Cocon päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 09.12.18 1:15

8.12.2018  |  ” D a r l i n g ,   o o n   j u s t   s e   m i t ä   s ä   e t s i t ”

Cocon perkeleen energiamäärä nousi kohisten sen kunnon kasvaessa. Kävin tallilla päivittäin koska tamma vaati vapaapäivinäkin kävelyttämistä tai siitä tuli tuhmuri sen kiltin ja vastaanottavaisen vauvahevosen sijaan. Mikaelin läpiratsastuspäivinä saatoin saada vapaata, jos sovimme niin että miehellä oli aikaa kävelyttää ja laittaa tamma kuntoon. Tahti oli tämänhetkiseen työrupeamaan yhdistettynä kova, jos halusin ehtiä Fellunkin selkään, ja halusinhan minä. Yhden ihmisen yrityksen pyörittäminen ei ollut niin auvoista kuin olin joskus haaveillut. Asiakastyöhön liittymättömät paperityöt rasittivat ja alkuvuodesta olisi tiedossa koulutuksia ja seminaareja, pakollisia poistumisia työhuonekuplasta, jos halusi pitää osaamisensa ajantasalla. 

Sitten tulin ensimmäistä kertaa alas. Lensin kuin leppäkeihas ojanpientareelle Cocon ottaessa intopiukean rodeolähdön laukkamäessä. Tamma pinkaisi edellä menevän Armin ohi ja minä jäin matkasta urheasta sinnittelystäni huolimatta. Hölmistyneenä se pysähtyi kun tajusi painon selässään kevenneen. Takamus ja kylki särkien linkkasin Nitan ja Armin perässä harmistuneena takaisin tallille. Että se siitä tulevasta kympin maastohevosesta. 

Olihan se hyvä, että nuorella hevosella oli energiaa, vakuuttelin huokaillen itselleni hankalina päivinä. Ylimääräisen käsiparin tarve alkoi kuitenkin kuulostaa houkuttelevalta. Olisiko nyt se hetki hevosenomistajan elämässä kun piti nöyrtyä pyytämään apua ja uskaltaa päästää joku kajoamaan omaan kullanmuruseen (=kauhukakaraan)? Olisimme Cocon kanssa varmasti molemmat tyytyväisempiä jos se saisi enemmän virikkeitä kuin mitä minulla oli aikaa juuri nyt tarjota. Hyvällä tuurilla voisin myös löytää ihmisen, jota kiinnostaisi tulevaisuudessa ravata mukana kisahoitajanakin. Siispä haku päälle ja verkot vesille. 

Olisin mieluiten ottanut jonkun tutun tutun kuin tuiki tuntemattoman, mutta keneltäkään ei tuntunut löytyvät ketään takataskusta. Laitoin siis ilmoituksen nettiin ja sähköpostini räjähti. Auburn veti kiinnostunutta väkeä kuin pipoa ja ilmainen hoitajan pesti tarjosi kivan mahdollisuuden päästä kurkkimaan luksustallin tiluksia. Kirosin koska sähköpostivyöryn raakkaaminen tuntui ihan älyvapaalta kun et pystynyt tunnistamaan renkaanpotkijoita oikeasti kiinnostuneista. 

Sitten puhelin soi ja se puhelu kesti hyvän tovin, huvitti ja herätti kuitenkin kiinnostuksen. Nuori mies ilmoitti puhelimessa valmiiksi epäilevän kuuloiselle äänelleni, että ”darling, oon just se mitä sä etsit ja todellakin tunnen draamakuningattaret. Mua ei kannata jättää välistä. Nähdään huomenna.” Soittajan poikamainen itsevarmuus oli niin ystävällistä että sitä oli vaikea pitää ärsyttävänä ja Coco jos kuka tarvitsi draamakuningattaren tuntijaa hymähdin mielessäni. Päätäni pudistellen ajattelin, että jostakin tämä oli aloitettava ja tämä tyyppi kuulosti siltä että kannatti antaa mahdollisuus.  

”Mä saatoin ehkä löytää sen”, sanon Julialle, joka puunaa Valerieta viereisessä karsinassa.
”Aa, hoitajan? Kenet?”
”Jonku, jolla on joko liian suuret luulot itestään tai sit se on Cocon kadonnut sielunsisko.”

***

Auto kurvaa täsmällisesti Auburnin pihaan ja punatukkainen hontelo nuori mies nousee ulos. Silmäilee ympärilleen ja minut huomatessaan sulaa valloittavaan hymyyn kohentaen ryhtiään.

”Tilda Mustamaa? Krister Aho”, tämä esittäytyy riisuen nahkahansikkaansa sormi kerrallaan, kätellen sitten minua napakasti.
”Kyllä vaan. Kiva kun pääsit. Coco oottaa tuolla tarhassa”, sanon viittoen kartanon ohi.
”Mahtavaa. Se kuulosti eläväiseltä persoonalta.”
”Joo, se on vähän aktiivinen nuori ja niin kuin kerroin, sen takia kaipaan lisäkäsiä. Se kyllästyy nopeesti seisoskeluun ja ylimääräinen kävely ja puuhailu tekis sille hyvää.”
”Järjestän mielelläni sille lisää säihkettä ja säpinää.”

Prinsessani, tai todellinen kuningatar kuten hoitajakokelaani lopulta totesi Cocon tavattuaan, rakasti tätä pisamanaamaista hymypoikaa. ”Oh, Coco Chanel! Meistä tulee hyvät ystävät. Koska voin alottaa?”. 

Oliko tässä nyt minun pelastava enkelini, ensimmäisellä osumalla oikein? Krister oli herttainen, ystävällinen, hyvin päättäväinen, mutta lempeä ja tuntui ensi hetkestä lähtien ymmärtävän Cocon sielunelämää. Olin selkeästi tammalleni aivan liian maanläheinen kaitsija. Pojankloppi taisi lopulta vain kyselemättä valita meidät ja minä luotin vaistooni toivottaen tämän tervetulleeksi. Selvästi kohtalo, darling!
Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 142

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Krister A. lähetetty 10.12.18 12:15

10.12.2018  |  T ä m ä n   k y l ä n   p o i k i i

Jos Kallaan piti palata, piti hyödyntää edes hevoset, glamour, johon en päässyt pääkaupunkiseudulla kiinni. Ei ollut suhteita, ei ollut rahaa. Nuori herkkä koulutamma kuulosti juuri sopivalta ja vóla! Siinä tammassa oli tuttu liekki. Coco Chanel saisi kunnian pitää säihkettä ja inspiraatiota pinnalla kun istuisin välivuotta lähikaupan kassalla ja tuntisin luovuuteni valuvan hitaasti kituen viemäriin. Huutaen ja valittaen mennessään. Traagista. Kastanjan kartano oli aina ollut ainoa runollinen ja mystinen asia tässä pölyisessä pikkukylässä. Se oli kummitellut hevosineen ajatuksissani uudesta tulemisestaan lähtien, mutta lukion viimeinen vuosi oli ollut kärsimysten tie ja Helmin lopetus viimeinen niitti ottaa tauko näistä jaloista luontokappaleista.

Isältä lainattu auto starttaa yskien ja polkaisen turhankin raivokkaasti kaasua. No mutta, näyttävä lähtö ei voinut koskaan olla huono asia. Tilda, nainen joka oli uskonut Coco Chanelin käsiini, ei pääsisi tänään paikalle ja oli vannottanut että kuka tahansa Auburnissa neuvoi auliisti, jos tulisi ongelmia. ”Me pärjäämme, huoli pois”, kuittasin ja käskin naista nauttimaan vapaa-ajastaan. Tämä Tilda oli kovin neuroottinen näyttääkseen niin homssuisen boheemilta kuin miltä näytti. Uskoin että tulisimme mainiosti toimeen kun tämä vakavailmeinen, mutta ystävällinen nainen ymmärtäisi että murehtiminen oli turhaa ajanhukkaa. Hän oli tarkka hevosestaan ja minua tarkempaa ei ollut. Sitäpaitsi, Coco Chanel oli tismalleen sellainen hevonen, joita olin tottunut käsittelemään eli Tildan sanoin joskus vähän tuhma ja energinen, minun sanoin sopivasti röyhkeä drama queen.

Pysähdyn matkan varrella tutulle R-kioskille ja jätän työhakemuksen, eli tarjouksen jota ei voisi jättää väliin - vakuutan leveästi hymyillen. En sentään selkärangaton lusmu ollut, kunniallisen duunariperheen kasvatti, joka hairahti yrittämällä kuvataideakatemiaan. Ah, haava oli vielä liian tuore ja kesähelteisen Helsingin tupakantuoksuinen krapula pinttynyt paidankauluksiin. "Sinä ootki tämän kylän poikii" -tunnistus saa hymyn väräjämään. Niinpä olin, kunpa olisin olematta. Nyt oli kerättävä häpeä ja nostettava leuka pystyyn. Darling, häntä koipien välissä ei saavutettu mitään. Vedän ryhdin suoraksi ja painan uudestaan kaasua, auto lähtee, jos mahdollista, vielä ärhäkämmin liikkeelle kuin ensimmäisellä kerralla. Hanaa, beibi.

Pysäköin ja harpon pitkin askelin talliin. Hidastan kartanon kohdalla ja silmäilen sen prameaa julkisivua huuliani tyytyväisenä mutristaen. Bravo, tätä miljöötä inspiroivampaa saisi hakea. Kliseinen tuhlaajapojan paluu voisi olla muutakin kuin ullakkohuone vanhempien homeelta käryävässä rintamamiestalossa.

”Hyvää huomenta”, kajautan kottikärryjä työntävälle vastaantulijalle. Vetäisen hansikkaan kädestäni ja ojentaudun kättelemään kysyvän näköistä miestä. Seison hetken käsi odottavasti ojossa kun mies pyyhkäisee hikisiä kämmeniään housunlahkeisiin.
”Krister Aho, Cocon uutta palvelusväkeä. Tamma lienee tarhassa jo?”
”Joo näin on. Jonathan, tallimestari. Löydätkö sen sieltä?”
”Toki toki. Mukava tavata”, vastaan ja käännyn ympäri.
”Kysy, jos tulee jotain”, mies mutisee perääni.
”Me pärjätään, darling. Kiitos kuitenkin.”

Olipa siinä vaisun ja krapulaisen oloinen kaveri. En olisi uskonut, että täällä oli rima niin matalalla.

Vihellän terävästi ja Coco ystävineen vilkuilee tarhan portille. Annan tamman miettiä hetken ja katseen kiertää ulkoilevissa hevosissa. Huokaan, voisin vain istua luonnostelemassa kaikkia niitä viimeisen päälle kauniita olentoja. Vihellän uudestaan, pidempään. ”Coco Chanel, aika tulla.” Silmäilen tammaa ja se silmäilee minua. Ruunikko päättää, että olen tarpeeksi kiinnostava ja lähtee kävelemään kohti porttia toinen utelias ruunikko vanavedessään.
”Kuningatar ja hovineidotko?”, kysyn kättäni nuuhkivalta tammalta.

Coco on varsin ylevässä lihaskunnossa, hieman nuori ja epätasapainoinen vielä, mutta ilmiselvä kaunotar. Karsinan ovessa roikkuu pari sinistä ruusuketta. ”Tuleva tähti, niinkö? Nohnoh, ei kuolaa vaatteisiin”, pukkaan tammaa hellästi kauemmas sen nykäistessä takin helmaa. ”Osaatkos pahoja tapoja, tsot tsot.” Puunaan ja kiillotan huomiosta onnellisen tamman ja kääräisen hännän napakalle letille ylös. ”Ei kuraa kuningattaren jouhiin.”

Tilda oli kehottanut laittamaan suitset, ainakin maastoon, jos tamma tuhmailisi. Nainen vauhkosi turhaan. Ruunikko oli selvästi käsitelty maastakäsin huolella ja se kuunteli pieniäkin vihjeitä. Joko se oli vieraskorea tai tänään vähemmän säpinätuulella, mutta taitamme matkaa sovussa. Vähän se kyttää jotakin rasahdusta ja kuopaisee kun seisoimme sen mielestä liian pitkään. ”Sooh, säihkysilmä. Joskus täytyy malttaa”, moitin tammaa ja pyydän sitä napakasti peruuttamaan. Se nakkelee niskojaan, mutta tekee kuten pyydetään. Mikä jumalaisuus oli siinä hetkessä hevosen kanssa kun ratas ensin jumittaa, lähtee sitten hiertäen liikkeella ja lopulta loksahtaa paikoilleen ja on enää pelkkää yhteistä ymmärrystä. Kaunis jalo eläin. Kuten sanoin, meistä todellakin tulisi ystävät ja tämän kylän pojalla olisi jotakin sisältöä sysipaskaan paluuseensa.
Krister A.
Krister A.
Hevosenhoitaja

Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 8

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Krister A. lähetetty 13.12.18 13:11

13.12.2018  |  L o h t u l a u s e i t a

Muruuu! Miten oot selvinny siellä jumalan hylkäämässä kolkassa? Tääl ikävöidään sua. Tuu pian käymään <3
15.28

Puspus, ootte ihania! Musta ei saa kassapoikaa, mut tää kuningatar on mun valo pimeässä <3
18.07

18.09
Krister A.
Krister A.
Hevosenhoitaja

Ikä : 20
Viestien lukumäärä : 8

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 07.02.19 16:01

27.1.2019  |  L e m p e ä   p o t k u   m o t i v a a t i o l l e   Lauri Merikannon valmennusviikonloppu

Epämukava tyytymättömyys velloi vatsanpohjassa kun lukitsin työhuoneen oven. Asiakas oli päättänyt lopettaa terapian kesken, tai oikeastaan vaihtaa terapeuttia, joka söi vielä enemmän ammatillista itsetuntoa. Eikä sen olisi tietenkään pitänyt syödä, olin itse ihan samaa mieltä, että terapeutin vaihtaminen oli tässä kohtaa asiakkaan edun mukaista niin kuin se joskus oli. Aina kemiat, työtavat ja persoonat eivät vain kohdanneet tai asiakas ei ollut valmis koko prosessiin.

Kietaisen ärhäkästi karkaavan kaulahuivinpään olan yli ja tarvon viimaa vastaan autolle. Ärsytti silti. Olin uhrannut kyseiselle lopettamistapaamiselle tunnin perjantai-illastani ja jouduin vielä hoitamaan rästikirjaukset siihen liittyen tänä typeränä viimaisena sunnuntaina. Olin tietysti myös vatvonut asiaa läpi koko lauantain eli pilannut viikonloppuni alusta loppuun.

Valahdan autonpenkille ja mielihalut punaviinilasillisesta, tai kahdesta, sohvannurkassa tahtovat ottaa vallan. Sadattelen ääneen kun starttaan auton. Ei auttanut ruikuttaa kun olin reippaana tyttönä ilmoittanut meidät Cocon kanssa Lauri Merikannon yksityisvalmennukseen. Idea oli aiemmin ollut mitä mahtavin: aloittaa alkuvuoden lomailun jälkeen uuden valmentajan tuoreen katseen alla. Juuri nyt se oli viimeinen asia, mitä valmiiksi vellova vatsani olisi tänään kaivannut.

***

Krister suitsii Cocoa minun kiskoessa saappaita jalkaan. Hoitajankloppini oli halunnut tulla seuraamaan valmennusta. Minusta tuntui oudolta, että oma hevoseni suitsittiin minulle valmiiksi. Olisi siinä joskus kyllä puolensa, ehtisi vaikka hoitaa kirjaukset heti enkä sunnuntaina, kun tietäisi että maneesissa odottaisi valmiiksi lämmitelty ja varustettu hevonen. Tänään tosin olisin kaivannut käsilleni jotakin tekemistä. Kammotti astella vieraan valmentajan eteen vaikka sitä luulisi ettei Amandan jälkeen jaksanut jännittää ketään, mutta Amandaankin tottui. Vieraisiin valmentajiin en ollut tottunut.

"Miks sä muutit tänne?", Krister kysyy ja katkaisee hermostuneen ajatuksenjuoksuni. 

"Kukaan ei oo tainnu vielä kysyä tota täällä", totean, "Sori, onpas! Mun kampaaja", nauran. Se rouva ei kyllä mitään jättänytkään kysymättä.

"Kaipasin maisemanvaihdosta,” vastaan.

"Toi tais olla se lyhyt versio."

"Joo ja pitkä versio on aikuisten juttuja."

"Hah!", Krister älähtää närkästyneenä ja irvistää. Nauran ja väistän kun Krister esittää heittävänsä minua kaviokoukulla.
"Hophop, hoitajapoika. Meille tulee kiire."

"Darling! Mun kanssa ei koskaan tuu kiire."

Se oli totta. Krister oli tarkka ja täsmällinen, täydensi minua paremmin kuin hyvin ja välillä hävetti miten paljon tämä auttoi, ilmaiseksi ja omasta ilosta. Olin minä Latvian reissulta tuonut tullessani kasan artesaanisuklaata ja kirjoittanut uuden vuoden toivotukset kiitoksineen taideliikkeestä löytämäni kortin taakse. Kiitellyt vilpittömän nöyrästi joka kerta kaikesta avusta. Oli kummallista, että hevoselämässäni roolit olivat ensimmäistä kertaa näin päin.

Coco lähtee töihin korvat hörössä. Krister kiristää vyön ennen kuin ehdin itse edes ajatella asiaa ja roikkuu jalustimessa kun minä vielä keräilen ajatuksia kasaan. Sitten se taputtaa sekä minua että Cocoa rohkaisevasti ja poistuu katsomoon. Pudistelen päätäni huvittuneena. Krister oli todellakin maanpäälle laskeutunut punakutrinen enkeli.

Coco puhisee ja kyttäilee maneesin toisessa päässä työskentelevää Isabellaa ja tämän uutta tammaa. Oli aivan puskasta repäisty olo kevyesti otettujen viikkojen jälkeen. Olimme maastoilleet, hömpötelleet ja unohtaneet kaiken tavoitteisiin tuijottamisen. Kunpa mieliala ja motivaatio olisivat tänään olleet korkeammalla kuin ne olivat. Halusin aloittaa taas treenit ja alkaa suunnittelemaan vuoden kilpailukalenteria. Cocolla onneksi tuntui olevan intoa meidän molempien puolesta, ja Kristerillä, joka seurasi katsomosta jokaista askeltamme silmät loistaen.

Lauri Merikanto oli tarkkasilmäinen ja täsmällinen mies. Tämä saa heti kiinni tarpeistamme ympäripyöreiden toiveideni perusteella. Vieraskoreus saa skarppaamaan ja yks kaks neljäkymmentäviisi minuuttia ovat holahtaneet ohi ja olo on paljon parempi kuin selkään kavutessa. Coco tuntuu ottaneen aimoharppauksen eteenpäin vauvahevosesta kohti kouluratsua. Loma, palautuminen ja Krister oli tehnyt meille molemmille hyvää. Tamma ravaa alusta alkaen ponnekkaasti ja joustavasti. Merikanto auttaa hienosäätämään apuja ja temmonmuutoksia. Olen haljeta riemusta ja ylpeydestä viimeisissä ravisuorissa kun Coco näyttää parastaan.

”Sillä on hienot liikkeet, nyt vain treenaat järkevästi ja hevosta kuunnellen.” Sillä hetkellä sen vieraan valmentajan sanomana päähän uppoaa viikonlopun hienoin asia: en olekaan pilannut tätä käsiini uskottua hevosen alkua. Kiitän miestä hymyillen ja taputan tyytyväisen tammani kaulaa. Tämä oli kuin olikin sopivan lempeä potku motivaatiolle.

Krister pelmahtaa viereemme tyhjenneestä katsomosta ja kehuu meitä molempia napaten Cocon ohjat. Jestas sentään, tässähän oli olo kuin uuden tempun oppineella koiralla, tai prinsessalla.
"Hei, haluutko mennä kävelemään selästä käsin?", huikkaan Kristerin perään ja ojennan kypäräni tälle.
Nuoren miehen silmät tuikkivat iloisesti ja niin ne kaksi katoavat onnellisina tallin ovista ulos. Pyörittelen hetken toimettomana hanskojani kunnes bongaan tallivuoroa tekevän Mikaelin. "Moi! Ehitkö pitää kahvitauon?"



Viimeinen muokkaaja, Tilda M. pvm 13.02.19 22:54, muokattu 1 kertaa
Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 142

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 13.02.19 22:52

9.2.2019  |  I s ä k o m p l e k s e j a   Daniel Susinevan valmennukset

Minua oli aina vaivannut jonkin asteinen Freudilainen isäkompleksi. Ehkä se johtui kliseisesti siitä että olin kasvanut ilman isää. Niin, ja siitä tietysti, että en ollut koskaan kokeillut miehiä. Kaikki sopi kuvaan tällä terävällä keittiöpsykologiallani koska tähän aihealueeseen oikeat terapeutinoppini eivät riittäneet. Siinä se isäkompleksi nyt tänään seisoi kun seurasin Daniel Susinevaa maneesin katsomosta kahvikuppini takaa. Se oli sellaista viatonta ihastumista, himoa, tietynlaisiin perusmiehiin. Turvallisen oloisiin, omalla tavallaan karismaattisiin. Nämä miehet olivat tietysti aina olleet myös itseäni vanhempia, mutta Susinevaa tuijottaessani tajusin että olin saavuttanut sen iän. Olin itse yhtä vanha. Kriisi.

Ryystän ison kulauksen kahvia ja ravistelen nämä täysin asiaankuulumattomat ajatuksenkulut päästäni. Olin kerrankin ajoissa seuraamassa muita ryhmiä ja istuin maneesin nurkassa tyytyväisenä kahvitermarini kanssa. Ehtisin imeä itseeni oppia koko aamupäivän ja ottaa selvää mikä meitä odottaisi iltapäivällä. Niin, ja senkin vuoksi, että tiesin Kaajapuron Vernerin pyörivän Auburnissa tänään, liimasin itseni mielummin maneesin penkkiin kuin pyörin ympäri tallia. Vältin kiusallisia kohtaamisia sekä itseni että miehen takia.

Jos unohdettiin kummalliset seksuaalisviritteiset kuumotukseni, pidin ihan oikeasti Susinevan tyylistä valmentaa. Kurinalainen ja tiukka, huumoriltaan suorastaan lakoninen, mutta rahtusen lempeä, ja mies tiesi todellakin mistä puhui -se oli sitä karismaa. Melkein toivoin, että olisin raaskinut hassata vielä rahaa Cocon ratsutukseen. Ehkä kehtaisin tiedustella ratsutusta jollekin viikonlopun ulkopuoliselle ajankohdalle, jos nyt kykenisin pokerinaamalla katsomaan miestä vielä silmiin.

Itse Amandakin oli purjehtinut maneesiin seuraamaan valmennettaviaan Susinevan piinassa, mikä oli varsin yllättävää niin aikaiseen ajankohtaan. Ojennan kahvitermariani blondille kun tämän ilme alka näyttää siltä, että mukana tuotu kupillinen on tyhjentynyt. Sanaton dialogi, josta saatoin aistia kiitoksen naisen täyttäessä kuppinsa.

***

“Tää on kyllä ihan tarpeellinen terapiasessio äskeisten esteratsastajien ryhmien jälkeen. Mua hymyilyttää harvat asiat, mutta nuoret kouluhevoset pääsee kyllä aika lähelle. Pliis, älkää pilatko sitä multa ratsastamalla paskasti.”

Kahvit oli juotu ja pitäisi olla ratsastamatta paskasti. Hitto miten paljon pissatti vaikka olin kompensoinut ylimääräisiä kahvikupillisia reippaalla vessassa ravaamisella. Coco pörisi vieraita hevosia maneesissa. Inna oli esitellyt Cocon ikäisen ruunikkonsa Kaaraksi. Kolmas ratsukko oli minulle tuiki tuntematon mallinkasvoinen nuori mies valppaan näköisen kimon kanssa.

Merikannon valmennuksesta olimme saaneet kivan itsevarmuusboostin ja olin jännittänyt etukäteen vähän vähemmän. Nyt Coco kuitenkin nyppi ohjaa ja oli kovinkin menohaluinen eilisen vapaapäivän jäljiltä. Otan ruunikkoa paremmin haltuuni ja vilkaisen valmentajaamme, jonka katse kiertää tutkiskelevasti ratsukosta toiseen. Hengitä se pissahätä nyt pois, manaan mielessäni.

Viikonlopun valmennusten ohjelma kuulosti ihan meille räätälöidyltä ja olin vielä jättänyt ilmoittautumatta CUP:in osakilpailuun ajatuksella, että jos tämä viikonloppu sujuisi, voisimme testimielessä ratsastaa osakilpailussa myös Helpon A:n. Cocon pitäisi  alkaa olla ihan pätevä siihen koitokseen. Juuri nyt ei tosin tuntunut yhtään niin pätevältä. Krister varmaan peittäisi silmänsä katsomossa, jos olisi päässyt paikalle. Sivulauseista olin ollut tulkitsevinani tämän vähän enemmänkin fanittavan herra Susinevaa.

”Coco kilttiii, maltahan nyt”, mutisen ratsulleni, joka löytää onneksi rakoilevan keskittymiskykynsä kun pääsemme kunnolla töihin. Minä pusken hikeä jo ensimmäisen vartin jälkeen osin jännityksestä, osin ehkä pidätellystä pissahädästä. Coco esittelee sen sijaan iloisena liikelaajuttaan turhankin railakkaasti.

”Pidä se sun hyvä takapuoli penkissä äläkä anna sen tamman liueta paikalta", valmentajamme jyrähtää.

Hetkinen.  Pidä se sun - hyvä - takapuoli penkissä; pidä se sun takapuoli hyvin penkissä; hyvin pidetty takapuoli. Hyvä hyvä. Kuulin eittämättä väärin kun olin ladannut aamun kahvin lisäksi keittiöpsykologiallani. Nyt ilme kuriin koska olin ainoa jolla se värähti. Susineva oli varmasti vain lauseensa välissä kehaissut Innan erinomaisesti liikkuvaa ratsua. Onneksi posket kuumottivat jo otsalle nousseiden hikikarpaloiden myötä. Mutta olihan se tietysti, hyvä takapuoli nimittäin.

Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 142

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 25.02.19 20:36

17.2.2019  |  W i n t e r   F a i r   Kalla CUP:in 1. osakilpailu

”Mitä sä katot?”, Krister kysyy ja kurkkii olkani yli.
”Kunhan selailen”, vastaan ja lykkään Sokka Luxuries -tuotteiden uunituoreen katalogin Kristerille.
”Ooh! Tämä huopa teille Winter Fairiin!”
”Ei se oo valkonen, meillä on jo valkonen kisahuopa.”
”Ei sen tartte olla valkoinen. Irrotellaan vähän. Eihän teillä oo mustia varusteitakaan.”
”No joo. Hankin semmoset sit joskus kun siirrytään isompiin luokkiin.”
”Eli teil on viel varaa irrotella.”
”Jaa…”
”Joo, darling!”

Niin Krister sitten oli irrotellut kilailutakistani napit ja ommellut tilalle ruusukultaiset, sekä käskenyt minua hankkimaan sen pirun satulahuovan. Amandan maireasti hymyillessä saattoi mukaan tarttua pari muutakin huopaa. Syytin marmorilattiaisen liiketilan ja Amandan katseineen hypnotisoineen tähän kamalaan kulutushysteriaan, jota yritin paikkailla polkemalla seuraavan viikon fillarilla kaikkialle. Ei niin loistava idea helmikuisen jäisillä teillä kuin ruusukultaisin lasein hankitut huovat.

Tulos:
5/22, 68,409 %
10 / 7 / 4 / 8.5 / 9.5 / 9 / 4 / 3.5 / 10 / 9 / 7 / 6 / 9 / 3 / 9 / 4 / 8.5 / 6 / 6 / 7 / 7 / 3.5



Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 142

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Tilda M. lähetetty 18.03.19 5:26

12.3.2019  |  K e v ä ä n   k u r i m u s  

Katala kevätahdistus teki tuloaan. Kevät oli aina ollut lähdöillä ja luopumisilla kuorrutettu. Vielä aikuisiälläkin Suvivirsi sai palan tunteen kurkkuun. Alkukevään kova ja kirkas valo painoi ryhdin lysyyn ja viemäreihin loriseva sulava lumi vei jotakin mennessään. Olisin halunnut sulkea makuuhuoneen verhot ja jäädä talviunelta tuoksuviin lakanoihin, mieluiten jonkun toisen iholle. Tilata pizzaa sänkyyn ja juoda edellisillan viininrippeet aamukahvin päälle. Olla kuin ulkopuolista maailmaa, kevättä, ei olisikaan. Esiin voisin kömpiä kun valo olisi toukokuisen pehmeää ja kesä juuri kääntymässä nurkan takaa.

Kiskaisen turhautuneena peiton vielä hetkeksi pään yli ja murisen tyytymättömänä. Tänään oli peräti neljä asiakastapaamista, joista yksi uuden asiakkaan kanssa, aina vähän raskaampaa. Pino lausuntoja odotti kirjoittajaansa ja työnohjaus rasittaisi päivän päätteeksi. Olisin niin mielelläni skipannut työpäivän ja kelannut suoraan illan valmennukseen. En ollut yhtään sillä tuulella, että jaksaisin olla lempeän tarkkaavaisia huomioita tekevä terapeutti, joka ojenteli nenäliinoja. Olin tänään äreä ja teräväkulmainen, joka halusi haastaa, eikä se sopinut ainakaan päivän ensimmäisen asiakkaan pirtaan.

Kahvilla, kahvilla ja kahvilla raahusti päivä eteenpäin ja lukitessani työhuoneen ovea tunsin ahnaan kofeiinitärinän tekevän tuloaan. Päässä surisi muutenkin ja teki mieli kadota baarin hämärään, metsän hämärään, johonkin mihin päivän viimeiset auringon kirkkaat säteet eivät jaksaisi yltää.

Coco imaisee peilin lailla myrtyneen olemukseni ja tuijottaa minua paheksuen. Harjaan tamman rivakoin vedoin ja setvin aavistuksen tutisevin sormin tummat häntäjouhet. Hengitän hevosen tuoksusta mielenrauhaa ja pistän kimpoilevia ajatuksiani järjestykseen oikomalla huopaa ja laskemalla satulavyön reikiä.

Maneesissa ruunikko huiskaa hännällään kiukkuisena ja kipinöi kun unohdan valmistella siirtymät kunnolla ja annan ajatuksen putoilla uralta pitkin maita ja mantuja.

"Mustamaa! Aiotko ratsastaa vai kiusata sitä tammaa?", Amandan ääni kaikuu maneesissa naisen katsoessa meitä silmiään siristäen.

Puna nousee poskille ja suupielet kiristyvät. Ihan oma moka etten keskittynyt. Läksytys oli täysin ansaittu. Amanda tuntui silti olleen viime aikoina tavallistakin kiukkuisempi ja teki mieli kivahtaa jotakin takaisin, mutta se olisi ollut turhaa purnaamista. Ei nyt oltu reflektoimassa kaamosmasennuksia vaan ratsastamassa. Puren hammasta yhteen ja yritän skarpata poskille nousseen häpeän punan voimin. Kiia ja Armi olivat tänään ainoat tasaiset suorittajat. Effin selkään palannut Sarahkin näytti tavallista jännittyneemmältä.

Taputan tammaani anteeksipyydellen laskeuduttuani satulasta. Ei se sen vika ollut. Coco oli ollut viime viikkoina valmis antamaan kaikkensa treeneissä ja olin siitä tavattoman ylpeä. Nyt pitäisi fokusoida aina hankalan kevään yli ja keskittyä nauttimaan koko ajan kehittyvästä kouluratsustani.

"Ens kerralla paremmin esityksin", Sarah puuskahtaa vieressämme poimien ohjat Effin kaulalta.
"Toivoa sopii tai Amanda vaihtaa meidän ryhmän nimeä", naurahdan kuivasti.
"Koulukauhut?"
"Joo, täysin lupauksettomat. Mut tsemppiä teille kisoihin, eiks ne oo nyt viikonloppuna?"
"On joo, kiitos! Sitä seuraavat on huhtikuussa, 7. päivä, ja sit onki jo finaali. Jännittää hirveesti ehditäänkö me Effin kanssa saada tarpeeks rutiinia."

Päässä päivän vaivannut surina voimistuu kun aivosolut tekevät töitä kaivaakseen minulle muistini lokeroista Sarahin mainitseman päivämäärän. Eihän? Nytkö? Olin ehkä alitajuisesti muistanutkin. Hymyilen hajamielisesti Sarahille ja tunnustelen vatsanpohjalle valahtanutta kylmää painoa.

Ihan turhaan tein tästä numeroa. Ei se päivämäärä mihinkään vaikuttaisi. Toinen osapuoli ei edes muistaisi sitä, eikä käräjäoikeus todellakaan lähettelisi kohteliaita lappuja: "Hyvä vastaanottaja, lähestymiskieltosi henkilöä x kohtaan on päätynyt. Voitte nyt lähestyä henkilöä x." Tyyppi istuisi hyvällä tuurilla lusimassa eikä minun tarvitsisi suoda vanhoille jo haudatuille asioille ajatustakaan.

Kieputan Cocon suitset pakettiin ja venyttelen jäykkää niskaa. Ravistele pois, ei tässä mikään tulisi muuttumaan. Kesä tulisi ja se päivämäärä valuisi ohi. Kaikki pysyisi ennallaan. Hengitä.

Tilda M.
Tilda M.
Hevosenomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 142

https://hummanihei.wixsite.com/talli/acacia

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Cocon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa