Fellun päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Vs: Fellun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 25.06.18 13:06

25.6.2018

Katsoin mustan orin niskaan painuneita korvia mietteliäänä. Olin kuullut tästä pahamaineisesta Fellusta monesti jo ennen kuin olin sopinut starttaavani sillä toisissa osakilpailuissa. Sanotaanko näin, että mustaa paholaista oli vähän vaikea olla huomaamatta, kun se jakoi huomiotaan tuplasti kolhommin kuin Haukka oli koskaan jakanut.

Jotenkin mä olin silti kaikista, etenkin Jonathanin varoituksista huolimatta luullut, ettei Fellu voinut olla niin paha.

No mä luulin väärin. Se iskostui mun nahkaani yhden pappaikäisen puoliverisen hampaiden muodossa. Sitten mä kirosin ja mietin mihin helkkarin soppaan olin taas lusikkani työntänyt.

Mä olin tottunut olemaan ripeä varustaessani Haukkaa ja siitä oli hyötyä Fellun kanssa. Molemmin puolin köytetty ori laittoi nimittäin kampoihin joka solullaan ja mun fiilikseni siitä, että nuoruuden uhma täytyisi kitkeä pois Zelialta vahvistui entisestään.

Lopulta mä olin kuitenkin selvinnyt pääpirun kanssa maneesin suojiin ja noussut ylelliseen koulusatulaan pieni epäily takaraivossani. Orin täytyi olla aika pirun hyvä sileällä, että mä kehtaisin edes yrittää esteitä. Mä olin juuri hankkinut enismmäisen oman hevoseni ja mä tahdoin päästä jatkamaan sen ratsukoulutusta itse, enkä katsoen menoa maneesin katsomosta joku raaja kipsattuna.

Mä kävelytin Fellua pitkään ja huolella, koska mun prioriteettehini ei kuulunut alkaa työstää iäkkäämpää - tai mitään muutakaan - hevosta ilman huolellista verryttelyä. Eikä varsinkaan Amanda Sokan GP-tasolle koulutettua ratsua. Olinkohan mä koskaan istunut niin osaavan ratsun selässä?

Mun leuka oli loksahtaa maneesin hiekkaan sillä sekunnilla, kun siirsin mustan orin raviin käyntityöskentelyn jälkeen. Vaikka Fellu oli vieläkin pykälän jäykähkö, orin voimakas ravi löi mut ällikällä. Orin pärskähtely kaikui maneesissa, kun se suunnilleen tanssi uralla valmiina esittelemään mulle kaikki osaamansa temput. Jos mun tasapaino herpaantui hetkeksikin, Fellu pyrähti etuviistoon vastaavasti valmiina esittelemään mulle koko liikelaajuutensa. Mutta mua hymyilytti silti.

Puoli tuntia Fellun selässä sai mut miettimään, miksi mä olin nuorempana vaihtanut kouluradat esteisiin. Mä nautin siitä ajatustyöstä, joka oli pyörähtänyt käyntiin pääni sisällä sillä sekunnilla, kun olin alkanut pyytää Fellulta jotain muutakin kuin maltillista alkuverryttelyä. Väistätin orin pituushalkaisijalle ja takaisin, nostin laukan ja pidin Fellun kasassa päästämättä sitä repeämään liitoksistaan. Se onnistui siihen asti, että vaihdoin laukan lävistäjällä: Fellu yritti venyttää askeltaan lennokkaan vaihdon päätteeksi. Mä kuitenkin vaadin orin raviin kulmasta ja hain keskittymisen takaisin sulkutaivutuksella pitkällä sivulla. Fellun työskentelymotivaatio oli ihan omaa luokkaansa ja kun mä pyysin oria eteenpäin suoristuksen jälkeen, mä sain kaivaa jokaisen vatsalihakseni pysyäkseni edes joten kuten mukana mustan puoliverisen keskiravissa.

Hymähdin nähdessäni Fellun suupielet, joista vaahto tippui hiekkaan orin ravistellessa päätään. Puoliverinen kumartui hankaamaan päätään etuseensa ja kun mä erehdyin hoputtamaan sitä, olivat pelottavan valkoiset hampaat taas vastassa sekunnin sadasosissa.

Oli siinäkin hevonen. Seuraavalla kerralla mä hyppäisin sillä.

_________________
Ethän sä nyt jumalauta mulle tee noin

Matildan kaappi
Rosengårds Zelia
avatar
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : Velma
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 677

http://lumossa.net/jinnila/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Fellun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 04.07.18 15:42

27.6.2018

Mä olin havahtunut eilen siihen, kuinka mun täytyisi startata Fellulla kolmen päivän päästä Kalla CUPin toisissa osakilpailuissa. Ja mä olin istunut orin satulassa tasan kerran. Ja Fellu starttaisi jo perjantaina kouluaitojen sisällä.

Oli aika tuhoontuomittu idea lähteä hyppäämään koulupainotteisella hevosella metrin rataa kylmiltään - ja Fellun tuntien ihan ylipäätään. Sen takia mä olin kysynyt eilen sivumennen Amandalta lupaa napakoihin estetreeneihin, joiden aikana mun täytyisi saada jonkinmoinen tatsi Felluun.

Olin suostutellut Jonathanin puomimieheksi, vaikka ei mies montaa sanaa ollut homman ottaakseen vaatinut. Ilmeisesti se epäili joko mun taitojani tai Fellun kyvykkyyttä esteratsuna, koska punapää ei ollut murjaissut yhtäkään vitsiä pystyttäessämme muutaman esteen kentälle auringon paahtaessa miltei pilvettömältä taivaalta.

Fellua lämpö ei hidastanut. Ori tanssahteli pääty-ympyrällä menevämpänä kuin toissapäivänä, nyhtäen ohjia kädestäni aina pystyn ohittaessamme. Fellu nosti laukan lähes ajatuksesta ja orin etujalat kauhaisivat ilmaa niin, ettei jäänyt epäselväksi, kiinnostiko sitä hypätä vai ei.

Ensimmäinen hyppy oli sanalla sanoen kauhea. Fellu syöksähti ristikon yli laakealla roiskaisulla, joka horjahdutti mun tasapainoani ja soi orille mahdollisuuden spurtata esteen jälkeen korvat niskaan painuneina. Jonathan oli hiljaa enkä mä halunnut vilkaista miehen ilmettä, joka oli eittämättä kauhistunut. Sen sijaan mä keskityin saamaan Fellun edes jollain tasolla takaisin hallintaan jääden työstämään orin menevää laukkaa hetkeksi suurelle voltille. Musta puoliverinen kiehui ja kuohui kovaäänisesti pärskähdellen, enkä mä voinut kuin miettiä mitä tapahtuisi, kun estekorkeutta nostettaisiin.

Fellun vauhti ei hidastunut verryttelyhyppyjen jälkeen, päinvastoin - hiekka pölähteli ilmaan orin spurtatessa kohti esteitä ja mun tehtäväkseni jäi vain pitää oma pää niin kylmänä kuin helteeltä kykenin. Vaikka Fellu meni kovempaa kuin laki salli, se oli onneksi sen verran tarkka jaloistaan, ettei jyrännyt puomeja päin.
"Nosta", ohjeistin hyppyjen jälkeen, vaikka Jonathan näytti siltä, että olisi mieluummin haudannut puomit maahan kuin seurannut mun itsetuhoisia estetreenejäni.

Koska Fellulla oli jo ihan kunnioitettavasti ikää, mä en ottanut hyppyjä määräänsä enempää. Ori oli mennyt yli pystyistä ja okserista suoralla, vinolla, lyhyellä ja pitkällä lähestymisellä, joten mä olin riittävän valmis radalle sen kanssa. Ihan yhtä paljon mulla oli hyppykertoja takana Rasmuksen ruunan kanssa, jota olin ehtinyt käydä testaamassa yhtenä vapaapäivänä. Benkku oli Fellun lailla menevä ratsu, joten radikaalia eroa hevosten välillä ei ollut ja mun kuntoni kestäisi ehkä juuri ja juuri.

"No, miten meni?"
Amandan ääni kajahti käytävällä ja kuulin askeleiden pysähtyvän hoitopaikalle, johon olin köyttänyt Fellun kahdelta puolen. Suoristauduin seisaalleni, koska olin juuri laittanut orille kylmät jalkoihin, kohdaten Amanda Sokan tuiman mutta jollain tapaa kiinnostuneen katseen.
"Siinähän tuo", vastasin olkiani kohauttaen. Mentiin yli kaikesta. Kestin kyydissä. Fellu ei syönyt mua varustaessa.
Perijätär vaikutti tyytymättömältä vastaukseen, mutta nyökkäsi napakasti ja sipaisi orinsa kiiltävänmustaa turpaa. Seurasin kiinnostuneena, kuinka Fellu ei kaikkien tapojen vastaisesti vetänytkään korviaan luimuun ja irvistänyt murhanhimoisesti.

Siinä hevosessa oli siis jotain inhimillistä, vähän kuin mussakin. Siihen sielunveljeyteen mä voisin lohduttautua esteradalla, jos homma levähtäisi käsiin ja se jäisi mun viimeiseksi pariminuuttiseksi Fellun satulassa.

_________________
Ethän sä nyt jumalauta mulle tee noin

Matildan kaappi
Rosengårds Zelia
avatar
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : Velma
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 677

http://lumossa.net/jinnila/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa