Rillan päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Rillan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Rillan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ginevra V. lähetetty 07.08.19 14:41

29.07.2019
höntsäilyä

”Rilla!” Ääneni ja vihellykseni kantaa laskevan auringon säteiden kultaaman laitumen yli ja laitumen perältä nousee hevosen päitä katsomaan portin suuntaan. Joukosta erkaantuu muutama utelias yksilö, jotka suuntaavat porttia kohti vaihtelevilla askellajeilla.

Hevoskolmikon kärjessä tulee Rilla ryhdikästä ravia. Kaivan puhelimen taskustani ja nappaan muutaman kuvan lähestyvästä hevosesta. Sen seuralaisten mielenkiinto loppuu pian niiden huomatessa, että portilla ei ole tarjolla mitään mielenkiintoista. Ne jäävät aloilleen ja palaavat syömisen pariin. Rilla hidastaa käyntiin vähän ennen portille saapumista. Nappaan sen riimun naulasta ja menen laitumen puolelle ottamaan tamman kiinni. Punaruunikko antaa laittaa riimun helposti ja annan tammalle pienen porkkananpätkän taskustani.
”Ei sitten kerrota kenellekään”, kuiskaan hevoselle sen mussuttaessa namiaan, samalla kun kävelemme rinnakkain kohti tallialuetta.

Tammatallin sisäpihalla kiinnitän Rillan rutiininomaisesti puomiin ja pysähdyn rapsuttamaan hevosta. Piha-alue on hiljainen, melkein huolestuttavan hiljainen kesäiseksi maanantai-illaksi. En ole nähnyt ristinsielua missään. Elänköhän jossain kuplassa nyt? Tai ehkä viikonlopun Power Jump -häslinki on uuvuttanut muutkin ja ne jotka täällä on, on vaan menny ohi. Tai kaikki on vaan kuolleet? Mun ajatus lähtee miettimään kaikkia mahdollisia ja mahdottomia (kuolin)syitä hiljaisuuden selitykseksi. Ajatusteni lomassa nappaan Rillan harjan ja alan laiskasti sukia eläintä puhtaaksi.

Power Jump on tuntunut sivustaseuraajana vähän kaoottiselta. Ei sillä tavalla suunnittelemattomalta tai mitään, vaan se ihmis- ja hevospaljous. Itse osallistuin vain katsojan roolissa ja muuten pyörin tallilla lähinnä Rillaa moikkailemassa, mutta olen silti uuvuksissa. Pelkästään kilpailuiden väenpaljouden seuraaminen oli väsyttävää. Siksi tallin hiljaisuus onkin tervetullutta vaihtelua, ja vaikka mun aivot keksiikin toistakymmentä aika epätodennäköistä skenaariota väenpaljouden puutteelle, en mä silti niin suuresti sitä viitsi murehtia.

Rillan harjaaminen etenee rauhallisen laiskasti, kun nautiskelen hiljaisuudesta ja tamman seurasta. Mun ajatusketjuni asettuu rauhallisen tekemisen myötä ja palaan enemmän nykyhetkeen. Lasken harjat kokonaan pois käsistäni ja painan otsani vasten punaruunikkoa kaulaa. Hengitän hevosen tuoksua syvään sisääni ja hymyilen. Pysyn hetken aloillani, rapsutellen Rillaa kaulan ja sään alueelta. Tamma pärskähtää ja kääntyy tuuppaamaan olkavarttani päällään. Naurahdan ja kutittelen vähän sen silkkistä turpaa. Rapsutan sen otsaa ja palaan sitten takaisin hoitotoimenpiteiden pariin.

Koska ilta on muutamaa epäilyttävää pilvenhattaraa lukuunottamatta kaunis ja lämpötila on miellyttävä – ei liian kuuma eikä kylmäkään – päädyn harjaamisen jälkeen pyörähtämään Rillan kanssa kentällä humputtelemassa. Olen jo istunut satulaan, kun mieleeni tulee mennä ilman ja laskeudun alas Rillan selästä. Tamma näyttää hämmentyneeltä äkillisestä tilannemuutoksesta ja naurahdan sille vähän. Taputan punaruunikon kaulaa ja avaan satulavyön. Nostan satulan pois tamman selästä. Katson ympärilleni Rillan ohjat yhdessä ja satula toisessa kädessä, miettien mihin sen laitan. Luultavasti se pitäisi viedä satulahuoneeseen. Olen kuitenkin mukavuudenhaluinen (laiska), enkä jaksa kävellä kentältä talliin ja takaisin yhden satulan takia. Siksi päädynkin laskemaan satulan kentän aidalle ja kiipeän samaa aitaa apuna käyttäen Rillan paljaaseen selkään.

Muutama ensimmäinen kierros menee tasapainon hakemiseen ja harkitsen hetken aikaa satulan takaisin ottamista. Rilla ei kuitenkaan vaikuta häiriintyvän säheltämisestäni ja muutaman lisäkierroksen jälkeen löydän rentouden ja tasapainon istuntaani.

Alkukäyntien jälkeen otan ohjat tuntumalle. Koska en lähtenyt kentälle alkuunkaan minkäänlaisen suunnitelman kanssa, ratsastaminenkin on vähän haahuilua. Lopulta päädyn pääty-ympyrälle ja ratsastan kaikki askellajit rennosti läpi kumpaankin suuntaan. Rilla on mutkaton ja miellyttävä, eikä se ota nokkiinsa mun ajoittaisesta tasapainottomuudesta ja muusta sähellyksestä.

En pidä ratsastushetkeä pitkänä. Osittain siksi, että aikaisemmin huomaamani pilvenkappaleet ovat kertyneet taivaalle ja peittäneet ilta-auringon alleen. Mutta pääasiassa siksi, että Rilla toimii niin kivasti ja ratsastushetki on kaikin puolin onnistunut.

Työskentelyn lopettaessani hymyilen leveästi ja kehun ratsuani. Liu’un alas tamman selästä, päätän suorittaa loppukäynnit maasta käsin. Pitkälle en niissä ehdi, kun ensimmäiset vesipisarat putoavat alas maahan raskaina. Vilkaisen harmaantunutta taivasta ja nauran ääneen. Punaruunikko vieressäni pyörittelee korviaan ja säpsähtää vähän, ehkä vesisateen, ehkä nauramiseni vuoksi. Rapsutan hevosen kaulaa kävellessäni sen vieressä pitkin kenttää. Rilla pärskähtää ja rentoutuu.

Vesisade osoittautuu vain nopeaksi kuuroksi, se loppuu ennen kuin olemme valmiita loppukäyntien kanssa. Harmaat pilvet katoavat taivaalta ja ilta-aurinko pääsee taas värjäämään Auburnin tilukset kultaisiksi. Kävelen vielä muutamia minuutteja, ennen kuin menen nappaamaan sadekuuron kasteleman satulan ja palaan kädet täynnä takaisin tammatalliin.

_________________
Kaappi || Spin off
Ginevra V.
Ginevra V.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 56

Takaisin alkuun Siirry alas

Rillan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Rillan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Ginevra V. lähetetty 24.08.19 22:36

23.-25.08.2019
kalla cup – kenttäviikonloppu
#summerfling

Mun tekee mieli paiskata myn kypärä maahan, hyppiä sen päällä ja kirkua. Tai heittäytyä maahan pitkin pituuttani, hakata sitä nyrkeillä ja itkuraivota, kuin viisivuotias. Mielihaluistani huolimatta mä huokaisen vain pettyneesti ja puristan Rillan ohjia kädessäni. Mun tekis jopa mieli syyttää sitä tästä tuloksesta. Iskeä hanskat tiskiin tässä ja nyt, lopettaa koko homma tähän, vaihtaa lajia eikä enää ikinä palata talliympäristöön. Mä tiedän kuitenkin paremmin.
”Ehkä me ei oltu vielä ihan valmiita tähän”, mutisen ja halaan ratsuani pettymyksen kyynelten valuessa mun poskille. Mun pitäis jättää ”ehkä” kokonaan pois. Me ei oltu vielä valmiita tähän. en ollut vielä valmis.

perjantai – koulukoe

Mua hermostuttaa. Mä kadun koko osallistumista, miksen mä ajatellut tätä kahteen kertaan? Rilla mun allani on jännittynyt. Tamman sykeröt muistuttavat mustaa helminauhaa. Mä vietin aamulla varmaan toista tuntia niitä tehden. Niin kauan, ettei yksikään jouhi osoittanut väärään suuntaan. Niin kauan, että jokainen sykerö on millilleen saman matkan päässä edellisestä. Niin kauan että ne oli kaikki tismalleen saman kokoisia.

Mitä helvettiä mä tässä istun? Rillan selässä? Verkkaamassa koulukoetta varten? Nyplään ohjia, Rilla heiluttaa päätään ärsyyntyneenä ja mä rauhoitan sormeni. Tamman käynti on jännittynyttä tikittämistä ja mä tajuan, että oon unohtanut hengittää. Vedän ilmaa keuhkoihini ja puhallan sen ulos. Rillan askellus muuttuu paremmaksi.

Mä ryhdistäydyn kun mua edeltävä ratsukko kuulutetaan radalle. Silitän Rillan kaulaa. Mun päässä pyörii miljoona ajatusta. Mun tekee mieli laukata karkuun koko tilannetta, mutta nyt taitaa olla vähän myöhäistä. Mua ärsyttää impulsiivisesti tehty päätös osallistumisesta. Typerä minä. Tehty mikä tehty. Nyt ei auta kun tehdä parhaansa. Sen mä kuiskaan Rillalle ja taputan sen kaulaa. Meidän vuoro. No turning back now, mä ajattelen kun ratsastan harjoitusravissa kouluaitojen sisälle.

Mulla ei oo mitään muistikuvaa koko kouluradasta kun ratsastan ulos. Taputan Rillaa kaulalle ja kehun sitä. Muistinko mä edes hengittää? Pyörryttää ja mun sisuskalut haluaa kiivetä ylös mun kurkkua pitkin, joten mä katson paremmaksi laskeutua alas satulasta. Mun jalat ja kädet tärisee. Puristan Rillan ohjia ja löysään tamman satulavyön. Siirryn ratsuni kanssa syrjemmälle kävelemään loppukäyntejä.

Vasta myöhemmin tallissa Rillaa harjatessani mä tajuan, että me selvittiin koulukokeesta kunnialla. Rapiat 66 prosenttia ei oo ollenkaan huono tulos ja mä oon aika ylpeä siitä. One down, two more to go. Mua alkaa itkettää. Me ei mokattu. Ollaan vähän lähempänä tän koetuksen loppua.

lauantai – rataestekoe

Rataesteiden aamuna mua väsyttää, mä en nukkunut yöllä varmaan silmäystäkään. En osaa sanoa kumpi on pahempaa, se että jännitys iskee täydellä voimalla vasta siinä vaiheessa kun istuu satulaan, vai se että se jäytää sisuskaluja koko ajan hieman. Suoriudun aamutoimista robottimaisesti. Lääkkeet, suihkuun, aamupalaa. Ennen lähtöä mä täytän ison termospullon höyryävän kuumalla kahvilla ja hyppään se mukanani auton rattiin.

Tallilla mä olen huomattavan ajoissa. Kelloa katsottuani mä päätän jäädä autoon. Käännän stereoiden volyymia suuremmalle ja kaadan kahvia hansikaslokerostani löytämään 2,5 desilitran leivontamittaan. Hetken mä ihmettelen sen olemassaoloa, mutta muistan sitten pakanneeni sen vahingossa mukaani edelliseltä purjehdukselta. Puhaltelen kahvin pintaa ja yritän hörppiä kuumaa nestettä polttamatta kieltäni. Tai huuliani. Tai sormiani. Mun on pakko laskea juoma alas, kun kahvikupin viran saanut leivontamitta kuumenee liikaa käsissä pideltäväksi. Otan vähän rennomman asennon etupenkillä ja suljen silmäni hetkeksi.

Säpsähdän kun ulkoa kuuluu ääni. Räväytän silmäni auki ja vilkaisen varautuneena ympärilleni. Autoradion kello näyttää paljon enemmän kuin sen kuuluisi. Menee pari sekuntia ennen kuin sisäistän asian. Sinkoan ulos autostani ja lähden harppomaan tallien suuntaan. Mulla on vielä sata asiaa tehtävänä ja mä oon jo myöhässä.

Hetket ennen rataesteiden alkua tuntuu menevän pikakelauksella, kun yritän repiä jostain aikaa joka loppuu kesken. Radankävelyn teen ihan viimetingassa ja Rillan varustan ennätysvauhtia. Verryttelyalueelle mennessäni mä kelaan mielessäni listaa siitä, että onko kaikki kuten pitää. Kun mä oon saanut tarkastuslistani toistettua kolmesti, mä oon varma, etten unohtanut mitään olennaista, kuten kypärää tai satulahuopaa.

Myöhästymisen aiheuttaman kiireen takia mä en ole ehtinyt enää jännittää rataesteitä ollenkaan. Kun tulee meidän vuoro ratsastaa radalle, mun oloni on rento ja keskittynyt. Rilla tuntuu hyvältä mun alla ja mä uskon että me tehdään hyvä rata.

Enkä mä ole väärässä. Rilla kulkee hyvässä tempossa ja on avuilla. Musta tuntuu, että me lennetään, niin sujuvasti meidän rata etenee. Mä mietin miksi mä edes jännitin koko rataa. Tai koulua eilen. Me ollaan selvitty kummastakin hyvin. Mä olen vähän edellä itseäni ja iloitsen hyvin menneestä esteradasta.

Mä haaveilen maineesta ja kunniasta jo ennen kuin me ollaan ylitetty viimeinen este. En siinä kohtaa enää keskity ratsastamiseen kunnolla ja viimeistä estettä lähestyessä Rilla tekee omat ratkaisunsa. Me lähdetään hyppyyn vähän liian kaukaa, joten alastulossa tamman takajalat kolahtavat puomiin ja se putoaa. Kolina palauttaa mut haavemaailmasta takaisin todellisuuteen, pettymys häivähtää mun mielessäni. En kuitenkaan tartu siihen kiinni. Sen sijaan mä taputan ja kehun Rillaa ääneen hienosta suorituksesta. Koska hieno se oli, pudotuksesta huolimatta.
sunnuntai – maastoestekoe

Maastokokeen aamu enteilee sadetta, ulkona tuulee puuskittain ja taivasta peittää tasaisen harmaa pilvimassa. Ilma on viileä ja mua palelee tuulenpitävästä purjehdustakista huolimatta. Oon jättänyt maastoradan kävelyn vasta tälle aamulle. Eilisen rataestekokeen jälkeen me ollaan Rillan kanssa viidensiä ja mä pidän sitä ihan hyvänä tuloksena. Ensimmäiseksi kerraksi. Mua ei jännitä oikeestaan ollenkaan, mutta mun ajatus kyllä poukkoilee hallitsemattomasti rataan tutustumisen aikana. Kun vaan ei alkais sataa. Iskeeköhän jännitys taas satulassa? Muistinko mä ottaa lääkkeet aamulla? Olispa kiva lähteä baariin illalla... Se eilisen leffan näyttelijä oli varmasti näytelly jossain muussakin mitä oon kattonu.

Maastokokeen lähtö lähenee ja Rilla poukkoilee mun allani hermostuneesti. Tuulinen sää saa levottomaksi ja vaikka mä yritän rauhoitella sitä, se ei silti oikein asetu. Meidän lähtövuoro tulee vähän nopeammin kuin haluaisin. Musta alkaa tuntua etten oo yhtään valmis tähän. Pilvet vaikuttavat aina vaan raskaammilta ja mun ajatukseni lähtee laukalle. Mun mielessä välähtää kaikenlaiset kauhukuvat nurin menevistä ratsukoista, liukastuvista ratsukoista, jalkansa katkovista hevosista ja henkensä menettävistä ratsastajista.

Rilla aistii etten mä keskity hommaan ollenkaan. Mä yritän parhaani mukaan katkaista mun mielessäni vilkkuvien kauhuskenaarioiden kierteen ja keskittyä ratsastamiseen. Siitä huolimatta tamma kieltää jo toiselle esteelle. Mä meinaan pudota sen selästä, kun punaruunikko hypähtää vähän takajalkojensa varaan.
”Shh, rauhassa”, mä mutisen tammalle ja mun äänessä kuultaa paniikki. Mä olen jännittynyt, Rilla on jännittynyt, tää kuulostaa ihan katastrofilta valmiina tapahtumaan. Miksei me harjoteltu enemmän?

Nostan Rillan kanssa uudelleen laukan, tällä kertaa me päästään esteen yli. Tamma heittelee päätään ja vastustelee pidätteitä. Mua hirvittää. Puristan ohjia, tekee mieli sulkea silmät, samalla tavalla kun liian pelottavassa kauhuelokuvassa tai vuoristoradassa. Valitettavasti mä en voi tehä sitä. Yritän siis keskittyä ratsastamiseen. Ainakaan ei sada, me saatetaan selvitä hengissä. Se onkin mun ainoa tavoitteeni, sillä Rillan kielto pudotti kaikki mun toiveet minkäänlaisesta hyvästä sijoituksesta, mä vaan haluan tän radan olevan ohi.

Loppuradalla Rilla kieltää vielä toisellekin esteelle. Se ei paranna mun mielialaa yhtään. Tamma on vaikea pitää hanskassa ja kaikki tuntuu menevän ihan perseelleen. Mä nieleskelen itkua kun me ylitetään maalilinja.

Vaikka mä tiedän, että meillä meni huonosti, musta on silti musertavaa kuulla meidän lopullinen tulos. 99,46 virhepistettä pudottaa meidät tuloslistan viimeisiksi.

_________________
Kaappi || Spin off
Ginevra V.
Ginevra V.
Hevosenhoitaja

Ikä : 21
Viestien lukumäärä : 56

Takaisin alkuun Siirry alas

Rillan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Rillan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 22.11.19 15:13

17.11.2019  |  K u k a   k a s v a a

Viimeinen osakilpailu oli nurkan takana ja katkonainen syksy pian taputeltu. Etsin Amandan käsiini ja pyydän hevosta. Nainen näyttää siltä kuin olisi odottanut tätä. Iäisyyden (”vihdoin sinä idiootti päätit alkaa tavoitella jotakin”). Toteaa, että Rilla Cup-osakilpailuun.

”Jos se näyttää miltään niin harkitaan Saksaa. Rilla tai Mina, tai molemmat. ”
”Ootko tosissas?”, puuskahdan epäuskoisena.

Silmien siristys riittää vastaukseksi.


***

"Coco on valmis! Meen korjaamaan sen Lillarillan letin."

Nostan peukkua ja nykäisen saappaan jalkaan. Tytär, tytär, äiti, äiti. Olisin toivonut välissä Rillan. Siitä olisi saanut aallonpituuden lempeyttä, jos Coco olisi tuhmalla tuulella. Vilkaisen tummaa tammaani, joka vaikuttaa kuitenkin iloisen touhukkaalta, ei kovin draamailevalta.

Verkka on kiva, letkeän reipas. Cocon selkä on ollut koko kuluvan viikon hyvä. Toivon niin paljon, että kaikkien kurjuuksien jälkeen alkaisi jotakin viimein versoa ikiroutaiselta tuntuvasta tantereesta. Helppo A:n rata on ihan kiva, ei parhaimpiamme. Universumille kuitenkin kiitos ihan kivasta, jos se olisi laonnut siitä väärään suuntaan olisi pahoinvoinnin vyöry ollut valtavampi. Aina sen piti tulla, kilpailujännityksen. Erityisesti kun edessä oli jotakin rutiineista poikkeavaa, eli kauhistus sentään, eri luokat kuin mitä olimme tahkonneet kohta kokonaisen vuoden.

"Maa kutsuu Mustamaata. Darling, mä otan Cocon, sä haet Rillan", Krister ojentaa ja nappaa tammani ohjat.

Verkka on taas kiva. Rilla on pieni pakkaus täydellisyyttä. Tamma pörisee, mutta se on kokeneen kilparatsun varmaa vireyttä: jessjess, nyt tanssitaan läpi pari kouluohjelmaa. Pieni arabinsukuinen polkaisee tosipaikan tullen sopivasti showta käyntiin. Krister liehuu tapansa mukaan ajatuksia lukevana enkelinä kaiken keskellä. Hakee ja tuo oikean tamman, äidin tai tyttären. Juottaa, kannustaa, korjaa korvan takaa pudonneen hiuskiehkuran ja tietää aina mihin olen jättänyt hanskani.

Vaativa B. Coco kokoaa hyvin, Rilla vielä paremmin. Sulkutaivutus on Rillan kanssa helppo, Cocon kanssa vaikea. Laukkasiirtymät Cocon kanssa yllättävän tarkkoja, Rillan kanssa meinaan kompuroida yhden. Suoritukset sulautuvat toisiinsa, tunnistan molemmissa tammoissa palan toisesta. Jäämme ulos sijoilta, mutta huokaisen kuitenkin helpotuksesta: suoriuduttu Cocon kanssa ensimmäisestä Vaativasta B:stä.

"Sä jännität liikaa. Sä osaat paremmin", Krister toteaa ykskantaan. Milloin siitä oli tullut noin suorapuheinen totuuden torvi?
"Hae lasi vettä ja hengitä."

Haen kupin kahvia ja törmään Amandaa.
"Latteaa Mustamaa. Ryhdistäydy tai voit unohtaa Saksan."
Katson Amandaa, ehkä pistävämmin kuin piti, humautan kahvinrippeet polttoaineeksi ja sisuunnun. Se tosin oli totta, latteus. Konemainen suorittaminen kun jännitys otti ohjat.

"Valmis?", Krister varmistaa ja roikkuu jalustimessa.
"Joo, kiitos."

Se ei ollut enää kiva. Se oli ihana. Rilla toimii ajatukseni jatkeena, keveästi ja herkästi. Palkintojenjaossa en voi olla olematta ylimääräisen riemukas siitä, että jätimme taaksemme myös Innan ja Capun.

"Säkenöivää! Noin se tehdään. Sä oot oikeesti kehittyny."

Minä? Niin olinkin. Ei tämä ollut nuoren ratsuni päivä vaan minun sadonkorjuuni. Minä ratsastin ensimmäisen Vaativan A:ni, eikä se ollut vain suoriutumista vaan taitoa. Muiskautan suukon Rillan poskelle. Siinä hetkessä olin varma, että tyttärestään kasvaisi varmasti äitinsä veroinen. Minun luotsissani, ja saisin senkin kasvun vielä korjata omaan taskuun. Se tuli aina aaltoillen, kilpailuvietin synnyttämä adrenaliini, ja nyt se oli taas täällä ja Saksa oli lähempänä kuin viikko sitten.

Sama teksti myös Cocon päiväkirjassa.

Rillan päiväkirja - Sivu 2 _full

Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 162

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

Rillan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Rillan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 04.12.19 18:15

1.12.2019  |  M u s t a t   l e t i t

Rillan karsinalla näen selän, jota myöten valuu kaksi säntillistä pitkää lettiä. Rillan vuokraaja, se Julialle flirttaillut tummatukkainen nainen. En oikein tiennyt naisesta mitään, tai en kai aktiivisesti ollut ottanut selvääkään. Mustatukkainen lipui aina varjona paikalle, oli aika hiljainen, mutta erittäin teräväkatseinen.

”Moi! Onks sulla mikä aikataulu Rillan kans tällä viikolla?”
Nainen kääntyy, vilkaisee minua nopeasti päästä varpaisiin.
”Ratsastan tänään ja ylihuomenna.”
”Okei. Sulle siis sopii, että mä otan sen huomenna?”
”Joo.”
Silitän Rillan uteliasta turpaa hiljaisuuden venyessä.

”Sori kun mä tuun sun tontille nyt muutaman viikon. Toivottavasti saadaan aikataulut sovittua.”
”Eiköhän.”
”Kiva. Tsemppiä treeneihin!”

Tuntui aina kilpailuasemalta tulla viemään toisen ratsu. Vaikka aikuisiahan tässä oltiin, mutta kaikki tietää sen tunteen kun toinen saa kesäleirillä sun lempiponin. Viikkojen edetessä olin varma, että näin sen ärsytyksen naisen kasvoilla syvenevän ja minä luikin vähän anteeksipyydellen Rillan helmoissa.



En ole erityisen musikaalinen tai tiennyt edes miten se määriteltiin, mutta rytmissä minä pysyin. Tanssilattialla ja hevosen selässä. Langattomista kuulokkeista soi meidän musiikki ja Rilla ravaa juuri kuten sen pitää ravata.

Olin niin moneen kertaan rahan kilahdellessa tililtä miettinyt, että ei Saksaan lähdössä ollut järjen hiventäkään. En ollut vielä sillä tasolla ja miten muka ottaisin Rillan haltuun siihen mennessä. Tässä näin, tamman selässä, kaikki tuntui kuitenkin oikealta. Oikealla tavalla kunnianhimoiselta. Rilla oli juuri sellainen hevonen, jota osasin ratsastaa, kuin olisin aina istunut sen selässä. Se muistutti entisestä.

Maneesin ovi kolahtaa musiikin läpi äkäisesti rikkoen sekunniksi keskittymisen kuplan. Laitoin uskoni siihen, että sama kupla syntyisi tosipaikan tullen. Korvissa soisi musiikki, ei hiljaisuutta kohiseva areenan katsomo. Viimeiset tahdit, siirtymä, lopetus. Taputan ruunikkoa.

Maneesiin katsomoon on kivunnut Ginevra.  Nyökkään tälle nopeasti. Olinko sekoittanut päivät? En varmasti ollut, olin ollut oikea kone aikatauluineni. Sekin nimittäin helpotti stressiä, neuroottisuus. Oli pakko saada tavanomainen kaaos hallintaansa, jotta mistään tuli mitään.

Ehkä Ginevraa vain kiinnosti seurata, ehkä tallilta oli vaikea olla pois. Minunkin oli, ja minäkin olin herkästi mustasukkainen. Kaikesta lapsellisestä ja nolosta. Esimerkiksi siitä, että Coco tykkäsi Kristeristä kuin hullu puurosta, siitä että Mikael Gren sai Amandan nauramaan ja Cocon tanssimaan, siitä että Lauralla oli nykyään joku Olivia ja entisellä työkaverillani uusi työpari, siitä että Ginevra flirttaili Julialle ja kukaan ei minulle.

Noin, siinä muutama terapeutin herkästi mustuvan mielen tunnustus.

Rilla pärskii tyytyväisenä, sitä ei kiinnostanut kenenkään tunnustukset, kunhan joku hellästi paijasi. Ginevra ilmestyy katsomosta viereemme kun laskeudun satulasta. Sanoo, että voi kävelyttää Rillan. Kysyn voimmeko Cocon kanssa tulla mukaan. Niin me sitten marssimme pimeään marraskuun iltaan Ginevran selkää vasten topakasti napsuvien mustien lettien tahdissa. Pian palauttaisin Rillan takaisin. Aivan liian pian olisi startti Saksaan. Onneksi pysyimme edes rytmissä.

Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 162

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

Rillan päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Rillan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa