Eelan päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 10.06.18 17:35


XXII. Sunnuntai 10.06.2018

Ei siinä mitään. Laidunkausi on ihanan rentouttava hevosille sekä ratsastajille, mut ajatteleeko kukaan sitä hetkeä, kun pitäs hakee hevonen laitsalta liikutusta varten. Empä usko. Nimittäin Eelan perässä ravaili lähes jokainen tamma. Gosh. Uskoin saavani 100 kertaa enemmän liikuntaa, kuin Erelas. Se mummo, joka paineli tuhatta ja sataa kolme nuorempaa perässään.

Puolimaratonin jälkeen, olin onnistuneesti saanu Eelan vanhaan omaan karsinaansa. Isabellan kanssa oltiin puhuttu uuden tallin järjestyksestä, muttei oltu saatu vielä mitään päätökseen. Varsinkaan varusteiden suhteen, joten Eelankin kamat löyty vielä vanhalta tutulta paikaltaan. Jätin tamman karsinaan odottamaan ja kipaisin vielä loungeen omalle kaapilleni.

Toimiston ohi mennessä, kuulin vähemmän tutun ääneen, Amanda. Nainen oli siis palannut ulkomaan reissultaan, ainakin hetkeksi.
"Myönnän, ikävä painaa..." Tota... Toivottavasti Amanda puhuu ratsuttajansa kanssa, muuten Mikael saa kokea kylmää kyytiä. "Tulen pian käymään. Naisillakin on tarpeita" HYIEIPOIS! Mun ei ollu mikään aikomus salakuunnella Amandan puheita, mut jos tollasella äänensävyllä (lepertely) joku puhuu vähänkin kovempaa, siihen kyllä kiinnittää huomiota. Hurdur. Kaikki ne liian tarkat mielikuvat varmasti syöpy mun alitajuntaan.

Nyt vaan toivoin, etten törmäis blondiin tänään. Actually, make it a week! Talutin tamman varustettuna nopeesti pois tallista, etten vaan kuulis yhtään enempää, jos kaksikon keskustelu oli vielä käynnissä. Kentällä oli varmasti ollu joku ennen mua ja Eelaa, sillä aurinko ei ollut ehtinyt kuivattaa pinnalle noussutta kosteampaa hiekkaa.

Jo alkukäyntien aikana Eela oli täynnä menohaluja. Ainakin silloin kun nenä osoitti laitumen suuntaan. Hölömö. Painolla ja pohkeilla yritin saada tammaa enemmän tähän tilanteeseen ja keskittymään muhun, laitumen sijaan. Meijän treenaus kisoja varten oli ollu ihan liian vähästä, mut ottaen huomioon tamman iän, eipähän ainakaan oltu riehuttu liikaa.

"Mikä. Helvetti. Sua. Tänään. Vaivaa?" kirosin ääneen tammalle. Eelan jalat vispasivat kuin tuulimylly ja laukka ei pyörinyt sitten yhtään. Tamma ei ontunut, muttei vaikuttanut yhtään yhteistyöhaluiselta. Voi paska, jos sillä nyt oli hajonnu jotain, me ei välttämättä voitas treenaa kisoihin, startista puhumattakaan.

Laskeuduin satulasta ja tutkin tamman jalat. Vasen etunen näytti olevan tamman mielestä kipeä. Ainakaan siihen koskeminen sai tamman hampaat hyökkäämään mun selkää kohden. Varmaan vaan vähän kipeempi venähdys. Käynnissä taikka ravissa se ei ollut tuntunut missään, mut näköjään laukka oli liikaa. Voe helvetti. Eikun kylmäämään ja (yrittämään) tutkia vähä tarkemmin.

Lähtiessä kentältä, otin puhelimen taskusta ja soitin suoraan Isabellalle. Tuuttaus jos toinenkin. Vastaaja.
"Moro, tota Eelalla on jalka jollain tavalla paskana. Yritän kattoo sitä vähä tarkemmin, ellei tamma ehi syödä mua eka. Saas nähä päästäänkö kisoihi." Suljin puhelun ja tungin puhelimen taskuun. Uskaltaiskohan Eelaa päästää takasin ees laitsalle juoksemaan. Ehkä se ite tietää... Isabella kuitenki soitti takasin ja sano olevansa matkalla tallille. Voisin ihan hyvin jäädä odottelemaan naista ja kattoo tilannetta sitte hevosen omistajan kanssa.

Ei kyllä ollu mikään kovin vahva päivä... Amandan ja tuntemattoman Mysteeri-miehen keskustelu ja Eelan puolikuntosuus. Karma truly is a bitch.

_________________
IF I DON'T MAKE IT, I'M TAKING THE WORLD WITH ME
SWIMMING IN KEROSENE, I'M TAKING EVERYTHING
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1069

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 11.06.18 9:10


XXIII. Sunnuntai 10.06.2018 - tallissa

Tutkittiin Eelan jalkaa yhdessä Isabellan kanssa. Nainen ties kyllä oman hevosensa, muttei osannut tietenkään suoralta kädeltä sanoa, mikä tammalla nyt oli. Ja se tamman retkale oli ihan ok, kun Isbe käsitteli tämän jalkaa, mut auta armias, jos mä koskin siihen ees pikkuriilin päällä. Hampaat oli taisteluasennossa ja takajalka vispas ilmaa ruunikon mahan alla.
"Ei mitään henkilökohtasta, mulle se vaan ei enää uskalla uhitella" nainen selvens. Eli Eela oli käyny oman taistelunsa bruneten kanssa aikapäiviä sitten.
"Good to know" hymähdin.

Päädyimme kylmäämään jalkaa oikein kunnolla. Siinä samalla mulla oli hyvin aikaa harjata tamma ja pitää seuraa naiselle, joka ähers ruunikon koiven kanssa.
"Ootko muuten Thomaksesta kuullu viime aikoina ?" kysyin ilman pienintäkään varovaisuutta.
"En." Lyhyt ja ytimekäs vastaus. Empä mä oikeestaan muuta odottanu. Silti nainen yllätti mut jatkamalla. "Eiköhän meidän juttu ole enemmän menneen talven lumia."
"To be honest, ehkä ihan hyvä vaan" tuumasin ajatuksen ääneen. Isabellan kysyvä katse iski muhun alaviistosta. "No siis, mulla ei oo pahemmin varaa sanoo, mutta siis, onha se ny aika pentu vielä. Luulee tietävänsä kaikesta kaiken ja nii edellee. Sitä paitsi, se olis mulle outoo" naurahin loppuun. En missään välissä uskonu Thomaksen iskevän silmiään mun pomoon. Gosh. Jos olisin tienny, en ikinä olis tuonu nuorta tallille.

Isabella hymyili pehmeästi. Asia tais olla taputeltu. Suihkuttelin vihreästä pullosta hoitoainetta tamman häntään ja yritin selvittää siitä pahimmat takut. Tamman laitumella riehumisen tuloksena jouhissa oli löhes umpisolmuiksi sotkeutuneita epämääräisiä myttyjä.
"Miksi kysyit ?" Isabellan ääni kysyi. Kauankohan se oli aikonu kysyy tota?
"En oo itekkä oikei kuullu siitä viime aikoina" myönsin. Thomas oli pitäny asiat jo pidemmän aikaa täysin itellään. "Mulla ei oo ollu oikeen ees aikaa veljelle, mut eipä siitäkää oo mitää kuulunu..." selitin. Eela heilautti häntäänsä ja näpäytti mua jouhilla naamaan. "Shitpisscunt" sopersin ja hieraisin vasenta poskipäätäni.

Isabella nous tamman jaloista ja tuli mun eteen kattomaan, jättikö jouhi enemmän kuin punasen jälen.
"You'll live" nainen hymähti ja käänty takas tamman puoleen. "Eela osaa kouluttaa miestä muutenkin, kuin vain ratsailla" Isabella sano katsomatta muhun. Olin jopa vähän kateellinen Isabellalle naisen ja tamman välisestä luottamuksesta ja ymmärtämisestä. Kuitenkin, olihan tamma ollut Isabellalla monta vuotta. Ihan varsasta asti, jos en väärin muista. Ehkäpä mäkin löydän jostain itelleni oman rakkaan nelijalkasen...

_________________
IF I DON'T MAKE IT, I'M TAKING THE WORLD WITH ME
SWIMMING IN KEROSENE, I'M TAKING EVERYTHING
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1069

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 18.06.18 20:02


XXIV. Maanantai 18.06.2018  - Isabellan valmennus

Eela oli nyt harvinaista vittumaisempi. Tamman ontumisen syy oli selvinny ja pelkkää kettuiluahan se oli ollu. Hitto mikä tamma. Pahempi ku omistajansa. Onneks Isabella ei kuullu sitä kommenttia ku yritin kiivetä satulaan lähemmäs ympyrää pyörivän tamman vierestä. Helvetti vie. Tästä tulis jotain todella eeppistä, tai sellanen flat line ettei pohjaa oo ennen nähty.

Alkuverkka (näin jälkikäteen ajateltuna) oli varmaan helpoin koko valmennuksesta. Ensinnäkin, mulla on perse kipeenä kaikesta harjotusravista ja  -laukasta. Mun vatsalihakset on kipeenä samasta syystä ja Isabella kuittaili mulle niistä. En kyl tiiä oliks se enemmä kehua vai sitä et "koska sulla on ne, käytä niitä", eli käsky tai jotain? Don't know...

Isabellan meiltä vaatimat harjotukset oli alkuun ihan helvetin haastavia. Eelan yrittäessä juosta alta pois ku viimestä päivää ja mä yritin pitää itteni ees siinä satulan päällä. Välillä taidettii vähä vinossa olla, mut onneks Isbe ei sitä tainnu pahemmin huomaa. Jossain kohti Eela kuvitteli olevansa Toto75-lähdössä ja paino ravia menemään sen minkä koivistaan pääsi. Hittolaine, olinko mä ihan tosissani hommaamassa tällasen monsterin jälkeläisen. Mun on pitäny tulla viime kerralla satulasta alas pahemmin ku luulin.

Ja sama homma toiseen suuntaan. Onneks ravikuninkaan tittelin tavottelu jäi vähemmälle. Joko Eela tajus mikä homman nimi oli ja se yritti ees tehä yhteistyötä mun kanssa, tai sitte se oli koko ajan ollu kartalla mut alkuun vaa kettuillu. Ehkä se oikeesti halus saaha ees jotai aikaseks tässäki valmennuksessa?

Huhuh, huilia. Ah, perse kiittää. Kiitos Isbe. Ja sit taas mentii.

Isbe anto oikeesti hyviä vinkkejä koko helvetin valmennuksen ajan, mut parhaiten niistä jäi mieleen kommentti tasapainosta nuoren hevosen kanssa. Siinä Isbe oli oikeessa, sitä mun pitäis treenaa. Hittolaine, rauhottuskohan Eela tiineenä sen verran, et vois ratsastaa sil puomei tai pienii esteit ilma ohjii käes? Mitäköhän Isbe ite tykkäis siit ajatuksest....

Valmennuksen loppupuolella mulla alko oikeesti tulee se voittajafiilis. Tunsin onnistuneeni Eelan kans edes jossain tänään ja se "edes jokin", oli satulaan pääseminen tän yhen leikkiessä hyrrää tornadon keskellä. Ja ylipäätään selässä pysyminen oli yks saavutus. Isben pieni hymy vahvisti mun aatteet siitä, et meil oikeesti meni hyvin. Pakko myöntää, et helveti hyvä fiilis jäi.

_________________
IF I DON'T MAKE IT, I'M TAKING THE WORLD WITH ME
SWIMMING IN KEROSENE, I'M TAKING EVERYTHING
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1069

Takaisin alkuun Siirry alas

Varsajuttuja

Viesti kirjoittaja Isabella S. Eilen kello 14:16


Torstai 21.6.2018 - Juhannusheila Eelalle
🆘 vaihtoehtoinen otsikko: Ollia juhannukseksi 🆘

Kurvasin Auburnin pihaan tuliterällä urheiluautollani. Ylellinen Aston Martin Rapide S pisti varmasti silmään Kallan hiljaisilla kaduilla, mikä oli tarkoituskin. Jos minua kuvattaisiin paikallislehteen yhä enenevissä määrin (tai varsinkin, jos minua kuvattaisiin mihin tahansa muuhun kuin paikallislehteen), niin ainakin jarruvaloni voisivat näyttää hyviltä paparazzikuvissa. Täytyi tästä eteenpäin muistaa pukeutua joka päivä niin, ettei ärsyttäisi katsoa omaa kuvaansa mahdollisessa etusivun murhauutisessa. Aloitin jo harjoitteluni salakuvia varten ja olin aamulla kietaissut kaulaani näyttävän silkkihuivin sekä peittänyt kasvoni suurilla aurinkolaseilla. Arvokkaan huivin saisi helposti heitettyä hiusten tai koko kasvojen suojaksi vanhanajan tyyliin. Oli oikeastaan aika virkistävää antaa itselleen lupa heittäytyä dramaattiseksi, heti kun tilanne vaatisi niin.

Parkkeerasin tomaatinpunaisen auton suihkulähteen viereen. Olin lähtenyt ostamaan mustaa, mutta tehnyt varsin villin ratkaisun. Sisältä auto oli kauniin ruskeaa nahkaa. Perinteinen sporttiauto olisi ollut vielä näyttävämpi, mutta neliovisuus oli käytännöllistä. Jäin haaveillen tuijottamaan autoa ja miettimään ostopäätöstäni (olisiko Bond-malli ollut sittenkin parempi Kallaan?) kun Jonathanin rykäisy kuului jostain selkäni takaa.

”Ahaa! Sinua etsinkin”, totesin, enkä vaivautunut selittelemään autoa. Kaipa mies tajusi, että se oli minun, vaikka typerästi nostelikin kulmiaan. Kysyisi suoraan, jos jokin ihmetytti.
”Katsopas tätä!” huutelin viekkaasti hymyillen ja heilautin kädessäni olevaa säiliötä varovasti. Jonathan laski kottikärryt käsistään ja nosti kädet lanteille kysyvästi.
”Ollin spermaa!” huikkasin iloisesti ja kävelin miehen luo. Höh, vitsi meni ihan ohi, sillä veli oli väärä. Harmi. Oli ollut niin ilomielinen sattuma, että ori ja eräs vanha tuttuni omasivat saman kutsumanimen.
”Eelan sulhasen lastit, senkin pöllö. Itse valitsit sille Ollin. Tulin juuri suorinta tietä Järnbystä, jotta saadaan neidille tuorespermaa. Eläinlääkärin pitäisi olla täällä ihan näillä näppäimillä.”

Jonny katseli minua aavistuksen järkyttyneesti ja tuhahtelin itsekseni. Että tallimestarin pitikin olla niin ujoa poikaa tällaisissa asioissa.
”Nielepäs nyt se järkytys ja hankkiudu eroon kottikärryistä”, käskytin ja lähdin kantamustani varjellen uuteen talliin.

Pian luottoeläinlääkärimme saapuikin hienovaraisesti puuskuttaen. Merja oli aina pyrkinyt täsmällisyyteen ja häpeili työssään toisinaan välttämättömiä viivästyksiä, mistä syystä pidin hänestä kovasti.
”Hei, ihanaa että pääsit! Jonathan, tässä on Merja. Merja, Jonathan.”
”Niiranen”, Merja esittäytyi tallimestarillemme kohteliaasti kätellen. Naisen keskiruskeat hiukset olivat käytännöllisellä poninhännällä eikä meikkiä ollut lainkaan.
”Ollaan Merjan kanssa kyttäilty Eelan kiimaa tämä viikko. Nyt sen pitäisi olla todella lähellä ovulointia”, selitin. Jonathanin ilme viesti pienoista TMI! TMI!-henkeä, mikä ei valitettavasti saanut minua millään tavalla hillitsemään puheitani, vaan virnistelemään pahemmin.
”Muistit kai jättää Eelan talliin?” varmistin mieheltä, joka onneksi nyökkäsi. ”Hyvä. Hae se sitten tänne niin laitetaan sun vauvasi aluilleen.”    

***

”No, nyt Eela on sitten saanut ensimmäisen annoksen Ollia”, kiusasin.
”Oh please.”
”Älä ole tuollainen, kyllä sä tiedät miten nisäkkäiden lapset saa alkunsa. Otetaanko kahvia? Meinattiin muuten Merjan kanssa, että Eelan voisi varmuudeksi siementää vielä parin päivän päästä uudestaan. Sain sovittua Annen kanssa uudesta annoksesta, tiinehtyminen on sitten paljon varmempaa. Eelalla on kuitenkin välillä ollut vaikeuksia niissä”, huokailin ja höpisin.

Kuljimme Jonathanin kanssa vieretysten yksityistalliin. Eela oli viety lähitarhaan yhdessä Vilan kanssa, neito saisi jatkaa laidunnuksiaan myöhemmin. Siemennys oli ollut Merjan mukaan onnistunut, mutta eihän sitä vielä tiennyt.
”Jännittääkö?” kysyin Jonnyltä hymyillen ja tuuppasin tätä tuttavallisesti olkaan.
”Sry, so many thoughts on my mind right now.”
”No, jos yhtään lohduttaa, niin tällaiset vanhempien tammojen astuttelut useampaan kertaan varmuuden vuoksi saattavat tulla kalliiksi. Ole nyt ainakin iloinen, että kulut ovat toistaiseksi vielä minun hoidossani. Tosin saattaa kyllä olla, että ne näkyvät sitten varsan hinnassa...” pohdiskelin.
”Mitä? Enkö saa tallimestarin alennusta?” Jonny naurahti, varmaan ensimmäisen kerran tänään.
”Pikemminkin hinnankorotuksen, koska olet Raynott. Ah hei Gabi! Pahoittelut, että vein työkaverisi. Jonny varmaan mielellään jää ylitöihin, tai sitten voin pyytää Joelin tulemaan aiemmin. Ajattelin, että Jonnyn olisi vain kiva nähdä... hmmm...”
”...kuinka eläinlääkärimme käsi on potkivan ja viuhtovan Eelan sisällä? Yep, couldn’t have lived without that sight”, Jonathan päätti lauseeni.
”Olin ajatellut sanoa jotakin hienostunutta”, totesin loukkaantuneesti. ”Mutta niin, Eela siemennettiin juuri. Tule sinäkin kahville? Kakat eivät karkaa karsinoista mihinkään.”
”Se on kyllä valitettavasti totta”, Gabriella naurahti. ”Että miksipäs ei!”
”Hienoa! Voidaan keskustella yhdessä siitä, että miksi ihmeessä Jonny valitsi Eelalle kirjavan kenttäorin... Näin nimittäin Ollin juuri ensimmäistä kertaa”, sanoin ja mulkaisin tallimestariini. Pitikin antaa päättää isästä, vaikka eihän varsa välttämättä perisi lehmägeeniä. Välttämättä. Toivottavasti. En ollut uskaltanut kysyä Annelta, oliko oria geenitestattu tai että mitä se oli aiemmin periyttänyt. Parempi järkyttyä tarvittaessa kerralla kuin pelätä etukäteen.

Gabriella jätti puolillaan olevat kottikärryt käytävälle ja laski talikon niiden viereen. Odottelimme Jonathanin kanssa sen aikaa ja siirryimme sitten kolmisin loungeen. Jonathan ja Gabriella vilkaisivat toisiinsa vähän oudosti – katseidenvaihto ei jäänyt minulta huomaamatta. En kuitenkaan välittänyt, sillä juuri nyt kaksikko oli kutsuttu työajalla esimiehen toimesta kahville. Jos joku kysyi minulta joskus kiinnostuksenkohteita, niin täydellisen varmasti vastaukseni ei koskaan ikinä ollut "rypyt sisarusrakkaudessa". Hoitakoot kotkotuksensa omalla ajallaan.

(Astutus: Erelas x JB Outer Rim)

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 539

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa