Eelan päiväkirja

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Siirry alas

Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 11.04.17 13:23


Eelan päiväkirja

Erelas, "Eela" | mustanruunikko hannovertamma | omat sivut
Omistaja: Isabella Sokka | vuokraaja: Jonathan Raynott


Viimeinen muokkaaja, Isabella S. pvm 15.06.18 13:15, muokattu 5 kertaa
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 548

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 14.06.17 14:49

Lokakuu 2013 - Nuori Eela (vanha merkintä)

Voi onnenpäivää. Olen saanut itselleni kauniin ja erittäin lupaavan estevarsan (kiitos vain mummi!). Nuori Eela muistuttaa luonteeltaan hyvinkin paljon emäänsä etenkin energisyytensä osalta. Tamman käsittely onnistuu hyvin, sillä Eela on maitovarsasta asti totutettu kaikenlaisiin hoitotoimenpiteisiin. Harjaaminen, loimitus, lastaus, pesu ja taluttaminen sujuvat kaikki hienosti ja rutiininomaisesti - toki muutamia varsamaisia kenkkupäiviä lukuunottamatta. Koko olemukseltaan Eela on hyvin pirteä, valpas ja energinen. Onkin onni, että Eela on koulutettu hyvin, sillä muutoin tämä energiapakkaus voisi olla erittäinkin vaikea käsiteltävä. Pirteyden ja valppauden ohessa tamma on kuitenkin jonkin verran säikky, joten talutustilanteissa tulee itse olla hiukan valppaana. Muiden hevosten kanssa Eela tulee ihan hyvin toimeen, vaikka onkin usein se pomottava osapuoli.

Eela on jo nyt osoittanut hienoa potentiaalia tulevaisuuden esteuraa ajatellen. Ensinnäkin tammalla on erittäin hieno, esteisiin painottunut suku. Eelan molemmat vanhemmat kilpailevat rataesteillä jopa 160 cm -tasolla asti. Kummallakin on kerättynä sijoituksia todistuksena suorituskyvyistä. Suku on täynnä palkittuja hevosia, joten jo sen perusteella tammalta voi odottaa paljon. Eela onkin osoittanut irtohypytyksissä, että tekniikka on hallussa ja pomppua löytyy nuoreltakin. Hyppykyvyn lisäksi Eela on saanut ihastelua osakseen liikkeidensä ansiosta. Kauniit, matkaavoittavat ja puhtaat liikkeet ovat varmasti perua isältä, joka on varsinainen moniosaaja. Esteiden lisäksi isä Rollington#1 on kilpaillut menestyksekkäästi kouluratsastuksen vaativissa luokissa. Saa siis nähdä, millainen lahjakkuus Eelasta vielä tuleekaan - ainakin odotukset ja suunnitelmat tamman varalle ovat suuret!

- Isabella

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 548

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 18.09.17 19:10


I. K*sipäitä jokaiselle

"Ai kappas, tulitko tuomaan vuokraajalle valmiin ratsun vai aiotko itse kavuta tuon selkään?" kuului nuoren naisen jopa hieman tyly kommentti kentältä, kun talutin Eelaa kentälle. Eikö likka tajua, että itellenihän tämän tamman oon valmiiks laittanut ku kaikki asiaan kuuluvat kamatkin on päällä, kypärästähän sen pitäisi viimeistään huomata…

"Oikeaan osuit, itselleni tämän tänne talutin” sanoin ehkä hieman tunteettomasti takaisin. Julia sanoi hyppäävänsä tamman kanssa esteitä, joten sehän sopisi myös minulle ja Eelalle. Kasasin mm. 80cm korkean okserin kentälle. Julian ja Valerien hyppy näytti hyvältä, vaikkakin ratsastaja ei näyttänyt niin tyytyväiseltä. Tiedä siitä sitten… Ratsukon pomppiessa kentän toisella reunalla tunsin oman tammani olevan ihan valmiina menemään.

Tein sen kanssa yllättävän paljon voltteja sekä laukannostoja, joten arvelin sen olevan jo halukas näyttämään omat taitonsa veteraanina. "Joko sä malttaisit nostella mulle noita esteitä?" kysyin Julialta. "Ennemminkin laskea" kuului takaisin. En vastannut mitään. En suoraan sanoen tiennyt mitä siihen olisi edes pitänyt vastata.
Julia laskeutui tamman selästä ja muutti esteistä ristikoita ja pystyesteen. Eela innostui entisestään. Siinä oli jo oikeasti pitelemistä. Mieleeni tulvi monta muistoa edellisistä ratsuista, joita piti oikein patistaa kohti esteitä. Eela oli ihan toista maata ja rakastin sitä.

Tamma oli koko ajan kuulolla, mutta pyrki sinnikkäästi eteenpäin. Hyvin se otti apuja vastaan eikä laittanut liikaa hanttiin. Tamma nosti päätään ennen matalahkoa ristikkoa ja hyppäsi sen näyttävästi lähes yhtä suurella ilmavaralla kuin valmennuksessa.

Olin tyytyväinen tämän päiväiseen suoritukseemme, vaikkakin treeniä tarvittaisiin ja paljon. Todella paljon. Enhän minä mikään huipputason ratsastaja ollut, mutta pysyin sentään selässä. "Ehkä oli ihan hyvä, ettet nostanut esteitä niin korkeiksi" sanoin blondille nauraen. "Niin minustakin" kuului vastaus. Julia vaikutti ensimmäisen minuuttien perusteella todella tiukkikselta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, eikös me kaikki olla vähän k*sipäitä uusia ihmisiä kohtaan?

”Moi Jonny.” Ellie oli hiipinut Eelan toiselle puolelle harjatessani sitä. ”No heipä hei” virnistin blondille. Edelleen ihastelen nuoren jäänsinisiä silmiä. Huomasin, että myös Julialla oli siniset silmät, mutta ne eivät olleet niin ”syvät” kuin Ellien, jos niin voi edes sanoa.

Juttelimme blondin kanssa tovin ja samalla sainkin Eelan harjattua. Pst. Kerrompa sulle salaisuuden; jos vaan tietäsin mikä meijän tilanne Ellien kans on, uskaltaisin mennä lähemmäs nuorta naista ja vaikka halata, mutten uskalla. Tiedä vaikka blondi haluaisi pitää pienen ”juttumme” salassa. Don’t know. Pitääpä muistaa kysellä.

Ellie jatkoi matkaansa ja kuin läpsystä vaihtoon, Isabella oli kävelemässä talliin. Perkele. Seurasin sivusilmällä mihin nainen oikein oli matkaamassa ja huomasin Julian olevan vielä Valerien kanssa tallissa. Toivotin naiselle mielessäni onnea Isabellan kohtaamiseen. En uskaltanut jäädä kuuntelemaan sen tarkemmin, tiedä vaikka olisi tullut yksityisyyden häirinnästä syytteet niskaan!

Kello ei ollut vielä paljoa, joten vein Eelan vielä tarhailemaan. Epi olikin tarhassa mutustamassa viimesiä heiniä. Eela nosti päätään ja hörähti tarhakaverilleen. Epi ei edes vaivautunut liikauttamaan korviaan äänen suuntaan. Päästin tamman Epin seuraksi ja jäin hetkeksi seuraamaan niiden touhuja.

Kun olin kymmenen minuuttia seurannut niiden märehdintää (älä kysy miksi), suuntasin parkkipaikalle, jossa rakas punainen rautalehmäni oli odottamassa. Ellien mersu kiilteli vieressä. Edelleen ihmettelen, miten nainen oikein ajaa, kun saa uudesta autosta startin hajalle. On meitä moneen junaan…



Viimeinen muokkaaja, Jonathan pvm 01.11.17 22:17, muokattu 2 kertaa

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Josefin B. lähetetty 24.09.17 18:59

22.09.2017 - Kaksi turhan tulista

Eelan harjattuani olen lähes onnellinen, että en missään vaiheessa päätynyt tämän herkkähipiäisen tamman vuokraajaksi ensi ihastuksesta huolimatta. Tamma oli lähellä kiljahtaa kun jouduin harjaamaan ja osiksi nyppimään sen mahanalle kuivaneet kuraklimpit. Pari vihaista potkua, napakkaa hännän huiskautusta ja korvat niskassa eivät silti olleet mukava juttu.

Kentällä esteet olivatkin jo valmiina, ilmeisesti siellä oleva ratsastajan oli tarkoitus hypätä. Esteet ovat pieniä - arviolta 60-80 centtisiä, onneksi! Samassa tunnistan Amandan, tallin omistajan. En ole ennen juuri nähnyt naista kuin vilaukselta, joten minulle ei ole muodostunut hänestä sen kummempaa kuvaa.

Hypättyäni Eelan selkään ja lähdettyäni kävelemään tamman kanssa kenttää ympäri olen viimein huokaisemassa hoitamisesta jääneen hieman epävarman olon pois kun kuulen terävän huomautuksen takaani.
"Kuka sinä olet ja mitä ihmettä teet Eelan selässä?" Luulin ettei siskoksia kiinnostaisi toistensa heppa touhuilut mutta ilmeisesti kiinnostaa.
"Josefin, Josefin Berggård ja sovin Isabellan kanssa että.."
"Jaha, mutta älä ratsasta esteen edessä, hyppään rataa", nainen tiuskaisee hieman kylmästi. Pohdin onko Amandalla vain huono päivä, vai miksi hän kohtelee minua näin kylmästi - olenhan asiakas. Pitäisi nyt hänenkin tietää, että asiakas on aina oikeassa.

Välikohtauksesta huolimatta ratsastus sujuu lopulta hyvin. Ei se todellakaan mitään kaunista katseltavaa ole, mutta saan pidettyä Eelan 80 cm radalla jotenkin hallussa ja pysyn kyydissä tamman innostuneen valtavista hypyistä huolimatta.
avatar
Josefin B.
Vuokraaja

Ikä : 18
Viestien lukumäärä : 39

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 01.10.17 20:32


II. Sunnuntai 01.10.2017

Pitkästä aikaa olin päässyt satulaan ja Eela malttamattomana odotteli, että pääsisimme töihin. Esteitä en kuitenkaan ollut kasannut kentälle, vaan tänään keskittyisimme enemmän laukkaan ja varsinkin minä itse, istuntaan. Tamma oli heti kuulolla treenimme alussa ja se pärskähteli innostuneena.

Pariin otteeseen tamma yritti päästä niskan päälle ja ottaa ohjat omiin kavioihinsa, varsinkin vauhdin suhteen, joten taas siinä oli pidättelemistä. Välillä se heilautteli päätään kertoakseen liian kovasta otteesta sen suuhun. Mielessäni pyöri vain ajatus siitä, ettei yhteistyömme ikinä voisi parantua.

Laukannostot sujuivat kuitenkin hyvin, paremminkin olisi voinut mennä, totta kai. En kuitenkaan kovin moneen otteeseen ollut vielä päässyt tamman selkään, joten tämä taisi olla ihan hyvä lähtökohta. Eela oli koko ajan menossa eteenpäin ja kovempaa. En oikein tiennyt millä tamman energian olisi saanut kunnolla tyrehdytettyä.

Hetken aikaa olin siinä pisteessä, että olisin lähtenyt kasaamaan miljoona pystyä ja okseria sekaisin kentälle. Tamma varmaan osaa lukea ajatuksia, sillä se heti heitti pukin ja nosti päätään heti sen jälkeen. Kirosin mielessäni enemmän kuin ikinä tämän hevosen kanssa.

Treenien loputtua Eela oli yhtä energinen kuin alussakin, mutta itse olin kuin kuiviin puristettu rätti. Asiaa ei auttanut veljeni soitto. Vastasin tälle, yrittäen kuulostaa eläväisemmältä kuin haudassa makaavat ihmiset.

- Ootko kuullu jo mitä kylällä puhutaan teijän bileistä? veljeni kysyi. Pudistin päätäni, kunnes tajusin, ettei veljeni mitenkään voisi nähdä sitä.
- En, miten niin? Onks jotain isooki tapahtunu?
- Joku taksikuski on puhunu ihmisille siitä, millaset orgiat tallin rantasaunalla on ollu keskiviikkona. Tiiäks sä tästä yhtään mitään? veljeni tiedusteli vieläkin innokkaammin.
- Ei ne mitkään orgiat ollu, laidunlaukkojen ja kesäkauden päätöksen jatkot. Sanoks se ukko jotai muuta? huomasin olevani lähes kauhuissani.
- Jotain se oli selittäny nähneensä kaks likkaa nuolemassa toisiaan ku muut katto ympärillä. Joku blondi ja brunette, muistaakseni… veljeni sönkötti.
- Shit, muuta en saanut sanotuksi.


Viimeinen muokkaaja, Jonathan pvm 01.11.17 22:17, muokattu 1 kertaa

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 09.10.17 13:19


III. Sunnuntai 08.10.2017

Se oli tavallinen syksyinen aamu. Jotkin harvat linnut vielä yrittivät säveltää uusia lauluja, mutta tuntui kuin viileä tuuli vei niiltä kaiken äänen. Oranssit ja keltaiset lehdet muodostivat tansseja pudotessaan kylmälle ja mustalle maalle. Jep. Se olis sit syksy.

Olin vihdoin ostanut uuden auton. Rakas tyttöystäväni oli saanut ylipuhuttua minut ostamaan valkoisen auton mustan sijaan. Vaalealla nahkaverhoilulla, totta kai. Allani murahteli upouusi BMW 430 reilun 250 hevosvoiman turvin. Olin tyytyväinen ostokseeni, ja myös Ellie näytti siltä ajaessamme autoliikkeestä takaisin keskustaan aamiaiselle.

Itselläni oli pitkästä aikaa vapaata aikaa aamutallin jälkeen, joten mulla olis hyvin aikaa käydä taas harrastaa rodeoo Eelan kanssa. Kävelin tarhalle, jossa tamma rapsutteli tarhakaveriaan Epiä oikein omistautuneesti. Nämä kaksi tulisivat vielä olemaan erottamattomat. Maiskuttelin saadakseni Eelan huomion ja tamma nostikin kiinnostuneena päätään. Tajutessaan, ettei portilla ollutkaan oma brunette, ruunikko vaipui takaisin nirvanaan ja jatkoi Epin rapsutusta. Tämä siis tarkoitti, että kävisin hakemassa Eelan tuolta mutavellin seasta.

En voinut uskoa, miten mutaiseksi tämä hieno neiti oikein sai jalkansa. Vein sen ensin pesupaikalle ja huuhtelin jalat mukavan lämpimällä vedellä. Eela hörähteli tyytyväisenä. Arvasin tamman arvostavan kädenlämpöistä vettä enemmän kuin kylmää tai liian kuumaa. Isabella oli näköjään hemmotellut tammaa aikas paljon.

Olin juuri puhdistamassa Eelan kavioita (joka olikin astetta hikisempi homma) kun kuulin talllin ulkopuolelta kopsetta ja hätääntynyttä hörinää. Jätin Eelan karsinaan odottamaan ja menin katsomaan. Haitta. Yksin varustettuna. Mihin Mikke on jäänyt ? Otin tamman kiinni ja katselin sitä, ainakin sillä näytti olevan kaikki kunnossa. Vilkaisin vielä jalassa ollutta haavaa, mutta se näytti ihan hyvältä.

Otin tamman ohjista kiinni ja lähdin sen kanssa katsomaan kentältä ja maneesista, josko löytäisin ratsastajan. Ei ketään. Tallilla ei vielä edes ollut muita. Nyt kun mietin, en edes nähnyt Mikkeä aamulla tallilla. Jotenkin mies oli onnistunut näkemättäni hiipimään tammansa kanssa ulos. Kävelin tamman kanssa takaisin talliin ja vein sen karsinaansa. Otin satulan ja suitset pois ja vein ne suoraan paikoilleen. Palasin Haitan luokse vielä tarkistamaan sen, ettei sillä ollut mitään ruhjeita missään.

Jätin Haitan karsinaansa, se olisi varmasti saanut tänään ihan tarpeekseen yllätyksiä ja kun olin löytänyt Miken, tämä osaisi varmasti toimi tammansa suhteen parhaiten. Puhdistin Eelan kaviot loppuun ja hain sen varusteet. En todellakaan ollut kuvitellut lähteväni tamman kanssa maastoilemaan, mutta autolla poluille ei mahtunut ja hevosen kanssa reitit olisi nopeampaa käydä läpi. Ja kaiken lisäksi Eela saisi vähän erilaista liikuntaa.

Talutin tamman ulos, kiristin vielä vyötä ja tarkistin jalustimien pituudet. Puntattuani itseni selkään, mun oli ihan pakko vielä kattoo jalustimien remmit, ne tuntu niin ihmeen pitkiltä estepituuksien jälkeen. Saatuani ne väänneltyä ja käänneltyä sopiviksi, ohjasin tamman metsäreitille. Olisin halunnut lähteä nopeasti laukaten etsimään Mikkeä, mutten halunnut hajottaa Eelaa olemalla vastuuton. Kävelimme pitkän pätkän, jonka jälkeen ravailimme hieman. Eela käyttäytyi todella kiltisti koko ajan. Tiesin tamman olevan viisas, mutta tajusiko se oikeasti huoleni kanssaharrastajasta ? Taputtlein tammaa ja puhelin rauhoittavasti löytävämme miehen. Sanat olivat enemmän mulle itelleni kuin tammalle, joka ihan kylmän viileesti paineli menemään.

Löysimme tiemme pellonreunaa mukailevalle tielle. Pohja näytti tarpeeksi tukevalta laukkapätkäksi. Kannustin raudikkoa eteen ja höristen se kiihdytti tahtiaan. Ensimmäistä kertaa tuntui, että pelasimme Eelan kanssa samassa tiimissä, muttei sen olisi pitänyt vaatia tällaista tilannetta. Pellonreunus vaihtui monen sadan metrin jälkeen poluksi, joten toppuuttelin tammaa hidastamaan tahtiaan raviin. Kevensin toivottavasti okealle jalalle, joten meno tuntui tasaiselta. Kuulin jostain metsän puiden takaa rekan torven ja Eelakin säpsähti sitä hieman. Taputin tammaa kaulalle ja jatkoin rauhoittavia puheitani samalla vilkuillen ympärilleni.

Polku leveni hieman ja pohja pysyi edelleen tukevana, joten annoin Eelalle lähes tulokoon vapaat ohjat. Pidin sen kuitenkin tuntumalla, jos tarvitsisi reagoida nopeasti johonkin. Tamma tömisteli varmasti maata allaan ja se tiesi mihin oli menossa. Nämä maastot olivat sille paljon tutumpia kuin mulle. Pian mutkan jälkeen maassa näkyi makaavan ihminen. Hidastin tammani vauhtia ja ravasimme lähemmäksi.

”Mikke ?! Mitä helvettiä tapahtu ?” tiesin viimeistään nyt Eelan olevan hämillään joten pysäytin sen hieman lähemmäksi jättäen ohjat kaulalle, samalla kun pudottauduin satulasta ja rukoilin, ettei tamma lähtisi mihinkään. ”Haitta palas tallille, se oli ihan ok, sun ei tarvii miettii sitä nyt. Mut mitä vittua oikei kävi ?” tiesin kuulostavani hieman tylyltä, mutta sisimmässäni olin vain huolissani. Mies ei tohtinut nousta edes istumaan vaan valitteli kipua rinnassaan. ”Mun on pakko saada sut jotenkin ylös siitä, ei me tänne voida jäädä” mutisin. Ehdotin Mikelle, että auttaisin tätä kapuamaan Eelan satulaan ja pysymään siellä, kun rauhassa kävelisimme kohti tallia. Matkaa oli ja Mikke pitäisi saada tsekattua isommilta vahingoilta, mutta tärkeintä oli, että mies löytyi.



Viimeinen muokkaaja, Jonathan pvm 01.11.17 22:18, muokattu 1 kertaa

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 10.10.17 12:42


IV. Kyllä Eela lohduttaa

Mä oon niin pahoillani. Tiedän, ettet sä varmaan halua kuulla musta mitään just nyt, tai ikinä, mutta haluun vaan sanoa, että mun ei ollut tarkoitus satuttaa sua. Tiedän, ettei tää oo mikään validi puolustus, mutta mä olin ihan sekaisin enkä tajunnut mitä tein, enkä mä oikeastaan edes muista. Tiedän vaan, että satutin sua.

Jonathan, please forgive me


Luin viestin moneen kertaan ja toivoin niiden kertovan enemmän, kuin mitä minä ymmärsin. Sanat eivät kuitenkaan muuttaneet muotoaan, joten pettyneenä laitoin puhelimen takaisin taskuuni. Mietin uudestaan ja uudestaan mikä eilisessä oikein meni vikaan. Jos en vain olisi jättänyt blondia yksin… Jos en olisi lähtenyt mukaan Mikaelin ideaan baarista… Jos en olisi lähtenyt Ellien kanssa tanssimaan... Tiesin ettei jossittelu auttaisi. Kuitenkin toivoin asioiden olevan toisin.

Menin kakkostarhalle ja katselin kahden tamman touhuja ennen kuin hain oman treenikaverini kiinni. Eela steppaili taluttaessani sitä talliin ja tiesin oman levottomuuteni heijastuvan siihen. En siis todellakaan olisi rakentamassa edes ristikkoa kentälle treenien ajaksi. Sileällä työskentely saisi olla tarpeeksi haastavaa Eelalle, mulle se ainaki oli.

Vein Eelan tammojen päädyssä olevalle hoitopaikalle ja lähdin hakemaan sen harjoja. Kuulin tamman yrittävän kuopia betonista lattiaa ja yritin hyssytellä sille metrien päästä, ihanko se olis mua kuunnellu. Palasin harjojen kanssa ja otin kumisuan kopasta. Rauhallisesti, mutta määrätietoisesti aloin harjaamaan tammaa joka taisi pikkuisen myös itse rentoutua. Mulle tuli pakonomasesti mieleen, kuinka Eela muistutti mua Elliestä; herkkähipiäinen hauras, mutta silti vahva olento. ’I have to punch a wall to feel manly again.’ pyöri mielessäni.

Hoidettuani tamman edustuskuntoon ulkonäön perusteella, varustin Eelan ja vedin kypärän syvälle päähäni. Lähdin taluttamaan estehirmuani kentälle ja Eela käveli energisenä vieressä. Vein tamman keskihalkaisijalle ja laskin jalustimet. Tarkistin vielä satulavyön kireyden ja ponnistin selkään. Toivoin saavani suurimman osan eilisestä pois mielestäni Eelan ratsastuksen ajaksi. En kaipaisi nyt häiriötekijöitä, työskentely tamman kanssa oli vielä aika rosoista.

Ohjasin ruunikon uralle ja annoin sille pitkät ohjat. Eela kulki hyvin eteen pyytämättä ja tunsin sen vahvojen jalkojen lyönnit hiekkaan. Katsoin taivalle ja näytti siltä kuin taivas olisi valmiina itkemään. Nyt Jonny. Ryhdistäydy. Venyttelin satulassa tamman sipsutellessa eteenpäin ja viimeisenä pöyräytin hartiat taakse suoristaen rankani kunnolla.

Keräsin ohjat tuntumalle ja Eela tiesi työnteon alkavan. Otin sen kanssa alkuun ihan tavallisesti pysähdyksiä, halusinhan jarrujen olevan kunnossa. Teimme toistoja pari kertaa ja kun Eela tuntui olevan kunnolla tuntumalla, lisäsin vauhtia raviin ja muutin polkuamme isoksi pääty ympyräksi, jonka ”nolla-pisteessä” olisi pysähdys. En halunnut sekoittaa tamman päätä, joten teimme tämän kaksi-kolme kertaa molempiin suuntiin. Pyysin Eelaa taivuttamaan itseään ympyrällä ja tämän kanssa sainkin tehdä töitä, jotta yhteinen sävel löytyisi. En usko parhaimmankaan taivutuksen olleen Isben tai Aman mieleen, mutta ainakin yritimme.

Omasta mielestäni onnistuneen tehtävän jälkeen, annoin Eelalle enemmän ohjaa venyttää kaulaansa. En kuitenkaan antanut sen jäädä löntystämään uralle, joten painoin sitä hellästi pohkeilla pitämään yllä reippaan käynnin. Ehdin itsekin korjaamaan omaa istuntaani ja venyttelemään selkääni. Tippuessani Eelan selästä kisoissa, en käynyt lääkärissä, vaikka ehkä olisi pitänyt. Vähänkin raskaamman työn jälkeen alaselkääni alkoi vihloa ja aloin jännittämään koko kroppaani.

Keräsin taas ohjat tuntumalle ja ravattuamme pari kertaa pääty-ympyrän läpi, annoin Eelalle avut nostaa laukka. Tamma teki työtä käskettyä ja mietin tekisimmekö kolmikaarista uraa vaiko enemmän ympyröitä. Päätin kuitenkin olla pyörittämättä Eelaa enempää, joten kiemuraura saisi olla seuraavana. Tämä tarkottaisi siis laukanvaihtoja. Mikä oli oikeastaan ihan hyvä, nimittäin niitä saisimme treenata useammin.

Eela oli edelleen hyvin kuulolla ja sen takaosa teki töitä. Eelasta olisi varmaan saanut koulimalla myös oikein etevän kouluratsun. Piirsin mielessäni kentän hiekkaan kiemuran mutkat ja suorat, jota lähtisimme seuraamaan. Ensimmäinen vaihto tuli komeasti myöhässä. Aloin siis valmistelemaan itseäni aikaisemmin. Seuraava oli hieman parempi, mutta pohjeapuni taisi olla ihan jossain muualla, sillä Eela laukanvaihdon jälkeen taivutti itseään ulospäin. Otin molemmat pohkeeni irti tamman kyljistä, jotta se saisi suoristaa itsensä.

Seuraavat vaihdot olivat ajoitukseltaan parempia ja tekniikaltaan puhtaampia, mutta saisimme silti tehdä Eelan kanssa vielä paljon töitä. Katsahdin tammaa loppuverkkamme aikana, se ei ollut hionnut yhtään. Miten?! Itse olin ainakin hiestä märkä. Pysäytin Eelan uralla ja laskeuduin satulasta. Ajattelin kävellä tamman vieressä loppuverkan. Saisin omat raajanikin liikkeelle. Katselin kävelevää kaviokasta vieressäni ja tunsin muurin murtuvan. Jouduin pysähtymään ja keräämään itseäni hetkeksi. Eela ei jatkanut matkaansa vaan jäi viereeni ja katsoi suurilla ruskeilla silmillään mua. Mä en voinut muuta kuin upottaa naamani Eelan tummaan harjaan ja itkeä. Samalla taivaskin aukes.

Oltiin siinä varmaan jokunen tovi, kunnes mä keräsin itteni kasaan ja yritin pyyhkiä silmiäni. Tiesin kuitenki, et jos joku näki meijät, mun punaset silmät kyllä paljastais mun itkeneen. Mitään ei voinu laittaa enää siitepölyn piikkiin, vaikka ei mulla niihinkään mitään allergiaa oo. Sade kuitenkin anto oman suojan sille, ettei mun viimeisiä kyyneleitä erottanu sateen seasta. Talutin tamman talliin täyden hiljasuuden vallitessa ja vein sen samalle hoitopaikalle, mistä lähettiin.

Yritin hikiviilalla saada enimpiä sateita irti Eelan karavasta, mutta mitään ei oikein tuntunut jäävän viilaan. Selvitin vielä tamman jouhet hännästä, puhdistin sen kaviot ja heitin sille loimen päälle. Kävin vielä tarkistamassa tamman loimituksen ilmoitustaululta: Viileällä sadesäällä sadeloimi. Hain tamman boksista ja lähdin viemään sitä vielä ulos.

Päästettyäni tamman tarhailemaan, otin puhelimeni esiin ja naputtelin Ellielle viestin:

Jutellaanko tänään illemmalla ?


Viimeinen muokkaaja, Jonathan pvm 01.11.17 22:18, muokattu 1 kertaa

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 13.10.17 2:59


V. Perjantai 13.10.2017

Voi perjantai. Hajoisko auto? Lentäsinkö Eelan selästä esteille? Antasko Ama tai Isbe potkut? Kaikki olis mahollista. Aamu alko ihan rauhalliseen tahtiin ja pääsinki nauttimaan kahvihuoneen rauhasta yksikseni, mutta vain hetkeksi. Mikael Gren päättyi liittyä seuraani. Mies kysyi kyllä kohteliaasti ”lupaa” ja saatiin vähän siinä jubailtua sitä sun tätä.

Pääpointtina tallille tuloon oli vihdoin ja viimein koittanut vapaapäiväni, joten nyt mulla olis oikeesti aikaa Eelalle. Kun mä pääsin vihdoin irti kahvihuoneen koukuttavimmasta esineestä – kahvinkeittimestä – menin Eelan karsinalta hakemaan tamman riimun sekä narun jä noudin rehuhuoneesta vielä yhden porkkanan, jonka jälkeen suuntasin tarhalle.

Eela ja Epi möllöttivät toisiaan kuin juoruten naisten juttuja, kunnes huomasivat mut. Otin porkkanan taskustani ja katkaisin sen. Annoin toisen pätkän rakkaalle vauhtimummolle ja toisen Epillle. ”Ei sitten kerrota Annalle” kuiskasin tammalle ja vinkkasin silmääni. Otin Eelan kiinni ja talutin sen talliin omaan karsinaan. Vilkaisin kelloa, vaille kaksi. Ei olisi mikään kiire. Jätin tamman odottelemaan hakiessani sen harjoja. Kävin harjakopan läpi tarkistaakseni kaiken olevan tallessa.

Tarha ei onneksi ollut kovin märkä, joten Eelan jalatkin olivat yllättävän puhtaat. Onneksi hiekka ja pienet heinän pätkät lähtivät sinnikkäällä harjaamisella. Hyräilin koko harjauksen ajan joko Bastillen, All Time Low’n tai Ed Sheeranin kappaleita. Muistin Isabellan puhuneen jonkinlaisesta radiovirityksestä talliin, joten ajattelin hoitaa sen seuraavalla mahdollisella hetkellä.

Jätin Eelan harjapakin karsinan ulkopuolelle odottamaan loppuharjausta. Katselin hieman tammaa joka näytti suht rauhalliselta. Korvat hörössä ruunikko kiinnitti huomionsa ulkoa kuuluviin ääniin. Joku oreista oli päättänyt taas mahtailla tammoille. Vasten ideoitani ja mietteitäni päivän treenistä, ajattelin kuitenkin lähteä rauhalliselle maastoretkelle tamman kanssa. Itse ainakin kaipasin nyt rauhaa viikon kestäneeltä draamalta.

Hain tammalle varusteeksi metallia suuhun ja nahkaa päähän, toisin sanoen suitsin hevosen ja näin olimme valmiita ulkoilemaan. Lähdin seuraamaan samaa polkua, jota kuljimme Lotan ja Mustiksen kanssa viikko sitten. Maisema oli ehtinyt viikossa muuttua vieläkin oranssimmaksi. Lintujen laulu oli vähentynyt entisestään ja ilmassa oli selkeä syksyn tuntu.

Tulimme tutulle pellonvarsitielle, jonka laukkasimme etsiessämme Mikkeä Haitan saapuessa tallille yksin. Muistelin retkeämme lämmöllä, vaikka kyseessä olikin vakamapi tapaus. Kuitenkin tuo reissu oli tamman ja itseni kannalta onnistunein ratsastus. Oliko mielessä sitten niin paljon kaikkea muuta vai miksi yhteispeli sujui silloin paremmin kuin kentällä? Jaa-a. Hyvä kysymys.

Pysähdyimme hetkeksi sänkipellon reunalle. Tai no mä pysähyin ja Eela kiltisti otti mallia. Tamma ei ollut yrittänyt reissullamme lähteä rynnimään taikka etsimään itseään keskeltä metsää repien mua perässä. Ehkä seki kaipas vähän enemmän tätä eläkeläisen puuhailua; rentoa menoa ilman suurempia odotuksia. Nojasin kevyesti tammaan ja kerroin sille viikon tapahtumista. Mieluummin purin mieltäni keskellä metsää, sillä täällä olisi pienemmällä todennäköisyydellä uteliaita tallilaisia taikka siskoksia kuuntelemassa.

Jatkoimme rauhaisaan tahtiin matkaamme takaisin tallille päin kun Eela huomasi herkullisen näköisen, mahdollisesti viimeisen, ruohotupsun toisella puolella tietä. Tamma hieman odottamatta nykäisi mut messiin joten olin siellä sitten hiekkatiellä pyllylläni kun tamma mutusteli menemään. Sadattelin hiljakseen ja nykäisin tamman takaisin tähän hetkeen. ”Rakas kultapien-” mistäköhän toikin tuli? ”-laidunkausi meni jo, ens kesänä uudestaan…” rapsutin tammaa kaulasta samalla kun jatkoimme talliin.


Viimeinen muokkaaja, Jonathan pvm 01.11.17 22:18, muokattu 1 kertaa

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 25.10.17 18:18


VI. Keskiviikko 25.10.2017

Kirosin tamman steppailua uralla. Eela oli näköjään saanut lepäiltyä liikaa mun sairastellessa kotona. Eikö kukaan ollu liikuttanu sitä sillä aikaa tarpeeks? Olin poissa kaks päivää, kaksi! Pitkin ohjin kävely uraa pitkin tuntui mahdottomalta ja tamma teki sen selväksi. Jouduin ottamaan ohjaa lyhyemmälle, vaikka alkuverkka olikin pahasti kesken. Eela heilutteli päätään ja viskoi korviaan kaikki mahdolliset ilmansuunnat läpi.

Ohjat tuntumalle ja liikettä kehiin, sitä se tammakin tuntui kaipaavan. Maastoreissu oli tehnyt molemmille hyvää ja tallin ulkopuolella olevassa elämässä oli taas rauha maassa, tai noh… Ellie pakostakin toi sen elämän myös Auburniin. Ei sillä, et haluisin pitää ne erillään. Tuntuuko susta koskaan siltä et joku kattoo sun jokasta liikettä? Jep, sitä vähän minäkin. Kukapa muukaan siellä maneesin katsomossa olisi kuin rakas blondini.

”Miks se on noin hermostunu ?” Ellie kyseli ohittaessamme tämän.
”Koska sä oot siinä ?” naurahdin takaisin. Eela tuntui hermostuneelta, mutta tosiasiassa se johtu musta. Mä olin hermona Ellien läsnäolosta. Likka oli parempi ratsastaja ku mä, kuka tahansa ties sen, mut en halunnu näyttää 10-vuotiaalta alkeiskurssilaiselta oman naisen vieressä. Mun miehinen ego kärsii. ”Viitikko heittää tohon pitkän sivun hollille pari 80 senttistä ?” Blondi sanomatta mitään nous ylös ja kiltisti kanto esteet paikalleen mun ravaillessa tamman kanssa pitkin ja poikin.

”Älä lyö, mut ooks kipee kun tolleen tottelit ? Pitääks mittaa illal kuume ?” vinkkasin virnistyksen saattelemana. Huomasin Ellien murhanhimoisen katseen ja päätin kääntää Eelan kanssa suuntaa. Eli lähteä poispäin blondista. Eela ravasi tasaisesti ja se vaikutti keskittyneeltä. Tiesin sen kuitenkin olevan täynnä energiaa joten täst tulis hikinen treeni, ainaki mulle.

Ehdin vain ajatella laukkaa ja kerran maiskauttaa tamman vaihtaessa vaihdetta isompaan. En kuitenkaan suoraan halunnut runnoa esteiden läpi, joten parit jarrujen kartotukset ennen vauhdin hurmaa. Pari volttia ravissa ja oltiin valmiit. Eela kantoi itseään hienosti ja eikä se tuntunut nojaavan kuolaimeen. Taputin tammaa lempeästi kaulalle ja otin ohjista paremmin kiinni.

Ensimmäinen este sujui hienosti ja taputin itseäni henkisesti siks, etten tullu ryminällä alas. En halunnu kokee sitä uudestaan. En ainakaan iha heti. Esteiden väliin mahtui rutkasti askelia väliin, joten näköjään blondi oli pelannut varmanpäälle. ”Pelkääks sä, et mulle vois sattuu jotain jos nää olis liia lähekkäin ?” huikkasin rauhallisen laukan seasta toisen esteen jälkeen.

”En vaan haluu ottaa riskejä” blondi sanoi vakavana kentän keskeltä. Häh? Miks se noin tuima oli? Teinks mä taas jotain? ”Laitetaan sitte lähemmäks, jos ei kerta kelpaa.”
”Hey, hey, hey… En mä niin sanonu” huikkasin anteekspyytävästi. Likka pysähtyi niille sijoilleen ja katsoi mua syvälle, syvälle sieluun. Mun piti kuitenki keskittyy siihen, ettei Eela menis ihan omia polkujaan. Ohjasin tamman uudestaan esteille ja halusin karistaa mielestäni kaiken turhan pois.

Eela ei laittanut vastaan hyppäämiselle ja se oli valmiina ylittämään lisää puomeja. Vakaasti ja harkitusti se ylitti molemmat esteet ja taputin sitä kaulalle. Huomasin sivusilmällä blondin poistuvan talliin. Voi puskapaska. Salee tein jotain. Ohjasin Eelan voltin ja taivutuksen kautta pystylle. Kilin kolin. Joo, se olis sitte istuntaa lopputreeni.



Viimeinen muokkaaja, Jonathan pvm 01.11.17 22:18, muokattu 1 kertaa

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 26.10.17 19:03


VII. Torstai 26.10.2017

Noustessani satulaan päätin jättää kaiken muun toissijaiseksi. Jopa Ellien (sori rakas..). Eela oli jo lähdössä uralle kun ite vielä laitoin jalustimien korkeutta sopivaksi. Otettaisiin nyt valmennuksessa esille tulleet jutut aiheeksi ja nostettaisiin se lihava kissa pöydälle; mun istunta. Thomas oli pienen lahjonnan jälkeen suostunut tulemaan, ts. moittimaan, mun taitoja ja huomauttaa jos nojasin liikaa eteen tai taakse. Jälkimmäinen tuskin olisi ongelma.
”Mitä sä oikei venyttelet siel seläs ?” Thomas ei todellakaan ollut hevosmies, joten kaikki tämä oli uutta ja vierasta, muttei läheskään jännää.

”Kuules nyt kaupunkilaisteiniräkis-” nostin katseeni veljeeni hymyillen ”-let me do my thing and I let you do yours.” Thomas tyytyi vain vastaamaan hymyyni. Velipoika oli onneksi tarpeeks fiksu olemaan hiljaa asioiden suhteen, jossei tiennyt niistä mitään, joten Auburnissa jos meiät laitettas arvojärjestykseen, mä olisin Jeesus (perijättäret yks outo yhteenkasvanu Jumala) ja Thomas olis kasa palmunlehtiä, joiden päältä Jeesus (eli minä) ratsastin aasilla (eli Eelalla) Jerusalemiin (eli maneesiin).

Eela oli kuulolla jo alkuverkasta lähtien ja olin toiveikas treenin suhteen. Tamma liikkui reippaasti eteen eikä askellus ollut laahaavaa. Huomasin Thomaksen kattovan puhelintaan. En kuitenkaan sanonut tälle mitään, alkuverkassa tuskin tapahtuisi mitään jännää.

Keräsin ohjat käteeni ja vaadin Eelaa ottamaan enemmän tahtia. Tamma kantoi hyvin itseään ja kuunteli ohjeita tarkkaan. Kannustin tamman raviin ja se pienen päänheiluttelun myötä nosti tempoa. Arvelin reaktion johtuneen liian kovasta tuntumasta, joten laskin nyrkkejäni alemmas ja yritin suoristaa itseni koko mitalla satulassa. Jalustimet tuntuivat todella pitkiltä verrattuna estemittoihin, joihin olin tottunut.

”Millon sä alat treenaa-treenaa sen kans ?” Thomas kysyi katsomosta. Pyöräytin silmiäni ja jätin vastaamatta. Taivutin tammaa ravissa ulos ja ruunikko olikin vetreällä päällä. Pahimmat energiat taisivat kuitenkin vuotaa Eelan suonista eilisen aikana. Vaikkei treeni ollukkaa mikää raskain tai vaativin, päälimmäiset vauhtihingut tais hävitä.


”Otahan nyt se hedelmä kauniisee kätees ja ota vähän videoo” se ei ollut pyyntö. Enemmänkin käsky. ”Please.” oli pakko lisätä loppuun jotain edes hieman kohteliaalta kuulostavaa. Näkojään olin viettäny liikaa aikaa Ellien kanssa. Äh. Nyt se blondi pois mun mielestä. Thomas nosti valkoisen puhelimensa eteensä ja kuvasi. ”No et sä sieltä mitään saa, tuu tänne kentän keskelle vaa.”

Monien taivutukisien, siirtymisien ja volttien jälkeen laskeuduin hetkeksi satulasta ja viitoin veljeni uralle viereeni. Talutin Eelaa Thomaksen näyttäessä videota meistä. ”Ei toi oikeestaan nii pahalta näytä, mut vähä oot viel etukenos” brunette sanoi. ”Tai no en mä ees tiiä miten takakenos teijän pitää olla.”

Katsoin videota kulmat kurtussa vakavana. Halusin todella kehittyä ratsastajana ja otin kaiken avun vastaan, minkä vain sain. Thomaksen video näytti kyllä hyvältä, mutta istunta oli edelleen huono. ”On toi joo edelleen liikaa eteen. Isbe sano tosta monesti. Pakko vaa jatkaa treenaamista.” Taputin tammaa kaulalle ja kömmin takaisin satulaan. Thomas väisti kentän keskelle meidän jatkaessa ensin ravissa ja sitten laukassa. Eela kulki hyvin ja se oli rento. Pyysin veljeäni ottamaan vielä yhen videopätkän.

Tulos oli parempi. Eela kulki kauniisti kaula kaarella ja mulla oli kerrankin oikeen näkönen istunta. Tammalle sattui vessahätä kesken treenien, joten talikolle olisi käyttöä. Laskeuduin satulasta ja otin ohjat kaulalta käteeni. ”Haluukko lappaa paskaa vai taluttaa paskamasiinaa ?” naureskelin veljelleni. Hetken aikaa luulin tämän tarttuvan talikon varteen, mutta ensimmäistä kertaa nuori valitsi kakkakoneen. Olin rehellisesti yllättynyt.


Kiitos VRL-13558 hienosta kuvasta !


Viimeinen muokkaaja, Jonathan pvm 01.11.17 22:19, muokattu 1 kertaa

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 01.11.17 22:16


VIII. Keskiviikko 01.11.2017

Eelan kaviot hakkas maneesin hiekkapohjaa vahvan tamman liikkuessa eteen. Tamma etsi parhaimman ponnistuskohdan ja kaheksankymppinen pysty jäi taakse. Taputin tammaa kaulalle sen pärskähtäessä. Ohjaisn Eelaa seuraavalle, metriselle, okserille. Tamma käänteli korviaan ja asetteli askelluksensa sopivaksi, ite pidin huolta tasapainosta ja siitä etten olis liian kova kuolaimen kans.

Oltiin saatu Isbeltä hyvää palautetta viime valmennuksesta ja brunette oli vinkannu et voitais alkaa treenaa vähän korkeempiaki puomeja. Olin väsäilly maneesiin pari pystyä, okserin ja sarjan. Kasikymppistä ja metristä sekasin. Näköjään Ellie ja Mikael Gren oli myös eksyneet maneesiin. Damn.

Sysäsin kaiken muun taka-alalle ja keskityin ruunikkoon, jonka laukka pyöri tasaiseen tahtiin maneesissa. Tuuli vihelsi ulkona ja Eela huomasi sen kyllä. Korvat vispasivat nopeammin kuin tuuliviiri trombin silmässä. Tamma kuitenkin oli täysin keskittynyt pieneen rataamme. Muistin Isben väännön aamutallin aikana, kun nainen suoristi selkääni. Nainen vaikutti vähän kiusaantuneelta sen jälkeen, ainakin silt se näytti. Ei kai siinä mitään outoo ollu?

Suoristin siis selkäni, toppuuttelin Eelaa käyntiin ja annoin sille enemmän ohjaa. Katsahdin parivaljakkoa katsomossa; Elliellä ainakin oli hauskaa Mikaelin naurattaessa tätä. Oliks niiden ihan pakko tulla tänne just nyt ku treenattiin kisoja varten?!
”Hei rakas, viittikkö tulla tänne kentälle tsekkaa vähä miten mä oikein istun täällä” väläytin leveimmän hymyni blondille. Ellie vastasi nyökkäämällä ja hymyili takas. Mut Mikaelin ei todellakaan oli tarvinnu seuraa. Pudistelin päätäni kuin saadakseni kaikki tyhmät ajatukset ja skenaariot maneesin hiekalle.

Eela tuntui rennolta ja energiseltä vielä puolikkaan treenin jälkeen. Rautamummo se tosiaan on. Ruunikko oli treenin alkuvaiheessa nojannut hieman metalliin, mut kumminki ottanu itteään niskasta kiinni ja alkanu kantaa itteensä paremmin. Kuitenki joka kerran ku ite meinasin lysähtää, myös tamma mun alla tuntu vähän liian veltolta. Onneks se kuitenki tarkkaili mun toimia yhtä tarkasti ku mä sen.

Kiersimme maneesin pariin kertaan kaksikon naureskellessa kentän keskellä. C’moon! Keräsin ohjat käteeni ja maiskuttelin tammalle. Mitään sanomatta ohjasin Eelan ensimmäiselle esteelle, metriselle pystylle. Tamma oli täysillä treenissä mukana, pitäis ottaa oppia. Ruunikko aisti mun mielen harhailua ja kiels seuraavalle esteelle.

”Jonathan, get your head in the game!” Mikael huuteli keskeltä. Vai että High School Musical. Great. Nyökkäsin katsomatta mieheen ja alotin radan uudestaan. Yritin vakuutella sanoillani tammaa täydestä keskittymisestäni ja ei kun seuraavaa puomia kohti, tai noh yli.

Suoritimme radan puhtaasti ja katsahdin Ellieen, joka puheli Mikaelin kanssa. Hidastin vauhtimme käyntiin ja ohjasin tamman kaksikon luo. Halusin oikeastaan ajaa Mikaelin yli, mutta Eela olis varmaan ollu toista mieltä, samoin Ama. Pysäytin tamman Ellien kohdalle ja hymyilin.
”Mites noin katsojan silmiin näytti ?” utelin blondilta.

”Oot edelleen etukenossa. Ei kai se niin vaikeeta oo?” Ellie naurahti mulle. Likka astui Eelan viereen ja taputti tätä kaulalle. Heiluttelin jalustimet irti ja laskeuduin satulasta. Vilkaisin kelloa ja oltiinhan me lähes tunti täällä tamman kanssa pompittu. Laitoin vasemman käden Ellien selän taa ja vedin tän lähemmäs itteeni. Pussasin blondia nopeasti huulille.
”Mä viel kävelen Eelan kans loppuverkan” katsoin Ellietä. Kuin hyvästellen katsoin vanhempaa miestä ”Mikael” nyökkäsin virallisena.


_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 06.11.17 20:25


IX. Maanantai 06.11.2017

Jalustimet sopiviks ja eiku menoks! Eela oli reippaal tuulel, kuten aina, eikä sitä tarvinnu pahemmin pyytää eteen tai pitämään sujuvaa käyntiä yllä. Korjailin vielä hieman kypärän remmiä pidemmäks, sillä mun broidi (jolla on muuten kirsikkatomaatin kokoset aivot) oli välttämättä halunnu kokeilla miten kireelle se sais hihnan säädettyy silleen, et se naksahtais vielä kiinni.

Kierrettiin maneesii ympäri molempiin suuntiin pitkin ohjin, harjotusravissa ja käynnissä. Eela ei laittanu avuille vastaan ja kuunteli tarkkaan mitä ohjeistin sille selästä. Tamma kuitenkin heilutteli korviaan kuin tuulimylly, joten ulkona taisi kävellä joku. Kuulin tallin oven sulkeutuvan turhankin kovaäänisesti, mutten kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Ehkä Amalla oli vaan huono päivä, jos se vaikka oli saanu Mikaelilta rukkaset. Ken tietää.

Keräsin ohjia tuntumalle ja olin tarkkana etten pitäisi ohjia liian kireällä. Ihan ettei tamman suuhun kävisi, tai ettei se saisi liikaa ideaa lähteä nojaamaan kuolaimeen. Tamma kuitenkin piteli ihan itse päätään ja sen takaosa selkeästi anto vauhtia ravissa. Hevonen tuntu pysyvän hyvin kasassa ja toivottavasti myös hallinnassa.

Kisat oli nyt takanapäin, joten saatais taas keskittyy paremmin valmennuksissa esiin tulleisiin huomioihin, kuten mun istuntaan ja ylipäätään tän heposen kontrollointiin. Ja koska olin itekkin vielä hieman jumissa kisojen jälkeen, päätin antaa armon käydä oikeudesta, en rakentelis mitään esteitä tänään, vaan ohjelmassa oli laukanvaihtoja sekä paljon, paljon siirtymisiä.

Eela oli oiva myös helppojen kouluratojen suhteen, ratsastaja saisi vielä kehittyä. Mutta after all, mähän olin estehirmu, en koulun hikke. Joten ihan perusjutut sais riittää mulle. Eela varmasti pystyis opettaa mulle vaikka ja mitä koulukiemuroita jos vaan mulla riittäis päättäväisyys ja hermot.

Kiemura uraa ja laukanvaihdot kurvissa. Tammalta homma sujui ku vettä vaan. Itellä oli enemmän hallintaongelmia oman kropan ja apujen kans, mut hyvin tamma sai siitä sekametelisopasta selvää. Hyvä tyttö. Annoin harjotuksen jälkeen tammalle enemmän ohjaa ja pienet käynnit väliin. Tamma jatko edelleen reipasta askellustaan. Vanhuus ei todellakaan näkynyt tässä yksilössä. Siinä ihaillessani ratsuani selästä käsin, maneesin ovi avautu ja Isabella asteli ovesta katsomon puolelle. Tervehdin naista nyökkäämällä ja samalla aloin keräämään ohjia taas käsiini.

Jaha. Siirtymisiä. Kannustin tamman laukkaan pitkän sivun päästä ja tein sen kanssa voltin ravissa pitkän sivun keskellä. Tamma viskeli patiin otteeseen päätään kertoakseen liian kovasta kädestä, jolloin osasin korjata itteäni. Vilkasin Isbeen, joka katsoi tuimana mun ja tamman menoa. Yritin tiirailla omaa ryhtiäni maneesin peilistä, mutten saanut mitään selkää kuvaa. Bruneten ilme ainakin kerto mun olevan edelleen liikaa etukenossa. Suoristin selkääni ja nojasin vieläkin enemmän taakse. Isabella nyökkäs.

Lyhyet sivut käynnissä, pitkät sivut laukassa, joiden keskellä voltti ravissa. Siinä oli kropanhallinta koetuksella ja samoin Eelan hermot. Tamma kuitenki tais hammasta purren vetää tehtävän läpi parhaansa mukaan, ja taputtelin tammaa usein siirtymisien jälkeen. Viimesen laukannoston jälkeen en hidastellu volttiin vaan tehtiin vähän pienempi pääty-ympyrä. Halusin kattoo vieläkö mamma taipuu, josko treenais vähän lisää ja ens kisoissa uskaltais saada teitä lyhyemmiks. Eela vähän tuntu laittavan vastaan mun apuja, mut parhaansa se yritti ja hörähteliki väliin.

Pidätteillä tamma saatiin vihdoin hiljentämään käyntiin ja kiersin sen kanssa maneesin ympäri. Palatessa katsomolle pysäytin tamman ja laskeuduin satulasta. Nostin jalustimet ylös ja avasin vyön. Saatoin melkei silmis nähdä, kuinka se päästi kaiken löllyvän mahanahan roikkumaan. Nostin satulan huopineen katsomon laidalle ja nykäisin tammaa ohjista loppuverkkaamaan. Kävelin ruunikon vieressä ja venyttelin hieman itsekin. Reilun verkan jälkeen huomasin naisen vieläkin istumassa katsomossa. Talutin tamman laidalle ja mun oli pakko kysyy brunetelta.
”Odotaksä jotakuta ?” yritin tutkailla naisen kasvoilta vastausta. Isabella vilkaisi nopeasti puhelintaan ja katsoi sitten mua.
Veljeäsi, Thomasta

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 07.11.17 2:18

Jälleen kerran suuri peukku ahkeralle treenaamiselle! Kunhan muistat laittaa Eelan kinttuihin toisinaan linimenttiä ja tekemään myös rennompia päiviä välissä (niin kuin varmaan teetkin, muttet vaan välttämättä kirjoita niistä Very Happy). Voisin oikeastaan tilata sille hierojan, vaikka Kalla Cupin jälkeen. Parempi helliä ja huoltaa tamman lihaksia ennen kuin ne ovat jumissa!

Ja sitten tuohon viimeiseen väärinkäsitykseen. Katsoin kelloa ja odotteluuni oli aivan viaton syy. Törmäsin Thomasiin tallissa ja tervehdimme. Ahkeruus taitaa olla teillä sukuvika, sillä hän kysyi heti voisiko olla avuksi. Poika vilkaisi pientä Rillaa sen verran kauhuissaan harjatessani sitä hoitopaikalla, että katsoin parhaaksi unohtaa hevostyöt ja keksiä sinnikkäälle veljellesi muuta hommaa.

Niinpä Thomas sai kunnian vaihtaa autooni talvirenkaat, kai hän on kohta valmis. Odotan pojan palaavan ja palauttavan autoni ja asuntoni avaimet (hänen piti päästä varastoon hakemaan renkaat). Sanoin tarjoavani joskus lasillisen vaivan palkaksi, kun en muutakaan keksinyt. Mutta älä huoli Jonny-boy, tässä ei ole mitään kummempaa takana. Lupaan, etten juota veljeäsi humalaan.

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 548

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 07.11.17 19:23


X. Tiistai 07.11.2017

Mummoilua ja möllöilyä. Varmasti Eelaki osas arvostaa rennompia päiviä treenien välissä. Oli taas aika lähtee viikottaiselle maastoreissulle jalan. Hain tammaa tarhasta ja Coco oli puskemassa mukaan. Sai hieman harrastaa akrobatiaa, ettei nuorikko olis päässy livahtaa Eelan pepun jälkeen tallin pihalle riehumaan.

Eelan odottaessa hoitopaikalla harjoja, kuulin sen kilistelevän klipsuja heilutellessa päätään ylös ja alas. Naureskelin itsekseni ja otin harjapakin kainaloon ja suitset toiseen käteen. Palatessani tamman luo se höristeli ja heilutteli korviaan puolin ja toisin. Asetin harjalaatikon tallin lattialle ja suitset asetin koukkuun hoitopaikan vierelle.

”Ihan ku sä olisit jotain vailla…” kaivoin taskusta puolikkaan porkkanan ja ojensin sitä tammalle. Neiti ei kahesti miettiny vaan mussutti juuresta tyytyväisenä ku viimestä päivää. Samalla tallin ovi avautu ja Anna tuli Epin kans sisälle. Morjestin naista ja utelin heti, mihin suuntaan väriläiskä olisi hevosensa kanssa suuntaamassa.
”Ihan maneesiin jotain pientä. Ei jaksa suunnitella mitään isompaa” Anna naureskeli ja jatkoi tamman kanssa Epin karsinalle.
”Me ollaan menossa Eelan kans köpötelemään maastopolkuja, ettei tarvi ihmetellä mihin ollaan hävitty. Otan kyl puhelimen messiin jos tulee hätä puolin tai toisin.” Ainoa mitä Annasta näkyi oli ylös nostettu peukku, kuittauksena kommenttini perille menemiseen. Naurahdin ääneen ja jatkoin oman hoidokkini puunaamista.

Perusteellisen harjauksen ja monen turhautuneen hörähdyksen jälkeen olimme valmiina ulkoilemaan. Talutin tamman perässäni ulos tallista ja suuntasimme suoraan maastoille. Saisin taas vihdoin pudota omiin aatteisiin, ainakin puoliksi.
”Mitäs sä Eelaseni oikein mietit siitä, että mun broidi vaikuttaa vähän liianki innokkaalta Isben suhteen…” musta oli hauska jutella tammalle vaikkei se mihinkään mitään kommentoinut. Ensimmäinen nainen joka aidosti pysyi hiljaa, ihan sama mitä sanoi.

Samainen pelto, jonka ohi olimme vielä lämpimien ilmojen aikaan laukanneet oli peittynyt valkean vaipan alle. Talvi oli oikeasti tullut vihdoin myös Kallaan. Vedin pipoa syvemmälle ja nahkahanskat kädessä ei päässyt pakkanen puremaan.
”Sulle muuten varmaan kannattaa kohtaa laittaa myös nastat alle. Ei tarvi luikastella sit tarhassakaa” naureskelin ja rapsutin tammaa kaulalta jatkaessamme matkaa pellon ohi. ”Pitää myös tarkkailla ton pellon lumen määrää josko sinne pääsis jossain välis vähän hulluttelee. Varmaan säki tykkäisit piehtaroida puhtaas lumes, jos ei olis näin kylmä.”

Aurinko laski ihan liian aikaisin, joten hämärä tuli todella nopeasti. Päätimme kääntyä takaisin tallin suuntaan, mutta ei meillä vielä mikään kiire olis.
”Mitäs mamma sanot jos mennään samoilla jaloilla takasin ?” pysäytin tamman ja todella hankalan näköisesti kiipesin ruunikon selkään. Taputtelin Eelaa kaulalle sen höristellessä ja kuunnellessaan mitä viereisessä metsäkaistaleessa oikein oli. Tamma hieman säpsähti kahden naakan äkkinäistä lentoon lähtöä keskeltä ei mitään, mutta pysyi silti kaikki neljä jalkaa suht lähellä maan pintaa. Otin ohjaa suosiolla vähän lyhyemmäksi, jos mummo sattuis oikein hyppimään sivulle.

Kannustin tamman raviin, jotta saatais molemmat vähän verta kiertämää enemmän ja vauhti olikin just sopiva. Eela ei sais mitään hullua liikuntaa, mutta kumminki pääsis vähän purkaa energiaa. En ihmettelis vaikka tamman selässä olis luukku, jonka alla löytyis kymmenen Duracellin AA-paristoo. Sellanen vauhtipupu se välillä oli. Ohjien lisäks pidin myös tamman lyhyehköstä harjasta kiinni ja tallin tullessa polun päässä esiin, hiljensin vauhtia ja laskeuduin alas selästä.

Vilkasin kelloa ja sen jälkeen tallin ikkunasta ulos. Vähän yli neljän. Kaikki hevoset haettais pikkuhiljaa sisälle, joten Eela vois ihan hyvin olla tääl ottamas muita vastaan. Harjasin tamman vielä ja putsasin sen kaviot. Vein harjapakin paikalleen, pesin kuolaimet ja paketoin suitset seuraavaa käyttöä varten. Tamma möllöili karsinassaan ja näytti yhtä eloisalta kuin kolme vuotias nuori. Annoin sille lopun juureksesta ja hyvillä mielin ruunikko mussutti loputkin herkustaan mahaansa. Jäin vielä rapsuttelemaan tammaa ja pitämään sille seuraa.

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 14.11.17 17:52


XI. Maanantai 13.11.2017

Aamutalli oli ollut mielenkiintoinen. En todellakaa ollu kuvitellu avautuvani pomolle mun elämästä pakollista enempää. Varsinkaan mistään mihin liittyis myös Thomas. Ei broidi näköjää osaa kertoo sit kenellekkä muulle mitää ku mulle. Sentää jollekki.

Istuin kahvihuoneessa yksin Isabellan lähdettyä hoitamaan omia asioitaan. Toivottavasti ei mun broidia. Kävin mieles kaikki maholliset skenaariot mun ja Ellien seuraavasta kohtaamisesta, eikä mikään niistä päättyny hyvin. Tulin koko aja enemmän varmemmaks britteihin muutosta.

Kun mä olin saanu juotuu pari pannullista kahvia, Eela oli varmasti saanu ulkoiltuu jo ihan tarpeeks toisten kans, joten nyt olis vuoro vähän liikkuu. Hain tamman sisälle ja vein sen karsinaan. Pakkasten purressa jokasta varpaista ja sormista, oli myös ruunikko saanu loimen vihdoin päälleen. Vein sen omalle paikalleen ja hain harjat tilalle.

Peruspuunauksen jälkeen varusteet päälle, mulle sekä tammalle. Mä tunsin väsymyksen hiipivän aina vaa uudestaa ja uudestaa, mut jostain iski kofeiinipiikki, joka piristi mua moneks hetkeks eteenpäin. Talutin tamman maneesiin ja nousin selkään. Huomasin kartanon edustalle vievän oven olevan auki. Miks ihmeessä? En kuitenkaa vaivautunu laittaa sitä kiinni. Jälkeenpäin ajateltuna, olis kannattanu.

**

Rymistelin kuperkeikan kautta alas ku tamma säikähti ulkona tuulessa kulkeutunutta irtorisua. Eipä pihalla enää kovin valosaa ollu, joten varmasti mäki olisin saanu paskahalvauksen. Tamma ei todellakaan aikonu jäädä maneesiin kattomaan, mikä mörkö sieltä hyppäis niskaan. Sille ainoo tie ulos oli auki jääny ovi. Voi perkele.

En ite päässy kovin nopeesti ylös hiekalta, joten tamma oli ehtiny lähtee ovista. Ku pääsin lähemmäs pihaa, kuulin rauhottelevia ääniä. Pelkäsin säikäyttäväni tamman uudestaan, jos vaan ryntäisin ulos, joten huutelin ennen kun itse edes näin mitään.
”Oh thank God…-” tässä vaiheessa näinkin jo Julian seisomassa säikähtäneen Eelan vieressä pidellen sitä ohjista. ”- se säikähti jotain risuu tai jotai noist avonaisist ovista” läähätin. Mulla oli lähteny ilmat pihalle pudotessani satulasta. Jouduin nojautuu polviin, etten olis pyörtyny niille sijoillee.

”Ooksä ihan ok ?” nainen kysy multa toinen kulma ylempänä. Nyökyttelin takasin katse edelleen maassa. Varmistuksena näytin vielä peukkua. Suoristin itteni ja katoin naista.
”Kiitos niin helvetin monta kertaa, Isbe olis tappanu mut jos tolle pelkurille olis sattunu jotain..” nauroin hermostuneesti. Onneks brunettea (eikä kyllä blondiakaan) näkyny missään. Julia ojens ruunikon ohjia mulle ja edellee hieman hämilläni otin ne haparoiden vastaan. Vilkasin kelloo, oltiinhan me ehitty reilu kolme varttia maneesissa pyöriä. Karkaamisyritys sais olla viimenen tehtävä, joten loppuverkka olis enää jälellä. Kiittelin vielä naista joka hämmentyneenä lähti jatkamaan matkaansa.

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 19.11.17 18:34


XII. Sunnuntai 19.11.2017

Miten vois viettää sunnuntain? Auburnissa totta kai! Olin yllättävän aikaseen liikkeellä ja käväsinkin pitkästa aikaa Koivujen luona aamiaisella (ts. omat kaapit olivat tyhjät). En kuitenkaan heti viittiny alkaa häirittee Eelaa, joten rennon aamiaisen jälkeen painelin vielä kauppaan ja takaisin kämpille. Olin täyttämässä jääkaappia kun puhelin ilmotti viestistä. Thomaksen kone olis Suomenmaalla parin tunnin päästä. Päätin olla ”kerrankin” kiva veli ja hakea Thomas kentältä.

***

Myöhemmin päivällä päästessäni tallille Eela mutusteli viimesiä heiniä tarhassa joten päätin ensimmäisenä käydä tsekkaamassa tamman varusteet hollille. Verneri olikin satulahuoneessa minding his own business ja päätin kohtaa miehen jatkojen tapahtumista sekä siitä, mitä mies oli puhunut Ellien kanssa. Sanotaanko ettei ”keskustelu” menny ollenkaan suunnitelmien mukaan. Ku Verneri oli saanu kaiken sanottuu, se poistu satulahuoneesta ja mä jäin sinne viel puhaltelee. Yritin epätoivosesti myös pyyhkii silmii, niihin nousseiden kyynelten takia.

Hain Eelan tarhasta ja tamma reippaasti köpötteli mun perässä. Kiinnitin tamman hoitopaikalle ja aloin harjaamaan tätä varmoin ottein. Mielessä pyöri mun ja Vernerin keskustelu. Kaikki mitä tässä oli viimeaikoina tapahtunu, valitettavasti, pyöri mielessä enemmän ja vähemmän. Meil kuitenki tais Ellien kans olla kaikki hyvin, ainakin nii blondi oli mulle ite sanonu aamiaispöydässä perjantaina. Pääs kuitenkin pyöri kysymys siitä, mitä Ellie oli Vernerille sanonu.

”Hei Jonathan” Isabella oli ilmestyny talliin sillä aikaa ku harjasin Eelaa. Nyökkäsin naiselle tervehdykseksi hymyillen kohteliaasti ja toivoen ettei nainen ottais puheeks mun punertavia silmiä. ”Sinulla ja Elliellä taisi olla aika syvät keskustelut jatkoilla ?” nainen jatkoi.
”Ai sä näit. No eipä siin mitää. Mä ainaki sain kaiken sanottuu ja blondin omien sanojen mukaan ollaan fine. En mä tiiä paljonko se todellisuudessa muistaa siit illasta. Ellie oli aika huonos hapes ku lähettiin taksilla sen luo” en mä tiiä miks mä noin paljon Isbelle kerroin, pidin katsetta samalla visusti tamman karvassa. ”Thomas tuli tänään takas Suomeen. Se oli tsekkaamas sitä asuntoo, jos muistat” sanoin varovasti ja vaihdoin harjan kaviokoukkuun. Huomasin Isben ilmeen muuttuvan sekunneis vakavaks. ”Älä huoli, meijän diili pitää. Sitä paitsi, se asunto oli kuulemma ihan kamala” naureskelin vaivaantuneesti ja aloitin Eelan vasemmasta etusesta.
”No hyvä. En mä sinua niin helpolla olisi päästänyt” nainen tokaisi ja korjasi ryhtiään. Ihmettelin, miten Isbe edelleen jakso pitää mun seurassa niin virallista olemusta. I thought we were past that.

***

Könysin tamman selkään ja Eelan ollessa ihan valmiina lähtee uralle, mä keikuin yhen jalustimen varassa ku säädin estemittoja vähän pidemmiks. Ruunikolla oli vauhti päällä ja edelleen jaksoin ihmetellä, miten paljon tää karvamammamummo vielä oikein jaksaa. Taputtelin tammaa kaulalle ja aloittelimme alkuverkkaa.

Lähemmäs tunnin jälkeen, mulla oli ainakin tarpeeks lämmin. Tallin puolelta kuulu hiljasia ääniä sillon tällön, eikä Eelakaan niihi paljoo huomiota kiinnittäny. Maneesin ovi aukes ja tallin puolelta asteli Julia tammansa Valerien kans. Nyökkäsin parivaljakolle ravatessa Eelan kanssa uraa pitkin. Hidastin tamman askellusta käyntiin ja pidin välimatkaa kaksikkoon.
”Mites Valeriella ei oo satulaa ?” ihmettelin ääneen. Kirjavalla tammalla oli suitset ja Julialla kypärä, mutta lenkkarit jalassa ja paljasselkäinen tamma viestitti, ettei tänään välttämättä kiivettäis selkään.
”Mulla on varmaan joku kestokankkunen jatkoista” vaaleaverikkö vastasin pienen hymyn saattelemana. ”Ajattelin et olisin vaa tyytyny tänää juoksuttaa tätä yhtä, mut näköjää otte vallannu paikat Eelan kanssa.”
”Me ollaan tääl juoksenneltu ihan hyvä tovi, olin itse asias jo lopettelemas pikkusta hiljaa” sanoin Julialle. ”Loppukäynnit uupuu, mut vähä mietin, josko käytäs maastossa kävelemäs” pysäytin tamman ja laskeuduin alas. Katsahin vielä Juliaan, joka talutti Valerieta maneesissa. En mä kehtais mitään Jonnasta kysellä, eikä asia mulle ees kuulunu. Huikkasin naiselle moikat ja talutin tamman ulos maneesista kohti maastoja.



_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 21.11.17 17:53


XIII. Tiistai 21.11.2017

Olin viettäny koko maanantain tallin jälkeen huidellen asioita Kallassa sekä naapurikunnassa Murronmaassa, veljeni Thomas ties sen erittäin hyvin. Silti nuorempi yritti koko ajan saada mua kiinni puhelimitse. Sanotaanko että viidennen ”Call me asap, I'm having a crisis” –viestin jälkeen en enää uskaltanu vastata.

Nyt aamuvuoron jälkeen (joka ironisesti loppu vasta neljältä iltapäivällä) olin hakemassa Eelaa tarhasta pikku puunausta ja liikutusta varten, kun Thomas oikein tarmokkain askelin lähemmäs juoks mun luo. Eela nosti heti päätään ja yritti tehä nopeen päätöksen siitä, juostakko karkuun vai kattoo mikä tää juippi on olevinaan.
”Thomas, gosh, how many times I have to tell you ! Please don’t run at the stables” toruin broidia kuin nelivuotiasta.
“Yeah yeah, what ever” toinen sai suustaan päästyä kohdille. Eela silmäili miestä ja nuuhkas tätä takista, Thomas arvatenkin astu askeleen sivuun ja Eela näytti jopa vähän loukkaantuneelta.
”Eela, tässä on idiootti-veljeni, Thomas” nauroin tammalle joka edelleen ihmetteli, mitä täällä oikein tapahtui. Käännyin ympäri tamman kanssa ja suuntasin talliin. Thomas jotain selitti kyllä ymmärtävänsä suomea ja että mä olisin se juntti meistä kahesta.

Vein ruunikon karsinaan ja lähdin hakemaan sen harjoja. Thomas seuras mua ku hai laivaa ja näytti siltä, et se pidättelis maailman kovaäänisintä pierua, tai sitte se ei vaan osannu valita sanoja miten alottaa juttunsa.
”Is this about some girl ?” kysyin suoraan ja Thomas näytti todella yllättyneeltä, että kehtasin kysyä juuri tuota asiaa. Pakin kanssa palasimme tamman luo ja itse astuin karsinaan.
”Well, yeah. But I swear to God I will skin you alive if you tell anybody !” Thomas uhosi mulle. Näin sen silmistä, et nyt oli leikki kaukana. ”I don’t even know where to begin…” nuori näytti oikeesti olevan henkisesti tuskissaan.

”Well, if it helps, I know exactly what this is about” hymyilin tyynesti veljelleni. Eela taasen näytti siltä, ettei voinut pidättää naurunpuuskaa ja pian tamma esitteli hienoa purukalustoaan Tommylle. Brunette otti askeleen sivuun ja katto mua ku aavetta.
”How on earth could you know what I’m ab… Fuck ! Nana. She told you, didn’t she” Thomas oli viimeinkin kartalla. Nyökkäsin nuorikolle ja jatkoin tamman harjaamista. Veljeni kirosi hiljaa mumisten, mut tiesin sen olevan oikeesti kiitollinen siitä, ettei sen tarvinnu ite selittää tilannetta alusta alkaen.

”She called last night-” pidin pitkän tauon ja samalla vaihdoin hevosen toiselle puolelle ”-and told me how you just kept on talking about her” hymyilin veljelleni. Tilanne oli sama kun kolme vuotta sitten. ”Are you gonna do the same thing you did with Kata ?” katsoin brunettea kysyvästi.
”Well I’ve been thinking about that, but… eh… I really don’t know !” Thomaksen äänenvoimakkuus alkoi taas nousta. Katsoin veljeä merkitsevästi. ”Sorry. But seriously. I have no idea what to do with this.”
“To be honest, I was afraid it would come to this. What about her ? Do you know how she feels about you ?” jatkoin tenttaamista ja yritin pitää tukevan isoveljen roolia yllä. Thomaksen pelimiesajat oli jatkunu yllättävän pitkään ja olin pitkään toivonu veljeni asettuvan aloilleen, ees jokski aikaa.
”I have no idea… Best part is, she doesn’t know” Thomas alko vaikuttaa todella epätoivoselt.

Broidin jäädessä märehtimään ja murehtimaan omia mietteitään, hain Eelan varusteet satulahuoneesta. Pakko myöntää, tilanne oli todella absurdi, enkä ikinä kuvitellu näin tapahtuvan. Kannoin satulan ja suitset Thomaksen luo. Mies oli ku eksyneen koiranpennun näkönen. Hymyilin tälle ja annoin satulan broidin kannateltavaks. ”Do not drop it” naureskelin.

”Gosh this shit is heavy. I feel bad for you, mama” Thomas nauro Eelalle.
“Wait a second-” pysähyin tamman naaman eteen ja katoin veljeeni “did you just talk to Eela. Aww, that is so sweet” sanoin oikein imelästi. Veljeni näytti mulle kieltä ja pikku hiljaa tunnistin miehen taas verisukulaiseks kaiken masistelun ja huolehtimisen jälkeen. ”But hey, don’t worry. If things don’t work out, you don’t necessarily have to meet her again” virnistin veljelleni. “Okay, just to be sure, this is just a crush ?” kysyin laittaessa suitsien remmejä kiinni tamman maistellessa kuolaimia.

”Honestly, I think I’m falling for her” Thomas tuijotti kenkänsä kärkiä. Eelallaki tais mennä kuolaimet huonosti, sillä se näytti ihan yhtä järkyttyneelt ku minä. Tuijotin veljeeni sanomatta sanaakaan. Hiljaa otin satulan tämän käsistä ja asetin sen tamman selkään.
”But Jonathan...-” Thomas katto mua anovasti ja tiesin ettei seuraava pyyntö tietäs mitään hyvää ”-can you tell Isabella how I feel about her ?”

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 25.11.17 15:43


XIV. Torstai 23.11.2017

Ponnistin Eelan selkään, kun tamma oli jo menossa. Olin säätämässä jalustimien pituuksia, lyhyemmiksi kun maneesin ovi aukes ja Isabella käveli kohti katsomoa.
”Huomentapäivääiltaa, mites Isbellä menee ?” katsahdin naiseen.
”Hyvin, kiitos kysymästä” brunette nyökkäsi vastauksen lomassa. ”Kuinkas itelläsi menee ?”
Eela tepasteli uralle ja pyysin siltä hieman virkeämpää askellusta. Korjasin vielä kypärääni paremmin päähän ja käänsin katseeni penkillä istuvaan naiseen. ”Oon vaan huolissani mun broidista. Se ei oo sanonu mitään teijän keskustelusta mulle” nostin toista kulmaani ja toivoin naisen valottavan tilannetta edes hieman.
”Kyllä, saimme asiat puhutuksi, mutta nehän ei sun asioita ole” nainen virnuili mulle. ”Sanotaanko sen verran, että saimme linjat suoriksi ja selkeyttä asioihin.”
Nyökkäsin ymmärtävästi, enhän mä voinu naista pakottaa kertoo mitään.

Kiersin tamman kanssa maneesia hiljasuuden vallitessa. Isabella välillä selasi puhelintaan ja hetkittäin katto meidän menoja. Alkuverkan jälkeen keräsin ohjia tuntumalle. Eela ei vaikuttanu omalt energiselt iteltää, joten täst päiväst tulis mielenkiintonen.
”Voi paska… Hate to ask you, mut viitikkö laittaa pari pystyy toho sivulle ?” anelin brunetelta.
”Tää ei kyllä yhtään kuulu mun toimenkuvaan, mutta enköhän mä tän kerran” nainen myöntyi. Hoin kiitosta kuin mantraa Isabellan lähtiessä kohti tolppia ja puomeja. ”Paljonkos laitetaan ?” Isabella kysy asetellessaan kannattimia tolppiin.
”Eiköhän se 90 riitä” pohdin ääneen.

Kannustin tamman raviin ja tein sen kanssa vielä voltteja ja siirtymisiä. Hieman tamma heitteli päätään.
”Kädet alas, Raynott !” Isabella huuteli kentältä. Vilkaisin brunettea. Voi helvetti, naisella oli sen valmennuskatse.
”Eikai tää mitään valkka ole ?!” huutelin huvittuneena naiselle.
”I’ll be the judge of that” Isabella nauroi takaisin.
Eelan reagointi muuttui sekunneissa, kun tein “valmentajan” neuvojen mukaan. Ehdin vilkaista itseäni maneesin päädyn peilistä. Ryhti ei näköjään ollu vieläkään hyvä. Pyöräytin hartiani taakse ja nojasin lisää taakse. Sivusilmällä näin perijättären nyökkäävän. Ravi-käyntisiirtymiset sujuivat lähes mutkattomasti, joten seuraavasta kulmasta nostaisin laukan. Eela sivals ilmaa pariin kertaan hännällä, mut pian tamman kaviot rummutti hiekkaa tasasesti. Tein parit isommat voltit ja Eela taas viskeli päätään. Perkele.

Loppukäynnit sais olla pitkät ja rauhalliset hyppimisen jälkeen. Eela oli hionnu vähäsen, joten tammalle sais laittaa villaloimen varusteiden jälkee. Isabella katteli tyytyväisenä kentän keskellä meijän suoritusta.
”Muistat pitää ne kädet alhaalla, tuntuman pehmeenä ja selän suorassa ilman etukenoo, sitten varmasti onnistuu rata kuin rata.” Kuuntelin tarkkaan oman valmentajan ohjeita ja vinkkejä. Ryhti oli edelleen mulle se hankalin, mut onneks seuraaviin kisoihin olis taas aikaa, et ehtis treenailla täs välis.

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 27.11.17 20:08


XV. Maanantai 27.11.2017

”Onko yhtään parempi ?” kysyin Gabriellalta joka ravasi Minan kanssa maneesissa. Itse keikuin Eelan selässä ja edelleen tappelin oman istuntani kanssa.
”Vähä viel taakse ja piä ne kädet alhaalla, Jonathan !” Gabi nauro vaalean tamman selästä. Kirosin itekseni ja yritin edelleen nojata taakse. Eela visko päätään välillä ja myötäsin hevosen liikkeitä parhaani mukaan.
”Voi saatanan saatana.. Ei kai tää nyt näin vaikeeta voi olla ?!” manasin enemmän itekseni kuin kaiken kansan kuultavaksi. Eela oli selkeesti levoton mun oman turhautuneisuuden takia. Yritin olla rento ja ratsastaa tammaa rytmikkäästi ja tasaisesti.

Mina ja Gabi näytti hyvältä parilta keskenään. Tänään olikin eka kerta ku näin Gabin minkään hevosen selässä. Ja kerrankin oltiin satuttu molemmat tallille samaan aikaan aikeissa nousta satulaan. Eela myös välillä vilkuili Minan suuntaan. Oma tammani oli nyt jonkin aikaa tarhaillut Minan kanssa yhdessä ja tais näillä jonkinlainen äitiä-tytär suhde olla keskenään.

Kannustin Eelan laukkaan ja keskityin enemmän omaan istuntaani, kuin tamman askellukseen.
”Toi näyttää vähän hassulta. Eelan perä raahaa mukana. Etkö sie nyt saa sitä tammaa kulkemaan” Gabi mulkoili meitä virneen kera. Näytin naiselle kieltä vastaukseksi. Otimme hetken ravia ja kokeilimme uudestaan. Laukka tuntui paremmalta ja oma istuntaki tais olla ihan ok. Ainakin Gabin nyökkäys viittas siihen. Taputin tammaa kaulalle ja tein sen kanssa parit pääty-ympyrät, ennen pieniä välikäyntejä.
”Eihä sua haittaa jos laitan pari estettä tänne suht reunaan ?” kysyin naiselta laskeutuessani satulasta. Nainen viskeli päätään. Gabi näytti todella keskittyneeltä Minan kanssa. ”Hyvält näyttää” huikkasin vielä. Naisen kasvoille nous pieni hymy.

Poukkoiltiin Eelan kanssa pitkin kenttää. Rakensin nimittäin pari satasen estettä tamman roikkuessa mun toisessa kädessä. Pysty ja okseri sais riittää. Nousin takas satulaan ja lyhensin jalustimia parilla reiällä. Parin ravikierroksen ja –voltin jälkeen vaadin tammalta laukkaa, joka tuntui alusta alkaen pyörivän hyvin. Ohjasin tamman jonon ensimmäiselle esteelle, pystylle. Annoin tammalle tilaa itse valita sopivan ponnistuskohdan ja omalta kohdaltani huolehdin tasapainosta. Kaksi laukka-askelta väliin ja okseri.
”En oo ekspertti, mut hyvält näyttää” Gabi kehu kentän toiselta laidalta.
Taputin omaa rautamummoani ja hymyilin Gabille. Kyl tää tästä. Jos tätä menoo treenit jatkus, meil on ihan hyvät mahikset pärjää cupin viimeses kilpailus.

Gabi lopetteli nuorikkonsa kanssa aikaisemmin ja pyysin tätä tulemaan vielä takaisin kunhan oli saanut tamman laitettua iltatallia varten kuntoon. Gabi ennen sitä vielä vaihtoi okserin puomien korkeuksia päikseen, jolloin pystyttiin Eelan kanssa ottamaan pieni ”rata” myös toiseen suuntaan okseri edellä.
Nainen huikkasi lähtiessään tullessan piakkoin takaisin. Tiesin naisella menevän ainakin sen verran, et ehittäis tamman kans olla jo loppuverkan kimpussa. Eela ravasi tasaisesti ympyrällä ja tunsin tamman takaosan myös tekevän töitä. Pidin tamman askellajeista, ne olivat selkeät ja helpot mukailla.

Pyysin tammalta vielä kerran laukkaa ottaaksemme esteet toisin päin. Eela tais olla hieman ihmeissään, sillä tamma hidasti aika roimasti ennen okseria. Äänellä kannustin tammaa eteen ja enempää vastaan laittamatta se etsi itselleen hyvän kohan ylittää puomit. Taputin tammaa pystyn jälkeen. Olispa Isbe nyt näkemässä.

Ylitimme esteet vielä pariin kertaan, jonka jälkeen toppuuttelin tamman vauhdin ravin kautta käyntiin. Annoin tammalle ohjaa venyttää kaulaansa ja tämä pärskähti tyytyväisen olosena. Otin myös jalat irti jalustimista ja nojasin hetken tamman kaulaa vasten. Rapsuttelin sitä korvan juuresta ja puhelin sille mukavia. Ainakin omasta mielestä pelattiin tamman kans hyvin yksiin. Samassa kuulin maneesin oven avautuvan ja yllätyin kuinka nopea Gabi oli tammansa kanssa ollut. Käännyin hymyillen katsomaan tulijaa. Mut mun pahaks onneks, Gabi ei ollu viel valmis.

”Markus.”

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 01.12.17 23:44


XVI. Perjantai 01.12.2017

Joulukuu. Ensimmäinen päivä. Kohta olis jouluaatto ja uus vuos. Harjasin Eelaa hoitopaikalla ja Ellie puuhaili Riepun kanssa ruunan omassa karsinassa. Oltiin puhuttu blondin kanssa yhteisestä maastosta kahestaan. Mä kyl jouduin jättämää idean talutuksen tasolle selän takia. Cupin ensimmäisessä osakilpailussa tullessani tamman selästä komeassa kaaressa, selkä otti enemmän ku vähän kipeetä ja Isabellan monista kehotuksista huolimatta, en vieläkää ollu käyny lääkärissä.

Ellie nous satulaan tallin ulkopuolella ja mulla oli Eela suitsien kanssa ohjien päässä. Lähettiin kohti maastoja ja mulla oli ideana ottaa puheeks tuleva Englannin reissu. Viimesimmän mukaan blondi oli ihan messissä idean kans.
”Onks se 18. päivä sulle ok ? Senhän mä jo Isbelle heitin suunnitelmana” katsahdin Ellieen.
”Kai. Haluisin tietenki päästä rakkaalla Riepulla ratsastaa mahollisimman paljon ennen kisoja, et voitas treenata ja päästä ihan palkintosijoille asti. En mä sulle voi toista kertaa hävitä, mut toisaalta olis mahtavaa päästä hakee Pariisista joku ihana vartaloo myötäilevä mekko Zenin gaalaan” blondin silmissä oli huumorin ja pienen kettuilun lisäks kunnianhimoo ja kilpailuhenkisyyttä. Arvelin saavani nenille, jos pärjättäs Eelan kans paremmin.
”Uskon. Meilläki vielä mummon kans paljo harjoteltavaa. Mulla on ihan jo istunnan kans kädet täynnä” naurahdin. Riepu käveli reippaasti Eelan oikeella puolella ja jouduinki vähän kurottelemaan tamman kaulan yli nähäkseni tyttöystäväni. ”Mut kuten sillo sun luona sanoin, haluisin mennä sinne. Pidemmäks aikaa ku viikoks” en mä voinu  vähätellä mun huolta Nanaa kohtaan.
”En ihmettele.”
”Jos haluut, voit tulla perästä myöhemmin ? Ei meijän oo mikään pakko samaa aikaa mennä” rapsuttelin ruunikkoa kaulasta ja askelsin sen kanssa samaan tahtiin syvemmälle maastoon kauemmaks tallista.

Ellie jätti kommentoimatta puoliks retoriseen kysymykseen. En mä ees olettanu blondin pystyvän suoralta kädeltä mitään siihen sanomaan. Mut mun lähtöön olis reilu kaks viikkoo. Käveltiin pitkä aika hiljasuudessa ja pienet puiden rasahukset ja lumen putoominen oksilta rikko täydellistä rauhaa. Ellie sano ottavansa Riepun kanssa vähän nopeempaa tempoa väliin ja kaksikon vaihtaessa ravin kautta rentoon laukkaan, mulla oli pidättelemistä Eelassa ettei se olis seonnu ja lähteny niiden perään.

Kaksikko katos mutkan taakse. Me jatkettiin Eelan kans rauhallisempaan tahtiin. Ootin jonkun tovin, et kimo ja vaaleaverikkö olis pidemmällä ja lähin hölkkäämään tamman ravatessa vieressä. Mitään isompaa askellusta en ees miettiny. Ja sitä paitsi, Eela ansaitsi väliin vähän rennompia päiviä. Olkoot tää yks niistä.

Pian kuulin tasaisen töminän ja samassa Riepu, Ellie selässään, palas meijän kohille. Eela hörähti tulijoille ja Riepu hirnu vaimeesti. Kumpikaa ei ollu tiistain aamutallia puheeks ja mietin monesti kehtaisinko. Mun toisen eksän ilmaantuminen samalle tallilla oli Ellielle varmasti yhtä yllätys ku mulleki. En mä olettanu näkeväni Markusta enää. En varsinkaa Kallassa tai Kytömäellä. Mies oli kuulemma ite hakenu paikkaa lomittajana Auburniin, eikä Isbellä mitenkää voinu olla mitään tietoo meijän historiasta.

”Kuulin jotain siitä, mitä Markuksen kans puhuitte tiistaina aamulla…” alotin varovasti.
”En mä sitä mitenkää yrittäny peitellä. Ihan sama vaikka koko talli olis kuullu” Ellie sano varmana ja katto eteenpäin kimon korvien välistä. Mä ihailin blondin itsevarmuutta ja rohkeutta tollasis tilanteis.
”Ei sun olis tarvinnu olla niin harsh Markusta kohtaan” totesin. Vilkasin blondiin jonka katse oli edelleen naulittuna horisonttiin.
”Etkö sä tajua miten paljon mua ärsyttää, et jokanen sun eksä tulee Kallaan ja yrittää änkee meidän väliin” Ellie korotti hieman ääntään. Täs vaihees tiesin just tän aiheen olleen väärä valinta.
”Kyllä se muaki vituttaa, mut en mä voi niiden ihmisten päätöksiin vaikuttaa. Sanokoot mitä sanoo, en mä niitä haluu.”
”Eikö täs oo ollu jo ihan tarpeeks draamaa sun mielestä ?” Ellie katto muhun. Joko mun silmät huijas, tai sit blondin silmät oli hiema vettyneet. Pysäytin Eelan ja myös kimo oikeella puolella pysähty. Katoin Ellieen ja nainen katto takas.
”Täs on ollu ihan liikaa draamaa. En todellakaa olis halunnu kokee mitään tästä paskasta mitä on tapahtunu. Mua oikeesti vitutti nähä sut Vernerin deittinä kisojen jatkoilla. Olin vihanen itelleni siitä, mitä olin tehny ja miten olin asioita hoitanu.”

Blondi ei saanu sanaakaa suustaan. Ellie välillä kiers katseellaan ympäril olevii lumisia puita ja pensaita. Pienen hetken nainen rapsutti kimoa kaulalta ja paino pohkeet tän kylkiin jatkaakseen matkaa.
”Hei en mä haluu sun mieltäs enempää pahottaa. For real” sanoin anteekspyytävästi ja kannustin tammaa jatkamaan matkaa. ”Mut sun eteen oon valmis tekee mitä vaan. Sä tiiät sen.” Saatiin tamman pitkien askelien avulla ratsukko kiinni ja pidin katsettani kii Elliessä ja tiessä vuorotellen. Blondi sitkeesti seuras lumista tietä edessä, vaikka selkeesti Ellie olis halunnu myös kattoo mun suuntaan.
”Et ehkä sillo illalla sun kämpillä jatkojen jälkeen kuullu enää, mut mä rakastan sua Ellie.”


_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 11.12.17 14:00


XVII. Maanantai 11.12.2017

”Tosta sulle vähän Panacodeja ja muistat vaan nyt venytellä, jättää rasituksen taso mahollisimman alas ja ehdoton ratsastuskielto seuraavat kaksi viikkoa vähintään” keski-ikänen lääkäri selitti mulle naama peruslukemilla.
***

Astelin talliin suoraan Eelan karsinalle. Tammaa ei näkynyt ulkona, joten sen oli pakko olla omassa boksissaan. Korvia saatika päätä ei näkynyt. Ei kai tamma nyt omine lupineen ollu mihinkä lähteny? Näin violetin pään vilahtavan taukohuoneessa, jonka ovi oli hieman raollaan.
”Anna hei, mis Eela on ?” huikkasin naiselle.
”Öää, maneesissa Isabellan kans viimeks ku kuulin” tuli vastaus ku apteekin hyllyltä.
Oho, oliko Isbe vihdoin päässyt rakkaan mussunsa selkään.

Avasin oven maneesiin ja ekana mun katse kohdistu brunetteen, joka seiso keskellä kenttää, Eelan kävellessä uralla joku toinen selässään. Oliko Isbe hommannu valmennettavan vai olinko saanu tietämättäni potkut? Kävelin naisen viereen, joka tais hieman säikähtää mun tuloa.
”Jeesus Maria, etkö sä osaa ääntä pitää” nainen älähti kun koputin tätä olkapäälle.
”Siitä sä voit kysyy mun paremmalta puoliskolta-” naurahdin silmää vinkaten ja siirsin katseeni ratsukkoon ”-ootko sä ottanu jonku noviisin siipes alle opettelemaan miten lajia harrastetaan ?” virnistin.
”Äläs luulekaan. Tämä kaveri vaan sattu olee kiinnostunu kokeilemaan ja kukas se parempi opettaja olis kun rakas mummomme” Isabella sanoi. Kaveri tamman selässä ei kyllä yhtään tienny mitä teki. Tamman käynti oli ripeää ja Eelaa selkeesti v*tutti olla osaamattoman ratsastajan ”hallittavana”. Ratsastaja muistutti mua istumassa Mustiksen satulassa; kankee ku rautakanki.

Ratsastaja kääns päätään ja kukas perkele se siellä keikku. Thomas Raynott.
”Mitä helvettiä…?” sain sanotuksi ennen pitkään kestävää naurunpuuskaa. ”Yritäksä tappaa ton tonne ?” katsoin silmät vetisten Isabellaa.
”Ehen, opetan vaan pojalle, ettei mun kanssa kannata lyödä vetoa” nainen virnuili takasin.
”Kato, velipoika-” Thomas oli huomannu mut Isabellan vieressä ”-varo vaa, vien sun duunit, hevoses ja naises” jätkä vinoili virne naamallaan.
”Don’t worry, ei Ellie sua ikinä huolis-” naurahdin ”-eikä kyllä Eelakaan, jos tolleen siel meinaat pomppia.”
”En mä uskalla ton antaa yhtään nopeempaa lähtee liikkumaan, käynti saa riittää” Isabella sano mulle hiljempaa ja vähän vakavammin, silti pieni hymy huulilla katse koko ajan mun veljessä. Eela oli lähes koko aja ku tuli perseen alla.
”Käännä sen turpa seinää kohti, ei tosta tuu nyt yhtään mitään” Isabella naureskeli Thomakselle. Tämä teki työtä käskettyä, mutta tamman pään noustessa kohti tähtiä Isabella lisäsi nopeasti enemmän ohjeita. ”Rauhassa, ei sitä tarvii kiskoo ohjista. Hellästi, kuten naisen kanssa tekisit” brunette ohjeisti.
”Whoa, TMI, TMI !” naureskelin ja heitin kädet ilmaan ”Ei mun tarvii enempää tietää.” Isabella tyyty näyttää mulle kieltään ja siirs huomionsa takasin ratsukkoon. Jollain ilveellä veli oli saanu Eelan pysähtymään ja tamma näytti kyl viittä vaille hermorauniolta.
”Haeppa Jonny sun kypärä kaapista. Tää ei ihan liikunnasta tammalle mee. Laitan teille pari pystyy tohon sivummalle” Isabella sano ja lähti kohti Eelaa ja sen pientä osaamatonta kiduttajaa (=ratsastajaa).

Palatessa maneesiin Thomas oli jo liehittelemässä Isabellaa maankamaralla ja mua vaan alko naurattaa.
”Thomas hei, jos sä niin tykkäät mun pomosta, mikset vie vihille” vinkkasin molemmille silmää ja tiesin sen olevan vähän arka kommentti molemmille. Isabellalle pahimmassa tapauksessa heitto oli kuin punanen vaate. Mun kävellessä kaksikon välistä Eelan satulan kohille, Thomas mätkäs mua olkapäähän ja Isbe vaan mulkas mua. Ups.
***

”Taas se rynnii, pidätteitä, pidätteitä” Isabella ohjeisti mua esteiden vieressä. Mun broidi katteli (lähes) kiinnostuneena mun ja Eelan menoa. Olihan se kertaalleen ollu meitä kuvaamassa, et ei tää ihan niin uus tilanne nuorikolle ollu. ”Ja ne hartiat taakse !” Eelan kaviot piti tuttua ääntä hakatessaan maneesin pohjaa. Tätä mä halusin tehä nyt ja aina.

Tamma heilautti häntäänsä just Thomaksen kohalla ja pari jouhee tais osuu miehen kylkiin.
”Ouch, what the hell Jonathan ?!” pikkuveli alko aukoo mulle. Isabella virnuili vieressä. Naurahdin ja katoin broidiin.
”It’s payback time, biatch !” taputin Eelaa kaulalle, joka pärskähti äänekkäästi ja vaihtoi nätisti laukkaa vaihtaessamme suuntaa. ”By the way, lähetään Ellien kans Englantiin vasta cupin jälkeen.” Isabella vaihto nopeesti katseensa musta mun veljeen.
”Nope, mä lähen 18. päivä, niiku oli tarkotus” Thomas kohautti olkiaan ja siirs katseensa muhun ja Eelaan. ”Loppiaisen jälkeen takasin.”

Monen onnistuneen esteen ylityksen jälkeen, Isabella tuli mun ja Eelan luo maneesin keskelle ja brunette ihan varmasti huomas mun kivusta johtuneen ilmeen.
”Jonathan. Lääkäriin. Sun työnantajana mulla on velvollisuus kattoo sun terveyden perään ees jotenkin” brunette sano mulle vakava ilme kasvoilla.
”Älä huoli, kävin jo tänään ennen ku tulin tallille” sain jalat tukevasti maahan ja aloin nostamaan jalustimia ylös, sekä löysäämään vyötä satulasta. Isabella tenttas multa, mikä lääkärin tuomio oli ollu. ”Kunnon kolmiolääkkeitä ja venyttelyy. Ei se oo ku joku venähdys” saikusta mä en sanois sanaakaan. Ehen. Mä halusin osallistuu cupin vikaan kisaan ja muutenki treenaa Eelan kans ihan omaks ilokseni.
”No, älä enää paikkoja hajota” nainen nosti toista kulmaansa ja katto mua tenttaavalla ilmeellä.
”En, en” hymyilin naiselle. Isabella käänty kannoillaan ja lähti Thomaksen kanssa kohti ulko-ovia. Jäätiin Eelan kanssa hetkeks kahestaan, kun Alessa ilmesty rautiaan orinsa kanssa maneesiin. Kyllähän se iso herra huomas naisen läsnäolon ja otti pari rivakampaa askelta.
”Me ollaan just lähössä nii saat koko tilan itelles” sanoin tummahiuksiselle naiselle, joka piteli oria parhaansa mukaan. ”Nii tosiaa, mun kaappiin oli ilmestyny ihan Santun näkönen ornamentti, se taitaa olla tarkotettu sulle” naurahdin.
”Viititkö laittaa sen johonkin oman kaappini lähelle ?” Alessa kysy multa kohteliaasti. Näytin naiselle peukkua ja poistuin innokkaan orin jaloista Eelan kanssa.

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 10.01.18 4:03


XVIII. Keskiviikko 10.01.2018
Eela juoksuttaa tätä kaksijalkaista
pitkin pitkää tarhaa paskaista.
Ei se riimuakaan anna laittaa
vaikka malliksi porkkanaa haukkaa.
Harjaaminen on oma homma
ja siinä hajoaa vahvemmankin polla.
On tää yks tahtojen taisto
vaikka aamulla aurinkokin paisto.
Mutta eipä se mitään muuta
kun ratsun sekä miehen päät on puuta.


_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 02.02.18 21:29


XIX. Perjantai 02.02.2018

Pitkästä aikaa mulla oli enemmän ku tunti päivästä vietettävänä tamman kanssa. Työt tallilla ei vieny niin paljoa mun päivästä ku mitä alkuun olin luullu. Tietenkin tyttöystävä sekä kaviovaimo vei enemmän. Ainakin "pahimpina" hetkinä. Kuten nyt. Lähettiin Ellien kans samalla autolla, blondin sillä toisella ratsulla, kohti tallia. Pakko myöntää, mun ego kärsi ku nainen ajo. Hurdur.

Viimesimpien karsinamuutosten jälkeen Eela oli toisessa päässä ja Riepu toisessa päässä tallia, joten saatiin ihan rauhassa hoitaa hevoset kuntoon ilman suurempia puheripuleita tai känkkäränkkäkohtauksia (Elliellä oli se aika kuusta... Säälikää mua). Tamma rauhassam nuokku mun laittaessa sitä valmiiks, eikä se jaksanu ees pullistella satulavyölle. Mitenköhän se noin raukeena oli?

Maneesissa kaiku kahen hevosen kavioiden äänet. Valkea ruuna, selässään vaaleahiuksinen nuori, ylitti metrisiä esteitä kuin vettä vaan. Kaksikon yhteistyö näytti aina vain paremmalta. Olin mä ylpee mun naisesta, vaikkei Ellie ollu saanu haluaamaansa sijotusta viime vuoden cupissa. Jospa niil menis tänä vuonna paremmin. Ilman suurempia draamoja kaikki olis oikeesti mahollista.
"Hyvältä näyttää !" kehuin ratsukkoa.
"Tiedän" blondi vastas tietäen tasan tarkkaan miltä he hevosen kanssa näyttivät. Naurahin blondin kommentille ja Ellieltä sain vastauksena vain pienen irvistyksen, sellaisen jota kukaan muu ei ollut nähnyt. Sellaisen, joka oli tarkotettu vaan mulle.

Eela ponnisti esteen edestä mun antaessa sille vapaudet tehä miten ite näki parhaaks. Vajaan puolen vuoden aikana meki oltiin kehitytty älyttömästi ja mä olin oppinu paljon tammalta. Mut veikkaan, et tammalla oli liian monta kertaa menny muhun hermot. Ja mun istuntaan. Ellie näytti kans tyytyväiseltä meijän suoritukseen pienen radan jälkeen, mut edelleen se kommentoi mun ryhtiä.
"Ota nyt hyvä mies ne hartiat taakse. Yritäksä edes ?!" nainen huomautti pienen huvittuneisuuden sävyttäessä ääntä. Vastalahjaksi mä virnistin blondille.

Loppuverkan ollessa ajankohtanen, ravattiin molemmat uralla. Riepun kaula kaartu kun minkäkin kouluratsun, mut kyllä sen rakenteestakin näki ruunan pärjäävän paremmin esteillä. Ihan kuten Eela. Tamman hermot ei millään jaksas sitä hitsaamista kirjainten välillä yrittäen sipsuttaa mahollisimman koottua ravia. Mä itekki sain ajatuksesta kylmänväreet.

Samalla mun puhelin ääntelehti viestin merkiks. Hidastin tamman käyntiin ja annoin sille enemmän ohjaa. Tilaisuutensa huomattua Eela venytti kaulaansa pitkälle ja hörähti maneesikaverilleen, joka vastasi lähes samantien. Kaivoin yhteydenpitolaitteeni punaisen takin taskusta ja katsoin näyttöä. Miksi helvetissä Amanda Sokka laitto mulle viestiä. Rehellisesti sanoen, en ees muista millo olisin viimeks naisen kanssa puhunu.

Uusi työnimikkeesi on tallimestari. Pakkaa (vähäiset) tavarasi ja muuta kartanoon asap. -AS

Lyhyt ja ytimekäs viesti ei jääny epäselväks. Mä sain just ylennyksen. Eela huomas kans mun innostuksen ja heitäls päätään pari kertaa ja otti ripeempiä askelia. Jouduin vähän pidättää sitä (pitkillä ohjilla, I know, shame on me...) ettei tamma olis ottanu raviin.
"Rakas... Tota. Mä sain just jonkin asteen ylennyksen" nauroin blondille, jonka katse käänty heti muhun ja silmät kirkastu hyvistä uutisista.
Tietenkin nainen kuuli ilmoitukseni ihan eri tavalla;
Rakas, saan enemmän palkkaa joten saat hienompia lahjoja.


_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 24.02.18 23:09


XX. Lauantai 24.02.2018

Jonathan tuijotti kattoa yläpuolellaan maatessaan vielä sängyllään. Miehen päässä pyöri miljoona ja yksi erilaista variaatiota miten edellisilta olisi voinut mennä. Totuushan oli se, että jätkä oli itse mennyt taas pilaamaan asiansa. Brunette nousi sängyn reunalle istumaan ja keräsi kaikki henkiset sekä fyysiset voimat nousta ylös aamiaiselle.

» Oltiin suunniteltu leffailtaa blondin kanssa jo pidempään. Nyt vihdoin molemmilla olisi vapaa ilta, mulla tallivuoroista ja muista hommista pitkin kartanon maita ja Elliellä shoppailusta. Tai mitä ikinä se nainen tekikään vapaa-ajallaan ku mä en ollu paikalla. Noh, olin taipunu rakkaan tyttöystäväni tahtoon, joten luvassa olisi nyyhkyleffa Remember Me. Voe perkule.

Mies avasi tallin oven ja ensimmäisenä silmät osuivat ylvääseen tammaan omassa karsinassaan. Jonathan asteli ruunikon luo ja avasi karsinan oven päästäkseen laittamaan Eelalle riimua. Tamma viskeli päätään ja mies tiesi eläimen havainneen miehen levottomuuden sekä epävarmuuden. Vaikkei parivaljakko ollut kovin kummoista aikaa yhdessä viettäneet, tamma peilasi välillä liiankin tarkasti vuokraajansa tunteita.

» “Siis mikä tää juttu on? Onks teillä Gabin kanssa jotain meneillään vai?” kuului makkarin puolelta, ku kävin ite kylppärissä siistimässä naamakarvat pois. Se ei todellakaan ollu mikään hyvä juttu. Tajusin jättäneeni puhelimen yöpöydälle, jossa oli mun ja Gabriellan keskustelu auki. Viimeset viestit koski mun typerää tempausta Krouvin ulkopuolella.

Vanhan estekonkarin odottaessa levottomana maneesin keskellä, ratsastaja suoritti viimeistä kiristystä satulavyölle. Tamman jalat nousivat vuorotellen ilmaan. Mitä enemmän ratsu osoitti mieltään, sitä enemmän mies hermostui joka vuorostaan heijastui kahta kauheammin tammaan. Mies nousi satulaan Eelan steppaillessa enemmän ja vähemmän paikallaan. Tämän päivän treenistä oli tulossa mielenkiintoinen.

» Astelin makkariin ja näin Ellien istuvan sängyllä mun puhelin kädessään. Se ei näyttäny todellakaan iloselta. Meijän leffailta tais kaatuu tähän. Istuin naisen viereen sängylle, joka arvatenkin pomppas ite suoraan ylös jaloilleen selaamaan viestejä vielä kauemmas menneisyyteen. Mä vannottelin blondille, ettei meijän välillä ollu mitään.

Tummat kaviot kolahtelivat puomeihin samalla kun ratsastaja yritti pitää itsensä pystyssä ja hevosen selässä. Tummat hiukset pyrkivät karkuun kypärän alta ja silmille valahtaessaan mies sai harjoitella yhdellä kädellä ratsastamista lähes ydinpommia muistuttavalla hevosella. Tasainen laukka kumisi maneesissa ja mies huomasi vaaleahiuksisen naisen katsomossa. Kohteliaasti kaksikko tervehti toisiaan. Kumpikaan ei kuitenkaan hymyillyt. Ei varsinkaan hevosen selässä keikkuva mies.

» “Mikset sä vastaa mun kysymykseen, mitä sä oot sitte tehny? Äläkä yritä mitään kierrellä.” Mä en pääsis tästä tilanteesta pois ilman kiertelyä. Kerroin Ellielle mitä sinä iltana tapahtu siitä lähtien, ku astelin Krouviin. Jälkeenpäin ajateltuna, kaikki sen illan draamat ja kohtaukset tuntuu tosi absurdilta yhtälöltä.

Puomit kolahteli hiekalle, kun ratsukko yritti saada edes yhtä puhdasta kierrosta maneesissa. Vaaleahiuksinen nainen katsoi tuimasti hetken aikaa ratsukon suoritusta, mutta poistui pian paikalta. Kouluratsastuksessa kilpailevan perijättären pirtaan ei mahtunut yhtäkään esteratsukkoa. Jonathan ei pystynyt keskittymään täysillä hevosensa ratsastamiseen. Ajatukset hortoilivat pitkin ja poikin. Tamma huomasi sen.

» Blondi ei todellakaan ollu ees helpottunu mun rehellisyydestä. Seuraavana nainen muistutti mua siitä yöstä, jonka toinen tallilainen, Danni, oli mun luona viettäny. Olin ite jo lähes unohtanu sen. Siinä yössä ei mun mielestä ollu yhtään mitään väärää. Ellie näki asian toisin.

Hevosen hörähdys oli ainoa ääni muuten tyhjässä maneesissa. Levoton ratsukko kiersi hiekalla loputtomalta tuntuvaa loppuverkkaa. Maassa lojuvat puomit olivat ainoa todiste huonosti sujuneesta harjoittelusta. Jonathania ei haluttanut nähdä nyt ketään. Ei edes omaa tyttöystäväänsä. Miehen laskeutuessa satulasta, tamma oli lähdössä omilla luvilla kohti karsinaansa. Bruneten ottaessa ohjat kaulalta ja nostaessaan jalustimia ylös, tamma antoi oman osansa ja katsoi miestä syyttävästi.

» Lopputuloksena Ellie manas mut alimpaan Helvettiin ja mä jäin hölmistyneenä ja itteeni pettyneenä kattomaan, kuinka blondi lähti ovet paukkuen ovesta ulos. Istuin sängyllä ajatusten laukatessa pitkin huonetta. Miten mä olin taas onnistunu kusemaan asiat näin pahasti? Gabille en vois soittaa, oikeestaan en ees halunnu. En voinu sotkee naista tähä tilanteesee yhtää enempää.

Tallissa oli vain muutama henkilö Jonathanin lisäksi. Kirjavan tamman, Valerien omistaja, sekä tummahiuksinen perijätär. Molempia mies tervehti kohteliaasti, mutta painui takaisin omiin ajatuksiinsa. Tumma ja tulinen tamma liikehti levottomana ratsastajan riisuessa sitä varusteista. Sivusilmällä mies näki ruskeaverikön huolestuneen katseen. Tallimestarilla ei olisi aikaa eikä energiaa tilanteen selittelyyn. Ei tänään.


_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Jonathan R. lähetetty 16.03.18 13:59


XXI. Perjantai 16.03.2018

Päätin liikuttaa Eelan tamman ruokailtua rauhassa ja siivosin pari “ylimäärästä”karsinaa tammaa odotellessa. Saipahan ruunikko sopivasti myös ruokalevon mun huhkiessa tallissa. Loungesta kuulu jotain juttelua ja tunnistin toisen äänistä Juliaksi. Sanoista en saanu selkoa, mut eipä kaksikon keskustelu mulle varmaan niinkää kuulunu. Isabella sen sijaan asteli loungeen kahesti miettimättä.

Harjasin vähän hajamielisen olosena norkoovan tamman sen omassa puhtaassa karsinassa ja kävin läpi viime päivien tapahtumia. Hetkeks jäädyin miettii, olinko mä oikeesti niin tunteeton, ku en ollu antanu aikaa itelleni ikävöidä Elliee tai käydä ylipäätään läpi meijän eroo. Vai tarkottiko se vaa sitä, ettei se ikinä ollu mulle nii merkitykselline ihmissuhde? Ei se sitä voinu olla. Mä välitin siit likasta, ja oikeestaa välitän edellee.

Eela tönäs mua jättimäisellä päällään ja herätti mut ajatuksista. Hymähin ja pudotin harjan tamman tavaroiden joukkoon boksiin. Lähdin kohti satulahuonetta hakemaan ruunikon tavaroita ratsastusta varten. Vain muutamat sanat kaiku seinän läpi mun korviin, kun olin nostelemassa tamman satulaa käsivarrelle. Kingi. Se ei todellakaan herättäny mun mieleen miellyttäviä muistoja. Hurdur. Otin loput varusteet nopeasti käsiini ja poistuin monen metrin päähän tamman karsinalle.

Vaikka tamma oli vaikuttanut uniselta ja tahmealta karsinassa, oli Eela löytänyt ihan toisen vaiheen noustessani sen selkään. Myönsin tammalle olleeni laiskanpuoleinen sen liikutuksen suhteen, mut ei kai tamma nyt voinu mulle vapaapäivistä vihanen olla? Vähän se viskeli päätään ja osotti mieltään nostelemalla jalkojaan. Pyh pah. Kyl se kohta lopettais, ku päästäs töihin.

Sileätyöskentely ei ollu oikein kummanka meijän mieleen, mut piti sitäkin välil työstää. Reippaat alkuverkat ja siirtymisiä. Huhuh. Onneks ei Isabella ollu kyyläämässä. Ainakaan livenä. Tiedä vaikka nainen joka yö läpeensä kattoo maneesin videot ja kritisoi itekseen miten paljon virheitä kukakin teki. Tiedä vaikka ottais muistiinpanoja ja “anonyyminä“ sitte jakelis lappuja jokasen kaappiin.

Eelan kaviot kumahteli maneesin hiekaan ruunikon laukatessa uralla. Voltteja, taivutuksia, laukanvaihtoja. Vaikka mitä. Ja tietenkin mä kyyläsin omaa istuntaani sen minkä pelistä näin. Isabella sanoki mulle cupin jälkeen, et Eela kyllä osaa, mut et ite tarviin treeniä ja paljon. Varsinkin istunnan kans. Joten nyt sitä sitte treenattiin.

_________________
JOS OLISIN PUU, TAIPUISIN ÄÄNTÄSI VASTEN
JOS LUONTO ANTAISI PERIKSI,
VAIKKA MURTUMISPISTEESEEN ASTI
avatar
Jonathan R.
Tallimestari

Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1114

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Eelan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa