I got a friend in you (on)

"Kyllä." mun ei tarvinnut miettiä kauaa. Kaipasin Englantia, mut jos lähtisin sinne, kaipaisin sitä mitä Suomeen jättäisin. Muun muassa Ellien, ellei tämä suostuisi lähtemään kanssani. "Paljoa en siellä asumisesta muista, mutta ne mitä mulla on mielessä tallessa on paljon mukavempia muistoja kuin Suomesta."

"Ai. Miksi muutitte Suomen alunperin? Jos saan udella." Kysyin kohteliaasti. Tiesin, että perheasioiden ronkkiminen ei ollut kovinkaan usein mukavaa.

"Faijan työn perässä" olin yllättynyt Lotan kiinnostuksesta historiaani kohtaan. Mutta olihan punapää kertonut myös paljon itsestään.

"Ai. Minkä ikäinen olit silloin?" Kysymykseni oli taas varovainen.

"Vajaan viiden. Veljeni oli ihan napero sillon." muistin pidelleeni Tommya sylissäni Gatwickin kentällä juuri ennen lähtöä. Vanhempamme tappelivat jostain.

"Ai. Niin pieni. Etkä tietysti osannut sanaakaan suomea, vai?" kysyin hieman jopa säälien.

"En tavuakaan. Siitä odotti kielikylpy." Muistan ekaluokan. Ihan kamalaa ku ei osannu kieltä ja kaikki nauro ympärillä ku joku meni väärin.

"Ai. Kai pääsit edes jonnekin kansainväliseen kouluun tai jotain?" Pystyin melkein kuvittelemaan Pikku-Jonathanin ensimmäisenä koulupäivänä Suomessa, kun kukaan muu lapsi ei ymmärtänyt häntä, eikä hän heitä.

"Ehei.. muutettii nii pieneen kyläpahaseen et suomalainen koulu oli ainoo vaihtoehto."

"Eikä. Mä olisin varmasti kanssa ollut ihan hukassa, jos oltaisiin muutettu jonnekin ulkomaille, kun olin pieni." sanoin myötätuntoisena.

Tunsin myötätunnon ilmassa. Sitä olis voinu leikkaa vaikka veitsellä. En kuitenkaan kommentoinut siihen mitään.
"Olihan se joo aika shokki, kolmen vuoden päästä helpotti kun alko ymmärtää paljon enemmän. Kotona puhuttiin edelleen englantia, joka hidasti sitä kaikkee entisestään."

"Ai, eikö kumpikaan vanhemmistasi puhu suomea?" kysyin hieman hämilläni. Oli omituista, että työn perässä muutettaisiin Suomeen, muttei puhuttu sanaakaan suomea.

"Nope, molemmat on pesunkestäviä brittejä.. En nyt tiiä onko ne oppinu yhtään enempää tätä ääkkösten valtaamaa kieltä, mut mä ja broidi ollaan kyl pärjätty ihan hyvin." Enkä edes halunnut tietää, menikö vanhemmillamme paremmin vai ei.

"Ai. Aika omituista, että Suomeen muutetaan ilman minkäänlaista kielitaitoa." Puin ajatukseni sanoiksi.

"En yhtään ihmettele et ajattelet tolleen. Molemmat vanhemmista ainaki oli sillon markkinoinnin puolella, joten kielitaidosta oli oikeestaan etu." Kumpikaan meistä veljeksistä ei kuitenkaan päätynyt samalle uralle. Mä hevosten ja autojen kanssa, Thomas työskenteli parin kaupungin päässä kokkina.

"No sitten se on kai ihan ymmärrettävää."

Tallipiha alkoi jo näkymään ja Mustis selkeästi ryhdistäytyi.

Kävelemämme reitti oli lyhyempi kuin olin odottanut, mutta ainakin olimme puhuneet Lotan kanssa asiasta jos toisestakin.

"Jos olis ihan hämärää, niin ainakin Mustis kertois millon on naisia lähellä" naurahdin. Olin iloinen saadessani puheenaiheen toisaalle historiastani.

"Juu. Hän on vähän naistenmies. Eikä ihan vähän. Eikai Mustis ole kiikutellut sua pahasti pihan poikki?" kysyin mieheltä, sillä tiesin orin osaavan kyllä testata.

"On se pariin otteeseen, mut en mä vielä oo jalkoihin jääny, oonhan sentää vähä isompi ku sinä" virnistin punapäälle. "Mustis on kyl tosi persoonallinen kaveri. Tykkään siit aidosti" hymyilin orille.

"Höh. Sinä höpsö ori." sanoin Mustikselle ja taputin sen kaulaa. Osasihan ori myös olla aivan täydellinen nallekarhu, mutta sisältään se oli ihan playboy.

Katsoin huvittuneena kun Lotta puhui orille kuin pienelle lapselle. Tavallaan ori varmaan oli naisen oma kultamussu. Ainakin sellaisen kuvan heistä sai.

"No, onneksi teille ei ole sattunut sen pahemmin. Kerran ratsastuskoululla uudet hoitajat se kiikutti suoraa päätä tammojen ja varsojen laitumelle. Onneksi tallinomistaja huomasi tilanteen, eikä sattunut mitään." Kerroin vakavampana.

"Shieet... toivottavasti ei jääny mitää hampaankoloon.. Onhan toi vähän jos laitetaan nuoria ja kokemattomampia harrastajia isojen orien kanssa painimaan nii ei tarvii kahesti miettii kumpi vie ja ketä..."

"No, he olivat vähän luvatta ottaneet Mustiksen tarhasta. Olivat nähneet, kuinka hyvin se menee minun talutuksessani, joten uskoivat pärjäävänsä. Ja siinä se sitten nähtiin, kun ei sääntöjä noudatettu." Kerroin tarkemmin tapahtuneesta. Eipä siinä voinut minuakaan oikein syyttää, sillä olin varmistanut, että kaikki sen tallin kävijät kyllä tietäisivät 'vain Lotta ja henkilökunta' -säännöstä. "Kukaan ei kyllä yrittänytkään sen jälkeen. ottaa Mustista tarhasta, säikähtivät kai."

"Jos ne pennut ajattelis vähän pidemmälle, mut sit taas totta kai ne on ottanu susta mallia. Halusivat pärjätä niiku sinä." pohdin ääneen. Toivoin, että joku junnu ottais musta vielä mallia. Tai sitten ei. Oon tehny aika kusipäisiä valintoja aikanaan enkä toivo kenenkä toistavan niitä.