Vilan päiväkirja

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 20.09.19 21:28

20.09.2019 klo 18:00
#rosengårdsyksy19

Mulla ei oikeasti ollut hajuakaan, mihin ryhmään mä olisin "saanut" osallistua. Oli 80-100cm tason ryhmä ja sen jälkeen 110-120cm. Ja toki se 130 ja yli, mut siihen ryhmään mulla ei todellakaan olis ollut asiaa. Vielä piiiiiiiitkään aikaan. Ehkäpä joskus sitten hamassa tulevaisuudessa?
Mun kansiossa luki edelleen, et olisin siellä 100-tasolla, mutta toisaalta ei ollut Sokilta tullut mukinoita, kun Summer Flingissä olin 110cm-luokkaan osallistunut (jo ihan senkin takia, ettei juniorimestaruus-luokkaan olis edellisen voiton takia ollut edes asiaa) ja Isabella oli muutenkin väläytellyt, että syksyllä voisi minun tasoa sinne satakymppiin nostaa. Nyt oli jo syksy, eikö?
Siitä huolimatta olin raapinut takaraivoni melkein verille Rosengårdin valmennuslistaa tutkiessani ja miettinyt, että mihinkäs hiivattiin sitä ittesä ja Vilan tunkisi.

Lopulta meidän nimi luki siellä klo 18:00 alkavan valmennuksen osallistujalistalla. Syyteen tai saveen! Joko Arne naurais meidät pihalle sieltä tai sitten ei. Olinhan mä jo aikaisemmin sen haukankatseen alla hyppinyt niitä yli metrin esteitä, joten ehkä se antaisi meidän edes yrittää.
Sunnuntaina olisi ne Ruunaankosken estekisat, joten joku "valvovan silmän alla" käyty treenihetki tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Ja koska valmennuksen aiheena oli muutenkin kontrolliharjoitukset, olin enemmän kuin helpottunut. Sitäpä me just tarvittiinkin!
Vila tykkäsi hypätä ja ennen kaikkea osasi hypätä, mutta välillä esteradalla sen korvat tuntuivat menevän lukkoon, aivot narikkaan ja veti ylleen jonkun kuvitteellisen panssaripuvun ettei vahingossakaan ratsastajan pohkeet sun muut avut läpi menisi.
Siitä huolimatta mä kyllä (yleensä) parhaani yritin. Ja ihan kivastihan meillä oli mennyt noin niin kuin yleisesti.

"Rauhallinen ja rento laukka siinä voltilla", Rosengård huomautti, kun jumppasarjan jälkeen olisi Vilan mielestä pitänyt mennä suoraan seuraavalle esteelle, mutta ohjasinkin sen isolle voltille. Eipä ollut rennosta laukasta tietoakaan, koska Vilaa kiukutti. Hetken ainakin. Ja kun se laukka oli letkeää, saatoin ohjata tamman esteelle. Ja yli mentiin! Luonnollisesti.

Olin minä kyllä selästäkin luiskahtaa alas. Mutten tipahtanut!
Sen jumppasarjan ja pystyesteen jälkeen piti lähestyä muurin tapaista estettä ja pysäyttää hevonen siihen ennen muuria. Mitäpä veikkaatte, olisiko Vila halunnut pysähtyä? Ei, mutta pysähtyi silti. Sen jälkeen kun sen ryntäät hipoi esteen puomeja.
Vila nakkeli takamustaan sekä päätään tympääntyneenä ja mä tasapainottelin siellä selässä parhaani mukaan.
"Uudestaan", kuului valmentajan huikkaus.

Siinä valmennuksen aikana mä kyllä mietin, pitäisikö vetää pois se minun ja Vilan sunnuntain kisaosallistuminen. Kyllä me ihan hyvin oltiin vedetty toi valmennustuokio loppujen lopuksi, mutta kuitenkin.. Eehhh...
Tooooisaalta... Kisatilanteessa ei tehdä niitä voltteja jokaisen esteen välissä vaan annettiin hevosen mennä (melkein) omaa tahtia, joten...

"Miksiköhän hitossa mä menin sen osallistumisviestin laittamaan?" supatin Vilan karsinan edessä Sarahille, joka oli ollut seuraamassa meidän valmennuksen kulkua ja tullut sitten samaa matkaa tallin puolelle.
"Siksi. Kyllä te osaatte. Älä stressaa", latina oli nyökytellyt päättäväisesti. Paraskin sanomaan. Se oli ite repinyt melkein hiuksia päästä sen takia, että oli osallistumassa samaisen Ruunaankosken koulukisoihin sitten myöhemmin.
Noh, katotaan nyt. Ehkä mä otan tavoitteeksi sen, ettei me Vilan kanssa viimeisiä oltais.

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 22.09.19 16:48

22.09.2019

Hermostutti ja väsytti ihan prkeleesti. Yöunia ei oikein voinut nukkumiseksi laskea, sillä olin säpsähdellyt pitkin yötä hereille milloin mistäkin syystä ja viimeisin torkahdushetki oli katkennut siihen, kun unessa minulle oli kisakansliasta ilmoitettu ettei meidän ilmottautumista ollut tullut perille joten turhaan tulin eikä meillä olisi mitään asiaa kisakentälle.  
"Häivy täältä."

Onneksi se oli ollut vain unta ja Auburniin saapuessani toivoin, ettei se olis ollut mikään enneuni. Pikkuisen olisi ollut noloa ajella Matilda, Zelia ja Vila kyydissäni sinne Ruunaankoskelle todetakseni, että uni oli käynyt toteen. Hermostuksissani tarkistin sähköpostista useampaan otteeseen lähettäneeni sen pirun kisaosallistumisen. Kyllä, siellä se oli lähetetyissä viesteissä...

Saatoin siis huokaista helpotuksesta, kun ihan oikeassa elämässä sitten kävelin kisakansliaan papereiden kera eikä mua käsketty häipymään sieltä. Ei siis muuta kuin valmistautumaan meidän luokkaan.
Verryttelyssä Vila oli oma energinen itsensä, mutta tällä kertaa ei kuitenkaan aivan pöllöilytuulella ollut. Hyvin meni ja uskalsin jopa toivoa sen perusteella, että kisasuorituksestakin selvittäisiin kunnialla läpi eikä tarvitsisi häntä koipien välissä ajella takaisin Auburniin.

Haha. Saihan sitä aina toivoa. En kalastellut ruusukkeita, virhepisteitä sen sijaan ongittiin sen kahdeksan kappaletta. Pirun sarja. Sitä mä olin rataa katsellessani stressannut, sillä sille tulo ei näyttänyt miltään lastenleikiltä vaa piti oikeasti saada oikea linja ennen ensimmäistä estettä, mikäli halusi sarjan kunnialla suorittaa.
Ja vtuiksihan se meni. Hetken jopa ajattelin Vilan kieltäytyvän hyppäämästä, kun sekosi askeleissaan ennen ensimmäistä estettä, mutta hyppäsi kuitenkin.

Noh, mutta ainakin perjantaina asettamani tavoite tuli toteen. Ei oltu viimeisiä Vilan kanssa. Toiseksi viimeisiä kyllä... Mutta hei, ainakin voitin Jessen ja sen lainahevosen. Mutta eipä sekään hirveästi lämmittänyt mieltä.
Sen loistokkaan suorituksen jälkeen melkein toivoin, että näkemäni uni olisi ollut enneuni. Eipähän olisi tarvinnut osallistua...
Toisaalta kun miettii, niin eihän kahdeksan virhepistettä nyt niiiiiin paha ollut (hah, ketä mä huijaan). Mutta ilmeisesti tän luokan ratsukoiden taso oli sen verran kova, että sillä virhepistemäärällä ei tuloslistan keskivaiheillekaan päässyt. Ei todellakaan...

Mutta tämmöstä tää oli. Välillä meni hyvin, välillä ei todellakaan. Yleensä ei.

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 28.09.19 21:08

28.09.2019

Lauantai. Ei krapulaa eilisestä Krouvi-reissusta huolimatta ja heräsin vielä kolmen kissan vierestä. Ei huonosti, ettenkö sanoisi.
Tosin ne kolme kissaa oli ihan niitä oikeita, karvaisia mirrejä jotka sanoivat "miau". Ei vähemmän karvaisia ja kahdella jalalla kulkevia kissoja, jotka saattoivat kyllä eräänlaista nau'untaa pitää jos.. Noniin ja eipä jatketa juttua yhtään sen pidemmälle.

Jessen kanssa oltiin oltu heti herättyämme niinkin reippaita, että olimme Volvolla hurauttaneet Kaajapuroille Sallia moikkaamaan ja krapulattomasta olotilasta johtuen oltiin vuoronperään tammalla hypätty esteitä kentällä. Olihan se Jesse ehdotellut, että osallistuisin Sallilla taas kisoihin, mut kattoos nyt. En sanonut suorilta jaloilta "ei", koska kyllähän sitä Sallilla mielellään hyppäsi eikä meidän eka kisastartti päin persausta ollut mennyt, mutta katotaan nyt.
Siihen Jesse oli vain todennut, että ensi vuonna Sallilla kisaaminen saattaisi olla mahdotonta. Eikä uteluistani huolimatta ollut suostunut sen enempää valaisemaan asiaa.

Purtsilasta lähdettyämme olin nakannut Jessen sinne sen omakotitalolle, koska miehen Honda oli jäänyt sinne eilen ja miehellä oli kuulema jotain menoja. En kysynyt mitä, mutta ite ainakin ryyppyillan jälkeen kaipasin läheisyyttä vaikkei krapulaa oliskaan, joten veikkasin Jessen menojen liittyvän jotenkin tämän heilastelemaan violettihiuksiseen naiseen. Onnekas paskiainen, milloinhan ite viimeksi edes... Jooei, nyt en jatka tätäkään juttua tämän pidemmälle.
Jos ei lasketa sitä minun ja Sarahin ohimennen vaihdettua kännipusua mökkilaiturilla, niin olin viimeksi sutinoinut Aliisan kanssa.

Koska olin jo valmiiksi Kallassa, päätin suunnata Volvon keulan kohti Auburnia sen jälkeen, kun Jesse oli jäänyt kotitalonsa pihamaalle. Oli minulla ollut tarkoitus tänään muutenkin käydä Vilaa liikuttelemassa, joten turhaan sitä ajelis Kalla-Murronmaa-Kalla-Murronmaa-väliä kun täällä jo olin. Ihan jo senkin takia, ettei minun Volvonröttelö ollut mikään pieniruokaisin auto.

"Sille tekisi hyvää ihan sileän treeni", Isabella vinkkasi, kun tuli mua ja Vilaa vastaan tallikäytävällä sen jälkeen, kun olin tamman tarhasta hakenut.
Nyökkäsin. Koulukiemuroita siis tänään luvassa. Mikä toisaalta oli ihan hyvää vaihtelua, koska viime aikoina olin keskittynyt Vilan kanssa lähinnä esteiden hyppäämiseen.

Vila putputteli eteenpäin hienosti ja itse yritin keksiä kaikkia mahdollisia tehtäviä meidän pään menoksi. Siirtymisiä, taivutuksia, väistöjä, kokoamisia sun muita kiemuroita ja ympyröitä.
Meno oli huomattavasti hillitympää kuin esteradoilla ja ehkä vähän noiduin mielessäni, että olisipa meillä mennyt koululuokatkin näin hyvin mitä meidän treenit menivät.
Mutta en mä meidän suhteellisen surkeasti menneitä koululuokkia sen ihmeemmin jaksanut enää murehtia. Itseppä olin ollut aina jännäkakat housuissa kisapäivinä ja se hermoilu oli usein tarttunut myös Vilaan. Hermostunut mä olin kyllä estekisoissakin, mutta huomattavasti vähemmän kuin koulukisoissa.

"Hieno sinä olet", totesin Vilalle, kun olin sen hoitanut ratsastuksen jälkeen ja taputin tammaa kaulalle. Se vain pärskähti, hinkutti hetken turvallaan etujalkaansa ennen kuin nosti päänsä ylös ja huokaisi syvään. Kai se ajatteli, että minun pitäisi kertoa sille jotain uutta. Ainahan mä jaksoin sitä kehua. Mutta kun musta hevonen oli hieno, kiva ja listaa voisi jatkaa kaikilla muillakin ylistävillä sanoilla. Tamman vuokraajaa ei niinkään, mutta ihan sama.

Vila jäi karsinaansa ja minä jatkoin matkaani loungeen kahvin keittoon ajatuksena hörpätä kupillinen kahvia, jonka jälkeen saattoi ajella Murronmaalla sijaitsevalle kotisohvalle napaa kaivelemaan. Ehkä saattaisin käydä salillakin... Ehkä.
Keittimessä oli kahvia jo valmiiksi, joten mun ei tarvinnut muuta kuin kaivaa kuppi kaapista kätösiini. Ovi kolahti, mutten jaksanut sitä sen kummemmin huomioida. En ennen kuin epämääräinen ähkäisy kuului selkäni takaa.

Aliisa.  
Kuukauden verran me oltiin onnistuttu toisiamme välttelemään, mutta siinä sitä nyt sitten seisottiin kasvotusten. Hetkeksi jäädyin paikoilleni ja mietin, mitä hiivattia siinä nyt sitten olisi pitänyt sanoa tai tehdä.
Joten kysäisin sitten, oliko se nukkunut jotenkin huonosti, koska se Huru, jota olin tottunut näkemään ei näyttänyt noin.. No, tuolta. Väsyneeltä eikä yhtään niin positiiviselta persoonalta kuin yleensä. Johtuikohan se minusta? Ei kai? Eihän?
Stressiä se voivotteli  vastaukseksi ja pyysi kaatamaan hänellekin kahvia, joten tein työtä käskettyä. En ehkä niin sulavasti kuin yleensä, koska vähän hermostutti.
Ainakin se naisen kahviin lorahtanut kauramaito tuli ulos purkista huomattavasti sujuvammin, kuin kotona tyhjentämästäni purkista. Siitä purkista tavaran ulos saaminen oli ollut hiiiiidasta ja lopulta pilaantunut maitokokkare oli plätsähtänyt lavuaarin pohjalle. Ihan niin kuin meidän parisuhdekin. Plörts ja pläts.

Sittenpä me istuttiin pöydän ääreen eikä se pieni hermostuneisuus lähtenyt mihinkään. Tympäisi. Olisin voinut antaa mitä vain, että meidän välit olis edes vähän paremmat, mutta kun.. En tiedä.
Aliisa selitti uudesta kämppiksestään nimeä mainitsematta ja sitten ilmoitti Jusun menevän Rasmuksen kanssa naimisiin. Hah. Kaikkiko ne tommoisia isoja harppauksia suhteissaan otti tätä nykyä? Tai no, eihän tässä ollut vissiin kuin Thomas Raynott kihlautunut ja nyt Rasmus sekä Jusu. Jälkimmäisten kohdalla en edes oikeastaan kyseenalaistanut asiaa. Olivathan ne olleet yhdessä huomattavasti kauemmin kuin Thomas ja sen kihlattu.

Kahvia hörppiessäni mietin, ketkä olis sitten seuraavat naimisiin menijät. Inna ja Verneri? Olihan sitä varmasti sellaisiakin pariskuntia, joissa toinen osapuoli ei edes tallilla käynyt mutten siihen hätään osannut nimetä yhtäkään.
Sen tiesin, että minä en ainakaan sormuskaupoille lähtisi, koska eihän mulla ollut edes tyttöystävää ja jos semmoinen jostain tupsahtaisi, niin en kyllä olisi heti parin kuukauden jälkeen kosimassakaan.

"Mulla on ikävä sua."
Aliisan lausahdus sai minut nostamaan katseen kahvikupista. Ähhhh.
"Ai", sain sanottua, vaikka oikeasti olisin halunnut sanoa että mullakin oli ollut sitä ikävä.
Mutta kun just olin saanut iskostettua päähäni ajatuksen siitä, ettei kannattaisi olla ikävä. Se oli ohi ja sillä selvä, eikä siihen leikkiin enää kannattaisi lähteä.
Mutta jos Aliisalla oli ollut ihan oikeasti ikävä niin..... Sen pienen ohikiitävän hetken aikana joku pieni toivonpilkahdus oli herännyt sisälläni, mutta turhaan. Tyhmä minä.

Ilmeisesti Aliisalla ei ollut minua oikeasti ikävä. Olisi vain halunnut minut luokseen, koska kämppä oli tyhjä vielä hetken ennen uuden vuokralaisen saapumista. Kaipaus taisi koskea ihan vain jotain tiettyä osaa minusta... Vaikka se osa olikin jäänyt vähälle käytölle Hurusta eroamisen jälkeen, onnistuin jotenkin kokoamaan itsekunnioituksen rippeet kasaan enkä antanut pirulle pikkusormeani - vaikka se hemmetin houkutteleva ja hyväksi todettu pikkusormi olikin.

Itseni kanssa kamppaillessa saatoin vähän liian rumasti Aliisalle puhua. Ei ollut tarkoitus, mutta kun ärsytti ja turhautti ja.. Niin.
Aliisa halusi, että meidän välit olisi normaalit. Minäkin halusin, mutta ei niitä tosta noin vain tavalliseksi saisi. Ei ne ainakaan korjaantuisi sillä, että lähtisin naisen mukaan Pitkikselle käyttämään hyväksi sitä kätyä, mikä vielä kämpässä vallitsi. Se vain mutkistaisi asioita aivan liikaa...

Aliisa lähti ja mä jäin istumaan hetkeksi sinne loungeen naama norsun......
Saatoin ehkä vähän turhan rivakasti nousta ylös pöydän äärestä ja saatoin ehkä muka-vahingossa potkaista yhtä tuolia, mikä oli sopivasti siinä mun tiellä. Hetken tuoli siinä keikkui sen näköisenä, että mietti kaatuisiko vai ei, mutta lopulta jäi pystyyn.

Vaikka toisaalta olisin halunnut lähteä Aliisan perään ja melkein olin jo lähdössäkin, sain kuitenkin nytkäytettyä itseni kohti ulko-ovea ja parkkipaikkaa.
Nyt oli parempi lähteä ihan vain kotia kohti... Tai ainakin näin yritin itselleni jankuttaa. Parempi se oli niin. Oli oli. Varmasti oli.

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 01.10.19 21:22

01.10.2019

Päiväunet todellakin olisi tehnyt poikaa töiden jälkeen, mutta taatakseni itselleni kunnon unet täksi yöksi, olin lähtenyt aika pian töiden jälkeen Auburniin. Jos olisin edes hetkeksi pötkähtänyt sohvalle tai sänkyyn, olisin varmasti koisannut taas monta tuntia ja herännyt alkuillasta täysin pirteänä...

Ajatuksena oli liikuttaa Vila, mutta tallille päästyäni huomasin Isabellan hakeneen jo tamman sisälle ja aikoi kuulema hypätä sillä esteitä.
Ei siinä sitten. Koska ei mulla muutakaan tekemistä ollut, tarjouduin auttamaan esteiden kanssa eikä Isabella vastaankaan laittanut.
Hetken se oli tiiraillut mun väsyneitä kasvoja tarkkaavaisesti, kohauttanut sitten aavistuksen olkiaan ja komentanut minut rakentamaan esteitä maneesiin valmiiksi.
Siinä Isabellan katseen alla olin jo ajatellut, että minun naamalta saattoi lukea isoin kirjaimin, mitä viime yönä oli tapahtunut, mutta tuskin nyt se niiiiiin selvää oli? Eihän!?
Eskokin oli meikäläisen unenpuutteen huomannut ja jaksanut kyllä naljailla asiasta. Eihän se epäilyissään väärään osunut, mutten katsonut tarpeelliseksi sitä hänelle myöntää tai selitellä, kuinka aamulla olin herännyt Sarahin vierestä, keittänyt kahvit ja siinä sitä sumppia ryystäessä oltiin rupateltu niitä näitä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja sitten lähdetty molemmat omiin suuntiimme rivarin parkkipaikalta. Minä korjaamolle ja Sarah Kallaan.

Piilotin makean haukotuksen takkini hihaan ennen kuin nostin puomin ylös maasta ja asettelin sen kannattimilleen Isabellan verrytellessä Vilan kanssa kaviouralla.
En oikein tiennyt mitä siitä viime öisestä olisi pitänyt ajatella? Periaatteessa ei kyllä kaduttanut yhtään, mutta silti teki mieli välillä läpsiä itseä kämmenellä otsaan ja heti perään vain huvitti koko asia. Hyvin vedetty taas.
Mutta noh, sattuihan sitä paremmissakin piireissä. Se oli ollut vain sellaista... Molemminpuolista hyväntekeväisyyttä , vai mitenkäs se Aliisa oli kuvaillut sen ja Jonathanin sutinointia. Kaksi sinkkukaverusta, jotka nyt sattuivat yhden kerran helpottamaan toistensa oloa.

"Se pystyeste vielä tuolle sivulle", Isabella huikkasi ratsunsa selästä. Heilautin kättäni ymmärtämisen merkiksi. Kyllä pomo.
Ratamestari Seljavaara sai kuin saikin lyhyen radantapaisen kasattua arvon neiti Sokalle ja meinasin jo melkein kumarrellen esitellä Isabellalle aikaansaannokseni, mutta sain kuitenkin pidettyä ruotoni suorassa.

Siinä mä sitten taas seisoskelin tumput suorina ja seurasin sivusta, kun Isabella keskittynyt ilme kasvoillaan Vilan kanssa esteiden yli liiteli. Tammalla kyllä näytti olevan menohaluja jälleen kerran, mutta niinhän sillä aina oli esteradalla. Oli se kuulema joskus ollut paljon vallattomampi esteillä, mutta iän myötä saanut vähän järkeä päähänsä. Noh, hyvä että edes jotku sai...

Muutaman kerran jouduin nostamaan puomit tantereesta takaisin paikoilleen, mutta muuten ratsukon meno näytti menevän niin kuin oppikirjoissa.
"Haluatko tehdä loppuverryttelyt?" Isabella kysäisi, kun keventeli isolla ympyrällä.
"Ääöh, ei mun tarvi. Voin korjata nämä esteet pois", mutisin epämääräisesti, sillä haukotus sieltä taas puski suusta ulos. Nainen nyökkäsi eikä sen jälkeen sanonut mitään.  Ratsasti loppuun, laskeutui selästä ja tuuppasi ohjat minun kouraan. Niin oli ratamestarista tullut jälleen hevosenhoitaja.

Tiistai-ilta ei ehkä se kaikkein ruuhkaisin aika ollut Auburnissa, mutta kyllä siellä silti muutama tallilainen pyöriskeli. Ja minä luikin vähän niin kuin varkain Vilan kanssa tallin puolelle. Tuntui kuin jokainen vastaantulija olisi tiennyt viime yöstä.
"Mahdotonta", totesin Vilalle suihkutellessani sen jalkoja kylmällä vedellä.  Eihän siitä tiennyt kuin minä ja Sarah. Ja meidän kahden väliseksi se myös jäisi, sillä tuskin meistä kumpikaan siitä pitkin kyliä huutelisi.

Jatkossa kyllä pysyisi Jumala mielessä ja housut jalassa tallissa tai siellä kävijöiden seurassa. Tyrskähdin. Tuota nyt kukaan usko.

Eihän siinä mennyt kuin ehkä vartti, kun olin jo housuja nykimässä pois jaloistani (pukkarissa siis, ei sentään missään tallikäytävällä!), koska olin onnistunut häsläämään vesiletkun kanssa ja lopputulema oli ollut iso märkä läntti suoraan sukukalleuksien päällä...
Huoh. Joko sai lähteä nukkumaan?

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 17.10.19 20:25

17.10.2019

Nakkasin yhden sitkeän hedelmäkaramellin suuhun taskun pohjalla pyörivästä karkkipussista ja valmistauduin avaamaan loungen oven, kun se lennähtikin auki kuin ajatuksen voimalla ja Mikke oli syöksyä syliin samalla sekunnilla.
Ajattelin miekkosen vain mulkaisevan minua pahasti ja jatkavan matkaansa niin kuin lähes aina, kun vastaan tuli, mutta tällä kertaa se kuitenkin jäi mollottomaan minua vihaisesti. Mikäköhän sitä tänään nyppi? Itse oli syliin juoksemassa, joten turha mua mulkoilla…
"Missä se sinä olit eilen aamupäivästä?"
"Töissä…" vastasin. Tietojeni mukaan useimmat ihmiset olivat arkisin siihen aikaan duuneissaan… Tai ainakin mä olin.

Mikke tuijotti mua epäilevästi kädet puuskassa ja itse keskityin irroittamaan kielellä hampaaseen tarttunutta karkkia. Yritin taikoa jonkinlaista kysyvää ilmettä kasvoilleni, mutta se taisi näyttää enemmän epämääräiseltä irvistelyltä sen perhanan karkin takia…
Herra Ilopilleri tuhahti ja lähti sitten marssimaan tuohtuneen oloisena pois paikalta tupisten jotain, kuinka saisi vielä selville kaiken.
Asia selvä. Teki kyllä mieli huikata perään, että kertoo sitten mullekin mitä on saanut selville, mutten kehdannut.

Perään huutelun sijasta kävelin loungeen ja jäädyin ehkä sadasosasekunniksi, kun huomasin erittäin tutun  hahmon hääräävän kahvinkeittimen luona, mutta sitten kuitenkin kasvoille ilmestyi leveä hymy ja siirryin Aliisan viereen seisoskelemaan.
"Hei! Just kuule napsautin tämän keittimen päälle", Huru ilmoitti iloisesti huomatessaan minut.
Nyökyttelin vain, koska en keksinyt mitään järkevää sanottavaakaan. Ehkä oli aavistuksen kiusallista seistä pönöttää siinä Aliisan vieressä, vaikka oltiinkin viime viikolla jonkinlainen sopu saatu aikaiseksi.

"Mikä tota Mikkea tällä kertaa risoo?" kysäisin, kun en muutakaan keksinyt. Olikohan Aliisa sen suututtanut pelkällä olemassaolollaan?
"Mikä sitä ei risoisi?" nainen naurahti ja tuuppasi tyhjän kahvikupin kouraani.
Sitten se pudisteli päätään tukkapehko tutisten ja selitti, kuinka joku oli kyninyt Velmun harjan ihan kokonaan eikä kukaan tuntunut tietävän, että kuka sen oli tehnyt. Kaikki nyt tietenkin kiistivät osallisuutensa.

"Ehkä Penna on lukenut jonkun tieteellisen höpöhöpötutkimuksen hevosten harjojen leikkaamisesta tai muusta sellaisesta ja päättänyt testata sitä käytännössä Velmuun?" ehdotin, koska kuinkahan monta kertaa tallimestarikokelas oli aloittanut paasauksensa sanoilla: "Luin kerran yhden artikkelin, missä…"
Epäilykseni sai Aliisan nauramaan makeasti enkä voinut olla hymyilemättä leveästi. Tuotakin pskaista räkätystä oli ollut ikävä... Hmph.

"Niin, ei uskaltanut kokeilla Sokan hevosiin kuitenkaan, joten valitsi uhrikseen Miken orin", Huru tyrskähti, kun oli saanut hetken vedettyä happea.
"Täysin mahdollista."
Kahvimasiina pulputti siinä meidän vieressä, mutta muuten uhkaava hiljaisuus oli laskeutua loungeen siitäkin huolimatta, että siellä oltiin minä ja Huru, joka tunnetusti ei ollut mikään tuppisuu. Ei todellakaan…

"No, oliko krapula viime viikolla?" kysyin virnistellen. Aliisa oli kyllä ollut melkoisen huppelissa, kun olin sen baarista mun luo taluttanut eikä ollut edes herännyt, kun olin töihin lähtenyt. Johonkin se oli kuitenkin häippässyt mun työpäivän aikana, sillä yksiössä ei ollut ristinsielua, kun töistä kotiuduin.
"Pyh. Ei tietenkään", Huru naurahti kättään heilauttaen.
"Eipä vissiin", tuhisin ja nappasin sitten kahvipannun keittimestä kouraani. Molempiin kuppeihin lorahti tuoretta kahvia ja Aliisa kääntyi kaivelemaan jääkaapista maidot esiin.
"Ihmettelin kyllä, miten mulla oli vaatteet päällä ku heräsin", Huru virnisti olkansa yli ja iski vielä silmää päälle. En edes yrittänyt estellä sitä virnettä, mikä puski meikäläisen naamalle.

Normaalisti olisin varmaan jatkanut tuota juttua sanomalla, että voidaan kyllä riisuuntua yhdessä taas mikäli Hurulainen niin halusi, mutta ensinnäkin en tiennyt olisiko se kovin fiksua, toisekseen olin lähdössä ratsastamaan Vilalla eikä silloin kannattanut mitkään riisumisleikit pyöriä päässä ja kolmannen syyn tarjosi loungen kolahtava ovi.
Sarah.

"Hei Anton. Hei Aliisa", nainen tervehti meitä iloisesti ja mutisin jonkinlaisen tervehdyksen takaisin Hurun hihkaistessa omansa  ilmoille huomattavasti kuuluvampaan ääneen.
Tämäpä kiusallista… Enää puuttuisi Adelina ja Julia huoneesta niin olisi "koko kööri" koossa.
Sarahin kasvoilla oli utelias ilme kun sen tummien silmien katse poukkoili minusta Aliisaan ja takaisin. Mitä kauemmin se meitä katseli, sitä punaisemmaksi mun kasvot muuttuivat.
"Tässähän nämä olikin. Heippa", Sarah totesi napattuaan pöydän reunalla lojuvat ratsastushanskat hyppysiinsä ja lähti sitten omille teilleen.
Syvä huokaus.

"No, joko olet testannut?" Aliisa kysäisi laskiessaan kauramaitopurkin kahvikupposten viereen.
Ähkäisin hämmentyneenä. Mitä testannut? Kauramaitoako?
"Oot kai sinä tota mulle joskus juottanut. Maistuu edelleen ihan lehmän pissalta",  totesin olkiani kohautellen. Kyllä sen piti ihan oikeaa lehmän tissistä tullutta maitoa olla eikä mitään tommosta muka-maitoa.
Aliisa pyöräytti silmiään niin, että varmaan näki takaraivonsa kallon sisäpuolelta: "Tarkoitin Reyesia."
Vilkaisin vieressäni seisovaa naista kulmieni alta ja varmaan taas astetta punaisemmaksi meni naamavärkki meikäläisellä.
"Miten niin?" mutisin ja yritin pitää kasvot ihan peruslukemilla lorautellessani (oikeaa) maitoa kahvini sekaan.
"No kun olitte siellä Lapissakin kahdestaan. Meinaatko ettei kettu käynyt kolossa?" Aliisa hymähteli ja tuuppasi minua kevyesti kyynärpäällä käsivarteen. Käsi oli pidellyt maitopurkkia ja tuuppauksen johdosta valkoista juomaa loiskahti kupin ohi pöydän pinnalle.
Juu, juttele tässä sitten mahdollisista seikkailuistasi exäsi kanssa. Täysin normaalia.

En oikein tajunnut Aliisaa - taaskaan. Oliko tuo nyt semmosta hyväntahtoista naljailua kaverusten kesken vai mustasukkaista vttuilua? Mitä se edes sille kuului kävikö  kettu kolossa vaiko ei?
"Ei käynyt", murahdin pyyhkäistessä tasolle räiskähtäneitä maitotippoja hihallani.
Ja koska alkoi vähän ärsyttämään eikä siitä syystä pään sisäinen suodatin toiminut, suustani livahti sanat: "Ei käynyt Lapissa."
Hieeeenosti Seljavaara. Hiivattiinko mä heitän tämän lapion, jolla kaivan kuoppaani koko ajan isommaksi? Ottakaa se poiiiis minulta.

Yritin jotenkin tulkita Hurun ilmettä, kun se vain taputti mua olkapäälle ja siirtyi sitten kahvikuppinsa kanssa pöydän ääreen naureskelemaan.
"Me ollaan vaan kavereita Sarahin kanssa", yritin selventää. Miksi? En tiedä.
"Olkaa vain",  Aliisa mutisi huulet tiukasti kupin reunassa.

Kahvitteluhetki oli ainakin omasta mielestä muuttunut erittäin kiusalliseksi eikä yhtään sellaiseksi mukavaksi kaverusten keskeiseksi rupatteluhetkeksi, minkä aikana joskus ennen oli myös enemmän ja vähemmän pikkutuhmat vitsit lennelleet…

Siksipä ryystin kahvini ennätysnopeasti kurkusta alas ja luikin hakemaan Vilaa toivoen, että tammalla olisi kaikki "hiukset" päässä toisin kuin Velmulla. Tai minulla, koska kieltämättä teki mieli repiä hiukset päästä….

Ruunaankoskella olisi taas ens kuussa estekisat, mihin ajattelin Vilan kanssa osallistua. Ehkä. Kenties. Kuka tietää.
Edelliset karkelot siellä pitäjässä oli mennyt aivan perseelleen, joten vähän piti pohdiskella kehtaanko lähteä sinne uudestaan itseäni nolaamaan. Toki sieltä saisi hyvää "vauhtia" Kalla Cupin viimeisiin osakilpailuihin...
"Hullua, että tää vuosi on kohta ohi", mutisin vieressäni kulkevalle mustalle tammalle. Eihän se ylläripylläri sanonut siihen mitään takaisin.
Mitäköhän se olisi puhunut jos olisi osannut? Varmaan olisi käskenyt minua tukkimaan turpani. Jos minulla turpa olisi ollut...

Jos Vila olisi osannut puhua niin kevyen estetreeniemme aikana se olisi komentanut minua keskittymään ratsastamiseen, sillä meinasi taas ajatukset harhailla ihan kaikkialle muualle kuin siihen estehyppelöintiin.
Koska tamma ei osannut puhua, se pisti sen sijaan pikkuisen rodeoshow:n pystyyn mutta hahaa! Pysyin selässä. Ja sen jälkeen tajusin myös keskittyä siihen treenaamiseen.
Mikäli sinne Ruunaankosken kisoihin olisin menossa, pitäisi treenata! Paljon. Ja vähän päälle.
Niin kuin aina.


_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 18.10.19 21:06

18.10.2019 - A. Rosengårdin valmennus klo 18:00
#rosengårdsyksy19

Koska minua ja Vilaa ei viime valmennuskerralla oltu käsketty painumaan ..ttuun "väärään" ryhmään osallistumisen takia, uskalsin ilmottautua tähänkin, vaikkei meidän taso edelleenkään ollut 120cm. Mutta 110cm kuitenkin oli, joten... Sama se.
"Voidaan vaihtaa esteiden korkeutta tason mukaan", Rosengård oli todennut sen jälkeen, kun olin nurissut sille kuinka en ollut varma mihin ryhmään saisin osallistua.
Vilkaisin muita osallistujia ja toivoin, ettei ne vetelis herneitä nenäänsä ylimääräisen säätämisen takia. Useimmat tallilaisista kun tuntui olevan sellaisia turhasta mielensäpahoittajia, jotka kulkivat miehinen elin otsasta sojottaen pitkin tallikäytäviä.
Itsehän olin aina yksi positiivisuuden perikuva. Ha. En todellakaan ollut...

Kun pappa-Rosengård kysäisi, miten meillä oli ne Ruunaankosken kisat menneet ja oliko sen edellisellä kerralla antamista vinkeistä ollut hyötyä, teki mun mieli valua satulasta (ja Vilasta) läpi ja hautautua johonkin maneesin pohjamateriaalin alle.
Myönsin kuitenkin lopulta, että oltiin toiseksi viimeisiä, mille Arne vain huiskautti kättään ja totesi, että parempi onni seuraavalla kerralla. Joo, onnea todellakiin tarvittaisiin... Sekä taitoa, mitä kyllä Vilalta löytyi. Voisinpa sanoa ratsastajasta samoin, vaikka kyllä mä siitäkin huolimatta ajattelin/tiesin, etten mä aivan sysipaska ratsastaja ollut. Parempiakin todellakin oli! Voisin ottaa tavoitteeksi, että joskus hamassa tulevaisuudessa olisin 100x parempi ratsastaja kuin kukaan muu.
Hahah. Sitä tavoitetta tuskin tulisin saavuttamaan, mutta.. Yritys hyvä kymmenen ja sitä rataa.

Verryttelyssä Vila malttoi mielensä ja hienosti ravasi sekä laukkasi puomien yli maltilliseen tahtiin, mutta kun puomit nostettiin pikkuruisiksi pystyesteiksi, tamma vähän innostui ja hyppäsi niiden yli jättimäisillä loikilla. Noh, ei ainakaan tipahdellut puomeja jos jotain positiivista piti etsiä.

Alun haparoinnin jälkeen musta tamma kuitenkin loppupeleissä käyttäytyi varsin mallikkaasti enkä minäkään tuntenut oloani aivan surkeaksi. Ehkä se eilinen kevyt itsenäinen treenihetki vaikutti asiaan eikä Vilalla turhaa pöllöilyenergiaa ollut?
A. Rosengård oli kyllä ns. miellyttävämpi valmentaja kuin kumpikaan Sokista. Mies ei hermostunut, vaikkei jotkut (minä) heti ensimmäisellä selityskerralla tehtävänantoa tajunneet vaan kärsivällisesti kertasi melkein kädestä pitäen, mitä seuraavaksi pitikään tehdä. Jos jotain muka-miinusta piti keksiä, niin mieluummin sitä Sokan sisaruksia vilkuili valmennuksen aikana kuin tuota keski-iän ylittänyttä ukkoa.. Toiiisalta, olihan se miesvalmentaja siinä mielessä myös plussaa! Eipähän harhaillut ajatukset ihan turhanpäiväisyyksiin.

Edellisen Rosengårdin valmennuksen jälkeen oli ollut vähän kakan maku suussa ja olin jo melkein ollut perumassa kisaosallistumisen, mutta tällä kertaa fiilikset olivat täysin päinvastaiset. Teki mieli laittaa osallistumisviesti saman tien, kun olin laskeutunut Vilan satulasta tukevalle maanpinnalle.
Vila oli ollut huippu! Ja minä... Noh, ihan hyvä.
Arnekaan ei ollut hirveästi motkottamista meidän työskentelystä löytänyt. Parantamisen varaa toki oli vähän asiassa jos toisessakin, mutta en antanut sen masentaa. Ainakaan tällä kertaa.

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 04.11.19 21:38

04.11.2019

Antonille oli suotu palkallinen vapaapäivä, joten sen turvin mies oli ajellut Auburniin melkein heti herättyään, mikä ihme kyllä oli tapahtunut jo hyvissä ajoin. Jos hän olisi jäänyt sänkyynsä lojumaan, hän ei todennäköisesti olisi päässyt sieltä ylös koko päivänä.
Olihan hänellä myös syytä lähteä tallille, sillä Ruunaankosken kisat olisivat viikonloppuna ja viimeiset Kalla cupin osakilpailutkin olisi ihan pian, joten treenata pitäisi mikäli mieli edes jotenkuten pärjätä tulevissa kisoissa.

Koska suurinosa tallilaisista olivat töissä siihen vuorokauden aikaan, Anton ajatteli saavansa harjoitella Vilan kanssa pyhässä yksinäisyydessään.  Muttei mies kerennyt kuin nousta Vilan selkään, kun blondi jo pyöritteli silmiään aukeavan maneesin oven takia. Se siitä rauhasta.
Tulija oli onneksi "vain" makeasti haukotteleva Jesse, joka oli tullut Sallin kanssa Kaajapurojen maneesivuorolle (Anton kun oli kyseisen vuoron unohtanut tyystin, koska ei yleensä maanantaisin siihen aikaan Auburnissa ollut).

"Täällähän on kaikki jo valmiina", Jesse naurahti noustuaan Sallin selkään ja silmäili Antonin valmiiksi pystyttämiä esteitä.
"Joo, olin ajatustenlukija ja nakkasin muutaman esteen pystyyn ihan teitä ajatellen", Anton vitsaili ravaillessaan Vilan kanssa isoa ympyrää. Oliskin ajatustenlukija. Kuinka helppoa elämä mahtaisi ollakaan?

Hetken miehet lämmittelivät hevosiaan kaikessa hiljaisuudessa pysytellen sopivan välimatkan päässä toisistaan. Ja Auburnin maneesin koko mahdollisti sen, että sitä välimatkaa myös riitti.
"Matildako se on valvottanut, kun koko ajan haukotuttaa?" Anton velmuili päästyään kuuloetäisyyden päähän toisesta ratsukosta. Hän oli kyllä pistänyt merkille Jessen jatkuvasti aukeavan suun, vaikka vanhempi mies kovasti yrittikin piilotella haukotteluaan takkinsa hihaan.

Jesse pudisteli huvittuneena päätään.
"Sofia", mies totesi lopulta. Tai ei viikonlopun vähäisistä yöunista periaatteessa voinut tyttöä syyttää. Sofia oli ollut ensimmäisiä kertoja yötä hänen luonaan uudessa kodissa ja ylimääräisen huoneen myötä myös nukkunut eri huoneessa kuin Jesse, mutta mies oli kuitenkin nukkunut erittäin levottomasti - toisin kuin Sofia, joka oli nukkunut yönsä todella hyvin.
Mies oli säpsähdellyt vähän väliä hereille ja kuunnellut, kuuluiko naapurihuoneesta mitään. Yöpöydällä nököttävä itkuhälytin ei ollut päästänyt inahdustakaan, mutta sekään ei ollut miestä rauhoittanut. Entä jos se oli jotenkin rikki eikä  hän sen takia kuullut Sofian itkua? Tai jos Sofialle oli käynyt jotain ja siksi ei kuulunut mitään? Jesse kun oli lukenut kauhutarinoita kätkykuolemista.
Siksi mies oli noussut monta kertaa yössä ylös ja käynyt kurkistelemassa Sofian huoneen ovella, oliko tyttö hereillä tai hengittikö edes.
"Lopeta jo se ramppaaminen. Kyllä Sofia siellä pärjää", oli Matildakin yhtenä yönä äyskähtänyt, kun Jesse oli sen sadannen kerran kömpinyt ylös tarkistaakseen lapsensa voinnin. Kulmiaan kurtisellen mies oli arponut, palaisiko takaisin sänkyyn vai kävisikö kuitenkin ihan varmuuden vuoksi tarkistamassa tilanteen. Ja luonnollisesti valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon.

"Jaaajaa", Anton mutisi Jessen vastaukselle. Ei hän vauva-arjesta mitään tiennyt eikä hänellä todellakaan ollut siitä mitään kokemusta. Eikä toivon mukaan piiiiiiiiiiiitkään aikaan tulisi olemaankaan. Ellei sitten olisi käynyt Sarahin kanssa käynyt niin sanotusti vahinko.
Se mielikuva sai Antonin silmät silkasta järkytyksestä pullistumaan kuopissaan. Kauhistuttava ajatus, mutta onneksi mahdoton skenaario, sillä he olivat kyllä ehkäisystä pitäneet huolen. Toisin kuin Jesse Heidin kanssa...

Sitten Anton keskittyi jälleen ratsastamiseen eikä kuulumisien vaihtamiseen Jessen kanssa. Treenaamaan he olivat tulleet eikä lätisemään jonninjoutavia.
Vila kulki verkkaisesti eteenpäin eikä sitä häirinnyt maneesissa oleva toinen ratsukko. Eikä Sallikaan jaksanut välittää mustasta tammasta. Molemmat hevosista tuntuivat vain odottavan, että pääsisivät hyppäämään.
"Menkää te vain ensin", Jesse huikkasi saaden nousevan peukalon vastaukseksi.

Ja Vilahan meni. Alkuun oli taas kontrolli hakusessa, mutta nopeasti Anton sai tamman takaisin kuulolle eikä esteiden ylittäminenkään täysin holtitonta kaahailua ollut. Vauhdista toki oli aikaa ajatellen hyötyä, mutta liiallisesta vauhdista voisi kuitenkin koitua harmiakin.
"Se hyppää kyllä tosi hyvin", Jesse totesi Antonin laukatessa tammalla pääty-ympyrällä ja sai kommentillaan blondin hymyilemään ylpeänä. Tietysti Vila hyppäsi hyvin! Ratsastajan taidoissa toki oli vielä huomattavasti parantamisen varaa vaikkei Anton nyt aivan surkea ratsastaja ollutkaan.

Anton seuraili sivusilmällä Jessen ja Sallin työskentelyä, mikä näytti aikalailla samanlaiselta kuin hänen ja Vilankin. Molemmilla tammoilla kun saattoi välillä niin sanotusti hirttää kaasu kiinni esteradoilla.
"Se oli osareiden kutsukin julkaistu tänään", Anton totesi heidän ravaillessa pitkin poikin maneesia  ennen loppukäyntejä.
"Niin oli. Kai te osallistutte?"
"Kai se on melkein pakko", Anton naurahti. Ei niitä kilpailuja kai uskaltanut välistäkään jättää mikäli halusi vielä jatkaa Vilan vuokraajana. "Salliakin varmaan saa lainata taas?"
"Tietysti saat. Olinkin sitä juuri ehdottamassa", Jesse hymyili leveästi. Antonin epävirallinen hoitajaratsastajakisaaja-rooli Sallin kanssa oli ollut kannattava diili, sillä toisen ratsastajan kanssa työskentely oli tehnyt Sallillekin hyvää.
"Ensi vuonna sitten mestaruusluokkiin rinta rottingilla", Anton leikitteli ajatuksella. Hänellä ei olisi pitkään aikaan mitään asiaa mihinkään mestaruusluokkiin.
"Ei näillä kisatuloksilla", Jesse puuskahti huvittuneena. Saisivat muut kilpailla mestaruusluokissa, sillä sijoitusprosentti kuluvalta vuodelta oli pyöreä nolla. Niin hienosti hänellä ja Sallilla oli mennyt.
"Ehkä jossain toisessa elämässä?" blondi mies tuhahti suupieli nykien.
"Ehkä ennen eläkeikää?"
"Etkö sä melkein ole jo siinä iässä?"
"Hmph..."

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 08.11.19 11:21

08.11.2019

Hinkutin Vilan kisasuojia puhtaaksi tamman karsinan edessä jakkaralla kököttäen ja olin muka kuuntelevani Kamin karsinan luona seisovan Pennan loputonta luentoa varsoneiden tammojen ruokinnasta ja muusta sen sellaisesta.
Ehkä se olisi ollut hetken hiljaa jos en olisi sille mutissut vastaukseksi jotain epämääräistä "Niin. Joo. Aivan. Mmmhmm. Kyllä."-litanniaa aina sopiviin väleihin.

Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei nyt ehtinyt sellaisia luentoja kuuntelemaan, koska ajatukset pyörivät viikonlopun kisoissa.
Olisi se kuunteleminen ehkä ollut tarpeellistakin, sillä Isabella oli maininnut ohimennen mahdollisesti astuttavansa Vilan joskus tässä.

Sitten olis paksuna niin Salli kuin Vilakin, joista ensimmäisen tiineys tarkistettaisiin ensi viikolla. Milläs mä sitten ratsastan? Jesselle kuulema oli joku toinen tamma tulossa lainaan, muttei se mua ainakaan sillä hetkellä lämmittänyt yhtään.

Sitä kun "joutuu" jakamaan ratsunsa milloin kenenkin kanssa ties mistä syystä niin kyllä sitä haaveili hetkittäin omasta hevosesta.
Mutta ei meikäläisen tuloilla hevosia ostella. En ollut  mikään "miljoonia" perinyt jätkä, niin kuin useimmat tallilaisista tuntuivat olevan.
Enkä ollut niin hyvä ratsastaja, että kaikki tutun tutun tutun tututkin tyrkyttäisivät kilpaa hevosiaan ratsastettavaksi niin kuin vaikkapa Rasmukselle ja Jusulle.

Rahan lisäksi toki tarvitsisi myös aikaa, joten antaapa hevoshaaveiden unohtua. Ihan hyvin riitti lainaratsu-Salli ja vuokrahevonen, joka sillä hetkellä yritti huuliaan heiluttelemalla saada minulta pipon pois päästä.
Nykäisin pipoa alaspäin ja silitin hetken karsinan oven yli kurkistelevan tamman turpaa pieni hymy huulillani.

"Ne tarvitsevat omaa rauhaa!" Penna papatti Nitalle, joka oli tullut katsomaan Kamin varsaa.
"Sanoo mies, joka on varmaan tunnin seissyt siinä pälättämässä", mutisin saaden Pennan huomion hetkeksi herpaantumaan ja Nita ehti vilkaisemaan tallin uusinta tulokasta ihastuneen huokauksen kera.
"Mitä sanoit?" Penna tivasi.
"Niin että taidan olla valmis ja lähden kahville", huikkasin takaisin ja ryhdyin keräilemään tavaroita syliini. Toivottavasti kukaan nyt ei menisi sotkemaan Vilan varusteita kovin pahasti, sillä en itse huomenna tallille välttämättä ehtisi.

Siivosin jälkeni ja olin niinkin reipas, että lakaisinkin ihan tallikäytävää (lähinnä Vilan karsinan kohdalta). Olisi Jusulla vähän helpompaa, sillä nainen tuntui tuskastelevan remppamiesten jättämien sotkujen takia ihan tarpeeksi.
Toiset naiset taas tuntuivat työmiesten läheisyydessä käyttäytyvän kuin mitkäkin teinilikat. Kikatusta, keimailua sun muuta enemmän ja vähemmän näkyvää flirttiä.

Muutama kyseisistä miehistä notkui loungen puolella kahvittelemassa, kun minä sinne saavuin. Aika pian ne siitä sitten lähtivät jatkamaan hommiaan ja minä sain ryystää kahviani kaikessa rauhassa ennen seuraavan "satsin" saapumista.

Joukossa oli myös yksi nainen, mutta sitä en kyllä välttämättä olisi halunnut nähdä... Olin tavannut......
Miian? Miinan? Minnan?
... No, tuon työvaatteisiin sonnustautuneen naisen, jonka nimeä en muista, joskus viime vuoden puolella Murronmaalle muutettuani.

Silloin Tinder oli laulanut ahkeraan tahtiin ja long story short: sovittiin Tinder-treffit, olin sen luona yötä, seuraavana aamuna lupasin soitella ja noh, en soitellut... Tai pitänyt muutenkaan yhteyttä, vaikka nainen oli hetken jaksanut mua Tinderissä viesteillä pommittaa mut jätin vastaamatta.
Ei vaan jaksanut kiinnostaa...

Teki mieli valua siitä tuolilta pöydän alle piiloon, mutta ehkä se MiiaMinnaMiina ei muistanut mua. Kyllä se mua vilkaisi, muttei ilmekään värähtänyt eikä muutenkaan käyttäytynyt niin kuin olisi tunnistanut minut.

Saatoin siis huokaista helpotuksesta ja selailla facea kaikessa rauhassa. Pitäisikö ladata Tinder sittenkin takaisin? Skippaisin vain kaikki kallalaiset ja tallilaiset? Mutta entä jos joku tallilaisista laittaisi mulle sydämen ja jäisi odottamaan, että tulis mätsi?

Parempi jättää Tinderillä leikkimiset kokonaan. Mun tuurilla tallille pamahtaisi kaikki tindersutturat ennemmin tai myöhemmin. Ja se olisi kiusallista.

Kiusallinen oli myös se hetki, kun työukkelit- ja nainen oli kahvitaukonsa pitäneet.
"Hienoa että olet saanut uuden ja toimivan puhelimen millä pitää yhteyttä ihmisiin", MinnaMiiaMiina tokaisi saaden mut nostamaan katseeni puhelimen näytöltä siihen. Ei jäänyt epäselväksi, kenelle se sanansa osoitti. Sen verran oli jäätävä katse...

Eikä sanojen kohde tai merkitys jäänyt epäselväksi myöskään Amanda Sokalle, joka jostain syystä oli laskeutunut tänne tavallisten kuolevaisten keskuuteen kallisarvoista aikaansa tuhlaamaan. Se nimittäin naurahti! Ihan varmasti! Sitä tuskin kuuli, mutta aivan varmasti oli naurahduksen kaltainen karannut siltä.

Ihmeiden aika ei siis ole ohi?
Ehkä se aika jatkuisi läpi viikonlopun ja niittäisin mainetta sekä mammonaa kisoissa?
Se olisi kyllä mukavaa vaihtelua....

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 10.11.19 19:37

10.11.2019
Ruunaankoskella

"Teistä pitää ottaa yhteiskuva!" Viivi ilmoitti päättäväisesti. "Molemmat voitti!"
"Ota se ruma toppatakki pois", tyttö jatkoi ja tuuppi minua lähemmäs Isabellaa. "Ja pipo!"
"Viivi", Isabella sanoi tuiman kuuloisesti, mutta se ei tyttöä hetkauttanut.
Riisuin toppatakkini ja suoristin vähän kisatakin helmoja, jonka jälkeen nykäisin pipon pois päästäni paljastaen erittäin sekasotkussa olevat hiukseni.
"Hm, pidä vain päässä sittenkin", Viivi tuhahti.
"Ruusukkeet! Vila tarvii ne ruusukkeet."

Sitten tyttö komenteli meitä vähän poseeraamaan siinä Vilan vieressä. Siksipä minä länttäsin käteni naisen olkapäille ja vuokrahevosen omistajakin nosti oman kätensä jonnekin minun selän taa.
Onneksi olin kameran edessä yhtä kotonani kuin kala kuivalla maalla eikä Viivikään oikein jaksanut keskittyä valokuvaajana olemiseen. Yhden kuvan malttoi räpsäistä ja ilmoitti sen olevan ihan hyvä.
Lopputuloksen nähtyäni olin ehkä vähän toista mieltä, mutten alkanut hangoittelemaan vastaan. Olin jo saanut päivän... Viikon... Vuoden Viivi-annokseni sinä päivänä, joten en ruvennut vaatimaan uutta kuvaa. Se oli ihan hyvä....

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Vai

Vaikka edelleen huono omatunto kolkutteli takaraivossa sen takia, etten ollut mennyt isänpäivän viettoon kotikonnuille, mutta voitto lämmitti mieltä erittäin paljon. Ehkäpä se isäkin sieltä jostain pilvenreunalta oli seurannut suoritustani ja tuntenut ylpeyttä pojastaan. Mun voitto oli kyllä omistettu isälle. Se oli varma.

Ai että mitenkö hienosti Vilalla (ja meillä) oikein meni?!
Luokka 105cm: 01/22 (ratsastajana meikäläinen)
Luokka 135cm: 01/24 (ratsastajana Isabella)

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 13.11.19 20:56

12.11.2019
#merikantovalmentaa

No, enpä nyt tämän päivän perusteella aivan henkseleitä paukutellen lähde esteluokkaa starttailemaan Vilalla, vaikka Ruunaankosken voitto edelleen mieltä lämmittikin. Silleen pikkuhiljaa viileten.

Ei me nyt täysin toheloita oltu, mutta olishan se toki paremminkin voinut mennä.
Lähestymiset vaatisi Merikannonkin mukaan hiomista ("Skarppina lähestymisissä!"), mutta aikamoinen hiomakone tässä saisi olla käsillä jos mielii niitä ehtiä tasaisiksi saamaan ennen lauantaita.

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Avm

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 17.11.19 20:39

16.11.2019
#fallfeeling

Olin nukkua onneni (?) ohi tänä aamuna. Herätyskello oli kyllä urhoollisesti yrittänyt minua herätellä, mutta olin painellut torkkua ihan urakalla ja kun sitten vihdoin havahduin kunnolla hereille, tajusin että nyt oli kiire.
En edes aamukahveja ehtinyt juomaan, joten tatti otsassani lähdin ajelemaan Auburniin silmäpussit maata hipoen ja tukka pystyssä. Saattttana.

Vilan karsinalla minua  vastassa oli tamman kisahoitajaksi ilmottautunut Viivi, mikä ei todellakaan nostattanut mielialaani. Päinvastoin. Eikä auttanut urputtaa vastaan kuinka pystyisin kyllä Vilasta itsekin huolehtimaan ilman tytön apua.
"En löydä sen suojia", tyttö ilmoitti heti ensimmäiseksi.
"Siellä ne on missä pitääkin", puuskahdin ärsyyntyneenä. Tämäkin vielä.
"Ei ole! Katsoin jo. En ole sokea", Viivi sanoi kipakasti. Pyörittelin silmiäni ja rynnin sitten varustehuoneeseen etsimään Vilan kadonneita kisasuojia. Ei mulla ollut aikaa tällaiseen ylimääräiseen säätämiseen! Minun pitäis lähteä ihan just kohta verryttelemään Sallin kanssa.

Ihan piti ääneen noitua, kun perkkasin varustehuonetta ylösalaisin ja löysin ne perhanan suojat sitten yhden satulahuovan alta. Mitä ne siellä teki? Ihan varmasti olin laittanut ne oikeaan paikkaan... No, ei ehtinyt jäädä pohtimaan tätä mysteeriä. Nakkasin suojat Viivin syliin ja painelin sitten etsimään Jesseä sekä Sallia, jotka löytyivät lopulta tallipihalta haahuilemasta.
Miksei nekin ois voinu vain pysyä sellaisella paikalla, että olisin bongannut ne heti? Kaiken piti olla niin pirun vaikeaa tänään.

Vaikea oli Sallikin verryttelyssä ja teki mieli jättää noudattamatta Jessen "älä kuole"-neuvoa. Kuolisin tätä menoa vitutukseen...
Pieni helpotus kuitenkin meikäläisellekin suotiin, kun ratsastin Sallin kanssa radalta ulos virhepisteittä ja hyvällä ajalla! Toisen samanlaisen suorituksen kun vetäisin uusinnassa niin voisin haaveilla sijottautumisesta.

Säntäsin nopeasti hakemaan itselleni kupposen kahvia, sillä Vilan kanssa startattaisiin ihan viimeisinä, joten hyvin ehtisin yhden kupillisen juomaan ennen satulaan menoa. Tietysti siitä pirun kupista läiskähti puolet käsille sekä kisatakin etumukseen. Mmmmmahtavaa. Onneksi sentään oli tumma takki eikä kahvia edes lennellyt valkoisille housuille. Jos nyt jotain positiivista piti etsiä tilanteesta.
"Porsas", Jonathan virnuili ohikulkiessaan, joten näytin miehelle keskisormea herttaisesti hymyillen.

Viiviä eikä Vilaa näkynyt enää karsinalla ja aikuismaisesti saatoin hetken polkea jalalla maata, koska hitto vie. "Minun" hevonen. Vtun Viivi...
Onneksi tytön ääni kantautui jostain vähän matkan päästä ja siellähän se seistä törötti Vilan kanssa tien tukkeena selittäen jollekin kisavierailijalle kovaan ääneen, kuinka hoiti Sokkien hevosia ja sai niillä ratsastaakin niin paljon kuin vain halusi. Taisipa höpöttää jotain kartanon perimisestäkin.
"Sinulla on jotain likaa tossa", Viivi ilmoitti ja osoitti sormellaan mun rintakehää. Olisi varmaan tökännytkin minua sormellaan mikäli olisi yltänyt.
Katsahdin alas nähdäkseni kahvin jättämän tahran, jonka jälkeen vain kohautin harteitani. Olkoot.

Sitten koitti hetki, jolloin ratsastin Vilan kanssa esteradalle. Verryttelyn perusteella tammalla olisi taas vauhti päällä ja mikäli sama draivi jatkuisi radallakin, voitaisiin ehkä kenties päästä uusintakierroksellekin. Olisihan se makeaa ratsastaa uusinnassa kahdella eri hevosella. Vielä makeampaa olisi jos pääsisin molempien kanssa kolmen parhaan joukkoon!

Mutta hahah! Saahan sitä aina toivoa. Se perhanan sarja taas koitui meidän kohtaloksi. Ihan niin kuin Merikannon valmennuksessakin. Tultiin ensimmäiselle esteelle vähän vinossa sekä hutiloiden, minkä takia ei hyppyyn oikein ehditty valmistautumaan ja pudotus sieltä tuli. Ja niin tuli sarjan toisellakin esteellä.
Se siitä haaveesta päästä uusintakierrokselle Vilan sekä Sallin kanssa. Hitto että tympäisi! Ei kyllä tämän suorituksen perusteella voinut uskoa, että viime sunnuntaina oltiin voitettu...
Viivikin kehtasi narista jotain kuinka luuli olevansa voittajaratsun hoitaja, mutta annoin tytön jorinoiden sillä kertaa mennä ohi korvien.

Isabella kyllä peruisi kohta puheensa siitä, että voitaisiin Vilan kanssa alkaa treenaamaan jo 120cm korkuisia esteitä. Voisin ehkä jämähtää loppuiäkseni sinne metriin... Ilmeisesti meikäläisen rahkeet ei sen korkeammalle yllä. Hiivattilainen.

Noh, olihan mulla aina Salli, jonka kanssa päästiin uusintaan saakka. Ruunikossa tammassa oli puolensa, mutta kyllä mä silti olisin halunnut mieluummin istua Vilan selässä uudemman kerran.
Ainakin sen jälkeen, kun ratsastettiin Sallin kanssa ulos radalta neljän virhepisteen kanssa. Ei tullut mainetta ja mammonaa näistä kisoista.

"Olisi se huonomminkin voinut mennä", mutisin Vilalle, kun olin saanut höynäytettyä Viiviä ja "ryöstettyä" tamman itselleni lähteäkseni kävelemään sen kanssa tallipihan ulkopuolelle.
En tiedä mitä Vila säikähti, mutta säikähti kuitenkin ja pukkasi minua ryntäillään niin että horjahdin polulta nurmikon puolelle. Sain kuitenkin pidettyä riimunnarusta kiinni eikä tamma ampaissut omille teilleen. Olisihan se kruunannut koko päivän jos olisin kadottanut Isabellan kisahevosen.

Plörts.
Niin sanoi se mädäntynyt tatti, jonka päälle astuin. Nostelin jalkaani nähdäkseni kisakenkien pohjaan levinneen sienimäskin ja hengittelin syvään. Mikä oli virhe, sillä sienen lemu kantautui nenääni alta aikayksikön.
Siinä mä seisoin Vilan kanssa tatti otsassa ja toinen kengän pohjassa.

Ei ollut meikäläisen päivä. Luojan kiitos pääsisin Ginevran kanssa kaljalle illemmalla.

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 06.12.19 14:09

06.12.2019

Ihmeellinen hiljaisuus vallitsi tallissa. Oliko se sitten itsenäisyyspäivän rauha vai se fakta, että lähes kaikki kouluratsastajat olivat lähteneet Saksaan Aliisa mukanaan? Ei ollut muita kälättäjiä lähiympäristössä sillä hetkellä.
Olin mä kyllä nähnyt vilahdukselta Jusun ja Matildan, mutta niistä nyt ei pahemmin ääntä lähtenyt. Enpä kyllä ollut minäkään mikään kiljukaula jos niikseen tuli...

Talutin Vilan maneesiin, kiristin satulavyötä ja ponnistin selkään. Hiljaista oli sielläkin, mikä oli oikeastaan ihan hyvä. Saisin kaikessa rauhassa hypätä esteitä...

Koska hienostuneet kouluratsastajat olivat kaikonneet tiluksilta, ei niistä kukaan ollut motkottamassa maneesissa lojuvista estetarvikkeista, jotka olivat mukamas tiellä. Hah, kyllähän sinne maneesiin mahtui ja sitä paitsi, nehän kerättiin aina pois käytön jälkeen. Ihan vain Amandan pelossa... Ja ehkä vähän Pennankin.
Mutta nyt kun ne molemmat olivat siellä dresaaasss mästörseissä, oli tallilla ehkä vähän... hmm... Rennompi tunnelma? Tai sitten mä vain kuvittelin. Harhoja olin vissiin nähnyt muutenkin, sillä Saksan reissun väliin jättänyt kouluratsastajamme Mikke oli viime aikoina vaikuttanut jotenkin hyvätuuliselta. Ei kulkenut ihan koko aikaa naama norsun......
Aliisa oli veikannut sen saaneen naista, mikä kuulosti ihan järkeenkäyvältä. Kyllä mäkin hymyilisin semmosen jälkeen. Siksi kai minulla on viime aikoina itselläni ollut naama rutussa.
Happamasti olin saattanut toivotella Aliisalle antoisaa reissua, kun se oli loungessa papattanut kovaan ääneen Saksan reissusta ja siitä, kuinka heillä oli Robertin kanssa yhteinen hotellihuone. Yhtään en ollut katkera tai mustasukkainen..........
Typerä olotila.

En ollut vielä rohjennut kokeilla 120cm esteitä, mutta ehkä tässä piakkoin? Nyt vielä treenattiin tekniikkaa lähinnä ratsastajan takia vähän matalemmilla esteillä, mutta ehkä ennen uutta vuotta uskaltaisin nostaa estekorkeutta? Ehkä...
Vila mennä hyppelehti oikein hienosti eteenpäin enkä minäkään ihan uuvatti siellä satulassa ollut. Oikein hienosti meni! Hyvä tyttö ja ihan hyvä minä.
Näin kun menisi aina, niin mehän oltais mitä mahtavin ratsukko!

... Se hyvä tuuli loppui siihen, kun viimeiselle esteelle tultaessa maneesin ovi kävi, Vila löi jarrut pohjaan ja minä ensin löin nenäni sen harjan sekaan jonka jälkeen matka jatkui kaulaa pitkin liukuen maahan.
Hieeenosti Anton, hienosti. Siinä mä makasin ketarat levällään maneesin pohjalla ja mietin, että miten meni noin niin kuin omasta mielestä. Vilakin taisi sitä ihmetellä, sillä jäi seisomaan siihen paikoilleen sen sijaa, että olisi lähtenyt omille teilleen. Toisaalta otteeni ohjista ei ollut irronnut, joten ei se senkään takia päässyt mihinkään. Ellei välttämättä olisi halunnut kokeilla vetohevosen uraa...

"Ooksä kuollut?" kuului Ellenin ääni jostain kaukaisuudesta.
"Olisinkin", huokaisin.

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Uok

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 11.12.19 17:26

10.12.2019

Koska olin päässyt livahtamaan töistä paaaaaljon aikaisemmin kuin normaalisti, ajattelin käyttää päivänvalon hyväkseni ja karata Vilan kanssa reippaalle maastolenkille.

Ei ihan kaksistaan päästy lähtemään, sillä Matildalla oli Sipsin kanssa samat suunnitelmat kuin mullakin, joten ne lyöttäyty meidän seuraan. Tai oikeastaan toisinpäin, minä ehdotin että mentäis samaa matkaa.
Eipähän tarvis ihan yksin olla ja olisi joku pelastamassa, mikäli vaikka tippuisin Vilan selästä ja katkoisin koipeni. Toisaalta, Matilda olisi hyvinkin saattanut jättää minut koipineni johonkin metsään ja jatkaa eloaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sinne olisi Seljavaara muumioitunut ihan koppuraksi. Liekköhän kukaan jäänyt kaipaamaan?
Vitsi vitsi.

Eipä me paljoa rupateltu siinä matkan aikana. Mä menin Vilan kanssa edellä, koska Sipsi oli niin tunnettu ystävällisyydestään ja pirteästä olemuksesta. Ihan niin kuin sen ratsastajakin.
Mutta se vähä, mitä mä olin oppinut Matildaa tuntemaan, niin ei se oikeasti niin mökömaija ollut mitä ensivaikutelma (ja toinen, kolmas, neljäs....) antoi ymmärtää.
"Liekköhän satavan tänään lunta?" pohdiskelin ääneen ja katselin taivaalle.
"En tiedä."
"En minäkään."
"Mhhmm..."

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Avms

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 17.12.19 19:48

17.12.2019

Vaikka sitä enemmän estehyppääjiä oltiinkin, niin piti se välillä ottaa "rennostikin" eli pökötellä pitkin maneesia ihan koulukiemuroita väännellen. Ehkä siinä oli vähän syynä myös laiskuus ja kiire etten jaksanut alkaa väsäämään mitään esteitä, jotka olisi vielä pitänyt koota poiskin... Aina kun ei voinut tuudittautua siihen uskoon, että joku muu sattuis tulemaan maneesiin aikeinaan hypätä esteitä.

Olisihan sitä toki voinut mennä kentällekin vääntämään niitä voltteja sun muita taivutuksia ihan vain sen takia, että siellä oli vihdoin lunta. Ei nyt mitenkään huikean korkeita nietoksia, mutta lunta kuitenkin. Äitikin oli soitellut ja kertonut, että kotipuolessa olisi jo kunnon kinokset, joten meikäläisellä ainakin olisi valkoinen joulu.
Oli kyllä kiva lähteä pitkästä aikaa ihan kotikotiin, vaikkei siellä hirveesti mitään tekemistä ollutkaan. Mutta koti oli aina koti ja äiti oli aina äiti. Enköhän minä siellä ajan saisi kulumaan, vaikka varmaankin vain makaan pyhät sohvalla syöden kinkkua niin että napa rutisisi ja katson tv:stä kaikkea soopaa (lastenohjelmia, joululeffoja jne.)...

Vila vissiin huomasi, että jäin vain haaveilemaan omiani sinne selkään ja käytti tilaisuutensa hyväkseen ottamalla pikkuiset spurtit, mutta haha, enpäs tipahtanut! Meinasi lähteä lapasesta, mutta sain kuitenkin uljaan mustan ratsuni takaisin kuulolle ja tuntumalle.
Vila oli kyllä kiva ratsu näin sileälläkin, vaikkakin meillä ei nuo koulukisat kovin loistokkaasti ikinä menneet. Ei kyllä ollut ikävä niille radoille. Hyh... Mitäs olin niin hermoheikko jännittäjä, mikä unohti melkein heti opetellun radan kun piti ryhtyä "tositoimiin."
Ei näkyisi Anton Seljavaaran nimeä ikinä Dressage Mastersin osallistujalistoilla. Ehkä nimi saattaisi vilahtaa joskus jossain estekisakarnevaalien listoilla, mutta ei vielä piiiiiiiiitkään aikaan. Ei näillä taidoilla... Vilasta semmosiin oli. Meniköhän se vähän "hukkaan" mun kanssa?
Tuhahdin. Meni se, mutta kyllähän Isabella (ja välillä joku muu) sen kanssa isommissa luokissa kisasi, joten tamma kyllä pääsi näyttämään taitojaan hetkittäin.

Ellie tuli ratsunsa kera maneesiin ja melkein jo odotin, että tämän aisapari Sarah olisi tullut perässä, mutta latinaa ei näkynyt. Tervehdin blondia ja ilmoitin, että oltiin just Vilan kanssa lopettelemassa. Ei sitä varmaan kiinnostanut olisinko mä siellä vai en, mutta ilmoitinpa kuitenkin.
"Toiset naiset kutsuu", mutisin Vilalle laskeuduttani sen selästä ja nostin ohjat sen pään yli. Jep, olin nyt kuitenkin ladannut sen pirun Tinderin ja noin viikon verran jutellut ihan mukavan naisen kanssa siellä, mikä puolestaan oli johtanut siihen että oltiin sovittu tapaavamme tänään yhdessä pikkuisessa ravintolassa/baarissa. Ihme kyllä, mä vähän odotin niitä treffejä! Kaisa vaikutti hauskalta persoonalta ja nättikin se oli ainakin kuvien perusteella.

Koska oli hoppu, en jäänyt puunaamaan Vilaa ratsastuksen jälkeen pitkäksi toviksi. Sen verran kuitenkin harjailin ettei tulisi sanomista (Pennalta) ja tarkistin, että tamma oli päällisin puolin kunnossa. Jalat tuntuivat hyviltä ja niin edelleen.
Sitten äkkiä suihkuun! En ehtisi kotona käväistä muuta kuin vaihtamassa pikaisesti vaatteet vähemmän hevosilta haiseviksi, joten piti käyttää hyväksi tallin suihkua. Kaisa kuulema kyllä piti hevosista vaikkei ratsastusta harrastanut, mutten mä kuitenkaan kehtaisi mihinkään treffeille ilmaantua ihan hevonpeeltä haisten.

"Anton! Pelastava ritarini!" kuului selän takaa sen jälkeen, kun olin paiskannut oman kaappini oven kiinni ja valmistauduin lähtemään Murronmaalle.
"Aliisa", puuskahdin hymyillen. Mitäköhän se oli vailla.
"Ootko lähdössä? Voitko viedä mut Pitkikselle? Robert nakkas mut tänne ja sen piti hakeakin minut ku pääsee Purtsilasta lähtemään, mutta joko se on unohtanut tai sitten jäi asumaan sinne niin tarvisin kyydin. Eli voitko? Voit sä. Kiva!"
Auoin siinä suutani yrittäen sanoa edes jotain väliin, mutta niin... Eihän sitä ehtinyt ja jos olisi ehtinyt, niin ei Aliisa olisi sitä kuullut.
Enköhän mä aina yhden Aliisan ehtisi pudottamaan Pitkikselle ohimennessäni. Ei tässä nyt vielä niiiiin kiire ollut. Eihän?

Ei, mutta Aliisa muisti matkan aikana, että sen olisi pakko käydä kaupassa. Tai ei aivan pakkopakko, mutta helpommalla pääsisi jos samoilla lämmöillä piipahtaisi lähimarketissa.
"Mulla olis vähän kiire..." mutisin kaartaessani Volvon rotiskon parkkiin kaupan eteen.
"Mikä kiire sulla muka on? Kaljakauppaan vai? Saa sitä olutta, hölmö, täältäkin", tukkapehko hihkaisi kadotessaan vänkärin paikalta ulos. Naputin hetken sormillani rattia ennen kuin pudistelin päätäni huvittuneena ja kömmin itsekin ulos autosta.

Aliisa viipotti menemään pitkin kaupan käytäviä ja mä lompsin perässä punaisen korin kanssa (minkä Huru oli ensin unohtanut matkasta ja komentanut sitten minua hakemaan sellaisen).
"Tarviin lattialastan suihkuun. Edellisen varsi meni katkipoikki ja oli muutenkin ihan susi", nainen selitti viuhtoen samalla käsillään ja säntäsi siivousvälineiden luo.
"Tuliskohan Jusu tekemään meille joulusiivouksen? Ei se varmaan kehtais edes kieltäytyä jos kysyisin, reppana. Ei Robert mikään kauhea porsas ole, mutta ei oo niin siistiä enää tätä nykyä siellä kämpässä verrattuna siihen kun Jusu siellä asui. Se aina siivosi. Mikä oli tosi kiva juttu."

Päläpäläpäläpäläpäläpäläpälä. Tyydyin vain ölähtelemään jotain epämääräistä ja hymyilemään niin kuin olisin ehtinyt tajuamaan puoliakaan Hurun jutuista.
Oli miten oli, Aliisan seurassa oli silti hyvä olla. Meinasi jo ihan unohtua, että mulla olisi tunnin päästä sovittu tapaaminen.
Vähän jo tuskastutti, kun Huru seisoa tapitti siinä käytävällä tiiraillen lattian kuivaamiseen tarkoitettuja lastoja. Jos olisin kehdannut niin olisin varmaan hoputtanut naista tekemään valintansa. Ei kai se niin vaikeaa voinut olla. Siitä lasta käteen ja mäkeen.
"Eikö tässä oo mitään niin sanotusti valmista pakkausta?  Miksi pitää ostaa erikseen tämmönen varsi - " Aliisa tuskasteli ja purskahti sitten nauruun. "- ja HAH! Minimela!"

Keskeytin pölyhuiskan tutkimisen ja vilkaisin naisen pitelemää lastaosaa käsissään. Niin, heheh, siinä luki minimela.
"En kyllä yleensä minimeloihin tyydy, mutta nyt vissiin pakko", Huru virnuili leveästi paljon puhuva pilke silmissään, jotka harhailivat lastan sekä mun haarovälin välillä. Nostin korin haaruksieni peitoksi, sillä vieressä pesuaineita tutkiva mummeli oli myös kiinnittänyt huomionsa meihin. Ja haaroväliini.
"Noniin, asetuppa sitten", tyrskähdin mukamas tuohtuneena ja muksautin naista hellästi pölyhuiskalla päänuppiin. Siis Aliisaa, en sitä mummelia.

Aliisa naureskeli melajutuilleen vielä kassallakin ja jakoi vitsinsä myös kassan takana istuvalle myyjälle, joka näytti siltä kuin olisi kuullut jutun mooonta kertaa aikaisemminkin.
Minä tyydyin vain pudistelemaan päätäni huvittuneena, sillä vitsit jatkui vielä autossakin. Ehkä saatoin vähän heittää vettä myllyyn omilla jutuillani. Melkein kuin silloin joskus ennen...
Oli vähän pettynyt olo, kun Volvo sitten pysähtyi Pitkän Miehen Kujalle. Mutta niin, mulla oli ne treffit, joten heihei ja nähdään.
Odotin, että Aliisa olisi autosta noustuaan vain lyönyt oven kiinni, mutta naisen pää kuitenkin kuikkasi vielä kerran autoon.
"Onko kiire? Tuutko kahville?"
Mun piti vastata, että on kiire ja tulisin kahville joku toinen kerta, mutta huomasin kuitenkin sammuttavani auton.
Kyllä mä ehtisin sen Kaisan tapaamaan toisellakin kertaa. Pitäisi vain muistaa laittaa sille viestiä, etten pääsekään...

Muistinko? No.. Tuota. Hups.

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 27.12.19 22:45

27.12.2019

Joulunpyhät oli lusittu ja paluu arkeen oli koittanut. Tai no, yhden päivän verran. Kävin minä töissä parit pakoputket naputtelemassa takaisin paikoilleen ja yhden jakopäähihnan vaihtamassa, mutta sitten sitä pääsikin jo viikonlopun viettoon.

Kaljakauppa houkutteli, mutta suuntasin kämpän kautta kuitenkin Auburniin. Vaikka äidin helmoissa oli ollut kiva olla (joulupukin leikkimisestä huolimatta), oli kuitenkin kiva päästä "omaan kotiin" ja tallille. Hassua, miten sitä siinä muutaman päivän aikana oli ehtinyt tulla jo vähän ikäväkin satulaan, sillä en tällä joulubreikillä ennättänyt Paulankaan luona käväisemään. Kutsuttiin toki, mutta...

Aikeina oli vetää sellainen kinkunsulattelutreeni Vilan kanssa, mutta Isabella oli ennättänyt ensin tamman luo.
Eli Seljavaara joutui/pääsi taas puomipojaksi maneesiin siksi aikaa, kun Sokka itse nousi Vilan selkään.
"Tee pari pystyä ja vaikka sarja tuonne", Isabella ohjeisti ja mikäs mä olin vastaan mukisemaan?
Käskystä, arvon neiti.

Siinä mä taas seurasin vähän kateellisena, miten Isabella ratsasti niin hienosti Vilalla. Tietysti tamma vähän innostui hetkittäin, mutta eipä se ratsastajaa pahemmin näyttänyt häiritsevän. Päättäväisesti eteenpäin ja hevonen hallintaan.
Miten Isabella saikin näyttämään sen niin helpolta? Minun ratsastus siihen verrattuna näytti varmasti säälittävältä räpiköinniltä. Vaikka olinhan minä pieni pala kerrallaan kerännyt sitä itseluottamusta kasaan... Välillä ne palat kyllä ropisivat matkan varrelle, mutta ei auttanut muu kuin kääntyä ympäri ja kerätä ne takaisin kasaan.

Tutun äänen kantautuminen katsomosta sai pääni käännähtämään enkä voinut olla hymyilemättä leveästi. Aliisahan se siellä Gabriellan kanssa. Molemmat huiskauttivat minulle kättään (Aliisa vähän innokkaammin kuin Reiskan omistaja) ja vilkutin takaisin.

"Jätkä on ihan kaulaansa myöten kusessa siihen Aliisaan!" Tatun sanat muistuivat mieleen sillä samalla sekunnilla. Joulupäivän kaljoittelu oli tietenkin lähtenyt käsistä ja tietty olin "pikku"humalassa kertonut Tatulle Aliisasta ja vähän muistakin naisseikkailuistani Kallan seudulla. Mutta saattoi olla, että kaikkein eniten olin puhunut Aliisasta. Muistini mukaan...

En mä mitään kusessa ollut. En voinut olla, koska me ei enää yhdessä oltu ja pikkuhiljaa välirikon jälkeen liu'uttu takaisin siihen vanhaan hyvään aikaan, missä oltiin ihan oikeasti vain kavereita ilman mitään sellaista. Mikä toiiisaalta oli harmi, mutta toisaalta kuitenkin ihan hyvä vain.

"Anton!" Isabella havahdutti mut takaisin maanpinnalle. Pudistelin päätäni silleen pahoittelevaan sävyyn ja nostin ratsukon pudottamat puomit takaisin paikoilleen. Nyt keskity!
Ajattele vaikka kaljaa mieluummin kuin Aliisaa. Tai muita naisia! Se toimi yleensä. Joskus...

Mitäköhän Kaisa teki tänään? Olikohan se töissä? Lähihoitajalla kun noi työvuorot ei arkipäiviin rajoittuneet.
Joo, olimme edelleen yhteydessä! Ja treffit olisivat tulossa sitten, kun molempien aikataulut antaa myöten. Ja tällä kertaa myös menisin paikalle! Kaisalle tuskin toista kertaa menisi läpi tekosyyksi keksimäni vuokrahevosen ähky... Siksi en mukamas ollut päässyt sovittuun tapaamispaikkaan enkä muistanut ilmoittaa hänelle mitään ennen kuin olin tullut kämpälleni.
Joojoo, paska veto semmoset hätävalheet, mutta enhän mä voinut sille myöntää että olin mieluummin mennyt exäni luo kahville kuin sen kanssa treffeille?

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 05.01.20 15:54

06.01.2020
#merikantovalmentaa

"Me ollaan, tota, otettu vähän rauhallisemmin nyt niin sillä ehkä vähän oli taas liikaa virtaa", sopotin naama punaisena niin häpeästä kuin kuumuudesta ennen kuin Merikanto ehti sanomaan mitään.
Selittelyn makua? Todellakin. Mutta oli se toki tottakin. En mä ainakaan ollut Vilalla hirveästi tämän vuoden aikana ratsastellut, Isabellasta en mee takuuseen, mutta niih...

"Mut kyllähän meiltä pari ihan nappilähestymistä tuli?!"

Merikanto kirjoitti:"Joo, se on ihan yleistä joulun, uuden vuoden ja välipäivien jälkeen. Ei teillä onneksi koko tunti sillä kaavalla mennyt, vaan sait siihen loppua kohden hyvää tatsia. Sait korjattua laukan rytmiä paremmaksi ja kun pääsit hellittämään esteitä kohti, se hyppäsi hyvin. Tällaiset tarkkuutta ja kontrollia vaativat tehtävät sopivat hyvin menevämmälle ratsulle, koska ne pakottavat paitsi sen mutta myös ratsastajan keskittymään. Ja mitä virtaisuuteen tulee, kannattaa ottaa tulevan kauden haasteeksi miettiä sille järkevää rytmitystä viikkoon ja tarpeeksi monipuolista liikuntaa eri ympäristöissä."

Vilan päiväkirja - Sivu 3 U6fe5jl
Herbderb

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 16.01.20 18:25

15.01.2020

Koska olin päättänyt treenata Vilan kanssa ahkerammin, pyrin ehtimään Auburniin vähintään joka toinen päivä ja koska Merikanto oli neuvonut ratsastamaan tammalla monipuolisesti eri ympäristöissä, olin tänään kentällä pakertamassa ihan tavan puomiharjoituksia siitäkin huolimatta, että maneesin lämpö oli houkutellut huomattavasti enemmän kuin säiden armoilla oleva ratsastuskenttä.
Pitäisi kyllä vissiin istahtaa Isabellan kanssa alas ja miettiä jonkinlainen treenisuunnitelma yhdessä. Mikäli sikäli nainen ei nyt päättäisi pamauttaa Vilaa paksuksi niin kuin oli joskus ohimennen maininnut.
Jos tamma alkaisi paisumaan kuin pullataikina, treenikalenterin saisi rutata ja työntää vaikka jonkun anukseen.... Ihan sama kenen, kunhan ei mun.

Vila ihme kyllä oli suhteellisen rauhallinen tänään eikä ryysinyt puomien yli häntä tötteröllä. Ajatuksenani oli ollut muutenkin vähän harjoitella askelien "osumista" oikein puomien väliin ja hakea muutenkin kontrollia meidän touhuun.
Mustalla ratsullani kun oli tapana edelleen hieman kuumua esteillä, niitä pirun kontrolliharjoituksia oli kyllä tahkottu menemään useammankin kerran. Ja tulisimme varmasti harjoittelemaan niitä jatkossakin... Yhä uudelleen ja uudelleen. Hamaan tulevaisuuteen saakka. Mutta siinäpähän sitä sitten harjoiteltaisiin. Ei se mua haitannut!

Vaikka olisihan se toki ollut kiva jos me oltais oltu ihan jokaisella kerralla jossain omituisessa harmoniassa ja kaikki treeneistä kisoihin sujuisi kuin ajatuksen voimalla ja niin edelleen, mutta kai se olis pidemmän päälle käynyt vähän tylsäksi?

Innostuneena ja vähän kauhulla odotin, mitä tämä vuosi sitten toisikaan tullessaan Vilan kanssa. Jääpi nähtäväksi.
Viime vuosi oli ollut kyllä aika... yllättävä. Siellä niiden epäonnistumisien sekä "ihan jees"-suoritusten seassa oli pari voittoakin, joka loi uskoa siihen ettei me (minä) aivan surkeita oltu. Keskinkertaista, mutta siitähän pääsisi myös ylöspäin. Ja alaspäin, mutten mä nyt mitään sellaisia halunnut ajatella.
Uusi vuosi, uusi positiivisempi asenne tähän harrastukseen!

“Tästä tulee hyvä vuosi”, ilmoitin Vilalle sulkiessani karsinan oven ja nyökkäsin sanojeni päätteeksi. Meikäläisen tuurilla tuskin tulisi mikään loistokkain vuosi, mutta ei ainakaan paskin.

Päättäväisin askelin talsin loungeen, jossa tuoksui tuore kahvi kuin tilauksesta. Oli siellä muitakin, sillä kuului hiljaista puhetta ja kun kävelin peremmälle, huomasin keittimen luona norkoilevat Sarahin ja Miken. Molemmat näyttivät peuroilta ajovaloissa, kun tajusivat minun saapuneen paikalle ja astahtivat hieman kauemmaksi toisistaan.
“Moi”, tervehdin lähinnä Sarahia ängetessäni kaksikon väliin onkimaan itselleni kahvikuppia kätösiini.
“Hei Anton”, nainen hymyili vähän pakotetun oloisesti ja vilkaisimme molemmat pöydän luo siirtyvän Mikaelin suuntaan. Jos mahdollista, niin mies näytti vielä enemmän kyrpiintyneeltä kuin tavallisesti.
Kurtistin pöllämystyneenä kulmiani, koska huomasin Miken mulkaisevan suuntaani murhaavasti. Milloinkohan mä sen muroihin olin pissinyt?
No, hällä väliä. Kahvia kitusiin ja äkkiä ennen kuin nukahtaisin pystyyn.

Siinä se meidän hilpeä seurue sitten ryysti kahvejaan omituisen hiljaisuuden keskellä. Sarah ja Mikael näyttivät keskittyneen puhelimiensa näyttöihin. Minä puolestani nojailin tuolin selkämystä vasten siirrellen katsettani kaksikon välillä kahvikuppini suojista.

Miksi ne välillä vilkuilivat toisiaan? Hetkinen, hymyilikö Mikke äsken? Ihan pikkuisen? Sarahille. Nainenkin taisi pienen hymyntapaisen väläyttää miehelle.
Kieltämättä mielikuvitus lähti laukkailemaan siinä kahvikupposen ääressä ja maalailin mielessäni jotain salasuhdetta kaksikon välille. Olinhan mä aiemminkin pistänyt merkille, kuinka Mikke oli joskus tuijotellut Sarahia mutta mikäs ihme se oli? Kyllähän naisessa silmä lepäsi itse kullakin. Minullakin.

Kohauttelin vain olkiani itsekseni, katsoin kuinka Mikke joi kuppinsa tyhjäksi, vei astian pois ja lähti pois paikalta sanomatta sanaakaan. Mutta kyllä mä huomasin, kuinka se ohimennessään nyökkäsi pienesti Sarahille ja nainen ihan satavarmasti vastasi siihen nyökkäykseen tuskin huomattavalla eleellä.
Hetkinen, seis! Oliko niillä oikeasti jotain vispilänkauppaa meneillään?! Olinko mä keskeyttänyt jotain saapumalla loungeen? Siksikö tunnelma oli vähän outo sillä hetkellä?
Voisiko niillä oikeasti olla jotain sutinaa? Ei kai? Kuvittelin kuitenkin taas omiani vähän niin kuin Robertin ja Aleksanterin suhteen.

Ei, sitä en kuitenkaan kuvitellut että Sarah jäi hetkeksi katsomaan Miken perään ja muisti olemassaoloni vasta sitten, kun multa pääsi pieni hämmentynyt naurahdus. Hups.
“Mitä?” Sarah tivasi silmät viiruina. Pudistelin vain päätäni huultani pureskellen etten olisi hekotellut enempää.
“Mitenkäs hommat Robertin suhteen edistyy?” tiedustelin sitten kuitenkin, koska en vain voinut hillitä itseäni. “Vai joko oot unohtanut sen?”
“Mitenkäs Aliisan unohtamiset edistyy?” Sarah näpäytti takaisin.
“Krhm, hyvin”, mutisin naama punaisena. Niinkin hyvin, että vuodenvaihteen jälkeen oltiin taas enemmän ja vähemmän vietetty aikaa toistemme kanssa…

Mutta huomenna siitä tulisi loppu - ainakin kolmeksi viikoksi - koska veisin Aliisan lentokentälle ja Huru huruuttelisi ulkomaille. Adios ja sitä rataa… Hmph.

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 02.02.20 21:05

02.02.2020

Remppaukkelit ja -akkelit olivat kadonneet tiluksilta ja uusi maneesi oli valmis. Kuuleman mukaan pitäisi tutustuttaa hevoset uusiin tiloihin kaikessa rauhassa, joten nappasin juoksutusliinan olkapäälleni ja Vilan riimunnarun toiseen päähän ja lähdettiin katsomaan, miltä siellä näytti.

Hienolta. Tietenkin. Ei olisi Auburnin imagoon sopinut mikään pikaisesti kyhätty, tuulessa huojuva hökkeli. Purtseille ehkä, mut ei tänne.
Olihan uusi maneesi hieno, mutta silti tuntui vähän niin kuin olisin ollut luvattomasti siellä kun Vilan kanssa katseltiin paikkoja, joten livahdettiin tutun ja turvallisen maneesin puolelle touhuamaan.

Vaihdoin riimunnarun liinaan ja pistin tamman liikkumaan. Olisihan sitä toki voinut ratsastaakin, mutta eiii jaksanut. Univelkaa oli kertynyt viikonloppuna aika kiitettävästi... Kaisa oli lähtenyt vasta eilen illalla kotiinsa, koska sillä alkoi yövuoro hoitokodissa, joten olin sen turvin päässyt livahtamaan tänään tallille.
Oli nainen jotain viestiä pistänyt pitkin päivää, mutten ollut ihan jokaiseen jaksanut vastata. Ei Kaisassa todellakaan mitään vikaa ollut, mutta vähän se jatkuva viestitulva ahdisti.
Tuli vähän sellainen kuva, että se kuvitteli olevansa jo mun ihan vakituinen tyttöystävä enkä ihmettelis vaikka se katselisi jotain häämekkoja valmiiksi. En sano, etteikö Kaisa ihan potentiaalinen tyttöystävä olisi, mutta.. Niih.

Vila ravaili maltilliseen tahtiin liinan toisessa päässä ja välillä yritti pierupukkien päätteeksi ryöstää laukkaankin, mutta nopeasti sain sen hidastamaan tahtia. Minä määräisin vauhdin, ei Vila.
Joo joo, saattoi hetkittäin huomio herpaantua haukottelun takia ja Vila kyllä silloin otti ilon irti, mutta noin niin kuin muuten pysyin skarppina.

Kauaa en jaksanut pönötellä siellä liinan toisessa päässä, joten oli aika lopetella. Jo ihan senkin takia, että Pennan ääni kantautui jostain enkä todellakaan jaksanut jäädä kuuntelemaan tämän päättymätöntä tarinaa juoksuttamisesta ja sen mahdollisista haitoista.
Tai mitään muutakaan tarinaa Pennan suusta.

Nopeasti Pennan pelossa olin hoitanut Vilan juoksutuksen jälkeen ja tuttuun tapaan livahdin sitten loungen puolelle kahvittelemaan. Hiljaisuus vallitsi tilassa... Ei siksi etteikö siellä ketään olisi ollut, mutta maailman puheliaimmat tapaukset eli Matilda ja Mikke siellä ryystivät kuppejaan tyhjäksi sopivan välimatkan päässä toisistaan. Myös Ellen lojui sohvalla puhelintaan tuijotellen.
Moikkasin kaikki, mutta vain nämä hehkeämmän sukupuolen edustajat vaivautuivat mutisemaan moikat takaisin. Mikke vain mulkoili, niin kuin aina.

Kaadoin kahvia kuppii ja istahdin alas pöydän ääreen. Katse harhaili "seuralaisissani" ja vähän huvitti se hiljaisuus. En se minäkään mikään suupaltti ollut, joten hiljaisuus oli ihan kivaa. Matildan kanssa ehkä olisin saattanutkin jotain jutunjuurta kehitellä kun melkein tunnettiin, mutta se kyllä näytti sillä hetkellä siltä ettei todellakaan kannattaisi yrittää jutella.
Siltä se kyllä näytti lähes aina. Kuten myös Mikkekin...

Huvittunut tuhahdus karkasi huuliltani, kun loungeen saapui myös Martta. Siinä taas yksi ilopillereitä nauttinut tallilainen!
Ai että meillä oli mukavaa...
Martta mulkoili meitä kaikkia, Matilda mulkoili Marttaa, Mikke mulkoili minua. Ellen tuijotti edelleen puhelintaan.
Hilpeää suorastaan.
Suupieli nytkähteli uhkaavasti ja jouduin puremaan huulta etten olis purskahtanut nauruun. Univelka todellakin alkoi tuntumaan pääkopassa ja tunsin eräänlaisen hepulin lähestyvän.

Mutta olin aikuinen mies, joten pystyisin hillitsemään itseni. Joisin vain kahvini ja lähtisin kotiin...
Pokka petti kyllä siinä vaiheessa, kun itse Amanda Sokka saapasteli paikalle. Joukosta puuttui enää Paakkanen ja Auburnin hilpeimmät persoonat olisivat olleet niin sanotusti  yhdessä kasassa.

Tahattomia tyrskähdyksiä päästellen kävin nopeasti viemässä käyttämäni kupin pois. Nyt pois täältä ennen kuin repeäisin...

Myöhäistä.... Ennätin näkemään Matildan erittäin kummastuneen mulkaisun Amandan paheksuvan tuijotuksen lisäksi ja sitten läks...
Sain kirjaimellisen huutonaurun seasta sanottua sorit ja painelin hemmettiin sieltä.

Ja nauroin vielä parkkipaikallakin.
En kyllä enää tiennyt, mikä siinä niin helkatin hauskaa oli ollut, mutta olipa kuitenkin. Pyyhin silmäkulmiani sillä se räkänauru oli saanut silmätkin vuotamaan ja jouduin hetken keräilemään itseäni ennen kuin sain auton käynnistettyä.
Nyt joutuin nukkumaan...

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 15.02.20 17:47

15.02.2020

Vila laukkasi kerrankin maltillisesti esteeltä toiselle. Ehkä johtui siitä, että olin uskaltautunut nostamaan korkeutta sieltä metrin hujakoilta parikymmentä senttiä ylemmäs eikä tamma enää voinut heittää treenejä niin sanotusti läskiksi. Metrin esteet kun tuntuivat tammalle olevan ihan lastenleikkiä, vaikka tietenkin niiden kanssa tarvitsi sitä ratsastajan tukea ohjeiden ja apujen muodossa. Se oli nähty kisaradoilla useampaan otteeseen... Treenit kotosalla menivät useimmiten vallan mainiosti, mutta kisoissa puolestaan meikäläinen hermoili vähän liikaa ja sen takia harvemmin kisoissa pärjättiin.

Koko talliväki tuntui puhuvan vain ja ainoastaan alkavista valmennuksista. Tietty olin itsekin ollut oikein innostunut ajatuksesta, että pääsisin Vilan kanssa valmentautumaan, mutta sitten oli iskenyt todellisuus vasten kasvoja: Mistä mä rahat vedän sellaiseen?
Halusin pitää Isabellan valmentajana, koska a) en uskaltanut kysyä keneltäkään muulta b) Isabella tunsi minut ja ennen kaikkea Vilan, joten nainen oli ihan luonnollinen valinta meidän/minun valmentajaksi.

Mutta Isabella oli kuitenkin Isabella Sokka,  joten siitä lystistä todellakin piti maksaa. Olin kyllä valmis maksamaan yksityisvalmennuksesta kerran kuukaudessa siitäkin huolimatta, ettei mulla todellakaan tulisi olemaan varaa mihinkään ylimääräiseen (= kalja, roskaruoka, Netflix, Viaplay, Spotify) enää ikinä...
Mutta sitten oli saapunut pelastava ritari valkoisen ratsun selässä. Tai oikeastaan pelastava prinsessa ruunikon hevosen selässä. Olimme nimittäin lyöneet Matilda Tammilehdon kanssa niin sanotusti hynttyyt yhteen (Ei! Ei sillä tavalla!) ja sopineet Isabellan kanssa, että nainen pitäisi meille parivalmennuksen kerran kuussa. Ei enää tuntunut yhtään suolaiselta se valmennusmaksu sen jälkeen, kun sen sai jakaa jonkun toisen kanssa.


Kun olin tyytyväinen niin minun kuin Vilankin työskentelyyn, oli aika lopetella. Loppuverkkojen jälkeen laskeuduin selästä ja ei muuta kuin tallin puolelle.
Vilan kaviot kopisivat lattiaan, kunnes se pysähtyi, nosti häntäänsä aavistuksen ja plöräytti kasan sitä itseään keskelle tallikäytävää. Eipä se mua yleensä olisi hetkauttanut, mutta huomasin Pennan hyökkivän paikalle saman tien.
"Joo, siivoan ne kyllä kunhan oon Vilan saanut hoidettua", puuskahdin tallimestarille ennen kuin se alkaisi valittamaan asiasta. Penna ei tuntunut kuuntelevan mua yhtään. Se vain kyykistyi höyryävän kakkakasan ääreen ja veti kumihanskan käteensä.
Mitä v...!?

Siinä se kyykisteli, tutki Vilan paskakikkaretta kaksin käsin (hajoitti sen, haisteli sitä enkä olisi yhtään ihmetellyt vaikka olisi maistellutkin)  ennen kuin jostain nykäisi esiin muistilehtiön sekä kuulakärkikynän. Lehtiöön se kirjoitti jotain, potkaisi kasaa ja nousi sitten ylös kääntäen katseensa minuun, koska en ollut hämmennykseltäni tajunnut jatkaa matkaani.
"Paljonko sinä painat?" Penna kysyi mittaillen katseellaan meikäläisen ruhoa.
"Täh?!"
"Niin, paljonko painat?" tallimestari uteli.
"En minä tiedä... En oo käynyt hetkeen puntarilla", änkytin ällistyneenä.
Penna pyöräytti silmiään tuohtuneen oloisena, naputti muistilehtiötä kynällään (toim. huom. ei ollut muistanut riisua kumihanskaa) ja tuijotti minua tuohtuneena.
"Pitäisi tietää! Hevosen lannan laatu kertoo paljon kyseisen yksilön terveydentilasta ja teen tutkimusta, vaikuttaako ruokinnan lisäksi treenit sekä ratsastaja hevosen hyvinvointiin. Unohtamatta tietenkin talliolosuhteita, jotka täällä ovat luonnollisesti laadukkaat", Penna selitti lopulta enkä kyllä yhtään peitellyt huvittuneen hämmentynyttä ilmettäni.
Meinaskohan se kysellä ihan jokaiselta ratsastajalta niiden painoa? Aiii saaakeli, sen mä halusin kyllä nähdä! Kuinkahan monta litsaria Penna tulisi saamaan?

"No tuota, mä ilmoitan sulle huomenna, paljonko painan", ähkäisin sitten. Ei mulla kyllä puntaria kotosalla ollut.
Olisikohan  kotosuomeen palanneella Aliisalla? Tuskin, mutta ehkä mä voisin sen varjolla kutsua itseni kahville Pitkikselle? Ihan vain kahville... Ihan niin kuin vuosi sitten, kun Huru oli leiponut pullaa ja menin sinne niitä syömään ihan kaveripohjalta. Ja sitten saattoi lähteä vähän lapasesta.

Kaisallakaan ei olisi asiaan mitään sanomista koska me ei seurusteltu, se oli töissä ja kai mä nyt kavereitani sain nähdä?! Nähdä ja ehkä tehdä jotain muutakin... Ei kun ei! Ihan kaverillisesti pelkästään kahville kutsuisin itseni.


_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 25.02.20 20:26

25.02.2020
#isbenvalmennus

Kieltämättä vähän jänskätti pitkästä aikaa lähteä ratsastamaan Isabellan valvovan silmän alle, vaikka oli nainen välillä käynyt vilkaisemassa meidän itsenäisiä treenejä muttei ollut pahemmin neuvoja jaellut (varmaan sen takia, kun en niistä sille mitään maksanut).
Mutta jännityksestä huolimatta oli myös ihan kiva valmentautua. Toki olinhan mä käynyt Laurin valmennuksessa, mutta Lauri oli Lauri ja Isabella oli Isabella. Jos ei otettu huomioon housujen sisältä löytyviä värkkejä (kummankaan housujen sisältöä en ollut nähnyt, mutta olettaisin, että ero olisi huomattava) niin näissä valmentajissa oli se ero, että Isabella omisti Vilan. Siksi kai mä kyseisen Sokan valmennuksissa skarppasin huomattavasti enemmän kuin muiden valmentajien valmennustuokioissa, vaikka ainahan mä parhaani yritän. Paino sanalla yritän.

Isabella kyseli, miten on mennyt  ("Ihan hyvin") ja mitä tavoitteita tulevaisuutta ajatellen meillä olisi. Piti kyllä hetki miettiä vastausta. Tuskin nainen olisi hyväksynyt vastausta "Pysyä hengissä eikä olla joka kisassa viimeisiä."
Olin huono vastaamaan tommosiin. En mä osannut mitään syväluotaavaa  palopuhetta pitää oikeastaan mistään...
"Niin no, kai se kontrolli on hetkittäin edelleen hukassa. Ja rastastajalla itsetunto..." mutisin vähentäen äänen kuuluvuutta viimeisen lausahduksen kohdalla.
Se riitti. Isabella nyökkäsi ja ihme kyllä kehaisi sen verran, että mainitsi minun kehittyneen huimasti tässä vuoden aikana. Noh, hyvä tietää.

Matildan ratsastusta sivusilmällä välillä vilkaistessani ei ainakaan itsetunto noussut. Nainen näytti niin tyyneltä ja osaavalta ja rennolta, kun minä puolestaan tunsin oloni perunasäkkiin tungetuksi norsuksi, jolla oli rautakanki siellä jossain...

Vila onneksi käyttäytyi kivasti. Ainakin alun askellajien läpikäymisten ajan.
Esteellä vähän meinasi holtitonta menoa olla, mutta sepä ei ollut ihme. Semmosta se oli vähän aina... Kuten sanoin, kontrolliharjoituksia tarvittaisiin - edelleen. Kaiken muun ohella.
Taas. Jälleen. Niin kuin aina.

Mutta onneksi Isabella tunsi tammansa ja näin ollen tiesi, ettei Vila aina se kaikkein helpoin ratsu ollut. Varsinkaan esteillä.
Joten se ei hakannut päätään maneesin laidasta läpi ja sen jälkeen tullut repimään minua alas satulasta haukkuen onnettomaksi ratsastajaksi. Suhteellisen kärsivällisesti se antoi ohjeita meille/minulle  ja tulevaisuuden varalle sain vinkkejä myös.

Ei kuitenkaan jäänyt kakan maku suuhun tästä(kään) valmennuskerrasta. Toki olihan se ollut tehtäviltään aikalailla sitä samaa kuin mitä mä olin Vilan kanssa itsenäisestikin pakertanut, mutta nyt oli Isabella vahtimassa sekä neuvomassa, jotta hommat hoidettaisiin oikein eikä "vähän sinne päin".
Mieluusti olisin toki käynyt useamman kerran kuussa Isabellan valmennettavana, mutta kun se perhanan Matti oli rakentanut kotinsa mun lompakkoon. Kerta kuukaudessa saisi siis riittää ja eiköhän me eteenpäin päästäis silläkin määrällä. Ehkä... Toivottavasti.

Lottovoittoa odotellessa.
Muistais vain lotota.

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 10.03.20 12:30

10.03.2020

Talvilomani turvin pääsin ihan "ihmisten aikoihin" Auburniin ratsastamaan Vilalla. Oikeasti minun oli tehnyt mieli paeta (köh, Aliisaa ja Kaisaa) äidin helmoihin koko viikoksi, mutta koska oli tulossa kaikenmaailman harkkakisoja sekä Kalla cuppeja, ei auttanut äidin pikkupoikaa leikkiä vaan piti treenata. Eikä ketään varmaan yllätä jos sanon taas, että sitä treeniä todellakin tarvittaisiin?

Kontrolliharjoituksia jälleen kerran...
Vila näytti syttyvän jo pelkästään puomeista, joita olin käynyt nakkelemassa maneesiin ennen tamman varustamista välittämättä siitä, tulisiko joku ulisemaan kuinka ne olisivat arvon herrasväen tiellä. Toisaalta suurin osa oli tähän aikaan töissä, joten suhteellisen hiljaista oli Auburnissa.
Verryttelin Vilan kanssa huolella, jotta sen keskittyminen kiinnittyisi minuun eikä mihinkään muuhun. Muutaman perkeleen ja tamman ärsyyntyneen päänheilutuksen jälkeen se kuitenkin asettui muotoon ja tuntui rentoutuvan eikä enää sähiköinyt menemään.

Sellaisina hetkinä tuntui, että kyllähän mä nyt jotain osasin.
Talli oli kyllä pullollaan minua parempia ratsastajia, mutta kuten Isabellakin oli myöntänyt, olin kehittynyt huimasti ja minun alla oli hyvä - loistava - ratsu. Tuskin mä missään ranking-hommeleissa Jusun ja Matildan ohi koskaan pääsisin ja todennäköisesti Rasmus ( + muutama muu ) säntäisi mun ohi ihan leikittä, mutta päätin etten mun kolmatta rankingsijaan helpolla muille luovuttaisi!

Harjoituskisojen luokkia katsoessani olin melkein ilmoittanut meidät 115 senttimetrin esteille, mutta ryhdistäydyin ja niinpä me kokeiltaisiin onneamme metri kahdessakympissä...

Jos menisi päin hikistä ahteria, niin sitten menisi.
... Ja pysyttelisin lopun elämäni metrin esteissä etten nolaisi itseäni yhtään sen enempää.

Mutta sitten muistin, kuinka olin kerran voivotellut Aliisalle samaa asiaa itsesäälipuuskassani, saanut naiselta korvatillikan ja käskyn lopettaa tommonen etukäteen murehtiminen.
"Ei pidä ottaa liian vakavasti!"
Helpommin sanottu kuin tehty... Toisaalta, (vähän vakavamielinen) harrastushan tämä vain oli. En mä ammatikseni ollut mikään esteratsastaja ja tuskinpa tulisin koskaan olemaankaan.

Eipä niillä mua paremmilla ratsastajillakaan läheskään jokainen kisa hyvin mennyt... Mutta noin niin kuin yleisesti huomattavasti paremmin kuin mulla. Niillä oli niin omat kuin lainahevosetkin ja massia taskun pohjalla treenata valmentajan kanssa.

Kyllä. Olin edelleen katkera siitä, ettei mulla ollut varaa valmentautua kuin kerran kuussa muiden treenatessa juttuja valmentajan kanssa lähes viikottain. Mutta hei, onneksi kuunteluoppilaana olo ei maksanut mitään!
Siksi olinkin usein katsomon suojissa mollottamassa muiden valmennuksia ja sitten vähän soveltaen noudatin niitä oppeja omissa itsenäisissä treeneissä.
Iltaisinkaan en ennen nukkumaanmenoa selaillut mitään sellaisia sivustoja vaan kolusin läpi netin ihmeellistä maailmaa lukien juttuja, jotka edes etäisesti koskettivat ratsastusharjoituksia.
Saas nähdä oliko mun itsenäisestä opiskelusta mitään hyötyä loppupeleissä... Jos ei käytännössä, niin ehkä voisin joskus tukkia Pennan suuvärkin omalla pätemiselläni? Siis jos muistaisin kaiken, mitä oon lukenut...
No, kuitenkin jotain vinkkejä olin saanut painettua paksuun kallooni.

Vila ei alkuun oikein halunnut ymmärtää, miksi piti puomin yli päästyään hidastaa ravista käyntiin ja toisen puomin jälkeen nostaa uudemman kerran ravi. Ensimmäiset kerrat mentiinkin ravissa koko pötkö, vaikka kuinka yritinkin pidätellä ja hidastaa.
Lopulta se sitten hoksasi homman jujun ja malttoi hidastella. Laukka-ravi-hommeleissa taas hirtti kaasu kiinni, mutta hetken päänsisäisten kierrosten jäähdyttelyjen jälkeen yhteistyö taas pelitti.
Loppuun vielä otettiin pysähdykset viimeisen puomin jälkeen. Vila kyllä pysähtyi, mutta vastahakoisesti ja kuolaimia pureskellen peruutti ensin pari askelta ennen kuin yritti ryöstäytyä laukkaan. Onneksi olin jo suhteellisen tottunut tamman tempauksiin, joten sain pidettyä sen melkein aisoissa enkä lentänyt selästä, vaikka vähän tasapaino heittikin.

"Huomenna voidaan hypätä", lupasin tammalle laskeuduttuani satulasta. Tämän päivän kevyehköt treenit oli siinä ja hyvillä mielin talutin Vilan karsinaansa.
Toivottavasti se tunne olisi läsnä myös huomenna kotiin lähtiessä.

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 24.03.20 21:36

24.03.2020

Mun teki mieli soittaa Isabellalle, etten pääsisi tänään valmennukseen. Kaikki oli aamusta asti mennyt päin persettä. Eskon karvaista ja näppyläistä persettä (ikävä kyllä, tiedän millainen sillä on)...
Ensin olin nukkunut pommiin, sitten auto oli kiukutellut omiaan, minkä takia olin myöhästynyt töistä vielä enemmän, asiakkaat oli kiukutelleet, olin onnistunu kaatamaan öljytönikän pitkin korjaamon lattiaa (ja liukastunut siihen)... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Kaikki, mikä voisi mennä pieleen, meni.

Siksipä ei oikein huvittanut tallillekaan lähteä. Varmaan tippuisin Vilan selästä ja murtaisin ruhoni jokaisen luun? Ja siinä samassa rytäkässä myös Vilan?
Ai mitenkö se onnistuis? En tiedä, mut mun tuurin tuntien helposti.

Kireät hermot ehti kuitenkin vähän löystyä siinä ajomatkan aikana. Ehkä se niin kutsuttu turpaterapia saisi viimeisetkin rypyt otsalta häipymään ja sen myötä se tattikin laskeutuisi sinne minne pitikin.

Ja niin se teki. Jos kaikki muu oli menny päin ahteria tänään, niin ainakin valmennus meni nappiin.
Vila ei kaahotellut menemään (liikaa), kuunteli minua (ja minä Isabellaa), rataharjoituksessa ei tyritty (kovin paljoa), Isabellakin näytti olevan tyytyväinen (tai sitten oli hyvä näyttelemään) eikä kuoltu! En edes selästä tipahtanut, vaikka yhden kerran lähellä olikin.

Jos näin hyvin vedettäisiin osakilpailuissa niin voisin olla ylpeä itsestäni ja tietty myös Vilasta.
Mutta eiköhä tamman rauhallisuus johtunut ihan kenttäviikonlopun jälkeisestä "väsymyksestä" ja tulevana viikonloppuna sitte mentäisiin taas aivan vanhaan malliin.
Vila vie ja Anton vikisee. Mahdollista, muttei toivottavaa. Kyllä meillä hyvin menisi! Kunhan ei viimeisiä oltais kummassakaan luokassa... Se oli ollut hyvä tavoite tähänkin asti ja toteutettavissa.

Hyvä fiilis jatkui aina karsinalle saakka. Vila heilautti päätään ja onnistui antamaan turvallaan minulle turpaan.
"Perkelesaatanavttu", noiduin ja pyyhkäisin ratsastushanskan peittämällä  kädellä nokkaani todetakseni, että vertahan sieltä tuli. Mmmmahtavaa...
Onneksi joku räkäpaperi löytyi taskusta, joten tungin sen sieraimeen ja urhoollisesti hoidin Vilan sekä sen varusteet ennen kuin luikin loungea kohti toivoen, ettei kovin moni mua näkisi ennen kuin saisin vähän naamaa siistittyä.

Turha toivo.
"Wou, noinko vituiks valmennus meni että ihan turpaas sait?" Jonny keljuili. Kaappiaan kaiveleva Matildakin vilkaisi suuntaani enkä oikein tienny oliko sen kasvoilla käynyt ilme huvittuneisuutta vai säikähtikö se.
"Pää kiinni", tuhahdin ja työnnyin miehen ohi vessaan.
Ok, verta ei tullut enää, mutta olin onnistunut sotkemaan sillä puolet naamasta. Olin melkoisen hehkeä näky...
Perusteellisen naaman puhdistuksen jälkeen totesin että nokan varsi vähän punoitti, mut tuskin nyt mitään oli murtunut. Kunhan en nyt aivan hakatulta näyttäis...

Nyt äkkiä kotiin peiton alle pakoon pahaa maailmaa.
Tai äkkiä ja äkkiä. Autonrottelo veteli viimeisiään eikä halunnut millään käynnistyä - taaskaan.
Unohdin kipeän nenäni ja pamautin tympääntyneenä otsan ratin yläreunaan.
"Au!"

Kyllä mä tiesin missä vika oli, vähän omia patentteja sinne tänne, joten kyllä se romu siitä yskähdellen sitten starttasi.
Perusteellinen remontti uljaalle Volvolleni olis paikallaan, mutta varaosat maksoi enemmän kuin itse auto. Paaliin joutaisi koko rotisko, mutta enhän mä nyt raaskinut siitä luopua.


_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. Eilen kello 19:39

27.03.2020
#kevätpäiväntasaus

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Av

Ennen
Niin kuin aina, jännitti ihan pirusti tulevat kilpailut, mutta tällä kertaa se ei ollut sellaista "en mä pysty tähän, en tuu, soitan että mulla on ripuli enkä pääse paikalle, en halua!"-jännitystä vaan sellaista hyvänlaatuista hepulointia.

Olin ilmoittanut meidät Vilan kanssa peräti kahteen luokkaan ajatuksena, että tamma saisi 110cm-luokassa purettua ne enimmät energiansa pois ja itse 120 olisi meidän tulikoe.
Osallistujalistoja katsellessani mietin, et näissä kinkereissä ei hyvin tulisi käymään.

Jälkeen
Ratsastajien ja hevosten taso oli kova, mutta ensimmäisessä startissa meidät päihitti vain itse Merikanto. Kylläpä hymyilytti!
Vilalla oli touhotusmoodi päällä, joten ehkä vähän liikaakin himmailin sen menoa sitten seuraavassa luokassa (niin, se jopa totteli!) ja yksi pirun puomikin sieltä kolahti alas, joten eipä ollut asiaa uusintakierrokselle tällä kertaa. Aikakaan ei ollut niin kova kuin muilla, joten löydyttiin sijalta 20.

En jaksanut jäädä murehtimaan kuitenkaan. Olin hyvällä tuulella koska tavoite saavutettu (ei oltu viimeisiä) ja huomenna pääsis ryypp... siis juhlimaan sivistyneesti muiden kanssa.

_________________
Esittely
Tilannetopic
Anton S.
Anton S.
Vuokraaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 26
Viestien lukumäärä : 423

Takaisin alkuun Siirry alas

Vilan päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa