Fellun päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Vs: Fellun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 25.06.18 13:06

25.6.2018

Katsoin mustan orin niskaan painuneita korvia mietteliäänä. Olin kuullut tästä pahamaineisesta Fellusta monesti jo ennen kuin olin sopinut starttaavani sillä toisissa osakilpailuissa. Sanotaanko näin, että mustaa paholaista oli vähän vaikea olla huomaamatta, kun se jakoi huomiotaan tuplasti kolhommin kuin Haukka oli koskaan jakanut.

Jotenkin mä olin silti kaikista, etenkin Jonathanin varoituksista huolimatta luullut, ettei Fellu voinut olla niin paha.

No mä luulin väärin. Se iskostui mun nahkaani yhden pappaikäisen puoliverisen hampaiden muodossa. Sitten mä kirosin ja mietin mihin helkkarin soppaan olin taas lusikkani työntänyt.

Mä olin tottunut olemaan ripeä varustaessani Haukkaa ja siitä oli hyötyä Fellun kanssa. Molemmin puolin köytetty ori laittoi nimittäin kampoihin joka solullaan ja mun fiilikseni siitä, että nuoruuden uhma täytyisi kitkeä pois Zelialta vahvistui entisestään.

Lopulta mä olin kuitenkin selvinnyt pääpirun kanssa maneesin suojiin ja noussut ylelliseen koulusatulaan pieni epäily takaraivossani. Orin täytyi olla aika pirun hyvä sileällä, että mä kehtaisin edes yrittää esteitä. Mä olin juuri hankkinut enismmäisen oman hevoseni ja mä tahdoin päästä jatkamaan sen ratsukoulutusta itse, enkä katsoen menoa maneesin katsomosta joku raaja kipsattuna.

Mä kävelytin Fellua pitkään ja huolella, koska mun prioriteettehini ei kuulunut alkaa työstää iäkkäämpää - tai mitään muutakaan - hevosta ilman huolellista verryttelyä. Eikä varsinkaan Amanda Sokan GP-tasolle koulutettua ratsua. Olinkohan mä koskaan istunut niin osaavan ratsun selässä?

Mun leuka oli loksahtaa maneesin hiekkaan sillä sekunnilla, kun siirsin mustan orin raviin käyntityöskentelyn jälkeen. Vaikka Fellu oli vieläkin pykälän jäykähkö, orin voimakas ravi löi mut ällikällä. Orin pärskähtely kaikui maneesissa, kun se suunnilleen tanssi uralla valmiina esittelemään mulle kaikki osaamansa temput. Jos mun tasapaino herpaantui hetkeksikin, Fellu pyrähti etuviistoon vastaavasti valmiina esittelemään mulle koko liikelaajuutensa. Mutta mua hymyilytti silti.

Puoli tuntia Fellun selässä sai mut miettimään, miksi mä olin nuorempana vaihtanut kouluradat esteisiin. Mä nautin siitä ajatustyöstä, joka oli pyörähtänyt käyntiin pääni sisällä sillä sekunnilla, kun olin alkanut pyytää Fellulta jotain muutakin kuin maltillista alkuverryttelyä. Väistätin orin pituushalkaisijalle ja takaisin, nostin laukan ja pidin Fellun kasassa päästämättä sitä repeämään liitoksistaan. Se onnistui siihen asti, että vaihdoin laukan lävistäjällä: Fellu yritti venyttää askeltaan lennokkaan vaihdon päätteeksi. Mä kuitenkin vaadin orin raviin kulmasta ja hain keskittymisen takaisin sulkutaivutuksella pitkällä sivulla. Fellun työskentelymotivaatio oli ihan omaa luokkaansa ja kun mä pyysin oria eteenpäin suoristuksen jälkeen, mä sain kaivaa jokaisen vatsalihakseni pysyäkseni edes joten kuten mukana mustan puoliverisen keskiravissa.

Hymähdin nähdessäni Fellun suupielet, joista vaahto tippui hiekkaan orin ravistellessa päätään. Puoliverinen kumartui hankaamaan päätään etuseensa ja kun mä erehdyin hoputtamaan sitä, olivat pelottavan valkoiset hampaat taas vastassa sekunnin sadasosissa.

Oli siinäkin hevonen. Seuraavalla kerralla mä hyppäisin sillä.
avatar
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 1323

http://lumossa.net/jinnila/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Fellun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 04.07.18 15:42

27.6.2018

Mä olin havahtunut eilen siihen, kuinka mun täytyisi startata Fellulla kolmen päivän päästä Kalla CUPin toisissa osakilpailuissa. Ja mä olin istunut orin satulassa tasan kerran. Ja Fellu starttaisi jo perjantaina kouluaitojen sisällä.

Oli aika tuhoontuomittu idea lähteä hyppäämään koulupainotteisella hevosella metrin rataa kylmiltään - ja Fellun tuntien ihan ylipäätään. Sen takia mä olin kysynyt eilen sivumennen Amandalta lupaa napakoihin estetreeneihin, joiden aikana mun täytyisi saada jonkinmoinen tatsi Felluun.

Olin suostutellut Jonathanin puomimieheksi, vaikka ei mies montaa sanaa ollut homman ottaakseen vaatinut. Ilmeisesti se epäili joko mun taitojani tai Fellun kyvykkyyttä esteratsuna, koska punapää ei ollut murjaissut yhtäkään vitsiä pystyttäessämme muutaman esteen kentälle auringon paahtaessa miltei pilvettömältä taivaalta.

Fellua lämpö ei hidastanut. Ori tanssahteli pääty-ympyrällä menevämpänä kuin toissapäivänä, nyhtäen ohjia kädestäni aina pystyn ohittaessamme. Fellu nosti laukan lähes ajatuksesta ja orin etujalat kauhaisivat ilmaa niin, ettei jäänyt epäselväksi, kiinnostiko sitä hypätä vai ei.

Ensimmäinen hyppy oli sanalla sanoen kauhea. Fellu syöksähti ristikon yli laakealla roiskaisulla, joka horjahdutti mun tasapainoani ja soi orille mahdollisuuden spurtata esteen jälkeen korvat niskaan painuneina. Jonathan oli hiljaa enkä mä halunnut vilkaista miehen ilmettä, joka oli eittämättä kauhistunut. Sen sijaan mä keskityin saamaan Fellun edes jollain tasolla takaisin hallintaan jääden työstämään orin menevää laukkaa hetkeksi suurelle voltille. Musta puoliverinen kiehui ja kuohui kovaäänisesti pärskähdellen, enkä mä voinut kuin miettiä mitä tapahtuisi, kun estekorkeutta nostettaisiin.

Fellun vauhti ei hidastunut verryttelyhyppyjen jälkeen, päinvastoin - hiekka pölähteli ilmaan orin spurtatessa kohti esteitä ja mun tehtäväkseni jäi vain pitää oma pää niin kylmänä kuin helteeltä kykenin. Vaikka Fellu meni kovempaa kuin laki salli, se oli onneksi sen verran tarkka jaloistaan, ettei jyrännyt puomeja päin.
"Nosta", ohjeistin hyppyjen jälkeen, vaikka Jonathan näytti siltä, että olisi mieluummin haudannut puomit maahan kuin seurannut mun itsetuhoisia estetreenejäni.

Koska Fellulla oli jo ihan kunnioitettavasti ikää, mä en ottanut hyppyjä määräänsä enempää. Ori oli mennyt yli pystyistä ja okserista suoralla, vinolla, lyhyellä ja pitkällä lähestymisellä, joten mä olin riittävän valmis radalle sen kanssa. Ihan yhtä paljon mulla oli hyppykertoja takana Rasmuksen ruunan kanssa, jota olin ehtinyt käydä testaamassa yhtenä vapaapäivänä. Benkku oli Fellun lailla menevä ratsu, joten radikaalia eroa hevosten välillä ei ollut ja mun kuntoni kestäisi ehkä juuri ja juuri.

"No, miten meni?"
Amandan ääni kajahti käytävällä ja kuulin askeleiden pysähtyvän hoitopaikalle, johon olin köyttänyt Fellun kahdelta puolen. Suoristauduin seisaalleni, koska olin juuri laittanut orille kylmät jalkoihin, kohdaten Amanda Sokan tuiman mutta jollain tapaa kiinnostuneen katseen.
"Siinähän tuo", vastasin olkiani kohauttaen. Mentiin yli kaikesta. Kestin kyydissä. Fellu ei syönyt mua varustaessa.
Perijätär vaikutti tyytymättömältä vastaukseen, mutta nyökkäsi napakasti ja sipaisi orinsa kiiltävänmustaa turpaa. Seurasin kiinnostuneena, kuinka Fellu ei kaikkien tapojen vastaisesti vetänytkään korviaan luimuun ja irvistänyt murhanhimoisesti.

Siinä hevosessa oli siis jotain inhimillistä, vähän kuin mussakin. Siihen sielunveljeyteen mä voisin lohduttautua esteradalla, jos homma levähtäisi käsiin ja se jäisi mun viimeiseksi pariminuuttiseksi Fellun satulassa.
avatar
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 1323

http://lumossa.net/jinnila/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Fellun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 04.10.18 18:32

26.9.2018   |  S o l m u j a

Fellun selässä tuntui niin tutulta ja turvalliselta. Nautin täysin rinnoin energisen orin väsymättömästä työmoraalista. Tihkusade vihmoi kasvoja, mutta takin alla tuli lämmin. Teki hyvää, mutta samalla ärsytti enemmän se miten Cocon kanssa kaikki oli ollut yhtä räpeltämistä. Ne kivat sijat helpoista luokista alkoivat tuntua aika kaukaiselta ilolta kun arjessa tuntui ettei koko elikosta löytynyt yhtään oikeaa nappulaa.

Lätäkkö kentällä räiskyy Fellun kavioiden alla orin ravatessa pontevasti tuulta vasten. Meitä ei synkkenevät syyssäät hetkauttaneet. Minä oikeastaan rakastin alkavaa pimeyttä ja kylmyyttä. Olin silloin tuotteliaampi ja kaikki oli noususuhdanteessa, ajatus oli kirkas kesän sakeiden hellepäivien jälkeen. Avotaivutus, voltti ja sulkutaivutus. Seuraavan Cupin rata alkoi olla hanskassa. Päästän Fellun pidempään muotoon ja se ravaa reippaasti kauhoen vielä viimeiset kierrokset. Taputtelen tyytyväisenä sen sateessa kastunutta kaulaa.

Heilutan kuivatusloimen tallissa orin selkään. Se kuopii epätyytyväisenä lattiaa ja murahdan sille. Tallissa kävi iltainen kuhina ja olin varma sen taas  lisääntyneen entisestään Kalla Cupin lähestyessä, kuten tavallista. Auburnissa ei kukaan vain harrastellut.

"Ratsastatko huomenna?" Ääni kysyy ja nostan katseen saatuani loimen viimeisen vatsahihnan kiinni. Violettitukkainen nainen silmäilee totisena luimistelevaa Fellua vaikka kysymys on ilmeisesti osoitettu minulle.
"Fellulla? En, ota sä vaan. Meinaatteks te taas hypätä seuraavassa cupissa?", kysyn Matildalta. En tuntenut naista sen enempää, seurannut vain pari kerta mielenkiinnolla toisen estetreenejä Fellulla. Nainen ynähtää jotakin ilmeisesti myöntävää vastaukseksi ja kääntyy sitten kannoillaan.
"No se ei sulle varmaan turhia lässytä murmelini", höpötän ja kuskaan orin omaan karsinaansa.

"Hei Anna!", huikkaan nähdessäni Matildaa monisanaisemman violettipään.
"Ei sulla olis tänään aikaa sille viinille? Kerrankin ilta kun mulla ei oo enää yhtään asiakasta."
"Joo sopii", nainen hymyilee.
"Kiva! Mä pyöräytän vielä Cocoa vähän liinanpäässä, jos mennään sit yhtä matkaa."

Suljen Fellun karsinan oven ja painelen rivakasti noutamaan Cocoa. Tamma hamuaa taskujani ja nyrpistelee pian kiireelleni. Se ei sietänyt nykyisin yhtään hosumista. Prinsessalle piti suoda kaikki aika maailmassa.
"Hei kulta pieni, äläs nyt. Mulla on taas huomenna sulle kaikki aika maailmassa." Rapsutan tammaa harjanjuuresta ja se venyttää kaulaansa tyytyväisenä. Viereisen karsinan ovi kolahtaa. Juliaan oli mahdotonta olla törmäämättä kun Valerie asui Cocon vieressä. Ei sillä että tietoisesti olisin yrittänytkään naista vältellä, mutta olimme taas lähtöpisteessä, jossa kiusallisuus laskeutui ilmatilaan heti kun rekisteröimme toisemme. Loin naiselle nopean hymyn ja kiepautin liinan kiinni Cocon suitsiin. Olisi täydellinen aika päästä tuulettamaan päätä Annan kanssa, aukoa hevos- ja ihmissuhdesolmuja.
avatar
Tilda M.
Vuokraaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 135

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Fellun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 01.12.18 14:42

26.11.2018  |  H e n g ä h d y s t a u k o

Säpsähdän hereille. Olin nukkunut jo pitkään katkonaisesti, kehnosti, levottomasti. Välillä valvonut pitkiä tunteja. Viikko sitten olin hakenut lääkäristä reseptin unta vahvistamaan. Keski-ikäinen naislääkäri oli voivotellut työstressiäni, joka oli kyllä osa totuutta ja kaikesta totuudesta en ollut itsekään ihan tietoinen. Unta oli kuitenkin saatava kun kädet olivat täynnä hevosia ja treenitahti täytyi pitää. Nautin siitä, kaiken orjallisuudesta, kolmen hevosen kirjaamisesta kalenterin sivuille. Pysyin selvempänä, järjestelmällisempänä ja tehokkaampana.

Katson kelloa, jo puoli viisi. Tuntuu turhalta yrittää unta, joka ei kuitenkaan enää tulisi. Nousen ja sytytän keittiöön tulen lisälämmöksi, pieni asumukseni alkoi taas muuttua koleaksi. Tulen rätinä rauhoittaa ja mutteripannun pauke saa päivän ohjelman järjestymään päässä, aamukahvista kaikki alkaa.

Mietin kahvia hörppiessäni unta, johon heräsin ja josta en muistanut enää kuin koko ajan kananlihalle vetävässä ihossa olon, että joku tarkkailee. Se olo ei hävinnyt välillä hereilläkään. Nytkin ikkunoista näki vain itsensä ja jos katsoi liian pitkään alkoi miettiä pimeyttä niiden takana.

Poltan käteni mutteripannusta sihisevään höyryyn ja kiroan. Kaataessani tulikuumaa kahvia kuppiin teen hetken mielijohteesta päätöksen pitää tänään vapaapäivä. Perun pari asiakastapaamista, josta tulee vähän huono omatunto, mutta tiedän ettei näiden kahden maailma tulisi siihen kaatumaan. Ennen kuin hitaasti nouseva aurinko ehtii kajastaa olen jo pyörän selässä ja poljen kuuraista tienpiennarta pitkin Auburniin. 

***

Fellu vaihtaa laukkaa ajatuksesta, innostuu ja annan sille vähän tilaa kiihdyttää. Metsätie kumisee mustan orin jalkojen alla mahtipontisesti. En lakannut ikinä ihailemasta Fellun voimaa ja sitä runollisuutta mikä ison orin siltikin keveässä liikkeessä oli, erityisesti niillä hiljaisilla metsäteillä. Ori protestoi vähän pidättäessäni sitä mäen päällä, mutta hidastaa kuitenkin. Taputan sen jäntevää kaulaa ja tahditan sen innostunutta ravia verkkaisella keventämisellä. Kylläpä teki hyvää päästä kunnolla maastoon. Minusta oli Cocon kanssa tullut vähän turhan varovainen, tamman liikkeet olivat niin liukkaita ja selästä käsin se tykkäsi säpsähtää aitojen ulkopuolella milloin mitäkin. Fellun tunsin jo niin hyvin, että metsään meneminen oli vireänkin orin kanssa nautinto.

Musta ravaa pärskien ja nakkelee vähän päätään. Sillä olisi vieläkin menohaluja. Käännän orin tien sivusta alkavalle metsäpolulle. Kiipeäisimme metsän läpi seuraavalle täydelliselle laukkasuoralle. Fellu askeltaa reippaasti puuskahdellen polkua ylöspäin. Minä kuuntelen hiljaisuutta, joka on pikkupakkasten myötä vielä syvempi kuin alkusyksystä, tai nyt kai kuului joulukuun kolkuttaessa sanoa jo talveksi.

Kaiken voimansa ponnistukseen keränneenä Fellu ampaisee laukalle viimeisessä mäessä. Viima piiskaa silmäkulmat kosteiksi mustan ratsuni ottaessa kaiken ilon irti vauhdin hurmasta. ”No niin papparaiseni, sit hidastellaan”, sanon ja uskallan höllätä ohjaa orin siirryttyä raviin. Tyytyväisenä kaulaansa venyttäen Fellu ravaa pehmeää tienpätkää. Kuulemme täsmälleen yhä aikaa vastaantulevan ratsukon ja pidätän Fellun käyntiin. Ori tuijottaa korvat hörössä mutkaa, jonka takaa ilmestyy Isabella valkealla Ankalla.

”Hei vaan! Kävittekö pitkällä? Me oikeastaan tultiin vain heittämään alkukäynnit, joten voitaisi kääntyä tässä ympäri, jos sopii että tullaan yhtä matkaa”, Isabella toteaa.
”Joo tottakai. Me heitettiin pitkästä aikaa reippaampi lenkki.”

Isabella kääntää ratsunsa tulosuuntaan ja jatkamme matkaa rinnatusten. Fellu on hetken täpinöissään saamastaan seurasta, mutta asettuu puuskahtaen väsymystään ja tyytyväisyyttään. Isabellan kanssa oli aina ollut helppo jutella niitä näitä. Nainen herätti eri tavalla kunnioitusta kuin siskonsa, ehkä enemmänkin. Amandan viileys oli minun silmissäni päivä päivältä enemmän rakoilevaa ja kunnioitin enemmän sitä mikä näkyi sen alta.

Pysäytän Fellun tallipihaan ja Isabella jatkaa matkaansa maneesille. ”Hieno mies, huomenna voidaan taas vähän jumpata kentällä, eikö”, sanon orin kaulaa taputellen. Fellu vetää korviaan luimuun ja polkaisee takajalallaan uhoavasti. ”Mennään mennään komentelija”. Irrottelu oli tehnyt hyvää, tästä olisi sopivaa aloittaa viimeinen rutistus ennen viikonlopun koitosta.
avatar
Tilda M.
Vuokraaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 135

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Fellun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 14.12.18 18:46

13.12.2018

Jos joulumieltä oli jaettu tänä vuonna, ei Fellu ollut päässyt lähellekään sellaista.

Väistin hampaita, jotka yrittivät upota käsivarteeni sillä sekunnilla, kun satulavyö hipaisi arvon orin mahanalusta. Pujotin koulusatulan pitkät vastinhihnat nopeasti vyönsolkien lomaan ja vilkaisin sivusilmällä Fellua, jonka mustat korvat olivat painuneet niskaa vasten. Orin nosti päätään irvistäen hampaat hoitopaikan valaistuksessa välkkyen, enkä mä voinut kuin miettiä, voisiko puoliverisen varustaa ilman pelkoa raajansa menettämisestä.

"Onkohan se kipeä jostain?" mulle vieras miesääni virkkoi. Käänsin hitaasti katseeni tulijaan, jolla oli vaaleat hiukset ja poikamaiset kasvot. Mä en tiennyt, kuka se oli, mutta ilmeisesti se oli joko itsetuhoinen tai autuaan tietämätön kommentoidessaan Amanda Sokan hevosta niin.

"Sitä vaan vituttaa", mutisin tympääntyneenä siihen, että joku puuttui varustamistilanteeseen. Etenkin, kun kyseessä oli Fellu, jonka käytös tuntui kyllä olevan jokaisen tallilaisen tiedossa, joka oli nähnyt leukojaan louskuttelevan mustan paholaisen edes kerran elämässään. Fellu oli niitä harvoja hevosia, jotka keräsivät pelon ja ihailun sekaisia katseita sen sijaan, että olisivat kohahduttaneet vain kapasiteetillaan.

"Vihaisuudelle on aina syy", poikakulta ilmoitti nokka pystyssä. Olin jo ehtinyt napata Fellun suitset käsiini ja sormeilemassa siististi niputettuja hihnoja auki, kun mun oli taas pakko nostaa katseeni siihen pätijään, jonka kommentti tuntui suoraan Vepsän oppikirjasta lainatulta.
"On", vastasin niin kärsivällisesti kuin kykenin. "Mutta Fellu onkin aina vihainen."

Kuin sanojani alleviivaten Fellun etukavio kohosi ja viuhahti noin kymmenen sentin päässä jalastani. Loin oriin kyllästyneen katseen, koska olin muutaman kolhun jälkeen oppinut seisomaan tarpeeksi kaukana Amandan lohikäärmeestä.
"Vihainen käytös voi johtua pelosta. Jos sitä on joskus kohdel-", nuoriherra kirjaviisas aloitti.
"Kuka sä olet?" puuskahdin väliin onkiessani Fellun riimusta vapautunutta turpaa alemmas katonrajasta. En ehtinyt vilkaista kultatukkaisen juipin reaktiota, mutta olin kuulevinani kopean tuhahduksen, joka johtui todennäköisesti siitä, että olin uskaltanut keskeyttää perehdytystuokion.

"Penna Vaanila", se esittäytyi juhlallisesti kuin nimi olisi ollut se, joka mua kiinnosti. Ei, mä halusin tietää, kuka se kuvitteli olevansa kommentoidessaan Fellun käytöstä kuin sillä olisi ollut siihen joku oikeus.
"Tallityöntekijä", tämä Penna Vaanila, jonka sukunimen ristin hiljaa mielessäni Vaanijaksi, täydensi vähintään yhtä tärkeänä.

Fellu mutusteli tuohtuneena kuolainta, jonka olin saanut ujutettua orin suuhun tutulla sormitaktiikalla.
"Selvä, Penno", mumahdin viitsimättä kääntää katsettani mieheen.
"PennA", nuorukainen korjasi sormi pystyssä. Fellun ilme kirkastui sekunniksi, kun ori tajusi Vaanijan tehneen elämänsä virheen. Ruskeissa silmissä välähti puhdas pakokauhu, kun mustan orin hampaat kalskahtivat käytävällä parin vaivaisen sentin päässä Pennan ojentuneesta sormesta.

"Tervetuloa vaan. Tämä on muuten Amandan hevonen, voit varmaan kertoa huolesi sille", heläytin samaan sävyyn kuin olisin kiittänyt äkäistä kylänmiestä Ärrällä asioinnin ja mun hermojeni venyttämisen päätteeksi. Fellun huomio oli kiinnittynyt hetkellisesti Julian taluttamaan kullanhohtoiseen tammaan, jonka karva kiilteli kilpaa Pennan sliipattujen hiusten kanssa. Orin kiinnostus kuitenkin lopahti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, mutta onneksi mulla ei ollut mitään aikomusta viipyä käytävällä enää hetkeäkään.

Tajusipahan Pennepastakin siirtyä, kun irrotin Fellun ketjuistaan ja lähdin johdattamaan kiukkuista vanhaa herraa kohti maneesia nauttiakseni viikottaisen kolmevarttisen uuden lempiorini satulassa.
avatar
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 1323

http://lumossa.net/jinnila/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Fellun päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa