Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Riepun päiväkirja

Sivu 1 / 3 1, 2, 3  Seuraava

Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Riepun päiväkirja

Viesti  Amanda S. 04.04.17 14:47


Riepun päiväkirja Riepupaa
Riepun päiväkirja
No Worries, "Riepu" | kimo hannoverruuna | omat sivut
Omistaja: Amanda Sokka | Vuokraaja: Ellie von Brandt


Viimeinen muokkaaja, Amanda S. pvm 08.06.18 18:50, muokattu 4 kertaa

_________________
I like people the way I like my tea. I hate tea.
TILANNETOPIC |  AMANDA JOSEFIINA SOKKA
Amanda S.
Amanda S.
Tallinomistaja

Ikä : 32
Viestien lukumäärä : 298

http://auburnestate.altervista.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 27.06.17 23:38

01. Uljas Valkea

Virnistin voitonriemuisena omalle peilikuvalleni. Se tuijotti minua takaisin puhelimen näytöltä, joka oli jo ajat sitten pimennyt ja piilottanut aamuisen tekstiviestin. Auburnin vuokraajahaun tulokset oli vihdoin ilmoitettu, ja myös upea puoliveriruuna Riepu oli saanut oman vuokraajansa - joka olin tietenkin minä! Valinnan tulos ei tietenkään yllättänyt, tiesinhän minä, että minut valittaisiin. Heti ensikohtaamisesta lähtien olin tiennyt Riepun olevan juuri minulle sopiva hevonen, ja miten kaunis se olikaan. Sen siniset varusteet sointuisivat varmasti täydellisesti yhteen oman tyylini kanssa. Vajosin hiljalleen omiin haaveisiini, ja kuvittelin jo kiitäväni puhtaanvalkean ratsun kanssa suurella nurmikentällä esteiden yli, molemmat sävy-sävyyn sinisiin pukeutuneina.

Ajatuksistani minut havahdutti ruskearaidallinen kissa, joka hyppäsi syliini kehräten ja rapsutuksia kerjäten. Noustessani seisomaan siirsin kissan tyynesti sivuun ja pudistelin vaatteisiini tarttuneita karvoja. Samalla katseeni osui ruskeaan möykkyyn, joka makasi liikkumattomana keittiön lattialla.
"Mama!" huudahdin tympääntyneenä. "Kille on tuonut taas sisälle jonkun rotanraadon. Kohta meidän keittiössä juoksee vaikka minkälaista ötökkää!"
Kukaan ei vastannut huutooni. Tyypillistä. Kumarruin silittämään Killeä, joka kiehnäsi jalkaani vasten. Suloinen kissa se oli, vaikka en sietänytkään sitä törkyä, mitä se sisälle mukanaan kantoi. Onneksi omassa asunnossani oli tahratonta ja siistiä.

"Mä lähden nyt tallille, tschüs!", huikkasin, vaikken turhaan elätellyt toiveita siitä, että joku kuuntelisi. "Meen varmaan sieltä suoraan kämpilleni, nähdään joskus..."
Suljin oven takanani ja harpoin kohti parkkipaikkaa. Vanhempani asuivat hieman syrjemmällä suuressa omakotitalossa, jossa oli lääniä ja pihaa vaikka muille jakaa. Upouuden valkoisen Mercedeksen valot välähtivät minun lähestyessäni sitä. Olin saanut vanhemmiltani 18-vuotislahjaksi auton, joka tuntui olevan osittain vain hyvitys siitä, ettei heistä kumpikaan ollut lainkaan kotona syntymäpäiväviikollani. Vaikka kai tämä aikuistuminen tarkoittaa sitä, että vanhemmat osallistuvat tavallistakin vähemmän elämääni. Mercedes hyrähti käyntiin ja liikkui sulavasti ulos talon pihasta.

Auburniin ei ollut vanhemmiltani pitkä matka, omasta asunnostani sen sijaan kilometreja tuli lähes kolminkertaisesti. En kuitenkaan pannut sitä pahakseni, mieluummin käytän vähän enemmän aikaa tallimatkoihin, jos vaan puitteet perillä ovat kunnossa. Ja Auburnissahan ne olivat. En ollut hetkeen nähnyt vastaavantasoista tallia, viimeksi luultavasti Saksassa. Toivoin, ettei aavistuksen heikompi suomenkieleni aiheuttaisi tukalia tilanteita, onneksi hevosille voisin jutella saksaksi. Siitä ajatukseni riensivätkin takaisin pääasiaan, Riepuun. Me tulisimme ruunan kanssa kyllä varmasti toimeen, toinen oli ihmisten laita. Saatoin olla joskus hieman liian kärkäs mielipiteissäni ja aiheuttaa muissa mielipahaa, eikä anteeksipyynnöt kuuluneet vahvuuksiini. Luultavasti olisi vain paras yrittää hillitä kielensä ja puhua mieluummin vähän vähemmän.

Parkeerasin autoni tallin pihalle ja nousin ylös painostavaan kesäilmaan. Toivottavasti ei alkaisi satamaan, en halunnut kastua. Olin pukeutunut ihan tavallisiin farkkuihin ja tennareihin, sillä en ajatellut tänään ratsastaa. Ensimmäinen päivä oli ihan hyvä käyttää vain tutustumiseen ja ehkä hevosen varusteiden ihailuun. Olin kuitenkin ottanut muutamia ylimääräisiä vaatteita ja ratsastuskamppeitani mukaan, sillä toivoin voivani säilyttää niitä kaapissani täällä tallilla. Auburnin tilukset näyttivät yhtä kutsuvilta kutsuvilta kuin aiemminkin, enkä olisi voinut parempaa tallivalintaa tehdä.

Nähtävästi joku muukin oli päättänyt tulla tallille heti hyväksynnän saatuaan, sillä porukkaa riitti. Olin viimekerralla tutustunut paikkaan vain hyvin pikaisesti, joten minulla ei ollut aavistustakaan, mistä löytäisin Riepun, saatika sen karsinan. Päätin aloittaa huhuilun tallista, jospa siellä olisi joku, joka voisi esitellä minulle vähän paikkoja. Tallissa ensimmäisenä huomioni kiinnitti pitkä, vaalea nainen, joka näytti siltä, kuin olisi kävellyt paikalle suoraan mainoskuvauksista. Tunsin pienen kateudenpilkahduksen nostavan päätään, minäkin olisin halunnut olla pitkä ja mallinmittainen, mutta olin vain nipinnapin 160 senttiä. Onneksi sentään suurin osa pituudestani oli jakautunut jalkoihin, enkä näyttänyt tappijalkaiselta kääpiöltä. Kuitenkin tämän pitkän kaunottaren vieressä näytin auttamatta lyhyeltä.

Naisen kääntyessä minua kohti tunnistin tämän Riepun omistajaksi, Amandaksi. Hetken aikaa annoin ristiriitaisten tunteideni jyllätä mielessäni, mutta työnsin sitten kateuden taka-alalle, ja lähestyin naista.
"Ellie von Brandt", esittäydyin topakasti ojentaen kättäni. "Riepun uusi vuokraaja."
Amanda tarttui käteeni ja tunsin naisen arvioivan katseen itsessäni. Samalla tajusin naamalleni pinttyneen tympeän ilmeen, jota yritin oitis korjata hivenen ystävällisemmäksi. En sentään halunnut tarkoituksella antaa hemmotellun kakaran ensivaikutelmaa, vaikka kuulemma monesti siltä vaikutin. Enhän minä edes ole hemmoteltu, saati sitten kakara!

"Amanda Sokka. Mä voinkin näyttää, missä Riepu majailee", nainen tarjoutui ja lähti johdattamaan minua tallissa takaisin siihen suuntaan josta olin tullutkin, pysähtyen sitten aivan tallin toiseen päätyyn.
"Tässä on Riepun karsina, sen vieruskaverina on Leevi", Amanda osoitti karsinaa. En voinut olla hyötyliikuntaa vierastavana ihmisenä ajattelematta sitä, miten tuskastuttavan pitkä välimatka karsinalta oli satulahuoneeseen ja tallitupaan. No, liikuntaa se hyötyliikuntakin olisi, kai.
"Se onkin nyt tarhailemassa, katotaan se samalla kun haet sen sisään", Amanda ojensi käteeni riimun ja riimunnarun, ja pieni ylireagoiva mieleni sai Amandan neutraalin ehdotuksen kuulostamaan komentelulta. Tuntui, kuin naamani olisi jäänyt jumiin tympeään ilmeeseen.

Tarhoille päästyämme Riepua ei ollut vaikea tunnistaa tummempien hevosten joukosta. Se näytti yhtä komealta kuin viimekerrallakin, ja vihdoin sain loihdittua kasvoilleni aidon hymyn. Pujahdin sisään tarhaan, jossa ruuna seisoskeli tyynesti paikallaan, korvat suunnattuina meihin.
"Sä varmaan pärjäätkin sen kanssa tästä eteenpäin", Amanda totesi aavistuksen kysyvään sävyyn. Nyökkäsin.
"Joo. Mä varmaan vain tutustun maastakäsin tänään Riepuun," selostin suunnitelmani puolihuolimattomasti, tarkkaillen yhä tiiviisti kimoa hevosta. Amanda vastasi minulle jotain myöntävää, mutta keskittymiseni oli jo täysin ruunassa, joka oli lähtenyt hitaasti askeltamaan minua kohti.

Amanda palasi takaisin omiin hommiinsa ja jäin kahden Riepun kanssa, joka oli tullut luokseni ilmeisesti herkkujen toivossa. Se hamuili käsiäni ja taskujani, joista ainoassakaan ei valitettavasti ollut mitään hevoselle annettavaa.
"Mä annan sulle jotain sitten tallissa, okei?" hymähdin hevoselle pujottaessani riimun sen päähän. Riepu lähti seuraamaan minua kiltisti, kuin mikään muu ajatus ei olisi käynyt sen mielessäkään. Sen mutkaton luonne tuntui minusta rauhoittavalta, mikään hevosessa ei tuntunut toimivan ärsykkeenä kiivaalle luonteelleni. Toisaalta, saisi nähdä, miten hyvin pelaisimme ratsukkona yhteen.

Talutin Riepun karsinaansa, jossa riisuin riimun sen päästä. Olin muistellut jonkun maininneen kimolla olevan jonkinlaista vetopaniikkia, joten parempi olla sitomatta sitä kiinni. Toisaalta se ilmeisesti oli niin kiltti, että kiinnisitominen oli muutenkin täysin turhaa. Koska en aivan vielä jaksanut kipittää varustehuoneeseen hakemaan ruunan harjoja, päätin hetkisen aikaa ihan vaan rapsutella ja silitellä ruunaa. Sitä ei tuntunut lainkaan haittaavan pieni rapsutteluhetki, vaan se tuntui olevan täysin tyytyväinen oloonsa. Heti alkuun ei Riepulta tuntunut löytyvän sellaista paikkaa, mistä rapsuttaminen olisi ihan voittamatonta, mutta eiköhän tutustuessa ne lempirapsuttelukohdat löydy.

Vaikka hevosen paijaaminen olikin mukavaa, oli kuitenkin jossain vaiheessa lähdettävä hakemaan niitä harjoja. Varustehuone oli ihailtavan siistissä kunnossa, ja näkyvän nimikoinnin ansiosta Riepun varusteet löytyivät helposti. Käytin hetken aikaa ihan vain sen varusteiden läpikäymiseen, jotta tietäisin myöhemmin, mitä odottaa. Yksi suosikkipuuhistani tallilla oli, hämmästyttävää kyllä, varusteiden putsaus, joten päätin pitää huolen, että kimon tavarat olivat aina kunnossa, järjestyksessä ja tahrattoman puhtaat. Ripustin meksikolaiset suitset takaisin koukkuunsa ja nappasin harjapakin mukaani. Myös sen sisältö paljastui pääosin siniseksi, kuten kaikki muutkin ruunan varusteet. Onneksi pidin sinisestä, olisi ollut kammottavaa, jos kaikki Riepun varusteet olisivat olleet pinkkejä tai keltaisia.

Riepu ei ollut ylipäätään kovin likainen, kiitos vielä toistaiseksi kuivan sään, mutta päätin silti käydä sen melko tarkkaan läpi harjaten. Samalla kävisi ilmi, jos ruuna olisi jostain paikasta herkkä, tai kutiaisi helposti. Toistaiseksi Riepu oli ollut hyvinkin rauhallinen hevonen, eikä reahoinut vahvasti mihinkään muuhun, kuin ulottuvilla oleviin herkkuihin. Olin muistanut napata matkaani sen lupaamani yhden porkkanan, jonka syötin ruunalle harjauksen päätteeksi. En ollut suunnitellut tekeväni mitään sen kummempaa harjauksen lisäksi, mutta tunsin kummaa vetoa päästä tarkastelemaan lähialueen maastoja. Voisin hyvin ottaa Riepun mukaan taluttaen.

Vaikka ruuna seuraisikin luultavasti vain ihan kiltisti perässä, pääsin siitä huolimatta pukea sille päähän suitset. Hevosten kanssa voi kuitenkin aina sattua mitä vaan, eikä tuntenut ruunaa ja sen käytöstä oikeastaan vielä kovin hyvin. Amanda luultavasti nirhaisi minut, jos onnistuisin vahingossa päästäämään Riepun vaikka auton alle. Niimpä lähdimme suitsin ja suojin varustautuneina talsimaan tallipihalta kohti maastoa. Amanda oli vinkannut parhaan suunnan kertoessani lenkkiajatuksestani hänelle, joten lähdimme kyseiseen suuntaan reippaasti kävellen.

Riepun rauhallisesta elämänasenteesta olisi voinut kuvitella ruunan olevan laiska, vähän perässä vedettävää mallia, mutta todellisuudessa se käveli reippaasti korvat höröllä, muttei missään nimessä lähtenyt ohittelemaan, vaan pysyi omalla paikallaan vieressäni. Kävelylenkki tuntui oikein nautittavalta, enkä ollut oikeastaan tajunnutkaan, että talutteluretket voisivat olla näin mukavia. Suurimmaksi osaksi kokemukseni hevosten taluttamisesta muutoin kuin tallin ja kentän väliä olivat hevosten kanssa, jotka joko steppailivat suuntaan jos toiseenkin tai tempoivat jatkuvasti päänsä lähimpään pusikkoon, jossa näkyi jotain syötävää. Riepu ei kuulunut näistä kumpaankaan joukkoon.

Emme tehneet älyttömän pitkää lenkkiä, sillä alkoi tulla myöhä. En ollut syönyt mitään sitten melko myöhäisen aamupalan, joten nälkä alkoi tuntua jo tuskalliselta, ja sai minutkin ärtyneeksi. Päätin palauttaa Riepun takaisin talliin, jonne se sai kuulemma toistaiseksi jäädäkin. Vilkaisin myös ohimennen viereisessä karsinassa seisoskelevaa ruunikkoa, joka katseli ylväänä ja ryhdikkäänä ratsinastaan. Se vaikutti melko nuorelta, mutta hyvin komealta. Pikkuhiljaa mahassa vellonut nälkä alkoi kasvaa sietämättömän suureksi, ja minun oli pakko hyvästellä Riepu. En kuitenkaan voinut olla pyyhkimättä huolellisesti sen suitsia ennen niiden palauttamista takaisin paikoilleen. Kun jokainen hihna ja solki kiilsi puhtauttaan, saatoin vihdoin kiiruhtaa autolleni, jolla kurvaisin lähimpään kiinalaiseen hakemaan noutoruokaa. Se kruunaisi muutoinkin kaikin puolin loistavan päivän.

    Ellie von Brandt
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 04.07.17 19:42

02. Viimeinkin ratsaille


Ei ollut kovinkaan yllättävää, ettei hellepäivien suora kestäisi kovinkaan kauaa edes Heinäkuussa. Tänä aamuna heräsin vaakatasossa ikkunaruutuihin ropisevaan sateeseen, joka ei tuntunut laantuvan edes puoleenpäivään mennessä. Siinä vaiheessa totesin olevan turha odottaa sään parantumista peittojen alla ja päätin raahautua keittiöön tekemään aamiaista. Kaksion hiljaisuus tuntui painostavalta, ja käänsin radion päälle. Ruoanlaitto oli paljon mukavampaa hyvän musiikin tahtiin. En ollut kummoinenkaan kokki, joten gourmet-aamiaisen virkaa sai toimittaa avocadovoileipä ja kourallinen pensasmustikoita. Olinkin tuoreiden marjojen suurkuluttaja, sillä ne olivat helppoa ja hyvää syötävää ilman ylimääräistä vaivannäköä.

Aamiainen Netflixin parissa venyi lähes kaksituntiseksi, jonka jälkeen päätin vihdoin lähteä tallille. Harjasin ja kiharsin hiukseni sekä meikkasin kevyesti, koska halusin näyttää hyvältä – olkoonkin, että menin ainoastaan tallille. Mistä sitä tietää, jos paikalle sattuisi valokuvaaja, tai kohtaisin maneesissa elämäni prinssin. Vedin päälleni beiget ratsastushousut ja vaaleanpunaisen pikeepaidan, olin päättänyt tänään hypätä vihdoin Riepun selkään. Viime ratsastuskerrastani oli jo luvattoman kauan, lähemmäs kolme kuukautta, joten oli jo aikakin päästä hyppäämään. Olin valmistautunut kertaamalla mielikuvaharjoitteluna edellisten valmennusteni vinkkejä, ja tuskinpa ne ratsastustaidot muutamassa viikossa katoaisivat. Sitä paitsi Riepu olisi kokenut estehevonen.

Sadepisarat rummuttivat edelleen tuulilasia vasten kaartaessani Auburnin parkkipaikalle. Se siitä hiustenlaittoon nähdystä vaivasta, kiharat vettyisivät tässä säässä taatusti. Koska en halunnut märkää moppia päähäni, sidoin hiukseni ponihännälle ja painoin päähäni vaaleanpunaisen lippalakin. Varsinaista sadetakkia en edes omistanut, mutta toivoin vedenkestävän tummansinisen tuulitakin tosiaan täyttävän lupauksensa. Marssin talliin hakemaan Riepun riimun ja narun, jonka jälkeen lähdin kävelemään kohti laidunta. Hevosia tuskin haittasi laiduntaa sateellakaan, ainakaan niille ei tullut liian kuuma. Riepu norkoili helpotuksekseni melko lähellä porttia sininen sadeloimi selässään, ja seisoi kiltisti paikallaan pujottaessani riimun sen päähän.
"Sullakin on onneksi sadetakki päällä", juttelin hevoselle taluttaessani sitä takaisin kohti tallia. Se näytti aavistuksen surkealta veden valuessa sen otsatukkaa pitkin, onneksi täällä oli sentään maneesi.

Riisuin Riepulta sadeloimen ja vein sen loimitelineisiin kuivumaan. Samalla reissulla nappasin mukaani myös ruunan harjat ja muut varusteet, ja palasin takaisin karsinalle muistuttaen lähinnä kävelevää naulakkoa.
"Ootko menossa ratsastamaan Riepulla?" Amanda yllätti minut matkalla. Kohotin aavistuksen kaikkia sylissäni olevia varusteita.
"Niin mä vähän suunnittelin", vastasin.
"Mä voisinkin tulla vähän vilkaisemaan, miten teillä sujuu", Amanda ehdotti hymyillen. Hienoa, ei siis yhtään paineita näin ensimmäiselle ratsastuskerralle. Toivottavasti pysyisin edes ruunan selässä.

Kuivailin pyyhkeellä hieman Riepun naamaa ja jalkoja, jotta se näyttäisi edes vähän huolitellummalta. Sen harja kuitenkin roikkui edelleen inhottavan märkänä, joten päätin harjoitella hieman letitystaitojani. Täytyisihän meidän näyttää edustavalta, etenkin nyt, kun Amanda olisi katsomassa. Viime letityskerrastani oli jo jonkin verran aikaa, joten sykeröihin jäi parantamisen varaa. Ne näyttivät kuitenkin paljon paremmilta kuin märkänä roikkuva harja, joten olin kohtalaisen tyytyväinen tulokseen. Lähdin tässä välissä tarkastamaan maneesin tilanteen. Se vaikutti olevan ainakin toistaiseksi autio, joten rakensin sinne pari matalahkoa estettä voidakseni testata ratsua myös painotuslajissamme. Palasin takaisin talliin, puin ruunalle loput sen varusteista ja vedin omiin jalkoihini nahkaiset mustat ratsastussaappaat ennen kuin lähdin taluttamaan kimoa maneesiin.

Heti maneesiin päästyämme Riepu vaikutti valppaalta ja pirteältä. Se lähti lähes välittömästi kävelemään eteenpäin noustuani sen selkään, ja sain muistuttaa sitä paikallaan seisomisesta jalustimien säädön ajan. Heti alkukäynneistä lähtien oli selvää, että Riepulla riitti kyllä eteenpäinpyrkimystä ilman muistuttelua. Kävelin muutaman kierroksen ajan ennen kuin kiristin satulavyön ja siirsin hevosen kevyeeseen raviin. Riepun askeleet olivat erittäin lennokkaat ja reippaat, ja niissä tiiviisti istuminen vaatisi todennäköisesti hieman totuttelua. Riepu vaikutti kuitenkin vastaavan apuihin hyvin ja oli suustaan jopa todella herkkä, joten hyvin kevyt tuntuma riitti. Tein ravissa ympyröitä ja käyntisiirtymisiä, joissa sain kyllä olla tarkkana apujen kanssa, jotta saisin annettua mahdollisimman selkeät, mutta pienet avut. Ongelmanani oli aiemmin ollut se, että annoin helposti melko voimakkaita apuja, josta Riepu kyllä sakottaisi reippaasti. Olin onneksi vuosien varrella pystynyt kitkemään ongelmaa jonkin verran pois, mutta välillä saatoin edelleen olla kädestä hieman voimakas tai epätasainen.

Jossain vaiheessa ratsastustani Amanda oli löytänyt tiensä maneesin katsomoon, mikä aiheutti minulle tuplasti enemmän paineita ratsastaa hyvin. Ei sillä, että minulla olisi mennyt muutenkaan aivan surkeasti, mutta joissain asioissa oli kyllä parantamisen varaa. Jatkoin ruunan kanssa laukassa. Aivan kuten ravikin, myös laukka oli matkaavoittavaa ja valtavan suurta, joten vaati tuplasti enemmän keskivartalon hallintaa pysyä kyydissä. Pitäisi tosiaan aloittaa lihaskunnon kasvattaminen. Vaikka laukan ratsastaminen oli kunnon päälle raskasta ja vaati paljon minulta, olin äärettömän tyytyväinen vuokrahevosvalintaani, sillä Riepu oli kaikenkaikkiaan erittäin mukava. Se vastasi hyvin apuihini, oli omalla moottorillaan eteenpäinpyrkivä, mutta tarjosi kuitenkin riittävästi haastetta ja mahdollisuuksia kehittyä.

Käänsin Rievun kohti rakentamiani esteitä. Se liikkui todella innokkaasti itse sisään esteelle ja hyppäsi sen yli mutkattomasti komealla ilmavaralla. Este oli tosiaan ollut vain noin 80 senttiä korkea, mutta ruuna hyppäsi sen kuin se olisi ollut vähintään reilun metrin. Laukkasimme melko reippaalla tahdilla ja pohdin, mahtaisiko meille tulla ongelmia askelten sovittamisen kanssa esteiden välille. Riepu tuntui kuumuvan aavistuksen hyppäämisestä, ja sain tosissani ratsastaa, jotta menomme näyttäisi edes jossain määrin järkevältä. Vanhana konkariratsuna Riepu kuitenkin osasi sovittaa askeleensa näin pienillä esteillä ilman mitään ongelmia, joten ainakin siltä osin ensimmäinen ratsastuskertamme sujui hyvin.

Muutamien onnistuneiden hyppyjen jälkeen totesin hetken olevan sopiva lopettaa, joten jatkoin ruunan kanssa kevyessä ravissa, hieman taivutellen ja hakien rentoutta raviin. Riepu ei ollut hionnut juurikaan, itse olin sen sijaan suihkun tarpeessa. Tämän hevosen kanssa vähintäänkin kunto kasvaisi – varsinkin, kun se oli alkujaan selkeästi surkea. Hidastin Riepun käyntiin ja annoin sille pitkää ohjaa. Vasta silloin uskalsin vilkaista Amandaa, joka seisoi edelleen katsomossa tutkimaton katse kasvoillaan. Ainakaan nainen ei näyttänyt täysin tyytymättömältä, joten ehkä en ollut ratsastajana ihan toivoton tapaus. Mielestäni olimme sopineet yhteen oikein loistavasti ottaen huomioon, että tämä oli vasta ensimmäinen kertani ruunan selässä.

”Mitäs pidit?” Amanda tiedusteli laskeutuessani hevosen selästä. Nostin jalustimet ylös ja löysäsin Riepun satulavyötä. Kimo ruuna puuskahti ja vaikutti olevan valmis palaamaan jo laitumelle.
”Tää on kyllä tosi kiva! Eiköhän me voiteta kaikki kisat, mihin osallistutaan”, hymähdin taputtaen Riepua kaulalle. Amanda kohotti hieman kulmiaan.
”Noh, eipäs nyt mennä asioiden edelle. Vaatii varmaan muutaman kerran tottua tähän hevoseen, mutta kyllä se siitä lähtee sujumaan,” Amanda totesi.

Palkitsin Riepun kivasta ratsastustuokiosta porkkanalla, jonka se söi innokkaasti haukaten melkein puolet sormistani. Kello alkoi olla jo melko paljon, joten päätin suorittaa hevosen jälkihuollon nopeasti. Väkertämieni lettisykeröiden avaaminen vei kuitenkin jonkin verran aikaa, enkä päässyt lähtemään kotiin ennen iltaseitsemää. Viimein kuitenkin autossa istuessani saatoin vain hymyillä leveästi – kyllä hevoset olivat sitten ihania.

    Ellie von Brandt
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 07.07.17 15:02

03. Pää edellä esteiden yli

(Sijoittuu torstaille 06/07!)

”Muista nyt Ellie ratsastaa kouluakin, ettet vaan aina hyppää niitä esteitä”, äitini muistutti minua istuessani jälleen kerran vanhempieni asunnon ruokapöydässä. Olin mahdottoman laiska ja osaamaton ruoanlaittaja, joten miksen hyödyntäisi ilmaista ruokapalvelua.
”Ja ja, mutta mama, me ollaan pääasiassa kuitenkin esteratsukko,” puuskahdin. Äitini ei ollut ikänään edes hevosen selässä istunut, mutta koki olevansa pätevä neuvomaan minua ratsastukseen ja hevosiin liittyvissä asioissa. Ilmeisesti poniäitinä maneesin katsomossa istuen pääsi tarpeeksi syvälle lajin saloihin.
”Muista mitä Klauskin aina sanoi, ’Hyvä perusratsastus on esteratsastajakin pohja.’”, äiti lisäsi mahtipontisesti. Hän oli aina pitänyt silloisesta saksalaisesta valmentajastani, joka oli opettanut tiukalla otteella koulupuolella. Iskin haarukkani lautasella olevaan kananpalaan tympääntynyt ilme naamallani.

Äidin neuvoista huolimatta mä olin päättänyt hypätä tänään. Olin mielikuvaharjoitteluna haaveillut koko eilisen siitä, kuinka liitelisimme sulavasti puolitoistametrisen esteradan yli. Ihan niin korkeita me ei varmaan vielä hypättäisi, mutta en uskonut menevän kauaakaan kuin pääsisimme tavoitteeseemme, eli starttaamaan 120cm radoilla. Olin jo hankkinut kalenterinkin, johon merkkaisin tulevat kisamme, ja kirjoittaisin niistä sitten arvion, miten suoriuduimme. Myöhemmin olisi hauska seurata kehitystä.

Starttasin Mercedeksen ja lähdin ajamaan kohti Auburnia. kello näytti puoli neljää, joten tallilla olisi varmasti muutakin porukkaa. Ehkä saisin jonkun mukaan lähtemään hakemaan hevosia laitumelta, yksin oli vähän tylsää kävellä se turhauttavan pitkä matka. Onneksi laidunaika oli lyhyt, ja pian hevoset muuttivatkin takaisin omiin tarhoihinsa. Ei, hyötyliikunta ei ollut minun juttuni.

Tallilla tosiaan oli jonkin verran porukkaa, ja bongasinkin heti tallin ovella henkilön, joka näytti siltä, kuin olisi menossa laitumen suuntaan. Naisella oli kummalliset siniset hiukset, mikä villitys kaikilla oli värjätä hiukset luonnottomalla värillä?
”Hei”, huikkasin pysäyttääkseni hänet. Sininen poninhäntä heilahti kun nainen kääntyi minua kohti.
”Ootko menossa hakemaan hevosta laitumelta?” kysyin, ja jatkoin sitten odottamatta vastausta. ”Voisin tulla samaa matkaa, jos odotat ihan hetken.”
Sinihiuksinen nainen nyökkäsi, ja pyyhälsin tallin ovesta sisään Riepun karsinalle, jossa vaihdoin omat tavarani ruunan riimuun ja riimunnaruun.

”Ketä sä oot menossa hakemaan?” sinihiuksinen kysyi heilutellen huolettomasti riimunnarua käsissään.
”Riepua, oon sen vuokraaja. Entä itse?” esitin vastakysymyksen.
”Hania. Oon muuten Minka”, nainen esittäytyi hymyillen hieman. Vastasin hymyyn kapeasti, Minka vaikutti ihan okei tyypiltä, kummallisesta hiustenväristään huolimatta.
”Ellie”, esittelin itseni. Tämän lyhyen sananvaihdon jälkeen kävelimmekin hiljaa laitumelle asti, jossa molemmat keskittyivät omaan hevoseensa. Lähdin Riepun kanssa ensimmäisenä kohti tallia, ja kävelimmekin aikamoista tahtia, sillä Hani ja Minka jäivät pian taakse.

Päästin ruunan karsinaansa ja kävin hakemassa sille vähän heinää ajanvietteeksi. Riepu työnsi turpansa onnessaan heinäkasaan, eikä luultavasti aikonut nostaa sitä ennen kuin viimeinenkin korsi oli syöty. Rapsuttelin kimoa pyörivin liikkein kumisualla ja ihmettelin, miten se pysyi näin puhtaana. entinen kimo vuokraponini oli ollut aina täynnä keltaisia laikkuja,ja sitä sai pestä harva se päivä. Taputin ruunaa kaulalle ja marssin kaapilleni vaihtamaan jotain paremmin ratsastukseen sopivaa päälleni – farkkushortsit ja tennarit tuskin olivat se kaikkein optimaalisin valinta. Kaapista löytyi sen sijaan siniharmaat kevyet ratsastushousut sekä ratsastussaappaani. Päälläni valmiiksi ollut valkoinen toppi sai kelvata yläosaksi.

”Moikka”, Isabella huikkasi ilmestyessään tallitupaan kahvikuppi kädessään. En ollut juuri jutellut naisen kanssa, mitä nyt moikkaillut tallikäytävällä törmäillessä. Tälläkin kertaa Isabella vaikutti kiireiseltä kadotessaan keittiöön ja ilmestyessään pian uudestaan poistuen tallin ovesta. Mahtoi olla aikaavievää pyörittää tallia, vaikka apuvoimia löytyisikin. Nappasin satulahuoneesta mukaan Riepun varusteet ja palasin karsinalle. Ruuna oli saanut heinänsä jo syötyä, ja satuloin ratsuni pikaisesti. Vasta taluttaessani Riepua kentälle tajusin, etten ollut ajatellutkaan esteradan rakentamista. Ehkä joutuisin sittenkin treenaamaan kouluratsastusta.

Minun onnekseni joku oli kuitenkin rakentanut jo kentälle valmiiksi esteet, ja voisin todennäköisesti hyödyntää näitä samoja. Kiipesin Riepun selkään ja ohjasin sen uralle kävelemään alkukäyntejä. Tavalliseen tapaansa Riepu vaikutti reippaalta ja erittäin innokkaalta hyppäämään. Esteet olivat arviolta metrin luokkaa, selviytyisimme niistä siis varmasti loistavasti. Joku tarhan oreista hirnahti kimeästi ja sai Riepun kääntämään katseensa. Keräsin ohjaa lyhyemmäksi ja pyysin ruunaa keskittymään työntekoon.

Lähdin melko nopeasti aloittamaan alkuverryyttelyä, joka sujui aluksi enemmän tai vähemmän kaoottisesti. Riepulla tosiaan oli virtaa, ja se poukkoili ja kiemurteli kuin duracellpupu. Vasta noin vartin verran kohellettuamme alkoi yhteispeli sujua ja sain ratsastukseen kontrollin. Sen jälkeen uskalsin lähteä jo hyppäämään. Riepua sai pidätellä jonkin verran, ettei se olisi rynninyt turhan reipasta laukkaa esteille. Olin kiitollinen, ettei kukaan ollut seuraamassa ratsatustani tällä kertaa, se ei nimittäin näyttänyt juuri tänään esittelykelpoiselta. En malttanut odottaa, että valmennukset alkaisivat, taisin tosiaan olla ohjauksen tarpeessa. Saattoiko lyhyt tauko muka vaikuttaa näin paljon ratsastukseen, olin ennen ollut takuulla paljon parempi ratsastaja.

Hetkellisellä omiin ajatuksiini vaipumisella oli kuitenkin ikävät seuraukset. En ollut tarpeeksi tarkkana esteen jälkeen, ja Riepu päätti jatkaa matkaansa eri suuntaan kuin minä. Mätkähdin kylki edellä kentän hiekalle ruunan laukatessa vapaana ympäri kenttää. Nousin nopeasti ylös nolostuneena - toivottavasti kukaan ei nähnyt! Katselin ympärilleni, mutta missään ei onneksi näkynyt ketään.
”Scheiße…” mutisin pudistellessani hiekkaa vaatteistani. Pudotus oli onneksi ollut melko pehmeä, ja selvisin pelkällä säikähdyksellä ja häpeän tunteella. Riepu oli pysähtynyt kentän toiseen päähän, ja katseli minua ihmeissään, kuin pohtien, miksi olin jäänyt kyydistä. Kävelin nappaamaan sen kiinni, eikä se vastustellut hetkellisen vapauden päättymistä.

Ei muuta kuin takaisin satulaan ja uutta yritystä. Tällä kertaa pidin huolen, että ajatukseni olivat ainoastaan ratsastuksessa. Loppuajan Riepu kulkikin ihan hyvin, eikä esteiden ylityksen kanssa ollut ongelmia. Ravailin ruunan kanssa vielä voltteja ja ympyröitä ja se kulki ihme kyllä rennosti ja pyöreänä. Vaikka aluksi olikin näyttänyt pahalta, olin loppuratsastuksesta yhtä hymyä. Viimeisten kierrosten aikana kentälle saapui violettihiuksinen nainen mustanruunikon tammansa kanssa, tervehtien minua iloisesti. Nyökkäsin Annalle mumisten jotain hein kaltaista ja siirsin Riepun käyntiin antaen sille pitkät ohjat. Päätin mennä kävelemään loppukäyntejä maastoon, joten jätin Annan ja Epin rauhassa treenailemaan kentälle. Sää oli oikein kiva maastokävelylle, aurinko paistoi ja kevyt tuulenvire viilensi mukavasti. Riepukin oli hionnut hieman kaulasta, joten ilmeisesti olimme treenanneet ihan kohtalaisen reippaasti.

    Ellie von Brandt
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 10.08.17 9:58

04. Koulutreeni hyvin, kaikki hyvin!

Sateiset päivät tuntuivat vihdoin väistyneen ainakin hetkeksi, ne olivatkin kestäneet mielestäni jo aivan liian pitkään. Ilma tuntui kuitenkin vielä hieman kostealta ja tennarieni reunat imivät tehokkaasti kosteutta harppoessani nurmialueen läpi kohti tallia. Olin pukeutunut suhteellisen lämpimään takkiin ottaen huomioon sen, ettei kesän pitäinyt olla vielä ohi, mutta aamun viileys hytisytti. Olin tosiaan lähtenyt tallille jo aikaisin aamusta, mikä oli saanut äitini leuan loksahtamaan lähes lattiaan asti. Kuulemma hyvin epätyypillistä minulta. Ensimmäinen estevalmennukseni Riepulla oli kuitenkin havahduttanut minut siihen tosiasiaan, että lihaskuntoni oli oikeastaan melko surkea. Vaikka muutoin lihaksien treenaaminen ei kiinnostanut minua pätkän vertaa, olin valmis uhraamaan saliharjoittelulle jonkin verran aikaa, jos se auttaisi minua kehittymään paremmaksi ratsastajaksi. Siispä heräsin nykyään kuudelta aamulla salille – kyllä, kesälläkin.

Olin kuin suoraan Horzen kuvastosta repäisty malli kävellessäni uutuuttaan hohtavissa ratsastusvaatteissa ja nykyään niin nuorten suosiossa oleva lippalakki päässäni kohti laidunta. Vaikka Riepua tuskin kiinnosti minkävärinen paita minulla oli milloinkin päälläni, en vain voinut lähteä edes tallille suomatta ajatusta sille, miltä näytin. Onneksi minulla oli luonnostaan hyvä iho, muuten en varmaan poistuisi minnekään ilman paksua meikkikerrosta. Tallilla ei kuitenkaan tuntunut olevan tähän aikaan ketään kaksijalkaistakaan huomioimassa huoliteltua olemustani.

Riepu tuntui jo havaitsevan minun olevan jokseenkin vakituinen kävijä, sillä saapuessani tarpeeksi lähelle sitä se lähti kävelemään minua vastaan. En voinut estää tyytyväistä hymyä kohoamasta kasvoilleni, olihan tämä jo muistamisen arvoinen hetki. Pujotin riimun ruunan päähän ja lähdin kävelemään takaisin kohti porttia, kimon hevosen seuratessa perässä. Riepun turpa kosketti olkapäätäni tasaisin väliajoin sen käynnin tahdissa ja tunsin leijuvani. Miten hevonen saattoikaan näin pienillä asioilla saada fiilikseni miljoona kertaa paremmaksi. Vaikka taivaalla olikin ohut pilvipeite suodattamassa auringonsäteitä, ei minun maailmani sillä hetkellä olisi voinut olla yhtään aurinkoisempi.

Päästin Riepun karsinaan ja riisuin sen riimun. Ruuna näytti hieman tavallista likaisemmalta, joten olin varautunut reilun mittaiseen harjailutuokioon. Hevonen tuntui kuitenkin nauttivan kumisualla pyörittelystä, eikä itseänikään haitannut viettää ruunan kanssa aikaa näin. Siirryin harjauksen jälkeen selvittelemään Riepun häntää, jonka se olikin onnistunut saamaan aikamoiseen takkuun. Muutama suihkaus selvitysainetta ja huolellinen kampaus saivat kuitenkin ihmeitä aikaan, ja pian Riepu näytti säädylliseltä korvista hännänpäähän. Koska perjantaina olisi kouluvalmennus, koin parhaaksi treenata sileätyöskentelyä vähän etukäteen, olimmehan Riepun kanssa viime aikoina pääasiassa hypänneet. Ruuna sai siis selkäänsä koulusatulan.

Tuttuun tapaan Riepu muuttui kentällä duracellpupuksi, joka sai minut ainoastaan hyvälle tuulelle. En juurikaan pitänyt ratsuista, jotka olivat yhtään eteenpäinpotkittavaa mallia, ja tämä ruuna ei sitä ainakaan ollut. Annoin Riepun kävellä pari kierrosta rennosti omaan tahtiin – mikä tarkoitti melko reipasta käyntiä – ennen kuin keräsin ohjat ja aloitin työskentelyn. Taivuttelin hevosta heti alkuun käynnissä volteilla ja pitkät sivut avotaivutuksessa. Avotaivutus sujui yllättävän hyvin siihen nähden, etten ollut harjoitellut sitä pitkiin aikoihin, mutta selvästi ainakin osa kouluratsastusliikkeistäkin oli jäänyt johonkin selkärankaan. Niin kauan kuin muistin itse keskittyä sataprosenttisesti tekemiseeni ja keksiä puuhaa myös Riepulle, se kulki nätisti ja hallitusti, joskin energisesti, mutta heti jos ajatukseni herpaantuivat hetkeksikään levisi koko pakka ja ruuna käveli nopeasti pois avuilta. Hiki nousi selkääni jo käyntityöskentelyn aikana, joten kovinkaan pitkään tuskin jaksaisin ratsastaa.

Käynnin jälkeen päätin nostaa suoraan laukan, sillä ravissa työskentely menisi hyvin todennäköisesti melkoiseksi kaahottamiseksi, jos en jaksaisi istua täydellisesti selässä. Annoin Riepun laukata pari kierrosta vähän isompaa laukkaa, ennen kuin kokosin sitä hieman ja lähdin ratsastamaan suurta ympyrää keskelle kenttää. Yritin saada ulko-ohjan mahdollisimman hyvin läpi ja hevosen taipumaan koko kropastaan. Pienensin ja suurensin ympyrän kokoa sen mukaan, miten hyvin ruuna oli kulloinkin avuilla. Välillä laukkasin myös kokonaisen kierroksen uralla tai vaihdoin suuntaa. Suunnilleen kymmenen minuutin laukkatyöskentelyn jälkeen Riepu alkoi tuntua rennolta ja pyöreältä laukassa ja päätin ottaa pienet välikäynnit. Hetken hengähdystauko oli lähinnä itseäni varten, sillä Riepu olisi takuulla jaksanut juosta vaikka maailman tappiin asti.

Välikäyntien jälkeen raviin siirtyessä olin tyytyväinen siitä, että olin päättänyt aloittaa laukassa. Riepu tuntui olevan harvinaisen hyvin avuilla, eikä meno ollut vielä kertaakaan aiemmin tuntunut näin tasaiselta. Tein hieman pohkeenväistöä ja temponmuutoksia ravissa, ja kaikki sujui oikein mukavasti. Pohkeenväistö ravissa oli aavistuksen hankalaa oman heilumiseni vuoksi, mutta siinäkin menimme ainakin oikeaan suuntaan, vaikkei meno näyttänytään täydellisen siistiltä ja eleettömältä. Riepu myös muistutti minua selkeästi siitä, jos otin liian teräviä ohjasotteita, enkä muistanut hetkeen olleeni näin keskittynyt pitämään käsiä sekä tuntumaa tasaisena ja määrätietoisena, mutta pehmeänä. Viimeiset kierrokset ravia kentän ympäri tuntuivat jo selkään niin rennoilta ja elastisilta, että en voinut olla virnistelemättä leveästi siirtäessäni Riepun käyntiin ja antaessani sille pitkät ohjat.

Aurinkoinen ilme oli pinttynyt kasvoilleni vielä taluttaessani hevosta talliin. Tallikäytävällä lähes törmäsin satulahuoneesta pelmahtavaan naiseen, joka violetit hiukset hieman sekaisin kantoi sylissään satulaa ja suitsia.
”Oho sori, en huomannut teitä”, Anna hymähti pahoittelevasti utelias katse kasvoillaan. ”Menikö ratsastus hyvin?”
Ilmeisesti leveä virnistys poikkesi mainittavasti tavanomaisesta ilmeestäni, joka muistutti enemmänkin tympääntynyttä mulkoilua.
”Riepu oli ihan superhyvä”, hehkutin. ”Vaikka mä olenkin kyllä ihan esteratsastaja, meillä voisi olla hyvin saumaa kouluradoillakin,” pohdin tyytyväisenä ja rapsutin kimon ruunan säkää.
”Kiva, toivottavasti Epikin on yhtä hyvällä tuulella tänään”, Anna virnisti.

Lähdimme kävelemään yhtä matkaa pitkin tallikäytävää. Riepu tuntui muuttuneen taas omaksi rauhalliseksi itsekseen, eikä kentällä olleesta duracellpupusta ollut enää tietoakaan.
”Ootko muuten startannu koulukisoissa aiemmin?” Anna uteli tarttuen aikaisemmin mainitsemaan aiheeseeni.
”Jotain ihan helppoja luokkia joskus nuorempana”, kohautin olkiani. ”Ei mua oikein niin koulukuvioiden hinkkaaminen kiinnosta, vähän vauhdikkaampi meno on se juttu.”
”Sama täällä, entä kenttäratsastus?” nainen ehdotti. ”Siinä olis vähän kaikkea, eikä ainakaan vauhtia puutu.”
”Joo, sekin kuulostaa kyllä kivalta. Mainitsinkin Amandalle että haluaisin kokeilla maastoesteitäkin.”
”Täällä on ihan pätevä maastoesterata, me voidaan lähteä joku päivä Epin kanssa esittelemään se teille,” Anna ehdotti pysähtyen tammansa karsinalle.
”Joo, menään vaan”, nyökkäsin ennen kuin jatkoin Riepun kanssa tallin päätyyn.

    Ellie von Brandt
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 31.08.17 13:42

05. Henkilökohtainen ratamestari

Riepu seisoskeli tarhan portilla näyttäen siltä, että se halusi päästä jo sisään, mielellään suuren heinäkasan ääreen. Pujotin riimun ruunalle nopeasti päähän, sillä tummat pilvet enteilivät sitä, että taivas repeäisi liitoksistaan minä hetkenä hyvänsä. En ollut väärässä, sillä sadepisarat alkoivat putoilla juuri kun sain talutettua Riepun tallin ovesta sisään.
”Huh, ei kastuttu”, virnistin kimolle ja päästin sen karsinaansa.

Tämän päivän agendana oli jälleen esteitä, joten hain satulahuoneesta Riepun estevarusteet. Olin viime aikoina panostanut ruunan kanssa enemmän sileätyöskentelyyn, joten oli jo aikakin hypätä. Vaikka Amanda oli kehottenut meitä treenamaan ravityöskentelyä, olivat ratsastuskertani olleet melko vahvasti laukkapainotteisia. Se vaan sattui olemaan meille helpompaa. Seuraavalla kerralla menisin sileällä varmasti enemmän ravia, mutta tänään ei ollut sen aika.

”Hei, Jonny”, hihkaisin ja hymyilin mahdollisimman ystävällisesti ohi kävelevälle punapäälle, joka kääntyi katsomaan minua kysyvä ilme kasvoillaan. ”Viitsisitkö sä käydä kasaamassa meille pari estettä maneesiin?”
Hetken Jonathanin ilme näytti epäuskoiselta ja mies vaikutti punnitsevan vaihtoehtojaan.
”Noh, kai mä viitsin”, Jonathan lopulta myöntyi. Ilmeisesti punapää tosiaan oli herrasmies, valmiina auttamaan neitoa hädässä.
”Kiitos! Tiesin, että suhun voi luottaa.”

Saapuessani Riepun kanssa maneesiin sinne oli tosiaankin ilmestynyt oikein pätevä esterata. Hyppäsin ruunan selkään ja aloitin alkuverryttelyt käynnissä. Riepu vaikutti tuttuun tapaan innostuneelta esteistä, mutta malttoi kävellä rauhallisesti, ainakin niin kauan kunnes otin ohjat käteeni. Siirsin ruunan raviin ja katseeni osui maneesin katsomoon, jossa näkyi tutut punaiset hiukset.
”Mä tulin ihastelemaan, miten hienon esteradan teille rakensin”, mies virnisti nojaillen rennosti kaiteeseen. Hienoa, yleisöä. Toivottavasti tällä kertaa pysyisin rakkaan ratsuni selässä.
”Onhan se ihan välttävä rata”, kommentoin mukamas arvioiden.

Kolahdus kaikui maneesissa, kun Riepun kaviot osuivat okserin etummaiseen puomiin, joka putosi äänekkäästi alas kannattimiltaan. Esteet olivat korkeudeltaan jotain metrin luokkaa, mutta en saanut ruunaa ollenkaan kiinni kahden laukka-askeleen välillä pystyltä okserille. Se mennä kaahotti samaa vauhtia, eikä millään meinannut mahtua väliin.
”Sä oot myöhässä pidätteiden kanssa”, Jonathan kommentoi katsomosta. Keskittymiseni herpaantui taas, eikä lähestyminen seuraavalle pystylle sujunut yhtään sen paremmin. Riepu kuitenkin hyppäsi tottuneesti esteen yli.
”Jaahas, viitsisikös estevalmentaja tulla nostamaan ton pudonneen puomin”, tuhahdin hidastaen hevosen käyntiin. Virnistellen Jonathan käveli katsomosta kentälle, jonne mies ilmeisesti päätti myös jäädä. Vilkaisin punapäätä kysyvästi.
”Siltä varalta, että joudun nostelemaan lisääkin puomeja”, Jonathan naurahti.

Loppujen lopuksi puomeja ei sen enempää pudonnut, mikä tosin johtui ainoastaan siitä, että Riepu onnistui pelastamaan heikotkin ponnistuspaikat. Kontrolli oli ajoittain aika hukassa etenkin suhteutetuilla väleillä, vaikka yksittäisille esteille tulikin ihan kelvollisia hyppyjä. Estevalmennukselle olisi kyllä tilausta. Tein loppuverryttelyiksi hieman Amandan painottamaa ravityöskentelyä, joka sujuikin ihan mukavasti, kun Riepu oli saanut päästellä enimmät höyryt esteillä. Jonathan ystävällisesti siivosi esteradan pois kehotuksestani loppuverryttelyjen aikana, olipas täällä hyvä palvelu! Siirsin ruunan käyntiin ja annoin sen kävellä muutaman kierroksen vapain ohjin.
”Kyllähän te noi esteet ylititte, ainakin suurimmaks osaks”, kuului taas kommenttia radanrakentajan suunnalta. Pyöräytin silmiäni Jonnylle.

Tapani mukaan puhdistin kaikki Riepun nahkavarusteet huolellisesti. Jonathan oli kadonnut jonnekin oikeisiin töihinsä, eikä Riepukaan kaivannut enää oikein enempää kiillotusta. Ulkona oli alkanut sataa, joten puin ruunalle sadeloimen ennen kuin vein sen takaisin tarhaansa.

    Ellie von Brandt
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 10.09.17 17:05

06. Ratsastusta auringonlaskuun

"Viimeisen parin viikon ajan me oltiin treenattu Riepun kanssa aika tehokkasati esteitä, aivan kuin olisimme olleet kovankin tason kilparatsukko. Vaikka ei sillä, tavoitteeni olivat korkealla ja halusin jo hanakasti hyppäämään suurempia ratoja. Toistaiseksi emme olleet nostaneet estekorkeutta 120 senttiä korkeammaksi, sillä en halunnut edetä liian nopeasti. Pikkuhiljaa alkoi kuteinkin tuntumaan siltä, että hevonen alkoi tulla tutuksi ja yhteistyö sujumaan.

Riepun hampaat oli raspattu pari päivää sitten, ja Amanda oli pyytänyt minua olemaan paikalla. En käsittänyt, miksi minua tarvittiin paikalle, eikö tallilla ollut tallityöntekijät sitä varten? Tallille oli ilmestynyt myös uusi ratsuttaja, joka ilmeisesti oli joku vähän kovemman tason esteratsastaja - ainakin joskus ollut. En voinut väittää, etteikö Mikael olisi ollut myös ihan mukiinmenevän näköinen. Aina vaan parempi, mitä enemmän hyvännäköistä porukkaa tallilla pyöri.

Koska uraa oli kulututettu viimeaikoina tavallista ahkerammin, päätin tänään tehdä ainoastaan rennon maastolenkin. Rento tarkoitti Riepun kanssa tietenkin melko vauhdikasta maastoa, mutta ilman sen tiukempaa työskentelyä. Muutaman päivän sadeputken jälkeen myös sää salli meitä, ja ilta-aurinkoi sädehti lähes pilvettömältä taivaalta."

Riepun päiväkirja Tb2mSo

    Ellie von Brandt
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 09.10.17 3:11

07. Ensimmäiset kilpailut
Suoritusteksti Kalla CUP:in 1. osakilpailuista

Heräsin aamulla kukonlaulun aikaan pirteänä kuin peipponen. Tänään olisi tärkeä päivä - Kalla-CUP:in ensimmäinen osakilpailu, minun ja Riepun ensimmäiset oikeat kilpailut. Olin osallistunut niin moneen luokkaan kuin mahdollista. Se käsitti niin helpon ja varman 80cm luokan, kuin vähän vähemmän varman, mutta silti melko vakaan metrin. Näiden lisäksi olin päättänyt koettaa onneani myös koululuokissa, mikä tosin ei ollut aivan yhtä jännittävää. Mutta tuskin helpot luokat tuottaisivat sen suurempia ongelmia, olihan minulla ja Riepulla perusasiat hallussa.

Kuuteen mennessä olin ehtinyt jo käydä suihkussa, meikata, väkertää hiukset siistille nutturalle niskaan ja valita laukkuun mukaan puhtaanvalkeat ratsastushousut ja tummansinisen kisatakkini. Jännitys kipristeli mahassani. Vaikka olin kilpaillut aiemmin vaikka kuinka monta kertaa, olivat nämä ensimmäiset kilpailut pitkiin aikoihin, puhumattakaan ensimmäisistä koululuokista moneen vuoteen. Nappasin aamiaisen mukaan ja käänsin Mersuni keulan kohti Auburnia.

Samaan aikaan minun kanssa osui parkkipaikalle tuttu Lada. Nousin hymyillen ulos autostani ja astelin Jonnyn luokse, halaten miestä nopeasti.
"Se olis kisapäivä tänään, jännittääkö?" Jonny kysyi virnistäen.
"Ei tietenkään", vastasin, vaikka oikeasti tilanne oli toinen. "Me muuten päihitetään teidät ihan mennen tullen."
"Epäilemättä", Jonny naurahti. Ojensin punapäälle laukkuni. "Mitä ihmettä mä näillä teen?" Jonny näytti aavistuksen hämmentyneeltä.
"Kannat tietenkin herrasmiehenä talliin?" virnistin. "Vai onko ne liian raskaat sulle?"
"Ei tietenkään", mies puuskati ja nosti laukut olalleen omiensa seuraksi.
"Kiitos, rakas", virnistin ja lähetin punapäälle lentosuukon.

Riepu odotti karsinassa puhtaanvalkeana. Olin pessyt sen eilen ja varoittanut sitä, ettei porkkanoita heruisi jos sen kiiltävässä karvapeitteessä näkyisi ainuttakaan likatahraa. Olin ehtinyt jo käydä kävelemässä esteradan läpi, se vaikutti kohtalaisen helpolta, mutta käännösten kanssa ei pitäisi ottaa turhia riskejä. Letitin ruunan harjan ja hännän huolellisesti, johon menikin aikaa sen verran, etten ehtinyt tekemään juurikaan muuta kuin varustaa sekä hevosen että itseni ja lähteä kohti verryttelykenttää. Suuri osa Auburnilaisista oli mukana tavoittelemassa Kalla CUP:in voittoa, vaikka kilpailut olivat vetäneet kohtalaisen paljon porukkaa myös tallin ulkopuolelta.

Riepu seisoi malttamattomana lähes paikallaan noustessani sen selkään. Yritin hengittää syvään ja rauhallisesti, sillä en halunnut jännitykseni tarttuvan hevoseeni. Luojan kiitos onnistuin aina radan alkuun mennessä valjastamaan adrenaliinini huolelliseen ratsastukseen, ja niin aioin tehdä myös tänään. Pyysin ruunaa nostamaan laukan, ja se singahti vauhdikkaanpaan askellajiin pienen potkun saattelemana. Päätin kekittyä alkuverryttelyssä pikemminkin Riepun saamiseen kuulolle kuin esteiden hyppäämiseen, sillä 80cm rata oli itsessään meille pelkkää lämmittelyä. Metrissä sen sijaan ylimääräinen vauhti ja liian pitkät ohjat koituisivat takuulla ongelmaksi, joten se pitäisi saada kontrolliin.

En halunnut turhaan käyttää lämmittelyyn ylenmäärin aikaa, eikä minulla sitä olisi enempää ollutkaan, joten lähdin ratsastamaan Riepua kohti maneesia. Istuin ryhdikkäänä ruunan selässä ja tarkkailin edellistä ratsukkoa. Heillä sujui hyvin. Hyvin, mutta hitaasti - tuskin mahdollisuuksia voittoon. Ratamestari antoi meille lähtömerkin. Kannustin Riepun laukkaan ja kohdistin katseeni ensimmäiselle esteelle. Päästyämme sen yli oli katseeni jo pitkällä seuraavalla esteellä, joka ei ollut yhtään sen haastavampi. Riepu oli reipas ja energinen, ehkä vähän liiankin, sillä en saanut sitä kääntymään ihan niin näppärästi kuin kuvittelin. Mutta ainakaan en ottanut riskejä teiden suhteen, olisi ollut noloa pudottaa näin matalia esteitä. Harmillisesti se näkyi kyllä ajassa, jonka olisimme helposti alittaneet lyhyemmillä teillä.

Taputin ratsuani radan jälkeen. Emme ottaneet yhtäkään virhepistettä, mutten silti ollut kovin tyytyväinen ratsatukseeni. Olisimme voineet tehdä paljon nopeamman radan. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa murehtia suoritustamme sen enempää, sillä kohta alkaisi metrin luokka, jossa laittaisin kaiken likoon. Olisi pakko tehdä tiukempia kaarteita, sillä muuten meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia voittaa. Jalkauduin alas ruunan selästä ja lähdin taluttelemaan sitä tallialueella. Ei olisi hyvä jäädä paikoilleen seisomaan.

”Hei!” Käännähdin kannoillani äänen suuntaan. Jonny käveli meitä kohden taluttaen Eelaa. ”Miten teillä meni?”
Kohautin olkiani. ”Ei kovin hyvin”, puuskahdin.
”Mutta eikö teillä ollu puhdas rata?” Jonny kysyi hymyillen rohkaisevasti.
”Oli, mutta ei niin hitailla teillä voiteta”, pudistin päätäni.
”Pyh, ette te nyt niin hitaita voineet olla, Riepuhan ottaa tuplasti isompia askelia kuin muut luokan hevoset yhteensä”, punapää virnisti.
”Toivottavasti...” mutisin hypistellen kimon ohjia. Riepu hamuili kisatakkini kaulusta, ja jouduin työntämään sen turvan kauemmaksi välttääkseni valkoisen kuolan leviämisen puhtaalle takilleni.
”Noh, älä viitsi murjottaa”, Jonny tokaisi. ”Onnea kuitenkin seuraavaan luokkaan!”
Nyökkäsin ja mumisin jotain, jonka saattoi tulkita 'kiitos samoin'.

Metrin luokka alkoi jälleen kerran energisesti. Riepu tuntui imevän esteille tehokkaammin kuin oli tarkoitus, ja sain tosissani tehdä pidätteitä saadakseni sen hallintaan. Kimo ruuna viskoi päätään tyytymättömänä hidastaviin apuihin. Esteet sujuivat hyvin yksi toisensa jälkeen melko varmalla tyylillä, joten päätin uusinnassa ratsastaa aikaa vastaan ja tehdä hieman tiukemmat tiet. Kaikki sujui hyvin viimeiselle esteelle asti, jolle en saanut tehtyä pidätettä ajoissa, eikä lähestyminen onnistunut kovinkaan hyvin. Kuulin kavioiden kolahtavan puomiin ja saatoin vain rukoilla sen pysyvän paikallaan. Harmikseni se kuitenkin putosi kannattimiltaan jättäen meille virhepisteitä radalta. Hitto!

Vaikka ensimmäisten osakilpailuiden esteosuus ei ollutkaan täysin katastrofaalinen, näytin silti lapselta, jolta oli viety tikkari nenän edestä. Mieleni olisi tehnyt poistua dramaattisesti paikalta ja jättää hevonen niille sijoilleen, mutta enhän minä tietenkään Riepua voinut syyttää, omaa syytähän se viimeinen pudotus oli. Kävin viemässä ruunan karsinaan siksi aikaa, että voisin syödä jotain pikaisesti ennen kouluratsastuksen alkamista. Ehkä asiat näyttäisivät valoisammilta kylläisenä.

Maneesin buffet oli positiivinen yllätys, vaikka mitä muutakaan olisi näin laadukkaalta tallilta voinutkaan olettaa. Vasta ensimmäisten suupalojen myötä tajusin, miten kova nälkä minulla olikaan ollut. En ollut ehtinyt syödä juuri mitään aamulla.
”Valmiina kouluosuuteen?” kysyi viereeni istunut Jemiina, joka oli myös kerännyt lautaselleen syötävää.
”Tottakai, eiköhän helpot luokat mene vaikka silmät sidottuina”, hymähdin. ”Paras ratsukko voittakoon.”

Estesatula oli vaihtunut koulusatulaan ja apuohjat jätetty talliin. Menisimme siis ihan täydestä kouluradalla ainakin ulkonäön puolesta. Toivottavasti ratsastuskin näyttäisi yhtä hyvältä. Siirryin verryttelyalueelle ja ratsastin nopeasti kaikki perusasiat läpi. Koulujalustimet tuntuivat kilometrin mittaisilta esteosuuden jälkeen, enkä tuntenut oloani yhtä kotoisaksi. Riepu ei tuntunut olevan myöskään aivan täydellisesti avuilla ja yritin korjata asiaa tekemällä paljon taivutuksia ja siirtymisiä. Luokan alku kuitenkin lähestyi lähestymistään ja toivoin, etten unohtaisi rataa.

Loppujen lopuksi suoritus oli nopeasti ohi. En ollut unohtanut rataa ja Riepukin oli ollut kuulolla koko suorituksen ajan, vaikka vaikuttikin näkevän pieniä vihreitä miehiä tuomaripäädyssä, minkä vuoksi laukannostot saattoivat muistuttaa pikemminkin laukkaan ryntäämistä. Luultavasti meillä meni kuitenkin ihan perushyvin ja se riitti minulle, eihän kouluratsastus edes ollut varsinainen lajimme. Seuraavan luokan alkuun olisi vielä aikaa, joten voisin sillävälin seurata muiden ratsukoiden suoriutumisia, ja kerrata vähän seuraavan luokan rataa. Neljän erilaisen ratsastusradan muistaminen samana päivänä oli jossain määrin uuvuttavaa, ja kyseessä oli vasta ensimmäinen osakilpailu. Tavoitteenani oli voittaa koko Kalla CUP - molemmissa lajeissa!

Pian oli kuitenkin ryhdyttävä valmistautumaan seuraavaan rataan. Kolmen luokan jälkeen olin jo hieman väsynyt, eikä lihakset tuntuneet tottelevan niin hyvin kuin olisin halunnut. Riepu kuunteli kyllä apuja ja kulki sinne minne pitikin, mutta kokonaisuus oli melko jäykkä. Meidän vahvuus taisi selkeästi olla ennemminkin esteradoilla. Suoritin helppo B luokan tasaisesti, mutten ollut siihenkään luokkaan täysin tyytyväinen. Ehkä oma tympääntynyt fiilikseni oli tarttunut Riepuunkin. Ensimmäiset osakilpailut olivat kuitenkin viimein ohi, ja vuorossa oli enää hevosen hoito.

Riisuin Riepulta varusteet, purin letit ja harjasin sen läpi, ennen kuin pääsin kotiin käymään suihkussa ja vaihtamaan omat vaatteeni. Coctailtilaisuus alkaisi kahdeksalta, ja olin selvinnyt tallilta kotiin vasta kuuden aikaan, joten aikaa ei olisi hukattavana.

    Ellie von Brandt
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 09.10.17 14:33

08. Miehet sekaisin

Hiusharja lävisti pitkät vaaleat hiukset, joista ei löytynyt enää takun takkua. Palmikoin hiukseni rennolle letille ja vilkaisin itseäni vielä viimeistä kertaa peilistä, ennen kuin poistuin ovesta kohti sisäpihan parkkipaikkaa. Suunnitelmana oli tänään estetreeniä, jotta olisimme Riepun kanssa hyvässä vireessä seuraavia kisoja varten. Kaikista edellisen kisapäiväisistä epäilyistäni huolimatta Kalla CUP:in ensimmäinen osakilpailu oli sujunut erinomaisesti. Voittoa ei mistään luokasta ollut tullut, mutta toinen sija kelpasi mainiosti, olihan mukana muitakin hyviä ratsukkoja. Kouluosuushan meni ihan oletetustikin puihin, mutta ei me siihen niin tosissaan lähdetykään.

Muutakin riemastuttavaa oli viimeaikoina tapahtunut, sillä välit Jonnyn kanssa olivat roihahtaneet oikein kunnolla. Miehen ajatteleminenkin sai mut hymyilemään leveästi, ja kaikki tuntui olevan elämässä tällä hetkellä kohdillaan. Käänsin autoni Auburnin parkkipaikalle ja lähdin harppomaan kohti Riepun karsinaa. Ruunaa ei näkynyt, joten se olisi vielä tarhassa. Sen sijaan karsinan edessä oli kottikärryt ja karsinassa miespuolinen henkilö. Tosiaan, Jonathanilla taisi olla tänään työvuoro.

"Hei, rakas", hihkaisin iloisesti ja pujahdin sisään karsinaan. Kiersin käteni Jonnyn ympärille painautuen tämän selkää vasten. Aurinkoinen hymyni muuttui kuitenkin sekunneissa järkytykseksi, kun tutun punapään sijasta minua kohti kääntyi aivan tyystin toinen mieshenkilö. Peräännyin äkkiä muutaman askeleen saamatta sanaa suustani.
"Ai täällä tervehditään nykyään näin lämpimästi", Mikael virnisteli ja laski alas punaisen hupparinsa hupun. "Kannattaa varoa, ettei Jonny näe."
"Näe mitä..?" Siinä paha missä mainitaan. Toinen punahupparinen ja tällä kertaa myös punahiuksinen mieshenkilö saapui karsinalle, toistaiseksi vielä huoleton ilme kasvoillaan. Näytin siinä seisoessani varmaan todella syylliseltä peuralta ajovaloissa, kun molemmat miehet katselivat uteliaana mitä mulla oli sanottavana. Miten ihmeessä mä onnistuin sekoittamaan oman poikaystäväni johonkin toiseen? Todella noloa.

"Sun rakkaasi vaan täällä kiitti Riepun karsinan siivoamisesta", Mikael hymähti nojaten talikkoon, kun mä en vieläkään saanut sanaa suustani. Jonathanin ilme näytti hämmentyneen kysyvältä.
"Mä luulin sua Jonnyks", sain viimein suuni auki, joskaan sieltä ulos tullut lause ei kuulostanut kovinkaan hyvältä ääneen sanottuna.
"Mitä ihmettä Ellie?" punapää haroi hiuksiaan, näyttäen epäilevältä. En tiennyt miten pelastaa itseni ikuisesta häpeästä, ehkä minun pitäisi vain kadota paikalta ja lähteä maanpakoon hetkeksi.
"No miks ihmeessä te pukeudutte samanlailla?" kivahdin suuttuneena lähinnä itselleni. "Ja eikö sun pitänyt olla täällä töissä, eikä ton", osoitin sanani Jonnylle kadoten sitten kohti tarhoja Riepun riimu mukanani.

Viivyttelin Riepun hakemista niin pitkään kuin vain jaksoin katselemalla sitä tarhan portilla. Ruuna seisoskeli toisella puolella aitausta, toinen korva kääntyneenä minua kohti. Kehtaisinko mennä enää ollenkaan takaisin talliin? Jossain vaiheessa Riepu oli kuitenkin kävellyt tarhan portille, osoittaen olevansa valmis lähtemään töihin - tai vähintäänkin halusi herkkuja. Pujotin riimun kimoon päähän ja lähdin taluttamaan ruunaa karsinaansa. En törmännyt matkalla sen koommin Jonnyyn kuin Mikaeliinkaan, ja saatoin ainakin hetkeksi huokaista helpotuksesta. Toivottavasti Jonny ei olisi vihainen.

Harjattuani ja varustettuani Riepun lähdin taluttamaan sitä kentälle. Viileässä syysilmassa ratsastaminen tuntui miellyttävämmältä kuin maneesissa. Edellinen ratsukko oli jättänyt kentälle muutaman esteenkin, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin. Aloitin verryttelyn käyntityöskentelyllä, jonka jälkeen siirryin muutaman ravikierroksen jälkeen laukkaan. Riepulla oli energiaa, mutta se tuntui olevan hallittavissa. Lähdin hyppäämään lämmittelynä matalaa yksittäistä pystyä.

Jossain vaiheessa kentän laidalle oli ilmestynyt Mikael punaisessa hupparissaan. Tunsin suorituspaineiden kasvavan yhtä aikaa syyllisyydentunteen kanssa, mitä ihmettä se oli oikein tullut kyttäämään? Riepu viskaisi päätään vaistoten äkillisen mielialanmuutoksen ja minun oli pakko taas keskittyä ratsastamaan. Lähestyin sarjaa, tein puolipidätteen ja ylitimme hallitusti ensimmäisen pystyn. Sen jälkeen kolme laukka-askelta ennen seuraavaa hyppyä. En saanut Riepua kunnolla kiinni välissä, vaan lähestyminen meni tiukaksi. Ruuna kuitenkin hyppäsi, muttei onnistunut pelastamaan ylintä puomia, joka putosi kolahtaen kannattimiltaan.

"Mä voin nostaa", Mikael ilmoitti lähtien harppomaan keskelle kenttää. Voi ei, miksei se vaan ollut kadonnut paikalta! Missäköhän Jonnykin oli? Toivottavasti se ei taas ilmestyisi paikalle ja saisi lisää vääriä mielikuvia. Eihän tässä edes ollut mitään meneillään. Ärsyynnyin omaa hermoiluani ja se tarttui hevoseenkin. Riepu ei tuntunut oikein pysyvän käsissäni, ja minun oli pakko siirtää se hetkeksi käyntiin.
"Eihän sua vaan jääny kaivelemaan se välikohtaus?" ratsuttaja kysyi nostaen puomin takaisin kannattimilleen. Pidin katseeni tiukasti hevosen niskassa. "Sehän oli vaan inhimillinen erehdys."
"Mitä inhimillistä on luulla toista miestä poikaystäväkseen?" kivahdin mulkoillen Mikaelia, joka vain hymyili ärsyttävän ymmärtäväisesti. Riepu säpsähti äkillistä volyymiani ja otti sivuaskeleen. "Ettehän te edes ole saman näköisiä."
"Oli meillä kuitenkin samanväriset hupparit. Ja tuskin Jonny on sulle suuttunut, ethän sä oikeastaan edes tehnyt mitään väärää", Mikael totesi rohkaisevasti jääden seisomaan keskelle kenttää. En vastannut mitään.

Yritin pyytää Riepua ravaamaan, mutta menomme oli melkoista kiemurtelua.
"Sä vaikutat hermostuneelta", mies totesi. "Hengitä pari kertaa syvään ja nosta rauhallinen laukka. Rentouta kädet, yritä pitää tasainen tuntuma." Mitä tämä nyt oli, joku valmennusko? Tein kuitenkin Mikaelin ohjeiden mukaan ja käänsin Riepun laukassa ympyrälle. Huomasin pitäneeni käsiä niin tiukasti nyrkissä, että sormiani särki höllentäessäni otetta. Meno oli edelleen melko epätasaista, mutta kierros kierrokselta parempaa.
"Tuu sitten tää sarja uudestaan. Ota ajoissa pidäte, mutta älä jää vetämään." Tällä kertaa puomeja ei kolissut alas ja sain Riepunkin sovittamaan askeleensa paljon paremmin esteiden väliin. Vilkaisin Mikaelia, joka hymyili tyytyväisenä.

    Ellie von Brandt
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 10.10.17 13:53

09. Taivaskin itkee

'Jutellaanko tänään illemmalla?', oli ollut Jonnyn vastaus viestiini. Ainakaan se ei jättänyt mua tekstarilla tai ignoorannut kokonaan, vaan suostui jopa juttelemaan. Näpyttelin nopean vastauksen: 'Tottakai, kasilta?', jonka jälkeen hautasin puhelimeni sohvatyynyn alle. Kello lähestyi neljää, enkä mä ollut vieläkään vaihtanut kylpytakkia vaatteisiin. Tunsin kuitenkin valtavaa tarvetta saada tänään hevosterapiaa, enkä uskonut kylpytakin soveltuvan tallivarusteeksi. Niimpä mä laahustin takaisin makuuhuoneeseeni ja kaivoin päälleni jotain ratsastukseen soveltuvaa. Hiukset nopealle ponnarille ja pikainen meikkaus, halusinhan kuitenkin näyttää ulospäin siltä, että kaikki oli hyvin.

Ajomatka Auburniin sujui kuin sumussa. Yritin ajatella positiivisia asioita, kuten viime viikonlopun kisoja, jotten sotkisi ripsiväriäni. Jouduin vetämään muutaman kerran henkeä parkkipaikalla ennen kuin uskaltauduin ulos autosta. Jonnyn uutta BMW:tä ei onneksi näkynyt parkkipaikalla, olisi aivan liian aikaista törmätä mieheen tallilla. Jatkoin matkaani suoraan Riepun karsinalle, jossa kimo ruuna seisoskelikin tyynen näköisenä. Mitään ajattelematta astuin sisään karsinaan ja kiedoin käteni hevosen kaulan ympärille. Riepu ei vastustellut, vaan seisoi rauhallisesti paikallaan, antaen minun painaa poskeni vasten sen pehmeää, klipattua karvapeitettä.

"Mulla oli sua ikävä", mumisin ruunan kaulaa vasten. Pidin hevosesta kiinni kuin hukkuva pelastusrenkaasta niin kauan, kunnes kimo kyllästyi ja pyrki eroon halauksesta. Hymyilin ruunalle.
"Sori, en mä kiusaa sua enempää. Mutta mentäisiinkö maastoon?" tiedustelin. Riepu vain katsoi mua ymmärtämättä sanaakaan, mutta ajattelin sen myöntyvän ideaan. Kävin hakemassa varusteet ja harjat ja kävin hevosen läpi nopeasti mutta tarkasti. Syksyn kurakeleistä huolimatta vaalea karvapeite oli pysynyt suhteellisen puhtaana, ainoastaan jalat olivat hieman likaisenruskeat.

Ulkona satoi, mutta mä en halunnut linnoittautua maneesiin neljän seinän sisään. Eikä mua edes huvittanut treenata tänään sen kummemmin, vaan mastossa tuulettuminen oli juuri sitä mitä kaipasin. Nousin selkään tallipihalla ja ohjasin Riepun parkkipaikan ohi kohti laitumia. Ruuna käveli reippaasti muttei vaikuttanut siltä, että olisi lähtenyt turhan helposti kiitämään alta. Ehkä sateinen sää hillitsi sitäkin. Olin pukenut vaaleanpunaisen sadetakin päälleni ja varustanut riepunkin ratsastussadeloimella, sillä miksi turhaan kastua aivan läpikotaisin.

Kävelimme rauhallisesti pitkän pätkän, mutta musta tuntui etten saanut ajatuksiani kasattua sitten millään. Päässäni pyöri erinäisiä välähdyksiä eilisillan tapahtumista, vaikka kuinka yritin työntää niitä kauemmaksi. Jos jotain, niin mua hävetti aivan valtavasti. Ensimmäinen varsinainen seurustelusuhde, ja senkin onnistuin hajottamaan ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Ehkä mua ei vaan oltu luotu seurustelemaan. Riepu tuntui kyllästyvän mun masentavaan olemukseen, sillä se päätti säikähtää pensaasta lennähävää lintua ja otti reippaan sivuloikan, joka herätti mutkin ajatuksistani. Korjasin karanneen jalustimen takaisin jalkaani ja otin ohjia vähän paremmin tuntumalle.

Ravasimme pellon reunalla kulkevaa tietä pitkin. Musta alkoi tuntua siltä, että tehokas koulutreeni olisi sittenkin saanut mun ajatukset paremmin muualle. Kun vihdoin tulimme hyväpohjaiselle tielle, annoin Riepun laukata sydämensä kyllyydestä. Painauduin matalaksi ruunan kaulaa vasten ja yritin välttyä kasvojani piiskaavalta sateelta. Kyyneleet valuivat mun silmistä, mutten ollut varma johtuivatko ne vain kylmästä viimasta. Siisti ja meikattu olemukseni oli kuitenkin mennyttä.

Loppumatka tallille sujui rauhallisesti kävellen. Jalkauduin Riepun selästä tallipihassa ja talutin sen suoraan pesupaikalle, jossa riisuin siltä varusteet. Suojat ja jalat kaipasivat pesua, sillä ne olivat keränneet kohtalaisesti kuraa maastosta. Aloitin kuitenkin huuhtelemalla ja kuivaamalla Riepun ja vein sen karsinaan loimitettuna. En löytänyt energiaa alkaa puunaamaan varusteita sen suuremmin, kunhan vain varmistin, että ne olisivat käyttökelpoiset vielä huomennakin. Palasin vielä syöttämään Riepulle porkkanan ja silittelemään sen samettista turpaa. Ruuna puhalsi käsiini lämmintä ilmaa ja sen olemassaolo lohdutti mua tällä hetkellä ihan valtavasti.

    Ellie von Brandt
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 13.10.17 1:22

10. Perjantai kolmastoista kääntyikin hyväksi

Heräsin hiestä märkänä. Olin nähnyt kamalaa painajaista, josta en muistanut enää juuri mitään. Ainoastaan bruneten ja punapään suudelma oli jäänyt mieleeni, ja yritin haudata kasvoni tyynyyn paetakseni sitä. Vedin syvään henkeä ja nousin ylös. Reisissä tuntui väsymystä ja kipua. En muistanut, milloin viimeksi olisin juossut itseni yhtä uuvuksiin. Laahustin keittiöön keittämään kahvia ja tekemään aamiaista. Kello näytti puoli kuutta.

Käynnistin Mersuni ja lähdin ajamaan kohti Auburnia. En kestänyt olla yksin kotona, en kun kaikki mitä kykenin ajattelemaan oli se umpikiero lehmä suutelemassa poikaystävääni. Vai entistä poikaystävääni, halusikohan Jonny edes seurustella enää kanssani? Lisäksi halusin käydä ratsastamassa Riepun tänään ainakin kevyesti, sillä lauantain kisoissa täytyisi sujua täydellisesti. Olin laiminlyönyt Riepun estetreenit muutenkin viimeaikoina ikävien tapahtumien seurauksena, eikä fiilikseni kilpaa hyppäämisestä ollut kovinkaan luottavainen.

Harjasin Riepun perusteellisesti käyttäen reilusti aikaa sen jouhien selvittelyyn. Hevosen läsnäolo rauhoitti minua ja pystyin pikkuhiljaa unohtamaan ikävät asiat ainakin hetkeksi. Kimo ruuna hamuili taskujani herkkujen toivossa, ja sai kasvoilleni pitkästä aikaa pienen hymyn. Silitin Riepun kaulaa ja hengitin syvään.

* * * * *

Vaalea hevonen kulki uraa pitkin rentoa ravia kaula kaarella, kuunnellen tarkasti pienimpiäkin apuja. Kaviot iskeytyivät maneesin hiekkaan täydellisessä rytmissä. Hetki tuntui niin hyvältä, etten voinut olla hymyilemättä. Tuntui kuin Riepu olisi ymmärtänyt kuinka paha olo minulla oli ollut ja halusi tehdä yhteistyötä. Tai ehkä olin vain oppinut ratsastamaan ruunaa paremmin. Ohjasin kimon pituushalkaisijalle ja vaihdoin suuntaa.

En tehnyt kovinkaan rankkaa treeniä ja keskitin tekemisen enimmäkseen ravi- ja käyntityöskentelyyn. Etenkin ravissa ratsastamiseen olin saanut viimeaikoina reilusti lisää varmuutta, eikä Riepu tuntunut enää niin haasteelliselta saada liikkumaan rauhallisesti ja rennosti. Taivuttelin sitä volteilla ja kaarevilla urilla. Taivutus olisi saanut olla vielä selkeämpää, mutta lopputunnista ulkoavutkin alkoivat mennä paremmin läpi. Nautin siitä, että sain yksin käyttöni koko maneesin. Aikaiset aamut olivat selvästi hyvä ajankohta treenata.

Tein muutamia laukannostoja molempiin suuntiin. Riepu reagoi nopeasti apuihin ja nostot olivat teräviä ja ryhdikkäitä. Taputin kimoa ruunaa ylpeänä hymyillen. Huono fiilis oli väistynyt hyvän olon tieltä ja annoin tyytyväisenä Riepulle pitkät ohjat.
"Sä osaat kyllä aina piristää mua", naurahdin hevoselle.

Laskeuduin alas Riepun selästä ja löysäsin sen satulavyötä ennen kuin lähdin taluttamaan hevosta takaisin talliin. Tervehdin tallikäytävällä vastaan tulevaa Isabellaa kohteliaasti hymyillen. Ehkä tästä päivästä ei tulisi hassumpi sittenkään. Kello näytti vasta puoli yhdeksää, en ollut varmaan koskaan aikaisemmin ollut tallilla näin aikaisin. Riisuin hevoselta varusteet ja harjasin sen pikaisesti läpi, olinhan tehnyt jo perusteellisen puunauksen aamulla. Talutin Riepun tarhaansa, jossa Lefa jo esitteli lennokkaita liikkeitään pukittelun muodossa.
"Huomiseen sitten", hyvästelin kimon ja suljin tarhan portin.

    Ellie von Brandt
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 14.10.17 22:22

11. Kiusallinen kisamatka

Emme olleet puhuneet Jonnyn kanssa sitten sen jälkeen, kun vastasin miehen tekstiviestiin. Minulla ei ollut aavistustakaan väleistämme ja minua suorastaan pelotti tuleva kohtaaminen. Mielikuva punapäästä ja Jonnasta nousi jälleen mieleeni ja värähdin. Vedin jalkaani jodphurit ja astuin ulos viileään syysilmaan suuren laukun kanssa. Oli ihan mahtavaa, että Amanda oli antanut luvan lähteä tallin ulkopuolisiin kisoihin, mutta samalla toivoin etteivät ne olisi olleet tänään.

Saatuani Mersun parkkiin annoin katseeni kiertää tallipihaa. Jonathan olisi toivottavasti tehnyt ainakin jotain valmiiksi ja huomasinkin ainakin trailerin olevan valmiina kiinni vetoautossaan. Toivottavasti ajomatka ei olisi kovin kiusallinen. Toisaalta koska Jemiina olisi mukana, ei meillä olisi edes mahdollisuutta puhua ainakaan matkoilla. Kävelin talliin ja tervehdin karsinassaan olevaa Riepua, joka ei kaikeksi onneksi ollut liannut itseään tarhassa. Lefaa ei näkynyt Riepun toisella puolella, mutta vilkaisu hoitopaikalle kertoi toisen ruunan olevan siellä. Laskin laukkuni karsinan viereen ja kävin hakemassa harjapakin ja kuljetussuojat. Vielä pitäisi väkertää ruunallekin kisakampaus.

Olin juuri letittämässä harjan puoliväliä, kun näin sivusilmällä punapään kävelevän karsinaa kohti. Keskittymiseni ei ollut pysyä lainkaan kohdallaan, vaan sykeröstä tuli täysin epämuodostunut.
"Moi", Jonny aloitti. En kuullut äänessä tuttua itsevarmuutta. "Mä kävin heittämässä Riepun kamat jo autoon ja kaikki muukin on oikeastaan valmista."
En saanut muuta kuin nyökättyä. Hienoa, tilanne oli kiusallinen jo nyt. Jatkoin letittämistä vaitonaisena.
"Jemiina on myös valmis Lefan kanssa, me lastataan se ensin", Jonny ilmoitti. Mies jäi hetkeksi seisomaan hiljaa karsinalle, mutta lähti sitten Jemiinan ja Lefan kanssa tallista.

Sykeröistä ei tullut niin hyvät kuin yleensä, mutten jaksanut alkaa korjailemaan niitä. Puin kuljetussuojat kimon jalkoihin ja lähdin taluttamaan sitä trailerille.
"Ja viimeinenkin matkalainen saapuu", Jonny virnisti Jemiinalle. Puristin riimunnarua tiukemmin. Oliko noillakin nyt jotain meneillään? Viileä ilme kasvoillani lähdin taluttamaan ruunaa ramppia pitkin traileriin. Riepu seurasi tyynesi perässä.

* * * * *

Saimme vihdoin ja viimein lähdettyä matkaan. Välttääkseni kiusalliset katseet tai keskustelut mahdollisimman tehokkaasti päätin lähes vaatia Jemiinaa istumaan etupenkillä ja linnoittautua itse takapenkille. Keskustelu autossa pysyi pääosin hevosissa, mutten ottanut siihen osaa kovinkaan aktiivisesti. Uppouduin sen sijaan sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan selaten Instagramia.
"Huhuu Ellie?" Havahduin Jemiinan huuteluun etupenkiltä. Nostin katseeni puhelimestani blondiin. "Onko kaikki kunnossa? Oot ihan omissa maailmoissas."
"Joo joo", tuhahdin vähän turhankin kireään sävyyn. "Kisajännitystä vaan."

"Me aletaan olla perillä", Jonny ilmoitti hetken kuluttua. Kurvasimme muiden trailereiden joukkoon ja lähdimme Jemiinan kanssa etsimään kansliaa. Paikka oli oikeastaan aika hieno, vaikkei läheskään Auburnin veroinen. Kentällä hyppäsi rautias poni ja esteet vaikuttivat melko matalilta. Meillä olisi hyvin aikaa ennen omaa luokkaamme. Kanslia löytyi ja pääsimme maksamaan ilmoittautumisemme.
"Ainakaan tää rata ei näytä kovin vaikeelta", Jemiina kommentoi katsoessaan ratapiirrosta. Nyökkäsin, mutta fiilikseni tuntui kaikkea muuta kuin helpottuneelta. Eikä hermostuneisuuteni edes johtunut kilpailemisesta.

Palasimme trailerille varustamaan hevosia. Jonny oli pukenut Riepulle suitset jo valmiiksi ja piteli sitä trailerin ulkopuolella, kun nostin satulan ruunan selkään. Kertasin mielessäni ratapiirrosta ja kiinnitin satulavyötä keskittyneesti välttääkseni keskustelemisen punapään kanssa.
"Kaikki ok, Ellie?" mies kysyi, mutta sai minulta vastaukseksi vain nyökkäyksen.

* * * * *

Olimme kävelleet Jemiinan kanssa 90cm luokan radan ja istuin nyt Riepun selässä verryttelyalueella. Ruuna oli tavallista vireämmällä tuulella ja koko lämmittely tuntui menevän ihan sähläykseksi. Toivoin vain pääseväni pian radalle. Turhautuneisuuteni tarttui kimoon ja se potkaisi ilmaa lähes joka kerran kun nostin laukkaa. Yritin saada ulkoapuja paremmin läpi, jottei kaarteet luokassa venyisi täysin mahdottomiksi. Pian meidät kuulutettiin valmistautumaan. Tunsin olevani kaikkea muuta kuin valmis, mutta lähdin Riepun kanssa kohti kilpakenttää.

Rata ei ollut meidän osalta täysin epäonnistunut, vaikka tiet menivätkin välillä pitkiksi. Teimme kuitenkin puhtaan suorituksen ja hypytkin olivat ihan hyviä. Taputin kimoa kaulalle ja hymyilin kannustavasti valmistautumaan ratsastavalle Jemiinalle ja Lefalle. Vielä olisi toinen luokka ratsastettavana. Laskeuduin alas Riepun selästä ja lähdin taluttelemaan sitä tallialueella. Halusin kasata ajatuksiani ennen seuraavaa luokkaa.

"Ellie, sehän meni hyvin", Jonny saavutti meidät tarhojen kohdalla hymyillen. Käänsin katseeni pois punapäästä ja kohautin olkiani. "Hei, meidän pitäis puhuu.."
"Ei nyt", tiuskaisin kääntäen katseeni taas Jonnyyn. Meillä oli vielä luokka edessä, en todellakaan halunnut häiritä keskittymistäni millään keskusteluilla.
"Joo ei, mä ajattelinkin että vaikka kisojen jälkeen," mies sanoi myötäillen ja katsoi kysyvästi silmiini. Käänsin katseei kohti kenttää, jossa seuraava luokka alkaisi pian.
"Mun pitää nyt valmistautua luokkaan", tuhahdin ja lähdin taluttamaan Riepua jättäen punapään seisomaan yksin.

* * * * *

Ajatukseni olivat täysin levällään ratsastaessani Riepun radalle ja nostaessani laukan. Tuntui kuin olisin unohtanut kokonaan miten ratsastetaan ja tyydyin vain ohjaamaan ruunan kohti seuraavaa ja seuraavaa estettä. Otimme puomin toiseksi viimeisellä okserilla ja olin ärsyyntynyt miten huonosti ratsastin koko radan. Jäisimme varmaan viimeiselle sijalle. Laskeuduin alas ratsailta luokan jälkeen ja tyrkkäsin Riepun ohjat Jonnyn käteen. Emme olleet sijoittuneet Riepun kanssa kummassakaan luokassa - toisessa tulleet lähes viimeiselle sijalle - ja tunsin kisojen menneen täysin pieleen. Halusin vain olla yksin.

Käveltyäni jonkin aikaa tallialuetta ympäri olin rauhoittunut sen verran, että saatoin palata trailerille. Jonny ja Jemiina olivat saaneet riisuttua hevoset varusteista ja pakattua ne takaisin traileriin. Jemiina katsoi minua myötätuntoisesti ja tunsin suuttumukseni nousevan. En halunnut mitään säälipisteitä, eikä naisella itselläänkään ollut mennyt kovinkaan loistavasti.
"Lähdetäänkö jo?" kysyin tympääntyneenä ja kiipesin istumaan auton takapenkille. Jemiina vilkaisi Jonnya kummastuneena.
"Ompas se huonolla tuulella", blondi tokaisi.

Automatka takaisin Auburniin ei ollut yhtään vähemmän kiusallinen. En sanonut sanaakaan koko matkan aikana ja Jemiinan ja Jonnynkin keskustelu tuntui hivenen vaivaannuttavalta. Loppumatkasta auton valtasi painostava hiljaisuus. Päästyämme takaisin tutulle tallipihalle ja saatuamme hevoset turvallisesti tarhailemaan marssin suoraan tallitupaan. Tilannetta tuskin korjaisi mikään, mutta ainakin voisin saada hetkellistä helpotusta kupista höyryävää kahvia.

    Ellie von Brandt
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 18.10.17 18:51

12. Ylpeyttä esteillä

Olin jälleen kerran puunannut Riepun vähän tavallista tarkemmin, sillä olisi valmennuspäivä. Tuntui kuin viime kerrasta olisi ollut ikuisuus, mutta me oltiin kilpailtu sillä välin ahkerasti ja itsenäisissä treeneissä oli alkanut vaikuttaa jo paremmalta. Sain Riepun hallintaan jo melko nopeasti ja istuminen ruunan selässä tuntui luonnolliselta. Olin alkanut hypätä myös vähän korkeampia esteitä yksittäisinä, jotta me joskus päästäisiin vihdoin starttaamaan korkeammalla tasolla. Vaikka viime kisojen perusteella kyllä vaikutti siltä, että metrin luokassakin riitti haasteita.

Napsautin kypärän leukaremmin kiinni ja lähdin taluttamaan Riepua kohti maneesia. Se käveli tyynen rauhallisesti takanani, mutta tiesin sen muuttuvan energiapakkaukseksi saman tien kun pääsisin sen selkään. Muut hevoset olivat jo maneesissa, jonka hiekka näytti vastikään lanatulta. Jonny istui Eelan selässä ja yritti pitää tamman paikallaan kiristääkseen satulavyötä. Hymyillen toivotin miehelle onnea valmennukseen. Riepukaan ei olisi enää halunnut olla paikallaan muiden hevosten liikkuessa, joten pikaisesti nousin selkään ja lähdin mukaan kiertämään uraa.

Tasainen kavioiden tömähtely kaikui maneesissa jokaisen ratsukon ravatessa pitkin uraa. Riepu oli yllättävän hyvin avuilla jo tässä vaiheessa valmennusta ja itsevarmuuteni vain kasvoi kasvamistaan. Volteilla havaitsin kuitenkin sen, etteivät ulkoavut menneet ihan niin hyvin läpi kuin olisin toivonut, mutta ainakin meno pysyi jokseenkin kontrollissa. Tein paljon pieniä pidätteitä mutta varoin takertumasta liikaa ohjaan. Ruuna ei tosiaan pitänyt kovasta ja joustamattomasta kädestä.

Veryttelyesteet olivat pieniä ja paloin halusta päästä hyppäämään jo rataa. Jouduin keräämään kaiken tahdonvoimani estääkseni itseäni turhautumasta, kun kaikki kolme ratsukkoa saivat hypätä meitä ennen. Vihdoin ja viimein odotukseni palkittiin ja pääsin ohjaamaan kärsimättömän hevoseni kohti rataa. Halusin näyttää parhaan osaamiseni Isabellan valvovan silmän alla ja vedin kerran syvään henkeä, ennen kuin tein puolipidätteen ja nostin laukan. Riepu tosissaan oli innoissaan menossa, mutta onnistuin pitämään homman kontrollissa ja rata sujui ihan hyvin. Ei täydellisesti, mutta hyvin. Riepu ei ollut ihan avuilla esteiden välissä ja kaarteet olivat turhan laajoja, mutta kaikki esteet ylittyivät puhtaasti. Isabella ohjeisti meidät tekemään väistöjä toisessa päädyssä, jotta saisin ruunan paremmin avuille.

Esteistä innostunutta Riepua ei ollut helppoa saada nyhväämään tarkkaa väistöä, mutta jossain vaiheessa se tuntui antavan periksi ja kuuntelevan apujani. Hyvä, ehkä saisin vihdoin ulkoavut paremmin läpi kaarteissa. Ryhdyimme laukkaamaan kaikki ympäri maneesia ja vauhti tuntui jälleen kasvavan. Tunsin hikikarpaloiden valuvan niskaani pitkin yrittäessäni hillitä kimoa parhaani mukaan. Isabella halusi meidän tekevän mahdollisimman pieniä voltteja, ja nyt pääsin tosissaan testaamaan, oliko Riepu oikeasti kuulolla. Valtavan hevosen taivuttaminen laukassa voltille ei ollut lainkaan niin helppoa, ja vaati jälleen muutaman yrityksen ennen kuin meillä meni sinne päinkään.

Seuraavaksi hyppäsimmekin jo viimeistä rataa, jonka Isabella oli nostanut yli metriin. Jos tämä sujuisi hyvin, ehkä meillä olisi ruunan kanssa saumaa startatakin jo 110cm luokissa. Valmistelin Riepua parhaani mukaan rataa varten ja nostin laukan. Ohjasin ruunan voltille saadakseni lisää hallintaa menoon. Vauhtia ei ollut yhtään sen vähemmän kuin aiemminkaan, mutta Riepu oli selvästi paremmin avuilla kuin alkutunnista. Väistöt ja voltit olivat selvästi tepsineet ja hyödyntäisin vastaavanlaisia harjoitteita varmasti tulevaisuudessa omissakin treeneissämme. Keskityin sataprosenttisesti ratsastukseeni radalla ja kuvittelin olevamme tärkeissä kilpailuissa. Olihan täälläkin sentään yleisöä neljän ihmisen ja kolmen hevosen verran, joten halusin näyttää hyvältä ja taitavalta. Este esteeltä etenimme rataa, joka sujui toistaiseksi hyvin ja varmasti. Mutta kilpailuissa radan piti sujua myös nopeasti, joten päätin lisätä aavistuksen lisää vauhtia, sillä Riepu tuntui olevan hyvin käsissäni. Ruuna pysyi hyppysissäni myös loppuradan ja olisimme takuulla voittaneet, jos kyseessä olisi ollut kilpailu.

Isabellan kehut saivat minut loistamaan kuin aurinko päiväntasaajalla ja radan hyppäämisestä saatu adrenaliini esti minua tuntemasta uupumustani. Olin antanut valmennukseen kaikkeni ja se kannatti, sillä jälkiläteen fiilis oli mitä loistavin. Kumarruin käärimään pinteliä Riepun jalkaan, enkä olisi voinut olla tyytyväisempi siitä, miten hieno vuokrahevonen minulla oli. Ehkä joskus tulevaisuudessa hankkisin oman Riepun kaltaisen hevosen, kun ruuna itse olisi liian vanha hyppäämään ja kilpailemaan. Haluaisin kyllä siltikin jatkaa kimon vuokraamista, sillä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olin muodostanut tunnesiteen johonkin hevoseen.

    Ellie von Brandt
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 25.10.17 22:06

13. Tahditonta tiuskimista ja estetreeniä

"Ai te lähdette taas Saksaan", töksäytin puhelimeen harmistuneena. Mikään ei tänä aamuna tuntunut menevän putkeen. Paitsi se, että olimme vihdoin Jonnyn kanssa niin hyvissä väleissä, kuin oli mahdollista. Siitä syystä olinkin soittanut äidilleni ja kysynyt, koska voisimme pitää perinteisen perheillallisen. Meillä oli ollut tapana kokoontua aina sunnuntaisin kolmestaan syömään ja juttelemaan viikon kuulumiset. Sen lisäksi emme juuri muuten syöneetkään yhdessä.
"Ettekö te vasta olleet siellä? No aivan sama, entä sitten ensi viikolla?" huokaisin turhautuneena. "Ai edelleen Saksassa? No miksette saman tien muuta sinne, ettehän te ole täällä kuin ehkä jouluisin."
Painoin punaista luuria. Ilmeisesti oli lähes mahdotonta sopia tapaamisaikaa omien vanhempiensa kanssa. Varmaan kokivat vastuunsa tulleen päämääräänsä, kun täytin kahdeksantoista. Kyllähän sitä täysi-ikäisenä pärjäsi jo yksin.

Riuhdoin jodphurit raivoisasti jalkaan ja kiskoin kevyttoppatakkia niskaani. Oli pakko päästä pois tästä asunnosta, tuulettumaan vähän jonnekin. Tallin lisäksi ainut mieleen tuleva vaihtoehto oli baari, joten totesin ensimmäisen olevan ehkä parempi, ottaen huomioon mitä seurauksia viime baarireissulla oli. Halusin kanavoida kaiken turhautuneisuuteni ja vihani tehokkaaseen koulutreeniin Riepun kanssa. Vaalea Mersu käynnistyi kehräten ja pian sen nokka osoitti jo Auburnia.

Parkkipaikalla oli auto jos toinenkin, mutta katseeni kiinnittyi uuteen valkeaan BMW:hen. Jonny olisi siis paikalla, joten päätin ensimmäisenä mennä etsimään miehen, jotta voisin vuodattaa tälle kaiken ärtymykseni vanhemmistani. Lyhyen tutkimuskierroksen päätteeksi löysinkin punapään maneesista Eelan selästä. Jonkin aikaa vain tarkkailin ratsukon menoa. Jonny näytti siltä, kuin olisi ratsastanut vieterillä, joka oli viritetty äärimmilleen. Eela tanssahteli tuplavauhtia eteenpäin uralla ja tottapuhuen meno näytti vähän samalta kuin minulla ja Riepulla alkuaikoina. Harmikseni ratsukon touhut näyttivät olevan vasta alussa, enkä pääsisi valittamaan tälle ihan heti.

Miehen pyynnöstä kasasin tälle pari estettä, mutta kiitoksen sijaan sain kuittailuja terveydentilastani. Mitä, oliko muka ihan järjetön ajatus, että saatoin olla välillä ystävällinen? Jonnyn vitsailu ei todellakaan uponnut minuun tällä hetkellä vaan vastasin virneeseen silmiäni pyöräyttämällä. Tämä ei ainakaan parantanut fiilistäni. En silti sanonut mitään, sillä eihän se nyt varsinaisesti poikaystäväni vika ollut, että olin jo valmiiksi pahalla tuulella.
"Pelkääks sä, et mulle vois sattuu jotain jos nää olis liian lähekkäin?" Vieläkö niissä oli muka jotain vikaa? Et sä Jonny rakas olis pysynyt satulassa, jos ne olis ollu yhtään lähempänä toisiaan. Kaikki turhautuneisuus tuntui muuttuvan puhtaaksi suuttumukseksi sekunneissa ja mieleni teki huutaa. Olisin varmaan huutanutkin, jos olisin jossain muualla kuin tallissa. Vedin syvään henkeä ja käänsin ratsukolle selkäni. Selvitköön sitten yksin, jos mun apu ei kerran kelvannut.

Marssin maneesista suoraan satulahuoneen kautta Riepun karsinalle, jossa valkea ruuna nuokkui tyynenä. Olisipa mullakin yhtä rauhallinen olo, mutta mä tunsin kiehuvani. Valitsin harjapakista pölyharjan ja ryhdyin tarmokkain vedoin puhdistamaan pehmeää karvapeitettä. Vaatisi muutaman hengenvedon, että saisin itseni rauhoitettua sen verran, että ratsastuksesta tulisi mitään. Riepu katseli mua kummastuneena ja hamuili takin hihaani. Edes sen suloinen naama ei saanut tänään vihaista ilmettä pyyhkiytymään mun kasvoiltani. Täysin normaalista poiketen en jaksanut hinkata ruunaa tahrattoman puhtaaksi, vaan vain riittävän puhtaan näköinen sai kelvata.

Kaipasin jotain, joka vaatisi täyden keskittymiskykyni, joten valitsin satulahuoneesta estesatulan ja meksikolaiset suitset. Lähdin kiitämään vauhdilla takaisin kohti Riepun karsinaa, kunnes kirjaimellisesti törmäsin johonkin heti tallikäytävälle päästyäni. Yhteentörmäyksen seurauksena horjahdin pahemman kerran ja onnistuin vain nipin napin pitämään satulan tarpeeksi tiukasti näpeissäni, jottei se olisi rysähtänyt tallikäytävälle. Oman nolon kohtaloni pelasti käsivarteeni tarttunut voimakas ote, joten en sentään itse ryöminyt kontillani pitkin tallikäytävää. Sen sijaan ainoastaan vatsapanssari ja martingaali olivat valahtaneet lattialle sekalaiseksi kasaksi.

"Katsoisit vähän mihin kävelet!" kivahdin törmäilijälle, joka osoittautui hämmentyneen näköiseksi vaaleahiuksiseksi Mikaeliksi. Voi ei, tottakai sen piti olla juuri hän.
"Hetkinen, se oli kyllä joku muu, joka tuli satulahuoneesta sellaisella vauhdilla että heikompi olisi menny nurin", mies naurahti virnistellen. Jostain syystä se ärsytti mua vielä enemmän, etenkin kun blondi päätti kumartua nostamaan pudonneita varusteita.
"Kyllä mä saan ne itsekin", tuhahdin, mutta satulan ja suitsien kanssa kyykistely osoittautui astetta haastavammaksi. Mikael vain pyöritteli päätään.
"Ei tosta tuu mitään, tyttö hyvä", Mikael nosti pudonneet vyöt ja ohjat ja asetteli ne satulan päälle. Tyydyin vain mulkoilemaan miestä kiukkuisena.

Vihdoin ja viimein talutin satuloitua Riepua maneesiin, jossa Eela ja Jonny lopettelivat juuri treeniään.
"Hei, Ellie", Jonny aloitti hypäten alas Eelan selästä. "Onko kaikki okei?"
"Joo", tuhahdin.
Punapää kohotti kulmakarvojaan ja löysäsi satulavyötä. "Ei kyllä ihan vaikuta siltä."
"Ihan sama, mä haluan nyt vaan ratsastaa rauhassa", ilmoitin ja hyppäsin Riepun selkään. Ruuna tuntui piristyvän saman tien.
"Ja samalla kun meet talliin, käske Mikaelia tulla rakentaa mulle esterata, sillä ei näyttäny olevan mitään hommaa."

Verryttelin Riepua alkukäyntien jälkeen ravissa. Laitoin kaiken keskittymiseni peliin ja ärtymys tuntui hälvenevän tyhjässä maneesissa. Ruuna liikkui hyvin mutta reippaasti, ja päätin hyödyntää Isabellan viime valmennuksessa vinkkaamia raviväistöjä, jotta saisin hevosen paremmin avuille. Ulkoapujen tehokkuus tuntui olevan jatkuva ongelma, mutta pikkuhiljaa sain kerta kerralta Riepun nopeammin kuulolle. Täydellistä menomme ei tokikaan ollut ja Amanda olisi varmasti keksinyt moitteen jos toisenkin väistöyrityksistämme. Olin kuitenkin itse tyytyväinen siihen, mihin olimme ruunan kanssa päässeet. Hyppäsin pari kertaa läpi Jonnylta ja Eelalta jääneet pystyt, jotka tuntuivat olevan Riepun mielestä aivan liian matalia.

"Vai täällä kaivattiin radanrakentajaa", Mikael astui myhäillen maneesin hiekalle. Päivettyneillä kasvoilla viipyi hyväksyvä katse, joten ilmeisesti ratsastus näytti myös ulkopuolisen silmään siedettävältä.
"Kylläpäs sulla kesti, mä oon verkannu jo vaikka miten kauan", tiuskaisin ja käänsin Riepun voltille. Ruuna heilautti häntäänsä, mutta taipui kaarelle.
"Onko sun henkilökohtainen radanrakentaja lomalla vai halusitko sä vaan vaihtaa komeampaan?" Mikael vain virnisti kantaessaan estetolppia kentälle. Suuttumukseni pyrki jälleen pintaan ja tein kaikkeni, jotta se ei tarttuisi Riepuun ja mistään ei tulisi enää mitään. Valkea hevonen tanssahteli jo valmiiksi.
"Mä en valitettavasti ota uusia asiakkaita, mutta jos mä nyt tän kerran kasaan sulle pari estettä."

"Tää sentään vastaa enemmän mun ammatillista pätevyyttä kuin paskan lappaaminen", blondi tuumi mittaillessaan pystysarjan välejä. "Laitetaanko pari satakymppiä?"
"Vaikka", kohautin olkiani. "Onko jo valmista?"
Mikael naurahti jälleen. Miten joku voikaan olla jatkuvasti noin hyvällä tuulella, mahtoiko miehen kasvoilla oleva hymy koskaan haihtua?
"Ollaanpas sitä nyt kärsimättömiä. Mutta kyllä, valmista on. Tarkoituksena olis alottaa tolta pystyltä, kaartaa oikealle kohti punavalkosta, tulla sitten toi sarja, jonka väliin neljä laukka-askelta..." Mikaelin kiusoitteleva virne oli vaihtunut ammattimaiseen selostukseen siitä, miten esterata tulisi ratsastaa, enkä osannut kuin nyökkäillä ja pitää huolta siitä, ettei Riepu lähtenyt omille teilleen. Ilmeisesti radan mukana tuli tässä tapauksessa myös käyttöohjeet.

Mikael oli seurannut ensimmäisen suorituksen verran antaen muutamia vinkkejä, mutta lähtenyt sitten omille teilleen. Tunsin jonkinlaista helpotusta yleisön paetessa paikalta ja tunsin pystyväni keskittymään paremmin esteisiin. Riepu hyppäsi hyvin, ainakin paljon paremmin kuin viime kisoissamme. Minulla oli selkeä visio, mitä tehdä missäkin vaiheessa rataa, eikä toteutuskaan ontunut kovin pahasti. Kaikista päivän oikuista huolimatta ärsyyntyneisyyteni ei tuntunut heijastuvan tänään ratsastukseen, vaan pikemminkin hyvin menevä estetreeni sai vihdoinkin hymyn kasvoilleni.

    Ellie von Brandt

Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 07.11.17 12:25

14. Iki-ihana Riepu ja kouluratsastuksen alkeita

Vaalean hevosen kaula oli hionnut kevyesti ja se puhisi kävellessään maneesin uralla. Tein puolipidätteen ja nostin laukan käynnistä. Riepu vastasi apuihin nopeasti ja terävästi ja siirtyi rytmikkääseen laukkaan. Laukkasin maneesin toiseen päätyyn, jossa käänsin ruunan ympyrälle. Minulla oli kuuma, mutta olin päättänyt tehdä tänään niin hyvän koulutreenin kuin suinkin pystyisin. Sellaisen, joka saisi jopa Amandan nyökkäämään hyväksyvästi.

Jännitin vatsalihaksia parhaani mukaan yrittäen saada laukan temmon hitaammaksi. Riepu oli kyllä tavallista rauhallisempi ja suhtautui hyväksyvästi myös rennompaan menoon, mutta olisin silti toivonut osaavani koota sitä vielä enemmän. En ollut mikään kouluratsastaja, eikä minulla oikeastaan ollut aavistustakaan, miten koottuja askellajeja pitäisi edes ratsastaa. Siispä paras yritykseni oli vain hieman lyhennetty, rauhallisempi laukka. Tämän jälkeen lähdin pyytämään ruunalta isompaa laukkaa, joka ei taas ollut lainkaan ongelma. Vaihdoin ympyrällä suuntaa ja laukkasin myös toiseen kierrokseen.

Hidastin hevosen laukasta raviin ja annoin sen ravata koko uraa pitkin. Alkutunnista hinkkaamamme siirtymiset ja väistöt tuottivat selvästi tulosta, sillä allani ravasi rento ja kuuliainen hevonen. Se oli ollut tänään uskomattoman kiva ratsastaa, vaikka olihan Riepu aina ihana. Kevennellessäni typerästi hymyillen ympäri maneesia en voinut olla iloisempi siitä, että minulla oli vuokrahevonen näin hienolla tallilla.

”Vau, se meni tosi hyvin.” Tuttu ääni kuului maneesin katsomosta siirtäessäni ruunan käyntiin. Jonathan oli ilmeisesti hiipinyt katsomaan harjoitteluani, mutten ollut huomannut miestä laisinkaan.
”Joo, Riepu oli tänään super”, hehkutin hymyillen ja annoin ohjien valua löysiksi. Lähetin poikaystävälleni lentosuukon.
”Säkin olit”, Jonny virnisti. ”Haluutko lähtee syömään tän jälkeen?”
”Vaikka”, hymyilin. ”Mutta ei ainakaan siihen kiinalaiseen, missä oltiin viimeks, se oli ihan syömäkelvotonta!”

Käveltyäni pitkin ohjin lähes kymmenen minuuttia pysäytin ruunan keskelle maneesia ja hyppäsin alas selästä. Jalkani tuntuivat olevan hyytelöä, mutta se ei häirinnyt iloista mielialaani. Jonny asteli katsomosta maneesin hiekalle ja kietoi kätensä ympärilleni, antaen suukon poskelleni.
”Mä oon ihan hikinen”, irvistin. Kaipasin tosiaan suihkua. Harmi että ensin pitäisi hoitaa Riepu.
”Ei se haittaa, sä tuoksut silti kukkasilta”, Jonny julisti. Pyöräytin silmiäni ja lähdin taluttamaan Riepua kohti tallia.

”Tulitsä just hyppäämästä?” Jemiina kysyi Lefan karsinasta taluttaessano Riepun viereiseen.
”Me mentiin tänään koulua, aattelin että sitäkin olis varmaan hyvä joskus treenata”, tokaisin ryhtyessäni riisumasn ruunalta varusteita. Valkoinen karva oli paikoin hionnut.
”Mä varmaan meen silti esteitä”, blondi virnisti minulle. ”Mentäiskö huomenna maastoon? Ei oo vielä niin liukastakaan etteikö pystyis laukkaamaan.”
”Niin, kohta joutuu olee vaan neljän seinän sisässä kun tulee talvi”, irvistin. En ollut koskaan ollut talvi-ihmisiä. Nautin paljon mieluummin lämpimistä kesäsäistä. Juttelimme jonkin aikaa Jemiinan kanssa ennen kuin toinen ratsukko lähti kohti maneesia ja minä jäin harjailemaan Riepua karsinaan.

”Ootko valmis?” Jonny ilmestyi karsinalle. Hymyillen nyökkäsin miehelle. Riepu odotti valmiina loimitettuna karsinassaan ja minun täytyisi enää viedä se takaisin tarhaan ennen kuin voisimme lähteä syömään.
”Otatko nää jos talutan Riepuu?” Ojensin Jonnylle laukkujani. Ajattelin viedä kotiin kesäisimpiä ratsastusvaatteitani, sillä ne olisivat melko turhia talven tullessa. Niimpä minulla oli tuplamäärä tavaraa normaaliin verrattuna. Jonny otti laukut vastaan ja lähdimme tarhan kautta kohti autoja.


    Ellie von Brandt

Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 08.11.17 14:17

15. Kolmen formulaa maastossa

Tutkailin hajamielisenä viinipullojen etikettejä. Olin tissutellut lähes kaikki varastoni pullot tyhjiksi, joten tarvitsin pari hyvää Rieslingiä täydennykseksi. Jotain puolimakeaa ainakin. Nappasin koriini myös muutaman punaviinin, ja pian mulla olikin mukanani enemmän pulloja kuin jaksaisin edes kantaa. Vilkaisin kassoille ja olin säikähdyksestä pudottaa koko korillisen viinejä. Tuttu brunette virnisteli kassapojalle viinakset hihnalla odottaen. Piilouduin espanjalaisten punaviinien taakse. En missään nimessä halunnut törmätä tänään Jonnaan.  

”Voinko auttaa jotenkin?” Myyjä kysyi kyykistellessäni hyllyn vieressä.
”Jos saat häädettyä ton yhden idiootin pois täältä”, tuhahdin happamana. ”Miten sen täytyykin aina ilmestyä joka paikkaan, seuraako se mua?”
Myyjä näytti hämmentyneeltä eikä oikein tiennyt mitä sanoa. Ehdin kuitenkin nousta ylös ennen kuim tämä oli ehtinyt avata suutaan, sillä huomasin Jonnan astuvan myymälän ovesta ulos. Pääsin siis vihdoin maksamaan ostokseni rauhassa.

Vielä Alkon ovesta poistuessani vilkuilin epilevänä ympärilleni, jos vaikka brunette olisi jäänyt vaanimaan lähistölle. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, joten kipitin nopeasti autolleni. Päätin vain käydä tiputtamassa viinit ja muut ruokaostokseni asunnolle ja lähteä sitten tallille. Olimme sopineet Jemiinan kanssa maastoreissusta eikä sää toistaiseksi näyttänyt hassummalta. Taivas oli selkeä ja lämpötila hipoi nollaa. Vaihdoin kengät jodphureihin ja lähdin ajamaan kohti Auburnia.

Parkkipaikalla näkyivät ainakin Jonnyn ja Mikaelin autot ja talli näytti olevan muutenkin täynnä porukkaa. Marssin päättäväisenä sisään nyökäten nopean tervehdyksen ohi kävelevälle Minkalle. Suuntasin ensimmäisenä kahvihuoneeseen tarkistamaan oliko Jemiina jo paikalla, sillä ainakaan Lefan karsinalla naista ei näkynyt. Samalla voisin myös vaihtaa vaatteet, sillä farkut eivät oikein soveltuneet ratsastuksen.

Kahvihuoneessa istuilkin Jemiinan lisäksi Jonny, Mikael ja Anna, jokainn kahvikuppi kädessään. Vilkaisin kahvipannua, jossa oli enää tilkka kahvia jäljellä.
”Ette sitten mulle jättäneet yhtään kahvia”, tuhahdin istuen poikaystäväni syliin, painaen suukon tämän huulille. Maistoin kahvin sekä häivähdyksen tupakkaa.
”Sori rakas, ei me tiietty että oot tulossa”, Jonny pahoitteli hymyillen.
”Mä voin laittaa uutta tulemaan”, jo seisomaan noussut Mikael ehdotti ja huuhteli oman mukinsa, joka oli jo ehtinyt tyhjentyä. Jonny loi vaaleaverikköön omituisen katseen. Oliko tämä muka mustasukkainen? Mikaelhan vain tarjoutui keittämään kahvia. Työnsin ajatukset kuitenkin jonnekin mieleni perukoille.

”Maastoreissu vielä suunnitelmissa?” Jonny kysyi sitten, vilkaisten mua ja Jemiinaa.
”Mun puolesta ainakin, siellähän on hyvä ilma”, Jemiina vastasi ja nyökkäsin myöntävästi.
”Mä voisin tulla Eelalla mukaan”, punapää ehdotti. ”Ellei teillä oo joku tyttöjen reissu?”
Suukotin Jonnya otsalle. ”Eiköhän sinne mukaan mahdu.”

Lähdimme tallin pihasta kolmen ratsukon voimin. Hevoset kävelivät reippaasti ja maastosta tulisi epäilemättä vauhdikas. Etenimme leveää hiekkatietä laitumien ohi kohti maastoja.
”Ootteko te menneet ikinä tosta?” Jemiina kysyi osoittaen kapeaa polkua, joka eteni kiemurrellen harvaan metsään. Itse en juurikaan piitannut metsissä rymyämisestä vaan siistit ja hoidetut ratsastustiet sopivat makuuni paremmin.
”Ei näytä tutulta, pitäiskö kokeilla?” punapää ehdotti ja vilkaisi sitten minua. Näytin happamalta eikä seikkailumieleni ollut läheskään tarpeeksi korkealla, että olisin halunnut lähteä väistelemään puiden oksia. Jemiina kuitenkin totesi olkien kohautukseni hyväksyväksi vastaukseksi ja ohjasi Lefan kohti metsäpolkua.

Etenimme Lefa kärjessä ja Eela peränpitäjänä kohti tuntematonta maastoa. Metsikkö kasvoi yhä tiheämpänä, mutta ei vielä kovin vaikeakulkuisena. Hevostenkin menohaluja hillitsi huomattavasti se, ettei tällaisessa maastossa edes kyennyt etenemään kovinkaan nopeasti.
”Entä jos me eksytään?” Huomautin. En oikeastaan juurikaan pelännyt, ettemme löytäisi takaisin, mutta reittivalinta tuntui yhä huonommalta mitä pidemmälle etenimme. Olisin ennemmin tehnyt reippaan laukkamaaston, mutta Jemiinalle ja Jonnylle polku tuntui kelpaavan mainiosti.
”Ei me mitään eksytä”, Jonny rauhoitteli takaani. ”Ja onhan meillä puhelimet mukana. Sitä paitsi, Sokat lähettää varmasti etsintäpartiot matkaan, jos kolme niiden huippuhevosista on yhtäkkiä kadonnut.”
Saatoin kuulla virnistelyn miehen äänestä.

Metsäpolku päättyi pian isommalle tielle, ja pikaisen navigointituokion jälkeen lähdimme suunnistamaan oikealle, josta toivon mukaan pääsisimme takaisin tallille.
”Voidaanko vihdoin laukata?” huokaisin malttamattomana. Muut hyväksyivät ehdotuksen, ja pian kaikki kolme ratsua nelistivät kilpaa tietä pitkin. Vihdoin sitä menoa ja meininkiä! Annoimme hevosten mennä jonkin aikaa, ennen kuin hidastimme ne enemmän tai vähemmän rauhalliseen raviin. Lefa pärski innostuneena ja sillä olisi riittänyt menohaluja vielä toiseen samanlaiseen laukkasuoraan. Riepukin oli eloisa, mutta silti hyvin kontrollissa. Laitumien lähestyessä siirsimme hevoset käyntiin, jotta saatoimme kävellä vielä pitkät loppukäynnit.

”Ei onneksi eksytty”, Jonny virnisti laskeutuessaan Eelan selästä tallin edessä. Pyöräytin miehelle silmiäni.
”No en mä tosissaan niin ajatellutkaan.” Löysäsin Riepun satulavyötä ja nostin jalustimet ylös. Poimin ruunan harjaan takertuneen oksan. Tämän siitä sai, kun möyrii pitkin metsiä - puhdistettavaa ja harjattavaa. Ihan kuin sitä ei olisi jo muutenkin tarpeeksi. Jonny tuntui huomaavan nyrpeän olotilani.
”Hei, Ellie, mikä nyt on?” tämä kysyi, kävellen lähemmäksi Eela perässä seuraten.
”En mä tiedä, kai mua häiritsee vaan kun näin Jonnan tänään”, huokaisin olkiani kohauttaen.
”Ai jaa, puhuitteko jotain?” Jonnyn äänensävy muuttui asteen huolestunemmaksi.
”Eeei, ei se ees nähny mua. Ärsyttää vaan sen olemassaolo”, tuhahdin ja tuijottelin saappaankärkiäni.
”Tiedän, mä en voi estää sitä asumasta tässä kylässä, you know”, punapää hymyli pahoittelevasti ja laski vapaan kätensä olkapäälleni. Nostin katseeni ja hymyilin miehelle. Tottahan se oli, että Jonnan olemassaoloon oli vain totuttava, halusi sitä tai ei.


    Ellie von Brandt




Viimeinen muokkaaja, Ellie von B. pvm 08.11.17 18:36, muokattu 1 kertaa
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 09.11.17 18:36

16. Petetty olo ja uudet liittolaiset

Sininen taivas oli peittynyt vaaleanharmaalla pilvimassalla, mutta tummempia sadepilviä ei näkynyt. Talven purevimpia pakkasia saisi vielä odotella, muttei ilmaa siitä huolimatta voinut lämpimäksi kutsua. Kaasutin Mersullani tuttuun tapaan kohti Auburnia treenaamaan Riepun kanssa - tällä kertaa esteitä. Tavanomainen reittini kulki Jonnyn talon ohitse, joten päätin pysähtyä käydäkseni nopeasti kylässä. Mies oli puhunut eilen käyvänsä muutamilla veljensä kanssa, joten enteilin punapään potevan darraa kotonansa.

Hymyillen kaivoin puhelimen pikavalinnoista esiin Jonnyn numeron. Meillä oli ollut viimeaikoina melkoisesti draamaa niin Mikaelin ja Jonnan kuin kaasuvuotojenkin takia. Nyt kuitenkin kaikki alkoi sujua hyvin ja ilman sen kummempaa taistelua ja riitaa. Painoin luurin korvalleni. Se tuuttasi muutaman kerran, ennen kuin tuttu ääni vastasi puhelimeen.
”Moi! Oon menossa tallille ja ajoin tästä sun kämpän ohi ja pysähdyin tähän eteen, niin aattelin että tuun käymään jos oot kotona”, ehdotin miehelle puhuen nopeasti iloiseen sävyyn.
”Joo tuu vaan, alaovi on auki”, mies vastasi ja piti lyhyen tauon. ”Ainiin, yks mun frendi Danni on täällä.”
Hymyni haihtui sekunnin sadasosassa. Danni oli takuulla naisen nimi. En ollut ikinä kuullut Jonnyn mainitsevan ketään Dannia, oliko se joku sen eksä? Olin niin saanut tarpeekseni Jonnyn eksistä.
”Ai kuka Danni? Mistä sä sen tunnet?”
”Me törmättiin eilen kaupungilla”, Jonny vastasi tavoitellen huoletonta äänensävyä. Ilme mun kasvoilla ei ollut vähääkään huoleton.

”Aha, oliko se sun luona yötä?” En edes yrittänyt peittää loukkaantunutta äänensävyäni. Jonny oli löytänyt baarista jonkun tytön ja nyt se oli sen kämpillä vielä aamullakin. En keksinyt tähän mitään hyvää selitystä.
”Sen himan avaimet katos, en mä sitä voinut uloskaan jättää”, Jonny kuulosti puolustelevalta. Klassinen selitys, avaimet hukassa. Kyllä ne huoltoyhtiöt avaa ovia öisinkin, tai olisi mennyt vaikka jollekkin kaverilleen. Seuraavana mun mieleen nousi kysymys siitä, missä tämä Danni oikein nukkui. Tiesin hyvin, ettei Jonnylla ollut sohvaa ja asunto oli muutenkin pieni.

”Missä se sitten muka nukku, sun vieressä vai?” Äänensävyni oli noussut jo korkeammaksi ja muuttui epäilevästä kiukkuiseksi.
”Chill, se nukku omal peitol toises reunas sänkyy”, Jonny rauhoitteli. Ilmeisesti miehelle ei ollut isokaan juttu, että hän nukkui muiden naisten kanssa, mutta mulle oli. Halusin olla ainoa nainen, joka pääsi punapään kainaloon. Raivokäyräni nousi hyvin äkkiä punaisen puolelle.
”Ootko tosissas Jonathan? Sä nukuit jonkun toisen naisen kanssa?!” Ääneni oli kohonnut huudoksi ja tunsin täriseväni raivosta.
”Ei se meinannu mitään”, Jonny aloitti. ”En mä oo nii kylmä ihmine et jättäsin toise pakkases ulos miettii mitä vittua tekis!"
”Just, IHAN SAMA!” Löin miehelle luurin korvaan sillä en halunnut kuulla enää sanaakaan punapään typeriä selityksiä. Oliko miehelle okei, jos minä majoittaisin tuntemattomia tai puolituttuja miehiä kämpilläni? Tuskinpa. Sisälläni raivosi myrsky, eikä tässä olotilassa estetreenistä tulisi mitään. Hyvä lohduttaja oli kuitenkin eräs tietty valkoinen nelijalkainen, jonka harjaan saisin itkeä ilman kenenkään tuomitsemista.

Mersu jäi parkkipaikalle vinoon, mutten jaksanut miettiä sitä sen kummemmin, vaan marssin suoraan talliin. Loukattujen tunteiden aalto vyöryi ylitseni ja sai silmäni vuotamaan. Pirun Jonny, miten se kehtasi tehdä näin tietäessään, ettei meidän suhde ollut alkanut kovinkaan vakaalla pohjalla. Riepun karsina oli tyhjä, ja yhtäkkiä uupumus yllätti enkä jaksanut enää seistä. Valahdin istumaan selkä vasten karsinan ovea ja annoin turhautumisen kyynelten valua pitkin poskiani.

”Onko kaikki hyvin?” miesääni kysyi. Nostin pääni polvista ja huomasin Vernerin katsovan minua huolestunut ilme kasvoillaan. ”Ilmeisesti ei”, mies totesi ja kyykistyi tasolleni odottaen, että sanoisin jotain. Katsoin Verneriä itkuisilla silmilläni.
”Mua on petetty”, henkäisin dramaattisesti. ”Mun poikaystävä.”
Vernerin kasvoille levisi myötätuntoinen ilme. ”Toi on ikävää, oon pahoillani. Mutta sä oot nuori, kyllä sä löydät vielä jonkun joka arvostaa sua”, mies lohdutti hymyillen rohkaisevasti ja ojensi mulle kätensä auttaakseen minut ylös. Tartuin auttavaan käteen kuin se olisi ollut pelastusrengas estämässä minua hukkumasta.
”Kyllä se siitä”, Verneri yritti rohkaista. ”Se mies ei oo sun arvoinen, usko pois.” Miehen sanat tuntuivat jotenkin lohdullisilta ja hetken mielijohteesta päätin halata tätä tiukasti. Verneri tuntui hätkähtävän yllättävää huomionosoitusta jähmettyen hetkeksi paikalleen, mutta kietoi sitten toisen kätensä varovasti ympärilleni. Ele tuntui lohduttavan mua valtavasti ja hautasin kasvoni miehen rintakehää vasten päästämättä irti.

”Tota.. haluisitko kahvia?” Verneri ehdotti varovasti, kun halaus oli kestänyt jo epätavallisen pitkään. Päästin hieman vastahakoisesti irti miehestä, kuivaten sitten itkuiset silmäni varovasti hihansuuhun. Beigeen neuleeseen jäi musta ripsiväritahra.
”Joo, voisin mä ottaa”, sanoin hiljaa ja onnistuin jopa muodostamaan puolittaisen hymyn. Tilanne ei yhtäkkiä tuntunutkaan enää maailmanlopulta.

Seurasin miehen perässä kahvihuoneeseen ja yritin samalla vilkuilla meikkini kuntoa kännykän kamerasta. Verneri vilkaisi minua, muttei sanonut mitään. Ripsivärini oli valahtanut osin poskille, mutta muutoin kaikki näytti hyvältä, ja muutamalla sipaisulla sain itseni näyttämään taas normaalilta - itkusta punertavia silmiä lukuunottamatta. Istuin huokaisten kahvihuoneen pöydänääreen bruneten mennessä lataamaan kahvinkeitintä, joka oli juotu tyhjäksi viimeistä tilkkaa myöten.
”Onko liikaa pyydetty, että mies veis sänkyynsä vaan oman tyttöystävänsä? Joo, meillä on ollu vähän mutkikas suhde, mutta silti”, avauduin Verkulle painaen pääni käsiini.
”Ootteko kauankin seurustelleet?” mies kysyi istuen minua vastapäätä ja ojensi sitten suklaapatukkaa. ”Suklaata?”
”Kiitos. Eh, varmaan reilu kuukausi”, mutisin. Ääneen sanottuna se kuulosti niin lyhyeltä ajalta puhumattakaan siitä, miten paljon draamaa ja riitelyä olimme siihen aikaan ehtineet jo mahduttaa. ”Tiedän, se on lyhyt aika.”
”Ei kannata välittää tollasista tyypeistä, ne vaan leikkii tunteilla”, mies sanoi katsoen vihreillä silmillään minua hellästi ja tarttui sitten lohduttavasti kiinni kädestäni. ”Sä löydät jonkun paremman.”

Kaunis hetkemme ei kestänyt kauaa, kun kahvihuoneen ovi kävi ja sisään asteli Amanda, yhtä upeana ja huomiotaherättävänä kuin aina. Verneri päästi irti kädestäni, mutta ele tuskin jäi Amandalta huomaamatta.
”Mitäs te kaksi täällä kuiskitte?” nainen kysyi ja käveli kaatamaan itselleen kupillisen juuri tippunutta kahvia.
”Ratkotaan Ellien mieshuolia”, Verneri vastasi ja nousi hakeakseen itsekin kahvia. Amanda vilkaisi minua kulmat kysyvästi koholla.
”Joo, se oli viettäny yön jonkun toisen kanssa”, tuhahdin tuijotellen kynsiäni. Verneri palasi pöytään kahden kahvikupin kanssa, asettaen toisen eteeni.
”Jonny vai? En olis uskonut, vaikka kyllähän se tuntuu tulevan hyvin toimeen kaikkien naispuolisten kanssa”, Amanda totesi päätään pudistaen, suoden mulle myötätuntoisen, aavistuksen väkinäisen hymyn.
”Siis Jonny, se punahiuksinen?” Verneri tuntui havahtuvan poikaystäväni identiteetin paljastuttua. Brunette rypisti kulmiaan. ”Sekö on sun mies?”
Nyökkäsin kohottaen kahvikupin huulilleni. Kuuma kahvi lämmitti sisuksiani ja tuntui saavan fiilikseni aavistuksen paremmaksi. ”Tunnetko sä sen?”
”On siihen tullut törmättyä”, mies nyökkäsi, vaikuttaen tyytymättömältä. ”Mä kuvittelin, että se on hyvä tyyppi.”

En halunnut turhaan mustamaalata Jonnya, mutta tällä hetkellä olin miehelle sen verran loukkaantunut, etten välittänyt. Sitä paitsi, en varsinaisesti sanonut mitään valheellista, Jonny oli viettänyt yönsä Dannin kanssa. Mistä edes tiesin, ettei mitään sopimatonta ollut tapahtunut. Kahvihuoneessa jutustelu Vernerin ja Amandan kanssa tuntui helpottavalta ja oli luultavasti huomattavasti parempaa terapiaa, kuin yksin Riepun harjaan itkeminen.


    Ellie von Brandt

Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 15.11.17 21:31

17. Tulisitko kanssani tanssiaisiin?

Pyörittelin Riepun häntää käsissäni kuljettaen sormiani hitaasti sen lomassa. Ajatukset pyörivät päässäni, suurin osa niistä liittyi huomisiin Masquerade-juhliin. En ollut edelleenkään saanut vastattua Jonnyn viestiin mitään, ja olin totta puhuen vielä aika loukkaantunut. Olin kuvitellut, että menisimme tietenkin Jonathanin kanssa yhdessä juhliin, mutta nyt asiat olivat toisin. Irrotin otteeni vaaleista jouhista ja siirryin ruunan kaulan kohdalle, tarttuen sen harjaan.

Yksin juhliin meneminen tuntui kammottavalta ajatukselta, sillä en halunnut olla yksin. Hetken aikaa ehdin jo miettiä kokonaan pois jäämistä, mutta työnsin ajatuksen nopeasti sivuun. Olinhan ehtinyt hankkia jo mekon ja varata kampaajan. Sitä paitsi, ei tällaisia juhlia tullut joka päivä vastaan. Tallin oven kolahtaminen havahdutti minut ajatuksistani. Tuttu brunette asteli tallikäytävällä, varmaankin kohti kahvihuonetta, kun mun päähän pälkähti ajatus.

"Hei, Verneri", hihkaisin karsinasta. Verneri käännähti kannoillaan samaan aikaan Riepun havahtuessa unestaan. Ruuna käänteli korviaan uteliaana yhtäkkisistä äänistä.
"Ootko sä huomenna tulossa sinne juhliin?" tiedustelin puolittaisen hymyn kera. Brunette nyökkäsi.
"Joo, kyllä mä taidan olla."
Vedin syvään henkeä. "Haluisitko tulla sinne mun kanssa?" Hymyni venyi varovasti kokonaiseksi, vakavoituen sitten. "Kun mun piti mennä Jonnyn kanssa, mutta... sähän tiedät."
Verneri näytti hetken aikaa yllättyneeltä. "Vai onko sulla jo avec?" kysyin huolestuneena. Ehkä tämä ei ollutkaan hyvä idea, tottakai brunetella olisi jo joku.
"Ei, ei mulla oo", Verneri kiirehti sanomaan ja hymyili sitten. "Mennään vaan yhdessä."

Minulla oli siis avec huomisiin juhliin, kaiken lisäksi vielä oikein edustuskelpoinen sellainen. Palasin Riepun karsinaan selvittämään ruunan harjan loppuun. Fiilikseni oli parantunut jonkun verran, eikä ajatus juhlista ollut enää niin ahdistava. Toivottavasti siellä tarjottaisiin paljon juotavaa, sillä selvin päin en ainakaan kestäis olla.

* * * * *

Pyöräytin avainta asuntoni lukossa ja astuin sisään pimeään kaksioon. Napsautin katkaisijasta valot päälle, potkaisin tallikengät jalastani ja huomasin eteisen lattialla paperilapun. Rypistin kulmiani. Se ei näyttänyt roskalta, oliko joku mennyt tunkemaan mainoksia postiluukustani 'ei mainoksia' -kiellosta huolimatta? Nappasin lappuni käteeni ja tunsin sydämeni jättävän kaksi lyöntiä välistä. Kirje oli Jonnylta.

Tuijotin kirjettä lasittuneell katseella. Jonathanin sanat kuulostivat vilpittömiltä, enkä oikeastaan ollut kovinkaan vihainen miehelle enää. Ja halusin selvittää asiamme, halusin todella. Tunsin pienen pistoksen omatunnossani. Mitäköhän Jonathan ajattelisi, kun astelisin paikalle Vernerin kanssa. En kuitenkaan voisi vetää pyyntöäni takaisin vaikuttamatta täysin tuuliviiriltä. Sitä paitsi, en edelleenkään halunnut mennä paikalle yksin, enkä voisi mennä Jonnyn kanssa ennen kuin välimme olisivat selvät. Vilkaisin henkarissa roikkuvaa sampanjanväristä mekkoani ja sävyyn sopivaa maskia. Huomisillasta tulisi takuulla vähintäänkin mielenkiintoinen.


    Ellie von Brandt

Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 19.12.17 10:44

18. Ystävällisyyden yritystä

Kylmä tuuli ravisutteli puiden oksia eikä auringosta ollut näkynyt vilaustakaan pariin päivään. Ellie yritti nostaa takkinsa kauluksia ylemmäs, mutta viima tuntui siitä huolimatta pääsevän jotain kautta kalvamaan niskaa. Riimunnaru kädessään heiluen tyttö asteli kohti vitostarhaa, jossa valkoinen ja ruunikko söivät juuri päiväruokiaan.

”Eikö tää kylmä koskaan lopu”, Ellie puuskahti Jonathanille, joka asteli juuri ulos tarhan portista. Mies tarttui vaaleaverikköä vyötäröltä ja veti tämän suudelmaan.
”Voi kuule, rakas”, mies hymähti. ”Tää talvi ei oo vielä kunnolla ehtinyt alkaakaan.”
Ellie irvisti Jonathanin vastaukselle. Nainen olisi totta tosiaan halunnut kesän takaisin, eihän tällaisessa loskasohjossa yksinkertaisesti voinut elää, kun ainoa mahdollinen kenkävalinta oli kumisaapas. Vaikka Amanda näyttikin tyrmäävän upealta vaaleanpunaisissa Hai-saappaissaan, ei Ellie olisi vetänyt moista kumikenkää jalkaansa mistään hinnasta.

”Voidaanko me mennä seuraavaksi lomalle jonnekin, missä olisi vähän lämpimämpää? Niin kuin vaikka Floridaan tai Californiaan”, Ellie ehdotti katsellen Riepua. Se oli saanut lähestulkoon ruokansa syötyä, ja viimeisten tarkistusten jälkeen nosti päänsä uteliaana meitä kohti.
”Ihan minne vaan sä tahdot”, Jonny virnisti ja antoi suukon tyttöystävänsä poskelle. ”Mutta mä lähden nyt jatkamaan näitä tallitöitä.”
”Viitsitkö tulla sen jälkeen kuvaamaan mua maneesiin?” Ellie kysyi hymyillen ja Jonathan nyökkäsi myöntävästi.

Ellien pujottautuessa tarhan aitojen sisäpuolelle myös vaalea ruuna lähti kävelemään tyttöä kohti. Luultavasti vain herkkuje toivossa, Ellie ajatteli, mutta oli yhtä kaikki iloinen siitä, ettei hänen tarvinnut rämpiä yhtään pidemmälle lumisessa aitauksessa. Tyttö pujotti riimun Riepun päähän ja lähti taluttamaan tätä kohti tallia. Tarhakaveri Lefa tarkkaili tilannetta kauempana, kuin peläten, että senkin vapaus saatettaisiin riistää hetkenä minä hyvänsä. Se kuitenkin kääntyi takaisin omiin puuhiinsa Ellien ja Riepun kadottua sisään talliin.

Syksyn kurakelien jäätyä kauas taakse oli kimon hevosen puhtaanapito huomattavasti helpompaa. Kun lisäsi suojaksi vielä loimen, ei likaa ollut nimeksikään. Riepu kuitenkin nautti harjauksesta, joten Ellie suki sitä pitkän tovin ennen kuin puki varusteet ruunan päälle. Tyttö oli joutunut vastustamaan houkutusta pukea päällensä uuden Sokka Luxuries -kisatakkinsa, jossa komeili kultaisin kirjaimin siististi kirjailtu von Brandt. Olisihan se hullua treenata tyhjässä maneesissa täydessä kisavarustuksessa. Onneksi Joulukuussa oli sen verran kisoja ja tapahtumia, että takki saisi pian ensimmäisen testikertansa.

Maneesi ei kuitenkaan ollut tyhjä, vaan sen toisessa päädyssä ravasi musta tamma, selässään tyttö, jonka nimeä Ellie joutui hetken miettimään. Josefin, se taisi olla vaaleahiuksisen nimi. Ellie ei ollut varsinaisesti kertaakaan puhunut tälle, eikä oikeastaan osunut edes tallille samaan aikaan – ainakaan muistaakseen. Ratsastaja siirsi Vilan käyntiin ja tervehti pirteästi Ellietä, joka vastasi tehvehdykseen vähemmän innokkaasti. Hän olisi mieluummin ratsastanut maneesissa yksin, kuin väistellyt jotakuta amatööriä.

”Me ollaan tässä just lopettelemassa, voin varmaan jättää noi puomit teille?” Josefin kysyi antaen Vilalle pidempää ohjaa.
”Joo, voit”, Ellie nyökkäsi, ja lisäsi sitten nopean kiitoksen perään, muistaessaan jälleen, että tallilta saattaisi mahdollisesti saada jopa ystäviä vihamiesten sijaan.
”Menikö teidän treeni hyvin?” Ellie kysyi tavoitellen ystävällistä äänensävyä. Josefin tuntui ilahtuvan kysymyksestä, ja tämän kasvoille kohosi puolittainen hymy.
”Ihan mukavasti, vaikka toi pakkanen saikin tän aika pirteäksi.”
”Tän kanssa käy varmaan samalla lailla”, Ellie nyökkäsi ja hyppäsi ruunansa selkään.

Ellie kannusti Riepun raviin Josefinin ja Vilan kadotessa maneesin ovesta talliin. Kuten tyttö aavistelikin, ruuna oli melkoisen reippaalla päällä. Vaikka Ellie oli suunnitellutkin perinteistä koulutreeniä, päätti hän sisällyttää siihen Josefinin maneesiin jättämät puomit. Josko niiden avulla vaikka saisi Riepuun hieman keskittymiskykyä. Avotaivutusta pitkillä sivuilla ja pääty-ympyröillä puomeja kaarevalla linjalla. Alkuun kimo hevonen tuntui valuvan jatkuvasti ulospäin ulko-apujen puuttuessa lähes täysin, mutta pikkuhiljaa ja usean toiston jälkeen Ellie sai ajatuksensa kasaan ja Riepun kuuntelemaan pidätteitä.

”Hyvältä näyttää, rakas”, Jonathanin ääni kuului maneesin katsomosta. Mies nojaili rennosti katsomon reunaan hymyillen aurinkoisesti. Ellie lähetti poikaystävälleen nopean lentosuukon ja keskittyi sitten taas täysin ratsastukseen.
”Muista ottaa niitä kuvia”, vaaleaverikkö muistutti kääntäessän hevosen lävistäjälle.

Riepu ravasi rennosti pitkin uraa, eikä enää juossut pää viidentenä jalkana. Ellie hymyili tyytyväisenä ratsunsa selässä – kerrankin tyttö oli saanut hevosensa kesytettyä jo suhteellisen aikaisin ja voisi keskittyä enemmän koululiikkeiden hiomiseen. Vaikka tässä vaiheessa oli jo aikakin, että kehitystä tapahtui. Viime kisat menivät sen verran penkin alle, että nyt olisi parempi laittaa kaikki panokset peliin. Ellie antoi Riepulle laukka-avut, ja ruuna nosti siististi pyydetyn laukan.

”Olisin jo ihan valmis kisaamaan”, Ellie hehkutti Jonathanille antaessaan Riepulle pitkät ohjat treenin päätteeksi. Ruuna venytti kaulaansa pitkälle alas ja vaikutti tyytyväiseltä.
”Joo, kyllä sä ainakin mut ja Eelan päihität ihan kuus-nolla”, mies naurahti ja asteli keskelle maneesia auttamaan puomien kasaamisessa.

    Ellie von Brandt


Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 27.02.18 14:31

19. Helmikuinen estetreeni

Kylmä tuuli ravisutteli puiden oksia eikä auringosta ollut näkynyt vilaustakaan pariin päivään. Ellie yritti nostaa takkinsa kauluksia ylemmäs, mutta viima tuntui siitä huolimatta pääsevän jotain kautta kalvamaan niskaa. Riimunnaru kädessään heiluen tyttö asteli kohti vitostarhaa, jossa valkoinen ja ruunikko hevonen söivät juuri päiväruokiaan.

Harmistunut olotila velloi edelleen vaaleaverikön mielessä, vaikka tapahtumista kartanolla oli kulunut jo pari päivää. Jonny oli yrittänyt soittaa ja lähettää viestiä, joihin Ellie oli vastannut lyhyesti, ilmaisematta oikeen minkäänlaisia tunteita. Nainen ei voinut käsittää, miksi juuri hänen parisuhteensa piti sisällään jatkuvaa draamaa? Miksei se ollut, kuin romanttinen prinsessatarina, jossa hän ja Jonny eläisivät elämänsä onnellisina loppuun asti - ilman ylimääräisiä naisia sotkemassa kuvioita. Kuinkakohan monen Auburnin naisen - tai miehen! - kanssa Jonny päättäisi vielä säätää?

Riepu asteli rennosti porttia kohden saatuaan viimeisetkin heinänkorret syötyä. Ellie kurottautui rapsuttamaan ruunaa otsasta, vaisun puolittaisen hymyn karehtiessa naisen kasvoilla. Onneksi hevoset jaksoivat aina piristää päivää, kaikista parisuhdeongelmista huolimatta. Silittelytuokion päätteeksi riimu sujahti kimon päähän ja kaksikko lähti kävelemään kohti tallirakennusta, jossa Ellie pikaisesti harjasi ja varusti ruunan. Mikään ei saisi ajatuksia paremmin muualle kuin vauhdikas estetreeni.

Ellie oli käynyt rakentamassa muutaman pystyn ja okserin esteradan aiemmin jo valmiiksi, mutta taluttaessaan Riepun sisälle maneesiin blondi huomasi saaneensa seuraa. Kaunis vaaleanruunikko tamma laukkasi kentällä hyvässä rytmissä Mikael selässään. Ratsukon rytmi rikkoutui hetkeksi Ellien ja Riepun astuessa sisään, mutta mies palautti kontrollin nopeasti takaisin itselleen, siirtäen tammansa sen jälkeen raviin.

"Sori, mä ajattelin että ehtisin treenata pikaisesti ennen sua", Mikael tokaisi hymyillen pahoittelevasti. "Näin sut kasaamassa rataa aiemmin."
Ellie huiskautti kättään välinpitämättömästi laskiessaan samalla jalustimia noustakseen selkänä." Eiköhän me molemmat mahduta tähän maneesiin."
Ratsuttaja nyökkäsi ja nosti siististi laukan, ohjaten hevosen kohti esterataa. Ellie ei voinut olla ihailematta, miten hyvältä kaksikon yhteistyö näytti - siitäkin huolimatta, että ratsu vaikutti olevan melko nuori.

Ellie ohjasi Riepun kävelemään uralle Mikaelin valloitettua maneesin keskiosan. Ruuna vaikutti olevan valmiina singahtamaan laukkaan samalla hetkellä kuin pohkeet hipaisisivat sen vaaleita kylkiä, joten Ellie ei ottanut turhia riskejä kävelemällä sen kanssa pitkin ohjin, vaan lähti työstämään käyntiä heti. Pakkanen oli saanut hevoset herkiksi, eikä Riepun reipas olemus tehnyt muutenkaan ratsastamista helpoksi. Kierrokset tuntuivat nousevan pienimmistäkin avuista, eikä nainen tuntunut pystyvän vaikuttamaan hevoseensa. Ehkäpä olisi pitänyt kokeilla tänään vaikka juoksuttamista.

Mikael vaikutti lopettelevan treeniään siirtäessään Trixien rentoon raviin ja antaen tälle vähän enemmän ohjaa. Siispä oli vihdoin vaaleaverikön vuoro päästä hyppäämään. Riepu tuntui olevan valmis ylittämään vaikka Kiinan muurin, eikä Ellien olo sen selässä ollut kovinkaan luottavainen.
"Sillä taitaa olla vähän energiaa", Mikael kommentoi seuratessaan toisen ratsukon menoa. Riepu oli ylittänyt kyllä esteen, mutta vauhtia oli sen verran, ettei hyppy ollut missään määrin kontrolloitu.
"Lähesty alkuun vaikka ravissa, esteet on sen verran matalia että kyllä se ne silti ylittää", mies kommentoi. Ellie kurtisti tyytymättömänä kulmiaan. Missä vaiheessa tämä treeni oli muuttunut estevalmennukseksi?

Loppujen lopuksi esteradan hyppääminen ei sujunut niin huonosti, kuin ensimmäisistä hypyistä olisi voinut päätellä. Ellie sai Riepun jopa kuuntelemaan pidätteitä ja malttamaan lähestymisissä, ja joutui harmikseen myöntämään Mikaelin ohjeista olleen apua. Mies oli kävellyt Trixien kanssa maneesissa lähes puoli tuntia opastaessaan naista - kaiketi estevalmentajan rooli oli juurtunut syvemmälle miehen asetuksiin kuin olisi päällepäin arvannut. Mikael ja Trixie kuitenkin menivät menojaan ja Ellie jäi yksin maneesiin loppuverryttelemään. Riepu oli kulkenut kokonaisuudessaan ihan hyvin, vaikka pientä treenitaukoakin oli ollut. Ellie poti aavistuksen huonoa omatuntoa siitä, ettei ollut treenannut Riepun kanssa niin intensiivisesti ja säännöllisesti kuin olisi pitänyt, mutta nyt asioihin oli tulossa muutos. Blondi ei takuulla antaisi Jonathanin viedä Kalla-CUP:in voittoa naisen nenän edestä tänäkin vuonna.

    Ellie von Brandt

Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 18.03.18 23:30

20. Masentava maaliskuu

Lähes olemattomat pölyhiukkaset leijailivat karsinassa Ellien sukiessa vaaleaa karvapeitettä voimakkain vedoin. Riepu ei tuntunut juurikaan välittävän, vaikka harjausotteet olivat normaalia rajummat, mutta vaaleaverikön kasvoilla oli totinen ilme. Normaalisti tallipäivät tuntuivat piristäviltä ja olivat Ellielle parasta mahdollista ajanvietettä, ei nainen voinut olla jatkuvasti ajattelematta Jonathania. Ero miehestä tuntui käsittämättömältä, niin epätodelliselta, mutta silti lopulliselta. Vaikka Ellie olikin itse päättänyt pistää suhteelle stopin, tuntuivat tapahtumat kuitenkin olevan Jonnyn syytä edes puoliksi, jossei enemmänkin. Missä universumissa Jonathan oli kuvitellut, että Ellie olisi ollut okei sen kanssa, ettei riittänyt miehelle yksinään? Naisen ei tehnyt mieli kohdata Jonnya vaan yritti mieluummin vältellä tätä. Sama talli ja se, että mies nykyään asui Auburnissa ei tehnyt asiaa yhtään helpommaksi. Tallilla käyminen oli alkanut tuntua yhtäkkiä ahdistavalta.

Suka oli pysähtynyt Riepun selälle jo joksikin aikaa ja blondi oli jäänyt tuijottamaan ruunan valkeaa selkää lasittuneella katseella. Edes karsinan ohi kulkevat vaaleaverikkö ja tämän tamma eivät saaneet havahdutettua Ellietä ajatuksistaan.
"Kaikki hyvin?" nainen kysyi kävellessään jo toistamiseen Riepun karsinan ohi. Ellie räpäytti muutaman kerran silmiään kääntäen sitten katseensa huhuilijaan. Hän tunnisti tämän kyllä Valerien omistajaksi, Juliaksi, mutta oli tuskin koskaan puhunut naiselle sanaakaan.
"Joo", Ellie töksäytti, laskien kätensä Riepun kyljeltä. Ruuna nuokkui paikallaan ja oli tuskin huomannutkaan, ettei harjaus ollut edistynyt vähään aikaan.

"Vähän huono päivä. Tai oikeastaan koko viikko." Jokin kumma päähänpistos oli saanut Ellien selittämään syytä ajatuksiin vajoamiselleen lähestulkoon tuntemattomalle ihmiselle. Eron jälkeen nainen oli tajunnut, ettei oikeastaan tuntenut kovinkaan montaa henkilöä Auburnista saati saattanut kutsua näitä ystävikseen - häikäisevän valloittavasta ja helposti lähestyttävästä olemuksestaan huolimatta. Nyt kun Jonny oli pois laskuista eikä Jemiinaakaan ollut hetkeen näkynyt, olisi varmaan aika nähdä oikeasti vähän vaivaa edes muutaman ihmissuhteen muodostamiseen. Julia olisi suorastaan loistava kohde - olivathan he sentään molemmat lähdössä Kanadaan kisoihin, vaikkakin eri rooleissa.

"Ai, harmi", Julia sanoi pahoitellen. "No, onneksi kohta pääsee vähän tuulettumaan Kanadan maaperälle." Naisen sanat tuntuivat Elliestä lohdullisilta. Tekisi varmasti hyvää ottaa vähän etäisyyttä Auburniin ja Jonnyyn, eikä kokonainen Atlantin valtameri ollut takuulla liioittelua.
"Totta", blondi nyökkäsi. "Hei, haluaisitko sä lähteä meidän kanssa maastoon?" Spontaani ehdotus pääsi Ellien suusta ennen kuin tämä ehti vilkaista Valerieta, joka seisoi karsinassaan satulanmuotoinen hikiläikkä selässään.
"Voi, mä tulin just maneesista", Julia sanoi vilkaisten tammaansa. "Mutta mennään ihmeessä joku toinen päivä. Vaikka sen Kanadan jälkeen."
Ellie nyökkäsi vastaten vaisusti naisen hymyyn ja kääntyi takaisin harjaamaan Riepua. Elliellä ei ainakaan ollut motivaatiota taistella Riepun kanssa maneesissa, joten rento maastoretki kuulosti paremmalta, seuranpuutteesta huolimatta.


Viimeinen muokkaaja, Ellie von B. pvm 18.04.18 8:20, muokattu 1 kertaa
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 20.03.18 19:16

21. Dear diary...

    maanantai 12. maaliskuuta

Isabella oli juuri lopettelemassa treeniään Ankan kanssa taluttaessani Riepun maneesiin. Hiekalle rakennettu lyhyt esterata sopi hyvin omiin suunnitelmiini. Sen lisäksi, että olin päättänyt tänä vuonna voittaa Kalla CUP:in, halusin myös startata Riepun kanssa 120cm radoilla. Tosin ensin täytyisi varmaankin kilpailla edes niillä sadankympin radoilla. Siirsin ruunan alkukäyntien jälkeen raviin. Olin tottunut kimon suuriin ja ilmaviin liikkeisiin, eikä harjoitusravissa istuminen tuottanut enää vaikeuksia. Muutoinkin Riepu oli käynyt tutuksi kuluneen vuoden aikana ja yhteistyö sujui kuukausi kuukaudelta paremmin. Enää ruunan avuille saaminen ei vienyt koko tuntia - ainakaan joka kerta.

Riepu oli tapansa mukaan vauhdikas, mutta myös täysin kontrollissa. Hyppäsimme muutamaa pysty-okseri sarjaa, joilla oli korkeutta metristä sataankahteenkymppiin. Yksi ongelmistamme esteillä oli ollut juurikin se, miten helposti ruuna keräsi vauhtia ja lähestymiset saattoivat mennä aivan pieleen, jollen saanut pidätteitä läpi ja otettua hevosta kiinni esteiden välillä. Laadukkaana esteratsuna Riepu kyllä ylitti esteet paikasta kuin paikasta, mutta jonain kauniina päivänä kun oman hevosen osto tulisi ajankohtaiseksi, en välttämättä löytäisi Riepun kaltaista jalokiveä.

Viimeisten onnistuneiden hyppyjen jälkeen siirsin ruunan raviin ja annoin sen ravata rennosti vähän pidemmällä ohjalla. Maneesin tallin puoleinen ovi avautui ja kimon korvat kääntyivät salamana tulijaa kohti. Omakin sydämeni tuntui jättävän yhden lyönnin väliin, toivottavasti tulija ei olisi Jonathan. Paikalle saapui kuitenkin vain se ärsyttävä violettihiuksinen tyyppi kirjavan hevosen kanssa. En vaivautunut edes tervehtimään.

    tiistai 13. maaliskuuta

Sen lisäksi, että treenasimme aktiivisesti esteillä, olin päättänyt kunnostautua myös kouluratsastuksen puolella. Tai ainakin hevosen kuulolle saamisessa. Ei musta ikinä mitään kouluratsastajaa tulisi, se ympyröiden ja kiemuroiden hinkkaaminen täydellisen pyöreiksi oli aivan liian tylsää. Amanda ei kuitenkaan takuulla sulattaisi sitä, jos me ainoastaan hypättäisiin Riepun kanssa. Sitä paitsi, olisi varmaan vähän turhan kuluttavaa hevosen jaloille hypätä joka ikinen päivä.

Siispä olin jättänyt estesatulan ja martingaalin varustekaappiin ja säätänyt jalustimet pari reikää pidemmiksi. Pitkä kouluraippa tuntui kömpelöltä käteen, joten jätin sen suosiolla pois. Riepu olisi kuitenkin sen verran vauhdikas, että sohisin pitkällä piiskalla meidät vahingossa maneesin seinästä läpi. Heti alkukäyntien jälkeen pyysin Riepulta avotaivutusta molemmilla pitkillä sivuilla, mikä ei osoittautunutkaan ihan niin helpoksi kuin olin mielikuvissani ajatellut. Jokusen kierroksen jälkeen sain kuitenkin hevosen nätisti kolmelle uralle ilman että se lähti valumaan kohti kentän keskustaa. Kun pidätteet oli saatu vihdoin läpi onnistui avotaivutusten ratsastaminen myös ravissa.

Vartin tehokkaan työstämisen jälkeen Riepu tuntui taipuisalta ja yhteistyöhaluiselta. Taivutteluiden lisäksi teimme jonkin verran temponvaihteluita ravissa ja laukassa. Ruuna kuunteli muuten hyvin, mutta takaosa olisi saanut olla vähän aktiivisempi. Annoin ruunalle treenin jälkeen pari porkkanaa, kun se näytti niin nälkäiseltä hamuillessaan taskujani silmät suurina.

    keskiviikko 14. maaliskuuta

Aurinko paistoi niin houkuttelevasti pilvettömältä taivaalta, että Riepulla oli tänään kevyempi päivä ja me käytiin vain kävelemässä vähän maastossa. Puolessa välissä matkaa harmittelin etten pyytänyt ketään mukaan, niissä maisemissa olisi nimittäin saanut aivan mahtavia kuvia. Kävelimme reilun tunnin lenkin ja palautin Riepun sen jälkeen takaisin tarhailemaan. Vaikka ratsastus olikin ollut vain kevyttä humputtelua, päätin panostaa tänään sen sijaan varustehuoltoon. Puhdistin käyttämäni suitset ja satulan tietysti jokaisen ratsastuskerran jälkeen, mutta tänään hinkkasin ja kiillotin jokaisen remmin ja soljen niin pikkutarkasti, ettei edes Amanda keksisi niistä mitään sanomista.

Uupunein sormin kävelin Loungeen, toivoen että joku oli keittänyt valmiiksi kahvia. Ihana mokkainen tuoksu leijailikin huoneessa, mutta kahvipannu oli tyhjennetty viimeistä tippaa myöten.
"Sori, mä taisin ottaa viimeiset", Verneri ilmoitti pahoitteleva hymy kasvoillaan. Miten paha kofeiinivaje piti olla, etten ollut huomannut lainkaan loungessa istuvaa miestä? Jos viimeisten kahvitilkan olisi juonut joku muu, olisin todennäköisesti tiuskaissut jotain ärtyneenä takaisin, mutta sen sijaan mä vastasin hymyyn ja kohautin olkiani.
"Enköhän mä jaksa odottaa sen aikaa, että uusi pannullinen tippuu", hymähdin ja ladoin vettä ja puruja keittimeen. Olihan mulla sentään aika hyvännäköistä seuraa odotellessani.

    torstai 15. maaliskuuta

Riepulle ei taitanut oikein perustaa kevyistä kävelypäivistä, sillä se oli kerännyt valtavasti energiaa ja tuntui allani kuin lyttyyn puristetulta jouselta, valmiina singahtamaan suuntaan jos toiseenkin. Päivän tavoitteena olikin kohdistaa se kaikki energia tehokkaaseen estetreeniin, jota varten olin rakentanut maneesiin pieniä pystyjä pääty-ympyröillä ratsastettaviksi sekä pari isompaa yksittäistä estettä. Puhisevan ruunan rauhoittaminen ympyrälle ei ollutkaan ihan helppo nakki, vaan ensimmäiset ylitykset tuntuivat siltä, kuin Riepu olisi nähnyt 60 senttiset pystyt vähintään metrisinä.

En ollut saanut ruunaa kovin hyvin avuille vielä siinäkään vaiheessa, kun siirryimme hyppäämään isompia pystyjä. Koetin keskittyä tekemään ympyröitä laukassa ja ratsastamaan jokaisen askeleen kunnolla. Vaikka meno saattoikin näyttää kokemattoman silmään hyvältä, en ollut tyytyväinen oikein missään vaiheessa. Siirsin Riepun lopulta raviin ja päätin lopetella tältä päivältä. Eihän sitä voisi joka kerta onnistua täydellisesti vaikka kuinka haluaisi. Ainakin kisatuloksemme tukivat hyvin tätä teoriaa.

"Sopiiko tulla hyppäämään?" maneesiin saapunut mies kysyi kohteliaasti. Tamma ohjien toisessa päässä näytti tarkkaavaiselta ja vilkuili Riepua, joka taas vaikutti kaula pitkällä kävelleessään siltä, kuin olisi nukahtanut hetkenä minä hyvänsä.
"Joo, mä olinkin just lopettelemassa", nyökkäsin. Miehen kasvot näyttivät tutuilta ja pienen pohdinnan jälkeen osasin yhdistää tähän nimenkin, Rasmus. Taas yksi niitä tallilaisia, joiden kanssa en ollut juurikaan jutellut. Rasmus ei tosin vaikuttanut pitävän kovinkaan suurta meteliä itsestään, ja minä taas olin tainut keskittyä lähinnä Jonnyyn, jota olin onnellisesti onnistunut välttelemään koko alkuviikon. Toivottavasti hyvä tuuri ei loppuisi vielä tänään.

    perjantai 16. maaliskuuta

Koska oli perjantai, mä lähdin tapaamaan kavereitani (kyllä, mulla on oikeasti sellaisiakin) Murronmaahan. Tallille en ehtinyt sen vuoksi ollenkaan, joten sopi vain toivoa ettei Riepu olisi aivan mahdottoman energinen huomenna. Tänään kuitenkin keskittyisin pitämään hauskaa tyttöjen kanssa ja valittamaan siitä, kuinka miehet ovat pettäviä kusipäitä. Siitä aiheesta mulla riitti kyllä juttua.

    lauantai 17. maaliskuuta

Eilinen oli venynyt vähän pitkäksi ja mä löysin itseni vielä aamulla Murronmaasta. Jossain iltapäivän ja illan välillä sain kuitenkin kerättyä itseni takaisin Kallaan ja lähdettyä jopa tallillekin. Olin suunnitellut itselleni tehokkaan koulutreenin, joka sisälsi väistöjä ja laukkaa, paljon laukkaa. Olin aavistellut Riepun olevan reipas ja hankala, mutta päin vastoin ruuna oli oikein mukava ja hyvin kuulolla heti alusta alkaen. Koulujalustimetkaan eivät tuntuneet yhtään niin ahdistavan pitkiltä, kun hevonen kulki nätisti ja vähällä vaivalla.

Koska ratsastus tuntui sujuvan niin hyvin, päätin lisätä haastetta ja sisällyttää laukkatreeniin vähän enemmän kokoamista ja taivutusta. Omat taitoni olivat kouluratsastuksen saralla hyvin rajalliset, mutta pienet onnistumiset lisäsivät motivaatiotani sileällä treenaamiseen valtavasti. Ehkä meidän täytyisi ottaa osaa joku kerta myös kouluvalmennuksiin, kuka ties onnistuisin nostamaan tasoani tässäkin lajissa. Ehkä minusta tulisikin oikeasti kenttäratsastaja esteiden sijaan.

Riepu keskeytti haaveiluni ottamalla pienen sivuaskeleen. Hymähdin ruunalle ja keskitin kaikki ajatukseni taas ratsastukseen. Loppuraveissa Riepu kulki niin tahdikkaana että olin haljeta ylpeydestä ja tyytyväisyydestä, että olin kerrankin osannut ratsastaa ruunaa oikein. Siirsin Riepun käyntiin ja annoin sille pidempää ohjaa. Kimo venytti kaulaansa pitkälle alas ja pärisi tyytyväisenä.

    sunnuntai 18. maaliskuuta

Ärsytys ja viha Jonathania kohtaan oli jälleen nostanut päätään, eikä minkäänlainen rankka treenaus tuntunut huvittavan. Sen sijaan halusin pitkälle maastolenkille, jossa pääsisi tuulettamaan ajatuksia oikein kunnolla. Vaikka en ollutkaan kaikista sosiaalisimmalla tuulella, onnistuin jopa kysymään maastoseuraa - tosin vähän heikolla menestyksellä. Oikeastaan yksin Riepun kanssa lenkkeily sopikin tähän fiilikseen paremmin, eipähän tarvitsisi ainakaan tylsistyttää ketään muuta kuoliaaksi valituksellani, kuinka elämä on kurjaa eikä mikään suju.

    Parempaa seuraavaa viikkoa toivoen,
    Ellie von Brandt

Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 28.03.18 13:29

22. Kouluvalmennus 28/03/2018

Päätökseni menestyä tämän vuoden Kalla CUP:issa viime vuotta paremmin oli johtanut siihen, että olin estevalmennusten lisäksi päättänyt osallistua myös niin moneen kouluvalmennukseen, kuin suinkin kykenisin osallistua. Lisäksi olin aikeissa kysyä Mikaelilta tai Verneriltä lisäapua esteillä, jotta lähtökohtani CUP:in voittoon olisivat mahdollisimman hyvät. Viime vuoden katkera tappio Jonathanille oli saanut treenimotivaationi kasvamaan pilviin.

Tänään olisi luvassa Isabellan pitämä rento kouluvalmennus, jossa aioin sen teemasta huolimatta suorittaa jokaisen tehtävän äärimmäisellä huolellisuudella. Olimme kuitenkin palanneet vasta eilen toiselta puolelta Atlantia, joten matkan aiheuttama väsymys painoi vielä satuloidessani Riepua tallissa. Päättäväisesti ravistin ajatukset väsymyksestä pois, Riepun vauhdissa ei sopisi olla muissa maailmoissa.

Talutin hevosen maneesiin hyvissä ajoin, jotta ehtisin nousta selkään ja kävellä muutaman kierroksen alkukäyntejä ennen valmennuksen alkua. Sivelin tyytymättömänä Riepun kylkeä, johon oli jäänyt haaleanlikainen läikkä - pitäisi muistaa putsata se paremmin ratsastuksen jälkeen. Ohjasin kimon ruunan uralle ja tunnustelin omaa istuntaani. Yritin istua mahdollisimman oppikirjamaisesti olematta kuitenkaan jäykkä, mutta eri asia olisi, kuinka saisin istunnan säilytettyä, kun varsinainen työskentely alkaisi.

Riepu oli jo käynnissä hivenen kiireinen ja yritti juosta pidätteiden alta pois. Siirtymiset ja temponvaihtelut olivat omiaan auttamaan saamaan hevosen paremmin kuulolle. Etenkin nopeampaan askellajiin vaihtamiset sujuivat täsmällisesti ja nopeasti. Käyntiinsiirtymisissä Isabella painotti huolellisempaa valmistelemista. Puristin nyrkkini puolipidätteeseen ja kiersin pohkeen tiiviisti ruunan kylkien ympärille.

Ravi- ja käyntityöskentelyn lisäksi ohjelmassa oli runsaasti laukkaa, joka oli ehdottomasti vahvuuksiamme. Olin käyttänyt treeneissämme aikaa erityisesti laukan työstämiseen ja hiomiseen, eikä Riepun suurissa askelissa istuminen ollut ongelmallista. Menomme oli silti vähän liian räjähdysherkkää siihen nähden, että tavoitteena oli löytää tekemiseen rentoutta ja herkkyyttä. Ainakin tehokas moottori oli tämän kimon ratsun vahvuus.

"Riepun kanssa puolet rauhallisempi ravi", Isabellan ääni kaikui maneesissa. Siirtäessäni Riepun laukasta raviin muistutti ruuna lähinnä lämminveristä raviradalla. Vatsalihakset kireinä yritin hillitä Riepun menoa, ja puolen kierroksen jälkeen näytimmekin jälleen astetta enemmän kouluratsukolta. Loppuvalmennusta kohden Riepukin alkoi kuunnella paremmin pidätteitä ja rentoutta rupesi löytymään. Viimeistään loppuravien kohdalla ratsastus oli kiitettävää ja jopa sellaista, jota kehtaisi esitellä vaikka kouluradalla.

    Ellie von Brandt

Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 05.04.18 15:59

23. Estevalmennus 29/03/2018

Vaalea lumipeite oli kutistunut viikon aikana reilusti ja tiet olivat muuttuneet paikoittain loskaisiksi. Kevät taisi tosiaan olla tulossa, vaikka vielä viikko sitten ei olisi uskonutkaan. Ellie sipaisi pitkät vaaleat hiuksensa huolettomalle ponihännälle ja veti vaaleat, joskin käytössä reippaasti kulahtaneet converset jalkoihinsa. Hän oli ainakin odottanut kesän tuloa kuin kuuta nousevaa, eikä olisi voinut olla iloisempi, kun aurinko vihdoinkin ilmaantui pilvien takaa päivä päivältä lämpimämpänä. Asunnon ovi kävi ja pian nainen harppoi sisäpihan läpi kohti valkeaa Mercedestä. Auto hurahti hiljaa käyntiin ja suuntasi pian kohti Auburnin tuttuja maisemia.

Ellie parkeerasi tutulle paikalle tallin parkkipaikalle ja suuntasi ensitöikseen hakemaan Riepua sisälle estevalmennusta varten. Kalla CUP:in ensimmäiset osakilpailut olisivat aivan nurkan takana, eikä motivaatio valmentautumiseen olisi voinut olla korkeampi. Tavoitteet olivat suunnattuina tiukasti voittoon, eikä yhdenkään osakilpailun suoritusta tulisi väheksyä. Luokkien estekorkeuksia oli myös nostettu viime vuoteen nähden, ja Ellie punnitsi mielessään osallistumista vähän tasokkaampaan luokkaan. Vaaleaverikkö ei ollut aiemmin startannut 120cm radoilla, mutta omissa treeneissä ja valmennuksissa estekorkeudet olivat jo sitä luokkaa. Sitä paitsi Riepulle korkeus ei olisi mikään ongelma, joten ehkä olisi aika ottaa riski ja haastaa itsensä.

Kimo hevonen oli löytänyt ilmeisesti tarhan likaisimman piehtaroimispaikan, eikä tallille saapuminen puolitoista tuntia ajoissa ollut lainkaan liioiteltua. Pelkkä harjaaminen ei saanut vaaleanruskeaa laikkua kadotettua, mutta ehkä se ei vaikuttaisi valmennuksessa suoriutumiseen. Korjatakseen vaikutelmaa edes hieman siistimmäksi Ellie selvitti hyvin huolellisesti ruunan hännän ja harjan, letittäen jälkimmäisen siisteille sykeröille. Vaikka kyseessä oli “vain” valmennus, oli naiselle tärkeää panostaa kokonaiskuvaan, sillä se antaisi valmentajallekin vaikutelman, että ratsukko suhtautui treenaamiseen tosissaan.

Valmennus pidettiin maneesin seinien sisäpuolella, mutta Ellie ei voinut olla harhautumatta ajatuksissaan vihreälle derbykentälle. Toukokuun valmennukset pidettäisiin jo ulkokentillä ja eiköhän huhtikuussakin sopisi siirtyä jo raikkaaseen kevätilmaan ratsastamaan. Koko talven maneesissa ratsastaminen oli alkanut jo vähän kyllästyttämään, ajoittaisista maastoretkistä huolimatta.

Maneesiin oli rakennettu useita esteitä, jotka eivät olleet kaikista tavanomaisimpia pystyjä ja oksereita. Hiekalta löytyi vesimattoa ja muuria, joista ensimmäistä Ellie ei ollut Riepun kanssa koskaan kokeillutkaan. Ratsuunsa luottaen nainen ei kuitenkaan pitänyt esteitä sen ihmeellisempinä, kuin tavallisia punavalkoisia pystyjäkään.

Ellie hyppäsi Riepun selkään ja ohjasi sen kohti uraa. Ruunan askellus tuntui pehmeältä ja reippaalta. Lyhentäessään ohjaa vaaleaverikkö pohti, miten olikaan sattunut löytämään vuokrahevosekseen juuri sellaisen tapauksen, joka luonteeltaan sopi täydellisesti yhteen Ellien kanssa. Miten kamalaa olisikaan joskus tulevaisuudessa luopua Riepusta, kun tulisi aika muuttaa muualle, sitä Ellie ei halunnut vielä edes miettiä. Nainen puristi kevyesti pohkeillaan ruunan kylkiä ja hevonen siirtyi letkeään raviin.

Hetken aikaa Ellie katseli valmennuksen muita ratsukkoja, jotka kukin tahoillaan ravasi pitkin maneesia. Kukaan ratsuista ei näyttänyt kovinkaan apaattiselta, vaan kaikki tanssahtelivat menemään enemmän tai vähemmän reippaan oloisesti. Myös Riepu keräisi todennäköisesti virtaa viimeistään laukkaa valmisteltaessa, joten olisi todennäköisesti parempi keskittyä pikemminkin omaan hevoseen, kuin siihen, mitä muut ratsukot tekivät. Ellie teki puolipidätteen ja kokosi Riepun askellusta, pyytäen taas hetken kuluttua sitä lisäämään. Riepu vaatisi paljon keskittymistä ja ratsastamista Ellieltä, eikä tyttö halunnut tuottaa pettymystä ratsastamalla surkeasti valmennuksessa aivan kisojen alla. Ties vaikka Isabella siirtäisi tämän pienempään luokkaan rangaistuksena osaamattomuudesta.

Erikoisesteitä lähdettiin hyppäämään yksitellen. Ellie ei olisi malttanut odottaa omaa vuoroaan, eikä Riepukaan sen innokkaammin paikallaan seissyt. Niinpä ensimmäiset hypyt olivat melkoisia leiskautuksia enemmän tai vähemmän tyylikkäästi, mutta ainakin ratsukko selvisi kunnialla esteen toiselle puolelle. Riepu potkaisi näyttävästi ilmaa innostuksissaan ja Ellie sai taistella muutaman askeleen verran ennen kuin sai siirrettyä ruunan rauhalliseen raviin. Isabella huomautti paremmasta valmistelusta esteen lähestymisessä, mikä sai vaaleaverikön suun kapenemaan tiukaksi viivaksi. Kyllähän Ellie nyt sen tiesi, ettei lähestyminen ollut tällä kierroksella täysin optimaalinen. Harmistuksissaan tyttö lyhensi aavistuksen ohjaa ja ohjasi ruunan voltille ennen seuraavaa estettä.

“Parempi lähestyminen”, Isabella kommentoi, kun Ellie ja Riepu ylittivät muurin kolmatta kertaa. Tällä kertaa Ellie oli osannut tehdä pidätteen oikeaan aikaan ja muisti pitää käden riittävän pehmeänä, eikä Riepukaan hangannut niin paljoa vastaan. Ellie tunsi pientä ylpeyttä sisällään, mutta säilytti kasvoillaan tyynen vakavan ilmeen. Hyvä lähestyminen kuului tehdä ennen jokaista estettä, eikä naiselle riittänyt, että esteelle ratsastus sujui pari kertaa tunnin aikana. Itse erikoisesteet eivät sen sijaan jännittäneet Ellietä, joten hän ratsasti ne aivan kuten tavallisestikin.

Se sijaan Isabellan levittäessä lopputunnista pressua maneesin hiekalle alkoivat Ellienkin epäilykset heräämään. Tämäkään ei ollut aivan sen kaltaista aktiviteettiä, mitä he Riepun kanssa normaalisti toteuttivat, eikä Ellie ollut aivan varma kuinka ruuna kahisevaan muoviin suhtautuisi. Toisaalta kimo oli kokonaisuudessaan aika rohkea ja peloton tapaus, joten ehkäpä ryppyinen pressu olisi sille vain vähän erilainen maanpinta. Vuorollaan Ellie lähestyi Riepun kanssa pressua, tutkaillen hevosen eleitä ja olemusta. Ruuna ei varsinaisesti hätkähtänyt uutta elementtiä, mutta otti siitä huolimatta muutaman tanssiaskeleen pohjamateriaalin muuttuessa. Blondi taputti hevostaan ja ohjasi sen pressun yli takaisin maneesin hiekalle. Ei siis lainkaan kamalaa.

Riepu ravasi lopputunnista rentona uraa pitkin ja Ellie myötäsi sille aavistuksen pidempää ohjaa. Nainen oli ollut kokonaisuudessaan tyytyväinen valmennuksen kulkuun, ja oli Isabellakin kehaissut ratsukkoa muutaman kerran. Tästä olisi hyvä lähteä etenemään kohti Kalla CUP:ia. Ehkäpä se 120cm luokka ei olisikaan hullumpi idea.


Viimeinen muokkaaja, Ellie von B. pvm 18.04.18 8:20, muokattu 1 kertaa
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Ellie von B. 18.04.18 8:19

24. Kevätkarnevaali, Kalla CUP 1. osakilpailu
Lauantai 14/04/2018

Vaaleaverikön ilme oli harmistunut. Ellie huusi ja raivosi mielessään, mutta näytti ulospäin tyynen rauhalliselta laskeutuessaan Riepun selästä ensimmäisen luokan jälkeen. Pudotus viimeisellä esteellä tuntui valtavalta pettymykseltä, etenkin kuin korkeus oli ollut vaivaisen metrin. Miten ihmeessä hän selviäisi kunnialla 120cm luokasta, kun ei päässyt ratsastamaan uusintaan edes matalammassa luokassa. Ensimmäinen osakilpailu tuntui olevan täysi katastrofi, olikohan hän haukannut vähän liian ison palan ilmoittautuessaan vaikeimpaan luokkaan. Ehkä hän mokaisi täydellisesti ja hänen paikkansa edistyneiden estevalmennusryhmässä annettaisiin jollekin toiselle, tai pahimmassa tapauksessa hänet erotettaisiin vuokraajan pestistä. Ainut mahdollisuus välttää täydellinen nöyryytys oli ratsastaa paremmin ja välttää puomeja.

Aamulla Ellie oli loistanut itsevarmuudellaan ja tyytyväisenä hymyillen letittänyt Riepun harjaa siisteille sykeröille. Viimeaikaisten onnistumisten siivittämänä tyttö oli lähes varma ainakin sijoittuvansa tänään Kalla CUP:in ensimmäisissä osakilpailuissa. Hän oli jopa jättänyt tänä vuonna kokonaan osallistumatta koululuokkiin, jotta voisi keskittyä täysillä hyppäämiseen. Kaikki oli sujunut täydellisesti ennen ensimmäistä luokkaa; Riepu oli puhtaanvalkea ja kiiltävissä varusteissa, Ellie oli pukenut päälle Sokka Luxuries kisatakkinsa ja ratsukko oli loistanut verryttelyssä paremmin kuin koskaan. Siitä huolimatta lähestyminen kisaradan viimeiselle pystylle oli surkea, eikä edes estekonkari Riepu saanut pelastettua tilannetta, vaa puomi tömähti maahan.

Ellie yritti kuumeisesti käydä läpi mielessään seuraavan luokan rataa ja varmistaa, että tekisi jokaiselle esteelle huolellisen tien. Hevonen ohjien päässä oli innoissaan ja vaikutti hivenen rauhattomalta, joten Ellie päätti talutella sitä hetkisen lähiympäristössä. Vaikka blondi olikin startannut ensimmäisen luokkansa alkupäässä, ei kilpailijoita ollut valtavasti ja toinen luokka alkaisi luultavasti pian. Vilkaistessaan maneesin suuntaan Ellie huomasi Jonathanin ratsastavan Eelan kanssa ulos. Olikohan tämän suoritus mennyt paremmin? Nainen nykäisi Riepua vastakkaisen suuntaan välttääkseen kohtaamisen miehen kanssa. Mikään ei saisi sabotoida ratsukon seuraavaa suoritusta, ei edes lyhyt juttutuokio kilpakumppanin kanssa.

Ratsukko astui sisään maneesiin Vernerin ratsastaessa sieltä ulos. Nainen tervehti miestä lyhyesti nyökkäämällä, mutta keskittyi sitten hienosäätämään Riepua viimeiseen asti, jotta rata sujuisi mahdollisimman hyvin. Ellie yritti välttää kiusausta vilkuilla muiden suorituksia, mutta etenkin Isabellan ja Ankan hypätessä naisen huomio herpaantui kerran jos toisenkin. Brunette nainen ratsasti taidokkaasti, ja Ellie toivoi pääsevänsä vielä joskus itsekin samalle tasolle. Oman suorituksensa kohdalla Ellie veti syvään henkeä ja ratsasti Riepun radalle.

Tällä kertaa Ellie teki tarkkoja pidätteitä ja hillitsi Riepun menoa. Tiet olivat huolellisesti valitut ja ratsastetut, ja lähestyminen jokaiselle esteelle loppuun asti viimeistelty. Esteet tuntuivat valtavilta edelliseen luokkaan verrattuna, mutta siitä huolimatta yhtä pieniltä, kuin ratsukon omissa treeneissä. Vasta hypättyään koko radan ilman ainuttakaan pudotusta Ellie saattoi ensimmäisen kerran vetää syvään henkeä. Minkäänlaista löysäilyä ei kuitenkaan sallittu, sillä puhdas perusrata tarkoitti uusintaa. Nyt täytyisi puhtaan radan lisäksi ratsastaa myös hyvä aika, jotta olisi minkäänlaista asiaa sijoittua.

Jossain perusradan ja uusinnan välissä Ellien keskittyminen oli kuitenkin herpaantunut, sillä uusinnassa lähestymiset eivät sujuneet läheskään yhtä hyvin, kuin perusradalla. Vauhtia oli ajoittain vähän liikaakin, mikä kostautui pudotuksena toisen sarjan B-osalla. Urhoollisesti Ellie ratsasti radan kunnialla loppuun, vaikka päivän jo toinen pudotus tuntuikin ikävältä. Menivätköhän ratsukon mahdollisuudet sijoittua tässä? Ainakaan rata ei ollut täydellinen katastrofi ja perusradalla Ellie oli ratsastanut jopa erittäin hyvin.
Ellie von B.
Ellie von B.
Vuokraaja

Ikä : 24
Viestien lukumäärä : 404

Takaisin alkuun Siirry alas

Riepun päiväkirja Empty Vs: Riepun päiväkirja

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 3 1, 2, 3  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa