Leevin päiväkirja

Siirry alas

Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Amanda S. lähetetty 06.05.17 18:17

Leevin päiväkirja

Kallan Vermilion, "Leevi" | tummanpunaruunikko FWB-ruuna
Omat sivut | Omistaja: Amanda Sokka | Vuokraaja: Charlotte Rask


Viimeinen muokkaaja, Amanda S. pvm 08.06.18 18:44, muokattu 2 kertaa

_________________
I like people the way I like my tea. I hate tea.
FELLU - LEEVI - RIEPU - LEFA - ARMI - HANI
avatar
Amanda S.
Tallinomistaja

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 248

http://auburnestate.altervista.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Amanda S. lähetetty 22.08.17 0:34



Viimeinen muokkaaja, Amanda S. pvm 02.10.17 12:19, muokattu 1 kertaa

_________________
I like people the way I like my tea. I hate tea.
FELLU - LEEVI - RIEPU - LEFA - ARMI - HANI
avatar
Amanda S.
Tallinomistaja

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 248

http://auburnestate.altervista.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Deorwynn G. lähetetty 06.09.17 19:03

6. 9. 2017

Astuessani ulos tälle idylliselle tallipihalle, kylmän kolea ilma pureutui niskakarvojani myöten kaikki alle kehooni. Mitä muutakaan odottaa Suomen alkavalta syksyltä totesin itsekseni ja otin takapenkiltäni lämpimän hupparini sekä kaulahuivini, nimittäin tämä tuuli saisi minut kuitenkin kipeäksi, jos en pukeutuisi lämpimästi. Kun olin mielestäni pukeutunut tarpeeksi hyvin, aloin katselemaan tarkemmin ympärilleni. Tallipiha ei näyttänyt elonmerkkejä, mutta pihassa kuitenkin autoja oli, eli pystyin huokaisemaan helpotuksesta, etten ollut liian ajoissa liikenteessä. En oikein itsekään ymmärtänyt vielä mitä oli tapahtunut ja miten juuri Auburnin omistajat ottivat minuun yhteyttä tarjotakseen heidän hevostaan minulle vuokrahevoseksi. Tietenkään en pitänyt odotuksia hirveän korkealla, nimittäin en välttämättä edes saisi sitä pestiä - onhan hevonen, mitä olen menossa katsomaan yksi toisen tallinomistajan silmäteristä.  

Seisoessani suurien avonaisten talliovien edessä tyhjää ammottava käytävä tuntui jatkuvan monien metrien päähän, kun minä olin tottunut niihin muutaman karsinarivistön omaaviin talleihin. Havahduin kimeään hevosen hirnahdukseen, joka kaikui läpi tallikäytävän ja tähysteltyäni hetken huomasin hoitopaikalla olevan hevosen. Lähdin kävelemään lähemmäs hevosta, oletettavasti hevosen hoitaja olisi jossain lähettyvillä, niin voisin kysäistä olisiko hänellä tietoa missä toinen tallin omistajista, Amanda voisi tällä hetkellä suunnistaa. Hoitopaikalla oleva hevonen oli suuri punarautias kauniilla läsillä koristeltuna ja hevonen oli kerta kaikkiaan upea.  
- "Hei! Tarvitsetko kenties apua jossain? " Takaani ilmestyvä nainen kysyi ystävällisesti hymyillen samalla tuoden hevosen tavaroita hoitopaikalle. Nainen oli kaunis, ruskeahiuksinen ja vaikutti olevan samaa ikäluokkaa minun kanssani.  
- "Ai hei! Joo mun pitäisi löytää Amanda täältä jostain. Et sattuisi tietämään missä hän menee tällä hetkellä?" Ennen kuin kerkesin sanomaan lausettani kunnolla loppuun, hieman meistä pidemmällä avautui ovi, mistä ilmestyi etsimäni pitkä vaaleahiuksinen Amanda ja hänen siskonsa Isabella. Hymyilin hoitopaikalla olevalle naiselle ja huikkasin hänelle, että oli hauska tavata, vaikka en edes tiennyt hänen nimeänsä. Lähdin sisarusten perään ja päästyäni heidän luokse tunsin itseni varsin lyhyeksi tullessani Amandan viereen. Olinhan minä tämmöinen satakuusikymmentäseitsemän senttimetriä pitkä. 

- "Hei, anteeksi että keskeytän, olen Deorwynn Grant ja tulin tosiaan katsomaan Leeviä." Ojensin käteni kohteliaisuuden nimissä ja sisarukset päättivät keskustelunsa, ja Isabella tervehti minua, jonka jälkeen poistui paikalta. "Amanda Sokka. Tulitkin odotettua aikaisemmin, tai aika paljonkin". Nainen kätteli minua samalla katsoen minua päästä varpaisiin arvosteleva katse silmillään. Enhän minä nyt mikään malli ollut - en lähelläkään. Omistin pisamia koko pärstän täydeltä ja luonnonkiharat, mutta olin minä sentään aika paljon panostanut ulkonäkööni sekä vaatteisiin tullessani tänne tänään.  
-"No, tulehan perässäni. Näytän sinulle paikkoja" Nainen sanoi ehkä liiankin käskevään sävyyn ja mietin mielessäni, kuinka ihmeessä tulisin tämmöisen naisen kanssa ikimaailmassa toimeen. Sanomatta mitään seurasin Amandaa paikasta toiseen ja samalla hän kertoi Leevistä, eikä jäänyt epäilystäkään, etteikö ori olisi naisen silmäterä. Samalla kerroin omia taustoja ja Amandan ilmeestä päätellen hän ei ollut kovinkaan luottavainen minun suhteen.  
 
-"Noin, nyt on paikat näytetty. Täältä löytyy aina kyllä joku jolta voi kysyä, jos jokin tuppaa unohtumaan tai on muuten vaan epävarmaa. Mieluiten varmistat, kuin teet ominpäin. Mennääs hakemaan se Leevi, niin saat senkin nähdä." En tiedä kumpi oli ärsyttävämpää se, että Amanda oli niin käskyttävä vai se, että hän piti minua ihan tyhmänä. Huokaisin ja kävelin Amandan perässä laitumille.  

Vihreillä suurilla laitumilla laidunsi useampi kappale toistansa upeampia puoliverisiä ja ajatukseni siirtyi Amandasta saman tien näihin hevosiin – ai että mitä silmäruokaa! Kaiken kuitenkin kruunasi tämä upea suuri tummahko puoliveriori, joka tanssahteli kevyin askelin tarhan periltä pöristen ja viskaillen päätänsä Amandan kutsuessa sitä. Hämmästyksekseni Amanda antoi taluttaa silmäteränsä talliin jo tässä vaiheessa, vaikka ilmeestä päätellen se vaivasi häntä ilmiselvästi. Nopeammin kuin ajattelinkaan, minulla oli talutettavanani tämä nuori isokokoinen pörhistelevä ori. Kovasti Leevi tahtoi jyrätä ylitseni ja sanottakoon, että olihan siinä hommaa pitää tämä raamikas itsepäinen otus aloillaan. Ensimmäiset perkeleet lensivät jo, kun ori viskasi vauhdilla päänsä päin minua, joka horjutti tasapainoni melkein kaatumiseen asti. Siinä vaiheessa karjaisin Leeville jo kovempaan sävyyn ja onnekseni sen jälkeen se ei suurempia enää säätänyt seuratessamme Amandaa tallille.  
 
Tallissa sain Leevin laitettua hoitopaikalle pienen taistelusession jälkeen, kun ori ei siellä halunnut millään pysyä, jolloin kiinnilaittaminen oli normaalia vaikeampaa. Tosin tämän hevosen kanssa kaikki on normaalia vaikeampaa - siitä menisin vaikka takuuseen. Amandan käskystä kävin hakemassa Leevin harjat varustehuoneesta ja siellä oli minun lisäkseni joku toinen vaaleahiuksinen nainen puunaamassa varusteita, jota moikkasin ohimennen. Ovella törmäsin myös punahiuksiseen nuoreen mieheen, jota katsoin hetken hieman kummastuneena, kun vihdoin sain avattua suuni tervehtiäkseni häntä. Tämä jäi hämmästyneenä katsomaan perääni, varmasti miettien kuka oikein olin, mutta kaipa sitä kerkeisi myöhemminkin tutustumaan – nyt en halunnut Amandan käskyttävän minua yhtään enempää, eli kävelin ripeästi hoitopaikalle takaisin missä Leevi näytti vähintäänkin lentoon lähtevältä hevoselta. Amanda tuli aina välillä tähyilemään, miten meillä sujui ja onnekseni mitään kaaoksellista ei tapahtunut, vaikka sainkin ripeään tahtiin varoa varpaitani, ettei ne joutuisi kavioiden tallomiksi. Sain kun sainkin hevosen harjattua ja jopa takkuisen hännän selvitettyä. En edes tiennyt kuinka monesti sanoin "EI" tai monta kertaa kirosin mielessäni, että miksi tää helvetin hevonen ei voi pysyä sekuntiakaan paikoillaan. Kaikesta huolimatta Leevissä on juuri sitä etsimääni haastetta ja on se kuitenkin omalla tavallaan todella kiva sekä omalaatuisen persoonan omaava hevonen. Olin hetkeksi selvästikin uppoutunut omiin ajatuksiin, mutta Leevi hoiti sen, että haaveiluni päättyi kirjaimellisesti päin seinää. En ollut huomannut Leevin aloittavan taas säätämistään ja se onnistui kun onnistuikin takaperällään tönäisemään minut päin seinää. Rukoilin sormet ristissä, että Amanda ei nähnyt tuota, mutta hän kuitenkin seisoi parin metrin päässä meistä. Halusin välittömästi vajota maan alle ja odotin Amandan kommenttia siitä, kuinka huolimaton olin, mutta kun semmoista ei kuulunut niin sanoin olevamme valmiita. "Hyvä, laita ketju ja kävele sen kanssa pihalle. Saat talutella sitä vielä hetken." 
 
Leevi ei ottanut rauhoittuakseen, kun kävelimme tallipihan läpi kentälle. Ori riuhtoi ja teki jatkuvasti ihmeellisiä hypähdyksiä, sekä meno oli kyllä enemmän kaksitahtista kuin nelitahtista. Uudeksi kujeeksi ori otti ruohon syömisen ja minulla alkoi pikkuhiljaa palamaan käämi aivan totaalisesti. Riuhtaisin hevosta ihan kunnolla narusta ja karjaisin ehkä liiankin kovaa "EI", ja heilautin narua niin suuresti, että orihan meinasi pompata kaksi metriä sivulle pöristen ja puhisten. Siinä kohtaa tajusin, että nyt on minunkin rauhoituttava tai tästä ei tule yhtään mitään. Kehuin hevosta ja käskin sen jälleen liikkeelle. Nyt olin johdonmukaisempi ja tein säännöllisesti pysähdyksiä, ja peruutuksia. Tappelua se oli edelleen, että sain sen pysähtymään, mutta peruutukset onnistuivat hyvin. Kentälle saavuttuamme, joka oli onnekseni ainakin vielä tyhjä, jatkoin samaa tehtävää pysähdys - peruutus. Huomasin, että kaikesta huolimatta ori oli suhteellisen herkkä ja vaikka se rynnisi yli, niin kunnon narun heilautukset ja itselläni hieman isommat liikkeet sai orinkin varomaan minua enemmän. Menomme oli varmasti enemmänkin komedianäytelmä, kun vähän väliä hevonen vei minua ja välillä taas minä, joka olisikin se oikea järjestys. Yritin aina pienenkin onnistumisen jälkeen kehua hevosta ja kunnon taputukset se sai, kun vihdoinkin se pysähtyi, kun minä pysähdyin ja peruutti vielä perään oikein nätisti. Eikä se mielestäni yrittänyt minun ylikään enää rynniä niin pahasti kuin aluksi. Kentälle alkoi pikkuhiljaa tulla ratsukoita, jotenka Amanda huikkasi minulle, että riittää tältä kerralta ja käski takaisin talliin. Tuntui, että ratsastajat katsoivat minua ehkä liiankin hämmentyneenä, että mitä minä tuntematon henkilö oikein tein Leevin kanssa. Onneksi Leevi ei kuitenkaan järjestänyt lisäshowta muiden hevosten kanssa, vaikka ottikin hieman lisäkierroksia.  
 
.-"Vie Leevi sen karsinaan." Amanda sanoi ja tein työtä tehtyä. Tallissa oli vielä muutamia laittamassa ratsujaan kuntoon ja Leevin karsinan ollessa tallin toisessa päädyssä, sain tehdä taas kaikkeni, ettei Leevi pyrkinyt kaveeraamaan hoitopaikoilla olevien hevosten kanssa - varsinkin kun toinen niistä oli tamma. Sain sen kuitenkin karsinaan ja Amanda käski minut mukaan rehuhuoneeseen. Siellä Amanda näytti minulle mitä Leevin ruokiin tulee, vaikka se lukee Leevin ovessakin muistaakseni. Ainakin ruokinta on yksinkertaista ja mahdotonta unohtaa, kun aamu, päivä ja iltaruokiin tulee vain sport mixiä sekä lisäksi säilöheinää. Kello lähenteli yhtä ja Amanda passitti minua viemään Leeville päiväruoan, vaikka se olikin vielä laitumella yötä päivää.   
Karsinassaan ori söi ruokansa ja ihastelin sitä karsinanovelta samalla. Toivottavasti vain saisin jatkaa tämän hevosen kanssa, se olisi kerrassaan mahtavaa!  
 
Leevin syötyä kävin etsimässä Amandan ja nainen sanoi, että viedään se takaisin laitumelle. Laitoin ketjun takaisin orille ja lähdin taluttamaan sitä Amanda perässäni ulos. Hiljaisuuden vallitessa kävelimme laitumille ja Leevi tanssahteli vierelläni, kun tiesi pääsevänsä takaisin laitumelle. Sainkin pidättää oria aika paljon, ettei se lähtisi viemään minua pitkin hiekkatietä. Pääsimme kuitenkin ehjinä perille ja Amanda avasi meille langat, ja päästin Leevin vapaaksi. Se lähti oikein pukkilaukkaa laitumen perille missä tämän kavereita oli ja en voinut kuin hymyillä - oli se hieno hevonen! Kumpikaan ei sanonut vieläkään mitään, kun lähdimme laitumilta pois Amandan kanssa, kunnes sain aikaiseksi kysyä häneltä "Mites nyt? Saanko jatkaa?" Esittämäni kysymys jäi leijumaan ilmaan ja odotin Amandan vastausta kuin kuuta nousevaa.
avatar
Deorwynn G.
Entinen tallilainen

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 13

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Amanda S. lähetetty 02.10.17 12:00

J U M I S S A ?

Vuodenajalla ei ollut merkitystä siihen, miten ja monelta Amanda Sokka sai kammettua itsensä aamuisin ylös sängystä. Auringon valo ei kesällä herättänyt vaaleaverikköä yhtään sen aikaisemmin, eikä etenevän syksyn pimeys kuitenkaan lisännyt naisen pahantuulisuutta. Sama annos kiukkuista happamuutta kaksi tuntia heräämisen jälkeen. Amanda oli joutunut tosielämän limboon, jossa aamut toistivat samaa kaavaa päivästä toiseen.

Perijätär asetteli koulusatulan Leevin selkään, samalla silittäen pitkin ja rauhallisin vedoin tämän kaulaa. Ori hamusi karsinan pohjalta säilöheinän rippeitä, eikä kiinnittänyt omistajaansa lainkaan huomiota. Se oli viimeaikoina ollut varsin rauhallinen. Amanda kumartui ottamaan satulavyön ruunikon mahan alta, kiristi sen ensimmäiseen reikään, ja kehui tätä miellyttävällä äänellä hiljaa, kun kiukkuista vastustusta ei tullut. Vaaleaverikkö veti syvään henkeä astuen askeleen taaksepäin, ja silmäili hevostaan. Aamujen vaikeus oli tarranut takiaisen lailla toistuvaan kaavansa mukaan Leevin kehityksen, ja se turhautti Amandaa. Treenimäärän lisääminen oli kyllä saanut orin lauhkeammaksi ja kerryttänyt lihasmassaa oikeisiin paikkoihin, mutta jotain puuttui. Oliko ruunikolla motivaatio hukassa? Vai oliko perijätär toivonut liikoja, antanut sille liian suuret saappaat täytettäviksi? Mitä jos Leevi ei koskaan voisi yltää samalle tasolle kuin isänsä?

Amanda avasi karsinan oven ja nappasi kankisuitset siinä kiinni olevasta, kultaisesta naulakosta. Tallissa oli vielä muuten hiljaista, mutta jostain kauempaa perijätär kuuli Annan ja Jonnyn keskustelua siitä, oliko lakiehdotus maanantaiden kieltämiseksi realistinen vai ei. Perijätär pudisteli päätään suitsiessaan orin. Ihan kuin aamujen ja keskeneräisen kouluhevosen käsittelemisessä ei olisi tarpeeksi, vaaleaverikön piti selviytyä päivästä toiseen myös ihmissuhdessotkujen keskellä. Leevi pärskähti tyytyväisesti päätään pudistellen, kun Amanda kiinnitti viimeisenä leukahihnan. Ori kääntyi tuijottamaan omistajaansa isoilla mantelinmuotoisilla silmillään, ja tuuppasi tätä kevyesti turvallaan. Nainen hymähti. Kiusallinen aamu Mikaelin kanssa jatkojen jälkeen vaivasi edelleen, ja pelkkä ajatuskin nenille hyppivästä teini-Ellenistä sai Amandan kiehahtamaan raivosta. Ehkä kakaran kaappiin ilmestynyt kirjallinen varoitus auttoi miettimään epäsoveliasta käytöstä uudesta näkövinkkelistä. Leevi kuopaisi maata kyllästyneenä: draama seis, meillä on aika iso työmaa saada mut GP-radoille, muistatko? Vaaleaverikkö laittoi timantein koristellun kypärän päähänsä - pohjaltahan ei päässyt kuin ylöspäin, eikö niin?

Amanda ei ollut koskaan tuntenut itseään niin turhautuneeksi: Leevi polki paikoillaan, niskuroi kun ei jaksanut keskittyä ja pärisi kuin viritetty mopo. Nainen teki kaikkensa, muttei saanut puolessatoista tunnissa irti orista sitä, mitä oli salaa ja uhkarohkeasti toivonut. Ulkopuolisen silmään ratsukko oli varmasti näyttänyt ihan hyvältä, orin mielenosoituksia lukuunottamatta, mutta Amanda tiesi, että jonkin oli muututtava - muuten ruunikko saisi hyvästellä pallinsa ja lähteä ratsastuskouluun kiertämään uraa. Vaaleaverikkö taputti Leeviä antaessaan tälle pitkät ohjat. Se oli hionnut huolella ja lihaksikkaat ryntäät olivat vaahdonneen kuolan peitossa.

"Ryppyjä rakkaudessa?", maneesin katsomosta kuului huolestunut mutta vitsaileva kommentti, jonka Amanda olisi tunnistanut unissaankin Mikaelin sanomaksi. Komea ratsuttaja oli onnistunut livahtamaan paikalle hiljaa, eikä vaaleaverikkö tiennyt, kuinka kauan mies oli katsonut ratsukon ontuvaa yhteistyötä.

"Jotain sellaista", perijätär mutisi. "En tiedä missä on vika, minussa, hevosessa vai universumissa", tämä äyskäisi vielä ja tunsi valtavaa kaipuuta kilparadoille. Leevin kanssa kehtaisi tällä hetkellä näyttää naamansa korkeintaan nuorten ykköstason helpoissa luokissa, jos sielläkään. Mihin se kaikki ylitse vuotava potentiaali, jota Amanda ja Leevi ennen suorastaan tursusivat, oli yhtäkkiä hävinnyt?

"Tiedät hyvin, että kummankaan teistä kyvyistä se ei ole kiinni", Mikael hymyili leveästi nojaillessaan katsomon laitaan. "Fyysinen tai henkinen lukko, veikkaan", mies kallisti päätään katsoessaan kävelevää ruunikkoa.

Amanda tyytyi mutisemaan jotain epämääräistä vastaukseksi. Mikael liikkui vaarallisilla vesillä ottaessaan kantaa perijättären ongelmiin, mutta toisaalta, ehkä se oli juuri sitä, mitä tämä oli kaivannut. Ulkopuolisen näkemystä ja otetta tilanteeseen, jonka hallinta tuntui lipeävän vaaleaverikön omista käsistä. Ehkä kyse tosiaan oli jostain pään sisällä olevasta turhautumisesta, joko hevosella tai ratsastajalla, miksei molemmilla. Amanda pysäytti Leevin keskelle maneesia ja hyppäsi kevyesti alas orin selästä. Jotain oli tehtävä, tai paluu GP-radoille oli vain mahdoton unelma.

_________________
I like people the way I like my tea. I hate tea.
FELLU - LEEVI - RIEPU - LEFA - ARMI - HANI
avatar
Amanda S.
Tallinomistaja

Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 248

http://auburnestate.altervista.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Deorwynn G. lähetetty 24.10.17 21:27

24.10.

Kävellessäni Auburnin upean kartanon ohitse kohti hevosten tarhoja hyräilin hiljakseen lempibiisiäni. Suuri musiikin ystävä ollessani oli niitä lemppareita useampi, mutta tämä on ehdoton ykkönen. Se sai päivän, kuin päivän heti paremmaksi ja näin oli tänäänkin käynyt. Aamu, eilisestä puhumattakaan oli ollut aivan hirveä ja olin jo jättää tulematta tallillekin, mutta päätin kaikesta huolimatta tänne tulla. Onneksi tähän kaikkeen on kuitenkin tulossa helpotusta, nimittäin kolmen viikon päästä muutan Kallaan! Olin löytänyt itselleni juuri sopivan asunnon ja iloitsin siitä enemmän kuin paljon.  
 
Leevi ja sen vierustarhassa oleva punarautias hevonen, taisi olla Santtu, päätti ottaa selvästikin pienestä pakkaspuremasta kaiken irti molempien vedellessä aivan jäätäviä pukkeja ja laukka spurtteja tarhoissaan. Tiesin jo siinä vaiheessa, että tallille meno Leevin kanssa tulisi olemaan varsin vauhdikas ja olisin iloinen jo siitä jos ori ei jyrää ylitseni. Kutsuin hevosta portilla ja rapisutin taskussani olevaa karkkipussia saadakseni Leevin huomion. Ehkä vähän brutaalia antaa hevosen ymmärtää, että se saisi jotain tullessaan luokseni, mutta muuten en välttämättä saisi sitä laisinkaan kiinni. Onneksi onni oli puolellani edes tässä pienen pienessä hetkessä tänään ja ori ravasi luokseni ja sain laitettua sille sen riimun, sekä aseteltua ketjun tämän turvan päältä. Nyt olisi enää urakkana saada tämä nelijalkainen aikapommi talliin asti.  
 
Ihme ja kumma kuitenkin tapahtui, meidän ollessa jo talliovilla, kun minä olin ajatellut olevani tuolla jossain ojan pohjilla ja hevonen juoksentelemassa ympäri tallipihaa. Leevi oli toki ravaillut pää korkealla melkein koko matkan ja pyörinyt hyörimistään, mutta se ei ollut jyrännyt ylitseni tai lähtenyt viemään 6-0 minua. Olin helpottunut, mutta myös hämmentynyt ja ensimmäisenä tulikin heti mieleen, onko tämä hevonen kunnossa. Samalla tavalla kuin ihmiseltä kysyttäisiin "oletko kipeä?" jos hän ei ottanut karkkia. Oli miten oli, Leevi oli omat karkkinsa ansainnut jos käytös jatkui samanlaisena. Talutin hevosen hoitopisteelle, minne olin jo ennen hevosen hakua käynyt hakemassa harjapakin. Tänään olimme Leevin kanssa kahdestaan, kun Amanda oli muilla asioilla ja olinkin saanut naiselta tarkat ohjeet mitä tehdä hevosen kanssa. Nyt voisin toimia kuitenkin omassa rauhassa, ilman että vaaleaverikön kylmä katse seuraisi jokaista liikettäni, mikä oli ajoittain hyvinkin kuumottavaa. 
 
Harjatessani oria kuulin muiden puheensorinaa ja puhe tuli jatkuvasti kovemmaksi sekä selkeämmäksi, mikä tarkoitti, että he olisivat tulossa hoitopaikalle päin. Aavistukseni osui oikeaan ja pian he olivat jo hoitopaikan kohdalla. Melkein naurahdin, kun näin taas tämän punapäisen jätkän. Hän selvästi melkeinpä asuu täällä, kun näen hänet joka kerta käydessäni täällä tallilla. Hänen kanssaan oli liilahiuksinen nainen, jota en ollut aikaisemmin vielä nähnyt. He eivät selvästikään osanneet aavistaa, ettei Amanda olekaan Leevin kanssa. Tämän huomasin heidän kasvoistaan, ja kun punahiuksinen oli jo sanomassa Amandan nimeä, ennen kuin huomasi minut hänen sijastaan.  
- "Eh, ei aivan. Mä oon Veera, Leevin hoitaja" Naurahdin ja esittelin itseni, kun tämä kaksikko näytti olevan yhtä kysymysmerkkiä, siitä kuka olen. Amanda ei selvästikään ole siis vielä kertonut, että Leevillä olisi ylipäätään hoitajaa. 
- "Oon tainnutkin nähdä sut muutamaan otteeseen täällä. Mä oon Johnatan ja täs on Anna." Nainen moikkasi minulle ja nyt voisin itse vihdoinkin olla helpottunut siitä, että tuntisin edes joitakin täältä.  
- "Nyt on paljon kivempi, kun tiedän edes joitain tyyppejä täältä. En oo nimittäin mikään helposti ystävystyttävä persoona, jos suoraan sanotaan."  
- "No meiltä voit tulla kyselee apuu, jos on tarve" Jonathaniksi esittäytynyt poika tai mies, mihinkä kategoriaan hän nyt kuuluukaan sanoi, ennen kuin he jatkoivat matkaansa. Hän huikkasi vielä perään onnea Leevin kanssa. Siinä vaiheessa kiinnitinkin vasta huomioni Leeviin ja huomasin sen tähyillessä pikku ikkunoista ulos, että se oli seissyt harvinaisen rauhallisesti paikoillaan ja aloin jo miettimään tosissani, onkohan Leevi oikeasti kunnossa. En halunnut kuitenkaan heti soitella hädissäni Amandan perään, vaan päätin katsoa miten ori ulkona käyttäytyisi. Jos se on sielläkin tämmöinen, niin sitten kyllä soittaisin. Ei siinä mitään, jos hevonen ei riehu ja on rauhallisemmin, mutta Leeville jolle tämä riehuminen on jokapäiväistä puuhaa, niin kyllä tämmöinen käyttäytyminen herättää epäilyksiä. Nyt kuitenkin laitoin Leevin juoksutuskuntoon, nimittäin taluttelun lisäksi ajattelin käydä oriita vähän juoksuttamassa. Tämä tarkoitti siis vielä suitsien, suojien sekä juoksutusnarun hakemista satulahuoneesta.  
 
Satulahuoneessa oli minulle vielä tuntematon mies, ja pituudeltaan pitkä semmoinen. Tosin myös pakko sanoa, että ei häneltä ulkonäköäkään puuttunut, vaikka oli selvästikin minua monta vuotta vanhempi. Minut huomattuaan mies tervehti minua ja hän esittäytyi charmikkaan hymyn korostamana tallin ratsuttajaksi, ja että häntä voisi kutsua nimellä Mikael.  
- "Mä oon Veera. Leevin hoitaja!" Sanottuani olevani Leevin hoitaja muuttui miehen ilme oitis. 
- "Ai Ama on hommannu hoitajan Leeville? Okei...Mä en ole kuullutkaan tämmöisestä." Näytin itse nähtävästi sen verran hämmentyneenä miehen reaktioon, että hän vielä jatkoi sanomalla tuntevansa Leevin useamman vuoden takaa.  
- "Ahaa okei! No tiedänpähän ainakin nyt keltä tulla kysymään Leeviä koskevissa asioissa jos Amanda ei ole paikalla." En keksinyt mitään muuta sanottavaa, jotenka otettuani Leevin kamat tyydyin vain hymyilemään miehelle ja häivyin satulahuoneesta tuntien miehen katseen vielä huoneesta poistuessani. Ajatukseni pyörivät kyseisessä miehessä, ja hänen silmissään. Kirosin itsekseni ja totesin, että nyt ainakin tiedän pysyä kaukana hänestä jos haluan pitää ajatukseni selkeänä. Annoin kuitenkin asian olla ja keskityin nyt vain Leeviin, joka katsoi suurilla silmillään tuloani hoitopaikalle. Suojien laitto oli ainakin orille varsin hauskaa puuhaa sen nostellessa jalkojansa aina juuri silloin, kun olin saamassa tarrat kiinni ja Leevi päätti kaiken kukkuraksi olla haluamatta suitsia päähänsä, jotenka se nosti päänsä niin ylös kun vain sai. "Ei tätä hevosta mikään vaivaa, hitto soikoon! Leevi se pää alas nyt!" Kirosin ja koitin saada hevosen päätä alas.  
- "Heheh Leevi ei nuoria kauniita naisia saa tolleen kiusata, pitää olla herrasmies! Anna kun mä autan." Huomaamattani Mikael oli tullut luoksemme, joka sai tilanteesta vielä hirveämmän. Ensinnäkin mies varmasti kuuli kaiken mitä hevoselle sanoin ja nyt hänellä sekä Amandalla oli makeat naurut siitä, kun en saa edes hevoselle suitsia päähän...Samalla hetkellä hän oli jo ottanut paikkani ja saanut hevosen pään alas, sekä suitset päähän.  
- "Olepas hyvä. Älä huoli, kun sä tuut Leeville tutummaksi, niin ei se tommosia enää tee!" Kiitin miestä hieman vastahakoisesti ja onneksi hän ei jäänyt hoitopaikalle tapittamaan, vaan lähti sinne minne hänen alun perinkin piti mennä.  
 
Talutin Leevin kentälle ja en onneksi törmännyt enää Mikaeliin. Hevonen vaikutti jo pirteältä omalta itseltään, jotenka arvelin, että sillä oli vain rauhallisempi hetki niiden pukkilaukkojensa jälkeen. Olin hieman hämmentynyt siitä, että kenttä oli tyhjänä, kun ottaa huomioon tämän upean sään ja kellonajan. En kuitenkaan valittanut saadessani olla Leevin kanssa kahdestaan. Kävelin ensin hevosen rinnalla saadakseni hevosen kuulolle ja ymmärtämään, että minä olin vieressä eikä hevonen voinut mennä mihin tahansa, milloin itse halusi. Siinä meni jälleen oma hetkensä ja samalla tavalla kuin viime kerrallakin tein pysähdys - peruutus tehtäviä. Jos hevonen suoriutui hyvin, saattoi se saada namin tai sitten kehuja ja palkkioksi annoin hevoselle myös enemmän omaa tilaa. Tätä teimme kutakuinkin viitisentoista minuuttia, kunnes ori alkoi ymmärtämään mitä siltä tahdoin ja vähitellen se kulki perässäni ilman, että se oli jatkuvasti menossa ohitseni. Silloin päätin siirtyä juoksuttamiseen ja ohjasin Leevin ympyrälle. Se selvästikin tiesi mitä oltiin tekemässä, sen jo ollessa ympyrällä meno päällä, ennen kuin edes sille kerkesin sanomaan mitään. Siinä se ravaili häntä korkealla suurin askelin ja minulla ei tainnut olla minkäänlaista osaa tai arpaa siihen, että saisin Leevin takaisin käyntiin - ei ainakaan nyt. Jotenka annoin sen ravata, olimmehan me jo alkulämmitelleet käynnissä, jotenka hevonen saisi nyt purkaa energiansa juoksutusnarun päässä. Hyvä, kun en itse joutunut vietäväksi, kun orilta välillä tuppautui unohtumaan se ympyrällä pysyminen.  
 
Hevonen laukkasi tahdikasta laukkaa harja hulmuten suurella tyhjyyttään kaikuvalla kentällä auringon paistaessa puiden välistä purevan kylmässä ilmassa ja en voinut muuta kuin ihailla hevosen ulkonäköä sekä sen askelia. Sen purettua ylimääräisen energiansa kulki se jo nätisti narun päässä lukuun ottamatta niitä satunnaisia riekkumisia, kun teki mieli ottaa laukassa pieni spurtti, päätä alas ja takaperä nousuun vieden samalla minua narun päässä. Siitä huolimatta, että Leevi oli vaikea käsiteltävä ja suuren egon omaava, niin osasi se olla ihan mukavakin. Huomioon ottaen, että osaa edes jotenkin lukea hevosen pään menoja mitä siellä tapahtuu. Se oli itselleni hieno hetki, kun pelkillä ääniavuilla yhtään naruun koskematta sain hevosen ravin kautta käyntiin ja hevonen vaikutti vieläpä tyytyväiseltä, kulki pitkin käyntiaskelin kaula alhaalla pärskähdellen.  
- "Sehän kulki hienosti, teistä tulee vielä hieno pari!" Tuttu ääni kuului takaani ja ääni sai minut hieman säikähtämäänkin. Käännyin katsomaan tulijaa, Mikael talutti yhtä tallin hevosista ja hänen perässään tuli myös tuttu punapää Jonathan, hevosen kanssa hänkin. 
- "Ai hei...No miten sen nyt ottaa, et ollut näkemässä aivan kaikkea. Ties miten huonosti meillä menii" Yritin saada vastapainoa Mikaelin heittämille kommenteille, miehen kehuminen ja hänen äänensävynsä alkoi nimittäin jo pikku hiljaa ärsyttää, eikä haitannut yhtään, että olimme Leevin kanssa valmiita lähtemään. Mies vain naurahti tokaisulleni ja Jonathankin tokaisi hevosen toimivan ainakin paremmin minun kanssani, kuin hänen. Molemmat nousivat omien ratsujensa selkään ja me poistuimme Leevin kanssa tallin puolelle, vaikka ori olisi selvästikin halunnut jäädä kaveeraamaan heppaystäviensä kanssa.  
 
Satulahuoneessa ei tällä kertaa ollut minua lukuun ottamatta ketään, kun kävin viemässä Leevin varusteet sekä hoitopakin takaisin paikoilleen. Satulahuoneessa oli aina mukavan lämmin ja tulisin varmasti täällä viihtymään talviaikaan, jos niitä kovia pakkasia Suomeen edes enää tulisi. Palasin takaisin Leevin luokse ja nyt olisi aika viedä ori takaisin pihalle. Toin sille aiemmin lupaamani herkut, oli se ne kyllä ansainnutkin. Olin pilkkonut ämpäriin omenia, porkkanaa ja leipää. Leeville näytti maistuvan ja ennen kuin selkäni ehdin kääntää, oli ämpäri jo tyhjä. Laitoin loimen hevoselle ja muutamaan otteeseen sitä sainkin yrittää, kun aina meni joku huonosti oriin pyöriessä malttamattomana ulos päästäkseen. Loimen sain kuitenkin hevoselle laitettua ja lähdin sitä viemään ulos. Samaan aikaan talliin tuli sisälle vaaleahiuksinen ja kuin jääprinsessan näköinen nainen kylmän sinisten silmiensä kanssa taluttaen kimoa hevosta. Olin muistaakseni nähnyt hänet kerran aikaisemmin, mutta en tiennyt hänen nimeään, tiesin vain että hän ei ollut ystävällisimmästä päästä. Kuitenkin päätin naista moikata, ja hänen katsottuaan minua päästä varpaisiin kummastuneena kuka olin ja sen jälkeen vielä hämmentyneempänä nähtyään minut taluttamassa Leeviä, vastasin hänelle Amandan puolesta, jolta tämä olisi varmasti käynyt utelemassa kuka oikein olin. 
- "Nii oon tosiaan Veera ja hoidan Leeviä, jos sitä kummastelit."  
- "Aha. En olis uskonu, että Amanda ottaisi tuolle hevoselleen mitään hoitajaa, varsinkaan..." Vielä tuntematon blondi jätti lauseensa kesken ja arvelin hänen aikovansa sanoa minusta jotain, mutta päätti jättää sitten sanomatta. "öh niin no mä oon kuitenki Ellie ja vuokraan tätä hevosta". Meinasin sanoa hänelle, että hieno hevonen, koska se oli selvästikin esteratsu ja esteratsastuksen ollessa minulla henkeen ja vereen, niin en voinut hevosta olla ihailematta. Kuitenkin Ellie päätti keskustelumme yhtä nopeasti, kuin se oli alkanutkin ja lähti viemään kimoa hevosta hoitopaikalle, jotenka lähdin itsekin viemään Leevin takaisin ulos. Hyvä päivä, kun tiesin jo neljä tallilla kävijää, kun luulin sen jäävän Jonathaniin ja Annaan.  
 
Päästin Leevin sen tarhassa vapaaksi ja sanoin oriille heipat. Se selvästikin vielä koitti tuuriaan hamuilemalla taskujani, mutta tympääntyi minun näyttäessä, ettei taskuissani ollut enää mitään ja lähti sitten pois omalle heinäkasalleen. Samalla huomasin, että punarautiasta Leevin viereistä tarhakaveria tuli tämä brunette nainen hakemaan, jolta olin mennyt ensimmäisenä tutustumispäivänäni kysymään apua. Moikkasin hänelle ja hän kysyi olinko hakemassa Leeviä vai mitä olin tekemässä. 
- "Ei en ole, toin hevosen vain takaisin!" 
- "Aa okei, ootkos sä muuten Leevin uusi vuokraaja?" 
- "Mä hoidan Leeviä, vuokraajan pestiin on vielä vähän matkaa:" naurahdin ja samalla esittelin itseni.  
- "Heh no Leevin kanssa saakin tehdä vähän töitä, että sen kanssa tulee toimeen ja saa hommat toimimaan. Mä oon Alessa, omistan tosiaan tämän hevosen, Santun." Kehuin hevosen upeaa ulkonäköä ja lopuksi sanoin heipat Alessalle lähtiessäni itse omalle autolleni. Tämä päivä riittäisi minulle enemmän kuin hyvin alkaessani muistuttamaan enemmän jäistä pingviiniä, kuin ihmistä, pukeutuessani selvästikin liian kevyesti tähän päivään. Kuuma kaakao ja vohvelit kuulostivat omaan makuun enemmän kuin maittavilta tähän hetkeen, jotenka voisin varmaankin poiketa jossain Kallan kahvilassa kotiin mentäessä.
avatar
Deorwynn G.
Entinen tallilainen

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 13

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Verneri K. lähetetty 05.11.17 10:20

Miten tätä ajetaan?

Verneri piti pohkeita tiukasti ja tasaisesti lihaksikkaan orin ympärillä, antoi edestä tilaa ja kehotti ruunikkoa liikkumaan eteenpäin. Leevi pärskähteli, viuhtoi paksua, showshinella selvitettyä häntäänsä ilmassa ja kannatteli päätään korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin: edessä oli este. Toisin kuin moni muu Auburnin hevosista, Leevi ei yrittänyt imeä pienelle ristikolle, vaan päinvastoin, se hidasti. Ori oli suorastaan järkyttynyt, kun tummahiuksinen vieras mies selässä kehotti kaikesta huolimatta jatkamaan kohti korotettuja puomeja. Vernerin kasvoilla lepäsi huvittunut virne, sillä Leevi liikkui voimakkaasti jotain kootun ravin ja passagen väliltä, ja se teki keventämisen vähintäänkin mielenkiintoiseksi. Ristikon kohdalla puoliverisen korvat olivat katketa, niin hörössä ne olivat, ja ori kurottautui korskuen haistamaan ilmaa esteen yllä. Verneri oli varautunut tämän kaltaiseen reaktioon, joten kokenut esteratsastaja sai pidettyä ruunikon liikkeessä, ylityksen ollesssa surkuhupaisa: kaikki neljä jalkaa nousivat vuoronperään niin korkealle kuin se oli hevoselle anatomisesti mahdollista. Mies siirsi kätensä Leevin kaulalle ja kiitti tätä kevyesti taputtaen.

Amanda seurasi ratsastusareenan keskellä ratsukkoa suu tiukkana viivana.
"Tiesin sen! Se tulee katkomaan jalkansa ja parhaimmassa tapauksessa kompuroi ja kaatuu Isben päälle", blondi parahti ja valui kyykkyyn peittäen kasvonsa käsillään. Kilpailullisuus ja voitontahto olivat saaneet Amandan lyömään siskonsa kanssa vetoa, ja molemmat olivat osallistumassa Kalla CUP:in osakilpailuun tavanomaista erikoisemmilla hevosvalinnoilla. Isabellan tulevaisuus Leevin kanssa esteluokassa näytti nyt synkemmältä kuin vedonlyönnin hetkellä: jos orin suorittaminen olisi tätä luokkaa, menettäisi perijätär pian sekä hevosensa että siskonsa.
"No puomeihin se ei ainakaan kinttujaan sotke", Verneri huudahti ravatessaan ruunikon kanssa isoa ympyrää. Mies yritti saada Leeviltä irtoamaan liikettä eteenpäin, mutta ori tuntui olevan häkeltynyt edelleen ristikosta, ja tanssahteli vain lyhyttä askelta ylöspäin.
"Sitä en tosin tiedä, pääseekö ne maaliin asti, jos esteet saa tän pomppimaan vaan paikoillaan", mies naurahti. Eteen ratsastaminen ei ollut koskaan tuntunut niin vaikealta: Vernerin oma hevonen, Love, oli estehevoselle tyypilliseen tapaan kuumuva, reaktiivinen ja yli-innokas, jonka kanssa ongelmat olivat lähinnä vauhdin ja etäisyyksien säätelyssä. Leevin kanssa ongelma oli päinvastainen, ja korkean tason kouluhevosena monimutkaisia asetuksia oli paljon enemmän ja se reagoi kaikkiin apuihin äärettömän herkästi - varsinkin silloin, kun oli äkillisestä lajin vaihdoksesta hämillään. Niimpä niinkin yksinkertainen ongelma, kuin pidempi askel ja keskiravi, muuttui piruettia vaikeammaksi suorittaa. Verneri päätti nostaa laukan, ja kokeilla lähestymistä uudelleen.

"Voi luoja en pysty katsomaan", Amanda valitti, raotti sormiaan ja katsoi ratsukon menoa niiden välistä. Leevi näytti liikkuvan irtonaisemmin laukassa, mutta tullessaan uudestaan ristikon linjalle, koikkarointi alkoi. Verneri ratsasti ruunikkoa ihailtavan suoraan, vaikka ruunikko vaihtoi kahdella peräkkäisellä askeleella jopa laukkaa. Blondi lopetti hengittämisen nähdessään, kun Leevi päätti ponnistuspaikan olevan aivan liian kaukana. Verneri ruunikon selässä oli kuitenkin kuin lahja Luojalta, sillä tämä oli tilanteessa hereillä ja ponnistus jäi epätavallisen korkeaksi laukka-askeleeksi. Ratsukko päätyi aivan ristikon juureen, josta Leevi kiipesi naurettavalla ilmavaralla yli. Amanda päästi tuskaisen rääkäisyn.

"Ainoa asia mikä estää sen, ettei täällä loju ruumiita on se, että olet ihan pätevä esteratsastaja. Mutta entäs sitten, kun selässä on Isbe... Tuollainen leiskautus ei olisi jäänyt vain yritykseksi, ja siitä kirpusta olisi tullut jauhelihaa", Amandan olisi tehnyt mieli repiä hiukset päästään. Verneri jatkoi laukkatyöskentelyä samalla kuunnellen blondin valitusta.
"Älä vähättele siskoas", mies totesi luoden nuorempaan perijättäreen merkitsevän katseen. Isabellalla ei ehkä ollut kunnianhimoa ja kokemusta ammattilaisurasta ratsastajana niin paljon kuin pikkusiskollaan, mutta rahkeita olisi kyllä ollut. Verneri ratsasti hallitusti laukassa kulmaan, ja pyysi sitten oria lisäämään vauhtia pitkällä sivulla. Leevi pärskähti ja heitti villisti takapäätään, ennen kuin vastasi pyyntöön ja venytti askeltaan.
"Unohdat että se on dominoinut esteluokkia Eelan kanssa, eikä sen tamman kanssa mikään oo itsestäänselvyyttä. Leevillä ei ehkä oo silmää hyppäämiselle, mutta ei sillä oo myöskään vauhtia", tummahiuksinen huomautti. Jos sisaruksista jommalla kummalla oli osaamista ja taitoa selviytyä esteradasta, se oli Isabellalla. Sekin kertoi jo paljon, ettei Amanda ollut itse lähtenyt kokeilemaan hyppäämistä Leevillä, vaan oli napannut Verneriä hihasta nähdessään tämän saapuvan Loven kanssa Auburniin. Mies siirsi ruunikon raviin ja alkoi keventämään.

"Niin, dominoivat esteluokkia kivikaudella", Amanda nyrpisti nenäänsä. Sisarrakkaus sai naisen puhumaan kuin ei välittäisi brunetesta pätkääkään, mutta oikeasti tämä toivoi vain sydämensä pohjasta, ettei Leevin ja Isabellan yhdistelmä esteradalla koituisi kenenkään kohtaloksi. Blondi nousi suorille jaloille, antaen katseensa seurata ravaavaa ratsukkoa. Klinikka käynti oli osoittautunut turhaksi ja antanut mielenrauhan siitä, ettei Leevillä ollut mitään fyysistä vikaa, mutta edelleen se näytti tahmealta ja vastahakoiselta liikkumaan. Amanda huokaisi.
"Ratsasta se vielä kertaalleen ennen kisoja", perijätär määräsi.
"Ja hyppää sillä rataa, ties mitä tapahtuu kun esteitä tarvitsee ylittää enemmän kuin yksi samoilla vauhdeilla. Etkä sano mitään Isbelle", blondi ilmoitti terävästi.

Verneri käänsi katseensa Amandaan ja pyöräytti silmiään. Tyypillistä Sokkaa - kysyminen ja pyytäminen olisi aivan liian kohteliasta ja kilttiä. Mies käänsi orin isolle ympyrälle taivutellen ja asettaen tätä ensin sisään, sitten ulos.
"Missä Isbe muuten on", Verneri kysyi ratsastuksen lomassa.
"Ei olla törmätty", mies jatkoi vaisummin. Jostain syystä Verneri oli kuvitellut, ettei menisi päivääkään Auburnissa, ennen kuin brunette kävelisi vastaan joko kartanon pihalla tai tallissa. Sen sijaan mies oli jo kolmatta kertaa siskojen tiluksilla, eikä Isbestä ollut näkynyt vilaustakaan. Verneri kurtisti mietteliäänä kulmiaan. Välttelikö brunette tätä?

"Ai ette vai", Amanda kihersi hämmästyneenä.
"No, hyvää kannattaa odottaa!"

_________________
And if you're a mess, God knows what that makes me.
KAAJAPUROJEN TALLI, LOVE & SALSA
avatar
Verneri K.
Kaajapurojen tallin omistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 76

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Deorwynn G. lähetetty 20.11.17 11:30

20.11.

Kaikilla vaikutti olleen juhlissa meno päällä, kun vastaan tuli aina enemmän tai vähemmän uupunutta porukkaa, vaikka juhlista onkin jo muutama päivä. Itse en yövuoroni takia harmillisesti juhliin päässyt, mutta en minä nyt muutenkaan mikään kova juhlija ollut, eikä näin ollen se juurikaan minua haitannut. Leevi oli kuitenkin omassa elementissään ja vauhti päällä hakiessani sitä sisälle. Kiinnitin myös huomioni uusiin hevosiin ja totesin itsekseni, että ei tänne Auburniin kyllä huonoja hevosia hankittu. Olin itse kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen tähän omaan villikko hoitohevoseeni. Vihdoinkin meillä oli alkanut löytymään sitä yhteistä säveltä, vaikka sitä tekemistä toki vielä on ja paljon, mutta ollaan me siitä huolimatta edistytty paljon alkutilanteesta.  
 
Jouduin hakemaan itseni päälle lisävarustusta, kun ihokarvat nousivat pystyyn tästä koleasta säästä. En totisesti ollut talven ystäviä ja tuntui, että vaikka kuinka paljon puin päälleni, niin mikään ei riitä pitämään minua lämpimänä - ottaen huomioon myös sen ettei vielä edes ollut talvi. Onneksi minulla oli täällä tallilla oma patteri lämmittämässä, korkeutta löytyi reilu puolisen toista metriä ja patterissa lämpöä suunnilleen 37º. Toki se olisi helpottanut jos se patteri olisi pysynyt paikoillaan, kun käteni sen harjan uumeniin upotin. Leevi oli kuitenkin enemmän kiinnostunut herkuista, mitä taskuihini olin laitellut. Aloitin harjaamaan hevosta perusteellisesti - ehkä liiankin, kun Leeviä alkoi jo pänniä harjatessani sen jalkoja neljättä kertaa.  
 
Hyvästä säästä huolimatta päätin hevosen kanssa mennä maneesiin tekemään maastakäsittely tehtäviä. Ne pienetkin auringonsäteet jotka eksyivät maneesiin ikkunoista loi paikasta vielä hienomman ja sen ollessa vielä täysin tyhjä, saimme Leevin kanssa nauttia siellä olosta kahdestaan. Aloitin keskittymällä siihen, että sain hevosen taas kulkemaan vierelläni ilman, että täytyi jatkuvasti hevosta käskeä taaemmaksi. Hevosen kulkiessa nätisti vierelläni, annoin hevoselle enemmän tilaa ja kävelin kaikenlaisia kiemuroita maneesissa välillä pysähtyen. Leevi kulki perässäni hyvin, vaikka se pysähtyminen silloin kun minä pysähdyin olikin vähän hakoteillä. Halusin pyrkiä siihen, että ilman koskettamista saisin hevosen pysähtymään, peruuttamaan ja väistämään. Siinä oli tekemistä varsinkin kun Leevillä tuntui olevan hermot koetuksella tämmöisissä tehtävissä. Tosin tuskinpa Amanda tai kukaan muukaan on tämän hevosen kanssa hirveästi maastakäsittely tehtäviä harjoittanut, niin siihen katsottuna Leevi pärjäsi oikein hyvin.   
 
Olimme Leevin kanssa lopettelemassa, kun maneesiin tuli minulle vielä täysin vieraita ratsukkoja. Maneesissa oli alkamassa näemmä valmennus, jotenka me Leevin kanssa poistuimme muiden tieltä. Tunnistin ratsastajista vain yhden, Mikaelin ja tervehdinkin häntä maneesista lähtiessämme. Leevin kanssa oltiin matkalla talliin, kun kaikkien muiden perässä tuli vielä juoksujalkaa yksi ratsukko maneesille, ja naisella oli friisiläisensä kanssa niin kova kiire, että ei kerennyt edes tervehtimään - tiedä sitä huomasiko hän edes meitä, kun hevosensa kanssa aikamoista vauhtia paineli maneesille. On tämä hevosharrastus kyllä aikamoinen, kun aina saa olla juoksemassa joka paikkaan. Meillä ei kuitenkaan Leevin kanssa ollut mikään kiire, jotenka talutin Leevin talliin ja päätin kokeilla mitä ori tuumisi venyttelemisestä.
avatar
Deorwynn G.
Entinen tallilainen

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 13

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 28.11.17 19:18

04.11.2017
KALLA CUP KILPAILUPÄIVÄ

Osallistuin Leevillä minun ja Amandan typerän vedon seurauksena omiin kilpailuihimme, pienimpään esteluokkaan. Teimme ihme kyllä puhtaan radan, mutta ajallamme jäimme juuri sijoitusten ulkopuolelle. Tässä vielä kilpailupäivän kommellukset näin jälkikäteen päiväkirjaan lisättynä.

Kilpailuaamu oli ollut yksi hiton jännitystarina. Käteni tärisivät edelleen, kun ihanien tammojeni sijaan meninkin harjaamaan Amandan komeaa Leeviä. Toivottavasti sisko harjaisi ja letittäisi Vilan kauniisti, ajattelin happamana. Suuttuisin, jos sen satulahuovan alta löytyisi yksikin murunen hankaavaa hamppua... Havahduin ajatuksistani, kun yllättäen tukeva tummanruskea möhkäle ryhtyi kiilaamaan minua seinän väliin.

”NOH!” karjaisin ja tuuppasin oria takaisin. Onneksi olin sentään sitonut herran, sillä Leevi oli hoidettaessa oikea kiusankappale. Amandan hevosmaku oli kyllä varsin kummallinen ja hänen orinsa käyttäytyivät yhtä kipakasti kuin nainen itse. Selvisin kuitenkin Leevistä muutamalla kiukkuisella karjahduksella ja hermostuneena varustin orin. Lähdin ensin maastoon kävelemään mahdollisimman pitkiä alkukäyntejä, sillä halusin saada jonkinlaisen tuntuman minulle ratsuna täysin tuntemattomaan oriin. Leevi tuntui hirveän voimakkaalta ja ori reagoi pienimpiinkin painoapuihin ja höyhenenkevyisiin pidätteisiin. Jouduin keskittymään tosissani, mikä oli oikein hyvä aamuisen episodin jälkeen. Että äidin piti pilata kaikki vielä näiden vuosien jälkeen.

Amanda oli hankkinut Leeville hevosenhoitajan, mutta koska Josefin starttasi kisoissa Eelalla eikä siksi ehtinyt hoitaa Vilaa, oli siskoni käskyttänyt Leevin hoitajan Deorwynnin huolehtimaan mustasta tammastani. Sain kuitenkin apuun vanhan tuttuni Dannin, joka lupasi talutella Leeviä radan kävelyn ajan. Huomasin, että Josefiniä, Alessaa ja Minkaa hermostutti osallistumiseni samaan luokkaan. Naiset kävelivät radan kolmistaan ja katselivat kauhuissaan suunnittelemiani tiukkaakin tiukempia teitä. Vaikken ollut ikinä hypännyt Leevillä, niin olin varma, että ori kyllä kääntyisi vaikka pennin päällä. Parempi yrittää hyvää aikaa, puomeista kun saattaisi tulla kaikki alas...  

Tavanomaista kilpailupäivää hermostuneempana otin Leevin kiitollisena Dannilta ja siirryin maneesiin verryttelemään. Verryttelyesteet todistivat, että pikkuesteiden putoamisesta ei ollut varsinaisesti vaaraa. Olin arvannut ihan väärin. Leevi ponnisti tarpeettoman korkealle ja kiskaisi kinttunsa pienelle sykerölle jokaisessa hypyssä. Alastulot olivat holtittomia ja laukka kulki paikallaan ylöspäin, mutta tötterökorvista päätellen orilla oli erittäinkin hauskaa. Kasvot punastellen yritin ratsastaa vakuuttavaa esteratsuani eteenpäin. Kun minun starttini tuli, näin yleisössä Amandan. Nainen näytti minulle ihan pienesti peukkua ja epätoivoisesti naurahtaen lähdin suoritukseeni tuomaria tervehtien.

Leevi suoritti koko radan uusintaa myöten puhtaasti, mutta laukka oli ihan mitä sattuu. Viimeisen esteen jälkeen ajattelin ratsastaa orin oikein kunnon lisäykseen, jotta säästäisimme edes muutaman hassun sekunnin, kun silmäni huomasivat jotakin tuttua katsomossa. Rataa katsoi kauniin Ellien vieressä tuttu mies, palanen kaukaiselta tuntuvasta menneisyydestä. Vihreät silmät tuikkien pitkänhuiskea mies hymyili minulle varovasti ja unohdin ratsastaa Leeviä eteen. Ajatukseni menivät solmuun ja laukkasimme Leevin kanssa kootusti ja välillä vaihtaen maalilinjan yli. Mitä helvettiä Verneri Kaajapuro teki minun maneesissani?!

- Isabella

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 603

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Deorwynn G. lähetetty 09.12.17 20:06

9.12.2017
Tämäkö mukamas hoitohevoseni?

Perhoset lepattelivat rauhattomina vatsanpohjalla, kun katsoin maneesissa Amandan ja Leevin työskentelyä. Tänään olisi päivä, jolloin itsekin nousisin tuon hevosen selkään ja olin hyvinkin rauhaton sillä hetkellä. En malttanut odottaa, mutta samalla halusin jättää tämän kokonaan välistä. Leevi oli kouluhevonen ja minä taas pohjimmiltani esteratsastaja, en edes muistanut milloin viimeksi olin käynyt kouluvalmennuksessa. Tosi asia oli, että se ei ollut ainoana syynä siihen miksi olin näin rauhaton. Mietin sitä mitä Isabella oli sanonut minulle aikaisemmin. Olimme jutelleet naisen kanssa ja hän oli kertonut Kalla Cupista, kuinka urhollisesti Leevi oli suoriutunut pienestä esteluokasta ja sainkin nauraa itseni melkein kipeäksi. Sen jälkeen hän kuitenkin kertoi, että Amanda oli suunnitellut orin varalle jotain ja että vaaleaverikkö kertoisi niistä minulle itse jossain vaiheessa. En voinut olla pohtimatta, mitä Amanda olikaan suunnitellut orin kohdalle, mutta en kuitenkaan halunnut udella asiasta. Huomasin kuinka ratsukko lähestyi minua kohti ja se tarkoitti, että olisi vuoronvaihdoin aika.   
 
Leevi harppoi pitkin kevyin käyntiaskelen uralla ja minä koitin miettiä, kuinka ja miten sitä pitäisi ohjata. Tuntui, kun olisin unohtanut hetkessä aivan kaiken ratsastamisesta ja olisin ensimmäistä kertaa hevosen selässä. Ori selvästikin huomasi tämän ja alkoi käymään vähitellen hankalammaksi. Onneksi vilkaisu Amandan nauliintuvaan katseeseen sai minut hereille ja aloin pyytämään hevosta edes jonkin sortin peräänantoon, että se ei vain juoksisi altani. Sain kuitenkin yllättyä positiivisesti, kuinka minun kömpelöillä avunannoilla Leevi kulki kauniisti muodossa ja odotti rauhassa aina seuraavia ohjeita. Aloin myös hiljalleen löytämään niitä oikeita nappuloita, mitä kannatti tämän hevosen kanssa painella. Tuntui, että en edes olisi oman hoitohevosen, vaan jonkun taianomaisen kouluratsun selässä. Hetken päästä nostin ravin ja askelten keveys tuntui, kun olisi siivillä ratsastanut. Kokeilin painoavuillani säädellä ravin tahtia ja tunsin itseni voittajaksi, kun Leevi teki kaiken juuri sillä tavalla miten halusin. Itse hevonen se tässä kuitenkin oli kerrassaan mahtava, minä vain omien taitojeni rajoissa leikin hevosen kanssa jotain pientä. Työskentelin ravissa erilaisia ympyröitä ja suunnanvaihdoksia, pysähdyksiä ja kokeilin myös pohkeenväistöä. Tiedä miten se meni, mutta kyllä sieltä ainakin muutamat ristiaskeleet irtosi.  
 
En voinut millään malttaa, kun ratsastin Leevin pitkälle sivulle ja se vaati vain pienen pyynnön, niin ori eteni kauniissa ravilisäyksessä maneesin toiseen päätyyn. Hehkuin siinä vaiheessa varmasti kuin hehkulamppu ja samassa tajusin, kuinka huonossa kunnossa vatsalihakseni oli. Ne olivat jo aivan hapoilla ja päätinkin siirtyä vähemmän vatsalihaksia koettelevaan askellajiin, laukkaan. Leevi nosti laukan helposti vain pienestä jalansiirrosta satulavyön taakse. Jäin nauttimaan siitä tasaisesta ja liidokkaasta askeleesta, kun hetken matkusteltuani muistin, että Amanda katsoisi maneesin reunalla etenemistäni. Aloitin työstämään hevosen laukkaa paremmaksi ja kootummaksi. Siinä en kyllä kovinkaan hyvin onnistunut, sillä kouluhevosella niitä valintoja oli monivalikossa useampia, kuin estehevosilla taas oli vain "eteen" tai "pidätä". Työskentelin laukassa omien taitojeni mukaan ympyröillä ja tein pituushalkaisijoilla laukanvaihtoja. En voinut olla nauramatta hevosen selässä, kun muutamaankin otteeseen Leevi jatkoi vaihtoja, vaikka en itse niitä pyytänyt. Ratsastin myös pitkillä sivuilla avotaivutuksia ja sulkutaivutuksia kohtalaisin suorituksineen ja olin kerrassaan hämmentynyt tästä kiltistä miellyttämisenhaluisesta hevosesta. Se oli aivan eri hevonen ratsain kuin maastakäsin ja siirrettyäni hevosen käyntiin olin aivan hämilläni. Hevonen oli liikkunut rennosti ja kevyesti, eikä ollut vetänyt hernettä nenään kaikista tekemistäni virheistä mitä olisin vähintäänkin odottanut hoitohevoseltani. Leevi oli ilmeisen tyytyväinen siihen, että ei joutunut tänään rankkaan treeniin, kun käveli pirteänä loppukäyntejä.  
 
Laskeuduin alas satulasta ja taputin hevosta, joka tuttuun tapaan oli jo taskuissani hamuamassa josko sieltä löytyisi herkkuja. Olin ehkä hemmotellut oria vähän liikaakin herkuilla sillä se nykyään aina ensimmäisenä päätyy hamuamaan taskuni läpikotaisin. Nostin jalustimet ja löysäsin satulavyön, kun Amanda tuli luoksemme. "Teillä näytti sujuvan ihan hyvin, vaikka onhan Leevi kuitenkin pääpiireittäin helppo käsiteltävä ratsain. Voit vaikka alkaa näin aluksi aina niinä päivinä jolloin itse en kerkeä ratsastamaan, ratsastaa askellajit rennosti läpi, että se saisi liikuntaa. Katsotaan jatkoa sitten vähän myöhemmin" Puhelin alkoi soimaan Amandan taskussa ja hän poistui maneesista. Itse jäin vielä hetkeksi Leevin kanssa seisomaan maneesiin ja "jatkoa" sana kaikui päässäni. Halusin palavasti tietää, mitä nainen oli pohtinut orin varalle ja katsoin tätä suurta ruunikkoa, joka selvästi ihmetteli miksi jäimme tänne seisomaan. Lähdin taluttamaan hevosen takaisin talliin ja tuttuun tapaan sain heti pidätellä Leeviä, että tämä ei ryntäisi ovista vetäen minua mukaansa.
avatar
Deorwynn G.
Entinen tallilainen

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 13

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Charlotte R. lähetetty 01.07.18 12:55

Sunnuntai 01.07.2018 - Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Valkoisen bemarini ilmastointi huutaa täysillä kun kurvaan Auburnin parkkipaikalle. Siitä huolimatta pyyhin hikeä otsaltani ja paljaat reiteni on liimantunut nahkapenkkiin kun nousen autosta. Aurinko porottaa täydeltä taivaalta ja nostan aurinkolasit paremmin nenälleni kun jään tarkkailemaan ympäristöä. Olen jo aikaisemmin käynyt piipahtamassa Auburnissa, mutta jälleen sen pihapiirin henkeäsalpaava kauneus saa minut pysähtymään hetkeksi vain ihailemaan sitä. Parkkipaikan viereisessä tarhassa käyskentelee suurehko musta ori joka vilkaisee minua uteliaasti mutta jatkaa sitten päiväheiniensä mutustelua välinpitämättömänä. Nappaan kassini auton hanttarin puoleiselta penkiltä ja lähden tallustelemaan tallipihaa kohti paistatellen auringossa.

Astun varovasti viileään talliin ja katselen ympärilleni. Kaikkialla on kovin siistiä ja rauhallista. Tallissa ei ainakaan ensisilmäyksellä ole ketään, joten lähden käppäilemään tallikäytävää pitkin. Perältä löydän karsinan, jonka ovessa lukee Kallan Vermilion ja parkkeeraan kassini sen edessä olevaan koukkuun toistaiseksi. Käännyn ympäri ja löydän tieni jonkunnäköiseen taukotilaan, "Riders Lounge" lukee ovessa. Astelen sisälle ja törmään ensitöikseni lyhyehköön blondiin joka nostaa katseensa kaapistaan minuun.
" Moi ", kiekaisen hätäpäissäni kun en siihen hätään yllätykseltä muuta keksi sanoa. Toinen katsoo mua kulmiensa alta vähän hassusti mutta hymyilee sitten ja moikkaa takaisin.
" Oon Charlotte, aloitan tänään Leevin hoitajana ", selitän.
" Aa, aivan, joo Amanda mainitsikin susta ohimennen. Tervetuloa porukkaan, mun nimi Julia, omistan täällä hevosen, Valerien ", nainen vastaa ja jatkaa sitten matkaansa vaalea tukka hulmuten tallikäytävän puolelle. Katson hetken perään hämmentyneenä pikatapaamisesta, mutta totean sitten itsekseni että toisella on varmaan kiire. Niinpä käyn hakemassa kassini tallikäytävältä ja rupean asettelemaan ratsastuskamojani nimelläni varustettuun kaappiin.

Olen juuri tunkemassa ratsastuskypärääni kaapin ylähyllylle, kun takaani kuuluu kylmänviileä lausahdus:
" Sä et tarvii tota ihan vielä. Katotaan miten sun ja Leevin yhteistyö alkaa sujua noin niinkun muuten ja ruvetaan sit vast miettimään sitä ratsastuspuolta. " 
Käännyn ympäri ja edessäni norkoilee hieman tylsistyneen näköinen Amanda nojaillen jonkun kaappin.
" Joo, ei se mitään. Parempi niin. Mulla kun on ollut muutenkin vähän taukoa tosta ratsastamisesta ", totean ja kohautan olkiani.
" Hyvä, alotetaanko? Meinasin mennä ratsastamaan että jos haet sen Leevin laitumelta ja tuot talliin. Pistä se valmiiksi niin että se ois viimeistään 45 minuutin päässä kentällä alkukäveltynä. Mä menen syömään jotain ", nainen toteaa ja lähtee matkoihinsa vaaleat hiukset hulmuten. Katson hieman hämmentyneenä tämän perään mutta herään sitten koomastani ja lähden ulos. Matkalla laitumelle mietiskelen mahtaako nuorempi perijätär aina olla noin tympeällä tuulella. Noh, en anna sen lannistaa minua, vaan päätän vakaasti että aion voittaa vielä naisen puolelleni.

Ensimmäisen virheeni teen kuitenkin saapuessani laitumelle. En ole ottanut mitään herkkuja mukaan houkuttimeksi. Leevi kököttää luonnollisesti aivan toisessa päässä laidunta, ja kun olen vaealtanut sinne, ruunalla ei ole aikomustakaan antaa minulle kiinni. Olen tavannut hevosen aikaisemminkin pikaisesti, mutta se ei selvästikään muista (tai halua muistaa) minua, eikä ole lähdössä minun kanssani yhtään mihinkään. 20 minuuttia jahtaan ruunaa kunnes saan sen yhytettyä nurkkaan ja pienen painimatsin jälkeen saan vihreän nailonriimun sen niskan taakse ja napsautan lukon hengästyneenä kiinni. Lähden taluttamaan ruunaa kiukkuisena kuin ampiainen tallille päin. Leevi ei ole moksiskaan vaan tanssahtelee minun vierellä korskahdellen ja leikkien suurta ja mahtavaa oria.

Kun vihdoin olen löytänyt kaikki ruunan kamat ja olen saanut sen satuloitua usean kirosanan ja komennuksen saattelemana, Amanda pölähtää tallinovesta sisään kuin pyörremyrsky. Naisen naama punoittaa kiukusta ja sanaakan sanomatta tämä vilkaisee valmista ruunaa ja nappaa sen suitsista kiinni. 
" Täsmällisyyttä voisit tietysti harjoitella, Leevin piti olla kentällä 20 minuuttia sitten ", nainen tuhahtaa olkansa yli marssiessaan ruuna vierellään tallin ovet paukkuen ulos. Lysähdän istumaan tallinkäytävälle hoitopaikan viereen ja huokaisen syvään. Juuri kun olen sättimässä itseäni mielessäni, loungesta astahtaa käytävälle vanhempi peritäjär. Isabella vilkaisee minua ja tervehtii hymyillen.
" Rankka eka päivä? " nainen kysäisee ja virnistää. Hän on ilmeisesti kuullut siskonsa tunteenpurkauksen loungeen. Nyökkään ja koitan vääntää jotain hymyn kaltaista.
" Joo, mut ihan omia mokia. Kyllä tää tästä taas, oon vissiin vähän ruosteessa ", huokaisen ja alan keräillä Leevin harjoja sen harjakassiin. 
" Kyllä se siitä. Ja Amandakin rauhoittuu ajan kanssa. Se on oikeasti ihan mukava, mutta osaa olla tosi hankala välillä. Varsinkin jos sillä on huono päivä niinkuin vissiin tänään ", Isabella toteaa ja kohauttaa olkiaan. Hymyilen naiselle kiitollisena lohduttavista sanoista ja lähden ulos tallista.

Istahdan katsomoon suuren kentän laidalle ja katselen Leevin ja Amandan treenejä. Ratsukko liikkuu kentällä täydellisessä harmoniassa ja suorittaa todella vaativia kouluratsastusliikkeitä, joista minä voin vielä vain haaveilla. Uneksien katselen ruunikon tanssahtelua ja havahdun vasta kun he lopettavat ja Amanda huikkaa minut luokseen.
" Kävelytätkö sitä vielä hetken? Mun täytyy mennä. Ainiin ja viruta sitä letkulla kun on näin lämmin ja se tuli aika hikeen ", nainen toteaa jo huomattavasti miellyttävämpään äänensävyyn ja hyppää alas satulasta ja suuntaa menonsa kohti kartanoa. Tartun Leevin ohjiin ja taputan ruunan hikistä kaulaa. Se hamuaa mun shortsien taskuja väsyneenä mutta tyytyväisenä. Lähden kiertämään kenttää Leevi perässäni.

Pestyäni Leevin lähden viemään sitä takaisin laitumelle, se kerkeää olla siellä vielä muutaman tunnin ennen kuin hevoset otetaan sisälle. Ruuna käyttäytyy yllättävän hyvin pesun ajan, todennäköisesti koska on aika poikki rankasta treenistä kuumassa säässä. Heti päästyään kuitenkin takaisin ulos se virkistyy ja on taas oma itsensä koko matkan laitumelle - täysi aasi siis. Komennan ruunaa minkä kerkeän kun se pörhistelee itseään nähdessään laitumen, mutta taitaa käskyt mennä aikalailla sivu korvien. Ruuna on kuin ei kuulisikaan kiroamistani ja vetää minua perässään kuin märkää rättiä. Taistelumme päättyy laitumen portille jossa sujautan Leevin näppärästi laitumen puolelle ja kiskaisen vikkelään riimun sen korvien yli ja tämä porhaltaa oitis täyttä kiitopukkilaukkaa toiseen päähän laidunta. Jään katselemaan Leevin riehumista hetkeksi ja en voi olla hymyilemättä siitä huolimatta että olen fyysisesti ja henkisesti ihan loppu. Jollain hölmöllä charmilla Leevi on saanut minut hurmattua jo ensimmäisen päivän aikana ja tunnen jo sisälläni pienen läikähdyksen kiintymystä tuota raivostuttavaa otusta kohtaan.

_________________
" you promise the sky, then you toss me like a stone "
avatar
Charlotte R.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 10

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Charlotte R. lähetetty 02.07.18 14:27

02.07.2018 - Uusia tuttavuuksia

Kuulen vaimeaa puheensorinaa Riders loungesta kun kävelen hissuksiin tallikäytävää pitkin. Olen toistaiseksi tavannut vasta yhden tallilaisen perijättärien lisäksi, joten rehellisesti sanottuna mua vähän jännittää astua porukan keskelle. Vedän syvään henkeä ja nappaan kiinni ovenkahvasta. Astuessani sisälle loungeen, tuttu ja turvallinen kahvin tuoksahdus kutkuttaa nenääni ja monta uteliasta silmäparia kääntyy mittailemaan mua päästä varpaisiin. 'Apua' ajattelen mielessäni, mutta kerään itseni ja koitan hymyillä.
" Moi, mä oon Charlotte. Leevin hoitaja, aloitin eilen ", esittelen itseni ja käppäilen peremmälle. Pienen hiljaisuuden jälkeen jännitys laukeaa ja porukka alkaa esittelemään itseään. Ensimmäisenä itsensä esittelee Auburnin tallimestariksi paljastunut Jonathan. Minua muutaman vuoden vanhempi mies vaikuttaa ihan hauskalta persoonalta, joskin poistuu oitis esittelyn jälkeen tallin puolelle hommiin. Seuraavana pöydän ääressä minua tervehtii violettitukkainen yksityisenomistaja Anna. Hänen vieressään istuu vaalea nuorehko tyttö joka esittelee itsensä Ellieksi, joskin tämä jättää jutun hyvin lyhyeeseen ja tyytyy tuijottamaan mua nenänvarttaan pitkin kuin miettisi mahdanko olla keskustelun arvoinen. Toisella puolen pöytää istuu vielä Julia, jonka tapasinkin jo eilen, sekä noin minun ikäiseni hoikka hiljaisen oloinen nuorukainen, joka esittäytyy Rasmukseksi. Istahdan alas kahvikupin kanssa ja kuuntelen muiden rentoa rupattelua hevosista ja säästä ynnämuusta. Yleensä en ole kovin ujo, mutta jotenkin tähän isoon tiiviiseen porukkaan tuleminen saa mun mahan heittämään volttia.

Rauhaisa kahvihetkeni kuitenkin keskeytetään kun Amanda pölähtää loungeen ja mut huomatessaan marssii oitis pöydän viereen.
" Moi. Leevillä on tänään vapaapäivä treeneistä, hoida se, juoksuta se ja sitten pese se kunnolla päästä varpaisiin. Todennäkösesti kello on sit sen verran et sen voi jättää sit talliin oottelemaan iltaruokia ", tehtävälistan lueteltuaan nainen kääntyy kannoillaan ja marssii ulos loungesta ennen kuin kerkeän kissaa sanomaan.
" Jeesus, onko toi aina pahalla päällä? " puuskahdan ja menen sitten vähän noloksi kun muut katsoi mua oudoksuen. Pian kuitenkin Julia purskahtaa nauruun ja toteaa:
" On se. Etkö sä tiennyt? Amanda on kunnon jääkuningatar. " Vieressä oleva Anna nyökkää ja virnistää, ja jopa Ellie kihertää naurua.
" Mihin mä olen taas itteni sotkenut... " voivottelen muka kauhuissani ja sanon muille heipat itsekin jo nauraen. Lähden hakemaan Leeviä laitumelta. 

Matkalla laitumelle mietin Amandaa ja muita tallilaisia joita olen jo tähän mennessä tavannut. Olen vakaasti päättänyt etten anna Amandan kiukuttelun mennä ihon alle, ja yritän tehdä parhaani voittaakseni naisen puolelleni. Onhan hän kuitenkin Leevin omistaja ja tämänhetkinen ratsastaja, joten jos haluan itse ikinä kiivetä ruunan selkään, on mun nieltävä ylpeyteni ja sietää kaikki kakka mitä Amanda mun niskaan viskoo. Saavun laitumen portille ja huhuilen Leeviä. Ruuna nostaa päätään ja vilkaisee muhun päin, mutta nähdessään mut se kääntyy takaisin ruohomättään puoleen ja on kuin ei olisikaan. Tällä kertaa olen kuitenkin varautunut tähän reaktioon, joten kaivan pari porkkanaa taskusta ja rauhallisesti talsin ruunan luokse. Kävelen sen vierelle porkkana ojossa hiljaa jutustellen ja tämä tuijottaa vuorotellen mua ja vuorotellen porkkanaa hieman epäluuloisena. Leevi taitaa tietää että porkkana on ansa, mutta on liian ahne välittääkseen ja nappaa herkun mun kädestä samalla kun sujautan riimun sen päähän. Taputan ruunan kiiltävää kaulaa ja annan sille vielä toisen porkkanan. Ruuna rouskuttaa palkintoaan hyvinkin tyytyväisen näköisenä itseensä.

Tallissa kiinnitän Leevin hoitopaikalle ja haen sen harjat satulahuoneesta. Olen kiitollinen siitä että Amanda kurvasi juuri kartanon parkkipaikalta menoillensa, mikä tarkoitti sitä että mulla ei olisi tänään mitään aikataulua. Sain siis rauhassa tutustua Leeviin ja harjailla sitä. Tosin ruuna ei ole pitkästä ja rauhallisesta harjaussessiosta ihan samaa mieltä. Se on selkeästi päässyt herkkujen makuun ja näykkii mun shortsien taskuja samalla kun yrittää kuopsuttaa lattiaan reiän. Torun Leeviä, mutta tapansa mukaisesti se ei korvaansa lotkauta mun komentamiselle ja jatkaa pelleilyä. 

Saatuani harjattua Leevin, etsin tovin satulahuoneesta juoksutusvyötä ja sivuohjia, ja löydänkin ne sitten Isabellan avustuksella joka on juuri saapunut talliin. Kiitän naista avusta ja nappaan vielä Leevin suitset ja liinan käteeni ennenkuin suuntaan takaisin hoitopaikalle. Hiljaisuudesta päätellen ruuna on seissyt koko poissaoloni ajan nätisti, mutta oitis kun se taas näkee mut, alkaa armoton kuopsutus ja pään heiluttelu orimaisen korskahtelun kera. Pudistelen päätäni ruunan pöljälle käytökselle ja heitän juoksutusvyön sen selkään. 
" Aiheuttaaks Leevi sulle harmaita hiuksia? " takaani kuuluu huvittunut ääni ja käännähdän kannoillani vain nähdäkseni taas uuden tuttavuuden. 
" Kai sitä niinkin vois sanoa... " naurahdan ja kohautan olkiani. 
" Oon Charlotte. Alotin eilen ", jatkan ja kumarrun kiristämään vatsavyön.
" Inna. Omistan Banskun, sen mustan orin mil on kokonaan valkonen pärstä ", Inna virnistää ja nojautuu tallin seinään katsellen mun puuhastelua.
" Ootsä viihtyny? " nainen jatkaa juttua ja hymyilee kutakuinkin ystävällisesti.
" Joo. Tai no siis eilenhän mä vasta kunnolla alotin nää hoitajanhommat. Mut mitä ny toistaseks oon törmänny jengiin, ni kaikki vaikuttaa tosi kivoilta. Tietysti Amandassa on vähän sulateltavaa mut uskoisin et totun siihen kyllä... " mietiskelen ääneen ja Inna nyökyttelee ymmärtäväisesti.
" Niin, ollaanhan me noin yleisesti ottaen yhtä porukkaa kaikki, mut tietty kaikilla on jotain ihmisiä joist ei niin kauheesti välitä ", naine tuumii ja mulkoilee pahana tallin toiseen päähän jossa pidemmillä violeteilla hiuksilla varustettu nainen häärää jotakin. En tunnista tavanneeni häntä vielä, joten en tiedä kenestä on kyse, mutta näen Innan ilmeestä että hän ei ainakaan ole henkilön suurin fani. 
" Noh, samapa tuo. Mä jatkan tästä matkaani, oli kiva jutella Charlotte ", Inna kohauttaa olkiaan ja lähtee loungen suuntaan. Sanon heipat naisen loittonevalle selälle ja nappaan sitten Leevin suitsista ja lähden taluttamaan ruunaa liinassa pihalle. 

Katselen kun ruunikko tanssahtelee ympärilläni kiiltävä karva auringossa hehkuen. Ihailen sen liikkeitä, sen lihaksikasta mutta kilpahevoselle soveltuvaa siroa rakennetta ja sen ylitsepursuavaa itsevarmuutta kun se hirnuu ohi meneville tammoille kuin ori konsanaan. Jonkin aikaa Leeviä juoksutettuani, siirrän sen käyntiin ja kävelytän sitä hetken kentällä. Ruunan hengityksen tasaannuttua vien sen talliin ja pesariin. On varmaan sanomattakin selvää että Leevin perusteellinen pesu on melkoinen show, ja mä olen vähintään yhtä märkä kuin ruuna itse saatuani homman valmiiksi. 
" Onneksi kesä kuivaa minkä kastaa... " ohi kulkeva Jonathan vitsailee ja nauraa nähdessään mun vettä valuvan olemukseni. Irvistän miehelle mutta nauran itsekin ja alan kuivata Leeviä hikiviilalla.

Kun Leevi on vihdoin puhdas ja omassa karsinassaan tyytyväisenä rouskuttamassa iltaruokiaan, voin vihdoin hengähtää. Jään katselemaan hetkeksi ruunan rauhaisaa ruokailua nojaillen karsinan etuoveen, ennenkuin poistun pihalle ja lähden kohti yksiötäni Kallan keskustassa.

_________________
" you promise the sky, then you toss me like a stone "
avatar
Charlotte R.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 10

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Charlotte R. lähetetty 13.07.18 22:42

13.07.2018 - Helleharha

Vilkaisen itseäni auton taustapeilistä. Naamani kiiltää hiestä ja silmien alla on valtavat silmäpussit. Silti en voisi olla onnellisempi, sillä mulla on alkanut tänään kesäloma. Tipautan aurinkolasit otsalta silmilleni ja astun autosta ulos. Heilautan kättäni ohi ajavalle Isabellalle ja lähden käppäilemään tallin suuntaan. Paistattelen ihanassa auringonpaisteessa ja melkein tekee mieli hyräillä. Jätän sen kuitenkin tekemättä siltä varalta että joku vaikka sattuisi kuulemaan. 

" Iltapäivää, melkosen kuuma ulkona ", ensimmäisenä tallissa vastaan kävellyt Jonathan tervehtii mua ja virnistää pyyhkien hikeä otsaltaan. 
" Nojoo, valittaisin jos uskaltaisin. Mut en uskalla, kun jos mä nyt valitan tosta auringosta ni se menee piiloon, eikä näyttäydy taatusti uudelleen ennen ensi kesää ", nauran ja astun loungeen sisälle. Oleskelutila on täysin tyhjä, kaikki on varmaan joko rannalla tai ulkona nauttimassa ihanasta kesäpäivästä. Ja mä hullu olen tullut vapaaehtoisesti leikkimään Amandan orjaa. 'Noh, tasan ei mee nallekarkit, eikä huvia ilman työtä', mietin itsekseni ja tungen käsilaukkuni kaappiini.

Matkalla laitumelle törmään Sarahiin, joka on mulle uusi tuttavuus. Lyhyen esittelyn jälkeen juttelemme niitä näitä kävellessämme laitumelle. Saatuaan pyydystettyä Effin Sarah jää odottamaan että mä saan Leevin kiinni. Ruuna on luultavasti saanut auringonpistoksen koska se käyskentelee mun luokse ihan sovinnolla ja antaa mun sujauttaa riimun sen päähän.
" Onkohan tää kipeä kun anto näin helposti kiinni? " tuumaan Sarahille ja naurahdan hieman.
" Jaa, toivottavasti ei " , nainen hymyilee ja lähtee Effin kanssa tallille päin, mä ja Leevi vanavedessä.

Amanda on laittanut aikaisemmin päivällä viestiä että Leevi saisi olla valmiina kentällä tasan kello kolme. Aiemmista kerroista jo viisastuneena mä huolehdin ruunan kentälle kävelemään jo kymmentä vaille, ettei vaan nuoremman perijättären tarvitse taas vaihteeksi läksyttää mua julkisesti asiasta. Noin viisi yli kolme blondi marssii kentälle nokka pystyssä ja vilkuilee mua päästä varpaisiin. Hymähtäen jotain kiitoksen tapaista tämä nappaa Leevin ohjat multa ja hyppää satulaan.
" Ole hyvä ", irvistän itsekseni ja lähden tallin suuntaan. Pakko hakea jotain juotavaa loungen jääkaapista. 

" Heissan, mikä meininki? " loungen ovesta sisään astelee Julia, joka riisuu hikistä ratsastuskypärää naama tomaatinpunaisena. 
" Moi, mikäs tässä, tulin vaa hörppää juotavaa sillä aikaa ku Amanda ratsastaa ", vastaan ja istahdan hetkeksi pöydän ääreen. 
" Asia selvä. Hullun lämmin ulkona! " Julia puuskuttaa ja nappaa myös vesipullon käteensä. 
" Halleluja mä hikoan ku pieni sika! " loungeen pölähtää violettitukkainen Anna ja nyökkää meille. Naurahdan ja sipaisen tummanruskean hikisen suortuvan korvani taakse. Vilkaisen kelloa ja nappaan vesipullon mukanani ulos.

Amanda ja Leevi tekevät laukanvaihtoja kentällä, täydellisessä harmoniassa. 'Niin ärsyttävä kuin tuo vaaleatukkainen paholainen osaakin olla, niin hitto se osaa ratsastaa', pohdin itsekseni ja mua alkaa jo poltella palava halu palata satulaan pitkän tauon jäljiltä. Kaikki kuitenkin aikanaan. Mulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä töitä sellaisten asioiden eteen joita todella haluan. Ja Leevin vuokraaminen ja ratsastaminen on sellainen asia jonka mä oon päättänyt vakaasti saavuttaa vielä joku päivä. Viimein ratsukko alkaa lopettelemaan ja Amanda taluttaa hikisen ruunan mun luokse.
" Kävelytä hetki ja sit pesun kautta talliin ja Leevi saakin sit jo jäädä sinne ", Amanda toteaa ja ojentaa mulle Leevin ohjat. Nyökkään ja hetken luulen näkeväni pienen hymyn naisen kasvoilla. Hieraisen silmiäni kun blondi lähtee kävelemään kohti kartanoa ja vilkaisen Leeviä.
" Oonkohan mä saanut auringonpistoksen? " nauran ruunalle ja se ravistelee päätään välinpitämättömänä ihmisten draamasta.

_________________
" you promise the sky, then you toss me like a stone "
avatar
Charlotte R.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 10

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Charlotte R. lähetetty 27.08.18 22:20

27.08.2018 - Turpaterapiaa

Mä hytisen housuissani ja nappaan vihreän riimunarun käteeni. Vedän hupparin kaulusta lähemmäs leukaani ja avaan tarhan portin. Leevi vilkaisee mua kulmiensa alta kysyvästi, mutta ei karkaa samantien preerialle kuten ruunalla on tapana. Kaivan taskustani lakritsinmakuisen heppanamin ja ojennan sen ruunalle hyvän tahdon eleenä. Leevi nuuhkaisee mun kättä ja hamuaa karkin suuhunsa ahneesti.
"Hieno poika", taputan ruunan kaulaa ja napsautan narun kiinni sen riimuun. Lähden taluttamaan ruunaa talliin illan hämärtyessä ja tuulen ujeltaessa kartanon nurkissa.

Venähtänyt ja raskas työpäivä selittää myöhäisen aikatauluni. Tallissa alkaa olla jo aika hiljaista, eikä edes perijättäriä näy missään. Amandakin ilmoitti ystävällisesti (huomaa sarkasmi) iltapäivällä jo ratsastaneensa Leevin, eikä näin ollen tarvitse apuani enää tänään. Nainen oli kuitenkin heti perään ilmoittanut että kävelylenkki ja hemmotteluhetki ei tekisi ruunalle ollenkaan pahaa, heti kun vain huiteluiltani kerkeäisin. Pyörittelen silmiäni turhautuneena miettiessäni perijättären kettuilua tihkuvaa viestirypästä. Lähihoitajan ammatissa pitää tottua siihen ettei työvuorot aina ole sitä mitä pitäisi. Töistä ei aina pääse silloin kuin pitäisi, ja no - töissä on käytävä. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan ole erään arvon perijättären mielestä mikään tekosyy olla poissa tallilta. Samapa tuo, mun tunteeni Amandaa kohtaan ei vaikuta mitenkään Leevin hoitamiseen tai ylipäätään mun tallireissuihin. Hevosten takiahan mä tätä teen, en ihmisten, mietin ja silitän Leevin silkkistä turpaa kun se kerrankin seisoo lähes kiltisti pesuboksissa harjattavana. 

Harjattuani Leevin jo valmiiksi kiiltävän karvan vielä vähän puhtaammaksi, vetäisen sille suitset niskaan ja vetäisen ohjat pois sen kaulalta. Talutan ruunan tallikäytävää pitkin suurille oville joista pujahdamme viileeän iltaan. Ruuna seisahtuu ovien eteen ja nostaa päänsä niin korkealle että mä tunnen itseni suurinpiirtein muurahaisen kokoiseksi. Leevi tuijottaa hämärtyvään iltaan silmät ja sieraimet suurina ja puhisee hetken itsekseen.
"Joojoo, ei siellä pusikoissa mitään ole... Mennään nyt", totean ruunalle rauhoittavasti ja taputan sen ruskeaa kaulaa. Leevi puhaltaa ilmat keuhkoistaan ja pärskähtää mielenosoituksellisesti. Lähdemme käppäilemään valaistua tietä pitkin laitumien suuntaan. 

Olen niin ajatuksissani palatessamme tallipihalle, että meinaan lentää pyrstölleni säikähdyksestä kun kuulen Jonathanin äänen aivan naamani edestä. 
"Mitäs yöhaahuilua te harrastatte? Mä oon pistämässä puljua kiinni, heitä se koni karsinaan ni päästään kaikki nukkumaan", mies virnistää nojaillen tallin seinään kädet puuskassa. Ilmeisesti meitä on odotettu.
"Oho sori, emmä ees tajunnu et me viivyttiin näin kauan", totean nolona vilkaistuani puhelimeni kelloa. 
"Sattuuhan sitä", toinen toteaa ja seuraa meitä lämpöä hohkaavaan talliin. 

Jään vielä nojailemaan autooni ja katselen kun Jonathan sammuttaa tallista valot. Paria pihalyhtyä lukuunottamatta kartanon piha on säkkipimeä ja hiljaisuutta voisi leikata veitsellä. En tiedä miksi vitkuttelen kotiin lähtemistä, mutta jokin mua pidättelee istumasta autoon. Vilkaisen puhelintani. Ei viestin viestiä. Vaikka kaikki tallilla (Amandaa lukuunottamatta) onkin mulle tosi mukavia, en ole vielä solminut mitään suuria ystävyyssuhteita. Muutenkin lyhyen asuinaikani Kallan tuppukylässä olen viettänyt lähinnä hevosten kanssa tai töissä. Työkaveritkin on ihan ok, ja no ainahan mä kuolaan terveysaseman tiettyä mieslääkäriä, mutta sekin tuntuu olevan umpikuja. Kun viimein istahdan autooni, pysähdyn  katselemaan miten oranssit lehdet leijailevat tuulilasiin. Ja juuri sillä hetkellä, tunnen olevani kamalan yksin.

_________________
" you promise the sky, then you toss me like a stone "
avatar
Charlotte R.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 10

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ellie von B. lähetetty 28.08.18 12:32

Uusia ulottuvuuksia
Tiistai 28/08/2018

Jusun kanssa maneesissa käymäni keskustelu, tai pikemminkin siitä lähteneet ajatukset olivat pyörineet päässäni torstaista asti. Vaikka Riepu olikin ihana hevonen ja kaikkea, tunsin olevani vähän jumissa sen kanssa. Ratsastukset sujuivat ihan kivasti, mutta mitään sellaista täydellistä yhteyttä meillä ei ollut. Lisäksi halusin ratsastaa enemmän, useammin, monta kertaa päivässä, eikä se onnistunut vain yhdellä hevosella. Niinpä olin ottanut yhteyttä Amandaan ja kysellyt siltä mahdollisuuksia liikuttaa muitakin hevosia satunnaisesti.

Amandan kanssa käyty keskustelu oli ollut tuottoisa ja perijätär olikin tarjonnut mahdollisuutta kokeilla Leeviä sileällä. En ollut aiemmin varsinaisesti ratsastanut kouluratsuilla, puhumattakaan Grand Prix tasoisia liikkeitä suorittavasta hevosesta. Suorastaan intoa puhkuen harpoin pitkin tallikäytävää kohti Leevin karsinaa. Viereisestä karsinasta kurkki tuttu valkoinen turpa, joka selvästi kerjäsi herkkuja.

“Sori Riepu, mulla ei ole sulle nyt mitään”, hymähdin pahoittelevasti ruunalle.

Sen sijaan avasin Leevin karsinanoven ja astuin sisään. Nuori hevonen vaikutti selvästi rauhattomammalta kuin Riepu, mikä ei sinänsä ollut ihme kimon ollessa hoitaessa tyyneyden perikuva. Sivelin kevyesti ruunikkoa karvaa Leevin katsellessa minua epäluuloisesti. Kävin hakemassa harjat ja varusteet karsinan edustalle, sekä sidoin ruunikon varmuuden varalta kiinni varustuksen ajaksi. En halunnut tulla tallotuksi kuivikkeiden sekaan, kuulemani perusteella Leevi osasi olla välillä vähän törppö, ruunauksesta huolimatta.

Loppujen lopuksi Leevin saaminen ratsastuskuntoon ei ollutkaan niin paha nakki, kun olin ajatellut. Talutin ruunan keskelle maneesia ja valmistauduin nousemaan selkään. Amanda oli ilmoittanut pistäytyvänsä paikalla vilkaisemassa miten meillä oikein sujuisi. Toivoin tosissaan, etten nolaisi itseäni täydellisesti ratsastamalla kuin alkeiskurssilainen. Nousin nopeasti satulaan Leevin alettua steppailemaan paikallaan. Sen vahvuus ei tainut tosiaan olla paikallaan odottaminen.

Laadukas koulusatula tuntui hyvältä istua ja keräsin ohjaa pyytäen hevoselta käyntiä eteenpäin. Ruunikko tuntui vastaavan herkästi pienimpiinkin apuihin, eikä ollut epäilystäkään siitä, että se oli taidokas hevonen. Taivuttelin Leeviä alkuun käynnissä pitkin maneesia ja pyysin siltä vuoroin kootumpaa ja vuoroin lisätympää käyntiä. Jos Riepun kanssa sileätreenimme olivatkin olleet tuntuman hakemista perusratsastukseen, saatoin Leevin selässä tuntea itseni lähes kouluratsastajaksi.

“Istu suoremmassa”, maneesin laidalle ilmestynyt Amanda kommentoi. Välittömästi vedin selkärankaani suoremmaksi ja tunsin hevosenkin suoristuvan. En edes ollut tajunnut sen kulkevan vinossa. Ruunikon ravi tuntui voimakkaalta ja se kulki keskittyneesti eteenpäin. Hevonen kulki pohkeen ja ohjan välissä ja vastasi pieninpiinkin pidätteisiin. Tältäkö sen pitäisi tuntua Riepunkin kanssa?

Ratsastaminen tuntui helpolta ja tunsin löytäväni aivan uuden ulottuvuuden istuntaani, vaikken edes yrittänytkään suorittaa mitään monimutkaisia kouluratsastuskuvioita. Toivoin, että Amandankin silmiin meno näyttäisi edes kohtalaiselta. Vaaleaverikkö ei onneksi kommentoinut menoamme kovinkaan raadollisesti ja jätti meidän jopa jossain vaiheessa kaksistaan maneesiin.

Pieni puolipidäte ja laukannosto. Rauhallisen rullaava laukka nousi ongelmitta ja siirtyminen takaisin raviin oli täsmällinen, vaikkakin hivenen turhan äkillinen. Asetukseni jotka toimivat Riepun kanssa, vaativat näemmä vielä hieman hienosäätöä Leevillä. Koska ratsastus tuntui sujuvan sen verran mukavasti, päätin kokeilla hieman ravilisäyksiä lävistäjällä. En voinut olla hymyilemättä leveästi ruunan venyttäessä askeliaan lisäykseen. Riepun kanssa kaikki tuntui niin täydellisen erilaiselta. Ehkä jos minun ei tarvitsisi sen kanssa keskittyä niin paljon siihen, että se ei juoksisi altani vauhdilla pois, voisimme saavuttaa jotain samankaltaista keveyden tunnetta, jonka Leevin selässä koin.

Olin ollut oikeassa, toisella hevosella ratsastaminen tosiaan auttoi ymmärtämään paremmin omaa ratsastusta.

Vilkaisin ohimennen katsomoa. Hetkinen. Pääni kääntyi uudestaan katsomon suuntaan niin nopeasti, että luulin niskani venähtäneen. Mitä ihmettä Grace teki Auburnin maneesissa?


_________________
Ellie von Brandt | No Worries
avatar
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 318

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Charlotte R. lähetetty 28.08.18 17:09

29.08.2018 - Vapaapäivien aatelia

Kerrankin saan hilattua ahterini kohtuu ajoissa tallille - luojalle kiitos arkivapaista. Vedän lippalakin päähäni ja nousen autosta hiljaiselle ja synkän näköiselle tallipihalle. Vilkaisen taivaalle ja totean ettei sääennuste selvästikkään ole mun ja mun vapaapäivän puolella. Nappaan vielä sadetakin mukaani takapenkiltä ja lähden kävelemään reippaasti talliin.

Loungessa törmään Ellieen, joka morjestaa mua vaisusti pidellen kahvikuppia käsiensä välissä. 
"Mikä meininki?" kysäisen ja avaan kaappini oven. Tavarat pursuavat valtoimenaan mun syliin ja nappaan viimehetkellä kiinni kypärästäni joka on matkalla kohti kivilattiaa.
"Ihan jees kai. Ratsastin muuten Leevillä eilen, oli aika makee kokemus", Ellie vastasi ja katseli ikkunasta ulos. En ihan täysin ollut vielä saanut tytön persoonasta kiinni. Ei siitä oikein ottanut selvää. Hetken nyökyteltyäni Ellien sanat iskee mun tajuntaan ja käännyn hitaasti katsomaan tätä hämmentyneenä. 
"Ai. Okei..." sanon hiljaa ja kiroan mielessäni Amanda Sokan alimpaan helvettiin. Tiesinhän minä että mulla olisi vielä jotakin todistettavaa Amandalle ennen kuin nainen päästäisi mut GP-tasoisen ruunansa puikkoihin, mutta kyllä se pisti silti ketuttamaan että tämä värväsi Leeville muita kuskeja kun mäkin olin vapaana. En tosin eilen, mutta silti. Yritän peittää harmistukseni rupeamalla siivoamaan räjähtänyttä kaappiani hiljaisuuden vallitessa.

Juuri kun olen saanut kaiken roinan tungettua takaisin pieneen lokerooni, nuorempi ja ilkeämpi Sokan siskoksista rullaa hitaasti sisään komea nuori hoitajamies pyörätuolin kahvoissa kiinni.
"Katsos vain, näkee suakin", nainen toteaa kylmästi ja laittaa kädet puuskaan mittaillen mua päästä varpaisiin. 
"Mmmhhm. Joo, sori, on ollu työkiireitä", vastaan ja yritän pitää naamani peruslukemilla.
"Niin kai. Juoksutatko Leevin? Sillä vois olla vapaapäivä treeneistä tänään. Kiitti moi", nainen viittoo hoitajaansa kääntämään tuolin ympäri ja lipuu yhtä arvokkaasti helvetin tuliin joista oletan tämän saapuneenkin. Toisaalta, ainakin se kiitti mua - tavallaan, mietin itsekseni ja lähden ulos hakemaan Leeviä sisälle jokseenkin tyytyväisenä ettei Amanda nostanut tämän isompaa meteliä.

Leevi kuopsuttaa käytävän lattiaa ärsyyntyneenä ja yrittää haukata musta palasen kyljestä. Torun ruunaa, mutta se vain jatkaa kaivautumistaan Kiinaan ja mulkaisee mua pahana. Ilmeisesti ulkona pian puhkeava ukkonen vaikuttaa myös ruunan mielialaan, ja ei kovin myönteisesti. Selvittäessäni Leevin paksua häntää väistellen samalla tömisteleviä takajalkoja, kiristelen hampaitani ja uhkailen ruunaa makkara- ja liimatehtaalla, tuloksetta.

Ihan Leevin kiusaksi päätän mennä juoksuttamaan sen kentälle tihuttavasta sateesta huolimatta.
"Hei, ei sua ole sokerista tehty ja vettä tulee hädintuskin ollenkaan", juttelen järkyttyneen näköiselle ruunalle kävellessämme uraa ympäri alkulämmittelyksi. Tämä puhisee kiukkuisena ja tanssahtelee mun ympärillä virtaa täynnä. Aivan kuin lähenevä ukonilma lataisi hevoseenkin sähköistä energiaa. Hännän pyörimisnopeudesta voisi ainakin päätellä Leevin saaneen jonkinnäköisen sähkoiskun. 

Talutan ruunan keskelle kenttää ja alan pikkuhiljaa päästää liinaa pidemmäksi. Ruuna tanssahtelee mun ympärillä häntä korkealla kuin suomenlippu itsenäisyyspäivänä. Juttelen sille rauhoittavasti mutta pian musta alkaa tuntua siltä kuin seinälle puhuisi.
"Leevi ihan tosi, sadekin loppu jo, anna olla..." tuhahdan ja nostan juoksutusraippaa hieman pyytäen ruunaa eteenpäin. Yhtäkkiä, pilvien hajoamisesta ja sateen loppumisesta huolimatta, taivas repeää ja kirkas salama välähtää suoraan yläpuolellamme. Leevi pillastuu tyystin ja lähtee rynnimään mua kohti kauhuissaan. En kerkeä kissaa sanomaan kun ruuna on pyyhältämässä jo mun ohi vastakkaiseen suuntaan, samalla riekkuen viimeistä päivää. Päätän kuitenkin sisukkaana että nyt en hitto vie päästä irti ja tartun kaksin käsin liinaan. 

Pian löydänkin itseni mahallaan aamupäivän aikana muodostuneesta kuralätäköstä samalla kun Leevi kirmailee pitkin pihaa kuin sirkushevonen. Pihalle pelmahtanut Ellie saa napattua ruunan herkkujen avulla kiinni ja kääntyy sitten katsomaan mua ihmeissään. Pienestä suupielien nykimisestä huolimatta tyttö kävelee mun luokse ja koittaa pitää pokkansa ojentaessaan Leevin liinaa mulle.
"Emmätie tarviiko mun edes kysyä että mitä tapahtui", tyttö toteaa ja virnistää yrittäen näyttää myötätuntoiselta huvittuneen sijaan. Katson tätä hetken naama mutaa tippuen osaamatta päättää olenko enemmän raivoissani vai nolona. Lopulta tirskahdan ja repeän hervottomaan nauruun tarttuen Leevin liinaan joka vavahtaa kauhuissan kauemmas hirnuvasta mutahirviöstä. Myös Ellie rentoutuu ja alkaa hihittämään mun mahalennolle taittuen melkein kaksinkerroin. 

Saatuamme hillittömän kohtauksemme loppumaan, Ellie lähtee kotia kohti iloisesti vilkuttaen ja mä lähden hinaamaan Leeviä talliin. Tulen siihen tulokseen että ruuna on liikuttanut itse itsensä jo tältä päivää. Vien Leevin pesariin ja pesen sen kuraiset kintut samalla syynäten ne sentti sentiltä läpi, ettei siinä nyt vain olisi naarmuja tai reikiä. Auta armias jos ruunassa on millinkin naarmu niin mä joudun varmaan Sokan siskosten joulupöytään omena suussa, mietin, mutta en voi olla virnistämättä ajatuksilleni. Leevin jalat ovat kuitenkin täysin ehjät, eikä ruuna ole muutenkaan loukkaantunut, henkisiä vammoja lukuunottamatta. Silmien pyöriminen rauhoittuu jo kuitenkin hieman, kun vien Leevin karsinaan. Peittelen sen lämpimällä kuivatusloimella ja kaadan pussillisen porkkanoita sen ruokakippoon. Annan ruunalle vielä hentoisen pusun kaulalle ennenkuin lähden kotiin kuorimaan itseni mutakerroksen alta.

_________________
" you promise the sky, then you toss me like a stone "
avatar
Charlotte R.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 10

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Charlotte R. lähetetty 02.09.18 19:49

02.09.2018 - Ihmeiden aika ei ole ohi

"Miten täällä on näin kuuma? Mikä se syksy juttu oli? Oonkohan mä nyt käsittänyt nää vuodenajat jotenkin väärin..." puuskahdan pölähtäessäni riders loungeen. Pöydän päässä istuva Inna nostaa katseensa puhelimestaan ja vilkaisee ikkunasta ulos aurinkoiselle tallipihalle. 
"Mmmhm", on ainoa vastaus minkä saan naisesta ennenkuin tämä syventyy uudestaan älypuhelimensa ruutuun jossa tapahtuu ilmeisesti jotain kuolemantärkeää. En toisaalta itsekään ole aamuvuoron jäljiltä kovin sosiaalisella tuulella joten annan olla ja lähden satulahuoneeseen heivattuani laukkuni kaappiini.

Olen päättänyt että tänään on perusteellisen varusteiden pesun aika. Viime kerrasta onkin jo tovi, enkä voi väittää että ajatus olisi putkahtanut mun mieleen ihan itsellään. Amanda oli kovin - kröh - ystävällisesti mulle viestittänyt että Leevin varusteet oli ihan saastaisessa kunnossa. Nojaa, kyllähän mä ne aina käytön jälkeen pyyhkäisin kostealla, joten saastaisen voi sitten kukin määritellä miten haluaa. Ei mulla kuitenkaan ollut kiinnostusta inttää Amandalle vastaan ja projekti olisi jossain vaiheessa edessä kuitenkin. Joten keräilen syliini Leevin satulan ja suitset, sekä satulasaippuan sienineen, ja painelen pihalle. Vaikkakin kuumuus rasahtelee mua jokseenkin, oon silti päättänyt imeä ihooni vielä viimeiset auringonsäteet ennen pitkää ja pimeää talvea.

Leiriydyn tallin etuseinustalle ja alan purkaa Leevin suitsia. Tovin kerkeän nahkavarusteita hinkkaamaan kieli poskella kun mun ylle kohoaa tumma varjo ja mä havahdun mietteistäni melkein säikähtäen. Nostan katseeni suitsista ja istualtaan tuijotan vaaleaa perijätärtä suoraan silmiin, tämän ollessa edelleen pyörätuolissa ja näin ollen mun kanssa samalla tasolla. 

Naisen henkilökohtainen avustaja parkkeeraa hänet eteeni ja häviää kulman taakse Amandan viittoessa tätä poistumaan. 
"Mä olen tässä vähän miettinyt", nainen aloittaa naama kireänä kuin viulunkieli, edes tervehtimättä. Katson tätä kysyvästi ja mietin pitäiskö mun vartavasten kysäistä Amandan mietteistä vai odottaa kiltisti hiljaa tämän jatkavan. 
"Nyt kun mä olen tässä hiton tuolissa, enkä kuitenkaan ihan jokapäivälle löydä varakuskia Leeville, niin kaipa sut sitten pitäisi päästää sinne satulaan vihdoin ja viimein", Amanda jatkaa kylmän rauhallisesti ilmekään värähtämättä, kuin olisi vain ilmoittanut kellonajan. Hetken mä katson naista hiljaa, ennenkuin sanat alkaa uppoomaan mun tajuntaan.
"Niin että mitä että?" on ainoat sanat mitä saan suustani ulos ja mua alkaa nolottaa heti älyttömästi. Amanda pitää mua varmaan ihan idioottina.
"Niiin, että jos sä tahdot niin sä voisit nyt ylentyä Leevin vuokraajaksi", Amanda älähtää hieman kärsimättömänä ja jatkaa:
"Ehtona tietenkin se, että mä vahdin teitä kuin haukka ekan kerran ja ehkä toisenkin. Katotaan nyt tuleeko siitä mitään."

Hetken meidän välillä vallitsee taas hiljaisuus kun mun aivojen täytyy sulatella perijättären sanoja. Mietin että mitä hittoa mä nyt vastaan etten kuulosta ihan innokkaalta 14-vuotiaalta ponitytöltä, vaikkakin henkisesti hypin mielessäni tasajalkaa riemusta.
"Kröhöm. Joo, kuulostaa tosi hyvältä", saan vaivoin sanottua ja hymyilen säteilevästi. Amandan suupielet värähtää ja hetken luulen naisenkin yrittävän hieman hymyillä. Yritys jää tosin melko vaisuksi ja tämä kääntää pyörätuolinsa ympäri sanaakaan sanomatta.
"Huomenna. Ota ratsastuskamat mukaan. Mä ilmotan kellonajan", nainen tokaisee vielä viileästi olkansa yli ja lähtee sitten rullaamaan kartanolle päin viittoen samalla avustajalleen. Mä jään paikalleni hymyilemään itsekseni kuin idiootti ja ohi talsiva Matilda moikkaa mulle hieman hämmentyneen näköisenä. Mun ilme on varmaan ihan näkemisen arvoinen.

_________________
" you promise the sky, then you toss me like a stone "
avatar
Charlotte R.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 10

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Leevin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa