Vilan päiväkirja

Siirry alas

Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 11.04.17 12:55


Vilan päiväkirja

Vilanna d'Azuré, "Vila" | musta FWB-tamma | omat sivut
Omistaja: Isabella Sokka | hoitaja: Anton Seljavaara

Entinen vuokraaja: Josefin Berggård (06/17-07/18)


Viimeinen muokkaaja, Isabella S. pvm 01.09.18 10:33, muokattu 5 kertaa

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 658

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 25.07.17 13:38

14.7.2017 | Käyntimaasto

Huh miten mahtava fiilis, eräs työprojekti on nyt alta pois. Toki uusi tehtävä on jo tiedossa ja minun pitäisi sännätä artikkelin kirjoituksen kimppuun, mutta jostain syystä en aikonut aloittaa sitä tänään. Haluan ensin nauttia edes yhden päivän ajan tunteesta, että hommat on tehty. Olin nukkunut hieman liian vähän, mutta heräsin silti erittäin pirteänä. Ilmakin näytti hyvältä ja päätin lähteä maastoon. Jotenkin Eela ei vain napannut, sillä olen ratsastanut rakkaalla tammalla lähiaikoina suorastaan liikaa – kahdella muulla kun on valtava tiineysvatsa. Vilan varsominen ei kuitenkaan ole tapahtumassa vielä muutamaan kuukauteen, joten voisin hyvin kiivetä ilmapallon selkään ja käydä hieman tallailemassa. Olen maastoillut Vilalla alusta asti ja neito on suhteellisen varmajalkainen, mutta kuitenkin vielä nuori. Joku kaveri olisi siis kiva löytää. Pohdiskelin hetken ja muistelin Amandan kiukkuisen kiireistä naamaa tänä aamuna. Joo ei, en pyytäisi siskoani. Nyt voisi olla sopiva hetki tutustua johonkin tallilaiseen. Ei muuta kuin tallitupaan mars!

Kävelin tallikäytävää pitkin hymyillen, kun tajusin, ettei täällä välttämättä olisi ketään näin aikaisin. Talli vaikutti harmillisen tyhjältä ja hiljaiselta. Ei ääniä missään. Olin jo kääntymässä takaisin, kun aistin ihanan kahvintuoksun leijailevan nenääni. Jonkun on ollut pakko keittää sitä! Uudella tarmolla astuin tallitupaan ja olihan siellä joku, hassun Hanin sinitukkainen vuokraaja Minka.
"Minka, moi!" tervehdin hymyillen ja hyökkäsin samalla kahvin kimppuun. "Moi", Minka mutisi melko hiljaa ja mietin, olisiko tytöllä rohkeutta lähteä matkaani. No, ei auttanut kuin kysyä.
"Ootko ajatellut alkaa maastoilla Hanin kanssa? Onhan se maastossa aika haastava, mutta se olisi sille varmasti hyvää harjoittelua", kiirehdin perustelemaan yllättävää kutsuani.
"Oonhan mä sitä ajatellut. Ollaan käyty maastossa jo maasta käsin, mutta olisi se selästäkin käsin kiva", Minka vastasi ja katsoi minua vähän yllättyneenä.
"Voisin tulla vaikka Vilan kanssa mukaan. Ei sua ois tänään huvittanut lähteä maastolenkille? Ihan käyntilenkille vaan kun Hani on vielä niin arvaamaton", ehdotin kohteliaasti, ja jätin visusti mainitsematta sen, ettei Vilakaan ollut kovin kokenut tai etten ollut koskaan ratsastanut sillä ilman satulaa. Hassua, en edes tajunnut ensin ajatella, ettei satula tietenkään mahtuisi sille.
"Kaipa me voitaisiin lähteäkkin. Tulisi sitten sekin testattua", Minka sanoi ujosti hymyillen.
"Hienoa!" huudahdin ilostuneena, joskin myös vähän jännittyneenä. Hiton satulattomuus ja tietysti tallituvassa oli kaikista epävarmimman ponin vuokraaja, kun päätin kysyä ensimmäistä madollista seuralaista! Vaikka no, ei kai saisi manata. Vila on pääasiallisesti rauhallinen ja Hanista ei voi täysin tietää. Sehän saattaa olla vaikka millainen maastomopo, lohduttelin itseäni samalla kun hain hajamielisenä Vilan harjat ja suitset. Kehtaisikohan sitä virittää vaikkapa riimunnarusta kauhukahvan tamman kaulalle..?

Ehdin rauhoitella itseäni ja puunata Vilan oikein kunnolla sillä aikaa, kun Minka haki Hanin laitumelta asti. Rillaa ei jaksanut kiinnostaa Vilan poistuminen tarhasta. Tamma vain tuhahti pulleuksissaan ja jatkoi ruohon mussuttamista. Huokailuista päätellen sillä alkoi jo olla tukalaa varsavatsansa kanssa, enkä kyllä yhtään ihmettele. Vila sentään vaikutti vielä oikein pirteältä. Pistin Vilalle vielä pintelit joka jalkaan ja sitten siirryimme tallipihalle. Kiipesin mustan palleron selkään hyvin hyvin varovasti penkin avulla, mutta eipä Vila vaikuttanut häiriintyvän. Onneksi olin pieni ja kevyt.

"Valmista?" huikkasin Minkalle ja tytön nyökkäyksestä ohjasin Vilan kohti metsäpolkuja. Hani kuului vähän tanssahtelevan meidän takana, mutta onneksi Vila ei välittänyt. Tamma vaikutti mammamaisen rennolta ja rauhalliselta, onneksi. Hormonit voisivat vaikuttaa toisinkin... Itse lenkki meni hyvin. Kävelimme reippaan tunnin vaihtelevissa maisemissa, välttäen kaikista raskaimmat mäkiset reitit. Muutaman kerran kuulin ja huomasin, kuinka Hani seikkaili omiaan meidän takana. Minka pysyi kuitenkin ihanan rauhallisena ja ylipäätään kyydissä. Vilan pullea tiineyspeppu toimi hyvänä stopperina Hanin spurteille. Pääsin lenkin aikana juttelemaan Minkan kanssa ja yllättymään, että tällä on ollut myös omia hevosia. Tai no, toisaalta se ja tämän äidin valjakkokasvatit selittävät, miksi tyttö on niin luonteva hevosten kanssa.

Kiitin Minkaa maastoseurasta ja hoidin Vilan huolellisesti ennen tarhaan viemistä. Tamma vaikutti todella pirteältä ja terveeltä, onneksi. En malta odottaa, että varsavuoden jälkeen pääsen kunnolla treenaamaan sitä. Kaiken kukkuraksi olen löytänyt Vilalle ihanan hoitajan, joka aloittaa jonakin päivänä. Saattaa olla, että sovimme jo päivästä ja minä vain unohdin. Joka tapauksessa, elämä vaikutti aika kivalta taas. Voisinkin mennä valmistamaan jotain kevyttä lounaaksi ja sen jälkeen raahaamaan läppärini huvimajalle. Ruusutarhaa katsellessa artikkeli saattaisi jopa edistyä, vaikka uhosinkin pitäväni vapaapäivän.

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 658

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Taustaa ja tutusmista

Viesti kirjoittaja Josefin B. lähetetty 08.08.17 13:52

08.08.
Uudet ratsastushousut tuntuivat jaloissa hieman kireiltä, mutta näyttivät hyviltä. Loin vielä viimeisen vilkaisun peiliin, josta minua takaisin tuijottivat huolestuneet kasvot, tällä kertaa vain kevyellä päivämeikillä varustettuna. Tummansinisien ratsastushousujen taskuja koristivat kauniit kimaltelevat kruunujenmuotoiset yksityiskohdat, jotka sopivat kauniisti yhteen mustan bling bling -koristetun vyön kanssa. Vaalea t-paita oli kevyt ja yksinkertainen vaihtoehto, joka sopi kesäisen lämpimään säähän loistavasti. Tummanruskeat hiukseni olin kietaissut huolitellun huolettomasti poninhännälle, jolloin latvat laskeutuivat mukavasti olkapäilleni.

Nappasin eteisestä matkaan laukun, jonne olin pakannut aina tarpeelliset tavarat, kuten puhelimen ja lompakon, sekä isomman kassin, jossa suurimman osan tilasta veivät kalliit turvavarusteet ja uutuuttaan kiiltelevät pehmeänahkaiset ratsastussaappaat. Jalkoihin päätin matkan ajaksi napata jotkin kevyet jalkineet, jotka eivät tosin soveltuneet tallihommiin aivan täydellisesti.

Olin odottanut tätä päivää siitä asti, kun olin käynyt kokeilemassa Eelaa. Ratsastus ei ollut sujunut yhtä hyvin kuin olisi toivonut, mistä johtuen Isabella olikin alkanut kyselemään tarkemmin ratsastushistoriastani.
“Aivan. No mutta nyt tiedän, sinähän olet se Berggård. Silloin ihmeteltiinkin, että mihin hävisitte, oli sitä kaikenlaista juttuakin liikkeellä… mutta mitä niistä vanhoista nyt..”, Isabella ei ollut sen halukkaampi kuin minäkään nostamaan vanhoja, jo haudattuja, mutta arven jättäneitä tapahtumia esille. Olisin ollut tottakai utelias kuulemaan tarkemmin Auburninkin historiasta, mutta en viitsinyt sitten itsekään ruveta utelemaan.

Onnekseni minun ei tarvinnut haudata tätä unelmaa toista kertaa. Toisaalta se olisi varmasti ollut oikea ratkaisu äitiä ja kaikkea tätä sotkuakin ajatellen, mutta nyt kun tunsin itseni valmiimmaksi tähän kuin koskaan aiemmin, en vain voinut heittää koko unelmaa hukkaan. Isabella kertoi, että Eelasta oli ollut muitakin kiinnostuneita ja että hän yrittäisi löytää tammalle mahdollisimman sopivan ratsastajan, mutta ilmeisesti ei ollut täysin aikoinaan sivuuttanut ratsastustuloksiani, sillä hän päätti kertoa Vilasta.

Vila oli kuulemma nuori FWB-tamma, jonka kilpauraa oli vasta hieman aloiteltu ja etenkin esteillä löytyi vielä kehitettävää. Nyt tamma oli kuitenkin kantavana, mikä tietysti tarkoitti, että voisin ainoastaan hoitaa tätä. Toisaalta oli vain hyvä tutustua hevoseen aluksi maastakäsin kunnolla, jolloin myös ratsastukseen saisi varmasti ihan erilaisen syvyyden. Lisäksi Isabella oli luvannut, että tänä aikana, kun Vilalla ei voisi ratsastaa, saisin lainata tallin muita estehevosia - Eelaa ja Riepua - esimerkiksi estevalmennuksiin, jolloin saisin taas tuntumaa satulaan ja apuihin ennen Vilan selkään kipuamista. Nämä suunnitelmat kuulostivat minusta oikeastaan täydellisiltä, jos nyt mitään täydelliseksi voi sanoa. Ehkä tämä oli sitä kohtaloa, ainakin tämä kaikki tuntui samalla kerralla sattumaksi liian epäuskottavalta.

Saapuessani tallin pihaan, näytti se kaikessa komeudessaan melkoisen tyhjältä. Autio piha loi viileitä iltapäivän varjoja nurkkiin ja sai kaiken näyttämään kuin joltain epätodelliselta hahmotelmalta taustallaan kaunis vanha kartano. Silmäiltyäni hetken ympärilleni huomasin liikettä ratsastuskentällä, joten päätin suunnata siihen suuntaan.

Jo kaukaa tunnistin hevosen: Eela. Tumman tamman selässä keikkui blondi, arviolta samanikäinen, ellei hiukan nuorempi, päässään Charles Owenin klassikkokypärä ja jalassaan siistit violetit ratsastushousut, tämä kaikki siistiä ja varakkaan näköistä, mutta samalla siitä huokui kuitenkin niukkuus rahassa. Mutta eihän se voinut olla.. Tälläisessä paikassa, kuin Auburn, pelkkä vuokraaminen maksoi omaisuuden ja omaisuudella tarkoitin nimenomaan keskituloisen luokan varoja. Pienen hetken tunsin hienoisen kateuden pistoksen, mutta se olin vain lyhyt poispyyhältävä hetki. Sitten tunsin itseni jälleen äärimmäisen onneliseksi ja muistin, että Eela ei välttämättä olisi minulle edes sopivin..

“No mutta hei, pitkästä aikaa!” Kentän laidalta ratsastusta seurannut Isabella tervehti minua iloisesti.
“Hej vaan! Joo, täällä ollaan lopultakin, toivottavasti jatkossa hieman useamminkin”, hymähdin, mutta katseeni säilyi kenttää ympäri kiertävässä ratsukossa. Kevyt tuntuma suuhun. Eela heilautti häntäänsä silloin tällöin sähäkästi, mutta vaikutti muuten rennolta, luottavaiselta.. Isabella ilmeisesti huomasi tämän sillä:
“Eikö näytäkkin kivalta. Kaja Rajamäki on Eelan uusi vuokraaja, kerroin hänelle muuten juuri sinusta. Sanoin vain, että voisit tulla joku päivä vähän ratsastamaan Eelalla, jos hän ei ehtisi”
“Mmm joo, kiva. Ajattelin että voisin tänään tutustua vihdoin paremmin Vilaan”, kerroin suunnitelmistani.
“Aivan, sinähän olet vain nähnyt tamman kertaalleen. Vila on laitumella tällä hetkellä, mutta jos jaksat odottaa, voin tulla mukaasi hakemaan sitä. Ja näyttää samalla vähän paremmin paikkoja”, vilkaisu ranteessa olevaan kelloon, “puolen tunnin päästä ehdin sopivasti”, Isabella lupaa.
“Kiitos.”
avatar
Josefin B.
Entinen tallilainen

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 39

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 10.08.17 20:51

10.08.2017 | Varsanpapana syntyi <3

Yöstä asti on ollut hälytystila ja stressi, omistaja ei ole siis nukkunut silmäystäkään. Huomasin eilen illalla Vilalla vahatipat ja tamma pyöri levottomana, joten ei kai siinä auttanut muuta kuin ottaa silmäterä oikein kunnon tarkkailuun. Aamulla soitin tallille eläinlääkärinkin, mutta Vilalla oli vaan tukala olo vatsansa kanssa. Varsa antoi vielä odotuttaa. Vasta illalla kahdeksan aikaan se sitten syntyi - eikä eläinlääkärin edes tarvinnut avustaa. Vila hoisi varsomisen reippaasti ihan itse. <3 Nyt Rillan pariviikkoinen tammavarsa on saanut itselleen komean poikaystävän, tumman ja syötävänsuloisen läsipään. Varsinaiseksi poikaystäväksi pikkuorista ei kuitenkaan Rillan vauvalle ole, sillä molemmilla on Fellu isälinjassaan. Mutta hei, katsokaapa nyt millainen komistus se on! Ihan mieletön. <3 Hymyilin äärettömän leveästi, pistin Josefinille whatsapp-viestin Vilan varsasta ja ryhdyin räpsimään ihanuudesta kuvia. Instagramini olisi pian pelkkiä varsakuvia täynnä!

- Isabella


_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 658

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Onni on tämä pieni ihme

Viesti kirjoittaja Josefin B. lähetetty 14.09.17 10:34

08.09.2017
Kun olin ensimmäisen kerran nähnyt Vilan valtavan mahansa kanssa, olin ollut varma, että tamma varsoisi minä hetkenä hyvänsä. Toisaalta oli jotenkin mahdotonta ajatella, että sieltä syntyisi pian pieni hevonen, olento, jolla olisi korvat, suuret ja holtittomat jalat, sekä pieni viuhtova häntä. Ja silti minulla oli kuitenkin jo selvä visio siitä, että tuleva otus tulisi olemaan ori, ja että sillä olisi emänsä tavoin otsassaan kaunis valkea läsi.

Niinhän siinä sitten kävikin. Illalla kahdeksan aikaan tuon maagisen WhatsApp-viestin saavuttaessa minut olin parhaillaan valmistamassa itselleni iltapalaa tarkoituksena tuijottaa loppuilta Netflixiä. Jo nähdessäni viestin lähettäjän puhelimeni aloitusnäitöllä, alkoivat sormeni tutista niin että viestin avaaminen oli lähes mahdotonta.

Vaikeinta oli keksiä syytä, miksi minun täytyi lähteä ulos niin myöhään juuri sinä iltana. Äiti oli kuullut paljon juttuja humalaisista nuorisojengeistä, eikä näin ollen koskaan pitänyt ajatuksesta, että lähdin ulos kylällä niinkin aikaisin illalla, kuin puoli yhdeksältä. Eihän toki minua koskaan estellyt, sillä ainakin minun luullakseni uskoi, etten koskaan voisi tehdä mitään sellaista. Lähinnä hän pelkäsi että minulle sattui jotain. Vaikka olin kuinka yrittänyt uskotella tälle, etten ollut enää mikään lapsi, ei hän vain tuntunut ymmärtävän sitä. Ehkä osin sen takia, että isä oli niin paljon poissa. Äiti ikään kuin yritti korvata minulle sen huolenpidon ja turvan, josta jäin isäni poissaolojen takia paitsi. Se oli kuitenkin ollut aina enemmän este kaikelle. Mutta nyt, kun olin jo 18 äitinikin oli lopulta ymmärrettävä, että alkaisin pärjätä omillanikin.

"Heippa, mä lähen käymään kylällä", huikkasin olohuoneeseen päin, mistä kuulin tietokoneen näppäimistön naputtavan äänen.
"No hei sitten, mihin aikaa olet takaisin?" Kysymys ärsytti minua, mutta huokaisten syvään kerroin etten tiennyt tarkkaa aikaa, mutta että tulisin kello yhteentoista mennessä.

Jotenkin nämä sanat ja tämä ilta vain tuntuivat lopulta murtavan kaiken edellisen. Lopultakin sain liikkua kuten muut nuoret, mennä omia menojani. Toki äiti saattoi edelleen huolestua myöhäisistä kotiintuloajoista, mutta tuntui kuin hän olisi lopultakin oivaltanut sen, etten ollut enää mikään 12-vuotias, jonka perään sai koko ajan olla kyselemässä, jos päästi hänet vahingossa hetkeksi silmistään.

Nyt paljon myöhemmin, kun katselin varsavauvan menoa tarhassa, en voinut olla kuin ymmälläni siitä tunteesta, joka löi vasten minua voimakkaana. Coco, joka oli Rillan varsa ja Verdiksi nimetty Vilan varsa olivat aivan valloittavan ihania. Samaan aikaan, kun ne saivat sydämen pakahtumaan rakkaudesta, olivat ne aivan hulvattoman hauskoja. Leikki alkoi niin, että Verdi nappasi Cocoa korvasta, jonka seurauksena Coco lähti jahtaamaan oria. Verdi oli uskomattoman nopea ja taitava laukkaamaan, mutta Cocopa olikin ketterämpi käännöksissä ja osasi aina yllättää. Lopulta Coco sai kiinni Verdin hännästä, johon Verdi vastasi aina pukilla. Silloin tälllöin pukki oli niin suuri, että Verdi menetti tasapainonsa sen johdosta ja teki tämän potkun perään kuperkeikan tai toisenkin. Välillä, kun varsat erehtyivät yrittämään leikkiä Vilan ja Rillan kanssa, saivat ne kyllä jöötä sen mukaan. Parempi kuitenkin niin, sillä Cocossa ja Verdissä taisi olla tosissaan aika paljon riesaa.

Tänä syyskuisen hyytävänäkään iltana, kun istuin jälleen Vilan ja Verdin karsinassa ja kirjoitin tätä Vilan päiväkirjaan en voinut olla hymähtämättä jutulle. Verdi oli koko kyseisen ajan leikkinyt vesiautomaatilla ja puuhaillut karsinan toisessa nurkassa, mutta nyt se lähestyi minua innokkaana. Varsa kumartui katsomaan kirjaa sylissäni, mutta päätti jättää sen sikseen ja nuuhkaista vuorostaan kasvojani. Sen hengitys vasten naamaa tuntui lämpimältä ja turpakarvat kutittivat. Siinä hetkessä en voinut olla onnellisempi. Tiesin, että Verdi kasvaisi pian isoksi ja se vieroitettaisiin. Samaan aikaan odotin sitä innolla ja kauhulla. Varsasta oli tullut kuluneen kuukauden aikana hyvin rakas, mutta odotin jo sitä, kun pääsisin ensimmäisen kerran hyppäämään Vilan selkään. Tosin sitä ennen minun olisi vielä parannettava taitojani toisten hevosen kanssa.
avatar
Josefin B.
Entinen tallilainen

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 39

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Josefin B. lähetetty 29.10.17 19:26

29.10.
Pysäytin harmaan Audini Auburnin puoliksi autiolle parkkipaikalle. Koska oli sunnuntai-ilta, oli oman 18-vuotis syntymäpäivälahjakseni saamani auton lisäksi pihassa ainoastaan kaksi kaaraa. Oli jo niin pimeää, että pihassa ei nähnyt kovin kauas, onni oli että lyhtypylväät valaisivat tieni täältä talliin. Kolea kostea ilma pyrki tunkeutumaan minun kevyen toppatakkini läpi ja vetäistessäni tallin ovea kiinni perässäni, oli viima tarttua kiinni raskaaseen oveen.

Tallissa oli onneksi ihanan lämmintä. Tuoksui hevoselta ja tuoreilta heiniltä. Nyt, kun Verdi oli vieroitettu ja Vilan mammaloma oli virallisesti ohi, pääsisin viimein treenaamaan tammaa. Tänään olin kuitenkin vain suunnitellut juoksuttavani tamman, sillä enhän nyt suoraan voinut hypätä sen kyytiin ja ruveta kunnon treeniin. Lisäksi Vila oli ratsastettavuudensa osalta minulle vielä täysi ylläri. Eikä sillä kyllä sen puoleen ollut lihaksiakaan.

“Mites Vilan kanssa?” Mikael G oli ilmestynyt hoitopaikalle herättämään minut ajatuksistani. Olin tutustunut häneen aiemmin jotenkin pintapuolisesti tallivintin siivoustalkoissa.
“Eipä mitään kummempia, paitsi että ajattelin kokeilla juoksuttaa tammaa tänään ekaa kertaa”, hymyilin, oli piristävää saada seuraa, sillä en vieläkään tuntenut tallilaisista varmasti puoliakaan.. “tallivuoroa tekemässä vai?”
“Jep, vielä tunnin verran. Kannattaa sitten odottaa vähän ennenkö noi edelliset tulee tuolta, meinaan et varmaan halua jäädä välikädeks kissatappaluihin”, Mikael virnisti. Olin varma, että jos hän olisi ollut vähänkin nuorempi.. Joka tapauksessa jäin pohtimaan Mikaelin sanojen merkitystä, vaikka mies oli tunnettu juuri tuollaisista heitoista.

Se, että maneesi oli tyhjänä, tuntui aikamoiselta luksukselta. Olin myös tyytyväinen tilanteeseen, sillä en todellakaan toivonut muiden tuijotuksia tällä hetkellä. Vila oli ilmeisesti käynyt viime päivien aikana jo pyörähtämässä maneesissa sillä tamma sen kummempia miettimättä suuntasi ympyrälle pidentäessäni hieman liinaa. Pari kierrosta molempiin suuntiin, sitten hölkkää ja lopuksi laukkaa, jossa Vilalla sitten olikin jo hieman enemmän höyryjä päästeltävänä. Koko ajan tamma kulki kuitenkin ympyrällä kuuliaisesti eikä vaatinut juuri työstämistä tahdin muuttamiseksi. Kumpa kaikki olisi aina niin helppoa. Myös selästä käsin..
avatar
Josefin B.
Entinen tallilainen

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 39

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 30.10.17 15:56

30.10.2017 - Kouluratsastusyritys

Osuuteni aamutallista oli valmis ja olin ehtinyt syödä työajalla kevyen lounaan. Käväisin toimistossa tekemässä kasvoilleni ja hiuksilleni pikasiistimisen, ennen kuin talliin alkaisi virrata kävijöitä. Vaihdoin ylleni viininpuna-mustat ratsastusvaatteet ja nappasin kypärän ja hanskat mukaan. Raipan voisin täysin varmasti jättää kaappiin. Mukavan jännityksen kourissa kävin hakemassa Vilan sisään pienestä tuiskusta, joka ei ollut aivan vettä eikä lunta. Nyrpistin nenääni moiselle moskalle, joka ei osannut päättää koostumustaan.

Vein Vilan suoraan hoitopaikalle odottamaan ja nappasin tamman päältä märän sadeloimen mukaani lämpimään satulahuoneeseen kuivamaan. Keräsin tamman tarvikkeet ja iloisena palasin rapsuttelemaan uljasta, mutta levotonta mustaani. Hajamielisenä harjasin kosteaa tammaa varmaankin melko pitkään ja moikkailin ohikulkevalle väelle rekisteröimättä kasvoja sen kummemmin. Varustin tamman huolellisesti ja talutin sen visusti katetun käytävän keskellä kulkien maneesiin. Vila asteli hermostuneesti kun kiipesin suoraan sen selkään. Tamma ampaisi uralle vauhdilla ja jouduin jarruttamaan sen hyvin vaivalloisesti pysähdyksiin, jotta saisin satulavyön kiristettyä.

Olin iloinen reippaasti alkavista alkukäynneistä, vaan vähänpä minä tiesin. Muutaman hassun kierroksen jälkeen Vila totesi, että maneesi oli helvetin pelottava paikka yksinäiselle puoliveriselle. En kuullut tai nähnyt ikinä mitään, mutta Vila näki ja kuuli. Tamma syöksähti säännöllisesti eteen ja sivulle tai kieltäytyi menemästä kulmiin. Keräsin ohjat käteen aiemmin kuin olin aikonut ja hiki alkoi virrata. Hiton tammat! Ajattelin, että reippaampi askellaji saisi mustalle muuta ajateltavaa. Vaan kun ei. Vilalla oli edelleen samat vainoharhaiset ajatukset, mutta reippaampi vauhti. Tasapainoni oli monta kertaa koetuksella neitokaisen epämääräisissä syöksähdyksissä turvaan möröiltä.

Vaihdoin suuntaa kevyessä ravissa ja koetin tehdä raviväistöä, kun kuulin maneesinovelta vihellystä. Tilda saapui Fellun kanssa – kukas muukaan, kuin itse Amanda vanavedessään. Vila syöksähti pienellä pukkiloikalla väistön kerrallaan päätepisteeseensä ja näin Amandan katseessa pahaa enteilevän tuikahduksen. Hitto, sisko jäisi aivan varmasti katsomaan. Tilda sentään koetti pitää katseensa hienovaraisesti sivussa ja keskittyä siihen, ettei hänen musta orinsa hörhöilisi tammalle turhia.

Vila kuitenkin ehti ottaa lisäkierroksia ärsyttävästi lurittelevasta orista. Ajattelin – taas turhan toiveikkaana, että ehkä laukassa se ei ehtisi välittää. Lopputuloksena roikuin tammani kyydissä useamman kierroksen ajan hallitsematonta kiitolaukkaa, ja hikeni oli yhä enenevässä määrin puhdasta tuskanhikeä. Ääniavuin (rauhoittelevin kirosanoin) sain Vilan hidastamaan näyttävään ravuriraviin. Tamma puuskutti ja pärski ja heitti ympäristöönsä valkoista vaahtoa. Korvat sojottivat taivaissa eikä peräänannosta ollut tietoakaan.

Vaivalloisesti sain Vilan hermostuneeseen käyntiin ja keskityin tekemään pelkästään pysähdyksiä, peruutuksia ja pienenpieniä voltteja. Koetin olla välittämättä Amandan varmasti hyvin ivallisesta hymystä ja polttavasta katseesta, jonka tunsin jatkuvasti selässäni. En välittänyt Tildasta ja Fellusta, vaan valtasin maneesin itsekkäästi. Nainen oli kuitenkin tahdikas ja väisteli meitä hienosti. Vila rauhoittui hiljalleen ja laskeutui pärskien muotoon. Tahti alkoi olla järkevä ja askeleet vähemmän hosuvia.
”Bravo!” huudahti tuttu, ivallinen ääni katsomosta. ”Saat ratsastettua tammasi käynnissä muotoon. Maankuulu kouluratsastaja ja ratsuttaja Isabella Sokka, hoitaa laaturatsulle ravurin ravin ja päättömän kiitolaukan. Jatka toki.”

Käänsin Vilan heti ympäri kohtaamaan rakkaan blondin silmästä silmään ja puolustauduin kiukkuisesti.
”Kokeilisit itse! Nuori tamma on seissyt lähes vuoden mammalomalla ja kerännyt voimiaan. Eikä se ole muutenkaan vielä valmis ratsu. Pidin sen sentään käsissäni enkä pudonnut”, kiukuttelin, ja vältin kiroilun vain vaivoin.
”Vai pidit käsissäsi! Oli niin nätti väistö teillä kun tulin maneesiin ja kiva koottu laukka. Ratsastaisin sitä paremmin koska vaan”, Amanda jatkoi ylpeillen.
”Ratsasta vaan. Tulen mielelläni joskus katsomaan. Oikeastaan voisit startata Vilalla kilpailuissa, niin koko talli voi todistaa ylivoimaisia ratsastustaitojasi”, sanoin mäkättäen ja puoliksi leikilläni. Vila ei todellakaan ollut valmis.
”Kiinni veti”, typerä ja itseriittoinen siskoni vastasi. ”Mutta, siinä tapauksessa sinä hyppäät minun hevosellani ja paremmin sijoittunut on voittaja.”
Purskahdin nauramaan ääneen. ”Sisko rakas, ei olisi reilua viedä tikkaria lapsilta. Voittaisin Riepulla tai Lefalla leikiten.”
”Siksi et menekään niillä. Saat hypätä Leevillä, niin ollaan samalla viivalla. Mutta vain kaikista pienimmän luokan, en halua että katkot sen kintut”, Amanda hymyili ja nyrpisteli samalla ajatukselle Leevin katkenneista kintuista.

Tuhahdin tyytymättömänä – Leevi menisi todennäköisemmin näyttävällä piaffella esteiden sekaan kuin hyppäisi niiden yli. Tai sitten se loikkisi omia laukkaväistöjään esteiden välissä esteratsastajan painoavuista hämmentyneenä. Helvetti. Kokeilin kuitenkin puristaa Vilaa ihan pikkiriikkisen ulkopohkeella ja asetin hieman ulospäin, samalla sisäpohkeella tukien. Käyntiväistön sijasta tammani hypähti ylöspäin potkaisten samalla kiukkuisesti. Tästä koulutaidonnäytteestä kierosti innostuneena hihkaisin siskolleni. ”Sovittu! Häviäjä on surkea ratsastaja ja tekee marraskuun ylimääräiset aamutallit. Ja kumpikaan ei sitten koeratsasta kilparatsuaan.”  

Käänsin Vilan kohti toista päätyä ja huolehdin ryhtini äärimmäisen suoraksi. Kuulin Amandan ärsyttävän hymähtelyn lisäksi hämmentynyttä naurua - katsomossa oli siis muitakin. No, eiköhän pieni vedonlyöntimme paljastuisi joka tapauksessa. Kilpailuja odotellessa en varmasti läpiratsastaisi Vilaa yhtään enempää - ja annoinkin tammalle pitkät ohjat loppukäyntien merkiksi. Ratsastaisin Leevillä koko kilpailujen tiukimmat tiet, tarvittaessa vaikka laukkapiruetteja hyödyntäen. Minun täytyisi vain toivoa, että hyppytaidoton iso ori ymmärtäisi astua pikkuesteiden ylitse ja voitto olisi taattu.  

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 658

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 02.11.17 16:17

2.11.2017 - Höntsäilyä

Olin suhteellisen väsynyt, sillä aamutalliviikon lisäksi editoin tutkimuksestani kirjoittamaa artikkelia iltaisin. Mokoma ei tuntunut valmistuvan millään. Onneksi Jonathan oli oppinut, että minulle ei kannattanut puhua ihan heti ensimmäiseksi aamulla. Tallityöt maistuivat yllättävän hyvin ja täytyihän jonkun taata Annalle lomaa - näemmä se olin taas minä. Kroppani tuntui mukavan väsyneeltä, mutta mieleni teki ratsaille.

Päädyin taas Vilan karsinalle, sillä uudet tammani saisivat pitää vielä vapaapäiviä ja tottua talliin rauhassa. Harjasin mustan huolellisesti, laitoin varuiksi jalkoihin suojat ja varustin tamman. Nappasin juoksutusliinan ja heitin ratsastusviltin tamman selkään.

Hetken mielijohteesta lähdin taluttelemaan Vilaa tallitietä pitkin. Onneksi tämä reitti oli sentään valaistu. Ajatuksissani kuljin reippaasti kävelevän, valppaan nuoren neidin rinnalla ja sain vain vaivoin vältettyä murskatut varpaat. Vila ei kuitenkaan säikähtänyt mitään, vaikka minulla olikin pitkä liina juuri sen varalle. Käännyimme risteyksessä takaisin ja tamman askeleet reipastuivat entisestään, kun suunta oli tallille päin.

Maneesista kuului huudahduksia ja rytmikkäitä laukka-askelia. Edelliskertaisesta yleisöstä lannistuneena ja yksinäisyyttä kaivaten talutin Vilan autiolle kentälle. Heitin englantilaisviltin aidan reunalle, loin hyväksyvän silmäyksen pohjaan ja lähdin juoksuttamaan Vilaa. Onneksi kenttää oli lanattu päivittäin ennen pakkasia - siihen ei ollut jäätynyt yhden yhtäkään kumparetta tai muodostunut jyrkkää uraa. Onneksi olimme Amandan kanssa antaneet tiukat ohjeet siitä, että myös kenttä täytyi pitää ratsastettavassa kunnossa vuoden ympäri. Jonathan - tai joku muu reipas - oli käynyt jopa ripottelemassa lumisen pinnan päälle purua, joka oli jäätynyt lumen pintaan. Pito oli oikeastaan aika hyvä. En ollut vielä laittanut hokkeja, vaikka niille olikin paikat kengissä.

Vila riekkui liinassa aikansa. Annoin sen hyvin pitkälti valita askellajinsa (laukkaa ja pukkilaukkaa molempiin suuntiin), kunnes rauhoitin tamman raviin. Kuntoilu tekisi sille kyllä hyvää, mutten halunnut tammalle venähdyksiä tai lihasjumeja. Riehumisen jälkeen täytyi jäähdytellä vaikka väkisin. Olin mielessäni uhonnut, etten liikuttaisi Vilaa lainkaan ennen Amandan uhmakasta Kalla CUP -osallistumista, mutten kuitenkaan halunnut rikkoa tammaa tai nolata Amandaa täysin. Vedonlyönti oli oikeastaan aika hauska idea - jotain niin lapsellista, että tuntui kuin revittelisimme Amandan kanssa enemmänkin. Pipon löystäminen ja epätäydellinen kilpailusuoritus voisi tehdä meille molemmille ihan hyvää.

Hymyilin, kun ajattelin tulevaa ratsastuskertaani Leevillä. En ollut ikinä ratsastanut orilla, joten olisimme varmasti melkoinen näky esteillä joka tapauksessa. Hiljensin Vilan äänelläni käyntiin ja lyhensin liinan. Talutin tamman aidan viereen, nakkasin viltin sen selkään ja kiipesin itse perässä. Kevyt lumikerros narskui kavioiden alla, kun ohjasin tamman kiertämään rauhallisessa käynnissä kenttää ympäri. Olin ajatuksissani ja vasta Vilan säpsähdys havahdutti minut.
"Sori, ei ollut tarkoitus pelästyttää!" Annan ääni. Käännähdin vaikeasti satulassa.
"Ei se mitään, en olisi huomannut kuitenkaan. Sekaan vain", hymyilin.

Tallipiha näytti aavemaiselta, kun pelkät keinotekoiset ulkovalot valaisivat maisemaa. Anna talutti Epin kentälle ja oli juuri sulkemassa porttia, kun hämäryyden keskeltä kuului vastalauseita.
"Odota me tullaan kanssa!" Julia talutti Valerieta rivakasti perässään ja livahti samalla portinavauksella kentälle.
Myös Rasmus seisoi pihamaalla kuin arpoen, tullako vielä neljänneksi suurelle kentälle. Maneesista kuului edelleen huudahduksia - ketähän sielläkin oikein treenasi? Lara tanssahteli jo hermostuneena, kun Rasmus ei heti tehnyt päätöstään. Arvasin, että mies olisi mieluiten treenannut kaikessa rauhassa.

"Tuu vain Rasmus tänne sekaan, pohja on tosi hyvässä kunnossa. Lähden ihan just tämän hullun mustani kanssa häiritsemästä, vaikka kyllä tänne mahtuisi muutenkin."
Anna ja Juliakin kääntyivät katsomaan ja liittyivät mukaan maanittelemaan Rasmusta. Mies luovutti naisylivoiman edessä, eikä varmaankaan kehdannut näyttää liian happamalta. Ehkä seuramme olikin hänelle ihan ok, tai sitten rapsakka syystalvinen ilma voitti ruuhkaisemman maneesin. Varsinkin, kun isolla kentällä mahtui kyllä kulkemaan muista välittämättä. Tulin hyvälle tuulelle tallilaisia katsoessa ja Vilakin tuntui rennolta. Kävelimme vielä vartin verran ilman sen suurempia pyrähdyksiä ja teimme sitten kunnon ratsastukselle tilaa.

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 658

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Josefin B. lähetetty 22.11.17 18:48

22.11.2017

"Nyt sitten näytät, että miten tää homma vedetään", kuiskasin Vilan korvaan. Olin ratsastanut tammalla tähän mennessä jo muutamia kertoja, mutta toistaiseksi yksikään ratsastuskerta ei ollut sujunut ihan kommelluksetta. En ollut kuitenkaan säikähtänyt pientä sählinkiä, eihän Vila mitään pahaa sillä tarkoittanut. Itsekin tunsin hieman syyllisyyttä, kun en ollut kerennyt viettää aikaa tallilla niin paljoa.

"Soojaa", rauhoittelin tammaa, kun se lähti heti jalkaa jalustimeeni sovittaessa kävelemään. Juoksutus ei ehkä tälläkään kertaa olisi ollut huono juttu...
Pääsin selkään joten kuten sinne lösähtämättä, jonka jälkeen pidätin Vilaa, kunnes neiti suostui seisahtamaan hetkeksi. Saman tien myötäsin ohjasta ja kehuin tammaa ääneen, ennen kuin pyysin sitä jälleen jatkamaan matkaa eteenpäin.

Maneesissa oli samaan aikaan vain Ellie Riepun kanssa ja Annan Epillä, joten tilaa oli onnekseni ruhtinaallisesti. Kävelyiden jälkeen oli aika ottaa hieman kevyttä ravia. Alkuun Vila lähti kuuliaisesti raviin ja sain sen jopa pysymään hallitussa askellajissa ja liikkumaan rauhassa. Mutta sitten alkoi tapahtua: Maneesin toisessa päässä Ellie otti Riepulla laukkaa ja voi härregud Vilakin innostui vauhdikkaammasta menosta. Tamma ehdotti ensin laukkaa ja kun pyysin sitä hidastamaan esitti se ettei olisi kuullutkaan. Lopulta jouduin pyytämään tammaa kovemmin ja hieman Vila taisi säikähtää tätä, sillä hidasti salamannopeasti raville kompuroiden omiin jalkoihiinsa.

Tämän jälkeen tamma kuuntelikin apuja yllättävän hyvin, joten ehkä pieni välikohtaus oli jossain mielessä vain hyvä. Ratsastuksen jälkeen totta kai tarkistin vielä jalat huolella, mutta kompuroinnista ei näkynyt minkäänlaista jälkeä onneksi.
avatar
Josefin B.
Entinen tallilainen

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 39

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Isabella S. lähetetty 28.11.17 19:11

4.11.2017 Kalla CUP kilpailupäivä

Amanda osallistui Vilalla pienen vetomme seurauksena koululuokkaan kilpailuissamme. Sisko meni ja voitti Helppo B -luokan prosentein 73,929%. Voitto oli tietysti Vilan laadukkuuden ansiota, ei niinkään ratsastajan. Tässä vielä jälkikäteen kuvatodiste kauniista tammastani. <3


- Isabella

_________________
Isabella who? | Spin-off tarinat | Team-tammat <3
avatar
Isabella S.
Tallinomistaja

Ikä : 29
Viestien lukumäärä : 658

http://auburnestate.altervista.org/hevoset.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Hyppyjä

Viesti kirjoittaja Josefin B. lähetetty 16.12.17 16:24

16.12.2017
Rytmi oli hyvä ja hevonen suorana, eikä ratsukon rentoudessa ollut moittimista. Ratsastaja piti katseensa tiukasti kiinni tulevassa linjassa hevosensa korvien välistä, jotka myös painuivat kohti seuraavaa estettä. Hyppy oli vaivaton, ponnistuspaikka täydellinen, eikä ratsastajan istunnassa ollut paljon muuta moitittavaa kuin hieman liian lähellä hevosen kaulaa käyvä vartalo. Innostunut tamma heitti esteen jälkeen takajalkojaan pienesti ilmaan, mutta jatkoi mukisematta seuraavalle esteelle ratsastajan kanssa. Se selvästi nautti hyppäämisestä - puhumattakaan sen ratsastajasta, joka suorastaan eli hurmoksessa.
***
Viimeisen hypyn jälkeen laskin tamman käyntiin ja annoin sen hegähtää. Kokonainen rata oli sujunut ilman suurempia ongelmia, joskin esteet olivat vain 50-60 senttisiä. Taputin tammaa paljon ja hymyilin itsekseni.
"Hienoa! Ota Josefin vielä oma ylävartalosi mukaan nopeammin esteen jälkeen, niin Vila ei pääse pukittamaan. Kun se tekee sen, se menettää hetkeksi tasapainoaan ja näin matka seuraavalle esteelle hieman vaikeutuu", kuulin Isabellan äänen kentän laidalta. Olin pyytänyt josko hän ehtisi nopeasti tulla katsahtamaan ensimmäisiä hyppyjämme ja olimme sopineet päiväksi tämän joulukuisen hieman harmaan ja kolean lauantain.

"Hyppäätkö vielä kauan?" Ellen oli saapunut maneesin oville mustankimon orinsa kanssa. Vilan silmät olivat nauliintuneet hevoseen ehkä hieman lumoutuneesti, mutta omat silmäni leiskuivat salamia katsellessani sen vierellä seisovaa ratsastajaa.
"En. Olinkin itseasiassa aikeissa kävellä loppukäynnit maastossa, mutta korjaan nämä ensin", totesin viileästi. Ellen oli käyttäynyt minua kohtaan lievästi sanottuna myrskyisästi sitten masquerade jatkojen. Toki syystä, mutta minkäs sille voi kun miehet ovat välillä niin kusipäitä. Itse en ollut oikeastaan kovin perillä Topiaksen naiskuvioista ja ai että otti pattiin kun se kaaliaivo ei voinut asiaa hieman valottaa. Ellei sitten Ellen ollut itse vain elätellyt toiveita ilman todellista perää. Toki olisin itsekin voinut olla paremmin tilanteentasalla, mutta ei se mitenkään minun asiani ollut. Ellen sai ihan keskenään selvittää suhteensa Topiaksen kanssa ajattelin ja keräsin nopsaan kaikki esteet pois ratsukon tieltä suolaisen hiljaisuuden vallitessa välillämme.
avatar
Josefin B.
Entinen tallilainen

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 39

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Josefin B. lähetetty 30.04.18 21:56

01.05.

Kun mä avasin auton oven Auburnin parkkipaikalla, sain keväisen tuulahduksen mukana muistutuksen siitepölyallergiastani. Kirosin mielessäni unohtaneeni allergialääkkeet juuri tänään ja kipitin sitten tallipihan poikki sisälle tallirakennukseen, jossa suuntasin vaihtamaan tallikamppeita. Tallissa oli yllättävän hiljaista vappupäiväksi. Olivatko kaikki lähteneet viettämään ihanaa päivää maastoretkelle, vai oliko tänään kenties jotain aivan muuta ohjelmassa.. ?

Vaihdettuani nopeasti vaatteet lähdin pyydystämään Vilaa tarhasta, jossa se olikin parhaillaan viettämässä antoisia rapsutteluhetkiä Rillan kanssa. Kevään ensimmäisiin lukeutuvat nakupäivät huomasi karvapeitteen kuivuneesta harmahkosta kuosista. Heiluteltuani hetken tarhan portilla riimunnarua ja rapisteltuani mukana tuomaani porkkana pussia, tungeskelivat Vila ja Rilla jo innoissaan tarhan portilla. Tyytyväisenä onnistuneeseen yritykseeni päästä hommasta ilman ratsastuskenkien kastelua nappasin Vilan kiinni ja sujahdin sen kanssa portista ulos.

Tallissa tamma sai, tai joutui kunnollisen puunaus operaation uhriksi. Kuorin sen päältä ensin mudan kumisualla, sitten käyttöä oli pölyharjalla ja viimesilauksen sai aikaan pehmeäharja. Lopulta olin enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Vila oli nyt lähes yhtä siisti kuin koulukilpailuissa reilu pari viikkoa sitten.

Päätin valita maneesin ratsastuspaikaksi, vaikka sää oli mitä parhain ulkona ratsastukseen. Allergiani kannalta maneesi tuntui kuitenkin ainoalta vaihtoehdolta. Vilaa sen sijaan maneesin kiertäminen pitkän talven jälkeen ei innostanut, vaan tamma vaikutti olevan hieman apaattisella tuulella noustessani sen kyytiin penkiltä.

Pitkien alkuverkkojen jälkeen ryhdyimme harjoittelemaan pohkeenväistöjä. Tulin aluksi käynnissä keskihalkaisijalle, josta väistätin tammaa uralle vuoroin kumpaankin suuntaan. Vasemmassa kierroksessa Vila väisti vähän turhankin jyrkästi omien apujeni vuoksi, mutta kierros kierrokselta suunnat alkoivat vaikuttaa tasaiselta. Kahdeksan käyntiväistön jälkeen päätin ottaa väliin vähän laukkaa ympyrällä, jossa pyysin tammaan vuoroin pidentämään askeltaan ja vuoroin kokoamaan itseään.

Laukkatehtävä sai Vilan puuskuttamaan ja hikiseksi, joten päätin ottaa väliin pidemmät käynnit ennen raviväistöjä. Itse raviväistöt olin ajatellut tekeväni niin, että väistättäisin Vilaa ensin uralta poispäin, suoristaisin ja sitten takaisin uralle. Näissä oli alkuun hieman enemmän hakemista jyrkkyyden kanssa, hienosäädöistä puhumattakaan, mutta olin lopulta todella tyytyväinen viimeisiin väistöihimme, joten oli hyvä aika lopettaa. Taputin hikistä tammaa, joka vaikutti ihan tyytyväiseltä kävellessään rentona korvat aktiivisesti eteen ja taakse liikkuen. Aika siistiä menoa. Totista koulurastelua.

Hoitaessani Vilaa ratsastuksen jälkeen, en voinut olla muistelematta parin viikon takaisia koulukilpailuja. Tamma oli todella loistanut. Tämänkaltaiset kokemukset todella kasvattivat motivaatiotani, olin ja olen selvästi kilpailuhenkinen. Vietyäni tamman tavarat pois käytin hetken aikaa vain rapsutteluun ja Vilan halailuun. Rapsutteluhetken päätteeksi päätin ikuistaa Vilan, kun se seisoi karsinassaan korvat hörössä odottaen, että veisin sen takaisin ulos.

avatar
Josefin B.
Entinen tallilainen

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 39

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Josefin B. lähetetty 31.05.18 20:43

24.05. Isabellan estevalmennus nuorten esteryhmäläisille

Tiivistin vielä istuntaani ja puristin hieman nyrkkejäni pitäen samalla pohkeet lähellä Vilan kylkiä ja tamma kokosi nätisti itsensä. Siitä palkinnoksi päästin tammaa vähän venyttämään askeltaan ja mukautuen reippaampaan rytmiin. Vila oli hyvin avuillani alkutunnin perusteellisten laukka-ravi-laukka ja laukka-käynti-laukka siirtymisten ansiosta.
"Hyvältä näyttää Josefin, voit ottaa Vilan käyntiin ja kiittää sitä", Isabella kommentoi.

Valmennuksen aiheena näyttivät olevan suhteutetut välit. Heti kun aloimme hyppäämään Vila alkoi tuntumaan enemmän ruutitynnyriltä kuin kuuliaiselta kouluratsulta. Minulla ei ollut paljon kortteja kun tamma lähti viemään esteelle, oikeastaan ei yhtään. Paitsi voltti. Kiersin tamman voltille, joka alkoi muistuttaa enemmän ympyrää, mutta pääsi kuitenkin jokseenkin tavoitteeseensa. Esteiden välissä olin kuitenkin jälleen hukassa ja ponnistus seuraavalle esteelle lähti aivan liian kaukaa. Hetken kerkesin pelätä pahinta, mutta Vila onnistuin kuin ihmeen kaupalla ylittämään vielä edessä olevan pystyn.

Tämä oli kaameaa! En ollut odottanut, että ensimmäinen yhteinen estevalmennuksemme voisi olla tällainen katastrofi. Mikä minua eniten harmitti, oli kentän laidalle kertynyt pieni yleisö. Kuin jo valmennuksessa mukana olevat ratsastajat ja Isabella eivät olisi riitäneet huonojen ratsastustaitojeni todisteeksi. Isabellan nuhteluiden saattelemana yritin kuitenkin kerätä viimeisiä ratsastajan rippeitäni mukaan viimeisiin hyppyihin.
"Muista tämä aina, vaikket ikinä mitään muuta muistaisikaan opetuksistani: Poni on peilisi, tulos riippuu sinusta, sinä pystyt kyllä siihen" yhtäkkiä sanat jostain kaukaa, lapsuudesta kaikuivat mielessäni. Rauhallisuus, se puuttui suorituksestani täysin!

Otettuani vielä toisen voltin alle, mikä sai jokseenkin huolestuneen Isabellan laskemaan ensimmäisen esteen pieneksi ristikoksi, lähestyin estettä jälleen. Tällä kertaa täysin rauhassa, ilman kiirettä mihinkään. Painaiduin esteistunnassani niin lähelle satulaa kuin pystyin odottaen lähestyvää estettä täysin rauhassa. Hyppy, viisi rauhallista, mutta tahdikasta laukka-askelta ja toinen hyppy. Onnistumisen avaimet olivat sittenkin käsissäni. Hymyilin kohti katsojia ja hidastin Vilan käytiin taputtaen tammaa samalla.
avatar
Josefin B.
Entinen tallilainen

Ikä : 19
Viestien lukumäärä : 39

Takaisin alkuun Siirry alas

Hebbapoika93

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 17.08.18 22:39

17.08.2018
Isabella Sokka katseli minua arvioiden päästä varpaisiin mutristaen suutaan. Olin talliin astellessa puhkunut itsevarmuutta ja intoa, mutta nyt minun teki mieli piiloutua vieressä seisovan mustan puoliverisen taa pakoon tuota lyhyttä, mutta jokseenkin pelottavaa naista.
Lopulta naisen kasvoille nousi hymy ja tämä kohautti harteitaan.
"Nooh, eiköhän me voida kokeilla, onko sinusta hevosen hoitajaksi. Selkään et nouse, ennen kuin olen varma, että osaat hommas..."
Pieni ripaus itsevarmuuttani palasi hymyn kera kasvoilleni. En ollut hevosten kanssa tekemisissä sitten vuoden 2008 satunnaisia rapsutushetkiä lukuunottamatta, mutta kyllä minun aktiivisilta harrastusajoilta jotain oli mieleeni jäänyt. Toivon mukaan..

Okei, en ehkä ollut se stereotyyppisin ihminen, jolla on "hoitohevonen". Eittämättä tulee mieleen joku peruskouluikäinen tyttö, joka puunaa hullun kiilto silmissään jotain ylilihavaa suomenhevosta tai shetlanninponia ja ratsastaa sillä ilman satulaa pitkin metsiä. Ei, en ollut mikään esiteinityttö eikä Vilakaan ollut mikään lihava puskamopo.
Katsahdin mustaa tammaa, joka nuokkui puolinukuksissa tallikäytävällä. Huhujen perusteella tamma varmasti oli mitä mainioin tapaus, jonka kanssa aloitella jäihin uponnutta hevosharrastusta uudelleen.

Isabella ilmoitti, että Vilan tulisi olla puolen tunnin kuluttua täysissä ratsastustamineissa maneesissa ja katosi paikalta. Itse jäin hoomoilasena seisomaan siihen hoitopaikalle tamman kanssa.
Läsipäinen tamma tökkäsi minua hellästi turvallaan ja havahduin takaisin tähän maailmaan. Mistähän minä sen harjat ja varusteet löytäisin...

Pienen harhailun jälkeen löysin kuin löysinkin tamman varusteet ja ryhdyin sukimaan tamman tummaa karvaa ojennukseen. Vila ei paljoa korvaansakaan lotkauttanut hoitotoimenpiteiden aikana eikä mennyt pitkään, kunnes tamma seisoi hoitopaikalla täysissä varusteissa. Osasinpas! Suitsien kanssa piti tosin hetki miettiä, miten ne sinne päähän saatiin, mutta jostain selkärangasta sekin taito taas löytyi.
"Noni, sitten lähdetäänkin etsimään se maneesi!" kerroin tammalle ja talutin sen ulos tallista.

Isabella odottikin jo maneesilla turhautuneen näköisenä. En kai minä myöhässä ollut?
Nainen kiersi Vilan ympäri ja maiskautti suutaan hyväksymisen merkiksi.
"Kaikki näyttää olevan niin kuin pitääkin", nainen totesi hymyillen. "Kiitos."
Isabella neuvoi, mihin voisin mennä katsomaan ratsastusta ja löysin pian tieni katsomon puolelle.
Isabella aloitteli treenit Vilan kanssa enkä voinut muuta kuin istua hiljaa katsomossa ihaillen ratsukon työskentelyä. Vila näytti upealta - eikä nyt omistajassakaan mitään vikaa ollut. Ainakaan ulkonäöllisesti.

Kevyen treenin jälkeen oli aika palata takaisin talliin. Samaan tuttuun hoitopaikkaan talutin mustan tamman ja riisuin sen varusteista samalla, kun Isabella selitti tallin käytännöistä sekä antoi neuvoja tulevaan.
Kun Vila oli takaisin karsinassaan, paikalle saapui punatukkainen mies viereiseen karsinaan möhömahaisen tamman kanssa.
"Anton, tässä on Jonathan. Jonathan, tässä on Anton. Anton on Vilan hoitaja ja uus täällä, joten jos viitsisit hänelle paikkoja näyttää, kunhan olet sen Eelan hoitanut", Isabella ilmoitti ja viittoili kädellään vuoron perään meitä molempia. Sen jälkeen nainen katosi paikalta kengänkannat kopisten.
Jonathaniksi osottautunut mies nyökkäsi tervehdyksen suuntaani ja ilmoitti, että lähdetään samantein kiertelemään paikkoja.
Niinpä minä lähdin taapertelemaan tuon tallimestariksi osottautuneen miehen perässä pitkin maita ja mantuja. Jonathan selitti niitä näitä ja yritin parhaani mukaan painaa mieleeni kaiken nippelitiedon, mitä mies minulle kertoi.
Lopulta päädyimme loungeen.
"Täältä saa kahvia ja täältä löydät myös kaikki lorvailijat, joilla ei MUKA ole mitään muuta tekemistä kuin istua täällä", Jonathan selitti.
"Älä viiti, saa kai sitä taukoa pitää", joku nainen irvisti miehelle. Muutama muukin oli kuluttmassa loungen istuinpaikkoja ahtereillaan ja tervehtivät minua iloisesti. Esittelin nopeasti itseni ja yritin painaa mieleeni kaikkien nimet, vaikka unohdin ne lähes samantein.
Mutta eiköhän ne nimet ajan saatossa mieleeni jää. Ehkä. Toivottavasti.

Hoitohevoseni omistaja kipitti myös paikalle, hymyili minulle leveästi ja kertoi jostain ihmeen Garden Tea Partysta.
"Kutsu ton jo aikapäiviä sitten lähetetty, mutta tule ihmeessä sinäkin sinne. Pääset vähän tutustumaan muihinkin. Pukukoodi tumma puku", nainen selitti ja lupasin parhaani mukaan ehtiä paikalle.

Koska Vilan kanssa ei tänään enää mitään tekemistä olisi, lähdin kotia kohti. Vanha Volvon erottui aika hyvin joukosta siinä parkkipaikalla muiden autojen joukosta. Eikä niinkään edukseen... Eihän se kaunis ollut, mutta toimi kuin unelma ja jos ei automekaanikkona kulkupeliään katsastuksesta läpi saanut, kannattaisi vaihtaa ammattia.
Ennen autoon istahtamista katsahdin vielä taakseni.  Kyllä tälleen perusduunarina tämä paikka vaikutti ehkä "liian hienolta", mutta enköhän minä tänne sopeudu. Toivon mukaan.

Istahdin kuskin paikalle, peruutin parkkiruudusta ja lähdin kotia päin ajamaan. Matkalla soitin äidilleni.
"Äiti, jos on juhlat, joissa pukukoodina on tumma puku, niin mitä hiivattia se tarkoittaa?"
avatar
Anton S.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 45

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 18.08.18 22:24

19.08.2018

"Et sitten hukkaa minun hevosta ettekä eksy!" Isabella huuteli perääni, kun lähdin taluttamaan Vilaa kohti maastoreittejä. Nainen oli hieman pitkin hampain antanut luvan lähteä Vilan kanssa kiertelemään lähitienoota.
"Enn tietenkään", lupasin perijättärelle ja katsahdin mustaan tammaan apua pyytäen. Parempi olisi olla eksymättä... Onneksi minulla oli hyvä suuntavaisto.

Suuntavaisto tosin petti minut, sillä jonkin aikaa taivallettuamme minulla ei ollut hajuakaan, missä me olimme.
Jokin tallin näköinen rakennus pilkotti puiden lomasta, joten päätin mennä katsastamaan, josko olisimme sittenkin löytäneet tiemme takaisin Auburniin.
Joku harakka lähti sillä sekunnilla ilmaan läheisestä pusikosta ja Vila oli sitä mieltä, että kyseessä oli joku hevosia iltapalaksi ahmiva hirviö, jonka vuoksi päätti laittaa ykkösen silmään ja karautti karkuun. Hetken onnistuin pitämään riimunnarusta kiinni, mutta sittenpä tamma meni jo omia menojaan.
Eiii helvetti. Siihen taisi loppua meikäläisen hoitajaura ton hevosen kanssa.

Kipitin tamman perään ja löysin sen tallirakennuksen nurkilta ahmimassa vihreää heinää suihinsa. Sain tamman kiinni ja mietin, missä ihmeessä me olimme. Auburn tämä ei ainakaan ollut.
Seisoin siinä Vilan vieressä jonkin aikaa ja maanittelin tammaa näyttämään suunnan kotiin, kun kuulin pienen yskäisyn selkäni takaa.
Käännähdin säikähtäneenä ympäri. Joku nuori, lettipäinen nainen seisoi siinä ja katsoi minua kummissaan.

"ööm, tota... Taidetaan olla vähän eksyksissä. Mitenhän me mahdetaan löytää takaisin Auburniin? Tiedätkö?" mutisin nolona.
Nainen sipaisi hiuskiehkuran korvansa taa ja hymähti: "Tuosta lähdette käveleen suoraan, kun näet ison kiven, käänny oikealle päin ja jatkatte suoraan. Sitten olettekin jo perillä."
Kiitin neuvoista ja maiskautin Vilan liikkeelle. Tamma lähti harppomaan perässäni kotia kohti.
"Hei! Ei huolta, en kerro Isabellalle, että eksyitte Vilan kanssa tänne. Kuka ikinä oletkaan..." nainen huuteli perääni. "Kunhan viet sen tamman kotiin!"
Vilkaisin taakseni, huikkasin kiitokseni ja lähdin nolona kohti Auburnia.

Huokaisin helpotuksesta, kun olin saanut Vilan takaisin karsinaansa.
"No, missäs kävitte?" karsinan ovelle roikkumaan tullut Jonathan uteli.
"Tuooolla vain. Mikä se on se pieni talli tässä aika lähellä?"
"Kaajapuron talli. Oisko tästä pari kilometriä sinne. Kuinka niin?" tallimestari kiinnostui.
"Kunhan mietin."



#jusunhaaste #sarahinhaaste2
avatar
Anton S.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 45

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 31.08.18 19:04

31.08.2018

Miesihminen pyöri ympärilläni hiljaa hyräillen, sukien samalla upeaa mustaa karvaani kiiltäväksi. En tiedä, mistä tuo mies oli elämääni ilmestynyt, mutta ilmeisesti tämä oli yksi "minun ihmisistäni" tätä nykyä. Ei se minua haitannut. Tyyppi piti minusta hyvää huolta ja vaikka minulla olikin hieman ikävä Josefin-nimistä ihmistä, olin jo tottunut tämän Antonin touhuihin.
Eihän tuo hirveästi mitään jutellut, mutta pienet eleet ja taputukset saivat minut tuntemaan olon rakastetuksi. Ja se riitti mulle. Ihmisten mongerrus oli muutenkin hetkittäin aika kryptistä.

Kun jo valmiiksi kaunis kroppani oli harjattu putipuhtaaksi, Anton laittoi jalkoihini suojat, satulan selkääni ja pienen taistelun jälkeen myös nahkahärpäkkeet koristivat päätäni. Pureskelin kuolaimia innostuneena. Tiesin, että pääsisin liikkumaan taas!
Anton irrotti minut hoitopaikan kettingeistä ja lähti taluttamaan kohti maneesia. Olin revetä liitoksistani, mutta hienot neidit eivät näytä sitä. Sisäisesti saatoin hirnahdella ilosta.

Ykkösihmiseni, Isabella,  odotti meitä maneesissa. Näin, että sinne oli kasattu pieni esterata ja innostukseni vain kasvoi. jes! Esteitä!
Ihmiset vaihtoivat pari sanaa ja Isabella nousi selkääni. Kiltisti kiersimme kaviouraa pitkin jonkin aikaa ja totttelin aina, kun selässäni kulkeva ihminen käski tekemää jotain. Kuitenkin odotin innolla, että pääsisin hyppäämään.

Vihdoin sain luvan lähteä esteille. Jummijammi! Olisin mieluusti sännännyt esteeltä toiselle  harja putkella, mutta Isabella muistutti minua siitä, että mennään hänen tahdilla, ei minun. Himpskatti. Saaaatoin minä joskus nuorempana vähät välittää selässä keikkujan komennoista, mutta huomasin ettei se loppupeleissä kannattanut. Ihmiset olivat huomattavasti anteliaampana herkkujen suhteen iloisina kuin silloin, kun heidän naamat olivat yhtä rutussa kuin naapurikarsinan Eelan peppureikä. Oho, ei noin saa sanoa.

Kyllä meidän treenit hyvin meni loppupeleissä. Pari pudotusta tuli, mutta Anton nöyränä poikana kävi laittamassa puomit takaisin paikoilleen.
Isabella ohjasi minut maneesin keskelle, laskeutui selästä ja ojensi ohjat Antonille.
"Voit tehdä loppukäynnit sen kanssa."
Anton otti ohjat käteensä mutisen hämmmästyneenä, ettei hänellä ollut edes kypärää mukana. Isabella kohautti harteitaan, otti omansa päästään ja ojensi sen miehelle.
"Kai tää hetken sun päässä pysyy. Tuo seuraavalla kerralla oma mukanas... "
Anton iski kypärän päähänsä, kirosi sen puristavan vähän, mutta lopulta sovitti jalkaansa jalustimeen ja ponnisti satulaan. Ough.. Kyllä oli painoeroa näillä kahdella...

Hetken mies tuntui miettivän, mitä siellä selässä pitikään tehdä, mutta lopulta tunsn tutun puristuksen kyljissäni ja lähdin liikkeelle. Rauhallisesti köpöteltiin käyntiä kaviouraa pitkin, tehden välillä voltteja ja ympyröitä.
Isabella vahti meitä tiukasti koko suorituksen ajan ja taisipa siellä pieni hymykin lopussa vilahtaa.
Anton laskeutui selästäni hymyillen kuin Naantalin aurinko.
"Etköhän sinä jatkossa voi hoitaa nää alku- ja loppuverryttelyt. Jonkin ajan päästä voit kyllä kouluratsastustreenejä tehdä itsenäisesti, Ihan miten sinusta itsestäsi tuntuu..." Isabella selitti, kun Anton ojensi tälle kypärän takaisin.

Anton talutti minut ulos maneesista leveästi hymyillen. Talliin päästyämme mies jopa antoi pienen halin ja kehui, kuinka hieno  tamma olen. Kertois nyt ees jotain uutta...

#raynottinhaaste2

_________________
"Riita poikki ja kaljaa väliin"
avatar
Anton S.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 45

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 12.09.18 22:27

12.09.2018
#jusunhaaste6

Tulin tallille työpäivän päätteeksi ja heti ensimmäiseksi lähdin hakemaan Vilaa tarhastaan. Tamma ei halunnut ensin lähteä tarhastaan, joten jouduin maanittelemaan sitä luokseni. Musta tamma vain juoksi karkuun, joten jouduin seuraamaan sitä tarhan perimmäiseen nurkkaan ennen kuin tamma pärskähdellen antoi itsenstä kiinni.

Talutin Vilan talliin, kiinnitin sen hoitopaikalle ja hain sen harjapakin satulahuoneesta. Ensin pyörittelin kumisualla sen läpikotaisin, sitten pölärillä irtokarvat pois, puhdistin kaviot ja vein sitten harjapakin takaisin omalle paikalleen. Nappasin mukaani tamman ratsastusvarusteet, varustin sen ja talutin tamman maneesiin. Smile

Nousin tamman selkään ja lähdimme liikkeelle. Vila vaikutti energiseltä ja se hieman meinasi jopa temppuilla alkukäyntien aikana. Loppua kohden se kuitenkin rauhottui ja jaksoi keskittyä hienosti. Tehtiin ihan perinteisiä kouluratsastusharjoituksia ja hyvin meni! <3

Ratsastuksen jälkeen hoidin Vilan huolellisesti, ennen kuin laitoin sen karsinaansa odottamaan iltaruokiaan. Itse menin puhdistamaan sen varusteet, koska ne olivat pääseet likaantumaan.

Kun varusteet olivat puhtaat, kävin sanomassa maailman parhaalle hoitohevoselleni heipat ja lähdin kotia kohti.

Alla vielä kuva minusta ja Vilasta!

_________________
"Riita poikki ja kaljaa väliin"
avatar
Anton S.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 45

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 21.09.18 18:38

18.09.2018
#ellienhaaste2

"Anton!"
"Niin?"
"Mä ilmoitin sut lauantain yhteismaastoon."
"Mihin?"
"Yhteismaastoon. Tavuttaako se pitää? Anna vetää Epin kaa."
"Aha. Jahas."
"Laita suojat jalkaan Vilalle sitten."
"Selvä homma. Monelta lähtö?"
"Kysy Annalta. Ajattelin vain, että tykkäisit, jos pääsisit Vilan kanssa maastoon. Tutustumaan ja niin edelleen."
"Kyllä se mulle käy. Tosi hyvin! Ketä muita sinne on lähdössä?"
"En tiedä sitäkään. Ainakin sinä ja Anna."
"Asia selvä."

_________________
"Riita poikki ja kaljaa väliin"
avatar
Anton S.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 45

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 06.10.18 10:15

21.09.2018
#yhteismaasto

Nousin Vilan selkään varmoin ottein, vaikka oikeasti minun vatsanpohjassa lenteli perhoset ympyrää kuin olisivat kolmen promillen humalassa. Isabella oli ilmoittanut minut Annan vetämälle maastoretkelle ja vaikka olinkin Vilan kanssa ratsastanutkin kentällä tai maneesissa, jännitti minua lähteä sen kanssa niin sanotusti aidan toiselle puolelle.

En tuntenut tästä maastoporukasta oikein ketään. Annan tiesin nimeltä ja Juliankin olin toki nähnyt useampaan otteeseen Auburnissa, mutten ollut heidän kanssaan vaihtanut tervehdystä kummempia sanasia. Pitäisiköhän minun sosiaalisoitua? Onko se edes sana? Sosialisoitua? Ihan sama.
Tyttö, joka nousi vieressäni Rillan selkään, oli aivan tuntematon tapaus, vaikka muistelinkin nähneeni tämän joskus aikaisemminkin tallilla. Ilmeisesti tyttö kuitenkin oli joku perijättärien tuttu. Tuskin Isabella olisi tätä muuten Rillan selkään päästänyt.

Hevosletka lähti Annan johdolla kohti maastoreittejä Puut vaihtoivat pikkuhiljaa vihreää pukuaan keltaisen eri sävyihin eikä aurinkokaan lämmittänyt enää niin lämpimpästi kuin kesällä. Vaikka olinkin enemmän kesä-ihmisiä, tykkäsin myös alkusyksystä ja sen ruskasta.
Kun olimme taapertaneet käyntiä jonkin aikaa, Anna antoi merkin siirtyä raviin.  Ravipätkän jälkeen tuli käsky siirtyä laukkaan. Hiekka vain pöllysi, kun neljä hevosta laukkasi tietä pitkin. Vila tuntui hieman innostuvan laukasta, mutta pidätteillä sain sen pysymään hillityssä laukassa. Isabella ei päästäisi minua ikinä enää tamman selkään, mikäli en Vilaa osaisi pitää hallinnassa.

"Mennään metsään!" Anna ilmoitti huvittuneena, kun olimme saaneet laukattua jonkin aikaa ja hidastaneet vauhdin takaisin käyntiin.
Nainen käänsi Epin pienelle metsäpolulle ja me muut seurasimme johtajaamme kanalauman tavoin.
"Kaikki ei näistä poluista tiedäkään", Anna höpötti hevosletkan kävellessä pitkin pientä kinttupolkua.
Heti metsän siimekseen päästyämme joukkoon liittyi myös parvi hirvikärpäsiä, jotka tekivät etenkin Julian hulluksi. Kiroilusta ja mutinasta päätellen.
Eipä se Vilakaan niistä pahemmin tykännyt, sillä tamman musta karva veti niitä puoleensa kuin magneetti. Tuskin kukaan näiltä kavereilta välttyi.
"Luojan kiitos tulee talvi ja nää paskiaiset kuolee!" Julia nurisi tammansa selästä käsiään huitoen.

Hyvän tovi me siellä metsässä kompuroitiin ja taaperrettiin, kunnes palasimme hiekkatielle ja matka kohti "kotia" saattoi alkaa.
Tallipihaan päästyämme laskeuduimme hevosten selästä. Kiittelin Annaa kivasta retkestä ja nainen otti kiitokset hymy korvissa vastaan. Huomasin Viiviksi esittäytyneen tytön katselevan minua kulmat kurtussa ja kasvoillaan mietteliäs ilme.
"Ootko sä joku Isabellan poikakaveri?" tämä kysyi lopulta huomattuaan, että olin hoksannut hänen tuijottamisen. Anna ja Julia näyttivät siltä, että repeäisivät siihen paikkaan, mutta parhaansa mukaan pitivät naamansa peruslukemilla.
"Mit... En! Ihan vain Vilan hoitaja.." takeltelin hämmentyneenä.
"Ai", tyttö tuhahti, mutta näytti siltä ettei niellyt selitystä.
Vilkaisin Annaa ja Juliaa kuin apua pyytäen, mutta kaksikko tuntui keskittyvän laskemaan taivaalla näkyviä pilviä.
"Kenen poikakaveri sä sitten oot?" Viivi jatkoi uteluaan, kun siirryimme tammatallin puolelle siitä pihalta seisomasta.
"En kenenkään", vastasin.
"Mikset?"
Luoja auta.

_________________
"Riita poikki ja kaljaa väliin"
avatar
Anton S.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 45

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 17.10.18 19:29

17.10.2018

Avasin loungen oven ja varovaisesti kurkkasin sisään ennen kuin astuin peremmälle tallilaisten “laiskotteluhuoneeseen”. Ihme kyllä, ketään ei ollut paikalla, joten sain huokaista helpotuksesta. Yleensä loungessa lojui tallilaisia juoruilemassa, mutta en ollut vielä valmis kohtaamaan.. Ööm… Ihmisiä…

Laahustin keittimen luo ja kaadoin kuppiini mustaa juomaa, jonka joukkoon lurautin hieman maitoa. Istahdin pöydän ääreen kuppini kanssa selaten älypuhelimeni tarjoamaa viihdettä. Facebookissa ei ollut mitään uutta eikä Tinderissäkään sen kummempaa ollut. En ollut vielä jälkimmäistä sovellusta poistanut, sillä olin päättänyt antaa sille vielä toisen mahdollisuuden. Eihän sitä koskaan tiedä….
Tungin puhelimen takaisin takin taskuun tuijotellen pöydällä lojuvia sanomalehtiä. Kaikki oli aikalailla selailtu läpi, mutta lopulta silmiini osui Kaksnelonen. Eiiihän minua mitkään juorut kiinnostaneet, mutta Kaksnelonen oli yksi niistä lehdistä, joita kukaan ei muka lukenut, mutta kaikki tiesi, mitä siellä sivuilla kerrottiin.
Nappasin lehden kouraani. Luulin jo pääseväni nauttimaan uusimmista juoruista, mutta kyseinen lööppilehti olikin vanha elokuinen numero. Kurtistin hieman kulmiani ja mietin, missä tämä numero oli oikein seilaillut nämä pari kuukautta.

Enemmän minua yllätti otsikot. Aikalailla pelkkää Auburnia koko etusivu. Selasin nopeasti ne niin sanotusti turhanpäiväiset jutut läpi ja syvennyin sen jälkeen Garden Tea Partyja käsitteleviin juttuihin. Oliko paikalla ollut muka joku toimittajakin? En minä ainakaan ollut ketään kynäniekkaa siellä nähnyt… Enkä voinut vedota humalaankaan, sillä vaikka alkoholitarjoilu olikin ollut kohdillaan, en kaatokänniin ollut itseäni vetänyt. Reippaana olin töissä ollut heti seuraavana aamuna.
Kaksnelosen juttu ruoti lähinnä juhlien asuvalintoja. Olkapäät paljastavat paidat ja mekot olivat kuulemma IN tällä hetkellä, joten niihin kuulema kannatti turvautua. Tyrskähdin hieman mielikuvalle itsestäni sellainen mekko päällä. Saisi kyllä tuo naisväki turvautua kyseisiin vaatekappaleisiin.

Jatkoin lukemista päätyen juttuun, jossa käsiteltiin hitit ja hutit. Julian, khrrm, asu oli äänestäjien mukaan illan hitti. Niin… Olihan Julia tosiaan ollut siellä juhlissa mukana ja asunkin muistin kyllä. Muutapa en sitten ilmeisesti muistanut….
Yllätyksekseni näin myös oman nimen mainittavan jutun yhteydessä. Vai että turvapukeutuja… Hymähdin huvittuneena. Mutta tottahan se oli. Ja jatkossakin aioin turvautua tuttuun tummaan pukuun, mikäli pukukoodi sen sallisi. Tuskin päälläni tultaisiin koskaan näkemään pukua, joka olisi sininen, valkoinen, punainen tai mikään muu väriglitteroksennus.
Palasin takaisin ihan ensimmäiseen juttuun. Samassa huoneen ovi kävi ja säikähtäneenä onnistuin läikyttämään kahvia lehtijutun päälle. Käännyin katsomaan kuka tuli. Onneksi se oli vain Isabella.
Huomaamattomasti työnsin juorulehden painoksen muiden lehtien joukkoon. Ihan niin kuin olisin jäänyt kiinni tekemästä jotain kiellettyä.


“Siinähän sinä olet” , nainen puuskahti silmäillen minua hieman kummissaan. “Vila kaipaisi kevyttä koulutreeniä, joten alahan mennä. Toin sen jo sisälle.”
“Selvä pyy”, mutisin hörpäten viimeiset kahvitilkat mukin pohjalta. Kävin viemässä kupin sille kuuluvalle paikalle ja suuntasin kulkuni pois loungesta.
Ovella olin törmätä Innaan sekä Juliaan.
"Moi."
"Moi.."
Äkkiä pois täältä. Katse kengänkärjissä työnnyin naisten ohi. Naamakin saattoi vaihtaa väriä astetta punaisemmaksi.

Vila kulki tuttuun tapaan hienosti eteenpäin. Huomaamattomin avuin kehotin sitä volteille, ympyröille ja erilaisiin taivutuksiin.
Meidän yhteisiin treenihetkiin oli tullut pienimuotoinen tauko, sillä Harvest Gamesin vuoksi sekä Juuso Sherman että itse Amanda Sokka olivat "lainanneet" tammaa treenatakseen kyseisiä kisoja varten.
Pelonsekaisin tuntein olin kisaviikonloppua odottanut, sillä se oli minullekin eräänlainen tulikoe. Olin kyllä saanut juosta tukka putkella koko viikonlopun täyttämässä niin Vilan kuin sen ratsastajien tarpeita. Juuson kanssa kemiat olivat natsanneet eikä mies olettanut, että olisin jokaisen pyynnön toteuttanut sillä sekunnilla. Mies oli ymmärtänyt, että se oli Vila, josta huolehtisin. Amanda taas.... Noh. Ei varmaan tarvitse edes sanoa? Nainen tuntui kuvittelevan, että hakisin tälle vaikka kuun taivaalta, mikäli niin haluaisi. Mutta koska en halunnut suututtaa kumpaakaan Sokan siskoksista, olin mukisematta totellut Amandan käskyjä - vaikkei ne välttämättä millään tavalla liittyneet Vilaan.

Nostin Vilalla kootun laukan, kun maneesin ovi kävi. Säikähdin hieman ja Vilakin sen huomasi ottaen pari sivuloikkaa. Halusinkohan edes tietää, kuka sieltä tuli?
"Mitä sä oikein säpsyt koko ajan?" Isabellan ääni kantautui korviini.
"Ennn mitään..." mutisin naama punaisena. Isabella katseli meitä kädet puuskassa kuin miettien, puristaisiko minusta tiedon ulos vaikka väkisin. Pliis, älä tee sitä.
"Olen miettinyt", Isabella aloitti, kun hidastin Vilan ravin kautta käyntiin. Halusinkohan edes tietää...
"Nyt kun tuo Harvest Games on ohi ja seuraavat kisat tulossa tässä joskus, niin josko se olisi sinun vuoro startata Vilan kanssa... Mikäli haluat? Esteitäkin voisitte vähän treenata" nainen jatkoi sukien hiussuortuvaansa.
Olin pudota satulasta silkasta yllätyksestä. Ai että halusinko? Todellakin! ... Ei kun hetkinen, halusinkohan sittenkään? Oltiinko me valmiita siihen? Siis Vila oli, mutta minä? Me yhdessä?
Yritin änkyttää jonkinsortin vastausta, mutten oikein saanut mitään järkevää ulos suustani. Auoin suutani kuin kala kuivalla maalla.
"Anyway, minä en sitten hyväksy mitään keskinkertaista. Se tietää kunnon treenaamista. Nämä pienet sunnuntairatsastelut saa luvan riittää", Isabella selitti harppoessaan meidän vierellä.
Teki mieli korjata, että tänään oli kylläkin keskiviikko, mutta päätin pitää turpavärkkini kiinni. Tämä ei ollut tilanne, jossa olisi paikallaan pieni näsäviisastelu.
"Niin, että miten on? Haluatko?" Isabella tuhahti lopulta, kun en saanut sanaakaan ulos suustani.
"Tietysti!" huokaisin tyytyväisenä.
En tiedä tulisinko katumaan tätä joskus. Tosin tää olisi pienin paha, mitä mahdollisesti tulisin katumaan - jos edes tulisin.
Näin silmissäni välähdyksen viime lauantaisesta, mutta ripeällä päänpudistuksella sain mielikuvan katoamaan. Ei nyt...

_________________
"Riita poikki ja kaljaa väliin"
avatar
Anton S.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 45

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 27.10.18 18:51

27.10.2018

Vetäisin tummanharmaan icepeak-toppatakkini vetoketjua ylemmäs ja tungin käteni syvälle takin taskuihin. Suuntasin kulkuni kohti tammatallia. Vila olisi varmasti jo tarhassaan, mutta päätin ensimmäiseksi katsastaa, millaisessa kunnossa tamman varusteet olisivat.
Oli varhainen lauantaiaamu, joten tallissa humisi tyhjyyttään ihmisistä. Vain Jonathanin punainen pää vilkkui jossain karsinassa, kun tämä nakkeli kakkakikkareita kottikärryihin.
"Huomenta!" tervehdin pirteästi miestä, kun tämä astui ulos siivoamastaan karsinasta.
"Morning..." mies mutisi haukotellen.
"Joko ehdit Vilan karsinan siivoamaan?" utelin punapäältä.
"Jo", Jonathan totesi lyhyesti.
"No, ei sitten mitään. Olisin voinut sen putsata, mutta..." höpöttelin niitä näitä nojaillen karsinan ulkoseinää vasten.
"Voi kuule, kyllä tässä näitä karsinoita siivottavaksi riittää sulle asti", Jonathan naurahti yrittäen tunkea minulle käsissään olevaa talikkoa. Nostin kädet ylös ja astuin pari askelta taaksepäin.
"Eheeei, älä unta näe."
Jonathan pyöräytteli silmiään ja minä pakenin paikalta naureskellen.

Kävin läpi Vilan varusteet, jotka olivat moitteettomassa kunnossa. Puhtaat ja ehjät. Isabella olisi varmaan vääntänyt minulta niskat nurin, mikäli joku varusteista olisi paskakerroksen alla tai rikki, joten pakkohan niiden oli olla tiptop-kunnossa.
Nostin käteni kattoa kohti ja venyttelin makeasti. Kello näytti kymmentä, joten päätin käydä hakemassa Vilan sisälle.

Tänään keskityttiin jälleen koulukiemuroihin kentällä. Joku paparazzikin siellä taisi piipahtaa kentän laidalla, sillä puhelimeeni oli ilmestynyt tuntemattomasta numerosta seuraava kuva.


_________________
"Riita poikki ja kaljaa väliin"
avatar
Anton S.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 45

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Anton S. lähetetty 08.11.18 21:20

08.11.2018

"Mihinköhän mä olen taas pääni pistänyt?" huomasin miettiväni, kun työpaikan tulostin raksutti ulos sisältään paperilappua. Hitaasti, mutta varmasti kone lopetti tulostamisensa ja nappasin paperin käteeni.
"Helppo B / K.N. - Special  2009"
Olin sitten mennyt ilmoittamaan minut ja Vilan ensi kuun alussa järjestettäviin kisoihin, missä muut kamppailivat Kalla CUP:n viimeisissä osakilpailuissa toisiaan vastaan ja minä lähinnä itseäni vastaan.
Hermostutti. Paljon. Tooodella paljon.
Olinhan minä ennenkin kisannut. Mutta kun siitäkin on aikaa sellainen vaatimaton 10vuotta. Yhtään ei helpottanut tieto siitä, miten tarkka Isabella oli niin hevosista kuin ratsastajista. Jos mokaisin, saisin varmaan sanoa hyvästit hoitajapestilleni. Seljavaara poistuisi Auburnista Isabellan ökykalliiden kenkien pohjallisten kuvat takapuolessa.

Kävelin taukohuoneeseen, kahvinkeittimen kautta pöydän ääreen.
Hörppäsin kahvia ja tavasin kouluratsastusohjelmaa sadannen kerran läpi.
"Mitä pornoa se siellä lukee?" huoneeseen tullut Esko tivasi, pyyhkien öljyisiä käsiä haalareidensa takamukseen.
"Niinkin eroottista kuin kouluratsastusohjelmaa", murahdin Eskon kurkkiessa olkani yli.
"Voihan heppapoika", Esko hohotti haettuaan itselleen kahvikupin. "Hei, mites se pimatsu, jonka luota hain sut. Oletteko käyneet sen jälkeen vähän naida naputtelemassa jossain hevosen paskassa?"
Mulkaisin miestä kulmieni alta enkä suostunut vastaamaan kysymykseen.

------

Koska Isabella oli valmennusryhmänsä kanssa vallannut maneesin, talutin Vilan kentälle.
Kiristin satulavyötä, laskin jalustimet ja nousin tamman selkään. Alkuverryttelyjen aikana muistelin lähes ulkoa oppimaani kouluratsastusohjelmaa. Kuitenkin unohtaisin jotain itse kisoissa ja tulisi noottia radan unohtamisesta. Tai ehkä en edes muistaisi, miten hevonen saadaan liikkeelle? Tai miten selkään noustaan? Tai oman nimeni?
Ehkäpä Vila muistaisi radan mikäli tarpeeksi ahkerasti sitä käytäisiin läpi?! Ainahan sitä sai toivoa......

Vilalla tuntui olevan hieman energiaa. Se ei millään olisi alkuun malttanut kuunnella ohjeitani ja hangoitteli vastaan, mutta lopulta tamma rauhoittui. Varmaan minun stressitasoni heijastui myös hevoseen.
Rauhoitin mieleni ja ryhdyin ratsastamaan kouluohjelmaa läpi radalle saapumisesta lähtien. Helppohan se näin oli, kun kukaan ei ollut kyttäämässä suoritustamme.

Tai niinhän minä luulin.
"Ei huono. Mutta pystyt parempaankin."
Katsahdin kentän laidalle. Isabella siellä seisoskeli kädet puuskassa. Ilmeisesti valmennustuokio oli ohi ja nainen oli löytänyt meidät kentältä.
"Öh, kiitti?" ölisin niin kuin mikäkin ääliö. Kai tuo oli jonkinsortin kehu Isabellalta?
Nainen hymyili hieman ja lähti sitten omille teilleen.

Tein vielä muutaman siirtymäharjoituksen ennen kuin annoin Vilalle pitkät ohjat taputtaen sitä kaulalle.
"Ehkä me selvitään siitä hengissä?" mutisin.
Ehkä.

_________________
"Riita poikki ja kaljaa väliin"
avatar
Anton S.
Hevosenhoitaja

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 45

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Vilan päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa