa. Siivosin jälkemme ja aloin tekemään lähtöä. Pysähdyin vielä ovensuuhun ja vilkaisin Verneriä, joka oli pysähtynyt siivouksessaan ja tuijotti johonkin vastakkaiseen karsinaan. Purin alahuultani ja mietin olisiko sittenkin pitänyt tivata toiselta kuulumisia.
Huokaisten astuin tallista ulos ja kävelin autolle. Milo hyppäsi takapenkille ja käänsin Fordin nokan kohti Orijokea. Siellä odottaisi lisää hevosia liikutettavaksi.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 15.12.18 17:42

15.12.2018

Seisoin Purtsien tallin ovensuussa seuraten katseellani tarhassa heiniään syövää hopeanmustaa tammaa. Sen elämä oli rentoa ja rauhallista, kunhan sen edessä oli ruokaa ja joku kävi liikuttamassa sitä välillä, pysyi puoliverisen mieli tyytyväisenä. Toista se oli ihmisillä ja sillä hetkellä tunsin kateuden pistävän rinnassani ajatellessani hevosten helppoa elämää.

"Oletko sä jumissa, vai miksi siinä seisoskelet?" Vernerin ääni säikäytti minut, olin vaipunut niin ajatuksiini, etten ollut huomannut miestä. Puraisin alahuultani, jotten olisi vingahtanut ääneen.
"Ai moi. Ihailen vain maisemia, ei sen kummempaa", vastasin miehelle ja hymyilin puolittaista hymyä.
"Meinasitko käydä liikuttamassa tamman?"
"En oikein tiedä vielä. Mietin sitäkin tässä samalla, kun ihailen maisemia."
"Suosittelisin päättämään melko pian, kohta laskee pimeä", Verneri muistutti ja häipyi sitten talon suuntaan kädet toppatakkinsa taskuihin tungettuina. Miehen hävitessä etuoven taakse, käänsin katseeni takaisin loimien alla seisovaan tammaan ja lähdin liikkeelle.

Olisin valehdellut, jos olisin väittänyt ratsastaneeni Cariadia tavoitteellisesti viimeisen osakilpailun jälkeen. Olin perustellut vähentynyttä liikuntaa talvilomalla, vaikka tiesin hyvin mikä oli todellinen syy asialle. Tallilla ei huvittanut hirveän paljoa hengailla, kun siellä saattoi törmätä Sallin omistajaan.
Mieheen, jonka status oli muuttunut satunnaisesta säädöstä syntymättömän lapseni isäksi.

Ajatus vihlaisi syvältä ja Cariad vaistosi sen. Tamma rupesi pelleilemään narun päässä ja sain pidellä kaksin käsin narusta kiinni, etten olisi päästänyt hopeanmustaa irti tallipihassa.
"Hei, asetus sitten", ähkäisin, kun tamma peruutti edelläni etupää nousten jatkuvalla syötöllä.

Selvisimme talliin saakka ja päästyään neljän seinän sisälle puoliverinen rauhottui sen verran, että sain riisuttua kaksi loimea sen päältä pois.
Aloittaessani harjausta totesin, että tamman karva oli jälleen kasvanut sen verran, että oli aika ottaa klipperi esille. Jätin Cariadin hoitopaikalle ja hain satulahuoneesta laukun, jossa uskollinen työvälineeni majaili. Tungin pumpulia hopeanmustan korviin ja harjasin sen vielä kevyesti läpi pölärillä ennen, kun starttasin surisevan työtehtäväni.

Klippaus oli terapeuttista, kun työstettävä hevonen osasi seistä paikoillaan. Siinä unohti ihan kaiken muun, kun piti keskittyä siistiin jälkeen ja siihen, ettei käynyt vahinkoja, kun vaikka yritti saada kaulan ja harjan rajaa tasaiseksi. Oli myös helpottavaa, että koneen tasainen surina peitti alleen mylläävät ajatukset, jotka olivat olleet läsnä elämässäni jo viikkoja. 7+0. Surinasta huolimatta jotkin asiat eivät nähtävästi antaneet periksi. Pysäytin klipperin ja kaivoin takkini taskusta kuulokkeet, joista oli tullut uusi ystäväni. Kun suuntasi musiikkia tarpeeksi kovalla tärykalvoihin, sai myös tehokkaasti tyhjennettyä mielensä.

Klippasin Cariadin huolellisesti ja sain helposti hävitettyä kaksi tuntia elämästäni siihen. Lattialle ilmestynyt karvakasa ei ollut valtava, mutta työ näkyi hevosen karvapeitteessä.
"Täytyy kaivaa sulle taas vähän paksumpi talliloimi kaapista", mutistin hevoselle, kun harjasin sitä irtokarvoista. Vaikka talvi ei ollut kunnolla iskenyt vielä, oli meno kylmässä tallissa ihan erilaista, kuin kotona, jossa tallirakennuksen lämpötila ei koskaan laskenut alle 8 asteen.

"Ai vitsit mun tekis mieli klipata Seppo", Ava tokaisi seistessään hoitopaikan edessä, kun palasin varustehuoneesta uuden talliloimen kanssa.
"Se helpottaa kyllä treenaamista huomattavasti", vastasin tytölle, joka oli letittänyt pitkät hiuksensa sivuletille.
"Ja näyttää ihan sika hyvältä. Harmi vaan, että pihatossa asuvaa hevosta ei kannata klipata. Eikä se nyt treenaakaan, kun seisoo vaan", Ava lisäsi tuhahtaen. Ilmeisesti tyttö oli haalinut itselleen oikeuden silittää hevoseni turpaa. Asia ei minua onneksi haitannut, mut joku muu olisi saattanut älähtää.
"Kuulinkin teidän epäonnesta kisoissa. Tosi harmittavaa", myönsin ja hymyilin vähän. Pujottauduin narujen ali ja heitin viikatun toppaloimen hopeanmustan selkään.
"Enkä mä oikeastaan osaa edes klipata", Ava jatkoi ja kuulin ehkä häivähdyksen haikeutta tämän äänessä. Ei, en lankeaisi siihen ansaan. Oli parempi pitää etäisen ystävälliset välit tallin teinikaksikkoon.
Seurasi hetken kiusallinen hiljaisuus, mutta pidin sinnikkäästi pintani. En todentotta aikoisi opettaa Avaa klippaamaan yhtään hevosta. Eritoten siksi, ettei tämä voisi edes harjoitella omalla hevosellaan sitä. Mutta ihan vain senkin takia, etten halunnut, en sitten yhtään.

"Tsemppiä Sepon kuntoutukseen", totesin lopulta ja loihdin kasvoilleni rohkaisevan hymynkaltaisen. Ava jatkoi matkaansa, saatoin hieman aavistella pettymyksen tytön kävelytyylissä, mutta en tuntenut toista tarpeeksi tietääkseni varmasti. Huokaisin syvään ja heitin fullneck ulkotoppaloimen Cariadin selkään. Se saisi tänään vapaapäivän, sillä ulos oli laskenut jo pimeys, josta Verneri oli varoitellut.
Taas yksi lisäpäivä tamman talvilomaan, ei se ollut niin tarkkaa.


_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 24.12.18 15:32

24.12.2018

Joulu ei ollut merkinnyt mulle mitään enää moneen vuoteen. Kun ei ollut elossa olevia sukulaisia jäljellä, ei myöskään ollut ketään, kenen kanssa sellaista sukujoulua viettäisi. Useimmat olin tähän mennessä viettänyt tallilla ja siellä olin nytkin, Cariadin karsinassa.

Tamma söi heiniä rauhallisena, kun harjasin sitä ajan kanssa, ajatukset salaisuudessa, jota en ollut koskaan kuvitellut joutuvani pitämään.

Varustuksen jälkeen nousin kevyesti tamman selkään hiljaisessa tallipihassa. Luminen maisema hiljensi kaiken, paitsi rautakenkien narinan.
Naksautin kieltäni ja hopeanmusta nosti lennokkaan ravin, kaula kauniisti ylös kaartuen. Pakkasilmaa oli raikas hengittää ja meidän molempien hengitys höyrysi. Cariadin korvat pyörivät sen päässä ja tamman askel kiihtyi tutun laukkasuoran lähestyessä.
"Mene vain", suostuin ja nousin Cariadin kaulaa vasten, hevosen nostaessa laukan ja painaessa korvansa luimuun. Hopeinen harja piiskasi kasvojani ja vauhti sai silmät vuotamaan, mutta pitkästä aikaa keskittymiseni oli täysin edessämme avautuvassa peltotiessä.

Cariadia ei tarvinnut juurikaan pidättää suoran lopussa. Se pärski tyytyväisenä ja hidasti keinuvaan laukkaan, sen voimalla pääsimme jyrkän mäen kevyesti ylös. Mäen päällä puristin hieman nyrkillä ohjaa ja Cariad hidasti raville, jolla jatkoimme pientä metsäpolkua pitkin.

Vierestämme lähti peura juoksemaan ja Cariad pysähtyi, tuijottaen eläimen perään hetken aikaa. Tamma oli aina ollut hirveän luotettava maastoilussa, paitsi silloin, kun olimme törmänneet sauvakävelijään. Mutta noin muuten, ei tarvinnut pelätä Cariadin lähtevän mihinkään vaikka mitä sattuisi.
"Hienosti", kehuin ja jatkoimme matkaamme käynnissä.

Tallipiha tuli liian pian vastaan. Cariad pysähtyi ja laskeuduin sen selästä. Jalkani meinasi liukua altani ja sain otettua tamman satulasta tukea, enkä kaatunut rähmälleni pihalle. Joulumaastoilun jälkeen hoidin tamman rauhassa takaisin pihalle, tarhaan, jossa se ryhtyi jälleen heiniään tuhoamaan. Kotona odottaisi tyhjä jääkaappi ja televisio, josta tulisi kaikki maailman jouluelokuvat. Hätkähdin, kun ajattelin, että ensi jouluna kaikki olisi toisin.

Mietin jos kutsuisin Jessen syömään, jos miehellä ei olisi muutakaan tekemistä, mutta jätin viestin lähettämättä. Halusin päästä eroon salaisuudestani, mutta en tiennyt enää millä tavalla pystyisin kertomaan siitä miehelle.

Miksi elämän piti olla niin monimutkaista? Vai oliko se vain minä, joka siitä teki niin hankalaa?

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 27.12.18 21:07

27.12.2018

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 EjbqA7

Viimeisiä ratsastuskertoja ennen Latvian matkaa ♥️


_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 20.02.19 20:49

16.02.2019

"Sä olet neljäs metrissä", totesin ääneen, kun kävelin takaisin rekan luokse. Vivia harjasi Cariadia pehmeällä luonnoharjalla, vaikka sen karvapeite oli jo kiiltävän puhdas.
"Ja Cai puolivälissä, Lollo pari ratsukkoa sen jälkeen", jatkoin ja vilkaisin Lauria. Olin saanut houkuteltua Viljamin suorittamaan Malachain hoitotoimet, että Lauri saisi vain hypätä sen selkään ja yrittää olla kuolematta radalla.
"En voi vieläkään uskoa, että kutsut tammaa Lolloksi", Jeramy tuhahti ja kiillotti kilpailutakkinsa hopeanappeja.
"Tietäisit vain millä nimillä sua kutsun", kiusasin ja väistin ilmassa lentävää rättiä sulavasti. Kilpailuaamun tohina tuntui ihanan tutulta ja kiireiseltä, rakastin sitä tunnelmaa. Harmitti tietysti, että en itse pääsisi osallistumaan, mutta ehkä yksi välivuosi ei tekisi lainkaan pahaa.

Olin lupautunut kakkostuomariksi seuraavan viikonlopun kentän koulukokeeseen, voisin ainakin hyödyntää taitojani toisaalla, kun en selkään päässyt. Olisi jännittävää myös nähdä siskosten järjestämä kisatunnelma kulissien takaa.

"Hei prinsessa", lepertelin Cariadille ja otin sen ohjista kiinni. Vivia käveli autolle hakemaan tamman satulaa ja martingaalia. Hopeanmusta silmäili ympärilleen ja pärisi hieman innostuneena. Sen selkään nousi kiiltävä, hopean värinen estehuopa, jota seurasi ruskea estesatula. Vivia kiinnitti martingaalin samalla, kun laittoi vatsapanssaria vastinhihnoihin. Huomasin jännittäväni, mutta ehdottomasti vähemmän, kuin normaalisti, kun olisin itse valmistautumassa kilpailuihin. Vaikka Jeramy oli juossut ympäri maailmaa viime vuosina, luotin tämän ratsastustaitoihin täysin.

"Tsemppiä", toivotin, kun brunette mies oli noussut Cariadin selkään. Suoristin vielä tamman hopeakoristeisen otsapannan ja pyyhin Jeramyn hopeiset kannukset irtoliasta. Lähdimme kävelemään kohti maneesia, itse suuntasin katsomon puolelle suoraan. Oli ihan mukavaa, että sai seurata kilpailuita rauhassa ja jännittää omien hevosten suoriutumista kentän laidalta. Toivoin, ettei ketään keksisi kysellä miksen itse kisannut, vaikka olinkin koittanut keksiä mahdollisia hätävaleita sellaisen tilanteen sattuessa kohdalle.

Cariad oli virkeän näköinen, mutta selvästi kuunteli Jeramya. Mies oli vakavakasvoinen ja ratsasti tarkasti, hopeanmusta tamma reagoi sekuntien sadasosissa bruneten toiveisiin, kääntyi juuri niistä paikoista, mistä ratsastaja halusi.
"Jeramy Raeske ja Cariad nolla virhepistettä, siirtyvät luokan johtoon", Penna Vaanila kuulutti virallisen kuuloisena ja hymyäni oli vaikea peitellä. Toki tässä vaiheessa luokkaa mitä vain saattoi tapahtua, mutta olin silti tyytyväinen kahdesta nollaradasta.
Luokan lopussa tajusin, ettei kukaan ratsukoista ollut vieläkään päässyt Cariadin edelle.

"Palkintojen jakoon pyydetään valmistautumaan Jeramy Raeske, Rasmus Alsila, Verneri Kaajapuro ja Jannica Holmberg."

Arne Rosengård jakoi ratsukoille palkinnot, ruusukkeet ja kätteli jokaista lämpimästi hymyillen. Mielialani oli korkealla, en edes välittänyt, vaikka Lollo oli pudottanut puomin perusradalla. Tai siitä, että Malachai, joka metrissä oli ollut ihan siedettävällä tuulella, sai 12 virhepistettä 120cm luokasta. Ori oli vaikea hevonen ja sillä oli vieras ratsastaja selässään, Lauri oli tehnyt hyvän työn virhepisteistä huolimatta.
Oli kamalan helppo hymyillä tänään.


_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 17.03.19 11:51

16.03.2019

Cariad juoksi tympääntyneen näköisenä lumista kenttää ympäri. Heidi seisoi kentän keskellä kädet puuskassa ja seurasi pukittelevaa tammaa silmä tarkkana. Hopeanmustan askel oli epäpuhdas, ei selkeästi, mutta sen kasvattanut nainen näki eron askeleessa.
Turhautunut tuhahdus karkasi bruneten huulilta ja tämä siirsi auki soljuvia kiharoitaan toisen korvan taakse mietteliäänä.
"Ja, ja!" Heidi huudahti, käskien pysähtynyttä tammaa uudelleen liikkeeseen.

Eläinlääkäri ei ollut löytänyt siitä mitään vikaa, mutta Heidi tiesi, että jokin tammalla oli.

Puoliverisen kaula kaartui rullalle ja sen häntä nousi ylös, raviaskeleesta tuli liitävää ja näyttävän näköistä.
Vieläkään brunette ei saanut kohdistettua kipua yksittäiseen jalkaan, pää nyökähti epätasaisesti, eikä aina tietyn askelvaiheen mukana.
"Helvetti", Heidi kiroili ja antoi tamman hidastaa vauhtiaan ja pyysi lopulta eläimen luokseen. Hopeanmusta käveli omistajansa luokse ja ojensi turpaansa huokaisten.
"Hienosti. Kertoisitko mihin sua sattuu?" nainen kysyi ja kiinnitti riimunnarun tamman riimuun kiinni.

"Tämähän on ihan erilaisen näköinen näin valoisan aikaan kuin pimeällä", Ritva Aro tuumasi, kun he saapuivat Jessen kanssa Kaajapurojen tallille. Mies mietti, oliko se ollut kehu vai ei, muttei jäänyt sen enempää asiaa pohtimaan, sillä huomasi Heidin Cariadin kanssa kentällä.
"Onpas siellä nätti hevonen", Ritva sanoi huomattuaan saman kaksikon ja lähti sitten saapastelemaan kohti kenttää eikä Jesse ehtinyt estämään äitiään.
Ritvalla ei ollut vielä hajuakaan siitä, että Heidi oli raskaana ja että hänen poikansa oli syntymättömän lapsen isä.

"Terve", Ritva huikkasi Heidille kentän laidalle päästyään. "Sievä hevonen sinulla siinä."
Jesse oli laahustanut äitinsä perässä paikalle ja toivoi, ettei Ritva ihan totaalisesti nolaisi häntä Heidin edessä.
Ritva tuuppasi poikaansa kylkeen kevyesti: "Älä nyt siinä hiljaa seiso. Esittele meidät."
Jesse taikoi kasvoilleen hieman väkinäisen hymyn ja käänsi katseensa Heidiin.
"Heidi, tässä on minun äiti, Ritva. Äiti, Heidi", mies puuskahti ja vaivoin vältti katseensa valumista Heidin vatsan seudulle.

"Hei. Kiitos", Heidi vastasi hymyillen ja vaihtoi katsettaan Jessen ja vanhemman naisen välillä.
Jessen esittely sai bruneten viimeistään varpailleen, Heidin ajatukset sinkoilivat miljoonassa eri asiassa.
"Hmm, hauska tavata", Heidi vastasi, pitäen lämpimän hymyn huulillaan.

Oliko Jesse kertonut vaiko ei?

"Mikäs Teidät tänne Kaajapuroille tuo?" brunette kysyi hymyillen, Cariad taivutti kaulaansa vierasta naista kohden. Heidin katse tarkkaili Jesseä taukoamatta.
"Sallia tultiin moikkaamaan ja katsomaan miltä täällä päivänvalossa näyttää", Ritva vastasi ojentaessaan kättään tammaa kohti ja mietti, söisikö hevonen hänet vai ei.

"Niin, käytiin eilen maneesivuorolla pikaisesti, niin en ehtinyt sen enempää äidille paikkoja näyttämään", Jesse sanoi tunkien kädet takkinsa taskuihin. Hän huomasi Heidin katseen ja pudisti pikaisesti päätään kuin kertoakseen, ettei ollut äidilleen vielä puhunut lapsenlapsesta mitään.
"Onhan täällä vähän erinäköistä kuin siellä Auburnissa", Ritva naurahti katsellen ympärilleen.

Jessen hienovarainen ele sai Heidin nyökkäämään lähes huomaamattomasti.
"Cariad ainakin rakastaa pikkutallin rauhaa. Mutta Auburn on kyllä melkoinen kartano", nainen vastasi.

Kolme ihmistä ja hevonen kävelivät yhtä matkaa tallille, jossa Heidi kiinnitti hopeanmustan tamman käytävälle kiinni.
Naisen sormet kävivät läpi hevosen selän lihaksia, eikä Cariad väistänyt painetta. Ylettyäkseen tamman selkään kunnolla, Heidin piti kurottaa sen verran, että tämän takinhelma nousi kriittisen määrän.
Pieni, mutta ehdottomasti huomattava vauvamaha paljastui suuren toppatakin alta naisen huomaamatta.

Jesse kyllä huomasi Heidin vatsan ja niin oli huomannut myös Ritva.
"No mutta! Anteeksi, että olen hieman tahditon, mutta oletko sinä raskaana?" Ritva huudahti ihastuneena saaden Jessen katsahtamaan äitiään yllättyneenä. Ei Ritva yleensä pyydellyt anteeksi sanojaan.
Yllättyneisyys kuitenkin vaihtui vaivaantuneisuudeksi. Vaikka Jesse olikin jo sinut isäksi tulon kanssa ja oli jopa salaa innostunut ajatuksesta, ei hän silti oikein tiennyt, miten sillä hetkellä asiaan pitäisi suhtautua. Hän kyllä tiesi, että äidille pitäisi kertoa, mutta ei vielä. Ainakaan siinä tilanteessa.

Kylmät väreet valtasivat Heidin kehon ja tämä jähmettyi ohikiitävän kauhun vallassa. Lyhyt huokaisu karkasi naisen huulilta ja tämä kääntyi näennäinen hymy kasvoillaan katsomaan Ritvaa ja Jesseä.
"Olenhan minä", tämä vastasi ja yritti olla katsomatta Jesseä anovasti. Hän oli itsenäinen nainen ja Jesse saisi kertoa äidilleen omalla tavallaan.

"Itse asiassa tänään juuri tuli 21. raskausviikko täyteen", nainen jatkoi ja kosketti mahaansa, joka oli jälleen toppatakin suojassa.

"Sitähän ollaan siis jo puolivälissä", Ritva hymyili leveästi. Jesse rykäisi hieman kurkkuaan äitinsä vieressä. Oliko Heidin raskaus jo oikeasti niin pitkällä?
"Ihana juttu. Minä olen jo lapsenlapsesta haaveillut pitkään, mutta Jesse ei ole vielä minulle sellaisia tehnyt", Ritva Aro höpötti saaden Jessen entistä enemmän vaivaantuneemmaksi.
"Tai, onhan Jessellä nykyään se Matilda, mutta aika tuore juttu sekin, joten pitää kai vielä odotella", Ritva huokaisi vilkaisten poikaansa ja huomasi kyllä Jessen kiusaantumisen. Hetken Ritva mietti, oliko Jessen ja Matildan suhde jotenkin salaisuus, mutta kohautti sitten harteitaan. Sanottu mikä sanottu.

Heidi yritti taistella punastumista vastaan, mutta tunsi silti lämmön leviävän kasvoilleen. Naisella oli sellainen olo, kuin hän olisi ollut piilokamerassa.
Sano se nyt hyvä mies, perkele sentään!
Mutta Jesse ei ollut ilmeisesti vieläkään valmis.
"Niin, Matilda on kyllä hyvä tyyppi. Pelasti mut uima-altaastakin tässä taannoin, kun tipuin sinne vahingossa", Heidi vastasi ja katsoi suoraan Jesseä silmiin, kohautti kulmaansa tuskin huomattavasti. Mies laski kuitenkin katseensa alas tallikäytävän lattiaan nopeasti, koska ei yksinkertaisesti pystynyt katsomaan Heidiä silmiin sillä hetkellä. Se johtui niin puheenaiheesta kuin siitäkin, ettei hän ollut itse tehnyt elettäkään auttaakseen Heidiä ylös uima-altaasta.

"Miten pitkään aiotte viihtyä Kallassa, Ritva hyvä?" Heidi kysyi sitten, vaihtaen hieman helpompaan puheenaiheeseen. Hän kuitenkin keskusteli tulevan lapsensa ainoan isoäidin kanssa. Vaikkei keskustelun toinen osapuoli sitä vielä tiennytkään.

"Niinkö? Matilda kyllä vaikuttaa oikein mukavalta tytöltä, joten en ihmettele vaikka hän sinut pelastikin. Ja onneksi pelasti!" Ritva puhua pälpätti innostuneena ja katsahti sitten poikaansa, joka oli pysytellyt ihmeellisen hiljaa koko ajan.
"Huomenna lähden kotiin", Ritva vastasi Heidin kysymykseen. "Tai ainakin niin oli puhe. Täällä on kyllä niin mukavaa, että tiedä vaikka jäisin vielä pariksi päiväksi."
"Minun pitää mennä maanantaina töihin", Jesse muistutti äitiään.
"Mitä se haittaa? Aikuinen nainen kyllä pärjää yksinkin sen ajan", Ritva naureskeli ja taputti poikansa olkapäätä.

Heidi ei osannut muuta, kuin hymyillä. Tilanne oli niin absurdi, ettei naisen aivot aivan sisäistäneet kaikkea. Jessen äiti tiesi, että Heidi oli raskaana. Jesse tiesi, että Heidi oli raskaana ja tiesi, että oli lapsen isä. Jessen äiti ei tiennyt, kuka lapsen isä oli, vaikka toinen seisoi ihan siinä vieressä.
Cariad rikkoi hiljaisuuden tekemällä jotain, mitä se ei ollut varsaiän jälkeen tehnyt - tamma heitti etujalkansa ilmaan valtavan ylös ja iski sen kipinöiden kera betonilattiaa vasten.
"Cariad!" Heidi ärähti ja mulkaisi hopeanmustaa lähes tyrmistyneenä. Ehkä se vaistosi tilanteen kiusallisuuden, ainakin omistajastaan.

"Anteeksi, sillä on jotakin kipuilua ilmeisesti jossakin, mutta en keksi missä. Eläinlääkäri ei löytänyt siitä mitään vikaa", nainen pahoitteli ja vilkaisi kaksikkoa.
"Ehkä jatkan sen parissa myöhemmin, Cariadilla taitaa olla kiire syömään", Heidi lisäsi ja nosti viininpunaisen toppaloimen tamman selkään.

"Voi toista. Ehkä se vaistoaa, että sinun sisällä kasvaa uusi ihminen ja on siitä hämillään?" Ritva mietiskeli ääneen ja hymyili sitten lempeästi Heidille.
"Joko tiedät, kumpi sieltä on tulossa?" nainen jatkoi uteluaan saaden Jessen kohottamaan kulmiaan. Mies oli pysynyt hiljaa lähes koko ajan miettiessään tapaa, miten kertoa äidilleen tulevasta lapsenlapsesta.
"Eikö sen nykyään pysty selvittää aika aikaisinkin jo? Minä olisin kyllä niin utelias, että haluaisin tietää heti, koska olisin niin innoissani. Oletko sinä innoissasi? Entä lapsen isä?" Ritva jatkoi puhettaan seuratessaan Heidiä ja Cariadia ulos tallista Jesse vanavedessä. Mies rykäisi kiusaantuneena äitinsä mainitessa Heidin lapsen isän. Jos Ritva vain tietäisi…

Heidin korvia kuumotti, he eivät olleet puhuneet tästä Jessen kanssa ja nainen ei halunnut puhua asiasta Jessen kanssa tämän äidin kautta. Ritvan kyselyt eivät kuitenkaan jättäneet tilaa epäröinnille ja kysymyksiin vastaamatta jättäminen olisi ollut epäilyttävämpää.

"En, olen tarkoituksella pyytänyt lääkäriä olemaan kertomatta", brunette vastasi ja vilkaisi Jesseä vaivihkaa. Miehen näkeminen sai vieläkin mahanpohjan heittämään hallitsemattomasti volttia.
"Olenhan minä innoissani ja lapsen isä - varmasti myös", Heidi yritti keskittyä hengittämiseen ja siihen, ettei loisi liian merkitseviä katseita Jesseen. Siis lapsen isään.
Jesse hymyili vähän kohdatessaan Heidin katseen, mutta hymy hyytyi nopeasti Ritvan avattua suunsa uudelleen.
"Sitten kun minusta tulee mummo niin en varmaan malttaisi pysyä poissa sen vauvan luota! Pitäisi varmaan sitten muuttaa itsekin tänne Kallaan, jotta olisin koko ajan lähellä. Onhan Jessellä siskokin, mutta kaksi naista ei oikein voi lapsia tehdä. Vaikka onhan niitä nykyään ties mitä sijaissynnyttäjiä. Mutta toivottavasti tuo Jesse minulle joskus sellaisen lapsenlapsen tekisi."

Jesse irvisti tahtomattaan. Olihan äiti aina ollut puhelias ihminen ja vähät välitti, kenelle selitti elämästään ja haaveistaan, mutta nyt avautumisen kuuntelija oli kaikkea muuta kuin pelkästään miehen tallikaveri.
"Jos me äiti nyt vain haettaisi se Salli", Jesse huokaisi syvään.

Heidin ilme olisi ollut melko samankaltainen Jessen kanssa, jos nainen olisi antanut kasvojensa luonnehtia vapaasti.
"Niin, itselläni ei ole sisaruksia ja vanhemmatkin ovat jo haudassa. Toivon kyllä, että lapsen isän sukulaiset tulevat lapselle läheisiksi", Heidi vastasi hymyillen lämpimästi lapsenlapsista haaveilevalle Ritvalle.
Noinkohan hän oli juuri lyönyt lisää hiiltä liekkeihin, vai asetellut vain hyvän pedin sille hetkelle, kun Jesse kertoisi heistä äidilleen?

"Oli oikein mukava tavata, Ritva ja Jesse", Heidi totesi vielä, eikä voinut estää katsettaan lukittautumasta hieman liian pitkäksi aikaa jälkimmäisenä mainitun silmiin. Nainen repi väkisin itsensä irti vihreistä silmistä ja katsahti vielä Ritvaan, joka oli sangen tietämätön asian oikeasta laidasta.

Heidi kääntyi ympäri ja jätti pojan ja äidin taakseen. Hän toivoi, että Jesse saisi kerrottua äidilleen, sillä raskauden salaaminen oli enää päivien päässä loppumisestaan. Edes hyvin topattu talvitakki ei pian peittäisi kumpua, jonka syy olisi kaikille selkeä.

(tarina kirjoitettu yhdessä Jessen kanssa)

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 29.05.19 0:14

28.05.2019

"Enemmän, se kulkee nyt liikaa kuolaimen ja pohkeen takana", ähkäisin turhautuneena.
"Mä tiedän", Jeramy vastasi vähintään yhtä turhautuneena.
Jouduin hengittämään pariin kertaan syvään, jotten olisi ärähtänyt miehelle. Cariad heitteli päätään levottomana ja purin huultani, jotten olisi repinyt tamman selässä ratsastavaa tummaverikköä alas.

"Tee sitten asialle jotain."

Jeramyn auton takavalot hädin tuskin olivat hävinneet näkyvistä, kun tunsin jo katuvani äksyilyäni. Jeramy oli ansainnut sen, mutta tiesin myös, että saisin viettää päiviä saadakseni miehen taas hyvälle tuulelle. Tuijotin vaaleanruskeita silmiä ja hymähdin. Cariad pärskähti ja kuopi etusellaan Purtsien tallipihaa.
"Voitko lopettaa?" huokaisin syvään.
"Mun täytyy ehkä hankkia sulle uusi liikuttaja, Jeramy-setä taisi vähän suuttua", mumahdin ja lähdin viemään tammaa sisälle. Riisuin hopeanmustan varusteet hitaasti ja yritin parhaani mukaan olla tuntematta oloani hyödyttömäksi. Ähkäisin hieman koulusatulan tipahtaessa vauhdilla mahaani vasten. Vilkaisin ympärilleni ja huokaisin tyytyväisenä, ettei kukaan ollut näkemässä.
Cariad onneksi käveli nätisti vierelläni viedessäni sen takaisin tarhaansa. Jäin hetkeksi seuraamaan tamman syömistä, se oli lihonut hieman treenin vähyydestä ja asia turhautti, vaikka tiesin, ettei sillä ollut niin väliä. Cariad palautuisi kyllä nopeasti kunhan olisin taas ratsastuskunnossa.
Siirsin katseeni mahalleni ja silitin sitä hieman paidan kankaan läpi. Pieni hymy kaartui huulilleni.

"Voi vauva miten sua odotetaan jo", mumahdin ja huokaisin syvään. Oli ristiriitaista olla yhtä aikaa onnellinen ja turhautunut. 30 viikkoa oli tuntunut kuluneen hirvittävän nopeasti, mutta silti ei tarpeeksi nopeasti. Laskettuun aikaan oli enää vajaa 10 viikkoa aikaa.
"Mitenkäs pitkään vielä?" Tiinan ääni sai katseeni nousemaan kiireesti luokseni astelevaan naiseen.
"Elokuun alkuun. Pari kuukautta vielä", vastasin hymyillen.
"Aika menee nopeasti."
"Niinhän se menee." Näin kuinka Kaajapuron kasvoilla häilyi kysymys, jota ei tulisi kysyttyä ääneen. Se olisi ollut tahditonta ja tiesin sen.
"Tuletko kahville?"
"Voisin tullakin, jos en häiritse?"
"Et tietenkään", Tiina vastasi lämmin hymy kasvoillaan ja kävelimme rinnakkain päärakennukselle. Kenkiä riisuessani mietin miten paljon oli muuttunut puolessatoista vuodessa. Ilman Purtsien karsinapaikkaa en olisi tavannut Jesseä. Ilman Jesseä ei olisi vauvaa. Ilman vauvaa ei olisi Lauria, ajatus häilyi jossakin taustalla saaden hymyni hetkeksi syvenemään.

"Joko jännittää? Tai tietenkin, mutta noh, tiedäthän?" Tiina hääri kahvinkeittimen ääressä ja annoin katseeni kiertää tupakeittiön seinissä.
"Luonnollisesti. Mutta ei kuitenkaan liikaa, sopivasti", vastasin ja vedin syvään henkeä.
"Mitenkäs teillä sujuu?" kysyin siirtäen katseeni talon emäntään.
"Oikein hyvin. Vernerin tekemät laajennukset tuovat lisätienestejä, vaikka kyllähän ne töitäkin teettää. Jannakin valmistuu peruskoulusta nyt viikonloppuna."
"Nytkö jo? Herranjumala aika kulkee nopeasti."
"Älä muuta sano."

"Kerro sitten, jos voimme mitenkään olla hyödyksi. Ei tarvitse murehtia Cariadin hoidosta, siitä pidetään hyvää huolta."
"Kiitos, kerron kyllä. Voisit kyllä kehottaa Verneriä olemaan yhteyksissä. Voisin kysyä siltä vähän liikutusapua, jos se ehtisi", pohdin hymyillen.
"Minäpä sanon, että soittaa tai laittaa viestiä."
"Kiitos. Kahvista ja kaikesta."
"Ole hyvä", Tiina nyökkäsi ja lähdin kävelemään autoani kohti.

"Mulle tulee ehkä sittenkin vähän kiire hoitaa kaikki alta pois ennen, kuin sä tulet", huokaisin hymyillen ja tunsin miten lapsi liikehti mahassani. Istahdin Raptorin ratin taakse, kun olin ensin pienen ähinän kera saanut kammettua itseni sen hyttiin.
"Ja pitää ehdottomasti harkita toista autoa, en kohta enää pääse edes omaan autooni sisälle", mutisin ja kuuntelin miten Fordin moottori hyrähti tyytyväisenä käyntiin.
"Ehkä mustangi?"
Kipakka potku oli joko puolesta tai vastaan, riippui miten kukin halusi asian lukea. Omasta mielestäni se oli ehdottomasti puolesta.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Heidi N. lähetetty 21.06.19 13:13

21.06.2019

Nojailin puiseen aitaan, katse kaukaisuudessa laiduntavissa hevosissa. Hopeanmusta tamma erottui laumasta selkeästi, sillä oli selässään seeprakuvioitu ötökkäloimi ja sen utelias katse katseli minua toisten keskittyessä syömiseen. Pieni hymynkare viipyili huulillani ajatellessani miten se seeprakuvioituun loimeen puettu tamma oli minun omani, sitä se myös tulisi olemaan siihen päivään asti, kunnes sen aika tällä planeetalla olisi ohitse.

Aidan ali kumartuminen ei ollut enää siinä vaiheessa vaihtoehto, olisin päätynyt konttaamaan lankkuaidan alitse ja sittenkään en ollut varma olisinko selvinnyt takaisin jaloilleni ilman aidan tuomaa tukea. Ruohikko kahisi kenkieni alla, kun lähdin liikkeelle kohti porttia. Vaaleanruskeat silmät tarkkailivat liikkeitäni, sillä Cariad katsoi minua yhä, kun siirsin katseeni tammaan päästyäni laitumen sisälle.

Terävä vihellys halkoi kesäpäivän hiljaista hellehetkeä. Oli niin kuuma, että linnutkin pysyivät hiljaisina puiden varjoissa. Vain pieni, viilentävä tuulenvire aiheutti pitkän heinän joukossa ääntä, joka oli tuttu vuosien varrelta. Se oli kesän ääni.
Jatkoin hopeanmustan tamman tuijottamista. Sen korvat kääntyilivät, asettuivat sitten niskaa myöten ja Cariad kääntyi poispäin minusta. Huokaisin hiljaa.
Siirsin katseeni tallin pihaan. Verneri oli tehnyt ison työn kunnostaessaan pikkuhiljaa pihan rakennuksia. Erillinen, uusi siirtotalli oli tyhjillään Loven, Torun ja Vekan ollessa omissa tarhoissaan. Ajatukseni lipuivat Lauriin ja miehen ääneen lausumaan ajatukseen uudesta estehevosesta. Mietteistä, ettei toinen ollut varma oliko jäämässä Orijoelle vai ei. Mahanpohjassani tuntui selkeä pistos ajatellessani päivää, jolloin mies päättäisi siirtyä seuraavaan otolliseen valmennusympäristöön. Koska tiesin sen päivän koittavan vielä, olihan Lauri lähtenyt Saksaankin uransa takia, eikä siitä voinut kukaan miestä syyttää. Ei edes Karo.
Elämä elettiin itseään, ei muita varten ja vaikeidenkin päätösten uhalla loppujen lopuksi jokaisen oli valittava se tie, joka oli itselleen paras sillä hetkellä.

Tunsin lämpimän ilmavirran niskassani. Pehmeä turpa kosketti auki olevia hiuksiani, kutitteli korvantaustaa ja laskeutui sitten olkapäälleni. Syvä huokaus karkasi yhtä aikaa molempien keuhkoista.
"Hei rakas", henkäisin ja käännyin hiljaa ympäri. Cariad katseli minua hetken aikaa, laski sitten päätään ja haisteli vatsaani.
"Siellä on pieni ihminen. Sitä pitää kohdella hellästi", kuiskasin ja nostin sormeni pehmeälle karvapeitteelle tamman poskelle. Cariad astui askeleen lähemmäksi ja nojasi päätään kehoani vasten, sulkien silmänsä uuden huokauksen saattelemana. Suljin silmäni ja keskityin hevosen leukaluun muotoon sormieni alla.
Siinä hetkessä oli helppo unohtaa ihan kaikki pienen kuplamme ulkopuolelta.

Unohtaa ajankulu pieneksi hetkeksi.

Se oli loppujen lopuksi Seppo ja Fifi, jotka havahduttivat meidät. Hymyilin hieman katsellessani niitä, kermainen Fifi oli utelias ja ystävällinen, musta Seppo oli tumma ja tulisieluinen. Täydelliset vastakohdat ja kaikista tallin hevosista juuri ne kaksi olivat muodostaneet kaikkein tiiviimmän ystävyyssuhteen. Cariad ei juurikaan välittänyt tuholaiskaksikon ilmestymisestä ja se nosti takajalkaansa varoittaen ponien käydessä hieman liian tuttavallisiksi.

"Muutama kuukausi enää, sitten lupaan, että kaikki palaa takaisin ennalleen", kuiskasin tamman korvaan ja työnsin sen sitten hieman kauemmaksi itsestäni. Cariad nosti ravin ja palasi takaisin Sessan ja Daimin luokse. Se vaihteli laumatovereitaan, sillä tamman luottoystävä, kärttyinen Granni oli tutustumassa Saksan kilpakenttiin.
Mietin ikävöikö Carlee Grannia yhtä paljon, kuin itse kaipasin tamman omistajaa.

Kävellessäni uutta autoani kohden, en voinut olla vilkaisematta päätalon suuntaan. Sen ikkunoista ei näkynyt liikettä ja mietin oliko perheellä tapana lähteä mökkeilemään juhannuksena. Lexuksen peilit taittuivat auki painaessani sen lukot auki. Auringossa seissyt auto oli lämmennyt, mutta sen ilmastointi tarjosi hyvin pian viilennyksen kuumalle kesäpäivälle.
Kotona odottaisi eilisen makaronilaatikon uudelleen lämmitys ja Netflix, jonka katsomisesta oli tullut jo melkein jokapäiväinen tapa. Lauri oli lähtenyt mökkeilemään ystäviensä kanssa, pieni irtiotto arjesta tekisi miehelle varmasti hyvää. Yritin olla ajattelematta sitä pientä kateellista ääntä takaraivossani, joka olisi halunnut saada vapaalla olevan tummaverikön omaksi seurakseen juhannukseksi.

Vilkaisin taustapeilistä lastenistuinta, jonka Jesse oli käynyt siirtämässä Raptorista uuteen autoon. Pieni hymy nousi huulilleni ajatellessani, että tämä olisi viimeinen juhannukseni yksin.
Ensi vuonna tähän aikaan olisin ollut äiti pienelle lapselle jo melkein vuoden ajan.

_________________
Cariad asuu Kaajapuroilla
Heidin esittely
Ajankohtaista
Heidi N.
Heidi N.
Kaajapurolainen

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 855

http://teepa.net/h/cariad.php

Takaisin alkuun Siirry alas

Cariadin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Cariadin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa