Minan päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Vs: Minan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 14.08.18 19:18

14.8.2018 - Fiiliksiä kisoihin valmistautumisesta

Olin ilmoittautunut itseni Minan kanssa pariin koululuokkaan Seppeleessä järjestettäviin Champions Cup kilpailuihin ja ensimmäinen osakilpailu olisi jo ylihuomenna. Minua jännitti ja paljon, enkä uskonut, että ensimmäisistä kilpailuista vielä melko vieraan hevosen kanssa tulisi paljoa mitään. Mutta täytyisi minun osallistua ja tehdä parhaani, etten nolaisi Auburnia ja Isabellaa totaalisesti; olihan tallin maine vuodessa ehtinyt kiiriä jo pitkälle. Lisäksi Seppeleessä oli myös ratsastajia, jotka olivat huomanneet menestykseni Storytellers Cupissa Mustiksen kanssa.

Yritin kovasti nollata ajatuksiani koulutreenin aikana. Sydämeni kuitenkin tykytti joka kerran, kun lähestyin keskihalkaisijaa aloittaakseni kouluradan. Pysähdykset venyivät ja käännökset olivat tasapainottomia. Siirtymät eivät osuneet kohdilleen ja olin jo lähes valmis perumaan osallistumiseni.
“Lotta, sun tekemisestä on rentous kaukana ja tuo harjoittelu on jo hyvän tovin polkenu paikoillaan, joten otahan loppukäynnit ja tuo Mina talliin”, Isabella sanoi äidillisesti. En ollut huomannut naisen saapumista kentän laidalle, mutta varmasti hän oli ehtinyt katselemaan minun ratsastamistani hyvän tovin.
Huokaisten pidätin tamman käyntiin ja annoin pitkät ohjat. “Jännitän niin kovin ylihuomisia kilpailuja”, selitin päästessäni lähemmäs naista.
“Se on ihan ymmärrettävää. Koita kuitenki ottaa asiat rennosti, Mina on teistä se, joka kaipaa positiivisia kokemuksia kilpailuista. Keskity radalla siihen, että tamman huomio on sinussa ja sillä on riittävästi liikettä.” Isabella neuvoi. Nyökkäsin vastaukseksi ja annoin tamman kävellä rentona ympäri kenttää loppukäyntien ajan.
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Minan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 19.08.18 21:41

16.08.2018 - Muutkin mokaa

Olin yrittänyt koko eilisen illan ja tämän aamun rentoutua. Kaksi teinityttöä Kaajapuron tallilta oli lupautunut Minan hoitajaksi tämänpäiväisiin kilpailuihin. Neidit olivat tallipihassa tasan sovittuun aikaan ja ryhtyivät kantamaan osoittamiani tavaroita kohti traileria ja vetoautoa.
“Miksei me voida harjata sitä ja..” kuulin sinitukan nurisevan, kun hän oli poistumassa satulan ja suitsien kanssa tallista.
“Uskon kyllä, että teillä on kilpailupaikalla aivan riittävästi aikaa hengailla Minan kanssa. Olen tammasta kuitenkin vastuussa, enkä tiedä yhtään millä tuulella se tänään on.” Ilmoitin Avalle ja Jannalle, jotka vilkaisivat toisiaan merkitsevin katsein.
Jätin tytöt omaan kuplaansa ja viimeistelin vuokratammani trailerimatkaa varten. Tästä päivästä tulisi pitkä ja mielenkiintoinen.

“Mitä sä kisaat tänään?” kysyi polkkatukkainen rillipää takapenkiltä.
“Helppo A ja B” vastasin lyhyesti.
“AI. Etkö hyppää?”
“En”.
“Kuvittelin, että Mina pärjäisi esteillä hyvin noilla koivillaan”, Ava kommentoi.
“Kyllä se kai jotain hyppääkin”.
“Mutta sä et?” Janna ihmetteli.
“En oo vuosiin hypänny estettäkään”.
“Mikset?” Ava tivasi.
“Tipuin lapsena pahasti puomien sekaan” selitin yksinkertaisesti.
“Ja et oo sen jälkeen hypänny?” Janna ihmetteli.
“En.”
“Sulta jää niin paljon pois, kun et hyppää.” Ava tuumasi.
“No, ei se mua harmita. Mentiin Mustiksen kaa paljon kavalettejä treenissä.” Kerroin tytöille.
“Mustiksen, eikös se ollu se friisiläinen?” Janna pohti ääneen.
“Joo” vastasin nyökäten. “Mutta möin sen”.

Hevonen allani oli jännittynyt kuin jousi, kuten itsekin. Astelimme kouluradalle ja yritin saada tamman ravaamaan mukavin, pitkin askelin. Pian kuului vihellys ja parin ravivoltin jälkeen suuntasin lähtötervehdykseen. Pysähdys venyi pitkäksi ja Mina oli malttamaton. Siirtymät olivat täysin poissa tasapainossa, eikä tamma kulkenut mitenkään ohjan ja pohkeen välissä; takajalat olivat tallissa ja turpa lähinnä taivaissa. Lisäksi jokin katsoja tuntui jännittävän tammaa epätavallisen paljon, joten yhteen kulmaan ratsastaminen oli lähes mahdotonta. Tiesin jo valmiiksi, ettei meidän suorituksella päästäisi palkinnoille, kunhan saataisiin edes hyväksytty rata. Huokaisin lopputervehdyksen lähestyessä ja yritin rentoutua parhaani mukaan. Pysähdys oli hieman parempi kuin ensimmäinen. Poistuimme radalta kasvoni mutrussa.

Valmistauduin toiseen rataan ja katselin Sylvi Ojanteen rataa. Kimo ori kulki nätisti naisen alla, mutta selkeä ajatuskatkos heille syntyi, sillä he unohtivat ratsastaa yhden tehtävän. Totesin, etten ollutkaan ainut, joka osasi mokata totaalisesti koulukilpailuissa. Kuka nyt ulkopuolelle muka tulisi kilpailemaan, jos ei ollut varma omasta tasostaan? Itse ainakin, olihan kokemus molemmille kultaakin kalliimpi. Sain oppia tuntemaan vuokrahevoseni uusissa olosuhteissa ja tamma pääsi tutustumaan vieraisiin paikkoihin. Muuten Sylvin rata oli moitteeton, ehkä seiskan tai kasin luokkaa. Toisaalta meidän jälkeen vielä starttaisi ratsukko, jota en tutenut ja heidän menonsa vaikutti moitteettomalta. Irvistin ja ajattelin, että tulisimme taas jäämään ilman sijoitusta tälläkin radalla.

Niin päivä oli pulkassa, kaksi läpäistyä rataa ja likoille tarjoiltu kantiinista kunnon eväät. He olivat halunneet jäädä vielä vähäksi aikaa katsomaan esteitä, tosin siellä ei ollut kuin yksi ratsukko ja siirtymä aika oli lyhyt. Nautin kyllä esteratsastuksen katsomisesta, mutten itse olisi ikinä kyennyt metriselle radalle. Ratsukko pudotti yhden puomin, mutta ratsastaja jatkoi silti hymyillen. Ihailtavaa toimintaa. Täytyisi itsekin päästää irti epäonnistumisista ja keskittyä onnistumisiin. Lopulta radan ollessa ohitse hoputin tytöt lastaamaan Minan, joka oli onnellisena syönyt ruohoa. Tytöt kovasti kyselivät, olisinko menossa seuraaviin osakilpailuihin, mutta vastasin heille vain epämääräisesti. En ollut vielä itse varma ja huominen valmennus kertoisi paljon valmiudestamme.

#rassenhaaste #heidinhaaste
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Minan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 19.08.18 22:54

17.08.2018 - Anton Koskisen kouluvalmennus

Valmentajan kommentti:
Hyvät alkuverryttelyt tuottivat tulosta heti valmennuksen alussa. Tamma kuunteli apuja herkeämättä ja kulki hienosti omilla jaloillaan turhaa vääntyilemättä ja kääntyilemättä. Lisätyt askellajit selkeästi tympäännyttivät hevosta, joten ratsastaja sai tehdä todella työtä saadakseen puhtaat suoritukset. Vastalaukka näytti alkuun kömpelöltä tamman laukan ollessa hieman epätahdissa.



Minan kankisuitset olivat kadoksissa. Ne eivät roikkuneet omassa naulassaan ja olin päättänyt valita ne tämänpäiväiseen valmennukseen. Olin jo omasta aikataulusta myöhässä ja en ymmärtänyt, mistä voisin suitsia lähteä etsimään, joten kiireessä nappasin mukaan Ankan kankisuitset, joiden kuolaimet olivat samankokoiset kuin Minalla. Laskin nopeasti, missä rei’issä poskihihnat olivat kiinni ja merkitsin puhelimeeni, jotta voisin palauttaa suitset oikeissa mitoissa paikoilleen. Toivottavasti Amanda ei tulisi seuraamaan valmennustani, sillä hän varmasti huomaisi minun napanneen jonkun toisen suitset.

Saavuin juuri ajoissa maneesiin, varmaan täysin pöllähtäneen näköisenä, jotta ehtisin kävellä hyvin Minan kanssa ennen valmennuksen alkua. Mina oli tänään paljon rennompi kuin eilisissä kilpailuissa. Käynti oli mukavan reipasta ja tahdikasta, eikä minun tarvinnut kuin tahdittaa tammaa ja myödätä mukana.

Anton esitteli itsensä saapuessaan maneesiin ja otti minulta käteisenä vastaan valmennusmaksun. Alkuun lähdimme tekemään keskiympyrällä ravi-käynti siirtymiä. Mina kulki hienosti ja oli herkkä istunnalle, joten minun ei tarvinnut kuin ajatella pohjetta ja kättä. Seuraavaksi lähdimme harjoittelemaan ravista pysähdyksiä ja pysähdyksestä raviin siirtymistä. Alkuun pysähdykset menivät käynnin kautta, mutta pian saatiin kauniit ja tasapainoiset pysähdykset.

Seuraavana lähdimme treenaamaan ravissa koottuja ja lisättyjä askellajeja. Kokoaminen oli helppoa ja tamma tuntui lähes ravaavan paikoillaan, eikä siitä varmasti olisi ollut hyvällä treenillä pitkä matka piaffeen tai passageen. Käännökse kulmissa sain tehdä takaosakäännöksinä, joissa olisi vielä varmasti hiomista molemmilla, mutta Anton ei takertunut siihen. Suurempi ongelma nimittäin oli eteenpäinpyrkimys lisätyssä ravissa. Mina ei meinannut lähteä venyttämään askeliaan sitten millään. Lopulta päädyin käyttämään kannusta ja se sai Minaan selvän reaktion, muttei pysyvää muutosta, sillä seuraavallakin kerralla jouduin käyttämään kannuksia.

Ravista siirryimme laukkaan, jossa teimme samoja harjoitteita ja kokeilin jopa puolipiruettia, joka oli tosin vielä liian haastava tehtävä nuorelle tammalle, mutta asteittaisella harjoittelulla sekin varmasti onnistuisi. Lisäyksissä oli taas haastetta, vaikka nyt menikin jo paremmin.

Väliin otimme käyntitauon ja palasimme sitten Anton ohjasi minut kahdeksikolle tekemään ravista laukannostoja. Kun Mina tuntui olevan taas sopivasti kuulolla, Anton pyysi minua pitämään laukan ja tekemään laukanvaihdot ympyröiden liitoskohdassa. Mina ei aivan ollut tasapainossa ja uuden laukkaamissuunnan myötä se aina haparoi ja välillä meni ristilaukalla. Laukanvaihtojen ollessa niiden sijainti muutettiin ympyröiden toiselle puolelle, jolloin syntyisi mukava vastalaukkakaarre. Alkuun Minan laukka ei ollut kauniin kolmitahtista ja jouduin todella tekemään töitä. Lopulta sain ratsastettua tamman paremmin pohkeelle ja enemmän ylämäkeen, jolloin tahtikin löytyi.

Loppu verryttelyn päätin suorittaa itsenäisesti maastossa, sillä valmennusaikakin oli jo muutaman minuutin miinuksen puolella. Kiitin vielä Antonia kovasti ja kerroin tamman olleen aivan eri hevonen eilisissä kilapailuissa.

Palatessani talliin huokaisin. Isabella - tai kukaan muukaan - ei ollut seurannut valmennusta ja sain palauttaa suitset hiestä pyyhittynä takaisin omalle paikalleen ja kiinnitin poskihihnat vielä takaisin Ankan mittoihin. Samassa päähäni pälkähti ajatus, Minan suitset olivat varmasti jääneet autoni takakonttiin, koska ne eivät olleet mahtuneet trailerin varustekaappiin. Minun ei siis auttanut, kuin käydä noutamassa suitset autostani.

#innanhaaste
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Minan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Lotta A. lähetetty 19.08.18 23:36

18.08.2018

Käytiin Minan kanssa palauttavassa maastossa kahden rankan päivän jälkeen.



#sarahinhaaste2
avatar
Lotta A.
Vuokraaja

Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 378

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Minan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 03.10.18 13:09


Lauantai, 29.9.2018, Rosengårdin kartanolla

Puhelin on soinut sinnikkäästi tallitakin taskussa, ja kun vihdoin katsoin ruutua, vedin pitkän henkäyksen.
’Lotta A. soittaa’
Vilkuilin ympärilleni Rosengårdin kauniilla tiluksilla, mutta olin oletettavasti yksin. Hämmentävä maastoretki oli takanapäin ja päivän ohjelma vaikutti jo käsitellyltä. Olin kävelyttänyt Ankkaa ja hoitanut sitä tarpeettoman kauan, tuijotellut Rosengårdien hevosia uteliaana ja lopulta lähtenyt yksin lenkille. Hölkätessä saisi selvitettyä ajatuksiaan, mutta tähän puheluun olisi vastattava ensin.

”Hei”, henkäisin esittelemättä.
”Öh, hei Isabella”, Lotan ääni aloitti vähän epäröiden.
”Niin?”
”Tuota... Ajattelin vain, että olitko antamassa minulle jotakin hoito-ohjeita? Tai... jotain.”
Lotta kuulosti vähän vaivautuneelta, ja epäilykseni heräsivät.
”Onko Minalla joku hätänä?” kysyin kulmiani kurtistaen.
”Ei, ei ole. Sillä on kaikki hyvin. Ajattelin... että pitääkö minun tehdä jotain erityistä. Tai että kuka on vastuussa, nyt kun olet siellä vielä tiistaihin”, Lotta jatkoi, enkä tosiaan pysynyt kärryillä.
”Siis ei sinun tarvitse tehdä mitään erityistä, tarkkailet vaan Minan käytöstä ja soitat tarvittaessa Merjalle. Gabriella on tietoinen tietysti myös, ja pitää pullukkaa silmällä työnsä lomassa”, selitin rauhallisesti.

Puhelimessa tuli ihmeen hiljaista.
”Tuota”, Lotta henkäisi sitten. ”Siis sehän on varsonut. Tiesit etkö tiennytkin?”
Jäädyin. Ihan totaalisesti.
Etkö tiennytkin?
EN.
En tiennyt.
Miten se oli mahdollista?!

***

Tiistai, 23.9.2018, Auburnin kartanolla

”Huh se on kyllä jo todella paksu”, sanoin.
”Niin”, Lotta vastasi, ja kyyristyimme molemmat kurkistelemaan rautiaan nisiä. ”Se puhisee ja tuhisee jo aika paljon, ja liikkuu vähän vaikeasti.”
”Mmmh”, mutisin vain. Varsominen olisi jo voinut käynnistyä, mutta näköjään Mina oli ajatellut pihtailla. Punatukkainen vuokraajani oli jatkanut kiltisti Minan hoitamista ja päivittäisiä tarkastuksia, vaikka ratsastikin väliaikaisesti Rillaa. Tällä tankkerilla ei tosiaan esitettäisi yhtäkään kouluohjelmaa, ei edes tallin omissa kisoissa.

”Kaipa se sitten kohta poksahtaa”, huokaisin ja päätin soittaa ennakoivan puhelun Merjalle. Puhelu oli nopeasti ohi, ja Merja vakuutti olevansa henkilökohtaisesti maisemissa seuraavat pari viikkoa. Eläinlääkärimme tulisi vielä illasta tekemään pikaisen tarkistuksen, vaikka mitään syytä huolelle ei vaikuttanut olevan. Lotta jäi harjaamaan valtavaksi muuttunutta Minaa käytävälle ja nyökkäsin tälle hyväksyvästi.

***

Lauantai, 29.9.2018, Rosengårdin kartanolla

Olin yhä mykistynyt.
”Ahaa. Ehkä Merja sitten unohti kertoa.”
”Itse asiassa.. tuota... Olin täällä eilen kun Mina varsoi, ja Amanda sanoi soittavansa sinulle pikimmiten. Amanda on varmasti unohtanut”, Lotta selitti.
Niin. Unohtanut. Vaikka toki oli hyvä, jos Lotta uskoi niin. Minä en niellyt sitä lainkaan. Amanda oli täysin tahallisesti jättänyt kertomatta, että tammani oli varsonut. Toki syntynyt varsa oli koulusukuinen ja siten tavallaan siskon vastuualueella, mutta kyllä tämä oli ihan muuta ilkeilyä...
”Niinpä niin. Amanda on ollut kouluvarsasta hirveän innoissaan. Unohtaminen on ihan ymmärrettävää, ehkä heille on tullut Merjan kanssa sekaannus. Äskenkö se syntyi?” kysyin tasaisella äänellä.
”Ei... vaan eilen. Aika lailla heti teidän lähtönne jälkeen”, Lotta vastasi. En kehdannut kysyä enempää, vaan keskityin hengittelemään. Kunhan puhelu olisi ohi, avaisin välittömästi varsomiskamerasovelluksen ja yrittäisin selvittää sen pikselöitynyttä kuvaa tuijottaen varsan sukupuolen ja värin.

Lotta oli kuitenkin sekä nokkela että hienotunteinen. Nainen tulkitsi vaivaantuneen hiljaisuuden ihan oikein.
”Se on todella pitkäkinttuinen, tumma ori.”
”Ai, kiva kuulla. Ja hei, siitä vastuuasiasta. Amanda ja Gabriella osaavat varmasti antaa ohjeita, mutta ulkoiluttakaa niitä vain vähän kerrallaan, ainakin jos on näin viileää ja ensin kaksistaan. Sitten tilanteen mukaan ne voi laittaa Eelan ja Lyylin kanssa samaan tarhaan. Amanda varmasti ohjeistaa myös”, sanoin ja peittelin katkeruuden äänestäni parhaani mukaan. ”Ja kiitos kun soitit!”

Laskin puhelimen korvaltani ja olo tuntui oudon tyhjältä. Mina oli varsonut eilen, ja minä, tammanomistaja ja toinen kasvattajista, sain tietää vasta tänään. Jo yhden päivän viive tiedonkulussa oli nöyryyttävä. En ihmettelisi, vaikka jopa asiaan täysin liittymätön Rouva Susanne Rosengård olisi ehtinyt kuulla tammani varsomisesta ennen minua.

Jatkoin polkua eteenpäin kauniin syksyisessä maisemassa ja tappelin sovelluksen kanssa. Sitten kuva alkoi toimia, mutta karsina oli tyhjä. Mitä hittoa tämä nyt oli?!
Ja sitten puhelin kilahti.

Amanda viestitti, pokkana vain.
’Mauvelouksesta on tehty jo ostotarjous. En hyväksynyt sitä vielä.’
Hah! Vai ei hyväksynyt, kuinka ystävällistä. Nimen sisko oli silti näköjään päättänyt yksinään. Mitä jos en olisi vielä edes kuullut varsasta? Mitä Amanda oletti minun vastaavan? Tai sitten sisko oli nähnyt tai kuullut Lotan puhelun ja piruili kanssani. Oli miten oli, en alkaisi kiukuttelemaan. Vastasin vain ’Ok’, kun puhelin kilahti heti uudelleen.

Ihana, tunnollinen Lotta laittoi juuri WhatsApp-viestin.
’Ensimmäinen ulkoilu. Eikö ole komea? 😍



_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 658

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Minan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa