Tarinoita sieltä sun täältä

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin

Siirry alas

Tarinoita sieltä sun täältä Empty Tarinoita sieltä sun täältä

Viesti kirjoittaja Mikke A. lähetetty 17.10.17 23:06

Matias pyöritteli mulle huvittuneena päätään.
”Mä olisin luullut, että sä osaisit viimein elää paremmin, mutta mihinkäs se koira karvoistaan pääsis”, brunette sanoi ivalliseen sävyyn ja joi lasistaan ison kulauksen. ”Kun löysit Siljan mä olin varma, että viimein osaisit jotain mistä meidän vanhemmat olis ollut ylpeitä. Olisinpa tajunnut miten väärässä mä olinkaan.”
”Älä ota niitä mukaan tähän”, äyskäisin.
”Ihan hyvin voin ottaa jos se saisi sinutkin joskus tajuamaan, että vaikka he eivät ole täällä valvomassa niin osaisit edes joskus käyttäytyä.”
”Mä en suostunut näkemään sua vaan sen takia, että alkaisit valittamaan musta”, kommentoin ja pyörittelin pulloa kädessäni. Ei tehnyt yhtään mieli edes siemaista siitä.
Nuorempi veljeni mulkaisi minua.
”Mä voin valittaa ihan miten paljon mä haluan”, Matias löi tyhjän lasinsa pöytään ja katsoi minua tuimasti. ”Sun vikahan kaikki loppujen lopuksi on, että me tässä tilanteessa ees ollaan!”
”Tiedät kyllä, ettei se mun vika ollut!” älähdin puolustavaan sävyyn.
”Kaikki muut voi sääliä sua, mutta mä ja sä tiedetään ihan hyvin, että se kaikki oli vaan sun vika. Kukaan muu ei ollut syyllinen! Oli vahinko tai ei niin sä sen aiheutit!” oikein kuulin sen kaiken tuskan veljestäni ja se jätti minut hiljaiseksi.
”Matias..”
Mies kuitenkin nousi tuohtuneena pöydästä ja lähti niin hyvineen ovet paukkuen Krouvista. Hän ei ollut edes kertonut syytään tulemiseensa.

Annoin pääni painua käsieni väliin ja en tiennyt olinko tilanteesta järkyttynyt vai pelkästään hämilläni. En ollut uskonut, että olisin saanut suoraan kuulla syytöksiä tapahtuneesta. Kaikki olivat sanoneet, ettei se ollut mitenkään syyni, mutta oliko se?




”Mikael, ole nyt vaiti!” isäni komensi ja katsoi minua vakaasti. ”Keskity nyt siihen ajamiseen kun on pimeää..”
”Mutta se Capris olisi juuri oikea hevonen Matiakselle”, tyydyin vastaamaan rauhalliseen sävyyn. ”Ajattele nyt! Sähän haluat, että se palaisi takaisin ja jatkaisi tilalla. Mikä olisi sen parempi kuin hyvä hevonen mitä se ei osais vastustaa. Capris on Gabrielletin varsa ja tiedät miten tunteellinen Matias on sitä hevosta kohtaan... tai oli”, väitin.
Isäni naurahti ivalliseen sävyyn.
”Mä en tosissaan anna veljellesi palkintoa siitä mitä hän teki. Hän saa ihan itse tulla pyytämään ensin anteeksi tekemisiään, joten älä Mikael puutu tähän. Katso nyt vaan tietä.”
”Äiti..” katsoin taustapeilistä äitini asiallisen rauhallisia kasvoja. ”Kai sä nyt edes haluat, että Matias tulee takaisin?”
”Mikael rakas, totta kai me molemmat halutaan sitä, mutta isäsi on aivan oikeassa. Ei me voida ostaa kallista estehevosta ja olettaa, että hän palaisi. Sitä paitsi mehän ollaan menossa katsomaan sulle uutta kouluratsua. Siitä hyötyy koko tila kun saadaan se jalostuskäyttöön. Ei estehevosella tee meistä kukaan mitään.”
”Matias tekee..”
”Mikael!”
”NO?”
”Varo!”
Ehdin kääntää katseeni eteenpäin, mutta rekan sokaisevat valot olivat  jo sellaisessa kohtaa missä niide
n ei kuulunut olla...
Mikke A.
Mikke A.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 86

http://pramia.weebly.com/velmu.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Tarinoita sieltä sun täältä Empty Vs: Tarinoita sieltä sun täältä

Viesti kirjoittaja Mikke A. lähetetty 11.09.18 23:16

Tuhlaajapojan paluu 11.9.2018

Vedin syvään henkeä astuessani tummanharmaasta Panamerasta ulos valkoisen kivitalon pihalle. Tuttu maisema tuntui ennenkaikkea turvalliselta. Oli kiva palata kotiin. Kiva. Se sana piti kyllä paljon sisällään. Huokaisten löin Porchen oven kiinni napattuani ensin matkalaukkuni takapenkiltä. Kävelin harmaat kivistä tehdyt rappuset ylös etuovelleni ja kaivoin taskusta avaimet. Niissä roikkui vieläkin Siljan antama kultainen kettinki, joka oli omiaan parantamaan avaimieni löydettävyyttä. Silti ex-tyttöystävän lahjan säilyttäminen noin esillä ei tuntunut enää normaalilta. Varsinkin kun kaikki oli muuttunut.

Tuntui oudolta astua viileeseen asuntoon, vaikka tiesin, että se oli minun ja se oli tuttu. Paikka jonka tiesi läpikotaisin. Silti kun olit viettänyt kuukausia poissa, se tuntui samaan aikaan täysin vieraalta.

Riisuin ulkovaatteeni ja sen jälkeen heittäydyin selälleni mustalle nahkasohvalle. Se oli nahkasohvaksi yllättävän tyylikäs ja mukava samaan aikaan. Paljon siis sohvalta. Haroin hiuksiani yrittäen saada itselleni rennompaa olotilaa.

En onnistunut siinä.

Koko viime kevät, kesä ja koko aika tähän päivään saakka vilisivät päässäni tiuhaan. Kaikki tapahtunut, joka alkoi jo silloin kun tiet olivat jäisiä. Silloin kun nousukiidossa oleva ratsastajan urani keskeytyi ja pahasti. Mistä siis oli kyse? Katoamistemppuni koko Kallasta johtui siitä, että olin ajanut ojaan oikeasti aika pahasti. Myönnän, että ylinopeus jäisellä tiellä ei ollut hyvä idea, saati kun tuli jyrkkään mutkaan. Siinä vaiheessa ei mikään enää auttanut kun auto oli luisunut ensin vastakkaiselle kaistalle, siitä ojaan, muutaman kerran katon kautta ympäri ja rikkoen samalla kaksi valopylvästä. Siitä oli paikallisessa lehdessä, mutta onneksi rahan avulla välttyi siltä, että mitään tietojani ei julkaistu. Kaikki tiesivät kolarista, mutta en uskonut kenenkään tietävän, että minä olin kuski.

Tajuni oli palannut aika nopeasti, mutta olin saanut todella pahat vauriot jalkoihin. En pystynyt edes kävelemään. Silloin olin todella vihainen ja harmillinen kun tajusin, etten voisi hetkeen ratsastaa. Olin niin pettynyt, että olin parissa päivässä myynnyt tuttavieni avulla rakkaimman hevoseni Haitan pois. Halusin kaikesta eroon kun tuntui, että menetin jo kaikki. Olin varma, että olisin pyörätuolissa loppuelämäni. Sen takia ei mennyt kauaa kun hävisin Auburnista. Haitta vain haettiin sieltä pois ja enempää ilmoittamatta katosin. Sydämessäni jäin kaipaamaan yhtä henkilöä erityisesti, mutta Isabella kuului Auburniin yhtälailla kuin tammani, joten en puhunut naisellekaan enää koskaan mitään. Nyt kaduin sitä, mutta millekään ei voinut mitään. Nykyään pystyin liikkumaan jo normaalisti, mutta ratsastamaan en ollut enää halunnut. Muuten olin urheillut todella paljon ja olin elämäni kunnossa. Minulta vain puuttui Haitta.

Kesällä olin etsinyt tamman käsiini vain saadakseni tietää, että se oli saanut jalkavamman, Sellaisen, että se pystyi elämään, mutta sillä ei voisi todennäköisesti koskaan ratsastaa rankemmin. Sen kuullessani sydämeni oli tainnut hajota. En saanut laadukasta tammaani enää takaisin. Ennen kuin poistuin sieltä, olin kyllä saanut kuulla Haitan varsasta ja olinkin tehnyt 5-vuotiaasta Baltheoksesta tarjouksen. Ihan vain siksi, että kaipasin sitä samankaltaisuutta mitä sen emässä oli.

Nyt minulla ei ollut oikein mitään ja palasin Kallaan rankentamaan elämääni uudestaan.
Mikke A.
Mikke A.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 86

http://pramia.weebly.com/velmu.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Tarinoita sieltä sun täältä Empty Vs: Tarinoita sieltä sun täältä

Viesti kirjoittaja Mikke A. lähetetty 19.10.18 17:43

Ylös vai alas? 19.10.2018

Salitreenin jälkeen oli mukava haukata happea juoksemalla ja joka ilta juoksulenkkini päättyi sinne minne unelmani olivat jääneet. Auburn Estateen. Tähtien ja kuun loisteessa oli mukava seurailla tallin elämää johon en kuulunut enää ollenkaan. Olin kirjaimellisesti ulkopuolinen, vaikka alle vuosi sitten olin kuulunut sinne samalla tavalla kuin muut nyt. Nyt heppapojalta puuttui talli ja hevonen. Sitä myöten myös tietynlainen elämäntyyli. Näinä aikoina aika menikin urheiluun ja sen kyllä huomasi helposti. Treenin jälkeinen suihku kotona piristi ja sen jälkeen olikin hyvä siirtyä vakituiseen juomapaikkaan. Kallan krouvi oli tullut vastaan vähän liiankin usein.

Tilasin pöydässä karskeasti vain ison tuopin olutta ja siirryin nurkkapöytään istumaan. Sieltä oli hyvä seurailla paikan muuta menoa ja vaikka olinkin nurkassa niin olin silti tarpeeksi näkyvillä. Siemailin Sandelsia yllättävän varovaisesti ja odotin. Välillä vilkuilin baaritiskin takana pyörivää Dannia, jonka olin tuntenut Auburnin kautta. Hevosenhoitaja, joka oli ensimmäisiä naisia, jotka sanoivat ei minun charmilleni. Sellainen sai mielenkiintoni heräämään, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta olin saanut vain tiukanoloista piikittelyä takaisin. Kuulemma rikkaat luulivat saavansa kaiken haluamansa, mutta häntä en saisi mistään hinnasta. Yleensä olisin uskonut naisen olevan katkera, mutta Dannissa oli tietynlaista itsevarmuutta ja epäilin sitä kovasti.

”Kelpaako seura?”, yllättävä ääni herätti minut omista maailmoistani ja katsoin timmiä blondia ensin päästä varpaisiin. Tyttö oli selvästi minua nuorempi, mutta ihan hyvännäköinen, joten nyökkäsin luoden kasvoilleni pienen virneen. Tästä se taas lähtisi.

Ilta kului mukavissa merkeissä ja Tiiaksi osoittautunut neitokainen oli hakenut pöytäämme ystäviäänkin. Minä tilasin jatkuvasti pöydän täyteen juomia ja shotteja. Tunsin kuinka humala nousi päähäni ja sen huomasi myös muista. Hymyilytti. Välillä painoin huuleni viereisen naisen huulia vasten ja ajattelin vain kuinka hyvä ilta tästä oli tulossa. Fiiliksen mukaan meneminen oli mahtavaa ja nautin siitä, kuinka Tiia loi kateellisia katseita minuun ja hänen kaveriinsa Iidaan, jonka kanssa oli helppoa olla läheisimmissä merkeissä.

Kuten jokainen ilta niin myös Krouvi suljettiin ja päädyin pihalla nappaamaan kaksi naiskaverusta kainalooni. Huomasin toisen katseessa pientä epävarmuutta, mutta soittaessani taksia Iida sai Tiiankin humalatilan ylös ja lopulta kummatkin vaikuttivat tyytyväiseltä päätökseeni. Taksia sai odottaa kauan, mutta kahden naisen välissä penkillä istuminen läheisissä tunnelmissa ei tuntunut lainkaan pahalta, vaikka maailma pyörikin alkoholin vaikutuksesta päässä.

Taksin ajaessa pihaan annoin herrasmiesmäisesti naisten mennä edellä ja kun yritin itse mennä perässä niin minut vedettiinkin sivuun.

Kulmani kurtistuivat yllätyksestä ja humalassa jouduin hetken hakemaan tasapainoa, jotta en olisi päätynyt tekemään lähempää tuttavuutta maan kanssa.
”Silja?” katsoin naista aivan hämilläni. Mitä ex-tyttöystäväni teki edessäni varsin tympääntyneen näköisenä?
”Oon kattonu sun menoa viimeiset pari viikkoa ja mun oli pakko puuttua”, blondi siristi silmiään. Oliko hän vihainen?
”Herranjestas Mikael. Etkö sä edes tajua mitä sä teet?”
Katsoin vieläkin naista sanomatta sanaakaan. Mikä pointti tässä oli?
”Tiedätkö sä millainen maine sulle tulee jos jatkat samalla tavalla?”
Vieläkään en noteerannut naisen sanoja. Oliko Silja mustasukkainen? Loin hymyn huulilleni ja ilman ennakkovaroitusta suutelin naista, kuten ennen vanhaan. Epäröinnin jälkeen sain blondilta jopa vastakaikua, kunnes tämän kääntyi ja tarrasi minua kädestä kiinni.
”Oot ainakin tosi humalassa näköjään.. Vien sut kotiin. Mulla oli sulle oikeeta asiaakin, mutta se saa odottaa huomiseen..”
Mikke A.
Mikke A.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 86

http://pramia.weebly.com/velmu.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Tarinoita sieltä sun täältä Empty Vs: Tarinoita sieltä sun täältä

Viesti kirjoittaja Mikke A. lähetetty 20.11.18 20:36

Naiset pahan alku ja juuri? 20.11.2018

Raudan nostaminen oli yksi viikottaisista rutiineista juoksemisen lisäksi. Kunnon musiikin soidessa taustalla oli helppo keskittyä treenaamiseen. Niin ne kaikki sanoivat. Itse olin aivan eri mieltä. Saadessani uudestaan tallipaikan Auburnista olin treenannut entistä enemmän ja oli jopa itse pakko myöntää, että harjoittelu oli kyllä tuottanut tulosta. Ainakin ulkoisesti. Silti päässäni pyöri liikaa eräs asia. Varmaan sellainen mikä pyöri monen miehen mielessä.

Nainen.

Eikä mikä tahansa nainen. Ei, ei tosiaan Silja, vaikka blondi olikin kääntänyt aavistuksen elämääni toiseen suuntaan. Kuulemma ei ollut hyväksyttävää käydä Kallan kaikkia naisia läpi. Vitut. En ollut lähelläkään sellaista. Silti olin ehkä vähän ryhdistäytynyt, enkä ollut käynyt Krouvissa pariin viikkoon. Se oli oikeastaan suoranainen ihme. Siitä kiitin ex-tyttöystävääni. Jos omisti nuoren hevosen niin ei ollut kovinkaan kannattavaa ryypätä joka ilta vaan keskittyä olennaisempaan asiaan. Treenaamiseen niin itsensä kun hevosen kanssa.

Kyseessä oli tosiaan kuitenkin Isabella, jota olin miettinyt jo ennen Auburnia ja auta armias vielä enemmän sen jälkeen kun olin kohdannut naisen Velmun karsinan edessä. Olin ehkä pettynyt siihen, miten alkava juttumme oli aikoinaan päättynyt, mutta Isbe oli silti edelleen Isbe ja noin kaunista naista ei pitänyt ottaa uudestaan jos oli jo mokannut. Sellainen sai turhautumaan vähemmästäkin.

Tuollaista asiaa kun mietti kovassa treenissä niin mietti sitä hevosenkin selässä. Sen huomasi kun lensi kolmatta kertaa nuoren orin selästä maahan.

”Mikael Aarnisuo! Mitä pelleilyä tuo on?” naisen suorastaan vihainen ääni kajahti aika nopeaan ilmoille kentän laidalta. Jo ennen sellaista kysymystä kuin vaikka oletko kunnossa?

Danni kävi nappaamassa hevosensa kiinni ja piteli sitä ohjista kiinni kun kävelin selkää hieroen heidän luokseen.
”Se on virkeässä kunnossa. Suosittelen, että juoksuttaisit sitä...”, aloitin kylmästi, mutta brunette katsoi minua murhaavasti.
”Mikael! Mä näin kyllä Auburnissa viime talvena kun pysyit hevosesi selässä, vaikka se olisi tehnyt mitä piruetteja. Sen takia mä pyysinki sua tähän diiliin. Mikä sua nyt vaivaa?”
Purin huultani. Epäilin vahvasti, että naisella oli se aika kuukaudesta menossa.

Sormia napsautettiin kasvojeni edessä.

”Kuunteletko sä edes?!” Kallasvuon nainen katsoi mua edelleen pahasti.
”Kuuntelen”
”Hyvä”
”Joko sä lopetit?” Kallistin päätäni luoden kasvoille pienen virneen, jota kukaan nainen ei olisi voinut vastustaa.

Paitsi Danni.

Katselin kuinka brunette käänsi armottomasti selkänsä minulle nousten itse Baltheoksen selkään. Päätäni pyöritellen lähdin kävelemään kentältä ulos.

”Seuraavan kerran kun tulet niin vaadin täydellistä keskittymistä tai diili on ohi!” Sain vielä yhden huudon perääni talsiessani suoraan autolleni. Mikä nainen.

Kotona oli helppo vain riisutua ja astella kuumaan suihkuun. Antaa veden virrata päästä varpaisiin. Se jos joku oli rauhoittavaa. Vaikka elämäni ei vieläkään ollut täysin tasapainossa.


Mikke A.
Mikke A.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 86

http://pramia.weebly.com/velmu.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Tarinoita sieltä sun täältä Empty Vs: Tarinoita sieltä sun täältä

Viesti kirjoittaja Mikke A. lähetetty 08.01.19 0:59

Hei taas, petturi. 08.01.2019

Ikkunoista tulevat valonsäteet häikäisivät pahasti, vaikka olin luullut sulkeneeni kaihtimet yöllä. En näköjään ollut. Kirkas valo sai minut piristymään sen verran, että oli aivan pakko avata silmät. Tiesin, etten saisi enää unta. Hieraisin ensin silmiäni, sitten kuivia suunpieliäni ja lopulta käsi käväisi jo valmiiksi sekaisin olevassa hiuspehkossa. Päätä jomotti ja hirveä jano poltteli kurkkua. Krapula. Se se oli. Nousin sängyssä käsieni varaan ja silloin huomasin naisen siinä vieressä. Ensin kurtistin kulmiani, koska tuota kohtaa en kyllä eilisestä Krouvin reissusta muistanut. Sitten tunnistin bruneten Danniksi ja pieni virne käväisi huulillani. Olin viimein onnistunut!

Sivelin tyytyväisenä naisen sileää poskea ja ajattelin, miten kaunis tuo olikaan. Harmi, etten muistanut yöstä mitään.

Annoin sormieni liukua Dannin kasvoilta kaulalle ja siitä paljaalle olkapäälle. Jostain syystä se tuntui väärältä, enkä ollut ainoa, joka niin ajatteli.
”Mitä vittua Mikke?!” kämmeneni huitaistiin nopeasti syrjään samalla kun brunette nousi yllättävän ketterästi istumaan. Olettaen, että hän oli vasta nukkunut varsin sikeästi.
Katsoin Dannia aivan hiljaa. Yritin lukea tilannetta, mutten osannut.
”Et sä noin voi alkaa koskettelemaan!” nainen huusikin ja pyöritteli tyytymättömänä päätään.
”No jos me ollaan yö oltu yhdessä ni ei kai tollasella oo enää mitään väliä?” levittelin käsiäni epäuskosena. Naiset, huoh, pyöräytin silmiäni.

Dannin ilme ei kuitenkaan edes hievahtanut toiseen suuntaan.
”Me ei tehty mitään sellasta. Etkö sä muista?”
”En.”
”Huomaan.”

Sitten brunette nousi sängystä ylös puhuen jostain veden hakemisesta, enkä voinut kuin jäädä katsomaan naisen perään. Tuon kroppa hipoi lähes täydellisyyttä ja jouduin puremaan huulta, jotten olisi heittänyt ilmoille jotain tosi nasevaa kommenttia. Tiesin, että olisin saanut siitä vain läimäisyn kasvoille tai johonkin ihan väärään paikkaan. Sen sijaan nousin itsekin ylös ja harpoin naisen perässä keittiöön.

”Harva nainen vaan ilman syytä nukkuu mun vieressä pelkillä alusvaatteilla”, yritin perustella luulojani.
Danni joi lasinsa tyhjäksi ennenkuin sain häneltä edes katsetta.
”Ja siinä se vastaus tulikin. Mulla oli alusvaatteet. Etkö sä ole nähnyt naista kesällä bikineissä? Ihan sama asia.”
Huokaisin. Tuossa oli liian itsevarma nainen. Ei minun tyyppiäni.
”Tulin tänne juttelemaan siitä hevosenhoitajan pestistä”, Danni sitten kertoi ja muistikuvia alkoikin palautumaan mieleeni. Yritimme laatia sopimusta Velmun hoitajuudesta ensin Krouvissa ja sitten luonani muutamilla. Mitään sopimusta ei syntynyt. En muistanut kuitenkaan miksi naikkonen oli jäänyt yöksi.
”Aa joo”, hieraisin taas hiuksiani ja annoin olla.

Danni alkoi keräilemään vaatteitaan sitten sohvalta ja pukeuduttuaan tämä katosi eteiseen.
”Muistaki olla juomatta tänään. Sun pitää liikuttaa Baltheos huomenna”, sain vain tuiman katseen lopuksi, ennen kuin ovi paiskaistiin kiinni. Siinä vaiheessa uskoin, että tuo nainen olisi ikisinkku. Miehet varmasti pelkäsivät häntä. Minä en todellakaan, mutta ai että kun nainen osasi ottaa joskus hermoille.

Naisen lähdön jälkeen talossa oli hiljaista.

Kävin yllättävän pitkässä suihkussa. Varmaan kymmenisen minuuttia. Sitten harjasin hampaat, oioin hiukset ja puin aavistuksen siistimpää ylle. Jos oli rahaa niin mieluusti halusin myös näyttää hyvältä ja tyylikkäältä missä vaan. Laitettuani lompakon ja puhelimen taskuuni kävelin autotalliini, jossa harmaa Panamera oli onneksi täysin sula. Istuin autoon ja heti minulle soitettiin. Se oli Silja.
Pienen epäröinnin jälkeen vastasin.

”Joo?”
”Tiesitkö, että susta on juttu urheilusivuilla?”
”Ööm, en?” mietin kuumeisesti vain, että mitä vittua nyt taas.
”Mikael Aarnisuon paluu kilpakentille pahan kolarin jälkeen”, Silja sanoi hitaasti. ”Noin kuuluu hieno otsikko. Sun onnistunut kisasuoritus viime viikonlopulta on huomattu”
Purin hampaani tiukasti yhteen ja suljin puhelimen. Etsin netistä käteeni kyseisen artikkelin ja luin sen läpi.

Totta tosiaan. Siinä puhuttiin onnistuneesta paluusta ratsastuksen pariin, mutta miten artikkelissa mainittiin melkein vuodentakainen kolari? Olin kuitenkin silloin pimittänyt tiedon todella hyvin rahan avulla. Kenenkään ei pitäisi tietää siitä.

Paitsi.

Selasin artikkelin loppuun, jossa kerrottiin kirjoittaja. Matias Aarnisuo. Ihminen, josta en ole kuullut vuosiin.
Mikke A.
Mikke A.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 86

http://pramia.weebly.com/velmu.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Tarinoita sieltä sun täältä Empty Vs: Tarinoita sieltä sun täältä

Viesti kirjoittaja Mikke A. lähetetty 28.01.19 18:01

Selvästi tuhoontuomittu suku, 28.01.2019

Ilmassa saattoi yhä haistaa palaneen puisen käryn kävellessäni perheeni lopullisessa tuhoutumispaikassa -lapsuudenkodissani. Aivan kuin tulipalo olisi tapahtunut eilen. Lumi narskui kenkieni alla kävellessäni raunioiden keskellä. Katselin kuinka kiviset osat olivat ainoina pystyssä ja kuinka koko asuintalo oli palanut perustuksia lukuunottamatta maan tasalle. Ainoastaan tallirakennuksesta pystyi erottamaan kokonaisia huoneiden sijainteja.

Koko paikka oli hyvin karua katseltavaa ja kesällä olisi huomannut kuinka metsittynyt ennen niin hieno alue oli nyt.

Kävelinkin talliin sisälle, jos sitä nyt sisälle sanomiseksi pystyi edes sanomaan. Pieni hymy kävi kuitenkin huulillani kun tunnistin muutaman karsinan sijainnin. Siellä oli ollut minun suuri raudikkoni ja Belloube, hevonen jonka kanssa starttasin ensimmäiset vaativani. Pysähdyin viimeisen karsinan eteen ja kurtistin kulmiani.

Siinä oli jopa nimikyltti tallella.

Yesbaby.

Niin siinä luki.

Pieni pala nousi kurkkuuni ja painoin hampaani tiukasti yhteen. Muistin, kuinka olin ripustanut kyltin siihen. Olin jopa tehnyt nimikyltin aivan itse, koska olin ollut sinä päivänä niin onnessani. Hymyilin, mutta samalla silmäni kostuivat. Vanhempani olivat silloin luvanneet, että Matias saisi vihdoin palata kotiin ja tuoda estehevosensa mukanaan. Ennen kun he olivat ajatelleet, että esteratsastus oli ihan turha laji. Sen takia veljeni oli alunperin joutunut lähtemään kotoaan. Esteratsastajaksi haluaminen kouluratsastusperheessä ei ollut kovinkaan hyvä asia. Vanhempamme kun eivät olleet kovin suotuisia asiaa kohtaan. Olin ehkä oppinut samaan asiaan itsekin, mutta silloin en halunnut mitään muuta kuin Matiaksen takaisin. Pikkuveljeni oli kuitenkin ollut minulle rakas.

Muistelin kuinka palasin samaisena iltana silloin vuosia sitten takaisin kotiin oltuani Peten kanssa pelaamassa jalkapalloa. Matias oli ollut paikalla ja riidellyt kauheasti isäni kanssa. En tiennyt vieläkään tarkalleen mistä. Vain sen, ettei isäni suututtamiseen tarvinnut oikein mitään. Sinä iltana veljeni kertoi minulle vain, että hänen hevosensa oli kuollut ähkyyn. Matias jopa purki vihaansa minuun. Kuulemma olin aivan samanlainen kuin isämme... Ilman syytä. Ajattelin sen johtuvan kuitenkin vain kouluratsastuksesta. Lajin valinnastani. Ehkä se oli Matiaksesta väärä?

Seuraavana iltana olimme lähteneet hakemaan minulle uutta kouluhevosta. Ajoin autoa ja yritin saada vanhempiani muuttamaan mieltään. Toivoin, että he olisivat ostaneet veljelleni uuden hevosen, kuten minullekin. Yritin matkalla kääntää vanhempieni päät. Isäni oli kuitenkin yhä edellisestä päivästä raivoissaan. Asia oli minulle vaikea, sillä halusin pikkuveljeni takaisin perheeseen.

Voi kun olisin silloin ollut vain hiljaa ja keskittynyt ajamiseen.

Ajoin kolarin vastaantulevaan rekkaan. Kolari oli Kallan yksi pahimpia.  Molemmat vanhempani olivat menehtyneet jo kauan ennen ambulanssin tuloa. Minä olin säilynyt hengissä kuin ihmeen kaupalla. Tokikaan en ruhjeitta, mutta elossa.

Päästyäni sairaalasta sain tietää, että perin vanhempieni koko omaisuuden ja tilan totta kai, mutta yksin. Matias oltiin jätetty ilman perintöä ja siitähän meidän vuosia kestänyt riita oli alkanut. Päästyäni takaisin kotiini onnettomuuden jälkeen asiat vain pahentuivat. En ehtinyt ajaa edes pihaan asti kun tajusin tilan olevan liekeissä. Niin talo kuin talli paloivat kuin viimeistä päivää. Olin tullut myöhässä pelastaakseni edes hevosia.

Luulin silloin, että Matias oli ollut syypää paloon, mutta tajusin vasta paljon myöhemmin, ettei veljeni koskaan voisi satuttaa hevosia..

Purin huultani.

Vanhojen muisteleminen oli tuskaa. Harva tiesikään mitä Aarnisuon nimen taakse piiloutuikaan. Täydellinen elämä? Kaukana siitä.

Kävelin pihalle kohti autoani. Pysähdyin kuitenkin kun huomasin tutun ihmisen seisovan jonkun naisen rinnalla autoni vieressä.

Matias..”, pääsi huulieni välistä hentona kuiskauksena.

Mies vain tuijotti minua.

”En ymmärrä miten kehtasit kirjoittaa minusta jutun Kallan Sanomiin”, olikin lopulta ainoa asia mitä pystyin kunnolla sanomaan ääneen.

Veljeni pyöritti silmiään. Sitten tämä käveli luokseni jättäen punatukkaisen naikkosen autolle.

”Hienoa jos sain siis vihdoin huomiosi, Mikael”, mies hymyili pienesti, mutta huomasin ivan hänen kasvoiltaan.
”En ymmärrä miksi. Luulin, että sä oisit arvostanut mun asioita vähän enemmän”, hymähdin.
”Mä en arvosta sua ollenkaan”, Matias kuitenkin totesi ja äänestä tiesin, että tuo puhui totta.
”Mä en ole koskaan tehnyt sulle mitään pahaa”
”Sä olet se paha. Sun takia mulla ei koskaan ole ollut perhettä!” mies astui minua lähemmäs. ”Ihan oikein, että maailma saa tietää sunkin salaisuudet. Sait ehkä rahat, mutta mä näytän, että se ei aina merkitse kaikkea! Et pääse omaisuudellasi kaikesta pälkähästä.”
”Mä tuin sua aina..”
”Et koskaan. Olit se vanhempien lellikki, joka sai kaiken haluamansa.”
”Mun ansiosta olisit saanut tuoda hevosesikin talliin..”
”Paskat”

Huokaisin.

”Mä en tiedä miten sä suututit isän, mutta mun ansiosta ne edes yritti kuunnella sua”, yritin pitää hermoni kasassa.
Sun ansiosta meillä ei ole enää edes vanhempia

Se oli minulle viimeinen niitti. Puristin nyrkkiäni ja löin pikkuveljeäni kasvoihin. Siitä syntyikin niin paha nyrkkitappelu, että Matiaksen nainen oli soittanut poliisit ja pääsin viettämään yöni putkassa.

Tästähän tulisi kova uutinen.
Mikke A.
Mikke A.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 86

http://pramia.weebly.com/velmu.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Tarinoita sieltä sun täältä Empty Vs: Tarinoita sieltä sun täältä

Viesti kirjoittaja Mikke A. lähetetty 17.06.19 20:17

Päivä jona elämä sai uuden suunnan, 17.06.2019

Mikaelin mielestä oli hauskaa mennä Kallan Krouviin kaverinsa kanssa. Se tarkoitti sitä, ettei hän vaikuttanut epätoivoiselta, koska ei ollut yksin. Baaritiskiltä tilattiin isot Sandelssonit pariin kertaan ja sitten tiirailtiin kivannäköisiä leidejä. Jospa ei yötäkään tarvitsisi yksin viettää.

"Mikke!", Oscar naurahti Mikelle. "Katso, Siljakin on täällä."

Mikael hymähti asialle, mutta jäi silti tiirailemaan katsellaan blondia tuttuaan. Ex-tyttöystävä oli aina entinen, mutta tietyllä tapaa naikkonen kiinnosti edelleen. Ehkä kun heillä oli samoja mielenkiinnon kohteita. Loppuunsa harva oli kuitenkaan hevosihmisiä. Ainakaan niistä hyvännäköisistä.


Siljakin vilkuili joskus Miken suuntaan ja molemmat kyllä huomasivat toisensa. Välissä kuitenkin oli varma tieto, ettei siitä enää mitään tulisi heidän välilleen. Varsinkaan kun joku mies meni ja pussasi Siljaa otsalle. Sitten se mies istahti blondin viereen ja nappasi naisen syliinsä. Mikke oli siitä ehkä vähän katkera, mutta antoi asian olla ja tyytyi kaverinsa Kersantti Santun seuraan "ihmiskaverin" kadotessa vähän väliä pois näköpiiristä.


Lopulta Oscar tuli ja ohjasi Aarnisuon sivummalle pöytään, jossa istuskeli ennestään joku nainen. Mikael katsoi naista varsin häpeilemättömästi päästä varpaisiin ja istui tätä vastapäätä. Nainenhan oli varsin nätti hattaran vaaleanpunaise hiuksineen, valkoisessa mekossa ja korkeissa koroissaan. Mies virnisti ja nojasi pöydässään eteenpäin. Hymy hyytyi kuitenkin lyhyeen Oscarin istuessa naisen viereen ja pussatessa tuota huulille. Miken suu meni tiukaksi viivaksi, sillä ei tiennyt kaverillaan olevan muijaa.


"Me asutaan nykyään yhdessä", Oscar selitti huomatessaan kaverinsa hämmennyksen. "Mimsu ei vaan kauheena juo niin en oo voinu esitellä sulle". Mies katsoi ylpeänä ensin ilmiselvää avopuolisoaan ja sitten aremmin parasta kaveriaan.

"Olisihan tollanen tieto aika oleellinen joo..", Mikke tuumasi pöytää naputellen.

Nainen katsoi suurilla silmillään vuorotellen kumpaakin miestä vähän epävarmana mitä tilanteessa tekisi. Olihan Mikke naiselle täysin vieras ja hattarapää oli yllättynyt, ettei hänen mielitiettynsä ollut kertonut toiselle heidän suhteestaan. He kun kuulemma olivat läheisiäkin kavereita.


"Mikke Aarnisuo", Mikke esittäytyi kuitenkin rohkeasti ja tarjosi naiselle pöydän yli kättänsä, johon kaunotar tarttui hieman vaisusti.

"Mimmi Kallasvuo"...


Mikellä kesti kauan päästää naisen kädestä irti ennen kun lopulta teki sen katsoen naista hämmeksyen.

"Kallasvuo?", mies toisti kuin ei uskoisi sanaa todeksi. "Dannin sisko?"

Dannin nimen kuullessaan Mimmiksi esittäytynyt elävöityi silmissä.

"Tunnetko sä Dannin?!", nainen vaikutti ilahtuneelta. "Mistä ihmeestä?"

"Tallilta", Mikael tuumasi ja yritti etsiä hattarapäästä yhteneväisyyksiä siskoonsa verraten. Joita kyllä löytyi yllättävän paljon. Ihme, ettei Mikke aiemmin huomannut niitä.

"Aarnisuon poika tallilla", Oscarkin naurahti huvittuneesti väliin. "Ei uskoisi, vai mitä?"

Nainen pyöritti päätään.

"Ei joo."


Loppu ilta sujuikin hyvissä merkeissä Krouvissa. Ehkä liiankin hyvissä Miken osalta tai sitten ehkä vähän liian huonoissa. Riippui toki miltä kantilta  asiaa katsoi. Seuraavana aamuna Mikael Aarnisuo löysi itsensä nimittäin naisen vierestä. Eikä vain kenen tahansa naisen vierestä vaan Oscarin naisen vierestä, heidän yhteisestä asunnostaan.





Mikke A.
Mikke A.
Hevosenomistaja

Avatar © : Lynn
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 86

http://pramia.weebly.com/velmu.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Tarinoita sieltä sun täältä Empty Vs: Tarinoita sieltä sun täältä

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa